Skip to main content

Big Wheels Magazine 1/2017

Page 1

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

1


Yksi markkinointikiertueen kohokohdista oli parhaan osastosomistuspalkinnon voittaminen huhtikuussa Tampereen Hot Rod & Rock Showssa yhdessä USA Car Club Pieksämäki ry:n kanssa.

Big Wheels Magazine on Big Wheels -tapahtuman virallinen äänenkannattaja. Lehti ilmestyy kerran vuodessa ja jaetaan kaikille tapahtuman osanottajille. VASTAAVA TOIMITTAJA Heikki Skyttä heikki.skytta@hugedelay.fi +358 (40) 563 1433

Tervetuloa Pieksämäelle Big Wheelsin ilosanomaa on nyt jo kuudenteentoista Big oltu viemässä noin 30 eri tapahtumassa Vaalijalan hiirenkorWheels -tapahtumaan. Tässä vaiheessa kun viimeisiä tienvarsimainoksia pystytellään Pieksämäen ja naapurikuntien alueelle, alkaa vuoden kestänyt tapahtuman valmistelu-urakka olla loppusuoralla. Ensimmäiset 2017 kesän mainostarrat painettiin jo ennen edellistä tapahtumaa ja uusi tapahtumajuliste lähti painoon 2016 Big Wheelsin jälkeisellä viikolla. Pikaisesti laskien kuluneen vuoden aikana on jaettu yhteensä noin 12.500 flaijeria, reilut 5.000 postikorttia, noin 1.000 eri kokoista julistetta, 1.000 mainostarraa ja 47.000 ennakkolehteä. Mainoksia on ollut noin 40 eri julkaisussa pitkin vuotta paikallisten juniorijoukkueiden kausijulkaisuista ja pelipaidoista aina V8-Magazineen ja Mobilistiin.

vapäivistä Tukholman Wheels Nationalseihin ja Haapsalun American Beauty Car Showhun. Markkinointikiertueella on taitettu tuhansia kilometrejä erilaisilla vekottimilla sähköautosta jenkkirekkaan.

Big Wheels on kasvanut viidessätoista vuodessa sellaisiin mittoihin ja muotoihin, joita tapahtuman ideanikkarit eivät osanneet uneksiakaan vielä vuosituhannen alussa. Siihen on tarvittu koko joukko aktiivisia talkoolaisia, yhteistyökumppaneita, aimo annos hyvää tuuria sekä tietysti osanottajien ja yleisön vankka tuki. Toivottavasti vierailusi Pieksämäellä jättää runsaasti positiivisia muistoja. Ps. seuraava tapahtuma 21.7.18!

LEHDEN AVUSTAJAT Ari Tamminen, Ira Honkonen, Markku Lyyra, Juha Kalliola, Jussi Löppönen, Valtteri Löppönen, Mike Elemo, Neven Faic, Sini Ahonen, Kirsi Ojaniemi, Jari Räsänen , Sami Hartikainen, Katja & Pawel Kempf, Jone Matilainen, Riikka Kinnunen / Studio Sariikka, Kimmo Peltonen sekä kaikki muut tapahtumassa mukana olleet ihanat ihmiset, jotka suuttuisivat mikäli heidän nimensä unohtuisi mainita. GRAFIIKKA & TAITTO Whitewall Oy www.whitewall.fi KANSIKUVA Sami Hartikainen PAINOPAIKKA Pieksänprint Oy, Pieksämäki, 7/2017 www.pieksanprint.com ILMOITUSMYYNTI www.bigwheels.fi/mediamyynti JULKAISIJA & KUSTANTAJA Big Wheels Events Hugedelay Oy PL 96, 76101 Pieksämäki www.hugedelay.fi Big Wheels Magazine ISSN 2324-0024 Big Wheels ja Savo Vintage ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä.

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

3


4

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


BIG WHEELS MAGAZINE 2017

5


c i s s a l C s l e s e i d i Löppönen en Teksti: Juss i ja Valtter i Löppön Kuvat: Juss

Peterbiltin classic -mallit eri vuosituhansilta muistuttavat toisiaan suuresti. Sininen on mallia 389 vuodelta 2016, punainen on vuoden ’92 379, joka on edelleen työssä. Pellin alla 60 -sarjalainen Detroit Diesel joka puskee reippaan 800 hevosvoimaa.

