
4 minute read
Raision ulkoilureittejä kunnostetaan
Seuraparlamentti valitaan helmikuussa
Luontopolut ovat Raision suosituin liikuntapaikka. Kaupunki toteutti viime vuonna liikuntapaikkakyselyn, jossa vastaajien taustasta riippumatta luontopolut nousivat vastausten kärkeen. Vastaajista suurin osa on sitä mieltä, että erityisesti luontoliikunnan olosuhteita tulisi kehittää.
Advertisement
Toiveeseen on vastattu ennakoiden.
Ulkoilureittejä on kunnostettu ja opasteita parannettu syyskauden mittaan.
Ensimmäisenä aloitettiin Timalipolun kunnostaminen Hahdenniemessä. Timalipolku on 3,8 kilometriä pitkä ulkoilureitti, joka alkaa Raision venesataman hiekkarannan läheisyydestä, kiertää Viheriäisten asuinalueen rantaa pitkin, kulkee vehreän ruissalomaisen lehtometsän läpi aina
Kukonpääntiehen asti, palaten takaisin metsäpolkuna vanhan omenapuutarhan reunaa ja umpeen kasvaneiden sorakuoppien välistä asuinalueen ohi takaisin lähtöpaikalle.
Timalipolun alkuun ja puoliväliin teetettiin uudet opastaulut ulkoilureitistä ja polkujen risteyskohtiin on asennettu uudet viitat opastamaan oikeaa reittiä eteenpäin. Timalipolun uudistukset ovat nyt valmiit ja seuraavaksi uusitaan Pähkinäpolun opastaulut ja risteysviitat. Myös
Uikkupolun uudet opasteet ovat työn alla.
Timalipolku sai ensimmäisen uuden opastekylttinsä syksyllä.
Ulkoilureittien kunnostamista ja opasteiden uusimista jatketaan edelleen tänä vuonna.
Tutustu luontopolkuihin
raisio.fi/luontopolut
Yhdistysavustukset ovat haettavissa maaliskuun loppuun mennessä
Raision kaupunki myöntää vuosittain yhdistyksille erilaisia avustuksia. Vapaa-aikalautakunta jakaa vuosiavustuksia raisiolaisille nuorisoyhdistyksille ja urheiluseuroille sekä kulttuuritoiminta-avustuksia yhdistyksille ja yhteisöille. Lupalautakunta jakaa toimintaavustuksia ympäristönsuojelutyötä tekeville yhdistyksille. Kaupunginhallitus jakaa yhdistyksille yleisavustuksia.
Avustuksia tulee hakea 31.3.2022 mennessä. Yhdistys voi saada vain yhden toimielimen myöntämän, toiminta-avustusta vastaavan avustuksen.
Lisätiedot ja hakuohjeet kaupungin internetsivuilla
raisio.fi/yhdistysavustukset2022
Seuraparlamentti toimii asiantuntijaelimenä kaupungin ja raisiolaisten urheiluseurojen välillä sekä vahvistaa kaupungin ja seurojen välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Seuraparlamentti valitaan kaikille urheiluseuroille avoimessa Seurafoorumissa, joka kokoontuu kerran vuodessa. Seuraava seurafoorumi kokoontuu 15.2. klo 16.30 valtuustosalissa tai etäyhteydellä. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua 8.2. mennessä seuroille lähetetystä ilmoittautumislinkistä.
Seuraparlamentilla ei ole varsinaista päätäntävaltaa. Seuraparlamentin kautta päätöksentekijät ja valmistelijat saavat tietoonsa seurakentän näkökulmia muun muassa urheiluseuratoiminnan tukemisesta, liikuntaolosuhteiden kehittämistarpeista ja liikunnan edistämisestä. Parlamentin puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Raision Kuulaa edustava Markku Appel.
Seuraparlamentissa edustettuna ovat yksilö- ja joukkuelajit, kilpaurheilu, terveysliikunta, lasten ja nuorten liikunta sekä erityisryhmät. Lisäksi parlamenttiin kuuluu Raision nuorisovaltuuston edustaja, vapaa-aikalautakunnan nimeämät jäsenet sekä kaksi kaupungin liikuntapalvelujen edustajaa. Lisäksi maakunnallisella liikunta-asioiden edunvalvoja-, koordinoija- ja kehittäjätaholla LiikU ry:llä on kokoukseen osallistumisoikeus.


Haastepyöräily saa pyörät pyörimään
Perinteinen Lounais-Suomen alueella järjestettävä Haastepyöräily -kampanja pyöräillään taas vapusta juhannukseen. Kampanjan tavoitteena on kannustaa kaiken ikäisiä ja tasoisia henkilöitä pyöräilemään sekä kisailemaan kuntakisassa, jossa Raisio kuuluu yli 10 000 asukkaan sarjaan.
Kirjaukset tehdään Haastepyöräilyn mobiilisovelluksella, joka on käyttäjille helppo ja ilmainen sovellus. Se kerää ja tallentaa henkilön omat pyöräilyt sekä lähettää merkatut kilometrit suoraan Haastepyöräilysivun kuntarankingiin. Haastepyöräilysivulta näkee pyöräilymäärät kunnittain reaaliajassa. Sovelluksen voi ladata ilmaiseksi Google Play tai App Store -sovelluskaupasta. Sovellus aukeaa Haastepyöräily -kampanjaan ilmoittautuneiden kuntien asukkaille käyttöön jo huhtikuun ajaksi.
