KEVÄÄN 2022 UUDET KIRJAT
Kokemuksen ääni
Kokemuksen ääni
Tulossa olevista kirjoista kerromme ensimmäiseksi Warelian Facebook-sivuilla: facebook.com/kustannusliike
Kirjojen vähittäismyynti kirjakaupoissa koko maassa sekä kaikissa kirjaverkkokaupoissa.
Kaikki kirjamme ovat saatavilla myös Warelian omassa verkkokaupassa: warelia.fi.
Warelian oma kivijalkamyymälä on auki kesäaikaan (aukioloajat: warelia.fi).
Kirjavälitys Oy tilaukset@kirjavalitys.fi
Warelia Kustannus Oy tilaukset@warelia.fi
Kustantaja Marko Vesterbacka 050 3469 175 marko@warelia.fi
Kustannustoimittaja Salla Yli-Erkkilä salla@warelia.fi
JÄLLEENMYYJIEN KIRJATILAUKSET Porvoon Kirjakeskus Oy tilaukset@kirjakeskus.fi
WARELIA KUSTANNUS OY Toimisto ja myymälä Marttilankatu 13 38200 Sastamala w@warelia.fi
Esitteen graafinen suunnittelu ja toteutus: Kari Jokinen / karijokinen.com Paino: Vammaspaino Oy
2
warelia.fi
4–5
Pentti Stranius: Unohdettu valkokangas
6
Armi Hohko: Pikkupirtin Eeva
7
Helena Kujala: Tekla
8–9
Jari Olavi Hiltunen: Abrahamin korpus
10
Arja-Liisa Mäenpää: Mutta missä minä nukun?
11
Pekka Lehtonen: Myyttien ja utopioiden maa
12
Heikki Mölsä: Sirpaleet lumessa
13
Leila Haapaniemi: Mitä saa sanoa
14
Aimo Ruusunen: Tuomitut
15
Ilona Tomi: Voimanlähteillä
16–17
Heli-Maija Heikkinen: Asema
18
Tanja Litmanen: Aina omanne
19
Pertti Rajala: Eetu
3
Kokemuksen ääni
Unohdettu valkokangas – Esseitä venäläisestä elokuvasta
Vladimir Lenin (1870–1924) sanoi 1920-luvulla: ”Meille taiteista tärkein on elokuva.” Leninin mielestä elokuvan rooli oli olennainen Neuvosto-Venäjän kulttuurielämässä, sosialismia rakennettaessa. Unohdettu valkokangas on esseekokoelma ja samalla Neuvostoliitto-nimisen maan elokuvataiteen viimeisiin vuosikymmeniin keskittyvä tietokirja. Teoksen keskeinen sisältö liittyy pääosin aikanaan sensuroitujen ja/tai hyllytettyjen ohjaajien henkilökuviin, haastatteluihin ja tuotantoon. Se kertoo Neuvostoliiton ajasta paljolti tuntemattoman elokuvallisen tarinan – valkokankaalta ja sen takaa. Kirjan etukannessa Jaakko Pyhälän ottama kuva Andrei Tarkovskista (Arkisto: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, KAVI). Vapaaehtoiseen maanpakoon ajautuneen Tarkovskin (1932– 1986) ilmaisu jäi Brežnevin pysähtyneisyyden ajan vangiksi.
PENTTI STRANIUS UNOHDETTU VALKOKANGAS – ESSEITÄ VENÄLÄISESTÄ ELOKUVASTA 77.4; 97.14 ISBN 978-952-387-013-0 Kirjakauppoihin tammikuussa
4
Aleksandr Sokurov (1951–) opiskeli Moskovan elokuvakorkeakoulussa mm. Andrei Tarkovskin johdolla. Suomalainen kuvausryhmä tapasi Sokurovin (kolmas oik.) Lenfilmin studiolla syyskuussa 1989: Juha-Veli Äkräs (toinen vas.), Markus Viljanen (kesk.), Erkki Salmela (neljäs oik.). Pentti Stranius (kolmas vas.) toimi Elokuva vangitsee aikaa -dokumentin käsikirjoittajana sekä kuvausryhmän tulkkina. (KAVI)
Pentti Stranius
warelia.fi
Esseissä käsitellyt elokuvantekijät joutuivat sensuurin hampaisiin vaihtelevasti. Nikita Mihalkov (1945–) sai tehdä ohjaajantyötään suhteellisen rauhassa ja kuuluu yhä Venäjän suurimpiin elokuva-alan vaikuttajiin. (KAVI)
E
lokuvaa rahoitettiin avokätisesti, vaikka samaan aikaan käytiin julmaa kansalaissotaa ja nähtiin nälkää: Sergei Eisensteinin ja Dziga Vertovin nimet tulivat tunnetuiksi kautta maailman. Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin oli monessa länsimaassa vuosikymmeniä vallankumouksellisuutensa vuoksi kielletty filmi, mutta samalla aitojen elokuvaentusiastien suosikki. Kokeellinenkin elokuva oli 1920-luvun alussa mahdollista. Seuraavien vuosikymmenien aikana ohjaajien mahdollisuudet tehdä elokuvaa vaihtelivat maan johtajasta riippuen. Stalinin ajan (1924–1953) Neuvostoliitossa kult-
Useilla kansainvälisillä elokuva-alan palkinnoilla huomioitu Kira Muratova (1934–2018) oli yksi harvoista vahvoista naisohjaajista Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä. (KAVI)
tuurielämää kahlittiin ja sensuroitiin ideologisesti, mutta Stalinin kuolemaa seurannut kulttuuriliberalismin aika eli suojasää palautti elokuvan hetkellisesti arvoonsa. Pysähtyneisyyden aika, brežneviläinen stagnaatio pysäytti tämän kehityksen kuitenkin varsin pian: valtiollinen sensuuri asetti nyt tiukemmat rajat taide-elämälle. Mihail Gorbatšovin valtaantulo 1980-luvulla aloitti kommunistisessa puolueessa avoimen julkisen keskustelun ja vähittäisen yhteiskunnan uudelleenrakentamisen. Toisinajattelu ja jopa julkiset mielenosoitukset alkoivat näkyä katukuvassa ja mediassa.
