Juhani Möller
Teksti: Marjo Steffansson Kuvat: Max Steffansson
Enemmän onnea kuin ymmärrystä JOULUKUUSSA vuonna 2003 betoninraudoittaja herää päiväuniltaan. – Minä sain herätyksen vesisängystä, enkä meinannut päästä patjalta ylös. Vierähin alas, kömmin ylös, nousin vaakaan ja totesin sille ukolle siinä peilissä, että et kai sinä syömällä ihteäs tapa? Mies lähti niiltä sijoilta Paatelasta Markkamäkeen viemään ravilappua Ravillaan - kävellen. Kahdeksan kilometriä sivu. Jalathan siinä kipeäksi tuli, mutta samalla tuli muutos elämäntapoihin. – Otin seuraavana aamuna sauvat kaveriksi ja siitä lähtien olen joka aamu kävellyt Kovalan risteykseen ja takaisin. Satoi tai paistoi, oli pakkasta tai hellettä. Oon ihteeni kovasti tyytyväinen, kun henki kulkee ja ruoka maittaa, tuumaa Möllerin Jussi yksitoista vuotta myöhemmin liki parikymmentä kiloa hoikempana. Loikataan ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1917. Leskeksi kolme vuotta aiemmin jäänyt Jussin pappa, Aukusti Möller, toimi Pönttövuoren tunnelityömaalla punakaartin kirjurina. Jussin isä, Topi, kantoi 11-vuotiaana kolmemetrisiä koneporan teriä. – Isä oli aikuisena 160-senttinen, mitä lie ollut mittaa tuolloin? Myöhemmin Topi pääsi Riihivuoren sahalle hommiin Kotkan satamasta. Hän oli tutustunut ammattiyhdistysliikkeen toimintaan ja esitti ajatusta myös sahalla. – Isä ehotti puuliittoon menemistä. Työkaverit kantelivat sahanhoitaja Nikanderille, että Mölleri on kommunisti ja häärää punaisten kirjojen kanssa, vaikka sille mitään tietoa mistään kommunismista ollut. Isä sai lopputilin ja Nikanderi ilmoitti viranomaisille, että laittoi pois vaarallisen henkilön. Isä ei päässyt kahdeksaan vuoteen mihinkään töihin. Siinä tuli viha yhteiskuntaa kohtaan. Kun isä näki porvarin, niin polkupyörän polkimet jäi hakauksiin. Mulla on ollut helpompaa, kun perin äitini luonteen. Karenssin jälkeen isä pääsi kaupungille sepäksi, kun osasi teroittaa työkaluja. JUSSI SYNTYI Niittylässä, Suolahden urheilukentän liepeille elokuussa vuonna 1943. Koti vaihtui Kellosepänkadulle ja siitä Tiitisenmäelle. Äiti Siiri oli töissä muurarin apulaisena ja Topi teki työtä kivenhakkaajana. Inkeri-sisko oli 17-vuotias, Viki-veli 14, kun Jussi syntyi. – Keurulaisen Hannes oli Suolahden ainoa virkamies: kunnanjohtaja ja sosiaalipäällikkö, ja toimi myös perunanjakajana. Meidän perhekin sai perunoita, joiden piti riittää kevääseen. Isä söi ne äidin kanssa, ja siitä innostuvat niin, että sain alkuni niistä Keurulaisen lahjoittamista siemenperunoista. Vaikka elämä oli tiukkaa ja niukkaa niin aina oli syömistä. Joskus sarkahouäKs
| 99
· 2 0 15
sut meni rikki, eikä äiti ennättänyt niitä töiltään paikkaamaan. – Äiti juoksi Riihivuoren sahalle töihin ja ruokatunnilla kävi juosten kotiin kahtomaan miten kersat pärjää. Isä oli sotavankina Venäjällä, kun ei suostunut työläisiä vastaan tappelemaan. Pisti pyssyn ratapenkkaan pystyyn ja sano, että tapelkoon herrat keskenään. Jussi kävi koulua sen oppimäärän mikä pääkoppaan tarttui. – Mulla on semmonen vaikeus, että mikään ei poraudu päähän, vaan kopsahtaa. Valmistuin armeijasta alikersantiksi, ja oon ihmetellyt kun ei ole kutsuttu kertausharjoituksiin. Ne varmaan tietää, että mulla on vasemmistolainen tausta, ja luulevat