Haastepyöräily -kampanja järjestetään yhteistyössä Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry – LiikUn sekä kampanjaan osallistuvien kuntien liikuntatoimien kanssa. LiikU ja kunnat arpovat kaikkien pyöräilijöiden kesken palkintoja, joista ilmoitetaan voittajille erikseen.
Lisätietoa haastepyöräilystä sekä mobiilikirjausohjeet löytyvät
liiku.fi/haastepyoraily
UIMAAN!
Vesiliikuntaa kertamaksulla 25.5 asti
tiistaisin ja perjantaisin klo 7–7.30 tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 14–14.40 Vesiliikuntamaksu 3 € + sisäänpääsymaksu. Ei ennakkoilmoittautumista.
Lasten uimakoulut
2.–13.5. klo 16.30, 17.30 ja 18.30, ilmoittautumiset 11.4. klo 7 alkaen 6.–17.6. klo 9, 10, 11, 12, 16, 17 ja 18. 20.6.–1.7. klo 9, 10, 11, 12, 16, 17 ja 18. Ilmoittautumiset kesäkuun uimakouluihin raisio.fi/ulpukka > lasten ja nuorten toiminta raisiolaiset 2.5. klo 7. Ulkopaikkakuntalaiset 6.5. klo 7, mikäli paikkoja on vielä jäljellä.
Lisää kesän toiminnasta nettisivuilla raisio.fi/ulpukka
Muutoksia aukioloajoissa
la 19.3. suljettu, uintikilpailut to 14.4. suljetaan klo 18, kiirastorstai pe 15.4. suljettu, pitkäperjantai su 17.4. suljettu, 1. pääsiäispäivä ma 18.4. avoinna klo 11–18, 2. pääsiäispäivä la 30.4.–su 1.5. suljettu, vappu su 8.5. suljettu, äitienpäivä la 21.5. suljettu, uintikilpailut ke 25.5. suljetaan klo 18, helatorstain aatto to 26.5. avoinna klo 11–18, helatorstai
Uintikeskus Ulpukka Eeronkuja 5 Palvelupiste puh. 044 797 1681
raisio.fi/ulpukka
Uinninvalvonta puh. 044 797 1664
Raision kaupungin tärkeitä yhteystietoja
LÄÄKÄRIN AJANVARAUS
Akuutit asiat ma–pe klo 8–10 Kontrollit ja ei-kiireelliset asiat ma–pe klo 10–15.30 Ajanvarausnumero p. 02 434 3183
SAIRAANHOITAJAN VASTAANOTTO
Ajanvaraus ma–pe klo 8–15.30 Laboratoriovastaukset, kiireettömät hoito-ohjeet yms. puhelimitse ma–pe klo 13–15.30 Ajanvarausnumero p. 02 434 3183 Muista myös mahdollisuus hoidon tarpeen arviointiin: omaolo.fi
PÄIVYSTYS
ma–pe klo 8–15.30 samat numerot kuin yllä lääkärin ajanvaraukseen ma–pe klo 15.30–16 p. 02 434 3180 ma–pe klo klo 16–8, viikonloppuisin ja juhlapyhinä päivystys Turussa, Tyksin T-sairaalassa p. 02 313 8800
DIABETESHOITAJAT
ma–to klo 12–13 p.044 797 1704 ja p. 044 797 1865
HOITOTARVIKKEIDEN TILAAMINEN
ti–to klo 13–14 p. 044 797 1079
SUUN TERVEYDENHUOLTO
Särkyajanvaraus ma–pe klo 8–10 Muu ajanvaraus ma–to 10–15 ja pe 10–13.30 p.02 434 3746 Peruutukset myös: peruutus.hammashuolto@raisio.fi Kiireellisen hoidon päivystys ma–pe klo 15.30-18 ja la–su ja arkipyhinä klo 9–11 Turussa, Tyksin T-sairaalassa p. 02 313 1564
LASTENSUOJELUPÄIVYSTYS
ma–to klo 8.15–16 ja pe klo 8.15–15 p. 044 797 1457 Virka-ajan ulkopuolella yhteys seudulliseen sosiaalipäivystykseen puh. 02 262 6003
KAUPUNGIN KIINTEISTÖJEN PÄIVYSTYS
virka-aikana p. 0400 543 720 virka-ajan ulkopuolella p. 040 841 3173
VESI- JA VIEMÄRIHUOLLON PÄIVYSTYS
Raision Vesi Oy Asiakaspalvelu arkisin klo 8.15–15: 040 186 9829 Vesilaskutus arkisin klo 9–11: 044 797 1169 Päivystys iltaisin ja viikonloppuisin: 0400 530 917
PALAUTE
raisio.fi/palaute
raisio.fi
Julkinen tiedote jokaiseen jakelupisteeseen
Varsinais-Suomen yhteinen ikääntyneiden neuvontapuhelin, KomPassi, palvelee arkisin klo 9–15 numerossa 02 262 6164.