
1 minute read
Irja Aro-Heinilä: Kun emme mitään muuta voi
Kun emme mitään muuta voi
Kuuma aurinko lyö lentokentällä vastaan tuttuna ja tukahduttavana. Hartiat ovat kummallisen keveät, paluu Morogoroon tuntuu hyvältä ja oikealta.
Advertisement
Ympärillä Tansania tuoksuu ja hehkuu. Swahili soi. Valo ja rikkaat aistimukset tulvivat jokaiseen soluun, ihmisten kiireettömyys ja toiminnan näennäinen kaoottisuus tekevät olon kotoisaksi. Mutta on muutakin. Vaikka eletään 2000-luvun alkua, tohara-juhlissa tytöiltä edelleen silvotaan sukupuolielimiä. On teini-ikäisten tyttöjen ja aikuisten miesten välille sovittuja avioliittoja, joita morsianten on lähes mahdotonta välttää.
Tyttöjen ympärileikkauksista tutkimusta tekevä suomalaisnainen muuttaa aiemmasta elämästään tuttuun Morogoroon ja tutustuu masai-heimoon kuuluvaan nuoreen naiseen. Vaikeiden ihmissuhdesolmujen pakoileminen yhdistää näitä kahta, suuria ratkaisuja on tehtävä.
Kun emme mitään muuta voi aloittaa Aro-Heinilän Tansaniaan sijoittuvan kirjasarjan.
Nyt ei suututtanut. Mama huojui siinä edessäni liian pieni lakki päälaellaan, kamera olalla. Hän ei ottanut kuvia. Kunnioitti. Mä en ollut hänelle hetken ihastusta tuottava turistinähtävyys, vaan ihminen. Tiesin vaistomaisesti, että halusin tutustua häneen. Muutenkin kuin siksi, että tarvitsisin häntä, mutta en tiennyt miten. Olin niin omien ongelmieni väsyttämä, että voimia enempään ei liiemmälti ollut.
Rose ei vastaa heti kysymykseeni tapaamisesta. Kiipeämme raput ja ohitamme hiilipannun vieressä nuokkuvan kokin, jonka erittäin korkea valkoinen hattu on päässyt putoamaan olkapäälle. Emme häiritse häntä tällä kerralla, mutta päätämme tulla jonakin päivänä maistelemaan hänen paistamaansa kanaa. Olemme siis lopulta samaa mieltä siitä, että haluamme tavata toisemme uudestaan. Rose muuttuu lyhyen matkan aikana hermostuneeksi. Hänen katseensa seuraa ohi kulkevia ihmisiä. Rose selittää, ettei millään ehtisi pariin päivään tavata, että olisi tehtävä joitakin asioita.
IRJA ARO-HEINILÄ KUN EMME MITÄÄN MUUTA VOI
84.2 ISBN 978-952-387-044-4 Kirjakauppoihin huhtikuussa
Irja Aro-Heinilä
Irja Aro-Heinilä on asunut pitkään Afrikassa. Hän on työskennellyt opettajana Keniassa 1980-luvulla ja Tansaniassa 1990-luvun lopulla. Tansaniassa Aro-Heinilä työskenteli useita vuosia Morogoron hiippakunnan naistyön johtajana. Afrikan-vuodet avarsivat näkemään aivan toisenlaisen maailman, kulttuurin ja moraalin. Aro-Heinilä on teologian tohtori, jonka väitöskirjan aiheena oli naiskuva ja naisen rooli Hilja Haahden tuotannossa. Hän on myös kirjoittanut kirjan Hilja Haahden elämästä (SLS, 2007). Aro-Heinilän kirjalliseen tuotantoon kuuluu tämän lisäksi romaaneja, runokirjoja, murrekirjoja ja lastenkirjoja. 11 11