PK-37 kausijulkaisu 2024

Page 1

kausijulkaisu 2024

Pidetään pallo liikkeessä yhdessä!

KAUPUNGINJOHTAJAN TERVEHDYS

PK-37 edustusjoukkue avasi kautensa Kolmosen sarjapelissä jo huhtikuussa. Ensimmäinen sarjaottelu kotoisella Sankariniemen nurmikentällä pelataan 5.6. PK-37:n joukkue muodostuu reilusti yli 90%:sti seuran omista kasvateista, joten katsomoon on mukava tulla seuraamaan jo junnuvuosista tuttujen pelaajien suorituksia.

JALKAPALLOSARJOJEN KÄYNNISTYMINEN näkyy monissa iisalmelaisissa perheissä, kun pelejä on keväällä ja alkukesästä viikoittain. PK-37 liikuttaa ohjatusti reilua 250 juniori-ikäistä jalkapalloilijaa. Liikuntakulttuurin moninaistumisesta huolimatta PK-37:n kaltaiset seurat ovat organisoidun liikunta- ja urheilutoiminnan ydinyksiköitä. Niiden merkitys niin kilpaurheilun kuin

harrasteliikunnankin näkökulmasta on suuri. Ennen kaikkea lasten ja nuorten liikuttajina seurojen rooli on jokseenkin korvaamaton.

LIIKUNNALLA TIEDETÄÄN olevan tutkimusten mukaan myönteiset vaikutukset lasten ja nuorten hyvinvointiin ja kehitykseen kokonaisvaltaisesti. Harrastavat lapset pärjäävät koulussa keskimääräistä paremmin ja ovat fyysisesti terveempiä. Lisäksi joukkueurheilussa saadaan muitakin eväitä reppuun, kuin hyvä kunto. Sosiaaliset taidot kasvavat, sitoutuneisuus yhteisiin tavoitteisiin kasvattaa tärkeitä elämäntaitoja muihinkin elämän osa-alueisiin. Vuorovaikutustaidot kehittyvät, kuuluminen joukkueeseen ja tiettyyn porukkaan vahvistaa itsetuntoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Pitkäaikaisia ystävyyssuhteita muodostetaan monesti harrastusten ja yhteisen mielenkiinnon kautta.

LAPSEN HARRASTAMINEN seurassa antaa myös meille vanhemmille valtavan paljon. Seuratoiminnassa ja lapsen harrastuksen mukana oleminen on muutakin kuin kustantamista, kuljettamista ja kannustamista. Moni vanhempi saa joukkueen huoltajana, talkoilijana tai kioskivuorojen tekijänä uusia ystäviä ja seuratoiminnasta mielekästä tekemistä vapaa-aikaan.

Hyvää jalkapallokesää!

Jarmo Ronkainen kaupunginjohtaja

Pelikentillä Pallo-Kerho 37:n mukana

Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen
Jarmo Ronkainen, kaupunginjohtaja
Tehdäänyhdessäihmeitä!
iisalmi.fi #byiisalmi #tehdäänihmeitäyhdessä

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN

Päivi Eskelinen , PK-37:n puheenjohtaja

JALKAPALLOSTA ILOA KAIKILLE

Lehden ilmestyessä jalkapalloilijat ovat toivottavasti jo päässeet pelaamaan ja harjoittelemaan kaupunkimme loistaville nurmikentille. Meillä Iisalmessa on harvinaisen hyvät kesäharjoittelusuhteet, sillä nurmikenttiä on käytössä kaikille ikäluokille ja keväisin käytössämme on ulkokautta pidentävästi jo Kankaan tekonurmi.

Seurassamme toimii tällä hetkellä aktiivisesti edustusjoukkue, 11 juniori-ikäluokkaa ja futisseikkailu. Lisäksi kesäkauden ovat aloittaneet futisstartit, joihin ovat tervetulleita kaikki

uudet futarinalut. Joukkueen toimintaan pääsee mukaan menemällä paikanpäälle harjoituksiin. Etukäteen voi ottaa yhteyttä joukkueen joukkueenjohtajaan, jonka yhteystiedot ovat jokaisen ikäluokan kohdalla.

Seuramme junioripelaajilla on usealla haaveena päästä pelaamaan edustusjoukkueeseen. Se onkin PK-37:ssä realistinen tavoite, sillä edustusjoukkue koostuu pääsääntöisesti omista ”kasvateistamme”. Tästä meidän tulee olla ylpeitä. Voimme tarjota pojille saavutettavan tavoitteen sekä toi-

mia aidosti yläsavolaisena ja ylpeästi iisalmelaisena.

Mutta joukkueita ei olisi ilman aktiivisia vanhempia, jotka toimivat joukkueiden toimihenkilöinä. Nykyisessä hektisessä maailmassa ei ole itsestään selvää, että henkilö on valmis käyttämään omaa vapaa-aikaansa joukkueen ja seuran eteen. Meillä PK-37:ssä on sitoutuneet ja suurella sydämellä työtä tekevät taustahenkilöt, joita ilman yksikään joukkue ei voisi toimia. Omasta ja seuran puolesta lämmin kiitos heille kaikille, ja toivon, että myös vanhem-

mat näyttävät arvostuksensa ja tukevat heidän toimintaansa.

Toivoisin, että lapsen aloittaessa jalkapalloharrastuksen, se tuottaa iloa koko perheelle. Yhteiset pelimatkat, treenit, turnaukset ja joukkuehenki ovat niitä asioita, joita vanhempana muistellaan. Myös vanhemmilla on aitiopaikka seurata oman lapsensa ja tämän ikätovereiden kasvua osallistumalla joukkueen toimintaan toimihenkilönä. Välillä se voi tuntua raskaalle ja jopa turhauttaa, kun pyrkii hoitamaan yhteisiä asioita eteenpäin, mutta kyllä se aina lo-

VALMENTAJAN TERVEISET KESÄLLE 2024

Nurmi vihertää ja aurinko paistaa, on taas jalkapallon aika. Pitkä talvi on jälleen harjoiteltu hallissa ja nyt on päästy raikkaaseen ulkoilmaan pelaamaan sarjakautta 2024. Joukkueen talviharjoittelu on mennyt vaihtelevasti. Välillä sairastelut ovat sotkeneet suht suppean harjoitteluringin harjoituksia, mutta toki tähän olemme tottuneet jo useamman vuoden ajan. Väki vähenee ja se väistämättä näkyy myös meidän edustusjoukkueessamme. Uusia nuoria on taas tullut mukaan ja olemme harjoitelleet tiettyjä perusasioita ahkerasti. Hyvin ovat kaikki omaksuneet asioita ja pelaaminen on näyttänyt

kevään edetessä paremmalta. Nyt sitten kesän mittaan pääsemme kokeilemaan, onko kova harjoittelu tuonut tulosta ja olemmeko päässeet eroon peliämme vaivaavista asioista.

Joukkueeseen ei hirvittävästi tullut muutoksia. Muutamia kovia pelimiehiä jäi pois, mutta myös muutamia kovia tuli tilalle. Ja sama trendi jatkuu myös tänä vuonna, eli nostamme rohkeasti nuoria pelaajia edustusjoukkueeseen. Toki heillä pitää siihen olla edellytyksiä. Kuitenkin koen tärkeänä, että meillä on uskottava edustusjoukkue, joka pyrkii pelaamaan jalkapalloa. Koska jos ei

ole uskottavaa edustusjoukkuetta, ei voi myöskään olla laadukasta juniorityötä. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä, molemmat tarvitsevat toisiaan. Junioreilla pitää olla tarpeeksi laadukas edustusjoukkue, mihin he haluavat pyrkiä ja harjoitella. Edustusjoukkue taas tarvitsee lahjakkaita nuoria, että pysyy hengissä. Meidän valitsemamme tie, että aika lailla omilla ”pojilla” mennään, edellyttää myös hyvää juniorityötä.

Joukkue alkaa näyttää joukkueelta. Nuoria, vielä nuorempia, mutta kaikilla on sama tavoite. Voittaa pelejä.

PK-37 / edustusjoukkueen toimihenkilöt 2024

MIKA PESONEN manageri

JUHO PAANANEN huoltaja

LASSE VORNANEN päävalmentaja

JUHA PAANANEN kuljetusvastaava

PK-37 / edustusjoukkueen pelaajaesittelyt 2024

VILLE KOSONEN valmentaja

TOMMI HALONEN fysioterapeutti

Yhdessä vietetty aika on arvokasta ja kaikkien on saatava olla oma itsensä. Turvallinen ympäristö takaa kehittymisen, jos vaan pelaaja sitä itse haluaa. Oma motivaatio on kuitenkin harjoittelun tärkein perusta. Minun tehtäväni on pitää vaatimustaso korkealla, että jokainen joutuu haastamaan itseään. Joukkue odottaa innolla kesän koitoksia, päästään tosissaan testaamaan itseämme.

Jalkapallo on hieno peli, joskus voittaa ja joskus häviää. Pelaaminen aiheuttaa suuria tunteita, ihan sama, millä sarjatasolla pelataan. Jokainen pe -

PETTERI KETTUNEN joukkueenjohtaja, huoltaja

MARKO REMES videoanalyytikko

pulta enemmän palkitsee ja miten ilolla sitten voi seurata lasten menestymistä elämässä myös pelaamisen jälkeen, kun heidät on tuntenut pienestä asti.

Toivotan teille kaikille lämmintä ja maalirikasta kesää. Pyrin käymään katsomassa kaikkien ikäluokkien kotiotteluita ja toivon näkeväni myös teitä vanhempia kentän laidalla.

Tervetuloa juttelemaan asioista. Päivi Eskelinen PK-37:n puheenjohtaja

laaja janoaa voittoja. Tappioista pitää ottaa opiksi ja mennä kohti seuraavaa peliä. Tämä meidän joukkue haluaa voittaa!!!

Tulkaa kannustamaan joukkuetta voittoon ja nauttimaan Sankariniemen tunnelmasta.

PS. Kesällä jännitetään myös jalkapallon EM-kisoja.

Jalkapalloterveisin

Lasse ”Lollo” Vornanen Päävalmentaja

JUKKA IKONEN huoltaja

Lempinimi: Toiska. Syntymäaika: 6.8.2006.

Pelipaikka: Maalivahti. Kummiyritys: K-Citymarket.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: FC Barcelona. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Ter Stegen. Miksi juuri häntä: Hyvä maalivahti.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Pelata mahdollisimman paljon.

Ohjeita tai neuvoja PK-junioreille: Treenatkaa ja tulkaa kannustamaan edarin peleihin.

Jalkapallonen Euroopan mestari kesällä 2024: Espanja.

Valmentajan kynästä: Toinen nuori maalivahtimme. Päässyt hyvin mukaan joukkueeseen ja päässyt pelaamaan. Kehittyy koko ajan paremmaksi.

Lempinimi: Tuke.

Syntymäaika: 22.5.2006.

Pelipaikka: Maalivahti.

Kummiyritys: K-Supermarket Torikulma. Kasvattajaseura: KiuPa. Suosikkijoukkue: -. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: -. Miksi juuri häntä: -. PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU. Tavoitteesi kaudella 2024: Kehittyä pelaajana. Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Antakaa 100 pinnaa aina, oli kyseessä peli tai harjoitus. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: -.

Valmentajan kynästä: Tuli vahvistamaan maalivahtiosastoamme opiskelupaikkakunnalta Seinäjoelta. Hyvä torjumaan. Pelin ohjaamista vielä kehitetään.

