Skip to main content

NELIÖ 1/2019 | VMP-interior

Page 1

VMP-INTERIORIN LEHTI TERVEYDEN, HYVINVOINNIN JA MYYNNIN AMMATTILAISILLE 1 | 2 01 9

8

JÄMSÄSSÄ PROJEKTI RULLASI

13

DIGITAALISUUS HALTUUN 4 VINKILLÄ

14

PIENI VOI OLLA SUURTA, TODETTIIN EURASSA

FORSSASSA

MODERNI KOHTAA MENNEEN


PÄÄKIRJOITUS

SISÄLTÖ 4–7

Forssassa kutomo on muuttunut älykkääksi moderniksi apteekiksi

8–9 Kun Jämsässä tarvittiin vahvaa projektiosaamista, apuun riensi Kari 10–12 Näin uudet toiminnot ja palvelut myllertävät apteekkitilaa 13

EDESSÄ PALVELUIDEN VUOSI Apteekkien palvelutoiminnot yleistyvät myös tulevaisuudessa. Suosiotaan kasvattavat niin videoapteekit, noutolokerikot, hoitohuoneet, lääkäripalvelut, annosjakelu ja verkkokauppa, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Samaan aikaan kun palveluiden tarjonta kasvaa, kasvavat myös apteekkien väliset erot. Monilla apteekeilla on nyt käsillä se hetki, jolloin kehityksen kelkkaan kannattaa hypätä – mukaan mahtuu vielä! Myös erilaisten ketjuhankkeiden ja etäpalveluiden määrä kasvaa. Miten käy perinteisten markkinointiketjujen? Pystyvätkö ne vastaamaan tämän päivän tarpeisiin tai tuomaan markkinoille jotain uutta? Aika näyttää. Muuttuvat palvelutoiminnot apteekin taustatiloissa sekä kasvava palvelutarjonta asettavat liiketiloille uudenlaisia tarpeita. Seuraamme aktiivisesti toimialaa ja kehitämme tehokkaita tilaratkaisuja, jotta pystymme vastaamaan näihin tarpeisiin ja palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Liiketilaa valittaessa sijainti tulee aina olemaan keskeisessä asemassa. Samalla liiketilojen odotetaan olevan monipuolisempia ja neliöiden käytön tehokkaampaa. Tällöin myös vuokrasopimuksen ehtojen tärkeys kasvaa. Voimme vuosien kokemuksella auttaa apteekkiasi neuvottelemaan vuokrasopimuksen ja ehdot, jotka turvaavat liiketilasi menestyksekkään tulevaisuuden. Projektinhallintaa suoritamme kansainvälisen IPMA:n sertifioimana. Sertifikaatti on todiste projektinhallinnan ja -johtamisen kyvykkyydestä. Voit lukea monista onnistuneista projekteistamme Neliö-lehdestämme!

Veli-Matti Paulasaari Yrittäjä, pääsuunnittelija/liiketila-asiantuntija p. 0500 721 723, vmp@vmp-interior.fi

Ammattilaiset palveluksessasi VMP-interior Oy on raumalainen apteekkien, lääketilojen ja myymäläratkaisujen suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut yritys. Vastaamme yli 25 vuoden kokemuksella projekteista kokonaisuudessaan: liiketilojen hankkimisesta tilasuunnitteluun ja projektinhallinnasta asennukseen. www.vmp-interior.fi

Seuraa myös blogiamme: vmp-interior.fi/blogi

Asiantuntija kertoo, miten digitaalisuus näkyy apteekeissa

14–15 Euran apteekin uudisti oman kylän suunnittelija

Vuonna 2018 olimme jälleen Suomen luotetuin apteekkitilojen asiantuntija. Tutustu palveluihimme takakannessa!

