Etel채-Afrikan esihistoria
Etel채-Afrikan historia osa 1 esihistoria
copyright Africa Experts / Juha Valtanen 1
Etelä-Afrikan esihistoria
venia-Seuran 15-vuotta-julkaisun ovat tehneet:
storia-katsaus, Jenni Soljasalo (pohjautuen Kari Klemelän 10-vuotis kronikkaan 2009)
imintoja jäsentiedotteista, Sirpa Spoljarič
neiston kokoaminen ja editointi: Helena Päätalo
nun Sloveniani-artikkelit: seuran jäsenet
kaisun ulkoasu ja taitto: Andreja Valtanen
lokuvat: Sirpa Spoljarič, Helena Päätalo, Jenni Soljasalo, Andreja Valtanen,
ri Klemelä, Pavel Rakovec, Marita Kumara
ovenia-Seura kuvagallerian kuvat: seuran arkisto, Facebook ja seuran jäsenet
kaisun työryhmä: Helena Päätalo, Sirpa Spoljarič, Jenni Soljasalo, Martina Šiler, Andreja Valtanen
2
Sisällysluettelo
2 Sisällysluettelo 4
Ihmisen kehityshistoria – varhaispaleoliittinen kausi
5
Ihmiskunnan kehto
6
Sterkfonteinin luola – ihmiskunnan evoluutiokapseli
7
Ensimmäiset isot ihmisapinat
8
Homo Habilis - kätevä ihminen
9
Homo Erectus - pystyasennossa kulkeva ihminen
10
Homo Sapiens - tiedostava nykyihminen
Etelä-Afrikan esihistoria
Ihmisen kehityshistoria – varhainen kivikausi Historiankirjoittajat aloittivat aiemmin Etelä-Afrikan historian siitä, kun portugalilaiset löytöretkeilijät purjehtivat 1400-luvun lopulla mantereen lounasilla ja eteläisillä rannikoilla. Tai siitä, kun hollantilaiset perustivat vuonna 1652 siirtokuntansa ja linnansa Table Bayn lahteen (Kapkaupunki) ja asuttivat myöhemmin buureina koko maan. Todellisuudessa merkittävin vaihe Etelä-Afrikan historiassa alkaa jo miljoonia vuosia aikaisemmin, ihmiskunnan varhaisimmista ja vähiten tunnetuista vaiheista. Eurooppalaisten tuloa edeltänyt muinaisuus on varhais- ja esihistoriaa. Siltä ajalta ei ole peräisin oman tai muiden kansojen tekemiä kirjallisia dokumentteja. Ihmisen varhaisinta kehityshistoriaa tutkitaan etenkin paleoantropologian ja arkeologian keinoin (unohtamatta tuoreimpia, esim. DNA-analyysin kaltaisia luonnontieteellisiä menetelmiä). Etelä-Afrikan asema ihmiskunnan kehtona alkoi valjeta jo 1800-luvun viimeisinä vuosina, kun enemmän sattumalta kuin tieteellisen tutkimuksen tuloksena tehtiin ensimmäiset merkittävät fossiililöydöt. Viimeistään vuonna 1924 Pohjois-Kapmaasta löydetyn ns. Taung-lapsen kallon olisi pitänyt suunnata paleoantropologien jakamattoman huomion etelään. Meni kuitenkin pari vuosikymmentä ennenkuin aiheeseen tartuttiin toden teolla.