Tekemisen riemua vuodelle 2024 2
Lasse ”Lollo” Vornanen, PK-37:n päävalmentaja
12 JUHO TOIVANEN, mv
89
mv
TUUKKA KAKKONEN,
TORIKULMA

Lempinimi: Samppa. Syntymäaika: 27.12.2005.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Iisalmen kaupunki.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Manchester City FC. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Kevin De Bruyene.

Miksi juuri häntä: Parhaat syötöt.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Nousta Kakkoseen.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Älkää luovuttako.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska.

Valmentajan kynästä: Nopea ja juoksuvoimainen laitapuolustaja.

Todella vaikea ohitettava. Pallolliseen peliin pitää saada vielä varmuutta.

LUKAS HARJU ”A”

Lempinimi: Luke.

Syntymäaika: 22.4.2005.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Taksipalvelu Kumpulainen.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: PK-37 ja FC Barcelona.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Jules Kounde.

Miksi juuri häntä: Kounde on todella monikäyttöinen puolustaja, hyvä kumpaankin suuntaan ja rauhallinen pallon kanssa.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Auttaa joukkuetta omilla suorituksillani ja kehittyä pelaajana. Maalejakin saisi jokunen tulla.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Nauttikaa futiksesta, sillä siitä kaikki lähtee.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska.

Valmentajan kynästä: Kehittynyt hyväksi toppariksi. Pystyy myös maalintekoon. Seuraava steppi olisi kehittyä johtavaksi pelaajaksi.

Edellytyksiä löytyy.

JOONAS LUKKARINEN

Lempinimi: -.

Syntymäaika: 22.1.2001.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Genelec.

Kasvattajaseura: Raiku ja PK-37.

Suosikkijoukkue: Tottenham.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Ei ole ketään tiettyä.

Miksi juuri häntä: -.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa.

Tavoitteesi kaudella 2024: Pelata hyvä kausi ja auttaa joukkuetta.

kannustamaan meitä kotimatseihin kesällä.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Reenatkaa kovasti ja tulkaa

Valmentajan kynästä: Rautaisen fysiikan omaava vasemman laidan juoksija. Jaksaa puolustaa ja hyökätä. Hyvä vasen jalka.

Lempinimi: Konu. Syntymäaika: 7.3.1998.

Pelipaikka: Keskikenttä. Kummiyritys: K-Rauta Masa.

Kasvattajaseura: KuPS.

Suosikkijoukkue: Arsenal. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Heitetään tähän

muutama pelaaja: Granit Xhaka, Declan Rice ja Sergio Ramos. Miksi juuri heitä: Tärkeitä pelaajia joukkueilleen ja asenne on heillä timanttia. PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: Kaikki voitettavissa, mutta varmaan LehPa tulee olemaan haastavin. Tavoitteesi kaudella 2024: Tavoite voittaa sarja ja auttaa joukkuetta kovalla työllä. Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Nauttikaa fudiksesta ja jatkakaa kannustamista samaan malliin.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska.

Valmentajan kynästä: Löytänyt itselleen paikan toppariosastolta, mutta on monipuolinen pelaaja. Kaikki keskisektorin pelipaikat sujuvat.

VEIKKA KUMPULAINEN

Lempinimi: -.

Syntymäaika: 4.3.2002.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Olvi.

Kasvattajaseura: PK-37 ja Pave.

Suosikkijoukkue: Manchester United.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Kobbie Mainoo. Miksi juuri häntä: ManU:n pelaaja, kovan tason pelimies 19-vuotiaaksi.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Taistella sarjan voitosta.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Kova työ palkitaan aina, muistakaa nauttia jalkapallosta.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Valmentajan kynästä: Pitkän huiskea katkoja. Pelin avaamista pitää vielä harjoitella. Vahva omassa boxissa. 3

ENRIKE DOLISVILI

Lempinimi: -.

6 7 4

Syntymäaika: 4.7.2006.

Pelipaikka: Hyökkääjä.

Kummiyritys: Cafe Nata.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Real Madrid.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Hugo Huttunen. Miksi juuri häntä: Hieno mies.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Pelata ja kehittyä.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Treeniä vaan ja edarin pelejä katsomaan.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Georgia.

Valmentajan kynästä: Saanut lisävoimaa viime vuodesta. Auttaa vääntämään palloista. Hyvä peliäly auttaa voittamaan palloja.

EETU RISSANEN

Lempinimi: Rise. Syntymäaika: 15.10.2002.

Pelipaikka: Hyökkääjä.

Kummiyritys: Pohjois-Savon OP.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Manchester United.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Samuli Hölttä, LehPa. Miksi juuri häntä: Liukutaklaukset.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa.

Tavoitteesi kaudella 2024: Auttaa joukkuetta voittamaan.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Älä pelkää epäonnistua!

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Valmentajan kynästä: Sarjan parhaita pelaajia. Todellinen maalintekijä. Vahva pallon kanssa ja vaikea pideltävä maalintekotilanteissa. Vastustajan painajainen.

RIKHARD LAPPALAINEN

Lempinimi: Riku. Syntymäaika: 3.7.2003.

Pelipaikka: Hyökkääjä.

Kummiyritys: Iisalmelainen-lehti

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: -. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Tomi Niskanen. Miksi juuri häntä: Tykkään hänen asenteestaan.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: -. Tavoitteesi kaudella 2024: Muutama maali.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Reenatkaa ahkerasti ja monipuolisesti sekä ennen kaikkea nauttikaa elämästä.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: -.

Valmentajan kynästä: Comebackin tehnyt pelaaja. Pallo-Kerhon ”panssarivaunu”. Voimaa kuin pienessä kylässä ja omaa hurjan potkun.

YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 3
AIDOSTI
8 KONSTA
UURTIO
9
2
SAMULI RUOTSALAINEN
5

Lempinimi: Visku.

Syntymäaika: 11.3.2003.

Pelipaikka: Keskikenttä.

Kummiyritys: LähiTapiola.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: FC Liverpool.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Lionel Messi.

Miksi juuri häntä: Hän on maailman paras pelaaja.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Auttaa joukkuetta ja kehittyä pelaajana.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Muistakaa nauttia jalkapallosta.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Valmentajan kynästä: Keskikentän taitava taistelija. Pelaa suurella sydämellä ja antaa aina kaikkensa. Huippuluokan syötöt.

KONSTA KÄÄRIÄINEN ”A”

Lempinimi: Kona.

Syntymäaika: 6.11.2001.

Pelipaikka: Keskikenttä. Kummiyritys: Koljonvirran Kartano. Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Manchester United. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Tuomas Saarivainio.

Miksi juuri häntä: Lahjakas ja taitava kaveri.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa.

Tavoitteesi kaudella 2024: Enemmän maaleja kuin Luke. Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Muistakaa pelata myös sulkapalloa.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Valmentajan kynästä: Keskikentän maestro. Erinomainen vasen jalka. Jaksaa tehdä töitä molempiin suuntiin. Pystyy ratkaisemaan pelejä.

JESPER TASKINEN

Lempinimi: Jepu.

Syntymäaika: 10.8.2006.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Ponsse.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: KuPS ja Real Madrid. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Toni Kroos.

17

Miksi juuri häntä: Todella hyvä pelisilmä ja pystyy tekemään kentällä vaikeissakin paikoissa hyviä ratkaisuja. PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: Joko LehPa tai NiemU. Tavoitteesi kaudella 2024: Kehittyä edelleen harjoittelun ja työteon kautta sekä kannustaa omia joukkuekavereita.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Harjoitelkaa kovaa ja hyvin eikä virheitä pidä pelätä. Niitä sattuu ja niistä oppii. Muistakaa myös pitää hauskaa ja kannustakaa toisianne kentällä ja sen ulkopuolella. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Espanja. Valmentajan kynästä: Asennepelaaja viimeisen päälle. Antaa aina oman parhaansa kentällä. Halu oppia asioita mahdollistaa kehittymisen.

TOMI NISKANEN

Lempinimi: -.

Syntymäaika: 27.7.2003.

Pelipaikka: PK-37.

Kummiyritys: Finnritilä.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Real Madrid.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Vinicius Jr.

Miksi juuri häntä: Pelityyli.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa.

Tavoitteesi kaudella 2024: Pelata paljon ja kehittyä pelaajana. Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Nauttikaa.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Portugali.

Valmentajan kynästä: Pelaaja, joka haluaa palloa. Oppinut nyt oikea-aikaisuutta. Osaa viimeistellä ja on kehittynyt ratkaisusyöttöjen antajana.

ATTE LYYTIKÄINEN

Lempinimi: -.

Syntymäaika: 13.4.2006.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Autokoulu Koso.fi

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Real Madrid.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Enrike Dolisvili.

Miksi juuri häntä: Osaa viimeistellä todella hyvin. PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU. Tavoitteesi kaudella 2024: Olla mahdollisimman hyödyllinen joukkueelle.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Kova treeni palkitaan aina. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Varmaan Englanti.

Valmentajan kynästä: Fyysiset ominaisuudet hyvät topparille. Nyt vaan pitää saada harjoittelua alle, niin mahdollisuudet vaikka mihin.

HUGO HUTTUNEN

Lempinimi: Huge.

Syntymäaika: 4.10.2006.

Pelipaikka: Keskikenttä.

Kummiyritys: Rakennuspalvelu Timo Huttunen.

Kasvattajaseura: Kalliosuon Sisu.

Suosikkijoukkue: Liverpool.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Modric. Miksi juuri häntä: Viisas.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: Vissii NiemU. Tavoitteesi kaudella 2024: Päästä pelaa paljon.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Vapaa-ajalla joka päivä vaan pallon ja kavereitten kanssa kentälle.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Valmentajan kynästä: Todellinen keskikentän väkkärä. Jalat käyvät ja kaveri liikkuu. Kova taistelemaan ja raatamaan pienestä koosta huolimatta. Malttia vaan lisää. 16

Rakennuspalvelu Timo Huttunen

NIKLAS

SAHLSTRÖM

Lempinimi: Nikke. Syntymäaika: 9.1.2002.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Keila- ja liikuntakeskus Liike.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Liverpool.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Ei ole tiettyä.

Miksi juuri häntä: -. PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa tai NiemU. Tavoitteesi kaudella 2024: Mahdollisimman monta voittoa.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Treenatkaa. syökää ja levätkää hyvin.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Valmentajan kynästä: Toinen comebackin tehnyt pelaaja. Fysiikka huippuluokkaa ja vauhtia piisaa. Vahva vääntäjä 1vs1-tilanteissa.

TOPI NISSINEN

Lempinimi: -. Syntymäaika: 9.1.2003.

Pelipaikka: Hyökkääjä.

Kummiyritys: Savonia AMK.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Real Madrid. Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Bellingham. Miksi juuri häntä: Viihdyttävä pelaaja.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa. Tavoitteesi kaudella 2024: Jos saisi pelata vähän ehjemmän kauden kuin viime vuonna. Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Muistakaa treenata paljon omalla ajalla.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti. Valmentajan kynästä: Taitava pallollinen hyökkääjä. Fysiikka pitää saada kuntoon, niin sitten jälki voi olla tuhoisaa.

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 4 ITÄ
10
”A”
VISA KETTUNEN
13
20
18
21
14
AUTOKOULU

Lempinimi: -.

