






















Iisalmelaisen ajatuksia
Iisalmelaisen ajatuksia
Jääkiekon Mestis-kausi alkoi mielenkiintoisissa merkeissä.
SM-liigan karsintoihin – ja jopa erittäin varteenotettavaksi nousijaksi – monien papereissa nostettu Jokerit onnistui häviämään heti sarjan alkusuoralla kaksi peliään.
Narripaidat ehtivät nousta otsikoihin jo aivan kauden alla hankkimalla rosteriinsa edelleen tähtistatuksen omaavan konkarin Valtteri Filppulan
Sitten vaihdettiin muutaman pelin jälkeen valmentajaa ja vastuuseen hälytettiin monissa liemissä meritoitunut Risto Dufva, jonka piti lopettaa kiekkoluotsaaminen viime kauden jälkeen.
Viime kaudet Vaasan Sportia valmentanut kokenut käskyttäjä ilmoitti ensitöikseen, että on kokenut urallaan kaikenlaista, mutta ei ole ollut nostamassa joukkuetta Mestiksestä SM-liigaan karsintojen kautta.
Dufvakin on saanut huomata, ettei Mestistä voiteta paraatiovista marssimalla.
Jokerit on toki edelleen sarjan suurin suosikki. Monta kiveä pitää kuitenkin vielä kääntää ennen kuin tie vie sinne karsintoihin.
KUN MESTIKSEN organisaatioilta kysyttiin kauden alla, että kuka lähtee sarjan voittaessaan nousukarsintaan, niin vihreää valoa tuli viidestä seurasta.
Jokerit, TuTo Hockey, JoKP, RoKi ja IPK ovat valmiita kokeilemaan siipiään, jos paikka karsintoihin avautuu.
Nouseminen on sitten kokonaan toinen juttu, vaikka karsinnoista voitto tulisikin. Jokerit on viisikosta oikeastaan ainoa, joka täyttää tällä erää liigalisenssin ehdot. Muilla on fasiliteetteihin, talouteen ja juniorituotantoon liittyviä esteitä.
Budjetit pitäisi lisäksi moninkertaistaa ja lunastaa se 2,2 miljoonan euron osake.
Pidemmällä tähtäimellä taustapeilissä kyttää omaa nostettaan Kiekko-Vantaa, jonka kotihalli Trio Areena ei täytä SM-liigan lisenssiehtoja. Talousalue ja pelaajatuotanto täyttävät kevyesti ehdot.
Vantaalla on lisäksi selkeät suunnitelmat uuden monitoimihallin suhteen. Lisäksi seuran taustayhtiö sai viime syksynä pääomistajakseen exNHL-vahti Antti Niemen
Eli kärsivällisesti ja tavoitteellisesti silläkin suunnalla tehdään töitä.
SM-LIIGAA pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1975–76.
Mukana oli kymmenen joukkuetta, joista kolme Tampereelta ja kaksi Helsingistä.
Pienin paikkakunta oli tuolloin hieman reilun 15 000 asukkaan Forssa.
Nykyisin edes 40 000–50 000 tuhannen asukkaan populaatiosta tulevaa joukkuetta on mahdotonta pyörittää SM-liigatasolla ilman mesenaatteja tai kulut kuittaavaa yritystä. Esimerkiksi Raumalla Lukon miljoonatappiot kuitataan kaudesta toiseen konserniavustusten avulla. Organisaationsa priimakunnossa pitävälle ja olosuhteitaan sekä pelaajapolkuaan petraavalle
IPK:lle voisi ehkä löytyä koti huippukiekon uudesta vielä visioiden asteella olevasta mallista, jos tapetilla ollut 10+10 -sapluuna toteutuu.
Siinä SM-liiga Oy pyörittäisi kahta sarjatasoa (A & B) saman sateenvarjon alla.
Sarjoissa olisi myös nousun ja putoamisen mahdollisuus.
Jouni Huttunen
Rakennatko uutta vai korjaatko vanhaa? Ota ensin yhteys ELEKTRIA sähköammattiliikkeeseen, niin säästät kustannuksissa ja varmistat alan parhaan palvelun.
• Asiantunteva suunnittelu.
• Osaava asennus.
• Korkealaatuiset sähkötuotteet.
Asennus ja tarvikkeet meiltä:
Pohjolankatu 10, 74100 IISALMI • Puh. (017) 812 425
• Autokorjaamo
• Hitsaus
• Hiekkapuhallus
• Kolarimaalaus
• Ajovalojen kiillotus ja kovetelasitus
• Käsinpesut/vahaukset, alustan teho-turbopesut + ruostesuojaukset Würth-takuulla, myös matkailuautot
KARJALANKATU 39 IISALMI • 045 1128 658
IISALMELAINEN NETISSÄ
Vartiointipalvelut
Järjestyksenvalvonta
Koulutukset
Turvatekniikka
Jokalöytyypäivä kebabvarras!
Normaali pizzat ja normaali varraskebabit klo 10:30-15:00 hintaan 5,99€
Pizzeria
Pohjolankatu 8 74100 Iisalmi puh. 017 825 001
kotiinkuljetus
Räisänen, Lapinlahti Käytän heijastimia ja tykkään polttaa tunnelmallisia ulkotulia.
Hannu Lintu, Lapinlahti Ulkotulet ovat hienoja näin syksyaikaan, niitä tulee usein poltettua. Käytän myös heijastimia.
Remonttien ja uudistusten joukossa nettiremppa on taloyhtiölle yksi helpoimmista. Hintakaan ei säikäytä, sillä valokuitu on aina asukkaalle edullisin.
Tilaa ilmainen Valokuitu-infopaketti ja aloita taloyhtiösi helpoin remppa: kaisanet.fi/nettitalkoot
• lihasäilykkeet • palvaus • tankomakkarat • leikkaus
KARJALANKADUN KULMAUKSESTA EDUSTAVAT TOIMITILAT YRITYKSELLESI!
Kaipaako yrityksesi uudistusta toimitiloihin? Etsimme aktiivisesti uusia toimijoita Karjalankadun kulmauksessa sijaitsevaan laadukkaaseen monien mahdollisuuksien toimitaloon! Vapautuneet toimistotilat soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi tilitoimistolle asiakaspalvelutiloineen. Kiinteistö muokattavissa myös vaikkapa majoituskäyttöön! Toimitalo soveltuu yrityksille jotka vaativat toimitiloiltaan laatua ja edustavuutta. Ota rohkeasti yhteyttä!
Tilat 2. ja 3. kerroksessa
2. kerros: tilava aula + 14 huonetta + 3 wc= 439 m²
3. kerros: aula+ 15 huonetta + 3 varastoa + taukotila + 2 wc = 407,5 m²
Kellarissa:
• Varastot 30 m², 33 m² ja
102 m², tarvittaessa pukuhuone/suihkutiloja
• Porraskäynti ja hissi
• Tauko- ja sosiaalitilat
• Kaukolämpö ja koneellinen ilmanvaihto
• Viilennys Savonkadun puoleisissa huoneissa
• Vapautuu 1.1.2025
Pohjapiirros 2. kerros
Pohjapiirros 3. kerros
MALLISTO ALK. 25 299 € TERVETULOA KOEAJOLLE
Tähän uutuuteen kannattaa tutustua! Täysin uusi Duster vakuuttaa niin muotoilullaan, varustelullaan kuin voimalinjoillaankin. Vakiona mm. lämmitettävä ohjauspyörä, 10,1” kosketusnäyttö ja fiksu YouClip-järjestelmä.
Pirteän TCe 130 -bensaturbon, nelivedon ja 21,7 cm maavaran turvin etenet sujuvasti kesät talvet. Varaa koeajosi jo tänään!
