Idan tarina elää (Marketta Vaaran haastattelu)

Idan tarina elää Teksti: Minna Isotalo

Isoäidin elämänvaiheiden saattaminen kirjaksi on ollut Marketta Vaaralle hieno kokemus.

- Kuva: Minna Isotalo

41

Lahtelaisen rivitaloasunnon yläkerrassa Marketta Vaara, 84, levittää pöydälle mustavalkoisia valokuvia. Osaksi kahvitteluhetkeämme tulevat pilkahdukset elämänmenosta Pohjois-Kymenlaaksossa.

Vanhalan maatalon pihapiirissä kolmevuotias Marketta tarkkailee äitinsä Elsan lypsyhommia. Suoraan kameraan katsoo ainoastaan tyytyväisen oloinen Hilsu-lehmä.

Reilu vuosikymmen myöhemmin napatussa kuvassa seisoo kolmen sukupolven naisia Vanhalan portilla. Yksi heistä on ruutumekkoinen, huivipäinen Ida – Marketan isoäiti ja esikuva. ”Ida koki vastoinkäymisiä, mutta säilytti elämänasenteensa valoisana.

Hän jaksoi aina katsoa pelkäämättä eteenpäin ja opetti esimerkillään, ettei katkeroituminen kannata. Maailma ei murehtimalla parane”, Marketta sanoo.

Myöhemmin isoäidin jutustelut ovat täydentyneet sukulaisten tiedoilla ja muistoilla. Niistä kaikista Marketta Vaara punoi ja kirjoitti isoäitinsä elämäntarinan.

T

eos vie lukijansa kyläyhteisöön Valkealaan. Idan turvattu elämä muuttuu, kun hänestä 17-vuotiaana tulee Oskarin vaimo ja Vanhalan emäntä. Työnteko ja yhdessä selviäminen vahvistavat avioliittoa.

Nuori Ida yrittää selvitä kahden pienen lapsen kanssa isännättömässä talossa, jota hän ei lain mukaan voi edes omistaa. Ida kohtaa vääryyttä mutta saa kanssaihmisiltä myös tukea.

Myöhemmin isoäidin jutustelut ovat täydentyneet sukulaisten tiedoilla ja muistoilla.

Niistä kaikista Marketta Vaara punoi ja kirjoitti isoäitinsä elämäntarinan.

Vanhin edessämme olevista valokuvista on 1890-luvun loppupuolelta.

Ajan hapertamassa otoksessa on ikuistettuna vakava ja päättäväinen Ida. Nuoren naisen elämässä on alkamassa uusi vaihe, josta hän myöhemmin kertoili tyttärelleen.

Nuorenparin onni on suurta, ei kuitenkaan ikuista. Toisen lapsen syntymän jälkeen Oskarin ja Idan sisaren Alinan välit lämpenevät, mikä johtaa petokseen ja kolmiodraamaan.

”Mummo istui usein keinutuolissa ja jutusteli äitini kanssa. Uteliaana hiivin salaa kuuntelemaan heitä. Varmasti kuulin myös sellaista, mitä ei ollut lasten korviin tarkoitettu.”

Levoton ja seikkailunhaluinen Oskari karkaa siirtolaiseksi Amerikkaan. Kirjaan dokumentoidut Oskarin kirjeet kertovat ikävästä. Kotiinpaluu jää silti vain haaveeksi.

42

”Atlantin takana häämötti kuviteltu mahdollisuuksien ihmemaa, mutta todellisuus osoittautui toisenlaiseksi.

Siirtolaisen arki oli täynnä ponnisteluja ja pettymyksiä”, Marketta toteaa.

Nuori Ida (omaa sukua Pulsa, sittemmin Nikula ja Seppälä) 1890-luvun loppupuolella otetussa valokuvassa. - Kuva: Marketta Vaaran kotialbumi.

”Ida oli selviytyjä, joka koki elävänsä hyvää elämää aikana, jona naisen rooli ja mahdollisuudet olivat rajoitetut.”

Marketta halusi kirjoittaa teokseensa sukulaisilta kuulemiaaan kertomuksia maalaiskylän arjesta, ihmisten iloista ja suruista. Näin isoäidin tarina kasvaa kertomukseksi suomalaisen yhteiskunnan muutoksista 1800-luvun lopulta 1970-luvun alkuun.

Tämän päivän näkökulmasta monet entisaikojen uutuudet, kuten televisio ja puhelin, ovat itsestäänselvyyksiä, mutta Idalle ne edustivat outoa maailmaa. ”Hän ei koskaan oppinut käyttämään puhelinta ja hän paheksui suuresti, jos joku arvosteli tv-esiintyjää. Television ihmisethän saattoivat sen kuulla ja pahoittaa mielensä.”

Itsensä ja lapsensa yksinhuoltajanakin elättäneelle naiselle sosiaaliturva ja vuonna 1949 voimaan tullut kansaneläke olivat nekin ihmetyksen aiheita.

I

da täytti 90 vuotta 17. lokakuuta 1970. Syntymäpäiväjuhlat järjestettiin Valkealan motellissa.

Saman päivän Kouvolan Sanomissa julkaistiin Marketan serkun Hilkan kirjoittama syntymäpäiväonnitteluruno. ”Minulle oli tärkeää saada runo mukaan kirjaan. Siinä tiivistyy paljon

"Tämä kirjoitukseni pohjautuu todellisiin tapahtumiin, elettyyn elämään", Marketta Vaara kertoo teoksestaan Ida.

meidän lastenlasten kokemuksia mummosta. Hänen onnensa oli antaa onni muille.”

Ida kuoli seuraavan vuoden elokuussa. Marketta kertoo mummonsa lähteneen niin sanotusti saappaat jalassa.

Idan sydän petti kesken arkisten askareiden, ja hän tuupertui omalle pihamaalleen.

Idan pitkän iän salaisuus lieni vaatimaton ja terveellinen elämä. Hän oli teräsmummo, joka puuhaili alati jotakin, toimettomana hän ei osannut olla. Ida liikkui paljon ja söi kevyesti,

kasvatti itse juurekset ja vihannekset, keräsi talteen sienet ja marjat. Suurin ilonaihe Idan elämässä olivat lapset ja lastenlapset. Oskarin jälkeen Ida löysi uuden onnen läheltä. Vanhalan rengistä tuli talon isäntä. Lapsia parille syntyi neljä.

Marketta Vaaran mukaan omia juuriaan kannattaa muistella ja vaalia, kun se vielä on mahdollista. ”Ihmiset kiinnostuvat usein sukunsa menneisyydestä vasta silloin, kun ei enää ole kertojia. Nyt olen oman leiviskäni hoitanut. Idan tarina elää.”•

43