Syntymäaika: 27.8.2006.

Pelipaikka: Keskikenttä.

Kummiyritys: Autokoulu Koso.fi.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Manchester City.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Martin Odegaard.

Miksi juuri häntä: Ihailen hänen pallollista taitoa ja luovuutta.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Voittaa ja tehdä paljon maaleja.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Muistakaa treenata ja tulla kannustamaan edustusjoukkuetta Sankkurille.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.

Valmentajan kynästä: Luova laituri. Saanut varmuutta pallolliseen peliin. On vaikea pideltävä 1vs1-tilanteissa.

JOUKO KARHUNEN

Lempinimi: Jokkeri.

Syntymäaika: 30.1.2002.

Pelipaikka: Puolustaja. Kummiyritys: Ponsse. Kasvattajaseura: KuPS. Suosikkijoukkue: Liverpool.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Messi.

Miksi juuri häntä: Hän on ollut idolipelaaja lapsesta saakka.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa.

Tavoitteesi kaudella 2024: Olla joukkueelle hyödyksi parhaani mukaan!

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Kannattaa tulla katsomaan

PK-37:n edustusjoukkueen pelejä ja ottamaan sieltä paras mahdollinen oppi irti!

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa.

Valmentajan kynästä: Vasemmalla laidalla viihtyvä vahva laitapelaaja. Omaa hyvän vasemman jalan ja taitoa riittää ratkoa tilanteita, niin hyökätessä kuin puolustaessa.

VILI TOPPINEN

Lempinimi: -.

Syntymäaika: 19.8.2000.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Iisalmen Putkiasennus.

Kasvattajaseura: PK-37. Suosikkijoukkue: ManU.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Joshua Kimmich.

Miksi juuri häntä: Mentaliteetti ja monikäyttöinen.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: Varmaan LehPa. Tavoitteesi kaudella 2024: Auttaa joukkuetta voittamaan pelejä sekä ottamaan suurta vastuuta kentällä ja kentän ulkopuolella.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Treenatkaa kovasti, syökää hyvin ja ennen kaikkea nauttikaa futiksesta. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti. Valmentajan kynästä: Takaisin Iisalmeen ja PK37:ään. Useamman vuoden muualla pelannut Vili tuo kokemusta meidän joukkueeseemme, vaikka ei vielä vanha ole itsekkään. On kuitenkin pelannut jo useamman vuoden miesten pelejä. Kovuutta löytyy.

SISU IKONEN

Lempinimi: Sibe.

Syntymäaika: 1.1.2004.

Pelipaikka: Puolustaja.

Kummiyritys: Kotipizza Iisalmi.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Chelsea.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Kevin de Bruyene.

Miksi juuri häntä: Peliälyn ja syöttöpelin takia.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: NiemU.

Tavoitteesi kaudella 2024: Pelata niin paljon kuin pystyy.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Tee aina parhaasi.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska.

Valmentajan kynästä: Comebackin tehnyt toppari. Omaa hyvän syöttövalikoiman ja avaukset. Antaa taas uusia vaihtoehtoja puolustuslinjaan.

Lempinimi: -.

Syntymäaika: 1.5.2005.

Pelipaikka: Hyökkääjä.

Kummiyritys: K-Rauta Masa.

Kasvattajaseura: PK-37.

Suosikkijoukkue: Real Madrid.

Pelaaja, jota seuraat erityisen tarkasti: Tomi Niskanen.

Miksi juuri häntä: Hän on komea ja hyvä pelaamaan.

PK-37:n pahin vastustaja kaudella 2024: LehPa.

Tavoitteesi kaudella 2024: Pysyä kunnossa.

Ohjeita tai neuvoja PK:n junnuille: Pitäkää hauskaa ja kaverit lähellä.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Portugali. Valmentajan kynästä: Röyhkeä maalille pyrkivä hyökkääjä. Timi ei kaihda ahtaitakaan välejä eikä säästele itseään.

Futareiden äideille vaatteet UnoLaLunasta Louhenkadulta!

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 5 PELISSÄ MUKANA! FUTIS ON PARASTA PAIKAN PÄÄLLÄ
22 JUHO
RONKAINEN
23
27
25
26 TIMI PÄÄKKÖNEN AUTOKOULU Teollisuuskatu 17, 74120 IISALMI, puh. 017 7700 700, www.ipa.fi p. 050 4664 125 e-mail: posti@koso.fi Koulutukset kaikkiin ajokorttiluokkiin MYYNTI • ASENNUS • AVAUS • HUOLTO • Lukitus • Turvajärjestelmät • • Auringonsuojaus • Kirkkopuistonkatu 17, Iisalmi, puh. 020 741 9990, palvelemme ark. 8–14 www.lukkoset.fi
lifestylelaluna.fi

Luotettava yhteistyökumppani.

Parkatintie 27 • 74120 Iisalmi

Puh. (017) 821 2211

Laadukkaat painotuotteet

myynti@painotalo-seiska.fi

Sinua palvelevat:

Henri Pietikäinen puh. 044 327 1448

Jari Pulkkinen puh. 050 596 5062

www.painotalo-seiska.fi

JalkaPoli JalkaPoli

ASKELEEN EDELLÄ

Savonkatu 22, 74100 Iisalmi Puh. 017 822 485

NESTEKAASU TÄYTTÖ 11KG PV/KV tai

NESTEKAASU TÄYTTÖ 10KG PV KOMPOSIITTI

5 SÄKKIÄ KYMPILLÄ

/5 sk

LAAJOISTA VALIKOIMISTA

Yksittäin 2,95

PUUTARHAMULTA BIOLAN 40L tai

PUUTARHAMULTA KEKKILÄ 40L Peruslannoitettu ja kalkittu. Käyttövalmis yleismulta kotipihan kasveille. (0,05€/l)

PUUCEE- JA KOMPOSTIKUIVIKE CELLO 50L Turpeesta ja puulastuista valmistettu seos, jota käytetään kompostiin ja kompostoiviin käymälöihin lisäämään ilmavuutta ja tasaamaan kosteutta.

8, Iisalmi

LAADUKASTA MUKAVUUTTA

sähkötoimisena ja nousuavustimella - Monipuoliset säädöt IMG Scandic-tuoli + rahi, kangas IMG Brando relaxer-tuoli, kangas

Kun haluat parasta mukavuutta, kysy meiltä aina paras tarjous!

Palvelemme: • Ma-Pe 10-18 • La 10-15 Kilpivirrantie 7, Iisalmi, puh. 040 417 5124 www.

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 6
ITÄ Pelissä mukana Seuraa meitä somessa www inststo-savolainen fi @insinooritoimistosavolainen @savoplan A R K K I T E H T I - J A P Ä Ä S U U N N I T T E L U R A K E N N E S U U N N I T T E L U R A K E N N U T T A M I N E N J A V A L V O N T A
rakennusalan asiantuntemusta vuodesta 1960
Vahvaa
680,- 745,(1.023,-) (1.116,-)
- Prime-nahkalla alk. 755,- (1.134,-) - Monipuoliset säädöt - Prime nahkalla alk. 890,- (1.339,-) - Saatavana myös
Tarjoukset voimassa 21.6. saakka tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Kivirannantie
puh. 044 7621 048 ark. 7–18, la 8–15, su 10-14 Masa NESTEKAASU-
2790 139 495 10.-
BETONILAATTA BL-305 HARMAA 300X300X50MM 11,1KPL/M2 LAKKA
m-kalusto.com
K-RAUTA MASAN
TÄYTÖT SYNTTÄRIHINTAAN

Pelissä mukana

P. POUSSU OY

Louhenkatu 5, 74100 Iisalmi p. 050 557 6991

PELISSÄ MUKANA

CARAVANVARUSTEIDEN ERIKOISLIIKE JA VERKKOKAUPPA Olemme Suomen suurimpia caravan-verkkokauppoja. Myymälä Iisalmessa 5-tien varrella.

Janacaravan Oy, Marjahaankierto 2–4, 74130 Iisalmi (ABC-Marjahaka risteysalue), p. 0400 276 016, 041 3144 230 arto.janatuinen@janacaravan.fi • ronja.janatuinen@janacaravan.fi

AUTOHUOLTO OY

Yrittäjäntie 14, 74130 Iisalmi

Juha Lukkarinen 0440 543 060, 050 366 5578

HUOLLOT JA KORJAUKSET

• pakokaasutestit (bensa ja diesel)

• ilmastointihuollot, myös uusi aine

• autodata + vikadiagnoosilaitteet

• rengastyöt + tasapainotus ym.

• automaattivaihteistojen huuhtelu + öljynvaihto

• rengasmyynti

– Remontti- ja rakennuspalvelut – Vesikattojen pesut ja pinnoitukset – Piha- ja salaojaremontit – Kaivuri- ja pienkuormaintyöt

Kun laatu ja toimitusvarmuus ratkaisevat, niin ota yhteyttä!

Puh. 050 358 1040

PELISSÄ MUKANA

Korjaamo- ja Huoltopalvelut ammattitaidolla

Kaikkien merkkien nykyaikainen autokorjaamo Iisalmessa - Osaava ja edullinen

Pitkälahdenkatu 4 74120 IISALMI 044 570 1588

Teollisuuskatu 10, 74120 Iisalmi

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 7
JML
Pelissä mukana Louhenkatu 7 74100 Iisalmi Ma–Pe 09:30–17:30 La 09:30–15:00 KUN ÄÄNI RATKAISEE www.genelec.fi KAUNEUSPALVELUT • Kampaajamestari • SKY-Kosmetologi • Pukeutumisneuvoja Kirkkopuistonkatu 19 as 7 Iisalmi, 040 7477 964 aija@aijarahkola.fi www.aijarahkola.fi “Biorevitalisaation vallankumous” Lisätiedot www.aijarahkola.fi www.prx-t33.fi
Auto Oivanpojalta jopa ILMAN KÄSIRAHAA! OSTO, MYYNTI, VAIHTO JA RAHOITUS WWW.OIVANPOIKA.FI 045 124 0001 Joni Husso 045 124 0000 Seppo Rytkönen Lammenkaari 4, 74130 Iisalmi Avoinna ma-pe klo 9-17, la 10-15
Tervetuloa

-40% (ovh 34€)

OHJAUSKULMIEN SÄÄTÖ 79€ sis. 1h työn ILMASTOINTIhuoltoLAITTEEN alk. 79€

Meillä voit huollattaa myös uudella kaasulla olevat autot!

Meiltä saat kesärenkaat edullisesti!

MEILTÄ autohuollot ja korjaukset edullisesti, kysy tarjous!

AUTON ILMASTOINTIHUOLTO ON TÄRKEÄÄ SUORITTAA SÄÄNNÖLLISESTI (2–3 vuoden välein) Näin turvaat sen hyvän toimivuuden. MEILTÄ MYÖS OHJAUSKULMIEN SÄÄDÖT Meillä onnistuu myös uudemmalla kylmäaineella toimivien autojen ilmastoinnin huolto.

NOPARIN GRILLI AVOINNA ma–to 11–18 pe 11–19 la 12–17 EI MIKÄÄN HUOLTAMONPERINTEINEN GRILLI! - TASOKKAAT BURGERIT - MEHEVÄT PIZZAT - RAIKKAAT SALAATIT Tervetuloa nauttimaan! #nautitaannoparilla

Huoltamo Nopari

Soratoimitukset Torssonen Timo Tmi

• Murskeet

• Seulotut sorat

• Sepelit

Soita ja kysy lisää palveluistamme!