Dacia Duster TCe 130 4x2 Expression 25 299 € (sis. toim.kulut 600 €), 4x4 alk. 28 999 €.
Duster-malliston CO2-päästöt 142-154 g/km, WLTP-yhd. 6,3-6,8 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein.
DACIA.FI/DUSTER
Hämeen Autovaruste Oy / Avain Vaunu Kivirannantie 7, IISALMI Vaihde p. 010 5228 500
AUTOMYYNTI ma-pe klo 9-17, la klo 10-14
HUOLTO ma-pe klo 8.00-16.00 VARAOSAT ma-pe klo 8.00-16.00
jopa 67 km(2 RAV4 2.5 Plug-in Hybrid AWD-i Active Anniversary Edition kokonaishinta 49 785,56 €. WLTP CO₂-päästöt 22 g/km ja EU-yhd. kulutus 1,0 l/100 km, WLTP-toimintamatka jopa 74 km(2 TOYOTA bZ4X Active Edition kokonaishinta 44 120 €, energiankulutus 144 Wh/km, CO₂-päästöt 0 g/km, WLTP-toimintamatka jopa 512 km(2 (1Kampanjahinta, voimassa toistaiseksi. (2Kulutus ja toimintamatka on testattu laboratoriossa keskivertoajoa jäljittelevällä WLTP-mittauksella. Tulokset on tarkoitettu automallien väliseen vertailuun, eivätkä päde tarkasti liikennekäytössä. Kulutukseen ja sähköiseen toimintamatkaan vaikuttavat mm. ajotapa, nopeus, lämpötila, sää- ja ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Lopullinen CO₂-arvo ja keskikulutus määräytyvät COC-todistuksen arvojen mukaan. Kuvien autot erikoisvarustein. TAKUU 3 v/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 v/100 000 km. Säännöllisesti huollettujen sähköautojen akkutakuu 8 v/160 000 km, kun akun heikentyminen alle 70 %:iin alkuperäisestä kapasiteetista ja EV-järjestelmän takuu 5 v/100 000 km. TURVA Toyota Hybridiakkuturva 10 v/350 000 km. AKKUTURVA Sähköautojen (koskee henkilöautoja, pois lukien Proace City Verso EV ja Proace Verso EV) ajoakuille myönnetään 10 v/1 milj. km kattava Toyota-määräaikaishuollon aktivoima EV-akkuturva. *Kampanja koskee uusia yksityisasiakastilauksia. Kampanja voimassa toistaiseksi. Auto rekisteröitävä 31.12.2024 mennessä. Rekisteröintiehto ei koske Toyota bZ4X -mallia. Talvirenkaat kevytmetallivantein, arvo 1 928–2 440 € malleille Corolla HB/TS/SD. Corolla-mallisto alk. 33 442 €. Lue lisää juhlaeduista toyota.fi. Juhlaviikko
Toyota on ollut suomalaisten luottokumppani arjessa ja seikkailuissa jo upeat 60 vuotta. Toimi nopeasti – juhlan kunniaksi tarjolla on useita houkuttelevasti hinnoiteltuja juhlamalleja menestysmalleistamme
Tutustu uudistuneisiin sivuihimme! hameenautovaruste.fi
TOYOTA-MERKKIHUOLTO
Auton säännöllinen huoltaminen on tärkeää. Hyvin huollettu auto pysyy paitsi toimintavarmana ja turvallisena, se säilyttää paremmin jälleenmyyntiarvonsa.
Toyota Huoltorahoituksella voit maksaa esimerkiksi uudet renkaat, yksilölliset lisävarusteet tai laajan huollon juuri itsellesi sopivissa erissä. Muista myös varata renkaanvaihtoaikasi ajoissa ennen kauden vaihtumista!
MÄÄRÄAIKAISHUOLTO alk. 225 € (Esimerkkihinta: Toyota Corolla Hybrid 2019-)
Huollon yhteydessä jarrupalat ja levyt -20 %
Renkaiden kausisäilytys (sis. renkaiden vaihtotyö) 79 €
Kun huollatat autosi huoltoohjelman mukaisesti meillä, saat autoosi kattavan Toyota Relax -turvan* aina seuraavaan määräaikaishuoltoon asti. Kysy lisää meiltä ja tutustu: toyota.fi/relax
Tällä kertaa Iisalmen Pörhön autoliikkeeltä koeajossa on 1.5-litraisella bensiinikoneella ja kevythybriditeknologialla varustettu Škoda Superb Combi. Miellyttävä ajokokemus ja tarkkaan harkitut, älykkäät ratkaisut helpottavat arkea ja tekevät autosta erinomaisen valinnan jokapäiväiseen käyttöön. Sen tilavat sisätilat ja huikea 690 litran tavaratila, joka laajenee jopa 1920 litraan takapenkkien kaadolla, tekevät siitä erittäin käytännöllisen.
VAKIONA turvallisuusominaisuuksiin kuuluvat muun muassa pysäköintitutka takana, peruutuskamera, kuljettajan vireystason tunnistusjärjestelmä, törmäyksen väistöavustin, ennakoiva nopeusrajoitin, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä sekä kaistanvaihtovaroitin. Auto tunnistaa herkästi muuttuvat nopeusrajoitukset ja reagoi niihin automaattisesti. Käytännöllisyyttä lisäävät tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin, kaksi USB-C-liitintä (toinen keskikonsolin etuosassa ja toinen keskikyynärnojan sisällä), 10 tuuman digitaalinen mittaristo, sekä 10 tuuman värillinen kosketusnäytöllinen audiojärjestelmä.
KOEAJETUN VERSION
Style-tason varusteissa on 13-tuumainen audio- ja na-
vigointijärjestelmä, joka tarjoaa entistä selkeämmän ja monipuolisemman käyttöliittymän. Climatronic - kolmialueinen automaatti-ilmastointi, johon kuuluu sisäilman kosteustunnistin, takaa miellyttävän sisäilman kaikille matkustajille eri sääolosuhteissa. Lisäksi mukautuva vakionopeudensäädin helpottaa pitkän matkan ajoa ja lisää turvallisuutta. Autossa on myös parannetut pysäköintimahdollisuudet, sillä siinä on pysäköintitutkat sekä edessä että takana, sekä automaattisesti himmentyvä sisätaustapeili, joka vähentää häikäisyä pimeässä ajon aikana. Mukavuusominaisuuksia korostavat etuistuimien hierontatoiminto sekä kaksi USB-C-liitintä keskikyynärnojan takaosassa, jotka mahdollistavat laitteiden latauksen takapenkkiläisille.
tekevät autosta monipuolisen ja tyylikkään. Sähköisesti esiin taitettava vetokoukku lisää käytännöllisyyttä, kun taas 18-tuumaiset Dofida-kevytmetallivanteet tuovat ajoneuvoon näyttävyyttä. Polttoainetoiminen lisälämmitin kauko-ohjaimella varmistaa miellyttävän lämpötilan talviaa -
muina. Drive Plus -paketti, joka sisältää mukautuvan alustan säädön ja ajoasetuksen valinnan, parantaa ajomukavuutta ja hallittavuutta. Tyylikäs Lounge-designpaketti tuo luksusta Suedia-mikrokuitukangasverhoilun, koristetikkauksin viimeistellyn sisustuksen ja tunnelmavalaistuksen ansiosta.
