Elämänvirran viisauksia Teksti ja kuva: Salla Yli-Erkkilä
Turun yliopiston suomen kielen emeritusprofessori Aimo Hakanen kertoo muistelmissaan elämänvirrasta, joka kuljetti maanviljelijäperheen pojan akateemisiin opintoihin Turkuun, yliopiston lehtoriksi Osloon ja sieltä hoitamaan professuuria Turun yliopistoon. Hakanen kuvaa oman sukupolvensa elinpiiriä ja elämänsä aikana tapahtuneita muutoksia yhteiskunnassa viisain sanoin. Hänen mietteissään painottuvat rinta rinnan talonpoikaisjärki ja akateeminen ajattelu, osaksi huumorilla höystettyinä. Teoksessa on paitsi Hakasen oman elämänvirran kuvausta myös arjen historiaa, esimerkiksi muistoja 1900-luvun alkupuolen maatalon töistä. Jo miltei kadonneen kansanperinteen esittely yhdistyy kokemuksiin, joista muun muassa murretutkijana elämäntyönsä tehnyt Hakanen elävästi kirjoittaa. Muistelmissa tulee esiin pitkä ja monipuolinen akateeminen ura: tutkimusten aiheet ja niiden keskeisin sisältö sekä yliopistomaailma ja sen muutos Hakasen virkauran kuluessa.
35
Otteita Elämänvirrasta: "Edellä korostamani sovinnollisen yhteistyön ohella on aihetta huomauttaa, että kyllä suomen kielen opiskelijat sekä yksilöinä että joukkona olivat hyvin tietoisia oman ikäluokkansa asenteista, mielipiteistä ja normeista ja luonnollisesti käyttäytyivät niiden mukaisesti. Hauskana esimerkkinä ajankohdan muutoksista kerron seuraavan: Joskus Oslosta paluuni jälkeisenä keväänä ollessani laitoksen taukohuoneessa päiväkahvilla vieressäni istuva arvostettu professori Eeva Kangasmaa-Minn kertoi panneensa merkille, että enää vain osa salissa istuvista opiskelijoista nousi seisomaan hänen mennessään pitämään luentoa. Sitten hän kääntyi minun puoleeni ja kysyi, olenko minä huomannut saman. Vastasin rehellisesti, etten ole huomannut, ja jatkoin: kukaan ei ole tehnyt elettäkään noustakseen seisomaan. Samaan koodin muutokseen kuului sekin, että toisin kuin aikaisemmin kaikkia ihmisiä alettiin yleisesti sinutella. Näin tehtiin myös Norjassa ja Ruotsissa, joskin siellä sinuttelukäytäntö on hiukan erilainen. Meille muutosten tuulet puhalsivat ennen ja puhaltavat nykyisinkin usein lännestä. Hupaisinta asiassa on se, että meillä palattiin ikivanhaan kansanomaiseen sinutteluun pyristelemällä eroon parisataa vuotta aikaisemmin vieraista naapurikielistä aluksi sivistyneistön kohteliaaseen kielenkäyttöön omaksutusta ja siitä vähitellen yleistyneestä teitittelystä.
36
Tästä edellisestä käänteestä kirjoitti suomen kielen kehittäjänäkin monipuolisesti ansioitunut tyrvääläissyntyinen kulttuuripersoona Antero Varelius 1800-luvun puolivälissä seuraavasti: Teititteleminen on ollut tapana jo näiden ihmisten muistin ajan, vaikkei ennen niin isossa mitassa kun nyt. Vanhuuttain oli kaikkia sinuteltu kaikilta; sata vuotta sitten teititeltiin jo herroja ja muitakin uljaita vieroja, paitsi juur joku piti vanhaa tapaa näitäkin kohtaan; vähitellen rupesivat lapset teitittelemään vanhimpiansa, tänaikaiset ijälliset ovat vielä sinutelleet lapsina ollessansa. Nyt teitittelee jokainen vanhimpiansa ja kaikkia vanhoja niin myös uljaita nuoriakin, moni aviokumppaniansakin ja muita yhtikäisiänsä; muutama vaimo-ihminen kaikkia ihmisiä."
"ÄIDINKIELEMME SUOMI Kieli, kieliyhteisö ja kulttuuri Kieli on ajattelun väline ja sellaisena koko inhimillisen kulttuurin perusta. Se on tärkein väline myös ajatusten ja tietojen vaihdossa, siis ihmisten välisessä viestinnässä. Kielen avulla voidaan tallentaa ja varastoida tietoa ja näin välittää sitä sukupolvelta toiselle.
Kielen mahdollistama tiedon tallentaminen ja siirto taas luovat edellytykset inhimillisen kulttuurin jatkuvalle kehitykselle. Kieli on aina sidoksissa käyttäjäyhteisöönsä ja sen elämänpiiriin. Samoin kuin yhteisöllä kielelläkin on historiansa, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Vanhat rakennukset ja vanha esineistö välittävät meille tietoa esimerkiksi omien esivanhempiemme talonpoikaiskulttuurin aineellisesta sisällöstä, mutta senkin hahmottamisessa tarvitsemme kielen apua. Todentuntuinen kokonaisuus syntyy vasta silloin, kun oikeat sanat ja niiden tarkoitteet, konkreettiset esineet, kohtaavat toisensa ja kun saamme selvityksen siitä, mihin tarkoitukseen mitäkin esinettä tai työkalua on käytetty. Voidaksemme tutustua esivanhempiemme henkiseen kulttuuriin meidän on tutkittava heidän kieltään. Yksilön ja yhteisön välisessä suhteessa kieli on perustekijä."
Aimo Hakanen
Elämänvirta Aimo Hakanen kertoo muistelmissaan elämänvirrasta, joka kuljetti pienviljelijäperheen pojan akateemisiin opintoihin Turkuun, yliopiston lehtoriksi Osloon ja sieltä Turun yliopiston suomen kielen professoriksi. Samalla hän kertoo yleisemmin oman sukupolvensa elämänpiiristä ja siinä tapahtuneista muutoksista. Elämänvirta - Kokemuksia ja mietteitä matkani varrelta on myös elämänviisauden kirja. Mietteiden aiheina ovat muun muassa kieli vaikuttamisen välineenä, sukupolvien ketjun merkitys ja ”talonpoikaisjärjen” arvo nykyajassa. Aimo Hakanen on suomen kielen emeritusprofessori. Monipuolisen kielimiehen keskeisiä tutkimuskohteita ovat olleet muun muassa merkitysoppi, murteet ja paikannimien alkuperät. Tieteellisen yhteisön ulkopuolellakin Hakanen on tullut tunnetuksi maanläheisenä ja eloisana luennoitsijana ja kirjoittajana.