• Täytehiekat 0400

t.torssonen@pp.inet.fi

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 8
NOSTURITYÖ
TURVALLISTA JA HYVÄÄ MATKAA!
KANERVA OY Kurottajapalvelut ammattitaidolla
Puh. 0400 338 846 0400 373 243 www.nosturityokanerva.fi
357
Timo, 044
Niko
817
5477 776 Jukka 040 5477 775
Pelissä mukana p. 050 4664 125 e-mail: posti@koso.fi Koulutukset kaikkiin ajokorttiluokkiin PALVELEMME: ma–pe 6–20 la 9–17 su 10–16 Pohjolankatu 13, IISALMI. Puh. 017 826 200
TÄLLÄ
TÄLLÄ KUPONGILLA
SYVÄKIILTOPESU
KUPONGILLA TÄLLÄ KUPONGILLA
KUPONKI VOIMASSA KESÄKUUN 2024 LOPPUUN
Futis on parasta paikan päällä! Tärkeintä on päästä turvallisesti perille! PENKKAPEKKAOY Pekka Rönkkö 050 918 0424 Vesa Lapinkoski 041 315 7891 HUOLTO JA KORJAUS Maanrakennus-/maatalouskoneet ja lisälaitteet Saunalahdentie 4, 74140 IISALMI info@tuunelamotorsport.fi, puh. 040 522 2606 TUUNELA MOTORSPORT – ERIKOISOSAAMISTA IISALMESSA–0400 676 364 Pelissä mukana www.pk-37.fi

Henkilökuljetukset

kahdella 50 paikkaisella ja yhdellä 25 paikkaisella linja-autolla

Linja-autojemme varustus: • jääkaappi • dvd-soitin • wc

turvavyöt

Tilausliikenne

alkolukko Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

0400 208 669/Jari Nenola kuljetusjapeoy@meili.fi

KULJETUS JAPE OY Vesalantie 23, 74300, Sonkajärvi www.kuljetusjape.fi

Kuljetusliike

Tomi Rönkkö Ky

Norontie 20, 74700 Kiuruvesi, 050 596 3790 tomi.h.ronkko@gmail.com

Mukavat ja luotettavat TILAUSAJOT RYTKÖSEN BUSSILLA!

Ota meihin yhteyttä jo matkan suunnitteluvaiheessa, niin tehdään yhdessä ikimuistoinen reissu. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Linja-autoliikenne Oy Rytkönen & Co Valtakatu 3, 74700 KIURUVESI P. 017 820 4026, tilausajot@rytkonenco.fi www.rytkonenco.fi RYTKÖNEN & CO RYTKÖNEN & CO

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 9 Pelissä
Kuljetus Tuovinen Iisalmi TEKNISESTI
KULJETUSRATKAISUT TURVALLISTA JA HYVÄÄ MATKAA!
mukana
JA TALOUDELLISESTI KESTÄVÄT
JAPE OY LUOTETTAVAA
KULJETUSPALVELUA JO VUODESTA 1990 ALKAEN!

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI

JORIK HOXHA PYRKII

ESIKUVIEN JALANJÄLJILLÄ KOHTI KANSAINVÄLISIÄ

Monelle iisalmelaiselle jalkapallon pelaajalle ja jännärille Jorik Hoxha (19) on tuttu kasvo jo nuoresta iästään huolimatta jalkapallokentillä. Hoxha toimii pelin sisällä erotuomarina. Itse erotuomarina toimiminen sisältää hyvin paljon muutakin kuin pilliin vislaamista itse ottelussa.

Hoxha ajautui jalkapallon erotuomariksi vuonna 2015 pelinohjaamisen kautta. Varsinaiset erotuomarikoulutukset hän suoritti keväällä 2016.

Jorik aloitti tuomaroinnin niin kuin moni pelaajakin monesti esikuvien ansiosta tai avustuksella. Hoxhan ukki oli kansainvälisesti menestynyt käsipallotuomari. Myös eno on kansainvälinen käsipallotuomari. Joten erotuomarointi taitaa Hoxhan suvussa olla hieman myös niin sanotusti ”verissä”.

- Esikuvanani oli ja on ehdottomasti minun ukki ja eno. Sen lisäksi Veikkausliiga-tuomari ja hyvä ystäväni Mohammad Al-Emara on ollut itselle iso mentori ja esikuva.

Omasta pelaajaurasta Hoxha kertoo olevan hyvin paljon kentällä apua ja se on tuonut peliin laajempaa näkemystä.

- Todellakin pelaajaurasta on ollut hyötyä. Olin pelaajana todella hankala tuomareille. Tein paljon likaisia temppuja. Nyt tuomarina tiedän, mitä kaikkea pelaajat saattavat yrittää tehdä päästäkseen pääni sisään. Tiesin jo suhteellisen nuorena, joskus 12-13 -vuotiaana, että minusta tulee erotuomari, kertoo Hoxha.

Hoxhan erotuomariura on ollut nousujohteinen tähän mennes-

sä kentällä onnistuneiden suoritusten ansiosta.

- Koen, että kehityn jatkuvasti jokaisella osa-alueella. Nuoren iän takia en halua kiirehtiä nousua ylös, vaan kehitän itseäni ”pomminvarmaksi” suorittajaksi. Tällä hetkellä tuomaroin junioritasolla SM-sarjoja ja miesten tasolla Kolmosta, kertoo lupaava erotuomari Hoxha.

Erotuomariuralle on mahtunut jo tähän mennessä hyvin kirjavia otteluja, mutta yksi noiden joukosta nousee esille ja mieleen.

- Ikimuistoisin on ehdottomasti alle 17-vuotiaiden PAOK - AEK Ateena -ottelu Kreikassa. Katsomossa oli yli 2000 katsojaa ja useita jalkapallolegendoja. Peli oli todella vaikea, mutta onnistuin hyvin. Siinä pelissä ymmärsin, kuinka erilaisempaa jalkapallo on eri kulttuureissa. Paljon tunteita, tilanteita ja yllätyksiä.

Hoxhan tavoitteena jalkapalloerotuomarina on päästä korkeimmalle mahdolliselle kansainväliselle tasolle. Monesti kuullaan puhuttavan, että tuomarointi on hyvin yksinäistä puuhaa ja olalle taputtelijoita ei ole liiaksi, mutta Hoxha näkee asian hieman myös erilaisena.

- Jos tavoitteet ovat korkealla, tuomaroinnista tulee elämäntapa. Mekin treenaamme säännöllisesti sekä fyysistä, että henkistä puolta. Tämä laji on antanut paljon, mutta eniten olen kiitollinen kaikista kavereista, joita olen tätä kautta saanut. Eli tuomaroinnista saa paljon myös kavereita ympäri Suomea. Joskus pelaajistakin tulee kavereita.

Käyntiosoite: Pekankatu 7, 74120 IISALMI

Myymälä: 044 771 5532 iisalmi@murtola.fi www.murtola.fi Avoinna: ark. 7.00–17.00

PELIKENTTIÄ

Erotuomarina toimiminen vaatii kentällä hyvin paljon erilaisia asioita ja taitoja. Lisäksi harkintakykyä ja kokemuksen karttuessa näkemys pelistä kentällä laajenee.

- Erotuomarin tärkein tehtävä on pitää huolta pelaajien turvallisuudesta ja siitä, että ottelutapahtuma on turvallista pelata jalkapalloa ja ilmaista itseään. Hyvä tuomari osaa lukea peliä hyvin, tulee hyvin toimeen pelaajien kanssa ja osaa sopeutua tuomarina erilaisiin pelin käänteisiin. Hyvä tuomari ei nosta itseään pelin johtotähdeksi, vaan antaa pelaajien pelata ja puuttuu siihen mihin pitää.

Jorik Hoxha.

- Jokaiseen otteluun pitää mukautua ja jokainen ottelu on erilainen. Pitää osata myös katsoa, millaisella linjalla pelaajat haluavat pelata. 13-vuotiaiden otteluissa tuomarointi on erilaista, kuin miesten Kolmosessa, pohtii Hoxha.

Erotuomarina toimiminen lisäksi aiheuttaa monesti katsomosta huutelua ja pelaajien tunteet kuohahtavat ajoittain heidän mielestään kyseenalaisista tuomioista.

- Varmasti aina joskus tulee huutelua katsomosta. Kun keskittyy täysillä otteluun, ei huutoja ehdi

PELISSÄ MUKANA

Taikatilit Oy

tarjoaa tilintark astuspalveluja yli 30 vuoden vank alla kokemuksella pienille ja keskisuurille yrityksille

Eila Sir viö, KHT | puh. 050 367 5829 eila.sir vio@taikatilit com | w w w.taikatilit com

kuunnella. Koen, että huutelut katsomosta on hengen- ja ajanhukkaa huutelijoille. Ei me oikeasti kuulla niitä. Kehuja tulee jonkin verran pelaajilta tai toimihenkilöiltä otteluiden jälkeen, mutta myös kritiikkiä. Molemmat ovat minulle tervetulleita, kertoo Hoxha erotuomarina toimimisen haasteista.

Monesti myös pilkan tai huuteluiden kohteena olevat erotuomarit ovat ainakin ajoittain kärsineet arvostuksen puutteesta. Joskus erotuomari nähdään pelin ”tuhoajana” tai pelin ”ratkaisijana”, mikä ei tietenkään näin todellisuudessa ole.

- Erotuomareiden arvostus on nousussa ja se on todella hyvä asia. Suurin osa meistä tulee kentälle antamaan kaikkensa ja tekemään parhaansa. Ei ole soveliaista, että olemme joidenkin silmissä vähempiarvoisia tai emme ansaitse arvostusta. Olen sitä mieltä, että jalkapallo yleisesti perustuu kunnioitukseen ja arvostukseen.

- Jalkapallokenttä on paikka, johon kaikki ovat tervetulleita ja jossa kaikki saavat ilmaista itseään. Moni lapsi kokee ensimmäisen ilon, surun, vihan ja rakkauden jalkapallokentällä. On tärkeää, että kunnioittamalla ja arvostamalla kaikkia kentällä olijoita takaamme sen, että jokaisella on hyvä olla ja kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, päättää Hoxha.

Erittäin hyvin sanottu iisalmelaiselta, arvostetulta tulevaisuuden erotuomarilta. Näitä tulevaisuuden erotuomareita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Tekemisen riemua vuodelle 2024 10
IISALMELAINEN
Mika ”Mixu” Pesonen, PK-37:n manageri

PK-37 / B-juniorijoukkueen toimihenkilöt 2024

JANI LEPPÄNEN joukkueenjohtaja

RISTO KÄÄRIÄINEN apuvalmentaja

MIKKO MAUKONEN joukkueenjohtaja

KIMMO TURPEINEN vastuuvalmentaja

JUHA HIETA valmentaja

SAMI KERMAN huoltaja

SEIJA VEPSÄLÄIEN varustevastaava

ANTTI MARTIKAINEN kujetusvastaava

VALMENTAJAN PALSTA

Pallo-Kerho 37:n B-junioreilla on tällä kaudella harvinainen tilanne, sillä seura saa kaksi joukkuetta ikäluokan sarjoihin. Joukkueessa on 29 pelaajaa, jota voi pitää erinomaisena määränä Iisalmen kokoisessa kaupungissa B-junioreiden ikäluokkaan. Tästä kiitos kuuluu aiemmissa ikäluokissa valmentaneille valmentajille, jotka ovat pystyneet

pitämään nuoret miehet mukana jalkapalloharrastuksen parissa.