Asiakaspalvelu auttaa! Olemme täällä juuri sinua varten. Ota yhteyttä ja kerro kuinka voisimme olla avuksi. Me VMP-interiorilla innostumme niin isoista kuin pienistä projekteista. Asiakaspalvelu ja tilaukset: asiakaspalvelu@vmp-interior.fi p. 02 824 1000

Tervetuloa showroomiin! Nyt on lupa katsoa ja koskea! Showroomissa näet kalusteratkaisuja ja testaat erilaisia vaihtoehtoja. Arabiakeskus, Hämeentie 135 A, Helsinki

NELIÖ VMP-interiorin lehti terveyden, hyvinvoinnin ja myynnin ammattilaisille Päätoimittaja: Veli-Matti Paulasaari, VMP-interior Oy, Metallitie 4, 26100 Rauma Toimitus & Taitto: Avidly Paino: Paino-Kaarina Oy Osoitteenmuutokset, tilaukset: asiakaspalvelu@vmp-interior.fi


Nosta kesäkampanjasi uudelle tasolle! Kysy lisää: asiakaspalvelu@ vmp-interior.fi

Kokoa & yhdistele! Siro-kalustesarja on jaettu kolmeen tuoteryhmään: Hyllynpäätypöydät

Myyntipöydät

Myyntilaarit

SIRO houkuttelee tekemään löytöjä!

Tehosta kampanjatuotteiden ja tuoteuutuuksien myyntiä. VMP-interiorin suunnittelema, monikäyttöinen Siro-kalustesarja sopii ja muuntuu tilaan kuin tilaan.

www.vmp-interior.fi 3


Kutomokoneen kuva on näyttävä yksityiskohta.

Kun kutomokoneet

ROBOTTIIN VAIHTUIVAT Robotin tullessa taloon, kannattaa miettiä mitä muita remontteja apteekkiin voisi samalla kertaa tehdä. Forssan Kutomon apteekissa tilaa lähdettiin uudistamaan niin kattavasti, etteivät paikallaan pysyneet edes apteekin ovet!

K

un apteekkari Marja Saarelainen aloitti Forssan Kutomon apteekin uutena apteekkarina, oli hänen ensisijainen tavoitteensa tuoda 10 vuotta sitten Kutomon kauppakeskukseen siirretty apteekki takaisin tähän päivään. Askel nykyaikaan otettiin hankkimalla uusi apteekkijärjestelmä ja lääkerobotti. Samalla haluttiin kohottaa siistin, mutta vanhan apteekkitilan ilmettä. – Kun apteekkikauppa edellisestä apteekista oli syyskuussa toteutunut, oli Kutomon apteekin remontin vuoro. Tiesin heti kehen ottaa yhteyttä. Olinhan tehnyt VMP-interiorin kanssa yhteistyötä jo monesti aikaisemmin. Keskustelimme VMP-interiorin henkilökunnan kanssa apteekkaripäivillä tilan tarpeista, ja kun teimme kaupat syyskuussa, olivat he jo tehneet meille suunnitelman remontista, apteekkari muistelee ripeää toimintaa.

4 neliö 1 | 2019

Sujuvaa suunnittelua

Vanha varastoautomaatti korvattiin nykyaikaisella lääkerobotilla, joka poimii nopeasti ja varmasti farmaseutille halutun lääkkeen. Reseptitoimitukseen asennettiin myös uudet, akustiikkaa huomattavasti parantavat suoratoimitustiskit. Muutostöistä ja remontin organisoinnista vastasi VMP-interior. Muun muassa projektikoordinaattori Kari Elo sovitti remontin aikataulun yhteen robottitoimittajan aikataulujen kanssa. Jotta apteekki pystyi toimimaan mahdollisimman normaalisti koko projektin ajan, oli remontin aikatauluun määritelty tarkasti kaikki sen vaiheet. VMP-interiorin väeltä sujuivat myös neuvottelut Keskon kanssa – tuttuja kumppaneita kun ollaan! – Koska olemme Keskon kiinteistössä, tarvitsimme monenlaisia osaajia ja palveluja. Nämä kaikki neuvottelut hoiti VMP-interior. Apteekin puolella apunani oli motivoitunut henkilökunta sekä äärimmäisen hyvä proviisorini, Saarelainen kiittelee. JATKUU S. 6


Suunnittelija Sami Pasuri: Yksinkertaistimme tuntuvasti värimaailmaa. Tuomalla tilaan puhdasta valkoista ja harmaata sekä uusimalla kalusteet, saimme apteekin yleisilmeestä raikkaan ja nykyaikaisen. Myös apteekin pohja koki suuren muutoksen, jotta tilasta saatiin yleisesti toimivampi. Uuden robotin myötä päivitimme myös reseptintoimituspisteet uusiin. Nyt Kutomon apteekissa moderni yhdistyy menneeseen juuri sopivasti.

www.vmp-interior.fi 5


Katse kalusteisiin! Raikas puu yhdistyy puhtaaseen valkoiseen asiakastuoleissa. Akustiikkaseinät rytmittävät tilaa.