4
Etelä-Afrikan esihistoria
Ihmisen afrikkalaisen kehityshistorian karsastaminen johtui siitä, että 1900-luvun alkupuolen johtavat tiedemiehet pitivät sinnikkäästi kiinni ihmisen Lähi-Idän alkukodin teoriastaan. Mutta myöhemmin se johtui siitä, että vuonna 1948 valtaan nousseen Etelä Afrikan Kansallispuolueen (National Party) aparheid-ideologiaan ei sopinut ajatus ihmiskunnan yhteisistä afrikkalaista juurista. Africa Experts julkaisee tiivistelmän Etelä-Afrikan historiasta kolmessa osassa: varhaishistoria, esihistoria ja historia. Varhaishistoria kertoo siitä, miksi tämä kaukainen kullan ja timanttien kyllästämä maaperä kätkee sisälleen vielä jalometalleja ja jalokiviäkin kalliimmat aarteet. Savannit ja autiomaat luovuttavat vähitellen tietojaan siitä, miten ja miksi meistä ihmisistä tuli sellaisia kuin olemme. Ihmiskunnan kehto Ihmislajin kehityskulku erosi lähimmistä apinaserkuistamme simpansseista 7 - 5 miljoonaa sitten. Sen jälkeen nykyihmistä edelsi ainakin 13 erilaista ihmisapinalajia eli ns. hominidia. Kaikki nämä ihmisapinat eivät suinkaan olleet toinen toisistaan alenevassa polvessa viisastuneita, yhä ihmismäisempiä ja kätevämpiä esi-isiämme. Vakaan ja suoraviivaisen evoluution sijaan ihmisen kehitys on ottanut syrjähyppyjä ja sivuaskelia. Meidän sukupuumme muistuttaakin enemmänkin pensasta, jonka yhdestä haarasta versoo ihmisyyden oksa, mutta muut haarat kasvattavat nekin omia viheriöiviä oksiaan. Jotkut elävät aikansa, kuihtuvat ja putoavat maahan. Ihmisapinoiden jäännöksiä on löydetty kahdelta Afrikan alueelta, Itä-Afrikasta ja Etelä-Afrikasta. Etelä-Afrikan koillisosia sekä sen pohjois- ja keskiosien kuivia ja autiota tasankoja nimitetään usein ihmiskunnan kehdoksi. Samaa nimitystä käytetään oikeutetusti myös Itä-Afrikan hautavajoaman alueesta (Etiopia, Kenia ja Tansania). Näissä kahdessa kehdossaan ihmisen esi-isät nousivat pystyasentoon ja oppivat käyttämään tulta ja työkaluja. Sieltä nykyihminen (Homo sapiens) aloitti myös maailmanlaajuisen vaelluksensa ja voittokulkunsa n. 60.000 vuotta sitten. Ihmisapinoiden evoluutio ei Afrikan sisälläkään ole samanlaista. Edellä mainittu Taungin lapsi ja myöhemmin esiteltävä rouva Ples kuuluvat lajiin nimeltään Australopithecus africanus. Se on endeeminen laji, jonka kivettyneitä luita eli fossiileja on löydetty vain Etelä-Afrikasta. Esimerkiksi Etiopiasta vuonna 1974 kaivettu saman sukuinen mutta eri lajinen Lucy on elänyt ystävineen samaan aikaan pohjoisempana, Etiopiassa, Keniassa ja Tansaniassa. Lucy on kuitenkin Australopithecus afrensis, huomattavasti karkeatekoisempi otus. Ihmisapinoiden kehityksen on oletettavasti sysännyt liikkeelle toistuvien jääkausien aiheuttama Afrikan ilmaston viileneminen n. 4 - 2 miljoonaa vuotta sitten. Koko mantereella, mutta etenkin Etelä-Afrikassa sademetsät väistyivät nykyisenkaltaisten savannien tieltä. Elämistö ja kasvisto muuttuivat ja hupeneva ravinto pakotti ihmisapinat yhä pitemmille ja vaarallisemmille hankintamatkoille. Hominidit ja ihmiset luokitellaan myös Carl Linne’ n järjestelmän perusteella. Ensin suku (Australopithecus) ja sitten laji (africanus tai afarensis).
5
Etelä-Afrikan esihistoria
Muutamia faktoja Ihmiskunnan kehto –nimityksen tueksi: •
Vanhin tunnettu elävä organismi, 3,6 miljardin vuoden takaa, on peräisin Etelä-Afrikan Barbertonista,
•
Vanhin tunnettu dinosauruksen muna on löydetty Etelä-Afrikasta,
•
Sterkfonteinista ja Karoon aavikolta on löytynyt maailmassa vertaansa vailla olevat fossiilikerrostumat,
•
35% ihmisapinoiden fossiililöydöistä on peräisin Etelä-Afrikasta,
•
Fossiileista voimme päätellä, että ihmisen esi-isät kävelivät Afrikassa ensi kertaa kahdella jalalla, oppivat käyttämään tulta ja alkeellisia kivityökaluja,
•
Afrikassa esi-isillemme kehittyivät myös suuremmat aivot ja kätevämmät kädet kuin muille varhaisille lajitovereillemme,
•
Afrikkalaisten keskinäinen geneettinen vaihtelu on suurempaa kun afrikkalaisten ja muiden rotujen välillä, ja muilla mantereilla ei ole sellaisia geenimuotoja, joita ei tavattaisi afrikkalaisista. Tämä todistaa, että afrikkalaiset ovat alkuperäisiä”kantaihmisiä”,
•
Vain afrikkalaisilla ei ole neanderthalin ihmisten perimää, joka on osoitus siitä, että nykyihmisiä (Homo sapiens) lähti Afrikasta n. 60.000 vuotta sitten ja sekoittui vähäisesti Euroopassa ja Aasiassa Homo erectuksesta kehittyneen neanderthalilaisen kanssa,
•
Lähtiessään Afrikasta kaikki ihmiset olivat tummaihoisia afrikkalaisia. Rodut alkoivat eritytyä eri ilmastovyöhykkeiden vaikutuksesta n. 35.000 vuotta sitten.