Pallo-Kerholla pelaa joukkueet B-junioreiden Kakkosessa ja Kolmosessa. Kahteen eri sarjaan osallistumalla pystytään tarjoamaan kaikille pelaajille peliaikaa ja sopivan tasoisia pelejä. Iso pelaajamäärä mahdollistaa harjoi -

tuksissa mainiosti pelinomaisen harjoittelun. Osa pelaajista harjoittelee myös edustusjoukkueen mukana.

Talven harjoituskaudella pelasimme useita pelejä lähialueen miesjoukkueita vastaan. Alkukaudella haasteensa tuo isolle kentälle siirtyminen, sillä Iisalmen pieni jalkapallohalli ei anna

PK-37 / B-juniorijoukkueen pelaajaesittelyt 2024

Lempinimi: Jölli. Syntymäaika: 8.8.2007. Suosikkijoukkue: JJK. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Lukas Hradecky. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: David Raya. Miksi juuri hän: Tosi hyvä maalivahti, on ihan hyvä torjuja ja loistava pelaamaan jalalla. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pysyä kunnossa, että pystyy sitä kautta antamaan 100 % itsestään koko joukkueelle. P17 Kakkosessa hyvä sijoitus ja Kokkola Cupin voitto olisi tosi jees. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Ammattilaisura ja unelma olisi pelata ulkomailla top 5 liigoissa. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Kiva on ollut pelata, mut loukkaantumiset on pilannut pelaamista ja välillä on ollut hyviä, että huonoja hetkiä. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Syksyllä tulee 6 vuotta täyteen. Valmentajan kynästä: Ulottuva maalivahti, joka omaa hyvät vastaantulot.

Lempinimi: Ei ole lempinimeä.

Syntymäaika: 13.7.2007.

Suosikkijoukkue: Real Madrid

täysin oikeaa kuvaa esimerkiksi pelaajien välisistä etäisyyksistä ja liikkumisesta kentällä.

B-junioreiden tavoitteena on säilyttää Kakkosen sarjapaikka niin kevään kuin syksynkin sarjassa sekä tarjota nuorille pelaajille unohtumattomia elämyksiä maailman suosituimman lajin parissa.

Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Lukas Hradecky. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Andriy Lunin. Miksi juuri hän: Hänen pelityylinsä on hyvin kiehtova ja erilainen kuin esimerkiksi Marc-Andre ter Stegenin. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Espanja.

Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Kehittyä pelaajana ja pyrkiä tekemään laadukkaita suorituksia pelissä.

Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä ja toivoa, että oma kehitykseni on tuloksellista jossain vaiheessa.

Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Pelaaminen pk:ssa juniorina on ollut loistavaa ja mielekästä. Täällä on saanut paljon kavereita ja uusia pelillisiä näkökulmia. On oppinut olemaan tiimi pelaaja. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 7 vuotta.

Valmentajan kynästä: Maalivahti, joka hyvä reaktiotorjunnoissa.

ARTO HYVÖNEN apuvalmentaja

SARI RUOTSALAINEN kioskivastaava

oman alueen jalkapallonuorten otteita kentän laidalle kesän aikana.

Futis on parasta paikan päällä!

Futisterveisin Kimmo Turpeinen PK-37 B-juniorit vastuuvalmentaja

Lempinimi: Vlad. Syntymäaika: 13.11.2008. Suosikkijoukkue: PSG Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Teemu Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Messi. Miksi juuri hän: Hän on maailman paras pelaaja ja hän tekee uskomattomia asioita jalkapallokentällä. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ukraina. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Oppia lisää jalkapallotaitoja kaikilla aloilla. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Pelata ammattiseurassa, pelata ammattitasolla ja menestyä. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Ihan hyvä. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Kolme vuotta. Valmentajan kynästä: Ulottuva pelaaja, joka tekee tunnollisesti töitä puolustussuuntaan.

Lempinimi: Artjom. Syntymäaika: 6.11.2008. Suosikkijoukkue: Barcelona. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Teemu Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Sergio Ramos. Miksi juuri hän: Hän näyttää hyvin esimerkkiä, miten puolustuksessa täytyy pelata. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata hyvin :). Tavoitteesi jalkapalloilijana: En osaa vielä sanoa. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Yleensä tosi mukavaa mutta joskus menee moti tuomareihin. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 7. Valmentajan kynästä: Periksi antamaton puolustaja, joka pärjää hyvin kaksinkamppailuissa.

Lempinimi: Make. Syntymäaika: 2.6.2008. Suosikkijoukkue: AC Milan. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Joel Pohjanpalo. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Rafael Leão. Miksi juuri hän: Lähtee hyvin haastamaan 1v1 tilanteissa.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa.

Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Välttää loukkaantumisia ja tehdä paljon maaleja.

Tavoitteesi jalkapalloilijana: Pelata Veikkausliigaa tai kansainvälistä sarjaa.

Millaista on ollut pelata juniorina

PK:ssa: Tosi mukavaa.

Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Reilu 10 vuotta.

Valmentajan kynästä: Karkaa vastustajiltaan nopeudellaan.

Lempinimi: Ei.

Syntymäaika: 9.7.2007. Suosikkijoukkue: KuPS. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Glen Kamara. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Kamara. Miksi juuri hän: Taitava pallon kanssa. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Kehittyä pelaajana. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä pelaajana. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Mukavaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 11. Valmentajan kynästä: Monipuolinen ja tunnollinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan monella eri paikalla.

– YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 11
AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN
Kimmo Turpeinen, PK-37 B-juniorit, vastuuvalmentaja Toivotan kaikki tervetulleiksi seuraamaan
JOEL JÄMSEN - mv IIRO HUTTUNEN - mv VLADYLAV KYIAN OLLI HIETA 1 12 3 6
ARTEM MIKSHIEV MARKUS MONTALTO 5 4

LEEVI

Manchester United.

Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Immi. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Kobbie Mainoo. Miksi juuri hän: Erittäin taitava ja varman oloinen niin nuorella iällä. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata ehjä kausi ja parit maalit kylkeen. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Pelata mahdollisimman korkealla sarjatasolla mahdollisimman pitkään. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Erittäin mukavaa ja olen nauttinut joka hetkestä. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 11 vuotta. Valmentajan kynästä: Omaa erinomaisen potkutekniikan ja laukaisun.

Lempinimi: Late. Syntymäaika: 24.9.2007. Suosikkijoukkue: PK-37 ja Manchester United. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Hradecky. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Eetu Rissanen. Miksi juuri hän: Idoli. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata paljon ja pysyä kunnossa. Voittaa myös pelit. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Pelata niin korkealla tasolla, kun pelaamisesta voi nauttia. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: On tullut todella mukavia kokemuksia vuosien varrella. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 6 vuotta. Valmentajan kynästä: Sisupussi, joka antaa aina kaikkensa peleissä.

Lempinimi: Rasse. Syntymäaika: 23.1.2007. Suosikkijoukkue: Ei ole. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Teemu Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: En katso erityisesti yhtä pelaajaa vaan monipuolisesti eri joukkueita ja pelaajia. Miksi juuri hän: Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata ja puolustaa mahdollisimman hyvin Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä pelaajana. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Antoisaa ja opettavaista. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa n. 6 vuotta. Valmentajan kynästä: Tunnollinen ja kuuliainen puolustuspelaaja.

Lempinimi: Vepsä. Syntymäaika: 10.10.2008.

Suosikkijoukkue: FC Barcelona. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Lukas Hradecky.

Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Erling Haaland. Miksi juuri hän: Pidän hänen pelityylistään koska hän on vahva hyökkääjä ja tekee hienoja maaleja. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Portugali. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata täysiä aina ja treenata ahkerasti. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Tavoitteenani on pitää jalkapallo harrastuksena.

Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Pelaaminen PK:ssa on ollut kivaa koska valmentajat ovat mukavia, harjoitukset ovat olleet hyviä ja peleissä saa tarpeeksi peliaikaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 10 vuotta olen pelannut PK:ssa (2013 aloitin jaliskoululla).

Valmentajan kynästä: Ottanut kehitysaskelia talven aikana. Joukkuepelaaja viimeisen päälle.

Lempinimi: Viljami.

Syntymäaika: 15.8.2007.

Suosikkijoukkue: Barcelona.

Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Messi. Miksi juuri hän: Hän on niin taitava pelaaja.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Espanja.

Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Tehdä toinen maali.

Tavoitteesi jalkapalloilijana: Ei ole.

Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Hauskaa. Montako vuotta olet pelannut

jalkapalloa: 6. Valmentajan kynästä: Aina hyvällä asenteella pelaava puolustaja.

Lempinimi: Mizo.

Syntymäaika: 2.2.2007.

Suosikkijoukkue: FC Barcelona.

Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Joel Pohjanpalo.

Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Messi.

Miksi juuri hän: Hyvä pallon kanssa. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska.

Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata mahdollisimman hyvin joukkueelle.

Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä pelaajana ja saada onnistumisia.

Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Mukavaa ja paljon hyviä muistoja. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 12. Valmentajan kynästä: Joukkueen kuntoihme, joka pystyy myös viimeistelemään.

Lempinimi: Dani. Syntymäaika: 12.12.2007. Suosikkijoukkue: Barcelona. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Messin peliä. Miksi juuri hän: Hän niiku motivoi minua kun katon hänen peliä. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja menestyä. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Olla ammattilainen. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Tosi mukavaa ja kaikki on ottanut mut vastaan. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa En yhtään.

Valmentajan kynästä: Nopeajalkainen taistelija.

Lempinimi: Alvar. Syntymäaika: 10.8.2007. Suosikkijoukkue: Arsenal

Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Glen Kamara. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Kevin De Bruyne.

Miksi juuri hän: Hän laittaa namupalloja. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Tehdä maaleja. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Pitää hauskaa. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Ihan hauskaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 10. Valmentajan kynästä Keskikentän taituri ja rauhoittaja.

Lempinimi: Levis. Syntymäaika: 8.10.2008. Suosikkijoukkue: FC Barcelona. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: -. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: -. Miksi juuri hän: -. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Kehittyä pelaajana. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa:

joukkuepelaaja, joka pystyy yllättäviin ratkaisuihin.