TIEDOT:
Merkki: Škoda Superb
Combi 1.5 TSI eTec Style
Vuosimalli: 2024
Käyttövoima: Bensiini / sähkö
Iskutilavuus: 1 498 cm³
Teho: 110 kW/ 150 hv
Yhdistetty kulutus:
5,7 l/100 km
Päästöt: 129 g/km
Vetotapa: Etuveto
Vaihteisto: 7-vaihteinen
DSG-automaatti
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 9,3 s
Pituus: 4902 mm
Leveys: 1849 mm
Korkeus: 1482 mm
Akseliväli: 2841 mm
Maavara: 139 mm
Hinta: koeajettu malli 54 642,51 €
YHTEYSTIEDOT:
Pörhön Autoliike Oy
Marjahaankierto 9, 74130 Iisalmi
Puh. 020 762 4619
Liikenneopetuksen ammattilainen
Pohjolankatu 18 www.koso.fi
Nokian Tyres Hakkapeliitta 10 -nastarengas tuo äärimmäistä turvallisuutta tilanteissa, joissa sitä eniten tarvitaan. Nokian Tyres Hakkapeliitta 10 on innovatiivinen yhdistelmä ylivertaista talvipitoa, ajomukavuutta ja ympäristöystävällisyyttä sekä tarjoaa seuraavan sukupolven turvallisuutta. Nokian Renkaiden tuplanastateknologia tuo huippuluokan turvallisuutta jäällä ja lumella, sillä keskialueen nastat parantavat kiihdytys- ja jarrutuspitoa ja olkapääalueiden nastat maksimoivat pidon mutkissa ja kaistanvaihdoissa.
Nordman North 9 nastarenkaat tarjoavat vakaata suorituskykyä kaikkiin talviolosuhteisiin. Renkaat ovat tasapainoiset, luotettavat ja turvalliset jäällä sekä lumella. Myös ajettavuus säilyy täsmällisenä ja helppona. Talvirenkaiden suorituskyky perustuu laadukkaisiin NorthTech 9 -ratkaisuihin. Lunta, sohjoa tai jäätä - Nordman-renkaat hallitsevat tietä kuljettajan määrätessä suunnan.
Nokian Hakkapeliitta 10 195/65-15 580€ 205/55-16 720€
205/60-16 720€
Nordman North 9 195/65-15 460€ 205/55-16 570€ 205/60-16 570€
Hinnat sisältävät 4kpl renkaita, vannetyön, tasapainotuksen, tubelesventtiit ja kierrätysmaksut.
Meiltä myös talvirenkaat
KYSY TARJOUS! KYSY TARJOUS!
Turvallista matkaa!
ma–pe 6–20 la 9–17 su 10–16 Pohjolankatu 13, IISALMI. Puh. 017 826 200
Klassista tyyliä vai sporttista erottuvuutta? Myydyimmän Škoda-mallin uudistunut sukupolvi toteuttaa monen toiveet omaan elämään sopivasta autosta. Nyt ennakkomyynnissä!
Škoda Octavia -mallisto alk. 31 007,75 €, CO₂-päästöllä (WLTP) 119 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,2 l/100 km.
Škoda Octavia Combi -mallisto alk. 32 053,85 €, CO₂-päästöllä (WLTP) 122 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,4 l/100 km.
Škoda Octavia -malliston CO₂-päästöt (WLTP) 112–124 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 4,3–5,4 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda.fi
Marjahaankierto 9, Iisalmi 020 762 4619
Arkisin 9–17, la 10–14 porho.fi
Puheluhinnat
Jouni Huttunen
Hoitokoti Rebekan ja hoitokoti Kultasirkun ideoimat ikäihmisten syksyiset päivätanssit Iisalmen Kyllikinrannassa osoittautuivat täysosumaksi.
- Yli 200 tanssijaa saapui paikalle. Tansseissa oli mukava ja lämmin tunnelma. Yli odotusten se meni, kertoo Rebekan puolelta Laura Jokelainen
- Idea lähti liikkeelle loppukesästä työntekijämme Piia Toppisen ja Kultasirkun Arja Väisäsen toimesta. Sitten laitettiin pyörät pyörimään ja aloimme hankkia yhteistyökumppaneita.
AVOIMIEN OVIEN ILMAINEN TAPAHTUMA
Tapahtuma suunniteltiin alusta alkaen avoimien ovien ilmaiseksi tapahtumaksi, joten yhteistyökumppanit olivat todella tärkeässä roolissa. Kutsuvieraina oli muun muassa yksityisten hoitokotien asiakkaita ja asukkaita.
- Kyllähän siinä organisoimisessa työsarkaa riitti. Osallistujilta tuli toiveita jatkostakin. Iloisia ilmeitä sillä oli. Ehkä kuitenkin olisi hyvä, jos joku muu taho ottaisi tästä seuraavaksi kopin ja kierrätettäisiin järjestelyvastuuta, ehdottaa Jokelainen.
- Ilman yhteistyökumppa-
neita tapahtumaa ei voi tällä nyt tehdyllä kaavalla järjestää. Tärkeää olisi, että tapahtuma olisi avoin kaikille ikäihmisille. Kyllä tuntuu vahvasti
siltä, että tällaiselle tilaisuudelle on olemassa selkeä tilaus.
YHTEISTYÖKUMPPANEITA
LAAJALLA SKAALALLA
Tapahtumaan saatiin kerättyä laaja skaala yhteistyökumppaneita.
- K-Citymarketin Harri Piipponen tarjosi pullakahvit ja Liikuntakeskus Liikkeen Laila Korhonen veti alkujumpan. Ulmalan Nuorisoseura tarjosi puolestaan meille tanssipaikan. Musiikista vastasi vieremäläinen tanssiorkesteri "Hukkakaura", valottaa Jokelainen.
- Lisäksi mukana olivat Autokoulu Koso , Kumi-Kimmo, Pörhön Autoliike, Veljekset Ronkainen Oy, Kesport Iisalmi, OP Ylä-Savo, Kotipizza, Ruotaanlahden Kylätoimikunta ja Lottaperinne Iisalmi
Ikäihmisille arvonlisäveroton palvelu Kotitalousvähennys
Olemme palvelusetelituottajia
Meiltä myös vaipat ym. hoitotarvikkeet
Toimimme Iisalmi, Lapinlahti ja Varpaisjärvi alueella.
lisää! Tee tilaus osoitteeseen hoitotarviketilaus@gmail.com tai puhelimitse 045 154 2202 ja 0400 835 234 Hoivapalvelut, kotipalvelut, taksipalvelut, siivous ym. asumisen tukipalvelut
Liikunta lisää tutkimusten mukaan hyvinvointia, silloin kun se tuottaa myönteisiä kokemuksia, on mieluista, sopivasti haastavaa ja fyysisesti sopivan kuormittavaa. Kavereiden tai joukkueen kanssa liikkuessa vahvistuvat myös sosiaaliset taidot ja ihmissuhteet.
LIIKUNTA TUKEE mielenterveyttä ja kohottaa arjen toimintakykyä monin eri tavoin. Liikunnan avulla stressinhallinta parantuu, vireystaso ja energisyys lisääntyvät, nukahtaminen nopeutuu ja unen laatu paranee.
PK-37 ON LIIKUTTANUT kuluneen vuoden aikana satoja lapsia ja nuoria Ylä-Savon seudulla. Ja ollut osaltaan
näin lisäämässä liikunnan tuottamaa hyvinvointia.
lapset ja nuoret ovat saaneet harrastaa rakastamaansa lajia mahtavissa joukkueissa hienoissa olosuhteissa.
JOKAINEN TOIMINTAAN osallistunut on ollut tekemässä hyvää ja lisännyt alueemme lasten ja nuorten hyvinvointia. Mahdollistanut mahtavia kokemuksia niin kentällä pelaamassa, kuin sen laidalla valmentamassa, johtamassa, huoltamassa ja kannustamassa joukkueita. Jokainen meistä on ollut tärkeä osa yhtä suurta jalkapalloperhettämme.
