Issuu

Sirkku Tourunen

TEKSTI: MILKA KROGERUS KUVAT: MAX STEFFANSSON

Värikäs rätinheiluttaja

Äänekosken näyttävin yrittäjä luottaa värien voimaan. Eikä positiivisuus karise, vaikka se jotakuta joskus ehkä ärsyttääkin.

aaleat hiukset on sidottu pois silmiltä vaaleanpunaisella huivilla, korvissa kiiletelvät kauniit korvakorut ja vaaterekkien välistä kuuluu iloinen höpötys. Sirkku Tourunen etsii asiakkaalle mekon oikean koon ja lopulta lyö tuotteen kassaan. Ostokset jäävät melkein sivuseikaksi, kun ollaan tuttuja jo vuosien takaa. Sirkku on monille tuttu räiskyvästä persoonastaan, joka myös näkyy pitkälle. Mikäli Kauppakadulla näkee iloisen pinkin tuulahduksen, se on todennäköisesti Sirkku, jonka kanssa voi aina jäädä vaihtamaan kuulumisia. – Minä olen aina ollut sosiaalinen ja positiivinen. Jopa niin paljon, että kääntyy kuulemma joskus ärsyttävyyden puolellekin. Mutta en minä sille voi mittään, ja kun mieskin on positiivinen, niin mikä tässä on ollessa. JYVÄSKYLÄN Keljonkankaalla kasvanut Sirkku ei koskaan ole ollut huomaamaton. Sirkku syntyi suureen sisaruspareveen neljäntenä ja oma rooli suuressa perheessä oli nopeasti selvä. – Minä olin vastuussa puhtaanapidosta. Olin jo lapsena tämmönen rätinheiluttaja. Perjantaina tulin koulusta ja heitin vihreä-oranssit räsymatot portaikon kaiteelle ja nappasin imurin käteen. Omassa huoneessakin oli kaikki tiptop. Kun vanhemmat kävivät töissä, vanhempien lasten rooliin kuului myös huolehtia nuoremmistaan. Isä toimi yrittäjänä ja äiti pankkineitinä. – Oli kauhean jäännää, kun äidillä oli pankkiholvin avain. Se oli sellainen tosi iso avain, joka taittui. Aina joskus me saatiin pitää sitä kädessä. KOULUNKÄYNTI ei ikinä ollut Sirkun mieleen, vaan enemmän tuli temmellettyä ulkona kavereiden kanssa. Ylä-asteella meno kävi entistä villimmäksi. Fysiikan open kamala Marimekon vaate ja tuima katse ovat kirkkaimmat muistikuvat itse oppitunneilta. – Olin murkkuna ihan kauhea. En viitsi puhua enkä oikein muistakaan niistä ajoista paljoa. Likkakaveri Sirpa varmasti muistaisi. Sen kanssa me yhdessä mentiin niin, että vanhemmat soittelivat toisilleen, kun ei tyttöjä meinannut löytyä. Yksi asia villistä nuoruudesta jäi kuitenkin mieleen. Se hetki kun isä sai selville, että villikoksi äitynyt tytär alkoi tupakoida. – Isä sanoi, että jos poltan, niin pitää polttaa hänen edessään. Laittoi tupakit nenän eteen ja katsoi oliko minulla pokkaa. Ja olihan minulla. Sitten me lopulta istuttiin takkahuoneessa yhdessä tupakilla. TOIMELIAS SIRKKU oli isin tyttö lapsena ja on vieläkin. Isin vanavedessä Ä KS

| 116

· 2 0 15

purjehtiessa näki läheltä, miten yrittäjyys toimii. Isällä oli ensin oma vaatturiliike Jyväskylän keskustassa ja myöhemmin oma kenkäkauppa. Siitä Kulmakartanon kenkäkaupasta Sirkkukin tienasi ensimmäisiä palkkojaan 16-vuotiaana. – Yläasteen jälkeen lähdin Jämsän kristilliseen opistoon opiskelemaan. Mutta eihän se ollut mun juttu ja sitten me likkakaverin kanssa hakkiuduttiin ulos sieltä. Kenkäkaupan hyllyjen välissä Sirkku rakastui, eikä se rakkaus ole sammunut vieläkään. Nimittäin rakkaus kenkiin. – Kaikki kauniit kengät tuli kokeiltua ja niinhän siinä kävi, että palkkarahat upposivat kaupan omaan kassaan. Muistan vieläkin yhdet valkoiset kiilakorkokengät jokaista tikkausta myöten. Voi että, ne oli upeat kengät.