Vanhat klassikko rekanveturit ovat valtatien helmiä ja näyttelyiden juhlakaluja, mikä näkyy myös niiden huimana arvonnousuna viimevuosina. Yhdysvallat on suuri maa, jonka teollisuus ja tavarankuljetus nojaa edelleen vahvasti kumipyöräliikenteeseen. Osavaltiokohtaisesti painoissa, nopeuksissa ja maksuissa sekä määräyksissä voi olla eroja, mutta maanlaajuisessa liikenteessä pätevät samat lait kaikille. Tienpäällä valvontaa suorittaa liikkuvan poliisin eli DOT, ohella vaaka-asemat, joille auki ollessaan rekkojen on pakko pysähtyä. Pitkät välimatkat mantereen halki taittuvat raskaalla kalustolla joustavasti samaa nopeutta muun liikenteen kanssa. Yöaikaan henkilöautolla voikin olla vaikeuksia kestää asfalttia nielevän rekkaletkan tahdissa. Perinteitä kunnioittava maa on käynyt viimevuosina läpi suurta kuljetusalan myllerrystä Euroopan tapaan. Tiukentuneet päästömääräykset ja sähköinen ajo-ajan valvonta yhdessä iso6

jen, volyymillä ja halpakuljettajilla, kilpailevien kuljetusliikkeiden kanssa ovat nykypäivää myös uudella mantereella. Joukkoon mahtuu silti suhteellisen iso määrä itsenäisiä, pieniä kuljetusyrittäjiä, jotka tekevät asiat omalla tavallaan, hienolla klassikkokalustolla, joita kaikki uudet määräykset eivät koske. Truck stopeilla autoja katsellessa on hyvä muistaa, että ulkoisesti vanhan oloinen rekkaveturi voi kätkeä sisäänsä roppakaupalla modernia tekniikkaa. Harjaantumattoman silmän on vaikea erottaa uudempia classic -malleja aidosti vanhemmista vetureista, aerodynaamisemman fleet -kaluston erottuessa selvemmin. PERINTEET JYLLÄÄVÄT Aktiivisessa työelämässä olevat vanhukset on usein moderniBIG WHEELS MAGAZINE 2017

soitu vastaamaan tätä päivää. Ei ole ollenkaan harvinaista löytää vanhan nupin runkoaisojen välistä elektronisesti ohjattua, polttoainepihiä nykymoottoria tai pari vuotta vanhaa voimansiirtoa akselistoineen. Monesti koko veturi on uudelleen rakennettu, vain ulkokuoren ollessa vanhaa. Ohjaamo ja makuuosasto, on tavallista muuttaa yhtenäiseksi, jolloin kuljettajalle saadaan enemmän Amerikassa on jo joitakin vuosia ollut suosiossa tyyli, jossa uudempia autoja naamioidaan vanhemman näköiseksi. Kuvan Kenworth on saanut makuuhyttiin vaikutteita ’60 – ’70 luvun Mercury Sleepereistä.


tilaa hyttiin. Lisää mukavuutta saadaan istuttamalla ohjaamokokonaisuus ilmajousien päälle. Ääni- ja lämpöeristys voi olla tehty mittatilaustyönä, ja taukojen aikana ohjaamoa lämmittää tai viilentää runkoon asennettu apuvoimayksikkö, jolla myös akut latautuvat ja sähkötyökalut toimivat.

Ylh. Nykyään harrastajien arvostamat tylppänokkaiset COE -mallit olivat suosionsa huipulla ennen pituussääntömuutosta ’80 -luvun alussa

Mack on luotettavan ja vahvan auton maineessa, ja suosittu raskaammissa töissä, kuten lavetin veturina. Kuvassa Mack CHN 613 ’06 Mississipin auringossa.

