MIKSI OLEN ALUMNI? ALUMNIYHDISTYKSEN HALLITUKSEN JA VALTUUSKUNNAN UUDET JÄSENET ESITTÄYTYVÄT
FILOSOFIAN LUENNOILTA UTELIAAN JA PUREUTUVAN TYYLIN KIRJOITTAJAN URALLEEN
-median päätoimittaja Jaakko Heinimäki opiskeli teologiaa vuosina 1985–1992 pääaineenaan teologinen etiikka ynnä uskonnon filosofia. ”Minut vihittiin papiksi ja tunnen sen kutsumuksen, mutta lähdin enemmän opiskelemaan mielenkiinnosta alaa kohtaan. Opiskelu oli tuohon aikaan vapaata ja ylitti odotukset”, hän kertoo. 1980-luvun lopussa opiskelijoiden piirissä kiristyi jakolinja sen suhteen, pitäisikö teologiaan suhtautua dogmaattisesti vai yleisfilosofisella kiinnostuksella. Vuonna 1988 Heinimäki hankki viiniä ja olutta opiskelijabileisiin, joihin teologiopiskelijat olivat kutsuneet Jyväskylän yliopiston filosofian opiskelijoita. Juomat maksettiin lippaaseen. Neljä tiukemman siiven opiskelijaa teki rikos ilmoituksen laittomasta alkoholin myynnistä. Heinimäki ja muut ainejärjestön hallituksen jäsenet KIRKKO JA KAUPUNKI
joutuivat kukin maksamaan kolme päiväsakkoa. ”Poliisi, joka meihin otti yhteyttä, oli kovasti pahoillaan ja kertoi, että hänellä olisi oikeitakin salakapakoita työn alla.” Heinimäki valmistui syvimmän laman aikaan, mutta hänellä oli valmiina viestintätyö Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliitossa. Vuonna 1997 hän ryhtyi Kirkko ja kaupunki -lehden toimittajaksi, mutta jättäytyi vapaaksi kirjoittajaksi neljä vuotta myöhemmin. Heinimäki on kirjoittanut kasapäin populaari tietokirjoja kristinuskosta, ruoasta ja viinistä, kolumneja eri lehtiin sekä muusikko Mikko Kuustosen elämäkerran ja uskonnon oppikirjoja peruskouluun ja lukioon. ”Professori Simo Knuuttilan kurssit uskonnon filosofiasta ovat auttaneet kirjoitushommissa. Opin häneltä uteliaan ja pureutuvan otteen.” Vuonna 2017 Heinimäki aloitti Kirkko ja kaupunki -median päätoimittajana. Alumniyhdistyksen hallituksessa hän aloitti tämän vuoden alussa. Motiivina on säilyttää side yliopistoon ja aka teemiseen atmosfääriin. ■
SALLA SYRMAN PONNISTI RANSKAN KÄÄNTÄMISESTÄ VIESTINTÄTOIMISTON OSAKKAAKSI
Kaiku Helsingin osakas ja vanhempi viestintäkonsultti Salla Syrman opiskeli humanistisessa tiedekunnassa ranskan kääntämistä vuosina 1998–2004. Kielitiede on monesti pikkutarkkaa ja pedanttia, mutta Syrman hyödynsi luovasti akateemista vapautta ja opiskeli lisäksi itseään kiinnostavia kursseja sieltä täältä. Poikkitieteellinen pro gradu
VIESTINTÄTOIMISTO
14
ALUMNIYHDISTYS | JÄSENLEHTI 2022
KUVAT: ANTTI RINTALA, JUSSI RATILAINEN, ARI VITIKAINEN
JAAKKO HEINIMÄKI NAPPASI USKONNON