Robotti toimii tilanjakajana. Nyt on reseptintoimituspisteissä ja takatiloissa työrauha taattu.

Lopussa forssalainen kiitos seisoo

Nyt Kutomon kauppakeskuksen tiloissa toimii apteekki, jossa on paitsi nykyaikaista tekniikkaa myös toimiva ja ajanmukainen sisustus. Ryhtiä tilaan tuovat uudet hyllyt, kassa sekä kutsuva kosmetiikkapuoli. Valkoharmaata raikkautta korostavat näyttävä viherseinä sekä valaistus, johon Saarelainen on erityisen tyytyväinen. Asiakaspolku voitiin hioa parhaaksi mahdolliseksi muuttamalla sisääntulo-oven paikkaa. Kun vielä modernit ja toimivat puitteet yhdistettiin paikallishistoriaan, ei lopputuloksesta voi olla kuin mielissään. – Ikkunateippauksissamme näkyy historiallinen Finlaysonin rakennus. Teetätimme myös robotin kylkeen kuvan vanhasta kutomosta. Olemmehan me lopulta korvanneet kutomokoneet nykyaikaisella robotilla, naurahtaa Saarelainen ja jatkaa, – jopa Forssan kaupunginjohtaja on antanut kiitosta historian huomioimisesta. Kaiken kaikkiaan VMP-interiorin työhön ja uudistettuun apteekkiin ovat olleet tyytyväisiä niin apteekkari, henkilökunta kuin asiakkaat – forssalaisen hillittyyn tapaan, toki. – Lopputulos on juuri sitä, mitä kaivattiin. Olen jopa kuullut ­asiakkaan kommentoivan, että johonkin ne rahat oli laitettava. Se on täällä meillä päin paras kiitos, sutkauttaa Saarelainen pilke silmäkulmassa. • TEKSTI: MAIJA SALONEN • KUVAT: SAMI PASURI

6 neliö 1 | 2019


Hylly LEDvaloilla

HOUKUTTELEVAT KOSMETIIKKA- Säihkettä iholle ja HYLLYT pteekkiin a

Upeat hyllyuutuudet hemmottelevat niin silmää kuin myyntiä. Tutustu tasokkaisiin kosmetiikkaosaston ratkaisuihin showroomissa! Hylly LED-valoilla Pakkauksiin kohdistetut LED-valot nostavat tuotteet esille ja saavat pakkaukset loistamaan.

Valaistu kosmetiikkahylly Mahdollistaa näyttävän ja myyvän esillepanon.

Hylly taustavalolla. Hyllyn mittainen taustavalo toimii katseenvangitsijana ja kiinnittää asiakkaan huomion jo kaukaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä asiakaspalvelu@vmp-interior.fi

www.vmp-interior.fi 7


Valaiseva kokemus! Raikkaat ja modernit valaisimet viimeistelevät tilan.

Hämmästyttävän nopea remontti!

REMONTINKESTÄVIÄ AIKATAULUJA Yksi viikonloppu, yksi suuri remontti. Näistä lähtökohdista ponkaistiin projekti käyntiin Jämsän apteekissa. Onneksi apuna oli ammattilainen, jonka kynästä syntyy pitäviä aikatauluja.

J

ämsän apteekissa vahvalle projekti osaamiselle oli tarvetta. Tavoitteena oli vaihtaa yhden viikonlopun aikana asiakastilan vanhat muovilattiama tot ja kalusteet uusiin. Projektissa kuin projektissa VMP-interiorin nyrkkisääntö on sama: apteekin arki pyritään turvaamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

nettiin uudet kalusteet. Tällaisella aaltomaisella liikkeellä etenimme koko apteekin läpi. Kaikissa lattiaremonteissa on tärkeää hahmottaa, mistä päin tilaa työ on aloitettava. Jos esimerkiksi apteekki on remontin aikana auki, on varmistettava, että palvelutiskeistä joku on aina toiminnassa, huomauttaa Elo. Varmaa osaamista