Vanha veturi voikin olla todellisuudessa paljon uutta kalliimpi, hienompi ja mukavampi, olleen omistajalleen samalla työ ja harrastus. Ei siis ihme, että nämä mittatilaustyönä räätälöidyt klassikot saavat kunnioitusta muilta kuljettajilta tien päällä sekä näyttelyissä. KYSYNTÄ LISÄÄNTYY Vanhemman rekkakaluston suosion kasvu näkyy niiden saatavuudessa ja hintatason nousussa merkistä riippumatta. Aikaisemmin takapihoilta ja Vas. Klassinen Kenworth W900A EXHD Aerodyne. Korotettu makuuohjaamo esiteltiin vuonna ’76 ja oli aikaansa edellä kilpailijoista, tarjoten täyden seisomakorkeuden.

purkamoilta saattoi löytää varsin siistejä klassikoita kohtuuhintaan, nyt hyvän yksilön metsästykseen on varattava aikaa ja käytettävä hyviä suhteita, mikäli lompakko ei ole tiineen sammakon paksuinen. Harrastajan näkökulmasta positiivista on kuitenkin tietää, että kyseessä voikin olla enemmän sijoitus kuin pelkkä harrastus.

Vas. Rekkojen kustomointiin erikoistuneita pajoja on Amerikassa useita. Tämä kuva on Nashvillestä vuoden takaa. Ylh. Ohiolaisen chrome shopin koristeosa tarjontaa.

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

7


8

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


JOUS RANNEKETARYhd estä norm.

-35%

hintaisesta tuotteesta/ ke tapahtumaranne

KELLOT • KORUT SILMÄLASIT AURINKOLASIT

SEPPÄNEN O P T I K KO JA K E L LO Keskuskatu 16, Pieksämäki Puh. (015) 481 456

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

9


TAPAHTUMIA EUROOPASSA

trash-and-burn.blogspot.com

Big Wheels on yksi Suomen suurimmista harrasteajoneuvotapahtumista. Mutta ei vanhojen autojen ja vintage-kulttuurin harrastus ole pelkästään meidän suomalaisten juttu. Päätimme tällä kertaa poimia tapahtumalehteen muutaman hieman Big Wheelsiä muistuttavan tapahtumaa eri puolilta Eurooppaa, Ruotsista, Virosta ja Kroatiasta. Vuosien saatossa olemme pitäneet yhteyksiä lukuisiin vastaavien tapahtumien järjestäjiin - vaikka maat ja kulttuurit eroavat toisistaan niin yhteinen sävel on helppo löytää, kun samanlaisten tapahtumien ja kiinnostuksen kohteiden parissa puuhastellaan.

----------------------------www.american.ee

American Beauty Car Show on Baltian maiden suurin jenkkiautotapahtuma, joka kokoaa Itämeren rannalla sijaitsevaan Haapsaluun upeita autoja kaikista naapurimaista. 10

Tapahtuma kirjaimellisesti valtaa reilun 11.000 asukkaan Haapsalun ja osa kaupungin keskustaa onkin rajoitettu vain jenkkiautoille. Itse päätapahtuma on historiallisessa miljöössä 1300-luvulla rakennetun piisBIG WHEELS MAGAZINE 2017

----

panlinnan raunioiden keskellä ABCS:ssä nähdään vuosittain kovatasoista ohjelmaa, vuonna 2017 pääesiintyjänä toimi The Original Blues Brothers Band.


----------------------------------------------

Tukholman Wheels Nationals on jäänyt monelta suomalaiselta Power Big Meetin ja Västeråsin varjoon.

Trash & Burn Festival on Sveti Martin na Murissa, Pohjois-Kroatiassa järjestettävä kansainvälinen jenkkiautokokoontuminen.

Ruotsin perinteinen jenkkiautolehti Wheels Magazine isännöi kesän aikana lukuisia alan tapahtumia eri puolilla Ruotsia. Elokuun ensimmäisenä lauantaina on vuorossa pääkaupunki Tukholma ja nykyisin Solvallan raviradalla järjestettävä Wheels Nationals Stockholm.

Tänä juhannuksena vuorossa oli jo yhdeksäs tapahtuma, joka kokosi paikalle 520 autoa ja 300 harrikkaa. 10.000 hengen yleisön ohella kalustoa saapui kroatialaisten ja naapurimaiden lisäksi Itävallasta, Unkarista, Sveitsistä, Saksasta ja Hollannista saakka. Jenkkiautokokoontumisen ohella tapahtumassa juhlistetaan vintage- ja pinup-kulttuuria ja bileissä on esiintyjiä eri puolilta maailmaa.

