Issuu on Google+


HKL:n johdolle tilannekatsaus automaattimetrohankkeesta Tilannekatsauksessa todettiin, että neuvottelut eivät ole edenneet aiemmin ilmoitettuun nähden. HKL ja projektin toimittaja Siemens hakevat yhä vaihtoehtoja, joilla automaattimetro voidaan toteuttaa joko alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tai teknisiltä ominaisuuksiltaan suunniteltua suppeampana.

Vuosaaren VPK täytti 15 vuotta

Metron automatisointi tulee projektin vaikeuksien vuoksi todennäköisesti viivästymään. HKL:n tavoite on saada asiat ratkaistua niin, että toteutettava ratkaisu on ennen kaikkea matkustajille turvallinen ja Länsimetro voidaan ottaa matkustajakäyttöön aikataulun mukaisesti.

Vuosaaren VPK on yksi Helsingin 15:sta sopimuspalokunnasta, joka perustettiin vuonna 1996. Viime sunnuntaina vietettiin oman VPK:mme 15-vuotisjuhlia palokunnan varikolla Leikosaarentiellä. Jäseniä yhdistyksessä on noin 60, joista aktiivisia toimijoita on parisenkymmentä. Yhdistyksen osastoja ovat hälytys-, meri-, nuoriso- ja vuodenvaihteessa aloittava väestönsuojeluosasto. Vuosaaren VPK:lla on oma sammutus- ja pumppuajoneuvo Mercedes vm. -91 sekä miehistön huoltoauto. Meriosaston aluksena toimii merenkulkulaitokselta saatu Uisko-alus. Syntymäpäivien yhteydessä Vuosaaren VPK:n kunniapuheenjohtaja Pertti Villo ja Helsingin pelastusliiton toiminnanjohtaja Ilkka Kianto ojensivat pelastulaitoksen ansioristin palokunnan päällikölle Jenni Merikivelle. Lisää palokunta-asiaa sivulla 7, jossa on Stadin brankkariksi valitun Juha Tarvaisen haastattelu.

Skatan tila avasi ovensa

Skatan tilan remontti Uutelassa on lähes valmis. Talli sai marraskuun alussa ensimmäiset hevoset ja ponit. Tila on avoinna yleisölle sen aukioloaikoina. Enemmän Skatan kuulumisista sivulla 8.

VUOSAAREN TERVEYSASEMA TIEDOTTAA:

Vuosaaren terveysaseman avosairaanhoito on suljettu maanantaina 21.1.2011 klo 13– 16 sekä torstaina 30.11.2011 klo 8–16. Kiireellisissä asioissa voi ottaa yhteyttä Herttoniemen terveysasemalle <http://www.hel. fi/hki/Terke/fi/terveyspalvelut/ herttoniemen+terveysasema> Puh. (09) 310 55230, osoite Kettutie 8 M 00800 Helsinki. Molempina päivinä laboratorio on auki normaalisti klo 8–15. Reseptien uusiminen ja nouto vain Vuosaaren terveysasemalta ennen ja jälkeen sulkujen.


4

Vuosaari

Vuoden vammaisurheilijapalkinto vuosaarelaiselle Toni Piispaselle

Vuosaarelainen Toni Piispanen on Helsingin vuoden vammaisurheilija. Helsingin yleisurheilupiirin parhaat urheilijat palkittiin HELSY:n syyskokouksessa torstaina 27.10.2011. Vuoden urheilijaksi vammaisurheilussa valittiin vuosaarelainen Toni Piispanen Espoon Tapioista. Keväällä Piispanen voitti selkäydinvammaisten T51luokassa Uuden-Seelannin Christchurcissa MM-hopeaa 100 metrin kelauksessa sekä MM-pronssia

200 metrin kelauksessa. Myöhemmin kesällä Piispanen teki maailmanennätyksen 100 metrin kelauksessa Lontoossa. Hän paransi aikaisempaa maailmanennätystä 0,03 sekuntia voittaen ajalla 21,64. Piispasen valmentajia ovat Rauno Saunavaara ja Marko Hyytiäinen. Parhaaksi naisurheilijaksi valittiin Helsingin Kisa-Veikkojen Anniina Laitinen, joka voitti kesän aikana kuusi Suomen mestaruut-

ta. Tuplamestaruus tuli Kalevan Kisoista 400 metrin sileältä ja 400 metrin aidoista sekä SM-viesteistä 4x400 metriltä sekä 4x800 metriltä molemmista kultaa. N22vuotiaiden sarjassa hän oli kuten Kalevan Kisoissa ylivoimainen tuplamestari 400 metrin sileällä sekä aidoissa. Hän myös antoi mestariluokan näytöt molemmilla 400 metrin matkoilla. Anniina Laitinen valittiin parhaaksi myös omassa ikäluokassaan 22-vuotiaissa. Hänen valmentajaisänsä Tapio Laitinen palkittiin parhaana valmentajana. Paras miesurheilija oli odotetusti Hannu Hämäläinen Viipurin Urheilijoista. Hän juoksi Pariisin EM-hallikisoissa hienosti välieriin ja vei myös miesten satasen Suomen mestaruuden ajalla 10,48. Alkukaudesta juostu huikea tuulitulos 10,26 (2,4 m/s) antoi odottaa todella vahvaa kautta. Vastoinkäymiset kesällä rokottivat jonkin verran huippukuntoa, mutta hän pystyi silti hyviin suoritukseen kauden aikana. Hannun valmentaja Heikki Hämäläinen palkittiin myös.