– VMP-interiorin hankkeet ovat tarkasti aikataulutettuja, ja esivalmistelemme projektit huolellisesti. Näin apteekki pystyy toimimaan remontista huolimatta. Meillä on ollut hankkeita, joissa apteekki on pysynyt auki, vaikka koko lattia on uusittu, kertoo Jämsässä aikataulutuksesta ja asennuksesta vastannut projektikoordinaattori Kari Elo. Jämsän apteekin aikatauluun merkittiin purku- ja asennustöiden lisäksi alihankkijoiden, kuten asentajien ja sähkömiesten, työt. Elo sanailee lattianvaihdon aikatauluttamisen olevan kuin shakinpeluuta: siirrot on suunniteltava huolellisesti. – Aikatauluun merkittiin, missä vaiheessa purettiin vanhat hyllyt, vaihdettiin lattia ja asen8 neliö 1 | 2019

VMP-interiorin kokonaisvaltaisen projektihallinnan palveluihin kuuluvat niin rakennusluvista huolehtiminen kuin työmaan hallinnointi ja valvonta. Myös Jämsän apteekissa VMP-interior hoiti keskustelut alihankkijoiden kanssa ja varmisti, että paikalle saapuivat oikeat ammattilaiset oikeaan aikaan. – Ennen projektin alkua huolehdimme, että jokainen toimija hyväksyi ja sitoutui aikatauluun. Aikataulu oli hyvä työkalu myös apteekkarille, sillä siitä näki helposti, mitä apteekissa on tapahtumassa ja mihin aikaan. Apteekkarin tehtävänä oli kertoa henkilökunnalle projektin aikataulusta ja organisoida hyllyjen tyhjennykset ja täytöt, Elo kertoo. Remonttiviikonlopun jälkeen Jämsän apteekki avasi uutuutta kiiltävän tilan asiakkaille. Kuten VMP-interiorin projekteilla on tapana, myös tämä remontti valmistui ajoissa. – Meidän etumme on vankka osaaminen. Se, mikä toiselle on stressin paikka, on meille rutiinia. Sitä se vuosikymmenien kokemus teettää, summaa Elo.

Apteekkari Raija Stoor:

Vanha lattia ja kuluneet kalusteet kaipasivat uusimista. Lattian vaihto oli suuri juttu, ja se onnistui erinomaisesti VMP-interiorin aikataulun ja projektiosaamisen ansiosta. Myös oma henkilökuntamme oli etukäteen suunnitellut tosi hyvin hyllyjen tyhjentämisen ja täyttämisen. Se sujuvoitti projektia. Nyt apteekkimme yleisilme on raikas ja vaalea. Myös reseptipuolemme yksityisyys parani huomattavasti. Uusien suoratoimitustiskien seinäkkeet ovat korkeat ja niissä on akustiikkaa parantavaa huopamateriaalia. Hauska sattuma oli, että huopa on kotoisin naapurikunnastamme Koskenpäästä! Koko viikonloppu meni kyllä hyvin ja olen hämmästynyt siitä, että tämä saatiin näin nopeasti tehtyä. • TEKSTI: MAIJA SALONEN • KUVAT: SAMI PASURI


Psst...

Täällä on myös lääkkeenpalautuspiste.

Nyt on tuotteet framilla! Tämä kassa kannustaa tekemään viime hetken ostoksia.

Ryhtiä reseptuuriin! Suojaisa suoratoimitustiski parantaa yksityisyyttä ja rytmittää tilaa.

www.vmp-interior.fi 9


Digitaalisuus apteekissa

MITEN UUDET TOIMINNOT MUUTTAVAT APTEEKKIA? Modernien apteekkipalvelujen ja -toimintojen asentaminen tarvitsee uudenlaista suunnittelutyötä, jossa säädösten ja ohjeistusten lisäksi on kiinnitettävä huomiota erityisesti tilaan.

Vimpan päälle. Noljakan apteekista löytyy noutoautomaatti ja robotti.

10 neliö 1 | 2019


Remppavinkki: 3D-malli tekee apteekkitilojen suunnittelusta selkeämpää ja helpompaa. Alavuden ­apteekin 3D-kuvasta löytyvät robotti ja uudet asiointitiskit.

Robotti sanelee kaapin paikan

Apteekkirobotit tehostavat toimintaa, vapaut­ tavat farmaseuttien työtä asiakaspalveluun ja vähentävät inhimillisten virheiden määrää. Ei siis mikään ihme, että robotteihin liittyvien tila­remonttien suosio kasvaa koko ajan. Remontin kulmakivinä toimivat projektihallinta, aikataulutus ja tilan tehokas käyttö. VMP-interiorin vankan kokemuksen avulla apteekki pystyy toimimaan isonkin remontin aikana mahdollisimman normaalisti. Apteekki­ tilojen remontit suunnitellaan aina niin, ettei esillä olevien tuotteiden määrää tarvitse mer­ kittävästi vähentää. Robotin asennus vie kahdesta kolmeen päivään. Kun kyseessä on lääkelaatikoston korvaaminen robotilla, voi projekti viedä kaksi viikkoa. Isomman remontin kohdalla apteekkarin kannattaakin miettiä, tarvitseeko apteekki muita tilapalveluja. Robotti voi esimerkiksi vähentää suoratoimituspisteiden määrää ja vapauttaa lisää tilaa myyntihyllyille. Tätä kautta ajankohtaiseksi tulevat uusien hyllyjen ja tiskien hankinta sekä palvelupolun päivitys. VMP-interior tarjoaa myös turvallisia ja laadukkaita säilytysratkaisuja lääkkeille, jotka eivät sovi yhteen robotin kanssa. Verkkoapteekki toimii apteekin seinien sisällä

Verkkoapteekkeja toimi Suomessa ­alkuvuonna 2019 yli 100 kappaletta. Ajasta ja paikasta riippumaton palvelukanava kasvattaa apteekki­ robottien tavoin suosiotaan.

Verkkoapteekkipalvelun perustaminen vaatii paitsi sähköisen myös fyysisen työsken­ tely­tilan. Toiminnan on tapahduttava aina apteekin seinien sisäpuolella. Monissa toimitiloissa takatilat ovat rajalliset – niin myös apteekeissa. Tilojen muokkaaminen verkkoapteekin toimintaan sopivaksi edellyttää vahvaa kokemusta tilasuunnittelusta ja neliöiden tehokkaasta käytöstä. VMP-interior suunnittelee ja toteuttaa monipuoliset ja ergonomi-

set työskentelytilat, jossa verkon kautta tilatut tuotteet voidaan varastoida, kerätä ja pakata. Tavoitteena on, ettei lisäneliöitä lohkaista asiakastilasta, vaan tarvittavat neliöt hankitaan muista apteekin tiloista, kuten pukukoppitilasta. Digiajan noutoautomaatit

Noutoautomaatit täydentää saumattomasti apteekin digitaalisia palveluja. Apteekin ulkopuolelle sijoitettu noutoautomaatti on KÄÄNNÄ

Noljakan apteekin apteekkari Marja Mikkonen­.

Muista moni­ puolinen appi! Remomedi-sovelluksella ­asiakas voi tilata valmisteet suoraan nouto­ automaattiin. Video­apteekkitoiminto taas mahdollistaa ­asioinnin apteekissa silloin, kun paikalle ei pääse itse. www.vmp-interior.fi 11


kiireisen asiakkaan pelastaja, josta verkosta tilatut valmisteet ovat noudettavissa silloin, kun se asiakkaalle parhaiten sopii. VMP-interior toimittaa pitkäaikaisen kumppaninsa Remomedin edistyksellisiä noutoautomaatteja. Älykkäät ja murtovarmat noutoautomaatit säilyttävät lääkkeet turvallisesti, oikeassa lämpötilassa. Automaatit on mahdollista kytkeä apteekin kulunvalvontaan. Noutoautomaatti on hyvä sisällyttää apteekin pohjapiirustukseen jo ennen sen ostoa. Oli kyseessä sitten uuden liiketilan hankinta tai nykyisen apteekin uudistus, VMP-interiorin asiantuntija varaa pohjapiirustuksiin tilan noutoautomaatille, jotta se olisi helppo sijoittaa paikoilleen heti tilaisuuden tullen. Ennakoimalla ja hyvällä suunnittelulla apteekkari säästää rahaa ja aikaa. • TEKSTI: MAIJA SALONEN • KUVAT: SAMI PASURI, JASKA POIKONEN, JOHANNA KOKKOLA

Turun Länsikeskuksen apteekissa robotti syöttää Suomen suurimman yksityisen verkkoapteekin tilaukset suoraan apteekin takatilaan.

12 neliö 1 | 2019

TAVALLISTA ÄLYKKÄÄMPI TAKATILA Silja Ketonen, proviisori Turun Länsikeskuksen apteekki: Uusia palveluja suunnitellessa meidän oli ensiksi hahmotettava koko kuva: miten uudistus vaikuttaa apteekin tulevaisuuteen ja onko syytä muuttaa muita olemassa olevia järjestelmiä. Usein uudet palvelut tarvitsevat myös tavallista suuremman takatilan, niin myös meilläkin. Kun olimme aloittamassa verkkoapteekkitoimintaa, teimme ison remontin. Taka­ tiloistamme löytyvät nyt verkkoapteekin varasto, paketointitila ja valmiiden pakettien säilytys. Älyäkin löytyy, sillä vaihdoimme samalla vanhan apteekkirobottimme

uuteen. Nyt robottiin on syötetty lähes kaikki reseptilääkkeet ja verkkoapteekin vapaakaupan tuotteet. Näin se pystyy keräämään niin reseptitiskiltä kuin verkko­ apteekista tulevat tilaukset samaan aikaan.


Mitä tehdä ja mistä aloittaa?

Digitaalisuus apteekissa

1. Hyväksy väistämätön. On varmaa, että digitaalisuus muuttaa perustavanlaatuisesti myös apteekkien palvelutoimintaa. Viisas ei jätä asiaa huomiotta eikä jää odotte­ lemaan sen katoamista ajan kanssa.

DIGITAALISUUS ON ASIAKASARVON LUOMISTA Digitaalisten palveluiden täyttämässä maailmassa asiakkailla on enemmän valtaa ja valinnanvaraa kuin koskaan. Usein asiakas tekee päätöksiä käyttäen tietoja ja kokemuksia, joita muut kuluttajat jakavat.

Y

ksittäiselle apteekille digitalisaa tio kuluttajailmiönä voi kuiten kin olla haastavaa ymmärtää ja hallita. Monilla muilla aloilla on kuitenkin jo nähty, että digitaalisuuden hyödyntäminen tarjoaa mahdollisuuden torjua uhkia ja lisätä asiakasarvoa ja kasvua enemmän kuin mikään muu aikaisemmin – sekä pienille että suurille yrityksille. Lähtökohta on, että apteekkien on otettava käyttöön sopivat työkalut; monipuoliset ja asiakkaalle helpot etäasioimiskanavat. On myös huolehdittava, että uudet työkalut tulevat asiakkaiden tietoon ja käyttöön. Todellinen haaste ­onkin apteekkien sisäinen uudistuminen. Miksi korjata kunnossa olevaa?

Sanotaan, että lääkeala on vakaa, harkitseva ja hidasliikkeinen. Joskus kuulee myös väitettävän,

että lääkealan strategian olisi vastattava alan rauhallista tahtia. Vakaana on kuitenkin pidetty perinteistä hotellialaakin, jota nykyisin jyräävät Trivagon ja airbnb:n kaltaiset digitaaliset toimijat. Nämä uudet valtaajat eivät omista yhtään hotellihuonetta, mutta niiden yritysarvo ja asiakasmäärät ovat jo isommat kuin suurimpien hotelliketjujen. Myös perinteiset pankit ovat uuden edessä, kun niitä haastavat uudet digitaaliset finanssi­yritykset. Asiakkaiden tarpeista lähtevien ­muutosten, kuten uusi ­maksupalveludirektiivi (PSD2), myötä pankin asiakkaat voivat antaa mille tahansa maksupalveluita tarjoavalle yritykselle ­luvan asioida heidän puolestaan. Tämä tehdään pakottamalla pankit avaamaan omia ohjelmisto­rajapintojaan. Pankkialan on pakko reagoida. Esimerkiksi Osuuspankki on määrittänyt tavoitteekseen muuttua digitaalisen ajan monialaiseksi palveluyritykseksi ja laajentaa ­toimintaa uusille alueille, kuten terveys- ja hyvinvointipalveluihin sekä asumiseen ja liikku­miseen. Hippo on lähtenyt uimaan syviin ­vesiin. Digitalisaation etenemisvauhti ei riipu toimialasta, vaan etenemistä vauhdittavat kuluttajien asioimistottumusten muutokset ja ­yleinen pyrkimys säätelyn purkamiseen. Digitaalisuus tarjoaa mahdollisuuksia kaikille ja häiritsee kaikkia tasapuolisesti.

