
3 minute read
Tuulivoimapuisto valmiiksi isolla Kobelcolla
ASIAKASLEHTI 2020/21 TUULIVOIMALAPUISTO SIS VALMIIKSI ISOLLA KOBELCOLLA
Perheyritys Harjanti Oy on todellinen moniosaaja. Palveluihin kuuluvat kaikki maanrakentamiseen liittyvät palvelut louhinnasta maisemointi- ja asfaltointitöihin. Vahvassa osassa tänä päivänä on uusiutuvan energian maanrakennuskohteet kuten tuulivoimalapuistot, joita varten yritys hankki lokakuussa Skandinavian ensimmäisen Kobelco SK850LC-10E -kaivinkoneen.
Vaativiin maanrakennustöihin erikoistuminen ja erilaisten työmenetelmien käyttäminen ja kehittäminen ovat 1990-luvun taitteesta alkaen toimineen Harjanti Oy:n toiminnan kulmakiviä. Yrityksen perustajan Heikki Harjannin mukaan työmenetelmät ja koneet kehittyvät kiihtyvällä tahdilla. - Menestyäkseen yrityksen täytyy mukautua asiakkaiden tarpeisiin. Investointitarve uuteen kalustoon ja lisälaitteisiin on siten jatkuvaa. Toisaalta investointien kautta pääsemme paremmin kiinni kokonaisurakoihin ja erikoisosaamista vaativiin työtehtäviin.
Investoinneissa panostus tehdään isomman pään koneisiin. - Uusiutuvaa energiaa, kuten tuulivoima- ja aurinkoenergiapuistoja, rakennetaan kovaan tahtiin Suomessa ja me haluamme olla urakoimassa maanrakennustöitä niihin. Se vaatii satsauksia isoihin koneisiin, ja sitä olemme olemme aktiivisesti tehneet. Viime keväänä hankimme jo toisen Kobelco SK500LC-10 telakaivinkoneen ja lokakuussa konekantamme kasvoi suurimmalla koneellamme 85-tonnisella Kobelco SK850LC-10E -telakaivinkoneella. Näiden lisäksi olemme hankkineet muuta raskasta kalustoa sekä lisälaitteita, kuten esimerkiksi molempiin viisisatasiin Kobelcoihin sopivan ison Rammer-iskuvasaran, listaa Harjanti.
Uusiutuvan energian kasvu näkyy myös Harjannin toiminnan jaossa. Aikaisemmin toiminta keskittyi pääasiassa pääkaupunkiseudulle. - Nyt teemme koko Suomen alueella urakoita ja uusituvan energian maanrakennustöiden osuus toiminnassamme alkaa olla tuntuva. Muutos on tapahtunut nopeasti muutamassa vuodessa.
CMYK C8 M95 Y95 K0 PANTONE 2347 C Harjannin Kobelco SK850LC-10E on laatuaan ensimmäinen koko Skandinaviassa. Kone pääsi heti tositöihin rannikolle työstämään vanhaa merenpohjaa.

Harjannin visio urakoinnista on selkeä. - Haluamme tarjota ja tehdä kokonaisvaltaisia maanrakennusurakoita. Meillä löytyy itseltä koko setti maankaivuuseen, poraukseen, louhintaan ja murskaukseen. Maa-ainesten kuljetukseen on omat dumpperit sekä kuorma-autokalustoa. Lisäksi teemme merikuljetuksia omalla laivalla, M/S Hessulla. Työllistämme tänä päivänä noin 30 alan ammattilaista, joten meiltä saa työmaille kaiken yhdestä paikasta.
Tälläinen työmaa on Mustasaaren ja Vaasan alueilla käynnissä oleva Merkkikallion Tuulivoimalapuiston rakentaminen. Merkkikallioon on nousemassa kaikkiaan 15 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on yhteensä 82,5 megawattia. Voimaloiden kokonaiskorkeus on peräti 240 metriä. - Teemme täällä kaikki maanrakennustyöt betonitöitä lukuunottamatta. Kaivamme ja rakennamme tiet sekä pohjat voimaloille. Työn etenemistä aikataulussa on helppo valvoa ja seurata, kun sekä kalusto että työntekijät ovat itsellä töissä. Kaikkeen pystyy itse vaikuttamaan ja jos jokin menee mönkään, löytyy syyllinenkin läheltä – peilistä, naurahtaa Harjanti.

