Visiiri 5/2026

VISIIRI 5/26 TA M P E R E E N YLIOPPILASLEHTI

B I L E T YS • I S R A E L-Y H T E I S T YÖ • S I I V E T

VISIIRI 5/26 TA M P E R E E N YLIOPPILASLEHTI

30 YHTEISTYÖTÄ ISRAELIN KANSSA?

VEIMME SONJAN BILEISIIN

CAN’T UNDERSTAND A WORD? This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.

EPÄSELVYYTTÄ LEIMOISTA

We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi. Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project.

SCAN THIS CODE TO HEAD TO THE ENGLISH CONTENT ON OUR WEBSITE.

UPPOPAISTETTUA MANSEN KULTAA

PÄÄKIRJOITUS

TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT TEKIVÄT LEHDEN TOIMITUS

Maria Muilu Päätoimittaja

Joel Peltonen AD

Aliisa Lyly Harjoittelija

TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT

Anton Greggas

Pekko Korvuo

Pihla Leppänen

Helmi Isotupa

Helmi Lehtonen

Tatu Vornanen

Aurora Kuusisto

Jaakko Leinonen

Etukannen kuva: Anton Greggas

6. vuosikerta JULKAISIJA Tampereen ylioppilaskunta TOIMITUKSEN OSOITE Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi MEDIAMYYNTI samuli.aerikkala@trey.fi helky.kouri@trey.fi PAINOPAIKKA Punamusta Media Oyj

Puuhasivut pelastavat journalismin

isiiri uudistuu! Tässä numerossa on ensimmäistä kertaa pieni puuhanurkka, jonka löydät sivulta 48. Idea on lähtöisin lukijoiden toiveesta. Jatkossa tarkoituksena on julkaista myös esimerkiksi ristikoita ja muuta tehtävää, johon voi käyttää ihan oikeaa analogista kynää. Kaupunkilehti Tamperelainen ehti julkistaa omat puuhasivunsa ensin. Kaksi tamperelaista lehteä päätyi tekemään uudet ajanvietesivut samaan aikaan, ja se kertoo kaiken koko mediakentästä. Journalismi kilpailee huomiosta ympäristössä, jossa jokainen sisällön hippunen yrittää olla toinen toistaan koukuttavampi. Puuhasivut eivät vaadi uutisväsymyksen analysointia eivätkä liioin maailmantuskan käsittelyä. Puuhailu voi myös olla tapa pitää kiinni suhteesta lehteen. Ajanvietteeseen tarvitsee vain kynän ja paperisen painoksen. Helsingissä sisaremme Ylioppilaslehti on parhaillaan julkaisutauolla ja massiivisen uudistusprojektin alla. Ylioppilaslehden projektipäällikkö on sanonut haastattelussa, että printti-Ylkkärin säilyminen edes jossain muodossa ei ole kokonaan poissuljettu vaihtoehto, mutta vaakakupissa painaa aina myös ”liiketoiminnallinen järki”. Jää siis nähtäväksi, millaisena sähköpostin uutiskirjelmänä tai muuna hybridiviritelmänä yli satavuotias lehti-instituutio jatkossa ilmestyy. On surkeaa, jos Suomen suurin ja pitkäikäisin opiskelijalehti ei enää ikinä ilmesty printtinä. Uhkakuva on, että printin kuihtuminen inspiroisi muitakin ylioppilaskuntia, jotka säännöllisesti himoitsevat paiskata oman lehtensä painetun julkaisun leikkuriin. Hypisteltävä fyysinen painos on ylioppilaslehtien yksi tapa erottua opiskelijan huomiosta kilpailevien biljardien sisältöjen joukosta. On myös huomionarvoista, että juuri Visiirin lukijat, siis nuorisolaiset Tiktok-mössöpäät, nimenomaan toivovat lehteen ristikoita ja puuhatehtäviä. Puuhasivut pelastavat journalismin ja ratkaisevat printtimedian tulevaisuuden. Meidän puuhatehtävämme on muuten myös piirtänyt ihan oikea ihminen, Visiirin sarjakuvapiirtäjä Jaakko Leinonen. Sekin on nykyään asia, jolla on syytä rehvastella. JOS nyt mietit, että KIVA JUTTU MUTTA MIKSI NIITÄ RISTIKOITA EI OLE, niin tule auttamaan meitä! Sementoi itsesi osaksi journalismin historiaa ja ryhdy Visiirin ristikontekijäksi. Ilmianna itsesi lähettämällä sähköpostia toimitukselle ja pelasta journalismi kanssamme. Maria Muilu Päätoimittaja

