1 minute read
Tuhat askelta Karjaanjoen laitaa
teksti elokuvaohjaaja Mia Halme kuva Nelli Palomäki
Tuhannen askeleen laskeminen alkaa Tehtaanhotellin koivukujalta Ruukkialueen 150-vuotiaalle myllylle, jonka hämärissä virtaa mediataidetta. Myllyn nimi on nyt Sielu. Vanhat kiviseinät suojaavat taiteilijoiden työtä ja Sielun taustalla kohisee koski. Sitten joen yli Tiilisiltaa pitkin. Siellä on valokuvia, missä jo menneet ihmiset tekevät omia hommiaan näillä samoilla paikoilla. Alajuoksulla lintubongari odottelee kai koskikaraa.
Ala-Emalin keltainen neonvalo, oven takana Kino Laika ja Kylärafla Kanto, joiden yhteinen aula tuntuu olohuoneelta poppareilla. Aula on sulattamo, johon tullaan elokuvista, hieronnasta, ruokapöydästä ja terassilta. Jos pitää sulatella, aina löytyy tuttu tai tuntematon, tai vähintään joku koira, jolle jutella. Nyt päätypöydässä pelataan shakkia ja joen toisella puolella onneaan koittaa pari perhokalastajaa.
Hiljaisen käytävän Sola-saliin kulkee matot kainalossa joogeja. Ravintolan ympärillä kupliva kuhina ja hidas (itse)tutkiskelun alue elävät vierekkäin. Kenenkään pöydällä ei ole läppäri auki eikä taustalla soi hissimusa. Hyvä paikka hengähtää. Kun kuljettaa kättä pitkin käytävän rou- itsensä joen vietäväksi. Kelluessa näkee siihen kohtaan, missä oli entisaikaan tehtaan naisten pyykkäyspaikka. Mitähän he olisivat tähän sanoneet?
Joen laitaa kulkeminen aiheuttaa kyllä virtausta sielussa.