Sterkfonteinin luola – ihmiskunnan evoluutiokapseli Vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Johannesburgin miljoonakaupungista on ihmisen kehityshistorian tutkimukselle verraton ympäristö. Eroosio synnytti 2,6 miljardia vuotta vanhoihin dolomiittikukkuloihin luolastoja. Luolista on sananmukaisesti räjäytetty ilmoille eräät maailman huomattavimpiin kuuluvat fossiililöydöt. Ne todistavat oman sukupuumme juurista, viidestä tai jopa mahdollisesti kuudesta eri ihmisapinalajista ja jo ammoin sukupuuttoon kuolleista eläimistä. Sterkfontein oli verraton ympäristö elämän kehitykselle ja sen säilymiselle. Luolat tarjosivat eläimille ja edeltäjillemme suojaa. Lisäksi lähellä oli vettä ja runsaasti ravintoa. Elämän jäljet kuten luut, puut, kasvit, siemenet ja jopa jalanjäljet kivettyivät luolien brecciaksi kutsuttuun lattian sisään. Luolien kalkkiperäiset maa-ainekset sekoittuivat ja saostuivat veden, hiekan ja luiden kanssa ja muodostivat teräksisen lujan betonilattian eli breccian. Seoskivilaji, breccia on niin kovaa betonia, että varhaiset paleoantropologit eivät voineet kaivaa sitä vaan räjäyttivät kiveä dynamiitilla. Tämä varsin epätieteellinen tutkimusmenetelmä aiheutti vakavia ongelmia. Luut ja kallon palaset saattoivat rikkoutua tai sinkoilla ympäriinsä, mutta tarkoitus pyhittää keinot ja tutkijat ovat sinnikkäitä. Sterkfonteinin luolien lattioita voidaan syystä kutsua ihmiskunnan evoluutiokapseliksi.
6
Etelä-Afrikan esihistoria
Ensimmäiset isot ihmisapinat Sterkfonteinin löydöistä tärkein on vuonna 1947 räjäytetty, melkein täydellinen ”rouva Plesin” pääkallo sekä muiden ihmisapinoiden nikamat ja lantion osat. Rouva (sittemmin herraksi todettu) Ples kuului Australopithecus africanus –lajiin, joka on yksi vanhimpia tunnettu linkkejä ihmisen ja apinan välillä. Ples ja muut isot ihmisapinat kansoittivat Etelä-Afrikkaa n. 4 – 1,5 miljoonaa vuotta sitten. Australopithecukset olivat jo jonkin verran ihmistä muistuttavia sukulaisiamme. Ne olivat n. 1,3 m pitkiä ja painoivat n. 40 kg. ”Apinamiesten” aivot olivat n. greipin kokoiset eli kolmasosan nykyihmisen aivotilavuudesta (400 cm3), eikä sen ulkonäössäkään ollut hurraamista. Otusten kädet olivat simpanssimaisesti jalkoja pitemmät ja leuka työntyi latteanenäisistä kasvoista voimakkaasti eteenpäin. Vartaloa peitti musta ja sankka karvoitus. Verrattuna alkeellisempiin serkkuihinsa isoilla ihmisapinoilla oli kaksi tärkeää etua puolellaan. Lantion luiden perusteella ne kulkivat pystyasennossa kahdella jalalla ja niillä oli kädet vapaina ruoan hankkimista tai kantamista varten. Pystyasennossa kävellessään Africanusten pää keikkui heinikon ja pensaiston yläpuolella. Tällä tavalla ne pystyivät paremmin tarkkailemaan ympäristöä savannin saalistajien ja muiden vihollistensa varalle.