Pentti Stranius (FL) on työskennellyt Helsingissä Suomen elokuva-arkistossa (SEA) ja Joensuussa Karjalan tutkimuslaitoksella (KTL). Hän on julkaissut suomeksi, venäjäksi ja englanniksi lukuisia artikkeleita Venäjän kulttuurihistoriasta ja elokuvasta. Tietokirjat ja tutkimusartikkelit käsittelevät muun muassa Luoteis-Venäjän kansalaisyhteiskuntakehitystä, Venäjän Karjalaa, koulutusyhteistyötä ja liikuntahistoriaa sekä sivistyneistön asemaa Neuvostoliiton hajoamisessa. Stranius on myös Suomen Kirjailijaliiton jäsen. Romaaneista omaelämäkerralliset Leijonasillalla, vähän vaille viisi (2016) ja Joutilaan työhistoria (2020) kertovat opiskeluvuosista Pietarissa ja myös vaihtelevasta työurasta.
5
Kokemuksen ääni
Pikkupirtin Eeva
”
Nykyhetken kokeminen rikastuu siitä, kun tietää ketkä kaikki näitä kyläteitä ovat tallanneet.
Armi Hohko kirjoittaa paikallishistoriaa tarinallisesti ja ihmisläheisesti, ruohonjuuritasolla. Yhdessä kertomukset muodostavat vaikuttavan kokonaiskuvan nykyiseen Sastamalan kaupunkiin kuuluvan Stormin seudun vanhasta elämänmenosta. Kotiseutuliiton Lassi Saressalo arvosteli Hohkon Jaatsin valtiattaren ja totesi: ”Hohkon henkilöesseet ovat nasevia ja tiiviitä. Mutta eivät kuitenkaan biografisen tylsiä vaan kertomuksia ihmisistä, joista kannattaa kertomus laatia.”
ARMI HOHKO PIKKUPIRTIN EEVA JA MUITA STORMIN SEUDUN IHMISIÄ, TARINOITA JA TAPOJA 92.8 ISBN 978-952-387-012-3 Kirjakauppoihin helmikuussa
Näpin Esan elinpäivät täyttyivät 6.3.1894. Tarina kertoo, että Tyrvään seurakunta oli niihin aikoihin hankkinut ruumisvaunut. Toivottiin, että Esa voitaisiin saattaa niillä hautuumaalle, m u t t a seurakunnan taholta asiaa vastustettiin kovasti. Antti Ville Impola, vaikutusvaltainen isäntä, vetosi kirkonmiehiin sanoen: – Eikös ne sitä varten hankittu? Ja eikös niitä ny sitten saa, kum minä paam miähen ja hevoset? Lopulta lupa heltisi ja niillä vaunuilla Esa saatettiin viimeiselle matkalleen. Näpin Esasta on kerrottu monia tosia ja tarinoita. Hän oli syntynyt 11.4.1818 Vinkkilän kylään Näpin talossa ja saanut kasteessa nimen Esaias, joka puhekielessä luontui Esaksi. Vanhemmat olivat Johan ja Valborg. Näpin lapsista Aabraham oli syntynyt 1809, jolloin Suomen sota päättyi, seuraavina syntyivät Kaisa, Esaias ja kuopus Carolina. Esa lähti kotoaan 17-vuotiaana rengiksi ensin Yli-Svännille, oli vähän aikaa Kiikan taloissa, kunnes pääsi Tyrvään pappilan rengiksi 1843. Tyrvään kirkkoherrana vaikutti silloin Herman Hellén, jumaluusopin tohtori, joka oli tullut virkaansa Keuruulta 1836. Ruustinna oli Margareta Sophia, omaa sukua Saklinius. Helléneillä oli kolme poikaa, jotka olivat jo lähteneet opin tielle ja virkoihinsa. Näpin Esa kunnostautui hyvin pappilan rengin virassa, saavutti oikein luottorengin aseman. Hän huolehti aina moitteettomasti hevoset ja tallin sekä järjesti sopivat ajokalut kulloisellekin kelille. Esa kuskasi Helléniä kirkkoon, pitkille saarna- ja kinkerimatkoille ja seuraamaan rakenteilla olevan uuden kirkon edistymistä. Kerran Esa vei pappilan herrasväkeä Vännille, nimismies Gallénin baaleihin, joissa oli kirjaston hyväksi järjestetty teatteriesitys ja kvartettilaulua. Kuskit vartosivat renkipirtissä. Illan mittaan sielläkin tiedettiin, että Wareliuk Wareliuksen odotettua näytelmää Vekkulit ja Kekkulit ei esitetty, vaan joku ruottinkielinen. Eräänä talvena, kun Esa oli käynyt Tampereen torilla myymässä pappilan maataloustuotteita, päivä hupeni varsin myöhäiseksi. Paluumatkalla ajeltiin hiljaista körökyytiä ja pian väsynyt mies torkahti vällyjen alle. Lopulta vauhti hiipui ja rauhallinen hevonen nolkotteli kävelyä Mouhijärven Salmin isoa ahdetta alas. Silloin Esa havahtui ja huomasi, että pääsipäs hyvä huru hukkaan. Siitä paikasta hän käänsi hevosen ympäri ja takaisin ahteen päälle ja sitten sellainen vauhti alle, että saatiin tappiot takaisin. Mitä renki silloin tienasi? Antero Warelius on maininnut Kertomuksessaan Tyrvään pitäjästä 1853 kelpo rengin vuosipalkan olleen 10 ruplaa, 1 tynnyri 20 kappaa rukiita, 2 tai 3 paria saappaita taikka nilkkakenkiä, 1 pari rohtimisia housuja, 2 rohtimista ja 