Vuosaari

5


6

Vuosaari

Useita automurtoja

Vuosaaressa tehtiin viikonvaihteessa useita automurtoja. Pe-la välisenä yönä 4.–5.11. Vuosaarentie 9:ssä murtauduttiin autoon ikkuna hajottaen. Autosta ei kuitenkaan löytynyt varastettavaa. Samoin oli tehty Iiluodontie 8:ssa. Kaivonkatsojantiellä murtauduttiin myös autoon, josta saaliiksi saatiin viisi 1,5 litran pulloa Pepsiä. Perjantaina päivällä Vuosaarentie 5:stä vietiin autosta navigaattori. Myös Vuotie 45:ssä murtauduttiin autoon päivällä ja tälläkin kertaa saaliksi saatiin navigaattori.

Leijonat kiittävät

Vuosaarelaisten lionsklubien yhteisesti toteuttama Nenäpäiväkeräys sujui loistavasti. Lipaskeräys tuotti avustusvaroja kehitysmaiden lasten hyväksi yli 4000 euroa. LC Helsinki/Soihdut ja LC Helsinki/Vuosaari kiittävät kauppakeskus Columbusta ja Vuosaaren Urheilutaloa sekä kaikkia hyvään tulokseen vaikuttaneita vuosaarelaisia yhteistyöstä ja hienosta suhtautumisesta Nenäpäiväkeräykseen.

Auttaminen on iloinen asia, lippaiden kanssa lion Sirkka Liisa Virkkala, Ella Ylämäki ja Raili Saukkonen.


Vuosaari

Stadin brankkari on moniosaaja

Juha Tarvainen menossa töihin Vuosaaren uimahalliin. Herttoniemeläinen ylipalomies Juha Tarvainen valittiin 6.10.2011 ensimmäiseksi Stadin brankkariksi. Maalla, merellä ja ilmassa pelastajana toimineella 43-vuotiaalla miehellä on vahva vuosaarelaistausta. Juha Tarvainen ei ole juuri ehtinyt nukkua ennen haastattelua, sillä hän on työskennellyt vuorokauden putkeen pelastuslaitoksella. Kello 9–21 hän on toiminut palopuolella ja seuraavat 12 tuntia sairaankuljetuksessa. Nyt miehellä olisi kaksi vapaapäivää pelastustehtävistä, mutta muutaman tunnin levon jälkeen ylipalomies on menossa Vuosaaren Urheilutalolle uimavalvojaksi. – Onneksi minulla on musta vyö nukkumisessa: Nukahdan nopeasti ja jo lyhyetkin unet piristävät tarpeeksi, Tarvainen naurahtaa. Vuosaaren Urheilutalolla Tarvainen tunnetaan hyvin, ja jatkuvasti joku tuttu tulee tervehtimään häntä. Mutta niin tuntee Tarvainenkin Vuosaaren, sillä hän asui täällä elämänsä ensimmäiset 20 vuotta, aina vuodesta 1968 vuoteen 1988. Jo kolmen vanhana Tarvainen sanoi äidilleen, että hänestä tulee palomies.

– Asuimme nykyisellä Porslahdentiellä. Kävin Punakiventien ala-asteen ja Tehtaanpuiston yläasteen. Kun muut tekivät läksyjä, minä laskin pulkalla, siksi minusta tuli palomies, Tarvainen virnistää. Aktiivisesti liikkuneella pojanviikarilla riitti tekemistä Vuosaaressa: Tarvainen ajeli crossimopollaan pitkin entisiä Sasekan hiekkakuoppia ja kävi kalassa nykyisen golfkentän ja Porvarinlahden maisemissa. Uutelan ja Kallvikinniemen rannoilla hän vietti kesäpäiviään kavereidensa kanssa. – Miltei kaikki nuo paikat ovat muuttuneet tolkuttomasti, Tarvainen toteaa. Suurista ympäristömuutoksista huolimatta pyöräilyä, uintia, rullaluistelua ja hiihtoa harrastavana hän pitää yhä Vuosaaresta. Monet kesäpäivät ovat kuluneet perheen kanssa Aurinkolahden rannalla, eikä vaimon ja kolmen lapsen kanssa Vuosaareen muuttaminen ollut kaukana kymmenisen vuotta sitten. Vuosaaressa asuvat myös serkku, täti, tyttären kummit ja jonkun verran vanhoja kavereita. Tarvaisen ympyrä Vuosaareen on tavallaan sulkeutumassa, sil-

lä hänen 8-vuotias Topi-poikansa näyttelee ensi vuonna ensi-iltaan tulevassa Aku Louhimiehen elokuvassa, joka kulkee ainakin vielä nimellä Vuosaari. Sen tapahtumat sijoittuvat vahvasti Vuosaareen. Työnsä parhaiksi puoliksi Helsingin vuoden palomies luettelee ryhmähengen, työilmapiirin ja vaihtelevuuden. – Huonointa tässä työssä on nähdä, kun lapsille sattuu jotain ikävää. Raskaat työpäivät Tarvainen pyrkii käsittelemään jo töissä kollegoidensa kanssa keskustellen. Kysyttäessä, mitä hän ajattelee yhä lisääntyvästä pelastushenkilökunnan työtehtävien häiritsemisestä rauhallisen miehen otsa menee kurttuun. – En voi mitenkään ymmärtää, miksi auttamaan tulevia henkilöitä häiritään tai yritetään estää tekemästä työtään. Tuntuu, että tällaisilta häiriköiltä on perusajatus pahasti hukassa, Tarvainen hämmästelee. Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen valintaperusteissa kiiteltiin Tarvaisen myönteistä asennetta, ammatillista monipuolisuutta sekä pitkäaikaista työtä kaupunkilaisten turvallisuuden takaamiseksi. Vuodesta 1990 Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen palkkalistoilla ollut Tarvainen työskentelee Malmin pelastusasemalla palomiehenä ja varaesimiehenä. Hänellä tosiaankin on monipuolinen työhistoria. Palomiestehtävien ja sairaankuljetustehtävien lisäksi hän on työskennellyt myös pelastussukeltajana, lentopelastustehtävissä ja ensihoitotehtävissä Helsingin lääkäriyksikössä. Kiinnostaisiko miestä sitten korkeammatkin johtotehtävät pelastuslaitoksessa? – En lähde urakiipijäksi, vaan tavoitteeni työssäni on pysyä terveenä ja tehdä hommat mahdollisimman hyvin, toiminnanmies huikkaa lähtiessään valvomaan uimareita. Juttu ja kuva: Antti Honkanen