UUTISET Teksti ja kuva: Aliisa Lyly

Tapio Visakorpi ja Tiina Silander toivovat opiskelijoilta uteliaisuutta ja aktiivista osallistumista.

Uudet vararehtorit esittäytyvät

ampereen korkeakoulusäätiön hallitus on nimittänyt koulutuksen ja tutkimuksen vararehtorit seuraavaksi viideksi vuodeksi. Rehtori Keijo Hämäläinen ilmoitti vararehtorivalinnat tiedotustilaisuudessa 7. lokakuuta. Yliopiston koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi nimitettiin Tiina Silander. Hän siirtyy tehtävään kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan dekaanin paikalta marraskuun alussa. Silander on toiminut aiemmin myös johtajana opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtajana. Nimityksen myötä avautuva dekaanin tehtävä tulee

Hämäläisen mukaan tiedekunnan sisäiseen hakuun. Tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi valittiin syöpägenetiikan professori Tapio Visakorpi, joka on toiminut samassa tehtävässä jo vuodesta 2022 lähtien. Hän on aiemmin toiminut yliopistolla muun muassa lääke- ja biotieteiden tiedekunnan dekaanina. Nyt nimitettyjen vararehtoreiden lisäksi yliopistolla työskentelevät yhteistyöverkostojen ja kumppanuuksien vararehtori Jarmo Takala sekä strategisen kehittämisen vararehtori Antti Lönnqvist. Aiempi koulutuksen vararehtori Marja Sutela siirtyi elokuussa Lapin

yliopiston rehtoriksi ja toimitusjohtajaksi. Millaisia terveisiä teillä on opiskelijoille, Tiina ja Tapio? Tiina Silander: “Opiskelijat ovat se syy, miksi yliopisto on olemassa, ja heistä jokainen tuo mukanaan paljon osaamista, näkökulmia ja tulevaisuuden haaveita. Toivon, että opiskelijat ovat aktiivisesti mukana koulutuksen ja yliopiston kehittämisessä.” Tapio Visakorpi: “Tampereen yliopisto on hieno yliopisto. Täältä voi löytää paljon eri asioita oppia. Hyödyntäkää monialaisuutta ja olkaa uteliaita. Ja ennen kaikkea käyttäkää meitä hyödyksi!”

UUTISET Teksti ja kuva: Aliisa Lyly

Kulunvalvontauudistus valmistuu keskustassa UUDEN KULUNVALVONTAJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTO yliopiston kampuksilla etenee edelleen. Seuraavaksi uusia kortinlukijoita aletaan asentaa Kaupin kampuksella. Toimitilajohtaja Pertti Iso-Mustajärvi arvioi syyskuussa, että vanhat kortinlukijat saataisiin korvattua keskustakampuksen Päätalolla lokakuun loppuun mennessä. Kortinlukijoita on tarkoitus asentaa myös joihinkin uusiin pisteisiin. Uusi kulunvalvontajärjestelmä edellyttää yliopiston aukioloaikojen ulkopuolella myös numerokoodin näppäilyä ulko-ovilla. Omaa koodiaan voi tarvittaessa tiedustella infopisteiltä. Ennen elokuuta 2025 myönnetyt Treyn opiskelijakortit eivät ole yhteensopivia uuden kulunvalvontajärjestelmän kanssa. Tällaisen kortin haltijat voivat ottaa käyttöönsä digitaalisen kulkukortin STid Mobile ID -sovelluksessa. Tätä uudemmat opiskelijakortit

ovat kuitenkin yhteensopivia myös vanhojen kulunvalvontajärjestelmien kanssa, eli niiden haltijoilta ei edellytetä erillisiä toimenpiteitä. Joskus opiskelijat saattavat tarvita laajempia kulkuoikeuksia. Iso-Mustajärven mukaan esimerkiksi eri kurssien takia saadut erityiset kulkuoikeudet on jatkossa tarkoitus saada kortilleen automaattisesti. Omat kulkuoikeudet voi kuitenkin päivittää järjestelmän yhtenäistämisen myötä myös minkä tahansa kampuksen infopisteillä.