JÄLKIMARKKINOINTIPALVELUT OSTOPÄÄTÖSTEN TUKENA
Uutta isompaa kalustoa suunniteltaessa Merkkikallioon, otti Harjanti yhteyttä tuttuun mieheen. - KH-Koneiden Sakarin Tepon kanssa on kauppaa tehty menestyksekkäästi koko toimintamme ajan ja häneltä tiedustelin, löytyykö Kobelcolta isompaa konetta meille viisisatasten rinnalle. Teppo totesi, että löytyy 850:n – tilataanko? Sanoin, että tilatkaa nyt ensin itsellenne se Gjerstadin kauhalla niin hankin sen teiltä sitten. No, hommat eteni melko nopeasti ja lokakuun alkupuolella meille toimitettiin tänne Vaasaan Skandivanian ensimmäinen Kobelco SK850LC-10E kaivinkone.
Pelkästään hyvä tuttavuus ei ole kauppojen tae. - Kyllä toimivat jälkimarkkinointipalvelut on se kaikkein tärkein asia kalustoa hankkiessa. Kobelco Centerillä tämä on toiminut erinomaisesti, siellä huoltopuolella otetaan asiat tosissaan ja asiakas vakavasti. Ensin asia punnitaan, sitten otetaan yhteyttä ja tämän jälkeen palvellaan. Nytkin eräänä päivänä oli pientä ongelmaa urealaitteiden kanssa, apua saatiin erittäin nopeasti ja saatiin hommat pelaamaan, kiittelee Harjanti.
KULJETTAJAYSTÄVÄLLINEN KONE
Harjannin kaivinkonekalusto on pääasiassa Kobelcoja – miksi? - Itse olen tykästynyt niiden erinomaiseen hydrauliikkaan, joka pelaa eikä meinaa. Ohjaamo ja kaikki muukin on viimeisen päälle.
Pelkästään oma tyytyväisyys ei riitä, koneen pitää on mahdol-
Heikki Harjanti on tyytyväinen Kobelco Centerin huolto- ja jälkimarkkinointipalveluihin. Uusi Kobelco viimeisteltiin työkuntoon nopeasti suoraan työmaalla.
lisimman hyvä myös kuskeille. - Tänä päivänä kuljettajia on todella vaikea saada rekrytoitua lisää ja hyvistä on pidettävä kynsin ja hampain kiinni. Yksi asia, jolla pitää kuskit tyytyväisinä on kuljettajaystävälliset koneet ja sitä Kobelco edustaa. Uuden Kobelcon kuski kehui, että on kuin olohuoneen sohvalla istuisi. Lisäksi kuulemma uuden Kobelcon ero aikaisempaan eri merkin koneeseen on kuin yöllä ja päivällä. Kuljettajat viettävät koneessa useita tunteja putkeen päivästä toiseen. Siellä ohjaamossa pitää viihtyä, että työ on mielekästä ja tuottavaa, toteaa Harjanti.
TODELLA HAASTAVA MAASTO
Uusi Kobelco SK850LC-10E pääsi heti ensitökseen työskentelemään todella haastavassa maastossa. Tuulivoimalapuisto sijaitsee meren rannalla ja maasto on ikivanhaa merenpohjaa. - Jääkaudella tässä alueella on ollut maailman eniten jäätä päällä, peräti kolme kilometriä, joka painoi maata jopa 800 metriä alaspäin. Kivikkoinen pohja on siis aikojen saatossa marinoitunut ensin jään alla ja sitten merivedessä, joten haastetta on piisannut. Maasto on todella kovaa.
Uusi kone on tehnyt jo ensimmäisen pari kuukauden aikana monipuolisia töitä. -Tällä hetkellä se on tekemässä kallioleikkauksia ja Kobelcolla on selvitty hyvin todella isoistakin leikkauksista. Lisäksi sillä on kaivettu kaapeliojia sekä lastattu maa-ainesta dumppereihin. Voimaa ja tehoa riittää kaikkiin töihin, hyvä kone – nimensä veroinen, toteaa Harjanti lopuksi.