vuosaarilehti@ vuosaarilehti.fi

7


8

Vuosaari

Skatan tila avasi ovensa

eläinavusteisia kuntoutusmuotoja, joista sosiaalipedagoginen hevostoiminta on merkittävin. Vuosaarelaisilla on mahdollisuus tutustua tilan kunnostettuun talliin aukioloaikojen puitteissa. Monet ohikulkijat ovat jo kyselleet mahdollisuutta olla mukana ”talkoohengessä” tilan kunnostustöissä. Siihen on mahdollisuus. Marraskuun alusta lähtien tilan vastaavana työntekijänä toimii sosionomi ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja Tatiana Peräoja.

Tietoja säätiön tavoitteista niin Skatan tilan kuin muunkin toiminnan osalta löytyy myös säätiön nettisivuilta www.setmo.fi. Vuosaarelaiset ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan tilaan ja sen toimintaan. Tilan kehittäminen ja hyödyntäminen tulee toi-

vomuksemme mukaan olemaan yhteinen asia. Myymme myös säkeittäin turvelantaa sitä haluaville viiden euron hintaan. Siitäkin voi kysyä lisää Tatiana Peräojalta p. 044-7572520. Hannu Ahti 0400-508 997

Rakennuksen toisen kerroksen yli 200 m2:n suuruinen tila sopii moniin tarkoituksiin. Vuosaarelaisten toivotaan hyödyntävän tiloja. Skatan tilalle saapuivat marraskuun alussa ensimmäiset ponit ja hevoset. Heinäkuussa alkanut Skatan tilan navetan kunnostustyö on saatu miltei päätökseen. Jatkossa se toimii 6–8 ponin ja hevosen ja muutaman lampaan tallina. Tulevana kesänä tilalla nähdään myös siipikarjaa. Toimintaa pyörittää vuonna 1990 perustettu Suomen Setlementtisäätiö. Alkavan toiminnan tarkoituksena on mm. tukea nuoria, joilla on erilaisten syiden vuoksi vaikeuksia oppivelvolli-

suuden tai ammatillisten opintojen suorittamisessa. Pyrkimyksenä on katkaista sukupolvesta toiseen siirtyvä syrjäytymiskehitys. Skatan tilasta on tarkoitus luoda sosiaalisesti kuntouttava, yhteisöllinen ja ennaltaehkäisevä toimintaympäristö ja -menetelmä sellaisille nuorille ja opiskelijoille, jotka tarvitsevat voimaannuttavaa ympäristöä ja ohjausta opintojensa loppuun saattamisessa ja elämänhallintataitojensa kehittämisessä. Toiminnassa hyödynnetään

Rakennuksen ensimmäinen kerros on kokonaan uusittu. Aavistuksen verran vielä keskeneräiset tilat antavat hyvät ja valoisat puitteet tulevalle toiminnalle.

Skatan tilan vastaavana työntekijänä aloitti marraskuun alusta sosionomi ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja Tatiana Peräoja, kuvassa toinen oikealta.

Jonna Tervomaa esiintyy Vuotalossa Perjantaina 11.11. klo 19, 12/10 €. Maestro ja minä: Jonna Tervomaa. Tällä kertaa tapaamme vahvalla otteella omannäköistään musiikkia tekevän naisen, upean säveltäjän ja sanoittajan muusikko Jonna Tervomaan. Laulujen lomassa artistia haastattelee illan isäntä Heimo Holopainen, joka tunnetaan muusikkona, käsikirjoittajana ja toimittajana. Klubiilta, A-oikeudet, ovet avataan klo 18.30. Kesto 90 min, sisältää väliajan La 12.11. klo 19, 12/10 €. Erkki Saarela: Perhoshiiruli & Paavi Bonifacius. Erkki Saarela on Nobel-kirjailija Dario Fo´n mielestä ”maailman paras Dario Fo-tulkitsija” - tietysti kirjailijan itsensä jälkeen. Väliajan jälkeen nähdään Saarelan monologi Paavi Bonifacius. Alkuperäinen teksti Dario Fo, ohjaus Pentti Kotkaniemi, suomennos Aira Buffa. Kesto 80 min, sisältää väliajan. Su 13.11. klo 15, 6/4 €. Teater Pargasbjörnen ja Estrad Finland

esittävät: Alfons och Mållgan. Hei! Tunnetko Alfons Åbergin? Tiedätkö, kuka hän on? Hän on viisivuotias, melkein kuusi. Hän asuu isänsä ja mielikuvituskaverinsa Mållganin kanssa. Näin alkaa näytelmä Alfons och Mållgan, joka kertoo kaikille tutusta Alfons Åbergistä. Kesto 35 min. Ma 14.11. klo 18, vapaa pääsy. Klassikkoelokuva: Amarcord. Kesto 118 min, S, Italia 1973. Klassikkosarjan elokuvaan liittyy Kansallisen audiovisuaalisen arkiston suunnittelijan Jussi Karjalaisen kirjoittama artikkeli, joka on jaossa elokuvien esitysten yhteydessä ja luettavissa nettisivuilla www.vuotalo.fi To 17.11. klo 10, vapaa pääsy. Naperokino: Hellyys, rakkaus, sairastaminen ja huolenpito. Lasten omassa elokuvateatterissa Naperokinossa esitetään kotimaisia ja ulkomaisia lasten lyhytelokuvia, joita voi piipahtaa katsomaan vaikka vain hetkeksi kerrallaan. Naperokinot on suunnattu kotiäi-