7
Etelä-Afrikan esihistoria
Sterkfonteinin kaivaukset ovat osoittaneet myös sen, että esi-isämme eivät olleet saalistajia, vaan saalistettavia. Alueella oli useita nykyisiä tai jo sukupuuttoon kuolleita petoja, kuten vaarallinen sapelihammaskissa (virheellisesti sapelihammastiikeri) tai jättiläishyeena, joiden herkkua ihmisapinat näyttävät olleen. Teknillisiltä taidoiltaan ihmisapinat eivät juuri poikenneet alkeellisista sukulaisistaan. Africanus avasi hedelmiä ja pähkinöitä kivillä ja kaivoi kepillä hyönteisiä puista, maasta tai pesistä. Luultavasti ne söivätkin pääasiassa lehtiä, juuria ja hyönteisiä.
Homo habilis - kätevä ihminen Sterkfonteinin kaivaukset ovat paljastaneet kiehtovia kehityskulkuja siitä, kuinka africanus-laji jakaantui vähitellen kahtia. Osa kehittyi pitemmälle lajityypilliseen suuntaan eli niiden ”apinamaiset piirteet” korostuivat, ja ne tulivat yhä litteänaamaisemmiksi ja suurihampaisemmiksi. Osa sen sijaan kehittyi ”ihmismäisempään suuntaan” eli heistä tuli yksi vielä sijoittamaton ja horjuva kehitysporras polveutumishistoriassamme. Se on kätevä ihminen – Homo habilis (ei ole varmaa onko habilis jo homo vai vielä africanus).
8
Etelä-Afrikan esihistoria
Habilikset elivät 2-1,5 miljoonaa vuotta sitten, satoja tuhansia vuosia rinnakkain africanusten kanssa. Vähitellen homopopulaatiot saavuttivat älyllisen ja sosiaalisen ylivoiman ja valtasivat ns. ekotaskujen elinkelpoiset alueet itselleen. Habiliksen aivojen koko oli jo hieman greippiä suurempi, n. 650 – 800 cm³. Se on jo noin puolet meidän aivojemme tilavuudesta. Habilikset oppivat valmistamaan edeltäjiään parempia ja kestävämpiä työvälineitä ja ehkäpä myös aseita. Habilisten materiaali oli edelleen kivi, mutta myös viitteitä luusta ja puusta on olemassa. Kivestä toisella kivellä lohkotut kivensirpaleet eli iskokset oli tarkoitettu iskemiseen, lävistämiseen, viiltämiseen sekä kaapimiseen. Käsityökaluja käytettiin myös eläinten nahkojen leikkuuseen ja ruhojen paloitteluun. Habiliksen ruokavalio oli lihasampi ja rasvaisempi. He metsästivät ja nauttivat eläinten haaskoja. Alkeellisten työkalujen ja tulen käyttäminen edistivät myös lajin siirtymistä uusille alueille. Vaikka habilis liikkuikin pitkine raajoineen ketterästi puusta puuhun, niin sen pyöreähkö pääkallo muistuttaa jo enemmän ihmisen kuin ihmisapinan suippoa kalloa. Suun eri osien, kuten kitalaen, hammasrivin ja kielen kiinnittymiskohdan perusteella on päätelty, että habilikset käyttivät erilaisia äänteitä (kieltä) kommunikoidessaan. Homo erectus - pystyasennossa kulkeva ihminen Pystyssä kävelevä ihminen kehittyi Afrikassa noin puolitoista miljoonaa vuotta sitten. Erectus oli teknillisesti kyvykäs alkuihminen. Se levisi nopeasti ja tehokkaasti Eurooppaan ja Aasiaan jopa n. miljoona vuotta sitten. Homo erectuksen aivot olivat jo melko suorituskykyiset. Niiden suuruus saattoi olla jopa 1050-1100 cm³. Pystyihmisen vartalo ja raajat ovat jo lähes meidän kaltaisemme. Homo Eeectukset olivat kuitenkin hyvin lihaksikkaita, leveäkasvoisia ja voimakasleukaisia. Se oli luultavasti ensimmäinen metsästäjä-keräilijä joka kommunikoi, suunnitteli, tiedosti itsensä osana ympäröivää luontoa ja muodosti työjakoon ja jopa hierarkiaaan perustuvia yhteisöjä.