jonka jälkeen kenkärakkaus muuttui jälleen työksi. Asemakadun kenkä Airueessa Sirkku suoritti oppisopimuksella kenkämyyjän koulutuksen. Kenkämyyjän hommat loppuivat kun toinen poika, Toni, ilmoitti tulostaan. Piakkoin sen jälkeen muutettiin Äänekoskelle, Runeberginkadulle ihanaa omakotitaloon, jossa kiinnostus vaatteisiin alkoi näkyä. – Minähän ompelin ompelukone huristen vaatteet itselle, lapsille ja naapurinkin lapsille.

NUORUUDEN MUOTI on muutenkin jäänyt muistin arkistoihin aina kiilapohjakengistä farkkuihin ommeltuihin kiiloihin. – Jossain vaiheessa tuli sitten ne pillifarkut! Hyvä että menivät päälle, mutta silti ne jalassa käytiin laskettelmassa Laajavuoressa. En vieläkään tiedä, miten se oikein onnistui, kun eivät senttiäkään joustaneet. Ja ne aivan hervottomat kaulaliinat! Se yksikin ruskea-keltainen huivi meni kaulan ympäri ties kuinka monta kertaa. Kun Sirkku oli hädintuskin kahdeksantoista hän loikkasi Kuhmoon. Rakkauden perässä, kuinkas muutenkaan. Uhmakas nuori nainen halusi tehdä hieman pesäeroa vanhempiinsa, jotka olivat kovasti yrittäneet nuhdella sopimattomasta käytöksestä. – Kyllähän sitä kuria kotona kuitenkin oli, ja välillä tuli sanktiota, että pitäisi osata käyttäytyä. Uhmaahan se oli. Ja kun mies oli Kostamuksessa töissä, niin oli ihan luonnollista muuttaa Kuhmoon. Nopeasti muuton jälkeen tuli maailmaan Niko. Nuoren äidin vauvantuoksuinen onni oli suunnatonta. – Olin sanonut jo pienenä, että haluan kaksi lasta ja haluan ne nuorena. Ei kai se vanhemmillekaan kovana yllätyksenä tullut. Vauva sitten viimeistään sulatti niiden sydämet.

VUONNA 1994 Sirkku otti ensikosketuksen yrittäjyyteen ostamalla kultakaupan. Kihlojen ja lahjojen myynti ei kuitenkaan tuntunut omalta, vaikka yrittäjyys ja asiakkaiden kanssa höpöttäminen sopivatkin. Kulta Sirkuksi nimetty yritys myytiin takaisin aikaisemmille omistajillle kolmen vuoden jälkeen. – Yrittäjyys ei ollut minulle mikään hyppäys. Pitäähän välillä ottaa riskejä, eikä pelätä turhaan. Ja aina olen tykännyt asiakaspalvelusta, mulle on ollut ihan sama mitä myyn ja kenelle. Ei minusta ikinä olisi mihinkään toimistohommiin ollut. Lyhyen kultakauppiaan uran jälkeen tie vei takaisin ravintolan tiskin taakse. – Menin Mairen juttusille Hirveen, että annahan töitä. Siellä tein oman yrityksen kautta tarjoilijan hommia, mutta myös siivosin koko paikan joka ilta. Se oli vielä sitä aikaa, kun baarissa sai polttaa: hyi sitä tuhkan määrää ja hajua! Pari kertaa vuodessa kokosin likkakaverit ja puunattiin koko paikka nurkkia myöten ihan vimosen päälle, ja paikka tuoksui ihanalle. Sitä tuoksua kesti aina tasan yhden päivän. Kolmen vuoden pestin jälkeen Sirkku kuitenkin törmäsi uuteen vaiheeseen elämässä. – Oltiin poikien kanssa Jyvsäkylässä ostamassa farkkuja, kun ei niitä Äänekoskelta saanut. Siinä kaupassa oli muitakin äänekoskelaisia, ja mä sitten sanoin, että minä perustan meille farkkukaupan. Valvoin yhden yön ja aamulla aloin soitella. Ei siihen lopulta mennyt kuin viikko, kun oli jo tilat vanhassa Matkahuollossa ja kaikki valmiina. Mitä turhaan miettimään.