tietävänsä, että mulla olis mahollisesti vallankumous mielessä. Pääsin Kalliolahen sahalle töihin ja työkkäristä ilmoittivat, että Rutalahen Kivisuolla on kurssikeskus, josta voisi saada ammattia itselleen. Halusin autonasentajaksi. Raudoittajankurssilla oli vajaamiehitys ja sinne pääsi ilman pääsykoetta. Siitä se ura urkeni kun vuosi oli 1961. Helsinki kutsui Silta ja Satama työmaalle. Jussi täytti pääkaupungissa 20 vuotta ja järjesti itselleen juhlat Esplanadilla Kappelissa. – Otin kappelivoileivän ja join kolme viskiä. Lähdin Kulttuuritalolle tansseihin taksilla ja huomasin, että viski ei mene päähän. Sanoin kuskille, että käänny takaisin Kappeliin. Otin vielä kaksi viskiä, ja kaaduin orkesterikorokkeelle selälleen. Tajusin Salmisaaren muuntaja-aseman perustuksia raudoittaessa, että mereltä puhaltava viima on kova. Halusin takaisin mäntymetsän suojiin Suolahteen. Jussi tapasi elämänsä naisen, Maija-Leenan, Suolahdessa kansantalon tansseissa. Kysyi janottaako neitiä? – Janohan sillä oli. Siitä lähtien ollaan juotu yhessä. Lapsia meillä on kolme, Sari, Jari ja Minna. Lapsenlapsia on seitsemän. Elokuussa juhlitaan esikoisen viiskymppisiä. Monenlaisissa taloissa ollaan asuttu, vuokralla ja omissa. Nyt ollaan oltu tässä Keiteleen rannassa jo 12 vuotta. Oon nauttinut elämässäni hyvistä juoksijoista, nyt viimeisimpänä Jarin tyttäristä, Siiristä, Sannista ja Selmasta. Ja Texas Expressistä. LÄMMINVERIRAVURI Texas Expressin elämä on kuin tuhkimotarina. Vainion Jounille, Vihijärvelle, Aholan tilalle, tuli myyntiin vuoden vanha hevonen. Helinin Esa, Simosen Pekka ja Pentti ja Siekkisen Antsu ostivat hevosen pois. – Minä pääsin porukkaan mukaan. Tehtiin esikauppakirja, selviteltiin papereita rekisteröimistä varten. Kysel-
tiin Amerikoista syntymätodistusta, ja selvisi, ettei se ole siellä syntynyt. Todettiin, että se ei ole missään syntynyt ja että se oli tuotu Suomeen väärennetyillä papereilla. Sanottiin, että hevosta ei voida rekisteröidä ja se menee teuraaksi. Käänteiden jälkeen selvisi, että varsa on syntynyt Göteborgissa. Texas Express sai papereihinsa ensimmäisenä merkinnän SFU, suomessa syntynyt ulkomaalainen, eikä saanut osallistua Suomessa syntyneiden kisoihin. Texas Express kiitti meitä ja juoksi 3,5 miljoonaa mummon markkaa rahaa ja sillä on lähes 600 jälkeläistä. Eilen taas Killerillä Free Soul voitti ja mulla tarttu troikka kiinni. Texas Expess kuoli kolme vuotta sitten 23-vuotiaana. Eläkepäivät ravuri oli Jussin omistuksessa. – Lunastin sen omakseni aktiiviuran jälkeen. Sanoin, että maksan sille eväät vaikka eläkkeestä Se antoi tämmöiselle tavalliselle tallukalle mahollisuuden olla mukamas hevosmies. Semmonen on paperittoman, Sumiaisista löytyneen hevosen tarina lyhykäisyydessään. Matkaan mahtuu paljon muuta, ulkomaankilpailuja, pelastuminen palaneesta hevoskuljetusvaunusta ja yhtä jos toista. Texas Expressistä ikuistettu upea valokuva on Möllereiden kotona aitiopaikalla. Vasemmistolaisuus tuli syntymämerkkinä. Politiikalla ei Jussi ole itseään tärvännyt, vaikka kerran 60-luvulla kauppalanvaltuustoon pyrkikin. Hän laski saavansa varmuudella seitsemän ääntä. – Tiesin, ketkä kuusi sukulaista minua äänestävät ja oma ääni päälle. Ääniä tuli kuitenkin kahdeksan, enkä ole saanut vielä tänäkään