--------------------

Tapahtuma on lyhyen matkan päässä laivaterminaaleista jasopii näin ollen myös päivävierailun kohteeksi: aamulaivalla sinne ja iltalaivalla kotimatkalle.

www.wheelsnationals.se

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

11


12

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


03 3143 4400 | www.tammerdiesel.fi | info@tammerdiesel.fi BIG WHEELS MAGAZINE 2017

13


14

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


Menossa mukana

Meiltä saat Bonusta jopa 5 %

Sale Naarajärvi • Kontiopuisto • Tahiniemi

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

15


Kesällä 2016 oli aihetta juhlintaan, sillä vuorossa oli järjestyksessään viidestoista Big Wheels. Virstanpylvästä juhlittiin kosteissa tunnelmissa, sillä tapahtumapäivä oli epävakainen ja tihkusateesta voitiin nauttia lähes koko tapahtuman ajan - paraatia lukuunottamatta. Big Wheels on tilastollisesti saanut nauttia aurinkoisista ja kuivista keleistä lähes koko historiansa ajan edellinen sadepäivä osui vuoden 2007 tapahtumaan. Myös kaikkien aikojen ensimmäinen Big Wheels kesällä 2002 oli sateinen. Tällä kertaa sää kuitenkin koheni iltaa kohden ja paraatin aikana nautittiin jo mukavasta säästä ja iltabileisiin oli mahdollista vaeltaa auringon laskiessa Pieksänjärven vastarannalle. Harrasteautoilijat eivät olleet sokerista, sillä sääennusteista ja säätilasta huolimatta tapahtuma kokosi Poleenin puistoalueelle lähes 1.000 harrasteajoneuvoa ja yleisöäkin vieraili alueella noin 10.000 henkeä. Edelliskesän ennätyslukemista jäätiin noin kolmannes, mutta silti kävijämäärä ylitti Pekka Poudan ja kumppaneiden ennusteiden laskemat odotukset erinomaisesti. 16

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

Yleisömagneetti S on seurattu Ame

Miss Sassy F


SIX-5 Corvetten seikkailuja USA:ssa erikan Raudan sivuilla.

Fierce

Rekkaparkin erikoisuus oli kolmipyöräinen Scammel.

kojen johdolla. Paraati starttaa perinteisesti jenkkirek

Onnekkaat pollet kulkevat tyylillä.

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

17


Yleisön suosikiksi nousi Nash Roadster.

Sään koheneminen houkutti yleisöä perinteiseen malliin paraatireitin varrelle.

Kustomoitu kupla? Ehei, vaan ehta kustomoitu 1957 Chevrolet! Auto on toiminut aikoinaan ammattikoulun havaintovälineenä ja elvytetty sen jälkeen takaisin autoksi sekalaisia osia muista merkeistä hyödyntäen.

Ilta oli jo aurinkoisen kesäinen.

18

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


www.pick-nick.com

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

19


Kuvat: S. Hartikainen Photos, Vaatteet: Underground store & piercing studio, Kengät: Ladies with Lolas, Kukat: Shirley’s Sweet Designs

UNDERGROUND MODEL Underground Model on mallikilpailu, jossa etsitään itsensä ja tyylinsä ylpeydellä kantavia naisia, jotka eivät pelkää erottua massasta. Persoonallisen tyylin lisäksi kilpailussa arvostetaan asennetta, energiaa ja rohkeutta. Vaikka kyseessä on mallikilpailu, pelkkä ulkonäkö ei riitä voittoon. Kuvauksellisuuden lisäksi kilpailijalta odotetaan yhteistyökykyä ja taitoa ilmaista itseään välillä rohkeillakin blogikirjoituksilla. Kilpailussa mennään hiukan pintaa syvemmälle ja kilpailijat haastetaan kirjoittamaan kilpailun blogiin niin tyylivinkkejä kuin syvällisempiäkin asioita omasta elämästään. Kilpailussa on mukana 12 naista, joista osalla on jo aikaisempaa mallitaustaa ja osa on vasta aloittelemassa uraansa. Heistä 6 valittiin yleisöäänestyksen perusteella finaaliin, joka käydään Big Wheels –tapahtuman iltabileissä. Kilpailijat kiertävät myös päivällä tapahtuma-alueella. Underground Model –kilpailua on järjestetty vuodesta 2014 asti. Kilpailun käynnisti vaihtoehtoista muotia tarjoava yritys Underground Store, jonka omistaja halusi nähdä mallimaailmassa persoonallisia mainoskasvoja. Kun kilpailu järjestettiin toista kertaa vuonna 2015, Underground Store ulkoisti kilpailun järjestämisen alternative mallina tutuksi tulleelle Molla la Donnalle. Kilpailuorganisaatioon liittyi myös valokuvaaja Sami Hartikainen. 20