80-LUVUN ALUSSA pienen perheen tie toi Suolahteen. Keiteleentien kaksiosta nuori äiti lähti töihin. Tällä kertaa Heikin Pubiin. Siellä Sirkku kantoi tarjotin nitisten oluttuoppeja pöytiin vaalea tukka hulmuten. – Siihen aikaan ravintoloissa oli ihan eri meininki. Meillä on mustat hameet, valkoset paidat ja asiakkaat olivat todella mukavia. Mutta kaipa minä vähän herätin huomiota, ja jotain flirttiäkin oli joskus ilmassa, löytyihän sieltä lopulta uusi mieskin. Heikin pubissä vierähti yksi kesä,

VUOSIEN SAATOSSA Farkkumyy muutti paikasta toiseen Kauppakadulla. Nopeasti hyllyille alkoi ilmestyä toppeja ja muita vaatteita farkkujen kaveriksi. Linja kuitenkin piti: tarkoitus oli tuoda Äänekoskelle jotain omannäköistä ja erilaista. Tuli glitteriä ja värejä. Värikkyydestä ja omannäköisestä tyylistään Sirkku on Sirjus-liikkeensä kanssa tuttu nykyäänkin. – Väreissä on mun voima. Mä olen kerran kulkenut mustissa. Tukka oli musta, oli nahkatakki, saappaat ja kaikki. Se tapahtui eron jälkeen ja taisin haluta

piiloon. Ei sitä onneksi kauan kestänyt. Yrittäjyyden ohella sosiaalinen ja yhä rempseä Sirkku matkustelee Pariisiin tai viettää vaikka ystävättärien kanssa hattubileitä, joissa jokainen pukeutuu kauniiseen hattuun. Pitää keksiä aina uutta ja jännää, oli se sitten vaikka vaellusretki Lappiin, jossa keloista huokuva rauha on hyvä vastapaino kirjavalle arjelle. Mutta sama värikäs hahmo siellä tunturissakin kiipeää. – Tietenkin minulla on siellä huulipunaa. Mutta silloin en kyllä pidä korkokenkiä. Eikä minusta mitään Lapin erakkoa saisi, sen verran tärkeitä ystävät ja perhe minulle on. Suhteet moniin sisaruksiin ja kotoa jo muuttaneisiin poikiin on yhä hyvät. – Eihän se napanuora lapsiin katkea. Kun Toni täytti 22 ja minä 45, laulettiin karaokessa ”22 ja nelkytviis, on juna mennyt viimeinen..-” Se oli ihan älytöntä. Ja Nikolle juuri lähetin monta pakettia Mannisen limppua Turkuun, se kun on niin intona siihen. VAIKKA PÄIVÄT ja viikot saattavat puodilla venähtää pitkiksi, on Sirkussa virtaa vielä pyöräillä, puuhata kasvihuoneessa ja sisustaa. – Olen pyöräillyt jo kaksikymmentä vuotta ja vuosi sitten opettelin juoksemaan. Piti vähän kokeilla rajoja, ja toukokuussa juoksin jo puolimaratonin. Muutaman sadan kilometrin pyöräreissu taittuu tuon tuostakin. Kyllä hienohelmakin osaa vähän hikoilla. Sirkun kotona Kierälahdessa vietetään harvakseltaan iloisia juhlia, kuten esimerkiksi venetsialaisia, jonne on kutsuttu koko valtava sisaruskatras. Mutta rätinheiluttajan taloudessa paikat pysyvät silti ojossa, aivan kuten liikkeessäkin. – Saatan imuroida monta kertaa päivässä, ja kaikella on oma paikkansa. Ei meillä ne monet kengätkään ole hujan hajan, vaan kaikki nätisti kaapissa. En siedä, jos asiat on miten sattuu. Vaikka osaan minä välillä olla vähän suurpiirteisempikin. NYKYÄÄN Äänekosken Yrittäjien Hallituksessakin vaikuttava pitkäaikainen yrittäjä on tiensä löytänyt. Yrittäjyyttä on nähty joka kantilta ja oma tasapaino on löytynyt. Räväkkä Sirkku on nykyään olennainen osa Äänekoskea. – Kun tässä on 20 vuotta ollut, niin asiakkaista on tullut kavereita. Monesti on naurettu, että tässähän on ehtinyt olla monessa mukana, kun on ensin myynyt kihlat, sitten juottanut kapakassa ja vielä vaatettanutkin. Aika paljon pitäisi tapahtua, että lopettaisi yrittäjänä. Vaikka joskus mietinkin, että olisi hauska tehdä fyysisempää työtä, vaikka sitten siivoojana.