Siirtymä uusiin laitteisiin ei ole ollut täysin mutkatonta. Etenkin sähköisten kulkukorttien lukemisessa on yksittäisillä pisteillä ilmentynyt syksyn aikana ongelmia. Iso-Mustajärvi kertoo, että tilanne on yliopiston tiedossa ja sitä pyritään parhaillaan korjaamaan. “Vain osassa lukijoista on tämä ongelma, ja ne hoidetaan ajan myötä kuntoon. Siitä on jo reklamoitu toimittajalle ja seuraavat kortinlukijat, joita asennetaan, ovat toimivaa mallia.”

Gallup : Jos kuu olisi tehty juustosta, millaisesta juustosta se olisi tehty?

“Kermajuustosta, se on hyvää.”

“Emmental, koska siinä on niitä reikiä!”

Harri Ojantola konetekniikka 2. vuosi

Ville Veikko-Varpio konetekniikka, 2. vuosi

“Ehkä brie. Se on semmonen pehmeä, kiva ympyrä!” Martha Nikander psykologia, 4. vuosi

UUTISET Teksti: Aliisa Lyly Grafiikka: Joel Peltonen

Nouseeko Treyn jäsenmaksu?

ampereen ylioppilaskunnan (Trey) talousarvio vuodelle 2026 on 61 900 euroa alijäämäinen. Treyn edustajisto päättää mahdollisista tulevista säästötoimista syyskokouksessaan marraskuussa. Käytännössä talouden tasapainottamiselle on kaksi ratkaisua: toiminnasta on leikattava säästöjen muodostamiseksi tai ylioppilaskunnan

jäsenmaksua on korotettava alijäämän paikkaamiseksi. Treyn jäsenmaksu on ollut vuodesta 2022 alkaen 65 euroa, ja summa kuuluu Suomen ylioppilaskuntien alhaisimpiin. Treyn pääsihteeri Adam Zeidan sanoo, että edustajiston tavoite on pitää jäsenmaksu kohtuullisena. Ylioppilaskunnan menot ovat kuitenkin

Sarjakuva

nousseet viime vuosina. Yleinen palkkakehitys on nousussa ja hintatasot ovat kohonneet esimerkiksi ruokakustannuksissa, polttoaineissa ja tilavuokrissa, Zeidan luettelee. Zeidan kertoo, että ylioppilaskunta pyrkii lähtökohtaisesti vähentämään kulujaan. Edustajiston syyskokous pidetään 24. marraskuuta.

fmk Fuck / Marry / Kill: Kaura-, soija-, lehmänmaito MONINAISTUVIEN MAITOTUOTTEIDEN AIKAKAUDELLA SISÄINEN BARISTAMME PÄÄSEE VALLOILLEEN. KUMPI ON OPISKELIJOIDEN SYDÄNTÄ LÄHEMPÄNÄ, VEGE VAI UTARE?

Teksti ja kuvat: Aliisa Lyly

“Nyt on kyllä paha. Meen naimisiin kauramaidon kanssa. Fuck lehmänmaito, kuulostaa TOSI väärältä. Tapan soijamaidon, mulla ei oo siitä hirveästi kokemusta.” Rosa Mäkinen journalistiikka, 3. vuosi

“Mä sanoisin, että marry kauramaito, kill soijamaito. Ja sitten lehmänmaito, fuck!”

