FAKTA: Minna Rimpilä s. 27.1.1977 Äänekoskella - asuu Helsingissä poikansa kanssa - teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK 2004, opiskellut myös KSO:lla teatteri-ilmaisun linjalla - esiintyi Äänekosken Teatterissa mm. näytelmissä Ronja Ryövärintytär, Cabaret, Peräkylän Profeetta - näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Salatut Elämät, Sydän kierroksella, Klikkaa Mua, Kimmo, Syke, lyhytelokuvassa Yhteispeli ja elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto - työskentelee Helsingin Kaupunginkirjaston Kehittämistoimistossa ja vastaa kirjaston draamallisista palveluista NOPEAT: Teatteri vai telkkari? Telkkari. Rakastan kameralle näyttelemistä, sen edessä on pakko uskaltaa olla paljas. Kari Kaijanaho vai Johanna Vuoksenmaa? Johanna Vuoksenmaa. Pidän Johannan tavasta tehdä töitä ja pakko tunnustaa, että haaveilen yhä siitä isommasta tv- tai elokuvaroolista. Kirja vai käsikirjoitus? Kirja. Olen pyöritellyt jo pidempään yhtä kirjaprojektia, mun haaveena on saada se joskus valmiiksi. Äänekoski vai Helsinki? Helsinki. Enemmän tilaa, enemmän ihmisiä, enemmän vapautta olla oma itsensä. Kirjoittaminen ja näytteleminen? Haluan valita molemmat! Jonkinlainen tarve tulla nähdyksi on varmasti ajanut mut tähän ammattiin, mutta olipa kyse näyttelemisestä tai kirjoittamisesta, pidän itseäni ennen kaikkea tarinankertojana.
20
Ulkopuolisen roolissa Rimpilän Minna tunsi itsensä ulkopuoliseksi Äänekoskella, mutta löysi itsensä teatterista. TEKSTI: MILKA KROGERUS KUVAT: MIKA KEIJONEN JA MINNA RIMPILÄN ARKISTO
M
un ensimmäiset muistikuvat Äänekoskelta on nykyiseltä Syrjälän puutarhalta, joka oli silloin mun vanhempien omistama. Vieläkin kasvihuoneen tuoksu tuntuu hirveän tutulta. Pienenä tuli muutettua paljon, eka pysyvämpi koti löytyi urheilukentän laidalta. Ehkä just siksi urheilusta tuli mun juttu: hiihto, yleisurheilu, voimistelu ja tanssi. Mä olin aina harrastuksissa. Näin jälkeenpäin oon tajunnut, että Äänekoskella oli niin paljon aktiivisia aikuisia ja sitä kautta meillä lapsilla mahdollisuuksia harrastaa. Nykyään ainakin Helsingissä kaikki harrastukset on tosi kalliita ALA-ASTEELLA menin Huiman jumppaan. Siitä porukasta karsiutui noin kymmenen tytön voimistelu- ja tanssiryhmä, jonka kanssa kilpailtiin ja esiinnyttiin kaikissa kissanristiäisissä yksi vuosikymmen. Sen jälkeen tuli Selmat ja esiintymiset sen kuin lisääntyi. Siihen aikaan Äänekoskella oli kauheasti tapahtumia. Yläasteen jälkeen päätin, että musta tulee tanssija. Lähdin ”vanhoilla päivilläni” vielä Koskelan balettikouluunkin. Haaveilin teatterista jo ala-asteella, mutta äiti sanoi, että harrastuksia oli jo ihan tarpeeksi. Koulussa kyllä kirjoitin ja ohjasin näytelmiä, nuorisoteatteriin en
uskaltanut. Tuntui, että se porukka oli niin sisäänpäin lämpiävä, että mukaan kelpasi vain he ja heidän kaverit. TEIN LUKIOAIKANA soolotanssiesityksen Metallican Nothing Else Mattersiin ja esitin sen vappuna torilla. Pari viikkoa sen jälkeen Veijo Makkonen py-
säytti mut Liikkarin pihalla, kun oli tunnistanut siitä esityksestä. Se kysyi, että olisinko kiinnostunut teatterin tekemisestä, ja vastasin heti kyllä. Silloin oli tekeillä isona proggiksena Kullervo. Lopulta en mennyt Kullervoon mukaan, koska sain kiinnostavamman roolin Ad*Astra-teatterista Jyväskylästä. Mutta vuonna 1995 olin Äänekosken Teatterin Ronja Ryövärintyttäressä, jota esitettiin rantapuistossa. Olin tanssillisessa Syöjättären roolissa, kunnes jou-
duin samana kesänä todella pahaan liikenneonnettomuuteen, jossa onneksi ei mennyt henki. Vaikka olin muutamassa näytelmässä, tunsin oloni aika ulkopuoliseksi teatterissa. Musta tuntuu, että silloin Äänekoskella sai helposti leiman otsaansa, että ”sä olet tällainen” ja siitä ei sitten päässyt eroon. Muutaman kerran mullekin joku puolituttu tuli kertomaan millaisena mua pidettiin ja pitkään pelkäsin, että ne sanat oli jotenkin totta, herkkä kun olen. TYÖSKI OLI ihana paikka. Cabaret-naytelmän aikaan Työskin yläkerran pukuhuoneessa oli kova kuhina, kun laitettiin tekoripset ja Ritva Uronen laittoi meille kauniit kampaukset. Siinä oli ammattilaisteatterin meininkiä. Cabaretiin tuli paljon uusia tyyppejä, ohjaaja mukaan lukien, eikä mullakaan ollut enää niin ulkopuolinen olo. NYKYÄÄN Äänekoskelle on ihan kiva tulla. Äänekoskeen liittyy paljon hyviä muistoja ja minusta se on kaunis paikka jopa tehtaineen. Ja tietenkin äiti, pari läheistä ystävää ja kummipoika asuu Äänekoskella. Heitä näkee valitettavasti liian vähän.
141 · 20 16
| Ä KS