PK-37 HALUAA KIITTÄÄ kaikkia teitä yhteistyökumppaneita, sponsoreita, yleisöä ja muuten toimintaan tukijoina osallistuneita. Teidän ansiostanne
SEURAMME VAHVUUS on aina ollut upeat taustajoukot. Vapaaehtoisesti aikaansa joukkueille antavat toimihenkilöt, joiden toiminta mahdollistaa laadukkaan harjoittelun, joukkueiden ja sen yksilöiden huomioimisen ja yhteisöllisen toiminnan. Kiitos teille!
KIITOS MYÖS jokaiselle pelaajalle ja vanhemmalle futisseikkailijoista aina edustusjoukkueen pelaajiin.
Teidän ansiostanne me olemme PK-37! BINGO alkaa su 3.11. klo 17.00 Ylä-Savon
Tapahtuma pitää sisällään messut, konsertin ja hyvinvointiluennot. Tapahtuma on suunnattu ikäihmisille ja työikäisille. Kaikki ovat tervetulleita. Tapahtuman juontajana toimii Tuija Pehkonen
Järjestäjänä toimii Savonia Ammattikorkeakoulu yhteistyössä Savon ammattiopiston, Ikäihmisen neuvoston, Iisalmen kaupungin ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen kanssa. Taloudellisena mahdollistajana toimii LähiTapiola Itä / yhteiskuntavastuu. Rahoituksen turvin tapahtuma on maksuton. Opiskelijat ja verkostotyö mahdollistavat monipuolisen ohjelman. Messujen pääjärjestäjänä toimii kolmannen
vuoden sosionomiopiskelijaryhmä Savonia -ammattikorkeakoulusta, josta mukana on myös sairaanhoitajaopiskelijoita. Savon ammattiopistosta on mukana lähihoitajaopiskelijaryhmä ja merkonomiopiskelijoita.
HYVÄ IKÄ -MESSUT keskiviikkona 9.10. klo 12-17 Iisalmen kulttuurikeskuksen aulassa, Collan-salissa ja Allin kammarissa.
Osa vanhustenviikkoa, jonka aihe tänä vuonna ”Hyvä Arki, Hyvä Mieli”
Mukana olevat järjestöt ja muut toimijat pisteineen
- Iisalmen Seudun
Diabetesyhdistys ry
- Eläkeliiton Iisalmen yhdistys ry
- Iisalmen eläkeläisten kristillinen yhdistys
- Iisalmen Eläkeläiset ry
- Pohjois- Savon Omaishoitajat ry ja
- Iisalmen alueen
Martta-yhdistykset
- Iisalmen Invalidit ry
- Iisalmen
Eläkkeensaajat ry
- Lottaperinne Iisalmi ry
- Seniorien
ATK-yhdistys
SAVONETTI ry
- Ylä-Savon hengitysyhdistys
- Pohjois-Savon
Muisti ry ja YläSavon Vakka -hanke
- Pohjois-Savon
hyvinvointialue: ikäkeskuksen neuvonta ja apuvälinevuokraamo
- Itä-Suomen yliopisto: Ravitsemusohjaus
- Osuuskunta Tarjoomo
- Iisalmen evankelisluterilainen seurakunta
- Ilvolanpirtin vapaaehtoistoiminta
- Savon ammattiopisto, lähihoitajaopiskelijat: puristusvoima, tasapaino ja sokeri
- Muistelu (sosionomiopiskelijat)
- Merkityksellinen elämä (sosionomiopiskelijat)
- Liikunta ja tanssi (sosionomiopiskelijat)
- Mielen hyvinvointi (sosionomiopiskelijat)
- Verenpaineen mittaus (sairaanhoitajaopiskelijat)
MUU OHJELMA klo 13 Elämänkaarikonsertti, jossa esiintyy Ylä-Savon Musiikkiopiston opebändi klo 14 Kahvitarjoilu klo 17-19 Hyvinvointia mielelle ja keholle
- Aiheeseen johdattavat psykoterapeutti Pirkko Lahti ja liikuntatieteen erikoislääkäri Pippa Laukka
- Iltaluentoihin osallistutaan ilmaislipulla, jonne voi ilmoittautua netin kautta tai hakemalla lipun 23.9.
alkaen LähiTapiola Idän Iisalmen toimistolta
- Luentojen aikaan lähihoitajaopiskelijoiden pitämä lapsiparkki kirjastolla
KIRJASTOSSA
Luontohyvinvointipiste: Hyvinvointivalmentaja Susanne Hämäläinen ja sosped. koira Lotta ”Yhdessä osallisiksi” - hankkeesta paikalla messujen ajan
Tuolijoogatuokiot kirjaston yläkerrassa klo 14.30 ja klo 15.30. Ohjaajana Tuula Hartikainen
Kirjanäyttely Hyvinvoinnista
Lapsiparkki klo 16.30 –19.00
LähiTapiola Itä on lahjoittanut 30 000 euroa Savonia-ammattikorkeakoululle. Lahjoitusvaroilla mahdollistetaan Ihmeen hyvää elämää- tapahtuman järjestäminen Iisalmen kulttuurikeskuksessa 9.10.2024. Lahjoituksella ja tapahtumalla Savonia ja LähiTapiola Itä haluaa edistää kaiken ikäisten ihmisten hyvinvointia.
IHMEEN HYVÄÄ elämää hyväntuulinen kaikenikäisten hyvinvointipäivä Iisalmen kulttuurikeskuksella 9.10 klo 12–19. Luvas-
sa on asiantuntijaesityksiä, esittelypisteitä ja konsertti. Mielen hyvinvointiin paneudutaan psykologi, Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisen toiminnanjohtaja Pirkko Lahden siivittämänä. Hyvinvointilääkäri Pippa Laukka puolestaan puhuu ravinnon ja liikunnan merkityksestä hyvinvoinnille. Tapahtuma on osa ikäihmisten viikon tapahtumia mutta suunnattu kaikenikäisille. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
LÄHITAPIOLA ITÄ panostaa vuoden 2024 aika-
na toiminta-alueensa Yläja Koillis-Savon sekä Pohjois-Karjalan ihmisten hyvinvointiin. Teemaa on pidetty esillä vakuutusyhtiön viestinnässä ja lisäksi vakuutusyhtiö on tehnyt yhteiskuntavastuurahastostaan muitakin lahjoituksia hyvinvointia edistäville toimijoille. ”Savonia-ammattikorkeakoulu edistää toiminnallaan monella tavalla Yläja Koillis-Savon hyvinvointia ja haluamme olla osaltamme mahdollistamassa tätä työtä. Hyvinvointitapahtuma on tärkeä teko
ajankohtaisten hyvinvoinnin teemojen esille tuomiseksi”, taustoittaa LähiTapiola Idän hallituksen varapuheenjohtaja Mari Pykäläinen lahjoituspäätöstä. Sosiaalialan lehtori Kristiina Kukkonen iloitsee lahjoituksesta alueen ihmisten hyväksi. Samalla opiskelijat pääsevät oppimaan monipuolisesti tapahtuman järjestämisestä ja hyvinvoinnin edistämisestä. Messujen järjestämisessä ja markkinoinnissa on mukana sosionomi- ja sairaanhoitajaopiskelijoita Savonia -ammatti-
korkeakoulusta sekä lähihoitaja- ja merkonomiopiskelijoista Savon ammattiopistosta. Yhteistyötä tehdään myös monien järjestöjen kanssa. Rahoitus mahdollistaa monipuolisen tapahtuman. Rahat tulevat LähiTapiola Idän vuonna 2018 perustetusta yhteiskuntavastuurahastosta. Rahaston varoja vakuutusyhtiö käyttää hallituksen päätöksin edistämään toimialueensa hyvinvointia, turvallisuutta ja elinvoimaisuutta. Rahastosta on tuettu muun muassa Punaisen
ristin paikallisyhdistyksiä sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan toimintaa.
