2 minute read

Vantaalla Soneparin logistiikkakeskuksen sähköä tuottaa oma aurinkovoimala

Emokonsernimme Sonepar on sitoutunut tieteeseen pohjautuvaan ilmastotavoitteeseen, missä maapallon lämpötilan nousu pidetään alle 1,5 °C:ssa.

Tämä vastuullinen päämäärä velvoittaa kaikkia Sonepar-maita muokkaamaan toimintaansa aktiivisesti vihreämpään suuntaan. Suomessa on nyt otettu suurin kertaharppaus ekotekojen listassa, eli Vantaan logistiikkakeskuksessa osa sähköstä tulee päästöttömästi auringosta.

Suomessa Sonepar on tehnyt jo usean vuoden ajan ympäristövastuullista kehitystyötä. Esimerkiksi keväällä 2018 käyttöönotettu uusi logistiikkakeskuksen automaatiojärjestelmä säästää sähköä, lisäksi pakkausmateriaaleja optimoidaan koko ajan ja logistiikan trukkikalusto on juuri päivitetty ympäristöystävällisemmäksi. Joten oma aurinkovoimala on luonnollinen jatkumo ilmastotalkoisiin.

Aurinkoenergiavoimala lisää omavaraisuutta

Soneparin ensisijaiset motiivit aurinkovoimalan rakentamiselle liittyvät vahvasti ilmastotavoitteeseen, johon on sitouduttu. Mutta syitä on toki muitakin. – Päädyimme rakentamaan oman aurinkovoimalan, koska se parantaa omavaraisuutta poikkeavissa tilanteissa ja siten lisää toimintavarmuuttamme, painottaa logistiikkajohtaja Lasse Sevonkari.

Helen toimittaa Soneparille sähköä ja tekee hankintoja sähkömarkkinoilta etukäteen, jotta sähkön hintaa voidaan suojata ja vakauttaa. Helenin huoltopäällikkö Janne Heinonen kertoo, että aurinkovoimalaa voidaan ajatella myös yhtenä sähkönhankinnan suojausmenetelmänä erityisesti nyt, kun koko Euroopassa sähkön hinta on korkealla ja hinta heilahtelee kovasti.

Huolellisesta pohjatyöstä onnistuneeseen toteutukseen koska aurinkovoimala asennettiin valmiin kiinteistön katolle, suunnitteluun ja projektin valmisteluun käytettiin kuukausia ennen varsinaisen asennustöiden aloittamista.

– Ennen asennusta teimme hyvin tarkat katon kantavuuslaskelmat ja vertailimme vaihtoehdoista juuri logistiikkakeskuksen katolle sopivimman kiinnitysmekanismin, listaa Lasse projektin tärkeimpiä ennakkotöitä. Tämä pitkäjänteinen alustus kannatti, sillä sen avulla projektia on pystytty toteuttamaan vaivattomasti ja suunnitelmallisesti.

Myös urakassa Helenin puolelta työmaapäällikkönä toimiva Tuomas Salo muistuttaa, että juuri pohjatyöt kannattaa tehdä huolellisesti ja tarkistaa kaikki yksityiskohdat. Esimerkiksi paneeleiden tukitelineitä on reippaasti toista tuhatta, pienenkin virheen korjaaminen veisi paljon aikaa ja voisi romuttaa projektin aikataulut.

– Kun pohjat on tehty kunnolla, paneeleiden paikalleenvienti on sitten nopeaa, muistuttaa Tuomas.

Ilmatilaa haukkaava työmaa lentokentän läheisyydessä vaatii tarkkaa aikataulutusta

Aikataulutusta ja hyvää suunnittelua tarvittiin myös projektin käytännön toteutuksessa. Logistiikkakeskus sijaitsee Helsinki-Vantaan lentokentän välittömässä läheisyydessä ja ilmatila on niin sanottua lentokieltoaluetta, jolloin myös nosturin käyttöön tarvitaan lentokentän lennonjohdolta määräaikaista toimenpidelupaa.

Siksi esimerkiksi nostot suunniteltiin ja aikataulutettiin tarkasti, jotta kaikki tarvittavat lavat ja laatikot saatiin katolle toimenpideluvassa määriteltynä ajanjaksona.

Sääolosuhteet rytmittävät ulkoasennustöitä

Aurinkovoimalan asennustyössä on ollut onnea säiden suhteen. Paneelien telineet nimittäin "liimattiin" paikalleen bitumihuopapaloilla, joita on melko mahdoton työstää vesisateessa tai kovassa tuulessa.

