Martti Hakkarainen
-- Synt. 5.11.1951 Kyyjärvellä -- Teatteri Eurooppa 4 -teatteriryhmässä vuodesta 1999, yksi Johtotähti Productionin perustajista -- Adoptiotytär, kolme lastenlasta
Häpeilemätön pilailija
Martti Hakkarainen on intohimoinen tekemisissään. Pojan klopin innostus floristiikkaan vaihtui urheiluun, sitten fysiikka petti ja Marasta tuli näyttelijä, ohjaaja sekä tuottaja. – Kyyjärvellä oli pikkuinen tilan poikanen ja pihasauna, missä isä lämmitti padassa vettä ja äiti synnytti saunan lauteilla tämmöisen pojan klopin, joka oli lähes koko ikänsä säälittävän laiha. Nyt ovat asiat toisinpäin, Mara Hakkarainen lausuu iskevällä tahdilla elämänsä kulkua ja röhähtää nauraa episodin pisteeksi. Nuorena poikana Maralla oli mieltymys floristiikkaan ja kesäisin siis hirveä hinku lähteä uimahousut jalassa keräämään lehmähaasta kukkia. Toinen suuri intohimo oli lämmin maito, siksi hänen vyötäisillään roikkui aina myös peltimuki. – Kerran isä sanoi, että älä sinä poika omista lehmistä lypsä sitä maitoa, kun tuossa naapurin pellolla on enemmän ja isompia elukoita kuin meillä. Sittemmin maito ei ole Martille maistunut ja niin lehmillä, sioilla kuin lampaillakin ratsastaminen jäi pojan leikeistä siinä vaiheessa, kun perhe muutti eteläisempään Keski-Suomeen. Metsien hoidosta elannon saaneen isän keuhkot eivät nimittäin kestäneet soiden kaivuuta, joten ammatti vaihtui Äänekoskella vasta avatun ammattikoulun varastonhoitajaksi. Äiti sai paikan koulun siivojana. SEITSEMÄSTÄ SISARUKSESTA vanhinta eli Maraa ja kolmisenkymmentä vuotta nuorempaa kuopusta, Mariannea, yhdistää rakkaus urheiluun. Marianne eli Vänni on koripallon maajoukkueeseen voitokkaasti yltänyt Huiman kasvatti ja perheen ylpeys. Mara oli kiinnostunut niin pesä- kuin jalkapallostakin, mutta myös tenniksestä, lentopallosta ja muutamasta muusta lajista. Eniten kuitenkin sykähdytti pikajuoksu, jota nuori mies harrasti kymmenen vuotta tosissaan. Perhe ei ryvennyt rahassa eikä piikkareita tuosta noin vain ostettu, joten Martti juoksi kaikki matkat avojaloin. – Olin juuri pääsemässä tavoitteeseeni juosta sata metriä alle 11 sekuntiin, kun nivelsiteet menivät nilkasta enkä voinut enää harrastaa. Se harmitti kovasta. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että ennätysajallani olisin pärjännyt sentään naisten Timanttiliigassa, Mara nauraa kuuluvasti. Pakosta oli siis löydettävä uusi laji ja golfin maailmaan tutustuminen sattui hyvään sauman. Harrastus vei mukanaan niin, että työpäivien päätteeksi Mara pakkasi golfmailansa autoon ja suuntasi Laukaaseen lyömään sata palloa joka ikinen ilta. Kilpailujen perässä ajaminen toi mittariin tuhansia kilometrejä. äKs
| 85
· 2 0 14
