Wareliaani 2019

Yhteinen työ elämäkerran parissa teki kirjoittajasta ja kustannustoimittajasta läheisiä

s. 41

Sivistys suojelee Aulis Aarnion romaani näyttää, mikä voima on sivistyksellä – ja mikä tuhovoima on sivistyksen puutteella s. 23

Romaani kertoo taidemaalari Einar Ilmonin ja Ilmonien kulttuuriperheen tarinan

•

2019

Pääkirjoitus

Kokemuksen ääni kantaa Teksti: Minna Isotalo

K

ustannusliike Warelian nimen takana on Antero Warelius (1821–1904), Suomen tietokirjallisuuden isä, joka oli kotoisin Tyrväästä Varilan kylästä. Warelia aloitti kustannustoimintansa Wareliuksen maisemissa kaksitoista vuotta sitten.

Tieto- ja oppikirjojen lisäksi Warelian kirjavuosi 2019 pitää sisällään kiinnostavia otteita tosielämästä, tarinoita ja ihmiskohtaloita; omaelämäkertoja, muistelmia, romaaneja – jopa miehen kirjoittaman raskauspäiväkirjan.

Käsissäsi oleva Wareliaani on lehti, joka kokoaa ja taustoittaa kustannusliikkeen tämän kirjavuoden satoa. Lehdessä kuullaan lisäksi Warelian kirjailijoiden näkemyksiä kustantajastaan, ja esiin nousee muutamia merkittäviä teoksia menneiltä vuosilta.

Jo kauan ennen kuin Antero Warelius asteli Olet saanut tämän lehden lahjaksi.

Tyrväässä, nykyisessä Sastamalassa, kohosi RauWareliaani ei ole myynnissä, vaan sitä taveden rannalla kirkko, Pyhälle Olaville omistetjaetaan valikoiduille lukijoille. Lehden on tu harmaakivipyhättö. Vuosisatoja myöhemmin se toimittanut Minna Isotalo ja julkaissut oli näyttelevä suurta roolia kirkkoherra Osmo Kustannusliike Warelia.

Ojansivun elämässä. Tuhopoltto ja jälleenrakennus tekivät Tyrvään Pyhästä Olavista maankuulun, Warelian julkaisuohjelmassa mutta traagiset tapahtumat seurauksineen jättivät painottuvat historia-, elämäkerta- ja jälkensä Ojansivuun. Muistelmissaan hän avaa muistelmateokset sekä historialliset rohkeasti niin elämänsä kuin Suomen evankelisja omaelämäkerralliset romaanit. luterilaisen kirkon kipupisteitä.

Warelia julkaisee myös historiantajuisia Omaa elämänpolkuaan tässä lehdessä avaavat ajankohtaisteoksia sekä eräiden alojen myös entinen lapsisaarnaaja Leevi K. Laitinen, ammattikirjallisuutta ja oppimateriaaleja. ammattiviulistina työuransa tehnyt Asta Kuusinen Julkaisupäätöksissä Warelia arvostaa sekä isyydestä ja pikkulapsiperheen arjesta suoraa tekijöiden elämänkokemusta ja puhetta tarjoileva Juho Jokinen.

-näkemystä.

Aulis Aarnion Ilmonien kulttuuriperheestä kertova romaani puolestaan esittää kritiikkiä, jonka Warelialla on liiketila Sastamalan kärki osuu niihin, joiden moraali on kaupan, ja keskustan Kirjakorttelissa (Tyrvään myös niihin, jotka tekevät taidetta rahasta. Mitä Pryki, Marttilankatu 13). merkitystä on jalolla aatteella, kulttuurilla tai taiteella, jos materiasta tulee ihmisarvon mitta?

Lue lisää: warelia.fi Wareliankin näkökulmasta hyvä kysymys. Kustannusliike haluaa menestyä – mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Olemassaolollaan ja julkaisupolitiikallaan se todistaa hengen voittoa materiasta.

Wareliaani vie lukijansa myös aikamatkalle Atlantin taakse. Haastattelussa Fred Björksten kertoo nuoruutensa Amerikasta ja romaanistaan Poika ja Tyttö ja Poika Washingtonissa. Teos on Warelian tämän vuoden Finlandia-kilpailukirja. Fred tarjosi romaanikäsikirjoitustaan lukuisille eri kustantajille. Vika ei ollut kirjassa, vaan kirjailijassa: ”Ei sitä minulle suoraan sanottu, mutta niin se on, olen liian vanha. Kustantajat satsaavat sellaiseen tekijään, josta saa luotua brändin. Kuka uskaltaa ottaa riskin ja antaa mahdollisuuden 84-vuotiaalle esikoiskirjailijalle?”

2

Wareliaani 2019

Warelia uskalsi, ja uskaltaa vastakin. Miten monta mielenkiintoista tarinaa jäisikään kertomatta, jos kaikki ajattelisivat vain kirjailijan ikää? Hyvän kirjan parasta ennen -päiväys ei ole mennyt, vaikka sen tekijänä olisi yli 80-vuotias esikoiskirjailija.

Julkaisupäätöksissä Warelia arvostaa tekijöiden elämänkokemusta ja -näkemystä. Asiantuntijuus ei tosin ole ikäsidonnaista. Väitteen puolesta todistaa 20-vuotias Merim Al-Kharsani, jonka kirjoittama arabiankielisille maahanmuuttajille tarkoitettu suomen kielen oppikirja Opi suomea Merimin kanssa on saavuttanut suuren suosion. Kirja myytiin loppuun muutamassa päivässä, ja seuraavakin painos on hupenemassa kustantajalta nopeasti.

Warelialla on roolinsa kirjakustantajien joukossa. Siitä todistavat myös kustantamon kirjailijat.

Olavi Toivola näkee, että kokemuksen äänellä on hyvä profiloitua valtakunnallisesti. Hän arvelee Warelian tunnettavuuden olevan kasvamaan päin.

Warelia ei ole suuri kustantamo, mutta sitäkin joustavampi. Kun Warelia tekee käsikirjoituksesta kustannuspäätöksen, se on samalla lupaus huolellisesta toimitustyöstä ja viimeistellystä ulkoasusta. ”Nyt kun tuntuu välillä siltä, että kaikki on pelkkää höttöä, on hirveän hauskaa tehdä yhteistyötä kunnianhimoisten ammattilaisten kanssa”, tuumaa Warelian kanssa kaksi kirjaa tehnyt Marja-Liisa Rönkkö.

Niin se on. Kokemuksen ääni kantaa.

Minna Isotalo. Kuva: Pauliina Vilenius.

3

Asta Kuusinen: Synnyin soittajaksi.

Työpaikkana Tampere Filharmonia (Warelia 2019) • •

Ilmestyy lokakuussa ISBN 978-952-5940-56-5

Millaista on olla ammatikseen soittaja sinfoniaorkesterissa? Miten sellaiseksi tullaan? Mitä ammatti vaatii soittajalta itseltään, entä hänen läheisiltään?

Viulisti Asta Kuusinen vastaa tähän kertomalla oman polkunsa pikkukylän viulunsoittajasta sinfoniaorkesterin ykkösviulun äänenjohtajaksi.

Muistelmateos kertoo samalla myös Kuusisen työpaikan Tampere Filharmonian tarinan. Mitä tapahtui ja mitä tarvittiin, että 46 muusikkoa käsittävästä ”työjuhdasta” kehittyi lähes satahenkinen kansainvälisen tason huippuorkesteri?

Roosa Rentola: Kielestä kiinni. Kuinka kielentutkimusta käytetään rikosten selvittämisessä? (Warelia 2019) • •

Ilmestyy lokakuussa ISBN 978-952-5940-57-2

Miten rikosten selvittämisessä voidaan hyödyntää kielentutkijoita? Kuinka rikoksen tekijä jää ”kielestä kiinni”? Miten väärennetyt itsemurhakirjeet eroavat aidoista? Millainen on lavastettu hätäpuhelu?

Roosa Rentolan Kielestä kiinni kertoo rikostapauksista, joiden selvittämisessä kielentutkijoilla on ollut merkittävä osuus. Kirjan tosikertomukset sijoittuvat pääasiassa ulkomaille, mutta Rentola luo kiinnostavia näkökulmia myös eräisiin suomalaisiin rikostapauksiin.

Kielestä kiinni on ensimmäinen aiheesta julkaistu kirja Suomessa. Roosa Rentola on aihepiirin asiantuntija. Hänellä on sekä suomen kielen maisterin että poliisin koulutus.

4

HYVVÄÄ! kutsuu meidät kiertomatkalle Sastamalan ruokaperinteeseen. Oppaina meillä on kaiken kokenut pitokokki ja laaja joukko tämän hetken ruoka-ammattilaisia.

HYVVÄÄ! näyttää, mitä Sastamalassa on pruukattu syödä. Mitä on syöty arkena, mitä juhlissa? Miten vanhat pitoruoat tehtiin ja ketkä ne tekivät? Mitä Sastamalassa nykyään syödään ja tarjotaan vieraille? Mitä täällä osataan, mitä täältä viedään muualle?

HYVVÄÄ! houkuttelee meitä pohtimaan, miten me jatkamme omaa ruokaperinnettämme. Mitkä ovat rakkaimmat ruokamuistomme? Mitä niistä haluamme siirtää lapsillemme ja lapsenlapsillemme?

HYVVÄÄ! Sastamalan ruokaperinnekirja (Warelia 2019) • • • • • • •

Kirjoittanut Pirjo Silveri Valokuvannut Mikko Joona Toimittanut Marko Vesterbacka Kovakantinen Runsas kuvitus 181 sivua ISBN 978-952-5940-55-8

5

Fred Björksten: Poika ja Tyttö ja Poika Washingtonissa. (Warelia 2019) • • •

Kovakantinen 441 sivua ISBN 978-952-5940-50-3

Suomalainen Seb on 1950-luvun alussa vaihto-oppilaana St. Albans Schoolissa, nimekkäässä poikakoulussa Washington D.C:ssä. Kouluun tulee myös ruotsalainen Henkka, jonka on vaikea sopeutua asuntolaan. Lähellä sijaitsevasta tyttökoulusta Seb löytää Angien. Henkilösuhteet mutkistuvat, kehittyy kolmiodraama.

Teos on osin omaelämäkerrallinen. Sen kuvituksena on Björkstenin valokuvia romaanin tapahtumapaikoilta vuosilta 1952–1953, jolloin hän oli itse vaihto-oppilaana St. Albans Schoolissa ja liikkui Washingtonissa ja New Yorkin Manhattanilla.

”

Miksi kaikki rakkauteen ja seksiin liittyvä piti tehdä salaa jossain komerossa?”

Fred Björkstenillä (s. 1934) on ollut monta ammattia: hän on toiminut kemistinä, tutkijana ja opettajana, mutta myös valokuvaajana ja kalenterikustantajana. Björksten on kirjoittanut aiemmin kaksi tietokirjaa. ”Poika ja Tyttö ja Poika Washingtonissa” on hänen ensimmäinen romaaninsa. Se on Warelian Finlandia-kilpailukirja.

6

Fred Björkstenin Amerikka – totta ja tarua Teksti: Minna Isotalo

F

Vaikka Fred oli omien sanojensa mukaan kotoisin Euroopan takametsistä, Lahdesta, ei hän ollut ihan kokematon. Äiti asui Tukholmassa, isän ja äitipuolen matkassa hän oli ollut Pariisissa. Silti ajatus valtameren takaisesta suuresta tuntemattomasta kiehtoi ja jännitti. ”Osasin odottaa jotakin uutta ja ihmeellistä.

Kun laiva oli viimein rantautunut New Yorkiin ja vaihto-oppilasryhmämme majoittunut, yritin saada muita kaveriksi ulos kaupungille. Eivät

red Björksten levittää pahvikantisen valokuva-albumin lounaskahvilan pöydälle. Rolleicord-kameralla mustavalkofilmille ikuistetut hetket vievät vuoteen 1952, Anna Salen -laivan kannelle matkalle Yhdysvaltoihin.

Tuolloin seitsemäntoistavuotias Fred koki olonsa äärettömän onnekkaaksi. Hän pääsi American Field Servicen (AFS) vaihto-oppilaana suureen seikkailuun kauas pois kotoa ja uusioperheen arjesta.

St. Albansin koulussa eurooppalainen jalkapallo oli talviurheilu, ja kenttä usein vetistä kura­liejua, raskasta juosta.

Tässä poikia matsin jälkeen. Kuva: Fred Björksten.

7

pallo

ua, . ta:

Manhattanin 34. katu. Vasemmalla Macy’s-tavaratalo, taustalla Empire State Building, maailman korkein talo. AFS majoitti pojat hotelliin tämän kadun varteen. Kuva: Fred Björksten.

8

näkyville paikoille, Fred tietää. Al Goresta tuli varapresidentti. Gore Vidalista tuli kirjailija, toimittaja, keskustelija, homoaktivisti ja poliitikko.

Vidalin homoseksuaalisuuden kuvausta sisältävä romaani kohahdutti ilmestymisvuonnaan 1948. ”Silloin sellaisen kirjan kirjoittamiseen todella tarvittiin rohkeutta. Vidal on kertonut, että ainoa henkilö, jota hän todella on rakastanut, ja jolle hän omisti romaanin, oli luokkatoveri James Trimble, joka kaatui Tyynenmeren sodassa kolme vuotta ennen romaanin julkaisua.”