Neea Jalonen sosiaalipsykologia, 3. vuosi

“Kill cow milk, marry oat milk, fuck soy milk.” Denise Rollheiser translation, 1. (vaihto)vuosi

“Kill lehmänmaito, marry kauramaito ja... mikä se yks oli, soija? Joo se on sit fuck!” Henna Kallio ympäristö- ja luonnonvaraekonomia, 4. vuosi

“Mä sanoisin, että fuck kauramaito, kill soijamaito ja marry lehmänmaito. (naurahtaa) Oliks tää nyt kontroversiaalia?” Emmi Ertola ympäristö- ja luonnonvaraekonomia, 3. vuosi

Kuva: Siiri-Maria Aikio

Kerhopostia

ONKO SINUN KERHOLLASI POSTIA? Ota yhteyttä toimitukseen: toimitus@visiirilehti.fi

Tervehdys kirja- ja kirjoituskerhosta! Oletko innokas lukija tai kirjoittaja? Onko lukutoukkalapsuus jäänyt taakse, mutta haluaisit sukeltaa takaisin kirjojen maailmaan? Kaipaisitko loputtomalle esseiden työstämiselle vastapainoksi luovan kirjoittamisen iloa? Jos kuulostaa samaistuttavalta, niin AAKK on kerho juuri sinulle! AAKK eli A:lla alkava kirja- ja kirjoituskerho on harrastejärjestö lukemisesta ja kirjoittamisesta kiinnostuneille opiskelijoille. Toimintamme ajatus on tuoda yhteisöllisyyttä luku- ja kirjoitusharrastuksiin, jotka ovat yleensä varsin itsenäistä touhua. Lukemisesta kiinnostuneille pidämme kuukausittaista lukupiiriä, jossa keskustellaan jäsenten äänestämästä kirjasta. Kirjoittajille on joka toinen viikko tekstikeskusteluja, joissa on mahdollisuus saada vertaispalautetta omista teksteistä. Lisäksi kuukausittain on kirjoitusleirejä, joissa tehdään harjoituksia esimerkiksi hahmonluonnista ja maailmanrakennuksesta. Viikoittain on yhteinen tapahtuma, AAKK:n viikkohengaus. Siihen kuuluu tunti hiljaista työskentelyaikaa, jolloin luetaan omia kirjoja tai kirjoitetaan omia tekstejä, ja tunti rentoa hengailu- ja kahvitteluaikaa. Lisäksi on muita tapahtumia: piknikkejä, kirjallisuusaiheisia Powerpoint-iltoja, antikvariaattikierroksia, excuja kirjamessuille tai teatteriin… Toimintamme on matalan kynnyksen meininkiä. Lukupiiriin saa tulla puoliksi luetun kirjan kanssa ja tekstikeskusteluun voi palauttaa puolen sivun raakileen. Tapahtumiin voi myös tulla ihan vain tutustumaan toimintaan. Kerhon jäsenyys ja perustapahtumat ovat ilmaisia. Löydät lisätietoa meistä Instagramissa @aakk.kerho tai nettisivuiltamme: aakk.yhdistysavain.fi. Jäseneksi liittymällä pääset Telegram-ryhmäämme, joka on aktiivisin tiedotuskanavamme. Nähdäänkö AAKK:n tapahtumissa tänä lukuvuonna?

AAKK 8

MITÄ VITTUA?! Jo vuodesta 2002

Mitä vittua?! Miksi Päätalon edustan oikopolku on niin käyttäjävihamielinen?

eskustakampuksen Päätalon edessä sijaitsee kinttupolusta kehittynyt oikotie pihanurmen halki. Nyt polun ympärille on ilmestynyt rakenteeltaan epäilyttävä ja vähän hassun näköinen

aidan hökötys. Polku on päällystetty laatoilla, joissa on ammottavia reikiä. Niihin tahtoo upota niin saappaan kanta kuin korkkarin korkokin. Ei polkua ollut erityisen mukava kävellä tennareillakaan, totesimme Visiirin toimituksessa oikoreitin testattuamme. Toimituksen virallisen mittauksen perusteella polun kautta oikaiseminen säästää tallaajalta keskimäärin 17,65 sekuntia arvokasta aikaa. Suomen yliopistokiinteistöt Oy (Syk) “ei katsonut tarpeelliseksi” antaa Visiirille puhelinhaastattelua oikoreitin elämänkaaresta, vaan vastasi lyhyesti sähköpostilla.