Vuotalon Jazzlauantai: Gourmet 19.11. klo 19, liput 12/10 €.

deille ja -isille sekä perhepäivähoitajille alle 3-vuotiaiden naperoidensa kanssa. Myös vanhemmat sisarukset ovat tervetulleita. Kesto 60 min, 0–3-vuotiaille. To 17.11. klo 18, vapaa pääsy. Flyygelikuu: Tuomas Niininen. Romantiikanajan helmiä - pianomusiikkia 1800-luvulta. Tuomas Niininen tarjoilee konsertissaan maukkaan cocktailin hienointa pianorunoutta 1800-luvun suurilta mestareilta; luvassa mm. Chopinin ja Lisztin teoksia. Kesto 45 min. Vuotalon jazzlauantai: Gourmet. Lauantaina 19.11. klo 19, 12/10 €. Klubi-ilta, A-oikeudet. Esa Onttonen – kitara, Mikko Innanen – saksofoni, Veli Kujala – harmonikka, Ilmari Pohjola – pasuuna, Petri Keskitalo – tuuba, Mika Kallio - rummut. Jazztaustainen yhtye Gourmet julkaisee kolmannen levynsä ”Cosmopolitan Sideshow” 7.11., ja sen levynjulkaisukeikka pidetään Vuotalossa 19.11. Gourmet ammentaa soundinsa maailmalta, vahvoja vaikutteita tulee etnosta ja kansanmusiikista. Esa Onttosen ja Mikko Innasen luotsaama kulinaarikuusikko esittää konsertissa saksofonisti Innasen ja kitaristi Onttosen uusia sävellyksiä. Vuotalon galleria LACE 8.11.19.11. Heta Salmen hopeakoruissa luonnon pitsimäiset muodot, hämähäkinseitti, maatuneet lehdet ja maitohorsma, taipuvat yllättäen kovasta hopeasta kevyen pitsimäisiksi. Hopean vastapainona on painava ja tumma ebenpuu. Galleriassa on myös esillä valokuvia korujen syntyprosessista. Avoinna ma-to 9-20, pe 9-18, la 10-16, vapaa pääsy. Lipunmyynti: (09) 310 12000 (arkisin klo 12–18), vuotalo.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu.

Sporttileirit joululomalla

Sporttileiri on monitoimileiri 7-12 -vuotiaille lapsille. Leiriohjelmaan kuuluu erilaisia pallopelejä, kisailuja, voimistelua ja uintia. Kurssi 1 ti 27.12. – pe 30.12.2011 Kurssi 2 ma 2.1. – to 5.1.2012 Hinta 105 € / kurssi. Jos osallistuu kahdelle viikolle, saa bonuksena 5 kpl lasten uintilippuja. Hinta sisältää leiripaidan, lämpimän lounaan ja todistuksen. Ilmoittautumiset ja lisätiedot www.urheiluhallit.fi/sporttileiri

www.urheiluhallit.fi Kallio • Kontula • Malmi • Mäkelänrinne • Pasila • Siltamäki • Töölö • Vuosaari


9

Vuosaari

Lukijalta

Aita Haruspuiston leikkialueen ympärille Haluaisin, että Vuosaaren MeriRastilassa sijaitsevan Haruspuiston asukaspuiston leikkialue, jossa sijaitsevat hiekkalaatikko, keinut, kiipeilytelineet ja liukumäki rajattaisiin aidalla, jossa olisi portit. Olen huomannut, että alueen asukkaat käyttävät leikkipuistoa oikoreittinä kulkiessan Meri-Rastilan ostoskeskukseen. Ihmiset, jotka kulkevat puiston läpi näyttävät olevan välillä humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Heidän käytöksensä saattaa olla häiritsevää ja arvaamatonta. Toisinaan isommat koululaiset ajavat kovaa vauhtia mäkeä alas keskelle

lasten leikkejä ja aiheuttavat näin vaaratilanteita. Pienemmät lapset saattavat lähteä kävelemään jotakin kulkuväylää poispäin vanhempien huomaamatta, koska puistossa ei ole selkeitä aitoja ja porttejä estämässä karkaamista. Näin onkin tapahtunut kuluneena vuonna. Mielestäni Haruspuisto on hieman turvaton omapäisen uhmaikäisen ulkoilupaikaksi, koska leikkialue ei ole selkeästi aidattu. Olen sitä mieltä, että asialle on tehtävä jotakin. Terveisin nimimerkki kahden lapsen äiti

Uutta ajattelua Meri-Rastilan suunnitteluun Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti keväällä asukkaiden vastustaman hankkeen Meri-Rastilan länsirannan rakentamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Suunnitelma rakentaa 60 vuotta sitten perustetulle metsäiselle ulkoilualueelle on ihmetyttänyt meitä asukkaita. Samaan aikaan muualle Itä-Helsinkiin suunnitellaan metroratojen kattamista ja rakentamista niiden päälle. Olemme kysyneet aluesuunnittelijalta, miksi Meri-Rastilassa halutaan tärvellä luonnontilaisena säilynyt metsä sen sijaan, että suunniteltaisiin asutuksen täydentämistä rakentamalla metroradan päälle kuten muualla ItäHelsingissä. Vastaus on ollut, että radan päälle rakentaminen tulee alueellemme myöhemmin. Sitä ennen halutaan asuntoja MeriRastilan länsirantaan. Näin siitä huolimatta, että Helsingin kaupungin strategiaohjelmassakin yhdeksi periaatteeksi todetaan ”yhtenäisten viheralueiden ja viheralueyhteyksien säilyttäminen sekä rantojen säilyttäminen kaikkien kaupunkilaisten virkistyskäytössä”. Helsingin kaupunki on ajastaan jäljessä. Muualla maailmassa luontoa halutaan nykyisin palauttaa kaupunkeihin (aiheesta mm. Timothy Beatleyn kirjassa Biophilic Cities). Jo olemassa olevan metsän säilyttäminen on huomattavasti helpompaa kuin uuden viheralueen saaminen sinne, mistä se on jo kertaalleen tuhottu. Luon-