Fred Björksten on ikänsä tutkinut maailmaa kameran linssin läpi. Nuorena koettu Amerikka, opiskelu yksityisessä poikakoulussa Washingtonissa, New Yorkin Oli asioita, kadut ja Greenwich Villagen joulu – kaikjoista ei puki jättivät häneen jälhuttu – saati jen, kokemuksia, jotka tallennettu filkutkuttivat mielikuvitusta. mille: haaveet, Fred kertoo palanrakkaus ja neensa valokuviensa seksuaalisuus, kautta Atlantin taa monesti, mutta se ei riittänuoruuden nyt. Hänen mielessään tunnekuohut ja alkoi punoutua tarina.

Oli asioita, joista ei pu- hauras minuus. huttu – saati tallennettu filmille: haaveet, rakkaus ja seksuaalisuus, nuoruuden tunnekuohut ja hauras minuus.

Syntyi romaani suomalaisesta vaihto-oppilas Sebistä ja hänen amerikkalaisesta koulustaan.

Poika ja Tyttö ja Poika Washingtonissa -romaaniaan Fred kuvailee faktan ja fiktion sekoitukseksi. Teoksen päähenkilö Sebin Saint Albans School on sellainen, millaisena Fred sen omilta kouluajoiltaan muistaa. Kouluympäristöllä on esikuvansa todellisuudessa. Entä kirjan henkilöhahmot? ”Seb on pitkälti mielikuvitukseni tuote, mutta toki olen siepannut hänelle ominaisuuksia sieltä täältä. Varmasti Sebissä on minuakin. Kirjan ihmissuhdekuvaukset ja romanttiset viritykset ovat pitkälti fiktiota”, Fred sanoo.

Sebin kanssa samaan kouluun tulee ruotsalainen Henkka, jolla on vaikeuksia sopeutua asuntolaan. Henkka tukeutuu Sebiin. Läheistä tyttökoulua käy puolestaan Angie, johon Seb tekee tuttavuutta ratsastustalleilla ja kaupungilla. Henkilösuhteet mutkistuvat, kehittyy kolmiodraama, jossa poika rakastaa poikaa, joka rakastaa tyttöä.

innostuneet, sillä AFS oli varoitellut kaupungilla vaeltelemisesta.” ”Lähdin kamerani kanssa kahdestaan kaupungille. Keski-Manhattan oli lumoava! Ne kadut, ne pilvenpiirtäjät, oma maailmansa”, Fred huokaa.

Hotelli oli 34. kadulla. Kadun länsipää oli Hell’s Kitchenin alueella. Idempänä oli Macy’s-tavaratalo ja Viidennen Avenuen kulmassa Empire State Building, maailman korkein rakennus. Vähän pohjoisempaa Fred löysi MOMAn, Museum of Modern Artin. ”Tiesin museon maineen ja senkin, että museo oli kelpuuttanut valokuvauksen taiteeksi. Seinillä olikin isoja hienoja valokuvavedoksia, en ollut nähnyt sellaisia ennen. Kävin paljon pohjoisempanakin, Harlemin pääkadulla. Sinne oli matkaa liki sata kulmanväliä, mutta helppo juttu metrolla. Portit aukenivat kymmenen sentin kolikolla”, hän muistelee.

Fred päätyi vaihto-oppilaaksi yhteen maan parhaista kouluista Washingtoniin. Saint Albans oli eliit­t i­k oulu, ”Lähdin kamerani kansmikä mersa kahdestaan kaupunkitsi siistiä pukeu­t u­m is­­ gille. Keski-­Manhattan ta eli kra­vat­ oli lumoava!” tia ja kauluspaitaa, toisinaan hölmöjä seremonioita ja isoja lukukausimaksuja, joita Fredin ei tosin tarvinnut maksaa.

Oli siinä lahtelaispojalla ihmettelemistä, vaikka Fred sopeutuikin hyvin ja nopeasti. Alkuun koulun asuntola oli hänelle shokki. Ison salin kahdella vastakkaisella pitkällä seinällä oli rivissä hyvin niukasti kalustettuja pieniä alkoveja, välissä runsaan kahden metrin korkuiset seinäkkeet. ”Ei ovia eikä verhoja. Se tuntui kamalalta, mutta sitten ajattelin, että armeijassa täytyy olla samanlaista. ” Kolmen kilometrin päässä Valkoisesta talosta sijaitsevan koulualueen keskipisteenä kohosi rakenteilla oleva pyhättö. Goottilainen katedraali on pienessä valokuvassakin vaikuttava näky.

Fredin mukaan Saint Albans asuntoloineen oli – ja on paljolti vieläkin – vanhan ajan yksityinen poikakoulu, jonka omistaa Washingtonin episkopaalinen hiippakunta. Koulun tehtäviin kuului poikasopraanojen kouluttaminen katedraalin kuoroon.

Saint Albansin entisiä oppilaita on noussut

9

Fred toteaa saaneensa ”Sieppari Saint Albansissa elämänsä parasta opetusta, par- pitää lukea haat opettajat osasivat ve- alkuperäistää oppilaiden huomion kielellä, puoleensa kuin sirkuksen jotta sen voi taikurit. ”Kirjan opettajissa on täysin ympaljon omien opettajieni märtää.” piirteitä. Seb on äidinkielen opettajan lellikki. Niin minäkin olin oikeassa elämässä, ja tein englannin kielen opintojen eteen todella paljon töitä.”

Vaihto-oppilasvuosi ja kiinnostus englannin kielen opintoihin tutustutti Fredin myös syvällisemmin amerikkalaiseen kirjallisuuteen. Lahden lyseossa ei maailmankirjallisuudesta tiedetty mitään. ”Hemingway kolahti ja kovaa. Suurimman vaikutuksen teki Salingerin Catcher in the Rye, jonka suomennokset ovat muuten surkeita.

Sieppari pitää lukea alkuperäiskielellä, jotta sen

Romaani sukeltaa oivaltavasti teini-ikäisen pojan mieleen. Seb kamppailee ristiriitaisten tuntemustensa kanssa, hän tuntee seksuaalista vetoa sekä Angieen että Henkkaan. ”Kirjan tapaus on keksitty, mutta olen todistanut läheltä poikien välisiä suhteita. Vaikka aihe oli siihen aikaan tabu, ei se poispyyhi sitä, mitä todella tapahtui. Saint Albansin alkoveissa ei ollut yksityisyyttä, olisi ollut vaikea sulkea aistejaan siltä, mitä seinäkkeen takana oli meneillään.”

Fred koki tärkeäksi kirjoittaa pitkään vaietusta aiheesta. Sebin on vaikea määritellä suhdettaan Henkkaan, sillä hänellä ei ole sille sanoja, ei omaa identiteettiä tukevaa kulttuurista kuvastoa. ”Poikien välistä rakkautta on ollut aina. Seksi eri muodoissaan tunnettiin myös Suomessa, Lahden poikalyseossa 1940-50-luvulla. Vaikea arvioida, mikä siinä oli nuoruuden voimakkaan seksuaalivietin, kokeilunhalun ja toisaalta sen vaikutusta, ettei poikakouluissa ollut tyttöjä.”

St. Albansin koulun rakennuksia. Tiellä Fred Björkstenin luokkatovereita. Kuva: Fred Björksten.

10

Fred Björkstenin valokuva-albumi vie muistoihin, matkalle Atlantin taakse. Kuva: Minna Isotalo.

man ajaksi hänelle osoitetun isäntäperheen luota ja vuokraa rähjäisen hotellihuoneen Greenwich Villagesta. Hotellin sängyssä hän kertoo Angielle suhteestaan Henkkaan. Se on tytölle liikaa. Myös Henkka tekee oman ratkaisunsa.

Fred muistelee omia vierailujaan Greenwich Villagessa Hemingwayn jalanjäjillä. Kirjassa kuvaamansa hotellin hän löysi vasta myöhemmin. ”Vaimo oli tuolloin reissussa mukana. Hän inhosi torakoita ja huoneen kellarimaista tunnelmaa kuten Sebin tyttöystäväkin.”

Fredin Villagen visiitit eivät olleet yhtä rajuja kuin Sebillä, joka päätyy ryyppäämään ja juo itsensä lähes tiedottomaan tilaan.

voi täysin ymmärtää. Salinger pääsee täydellisesti 16-vuotiaan mieleen ja kieleen, teos tuntuu aidolta.” Kenties samankaltaista oman tiensä etsimistä, alkuvoimaisuutta, hetkeen tarttumista ja sivistynyttä kapinahenkeä voi lukea myös Poika ja Tyttö ja Poika Washingtonissa -romaanista.

Hotellin Romaanin loppu jää avoisängyssä meksi. Seb retkeilee joulun alla New Yorkissa. Hän hän kertoo viettää aikaa sekä Angien Angielle että Henkan kanssa, joka on suhteestaan syvästi mustasukkainen ja turhautunut. Seb karkaa lo- Henkkaan.

11

Ja Fred halusi kirjoittaa. Proosaa ja runoa oli vuosien varrella kertynyt pöytälaatikkoon, mutta nyt hän tarttui näppäimistöön tosissaan.

Sytykkeenä luomisen palolle toimi myös eräs Washington Postin julkaisema muistokirjoitus.

Se oli omistettu Ferdinand E. Rugelle, Saint Albansin äidinkielen opettajalle, jonka lemmikki Fred oli ollut. Lehden toimitusjohtaja-omistaja oli niin ikään istunut Rugen luokassa. ”Ajattelin, että minullakin on niistä ajoista ammennettavaa. Saint Albansin ja Mr Rugen ansiosta opin kirjoittamaan kunnolla.”

Fred tarjosi romaanikäsikirjoitusta lukuisille eri kustantajille. Vika ei ollut kirjassa, vaan kirjailijassa. ”Ei sitä minulle suoraan sanottu, mutta niin se on, olen liian vanha. Kustantajat satsaavat sellaiseen tekijään, josta saa luotua brändin. Kuka uskaltaa ottaa riskin ja antaa mahdollisuuden 84-vuotiaalle esikoiskirjailijalle?”

Kustannusliike Warelia uskalsi. Fred Björkstenin Amerikka avautuu vahvan, klassikon tuntua omaavan tarinan ja valokuvien myötä.

Lisäksi romaanin kuvista koostuva näyttely on syyskuussa esillä Café Aallossa, Helsingin Akateemisen kirjakaupan 2. kerroksessa. ■

Mitä Sebille lopulta tapahtuu? ”Ehkä Seb aikuistuu. Minulle Amerikka oli tie aikuisuuteen. Se tutustutti minut valtavaan määrään mielenkiintoisia persoonia. Oli valaisevaa huomata, ”Eläkkeelle että maailma on auki minunjäätyäni laiselleni tavalliselle kaverille.”

Vaihto-oppilasvuoden jäl- olin vapaa keen Helsingin yliopistolla oli tekemään tarjota kemistin uralle suun- mitä vain taavalle Fredille tylsää, tasaihalusin.” sen harmaata puurtamista. ”Se oli ankeaa Saint Albansin, Washingtonin ja New Yorkin jälkeen. Ei innostusta ympärillä, ei omaa intoa. Elämä oli paksujen kemian kirjojen kahlaamista. Joskus kirjoitin runoja, ja muutama niistä päätyi kirjaanikin.”

Fred valmistui ensin filosofian kandidaatiksi ja kemistiksi, sitten ajan oloon tohtoriksi ja dosentiksi. Työpaikat vaihtuivat, pisin työrupeama oli runsas kaksikymmentä vuotta HYKSin Iho- ja allergiasairaalan sairaalakemistinä. Siellä ollessaan hän ryhtyi myös valokuvaajaksi, valokuvasi maisemia ja toimi kalenterikustantajana. ”Liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen jätin nekin hommat. Eläkkeelle jäätyäni olin vapaa tekemään mitä vain halusin.”

12

Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö.

(Warelia 2019) • • • •

Nuortenromaani Kovakantinen 149 sivua ISBN 978-952-5940-49-7

Orpo Lempi joutuu huutokauppaan. Hänet myydään ylläpidosta vähiten rahaa vaativalle Lassilan isännälle.

1910-luvun Suomessa huutolaisen arki on puurtamista, mutta Lempi pääsee kuitenkin kouluun kuuntelemaan Amanda-opettajattaren kertomuksia. Kirjojen tarinat tuovat Lempin elämään hetken helpotuksen.

Lassilan talossa raataa myös toinen huutolainen, komea poika Aarne. Kova työ ja epäoikeudenmukainen kohtelu kalvavat erityisesti Aarnea. Ne johtavat peruuttamattomaan konfliktiin isännän ja huutolaisten välille.

Satu Mattila-Laine on porilainen kirjastonhoitaja ja kirjailija. Hänen edellinen romaaninsa Parantola (Karisto 2015) kertoo Elisasta, 15-vuotiaasta vintageharrastajasta, joka sairastaa epilepsiaa. Elisa häpeää ja salailee sairauttaan: varsinkaan ihanan Santun hän ei halua saavan tietää siitä mitään. Elisa saa romaanissa epileptisen kohtauksen, joka vie hänet aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan.

”

Lempin oli astuttava eteen. Lempi kuunteli kuin unessa, kun hinnasta sovittiin: kolmekymmentä, kaksikymmentäviisi, kaksikymmentä markkaa.

Jokaisen tarjouksen Lempi joutui nieleskelemään, jotta olisi pysynyt kuivin silmin. Eikä hän ihan pystynyt olemaan itkemättä.

”

Myydyn tytön makrohistoriallinen ote on rivien välissä. Kertoja käy läpi johdonmukaisen mutta yllätyksellisen tapahtumasarjan ilman selviä koukkuja suurempiin historiallisiin tai valtiollisiin tapahtumiin. Silti Myyty tyttö havainnollistaa koskettavasti ja uskottavasti aikaa, joka on kadonnut rakennemuutoksien ja maaseudun vaurastumisen myötä. Historiallisten esineiden ja muiden yksityiskohtien hallinta on Mattila-Laineen parhaita puolia kaunokirjailijana.

