Koululaisena 1950-luvulla

Tässä kesälehdessämme on juttua kapteeni

Simo Hämäläisestä rauhanturvaajana ja sotilaana. Tämä juttu on hänen itsensä kirjoittamana muistelmia kouluajasta 1950-luvulta. Simo Hämäläinen viettää 75 -vuotispäiviään aivan lähiaikoina ja asuu paluumuuttajana Vuonislahdessa.

Kävin Vuonislahden koulua vuosina 1955 -59, minkä jälkeen aloitin oppikoulun Lieksassa. Koulunkäynnin alkutaipaleelta jäi erityisesti mieleeni talvi 1956, jolloin olin ensimmäisellä luokalla. Tuolloin Lieksassa ja Pielisjärvellä oli laaja lavantautiepidemia. Jokainen tartunnan saanut joutui olemaan eristettynä sairaalahoidossa muutamista viikoista kuukausiin. Itsekin olin tuolla reissulla lähes kaksi kuukautta, ensin mukanaan kenttäolosuhteisiin tehty porakone. Miehensä Antti polki konetta luokan edessä ja Meri porasi. Näin saatiin ainakin pienemmät reiät paikatuiksi. Tosin joillekin saattoi jäädä pientä hammaslääkäripelkoa myöhemmällekin iälle. Kouluruokailun avustamiseen jokainen oppilas osallistui omalla panoksellaan. Kouluun vietiin perunoita ja syksyllä kerättiin puolukoita, jota varten meille annettiin muutama päivä lomaakin. Nämä toimenpiteet osaltaan mahdollistivat meille päivittäisen lämpimän aterian, mikä oli sangen hyvä asia. aikanaan armeijassa nuoret miehet komennettiin jonoon ja ottamaan ojennus, ei vuonislahtelaisille sitä tarvinnut enää opettaa. Osattiin kyllä ennestään, sitä oli harjoiteltu koulun pihalla. me opettajapariskunta meille aikanaan opettivat, ovat nyky-yhteiskunnassammekin kantavia voimia.

Mähkön vanhassa sairaalassa ja sitten museon niemessä sijaitsevaan pappilaan perustetussa tilapäissairaalassa.

Vanhemmat saivat käydä tapaamassa ikkunan takaa. Samaan aikaan siellä hoidettiin myös tartunnan saaneita sotilaita. Heillä ei ollut mitään kiirettä sieltä pois, toisin kuin itselläni. Näin ollen ensimmäisen kevätlukukauden varsinaiset koulupäivät jäivät osaltani hyvin vähiin.

Tuohon aikaan ei kaikkien oppilaiden kotona arvostettu koulunkäyntiä ja opiskelua yleensäkään. Eikä sitten välttämättä ollut kaikilla taloudellisia mahdollisuuksiakaan. Tärkeimpänä pidettiin, että päästiin mahdollisimman pian töihin ja hankkimaan rahaa monenlaisiin ajan tarpeisiin.

Moni lahjakas nuori jäikin muun muassa näistä syistä silloisen koulujärjestelmän ulkopuolelle.

Koulumatkat tehtiin sulan maan aikaan kävellen tai polkupyörällä, kenellä nyt sellainen sattui olemaan. Talvella tietenkin hiihdettiin. Pitkämatkalaisille tulikin hiihtokilometrejä talven mittaan useita satoja jo pelkästään koulumatkoista. Takseja ei nähty kuin joskus henkilöjunien kulkuaikoina asemalla. Joskus onnistuttiin pääsemään ystävällisten naapurin miesten hevoskyydillä kotiin, mikä varsinkin talvipakkasella oli meille mieluista. Syksyisin ja keväisin koulumatkaa oikaistiin rataa pitkin vaikka se olikin kiellettyä. Ratavartijan resiinan tullessa näköpiiriin, eihän siinä auttanut kuin juosta piiloon. Aina sekään ei onnistunut. Usein talvella unohduttiin koulun jälkeen mäenlaskuun ja nuhteetkin siitä yleensä saatiin näin lievästi ilmaistuna. Kotonakin olisi tekemistä ollut, kuten heinänajoa ja puidenkantamista. Taikka jos niitä töitä ei ollut, niin sitten niitä keksittiin. Sama koski tietenkin myös kesäisiä uimaretkiä.

Isäni Veikko oli kova kalastamaan ja niinpä minun osanani oli värjötellä Romon saaren kupeessa rysä- ja verkkoavannoilla varsin pitkiäkin päiviä. Ehkä sen takia en vieläkään ole oikein innostunut talvikalastuksesta. Milloin mateita tuli vähän enemmän, vei hän niitä sitten koulun keittäjälle Harisen Lyytille soppatarpeiksi oppilaille.

Tapakasvatukseen kuului myös kaikkien vanhempien ihmisten tervehtimisen malli. Jos olit kylänraitilla sen laiminlyönyt, tieto siitä oli kiirinyt opettajalle jo ennen seuraavan koulupäivän alkua. Palaute seurasi välittömästi.

Kouluvuoden

kohokohtia olivat odotetut joulu- ja kevätjuhlat, joihin myös vanhemmat osallistuivat. Tosin harvoin niissä kylän miehiä nähtiin, korkeintaan toivat ja hakivat vaimonsa ja lapsensa hevosella joulujuhlista. Ja kiroilivat tavanomaista vähemmän! Juhlien ohjelmia harjoitettiin huolella, lähes jokaisella oli oma roolinsa. Keskitalvella olikin sitten koko koulun hiihtokilpailupäivä. Palkintoina jaettiin runsaanpuoleisesti hammasharjoja ja –tahnaa, mikä sinällään oli hyvä asia. Tosin monellekin aivan uusi elämys. Keväisin siivottiin kylän raittia. Tästä saatiin palkkioksi Tolkin Jussin tarjoama vesibussiretki Kelvänsaareen tai Kolille.