Muuten sade, tuuli tai auringon paahde mittaavat enemmän asentajien huumoria. Onneksi kaikkia näitä luonnonelementtejä on saatu tällä asen-

Aurinkovoimalan tuotoksi on arvioitu 20 %, joka laskisi logistiikkakeskuksen ja Soneparin pääkonttorin vuotuista CO2:ta noin 46 600 kg.

nustyömaalla kohtuullisesti annosteltuina ja telineiden asennuksessa on pystytty etenemään reippaassa tahdissa ja hyvällä huumorilla.

Asiakaskohtaisesti täsmäytettyä tuotantoa

Aurinkovoimalan koko on optimoitu yhteistyössä Helenin kanssa niin, että ylituotantoa ei tule. Kaikki paneeleista tuleva aurinkoenergia hyödynnetään siis suoraan omassa käytössä.

Aurinkovoimala on toteutettu LONGi Solarin 370 Wp-aurinkopaneeleilla (LR4-60- HIH 370 Wp), vastaa- via löytyy Soneparin verkkokaupasta sähkönumerolla: V000440.

Sähköä kerätään viidellä SMA STP110-60 Core -invertterillä. Koska paneeleilta tuleva kaapelinippu on melko jykevä, invertterit asennetaan ulkoseinään. SMA:n kotelon erinomainen tiiveys (IP65) takaakin sen, että ulkotiloihin asennettuna laite kestää kovemmatkin sääolosuhteet.

Aurinkovoimalan tuotoksi on arvioitu 20 %, joka laskisi logistiikkakeskuksen ja Soneparin pääkonttorin vuotuista CO2:ta noin 46 600 kg. Tämä on Soneparille merkittävä askel kohti hiilineutraalimpaa tulevaisuutta.

Tieteeseen pohjautuva

ilmastoaloite auttaa kehittämään toimintaa

Vihre Mp N Suuntaan

Science Based Targets initiative (SBTi) on maailmanlaajuinen tieteeseen pohjautuva ilmastoaloite. Siihen mukaan lähteneet yritykset ovat julkisesti lupautuneet asettamaan toiminnalleen tieteeseen perustuvan tavoitteen vähentääkseen hiilidioksipäästöjään. Tämä maailmanlaajuinen, tieteeseen pohjautuva ilmastoaloite kytkee eri yritysten ponnistelut suoraan Pariisin sopimukseen.

Aurinkovoimalan perustiedot

• Yhden paneelin teho: 370 Wp

• Paneelimäärä: 1 572 kpl

• Aurinkovoimalan kokonaisteho: 582 kWp

• Tuotantopotentiaali: 900 kWh / kWp

Nämä toimenpiteet Sonepar Suomi on jo tehnyt:

• Energiankulutus kuriin uusitulla automaatioprosessilla.

• Vähemmän ilmaa pakkauslaatikoissa. Ohuempi muovikalvo pakkauksissa.

• Uusiokäytettävät toimituslaatikot.

• Logistiikkakeskuksen valaistus on optimoitu uudella LEDtekniikalla.

• Vuoden 2021 aikana uusittiin logistiikkakeskuksen trukkikalusto.

• CO2-raportti asiakkaille.

• Uusimpana oma aurinkovoimala.

Seuraavaksi keskitymme näihin kehityskohteisiin:

• Lisää sähköautoja yritysautokantaan.

• Enemmän LED-teknologiaa.

• Kuljetusten optimointia. Etätyöllä hiilidioksipäästöjä alas.

Lue lisää Soneparin sitoumuksesta osoitteessa: ideat.sonepar.fi

Kolme merkittävää syytä valita aurinkoenergia

1. Pariisin ilmastosopimus velvoittaa pienempään hiilijalanjälkeen. Tavoitteenamme on 50 % pienempi hiilikuorma vuoteen 2030 mennessä. Omalla aurinkovoimalalla katamme pian lähes 20 % vuotuisesta kulutuksesta, jolloin olemme askeleen lähempänä tavoitettamme.

2. Suuret yritykset näyttävät esimerkkiä ja voivat vauhdittaa muutosta. Siksi suurena kansainvälisenä sähköalan toimijana Sonepar haluaa olla eturintamassa vihreämmän sähkön tuotannossa.

3. Energian alkuperäselvitys osana vastuullisuustoimenpiteitä. Oman aurinkovoimalan avulla tiedämme, mistä osa energiaamme tulee.

This article is from: