Pekka Palmio
TEKSTI: TAIJA KOLEHMAINEN KUVAT: MAX STEFFANSSON
Supliikki hotelli-isäntä Pekka Palmio kiersi johtamassa Suomen tunnetuimpia hotelleja, maistoi prameaa elämää mutta löysi oman paikkansa Hotelli Keiteleen mäeltä Suolahdesta.
T
iedättekö, mikä kertoo todellisesta teollisuuspaikkakunnasta? Suolahden Hotelli Keitelekin syntyi ja hengittää teollisuudesta. 23 vuotta sitten Pekka Palmio aloitti täällä mutta mikään temppu tänä aikana ei ole muuttanut sitä faktaa, että ilman lähialueen tehtaita hotellitoiminta kuihtuisi. Ruokasalissa istuvat huomioliiviset työntekijät ja huoneissa yöpyvät Suolahden ja Äänekosken tehtaiden vieraat. Aikanaan silloinen Finnforest, nykyinen Metsä Wood, myi kukkulan tontin hotellin uudeksi paikaksi juuri tästä syystä. Hotellitoiminnan luonne näkyy myös hotellin johdon arjessa. Nykyisin hallituksen puheenjohtajana toimiva Pekka Palmio kiertää lounasaikaan auttamassa salin puolella. Hän työskentelee henkilökunnan jatkeena ja välttelee muutenkin antamasta itsestään liian koreaa vaikutelmaa. – Pidän golfin peluusta. Kuvaan voisi ottaa golfmailat mutta harrastuksena se vaikuttaisi aivan liian elitistiseltä, Pekka pohtii haastattelun aikana. Prameaakin hotellinjohtajan elämää Pekka on vuosien varrella kokenut. Parhaiten mieleen on painunut visiitti Rovaniemeltä Lontooseen Concorde-lentokoneella, joka liikkui parhaimmillaan kaksinkertaisesti ääntä nopeammin. Sillä matkalla tarjottiin vain parasta ruokaa, juomaa ja palvelua. KIERTELEVÄÄ ja aina kiireistä isäänsä Pekka näki lapsuuden kotona vain harvakseltaan. Sen piirteen hän valitettavasti oppi myös itse. Pekka syntyi Helsingin kätilöopistolla marraskuussa vuonna 1947. Vain hieman reilu kuukausi aiemmin presidentti J. K. Paasikivi oli julistanut sotatilan päättyneeksi Suomessa. Isä Esko Palmio toimi tuolloin Suomen Urheiluliiton valmentajana. Kolmihenkinen perhe muutti isän töiden perässä ensin Vierumäelle Suomen Urheiluopiston huikeisiin maisemiin ja pian takaisin pääkaupunkiin Maunulan vasta rakennetulle alueelle. Tuolloin Esko-isä aloitti Helsingin kaupungin urheiluviraston päällikkönä. Lapsuuden Pekka muistaa rauhallisena. Poliittista tai yhteiskuntaluokkien vastakkainasettelua hän ei Helsingissä huomannut eikä perheen ainoaksi lapseksi jäänyt Pekka myöskään joutunut silmätikuksi. – Sen tosin muistan, että Maunulassa tykästyin kovasti mäkihyppyyn. Ja kun siihen aikaa hyppyreitä avattiin Helsingin jokaiseen kaupunginosaan, niin ihmiset puhuivat, että varmastikin Palmio niitä rakennuttaa, kun oma poika harras-
Ä KS
| 14 3
· 2 0 16
taa, Pekka hymähtää väitteelle. Vielä 50-luvulla, ennen television yleistymistä, harrastelijoidenkin urheilukisat vetivät paikalle hurjan määrän katsojia. Parhaimmillaan Pekankin hyppyjä saattoi seurata tuhatpäinen yleisö. – Vaikka isäni oli niin tiiviisti mukana urheilussa, niin minua ei ikinä painostettu mihinkään. Oppikouluaikana kilpailin ja voitin Helsingin piirinmestaruuden mäkihypyssä. Siihen se kuitenkin oikeastaan jäikin. En ole nimittäin lainkaan kilpailuhenkinen ihminen.
vuonna 1978 Pekka siirtyi Kilpisjärven matkailuhotellin johtajaksi ja tuli vuonna 1980 valituksi Sotkamoon perustettavan Hotelli Tuliketun toimitusjohtajaksi. Tulikettu kuitenkin jäi, kun Pekka saikin houkuttelevamman tarjouksen ja palasi Rantasipi-hotelliksi muuttuneen Rukahovin johtoon. Vuosiksi 1986–1990 hän sai siirron takaisin Rovaniemelle Pohjanhoviin, minkä jälkeen hän muutti Lapin kiertueelta Joutsan Rantasipi Joutsenlampi -hotellin johtajaksi. Pysähdytään hetkeksi tähän.
