Vuosaari-lehti 37/2015

Page 19

Vuosaari

Metron linjauksesta Vuosaareen tehtiin päätös jo vuonna 1972, mutta metron rakentaminen Vuosaareen alkoi vasta vuonna 1994. Yläkuvassa louhitaan Vuotietä ja metrolinjaa. Metron tuloa Vuosaareen juhlittiin näyttävästi 31.8.1998. Juhlametrolla Vuosaaren saapui myös presidenttipari Martti ja Eeva Ahtisaari, liikenneministeri Matti Aura ja kaupungin ylin johto.

Kuva vuonna 1998 valmistuneen palvelukeskus Albatrossin peruskiven muuraustilaisuudesta. Vasemmalla johtaja Antti Kangas Pro Paulig Oy:stä, Helsingin ylipormestari Eva-Riitta Siitonen ja Paulig Oy:n toimitusjohtaja Bertel Paulig. Kuvassa näkyvään metallilieriöön, kuten aika moneen muunkin peruskiven sisään muurattuun lieriöön, tallennettiin myös sen viikon Vuosaari-lehti. Milloinhan ne kaivetaan arkeologisissa kaivauksissa päivänvaloon?

Albatross, Cirrus ja Columbus.

Vuonna 1967 Vuosaaren muuttanut Paulig kahvipaahtimoineen oli jäämässä 1990-luvun alun kaavoitussuunnitelmissa puristuksiin asutuksen keskelle. Paulig päätti ryhtyä yhdessä asukkaiden ja kaupungin kanssa suunnittelemaan Vuosaaren uutta keskustaa. Se rakensi kauppakeskus Columbuksen (1996), palvelukeskus Albatrossin terveysasemineen (1998) ja pilvenpiirtäjä Cirruksen (2006). Paulig oli myös yksi uuden Aurinkolahden alueen rakentajista. Paulig rakensi uuden kahvipaahtimonsa sataman kupeeseen vuonna 2010. Ilman Pauligin ripeyttä palvelujen tulo Vuosaareen olisi viivästynyt vuosilla.

Pauligin uusi paahtimo avattiin Vuosaaren satamaan 2010. Vuosaaren uusi satama (oikealla) valmistui vuonna 2008. Suursatamaa oli tänne suunniteltu jo 1960-luvulta lähtien, mutta uudet suunnitelmat nousivat esiin 1990-luvulla. Sataman vastustus oli ensin Vuosaaressa laajaa ja satamaa vastaan perustettiin mm. Pelastetaan Vuosaari! -kansalaisliike. Valtuusto kuitenkin päätti, pariin eri otteeseenkin, sijoittaa sataman Vuosaareen osittain entisen telakan alueelle. Alkuvuodet ovat osoittaneet, että sataman ja Vuosaaren yhteiselo on sujunut hyvin. Mikä olisi ollut sataman vaihtoehto? Todennäköisesti valtava uusi asuinalue? Nyt satama tuo alueelle työpaikkoja ja Suomelle vientituloja.

19

Aurinkolahden asuinalueen alkupaukku ammuttiin vuonna 2000, ja työt jatkuivat kiivaina vuosia. Vieläkin on jotain rakenteilla.

Lopputulos rantabulevardeineen ja uimarantoineen olikin komea. Alue on palkittu monin rakennusalan palkinnoin. Lopullisesti valmistuttuaan Aurinkolahdessa pitäisi asua noin 7 000 asukasta.

Aurinkolahden rakentamisen itärajaksi päätettiin tehdä kanava erottamaan asutus Uutelan luontoalueesta. Kanavasta tehtiin lopulta typistetty versio. Se valmistui vuonna 2004. Nyt tehtävässä yleiskaavaehdotuksessa väläytellään rakentamista myös kanavan Uutelan puoleiselle rannalle.

Kuva: Vuosaaren satama 2014 / Suomen Ilmakuva Oy

Leirintäalue tuli Vuosaareen vuonna 1971. Siitä lohkaistulle alueelle nousi vuosina 1999–2002 uusi Rastilankallion asuinalue noin 2 000 asukkaalle. Suomen suosituimpiin ja palkituimpiin leirintäalueisiin lukeutuva Rastila on elänyt hyvässä harmoniassa ympäröivän asutuksen kainalossa. Vieressä on Rastilan metroasema, jonka lähitienoota nyt tiivistetään uusilla taloilla.

Omenamäen (entiseltä nimeltään Huvilamäki) asuinalue on noussut Porslahdentien varteen, kartanon liikuntapuiston reunaan. Alueelle on rakennettu myös puukerrostaloja ja siellä tulee asumaan noin 600 asukasta. Vuosaaren nykyisiä rakennuskohteita ovat myös Kurkimoision alue ja Ramsinrannan alue, jota rakennetaan useassa eri vaiheessa.

Pauligin entisen paahtimon paikalle nousee parhaillaan uusi Kahvikorttelin asuinalue, jonne tulee noin 800 asuntoa. Sen pitäisi olla valmis vuonna 2017. Taustalla muuta Aurinkolahtea ja Uutelaa. Kuva: Pentti Vuoripalo


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.