”LÄHITAPIOLA ITÄ on paikallinen ja asiakkaiden omistama yhtiö. Velvollisuutemme on edistää toiminta-alueemme hyvinvointia ja elinvoimaa. Yhteiskuntavastuurahastomme kautta voimme tukea kolmannen sektorin arvokasta työtä”, LähiTapiola Idän toimitusjohtaja Ilkka Herva taustoittaa lahjoitusta.
n. 10 kpl perunaa kuutioina
1 kpl keltasipuli n. 600 g lohifileetä 120 g kylmäsavulohta puoli pakettia Mustaleima Koskenlaskija-juustoa
2 dl kermaa voita freesaamiseen 1,5 l vettä kalaliemikuutio mustapippuria jauhettuna 1-2 laakerinlehteä silputtua tuoretta tilliä n. 2 rkl suolaa tarvittaessa.
1) Kuori perunat ja sipuli sekä kuutioi ne.
2) Kuutioi myös lohi ja kylmäsavulohi ja laita ne eri astioihin.
2) Laita kattilaan voita reipas nokare ja freesaa perunat ja sipulikuutiot hieman läpinäkyviksi. Älä ruskista.
3) Lisää kattilaan vesi, kalaliemikuutio, pippuri sekä laakerinlehti. Keitä noin 15 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä.
4) Lisää lohi ja keitä miedolla lämmöllä vielä noin 5 minuuttia.
5) Lisää lopuksi myös kerma ja kylmäsavulohi sekä Mustaleima Koskenlaskija pieninä palasina.
6) Lopuksi lisää tillisilppu ja tarkista maku. Lisää suolaa oman makusi mukaan.
Tarjoa lohikeitto eimerkiksi paahdetun ruisleivän kera.
IISALMI
Kierrätyskatu 37, 74140 Iisalmi
AVOINNA MA–PE: 8.00–16.30
Romupalvelut
010 325 2636
tommi.holappa@reteko.fi
Ostot
Puh. 044 747 8301 Janne.ronkainen@reteko.fi
Joulubuffet katettuna Ravintola pikkuVELI, Lintutie 1
15.11-14.12 välillä joka PE ja LA alkaen klo 18.00Muina ajankohtina ennakko tilauksesta
pikkuVELI kattaa Lintutiellä (hotelli käenpesä) herkkuja notkuvan isänpäivälounaan Kolme eri kattausaikaa!
Klo 11.30, 13,30 ja 15,30
Menut ja lisätietoja löydät www.pikkuveli.fi
VARAA PAIKKASI NYT! Myyntipalvelu 010 323 3562 / pikkuveli@pikkuveli.fi
À la carte Ravintola pikkuVELI, Lintutie 1 / Lounasravintola pikkuVELI, Valtakatu 4 pikkuVELI Catering, 84100 Ylivieska
Pe 22.11. LA 23.11. ovet auki klo 18, alkaakonsertti klo 20.
IISALMI
KUVALIPPAAN ELOKUVAT
Iisalmi
2.10. Mielensäpahoittajan rakkaustarina klo 16.40, Kesto 1 h 38 min, S/T
2.10. Perhoset klo 19, Kesto 1 h 38 min, K-7 (4)
3.10. Villi robotti klo 16.40, Kesto 1 h 42 min, K-7 (4)
3.10. Lee klo 19, Kesto 1 h 57 min, K-12 (9)
9.10. Pepe klo 13, Kesto 1 h 26 min, S/T 10.10. Ooppera: TOSCA klo 18.30
- 9.12. Soololattarit-tunnit Ulmalan nuorisoseuran tanssisalilla (Louhenkatu 9A) maanantaisin Alkeisryhmä klo 17.30-18.15, jatkoryhmä klo 18.15-19. -9.12. Lasten balettikurssi maanantaisin klo 17-17.30 Ulmalan nuorisoseuran tanssisalilla, Louhenkatu 9A. 2.10. Kirjailijavieraana Anna-Sofia Berner kirjastossa klo 15.
3.10. Lukukoira kirjastossa klo 17-18, varaa aika verkosta https:/tinyurl.com/lukukoiravaraus. Seur. 24.10. 7.11. ja 21.11.
3.10. Iltamusiikki – Musiikkiopiston oppilaskonsertti klo 19 Kulttuurikeskuksen Karl Collan -salissa. 4.10. SWING BY KORPIHALLA klo 18 Kulttuurikeskuksen Karl Collan-salissa.
4.10. Drive-in elokuvailta Luuniemen juhlakentällä klo 19 ja klo 22. Bohemian Rhapsody (kesto 2 h 15 min). Pakollinen ilm. https://tapahtumat.iisalmijatienoot.fi/fi-FI/ page/66c71350556b935f0a1765f0/drive-in-elokuvailta
4.10. Karaoketanssit Spa Hotel Runnilla klo 19.
5.10. Hannu is back! Easy Latin kello 11-12.30 ja Latin cocktailtunnit kello 12.30-14 Ulmalan nuorisoseuran salilla, Louhenkatu 9a. Ilmoittautumiset verkkosivujen kautta. Muut 16.11. klo 11-14.
5.10. ja 9.11. Maljajooga klo 15-18, Pohjolankatu 6. Lisätietoja Tiinalta, puh./wa 0500 747 898, tiina@tiinantreenipalvelut.fi
5.10. Lauantain toivetanssit Spa Hotel Runnilla klo 20.30, VAPAA PÄÄSY!
6.10. Juhlakonsertti “Sydämellä” klo 13 Kustaa Aadolfin kirkossa. 7.10. ADHD-tietoisuuden viikko: kirjailijavieraana Hanna Suikkanen kirjastossa klo 18-19.
9.10. Ihmeen hyvää elämää -tapahtuma – hyväntuulinen maksuton kaikenikäisten hyvinvointipäivä Kulttuurikeskuksella klo 13–19. Illan luentotilaisuuksiin tarvitset lipun, jonka voit hankkia täältä: lyyti.in/hyvaaelamaa tai hakemalla lipun LähiTapiola Idän Iisalmen toimistolta.
9.10. Lautapeliporukka Noppa kirjastossa klo 17-19.
10.10. Antti Railio – Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 Kulttuurikeskuksella. Ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19. 11.10. Urakkanuppi klo 16 Mähösen musiikkikaupassa, Ulmalantie 20, Iisalmi.
11.10. Kirjailijavieraana Merja Mäki kirjastossa klo 17. Esitystä voi seurata myös Facebookin livelähetyksenä.
11.10. Raatihuone: Tuure Kilpeläinen & Rob Duguay Band. Konsertti klo 20 alkaen. Ruokailu klo 18 alkaen.
11.10. Jarkko Tamminen – Kuuleeko Iisalmi? Kulttuurikeskus klo 18.
11.10. Best of SAIKKUA Spa Hotel Runnilla klo 20. 12.10. MeditaatioMaalaus yhteistyössä Tiinan Treenipalvelut ja Sisanna Oy klo 15-17, Pohjolankatu 6 A 2. Ilmoittaudu tiina@tiinantreenipalvelut.fi tai 0500747898.
12.10. Jääkiekko-ottelu IPK - RoKi Iisalmen jäähallilla klo 17.
12.10. Tanssit Spa Hotel Runnilla klo 20.30, Heikki Koskelo & Helmi. 16.10. Päivänpolttavat-juttutupa kirjaston yläkerrassa klo 10- 11.
