Katriina Siivonen Metsäsuhde kulttuurisesti kestävänä tulevaisuusperintönä

METSÄSUHDE KULTTUURISESTI KESTÄVÄNÄ TULEVAISUUSPERINTÖNÄ Katriina Siivonen

Tavoitteellinen kulttuurinen muutos on välttämätön kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Luontosuhde, Suomessa keskeisenä metsäsuhde, on muutoksen mahdollistavaa aineetonta perintöä. Se koostuu ihmisissä elävistä ja luontosuhteessa virtaavista tiedoista, taidoista, maailmankuvasta ja toiminnasta. Tulevaisuusperinnöksi muodostettuna se auttaa ihmisiä muuttamaan yhteisvoimin vaikutuksiaan luontoon.

Kulttuuri transformaationa ekologisuuteen

Luonnontieteilijöiden ryhmä on koonnut yhteen analyysejä useiden biofysikaalisten ilmiöiden, kuten ilmaston, biosfäärin moninaisuuden sekä typen ja fosforin kierron muutosten, keskinäisvaikutuksista maapallon ekosysteemiin. Heidän meta-analyysinsä osoittaa, että ihmisten vaikutus niihin on kasvanut viime vuosikymmeninä niin voimakkaasti, että se uhkaa sysätä maapallon tasapainottomaan tilaan, jonka seurauksena ihmisille mahdolliset elinolosuhteet ovat uhanalaiset. 1 Tällaiset analyysit osoittavat, että maapallon ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi ihmisten toimiin tarvitaan muutos. Se tarkoittaa transformaatiota eli yhteiskunnallista ja kulttuurista murrosta kestävämpään elämänmuotoon maailmanlaajuisesti. 2 Kulttuurisen kestävyystransformaation tarve on artikkelini lähtökohta. Suomessa ihmisten toimet suhteessa metsiin ovat keskeisiä kestävyyden tavoittelemisessa. Näkökulmani on tieteidenvälinen. Yhdistän etnologian, kulttuuriperinnön tutkimuksen, tulevaisuudentutkimuksen ja kestävän kehityksen tutkimuksen tieteellisiä keskusteluja kysymyksenasetteluni mukaisesti. 3

Transformaation perustana tarkastelen ihmisten kulttuurista luontosuhdetta, tarkemmin metsäsuhdetta. Tutkin transformaatiota toisaalta jokapäiväisenä kulttuurina, toisaalta aineettoman kulttuuriperinnön valtakunnallisena ja kansainvälisenä kulttuuripoliittisena toimena 4 suhteessa kestävän kehityksen 5 poliittisiin tavoitteisiin 6 . Analysoin käsitteellisesti luontosuhteen mahdollisuuksia tuottaa tavoitteellista transformaatiota kohti kestävämpää maailmaa. Jäsennän analyysini ”kulttuuri”-termin eri muotojen avulla. Keskeinen kysymykseni on: minkälaisessa muodossa metsäsuhde kulttuurisena luontosuhteena ja aineettomana kulttuuriperintönä voi tukea intentionaalista, toisaalta arjen, toisaalta politiikan käytänteissä elävää transformaatiota ekologiseen kestävyyteen? Kestävän kehityksen kulttuurinen, ihmisiin ja yhteisöihin kytkeytyvä ulottuvuus on oleellinen tässä tarkastelussa.

Suomalainen metsäsuhde on usean eri tahon 7 yhteisesti ilmoittamana Unescon aineettoman kulttuuriperinnön wikiluettelossa Suomessa. Samojen tahojen hakemuksesta opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt suomalaisen metsäsuhteen vuonna 2017 yhdeksi 52 ilmiöstä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon Suomessa. 8 Unescon sopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi on vuodelta 2003. 9 Suomi liittyi siihen vuonna 2013, minkä jälkeen sopimuksen täy-

täntöönpano on ollut, ja on edelleen, yksi aktiivisesti toteutetuista suomalaisen kulttuuripolitiikan muodoista, ja suomalainen metsäsuhde on osa sitä. Valtioilla on mahdollisuus vaikuttaa sopimuksen toteuttamistapaan alueellaan. Suomessa ketkä tahansa voivat asettaa omaa aineetonta perintöään julkisesti esille wikiluetteloon ja hakea sitä aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon. Päätöksen kansalliseen luetteloon sisällyttämisestä tekee opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) Museoviraston ja OKM:n asettaman aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän 10 valmistelun pohjalta. 11 Yllä mainituissa luetteloissa suomalaista metsäsuhdetta ei ole kuvattu kestävyystransformaation tuottajaksi.

Suomen Metsämuseo Lustossa on koottu ja analysoitu tietoa ihmisten metsäsuhteista Suomessa. Luston määritelmän mukaan metsäsuhde on aineettomana kulttuuriperintönä esille nostettua metsäkulttuuria, joka puolestaan määrittyy ”yksilöiden ja yhteisöjen metsään liittyviksi ja sosiaalisissa yhteyksissä jakamiksi toimintatavoiksi, käytännöiksi, käsityksiksi, merkityksiksi ja arvoiksi”. Jokaisen ihmisen metsäsuhde muodostuu suhteessa metsään ja muihin ihmisiin, joilla on jokin suhde metsään. Oleellista tämän artikkelin yhteydessä on, että metsäsuhde on hyvin monia suomalaisia koskettava, moninainen ja muuntuva metsäkäytäntöjen ja -arvojen sisäisesti ristiriitainen joukko. 12 Yksittäisten metsäarvojen ja -käytänteiden kirjon erittely sinänsä ei ole tässä yhteydessä keskeistä. Moninaisuuden korostamisen arvo näkyy kuitenkin siten, ettei metsäsuhteista eikä metsäkulttuurista ole haettu niitä mahdollisesti yhdistäviä, tavoitteellisia tulevaisuusnäkymiä.

Kestävä kehitys

Ympäristöongelmia on tunnistettu vähittäin 1900-luvulla. Maapallon kantokyvyn rajat tuotiin maailman tietoisuuteen vuonna 1972 Rooman Klubille tehdyssä raportissa The Limits to Growth 13 , jonka suomennos Kasvun rajat 14 ilmestyi vuonna 1973. Joulukuussa 1983 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) pääsihteeri kutsui Norjan pääministerin Gro Harlem Brundtlandin perustamaan Ympäristön ja kehityksen maailmankomission (World Commission on Environment and Development) 15 . Se painotti työssään maailmanlaajuisten sosiaalisten ja taloudellisten kysymysten kytkeytymistä ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Komission työn tulokset kiteytettiin kestävän kehityksen termiin 16 , jolla vastata mutkikkaaseen kokonaisuuteen. Keskeisinä toimijoina nähtiin politiikan, hallinnon ja talouden globaali eliitti. Tulokset julkistettiin vuonna 1987 raportissa 17 Our Common Future, jonka suomennos Yhteinen tulevaisuutemme ilmestyi vuonna 1988. Sen suuntaviivana on usein siteerattu ajatus siitä, että ”kestävällä kehityksellä pyritään tyydyttämään nykytarpeet ja täyttämään tämän hetken toiveet luopumatta kyvystä tehdä niin myös tulevaisuudessa”. 18 Raportissa luotiin perusta kestävälle kehitykselle kolmella ulottuvuudella: ekologisella, sosiaalisella ja taloudellisella. Kulttuuri, jokapäiväiset toimet sekä yksittäiset ihmiset ja yhteisöt ovat mukana toiminnan kohteina, eivät toimijan roolissa.

YK:n jäsenmaat päättivät New Yorkissa vuonna 2015 toteuttaa seitsemäntoista kestävän kehityksen tavoitetta (Sustainable Development Goals) ja niiden yhteensä 169 alatavoitetta vuoteen 2030 mennessä. 19 YK:n pääsihteerin asettama riippumattomien tutkijoiden kansainvälinen ryhmä on arvioinut niiden toteutumista raportissa, joka ilmestyi syksyllä 2019. 20 Sen keskeinen sanoma on, että kestävän kehityksen tavoitteet ovat välttämättömiä ja niiden toteuttamisessa on suuria haasteita, mutta ne on mahdollista saavuttaa määrätietoisella työskentelyllä. Toiminnan alueina nähdään talous, lainsäädäntö, tieto ja tiedostaminen sekä ihmiset ja yhteisöt. 21 On uutta ja huomionarvoista, että globaalin eliitin lisäksi myös yleisesti ihmiset ja yhteisöt on tämän myötä mahdollista nähdä aktiivisina toimijoina YK:n kestävän kehityksen linjauksissa. Tämä auttaa tunnistamaan kulttuurin merkityksiä kestävän kehityksen poliittisissa toimissa.

Kulttuuri kestävässä kehityksessä

Kulttuuri on usein nähty kestävän kehityksen yhteyksissä ihmisten hyvinvointia turvaavan sosiaalisen ulottuvuuden osana ja toimenpiteiden kohteena. Sillä on tarkoitettu useita eri asioita kestävän kehityksen kulloinkin ajankohtaisissa kulttuuripoliittisissa toimenpiteissä. Jatkuvana keskusteluna siinä on ollut jännite kulttuurin ja taiteen itseisarvon ja välineellisen käytön välillä. 22

Vuosina 2011–2015 toiminut monitieteinen tutkijoiden verkosto ”COST Action IS1007 Investigating Cultural Sustainability” tuotti näkemyksen kulttuurisen kestävyyden kolmesta eri muodosta (kuvio 1). Ensimmäisessä kulttuuri nähdään kestävän kehityksen yhtenä tasaveroisena ulottuvuutena ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen rinnalla (Culture in sustainable development). Sen mukaan alueen tai ryhmän kulttuurille, kuten taiteelle, kulttuuriperinnölle ja identiteetille, tavoitellaan itseisarvoista pitkäkestoisuutta. Toiseksi kulttuuri nähdään välittäjänä muiden kestävän kehityksen ulottuvuuksien välillä ja kestävän kehityksen ajatuksen edistäjänä yhteiskunnassa esimerkiksi ekosysteemi- tai hyvinvointipalveluissa (Culture for sustainable development). Kolmanneksi kulttuuri nähdään transformaationa kestävään kehitykseen (Culture as sustainable development) eli prosessina, jolla on ekologisesti kestävämpään maailmaan vievä arvopohja ja joka tukee ihmisen, kulttuurin ja luonnon hyvinvointia uudessa muodossa, ekokulttuurisena sivilisaationa. 23

Nancy Duxbury, Anita Kangas ja Christiaan De Beukelaer ovat eritelleet neljä kulttuurisen kestävyyden muotoa kulttuuripolitiikassa. Ensimmäisessä tavoitteena on kulttuuristen käytänteiden ja oikeuksien ylläpitäminen vahvoina ja jatkuvina. Huomio on kulttuurisissa ilmiöissä ja ihmisten oikeuksissa niihin, ei niinkään ekologisessa kestävyydessä. 24 Tämä rinnastuu yllä esitetystä kolmijaosta ensimmäiseen (Culture in sustainable development, kuvio 1). Muissa kolmessa muodossa ekologiset asiat tulevat esille. Ensinnä ne näkyvät kulttuuritapahtumien kielteisten ekologisten vaikutusten minimoimisena. Toiseksi erityisesti taiteen avulla pyritään vahvistamaan yleistä tietoisuutta maailmanlaajuisista ekologisista ongelmista. 25 Näissä kulttuuri on välittävässä asemassa tai yksittäisinä kestävyyttä edistävinä toimina (Culture for sustainable development, kuvio 1). Kolmanneksi kulttuurinen kestävyys on ekologisen maailmankansalaisuuden synnyn tukemista, mikä ei juurikaan ole toteutunut. Se on ristiriidassa alueellisia ja etnisiä yhteisöjä ja kansallisuutta yleisesti painottavan kulttuuripolitiikan kanssa. 26 Tämä viimeinen muoto tarkoittaisi transformaatiota kestävämpään maailmaan (Culture as sustainable development, kuvio 1), mutta sen saavuttamiseksi ei ole osoitettu keinoja. Artikkelini kysymys kohdistuu tähän Duxburyn, Kankaan ja De Beukelaerin havaitsemaan puutteeseen ja etsii siihen vastausta eri tavoista hahmottaa kulttuuria. Kukin käsitteen määrittämisen tapa auttaa valaisemaan

jotakin kulttuurin ulottuvuutta ja jättää varjoon muita. Missä muodossa kulttuuri parhaiten voisi tukea transformaatiota kestävämpään maailmaan niin arjessa kuin politiikassakin?

Kulttuuri puitteina ja virtana

Tarkastelen kulttuuria etnologiselta kannalta. Kulttuurin käsitteen ymmärtämisessä auttaa Jack Goodyn selkeä erittely, jolla hahmottuu kaksi perustaltaan erilaista kulttuurin määrittelytapaa. Toisaalta se määritellään suhteellisen pysyväksi sosiaalista toimintaa ohjaavaksi rakenteeksi, toisaalta sosiaaliseksi prosessiksi, jossa kulttuurin eri piirteitä uudistetaan ja luodaan jatkuvasti sekä ihmisten keskinäisessä että ihmisten ja heidän ympäristönsä välisessä vuorovaikutuksessa. Kaikkia ilmiöitä on mahdollista tarkastella kulttuurin kummankin määritelmän valossa. 27

Clifford Geertzin mukaan kulttuuri muodostaa puitteet uskomuksille, ilmaistuille symboleille ja arvoille, joiden perusteella ihmiset määrittävät maailmaa, ilmaisevat tuntemuksiaan, tekevät arvioitaan ja joissa sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu. 28 Hän määrittää kulttuurin merkityksistä muodostuvaksi semioottiseksi systeemiksi painottaen täten kulttuurin rakenteellista puolta, kulttuuria puitteina. 29 Tällöin kulttuuri määrittää ihmisiä, yhteisöjä ja heidän ympäristösuhdettaan. Tällaisen määritelmän mukaan on helppo ymmärtää kulttuuri ilmiönä, joka voi kadota ja jonka pitkäkestoisuuden suojelun voi nähdä keskeisenä. Tällainen kulttuuri saa helposti rajat ympärilleen esimerkiksi alueen, kansan, etnisyyden tai jonkin muun kautta määrittyvän ihmisryhmän mukaan. Duxburyn, Kankaan ja De Beukelaerin erittelemän kulttuurisen kestävyyden eri muodoista kolmessa ensimmäisessä on taustalla näkemys kulttuurista kansallisina, alueellisina tai jotakin ihmisryhmää määrittävinä puitteina. Niissä kulttuurinen kestävyys nähdään tällaisen kulttuurin pitkäkestoisuuden suojeluna. 30 Metsäsuhde on tämän määritelmän mukaan esimerkiksi suomalaisten, kaupunkilaisten tai metsäalan ammattilaisten tietynlaisia piirteitä sisältävä suhde metsään, joiden kunkin jatkuvuutta tuetaan kulttuurisena kestävyytenä.

Nykyisen kulttuurin on kuitenkin muututtava, jotta ihmisten toimet rajoittuisivat maapallon kantokykyyn. Ihmisen suhde luontoon on tässä keskeinen. 31 Metsäsuhde määrittää tapojamme ymmärtää metsiä ja toimia suhteessa niihin, joten sillä on keskeinen merkitys muun muassa biodiversiteettikadon ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Kulttuuripoliittiset kestävän kehityksen toimet taiteen, kulttuuriperinnön ja alueellisen identiteetin pitkän ajallisen jatkuvuuden turvaamiseksi eivät johda kulttuuriseen transformaatioon kohti ekologista kestävyyttä. Ne eivät siten ole toimina riittäviä, vaikka eivät välttämättä estä tällaista transformaatiota. 32 Siksi on tarpeen tarkastella kulttuuria toisin määriteltynä kokonaiskestävyyden kannalta.

Ulf Hannerz näkee kulttuurin virtana, jolla kaukaa katsoen on pysyvä hahmo, mutta joka läheltä tutkien muuttuu koko ajan. Tällainen kulttuuri säilyy pitkäkestoisena sen piirteiden jatkuvan muutoksen avulla. Kulttuurin puitteet ovat riippuvaisia keskeytymättömässä liikkeessä olevasta kulttuurin virrasta. 33 Määritelmässäni kulttuurin virta on yksittäisten ihmisten havaintoihin, toimintaan ja merkityksenantoihin perustuva globaali vuorovaikutteinen prosessi. Jokaisella ihmisellä on sen kautta maailmankuvaa rakentava, toiminnan mahdollistava ja ympäristöön vaikuttava suhde muihin elollisiin ja sekä aineellisiin että aineettomiin ihmistekoisiin ilmiöihin ja luonnonilmiöihin. Vuorovaikutuksen virrassa kulttuuri ja yksittäiset ihmiset vaikuttavat siis toinen toisiinsa ja muuttuvat ainakin hiljalleen koko ajan. 34 Kulttuurin virrassa jokaisen ihmisen aktiivinen toimijuus pääsee näkyviin.

Kulttuurisen merkityksenannon teoreettisena taustanani on Charles S. Peircen ajatteluun perustuva semiotiikka. Tämän teorian osana semiosis 35 on kaikkiaan ihmiskulttuuria laajempi luonnon merkitysvälitteinen prosessi, jonka osana on ihmiskulttuurin vuorovaikutteinen, tietoisia ja tiedostamattomia merkkejä

välittävä virta eli antroposemiosis. Muutos on semiosiksen perustava ominaisuus. 36 Tämän näkökulman mukaan on helppo havaita ja ymmärtää kulttuurin muutos ja ihmisten osuus muutoksessa sekä ympäristön muovaamana että ympäristöä aktiivisesti muovaavana 37 niin paikallisesti kuin globaalisti.

Kulttuurissa virtaavat muuntuvat aineelliset ja aineettomat perinteet 38 , jotka välittyvät ihmisiltä toisille huomaamattomasti tai tieten tahtoen. 39 Kulttuurin väistämätön muutos, ja myös muutoksen vastustaminen, syntyvät kulttuurin virrassa. Kaikkiaan kulttuurin muutosta on mahdotonta pysäyttää. Kulttuurissa virtaava aineeton perinne on tapoja, tottumuksia, tekemistä, taitamista, ajattelemista ja maailman ymmärtämistä. Aineellinen perinne, eli ihmistekoinen materiaalinen ympäristö ja ihmisen havaitsema ja käsittämä luonnonympäristö, tulee aistihavaintojen, toiminnan ja merkityksellistämisen kautta osaksi kulttuurin virtaa eli semiosiksessa välittyviä merkkejä, ja siten myös osaksi ihmismieltä. 40 Perinteen aineellinen ja aineeton puoli liittyvät kulttuurin jokapäiväisessä virrassa erottamattomasti toisiinsa, vaikka kulttuuripoliittisissa kulttuuriperinnön 41 määrittelyissä niitä käsitellään yleisesti erillisinä. 42

Metsäsuhde on tämän kulttuurin määritelmän mukaan merkkien tai perinteiden virtaa, jossa metsä ja sen eri ominaisuudet tulevat osaksi ihmistä ja ihmiset puolestaan osaksi metsää. Aineetonta ja aineellista kulttuuria (perinteitä) ja luontoa ei voi irrottaa ihmisistä, pitää muuttumattomina eikä esimerkiksi tallentaa museoiden tai arkistojen kokoelmiin elävässä muodossa. Tästä näkökulmasta kulttuuri on kaikkialla läsnä. Oleellista ei ole osoittaa, mitkä ilmiöt tai toiminnot ovat kulttuuria, vaan kaikki inhimillinen on sitä. Oleellisen rajauksen tuo kulttuurin olomuoto puitteina tai virtana.

Kulttuuriperintö kulttuurin virrassa

Kulttuuriperinnön voi ymmärtää ihmisten ja ihmiskunnan kaikkena itseisarvoisena perintönä, joka on välittynyt aiemmilta sukupolvilta meille ja jota välitämme edelleen seuraaville sukupolville. 43 Sen voi myös nähdä perinteen virrasta erityisesti esille nostettuina, arvostettavina tai muistamisen arvoisina kulttuuripiirteinä, joiden avulla tavoitellaan nykyajassa joitakin päämääriä. 44 Vaikka sitä ei tiedostettaisi, kummankin näkemyksen mukaan kulttuuriperintö rakentaa aina jonkinlaista tulevaisuutta, yleensä perinnön jatkuvuuden painottamisen kautta. 45

Kulttuuriperintö on keskeinen käsite suomalaisessa, eurooppalaisessa ja globaalissa kulttuu

ripolitiikassa. Sillä on institutionaalista voimaa, kun esimerkiksi Unesco, Euroopan unioni, valtiot ja erilaiset alueelliset hallinnolliset organisaatiot ja yhdistykset esittävät ja käyttävät välineellisesti hyödyksi kulttuuriperintöä paikallisten tai kansallisten alueiden tai ihmisryhmien identiteettien ja hyvinvoinnin vahvistamiseen ja suotuisan taloudellisen kehityksen tukemiseen. 46 Näin jäsentyvän kulttuuriperintötyön taustalla on kulttuuripolitiikan tavanomaisen muodon tapaan näkemys sekä aineellisesta että aineettomasta kulttuuriperinnöstä kulttuurisina, ihmisiä ohjaavina puitteina.

Yksittäisten ihmisten kulttuuri jäsentyy kuitenkin paremmin vuorovaikutteisena kulttuurin virtana. Se on molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa institutionaalisen, globaalisti verkottuneen kulttuuriperintötyön ja sääntelyn kanssa sekä paikallisella ja kansallisella että kansainvälisellä tasolla (kuvio 2). 47 Kulttuuriperinnöksi osoitetuilla kulttuuripiirteillä on arvoa yksittäisille ihmisille, mikä saattaa asettua jännitteeseen kulttuuriperinnön institutionaalisen, kulttuuripoliittisen käytön kanssa 48 , jolloin yksittäisten ihmisten ja organisoitumattomien yhteisöjen mahdollisuus vaikuttaa omaan kulttuuriinsa ja kulttuuriperintöönsä saattaa jäädä alisteiseen asemaan. 49

Aineeton kulttuuriperintö ja ihmisoikeudet

Aineettoman kulttuuriperinnön rooli kulttuuripoliittisessa kulttuuriperintötyössä on vahvistunut erityisesti Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelun sopimuksen 50 myötä. Jossain määrin on kiinnitetty huomiota siihen, että aineeton kulttuuriperintö tulee muuttamaan kulttuuriperintötyön luonnetta. 51 Aineeton kulttuuriperintö elävien ihmisten toimintana, ajatuksina ja maailmankuvana asettaa kulttuuriperintötyölle aivan erilaisen toimintaympäristön ja erilaisia eettisiä vaatimuksia kuin aineellinen kulttuuriperintö. 52 Kestävyystransformaation tavoittelussa aineeton kulttuuri ja kulttuuriperintö ihmisistä erottamattomana maailman ymmärryksenä ja siihen perustuvana toimintana ovat välttämättömiä muutoksen välineitä. Transformaatiota ei tapahdu arjen kulttuurissa eikä politiikassa ilman maailmankuvallisia muutoksia. Samalla jokaisella ihmisellä on ihmisoikeuksien nimissä oikeus määrittää itse oma maailmankuvansa.

Janet Blake on analysoinut ihmisoikeuksien suhdetta Unescon vuoden 2003 aineettoman kulttuuriperinnön suojelun sopimukseen ja sen täytäntöönpanon muotoihin. Hän toteaa, että perustaltaan yksilöiden oikeuksista lähteviä ihmisoikeuksia sovelletaan siinä pitkälti yhteisöjen kautta. Tällainen on tavallista myös joissakin ympäristönsuojelua käsittelevissä sopimuksissa. 53 Blaken analyysi nostaa ympäristö- ja kulttuuriperintönäkökulmista esille oleellisen seikan. Ihmisoikeuksiin perustuva ja siten perimmältään yksilön oikeus määrittää omia näkemyksiään voi olla jännitteessä ympäristönsuojelun intressien kanssa. Analyyseissään Janet Blake ja Kristin Kuutma osoittavat, että samalla tavalla jännitteitä voi ilmetä yksilön, yhteisön ja valtion kesken intresseissä määrittää kulttuuriperintöä. Aineettoman kulttuuriperinnön hallinnossa on sisäänrakennettu ristiriita, koska ihmisoikeuksien, antropologisen ja etnologisen tutkimuksen ja aineettoman kulttuuriperinnön eettisen katsannon mukaan jokaiselle ihmiselle ja yhteisölle tulee taata määrittelyvalta omaan kulttuuriinsa, johon kuitenkin paikalliselta kansainväliselle tasolle ulottuva kulttuuriperintöhallinto puuttuu. 54

Ihmisoikeudet on otettava kulttuuriperintötyössä vakavasti. Kun aineeton kulttuuriperintö on tietoja, taitoja ja maailmankuvaa, jota ei toiminnallisessa muodossa voi erottaa elävistä ihmisistä, tulee eettisesti ja kulttuurisesti kestävän kulttuuriperinnön sisältöjen ja käytön määrittelyvallan olla ensi sijassa yksilöillä. Tämä on nähdäkseni yleisestikin keskeisin kulttuurisen kestävyyden ominaisuus. 55 Samalla on tiedostettava, että kaikilla kolmella kulttuuriperinnön toiminnan tasolla yksilöillä ja erilaisilla organisaatioilla (kuvio 2) on sisäisiä ristiriitaisuuksia.

Myös erilaisten metsäsuhteiden välillä on jännitteitä joka tasolla ja taholla sekä Suomessa 56

että muualla maailmassa 57 . Jokaisen oikeus määrittää omaa metsäsuhdettaan tuottaa kulttuuriin sisäisiä jännitteitä muun muassa erilaisten luontosuhteiden kautta. Tämä näkyy sekä arjen toimissa, työskentelyssä metsäalan organisaatioissa, metsäpolitiikassa että näiden keskinäisissä suhteissa. Jos huomio kohdistetaan vain yksilön oikeuteen määrittää omaa kulttuuriperintöään, metsän tila ja ihmisten vaikutus siihen saattavat jäädä syrjään.

Tulevaisuusperintö 58

Tarkastelen kulttuurisesti kestävän kestävyystransformaation etsinnässä kulttuurin kolmea yleisesti vähemmän esillä ollutta puolta. Ensinnä tarkastelen kulttuuria ja kulttuuriperintöä metodologisesti 59 yksilölliseen toimintaan perustuvana, globaalina vuorovaikutteisena prosessina. 60 Tämän avulla huomio kohdistuu lukuisten yksilöiden kulttuurisiin merkityksenantoihin ja toimiin suhteessa luontoon ja heidän kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen toimintaympäristöönsä. Yksilöiden moninaisia erilaisia näkökulmia painottamalla on mahdollista välttää kiinnittyminen ekologisen maailmankansalaisuuden kanssa ristiriitaisiin ja siten ongelmallisiin kulttuuripoliittisesti määritettyihin yhteisöihin tai kansallisuuksiin. Toiseksi tarkastelen kulttuuria ja kulttuuriperintöä ensi sijassa aktiivisena, tavoitteellisena toimintana ja yhteistoimintana, en niinkään poliittisten toimintojen kohteena tai välineenä. Kolmanneksi kohdistan huomion kulttuuriperinnön arkisiin ja poliittisiin vaikutuksiin sekä luontoon että ihmisiin, yhteisöihin ja yhteiskuntaan.

Väistämättömän muutoksen johdosta kulttuurilla on perustaltaan muutosvoimaa, joka on usein tiedostamatonta. 61 Ihmisten kulttuurinen toiminta luonnon osana on tavoitteellista ja suuntautuu tulevaisuuteen 62 , vaikkakin monin eri aikein, joten muutoksen suunta on hyvin moninainen sekä luonnon että ihmisten kannalta. Kulttuuriperintötyö tavoitteellisena toimintana vaikuttaa aina jollakin tavalla sen piirissä oleviin ihmisiin, ympäristöön ja niiden tulevaisuuteen, vaikka siinä ei aktiivisesti tulevaisuutta painotettaisikaan. Monesti halutaan korostaa ihmisten oikeutta säilyttää oma kulttuurinsa sellaisena kuin se on, mikä menneisyyden jatkuvuutta korostamalla vaikuttaa epäsuorasti tulevaisuuteen. Kulttuuri määrittyy silloin säilytettävinä puitteina. Kun asiaa katsotaan väistämättä muuttuvan kulttuurin virran näkökulmasta, jokaisen ihmisen kulttuurisen itsemäärittämisen kannalta keskeisemmäksi nousee heidän oikeutensa osallistua omaksi kokemansa kulttuurin muutoksen määrittämiseen. Tämä on määritelmissäni keskeisin kulttuurisen kestävyyden toteuttamisen menetelmä. 63

Kun menetelmällisesti painotetaan yksilöllisiä, vuorovaikutteisia merkityksenantoja, osallistuvissa prosesseissa on mahdollista kiteyttää aineetonta kulttuuriperintöä tietoina, taitoina, maailmankuvana ja tekoina sellaiseen muotoon, että sen avulla ihmiset kykenevät saavuttamaan yhteisiä tavoitteita. 64 Metodologiaa tulisi kehittää sellaiseksi, että se tukisi toimijuuden ja kulttuurin muutosvoiman sisällyttämistä kulttuuriperintöön. Keskeinen huomio ei silloin olisi itse kulttuuriperinnössä, vaan ihmisissä ja luonnossa, joihin sillä on vaikutus. Näin menetelmän avulla voisi suunnata kulttuurista transformaatiota kohti ekologisesti kestävää maailmaa. 65

Määrittelen tällaisen tulevaisuutta rakentavan kulttuuriperinnön tulevaisuusperinnöksi (heritage futures). Näin määriteltynä tulevaisuusperintö perustuu elävän aineettoman kulttuuriperinnön keskeisten piirteiden (maailmankuvan, tietojen, taitojen ja toiminnan) varaan prosessuaaliseksi, yhteistoiminnalliseksi ja uudenlaista tulevaisuutta rakentavaksi, proaktiiviseksi kulttuuriseksi keinoksi, jonka avulla voi tavoitella ekososiaalista sivistystä. 66 Kulttuurin muutosvoiman lisäksi tulevaisuusperintöön kiteytyy aktiivista kulttuurista toimijuutta ja sekä paikallisia että maailmanlaajuisia jännitteitä ja tarve löytää tasapaino niiden välille. 67

Eettisesti ja kulttuurisesti kestävällä tavalla toteutettuna tulevaisuusperintötyö edellyttää laajaa osallisuutta ja osallistavia, tulevaisuutta rakentavia menetelmiä. Tämä tuo museoille ja muille kulttuuriperintötyötä tekeville instituu-

tioille merkittäviä muutoksia työskentelytapoihin. 68 Koska muutosta tuottavan aineettoman kulttuuriperinnön tulee olla yhteisesti luotua, eikä esimerkiksi metsäsuhteita ole vielä sellaiseen muotoon kiteytetty, ei periaatteessa ole mahdollista antaa niistä olemassa olevia esimerkkejä. 69 Metsäsuhde tulevaisuusperintönä on laajan ihmisjoukon yhdessä kiteyttämiä heidän omien metsäsuhteidensa sisältöjä, joita noudattaen metsissä toimimalla voidaan lieventää maailmanlaajuisesti kriittisiä ympäristöongelmia. Tulevaisuusperintö koostuu sekä jatkuvasta osallistuvasta prosessoinnista kulttuurin virrassa että siinä syntyvistä uudenlaisista metsäsuhteista.

Tulevaisuusperintö muutosvoimana kestävyyteen

Metsäsuhteen kulttuurinen muutosvoima ja mahdollisuus transformaatioon ovat huomaamattomina olemassa kulttuurin, ja metsäkulttuurin, jatkuvassa muutosprosessissa. Tulevaisuus on läsnä kaikessa toiminnassa, vaikka emme panisi sitä merkille. Ekologisen kestävyyden tavoittamiseksi nykyiseen kulttuurin virtaan tarvitaan perustava suunnan muutos. Aineeton perinne ihmisissä elävinä ja kulttuurissa virtaavina tietoina, taitoina, maailmankuvana ja toimintana antaa mahdollisuuden muutokseen. Siitä voi muodostaa yhteistoiminnalla tavoitteellisen, tulevaisuutta rakentavan kulttuuripoliittisen välineen aineettomana kulttuuriperintönä. Aineeton kulttuuriperintö muodostuu tulevaisuusperinnöksi, kun se ilmenee tietoisena ja merkityksellistettynä toimintana, jolla ihmiset yhteisvoimin muuttavat aktiivisesti vaikutuksiaan luontoon ja ihmisiin.

Tulevaisuusperinnön näkökulmasta kulttuurinen kestävyys on kulttuurin muutosvoiman suojelemista aineellisessa ja aineettomassa kulttuurin ja luonnon vuorovaikutteisessa virrassa siten, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus osallistua muutoksen määrittämiseen vahingoittamatta muita ja ympäristöä ja riskeeraamatta mahdollisia, toivottavia tulevaisuuksia. 70 Ekologisesti kestävään maailmaan tähtäävässä kulttuurisessa kestävyydessä on ymmärrys luonnon prosessista (semiosiksesta), joka sisältää kulttuurin prosessin (antroposemiosiksen) ja asettaa siten maapallon kantokyvyn mukaiset rajat kaikelle toiminnalle. 71 Kaikki kestävän kehityksen toimet, mukaan lukien kulttuuripiirteiden jatkuvuuden turvaaminen, ovat tässä yhteydessä alisteisia transformaatiolle kestävään kehitykseen (kuvio 3).

Kestävän kehityksen transformaatiossa metsäsuhde on aineellisen ja aineettoman kulttuurin yhdistävää tulevaisuusperintöä, jossa metsiin liittyvistä tiedoista, taidoista, maailmankuvasta ja toiminnoista kiteytetään yhteisvoimin sellaisia merkityksellisiä metsäsuhteen muotoja, jotka johtavat maapallon kantokyvyn rajoihin asettuvaan ihmistoimintaan suhteessa metsiin. Tätä tukee kulttuurisen metsäsuhteen ymmärtäminen luonnon rajoissa toimivana luonnon osana. 72 Metsäsuhteessa on oleellista huomioida laajasti erilaisia tulevaisuusperintöjä jatkuvasti karttuvassa kulttuurin prosessissa.

Viitteet

1 2

3

4 5

6

7

8 Steffen et al. 2015. Soini & Dessein 2016; Mickwitz et al. 2011. Artikkeli on suunnattu monitieteiselle ja tieteidenväliselle yleisölle, joten siinä on paikoin selitetty termejä, joita ei yksitieteisessä ympäristössä tarvitsisi tarkemmin avata. https://ich.unesco.org/ (18.9.2019). Kestävä kehitys (sustainable development) yhdistetään toisinaan taloudelliseen kasvuun ja luonnonvarojen kasvavaan käyttöön, mikä ei ole ekologisesti kestävää. Tilalle on ehdotettu termiä kestävyys (sustainability). (Soini & Dessein 2016). Käytän tässä kestävää kehitystä kuvaamaan laadullista kehitystä, jossa kestävyyden eri ulottuvuuksien välille haetaan tasapainoa, eikä tavoitella jatkuvaa kasvua. https://www.un.org/sustainabledevelopment/sustainable-development-goals/ (18.9.2019). Nämä tahot ovat Lusto – Suomen Metsämuseo, Metsähallitus, Metsähistorian Seura, Metsäkeskus, Metsämiesten Säätiö, Metsäteollisuus ry, MTK, Suomen Metsäyhdistys, Suomen Partiolaiset ja Suomen 4H-liitto. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto. fi/ (25.9.2019); https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/El%C3%A4v%C3%A4n_perinn%C3%B6n_kansallinen_luettelo/valitut (25.9.2019). 9 https://ich.unesco.org/en/convention (23.1.2020). 10 Olen toiminut tämän asiantuntijaryhmän puheenjohtajana koko sen toiminnan ajan. 11 Aineeton kulttuuriperintö 2015, 4, 17. 12 Paaskoski et al. 2018, 5 ja passim;

Karhunkorva et al. 2017. 13 Meadows et al. 1972. 14 Meadows et al. 1973. 15 Epävirallisesti Brundtlandin komissio. 16 Kestävän kehityksen (sustainable development) termiä käytti kansainvälisen politiikan alueella ensimmäisen kerran Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (International Union for Conservation of Nature and Natural Resources, IUCN) vuonna 1980 julkaisussaan World Conservation Strategy (Duxbury et al. 2017). 17 Epävirallisesti Brundtlandin raportti. 18 Yhteinen tulevaisuutemme 1988, 24. 19 https://www.un.org/sustainabledevelopment/sustainable-development-goals/ (18.9.2019). 20 The Future is Now 2019. Ryhmän kokoonpano on kerrottu sen tuottamassa raportissa. 21 Ibid. 22 Duxbury et al. 2017. 23 Dessein et al. (eds.) 2015, 29–31; Soini &

Birkeland 2014; Soini & Dessein 2016. 24 Duxbury et al. 2017. 25 Ibid. 26 Duxbury et al. 2017, 221–226. 27 Goody 1994. 28 Suorana sitaattina määritelmä kuuluu näin: ”the framework of beliefs, expressive symbols, and values in terms of which individuals define their world, express their feelings, and make their judgments” (Geertz 1957, 33). 29 Geertz 1973, 5, 14, 24, 29–30. Tähän liittyen on oleellista huomata, että semiosis on semiotiikan käsite, joka kuvaa merkkien ja merkitysten prosessia. Geertz ei liitä ajatteluaan tähän semiotiikan suuntaukseen, eikä mainitse semiosista sanallakaan

kulttuurin määritelmässään (Geertz 1957; Geertz 1973; vrt. Soini & Dessein 2016, 4–5, taulukko 1 ja siihen liittyvä teksti). 30 Duxbury et al. 2017. 31 Siivonen 2018. 32 Siivonen 2017; Duxbury et al. 2017, 222. 33 Hannerz 1992, 4 ja passim. Hannerzin sanoin (1992, 4): ”When you see a river from afar, it may look like a blue (or green, or brown) line across a landscape; something of awesome permanence. But at the same time, ’you cannot step into the same river twice’, for it is always moving, and only in this way does it achieve its durability. The same way with culture – even as you perceive structure, it is entirely dependent on ongoing process.” 34 Siivonen 2008, 49–72. 35 Semiosis on semiootikko Charles S.

Peircen alun perin luoma termi, ks. tarkemmin Deely 1994; Siivonen 2008. 36 Siivonen 2008, 49–72; Deely 1994. 37 Nykyteknologialla ihmisen vuorovaikutteinen vaikutus luonnonympäristöön on niin vahva, että sitä on alettu luonnehtia antroposeenin käsitteellä maapallon ekosysteemin perustavia muutoksia määrittäväksi ilmiöksi, ks. esim. Delanty & Mota 2017. 38 Perinne on englanniksi tradition. 39 Bringéus 1981, 122–130; Siivonen 2008, 59–60. 40 Siivonen 2008, 59–60. Semiosiksen kannalta jako aineelliseen ja aineettomaan perinteeseen ei ole olennaista. Kaikki aineellinen ja aineettomaksi kutsuttu perinne välittyy jonkin aineellisen ja toiminnallisen elementin kautta ihmismieleen, esimerkiksi metsän humina ihmisille silmin näkymättömistä hiukkasista ääniaaltoina korvaan ja kypsän mustikan tunnistamisen taito sormenpäihin karttuneena tipahtavan marjan kosketuksena. Semiosiksen kannalta oleellinen jako on mielen sisäisten ja mielen ulkoisten merkkien osien välillä, ja keskeistä on näiden välinen suhde (Siivonen 2008, 53–54). 41 Kulttuuriperintö on englanniksi cultural heritage. Perinteen ja kulttuuriperinnön merkitysero on tässä artikkelissa oleellinen, ks. tarkemmin esim. Siivonen 2017. 42 Ks. Kuutma 2019a. 43 Lillbroända-Annala 2014. 44 Lillbroända-Annala 2014; Siivonen 2015. 45 DeSilvey & Harrison 2020; ks. myös

Siivonen 2019. 46 Duxbury et al. 2017. 47 Ks. Siivonen 2008. 48 Akagawa & Smith 2019; Kuutma 2019a;

Siivonen 2015; Siivonen 2017. 49 Siivonen 2008; Akagawa & Smith 2019, 11; Blake 2019; Kuutma 2019a. 50 https://ich.unesco.org/en/convention (23.1.2020). 51 Akagawa & Smith 2019, 11; Kuutma 2019a. 52 Siivonen 2019. 53 Blake 2019. 54 Blake 2019; Kuutma 2019a; Kuutma 2019b; ks. myös Siivonen 2017. 55 Siivonen 2017; Siivonen 2019. 56 Karhunkorva et al. 2017; Halla et al. 2018. 57 Eri puolilla maapalloa esimerkiksi vuosina 2018 ja 2019 riehuneet voimakkaat metsäpalot ovat osoitus muun muassa maailmankaupan kytkeytymisestä metsien käyttöön ja metsäsuhteiden maailmanlaajuisesta merkityksestä ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin vähenemisen torjunnan kannalta, ks. esim. Luotonen 2019. 58 Termin englanninkielinen muoto on heritage futures. Sitä ovat omilla tavoillaan käyttäneet Ullrich Kockel (Kockel 2002; ks. myös Nic Craith & Kockel 2002) sekä Rodney Harrison työryhmänsä kanssa (esim. DeSilvey & Harrison 2020). Tarkastelen käsitettä itse sekä ekologisen kestävyyden tavoittelemisen että aineettoman kulttuuriperinnön näkökulmasta, mikä vie niiden kummankin piirteitä osin uuteen suuntaan (Siivonen 2019). 59 Ks. Duxbury et al. 2017, 216. 60 Siivonen 2008, 49–72. 61 Siivonen 2017. 62 Poli 2017, 6. 63 Siivonen 2017. 64 Tällainen tulevaisuustyöskentelyä ja

kulttuuriperintötyöskentelyä yhdistävä metodologia on tulevan tutkimuksen tehtävä. 65 Natsuko Akagawa ja Laurajane Smith liittävät aineettomaan kulttuuriperintöön niin sanotun pehmeän voiman (soft power) käsitteen, jonka Joseph Nye on julkaissut alkujaan vuonna 1990 kansainvälisen politiikan termiksi. Pehmeä valta on valtioiden käyttämää houkuttelevaa suostutteluvaltaa suhteessa muihin valtioihin ja eri maiden kansalaisiin. (Akagawa & Smith 2019, 3; Nye 1990; Nye 2017). Näen tulevaisuusperinnön omalla tavallaan pehmeänä voimana, mutta yksittäisistä ihmisistä ja yhteisöistä nousevana, omaehtoisena ja vapaaehtoisena voimana, en Nyen enkä Akagawan ja Smithin tavoin valtioista lähtevänä vallan käyttönä. Lähestymistapani on kytköksissä pohjoismaiseen kansalaisyhteiskuntaan ja perustuu yksilöiden ihmisoikeuksiin. 66 Tämä tulevaisuusperinnön (heritage futures) määritelmä poikkeaa Rodney Harrisonin ja hänen työryhmänsä määritelmästä, jossa huomio kohdistetaan ilmiöiden katoamiseen ja säilymiseen (esim. DeSilvey & Harrison 2020). Välttämättä tulevaisuusperintö ei johda ekologiseen kestävyyteen, mutta tarkastelen sitä tässä siitä näkökulmasta. 67 Ks. Siivonen 2019. 68 Siivonen 2019; Siivonen 2017; ks. myös

Ahmas 2014. 69 Tuusulan museon, opetustoimen ja kirjaston yhteinen Luminaari-hanke sai 17.9.2019 Suomen museopedagogisen yhdistyksen Pedaali ry:n Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon, koska se pyrkii yhteiskunnalliseen muutokseen ilmastokysymyksissä. Hankkeessa yhdistyvät lumileikit, ilmastonmuutosskenaariot ja kestävä kehitys. Luminaarissa lumileikit aineettoman kulttuuriperinnön ilmiönä muistuttavat siitä, että ne voivat käydä mahdottomiksi ilmastonmuutoksen myötä. (https:// pedaali.fi/fi/uutiset/tuusulan-museon-luminaari-hanke-on-vuoden-museopedagoginen-teko (24.9.2019)). Tämä tuo arjen leikit taiteen rinnalle siihen kulttuurisen kestävyyden toimintamuotoon, jossa taiteen avulla herätetään ihmisiä tarttumaan ympäristökysymyksiin (Duxbury et al. 2017, 221–226). Tavoitteena on säilyttää lumileikit joillakin tämän kulttuuriperinnön ulkopuolisilla toimilla. Aiemmasta poikkeavat, ilmastonmuutosta estävät kulttuuriset toiminnan muodot eivät tässä esimerkissä saa kulttuuriperinnön tai tulevaisuusperinnön muotoa. 70 Ks. Siivonen 2017. 71 Siivonen 2008. 72 Ks. Siivonen 2018.

Lähteet ja kirjallisuus

Painetut lähteet ja kirjallisuus

Ahmas, Kristina 2014. Norsunluutornin purkajat. Jaettu johtajuus ja kollektiivinen asiantuntijuus museossa. Acta Wasaensia 318. Vaasan yliopisto: Vaasa. Aineeton kulttuuriperintö. Elävä perintö! Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Suunnitelma kansallisesta toimeenpanosta. 2015. Museovirasto:

Helsinki. Akagawa, Natsuko & Smith, Laurajane 2019. ”The practices and politics of safeguarding.” Safeguarding Intangible Heritage. Practices and Politics, 1–13. Eds. Natsuko Akagawa & Laurajane Smith. Routledge:

Abingdon & New York, NY. Blake, Janet 2019. ”Further reflections on community involvement in safeguarding intangible cultural heritage.” Safeguarding Intangible Heritage. Practices and Politics, 17–35. Eds. Natsuko Akagawa & Laurajane Smith. Routledge: Abingdon & New

York, NY. Bringéus, Nils-Arvid 1981. Människan som kulturvarelse. En introduktion till etnologin. 2:a upplagan. Handböcker i etnologi.

LiberLäromedel: Lund. Deely, John 1994. The Human Use of Signs or:

Elements of Anthroposemiosis. Rowman &

Littlefield: Lanham, MD. Delanty, Gerard & Mota, Aurea 2017. ”Governing the anthropocene: Agency, governance, knowledge.” European Journal of

Social Theory vol. 20, 2017, 9–38. DeSilvey, Caitlin & Harrison, Rodney 2020. ”Anticipating loss: Rethinking endangerment in heritage futures.” International Journal of Heritage Studies vol. 26, 2020, 1–7. Dessein, Joost & Soini, Katriina & Fairclough,

Graham & Horlings, Lummina (eds.) 2015. Culture in, for and as Sustainable Development. Conclusions from the COST Action IS1007 Investigating Cultural Sustainability. University of Jyväskylä: Jyväskylä. Duxbury, Nancy & Kangas, Anita & De Beukelaer, Christiaan 2017. ”Cultural policies for sustainable development: Four strategic paths.” International Journal of Cultural

Policy vol. 23, 2017, 214–230. Geertz, Clifford 1957. ”Ritual and social change: A Javanese example.” American

Anthropologist vol. 59, 1957, 32–54. Geertz, Clifford 1973. The Interpretation of

Cultures. Selected Essays. Basic Books: New

York, NY. Goody, Jack 1994. ”Culture and its boundaries: a European view.” Assessing Cultural Anthropology, 250–261. Ed. Robert Borofsky.

McGraw-Hill: New York, NY. Halla, Tuulikki & Karhunkorva, Reetta &

Kärkkäinen, Sirpa & Laine, Jaana & Rautio, Anna 2018. ”Suomalaisten metsäsuhteiden tila.” Suomalainen metsäsuhde, 112–121. Toim. Leena Paaskoski & Heikki Roiko-Jokela & Marko Rikala. Vuosilusto 12. Lusto – Suomen Metsämuseo & Metsähistorian Seura: Punkaharju. Hannerz, Ulf 1992. Cultural Complexity. Studies in the Social Organization of Meaning.

Columbia University Press: New York, NY. Karhunkorva, Reetta & Matila, Airi &

Paaskoski, Leena 2017. ”Eläviä suhteita metsään ja perintöön.” Elossa. Luonto ja elävä kulttuuriperintö, 43–50. Toim. Aura Kivilaakso & Leena Marsio. Museovirasto: Helsinki. Kockel, Ullrich 2002. ”Culture and economy.

A brief introduction.” Culture and Economy: Contemporary Perspectives, 1–10. Ed.

Ullrich Kockel. Ashgate: Aldershot. Kuutma, Kristin 2019a. ”Afterword. The politics of scale for intangible cultural heritage: Identification, ownership and representation.” Politics of Scale. New Directions in Critical Heritage Studies, 156–170. Eds. Tuuli Lähdesmäki & Suzie Thomas & Yujie Zhu. Berghahn Books: New York,

NY & Oxford. Kuutma, Kristin 2019b. ”Inside the UNESCO apparatus: From intangible representations to tangible effects.” Safeguarding Intangible Heritage. Practices and Politics, 68–83. Eds. Natsuko Akagawa & Laurajane Smith.

Routledge: Abingdon & New York, NY. Lillbroända-Annala, Sanna 2014. ”Kulttuuriperintö prosessina ja arvottamisen välineenä.” Muuttuva kulttuuriperintö, 19–40. Toim. Tytti Steel & Arja Turunen & Sanna Lillbroända-Annala & Maija Santikko. Ethnos-toimite 16. Ethnos ry – Suomen kansatieteilijöiden yhdistys: Helsinki. Luotonen, Anniina 2019. ”EU:n kauppakomissaari Malmström: Brasilialaisen lihan tuontia ei voi kieltää – luki ministeri Lintilän ehdotuksesta mediasta.” Helsingin Sanomat 24.9.2019. https://www.hs.fi/talous/art2000006249762.html (25.9.2019). Meadows, Donella H. & Meadows, Dennis L. & Randers, Jørgen & Behrens III, William W. 1972. The Limits to Growth. A Report for the Club of Rome’s Project on the Predicament of Mankind. Universe Books: New

York, NY. Meadows, Donella H. & Meadows, Dennis L. & Randers, Jørgen & Behrens III, William W. 1973. Kasvun rajat. Ihmiskunnan kohtalontilannetta koskevaan Rooman Klubin tutkimussuunnitelmaan liittyvä raportti. Suom. Kyösti Pulliainen & Pertti Seiskari & Hannu Taanila. Tammi: Helsinki. Mickwitz, Per & Hildén, Mikael & Seppälä,

Jyri & Melanen, Matti 2011. ”Sustainability through system transformation: Lessons from Finnish efforts.” Journal of Cleaner

Production vol. 19, 2011, 1779–1787. Nic Craith, Máiréad & Kockel, Ullrich 2002. ”Culture and economy: Towards an agenda for further research.” Culture and Economy: Contemporary Perspectives, 231–240.

Ed. Ullrich Kockel. Ashgate: Aldershot. Nye, Joseph 2017. ”Soft power: The origins and political progress of a concept.” Palgrave Communications, 3:17008. DOI: 10.1057/palcomms.2017.8. Nye, Joseph S. Jr. 1990. ”Soft power.” Foreign

Policy No. 80, Autumn 1990, 153–171. Our Common Future. Report of the World Commission on Environment and Development. 1987. United Nations: New York, NY. Paaskoski, Leena & Roiko-Jokela, Heikki &

Rikala, Marko 2018. ”Suomalaisia metsäsuhteita.” Suomalainen metsäsuhde, 5–9. Toim. Leena Paaskoski & Heikki Roiko-Jokela & Marko Rikala. Vuosilusto 12. Lusto – Suomen Metsämuseo & Metsähistorian Seura: Punkaharju. Poli, Roberto 2017. Introduction to Anticipation

Studies. Anticipation Science 1. Springer:

Cham. Siivonen, Katriina 2008. Saaristoidentiteetit merkkien virtoina. Varsinaissuomalainen arki ja aluekehitystyö globalisaation murroksessa. Kansatieteellinen arkisto 51. Suomen

Muinaismuistoyhdistys: Helsinki. Siivonen, Katriina 2015. ”Elävän kulttuurin suojelu.” Elävä aineeton kulttuuriperintö. Hankkeen loppuraportti, 153–165. Toim. Anna Kanerva & Ritva Mitchell. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen verkkojulkaisuja 28. Museovirasto & Cupore: Helsinki. https:// www.cupore.fi/images/tiedostot/elavaaineetonkulttuuriperinto_loppuraportti.pdf (23.1.2020). Siivonen, Katriina 2017. ”Kulttuurinen kestävyys.” Kaikki vapaudesta, 275–287. Toim. Kari Enqvist & Ilari Hetemäki & Teija

Tiilikainen. Gaudeamus: Helsinki. Siivonen, Katriina 2018. ”Sustainable everyday culture from glocal archipelago culture.” Cultural Sustainability and the Nature-Culture Interface. Livelihoods, Policies, and Methodologies, 19–34. Eds. Inger Birkeland & Rob Burton & Constanza Parra &

Katriina Siivonen. Routledge: Abingdon. Siivonen, Katriina 2019. ”Intangible cultural heritage will revolutionise the future.” Wohin geht die Reise? Eine Geburtstagsgabe für Johanna Rolshoven 2019, 93–97. Eds. Sabine Eggmann & Susanna Kolbe &

Justin Winkler. Akroama: Basel. Soini, Katriina & Birkeland, Inger 2014. ”Exploring the scientific discourse on cultural sustainability.” Geoforum vol. 51, 2014, 213–223. Soini, Katriina & Dessein, Joost 2016. ”Culture-sustainability relation: Towards a conceptual framework.” Sustainability vol. 8, 2016:2, 167, 1–12. Steffen, Will & Richardson, Katherine &

Rockström, Johan & Cornell, Sarah E. & Fetzer, Ingo & Bennett, Elena M. & Biggs, Reinette & Carpenter, Stephen R. & de Vries, Wim & de Wit, Cynthia A. & Folke, Carl & Gerten, Dieter & Heinke, Jens & Mace, Georgina M. & Persson, Linn M. & Ramanathan, Veerabhadran & Reyers, Belinda & Sörlin, Sverker 2015. ”Planetary boundaries: Guiding human development on a changing planet.” Science vol. 347, issue 6223. DOI: 10.1126/ science.1259855. The Future is Now. Science for Achieving Sustainable Development. Global Sustainable Development Report 2019. 2019. United

Nations: New York, NY. World Conservation Strategy. Living Resource

Conservation for Sustainable Development. 1980. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources (IUCN): Gland. Yhteinen tulevaisuutemme. Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. 1988. Suom. Kaija Anttonen. Ulkoasiainministeriö & ympäristöministeriö: Helsinki.

Digitaaliset lähteet

Elävän perinnön kansallinen luettelo/valitut. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/ wiki/El%C3%A4v%C3%A4n_perinn%C3%B6n_kansallinen_luettelo/valitut (25.9.2019). Elävän perinnön wikiluettelo. https://wiki. aineetonkulttuuriperinto.fi/ (25.9.2019). Intangible Cultural Heritage. https://ich. unesco.org/ (18.9.2019). Intangible Cultural Heritage. Text of the

Convention for the Safeguarding of the Intangible Cultural Heritage. https://ich. unesco.org/en/convention (23.1.2020). Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry. Tuusulan museon Luminaari-hanke on Vuoden museopedagoginen teko. https://pedaali.fi/fi/ uutiset/tuusulan-museon-luminaari-hanke-on-vuoden-museopedagoginen-teko (24.9.2019). United Nations. About the Sustainable Development Goals. https://www.un.org/ sustainabledevelopment/sustainable-development-goals/ (18.9.2019).

Abstract

HUMAN - FOREST RELATIONSHIP AS CULTURALLY SUSTAINABLE HERITAGE FUTURES

Societal and cultural transformation towards a more sustainable human life, globally, is needed in order to achieve ecological sustainability. In Finland, actions in relation to forests are central in this context. I consider the human-forest relationship, one form of human-nature relationship, as a basis for such transformation. Human-forest relationship is on the one hand an element of everyday culture, on the other hand it is an action within international and national cultural policy, in form of intangible cultural heritage.

In the context of this article it is seen in relation to the policy actions of sustainable development. Until now, there are not any indications of a global sustainability transformation implemented by cultural policy instruments. When looking at culture as a process or a stream, it is, however, possible to notice the transformative power of culture, which can be both intentional and unintentional. Future is present in all cultural and societal actions, even though we do not always notice it. Intangible traditions as knowledge, skills, worldview and actions streaming in the cultural human-nature relationship gives the possibility for change.

By turning some of such traditions into intangible cultural heritage, it is possible to then co-create an intentional cultural policy instrument for sustainable futures. When intangible cultural heritage is combined with intentional and meaningful impacts to humans, culture and nature, it can be then defined as heritage futures. Culturally sustainable heritage futures mean the protection of the transformative power of culture, in the interactive stream of tangible and intangible culture and nature, by assuring the possibility to participate in the co-creation of the cultural transformation for each human being without compromising the well-being of nature, human beings and sustainable futures. In a world that is targeting a transformation towards ecological sustainability, people understand the process of nature (here seen as semiosis), including culture as a stream (anthroposemiosis), as a factor which limits human actions within planetary boundaries.