Miss Catnip – Haukiputaalainen kokki, tuleva ajoneuvoasentaja ja basisti. Luonteeltaan rempseä huumoripirkko. Vapaa-aikansa hän käyttää autoja rassaillen ja kissoja hellien.

Goldie Bow – Iloinen ja reipas uimaharjulainen lähihoitaja ja kehitysvammaisten ohjaaja. Hän on myös mieleltään ja kieleltään maalainen ja tulee helposti juttuun ihmisten kanssa.

Oopsy Caramel – Kouvolalainen lähihoitaja, osaamisalana mielenterveys ja päihteet. Luonteeltaan sitkeä kuin einesjänne ja aina omien puolella. Mustan huumorin lisäksi harrastaa metsälenkkeilyä.

Miss Chilipepper – Lapinjärveltä Kouvolaan muuttanut tuleva automaalari. Luonteelta aito, lämminsydäminen. Rakastaa vanhoja Amerikan autoja ja selviää ihan mistä vaan!

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


Lue lisää: www.undergroundmodel.fi

2017

Miss Cherry-Mae – Tamperelainen baarimestari ja hieroja. Harrastuksina kuvaaminen, meikkaaminen ja urheilu.

Victorina – Goottimaisen tyylin omaava Kouvolalainen vartija. Victorina on hyvän ruuan suuri ystävä ja luonteeltaan luovasti kaoottinen. BIG WHEELS MAGAZINE 2017

21


22

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


Mobilistin puhelinpalvelussa hoidat asiasi arkisin klo 9:00-16:00.

Virka-ajan ulkopuolella voit lähettää tekstiviestin numeroon 040 147 4466!

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

23


Keväällä 1987 pienestä Virtasalmen kunnasta kuului kummia. Sinne oltiin kaikessa hiljaisuudessa ryhdytty rakentamaan dragstrippiä eli kiihdytysrataa Ja aivan mikä tahansa moottorirata se ei olisikaan, vaan valmistuessaan se tulisi olemaan ei pelkästään Suomen vaan koko Euroopan ainoa vartavasten kiihdytysautoilua varten rakennettu moottoriurheilustadion - pienessä savolaisessa kunnassa!

Ylh. Motoparkin mainoskuvaa ensimmäiseltä kesältä 1987.

Nykyään Virtasalmen Hällinmäkeen sijoittuva moottorirata Motopark Raceway on 3.516 metriä pitkä. Asfalttirataa kiertää hiekkapohjainen rallirata, jonka pituus on 3.000 metriä. Lisäksi alueella on edelleen tuo 1987 avattu täysimittainen 402,33 metrin kiihdytysrata, jolla ajetaan kiihdytyskisoja. Motopark Racewayn tarina alkoi juuri tuosta kiihdytysradasta, dragstripistä. Myöhemmin 90-luvulla moottoriurheilustadionia laajennettiin ja sen toiminta monipuolistui.

dy tysrata Suomessa ja koko Euroopassa. Ennen Motoparkin valmistumista aikaisemmin kiihdytyskilpailuja oli ajettu vain tilapäisillä radoilla, jollaisina toimivat mm. lentokentät.

Valmistuessaan Motopark oli ainoa pelkästään kiihdytysurheilulle varattu moottoristadion ja varttimalin kiih-

Motoparkin ratahanke käynnistyi talvella 1986-1987, ja se toteutettiin poikkeuksellisen nopealla aikataululla. Moto-

24

Vas. Motoparkin avajaiskesän lehtileikkeissä paikallinen puuhakolmikko Jari ”Patu” Kaplas, Pasi Häkkinen ja Antti Puranen.