16.10. Aavan meren tuolla puolen – Muistoissa Reijo Taipale Kulttuurikeskuksessa klo 19.
18.10. Pulkkinen Live show Spa Hotel Runnilla klo 20. 19.10. Konsertti KYLÄN TIELLÄ Spa Hotel Runnilla Kartanohotellin Marsalkka-salissa klo 16.
19.10. Jääkiekko-ottelu IPK – KeuPa HT Iisalmen jäähallilla klo 17. 19.10. Lauantaitanssit Spa Hotel Runnilla klo 20.30, Finlanders. 20.10. Iloiset Sunnuntai-illan tanssit klo 18 alkaen nuorisotalolla.
23.10. Kirjasto Unplugged – musiikintekijöiden tarinoita: Jemiina klo klo 18-19 kirjaston musiikkiosastolla.
-31.12.2040 Olvi 145 vuotta audiovisuaalinen panimohistoria, OLVI-säätiön Panimomuseo, Luuniemenkatu 4. Omatoimiretki: ma-pe klo 8-14. Varaukset yks.tilaisuuteen: olvi@compass-group.fi tai p. 040 660 5957.
3.10. Hyvän olon olohuone -luentosarja kirjaston monitoimitilassa klo 10-12. Seur. 7.11., 5.12.
ELOKUVIA KIURUSALISSA 4.10. Klo 15 Mielensäpahoittajan Rakkaustarina -SKlo 17 Perhoset -K12/9Klo 19 Joker: Folie à Deux -K16/1411.10. Klo 16.30 Niko ja Myrskyporojen arvoitus -K7/4Klo 18.00 Se päättyy meihin -K12/95.10. Teuvo Oinaan 70-vuotisjuhlakonsertti Kiurusalissa klo 18. 9.10. Hyvän ikääntymisen suuntaviivat -luento Kiurusalissa klo 12-13.30. 19.10. JENNI & JUHO K-18, Hotelli Peltohovi. 21.10. Mika “Immu” Ilmén – Rikollispomosta kirjailijaksi -luento Kiurusalissa klo 19.
LAPINLAHTI
Lastenkulttuurikeskus Lastun maksutonta työpajatoimintaa lapinlahtelaisille perheille Varpaisjärvitalolla (Kauppatie 20, Varpaisjärvi) joka kk viimeinen keskiviikko klo 9-12 30.10., 27.11. ja 18.12.
2.10., 6.11., 4.12. klo 9-11 Keskiviikkokerho Taidemuseo Eemilissä. Avointa taidetoimintaa, jossa tutustutaan yhdessä taiteen kokemiseen ja tekemiseen kaikkia aisteja käyttäen, leikkien, toimien ja omia taideteoksia tehden ja eri taiteenaloja tutkien.
10.10., 14.11., 12.12. klo 17-19
Torstaikerho Lastun verstaalla, Linnansalmentie 85, 73100 Lapinlahti, joka kuukauden toinen torstai.
-18.10. KAMUT-näyttely, Päivi Bergqvist ja Sinikka Vesterinen Lapinlahden kunnankirjasto.
SATUHETKET Lapinlahden pääkirjaston Iisalkki-salissa maanantaisin klo 9.30 (ei syyslomaviikolla).
2.-31.10. Piia Härkösen näyttely Lintumaalauksia Lapinlahden kirjastossa.
Lapinlahden kansalaisopiston lähiluennot Lukion Lapinlahti-sali (Kivistöntie 2), mikäli toisin ei ole sanottu. 5.10. klo 13-15, 7.10. klo 12.15-13 luento nuorille, klo 18-18.45 luento aikuisille, 26.10. klo 13-15, 7.11. klo 18-19.30 Lapinlahden kirjastossa, 16.11. klo 13-14.30.
9.10. Soiva lahja -konsertti Lapinlahden kirkossa klo 18. 10.10. Vanhusten viikolta virtaa klo 10-15 Lapinlahden kirjastossa. 14.-18.10. Taideleiri Lastussa. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://lastu.fi/lastenkulttuuri/leirit/ 14.-18.10. 4H Syyslomaleirit. HUOM! Ilm. 10.10. mennessä kotisivun (www.lapinlahti.4h.fi) ilmoittautumislomakkeen kautta. 20.10. Koskenniemen Syyskokous ja seurat klo 11.30-13, Kauppatie 17, Varpaisjärvi.
-9.12. Lapinlahden pääkirjaston satuhetket Iisakki-salissa maanantaisin klo 9.30. (Ei syyslomaviikolla 42) -31.12. Lastu haastaa Lapinlahden 150 v. juhlavuonna Kylien kätköistä -taidehaasteeseen. Kyläläisiä innostetaan nostamaan esiin kylillä olemassa olevaa taidetta ja tekemään uutta eri tavoin samalla hoitaen ja huolehtien omasta arkiympäristöstä.
-31.12. #Roskataidehaaste Roskataidehaasteessa taiteillaan roskista ja samalla huolehditaan ympäristöstä. Kerää ympäristöstä löytämäsi roskat, kokoa löytämäsi roskat yhteen ja muotoile niistä taideteos. Ota teoksesta valokuva muistoksi ja jaettavaksi. Julkaise teoksesi tunnisteilla #Roskataidehaaste ja @lastenkulttuurikeskuslastu, niin Lastu löytää teokset ja nostaa niitä esiin. Kerää lopuksi roskat ja lajittele ne niille kuuluviin roskiksiin.
-2.2.2025 Joka kodin Paavo Kaikkonen: maalauksia -näyttely Taidemuseo Eemilissä.
-31.12.2026 Taidemuseo Eemilin kokoelmanäyttelyssä Halosen taiteilijasuvun taidetta.
-31.10. Alexander Remshun taidenäyttely Sonkajärven kirjastolla. 5.10. Energia-ja turvallisuuspäivä klo 11-14 Mansikkavirran kylätalolla (Madesalmentie 595, Sonkajärvi). 10.10. Urakkanuppi klo 18 Sonkajärven kirjastossa. Puolenpäivän yhteislaulut Kirjastotalon salissa keskiviikkoisin klo 12-13 23.10., 20.11., 15.1.25, 12.2.25, 12.3.25, 9.4.25
Kulttuuria, luontokohteita, liikuntaa ja paljon muuta! @iisalmijatienoot
SAVONETTI tarjoaa ikäihmisille maksutonta tukea digiasioissa torstaisin klo 10–12 kirjastolla (Koulutie 6). Ei ajanvarausta. Päivät 3.10. 17.10. 7.11. 21.11. ja 5.12.
3.10. Hyvän Olon Olohuone klo 10-12 Rautavaaran kunnantalon valtuustosalissa. 3.10. Paskonvaarasta Suomen Samoaksi – Rautavaara 150 v. historiaa -juhlaluento klo 15.30–16.30 kunnantalon valtuustosalissa.