Lempinimi: Jotkut sanoo Bosseksi. Syntymäaika: 20.8.2007. Suosikkijoukkue: Olen glory hunter, eli se joukkue, jolla

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 12
Mukavaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 8 vuotta. Valmentajan kynästä: Rauhallinen
Miksi juuri hän: Koska hän on taitava ja pelaa suosikkijoukkueessa. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Ranska. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Saada mahdollisimman paljon peliaikaa ja pitää hauskaa. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Ei minulla enää mitään erityisiä tavoitteita ole. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: On ollut ihan mukavaa ja joukkue on ollut mukava. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Varmaan 12 vuotta. Valmentajan kynästä: Taiteilija, joka omaa hyvän laukauksen molemmilla jaloilla. RASMUS PASANEN 10 VILJAMI LIUKKONEN MISO KERMAN LEEVI HYVÖNEN 17 18 EETU VEPSÄLÄINEN 11 19
Lempinimi: Edi. Syntymäaika: 23.7.2008. Suosikkijoukkue: Bayern München. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Antman. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Jamal Musiala.
menee
Messiä. Miksi juuri hän: En oikeasti katso MLS:ää. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Rakas naapurimme Ruotsi. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Voittaa kevät (ja syys) -kierrokset. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Ulkomailta tullut kiinnostusta. Ammattilaisura on edessä. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Ei herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Mukavaa on kyllä ollut. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Oiskohan joku 7-10 vuotta. Valmentajan kynästä: Pitkänhuiskea taistelija, joka pystyy pelaamaan monella paikalla. DANIEL HAMID ALVAR KÄÄRIÄINEN ONNI PAASONEN 20 21 22 EETI HYVÄRINEN 16
sillä hetkellä hyvin. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Jari Litmanen. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Burgerliigan Kuningasta
Syntymäaika:
Suosikkijoukkue:
tykkäät erityisesti katsoa: Jesper Taskinen. Miksi juuri hän: Ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pitää hauskaa. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä ja pitää hauskaa. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Kivaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 7. Valmentajan kynästä: Rymistelijä, jolla terävät ensimmäiset askeleet.
Lempinimi: Opa.
14.3.2007.
KiuPa, FC Barcelona. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Ilmari Niskanen. Pelaaja, jonka pelaamista
LEPPÄNEN 7 LAURI RUOTSALAINEN 8 OTSO LAITINEN 9
Lepa. Syntymäaika: 15.8.2008. Suosikkijoukkue:
Lempinimi:

SANTERI LYYRA

Lempinimi: Sande. Syntymäaika: 27.4.2008. Suosikkijoukkue: Ei oo Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Glen Kamara. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Kevin De Bruyne. Miksi juuri hän: Todella taitava. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Olla loukkaantumatta. Tavoitteesi jalkapalloilijana: En osaa sanoa. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Ihan mukavaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 11. Valmentajan kynästä: Hyvä prässääjä, joka ei jätä tilanteita kesken.

Lempinimi: Iso A, DJ iso A. Syntymäaika: 13.7.2007. Suosikkijoukkue: AC Milan. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Robert Taylor. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Rafael Leão. Miksi juuri hän: Hän on niin nopea ja taitava haastaja. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Italia. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Ylittää oma tason ja kehittyä mahdollisimman paljon pelaajana. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Pelata Italiassa. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Hauskaa ja kivaa, saanut uusia kavereita. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 8 vuotta. Valmentajan kynästä: Tehokas viimeistelijä, joka käyttää maalipaikat hyväkseen.

VEETI PITKÄNEN

Lempinimi: Ei ole. Syntymäaika: 19.5.2006. Suosikkijoukkue: FC Bayern München. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Enrike Dolisvili. Miksi juuri hän: Taitava viimeistelijä ja helppo seurata kun vauhti ei ole kovin nopea. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata ja nauttia. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Nauttia pelaamisesta.

Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: On ollut mahtavaa, paljon upeita kokemuksia ja uusia kavereita. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 10 ja risat.

Valmentajan kynästä: Taitava vasenjalkainen pelaaja, joka pystyy rauhoittamaan peliä.

Lempinimi: Mati. Syntymäaika: 20.2.2008. Suosikkijoukkue: Bayern München. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Teemu Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Kane. Miksi juuri hän: Koska tekee paljon maaleja. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata hyvin. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Edetä mahdollisimman pitkälle Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Mukavaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 9 tai 10. Valmentajan kynästä: Raamikas ja rauhallinen pallotaituri.

Lempinimi: Ei minulla ole.

Syntymäaika: 13.4.2008.

Suosikkijoukkue: Barcelona.

Suosikkipelaaja Huuhkajissa: En tiedä. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Messi. Miksi juuri hän: Koska olen nauttinut sen pelaamisesta lapsesta asti.

Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: En tiedä. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Edistyä ja parannusta. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Paljon työtä ja tuloksia. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Hyvä ja hieno. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Ehkä 1 vuosi säännöllisesti.

Valmentajan kynästä: Kehittynyt paljon. Hyvä 1vs1-tilanteissa.

Lempinimi: Serhii.

Syntymäaika: 4.7.2007.

Suosikkijoukkue: Real Madrid.

Suosikkipelaaja Huuhkajissa: En osaa sanoa.

Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Neymar jr. Miksi juuri hän: Koska hän näyttää kauniin pelin kentällä. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Espanja. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Näyttää hyvä peli kentällä. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Saavuttaa huippuosaaminen jalkapallossa.

Millaista on ollut pelata juniorina

PK:ssa: Niiden kanssa on hauska leikkiä. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 7 vuotta.

Valmentajan kynästä: Älykäs ja taitava vasenjalkainen pelaaja, jolla pehmeä kosketus palloon.

Lempinimi: -. Syntymäaika: 15.10.2007. Suosikkijoukkue: Leverkusen. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Kamara. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Ei ole. Miksi juuri hän: -. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Saksa. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Voittaa pelejä. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Mukavaa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 11 vuotta. Valmentajan kynästä: Kehittynyt paljon talven aikana. Pystyy nousuihin puolustajan paikalta.

Lempinimi: Eme. Syntymäaika: 14.9.2008. Suosikkijoukkue: Fc Barcelona. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Oliver Antman.. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Lamine Yamal. Miksi juuri hän: Samoja ikiä pelaa Barcas ja pallo pysyy jalassa. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Voittaa sarja. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Ei ole isompia tavoitteita. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Tosi kivaa ja helppoa. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 10vuotta. Valmentajan kynästä: Varmaotteinen toppari, joka ei kaihda kaksinkamppailuja.

jonka esitykset kentällä ei heittelehdi.

Lempinimi: Dima.

Syntymäaika: 27.6.2008. Suosikkijoukkue: FC Barcelona. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Ei ole. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Ei ole.

– YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 13
AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN
24
EETU JUNNILAINEN EEMIL MARTIKAINEN 38 41
Miksi juuri hän: -. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Englanti.
Tavoitteesi
Pelata korkealla tasolla. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: Mukava. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Olen pelannut melkein 6 vuotta. Valmentajan kynästä: Nopea pelaaja, joka pystyy hyvin haastamaan vastustajiaan. DMYTRO BYKH 37 Lempinimi: Mihu. Syntymäaika: 15.6.2006. Suosikkijoukkue: Real Madrid. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Teemu Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Caleb Eneh. Miksi juuri hän: Komea, taitava ja inspiroiva Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Portugali. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Pelata mahdollisimman paljon.
man paljon. Millaista
pelata juniorina
PK:ssa
on ollut mahtavaa ja ikimuistoista. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: 10 vuotta. Valmentajan kynästä: Puolustuksen luottopelaaja,
Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Kehittyä pelaajana.
jalkapalloilijana:
Tavoitteesi jalkapalloilijana: Kehittyä pelaajana ja auttaa joukkuetta mahdollisim-
on ollut
PK:ssa:
pelaaminen
MICHAIL KANTINOS AARO
HAMED FAZELI 27 30 26
HUTTUNEN
SERHII HORDIEIEV 35 36 Lempinimi: Muhku. Syntymäaika: 22.4.2008. Suosikkijoukkue: Real Madrid. Suosikkipelaaja Huuhkajissa: Pukki. Pelaaja, jonka pelaamista tykkäät erityisesti katsoa: Pukki. Miksi juuri hän: Koska hän on asiallinen. Jalkapallon Euroopan mestari kesällä 2024: Turkki. Tavoitteesi tulevalle kaudelle: Maaleja ja tavoittaa voittoja, eikä häviöitä. Tavoitteesi jalkapalloilijana: Tulla ammattilaiseksi. Millaista on ollut pelata juniorina PK:ssa: On ollu kivaa ja haastetta. Montako vuotta olet pelannut jalkapalloa: Kolme ja puol vuotta. Valmentajan kynästä: Taitava puurtaja ja taistelija. MOHAMED DAWOUD 31 MATIAS MAUKONEN 25 Yläsavolainen Yläsavolainen Yläsavolainen Yläsavolainen Yläsavolainen Pelissä mukana

EDUSTUSJOUKKUE

C 15 syntymävuosi 2009

D 13 syntymävuosi 2011

E 11 syntymävuosi 2013

B 17-16 syntymävuosi 2007-2008

C 14 syntymävuosi 2010

D 12 syntymävuosi 2012

E 10 syntymävuosi 2014

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 14 PK-37 / joukkueet 2024

8 syntymävuosi 2016

9 syntymävuosi 2015 F 7-5 syntymävuosi 2017-2019

FUTISSEIKKAILU

P. 050 541 8200 Louhenkatu 9B 74100 Iisalmi ma-pe 9-18, la 9-13 parturikampaamopeili.fi

Petterintie 8 B 1, 74200 Vieremä puh. 040 535 3623

Pelissä mukana

Pelissä mukana

Turvanasi paloturvallisuuden palveleva ammattilainen

• Hiilidioksiditäytöt (C02)

• Palovaroittimet

• Poistumisreittien opastemerkinnät

• Sammuttimet

• Sammuttimien huolto

• Sammuttimien opastemerkinnät

• Sammutuspeitteet

• Turvakilvet

Ylä-Savon Sammutinhuolto Oy

Parkatinkuja 2, 74120 Iisalmi myynti@ys-sammutinhuolto.fi

Puh. 0440 666 558

UIMAHALLI SAUKON KESÄHUOLTOAJAT

Allasosasto suljettu: 21.6.-21.7.24 Kuntosali suljettu: 24.6.-28.6.24

Kassa suljettu: 21.6.-21.7.24

Lataathan rannekkeesi täyteen ennen kuin kassa sulkeutuu.

Kuntosalille pääset kulkemaan uimahallin sivuovesta ennakkoon ostetuilla rannekkeilla. Kuntosali avoinna klo 6.00-23.00

www.iisalmi.fi/saukkouimahalli

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 15 F
F
SAUKKO UIMAHALLI

”PARASTA ON, KUN PELAAJAT TULEVAT KIITTÄMÄÄN PELIN JÄLKEEN”

Iisalmelaiset nuoret ovat löytäneet uutta yhteisöllistä tekemistä mitä hienoimmassa muodossa. PK-37:n D13-junnuissa pelaavat Ilari Säisä ja Tomi Airaksinen keksivät, että PK:n edustusjoukkueen peleissä voisi aloittaa virallisen kannatusjoukon toiminnan ja niin Sini-Valkee Kerho sai alkunsa. ”Haluttiin edistää iisalmelaista katsomokulttuuria. Ollaan nähty paljon eri maista olevia faniporukoita, jotka sitten inspiroivat meitä perustamaan oman Sini-Valkee Kerhon”, kertoilee kerhon perustajajäsen Ilari Säisä. ”

Sini-Valkeen toimintaan pääsee mukaan laittamalla viestiä minulle tai Ilarille”, selventää kerhon toinen perustaja Tomi Airaksinen. Molemmat soittavat pelien aikana rumpuja, keksivät uusia kannatuslauluja ja suunnittelevat fanimatkoja. Ensimmäinen fanireissu tehtiinkin Kuopioon PK-37:n pelatessa hyisessä illassa Zulimaneja vastaan.

”Kannatus todellakin kuuluu kentälle. Arvostan suuresti jätkiä, että ovat lähteneet nuoresta iästä huolimatta toimintaa kehittämään. Zulimanien pelissä oli helkkarin kylmä, mutta Sini-valkee-kerholaisten kannatus kyllä lämmitti. Ihan mahtavaa toimintaa Sini-Valkeelta. Kaikki vaan mukaan toimintaan. Sieltä voi löytyä uusia kavereita”, kiittelee ja kehuu edustusjoukkueen kapteeni Konsta Kääriäinen kerholaisia.