1 liinainen paita, 1 mekko ja 2 naulaa sukkavilloja. Palvelusvuotensa päätettyään renki saattoi saada vielä hyvän miehen lisänä ”pääsinkakkoja”, ohrakakkoa ja muuta syötävää. Esa oli 26-vuotias, kun hän vuonna 1844 vuoden lopussa avioitui Henrika Serafina Ilomäen kanssa. Pariskunta otti sukunimekseen Glad. He asettuivat Kallialan Ilomäen torppaan, vaimon vanhempien Aprahamin ja Ulrikan luokse. Parin vuoden kuluttua syntyi tyttö, joka kastettiin Matilda Serafinaksi. Silloin avioerot olivat harvinaisia, mutta niin vain kävi, että Esa ja Henrika muuttivat eri leipiin. Esa otti 6-vuotiaan Matildan mukaansa ja muutti vapun aattona 1852 Ulvilan pappilaan rengiksi. Miksi Ulvilaan? Hellén oli juuri valittu Ulvilan seurakuntaan kirkkoherraksi. Hän halusi muuttaa Tyrväältä pois, koska tunsi kokeneensa henkilökohtaista harmia uuden kirkon rakennusvaiheen aikoina. Esa taas sai luottorenkinä tehtäväkseen muuttaa pappilan herrasväet uuteen seurakuntaan. Esan Ulvilan ajoilta on kerrottu seuraavanlainen tarina: Esa oli pappilassa rovastin kuskina. Väliaikoina hän hoiteli monenmoista muuta palvelusta ja passinkia. Erään kerran hän sai tehtäväkseen viedä piimää myytäväksi Porin torille. Oli kesäpäivä ja tavattoman kuuma. Piimä oli jo menettänyt normaalikuntonsa eikä niin ollen tehnyt kauppaansa. Pattitilanne ihmetytti: 300 litran tynnyri rattailla, eikä kenellekään kelvannut. Milläs tästä nyt oikein selviäisi? Esa keksi keinon, raotti vähäsen tynnyrin kraanaa ja ajeli torin poikki hiljakseen. Joku oli kuullut hänen sanoneen: – Saitte ennen kortteleittain ja toopeittain, mutta nyt saatte tuuma- ja kyynärämitalla. Pian kuului huuhuu to: – Älä hyvä poika siltavall, kyl osteta, ei hyvä tavara kannat haaskat! Ostajia ilmestyi pian joka taholta, piimä tuli myydyksi ja tynnyri hetkessä tyhjäksi. Kelpasi Esan nyt napauttaa hevosta lautasille ja ajella pappilan tallin eteen. Se ei ollut lainkaan huono reissu. Tasaisessa Ulvilassa ei Tyrvään mies kuitenkaan kauan viihtynyt, vaan kotikulmat kangastelivat mielessä ja jo vuoden kuluttua hän palasi Vinkkilän Kokille rengiksi. Esa oli vielä parhaassa miehuusiässä, kun hän solmi uuden avioliiton Maria (Maija) Riutan kanssa. Maija oli silloin Ruotsilan kartanossa palveluksessa. Perheeseen siunaantui neljä lapsukaista, ensin Carl Mauriz, sitten Paul Vilhelm, jonka tuoni korjasi pienenä, sitten uusi Paul Ville sekä tytär Amanda Maria. Esan ensimmäinen lapsi Matilda lähti isän avioitumisen jälkeen 15-vuotiaana Turkuun. Näpin Esa ja M a i ja elivät aikansa tavoin varsin vaatimatonta elämää, olivat vähään tyytyväisiä, ja onneakin riitti, jos sairaus ei koetellut. Heiltä puutt u i v a t kaikki ne mukavuudet ja vempaimet, joita nykyihminen vaatii. Oli kohtuullista, että Esa saatettiin seurakunnan ruumisvaunuilla viimeiselle matkalleen, olihan hän aikanaan ollut i t s e monta kertaa pappia kyydissä. Näpin vanhassa möki ss ä asutt i i n vielä vakituisesti ainakin vuonna 1976. Viimeinen asukas oli Toivo Suppula, hänen jälkeensä asumus jäi kylmilleen. Kaukolan ikämiehillä oli tapan a turista aikansa kuluksi vanhoja asioita. Kall e Aalto, Väinö Reku, Kasper Saukko, Huugo Asp ja Vilho Hohko olivat hyvämuistis i a tarinankertojia. Monet tarinat kertoivat Petrellist ä . E n tinen sotilas, itsellinen j a muurari Tuomas Tuomaanpoika Petrell o l i syntynyt T y r väällä Paistin torpassa 8.12.1833. Vuotta n u o - rempi vaimo Anna Lisa Antintytär oli kotoisin Ilomäen torpasta. Lapsia p e r heess ä syntyi seitsemän. Edla, Matilda, Johannes, Hilma, kaksoset Karl Oskar j a Alina sekä Edvin. AnnaLiisan rakkaus oli usein lujilla myötä- ja vastamäissä. Petrellillä sanotaan olleen konstikas luonteenlaatu, jota vai-
armi hohko
Pläsin
sotareissu
ja muita tyrvääläisiä elämäntarinoita, tapahtumia ja yhteisiä ponnistuksia
6
Armi Hohko
Herastuomari Armi Hohko kirjoittaa neljännessä kirjassaan kotikylänsä Stormin seudun paikallishistoriaa. Warelia on aiemmin julkaissut Hohkolta teokset Pläsin sotareissu (2012) ja Jaatsin valtiatar (2015). Lisäksi Hohko on toimittanut teoksen Vuoden 1918 tapahtumat Tyrvään seudulla (Warelia 2017).
