
1 minute read
“Vituttaa kuin pientä eläintä.”
from Vappuvassari 2023
by vivatampere
-Li Andersson 2023
Anderssonin lausahdusta on puitu jo monessa mediassa vaalien jälkeen. Osa on pohtinut, olisiko Li sittenkin tarkoittanut oravaa, eräs ihmislajia edustava biologi taas on kommentoinut sanonnan olevan typerä, sillä eläimen koko ei korreloi vitutuksen määrän tai laadun kanssa. Luulenpa kuitenkin, että monia uhanalaisia eläimiä vaalitulos vituttaisi, mikäli nämä seuraisivat ihmiseläinten poliittista toimintaa
Advertisement
Mikäli PERS-KE-KO-vuosien perusteella voi ennustaa mitään seuraavista neljästä vuodesta, on kaikille luontokappaleille tulossa kovat ajat.
Tässä jutussa kuvataan lyhyesti kuutta Suomessa uhanalaiseksi määritettyä eläinlajia. Löydätkö näistä Vappuvassarin toimituksen poimimista lajeista samaistumisen kohteita tai jopa uuden vitutuseläimen*?
Ankerias
Anguilla anguilla
Ankerias on sinnikäs, mystinen ja äärimmäisen uhanalainen käärmemäinen kala. Sitä uhkaavat mm. ympäristömyrkyt, pyynti ja vesirakentaminen. Sen läpinäkyviä poikasia, lasiankeriaita, luultiin pitkään omaksi lajikseen. Jos sinuakin luokitellaan väärin, tunnet itsesi ajoittain lötköksi lymyilijäksi tai uiskentelet syvissä vesissä, saatat löytää hengenheimolaisen ankeriaasta.
Rupimanteri
Triturus cristatus

Rupimanteri on Suomen harvinaisin sammakkoeläin, jota uhkaavat metsien uudistaminen, vesirakentaminen, turpeenotto ja ilmastonmuutos. Rupimanterin erityisiä piirteitä ovat esimerkiksi myrkkyä erittävä iho ja kutuaikana uroksia koristava harja. Ehkä sinäkin horrostat talvet pienessä onkalossa ja kevään tullen pukeudut ns. parempaan seppälään?
*Kyllä, vitutuseläimen. Vitutus yhdistää ahdistuneita länsimaalaisia aivan erityisen voimakkaasti, on siis aika lanseerata uusi eläinsuhdesana alkuperäiskansoilta matkittujen käsitteiden tilalle!
Ripsisiippa Myotis nattereri

Suomessa tavattavista lepakoista pienimpiin lukeutuva ripsisiippa on hidas lentäjä, joka horrostaa talven yli tavallisesti itsekseen. Siippaa uhkaavat Suomessa muun muassa lahopuiden hävittäminen ja liikenne. Jos viihdyt päivisin hämärässä kammiossa ja poistut vasta yöllä metsästämään vihiksiä lähimarketistasi, saatat samaistua ripsisiippaan.
Euroopanmajava
Castor fiber
Pelottaako, mitä tulevan hallituksen tukileikkuri mahtaa tehdä jo ennestään puisevalle ruokavaliollesi? Onko luontainen reaktiosi stressitilanteisiin järsiä asioita? Ehkä vitutustasi symbolisoi parhaiten euroopanmajava. Lajia uhkaavat tänä päivänä metsästys, kilpailevat lajit, metsälajiston muutokset ja turpeenotto. Euroopanmajava on itse asiassa jo kertaalleen metsästetty Suomesta sukupuuttoon 1860-luvulla sen turkin ja… no, hausteen takia. Googlaa omalla vastuulla.
Hömötiainen Poecile montanus

Jos vanhat metsät ovat sydäntäsi lähellä, pidät kenties myös hömötiaisesta. Hömötiainen on Suomessa taantunut muutamassa vuosikymmenessä ihan tavallisesta linnusta erittäin uhanalaiseksi. Avohakkuut ja tehometsätalous ovat vahingoittaneet hömötiaista rajulla kädellä, sillä lajille pehmeät lahopuut ovat elinehto paitsi kodin, myös talven ruokavarastojen vuoksi Avohakkuut ovatkin hömötiaiselle hieman kuin sosiaaliturvan leikkurit opiskelijalle. Mutta koulutushan on “erityissuojeluksessa”... Onhan?
Nokikana
Fulica atra


Iidesjärven tuntumassa asuville opiskelijoille taatusti tuttu nokikana on yksi Suomen erittäin uhanalaisista lintulajeista. Sen komeasta vaaleasta otsakilvestä ja punaisista särjensilmistä ei voi erehtyä.
Tulevaisuuden uhkia nokikanalle ovat ilmastonmuutos ja vieraat lajit, mikä voi olla vaikeaa uskoa – sen verran ilkeän näköinen tuo moderni dinosaurus on. Jos sinä, arvon lukija, olet salaa nokikana, pyydän sinua ystävällisesti kertomaan otsakilpesi salat. Sellaiselle tulisi kokkarien pääministerikaudella varmasti käyttöä.
Teksti: Tonttu Touhelo
Kuvitus: Havu Kuusinen