Ja vaikka fysiikka sittemmin iski jälleen harrastuksen tielle, niin periaate elämässä on edelleen, että niin pitkälle vedetään kuin rahkeet riittävät. Muu harrastaminen ja työnteko on jäänyt alaselän rappeuman diagnosoinnin myötä, mutta onneksi teatteri on sentään säilynyt. – Mä oon mun suvussa ainoa, jolla ei ole häpyä, siksi kait mä olen lavallekin päätynyt. AMMATTINÄYTTELIJÄ Marasta tuli päivätöidensä oheen vähän kuin vahingossa vuosituhannen vaihteessa. Oli hän toki aiemmin ollut Äänekosken Teatterissa, Hietaman nuorisoseuran näyttämöllä ja Koskelan Tasavallan alueteatteriryhmä -nimisessä kerhossakin. Kerran hän sai Jyväskylän teatterikatselmuksen tuomareilta pääosastaan 400 markan stipendin, joka annettiin Teatterikorkeakoulun pääsykokeita varten. – Kait mä jo uskallan huojentavasti tunnustaa, että ostin sillä rahalla paljon mieluummin Simca 1000 -autooni uudet talvirenkaat, Mara pudottaa syntitaakan harteiltaan. – Kyllä Teatteri Eurooppa Neljä on ollut mun teatterikorkeakouluksi enemmän kuin tarpeeksi. TE4-ryhmään hän päätyi vuosituhannen vaihteessa kysymällä pientä roolia Kievarin Kummitus -näytelmään. Tuottaja Jussi Rekonen antoi enempiä tiedustelematta käsikirjoituksen miehen käteen ja kysyi, että paljonko haluat palkkaa? – Mä kysyin, että maksetaanko mulle oikeasti? En minä tiedä, mitä tästä voi pyytää. Lavalla Mara esiintyi tunnettujen nimien, kuten Kunto Ojansivun, Ritva Oksasen ja Heikki Paavilaisen seurassa. – Näyttelin Paavilaisen kanssa maanviljelijäveljeksiä, mutta veljeksiksi meitä luultiin jatkuvasti muutenkin. Kävimme usein hevoskilpailuissa, se oli meidän molempien intohimo, Mara kertoo. Myöhemmin hän perusti oman tuotantoyhtiön Paavilaisen ja Rekosen kanssa. Johtotähti Production tarjosi esiintyjiä hotelleihin ja tv-mainoksiin sekä teki teatteria. 2000-luvun puolella Mara tuotti Jussi Rekosen kanssa kaksi kesäteatteria Äänekoskelle. – Myöhemmin liityin Seppo Kahilaisen Freedex-tuotantoon. Toimin lähinnä teatteri-isäntänä ja hoidin näytelmien myyntiä. Varsinkin kiertueilla se on rankkaa työtä, tuli hotellien prinssinakit ja lihapullat tutuiksi, Mara toteaa ja jättää mehevimmät reissutarinat kerto-
matta. Sen hän paljastaa, että kerran Rikospoliisi ei laula -televisiosarjan kuvauksissa maskeeraajat loivat Martista niin uskottavasti juopuneen, että näyttelijöiden sijaan aidot poliisit nappasivat miehen käsipuolesta kiinni. – Eivätkä millään uskoneet, että tässä ollaan kuvaushommissa, Mara nauraa. Nykyään kulisseissa häärääminen sopii hänelle paremmin kuin näyttämölle ryntääminen. Teatterin lavoja ja televisiokameroita on vuosien varrella nähty tarpeeksi, mutta ohjaaminen kiinnostaa. LÄHELTÄ PITI, ettei elämä olisi vienyt Maraa nuorena miehenä aikaisessa vaiheessa aivan muualle. Kansakoulun jälkeen hän nimittäin lähti enonsa houkuttelemana Ruotsin puolelle kiertämään pätkätöitä. Mara ehti haaveilla lukevansa levyseppähitsaajaksi Ruotsin puolella ja lähtevänsä telakalle töihin. – Vaan piti palata Suomeen käymään armeija eikä sen jälkeen ollutkaan enää varaa lähteä takaisin. Yritin kerätä rahat kasaan, mutta kyllä se minun ulkomaankomennukseni siihen kertaan jäi. Äänekoskella riitti ahkeralle nuorelle töitä tehtäväksi ja kaiken lisäksi parikymppisenä Mara oli rakastunut. Nuori pariskunta ehti naimisiinkin ennen kuin he jo muutaman kuukauden päästä totesivat, etteivät ole toisilleen tarkoitettuja. – Enhän minä ole koskaan naisten päälle ymmärtänyt! Kahdesti olen ollut naimisissa, mutta kertaakaan en ole itse kosinut. On se jonkinlainen instituutio, mutta