warelia.fi
Tekla – Tahtonaisen elämä Laatokan Karjalassa syntynyt tulisieluinen Tekla Hultin ei välittänyt, mitä muut hänestä ajattelivat. Hän järkytti isäänsä lukemalla itsensä ylioppilaaksi, ja hänestä tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori. Hultin ymmärsi, että avain miesten maailmaan 1800-luvun naisena oli hankkia korkein mahdollinen koulutus. Vaatimaton hautakivi Jaakkimassa sysäsi toimittaja Helena Kujalan etsimään, millaisia jälkiä syrjäisessä kylässä kasvanut karjalaisnainen on tähän maailmaan jättänyt. Ne paljastuivat isommiksi kuin Kujala kuvitteli ja saivat hänet kirjoittamaan tämän kirjan. Helena Kujalan Tekla –Tahtonaisen elämä on ensimmäinen Tekla Hultinista julkaistava yleistajuinen elämäkerrallinen teos. Viimeisetkin lasikaton sirpaleet tipahtivat, kun Hultin ryhtyi Päivälehden toimittajaksi. Sensuurin lakkautettua tuon lehden hänestä tuli Isänmaan Ystävän päätoimittaja. Kun sekin lakkautettiin, Hultin sai valtion viran, vaikkei naisella sellaiseenkaan tehtävään pitänyt olla mitään asiaa. Sortovuosina nuorsuomalainen Tekla Hultin kuului vastarinnan kärkikaartiin. Sittemmin hän rakensi yhteiskuntaa leipätyönsä ohella kansanedustajana ja poliittisen sisäpiirin jäsenenä. Hultin kirjoitti ja puhui naisten äänioikeuden ja tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Pohjaton uteliaisuus ajoi naista eteenpäin. Hultin kolusi Pariisin, Berliinin, Kööpenhaminan, Lontoon ja lähti Norjaan juuri sillä hetkellä, kun maa kesällä 1905 itsenäistyi. Tuo matka vahvisti hänen pitkäaikaista unelmaansa Suomen itsenäisyydestä, jota kohti hän kulki Suomen mahtimiehen senaattori Leo Mechelinin rinnalla. Hultin tiesi tekevänsä historiaa, mutta jäävänsä unohduksiin miesten taakse. Tekla – Tahtonaisen elämä kertoo naisnäkökulman yli sadan vuoden takaisista Suomen historian käännekohdista. Tekla Hultin avasi naisille monta ovea kolkutellen niitä aina Britannian kuningaskunnassa asti yhdessä englantilaisten suffragettien kanssa.
HELENA KUJALA TEKLA – TAHTONAISEN ELÄMÄ LEVOTTOMIEN VUOSIEN JOURNALISTI JA POLIITIKKO TEKLA HULTIN 1864–1943 99.1 ISBN 978-952-387-018-5 Kirjakauppoihin maaliskuussa
Toimittaja Helena Kujala kirjoittaa tahtonaisen elämästä tämän omalla äänellä. Tapahtumat näytetään sellaisina kuin koulutettu, kirjallisesti lahjakas ja viittä kieltä hallinnut karjalaisnainen kulloisellakin hetkellä ne koki.
Helena Kujala
Helena Kujala on tamperelainen toimittaja, joka on asunut eri puolilla Suomea ja työskennellyt useille sanoma- ja aikakauslehdille. Hän on aiemmin toimittanut kaksi teosta: Postia Leolle (2014) sekä Männää Lopottii! (2017).
7
Kokemuksen ääni
JARI OLAVI HILTUNEN ABRAHAMIN KORPUS – GALAKTISTA RUNOUSOPPIA SUURTEN KERTOMUSTEN TÄHTISUMUISTA 86.01 ISBN 978-952-387-014-7 Kirjakauppoihin maaliskuussa
Jari Olavi Hiltunen 8
Theseuksen henki ja Romuluksen sielu vetävät puoleensa kuin musta aukko: kerran sinne jouduttua on hankala päästä pois. Kirjailijaelämäkertoja lukiessa syntyy hinku haalia ympärilleen keko kulloinkin vuorossa olevan kirjailijan tuotantoa, jolloin ajattelun avarrusmatka lukemisen vapaaseen pudotukseen on valmis. – Pasi Lankinen, kirjablogi Lukemiani.
Abrahamin korpus on Ulvilan Plutarkhoksen, tietokirjailija Jari Olavi Hiltusen (s. 1968) kolmas kirja. Uutuus päättää kunnianhimoisen ”galaktisen runousopin” trilogian. Sarjan aikaisemmat osat ovat Romuluksen sielu (2020) ja Theseuksen henki (2021).
warelia.fi
Abrahamin korpus
– Galaktista runousoppia suurten kertomusten tähtisumuista Dante Alighieri – Baruch Spinoza – Salman Rushdie – Mika Waltari – Mihail Bulgakov – Avicenna – Miguel de Cervantes – Søren Kierkegaard. Miten abrahamilaisten maailmanuskontojen suuret kertomukset näkyvät kirjallisuuden kiintotähtien tuotannossa? Abrahamin korpus – Galaktista runousoppia suurten kertomusten tähtisumuista vie lukijansa syvälle juutalaisten, kristittyjen ja muslimien aatehistoriaan. Kokeileva esseekokoelma etsii klassikkokirjailijoiden tuotannoista suurten kertomusten omaperäisiä tähtiaineksia, yhteisiä tekijöitä unohtamatta.
Jari Olavi Hiltusesta kirjoitettiin laajasti Galaktisen runousopin aiempien osien julkaisun jälkeen. Leikkeet Satakunnan Kansasta vuosilta 2020 ja 2021.
9
Kokemuksen ääni
Mutta missä minä nukun? Riikka on kasvanut naisen mittoihin perheen sitä huomaamatta. Viisitoistavuotiaan sisällä epävarma pieni tyttö janoaa hyväksyntää. Kuka sitä antaisi, kun Riikka ei ole äitinsä mieleen ja isä makaa päivänsä vuoteessa mistään kiinnostumatta? Läheinen Erkki-veli pyristelee irti kodin ahdistavasta ilmapiiristä ja Riikasta. Hän vie armeijaan lähtiessään ja Elinan kanssa kihlautuessaan Riikan viimeisetkin haaveet mennessään. Pihapiirissä viihtyvästä korpista tulee Riikan varjo, kuoleman lintu oppii istumaan tytön olkapäällä. Mutta missä minä nukun? on kertomus lapsesta, joka kurottelee aikuisuutta kohti ilman tukea ja hyväksyntää. Rakkauden kaipuu ja miellyttämisen halu johdattavat Riikan hakemaan lämpöä, mistä vain sitä on saatavissa. Kun kukaan ei kerro, millaista rakkauden kuuluu olla, niin miten kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön voisi tunnistaa?
ARJA-LIISA MÄENPÄÄ MUTTA MISSÄ MINÄ NUKUN? 84.2 ISBN 978-952-387-015-4 Kirjakauppoihin maaliskuussa
”
Mies heilutti silitysrautaa edestakaisin tyynyliinalla ja heilui itse samalla Riikan selkää vasten. Se tuntui yhtä aikaa hyvältä ja pahalta. Kuitenkin enemmän hyvältä. Siitä lähtien Riikasta tuntui, että hänellä oli jotain salattavaa, kun tuli puhe hänen kesätöistään.
Arja-Liisa Mäenpää 10 10
”
Kivi tuntui kylmältä. Riikka oli istunut siinä jo kauan. Santtu oli luvannut tulla samaan paikkaan, samaan aikaan kuin eilenkin. Olisi kassi, josta Riikka saisi suklaata tai jotain muuta hyvää, ennen kuin Santtu tekisi Riikalle sen. Riikkaa kiehtoi kassin sisältö: kotona ei koskaan saanut herkkuja, eikä Riikalla ollut rahaa, jotta olisi itse voinut ostaa. Koulussa kaverit söivät karkkia ja suklaapatukoita, mutta Riikalla niitä ei koskaan ollut. Alkoi hämärtää, päivät olivat lyhentyneet lyhenemistään, oli enää ajan kysymys, milloin kellastuneet lehdet putoaisivat. Talvi tulisi, ja lumi. Silloin Riikka ei enää voisi tulla tänne. Olisi hyvä, jos olisi tummempi takki, valkoinen likaantuu ihan vähästäkin, ja se näkyy selvästi synkässä maisemassa. Riikka ei halunnut tulla nähdyksi.
Espoossa asuvan Arja-Liisa Mäenpään ensimmäinen romaani Asunnonostaja julkaistiin keväällä 2021 (Warelia). Hän on julkaissut aiemmin myös kaksi runoteosta. Mäenpää on tehnyt työuransa hammaslääkärinä ja opiskellut työnsä ohessa psykologiaa ja oikeustiedettä yliopistossa sekä kirjoittamista lukuisilla kursseilla.
warelia.fi
Myyttien ja utopioiden maa – Venäjän historiaa ja aatteita penkomassa
”
Putinin aikana ei ole uusia merkittäviä avauksia odotettavissa. Hän pelkää muutosta enemmän kuin mitään muuta, koska sellainen veisi häneltä melko varmasti vallan.
Venäläisen kulttuurin helmet, kuten klassikkokirjat ja nykykirjailijoiden teokset, taidemaalarien luomukset ja musiikki ovat todistus rikkaasta mielikuvituksesta. Sellaisia ovat myös ne lukemattomat myytit ja utopiat, joiden lumoissa venäläiset ovat historiansa vuosisatoina eläneet. Aina nuo kuvitelmat eivät ole johtaneet parempaan maailmaan. Joskus ne ovat olleet jopa tuhoisia. Venäjällä pitkään työskennellyt ja 13 vuotta Moskovassa asunut, monien tiedotusvälineiden kirjeenvaihtajana toiminut Pekka Lehtonen esittelee kaiken kattavasti Venäjän historiaa 600-luvulta Putinin aikaan asti, ja kuvaa niin slaavilaisten kuin alueiden alkuperäiskansojen elämisen mahdollisuuksia erilaisissa poliittisissa tilanteissa. Lehtonen käyttää lähteinään tutkijoiden arvioita ja pohtii, miten moninaiset myytit ja utopiat ovat eri aikoina vaikuttaneet tehtyihin ratkaisuihin. Kirjassa on mukana Lehtosen omia absurdeja kokemuksia Neuvostoliitosta ja Venäjältä: Vuonna 1985 kaupungista, josta paikallisen arvion mukaan ”sai kaikkea”, ei voinut ostaa voita, mutta ei hätää – sitä saattoi ostaa junamatkalla ravintolavaunusta. Keskellä autiota Siperiaa, soiden ja hyttysten keskellä Lehtonen näki vuonna 2002 höyryveturin, jonka keskeneräiseksi jääneen ratayhteyden rakentajat olivat 1950-luvulla jättäneet ruostumaan. Runoilijan toteamus, ettei Venäjää voisi järjellä ymmärtää, ei Lehtosen mukaan pidä paikkansa. Järjen lisäksi on kuitenkin hyvä yrittää myös tunteella syventyä naapurimaamme menneisyyteen, nykyaikaan ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Pekka Lehtonen
PEKKA LEHTONEN MYYTTIEN JA UTOPIOIDEN MAA – VENÄJÄN HISTORIAA JA AATTEITA PENKOMASSA 97.1 ISBN 978-952-387-016-1 Kirjakauppoihin huhtikuussa
Tampereella nykyisin asuva Pekka Lehtonen on Venäjän-kirjeenvaihtajana kirjoittanut tuhansia uutisia, haastatteluja ja kommentteja Venäjän politiikasta, taloudesta ja tapahtumista. Hän on vieraillut sadoilla paikkakunnilla eri puolilla Venäjää pohjoisen Norilskista etelän Tšetšeniaan, lännen Kaliningradista idän Sahalinin saarelle. Lehtonen on tutustunut venäläisten lisäksi kymmeniin muihin maassa asuviin kansoihin
11 11
Kokemuksen ääni
Sirpaleet lumessa
”
Sodan sirpaleet ja arkiset arvet ovat repineet, mutta tästä siemenestä tulee vielä ihminen.
On talvisota. Tampereen Nekalan pellolla hiihtää seitsemän lasta. Äkisti alkava pommitus uhkaa pienten hiihtäjien henkeä ja pelastus löytyy pommin repimästä maakuopasta. Kokemus yhdistää lapset loppuiäksi toisiinsa, vaikka elämän ladut jatkuvat kullakin omaan suuntaansa. Selviytymistarinan päähenkilönä on Arttu, pommituksessa vakavimmin haavoittunut poika, jonka perheen tarinaa seurataan halki pula-ajan ja jälleenrakennuksen vuosien. Suurten ikäluokkien lapsuus piirtyy näkyviin lapsen silmin. Heikki Mölsän romaani on fiktiota, mutta osa tapahtumista ja henkilöistä kytkeytyy viitteellisesti todellisiin esikuviin. Kirjassa kuvatut kokemukset olisivat voineet osua Tampereella tai muualla Suomessa sota- ja pula-ajalla kasvaneen lapsen kohdalle.
HEIKKI MÖLSÄ SIRPALEET LUMESSA 84.2 ISBN 978-952-387-019-2 Kirjakauppoihin huhtikuussa
Heikki Mölsä 12 12
Heikki Mölsä on tehnyt työuransa varatoimitusjohtajana kansainvälisen kaupan ja markkinoinnin alalla sekä maa- ja metsätalousyrittäjänä. Sirpaleet lumessa on Pirkanmaalla asuvan Mölsän esikoisromaani. Mölsä on julkaissut aiemmin runoja ja aforismeja, mm. runokirjan Siivet (2020). Hän oli yhtenä kirjoittajana Suomen Aforismiyhdistyksen vuonna 2011 julkaisemassa kokoelmassa Tiheiden ajatusten kirja: Uuden aforismin parhaat.
warelia.fi
Mitä saa sanoa
eli sanoja vaikenemisesta ja rohkeuteen kasvamisesta Vaikka elämä tuo tullessaan pimeitä aikoja, voi kuopan pohjalta selvittyään jatkaa eteenpäin – onnellisuus ei ole täydellisyyden synonyymi. Tyytyväisyys rakentuu asioiden tärkeysjärjestyksen oivaltamisesta ja hetkessä elämisen keveydestä. Monet meistä on kasvatettu vaikenemaan vaikeista asioista. Vaikenemisen kulttuurin voi jokainen katkaista, mutta siihen tarvitaan tietoinen päätös. Leila Haapaniemi avaa runokirjassaan ajatuksiaan ihmisyydestä, naiseudesta, melankoliasta, kasvamisesta ja ikääntymisestä sinne viimeiseen pisteeseen asti.
” ”
Sukupolvesta toiseen meidät on opetettu vaikenemaan monella eri tavalla.
Jos istuisimme hetkeksi tuleen toisen housuissa, kävelisimme hetken elämää toisen jalkineissa, oppisimme jotakin uutta. Elämän kipukohdat tunnistaa parhaiten elämällä niitä.
”
Näytän sinulle, kuinka kaunis sinusta on tullut. Sinun sirpaleesi tekivät sinusta uuden peilin.
Leila Haapaniemi
EILA HAAPANIEMI MITÄ SAA SANOA ELI SANOJA VAIKENEMISESTA JA ROHKEUTEEN KASVAMISESTA 82.2 ISBN 978-952-387-017-8 Kirjakauppoihin huhtikuussa
Leila Haapaniemi laatii yksityisyrittäjänä perukirjoja, jakoja, testamentteja ja edunvalvontavaltuutuksia. Pisimmän työuransa hän on tehnyt verohallinnossa. Runojen aiheet ovat nousseet työssä kohdatusta elämän moninaisuudesta sekä omista kokemuksista. Mitä saa sanoa on Haapaniemen esikoisrunokirja. 13 13
Kokemuksen ääni
Tuomitut Aimo Ruusunen on tutkinut Neuvostoliiton suomalaisten vaiheita pitkään. Uudessa kirjassaan Tuomitut – Lisälehtiä ja opastusta Neuvostoliitossa kadonneisiin hän valottaa selvittämisen käytäntöjä sekä julkaisee tietoja lähes 1 300 sellaisesta Neuvostoliittoon muuttaneesta, joita ei ole mainittu aikaisemmin vainoista kertoneissa yhteyksissä. Suurin osa heistä on vuosina 1937 ja 1938 jonkinlaisen tuomion saaneita. Suuri ryhmä tässä joukossa ovat Leningradissa ammutut, toinen ryhmä ovat kauas Suomen rajoista muuttaneet ja kolmas ryhmä Suomessa syntyneet, täältä paenneet venäläiset. Neuvostoliiton ja Venäjän suomalaisten vaiheita koskeva tutkimus on saanut viime aikoina uutta vauhtia, mutta monelta osin se on vielä keskentekoista. On yleisesti tunnettu asia, että 1930-luvun Neuvostoliiton vainoissa kohteina oli myös suomalaisia, mutta toisaalta eloon jääneiden ja sukujaan jatkaneiden elämästä tiedetään varsin vähän. Nykyisin Suomessa ja Venäjällä asuvilla on paljon sellaisia sukulaisuussuhteita, jotka odottavat löytäjiään.
AIMO RUUSUNEN TUOMITUT LISÄLEHTIÄ JA OPASTUSTA NEUVOSTOLIITOSSA KADONNEISIIN 32.209 ISBN 978-952-387-020-8 Kirjakauppoihin huhtikuussa Warelia on julkaissut myös Aimo Ruususen edellisen kirjan Punakankaan suomalaiset – Teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937–1938. ”Aimo Ruususen tausta ja persoona näkyvät kirjan sivuilla. Kansan Uutisten entistä Moskovan-kirjeenvaihtajaa voisi kuvata vaikkapa yhden miehen Memorialiksi, kansalais-
14 14
Aimo Ruusunen
Aimo Ruusunen antaa uudessa kirjassaan työkaluja sukututkijoille ja kenelle tahansa, joka on kiinnostunut selvittämään maasta muuttaneiden elämänvaiheita ja perehtymään naapurimaan 1900-luvun historiaan. Tieto auttaa ymmärtämään myös niitä Suomen historian vaiheita, joina maan sisäiset tapahtumat edistivät muuttoliikettä itänaapuriin.
järjestöksi, joka pyrkii selvittämään poliittisten vainojen uhrien nimiä ja pelastamaan heitä kadotukselta, historian unohdukselta.” – FT Aleksi Mainio, ”Suomalaiset Venäjällä 1917–1964” -tutkimushankkeen johtaja Helsingin Sanomissa 22.11.2020.
Aimo Ruusunen on Lappeenrannassa asuva filosofian tohtori. Hän on selvittänyt Neuvostoliiton suomalaisten vaiheita ensin toimittajana ja myöhemmin tutkijana 1980-luvun lopulta lähtien.
warelia.fi
Voimanlähteillä
”
Voisinko löytää villejä, viisaita naisia, suorasukaisen objektiivisia ja rohkeita, jotka olisivat valmiita puhumaan elämästään ilman suojavarustuksia ja totuttuja tulkintoja?
Neljätoista naista kertoo Ilona Tomin toimittamassa kirjassa omasta elämänkaarestaan, omista roolimalleistaan, toteutuneista ja toteutumattomista toiveistaan. Kipukohdat ja suuret ilot, parisuhteet, lapset, erityisherkkyys, kiitollisuus ja anteeksi antaminen. Suuret teemat käsitellään henkilökohtaisten kokemusten kautta. Teksteissä pohditaan myös suhdetta omaan kehoon ja kehosuhteen muuttumista elämän varrella. Jokainen nainen on tuonut mukaan teksteihin oman elämänkokemuksensa, ammatillisen osaamisensa ja lukeneisuutensa. Naiset ovat selviytyneet elämänsä vaikeuksista: he ovat hengissä. Se, mitä selviytyminen on tarkoittanut, on jokaisen naisen kohdalla oma tarinansa. Kohtalon iskut ovat haavoja, joita kannamme mukanamme. Ne voivat muuntua voimanlähteiksi ajan myötä.
ILONA TOMI (toim.) VOIMANLÄHTEILLÄ 17.3 ISBN 978-952-387-021-5 Kirjakauppoihin toukokuussa
Ilona Tomi
Ilona Tomi on Suomen Kirjailijaliiton ja Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen. Elokuussa 2021 Tomilta julkaistiin novellikokoelma Kaikkein oudointa täällä (Warelia). Hän on kirjoittanut kolme romaania, joista viimeisin, fiktiivinen dystopia Muuria ei ole ilmestyi vuonna 2020 (Warelia). Tomi on kirjoittanut myös lastenkirjoja.
15 15
Kokemuksen ääni
HELI-MAIJA HEIKKINEN ASEMA 84.2 ISBN 978-952-387-022-2 Kirjakauppoihin toukokuussa
16 16
Heli-Maija Heikkinen
Heli-Maija Heikkinen asuu Lopen Hunsalan vanhalla rautatieasemalla ja työskentelee historian lehtorina. Asema-romaanin idea on syntynyt lukuisista remonteista, joita Hunsalan asemalla on vuosien varrella tehty, ja kaikista niistä tarinoista, joita kapearaiteisen radan varrelta on kerrottu.
warelia.fi
Asema Asema. Se on yhden unelma ja toisen painajainen. Perhe muuttaa asumaan vanhaan asemarakennukseen. Mies lupaa istuttaa pihaan koivikon ja laittaa talon kuntoon, mutta kuka jaksaa odottaa loputtomiin? Romanttinen käsitys maalaiselämästä haalistuu samaa tahtia kuihtuvien puuntaimien kanssa. Asema on kertomus toisiinsa törmäilevistä ihmisistä etelähämäläisellä pikkupaikkakunnalla kolmella eri aikakaudella. Sota-aika, kekkoslainen 1970-luku rakennemuutoksineen ja 2000-luvun alku muovaavat ihmisten ja perheiden elämien suuntia kaikki tavallaan. Asemalla asuvat ihmiset näkevät vuorollaan unelmiensa kasvun ja kariutumisen. Rakastaminen on vaikeaa, lähelle pääsy miltei mahdotonta. Pikaista lämpöä on tarjolla naapureiden sylissä.
”
Vieras katseli aikansa ikkunasta pihalle. – Se on kovasti tussun perään, ettäs tiiät, hän viimein sanoi ja seurasi syrjäsilmällä, miten tieto vaikutti Veeraan. Tämä kohotti kulmiaan, nielaisi rauhassa suunsa tyhjäksi ja kertoi, etteivät he kyllä semmoisesta olleet puhuneet. – Ei viel, mut on se siunki hyvä tietää, mitä on tulos, Anna toisti. – Ei kai nyt sentään, Veera epäili, mutta Anna ei luovuttanut. Kyllä Veeran kannatti pitää varansa, muuten huomaisi makaavansa jalat levällään ihan vahingossa. Niin oli käynyt ainakin puolelle kylän naisista, ihan tavallisille ja kunnollisille ihmisille.
”
– Perkele, hän kirosi ja meni lehmän luo. Hirren pää oli pudonnut sen kyljelle ja puhkaissut siihen ammottavan haavan. Lehmän suu avautui, ja sen hengitys korisi. – Keuhko puhkes, Olavi harmitteli ja haki kiväärin. Talon ovi avautui, ja Tyyne ilmaantui oviaukkoon. Hän piti kaksin käsin ovenkahvasta kiinni ja voivotteli. Olavi ei ollut huomaavinaan. Hän latasi kiväärin ja käveli navetalle. – Ammu ottaan, Heikki sanoi. – Kumpaa, Olavi kysyi ja kääntyi kohti Tyyneä, joka ulisi porrastasanteella. Heikki kohautti harteitaan: – Lehmän taposta ei joudu linnaan.
”
Hän ottaa hetkeksi lapsen syliinsä ja pitelee sitä kuten miehet pitelevät, kaikki lihakset jännittyneinä, kasvoillaan pelokas ilme. Minä korjaan asentoani ja teen tilaa ja hän ojentaa lapsen takaisin, riisuu takkinsa ja asettuu viereeni. Minä katselen häntä ja vauvaa ja hän katselee minua ja vauvaa, emmekä me puhu, vaan täytymme hetken pyhyydestä. Kaikesta, mitä siihen kuuluu. Olkavartemme lepäävät toisiaan vasten, olemme yhdessä yksi, irrallinen osa muusta maailmasta ja maailmankaikkeudesta. Yksi, eikä siihen voi muita eikä muuta mahtua. Ei mennyttä, eikä tulevaa.
Heli-Maija Heikkinen kertoi esikoisromaanistaan Viestikyyhkyupseerista (Minerva 2014) YLE TV Ykkösellä Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen haastattelussa. Kirja kertoo Suomen puolustusvoimien kyyhkysten kasvattajasta, hoitajasta ja kouluttajasta Frans Jokimiehestä. Hän saa syyskuussa 1944 käskyn, jota ei voi noudattaa ja joka ajaa hänet ja hänen vaimonsa, Anjan, riskialttiille pakomatkalle Tanskaan. Viestikyyhkyupseeri on romaani sodasta, uhrautumisesta ja anteeksiannosta sekä elinikäisestä kumppanuudesta, joka kantaa yli kolhujen seitsemän vuosikymmenen ajan.
17 17
Kokemuksen ääni
Aina omanne
– Kertomus etäomaishoitajuudesta
”
Jos kaikkensa tekköö mutta sekkään ei riitä, niin eikö sillon ole lupa ikkäänku radikalisoitua, että selvvii siitä omasta häppeestään?
Puhelin soi kesken työpäivän ja hätä tulee iholle. Kaukana Itä-Suomessa veli joutuu suljetulle, eikä vastuuta voi lykätä vanhalle isälle, joka tarvitsee itsekin apua arjessaan. Mikä on tärkeää, mistä pitää kiinni, missä ovat omat rajat? Etäomaishoito on tänä päivänä osa sadantuhannen suomalaisen elämää. Varsinkin idästä ja pohjoisesta lähdetään työn tai ihmisten houkuttelemana pois kotiseudulta, mutta perheenjäsenen sairastuessa tai kuollessa arjen sujumisen vastuuta voi jäädä lähtijällekin, jopa opiskelemaan muuttaneelle nuorelle aikuiselle. Työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet eivät koske ainoastaan lapsiperheitä, vaan etäomaishoitajakin kamppailee ajankäytön, talouden ja jaksamisensa kanssa. Aina omanne on fiktiivinen romaani etäomaishoitajuuden ongelmista. Tapahtumat perustuvat tutkittuun faktaan ja aitoihin kokemuksiin.
TANJA LITMANEN AINA OMANNE – KERTOMUS ETÄOMAISHOITAJUUDESTA 84.2 ISBN 978-952-387-023-9 Kirjakauppoihin toukokuussa
Tanja Litmanen 18 18
Tanja Litmanen toimii siskonsa ja isänsä etäomaishoitajana. Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Litmanen asuu Turun kupeessa. Metsä on hänelle olohuone, mutta myös työpaikka: maaperägeologiaan suuntautunut maantieteilijä tekee metsätöitä. Litmanen pysytteli opinto- ja työurallaan pitkään mahdollisimman kaukana ihmistieteistä, mutta löysi itsensä pohtimasta kirjoittajana juuri ihmisen mieltä ja perheen kokoisen ryhmän dynamiikkaa. Aina omanne on Litmasen esikoisromaani.
warelia.fi
Eetu – Kertomuksia työväenjohtaja
Eetu Salinin elämästä
”
Muodollisen sivistyksen saaneista puhujista saamme etsimällä etsiä sellaisia vapaasti vuotavan hengen ja sanan jättiläisiä, kuin oli itse itselleen tiensä raivannut filosofi, agitaattori ja herättäjä Eetu Salin. Kun hän oikaisi pitkän vartensa ja kaapaisi luisevilla sormillaan irrallisina otsan kyljessä riippuvia suortuvakimppujaan vaitiolon merkiksi kuulijoille, tiesi jokainen, että sieltä ei ollut odotettavissa vain tavallista sananrieskaa, vaan todellista sananruoskaa. (Työväenliikkeen historian tutkija Y. K. Laine)
Tietokirjailija Pertti Rajala kertoo teoksessaan työväenliikkeen alkuaikojen merkittävän vaikuttajan, työväenjohtaja Eetu Salinin elämästä. Voimakkaasta sanankäyttäjästä muodostuu värikäs henkilökuva Salinin itsensä julkaisemien vihkosten, aiempien elämäkertojen, lehtikirjoitusten, Salinin kirjeiden ja muun arkistomateriaalin avulla. Osa arkistomateriaalista julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Eetu Salin oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen perustajajäsen ja toimi kansanedustajana kahdesti. Salin oli ristiriitainen henkilö ja häntä arvosteltiin monesta syystä ankarastikin. Hän ajautui mukaan sisällissotaan, vaikka oli vastustanut kapinointia loppuun saakka. Pertti Rajala on kirjoittanut Salinista ennenkin. Nyt hän on tarttunut Salinin elämäntarinaan toistamiseen ja onnistuu tuomaan siihen paljon uutta valoa. Rajala taustoittaa Salinin tarinaa historiallisilla tapahtumilla sekä aikalaiskertomuksilla. Porvariston kavahtaman lakkokenraalin, ”punaisen pedon” ajattelu ja toiminta saavat ympärilleen kehykset. Keskeinen sija kirjassa on myös Eetu Salinin vaimolla, Idalla, joka kesti yhdessä Eetun kanssa monet myrskyt ja elämän vaikeudet.
Pertti Rajala
PERTTI RAJALA EETU – KERTOMUKSIA TYÖVÄENJOHTAJA EETU SALININ ELÄMÄSTÄ 99.13 ISBN 978-952-387-024-6 Kirjakauppoihin toukokuussa
Tietokirjailija, maakuntajohtajana toiminut Pertti Rajala on kirjoittanut yli 100 tietokirjaa, pääosin selkokirjoja, mutta myös yleiskielisiä historiaa käsitteleviä teoksia. Rajala on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1991 ja Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinnon vuonna 2010. 19 19
MUISTA MYÖS
LOPPUVUODEN 2021
UUDET KIRJAT
Tätä paremmin ei historioitsija tai kirjailija voi työtään tehdä. – Kari Pitkänen, Kulttuuritoimitus.fi 16.10.2021
Vuoden takaisessa Sattuman tuomiossa (Warelia, 2020) Olavi Toivola näytti heti kyntensä kehittelemällä vetävän tarinan ja kiinnostavan henkilökokoelman. Dekkariesikoinen ei ollut sattuman kauppaa. Viinitarhurin murha (Warelia, 2021) on hieno näyte siitä, että Toivola on tuonut lajiin pysyvämmin oman äänensä. – Risto Ojanen, Kulttuuritoimitus.fi 4.10.2021