Kompostela

Rakkaalla lapsella tuntuu olevan monta nimeä. Niin Vuosaaren huipullakin, jota meidän perheessämme  on kutsuttu alunpitäen Kompostivuoreksi. Kutsumanimen taustalla  oli tietysti se, että huipun ympärille kasatiin vuosia jätemaata, kompostia. Nimitys vakiintui sittemmin Kompostelaksi, kun aloin harjoitella kävelyä pyhiinvaellukselle Espanjaan. Santiago de Compostelan vaellus oli ainutlaatuinen, mutta hienoa on

nontilaisilla metsillä ja vanhoilla kallioilla on iso merkitys asukkaiden viihtyvyydelle. Kerran räjäytettyä kalliota on mahdotonta saada enää takaisin. 60- ja 70-luvuilla suunnittelijoiden ja päättäjien mielestä oli varmaankin hyvä ajatus purkaa jugendtalot uudisrakennuksien tieltä. Aika on osoittanut heidän olleen väärässä. Nyt suremme kulttuuriperintöä, joka tässä purkuvimmassa menetettiin. Tällä hetkellä ollaan hävittämässä viimeisiä rantoja, kallioita ja viheralueita vain, jotta saataisiin suhteellisen pieni määrä merinäköalahuoneistoja rakennettua. Haluammeko todella taas tehdä korjaamattoman virheen, jonka typeryyttä jo läheisessä tulevaisuudessa ihmeteltäisiin? Entäpä jos Helsingin kaupunki kääntäisi suunnitelmansa MeriRastilassa toisin päin – ei aloittaisikaan rakentamista länsirannasta, vaan tiivistäisi jo olemassa olevaa asutusta ja rakentaisi metroradan päälle? Näin meille asukkaille tärkeä metsä saisi lisäaikaa eikä peruuttamatonta vahinkoa pääsisi välittömästi tapahtumaan. Tällä lisäajalla arvomaailma ehtisi todennäköisesti muuttua myös Helsingissä ja niin suunnittelijat kuin päättäjätkin alkaisivat vähitellen olla samaa mieltä meidän asukkaiden kanssa siitä, että vanha ulkoilualue on sittenkin säilyttämisen arvoinen. Hanna-Leena Ylinen, Helsinki

myös vaeltaa omalle Kompostelallemme. Sitä todisti sadan hengen porukkakin, joka tutustui paikkaan lokakuussa innostuneen oppaan Jukka Toivosen  johdolla. Kuulimme reissulle, että huipun kunnostus jatkuu edelleen. Täytyy vain toivoa, että kaupungilla  riittää hankkeelle rahaa tulevinakin vuosina.

Marja Saario

Kokoomus huolissaan Vuosaaren Pirunpellon rannan rakentamisesta Helsingin kaupunginsuunnittelulautakunta on taannoisessa kaavaehdotuksessaan puoltamassa Vuosaaren Pirunpellon ranta-alueelle rakentamista. Hanke koskettaa Meri-Rastilan länsirantaa ja on herättänyt monia kysymyksiä alueen asukkaissa. Vuosaaren Kokoomusta asiassa huolestuttaa ennen kaikkea alueen ekologisen käytävän säilyminen. Puolueen paikallisosasto kysyykin tuoreessa lausumassaan, onko rakennusprojekti suunniteltu riittävästi kestävän kehityksen periaatteiden ja paikallisten luontoarvojen säilyttämisen mukaan. ”Rannan metsässä on paljon luonnon asettamia rajoituksia rakentamiselle, kuten Litorinameren aikainen rantavalli, jonka jää ja aallot kasasivat kallioille noin 7 000 vuotta sitten. Se tunnetaan myös nimellä Pirunpelto”, kommentoi paikallisosaston hallituksen jäsen Unto Palminkoski. Kaupungin into kaavoittaa lisää asuntoja metroaseman läheisyyteen lienee yhteydessä tavoittee-

seen saada raideliikenteelle enemmän käyttäjiä. Niitä on kuitenkin tulossa lähiaikoina runsaasti Kahvikorttelin rakentamisen myötä. Puolueen paikallisosaston mielestä myös Meri-Rastilan länsirannan rakennushankkeen taloudellinen kannattavuus herättää kysymyksiä. Alueella on kovat meluhaitat, joten korkeatasoista asumista on vaikeahko saavuttaa. Esimerkiksi YIT-rakennuttajan Ison Kallahden puiston liepeille rakennuttamat asunnot oli erittäin vaikea myydä, koska niiden hintatasoa ei mielletty sopivaksi alueella yleisesti vallitsevaan hintatasoon. Rakentamisella kerran pilattuja luontoarvoja on myöhemmin mahdoton saada takaisin. Tästä syystä hankkeesta kannatttaisi luopua kokonaan. Unto Palminkoski, Vuosaaren Kokoomus Ossi Mäntylahti, sihteeri, Vuosaaren Kokoomus, ossi.mantylahti@gmail.com

Säästövinkki Aamulenkillä koiran kanssa, ihmettelen katutasoilta loistavaa valoa. Usean talon autotallissa palaa valot yötä päivää. Varsin helppo

säästökikka. Liiketunnistin talliin ja valot sen taakse. Harry Piela

Ajokieltoa ei noudateta

Olen pitkän aikaan seurannut ajoneuvoilla ajoa Vuosaaren sataman näköalatasanteelle. Nämä ajajat eivät ole sataman ihmettelijöitä, vaan kielen perusteella viron ja venäjän kansalaisia tai täällä asuvia kalastajia. Lauantaina 5.11. oli alueella kahdeksan ajoneuvoa siten, että lastenvaunuja työntävä äiti pääsi vaivoin ohi autoista hiekkatiellä. Muurin alkupäässä on kuitenkin ajokielto-liikennemerkki, jota ei siis noudateta. Olisiko paikallaan laittaa kieltomerkin yhteyteen vielä ulkomaankieliset tekstit? Toinen ongelma on se, että siellä ei ole minkäänlaisia roska-astioita. Sinne jää kaikki kaljatölkeistä uistimien kuplamuovipaukkauksiin asti. Muutama roskis olisi siis paikallaan! Toivoo, Maisemia ihaileva

Ulkoilu- ja viheralueista keskustellaan Vuosaari-Seuran asukastoimikunta järjestää kaikille avoimen Vuosaari-foorumin 22.11. klo 17.30 alkaen Tehtaanpuiston koulun ruokalassa, os. Vuosaarentie 7. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän Vuosaari-foorumin tarkoituksena on lisätä lähidemokratiaa ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia tuomalla valitusta teemasta vastaavia Helsingin virkamiehiä ja päättäjia keskustelemaan asukkaiden kanssa. Teemana on tällä kertaa Vuosaaren ulkoilu- ja virkistysalueiden hoito, urheilu- ja pallokenttien tilannne sekä torien ja muiden vastaavien julkisten ulkotilojen käyttöehdot. Foorumissa puhetta johtaa Asukastoimikunnan puheenjohtaja Seppo Tirkkonen. Tervetuloa keskustelemaan ja kyselemään! Tilaisuus alkaa kahvituksella klo 17.30.

Tervetuloa Tyttöjen Tupaan Helsingin Nuorten Naisten Kristillinen yhdistys haluaa tarjota Vuosaaren alueella asuville tytöille mielekästä vapaa-ajan toimintaa. Yhdistyksellä on käynnissä Tyttöjen Tupa hanke, jonka voimin Vuosaaren seurakunnan Hard Gospel Cafessa järjestetään 1.–7.-luokkalaisille tytöille avointa toimintaa. Helsingin kaupunki on linjannut, että jokaisella lapsella tulisi olla jokin harrastus tai aktiviteetti kodin ja koulun ulkopuolella. Kuitenkaan jokaisella perheellä ei ole mahdollisuutta syystä tai toisesta järjestää lapselle harrastusta. Avoimet tyttökerhot ovat maksuttomia ja matalan kynnyksen avointa toimintaa. Kerhoon voi tulla koko ajaksi tai vaikka vain piipahtamaan. Jokaiselle kerralle on suunniteltu ohjattua toimintaa, mutta luvallista on esimerkiksi vain lukea tai tehdä läksyjä kerhon ajan. Myös vanhemmat ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan ja viettämään aikaa lapsensa kanssa. Tyttöjen Tuvassa askarrellaan, pelaillaan, kokkaillaan, jutustellaan päivän kuumista puheenaiheista, syödään välipalaa ja ollaan oikein tyttöjä. Tyttöjen Tupaa ohjaa yhdistyksen tyttötyön koordinaattori. Kerhot ovat maanantaisin 1.–5.-luokkalaisille tytöille klo 14–16 ja keskiviikkoisin 6.–7.-luokkalaisille tytöille klo 15–17. Tyttöjen Tupa toimii Vuosaaren seurakunnan Hard Gospel Cafessa osoitteessa Kahvikuja 3 (palvelukeskus Albatrossin alakerrassa) Lisätietoja tyttötyön koordinaattori Tuulia Pajunpää p. 045-8600922, tyttotyo@hnnky.fi.


10

Vuosaari

Hammaslääkäri SIRKKU PETTILÄ

Kurkimoisio 12 Ajanvaraus: 09-321 6632

Toimitus: Merikorttikuja 6 E 00960 Helsinki Puh: 09-3212 556 Internetsivut: www.vuosaarilehti.fi Sähköposti: vuosaarilehti@vuosaarilehti.fi Julkaisija: VuoPress Ky Ilmestymispäivä: Keskiviikko

Ilmoitushinnat: 1,5€/mm+alv. Ilmoitukset, toimitus, jakelu: 09-3212 556, 040-5538 857 Päätoimittaja: Eero Honkanen 040-5538 857 eero.honkanen@ vuosaarilehti.fi Painopaikka: I-Print Oy, Seinäjoki


11

Vuosaari

Nuorten Vuosaari on monipuolinen ja monikulttuurinen

dessä kaikkea, ja Deegan kanssa voi jutella vaikka kahden kesken aroistakin asioista. Tyttöryhmän tämänkertainen tapaaminen on päättymässä, mutta lopuksi mietitään, mitä seuraavalla kerralla tehdään. – Pizzaa ja manikyyrejä! päätetään yksimielisesti.

Monenlaista harrastustoimintaa nuorille

Amal, Adna, Saynab ja Anisa kokoontuvat nuorisotalo Merirastiin aina maanantaisin. Monikulttuurista tyttökerhoa vetää nuoriso-ohjaaja Adan Deega. Nuorisotalo Merirastista kuuluu maanantai-iltaisin iloinen puheensorina. Tällä kertaa Amal, Anisa, Adna ja Saynab ovat kokoontuneet nuoriso-ohjaaja Adan Deegan johdolla keittiöön leipomaan baklawaa ja juttelemaan viikon tapahtumista. Menossa on monikulttuurisen tyttöryhmän tapaaminen, joita on järjestetty Vuosaaressa vuodesta 2007. – Alueen kouluilta kantautui toive monikulttuuristen 13–16-vuotiaiden tyttöjen omasta ryhmästä, jossa otetaan huomioon tyttöjen tarpeet. Juttelemme ja teemme avoimesti asioita, joita tytöt eivät voisi sekaryhmässä tehdä, tyttöryhmän vetäjä Adan Deega kertoo. Deega ja moni ryhmän tytöistä ovat olleet mukana alusta lähtien. Tällä hetkellä ryhmässä käy noin kymmenen somalitaustaista yläaste- ja lukioikäistä tyttöä, joista suurin osa on syntynyt Vuosaaressa.

Seuratoimintaa... Vuosaaren Vasemmistoliitto Vasemmistoliiton Vuosaaren osaston sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 14.11. klo 18 Vuotalon kokoushuoneessa (Cafe Pokkarin vieressä). Lisätiedot: pj Tiina Pietiläinen, tiina.pietilainen@gmail.com AA-Ryhmät Vuo-Ryhmä ti klo 19 Meri-Rastilassa, Jaluspolku 3:ssa, Merirasti-kappelin tiloissa. Vuosaari-ryhmä to klo 19 Satamasaarentie 7, Vuosaaren kirkko. Auttavapuh. 09-750 200. Itä-Helsingin Kansalliset Seniorit Kuukausittainen jäsentilaisuus 10.11. klo 13 Matteuksen kirkossa Itäkeskuksessa. Kokouksen yhteydessä puhuu Helsingin kaupunginmuseon kuvayksikön päällikkö Riitta Pakarinen aiheesta ”Helsinki, Suomen pääkaupunki 200 vuotta”. Lisäksi vaatekeräys Tervalammen kuntoutuskeskukselle. AA-ryhmä Metro Kokoukset perjantaisin klo 19 Kahvikuja 3 seurakunnan kerhotilat, palvelukeskus Albatross. Tervetuloa! AA-vastausp. 0408484000. www.kolmio.org

Tyttöryhmässä elinpiiri laajenee

Tapaamisissa keskustellaan monenlaisista asioista kavereista kouluun ja ehkäisyyn, katsotaan leffoja, käydään uimassa, kokataan, lauletaan Singstaria ja askarrellaan. Loma-aikoina retkeillään vaikkapa Suomenlinnassa, Korkeasaaressa tai Fallkullan kotieläintilalla. Tytöt ovat Deegan johdolla tutustuneet alueen nuorisotaloihin. Deega puolestaan on luonut tyttöjen vanhempiin luottamukselliset välit. – On tärkeää saada tyttöjen vanhemmat ymmärtämään, että nuorisotalo on turvallinen paikka. Nyt joidenkin tyttöjen pikkusiskotkin käyvät talolla, Deega hymyilee. Ryhmässä tytöt ovat saaneet uusia kavereita ja tutustuneet erilaisiin harrastuksiin. Parasta tyttöjen mielestä on yhdessäolo. – On kiva tavata ja tehdä yh-

Vuosaaren Eläkkeensaajat Tapaamistilaisuus on Vuosaaren kirkolla Satamasaarentie 7. Meillä on myyjäiset klo 13.00 - 15.00 sekä arpajaiset ja kirpputori. Toivomme jauhopeukaloita leipomaan, Arpajais ja kirpputoritavaraa voi tuoda jo klo 12.00. Joulujuhlat on 1.12. Kulttuurikeskus Sofiassa. Ilmoittautua voi Aijalle tai Railille. Jouluostosmatka on Orimattilaan 14.12. tänne lähdöstäsi ilmoita Railille, vielä mahtuu mukaan. Tervetuloa! Jehovan todistajat 12.-13.11. Kierroskonventti, Hämeenlinna. Su 20.11. Kunnian ja ilon löytäminen Jumalan palveluksesta. Su 27.11. Tunnustatko Jehovan suvereeniuden omassa elämässäsi? Esitelmät klo 14. Keltanotie 2, Puotinharju. Vuosaaren Pienkiinteistöt Sääntömääräiseen syyskokous ke 16.11.2011 klo 19 Vuosaaren kirkolla, Satamasaarentie 7. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat. Ennen kokousta klo 18 arkkitehti Mika Penttinen pitää esitelmän aiheesta ”Helsinki ja pientalot”. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan esitelmää. Hallitus.

Nuorisotalo Merirasti tarjoaa nuorille monenlaista tekemistä. Biljardikerhossa opetellaan tekniikkaa, sääntöjä ja turnausten järjestämistä. Kerholaiset osallistuvat mm. nuorisotalojen väliseen biljardiliigaan. Merirastissa ja Kallahden nuorisotalolla on bändikämppiä, joissa nuorten bändit voivat treenata. Joitakin treenivuoroja on vielä jäljellä. Marraskuusta joulukuun puoleenväliin asti ammattimuusikko antaa maksutta bändiohjausta. Lisäksi nuoret voivat järjestää bändi-iltoja. Lisätietoja kannattaa kysyä suoraan taloilta. Kallahdessa pelataan viikoittain sisäjalkapalloa ja toisinaan osallistutaan turnauksiin. Myös kokki-, kädentaito- ja tanssikerhot pyörivät joka viikko. Useimmat nuorisoasiainkeskuksen toiminnoista ovat maksuttomia. Harrastushausta osoitteessa nuoriso.hel.fi/harrastuhaku löytyy runsaasti tekemistä. Jos mieleistä harrastusta ei löydy hausta, kannattaa tulla tutustumaan talojen toimintoihin paikan päälle ja ehdottaa kerhoa omalle suosikkiharrastukselle. Yhteystiedot: Kallahden nuorisotalo Pohjavedenkatu 5 puh. 09 310 89071 Nuorisotalo Merirasti Jaluspolku 3, puh. 09 310 88740