enää en tarkoituksella enkä vahingossa vihille mene, Mara vannoo. Toinen kerta kesti reilusti pidempään kuin ensimmäinen: Reilun kolmenkymmenen vuoden ajan Mara piti yhtä Päivi-vaimonsa kanssa ennen kuin Maran vaatteet eroteltiin eri osoitteiseen lähteviin jätesäkkeihin. – Yritimme lasta yli kymmenen vuotta. Kävimme testeissä ja vaikka missä, kunnes lääkäri nosti kädet kohti taivasta ja ilmoitti, että teidän lapsen saantinne on kiinni tuolta ylhäältä, Mara muistelee. Niin tapahtuikin, että yllättäen Päivi oli raskaana, kunnes vain kuukausi ennen laskettua aikaa hän sai keskenmenon. – Ainahan elämä potkii, useimmiten lempeästi mutta välillä myös arkoihin paikkoihin. Lapsen menetys oli sellainen traaginen hetki, joka sai pohtimaan, kuinka pienestä elämä on kiinni, Martti sanoo. Periksi ei kuitenkaan haluttu antaa. Tapahtuma varmisti ajatuksen siitä, että
perheeseen adoptoitaisiin lapsi ulkomailta. – Ajattelimme, että jos omalla hyvinvoinnillamme voimme pelastaa edes yhden lapsen elämän, niin se on upea asia. Tyttölapsia oli huomattavasti hankalampi adoptoida Thaimaasta kuin poikaa, mutta pariskunta piti päänsä. Pitkän odottelun jälkeen Mara ja Päivi ostivat lentoliput Bangkokiin tapaamaan pikkuprinsessaansa. Koto-Suomessa suvun vastaanottokomitea oli tehnyt juhlan kunniaksi karjalanpaistia ja perunalaatikkoa, mikä oli selvä shokki riisillä ja kananmunalla reilut kaksi vuotta eläneelle Marinelle. Vain parin viikkoa myöhemmin tyttö huuteli sujuvasti äitiä ja isää. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin Marine on Mara on kolmen pienen lapsen ylpeä isoisä. TÄNÄ PÄIVÄNÄ 62-vuotias mies odottaa vanhuuseläkepäätöstä. Puolitoista vuotta hän on ollut sairaseläkkeellä selkävaivojensa vuoksi. Silloin kun Mara ei ole ollut harrastustensa parissa, on hän seisonut myyntitiskin takana, alkuun rautakaupassa ja lopun työikänsä Niskasella Äänekoskella ja Suolahden liikkeen vastaavana. – Viihdyin siinä työporukassa 35 vuotta. Työilmapiiri oli upea ja työ monipuolista. Aluksi olin pitkään radiopuolella, kunnes sitten pomot kutsuivat luokseen ja ehdottivat, että ottaisin urheilupuolen vastuulleni. Pyysin saada miettiä viikon ajan. Ja minä kun ehdin miettiä kutsun saatuani, että olen tehnyt jonkin ison virheen, Mara nauraa. Paikoilleen hän ei ole kuitenkaan osannut jäädä eläkkeelläkään, joten teatterin parissa touhuamisesta on tullut henkireikä ja Kartano Kievarista kuin toinen koti. Nykyisen elämänkumppaninsa Martti tapasi teatterin lavalla seitsemän vuotta sitten, kun Martti saapui ohjaamaan näytelmää. Tuulan kanssa puolet vuodesta kuluu nykyisin lähes Kievarin takapihalla Hietaman puutarhakylän kesämökissä, jossa naapuri saattaa yhtäkkiä ilmestyä oven taakse viinitonkka kädessä. Tällä seudulla asuu suurin osa perheestä ja maitokauppareissulla paikalliset muistelevat edelleen parikymmentävuotta vanhoja vitsejä, joita Martti laukoi iltama-ohjelmien välissä Pilapaloina MTV3-kanavalla. – Äänekoskelta minulla ei koskaan ole ollut kiire pois. Tulevaisuutta tässä on turha alkaa edes miettiä, kunhan selviää seuraavaan päivään. Niin minä ajattelen.
27