Varakapteeni Lukas Harju ei säästele sanojaan kiitellessään Sini-Valkeen toimintaa: ”Uudenlainen kannustus tuo mukavan ripauksen jalkapallokulttuuria meille Iisalmeen. Kannatus kuuluu kentälle, lisää tunnelmaa katsomossa ja antaa meille pelaajille lisäpotkua. Hienoa, kun yleisössä on ääntä!”

Toinen varakapteeni Visa Kettunen jatkaa Sini-valkeiden suitsutusta. ”Mahtavaa, että omat juniorit kannustavat edustusjoukkuetta. Kannatus kuuluu kentälle tuoden lisää virtaa ja tsemppiä

pelisuorituksiin. Jatkakaa ihmeessä samaan malliin ja houkutelkaa lisää porukkaa mukaan!”

Niinhän se menee, että yhdessä olemme enemmän. Ja yhdessä

tekemällä syntyy aina jotain suurempaa. Ottakaapa rohkeasti yhteyttä poikiin, tai tulkaa toimintaan mukaan suoraan edustusjoukkueen peleissä Sankariniemen katsomoon!

Pe 03.05. 19:30 PK-37 vs AFC Keltik

KANKAAN LIIKUNTAPUISTO

La 18.05. 15:00 PK-37 vs LehPa

KANKAAN LIIKUNTAPUISTO

Ke 29.05. 19:00 PK-37 vs Yllätys KANKAAN LIIKUNTAPUISTO

Ke 05.06. 19:00 PK-37 vs NiemU

SANKARINIEMI

Ke 26.06. 19:00 PK-37 vs Zulimanit

SANKARINIEMI

Ke 24.07. 19:00 PK-37 vs ToU

SANKARINIEMI

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 16 PEEKOON edustusjoukkueen faniryhmä SINI-VALKEE KERHO Tiina
Lempiälä, PK-37:n Futisseikkailun ohjaaja
Tomi Airaksinen. Ilari Säisä.
Kings SC
Kings SC
AFC
PK-37 vs LehPa
EDUSTUSJOUKKUEEN KOTIOTTELUT 2024 PK-37 SINI-VALKEE KERHO Iisalmi vuodesta 2023
Ke 30.07. 19:00 PK-37 vs
SANKARINIEMI Ke 14.08. 19:00 PK-37 vs
SANKARINIEMI Ke 21.08. 19:30 PK-37 vs
Keltik SANKARINIEMI Su 08.09. 15:00
SANKARINIEMI Su 15.09. 15:00 PK-37 vs Yllätys SANKARINIEMI

Perjantai 5.7.

Lauantai 6.7.

Bovellan

KUKKA JA HAUTAUSPALVELU

Pohjolankatu 7, 74100 Iisalmi puh. 017 826 633 sähköp. bovellan@bovellan.fi

Avoinna:ma-pe 9-16 www.bovellan.fi

PIELAVESI

Kesäterassimme palvelee:

Su-To 11-20

Pe-La 11-22 (-24)

Tapahtumat ja muu info: www.laivuri.fi

Seuraa ilmoittelua myös:

Satamaravintola laivuri

ma–pe 10.30–21 la–su 11–21 kotipizza.fi

Savonkatu 20, 74100 Iisalmi Puh. 017 817 271

SOETA JA TILLOO ANTILTA p. 0500 430 044

Pesolanniementie 255, Runni • antti@pesolanpihviliha.fi www.pesolanpihviliha.fi

YHTEYSTIETOJA:

Eskelinen Päivi , @: sph.airakseínen@gmail.com, p. 044 - 324 7486, puheenjohtaja ja D 12 -poikien taloudenhoitja

Kettunen Petteri , @: pe.kettu@gmail.com, p. 040 - 538 9903, varapuheenjohtaja ja edustusjoukkueen joukkueenjohtaja

Lipponen Marja , @: marja.lipponen@pk-37.fi, p. 044 - 37 37 370, sihteeri ja taloudenhoitaja

L LIIKE

iisalmen kattavin liikuntatarjonta

pallopelit ja keilaus

jumpat ja virtuaalitunnit

keilaustarvikkeet

kokous- ja saunatilat

ja avoimet

Pesonen Mika , @: mika.pesonen@pk-37.fi, p. 050 - 599 3507, E 10 -poikien vastuuvalmentaja, johtokunnan jäsen ja edustusjoukkueen manageri

Vornanen Lasse , @: lasse.vornanen@pk-37.fi, p. 050 - 535 2342, edustusjoukkueen päävalmentaja ja ikäkausivastaava (B17-16 – D12)

Pesonen Marko , @: marko.pesonen@pk-37.fi, p. 044 - 559 3064, C 15 -poikien vastuuvalmentaja ja ikäkausivastaava (E 11 – F 7-5)

ykkönen

Autojen tuulilasit ja korjaukset!

www. savonlasituote.fi

Energiakuja 1, 74120 Iisalmi 050 523 3069

HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOT

Diagnostiikka • Päästömittaukset • Määräaikaishuollot • Ilmastointilaitteiden huolto • Katsastuskunnostukset/käyttö ERITYISOSAAMINEN RANSKALAISET AUTOT Yrittäjänkuja 3, IISALMI Puh. 040 169 8359 AUTOKORJAAMO Eteläntie 4, 74130 Iisalmi

arkisin klo 10-15 lauantaisin klo 11-14

Lounaaseen sisältyy runsas salaattipöytä, kaksi lämminruokavaihtoehtoa, leivät ja kotiruokajuomat sekä kahvi tai jälkiruoka. Lounas on pääsääntöisesti laktoositon ja gluteeniton. Puh. 050 408 6009, ravintola@raatihuone.fi www.raatihuone.fi

Päiväsaikaan Pikku-Iita tarjoaa laadukkaan lounaan Iisalmen ytimessä. Iltaisin Pikku-Iita toimii À la carte tilausravintolana, jossa ruoka räätälöidään juuri asiakkaiden toiveiden mukaan. Meiltä löydät myös kokous- ja pitopalvelut!

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 17 Parhaat jälkipelit tuopissa!!
74100 iisalmi
facebook.com/Tuoppikellari/
Pohjolankatu 5 •
Seuraa meitä
PALVELEMME: MA-LA 7-21, SU 9-21 TERVETULOA!
Kauppakatu
0440
17, 74100 IISALMI puh. 017 822 802, gsm
818 308 ravintola@pikku-iita.fi www.pikku-iita.fi
Ravintolalaivuri
Raatihuoneen
Lounas
Ravintola
Autolasien
K E I L A - j a L I I K U N T A K E S K U S
*
*
*
*
tilat kuntoklubi
24/7 www.keilajaliikuntakeskusliike.fi *TULOSSA*uUTUUSILMAJOOGA SPORTSIMULAATTORISYKSYLLÄ2018
*
hieronta ja personal trainer
hulppeat
avoinna
MAUSTETYTÖT MILJOONASADE LITKU KLEMETTI BÄMÄ ARPPA
SANNI SEXMANE POPEDA KOTITEOLLISUUS BEE
alk. 49,90€
5.-6.7.2024
Liput
LIIKUNTAPUISTO
kajaanifest.fi
AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 18 IISALMI Teollisuuskatu 17, puh. 017 7700 700 E-mail: etunimi.sukunimi@hanakat.fi www.hanakat.fi www.ipa.fi AVOINNA ma–pe 7–17 ILMALÄMPÖPUMPUT Isännöinti- ja tilitoimistopalveluja Ylä-Savossa tarjoavat: IPH-Isännöintipalvelut Oy Pohjolankatu 26, 74120 IISALMI Kiurukatu 1, 74700 KIURUVESI Juhani Ahontie 2, 73100 LAPINLAHTI Rutakontie 36, 74300 SONKAJÄRVI www.iph-isannointi.fi Sonkajärven Tilikeskus Oy Itikka, 74150 Iisalmi, Finland www.savonsiemen.com Tervetuloa iloisen palvelun Kesportiin! Pohjolankatu 1, IISALMI. Puh. 017 812 500 Avoinna ma-pe 9.30–17.30, la 9.00–13.30 Kesportin kautta Tykkää meistäFacebookissa Instagram@kesportiisalmi Kepein askelin kesään 7990 (140,-) BROOKS TRACE 2 119,-(130,-) ASICS GT-1000 12 149,-(160,-) HOKA CLIFTON 9 TUNTURI E275 maastosähköpyörä 2690,(3499,-) 2490,(3149,-) HELKAMA E-HYBRID 9 miesten hybridisähköpyörä Pyörähuoltomme palvelee teitä koko kesän ajan MEILTÄ SAAT MYÖS KAIKKI TYÖSUHDEPYÖRÄT HELKAMA E-HYBRID 9 LADY 9-v., naisten hybridisähköpyörä 2549,HELKAMA E-7 7 v., sähköpyörä jalkajarrulla PELISSÄ MUKANA www.pk-37.fi

Tule mukaan

futiskouluun :n

Ryhmät 4-7- ja 8-10 -vuotiaille

Sankariniemen kentälle

24.-26.6.2024

klo 10-12

Hinta 45 € ja se sisältää opetuksen, Suomi-Peliasun, jalkapallon, vakuutuksen ja joka päivä välipalan.

Ilmoittautumiset 22.6.2024 mennessä sähköpostilla marja.lipponen@pk-37.fi tai tekstiviestillä p. 044 37 37 370

Ilmoittaumiseen tarvittavat tiedot: Nimi, syntymäaika, osoite (vakuutusta varten) ja peliasun koko sekä huoltajan yhteystiedot.

OLVI-säätiö ja A.E. Aminoffin rahasto

Avustusten myöntäjinä mukana suurella sydämellä mm. kotouttamassa, tukemassa vähävaraisia, mahdollistamassa laadukkaampaa toimintaa koulutuksen, välineiden ja lisävalmennuksen kautta.

Yläsavolaisen urheilun, seuratoiminnan, lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä harrastustoiminnan ihmeiden tekijöinä!