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

park-hankkeen alkusysäyksenä toimi jenkkiautokerho Pieksämäki Hot Rod Association ry:n perustaminen Pieksämäelle syksyllä 1986. Nykyisin samainen yhdistys tunnetaan nimellä USA Car Club Pieksämäki ry. Ratahankkeen virallisena perustajina ja aktiivisina puuhamiehinä olivat paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jari ”Patu” Kaplas, maa-alueen omistanut ja radan rakennus-


töistä vastanneen Häkkisen Soran yrittäjä Pasi Häkkinen, Finnish Hot Rod Association ry:n silloinen puheenjohtaja Risto ”Paha Paavali” Poutiainen sekä alkuperäisen radan suunnitelleen suunnittelutoimisto Paproen yrittäjä Antti Puranen. Motoparkin kiihdytysrataan haettiin mallia lajin emomaasta Yhdysvalloista ja valmistuessaan se oli ajanmukainen ja uusimpia trendejä noudatteleva kiihdytysurheilun mekka, joka herätti laajalti huomiota ympäri maailmaa ja nosti pienen Virtasalmen kunnan ja veiläkin pienemmän Hällinmäen kylän maailmankartalle. Nykyisin Virtasalmi on osa Pieksämäkeä. Radan valmistuminen lisäsi merkittävästi kiihdytysurheilun suosiota Suomessa ja paikallista kiihdytys- ja jenkkiautoharrastusta Pieksämäen seudulla. Ensimmäinen SM-kiihdytysosakilpailu Motoparkin uunituoreella varttimaililla ajettiin kesäkuun lopulla 1987 eli tänä vuonna, noin reilu kuukausi sitten rata saavutti täyden 30 vuoden iän ja sitä juhlistettiin asiaankuuluvasti 10.-11. kesäkuuta ajetun kiihdytysajon SM-osakilpailun yhteydessä. 1980-luvulla jenkkiautoharrastus ja kiihdytysurheilu kulkivat käsi kädessä, vaikka nykyään nämä harrastukset ovatkin kasvaneet osittain omille poluilleen. Vuoden 1987 avajaiskisan hengessä FHRA ry, Motopark Raceway ja USA Car Club ry järjestivät sunnuntaina 11.6. SM-osakilpailun yhteyteen harrasteautoparkin, jonne saapui kalustoa Pieksämäeltä ja Mikkelistä. BIG WHEELS MAGAZINE 2017

25


Naapurikaupungissa Varkaudessa sijaitseva Mekaanisen Musiikin ”Museo” on ollut useana vuonna suosittu vierailukohde Big Wheelsin kävijöille. Mekaanisen Musiikin Museossa pääsee konkreettisesti kokemaan mekaanisen musiikin koko historian vuodesta 1850 aina nykypäiviin saakka. Museon saleissa on nähtävänä ja kuultavana miten musiikkia on soitettu aikana ennen Spotifyä, mp3-tiedostoja, CD-levyjä, vinyylejä tai radiota. Persoonallisen ja välillä vauhdikkaankin museokierroksen aikana yleisö kulkee läpi museosalien ja musiikin eri aikakausien päästen samalla kuulemaan ja nauttimaan vanhan ajan mekaanisesta musiikista ja ainutlaatuisista laitteista.

neljästäsadasta instrumentista, jotka on sijoitettu seitsemään suureen oman aikakautensa mukaisesti sisustettuun saliin. Tarjous! Sunnuntaina 23.7.2017 museokierros Big Wheels -rannekkeella aikuiset 10€ (normaalisti 16€) sekä lapset 5-15v 5€ (normaalisti 8€). Life is a big circus! Mekaanisen Musiikin Museo löytyy Varkaudesta, osoitteesta Pelimanninkatu 8. Noin 40 km Pieksämäeltä itään.

Mielenkiintoisen reilun tunnin kestävän opastetun osuuden aikana museovieraille esitellään suurin osa museon noin 26

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


www.pieksamaenlehti.fi

Jenkit katsastaa: Pieksämäen

KATSASTUS

Vanha Jyväskyläntie 14-16, Pieksämäki Puh. 040 501 2025 | pieksamaenkatsastus.com Avoinna 8.30–16.30 | AJANVARAUKSET MYÖS NETISTÄ!

f

BIG WHEELS MAGAZINE 2017

27


28

BIG WHEELS MAGAZINE 2017


Parhaat Burgerit & Amerikan Herkut!