Myös maalaisihmisten vuoropuheluita kirjailija rakentaa tottuneesti.

(Jari Olavi Hiltunen, Satakunnan Kansa 10.4.2019.)

13

Matti Suominen: Hän oli vain soturi vierahan maan (Warelia 2019) • • •

Kovakantinen 797 sivua ISBN 978-952-5940-42-8

Odotettu jatko-osa Matti Suomisen suurromaanille Kun on vaaralle alttiina syntymämaa.

Millaista oli elämä kotirintamalla vuosina 1941–1943? Romaanisarjan toinen osa jatkaa lukijalle tutuksi tulleen pikkukunnan ja sen ihmisten elämänmenon seuraamista jatkosodan alkuvuosina.

Kertojamestari tarjoaa realistisen ja moniulotteisen romaanin ystäville jälleen väkevän lukuelämyksen.

” Romaanisarjan ensimmäinen osa Kun on vaaralle alttiina syntymämaa ilmestyi vuonna 2017.

Matti Suominen kuuluu siihen kirjailijajoukkoon, jonka tuotannossa näkyy, että elämänymmärrys ja havainnointikyky ovat ehtineet kouliintua monilukuisissa käytännön töissä.

Suomisen sukupolvi aloitti työnteon jo koululaisena kotirintamalla: nuoret talkoolaiset tekivät maatalous- ja metsätöitä sekä keräsivät hyötyjätettä.

Koulun jälkeen Matti Suominen toimi muun muassa sahan lämmittäjänä, taksi- ja kuorma-autoilijana, maanrakennusurakoitsijana ja turvepehkun valmistajana. Eläkkeelle Suominen jäi hirsirakentajan työstä.

Parhaillaan Suominen kirjoittaa päätösosaa tälle romaanisarjalle.

14

Viulistin sielussa soi Teksti ja kuva: Minna Isotalo

S

tiva ei välttämättä tiedä, miten pitkä ja kivinenkin tie on pitänyt kulkea, jotta yliopiston salissa ja teatterin montussa soittavasta kaupunginorkesterista on kasvanut se, mitä se tänä päivänä on.

e soi milloin iloisen kepeästi, milloin raastavan surullisesti. Viulun sointi on vivahteikas kuin elämä itse, tietää Asta Kuusinen. Tampereen Petsamossa sijaitsevassa omakotitalossa viulu soi vieläkin erilaisia tunnetiloja ilmentäen, se on eläköityneelle konserttimuusikolle tie tunteiden purkamiseen. Ammatista on tullut rakas harrastus. ”Kun olin töissä, päiväni olivat niin täynnä musiikkia, että vapaa-aikana nautin hiljaisuudesta. Nyt eläkkeellä esiinnyn edelleen erilaisissa tilaisuuksissa, mutta lisäksi käyn ahkerasti kuulijana konserteissa. Orkesteria katsellessani tuntuu kuin olisin toisessa kodissani. Ihmettelen, miten erilaisilta tutut teokset kuulostavat.”

Eläkkeelle jäätyään Asta Kuusisen elämään tuli paitsi tilaa toisenlaiselle musiikin kokemiselle myös kirjoittamiselle. Ensin hän kirjoitti äitinsä tarinan, seuraavaksi oli omien muistelmien vuoro. Synnyin soittajaksi kertoo intohimoisesta suhteesta musiikkiin, ammattimuusikon arjesta ja ruuhkavuosista sekä Tampereen kulttuurisen ilmapiirin murroksesta, musiikkikaupungin synnystä.

Teoksen alaotsikko korostaa soittamista ammattina ja työyhteisön merkitystä: Työpaikkana Tampere Filharmonia. ”Kirjoittaessani en miettinyt, ”Sillä oli onko muistelmillani jotakin kult- minulle tuurihistoriallista painoarvoa, merkitysmutta sillä oli minulle merkitystä, että ystävät orkesterista tä, että kannustivat kirjoittamaan. He- ystävät kin kokivat tärkeäksi, että joku orkestekirjoittaa muistiin sen, millaista rista kanarki ammattimuusikkona oli”, nustivat Kuusinen sanoo.

Moni Tampere Filharmonian kirjoittakonserteista Tampere-talossa naut­

V

iulun soitto tuli osaksi Asta Kuusisen elämää, kun hän oli viisivuotias. Äidin puolen suvussa oli viulun taitajia ja sukulaisilta Asta sai ensimmäisen oman soittimensa. Ensimmäinen soitonopettaja löytyi kotipaikkakunnalta, Kyröskoskella asuvasta Antti Ylösestä.

Asta kuvailee rakastuneensa viuluunsa hyvin nopeasti. Kun Antti muutti Isosaareen, hiihti Asta mielellään järven yli Antin luo, rospuuttokelillä venettä piti lykkiä keksillä eteenpäin, ja järven ollessa sula matka taittui soutaen.

Lapsuusvuosia varjosti tragedia, isän menehtyminen Astan ollessa yhdeksän. Viihtyisä koti vaihtui pieneen asuntoon leipomon yläkerrassa. Äiti teki paljon töitä elättääkseen kolme tytärtään. Kotitöiden, koulunkäynnin ja soittotuntien ohessa Asta huolehti parhaansa mukaan pikkusiskostaan.

Viulu vei Astan Tampereelle, 14-vuotiaana hän aloitti soittotunnit musiikkiopistossa.

16-vuotiaana hän muutti kaupunkiin elättäen itsensä ensin lastenhoitajana ja pankin sisälähettinä. Pari vuotta myöhemmin Asta sai paikan musiikkiopiston viulunsoiton alkeisopettajana ja 19-vuotiaana aukesi ovi kaupunginorkesteriin.

1

960-luvulla orkesterin työtahti oli hurja. Sinfoniakonsertti esitettiin joka viikko.

Useina iltoina pidettiin teatteri- tai oopperaharjoituksia tai -esityksiä. Operetteja ja musikaaleja pyöritettiin molemmissa teattereissa

maan.”

15

Asta Kuusiselle viulu on tunteiden tulkki.

K

koko vuosi syksystä kevääseen, joitakin useamman vuoden ajan.

Esitysten määrä saattoi nousta vuodessa sataan ja ylikin. Koulukonsertit ja kaupungin erilaiset juhlat kuuluivat myös orkesterin velvollisuuksiin. ”Kaupungin taholta aina muistutettiin siitä, että siksi teidät on kunnallistettu, jotta hoidatte teatterin. Perheelliset ja vanhem”Soitin mat muusikot olivat lujilla. Minä en kokenut, että työtä olisi ollut lii- täysipäikaa. Riensin innokkaana paikasta väisesti, toiseen. Soitin täysipäiväisesti, ja ja nautin nautin joka hetkestä”, Kuusinen joka hetkertoo.

Avioiduttuaan ja saatuaan lapsia kestä.” hän sai itsekin kokea, miten haastavaa ammattimuusikon työn ja perhearjen yhdistäminen oli.

uusinen kuvailee orkesterimuusikon työtä vaativaksi. Muusikoissa piilee uskomaton määrä resursseja, jos ne osataan kaivaa esille. Soittajat ovat itsekriittisiä ja haluavat aina tehdä parhaansa. ”Ammattitaito punnitaan joka päivä työyhteisössä, viikoittain julkisesti. Kiitosta saavat useimmiten kapellimestarit ja solistit. Muusikot tekevät kuitenkin arkisen työn. Puikko ei soi.”

Kapellimestari voi Kuusisen mukaan joko vetää orkesterin kohti hienoa tulkintaa tai latistaa musiikin arkipäiväiseksi rutiinivedoksi. ”Koin konsertit matkana. Tulkinnan on oltava looginen, uskottava ja palveltava rehellisesti säveltäjän tekstiä. Jos teoksen sisintä ei ole löytynyt, eivät muusikotkaan voi sitä tuoda esiin.

Joskus, liian harvoin, matka johtaa huikeaan loppunousuun, upeaan konserttiin. Jännitys, pettymykset ja onnistumisen riemu koukuttivat meitä yrittämään parastamme.”

Sinfoniaorkesterissa työkseen soittanut tuntee klassisen musiikin kuin omat taskunsa. Kuusi-

16

sen mukaan nykysävel”Brahmsin lykset voivat olla soittaja Sibeliukjalle elämys ja seikkailu siinä missä vanhat klas- sen maailmat sikkoteoksetkin, mutta ovat erityisen orkesterien suosimat säomaperäisiä, vellykset ovat suosittukukaan muu ei ja hyvästä syystä. Vain mestariteos kestää aikaa ole säveltänyt ja valloittaa yhä uusia lähellekään kuulijoita vuodesta toisellaista museen. ”Brahmsin ja Sibeliuksiikkia kuin sen maailmat ovat erityihe.” sen omaperäisiä, kukaan muu ei ole säveltänyt lähellekään sellaista musiikkia kuin he. Luonto on läsnä Sibeliuksen teoksissa, niissä kuulee luonnon.”

Omaa suosikkiteostaan Kuu­sinen pohtii tovin. ”Bachin Jouluoratorio on syvällinen ja rauhoittava, siihen en koskaan kyllästy, se soi sielunrauhaa. Mozartin Requiem on helmi, joka nousee ylitse muiden, samoin Verdin Requiem on mielettömän mahtava ja ainutlaatuinen.”

Asta Kuusinen sanoo muistelevansa kiitollisena opettajiaan Aarno Salmelaa, Pentti Salosta ja ennen kaikkea Antti Ylöstä, joka jaksoi kannustaa ja ohjata joskus laiskaakin oppilasta.

Raskaina murrosiän vuosina äiti oli vankka tukipylväs.

Orkesterissa soittaminen on ollut etuoikeus ja suuri nautinto. ”Minulle avautui mittaamattoman rikas musiikin maailma. Voin sanoa, että musiikista tuli elämäni sisältö.” ■

17

Merim Al-Kharsani: Opi suomea Merimin kanssa (Warelia 2019) • •

182 sivua ISBN 978-952-5940-52-7

Tämä arabialaisille maahanmuuttajille ja heidän opettajilleen suunnattu oppikirja sai ilmestyessään toukokuussa 2019 paljon huomiota, ja kysyntä on ollut sen mukainen. Kirjasta piti ottaa toinen painos heti julkistamisen jälkeen.

Opi suomea Merimin kanssa esittelee suomen kielen ydinsanaston sekä peruskieliopin motivoivalla ja helposti omaksuttavalla tavalla.

Kirja sopii monenlaisille opiskelijoille taitotasoilla A1-B2 ja se on hyvää kertausta myös YKI-testiin luettaessa. Kirja sopii niin itseopiskelumateriaaliksi kuin opettajajohtoiseen opetukseenkin. Kirjan kielioppiasiat on tarkistanut kokenut suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja.

Opi suomea Merimin kanssa on Merim Al-Kharsanin kirjoittama oppikirja. Al-Kharsani on 20-vuotias suomen kielen yliopisto-opiskelija, jonka kotikieli on arabia. Aamulehden juttu 7.5.2019.

Papiksi syntynyt, ihmisenä särkynyt Teksti ja kuvat: Minna Isotalo

V

Paikka on hänelle merkityksellinen. Kirkon vaiheisiin nivoutuvat Ojansivun kirkkoherran uran kauneimmat ja toisaalta kipeimmät hetket.

Näistä vaiheista ja paljon muustakin Ojansivu kirjoittaa muistelmissaan Papiksi syntynyt. Alaotsikko kertoo, että muistelmissa käydään läpi koko tähänastisen elämän matka: Tie joka minulle annettiin.

Syyskuisena aamuna vuonna 1997 kirkkoherra Ojansivu oli valmistautumassa lähtemään mukaan Karkun piispantarkastukseen. Tieto kirkon palosta tuli kesken aamukahvin. Kaikki pysähtyi. ”En muista ajatelleeni ensi alkuun mitään.

anhankirkonniemen rantakalliolla kevätaurinko lämmittää, Rautavesi on tyyni. Levollisin mielin kohottaa rovasti Osmo Ojansivu katseensa kohti vasten vaaleansinistä taivasta piirtyvää keskiaikaista harmaakivikirkkoa. Hän kiinnittää huomionsa Tyrvään Pyhän Olavin kirkon muurinraoissa pesiviin naakkoihin. Ne ovat asuttaneet pyhättöä iät ajat. ”Naakat tulivat ja rakensivat pesänsä muuriin silloinkin, kun tuhopoltto oli hävittänyt kirkon kattorakenteet, syönyt sisätilat ja jättänyt jälkeensä vaurioituneet, mustaksi hiiltyneet seinät.”

Ojansivu katsoo järvelle ja huokaa syvään.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla on ollut iso rooli Osmo Ojansivun elämässä.

19

räsi todellisen äänivyöryn. Hän sai 4 756 ääntä, mikä oli peräti 86 prosenttia annetuista äänistä.

Mutta kaikki eivät katsoneet suosiota hyvällä.

Siitä syntyi varjo, joka kasvoi vuosi vuodelta ja muuttui lopulta suoranaiseksi vainoksi.

Jos Ojansivu olisi teologian sijaan valinnut valtiotieteet, olisiko hänen tiensä ollut helpompi? ”Ehkä jossakin toisessa ammatissa olisin ollut vähemmän yhteisön silmätikkuna ja välttynyt monilta julmilta sanoilta, mutta olisinko sitten minä? Minun tieni ei ole ollut helppo, mutta se tie minulle on annettu.”