Vuosaaren Eläkkeensaajat Tapaamistilaisuus Vuosaaren kirkolla 8.11. Aloitamme klo 14 kahvia juoden ja ohjelma alkaa noin klo 14.30. Vieraaksi tulee Vuosaaren kirjastosta joht. Jyrki Tirronen. Johtokunnan kokous on ma 7.11. Pokkarissa klo 12 Someron matkalle lähdemme ke 9.11. klo 8.30 Mosaiikkitorilta Boriksen vetämänä. Myyjäiset, arpajaiset ja kirpputori on 15.11. Arpajais- ym. tavaraa voi tuoda jo 8. pv tapaamistilaisuuteen. Jouluostosmatka on 14.12. Orimattilaan. Ilm. Railille. Tervetuloa joukolla mukaan. Vuosaaren Demarit Vuosaaren sosialidemokraatit ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään ti 15.11. kello 18 Vuotalon kokoushuoneessa (Cafe Pokkarin vieressä). Tervetuloa kaikki yhdistyksen jäsenet suunnittelemaan ensi vuoden toimintaa. Lisätiedot pj. Ville Jalovaara, ville.jalovaara@helsinki.fi Pikkujoulut järjestetään pe 9.12. kello 19 Kulttuurikeskus Sofiassa, Kallvikintie 28. Illan aikana tiedossa mukavaa yhdessä oloa ja jouluista tunnelmaa. Juhlapuhe kansanedustaja Ilkka Kantola. Menu 25€. Ilmoittautumiset 1.12. mennessä Marja. Hjelt@uta.fi tai 040 501 8169.

Vuosaaren kirkkoherranvirasto Virasto: Satamasaarentie 7, avoinna ma, ti, to ja pe klo 9-13 ja pappi päivystää klo 10-13. Keskiviikkona virasto on auki klo 14-18 ja pappi päivystää klo 15-18. Virasto: 09 2340 6500. Päivystävä pappi: 09 2340 6502, fax 2340 6501, vuosaari.srk@evl.fi.. Diakoniatyön keskitetty ajanvaraus- ja palveluaika tiistaisin klo 9–10, p. 09 2340 6518 / paikan päällä Albatrossin seurakuntatilassa, Kahvikuja 3 (ajanvaraus, neuvonta, ohjaus). Vuosaaren kirkko Satamasaarentie 7 Ke 9.11. klo 17.30 Vuosaari-kuoro. To 10.11. klo 11-12 Kriisiryhmän diakonialounas. Hinta 1 €. Klo 18 Avoin keskustelu- ja raamattupiiri. Su 13.11. klo 11 Hiljaisuuden messu. Liturgia ja saarna Pirkko Seitsonen, Marketta Antola, Johanna Joronen ja Rebekka Azar avustavat, Uusi laulu -kuoro ja kanttorina Teija Tuukkanen. Ma 14.11. klo 12.30 Iltapäiväpiiri. Aikuisuuden haasteet, nuoriso-ohjaaja Kirsti Ijäs. Keskustelua. Klo 18.30 Yhteiskunnallinen ilta. Ville Jalovaara kertoo väitöskirjansa jatko-osasta: Kirkko, Kekkonen ja politiikka 1962-1982. Tilaisuuden juontaa ja keskustelun aiheesta aloittaa seurakuntaneuvoston jäsen Elina Das Bhowmik. Kirja myynnissä. Ti 15.11. klo 10 Perhekerho. Klo 18 Miestenpiiri. Ke 16.11. klo 17.30 Vuosaari-kuoro. Katukappeli Kauppakeskus Columbus, Vuotie 45, p. 2340 6575. To 10.11. klo 16-17 Pappi päivystää. Klo 18 Iltakirkko. Tiina Ahonen ja Teija Tuukkanen. Ti 15.11. klo 13 Rukouspiiri. Albatross Kahvikuja 3, 2. krs., p. 2340 6571

To 10.11. klo 10-12 Yksinhuoltajuus – yksin ja yhdessä. Yhteistä ja erillistä ohjelmaa aikuisille ja lapsille. Keittoruokailu 1 €. Tule mukaan. Pe 11.11. klo 12-14 Cafe Outolintu. La 12.11. klo 11-12 Pyhäkoulu. Ma 14.11. klo 10 Perhekerho. Klo 13 Iltarusko-raamattupiiri. Ti 15.11. klo 10 Elämänkysymyksiä Raamatun äärellä - naisten piiri. Lastenhoitoa. Klo 14 Askeleita Suomeen. Klo 14.30-16.30 Kirpputori ja kahvio. Tule tekemään halpoja löytöjä. Merirasti-kappeli Jaluspolku 3, p. 2340 6573, 050 541 2119 Ke 9.11. klo 18.30 Uusi laulu –kuoro. To 10.11. klo 10 Perhekerho. Ke 16.11. klo 18.30 Uusi laulu –kuoro. Myrskylintu Solvikinkatu 11 Ti 15.11. klo 10 Perhekerho. Klo 18 Miesten piiri. Ke 16.11. klo 17 Radiolähetyspiiri Näppärät. Lähetyskahvila ja -putiikki. Hard Gospel Cafe Palvelukeskus Albatross Kahvikuja 3, 1. krs. www.hardgospelcafe.tk 22.-25.11. klo 12-18 Ruusukuja 76 -näyttely Näyttely haluaa lisätä keskustelua ja herätellä näkemään lähisuhdeväkivallan vaikutukset yhteisöissä joissa elämme. Näyttely on maksuton ja avoin kaikille. Esillä myös Pienperheyhdistyksen Miina-hankkeen ryhmissä työstettyjä taidetöitä. Järjestäjinä Vuosaaren srk. nuorisotyö, NNKY-liitto, HNNKY ja Miina hanke. Muuta La 12.11. klo 15 Lastentapahtuma Vuosaaren merimieskirkossa, Provianttikatu 4, bussi 90B, Hansaterminaalin pysäkki. Ohjelmassa mm. nukketeatteria, trubaduuri Juha Peltomaa, kasvomaalausta ja ongintaa. Kesto n. 45 min. Vapaa pääsy.


12

Vuosaari


Vuosaari-lehti 39/2011