2. Pysähdy miettimään. Ota etäisyyttä päivittäisiin rutiineihin, poistu mukavuusalueeltasi ja kysy itseltäsi, mitä mahdollisuuksia nykyiselle liiketoiminnallesi digitalisaatio tuo. Kokoa parikymppiset työntekijäsi yhteen ja kuuntele heitä. Parikymppisten sukupolvi on kasvanut digitaalisuuteen ja katsoo maailmaa eri linssien läpi. Investoi digitaalisen palvelun ratkaisuihin ja kokeile rohkeasti. Älä odota, että muut tekevät sen puolestasi. He ovat luultavasti jo miettimässä, miten kaappaisivat osuuden liiketoiminnastasi digitaalisin keinoin. 3. Ole kärsivällinen ja määrätietoinen. Se mikä tänään tuntuu pienimuotoiselta, marginaaliselta tai suorastaan tarpeettomalta, voi huomenna pelastaa bisneksesi. 4. Kehitä joukkuettasi ja ole muutoksen veturi. Tiimisi kulttuuri, osaaminen ja sen kyky hallita muutosta ovat keskeinen osa digitalisaatiota. Muutoksen moottorin rooli korostuu, kun tuodaan uusia toimintatapoja kokeiluun tai käytäntöön.

Kirjoittaja Kari Paukkeri on kokenut teknologia-alueen toimitusjohtaja ja hallitusam mattilainen. Hän on asunut kuusi vuotta Yhdysvalloissa, jossa hän työskenteli johtotehtävissä Nokialla sekä Microsoft-taustaisen Teledesic LLC:n palveluksessa. Kolmen Hollannissa vietetyn vuoden aikana hän vastasi toimitusjohtajana yhdysvaltalaisen Conversay, Inc:n Euroopan toimintojen rakentamisesta ja kaupallisen toiminnan aloittamisesta terveyssektorille. Kotimaassa hän on toiminut mm. terveysteknologiaa lisensioivan Licentia Oy:n toimitusjohtajana. Hänen luottamustoimiinsa kuuluu mm. kaksi kautta Suomen Bioteollisuuden (FIB) hallituksen puheenjohtajana. Hän on yksi apteekkien digitaalisten asiakasratkaisujen kehittäjän, Remomedi Oy:n perustajista.

www.vmp-interior.fi 13


• TEKSTI: MAIJA SALONEN • KUVAT: SAMI PASURI

Uudet otsakekyltit raikastivat vanhat hyllyt.

Säädettävät kassatiskit parantavat työergonomiaa.

”PIENI REMONTTI MUUTTI KOKO APTEEKIN!” Ei niin pientä työtä, etteikö jotain suurta syntyisi! Kun apteekkari Raija Kaitila kääri syksyllä 2018 hihansa Euran apteekissa, oli yksi asia selvä kuin pläkki: pienelle pintaremontille oli tarvetta. Kukapa muukaan tilauudistuksen suunnittelisi kuin oman pitäjän Marjut Hakala! Raija: Lähdimme liikkeelle asiakkaidemme

tarpeista. Halusin kiinnittää huomiota etenkin yksityisyyden suojaan. Hallimaisessa apteekki­ tilassa kaikui, jonka lisäksi asiointirauhaa häiritsivät väliseinättömät reseptitiskit. Kamalinta oli, että vanhojen tiskien äärellä piti niin asiakkaiden kuin farmaseuttien seistä!

a­ pteekin t­ oisella puolella olevaan valikoimaan. Lisäksi oli epäselvää, mihin asiakastila loppui, koska suoratoimitustiskien takana oleva ­ farma­seuttien t­ yöskentelytila oli näkyvissä. Asiointirauhaa ja lämpöistä tunnelmaa

Marjut: Apteekin asiakkaana olin huoman-

Marjut: Korvasimme seisomatiskit moder­

nut, ettei tilan neliöistä oltu otettu kaikkia ­hyötyjä irti. Esimerkiksi asioidessani resepti­ puolella, en käynyt ollenkaan tutustumassa

neilla, väliseinällisillä suoratoimitustiskeillä, joiden avulla asiakkaat saivat asiointirauhan ja henkilökunta ergonomiset työpisteet. Ero­tim­-