LOPPUELÄMÄÄ varten nuorella Pekalla oli kaksi vaihtoehtoa: Joko sotilasura upseerina tai sitten pitäisi keksiä nopeasti jotain muuta. – Onneksi kävin koulun kanssa tutustumassa Santahaminan varuskuntaan. Kun kuuntelin niitä äkseerauksia, niin mietin, että tuollainen komentaja minä en ainakaan halua ikinä olla! Hotelli- ja ravintola-alan inspiraatiota piti hakea kaukaa, toiselta puolelta Atlanttia. Pekka ja äiti Sinikka olivat sukulaisvierailulla Pohjois-Amerikassa ja istuivat erään ravintolan pöydässä, kun Pekka päätti, että tämähän voisi olla mielenkiintoista työtä. Oli vuosi 1967. – En ole lainkaan kateellinen nykynuorille. Aikanaan vain mietti, mitä haluaa tehdä ja oli melko varmaa, että se onnistui. Nykyään kouluttautuminen on epävarmempaa ja nuorten täytyy hankkia useita ammatteja. Jo heti opiskelujen jälkeen 70-luvulla nuoresta miestä leivottiin esimiestä suureen perheomisteiseen hotelli- ja ravintolaketjuun, Vuoristo-yhtiöihin. – Muistan, kuinka työhaastattelua pitänyt legendaarinen Satu Vuoristo [nykyinen kauppaneuvos Tiivola] totesi haastattelun lopuksi, että ”Tervetuloa Haikon Kartanoon, herra Palmio! Te sovitte kartanon tyyliin.” – En vielä tänäkään päivänä ymmärrä, mitä hän sillä tarkoitti, mutta sain töitä, vaikka haastattelu jännittikin melkoisesti, Pekka nauraa. Vuoristo-yhtiöt oli Pekan ensimmäinen todellinen työpaikka. Haikon Kartanon pääporteerin tehtävästä hänet siirrettiin Cabaret Espilän hovimestariksi, kunnes rakas lasketteluharrastus alkoi houkutella toiseen päähän Suomea. Vuonna 1973 Pekka Palmio valittiin Matkaravinto-hotelliketjun Rovaniemen Pohjanhovin hotellipäälliköksi. Pohjoinen tarjosi runsaasti uusia mahdollisuuksia vapaa-ajanviettoon luonnossa. Seuraavat vajaat 15 vuotta Pekan työelämästä lienee fiksuinta pikakelata. Vuonna 1976 hänelle avautui hotellijohtajan paikka Kuusamon Rukahovissa,
PEKAN työtahti oli ollut hengästyttävä. Niin hengästyttävä, että jälkeen olivat jääneet jo 70-luvulla lopussa perhe-elämä, vaimo ja nuori Piia-tytär. Pekka oli seurannut oman isänsä jalanjäljissä, ura oli menestyksekäs mutta maksoi Pekalle kovan hinnan. – Ikävä kyllä. Ensimmäisessä hotellijohtajan tehtävässäni Kuusamon Rukahovissa minulla oli vahva ajatus, että tämä homma on tehtävä hyvin. Pelkäsin alan pieniä piirejä. Lopulta työskentelyni ajoi perheen erilleen ja minä muutin yksin Kilpisjärvelle. Koin epännistuneeni ja olin surkeana. – Onneksi tyttäreni ei ole koskaan ollut pahoillaan, meillä on lämpimät välit ja saan toimia vaarihommissa 6- ja 2-vuotiaiden lastenlasten kanssa, Pekka sanoo muistojen keskellä. Vaan mahtui ruuhkaisimpiin vuosiin muutakin elämää kuin työ. Rukahovissa Pekka tapasi Konnevedeltä kotoisin olevan Tuula Variksen, nykyisen Tuula Puiston. Se oli ”työtapaturma”, kuten he leikillään nimittivät nopeasti vakavaksi muuttunutta työpaikkaromanssiaan. Tuula seurasi mukana myös Joutsan Joutsenlampeen, josta tuli käännekohta Pekan uralla. 