Yleisesite Valtimo Components Oyj

Page 1

TULEVAISUUDEN TEKNOLOGIAN VALMISTAA VALTIMO COMPONENTS OYJ!


Valtimo Components Oyj on huipputeknologiaa valmistavien yritysten luotettava kumppani Pohjois-Karjalan pohjoisimmassa taajamassa, Valtimolla. Olemme vuodesta 1999 lähtien tarjonneet asiakkaillemme hienomekaanisten sorvattujen, koneistettujen ja pinnoitettujen tuotteiden valmistusta sekä kokoonpanoa suomalaisena laatutyönä. Sarjatuotannon lisäksi teemme tarvittaessa yksittäisiä protokappaleita. Myös suunnittelu ja kokoonpano kuuluvat palveluihimme. Omia tuotteitamme ovat mm. radiotaajuussuodattimet, joita käytetään eri puolilla maailmaa esimerkiksi ostoskeskuksissa, junissa ja metroissa pitämään puhelut erillään toisistaan.

Laadukas pinnoitus viimeistelee tuotteen Oikein tehty pintakäsittely pidentää merkittävästi tuotteen osien elinkaartaa sekä lisää kulutuskestävyyttä. Monipuolinen pinnoitevalikoimamme sekä korkealaatuinen työnjälki vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin. Teemme rumpu- ja ripustuspinnoituslinjastoilla teräksen, alumiinin, messingin, kuparin ja ruostumattoman teräksen pinnoitusta sekä alumiinin anodisointia. Pinnoitusmateriaaleista uutuutena meillä on mustanikkeli. Käyttämämme muut pinnoitusmateriaalit ovat kupari, kiiltonikkeli, hopea, kulta sekä alumiinin anodisointi. Pinnoitukset tehdään joko elektrolyyttisesti, kemiallisesti tai sähkökemiallisesti.


Kokonaisvaltainen ”avaimet käteen” -palvelumme antaa asiakkaallemme aikaa ja tilaa keskittyä oman yrityksensä ydintoimintoihin meidän toimiessa heidän liiketoiminnan luotettavana sopimusvalmistajana. Valtimo Components Oyj on asiakkaan luotettava kumppani, jonka kanssa tuotteen toteutuksen suunnittelu lähtee pääasiallisesti tuotesuunnittelijan työpöydältä. Näin vaikutamme yhteistyössä siihen, että tuotteesta ja sen elinkaaresta tulee teknisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä.

Kokoonpano Henkilökuntamme tekee kokoonpanotyötä koesarjoihin sekä pitkäaikaisena sopimustuotantona. Meillä on luottamuksellisuussopimukset kaikkien asiakkaidemme kanssa ja toteutamme toiminnan luottamuksella asiakkaan omaa liiketoimintaa kunnioittaen. Valmistamme myös kokoonpantavien kokonaisuuksien komponentteja, jolloin tuotteen kokonaisvaltainen toimitusvarmuus ja laatu ovat hallinnassamme. Tuotteiden kokoonpano tapahtuu aina asiakkaan antamien ohjeiden mukaisesti ja ISO 9001:2015 laatujärjestelmää noudattaen Valtimolla ja Pattijoella. Laadunvalvonnassamme käytämme optisia- ja koordinaattimittakoneita sekä röntgen pinnanpaksuusmittaria.

CNC-koneistus, jyrsintä ja sorvaus - nopeammin, tarkemmin, tehokkaammin! Modernit työstökeskuksissa ja sorveissa käytettävät materiaalit ovat esimerkiksi messinki, kupari, muovi, alumiini ja työkaluteräs sekä myös ruostumaton teräs. Sorvattavaksi soveltuvat kaikki tankomateriaalit. Sorvattujen tuotteiden halkaisijat ovat 0,5 mm – 66 mm. Työstöpöytämme koot ovat: • 1050 x 510 x 460 mm • 1020 x 610 x 610 mm • 1200 x 600 x 560 mm • 1020 x 510 x 510 mm. Konekantamme kautta vastaamme mm. medikaalisektorin, lukitusteollisuuden, military-sektorin, hydrauliikkateollisuuden, optiikkateollisuuden sekä elektroniikkateollisuuden tarpeisiin.


Ideasta tuotteeksi – sarjatuotannolla kustannuksia alas Onko sinulla idea, joka odottaa tuotteistusta? Ota meihin yhteyttä. Mallinnamme tuotteesi kolmiulotteisena CAD-ohjelmalla, jonka jälkeen määritämme tuotteen valmistustekniset ominaisuudet. Tuoteaihion simuloinnissa voimme mahdollisesti parantaa tuotteesi teknisiä ominaisuuksia edelleen. Tämän jälkeen tuote on valmis siirrettäväksi sorville tai työstöön ja tuotteen valmistaminen voi alkaa. Tuotteen valmistaminen sarjatuotannossa laskee yksittäisen kappaleen valmistuskustannuksia.

Tiedustelut, tarjouspyynnöt ja tilaukset: orders@valtimo.com Toimitusjohtaja Jaakko Kilpeläinen 050 520 6010 jaakko.kilpelainen@valtimo.com Myyntipäällikkö Anton Nikkari 044 211 0233 anton.nikkari@valtimo.com

w w w.v a l t i m o .c o m

Valtimo Components Oyj I Ratakatu 14 I 75700 Valtimo


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.