14 neliö 1 | 2019

me myös tiskien kanssa samassa ­linjas­sa o­ lleen ­kassan omaksi selkeäksi kokonai­suudeksi. Raija: Näitä uusia suoratoimitustiskejä on

k­ ehuttu tosi paljon! Asiointirauhan myötä ­asiakkaat uskaltavat kysyä entistä useammin lääkkeistään farmaseuteiltamme. Se on ­meille erittäin tärkeä asia. Myös tiskien takana oleva


Euran apteekissa uusi ja vanha ovat sovussa

Vaihtelu virkistää! Huopapintaisissa akustiikkapaneeleissa vaihtelevat syvä viininpuna ja harmaa.

farmaseuttien työskentelytila saatiin rauhoitettua Marjutin suunnitteleman seinäkkeen avulla. ­Ennen remonttia sanoin Marjutille, että haluisin Euran apteekin olevan lämminhenkinen ja siinä mielestäni onnistuttiin. Marjut: Toimme tilaan lämpöistä tunnelmaa

uuden värimaailman avulla. Korvasimme vih­ reän kauniilla viininpunaisella ja pehmeällä harmaalla. Tämä parivaljakko sointuu hyvin yhteen tilassa jo olleiden pyökinväristen valintahyllyjen ja lääkelaatikoston kanssa. Pohjapiirustusta ­tarkastelemalla loimme selkeän palvelupolun, jota pitkin kulkemalla asiakas tutustuu helposti koko apteekin valikoimaan.

APTEEKKARI RAIJA KAITILA:

Marjutissa tykkäsin siitä, miten hän kuunteli minua.

Raija: Marjut osasi heti hahmottaa, miten

hyllyt voisi sijoittaa tilaan paremmin. Uuden ­järjestyksen myötä saimme näyttävän kosmetiikkahyllyn ja yhden reseptintoimituspisteen lisää. Marjutissa tykkäsin siitä, miten hän ­kuunteli minua ja osasi ajatusteni pohjalta ­tehdä ­hyviä ehdotuksia. Tämä oli pieni remontti, mutta se muutti koko apteekin. Henkilö­kunta arvos­taa työpaikkaansa nyt ihan eri tavalla, k­ oska puitteet ovat niin paljon vanhaa paremmat. Aina ­toisinaan joku asiakkaistakin kehaisee, että on se ­hienoa, kun saatiin tänne Euraan näin toimiva apteekki! www.vmp-interior.fi 15


Hyppää palvelupolullemme sinulle sopivassa kohdassa!

UUSI LIIKETILA • Liiketilan haku • Liiketilavahti

nulle Etsimme si tilan. ke lii an sopiv yös kiinm e Kerromm ke ra nteilla nostavista ista. lo ti ta olevis

PROJEKTI

KONSULTOINTI

• Aikataulutus

• Liiketoiminnan kehittäminen

• Avoin kustannusseuranta

• Toimitilan elinkaari

• Investointiarvioinnit

• Hyllytyssuunnittelu

LIIKETILAN HANKINTA

• Työmaavalvonta

• Tilan tekniset vaatimukset

• Rakennuslupakuvat

• Vuokrasopimuksen ehdot

• Seuranta

e Toteutamm osien projektit vu lla ja kokemukse idolla. ta ti at m am

Olemme apunasi vuokrasopimus­

ASENNUS

me kilpailu Kartoitam me m ta au ja tilannetta tavan aan kannat varmistam s yö m nan – liiketoimin dessa. tulevaisuu

Kokeneet asentajamme huolehtivat apteekkikalusteiden

neuvottelussa ja varmistamme, että

TILASUUNNITTELU

asennuksen lisäksi kalusteiden

sopimus on kannaltasi reilu.

• Ilmeen päivitys

kuljetuksesta.

tai kaikki uusiksi • Visuaalinen ilme • Kalustevalinnat • Palvelupolku • Käytetyt kalusteet • Muut alihankkijat emme ja Suunnittel a ja e palvelevi m am tyvät toteut , joissa viih ja lo ti ke lii t. aa tehokkaita kk ia kijät kuin as niin työnte

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä: asiakaspalvelu@vmp-interior.fi, p. 02 824 1000


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
NELIÖ 1/2019 | VMP-interior by VMP-interior - Issuu