Toimin kuin robotti. Far”Minun tieni kut jalkaan ja autoon. Vammaskosken sillalle jo näkyi ei ole olvaltava savupatsas, ja Häi- lut helppo, jääntiellä silmiä kohtasi lohmutta se tie duton näky. Kaikki kirkon puuosat olivat romahtaneet minulle on ja savusivat raunioina. Näky annettu.” oli helvetillinen”, Ojansivu muistelee.

Talkoolaisten into ja sinnikkyys teki jälleenrakennuksen ihmeen mahdolliseksi. Osmo Ojansivu piti projektin lankoja käsissään yksitoista vuotta. Ihmisten omistautuminen asialle koskettaa häntä yhä. ”Jälleenrakennus teki Pyhästä Olavista aarteen, jonka meidän sukupolvemme jätti seuraaville sukupolville. Ei ole liioiteltua sanoa, että kirkko on myös meidän uskontunnustuksemme.”

V

ain vähän ennen tuhopolttoa oli Vanhankirjuhlittu saavut- kirkon konniemellä uutta, talkoilla valmistutanut nutta paanukattoa. Kaupungin oli pyymielen- kulttuuritoimenjohtaja tänyt muotoilija Markku Piriä rauhan, luomaan kattojuhlan visuaalisen ja siksi ilmeen.

Ojansivu huomasi, että kaikki tämä ei ollut kohdallaan. Piri tuntui joitakin luottamuskirja- närästävän henkilöitä. ”Ilmapiiri alkoi tuntua oudon kin.” ahdistavalta. Pian ymmärsin, että kysymys oli Pirin seksuaalisesta suuntautumisesta ja ennen muuta siitä, olisiko kirkkoherralla tässä jokin oma lehmä ojassa”, Ojansivu muistelee.

Juuri ennen kattojuhlaa löydettiin kirkon oveen naulittuna jonkinlaiset teesit homoudesta. Talkoolaiset olivat vähin äänin ottaneet ne pois näyttämättä niitä Ojansivulle, ja myöhemmin ne toimitettiin poliisille.

Kaupungissa alkoi kieltää ilkeitä juoruja. Spekuloitiin Ojansivun naimattomuudella ja sen syillä. Kirkon palon jälkeen ilkeät kielet kylvivät lisää pahaa. Jotkut tahot jopa syyttivät kirkkoherraa tuhopoltosta, näkivät että se oli seurausta sellaisesta, jonka he kokivat synniksi. ”Silloin sain todella kokea, millaista on uskonnollinen vallankäyttö. Se oli julmaa, sen tarkoituksena oli saada minut kärsimään.”

”Olen

O

smo Ojansivu varttui vaatimattomissa oloissa, kristillisessä kodissa. Hän oli jo leikkitovereilleen pappi. Pikkupoika piti kiven päältä jumalanpalveluksia lakana selässä ja siunasi kuolleita lintuja. Lapsenomainen auktoriteettiusko muuttui vuosien varrella aikuisen tiedostavaksi luterilaisuudeksi ja johti teologian pariin.

Ojansivu halusi jo varhain osallistua ja vaikuttaa. Hän osoitti lahjakkuutta taloustiedossa, oli kiinnostunut politiikasta ja kaikesta yhteiskuntaan ja historiaan liittyvästä. 1960-luvun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden henki tarttui häneenkin, eikä se ole sen jälkeen kadonnut.

Köyhää on puolustettava, Ojansivu toteaa. ”Kävin mielessäni aika tasaväkistä kamppailua teologian ja valtiotieteen välillä. Teologia oli turvallisempi ja tutumpi. Myöhemmin suunnittelin teologian ohella opiskelua oikeustieteellisessä, mutta Helsingistä oli kiire pois, oikeisiin hommiin.”

Ennen vuoden 1990 kirkkoherranvaaleja Ojansivu ehti toimia Tyrvään kappalaisena 12 vuotta. Tuona aikana hän tuli seurakuntalaisille läheiseksi. ”Luulen, että pappina olen ollut samanlainen kuin ihmisenä yleensäkin; helposti lähestyttävä ja ymmärtävä. Kirkon tehtävä on vaalia tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.”

Kirkkoherranvaaleista tuli ennennäkemättömät. Seurakuntalaisten pyynnöstä neljännelle ehdokassijalle asetettu 40-vuotias Ojansivu ke-

O

nneksi aika on nyt toinen. Osmo Ojansivu toimi kirkkoherrana evankelis-luterilaisen kirkon suuressa murrosvaiheessa.

Tyrvään papin muistelmat laajenevat yksittäisen seurakunnan vaiheista näköalaksi kirkon

20

muutokseen ja toisaalta muuttumattomuuteen.

Kirja kertoo millaista on olla pappina, johtajana ja ihmisenä perinteen ja uuden ajan puristuksessa.

Kirkkoa repineiden naispappeuskiistojen viimeinen näytös käytiin Sastamalassa. Ojansivu joutui tahtomattaan ratkomaan tilannetta, joka johti lopulta seurakunnan jakautumiseen.

Nykykirkossakin tulee Ojansivun mukaan aika ajoin yrityksiä kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. Syksyllä 2018 hän seurasi hämmentyneenä, kun 28 kirkolliskokouksen jäsentä ilmaisi julkilausumassaan toiveensa antaa naisen pappeuden vastustajille lisää tilaa kirkossa. ”Kun on kokenut sen, mitä Tyrväällä koettiin, ei voi kuin ihmetellä, kuinka ajattelemattomia viisaatkin ihmiset ovat.

Missä ovat ne keskitien kulkijat, jotka katsovat eteenpäin ja ovat liberaalimmin suuntautuneita?

Nyt tarvittaisiin myös heitä. Kirkossa näyttää olevan helpompi olla vanhoillinen kuin uudistusmielinen.” ”Jälleenrakennus teki Pyhästä Olavista aarteen, jonka meidän sukupolKun kirkkoherra vuon- vemme jätti seuraaville sukupolville”, sanoo Osmo Ojansivu. na 2008 jäi eläkkeelle, kirjoitettiin hänestä edelOsmo Ojansivu on papiksi syntynyt, ihmiseläkävijänä. Osmo Ojansivu ajattelee, että edellänä särkynyt ja jälleen pappeutensa löytänyt. kävijän viittaa oli yksinäistä kantaa. Toki kirk”Lähes seitsemänkymmenen elinvuoteni jälkoherralla oli tukijoukkonsa ja ystävänsä, mutta keen tunnen entistä vahvemmin olevani kutkirkon johtohenkilöt olivat kovin hiljaa silloin, sumuspappi, kuten monet ikäiseni papit vielä kun kannustuksen sanoja olisi tarvittu. Ojansiovat, ja aina matkalla, jos ei maailmalla niin elävu uupui ja masentui. mässä kuitenkin. Tie kutsuu eteenpäin.” ■ ”Toipuminen on ollut pitkä prosessi. Olen saavuttanut mielenrauhan, ja siksi tämä kirjakin. On tilinteon aika, minulla on oikeus kertoa mitä koin ja mitä ajattelen kaikesta nyt.”

21

Satu Rantaeskola: Rikos ja rikosprosessi (Warelia 2019) • •

392 sivua ISBN 978-952-5940-46-6

Esitutkinta on rikosprosessin ehkä tärkein vaihe. Esitutkinnassa on noudatettava oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Mitä kaikkea esitutkinnalta edellytetään, että se täyttää tarkoituksensa ja velvoitteensa syyteharkinnan perustana ja oikeudenkäynnin valmisteluna?

Rikosprosessin kokonaiskuvan luomiseksi tässä kirjassa yhdistetään rikosoikeus ja rikosprosessioikeus. Näitä oikeudenaloja esitutkinnan näkökulmasta yhdistävää teosta ei ole Suomessa aikaisemmin julkaistu.

Kirjoittaja on teoksen aihepiirin johtavia asiantuntijoita. Rikos ja rikosprosessi on löytänyt muotonsa 20-vuotisen opetustyön tuloksena. Teos on käyttökelpoinen sekä alan perustietojen hankkimiseen että tietämyksen täydentämiseen ja ajantasaistamiseen.

Satu Rantaeskola (OTK, VT) on rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden asiantuntija. Hän on toiminut lähes koko virkauransa rikosasioiden parissa ja muodostanut laajan kokonaiskuvan rikosprosessin kehittämiskohteista ja onnistuneista malleista. Rantaeskola on tällä hetkellä rikos- ja prosessioikeuden yliopettaja Poliisiammattikorkeakoulussa. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. syyttäjänä, asianajotehtävissä ja oikeuslaitoksessa.

22

Kirkas soihtu kadonneelta ajalta Teksti ja kuva: Minna Isotalo

E

ulkokuoresta niin kuin ennen. Kirjoja oli kaikkialla. Niitä oli pöydillä, tuoleilla ja tuolien selkänojilla.

Osan päälle oli levitetty peitoksi risainen täkki, ehkä suojaamaan kirjoja kosteudelta. Tomun oli annettu laskeutua kaiken ylle, kirjojen päälle, huonekaluille, ja lika oli saanut kiinnittyä lattialankkuihin.

Historia on Aulis Aarnion romaanituotannon kivijalka. Väsynyttä vaeltajaa hän kuvailee erilaiseksi kirjaksi, se ei aiempien romaanien tapaan rakennu jonkin filosofisen teeman ympärille.

Väsynyt vaeltaja on lukijaystävällisen ymmärrettävästi kirjoitettu taideteoreettinen teos, mutta ennen kaikea se on tarina erikoisesta perheestä. ”Jos Tšehovin Kolme sisarta tai Kirsikkapuisto ker-”Väsynyt vaeltovat roolihenkilöiden hil- taja on lukijaisesta rappeutumisesta ja katoamisesta, oli Ilmo- jaystävällisen nien elämä totta ja draama ymmärrettäsinänsä.” västi kirjoitetTšehov keksi tarinan, tu taideteoAarnion ei Ilmonien tapauksessa tarvinnut. Fak- reettinen teos, toille pohjaavassa fiktiivi- mutta ennen sessä romaanissa jokainen kaikkea se on Ilmonien perheenjäsen löy­­ tää oman näkökulmansa, tarina erikoivaikka Einarin tarina kul-sesta perheeskee kirjan keskiössä. Protä.” fessori-isä Hjalmar, Hannikaisten musiikkisukua ol­lut äiti Fanny ja Einarin sisarukset Arne, Aino, Helmi ja Olof kilvoittelivat hekin itsensä kanssa tavoitellen hyvää ja oikeaa.

Kangasalan Kirkkoharjun pohjoiskolkassa sijainnut talo oli heidän tukikohtansa, paikka, jonne he kaikki retkiltään palasivat. Aarnion mukaan taide ja kulttuuri olivat Ilmoneille majakka, jota kohti he suuntasivat. Kaikki muu oli heille toissijaista. ”Vaikka he elivät yhdessä ja näennäisesti yhteistä elämää, jokainen heistä oli yksin ja ulko-

lipä Kangasalla 1900-luvun alkupuolella muuan kulttuuriperhe. Rakennutti Kirkkoharjulle komean talon. Täytti talon kulttuurilla, taiteella ja tieteellä. Se oli lähes taivaallinen paikka, pihapiiristä avautui näkymä Vesijärvelle. Omassa erityisyyden kokemuksessaan ja omanarvontunnossaan Ilmonit kuitenkin eristivät itsensä muusta maailmasta. Mikä olisi ulospäinkin voinut olla suurta, käpertyi rahvaan silmissä pieneksi ja hiipui kokonaan. ”Ilmonit olivat epäkäytännöllisiä ihmisiä, elivät lopuksi suoranaisessa köyhyydessä mutta silti täyttä elämää, ja olivat äärettömän ylpeitä kulttuuritaustastaan. Liian paljon lahjakkuutta – sekö oli heidän tragediansa?” pohtii Ilmoneista romaanin kirjoittanut Aulis Aarnio.

Tunnetuin Ilmoni oli taidemaalari Einar, Helene Schjerfbeckin oppilas. Opettajan tiedetään todenneen, ettei hänellä ollut oppilaalleen enää mitään annettavaa. Schjerfbeck kutsui Einaria uudeksi Edelfeltiksi.

Muutamista hyvistä näyttelyistä ja ylistävistä kritiikeistä huolimatta Einar ei koskaan saavuttanut mainetta ja kunniaa – eikä hän niitä tavoitellutkaan. Taiteilijana Kangasalan erakko oli toista maata. Hän koki olevansa välittäjän roolissa kahden maailman rajalla, Luojan välikappale, jonka työllä oli maallisen mammonan tavoittelua korkeampi tarkoitus. ”Ei Einar olisi koskaan rentoutunut Pariisin riemuissa Akseli Gallen-Kallelan, Eino Leinon, Juhani Ahon tai Pekka Halosen tapaan, juhlinut ja kävellyt sikari suunpielessä ChampsÉlysées’tä ja Seine-joen rantaa. Einar oli kääntynyt omaan todellisuuteensa, hän tavoitteli tavoittamatonta”, Aarnio sanoo.

S

inä maaliskuun aamuna Ilmonien kodissa ei ollut jäljellä juuri mitään entisen sivistyskodin tunnelmasta. Tympeä haju kertoi siitä, että talon asukkaat olivat jo ajat sitten luopuneet haaveistaan, eivätkä jaksaneet enää huolehtia sivistyksen

23

sä saman perheen sisälläkin erosivat toisistaan, puolisen maailman usein ymmärtämättömän ilvaikka ne kumpusivat samasta evankelis-luterimapiirin armoilla. Ilmonien koti oli haaveitten laisesta pohjasta.” talo, jossa kaikki unelmat hitaasti mutta vääjäämättä hapertuivat tyhjäksi kuoreksi.”

