Aksa 126

Page 15

Lähes täydellinen korjaamo R-Skidin toiminta laajenee huonosta taloustilanteesta huolimatta. Markku Tammela ja Simo Penttilä suunnittelevat kovaa vauhtia pienen yrityksen tulevaisuutta.

V

iime keväänä ovensa avannut R-Skid Oy on tehnyt itsensä hyvin tutuksi paikallisille. Vakiasiakkaita piisaa ja huollon puolella on jatkuvasti muutamien päivien jono, kun paikalliset korjauttavat ruohonleikkureitaan ja moottorisahojaan. – Ja tietenkin huolletaan kelkkoja sekä mönkijöitä ja mopoja, hankitaan varaosia ja rukkaillaan moottoripyöriä ensi kesää varten, Markku Tammela kertoo. ALUN PERIN iskunvaimentimien korjaukseen ja valmistukseen erikoistunut yritys on hiljalleen laajentanut toimintaansa pienkoneiden, moottoripyörien ja moottorikelkkojen pariin. Huollot sekä varaosamyynti ovat työllistäneet hyvin, mutta iskunvaimentimien osuus liiketoiminnasta on silti vielä päällimmäisenä. – Niin hanakasti ollaan palveltu tiskillä, että nykyään hommat on melkein puolet ja puolet, Tammela sanoo. Taloustilanteen pitkät pakkaset ovat verottaneet vapaa-ajan koneiden myyntiä. Mopojen ja moottoripyörien myynti on tippunut alle puoleen viimeisten vuosien aikana ja alan muutkin toimijat kiristelevät vöitään. Mutta äänekoskelainen pienehkö yritys porskuttaa varsin hienosti. – Yritetään koko ajan pysyä kasvuyrityksenä, ja löytää se oma osaaminen. Kaikki työt tehdään samalla temmolla ja ammattitaidolla, on sitten kyse erikoislaitteista tai ruohonleikkureista, Tammela sanoo. FIRMAN MENESTYS on vaatinut lisää työntekijöitäkin. Huoltopäällikkö Simo Penttilä on ollut mukana remmissä syyskuusta asti. Kovan luokan ammattilainen tuli alun perin

puoleksi vuodeksi, mutta jäänee taloon pidemmäksi aikaa. – Tarkoitus oli nostaa korjaamon profiilia. Vaikka meillä osaamista oli omastakin takaa, niin nyt saatiin Simon kautta vähän syvempää tietotaitoa alasta, Tammela sanoo. – Minä olen 12-vuotiaasta asti tällä alalla ollut. Tuntemusta riittää pienkonekaupan kaikilta osa-alueilta, vaikka olenkin enemmän erikoistunut moottoripyöriin, Penttilä sanoo. R-Skidin valikoimaan kuuluvat piakkoin suurien kelkkavalmistajien osat. Hyllyille ilmestyy muun muassa Arctic Catin ja Lynxin kelkkoihin sopivat osat. Ja korjaamopuolelta löytyy nykyään entistä suurempaa osaamista. 40 vuoden kokemuksella on tarjota jopa hieman unohdettua osaamista. – 2-tahtimoottoripyörien ja -mopojen kampiakseleiden korjaaminenkin onnistuu. Ja sitä osaamista ei joka pajassa enää ole, kun ei sitä missään koulussakaan opeteta.

KEVÄÄN AIKANA Teollisuuskadulle rakentuu uudet toimitilat, jossa asiakkaita päästään palvelemaan laajemmin. – Uusia edustuksia alkoi tulla siihen malliin, että uudet toimitilat ovat tarpeen. Ja uusien tilojen rakentaminen on järkevää, koska toiminta halutaan keskittää Teollisuuskadulle. Rakentaminen alkaa heti kun kelit vaan sallivat, Tammela sanoo. R-Skidiltä löytyy nyt jo siis hieno kattaus palvelua, mutta uusien tilojen ja suunnitelmien jälkeen ei jää juuri mitään puuttumaan. – Tarkoitus on että lopulta oltaisiin niin sanottu täydellinen korjaamo, jossa olisi tälle alalle kaikki tarvittava konekanta ja tietotaito, Penttilä sanoo.

Torikatu 3, 44100 ÄÄNEKOSKI p. 014 523 125 avoinna ma-pe 8-18 la 9-16 SU 12-16 Tarjoukset voimassa viikon tai niin kauan kun eriä riittää. OLEMME MYÖS FACEBOOKISSA!

• Joulukoristeet • Lyhdyt • Lelut

ALE

-50%

Atom KAHVAKUULAT

4 kg

• vaatteet • laukut • asusteet • lyhdyt • joulukoristeet (ei lasiset) • koristeoksat • kranssit POLTTOPUUT säkissä

6 kg

12 kg

25

15

00

00

Electro Gear diesel LÄMMITIN 20 kW •termostaatti

(299,00)

2m

2500

4

(14,95)

(29,90)

Nordland sulanapito KAAPELI

4500 65

35

(249,00)

6m

8m

00

00

MagPro POLTTOMOOTTORI• 2-tahti KAIRA • pituus 100 cm 43 cc • halkaisija 200 mm

795

•koot s-xxl

4m

90

19900

Naisten FLEECEPUSERO

-50%

2000

1000

27900

8 kg

Witikkalan Kartano Outletista

Apaja PILKKIPÖNTTÖ Otso NEOPREENI- • 280x190x410 mm • Styrox KÄSINEET

1190 pari

1995

Miesten 1990 FLEECETAKKI

Kotimainen AVANTOPUMPPU

1990 Esla POTKUKELKAT alk. T2

8900


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Aksa 126 by ÄKS-lehti - Issuu