90-luvun lama alkoi tuolloin kurittaa hotelli- ja ravintola-alaa kovalla kädellä. – Kun Rantasipi-ketju fuusioitui Restel-konserniin vuonna 1993, kaikki hotellijohtajat irtisanottiin ja Restelissä siirryttiin aluejohtajaorganisaatioon. Jäin ensimmäistä kertaa työttömäksi ja muutimme Tuulan vanhempien luo Konnevedelle miettimään, mitä tekisimme seuraavaksi. Uusi hotellikiertue ei enää oikeastaan kiinnostanut. Tylystä lopusta huolimatta Joutsasta jäi käteen uran herkimmät muistot. Moni ei tunne Pekkaa musiikillisista taidoistaan, mutta Joutsenlampi-hotellissa hänellä oli kunnia järjestää ja säestää yhteislauluiltoja jo edesmenneille Mannerheim-ristin ritareille, jotka vierailivat kahdesti vuodessa Joutsenlammen kylpylässä kuntoutusleirillä. – Eräänä iltana valitsin erääksi yhteis-
lauluksi sota-ajan ”Evakon laulun”. Sen aikana aika pysähtyi ja kesti hetken, ennenkuin pääsimme siirtymään seuraavaan lauluun. SUOLAHDEN Hotelli Keiteleen jatkajiksi Pekka ja Tuula päättivät lähteä yhdessä hotellia pitkään luotsanneen Kerttu Havian tyttären Ulla Björkin ja tämän aviomiehen Matti Björkin kanssa. Lama oli pahimmillaan ja tulevaisuus epävarmaa, kun pariskunnat ostivat hotellin. – Jotain voi varmasti päätellä siitä, että minä ja Tuula emme vuoteen nostaneet palkkaa itsellemme. Asuimme hotellin toimistopäädyssä kaksiossa ja söimme lounasta hotellilla, Pekka sanoo. Alusta asti oli selvää, etteivät vanhat matkailuun nojanneiden hotellien opit päde Suolahdessa. Norsunluutornin sijaan tätä hotellia johdetaan kuin pientä perhettä, nöyrän kunnioittavasti. Pekka ja Tuula selvisivät määrätietoisella työllään läpi vaikeiden talousvuosien – ja avioeron vuonna 1999. – Teimme yksinkertaisesti liikaa työtä, meillä ei ollut aikaa toisillemme. Päätimme yhdessä, että meidän on hoidettava ero fiksusti, muuten menee hotelli ja muun henkilökunnan työpaikatkin, Pekka sanoo. Nyt tiedossa olisi lihavia vuosia suurten tehdasinvestointien kaupungissa, mutta hotellin hallituksen puheenjohtajana istuva Pekka Palmio ja hotellin toiminnanjohtaja Tuula Puisto ovat valmiita jättäytymään sivuun. Vuosia on itsellä takana aivan riittävästi ja jatkajilla useita hyviä edessä. Tiettävästi Hotelli Keitele on Suomen ensimmäinen hotelli, jota on kaupattu myös sosiaalisessa mediassa. Pekka yllättyi iloisesti nuorten potentiaalisten jatkajien puhelinsoitoista vain muutama päivä sen jälkeen, kun Hotelli Keiteleen myynti-ilmoitus lähti kiertämään Facebookissa elokuussa. – En vielä tiedä, mitä tulevaisuudessa odottaa. Tanssin ja kierrän koiranäyttelyissä vaimoni Ailan kanssa. Tämä koiraharrastuskin kyllä lähti aivan käsistä, sutimia ja harjoja on valtavasti, piti ostaa isompi autokin neljän koiran takia. Onneksi itse tiedostamme olevamme hulluja, Pekka nauraa esitellessään havannankoiriensa kulkupeliä. Elämä Suolahdessa on ollut mielekästä. Menneiden vuosien hurjimpiinkaan kokemuksiin Suomen tunnetuimpien hotellien johdossa Pekka ei ole koskaan haikaillut takaisin. ”Missä hattu, niin siellä koti,” hän toteaa.
21