Aarnio kertoo pohtineensa paljon sitä, miksi äytin tänään tämä Ilmonien suneljäkymkuhaara sammui. mentäkaksi.

Minkä vuoksi yksiNeljäs maaliskuuta kään Ilmonien lap1946. Äitini kertosista ei avioitunut? man mukaan kahdekMistä tuli pelko san aikaan aamulla. maallista rakkautPäätin viettää synta kohtaan? Miktymäpäivääni Leposi ajatus suhteeskodissa ja luonnosta vastakkaiseen tella samalla Suomen sukupuoleen oli Kuvalehteen artikkeheille niin vieras? lia Tulenkantajista.

Einarilla tosin tietMatkaseuraksi poitävästi oli nuoruumin hyllystäni Mika dessaan rakkausWaltarin ”Suuren ilsuhde Helsingissä, lusionin”. Valinnan mutta hän katkaisi tein umpimähkään, sen ja pakeni Kansen enempää ajattelegasalle. matta, mutta Walta”Ehkä tunne oli rin kirja osoittautui liian suuri ja hallittärkeämmäksi kuin sematon, ehkä hän saatoin aavistaa. niin kuin muutkin Näin kirjoitIlmonit sublimoi sen taa Väsynyt vaeltamieluummin ylösja -romaanin kerpäin, kohti yhteyttojahahmo, Erkki tä johonkin suuOssian Niemenrempaan. Einar oli kari, joka kävelyvalmis tinkimään matkalla Kangakaikesta, jotta häsalan Lepokotiin nen ja taivaan väkohtaa suru-uutilillä ei olisi pilven sen tuttavansa Eihattaraakaan.” nar Ilmonin kuoEmeritusprofessori, kirjailija Aulis Aarnio kirjoitti romaanin Ilmonien kulttuuriperheen vaiheista. Usko sivistykIlmonit tavoitlemasta. Taiteilijan sen voimaan yhdistää kirjailijan kuvattaviinsa. telivat ja elivät tokuoleman jälkeiset deksi hengen voittapahtumat saat oa m a t e r i a s t a . vat aikaan sen, että Aar­nion mu­kaan kertoja alkaa kirsiihen liittyi olennaisesti myös uskonto. Heljoittaa kirjaa Ilmoneista ja sulautuu osaksi tarimi oli teosofi ja eli kuin laupias samarialainen, naa.

Einar hiljentyi yksin kirkossa ja haki luonnosta ”Halusin kuvata oman isäni ikäistä ihmistä, yhteyttä johonkin korkeampaan, mutta vierasjotta pääsin sisälle sen ikäpolven kokemuspiiti kirkkoinstituutiota, Arne oli kova saarnamies, rin. Kokonaisuuden kannalta oli olennaista viemutta halveksi pappeja. Vain Ainoa voinee dä kertoja toiseen myös maailmansotaan”, Aarluonnehtia uskonnollismieliseksi sanan totutusnio kertoo. Sota katkaisi sen yhteyden entiseen sa merkityksessä.

Eurooppaan, jonka kasvatteja Ilmonit kokivat ”On ollut kiinnostavaa ja tärkeääkin poholleensa. tia, miten eri tavalla heidän uskontokäsityksenRomaanissa Ilmonit vetoavat kertojaan, jot-

T

24

saarnamies Arne tunsi puoli kylää. Aulis kinusi kaverinsa kanssa postimerkkejä Arnelta, sillä merkkejä keräilevät pojat olivat kuulleet puhuttavan Ilmoneiden merkittävästä kokoelmasta. ”Emme yrityksistä huolimatta saaneet merkin merkkiä. Kokoelma päätyi kotia Arnen kuoltua tyhjennettäessä jonkun matkaan, ja se tiettävästi tuhoutui myöhemmin tulipalossa.”

Tuhoutuminen oli myös muun Ilmonien maallisen omaisuuden kohtalona. Viimeisenä talossa asuneen Arnen kuoleman jälkeen kului vuosi ja autioitunut talo purettiin. Talon tyhjennyksen aikaan Aarnio ei ollut paikkakunnalla, mutta hävityksellä oli silminnäkijöitä. Eräs kulttuurihenkilö pelasti pihamaalta talteen sateen kasteleman ja tuulen riepottaman kirjeen, jonka Goethe oli kirjoittanut Immanuel Ilmonille.

Matkoilla ollut Kangasalan kirjaston kirjastonhoitaja olisi halunnut pelastaa arvokkaimmat Ilmonien jäljellä olleista kirjoista, arkistoida Ilmonien kirjeet ja muun kulttuurihistoriallisesti arvokkaan aineiston. Hänen toivettaan hävityksen suorittaneet eivät kunnioittaneet. Kun kirjastonhoitaja palasi, oli kaikki mennyttä.

Aarniota Ilmonien tarina puhuttelee yhä.

Elämme ahneuden, tehokkuuden ja yltäkylläisyyden aikaa. Harva ihminen kykenee Einar Ilmonin tavoin pysähtymään ja rakastamaan hiljaisuutta, ihailemaan karussa ympäristössä sinnittelevää koivua tai metsän pienintä ja vaatimattominta vanamoa. ”En halua moralisoida, mutta haluan tarjota ajattelemisen aiheita. Ihmiset hamuavat sitä ja tätä, sijoittavat viimeisen euronsa Kanarian matkaan. Toisinkin voi elää ja asettaa unelmansa. Ilmonit olivat valmiita luopumaan aineellisesta voidakseen elää ihanteidensa mukaan.”

Aarnion Väsynyt vaeltaja jättää jäljen lukijaansa. Se esittää rohkeaa kritiikkiä, jonka kärki osuu niihin, joiden moraali on kaupan, ja myös niihin, Aarnion Väjotka tekevät taidetta rahas- synyt vaelta. Maallinen vaelluksemme taja jättää on lyhyt, ihmiskunnan huojäljen lukimattavasti pidempi. Mitä merkitystä on jalolla aatteeljaansa. la, kulttuurilla, taiteella, jos materiasta tulee ihmisarvon mitta?

Ilmonit ovat poissa, mutta ehkä heidän henkinen perintönsä elää. Siihen voimme tutustua paitsi Aarnion romaanin myös kesäkuussa Kangasalla avautuneen Einar Ilmonin taidetta esittelevän näyttelyn kautta. Näyttely on avoinna

ta tämä antaisi heidän tulla kuulluiksi. Saman vetoomuksen on tuntenut Aulis Aarnio. Ilmonien tarinan kertomiseen ei riittänyt kaksi näytelmää, tarvittiin vielä romaani. Kuinka paljon kertojassa on lopulta kirjailijaa itseään?

Aarnio vastaa, ettei Erkki Niemenkari ole hänen alter egonsa, mutta myöntää, että kirjoitti kertojaan paljon sävyjä omasta ajattelustaan. ”Olen aistinut Tulenkantajien ja Kiilan merkityksen omalle tavalleni ajatella. Viljo Kavaja on ykkössuosikkini, hän nousi köyhyydestä ja yritti taiteessaan vaikuttaa yhteiskunnan muuttumiseen.”

Waltarin Suuri illusioni ja filosofi Ludwig Witt­ gensteinin ajatukset 1920-luvun Wienistä ovat olleet Aarniolle merkityksellisiä. Elettiin aikaa, jolloin Habsburgien kaksoismonarkian yksinvaltius ja jäykkyys muuttuivat riemukkaaksi elämisen vapaudeksi, kokeilunhaluksi ja rajojen rikkomiseksi. Tuo riehakas vuosikymmen etsi hyvyyttä, kauneutta ja totuutta. Sitten tuli Hitler ja kymmenen ilon vuotta päättyivät.

Aarnio sanoo, ettei Ilmonien illuusio tietystikään ole yhtä kuin 1920-luvun Euroopan henkinen ilmapiiri, mutta Ilmonien ajatuksia ja elämää voi peilata sitä vasten. Varsinkin Einarilta kuulee menneen Euroopan kaikuja. Hän suree tuon Euroopan katoamista, ja ehkä siksi hänelle kansalaissota ja etäältä koetut maailmansodat ovat lamaannuttavia kokemuksia.

Väsynyt vaeltaja kuvaa suuren illuusion särkymistä. Kertojan kautta romaanissa avautuu monia sivupolkuja. Aarnio halusi Kulttuurin arrakentaa niiden avul- vostus ja usko la fiktion, jossa kertoja sivistyksen voinousee uskottavaksi Ilmaan yhdistää monien ajan kuvaajaksi, perheen tulkitsijaksi kirjailijan kuvatja ymmärtäjäksi. Ja seltaviinsa. lainen on myös Aarnio itse. Kulttuurin arvostus ja usko sivistyksen voimaan yhdistää kirjailijan kuvattaviinsa.

Omine kamppailuineen Einar Ilmoni oli kuin kirkas soihtu kadonneelta ajalta, jolle mikään vastaus ei ollut riittävä, eikä mikään työ valmis.

A

ulis Aarnio kuvailee, miten hänen ohut sidelankansa Ilmoneihin syntyi jo lapsuudessa. Äiti oli diakonissa-sairaanhoitaja Aino Ilmonin ystävä. Einarin Aulis sanoo tavanneensa pikkupoikana yhden ainoan kerran ja silloinkin vain ohimennen. Kiertävä

25

poissa. Askelkaan ei kuulunut. Jalka painui äänettömästi pehmeään sammalikkoon. Kulkija kuuli korvissaan vain oman sydämensä lyönnit. ■

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa syyskuun alkuun saakka.

Tyyni veden kalvo, liikkumattomat puitten latvat olivat Einarin mielenmaailman tukipuut, niin kuin se hiljaisuus, joka ympäröi hänet harjun syvänteiden pohjalla. Elämän kohina riitasointuineen oli sieltä

Artikkelin kursivoidut tekstit ovat lainauksia Väsynyt vaeltaja -romaanista.

Einar Ilmoni teki omakuvasta useita versioita. Omakuva vuodelta 1910 oli lähtökohtana Aulis Aarnion Väsynyt vaeltaja -romaanin etukannen suunnittelulle. Kirjan kannet ja muun ulkoasun toteutti Warelian graafikko Mikko Ylinen.

26

Aulis Aarnio: Väsynyt vaeltaja.

Romaani (Warelia 2019) • • •

Kovakantinen 326 sivua ISBN 978-952-5940-53-4

Väsynyt vaeltaja on saanut nimensä taidemaalari Einar Ilmonin maalauksen mukaan. Todellisuuspohjainen romaani kertoo Einar Ilmonin ja koko Ilmonin sivistysperheen poikkeuksellisen ja arvoituksellisen tarinan. Samalla se kutsuu lukijan kysymään itseltään, mikä elämässä on todella tavoittelemisen arvoista.

”

Parhaiten Ilmonien maailmankuvasta puhuttaessa osunee kohdalleen luonnehdinta radikaali konservatismi.

Ilmonit eivät olleet vain älymystöä, he olivat sivistyneistöä syvemmässä mielessä kuin ne älymystöön tai herrasväkeen itsensä korottaneet miehet ja naiset, jotka olivat valmiit kyydityksiin ja terroriin. Ilmonit olivat kulttuurisuku, jolle isänmaa oli tärkeä, mutta he tunsivat itsensä vieraiksi 1930-luvun ilmapiirissä, jossa valkoiset vihasivat punaisia, punaiset valkoisia, ruotsinkieliset suomenkielisiä ja päinvastoin ja kaikki yhdessä venäläisiä. Ilmonien moraalia kannatteli erilaisen hyväksyntä, suvaitsevaisuus, lähimmäisenrakkaus ja toisen ihmisen kunnioittaminen ihmisenä. Heillä oli voimaa hyväksyä nekin, joiden he aavistivat pilkkaavan heitä.

Ilmonien mukanaan kuljettama kulttuuriperintö oli liian vahva, että he olisivat antautuneet massan vietäviksi.

He halusivat porautua omille juurilleen ja olla niille uskollisia.

”

Jos etsii pysyvää, on hakeuduttava syviin, hiljaisiin vesiin.

Väsynyt vaeltaja on Aulis Aarnion (s. 1937) seitsemäs kaunokirjallinen teos. Aarnion aiempia historiallisia romaaneja ovat olleet mm. Kettu ja leijona (WSOY 1995) ja Münsterin kirjuri (WSOY 2001).

27

Juho Jokinen. Kaikella rakkaudella.

Päiväkirjaromaani. (Warelia 2019) • •

2. painos, pokkariversio ISBN 978-952-5940-60-2

Mies, joka rakastaa hiljaisia hetkiä, elää pikkulapsiperheen hullunmyllyssä, jossa ei kuule omia ajatuksiaan. Rahasta on pulaa, joten mies tekee kahta työtä eikä ehdi nukkua tarpeeksi. Tulossa on kolmas lapsi. Mitä tekee mies? Alkaa kirjoittaa kaiken keskellä päiväkirjaa.

Juho Jokisen Kaikella rakkaudella on miehen raskauspäiväkirja. Romaani etenee raskausviikko raskausviikolta.

”

”

Neuvola puhuu äidille äidin oloista, tunteista ja käytännön asioista kuten imettäminen ja oma jaksaminen. Joskus harvoin mainitaan, ettei parisuhdetta pidä unohtaa ja sen ylläpitämiseen saa, niin halutessaan, ulkopuolista apua. Sekin vain äidin jaksamisen takia. Mutta mies on tärkeä. Se mainitaan. Tyhjiä sanoja. Ei ensimmäistä lasta odottava isä tiedä, mitä se vaatii tai mistä joutuu luopumaan.