päivänä selville mistä se yksi ääni on peräisin. Poliittinen ura katkesi siihen. Olen todennut peliä seuratessani, että politiikka on valehtelijoiden klubia parhaimmillaan. Omia etuja ajetaan. Onneksi nykyään pääsee kaupungille töihin muutenkin kuin demareiden jäsenkirjalla. RAUTAJUSSI ON hyvä idea, josta työsuojeluviranomaiset tykkää. Kun raudoitti monella työmaalla, alkoi idea kyteä. Raudansiirtojen kuljetuksessa oli enemmän työtä kuin itse raudoittamisessa. Olisiko mahdollista valmistaa siirrettävä raudoitusasema? Ajatus ei jättänyt rauhaan. – Perustin Jussi Möller Ky:n vuonna 1979. Se oli yhden miehen raudoitusfirma ja aloin kehittää RautaJussia työnteon sivussa. Kun perustin firman, niin entisten työkavereiden mielestä minusta tuli riistokapitalisti. Oon onneks pikkusen yksinkertainen ja hirveen kova tekemään töitä, niillä avuilla oon pärjännyt. Tein kolme vuotta firmassani töitä itestään, ennen kuin palkkasin riistettäviä.
Parhaimmillaan työllistin kahdeksan miestä. Saan olla tilaani tyytyväinen, että on saanut olla reilu työnantaja ja on pystynyt asiansa hoitamaan niin, ettei ole kellekään velkaa. Laite valmistui. Sai patentin vuonna 1981 ja kovasti kehuja Työsuojeluvirasto palkitsi 20 000 markalla raudoittajan ergonomiaa parantavan keksinnön. Jussi oli raudoittajien ammattijaoston jäsen ja esitteli keksintöään jaoston kokouksessa. – Se tyrmättiin. Sanoivat, että olen kehittänyt laitteen, jonka kaikki haluavat ostaa ja ryhtyvät sitten yrittäjäksi. Raudoittajat kuolee nälkään, kun hullu hintakilpailu iskee. Erottivat minut jaostosta, sanoivat, että en kuulu enää porukkaan. Takaisku ei päättynyt tähän. Olin saanut kutsun mennä esittelemään Merihakaan Renlundin työmaalle saakka keksintöäni. Työmaan vastaava mestari huusi minulle, että kun ei jouluna saada työnantajalta edes kenkälankkia, niin mitä tällä laitteellakaan tehdään. Tippa linssissä Jussi laittoi RautaJussin takaisin rekkaan ja tuli Suolahteen velkaa silmät ja suut täynnä. Siihen loppui keksinnön markkinointi, kunnes alkoi Metsä-Botnian rakentaminen. – Työmaapäällikkö sanoi, että tuo laite tänne ja tehdään kaupat. Raudoittajat eivät suostuneet käyttämään RautaJussia ja päättivät kokouksessaan, että jos keksintö tulee porttien sisäpuolelle he istuvat minut pois alueelta. Säikähdin, että multa menee Metsä-Botnian työmaa. Laitoin laitteen pressun alle 30 vuodeksi. Olkoon perkele! Jussi valmisti laitteesta citymallin kolme vuotta sitten ja vinkkaa, että jos joku haluaa kokeilla vehjettä, hän tuo sen veloituksetta työmaalle. – RautaJussi ansaitsisi päästä töihin. Oon ollut raudoittaja yli 50 vuotta ja oon yhä. Keksin RautaJussin 35 vuotta sitten, ja vieläkin olen tuomassa sitä markkinoille. Urakehitys ja RautaJussin markkinointi kulkee käsi kädessä, Jussi nauraa ja kehuu olevansa tyytyväinen kun yläkerran ukko on antanut olla hyvässä kunnossa, ja antanut myös taidon nauraa itselleen. RautaJussista löytyy video YouTubessa. Musiikki on Topi Möllerin huuliharpulla soittamaa. – Eipä tarvinnut teostomaksuja maksella isän sävelistä. Mulla on aina ollut enemmän onnea kuin ymmärrystä joka hommassa. Ihmiset on nähny, että tämä luku- ja kirjotustaidoton petonkinraudottaja yrittää tuhertaa ja tekee hommasa, niin ovat antaneet pojan yrittää.
13