Koulutyöhön tuolloin kuului myös oppilaiden osallistuminen kinkereihin. Niitä järjestettiin yleensä kylän suurimmissa taloissa Hassilassa, Herranniemessä, Kirkkolassa ja Kuivalassa. Valmistautumistehtävät Katekismuksen ja virsikirjan tuntemuksesta saatiin hyvissä ajoin. Kinkereillä jokainen joutui sitten vuorollaan vastaamaan papiston esittämiin kysymyksiin. Ja syytä oli osata.

Useammallekin oppilaalle oli jäänyt varmaan mieleen syys- ja kevätlukukaudella toimeenpannut laulukokeet koko luokan läsnäollessa. Sen ajan ”Idols-kisoja” pelättiin jo monta päivää etukäteen. Ne olivat varsinkin laulutaidottomille aika tiukka paikka ja etenkin ne kavereiden kannustukset.

Silloisen kouluterveydenhuollon toimivuudesta on jäänyt mieleen vuosittaisen tarkastusten yhteydessä koululle tulitikkulaatikossa toimitettu näyte madonmunien tutkimusta varten. Suolistoloiset olivat tuolloin varsin yleisiä, sillä kalaa eri muodoissaan syötiin lähes joka taloudessa. Hammaslääkäri Meri Siimes vieraili koululla

Opettajapariskunta

Aili ja Jussi Nykänen olivat olleet aikanaan myös edesmenneen isäni opettajina samaisessa koulussa.

Yläluokan opettajana toimineen Jussin eräänä mottona oli usein: ”Kuka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”. Tämän kurinhan me oppilaat saimme joskus varsin konkreettisestikin kokea, useimmiten aiheesta.

Kaiken muun lisäksi hän oli toiminut aktiivisesti suojeluskuntajärjestön piirissä. Kun

Voidaan todeta, että ne tiedot, taidot, elämänarvot ja asenteet, joita koulumme ja arvostamam -

On jälleen koittanut uusi aika KoliVuonislahti –vesiliikenteelle!

Vuosien 1800-1900 lukujen vaihteesta vesiliikennettä on kylien välillä on ollut historian valossa vaihtelevasti. Alkuaan merkittäviä asioita

Pielisen ylittämiselle olivat rahtitavarat, sillä tavarat kuljetettiin Herranniemen Rykiin laivoilla, ja siitä Kolille veneillä ja pienemmillä paateilla.

Rautatien tulon jälkeen rahtiliikenne voimistui Kolin ja Juuan seudulle. Matkailijoita kuljetettiin ylisoutajien kuljettamina.

Vesiliikenne alkoi kuitenkin vuosisadan alun jälkeen voimistua, mutta keskeytyi sotien takia 1920- luvun lopulla. Tuolloisen Ukko-Koli –laivan ruoriin tarttui 1931 Jussi Tolkki Matkailijayhdistyksen merkeissä. Tolkki hankki oman aluken , kun Matkailuyhdistys luopui toiminnasta 1940 –luvulla. Tolkin aluksia olivat Koli, Turisti ja sitten modernimpi vesibussi Ms Tuula vuonna 1951. Aikataulut sovitettiin junien aikataulun mukaisiksi. 1950 –luvulla reitillä oli jopa 14 000 matkustajaa kesässä, kun Valtionrautateiden tarjoamat rengasmatkat houkuttelivat hyvin matkailijoita Jussi Tolkki möi vesibussinsa laivurina jatkavalle Pentti Hinkkaselle vuonna 1974.

Tuula vaihtui sittemmin vesibussi Ms Tuula II:een. Reittiliikenteen lisäksi Hinkkasen omistaman Kelvänsaaren saunaretket vesibussikuljetuksin olivat suosittuja.

Säännöllinen reittiliikenne Koli-Vuonislahti –välillä päättyivät 1994, jolloin Tuula II jatkoi vielä tilausliikenteessä toiminnan vähentyessä Hinkkasen sairauden takia.

Reitille ilmestyi 2016 Kantosiipialus Express ja myöhemmin sitten Ms Suvityttö. Molempien liikennöinti oli päättynyt kokonaan vuoteen 2022 mennessä.

UUSI YRITYS 2023

Monella tavalla Kolin matkailutoiminnan ottaessa uutta askelta myös vesiliikenne Pielisellä ja erityisesti Koli-Vuonislahti –reitillä, kun Rantasalmella (Järvisydän) aiemmin liikennöinyt m/s Marival II saapui Kolille ja alkoi liikennöidä 1.6.2023 alkaen.

M/S Marival II – Amfion Marine Charters Oy Alus valmistui vuonna 1965 Puolassa, jossa se risteili ensimmäiset 30 vuotta. Suomeen alus tuli vuonna 1995, jolloin se sisustettiin nykyiseen asuunsa. Aluksessa on loistavat ja käyttökelpoiset tilat henkilökuljetukseen ja risteilyliikenteeseen. Tältä 88 -paikkaiselta alukselta löytyy baari A-oikeuksin, ravintola ja tilava aurinkokansi. Alukselta löytyy myös kaksi WC:tä ja ilmanvaihto sekä keskuslämmitys. Vakautensa ansiosta alus on turvallinen isoillekin ryhmille.

Reino Kuivalainen