Hauskaa luettavaa, jos kohta pistää myös ajattelemaan.”

– Harri Moisio, Radio Rockin Korporaatio 2.5.2019

”

Osuu ihan täydellisesti ytimeen.”

– Kim Sainio, Radio Rockin Korporaatio 2.5.2019

28

Kaikella rakkaudella, toivoo Juho Teksti ja kuva: Minna Isotalo

R

Mies ja nainen elävät omissa kuplissaan, eikä nainen välttämättä tajua mitä miehen päässä liikkuu. ”Miehelle lapsi ei ole niin konkreettinen kuin naiselle, ja silti sitä yrittää elää niin kuin asia oli­ si toisin.”

askaus on yksin naisen koettelemus, riippakivi tai jotain aivan ihanaa. Mutta se on naisen. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ja tässä asiassa miehelle ei vieläkään ole paikkaa. Kohta kolmen lapsen isänä en edelleenkään näe, mikä miehen rooli on. Sen lisäksi siis, että siittää.

Näin purkaa tuntojaan Juho Jokinen, 35, teh­ dessään tiliä itsensä ja ympäröivän todellisuu­ den kanssa. Jokinen kuvaa päiväkirjaromaa­ nissaan Kaikella rakkaudella pikkulapsiperheen hullunmyllyä, jossa ei kuule edes omia ajatuk­ siaan.

Lapset oireilevat päiväkodin aloittamista, sai­ rastelevat, puolison puhe pulppuaa taukoamat­ ta, työvuorot ja kotityöt kaatuvat päälle, koira­ kin sekoilee ja yöunet ovat vähissä. Rahasta on pulaa, mies tekee kahta työtä vartijana ja hiero­ jana. Tulossa on kolmas lapsi. Kaiken kaaoksen keskellä hän alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. ”On asioita mitä ei sanota raskaana olevalle naiselle. Kenelle olisin puhunut? Kirjoittaminen on terapeuttista”, Jokinen toteaa. ”Vaikka kirjoitinkin lähinnä öisin hiljaisen työvuoron aikana, joskus varastin myös per­ heeltäni aikaa sanojen suoltamiseen”, hän tus­ kailee.

Jokinen myötäelää päiväkirjaromaanissa vai­ mon mielialavaihtelut ja huolenaiheet. Kuun­ telee, kun vaimo kertaa Facebookin mamma­ ryhmien keskusteluja. Hän kiinnostuu – jo kolmannen kerran elämässään – raskausajan ruokavaliosta, suosituksista, rajoituksista ja muiden äitien kokemuksista. ”Tajusin ”Tajusin kuinka yksin minä miehenä olen raskauden kanssa.kuinka ykNäennäisesti saan osallistua nai­ sin minä sia puhuttaviin keskusteluihin, miehenä mutta oikeutta kannanottoihin tai mielipiteisiin minulla ei ole. olen raskauden Se on turhauttavaa.”

Jokisen mukaan miehelle on kanssa.” raskaudessa vain tukijan rooli.

J

ustiina oli päiväunilla ja Kosti katseli tablettia olohuoneessa. Saimme hoidettua pikaiset alta pois ennen Kostin ryntäämistä makkariin tabletti kädessään. Oli hieman hämmentävää maata siinä sängyssä vielä sisäkkäin, tuntien kuinka kiima valui pitkin lanteitamme. Juttelimme niitä näitä Kostille, että pääsimme lähes huomaamattomasti pois tilanteesta.

Seksi on parisuhteessa vähissä. Jokinen kir­ joittaa, miten arki imee ihmisestä mehut, pian seksistä ei jakseta enää edes uneksia. Mies ja nainen ovat yksinkertaisesti töiden, päiväkodin ja sen lieveilmiöiden rasittamia, loppuun kalut­ tuja unissakävelijöitä.

Kahdenkeskistä aikaa ei juuri ole, pieniä het­ kiä pariskunta saa pihistettyä itselleen, kun iso­ vanhempia saadaan lapsenvahdiksi. Oma aika on yhtä lailla kortilla. Ilmenee taistelua ja syyl­ listämistä siitä, kumpi tekee enemmän. ”Jos elämä tuntuu taistelutantereelta, on hyvä muistuttaa itseään, ettei se oma rakas ole vihol­ linen. Jos lakkaa kuuntelemasta ja kuulemasta toista, tekee virheen. Ollaan samalla puolella kuitenkin”, Jokinen miettii. ”Perheessämme ongelmien määrä on vakio, laatu vaihtelee. En silti ikinä vaihtaisi tätä mi­ hinkään. Lapset opettavat elämään päivä ker­ rallaan.”

T

uska saa väistyä luonnollista tietä, kun päiväkodissa jokainen hoitaja juoksee vuoron perään kertomaan minulle aivan onnessaan, kuinka Kosti oli syönyt kalapuikkoja tänään. Ylistäviä kehuja siitä, kuinka reippaita lapsia meillä onkaan. Pihalla painavat menemään, Justiina kontaten

29

Juho Jokinen ja kuopus, Jiia, josta on tulossa isosisko. Perheen neljännen lapsen on määrä syntyä syksyllä.

30

ja Kosti kiipeillen isompien poikien kiipeilytelineen läpi. Oloni on kuin ylitsevuotavalla maljalla.

Jokinen on aina halunnut isäksi. Kun raskaus­ testi nykyisen puolison kanssa näytti positiivis­ ta vain muutaman kuukauden seurustelun jäl­ keen, ei Jokinen epäröinyt. ”En ole varma, mistä vimmainen tarpeeni tul­ la isäksi johtuu. Suhde omaan isääni ei ole täy­ sin ongelmaton. Ehkä on niin, että saadakseni hyvän isäsuhteen minun piti itse ”Jokinen ryhtyä isäksi.”

Jokinen sanoo, ettei hänellä ollut on aina ennakko-odotuksia tai oletuksia halunnut isyydestä, hän on ollut onnellinen isäksi.” ja kiitollinen siitä, että lapset ovat terveitä.

Mitä isyys Jokisen mielestä on? ”Ainakin osittain se on pysähtymistä ja läsnä­ oloa. Ei minulla ole kysymykseen tyhjentävää vastausta, mutta miten voisikaan olla? En ole tullut viisaammaksi, olen edelleen tutkimus­ matkalla isyyteen.”

Jokinen ei suostu tasa-arvoaktivistin rooliin, hän ei halua olla kolmekymppisten miesten ää­ nitorvi. Mutta siltikin, en voi olla miettimättä: henkilökohtainen on poliittista.

Jokinen hymähtää: ”Niin kai sitten.” ”Puhutaan, miten hienoa ja tärkeää miesten osallistuminen ja vanhemmuuden jakaminen on. Se on vaan puhetta. Isyys on edelleen margi­ naalissa, se ei näy käytännön tasolla mitenkään.

Neuvolassa minua ei noteerattu, ei siellä ole esitteitä isä-vauva-ajasta tai tukea isälle, isä-ryh­ miäkin on vähän. ” Ainoat isälle osoitetut informaatiot, jotka Jo­ kinen muistaa bonganneensa neuvolasta, koski­ vat nekin lapsen äitiä. Seinällä olevassa lapussa kehotettiin isää ottamaan yhteyttä, mikäli tämä epäilee puolison käyttävän päihteitä tai olevan masentunut.

Tarve jäsentää maailmaa kirjoittamalla jäi päälle, joten Jokinen alkoi kirjoittaa blogia. ”14 jalkaa ja 1 häntä” -blogi alkaa siitä, mihin ro­ maani loppuu. ■ Tekstin kursivoidut kohdat ovat lainauksia Jo­ kisen teoksesta.

J

Juho Jokisen päiväkirjaromaani Kaikella rakkaudella julkaistiin huhtikuussa 2019. Kesäkuun lopun Vanhan kirjallisuuden päivistä alkaen se on saatavilla huokeana pokkariversiona.

uho Jokinen kirjoittaa paatoksella, kuvaa jopa brutaalisti pikkulapsiperheen arkea ja raskausaikaa miehen näkökulmasta. Mutta jokainen sana on kirjoitettu kaikella rakkaudel­ la. ”Kavereiden kanssa innostuimme vertaile­ maan raskauskokemuksia. Idea päiväkirjasta lähti siitä.”

Aluksi Jokisen oli tarkoitus kirjoittaa enem­ män huumorilla, sellaisia vähän surkuhupaisia juttuja. Mutta tekstiä syntyi kuin itsestään ja sen sävy oli enemmän realistinen kuin hilpeä.

31

Kokemuksia kustantajasta Teksti: Minna Isotalo

"KULTTUURIN KULTTUURIN SASTAMALA" SASTAMALA piirtää kokonaiskuvan Sastamalan ainutlaatuisesta kulttuuriperinnöstä. Teos myös dokumentoi, miten Sastamala on tätä perintöään hyödyntänyt – ja haaskannut.

Helsingin Sanomat 28.10.2005.

Päällys: Mika Rautanen

06 www.warelia.fi ISBN 978-952-5940-23-7

Marja-Liisa Rönkkö

K U L T T U U R I N

SASTAMALA "KULTTUURIN KULTTUURIN SASTAMALA" SASTAMALA piirtää kokonaiskuvan Sastamalan ainutlaatuisesta kulttuuriperinnöstä. Teos myös dokumentoi, miten Sastamala on tätä perintöään hyödyntänyt – ja haaskannut.

"Sastamalan brändi on tässä teoksessa: sivistys, kirja ja taide, mutta miten ilmaista sama yhtä nasevasti nykykeinoin. Puuveistos 'Anna itse kolmantena' kuuluu niihin teoksiin, jotka ovat alun perin kuuluneet Pyhän Olavin sisustukseen. Ei liene sattumaa, että Jeesus-lapsella on kädessään kirja. Kuva Vapriikin näyttelyjulkaisusta Ristin ja Olavin kansaa (2000), veistos on Kansallismuseon kokoelmissa ja kuvaaja Markku Haverinen."

”Tämä on rakkauskirja lapsuuteni kotiseudulle, joka antoi pohjan kaikelle sille, mitä elämästäni sitten tuli.”

Helsingin Sanomat 28.10.2005.

32

Päällys: Mika Rautanen

06 www.warelia.fi ISBN 978-952-5940-23-7

SASTAMALA

itse ehtinyt miettiä niiden toimivuutta. Mutta loppuun Rönkkö on koonnut Sastaittajan tehtävähän Kirjan se onkin, ja annoin hänelle vapaat kädet. Isä-kirjassa Mika oli suorastaan tamalan kulttuurin virstanpylväät siitä lähfenomenaalinen, tuntui ettävakituinen hän luki ajatuksiani tien, kun asutus seudulla alkoi. suoraan päästäni ja toteutti ne vielä pykälää paremmin.”

"Tämä on rakkauskirja lapsuuteni kotiseudulle, Suomalaisten kustannusliikkeiden kirjoa ajajoka antoi pohjan kaikelle sille, mitä elämästäni sittellen Rönkkö näkee, että Warelian kaltaiselle ten tuli. Tämä on myös kiitoskirja niistä myöhemmistä toimijalle on tarvetta. vuosista, olen voinut toimia ”Nyt kun joina tuntuu välillä siltä, ettäkotiseutuni kaikki on hyväksi." pelkkää höttöä, on hirveän hauskaa tehdä yhteistyötä kunnianhimoisten ammattilaisten kanssa. Omakustanteitahan on nykyään helppo tehdä ja niitä voi saada vaikka miten halvalla, mutta Wareliasta olen saanut täyttä priimaa. Itselleni painetun kirjan kansi on tärkein. Samantasoista työtä olen saanut vain SKS:stä.” □

KULTTUURIN

Kun Valtion taidemuseon ylijohtajana toiminut Marja-Liisa Rönkkö palasi Dosentti Marja-Liisa Rönkkö on urallaan mm. johvuonna 2000 muutamaksi vuodeksi tanut Valtion taidemuseota ja ollut perustamassa museologian oppiainetta Helsingin yliopistoon. kotiseudulleen perustamaan Suomen Hän on julkaissut Warelian kautta teokset hän Kult- alkoi kirjoittaa kirjainstituuttia, tuurin Sastamala (Warelia 2016) ja Isäni tarina Tyrvään Sanomiin havaintojaan ja kan– Kaskipellon laidalta kaupungin rakentajaksi nanottojaan. Tarkkanäköisiä puheen(Warelia 2018). vuoroja syntyi vuosina 2001–2016 kymmeniä. Tässä kirjassa ne julkais”Hän onnistui ällistyttämään minut jo kulttaan oivaltavan tuoreilla jälkikommentaareilla tuuri-kirjassa, erityisesti kannen varustettuina. osalta. Haalin niitä kuvia silloin kiireellä enkä

Marja-Liisa Rönkkö

Kirjan loppuun Rönkkö on koonnut Sastamalan kulttuurin virstanpylväät siitä lähtien, kun vakituinen asutus seudulla alkoi.

"Tämä on rakkauskirja lapsuuteni kotiseudulle, joka antoi pohjan kaikelle sille, mitä elämästäni sitten tuli. Tämä on myös kiitoskirja niistä myöhemmistä vuosista, joina olen voinut toimia kotiseutuni hyväksi."

SASTAMALA

Marja-Liisa Rönkkö on tehnyt Warelian kanssa kaksi yhteiskustannetta: Kulttuurin Sastamala ja Isäni tarina – Kaskipellon laidalta kaupungin rakentajaksi.

Ensimmäinen kir”Tämä on rakkauskirja lapsuuteni ja kotiseudulle, sai alkunsa, kun joka antoi pohjan kaikelle sille, mitä elämästäni sitten tuli.”

