Alkkari 10v

Page 14

Kuva: Joonas Parviainen

T u le v a is u u s t u li e t u a j a s s a Teksti: Joonas Parviainen

“I never dreamt that I would get to be The creature that I always meant to be But I though, in spite of dreams you’d be sitting somewhere here with me” Pet Shop Boys – Being Boring (1990) Muistot tuntuvat kiinnittyvän paikkoihin. Opiskelujen päätyttyä ja Oulusta pois muutettuani opiskeluaikoja ei ole tullut liikaa muisteltua. Valmistuttuani ja etelään palattuani olen kuitenkin edelleen vieraillut Oulussa useamman kerran vuodessa, ja aina palatessani tulvivat tutut paikat eläviä muistoja, joita en ole aikoihin muistanut. Osa minusta, joka on uinunut horroksessa, herää taas eloon. Pitkät lafkalla vietetyt illat, kahvitauot ja juhlat, asunnot ja ihmiset, joiden kanssa asuin ja vietin aikaani, muuttuvat taas todellisemmiksi. 14

Opiskelin Oulussa vuosina 2011–2017, ja toimin killan kulttuuri- sekä lehtivastaavina 2012–2013. Tuolloin 2010-luvun alussa Alkkari oli vielä lastenkengissä. Lehti oli kepeä niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Lehden koko oli tiukasti A5 ja lehdet tilattiin halvimman tarjouksen mukaan. Päätoimittajana halusin panostaa eniten sisällön laatuun, ja lehtien teemoja ja tekstejä hahmoteltiin yhdessä koululla sekä kahviloissa, joista suurin osa on sittemmin tehnyt jo konkurssin. Oikolukemiseen käytettiin aikaa, jotta kieli olisi sujuvaa, kiinnostavaa ja innostavaa. Erityisellä rakkaudella toteutettiin AO-lehti 2/2013 sekä Alkkarin viides numero, joka käsitteli opiskelijoiden ja opettajien vitutusta yliopiston yksipuolisesta ilmoituksesta siirtää arkkitehtiosasto keskustakampuksesta Linnanmaalle. Jälkeeni seuraava päätoimittaja Iiro Ristikankare sekä taitosta vastannut Anton Kiiski taas ilmoittivat “no rules” ja päättivät että lehti saa olla minkä kokoinen ja näköinen tahansa, huikein seurauksin. Iiro ja Anton vastasivat myös päätoimittamani AO-lehden taitosta, josta joku totesi osuvasti: “uudella tavalla uudenlainen”.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.