3.10. Jukka Partasen luento: Rautavaaran kotirintama 1939–1945 klo 17 alkaen kunnantalon valtuustosalissa. 6.-13.10. Valtakunnallista Vanhustenviikkoa juhlitaan teemalla Hyvä arki, hyvä mieli. 8.10. Iltapäivä afrikkalaisittain, Rautavaaran helluntaisrk, Savontie 4. 14.10. Yhteiskristillinen naisten ilta klo 17.30-19 Srk-Majalla: Seurakuntamajantie 36, Rautavaara. Säävaraus! helluntaiseurakunnan tiloissa. Seur. 28.10. 14.-17.10. Nuorten maksuton syysleiri Metsäkartanolla. -4.12. SRK-KERHO KOKOONTUU SRK-TALOLLA parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 9.30-11. -10.12. Perhekahvila tiistaisin klo 16-18 seurakuntatalon kerhohuoneella (ei syyslomaviikolla 42). -11.12. Leivontakerhot ti ja ke klo 12.15-13.30, Tulimäentie 11. VIEREMÄ
HYVÄN OLON OLOHUONEEN -etäluennot Kokoontumiset kerran kuussa torstaisin klo 10-12 kunnanvirastolla. Voit osallistua myös etänä Zoom-sovelluksen kautta. 3.10. Vapaaehtoistoiminta - Anna hyvän kiertää 7.11. Hyvinvointia luonnosta - Luonto tuo terveyttä monella tapaa 5.12. Ravitsemus - Ruoka hyvänolon lähteenä
3.10. Satusukellus: Yksisarvisia ja keijukaisia Vieremän kunnankirjastossa klo 9.15-9.45. Seur. 17.10., 31.10. 3.10. Hyvän olon olohuoneen -etäluennot klo 10-12 Vieremän kunnanvirastolla. Seur. 7.11. ja 5.12. 3.10. Iltanuotio Einarin puistossa klo 17-19. Äiti-vauvajumppa Huvitorpalla klo 13-14. Päivät: 7.10., 21.10., 28.10., 4.11., 11.11., 18.11., 25.11. Ilmoittautumiset osoitteessa uusi.opistopalvelut.fi/vierema -31.10. Alena Pasavets -taidenäyttely! Vieremän kunnankirjaston näyttelytilassa. Avajaiset 1.10. klo 12. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! 5.-13.10. Vanhustenviikko 2024 Vieremällä. 5.10. Avoimet TonkKumin SM-kisat Liikuntahallissa klo 11–15. 12.10. Hyvän mielen lauantaitanssit Rientolassa klo 13-16.
Kuka olet ja missä asut?
Olen Susanna Tiainen ja asun Jyväskylässä, mutta töiden vuoksi asun osa-aikaisesti myös Kiuruvedellä.
Keitä perheeseesi kuuluu?
Aviomies Marko sekä hänen aikuiset lapsensa.
Missä työskentelet?
Työskentelen asianajajana omassa asianajotoimistossa Jyväskylässä ja Kiuruvedellä (Asianajotoimisto S.Tiainen Oy). Toki asiakkaita on myös Kiuruveden ja Jyväskylän lähikunnista saakka.
Kauanko olet ollut nykyisellä alalla?
Asianajoalalla olen toiminut valmistumisen jälkeen 5,5 vuotta, sitä ennen vaikutin 15 vuotta pankkialalla.
Mikä nykyisessä alassasi kiinnostaa?
Ihmisten auttaminen ja oikeudenmukaisuuden turvaaminen.
Mikä on parasta työssäsi?
Se, että asiakas kokee saaneensa hänelle tärkeässä asiassa apua. Verosuunnittelussa toki palkitsevaa on asiakkaalle säästetyt eurot.
Asianajajan työssä minua kiinnostaa ihmisten auttaminen ja oikeudenmukaisuuden turvaaminen.
Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Teen paljon etänä töitä, joten työ koostuu paljon sähköposteista, puheluista ja asiakirjojen valmistelusta. Toki viikkoon mahtuu myös ihania asiakaskohtaamisia.
Yrittäjänä toki aikaa vie niin kirjanpito, markkinointi kuin sosiaalinen media. Meillä on sivut myös Facebookissa ja Instagramissa.
Mikä Ylä-Savossa on parasta?
Mukavat ihmiset ja maaseudun rauha ja rauhallisuus. Luonto on täällä kaunista.
Ajanviete
Severi Koivusalon käsikirjoittama ja ohjaama musiikillinen dokumenttielokuva PEPE kertoo ainutlaatuisen äänen omaavasta, mutta suosionsa kanssa tasapainoilevasta lahjakkaasta muusikosta, jonka ikoniset kappaleet ovat soineet kotimaisen elämänmenon taustalla jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. Elokuva on kuin salainen kartta Suomen pop-musiikin historiaan sekä nostalginen rakkauslaulu suurten ikäluokkien käynnistämälle nuorisokulttuurille. Suomen ensi-ilta 4.10.
Iisalmen Kuvalippaan elokuvatärpit
OOPPERA: TOSCA
Syksyn oopperana Kuvalippaan valkokankaalla nähdään ikuinen klassikko, Giacomo Puccinin säveltämä Tosca, joka on tallennettu Italiassa Arena di Veronalla. Toscan tarina rakkaudesta, himosta, petoksesta ja kuolemasta on yksi rakastetuimpia koskaan. Tosca-esityksessä kapellimestarina toimii Francesco Ivan Ciampa ja rooleissa nähdään mm. Sonya Yoncheva, Vittorio Grigolo, Roman Burdenko, Giorgi Manoshvili ja Carlo Bosi. Ooppera esitetään torstaina 10.10.
Numeroiduista ruuduista muodostuu sana. Ratkaise ristikko ja selvitä muodostuva sana.
Oikein vastanneiden kesken arvomme 20 euron lahjakortin valitsemaasi yritykseen, jolla on ilmoitus tässä lehdessä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja voittaja julkaistaan seuraavassa Iisalmelaisessa. Vastausaika pe 1.11.2024 saakka.
LÄHETÄ VASTAUS
• tekstiviestillä tai
WhatsAppilla numeroon 046 5070 2823 (norm. tekstiviestimaksu)
• sähköpostilla: kilpailut@yläsavolainen.fi
Muistathan ilmoittaa myös yrityksen nimen.
• postittamalla osoitteeseen: Kivirannantie 32, 74130 Iisalmi.
Nimi
Puh.
Valitsemasi yritys:
Numeroista muodostuva sana:
HEVIMPI REISSU
Metallibändi Impaled Rektum istuu tuomiotaan Norjan vankilassa saadessaan tietoonsa, että kitaristi Lotvosen koti ja perheen teurastamo ovat pulassa. Pelastaakseen teurastamon pojat päättävät paeta vankilasta ja matkata Pohjois-Euroopan halki soittaakseen maailman suurimmilla metalli-festivaaleilla, Wackenissa. Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation ohjaaman komedian pääosissa nähdään mm. Johannes Holopainen, Max Ovaska, Chike Ohanwe ja Samuli Jaskio. Suomen ensi-ilta 11.10. Ikäraja K12. Kuva: Nikita Sevcov
Ristikkosanan OPPIVELVOLLISUUS ratkaisi Pirjo
Tuovinen. Hän voitti 20 €:n lahjakortin Lounasravintola Ilvolanpirttiin. Onnea!
Edellisen kilpailuristikon ratkaisu.
Iisalmen seurakunnan
50-vuotiasta sairaalasielunhoitoa juhlitaan mikkelinpäivän juhlamessussa ja lokakuussa _Sydämellä-_konsertissa. Konsertin osallistujat voivat auttaa keräämään varoja muisto- ja hartaushetkitarvikkeisiin sairaalaosastoille ja hoivakoteihin.
MIKKELINPÄIVÄNÄ
29.9. klo 13 voi tulla juhlamessuun kuulemaan
Kristiina Turkin ja sairaalapastori emerita Seija Koivusalon pitämää keskustelusaarnaa Kustaa Aadolfin kirkkoon. Messun jälkeen on kirkkokahvit.
VAIKKA Iisalmessa sairaalasielunhoitotyötä on tehty jo 50 vuoden ajan, Kristiina Turkki on vasta kolmas työntekijä. Ensimmäisenä työntekijänä aloitti maaliskuussa 1974 Vuokko Kyllönen, joka palveli sairaalalehtorina kahdenkymmenen vuoden ajan. Toisena työntekijänä pal-
Sairaalasielunhoidon kuva: Iisalmen seurakunta,
veli sairaalapastori Seija Koivusalo 28 vuoden ajan. Sairaalasielunhoitotyössä ovat aina olleet mukana myös vapaaehtoiset.