9
Etelä-Afrikan esihistoria
Homo sapiens eli nykyihminen kehittyi Afrikkaan jääneestä pystyihmisestä vähitellen 800.000 – 200.000 vuotta sitten. Sapiensin ja neanderthalilaisen erilainen kehitys johtuu luonnonvalinnasta, mm. ilmastosta. Evoluutio kehitti pohjoisten serkkujemme vartalon ja elimet niin, että he pystyivät elämään Euroopan ja Aasian ankarammissa oloissa. Sen sijaan Darwinin oppien mukaan meidän fyysinen olemuksemme ja ominaisuutemme kuuluvat Afrikan lämpimiin oloihin. Homo Sapiens - tiedostava nykyihminen Nykyinen tutkimus ihmisen alkukodista tukee ”Afrikasta lähtöisin–teoriaa”. DNA-analyysien mukaan moderni ihminen on Afrikassa eläneen Homo erectuksen jälkeläinen. Matkan varrelle jäi kuitenkin useita ”prototyyppejä” kuten ns. Heidelberginihminen. Vanhin nykyihmisen fossiilijalanjälki on noin 190 000 vuoden ikäinen. Yli 100 000 vuoden ikäisiä Homo sapiensin fossiileja ei ole löydetty muualta kuin Afrikasta. Myöskään meidän lajimme kehitys ei ollut suoraa ja loogisesti etenevää maailmanvalloitusta. Jo johdantokappaleessa mainittu ihmisen yhtenäinen geneettinen perimä kertoo siitä, että olimme ainakin kerran sukupuuton partaalla. Jokin luonnonkatastrofi, virusperäinen sairaus tms. kutisti väestön vain muutamaan tuhanteen yksilöön jossain vaiheessa n. 70.000 vuotta sitten, siis jo suhteellisen kauan ennen vaellustamme Afrikasta eteenpäin. Tämä pieni ryhmä pääsi jaloilleen, lisääntyi ja ”täytti maan”. Se asutti ensin kaikki Afrikan elinkelpoiset alueet ja sitten levisi vähitellen Aasiaan, Australiaan, Euroopaan ja Amerikkaan. Euroopassa sapiens kohtasi Neanderthalinihmisen. DNA-analyysit ovat osoittaneet, että kaikkien muiden rotujen perimässä on neanderthalilaista geeniperimää lukuunottamatta afrikkalaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että eläessämme mm. Euroopassa n. 20.000 – 30.000 vuotta rinnakkain heidän kanssaan lajimme olivat myös rauhanomaisissa kontakteissa ja risteytyivät keskenään. Ihmisapinalajit elivät elinkaarensa loppuun vaistojensa ja ominaisuuksiensa varassa. Kun ilmasto ja muut ympäröivät olosuhteet muuttuivat, niin lsuvt ja lajit kuihtuvat pienenevissä ekotaskuissaan, kunnes ne kuolivat kokonaan sukupuuttoon. Sen sijaan ihmiset pystyivät käyttämään kunkin elinpiirinsä olosuhteita hyödykseen. Me keksimme uusia työkaluja, harjoitimme rituaaleja, käytimme tulta, taitelimme ja hyödynsimme uusi materiaaleja ja työstötapoja aina paikallisten olosuhteiden mukaan. Ihmisen sopeutumisen, älyn ja kätevyyden seurauksia voidaan kuitenkin verrata varhaisiin sukulaisiimme. Ensimmäiset homolajit edistyivät todella vähän miljoonien vuosien aikana. Me sen sijaan olemme muutamassa vuosisadassa (tuhannessa) saaneet aikaan hyvän elämän ainekset suurelle osalle maapallon väestöstä. Mutta nähtäväksi jää säilyykö ympäristötuhojen, ilmaston lämpenemisen ja kehitysmaiden kurjuuden kyseenalaistama kulttuurimme yhtä kauan kuin Homo erectuksen 0,5 miljoonan vuoden ”kestävä kehitys”.
10
Etel채-Afrikan esihistoria
11
copyright Africa Experts / Juha Valtanen Kuval채hteet: http://www.pasttime.org/?p=606 http://www.americanmonsters.com/site/2010/04/missing-link-discovered-in-south-africa/ http://brainmind.com/BrainLecture3.html http://www.theguardian.com/science/gallery/2012/mar/14/anthropology-evolution http://tsjok45.files.wordpress.com/2012/09/new-sterkfontein-hominid-2010.jpg arkisto Africa Experts