- palvelemme joka päivä -

Kaikki hyvä samassa paikassa! Järjestä seuraava kokoontuminen Keski-Suomeen Hankasalmelle!

itteet u p t o n Hie seen! i m u t u rento

• • • • • • • • • • •

Hotelli Loma-asuntoja Camping Golf vain ½ tu Keilaus Pieksä ntia m äeltä 2 ravintolaa Tanssit Saunoja Kokoustilat jopa 600 hlö:lle Juhlapalvelut Paljon mukavaa tekemistä Lomakeskus Revontuli Revontulentie 1 41500 HANKASALMI

puh. 014-8448 200 www.revontuli.fi BIG WHEELS MAGAZINE 2017

29


• Lähtö: Paraati starttaa tapahtuma-alueelta klo 17.00. Ensin poistuvat jenkkirekat, jotka lähtevät omaa reittiä rekkaparkista. Muut harrasteajoneuvot lähtevät paraatiin samaa reittiä, josta aiemmin päivällä harrasteajoneuvot saapuivat tapahtuma-alueelle. Autojen lähtö tapahtuu ohjatusti alueittain, ensimmäisenä lähtevät takakannen karttaan D1 ja E1 merkittyjen alueiden ajoneuvot. Viime vuonna paraatin lähtö kesti yli tunnin. • Reitti on merkitty oheiseen karttaan. Risteyksissä on keltaisin huomioliivein varustetut liikenteenohjaajat klo 17.0019.00, jotka opastavat oikealle reitille ja pysäyttävät paraatin tasavälein päästäen muuta liikennettä risteämään ja jatkamaan matkaansa.

• Matkan varrella paraati kulkee muun liikenteen seassa normaalein liikennesäännöin. Matkustajien tulee pysyä auton sisällä eli avoautojen hattuhyllyllä, ikkuna-aukoissa tai takaluukussa matkustaminen on kielletty. Samoin burnikset ja tarpeettomat kiihdyttelyt reitin varrella ovat kiellettyjä. Reitti on ohjattu, joten edellä ajavaa autoa ei ole tarpeellista ajaa kiinni, vaan cruisailua voi jatkaa tasaiseen vauhtiin vaikka edellä ajava auto välillä katoaisikin mutkan taakse. • Parhaat paraatikatsomot löytyvät paksumman viivan kohdalta, jossa autoja kulkee jonkin aikaa molempiin suuntiin. Esim. Moilasleipomon ja Santsikahvin kohdalla on hyvin parkkitilaa tarjolla. Reitin varrella on parhaimmillaan ollut

jopa 5000 katsojaa! Pyydämme katsojia huolehtimaan omat roskat mukaanne ja jättämään katsomopaikkanne yhtä siistiin kuntoon kuin se oli saapuessanne! • Paraatireitti päättyy Myllykadun ja Asemakadun risteykseen, jossa on kaksi vaihtoehtoa. Kääntymällä oikealle pääsee jonottamaan ohjatusti Citymarketin ja aseman parkkialueille. Jatkamalla matkaa suoraan pääsee Myllykadun ja Keskuskadun risteykseen, josta cruisailua voi jatkaa omaan tahtiin ja vapaavalintaisia reittejä pitkin. • Tänä vuonna kartalla on merkittynä ohuella vihreällä myös reitti, jota pitkin pääsee päätepisteestä takaisin paraatiin toiselle kierrokselle.


SYÖ NIIN PALJON KUIN JAKSAT

BIG WHEELSIN MUHKEIN BURGER BUFFET PAAKARINPOLKU 1, 76850 PIEKSÄMÄKI WWW.MOILAS.FI

BURGER KISA: facebook.com/moilasleipomo - voita mökki viikoksi!

PALVELEMME BUFFETLAUANTAINA 22.7. POIKKEUKSELLISESTI KLO 09-19:00 BIG WHEELS RANNEKKEELLA -20% KOKO LEIPOMON MYYMÄLÄN VALIKOIMASTA MEILLE MAHDUT PARKKIIN! AUTO JA KUSKI! BIG WHEELS MAGAZINE 2017

31


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Big Wheels Magazine 1/2017 by Hugedelay Oy - Issuu