Rönkkö päätti koota paikallislehteen kirjoittamansa kolumnit ja mielipiteet kirjaseksi ja tarjota sitä kaupungille, joka olikin alkuun kiinnostunut mutta vetäytyi sitten. Kun teksti kuitenkin oli jo koossa, hän halusi tehdä työn nimenomaan Warelian kanssa, ja se kannatti. ”Kustantaja näki siinä aineksia oikeaan kirjaan, ehdotti kuvitusta ja pyysi ajantasaista kommentaaria jokaiseen juttuun. Siitä innostuin lisää ja kokosin vielä kulttuurin aikajanan kotikirjastoni pohjalta.”

Rönkön mukaan laa­­dukkaan kustannustyön lisäksi kehut ansaitsee ulkoasun suunnittelu ja toteutus.

Marja-Liisa Rönkkö Helsingin SanoTämän kirjan graafikmissa 2005 (lehtileike Kulttuurin kona toimi Mika RauSastamala -kirjassa). tanen, joka on taittanut lähes puolet kaikista Warelian kirjoista.

KULTTUURIN

Kun Valtion taidemuseon ylijohtajana toiminut Marja-Liisa Rönkkö palasi vuonna 2000 muutamaksi vuodeksi kotiseudulleen perustamaan Suomen kirjainstituuttia, hän alkoi kirjoittaa Tyrvään Sanomiin havaintojaan ja kannanottojaan. Tarkkanäköisiä puheenvuoroja syntyi vuosina 2001–2016 kymmeniä. Tässä kirjassa ne julkaistaan tuoreilla jälkikommentaareilla varustettuina.

Marja-Liisa Rönkkö

Marja-Liisa Rönkkö: ”Yhteistyötä kunnianhimoisten ammattilaisten kanssa”

Wareliaani 2019

Ilpo Mikkola: ”Koutsausta alusta loppuun”

Mikkola sanoo ajatelleensa, että turhanpäiväisemmistäkin asioista on kirjoitettu. Hänen toiveensa oli saada YK-tarinaan hieman normaalista poikkeavaa kulmaa. Rauhanturvatoiminnassa on mukana muitakin kuin sotilaita.

Lisäksi asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Kaikki ei ehkä ole niin hyvää ja kaunista kuin annetaan ymmärtää. ”Marko kertoi yleisesti, mikä tarinassani oli hyvää ja mitä tarvitaan lisää. Kannusti kaiken aikaa. Yritin valikoida sopivia valokuvia huonolla menestyksellä. Lopulta lähetin koko kuvapinkan Markolle, joka valitsi kuvat. Sain pari kuukautta aikaa lopulliseen säätämiseen. Sen jälkeen en tehnyt mitään.”

Kirjaan tuli neljä 16 sivun kuvaliitettä eli yhteensä 64 sivua värikuvia. Kuvaliitteiden, kansien ja koko kirjan ulkoasusta huolehti Warelialle paljon graafista suunnittelua tekevä taiteilija Mikko Ylinen.

Warelia julkaisi Ilpo Mikkolan Kova vuosi Mogadishussa -teoksen viime kesänä. Kun Mikkola näki lopputuloksen ja luki sen, tuli hänelle epätodellinen olo. Olenko minä kirjoittanut tuon kaiken? ”Sitten tajusin, miten hienosti tarinani oli muokattu luettavaan muotoon. Juuri kuten sen olisin halunnutkin. Vain Marko tietää, miten paljon työtä kertomuksessani oli. Ja minä. Tiesin toistoista ja muista virheistäni, mutta olin liian lähellä tekstiä niitä huomatakseni. Marko fiksasi kaiken hienosti. Olin todella tyytyväinen. Itseluottamus kasvoi, kun kaikki luulivat, että olin koko homman saanut itse aikaiseksi. Aina en tullut luuloa korjanneeksi, taisi olla ajanpuutteen vuoksi.” □

”Luin kirjan, joka oli mielestäni hienosti ja huolella toimitettu. Kustantaja oli Warelia ja kustannustoimittaja Marko Vesterbacka. Minulla ei ollut mitään käsitystä kustantajasta ennen sitä.

Kirjan kirjoittaja kertoi Markon koutsanneen häntä alusta loppuun. Ajattelin, että juuri tuota tarvitsisin minäkin, jos käsikirjoitukseni kelpuutettaisiin”, kertoo Ilpo Mikkola.

Mikkola oli ollut 1990-luvulla YK-virkailijana vuoden Somalian Mogadishussa keskellä sisällissotaa. YK ja USA toimivat Somaliassa vihamielisessä ympäristössä ja epäonnistuivat autettaviensa auttamisessa täydellisesti. Tapahtumien ytimessä ollut Mikkola kirjasi asioita jo tuoreeltaan muistiin. Warelialle lähettämässään käsikirjoituksessa hän oli koonnut muistojen, muistiinpanojen ja moninaisten dokumenttien sirpaleita yhteen.

Kirjassaan Kova vuosi Mogadishussa (Warelia 2018) Mikkola muistelee kaoottista, vaarallista ja tragikoomista vuottaan keskellä Somalian sisällissotaa. Sirpaleista koottu teos näyttää havainnollisesti, mikä kaikki Somaliassa meni pieleen.

Mikkola kertoo myös veijaritarinoita siitä, kuinka YK:n kustannuksella tehtiin paljon rahaa.

Klaukkalassa asuva Ilpo Mikkola on pitkän linjan YK-veteraani, hän on toiminut järjestön kenttäpalveluorganisaatiossa Field Servicessä eri puolilla maailmaa. – Kirjailijan kuva: Tapio Vanhatalo / Valokuvaamo Vanhatalo.

33

Satu Rantaeskola: “Wareliassa kirjailijaa kuunnellaan”

Hänellä on kokemuksia myös Wareliaa suuremmista kustantamoista.

“Isossa kustantajassa on omat etunsa, varsinkin jos kohdalle osuu hyvä kustannustoimittaja - niin kuin minulle on käynyt. Mutta iso merkitsee myös jollakin tapaa suurempaa, tarkemmin säänneltyä ja todella tiukasti aikataulutettua tekemistä. Kirjoittajana olet silloin vain yksi monista, mutta Warelialla kokee olevansa todella tärkeä kirjoittaja.”

Rantaeskolan mukaan on ollut tilanteita, joissa pienen ja ketterän Warelian kyky joustaa aikatauluissa on johtanut parempaan lopputulokseen.

“Kirjantekijänä pidän siitä, että saan tehdä asiat varmasti kunnolla ja huolellisesti valmiiksi.

Varsinkin asiaan ja substanssiin liittyvien teosten kuten oppikirjojen kohdalla tämä on erityisen tärkeää. Kirja jää historiaan, ja yksikin liian tulkinnanvarainen lause voi muuttaa paljon.” □

Warelia on noin vuosi sitten kustantanut lapsen edunvalvontaa lastensuojelu- ja rikosprosesseissa käsittelevän teoksen, jonka sisällöstä vastaavat Rantaeskolan lisäksi Marjukka Heikkilä ja Tuija Suikkanen-Malin. Toukokuussa Rantaeskolalta julkaistiin teos Rikos ja rikosprosessi.

Kirja luo aiheestaan kokonaiskuvan yhdistämällä rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden.

Näitä oikeudenaloja esitutkinnan näkökulmasta yhdistävää teosta ei ole Suomessa aikaisemmin julkaistu.

“Yhteistyö Warelian kanssa on sujunut kaikin puolin myönteisesti. Kustantaja on reagoinut nopeasti, jos jokin asia on mietityttänyt minua. Mielipiteeni on otettu kirjantekoprosessin aikana hyvin huomioon, ja

kompromisseja on tehty. Esimerkiksi uusimman teokseni kohdalla minulla tuli mieleen kehitysehdotus kirjan kannesta. Keskustelujen jälkeen kansi tehtiin toiveeni mukaan, ja kustantaja kertoi olevansa lopputulokseen oikein tyytyväinen.”

Rantaeskola sanoo kokeneensa, että pienenä kustantamona Warelia haluaa pitää erityisen hyvää huolta kirjailijoistaan.

Satu Rantaeskola (OTK, VT) on rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden asiantuntija. Hänen tuoretta teostaan ”Rikos ja rikosprosessi” käytetään muun muassa Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjana. – Valokuvaamo Magio.

34

Tuomas Hoppu: ”Yhteistyö sujui jouhevasti” Vuonna 2017 ilmestynyt Kovaa aikaa -romaani lukeutuu Warelian myydyimpiin teoksiin.

Kovaa aikaa on monella tapaa erityinen teos. Tositapahtumista ammentava romaani ilmestyi 59 vuotta kirjoittajansa Paavo Järvisen kuoleman jälkeen.

Paavo Järvinen liittyi 17-vuotiaana helsinkiläiseen punakaartilaiskomppaniaan ja osallistui sen mukana taisteluihin useilla rintamilla. Omaelämäkerrallisen romaanin lukuiset kuvaukset todellisista tapahtumista ja ihmisistä voidaan osoittaa historiallisesti luotettaviksi, ja ne sisältävät myös uutta tietoa.

Suurin syy Kovan ajan suosioon oli itse teoksessa, mutta vaikutusta oli varmasti myös sillä, että historioitsija Tuomas Hoppu oli edesauttamassa sen päätymistä kirjamarkkinoille. Hän oli saanut käsikirjoituksen Järvisen pojalta. ”Eipä siinä tarvinnut kuin laittaa Markolle käsikirjoitus sähköpostitse ja nopeasti tuli hyvin kiinnostunut myönteinen päätös julkaisemisesta. Yhteistyö sujui jouhevasti.”

Hoppu kirjoitti Järvisen teokseen alkusanat ja selitykset. Hänen mukaansa romaani haastaa Väinö Linnan vakiinnuttaman kuvan sisällissodasta torpparikapinana. Kyseessä oli ennen muuta kaupunkilaisten yhteenotto. Vaikka kirjoittaja taisteli itse punakaartissa, on hänen näkemyksensä tapahtumista kypsä ja sovitteleva. Aseisiin tarttumisen Järvinen näkee suurena virheenä.

Teoksen myyntiä vauhdittivat muun muassa Aamulehden ja Ilta-Sanomien laajat artikkelit.

Hoppu kertoo huomanneensa median vaikutuksen. ”Jutut herättivät paljon mielenkiintoa. Etenkin silloin alkuaikoina huomasi luentotilaisuuksissa monta kertaa, että ihmiset olivat todella tietoisia kirjasta ja lukeneetkin sen. □

Tuomas Hoppu on filosofian tohtori ja historiantutkija. Kovaa aikaa -kirjaa varten kuvan Hopusta otti valokuvaaja Mikko Joona, kuten useimmat muutkin Warelian viime vuosien kirjailijavalokuvat.

Kovaa aikaa oli Warelian vuoden 2017 myydyin kirja.

Anna-Maria Suominen hoiti Warelian osastoa Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2017.

35

Olavi Toivola: ”Arvostuksen osoitus lämmitti”

kanssa Warelian puoleen luettuaan kustantamon Kovaa aikaa -romaanin. ”Olin olettanut, että Warelia julkaisee vain tietokirjoja. Soitin Markolle, ja vastaanotto oli hyvä. Marko soitti minulle takaisin, kun oli lukenut teoksesta puolet. Julkaisupäätös syntyi nopeasti.”

Kirjailija ja kustantaja tulivat heti hyvin toimeen. Toivolaa miellyttää se, että Wareliassa mennään kirja edellä eikä kirjailijasta tehdä mannekiinia – ainakaan jos kirjailija itse sellaista vieroksuu. ”Marko yllätti minut kertomalla, että lähettää teokseni tavoittelemaan Finlandia-ehdokkuutta.

Sellainen arvostuksen osoitus lämmitti suuresti.”

Toivola näkee, että Warelialla on oma paikkansa Suomen kustannuskentässä. ”Luulen, että Warelian tunnettuus lisääntyy.

Se ei ole suuri kustantamo, mutta sitäkin joustavampi. Markon rauhallisuus ja järjestelmällisyys on vaikuttavaa, kustannusliikkeen toiminta on satakuntalaisen vakaalla pohjalla.” ■

Olavi Toivolan toinen romaani, Abraham Braxin kunnia, julkaistiin Warelian toimesta viime kesänä. Tänä kesänä Toivolan teoksen päähenkilö herää eloon Tyrvään Pappilan amfiteatterissa.

Näytelmän on käsikirjoittanut kustantaja Marko Vesterbacka. ”Idea näytelmästä Tyrvään Pappilan teatterissa oli mukava yllätys, kun Marko sen minulle esitti. Enpä olisi arvannut, että Abraham päätyy vielä teatterin lavallekin”, Toivola naurahtaa.

Abraham Braxin tarinaa Toivola kuvailee tyrvääläiseksi kertomukseksi Tyrvään pappilan torpparista. Sopivampaa paikkaa näytelmälle on vaikea keksiä kuin pappilan pihapiirin kaunis miljöö. ”Tyrvään murre on lapsuuteni kieli. Marko auttoi murreilmaisun osalta romaanin viimeistelyssä, ja on kiinnostavaa kuulla näytelmän Abrahamin puheenpartta.”

Toivola kääntyi romaanikäsikirjoituksensa

Warelian graafikko Mikko Ylinen on toteuttanut myös Abraham Braxin kunnian ulkoasun. Romaanin etukannessa Ylinen käytti muokkaamaansa yksityiskohtaa Albert Edelfeltin piirroksesta.

Olavi Toivola on eläkkeellä oleva yritysjohtaja ja kirjailija. Kuva Mikko Joona / Valokuvaus.fi.