TYÖSSÄ tärkeää on ihmisten kohtaaminen ja keskustelut, joiden kautta voi saada henkistä, hengellistä ja eettisiin kysymyksiin liittyvää tukea. Sairaalapappi kohtaa erityisesti potilaita ja ikäihmisten hoitokodeissa asuvia
sekä heidän omaisiaan ja henkilökuntaa. Sairauden keskellä tai kuoleman lähestyessä sairaalapapin voi kutsua paitsi keskustelemaan, myös antamaan ehtoollisen, viettämään rukoushetken, laulamaan tai ihan vaan olemaan läsnä. Juhlavuoden keräyksellä halutaan mahdollistaa asukkaille ja henkilökunnalle mahdollisuus yhteisöllisesti ja arvokkaasti muistaa edesmennyt-
UUDISTUNUT VAATEVALIKOIMA!
Miesten ja naisten malli!
Excape Softshell Realtree takki 179 00
Excape Softshell Realtree housut 179 00
• vedenpitävän ja tavallisen kankaan yhdistelmä maksimoi hengittävyyden
• pehmeä ja äänetön
• käsittely: vettähylkivä
• kalvo: Deerhunter® Stormliner® Lynx Full-Zip Fleecepusero
• erinomainen lämpökerros kuoritakin alle • täydellinen ulkoiluun ja retkeilyyn!
Northward naisten housut
• ulkoiluun, metsästykseen
99 90
Hirviliivi Ridge Hi-Viz
90 Ridge Junior Fire metsästyspuku
80 Käsitelty vettä ja likaa hylkiväksi (DWR käsittely) 49 90
tä asukasta Iisalmen seurakunnan sairaalapastori Kristiina Turkin toiveena on, että jokaisessa hoitokodissa voitaisiin viettää yhteisöllinen muistohetki, kun joku yhteisöön kuuluva on kuollut.
”YHTEISÖLLINEN muistaminen antaisi hoitokodin
asukkaille tunteen siitä, ettei häntäkään heti unohdeta kuoleman jälkeen. Jokainen ihminen on muistamisen arvoinen. Iisalmen kaikki hoitokodit ovat ottaneet ehdotuksen hyvin vastaan. Toivotaan, että Sydämellä-konsertin tuotolla voidaan hankkia ikäihmisten hoitokoteihin muistopöydälle laitettavaksi valkea liina, led-kynttilä, sekä koivupuiset esineet: kynttilänjalka, risti ja valokuvan tuki ”- toteaa Kristiina Turkki.
MUISTOHETKIEN viettämistä varten Kristiina valmistaa hoitohenkilökunnalle erilaisia rukoushetkien ohjelmia sekä kaavan myös uskonnottomaan muistohetkeen. Puiset muistotarvikkeet on tarkoitus valmistaa Iisalmessa Toimi-Säätiöllä, joka on nuoria ja osatyökykyisiä työllistymiseen tukeva ja kuntouttava yksikkö.
MUISTO- JA hartaustarvikkeisiin kerätään varoja Kustaa Aadolfin kirkossa su 6.10. järjestettävässä Sydämellä-konsertissa. Juhlakonsertissa esiintyvät Nuorisokuoro Allegro, Iisalmen Kalevalakuoro, Iisalmen Puhallinorkesteri, selloyhtye Pollo Cerucca sekä Hannele Eskelinen, Jouni Määttänen Timo Dahlbacka, Ruut Rauhala ja Hannu Virpi. Konserttiin on vapaa pääsy. Keräykseen voi osallistua ostamalla 10 € arvoisen ohjelmalehtisen, joka sisältää myös yhteislaulut.
KRISTIINA Turkki toivoo juhlakonserttiin runsaasti kuulijoita, jotta tukikonsertin varoilla voitaisiin ilahduttaa ja tukea myös saattohoitopotilaita lahjoittamalla Ylä-Savon sairaalaosastoille potilaiden käyttöön cd-soittimia ja -levyjä.
Tarjoamme jakelutyötä joustavalla työajalla.
Jakelu tapahtuu keskiviikkoisin ja mainosten lajittelun voi tehdä pääsääntöisesti tiistaisin.
Työ on itsenäistä, saat hyötyliikuntaa, ansaitset siitä rahaa ja saat työskennellä lähellä kotiasi!
Sopii myös yrittäjille alihankkijoina (taksikuskit, urheiluseurat yms.)
Hae mukaan jo tänään!
• vedenpitävyys 5000 mm • hengittävyys 5000 mm
Puistokatu 33, 85800 Haapajärvi, p. (08) 761 831 www.olkkonen.fi AVOINNA: ark. 9-17, la 9-14
Soita tai tee työhakemus verkossa: p. 09 561 56 400 | www.jakajaksi.fi
Also in English!
Kustantaja: Ykköstapahtumat Oy
Vastaava päätoimittaja: Sami Repo 040 485 7926, sami@ylasavolainen.fi
Postiosoite: Kivirannantie 32, 74130 Iisalmi, 044 344 5834
Ilmoitusmyynti: Sami Repo 040 485 7926, sami@ylasavolainen.fi
Ilmoitusvalmistus: aineistot@ylasavolainen.fi, 050 577 6150
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
Jakelu: Suomen Suoramainonta Oy, Iisalmi, Kiuruvesi, Vieremä, Sonkajärvi, Lapinlahti ja Pielavesi
Jakelutelineet: S- ja K-kaupat Ylä-Savossa, Neste Iisalmi ja Spa Hotel Runni
Seuraava numero ilmestyy keskiviikkona 6.11.2024. Valmistettavat ilmoitukset ke 30.10. mennessä. Valmiit ilmoitukset pe 1.11. mennessä.
Diagnostiikka • Päästömittaukset • Määräaikaishuollot
• Ilmastointilaitteiden huolto • Katsastuskunnostukset/käyttö
Yrittäjänkuja 3, IISALMI Puh. 040 169 8359
Kivirannantie 32, 74130 Iisalmi 040 485 7926 toimitus@yläsavolainen.fi www.iisalmelainen.fi
Naapurin Maalaiskana KANAN FILEELEIKKEET
John Deere 4430
Vm. 1977, ajettu vain 2900 h!
Hp. 15 000€ ei alvillinen!
Kysy lisää 040 485 7926
VAIHTEISTOÖLJYNVAIHTO
Automaattivaihteiston
koneellinen öljynvaihto useiden vuosien ja tuhansien autojen kokemuksella.
Katso hinnat ja varaa aika: www.öljypiste.fi
Manuaalivaihteistot kiinteällä hinnalla
• koskee henkilöautoja
• sis.öljyt ja työn 85€
Ajanvaraus: 0400 215 750 www.öljypiste.fi
Karjalankatu 23 Iisalmi Ma-Pe 8-17
Kirkkopuistonkatu 17, Iisalmi, puh. 020 741 9990, palvelemme ark. 8–14 www.lukkoset.fi
-16 %
Satamakatu 10, 74100 Iisalmi, puh. 044 5855 320, sanna.vuorialho@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 7–21, LA 8-20 ja SU 10–20
Normaalihintaisten silmälasien ostajalle toiset lasit kaupan päälle 10 kk kulutonta maksuaikaa
Varaa nyt aikasi silmälääkärin tai optikon vastaanotolle!
Vapaita aikoja silmälääkärille:
4.10. ja 9.10. Tiina Karhu 10.10. ja 15.10. Jarkko Jaatinen 17.10. Tiina Karhu
Varaa aika numerosta 017 821 1311
K auppakeskus Keisarinkulma Kauppakatu 13, Iisalmi P. 017 821 1311 ma-pe 9-17
Ajanvaraus myös netissä - www.optiikkajulkunen.fi