Lämmin kiitos

PK-37:n KESÄVUOROTjuniorijoukkueiden2024

JOUKKUE ma ti ke

B 17-16 -junnut (s. 2007-2008)

C 15 -junnut (s. 2009)

C 14 -junnut (s. 2010)

D 13 -junnut (s. 2011)

D 12 -junnut (s. 2012)

E 11 -junnut (s. 2013)

E 10 -junnut (s. 2014)

F 9 -junnut (s. 2015)

F 8 -junnut (s. 2016)

F 7-5 -junnut (s. 2017-2019)

FUTISSEIKKAILU (s. 2017-2020)

KANGASLAMPI klo 16.30-18.00

HAUKINIEMI klo 19.30-21.00

KANGASLAMPI klo 15.30-18.00

HAUKINIEMI klo 16.30-18.00

HAUKINIEMI klo 16.30-18.00

HAUKINIEMI klo 18.00-19.30

KANKAAN LP klo 18.00-19.30

KANKAAN LP klo 18.00-19.30

KANGASLAMPI klo 15.30-17.00

HAUKINIEMI klo 18.30-20.00

KANKAAN LP klo 18.00-19.30

KANKAAN LP klo 18.00-19.30

KANKAAN LP klo 18.00-19.30

KANGASLAMPI klo 19.30-21.00

KANGASLAMPI klo 16.30-18.00

HAUKINIEMI klo 18.00-19.30

KANGASLAMPI klo 16.30-18.00

HAUKINIEMI klo 18.00-19.30

HAUKINIEMI klo 17.00-18.00

KANGASLAMPI klo 18.00-19.30

HAUKINIEMI klo 16.30-18.00

KANGASLAMPI klo 15.30-17.00

KANKAAN LP klo 18.00-19.30

KANKAAN LP klo 16.30-18.00

KANKAAN LP klo 16.30-18.00

HAUKINIEMI klo 18.00-19.30

HAUKINIEMI klo 18.00-19.30

HAUKINIEMI klo 18.00-19.30

HAUKINIEMI klo 18.00-19.30

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 19
mukaan uudet ja entiset pelaajat
Tervetuloa

K

nihiemnihium:nihiuteT iskaakkaisa/fi.po

Arkeen ja juhlaan kaikki saman kupolin alta! info@goldendome.fi tai sales@goldendome.fi &+358

Kirkkopuistonkatu 28 • 74100 IISALMI +358 44 752 9196 • goldendome.fi @hotelgoldendome #hotelgoldendome

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 20 Pelissä mukana Hammashoitoa Iisalmessa PLUSTERVEYS IISALMEN HAMMAS iisalmenhammas.fi Kirkkopuistonkatu 15 p. 017 824 434 p. 017 826 232 Kivirannantie 16, 74130 Iisalmi Puh. 017 826 385, 050 557 2373 Palveleva rengasliike Pelissä mukana ävyhiktehN allu.iskaakkaisat
neesiamitok.niikknapsuuso taastaahrap.tydöyhV
44
752 9196
Tervetuloa nautiskelemaan! Kokouksia ja kulttuuria Lähiruokaa ja majoitusta

B 17-16 (synt. v. 2007-2008) -pojat: Leppänen Jani

@: jani.leppanen@iisalmi.fi, p. 050 - 349 4808, joukkueenjohtaja Maukonen Mikko, @: mikko.maukonen@anaika.com, p. 0400 - 645 948, joukkueenjohtaja Hieta Juha, @: juha.hieta@gmail.com, p. 050 - 552 0766, valmentaja Hyvönen Arto, @: artohyvonen1985@gmail.com, p. 045 - 120 7456, apuvalmentaja Turpeinen Kimmo, @: kimmo.turpeinen@meili.fi, p. 044-514 4020, vastuuvalmentaja

C 15 (synt. v. 2009) -pojat: Svärd Jonna, @: jonna.svard@gmail.com, p. 044 - 547 8764, joukkueenjohtaja Pesonen Marko, @: marko.pesonen@pk-37.fi, p. 044 - 559 3064, vastuuvalmentaja Kettunen Timo, @: kettunentimpe@hotmail.com, p. 040 - 744 4614, valmentaja

C 14 (synt. v. 2010) -pojat: Kiiski Markus, @: make.kiiski@gmail.com, p. 040 - 558 4141, joukkueenjohtaja Kumpulainen Marko, @: cupecupe72@gmail.com, p. 044 - 505 0586, vastuuvalmentaja

D 13(synt. v. 2011) -pojat: Tenhunen Sari, @: sari.tenhunen@hotmail.fi, p. 050 - 516 6651, joukkueenjohtaja Isola Annaelina, @: annaelinaisola@gmail.com, p. 040 - 721 1627, joukkueenjohtaja Marttila Eetu, eetupmar@gmail.com, p. 045 - 207 2452, vastuuvalmentaja Saarinen Petri, @: saarinenpetri84@gmail.com, p. 050 - 540 4208, valmentaja Tuovinen Pasi, @: kuljetustuovinenky@gmail.com, p. 044 - 355 0340, valmentaja

D 12 (synt. v. 2012) -pojat: Kalanti Asta, @: asta.kalanti@hotmail.com, p. 050 - 411 4209, joukkueenjohtaja Kauppinen Mikko, @: mikko.kauppinen@petterinkulma.fi, p. 020 - 743 9125, valmentaja Kettunen Visa, @: kettunen.visa@gmail.com, p. 044 - 201 2823, valmentaja Paananen Juho, @: juhopa03@gmail.com, p. 045 - 232 1080, valmentaja

PK-37:n JUNIORIJOUKKUEIDEN JOUKKUEENJOHTAJAT JA VALMENTAJAT

E 11 (synt. v. 2013) -pojat: Haanketo Maikki, @: maikki.haanketo@gmail.com, p. 0440 - 222 061, joukkueenjohtaja Haanketo Sami, @: samihaanketo@hotmail.com, p. 0440 - 222 022, valmentaja Kumpulainen Juha, @: punahovi@gmail.com, p. 050 - 411 7046, valmentaja Niskanen Tero, @: teron2009@hotmail.com, p. 050 - 535 5704, valmentaja

Nissinen Topi, @: nissinen36@gmail.com, p. 044 - 389 3910, valmentaja Vidgren Jukka, @: juke.vid@gmail.com, p. 0400 - 583 886, valmentaja

E 10 (synt. v. 2014) -pojat: Säkkinen Niina, @: niinasakkinen@hotmail.com, p. 050 - 309 9497, joukkueenjohtaja Pesonen Marko, @: marko.pesonen@pk-37.fi, p. 044 - 559 3064, valmentaja Pesonen Mika, @: mika.pesonen@pk-37.fi, p. 050 - 599 3507, vastuuvalmentaja Kainulainen Ville, @: ville_kainu@hotmail.com, p. 044 - 980 7103, valmentaja

F 9 (synt. v. 2015) -pojat: Pesonen Antti, @: pesant86@gmail.com, p. 040 - 177 2882, joukkueenjohtaja Leppänen Jani, @: jani.leppanen@iisalmi.fi, p. 050 - 349 4808, vastuuvalmentaja

F 8 (synt. v. 2016) -pojat: Laukkanen-Rytkönen Aija-Marjut, @: laukkanenaijamarjut@gmail.com, p. 044-5091435, joukkueenjohtaja

Toppinen Piia, @: piia.toppinen@gmail.com, p. 044 - 974 6309, joukkueenjohtaja

Aalto Jussi, @: jusamasa83@gmail.com, p. 041 – 435 0183

Kauppinen Antti, @: kauppinenantti5@gmail.com, p. 044 - 527 7396, valmentaja

Toppinen Leevi, @: toppinenleevi99@gmail.com, p. 044 - 970 5813

Vornanen Lasse, @: lasse.vornanen@pk-37.fi, p. 050 - 535 2342, vastuuvalmentaja

F 7-5 (synt. v. 2017-2019) -pojat: Kauppinen Joni, @: jonikauppinenn@gmail.com, p. 0503477626, joukkueenjohtaja Toppinen Leevi, @: toppinenleevi99@gmail.com, p. 044 - 970 5813, valmentaja

Vornanen Lasse, @: lasse.vornanen@pk-37.fi, p. 050 - 535 2342, vastuuvalmentaja

Futisseikkailu: Kosonen Ville, @: ville.kosonen@koso.fi, p. 044 - 742 4631, ohjaaja Laukkanen Veera, veetulainen@gmail.com, p. 045 - 616 3210, ohjaaja Lempiälä Tiina, @: lempiala@gmail.com, p. 050 - 301 6991, vastuuohjaaja

Ikäkausivastaavat: Vornanen Lasse, @: lasse.vornanen@pk-37.fi, p. 050 - 535 2342 (B 17-16 – D 12) Pesonen Marko, @: marko.pesonen@pk-37.fi, p. 044 - 559 3064, (E 11 – F 7-5)

YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 21
AIDOSTI

Myös PK-37:n pelaajat käyttävät -tuotteita.

AUTOMYYNTI

puh. 010 5228 475 ma-pe 9–17 kesälauantait suljettu (1.6.–23.8.) HUOLTO

puh. 010 5228 485 ma-pe 8–16

VARAOSAT

puh. 010 5228 480 ma-pe 8–16

puh. 010 5228 690 ma-pe 8–16

VAIHDE ma-pe klo 7:30–16:30 puh. 010 5228 300

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Tekemisen riemua vuodelle 2024 22 www.pk-37.fi Tommi Ahonen 050 367 3069 Pyöräkonepalvelu Maansiirrot-Lumityöt-Nostot LAADUKASTA TAKUUTYÖTÄ Pelissä mukana
Pelissä mukana HAMMASPROTEESIT • Uudet proteesit • Pohjaukset • Korjaukset RAIJA KUMPULAINEN erikoishammasteknikko Hammaslaboratorio AARNO KOIVUNEN KY Savonkatu 10 A 2, 74100 IISALMI puh. 050 524 8488 www safecare fi Aki Haakana 040 158 7731 info@safecare fi Vartiointipalvelut Järjestyksenvalvonta Koulutukset Turvatekniikka P A I K A L L I S T A t u r v a l l i s u u t t a Pohjolankatu 9, 74100 Iisalmi Puh. (017) 817 053 kaisanet.fi Elämäsi tärkeimmät yhteydet tulevat läheltä ja kantavat kauas
VAURIOKORJAAMO
www.okauto.fi
Futis on parasta paikan päällä!

PeeKoon pelipäiviin

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN – YLPEÄSTI IISALMELAINEN Pidetään pallo liikkeessä! 23
7-22
Prisma Iisalmi avoinna joka päivä ORIGINAL SOKOS HOTEL KOLJONVIRTA Louhenkatu 4, 74100 Iisalmi puh. 010 7856 100 (pvm/mpm) sokoshotels.fi/sporttiklubi VARMISTA EDUT JOUKKUEELLESI JA LIITY SPORTTIKLUBIIN • SPORTTIA • DARTSIA • BILJARDIA • KARAOKEA o’nelly’s irish bar Savonkatu 18, 74100 iisalmi 050 388 4322 IISALMEN IRKKU! HESBURGER IISALMI SAVONKATU 18, 74100 IISALMI 050 432 7253 TERVETULOA HERKUTTELEMAAN!
Kaikkea pelipäivään
050 388 4239 ILOISTA YHDESSÄOLOA JA TÄYDELLINEN PIZZANAUTINTO! MARJAHAKA IISALMI MA-LA 6-22 | SU 8-22 Lammenkaari 2, 74130 Iisalmi puh. 050 911 4266 (pvm/mpm)
ROSSO IISALMI Louhenkatu 4, 74100 Iisalmi puh.

s-postilla marja.lipponen@pk-37.fi tai tekstiviestillä p. 044 - 37 37 370.

Tekemisen riemua vuodelle 2024 24 kaikille tukijoille Kaikki -terveisinpelaa Päivi Eskelinen, puheenjohtaja p. 044-324 7486, @: sph.airaksinen@gmail.com Petteri Kettunen, varapuheenjohtaja p. 040-538 9903, @:
pe.kettu@gmail.com
Aidosti yläsavolainen – Ylpeästi iisalmelainen! UUTTA KESÄÄN SHOPPAILE VERKOSSA & MYYMÄLÖISSÄ PONSSE SHOP VIEREMÄ & KARHUN KELLARI PONSSESHOP.COM www.kortelainen.fi TERVETULOA ILOISILLE KAUPOILLE KORTELAISELLE! Tehokas ja yksityinen! KIIT S :n poppoo

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.