36

Matti Kankaanniemi: Ilmiö Jordan B. Peterson (Warelia 2019) • •

177 sivua ISBN 978-952-5940-48-0

Kanadalaisprofessori Jordan B. Peterson on noussut nopeasti kansainväliseksi kuuluisuudeksi ja kiistanaiheeksi. Petersoniin otetaan Suomessakin voimakkaasti kantaa. Suhtautuminen häneen kertoo paljon myös tämän hetken ideologisista jakolinjoista. Harva kommentaattori pysyy kylmänä. Monille hän on vaarallisten ideologioiden merkittävä kriitikko. Monien mielestä hän on itse vaarallinen ideologi tai sitten pelkkä latteuksien ja puolitotuuksien julistaja. Myös keskustelu Petersonista vilisee latteuksia ja puolitotuuksia.

Miksi Petersonia vastustetaan niin kiihkeästi? Mihin hänen arvostuksensa perustuu?

Tämä kirja ei ole fanin Tutkija, teol. tri Matti Kankaanniemi ruotii aihetta älyllisen individualismin hengessä. Kankaanniemi avaa ilmiö Jordan B. Petersokirjoittama eulogia niin erityisesti suomalaisen näkökulman. Kankaanniemi käsittelee eikä kiihkeän vaskirjassaan esimerkiksi sitä, miten Petersonin kritisoiman identiteettustajan hyökkäys. tipolitiikan vaikutus näkyy suomalaisessa tieteessä.

Peterson on kampanjoinut Kankaanniemi tarjoaa teoksessa myös 12 selväsanaista ja hyödylälyllisen individualismin listä ohjetta Petersonin tulkintaan.

”

puolesta blokkiajattelua vastaan ja kirjan taustalla on pyrkimys edetä tässä paradigmassa. Mielestäni Peterson on ymmärretty usein väärin, suuri osa lukemastani kritiikistä on joko heikkoa tai luokatonta ja joissain kritisoiduissa kohdissa Peterson on korkeintaan hiukan oikonut. Toisaalta joissakin kohdin näen Petersonin olevan väärässä tai yksinkertaistavan asioita liikaa.”

”

Tasapuolisuutensa, kiihkottomuutensa ja asiallisuutensa ansiosta Ilmiö Jordan B. Peterson on virkistävää luettavaa Petersoniin sekä kielteisesti että myönteisesti suhtautuville.” (Jouko Grönholm / Turun Sanomat 16.2.2019) 38

Osmo Ojansivu: Papiksi syntynyt. Tie joka minulle annettiin (Warelia 2019) • • •

Kovakantinen 181 sivua + 64 valokuvasivua ISBN 978-952-5940-54-1

Osmo Ojansivu oli pappi jo leikkitovereilleen: piti kiven päältä jumalanpalveluksia lakana selässä ja siunasi kuolleita lintuja. Tyrvään papin tiestä tuli ihmeellinen, mutta virka vaati myös raskaan veron. Muistelmateos katsoo kaikkea mennyttä levollisesti.

Rovasti Osmo Ojansivu (s. 1949) toimi kirkkoherrana evankelis-luterilaisen kirkon suuressa murrosvaiheessa. Ojansivu kertoo, millaista oli johtaa seurakuntaa perinteen ja uuden ajan puristuksessa. Muistelmat laajenevat näköalaksi kirkon muutokseen ja tulevaisuuteen.

39

Leevi K. Laitinen: Siivet kantoivat.

Minun elämäni (Warelia 2019) • • • •

Toimittanut Salla Yli-Erkkilä Kovakantinen 333 sivua + 64 valokuvasivua ISBN 978-952-5940-47-3

Kauppaneuvos Leevi K. Laitisen (s. 1931) elämästä on aiemmin julkaistu Ulla Appelsinin toimittama teos Lapsuus lahkon vankina (WSOY 2010). Paljon luettu teos saa nyt jatkokseen runsaasti täydennetyn ja päivitetyn muistelmateoksen, jossa Laitinen kertoo merkillisen ja koskettavan elämäntarinansa omin sanoin.

Siivet kantoivat on samalla sykähdyttävä yrittäjäelämäkerta. Laitinen ei ole niitä onnistujia, jotka löytävät selitykset menestykselleen lähinnä peilistä. Toiset ihmiset ovat niin henkilökohtaisessa elämässä kuin liike-elämässäkin usein ratkaisevan tärkeitä. ”Sain vastaanottaa täysin tuntemattomilta ihmisiltä apua uutta elämää rakentaessani. Ajattelin jo tuolloin, että sitten kun olen saanut oman elämäni raiteilleen, haluan jakaa tätä saamaani hyvää eteenpäin ja auttaa mahdollisuuksieni mukaan muita ihmisiä.”

Leevi K. Laitinen on ollut aina aktiivinen monen toimen mies. Eläkeiässä hän muun muassa aloitti lentoharrastuksen, joka jatkuu yhä.

”

Minua on aina kiehtonut ajatus kimalaisesta, jonka ei rakenteensa puolesta mitenkään pitäisi pystyä lentämään.

Näen itseni tuollaisena kimalaisena. Aivan kuten tuo siipiniekka, pystyin mahdottomista lähtökohdista käsin nousemaan siivilleni elämässäni. Niin ihmeellistä on elämä!”

”

Leevi K. Laitisesta on kirjoitettu paljon.

Vuonna 2010 ilmestyi toimittaja Ulla Appelsinin kirjoittama Lapsuus lahkon vankina - Leevi K. Laitisen tarina (WSOY).

Nyt on Laitisen itsensä vuoro kertoa.” (Satakunnan Kansa 14.2.2019)

40

Siivet kantoivat hyvään elämään Teksti: Minna Isotalo

M

”Ehkä on niin, että lapsella on ainutlaatuinen kyky sopeutua ja selviytyä. Kun pakenin kartanolaisten luota, sain niin paljon apua ja tukea muilta ihmisiltä, että olen siitä ikuisesti kiitollinen. Kaikki se ystävällisyys esti minua luisumasta pimeyteen.”

Laitinen myöntää, että hänellä oli vaihe, jolloin usko oli koetuksella. ”Maailma on kuitenkin niin täynnä ihmeellisiä asioita, että minun on pakko uskoa Luojaan.

Uskon myös, että kaikki se hyvä, mikä elämääni on tullut, on ollut Korkeimman vaikutusta.”

iten vuosien fyysisestä ja henkisestä väkivallasta voi selvitä järjissään?

Miten rakkaudettoman lapsuuden ja nuoruuden elänyt ihminen voi kuitenkin itse rakastaa? Miten uskonnolla alistettu voi säilyttää uskonsa?

Esitän kysymykseni kauppaneuvos Leevi K. Laitiselle ennen hänen Siivet kantoivat -omaelämäkertansa julkistamistilaisuutta. Laitisen silmät kostuvat. Hän miettii hetken ja vastaa:

L

eevi Laitinen joutui kartanolaisen uskonlahkon vangiksi neljävuotiaana, ja hänestä tuli lapsisaarnaaja. Aikuisuuden kynnyksellä Laitisen onnistui paeta lahkosta sisarensa kanssa. Lapsesta saakka työntekoon tottunut, lähes kouluttamaton mies rakensi työ­ uransa tyhjästä.

Uransa huipentumana Laitinen kipparoi Varova Oy:n firmaksi, jonka liikevaihto oli hänen jäädessään eläkkeelle 70 miljoonaa euroa. Laitinen on ollut elämänsä aikana mukana lukuisissa hyväntekeväisyysprojekteissa. Saavutettuaan varallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia hän ei ole epäröinyt laittaa hyvää kiertämään.

Siivet kantoivat -teoksessa Laitinen kertoo koskettavan elämäntarinansa omin sanoin.

Laitisen lapsuus oli täynnä sadismia ja maailmanlopun odotusta. Hän sanoo selvinneensä järjissään, Kirjoittajaskoska näki myös normaalia ta ja kuselämää ja tavallisia perheitä. tannustoiLaitinen ymmärsi varhain, ettei kartanolainen maailman- mittajasta tuli kirjankuva ole tosi.

Warelian kustannustoimit- tekoprotaja Salla Yli-Erkkilä toimitti teoksen tiiviissä yhteistyössäsessin myöLaitisen kanssa. Kirjoittajasta tä läheiset ja kustannustoimittajasta tuli toisilleen.

Siivet kantoivat julkistettiin ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2019. Lämminhenkinen julkistustilaisuus puheineen ja lauluineen pidettiin Huittisten pääkirjastossa.

41

Elämäkerran yhdistämät. Leevi K. Laitisen kirjan toimittaminen oli Salla Yli-Erkkilälle ikimuistoinen matka.

Kuva kirjanjulkistuksesta: Minna Isotalo.

”Minulle oli alaotsikko on Minun tärkeää saada elämäni, ja kirja kattaa tasapainoisesti myös ai­ vaimoni Annin kuisiän vuosikymmenet tarina kirjaan aivan viime aikoihin mukaan, ja Salla asti. Vaiheet yrityselämässä ovat keskeinen toteutti sen to- osa kirjaa. Esiin nousee della hienosti.” vahvasti myös Laitisel-

kirjantekoprosessin myötä läheiset toisilleen.

Yli-Erkkilä sanoo vaikuttuneensa Laitisen asenteesta, siitä, miten tämän elämässä ei ole ollut sijaa itsesäälille tai katkeruudelle. Leevi K. Laitinen on aina suunnannut katseensa eteenpäin.

Laitinen löysi rinnalleen Annin, jonka kanssa sai kaksi lasta, Timon ja Pekan. Siivet kantoivat kertoo Anninkin tarinan. Kartanolaisuus vaikutti myös Annin elämään, sillä hänen siskonsa kuului uskonlahkoon.

Laitisen elämästä on julkaistu aiemmin Ulla Appelsinin kirjoittama teos Lapsuus lahkon vankina (WSOY 2010), joka nimensä mukaan painottuu lapsuusvuosiin. Siivet kantoivat -teoksen

le tärkeiden ihmisten merkitys. ”Sallan toimittama teos on huomattavasti laajempi kuin edellinen. Minulle oli tärkeää saada vaimoni Annin tarina kirjaan mukaan, ja Salla toteutti sen todella hienosti”, Laitinen sanoo.

42

”Tutustuin Leeviin ja Anniin, vierailin heidän kotonaan, ja sitä kautta sain lisää syvyyttä tekstiin. Leevin elämäkerran toimittaminen on ollut valtavan hieno kokemus. Olen saanut tutustua mahtaviin ihmisiin, tämä on ollut ikimuistoinen matka itsellekin”, Yli-Erkkilä kertoo.

L

aitinen kertoo saaneensa edellisestä kirjasta paljon palautetta. Se kannusti uuden kirjan tekemiseen. Elämäkerta todistaa sen puolesta, ettei uskonto saisi milloinkaan olla vallankäytön väline. Laitinen uskoo, että kirjalla voi olla kannustava vaikutus, se tarjoaa tukea ja rohkaisua heille, jotka elävät henkisessä ahdingossa. Kaikesta voi selvitä. ”Muutamat kartanolaismummukat väittävät edelleen minua valehtelijaksi. Niin vilkasta mielikuvitusta minulla ei ole, että sen varaan voisi elämäkerran rakentaa. Muistan kaikki vanhat asiat paremmin kuin monet uudet. Muistiinpanoja on kertynyt monelta eri vuosikymmeneltä.”

Salla Yli-Erkkilä sanoo vaikuttuneensa Laitisen käsikirjoitusluonnoksesta. Hän tiesi, että

Kirjan sisäkansiin on painettu nelivärikuva kirjoittajasta koneensa vieressä. Kuva: Mikko Joona / Valokuvaus.fi.

”Siinä oli paljon sivuja, uutta ja vanhaa sekaisin. Salla teki materiaalista huomattavasti joh­ donmukaisempaa luettavaa.”

Yli-Erkkilä kuvailee elämä- ”Olennaiskerran toimittamista palapelin ta oli saakokoamiseksi. Olennaista oli da tarina saada tarina soljumaan paremmin ja säilyttää sen jännite. Tär- soljumaan keää oli saada aikaan kirja, jos- paremmin sa Leevi Laitisen ääni välittyy ja säilyttää lukijalle ensimmäiseltä sivulta sen jänniloppuun saakka. te.”

Oma urakkansa olivat kirjaan valikoituneet valokuvat, joita kirjantekijäkaksikko kävi läpi satamäärin. ”Jossain vaiheessa oli vain nostettava kädet pystyyn ja todettava, että nyt on hyvä”, Yli-Erkkilä naurahtaa. ■

Leevi. K. Laitisen lentoharrastus näkyy kirjassa nimeä myöten. Kirjan neljännen kuvaliitteen viimeisellä sivulla kirjoittaja on laskeutumassa omalle lentokentälleen. Kuva: Mikko Joona / Valokuvaus.fi.

kyseessä on poikkeuksellinen ja kertomisen arvoinen, aivan erityinen elämäntarina. Teoksen sisältö on niin vahva, että se nostaa Yli-Erkkilän tunteet vieläkin pintaan. ”Leevi oli hahmotellut aihekokonaisuudesta jo erillisiä lukuja, ja kielellisesti muistelut oli tehty minusta mukavasti. Toimitustyötä oli miellyttävä lähteä tekemään, kun pohja oli niin hyvä.”

Laitisen mielestä Yli-Erkkilä on liian vaatimaton.

43

K���� 2019 ��������

Kokemuksen ääni

Kirjakaupungin kustannusliike Marttilankatu 13, Sastamala warelia.fi

Paras jälkimaku Tyrvään Prykistä