Teksti ja kuva: Aliisa Lyly

Polun syntyhistorian saloihin tai kiveyksen epämiellyttävyyteen ei Suomen yliopistokiinteistöistä otettu kantaa. Samaa käyttäjävihamielistä kivilaattaa löytyy myös muilta keskustakampuksen kävelyreiteiltä. Miksi tuon pikku polun ympärille on ilmestynyt huterat puiset aidat, Syk:n tekninen manageri Pekko Repo? “Kyseinen aitarakenne liittyy kiinteistön normaaliin kunnossapitoon. Nurmialue suojattiin aidalla, jotta sen kunnostaminen onnistuu ja alue pääsee palautumaan kulutuksesta. Kyseessä on tavanomainen kiinteistön kunnossapitotoimenpide.”

Teksti: Pihla Leppänen Kuvitus: Joel Peltonen

Kuka päättää, mitä opiskelemme? Yliopistojen aloituspaikkojen määräytyminen on monimutkainen himmeli. Työllistyminen ja opiskelijoiden palautteet ovat vain pienessä roolissa yliopistojen rahoituksessa.

uomi kuroo umpeen korkeakoulutettujen määrää. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä Suomessa 60 prosenttia 25–34-vuotiaista olisi korkeakoulutettuja. Vuonna 2025 prosenttiosuus oli 38,1, ja Suomi onkin takamatkalla verrattuna muihin Pohjoismaihin. Samaan aikaan korkeakoulutettujen työttömyys huitelee ennätyskorkealla. Aloituspaikkoja lisätään vinhaan tahtiin, mutta kuka päättää,

mille aloille meitä oikein koulutetaan? Kohdistuvatko aloituspaikat aloille, joilla töitä ja kysyntää todella on?

Ministeriö määrää isoista linjoista Koulutuspolitiikan ylätasosta päättää opetus- ja kulttuuriministeriö. Se asettaa korkeakouluille tutkintotavoitteita ohjausaloittain. Ohjausalat ovat koulutusalojen yläkategorioita, joihin kuuluvat esimerkiksi kasvatus-

alat tai tekniikan alat. Näiden sisällä korkeakoulut saavat itse päättää, millaisia tutkinto-ohjelmia ne tarjoavat ja kuinka monta opiskelijaa kuhunkin tutkinto-ohjelmaan otetaan. Korkeakouluilla on siis paljon vapautta päättää, mitä ne kouluttavat. Tampereen yliopiston opiskelijaja hakijapalveluiden päällikkö Kaisa Keskitalon mukaan opiskelijavalintaesitykset tulevat tiedekunnista, ja lopullisen päätöksen tekee rehtori. Millaiseen tietoon perustuen aloi-

”OLEMME KÄYNEET KESKUSTELUA SIITÄ, OLISIKO RAHOITUKSESSA TÄYSREMONTIN AIKA.”

tuspaikoista sitten päätetään? Mitään valmista kaavaa tai prosenttiosuutta tietylle tekijälle ei Keskitalon mukaan ole. Esimerkiksi työllisyyttä tai opiskelijoiden palautetta tutkinto-ohjelmista seurataan, mutta automaattista vaikutusta aloituspaikkojen määrään niillä ei ole. Ministeriön antamien raamien puitteissa merkitystä on kuitenkin myös sillä, mitkä koulutukset kiinnostavat hakijoita. ”Tarkastelemme vuosittain elokuussa opiskelijavalintakierrosten jälkeen, miten hyvin paikat ovat täyttyneet. Onneksi meidän yliopistossamme ei viime vuosina isoja vajauksia ole jäänyt”, Keskitalo sanoo.

Työllistyminen pienessä roolissa Opiskelijoiden työllistymisen ja opiskelijapalautteiden vaikutukset yliopistojen rahoitukseen ovat pieniä. Rahoitusmallissa iso painotus on suoritetuissa tutkinnoissa, jotka muodostavat 30 prosenttia rahoituksesta. Opiskelijoiden työllistymisen sekä työllistymisen laadun painotus on vain neljä prosenttia. Opiskelijapalaute vastaa puolestaan kolmea prosenttia rahoituksesta. Ohjaako malli yliopistoja vain tuottamaan massaluentotutkintoja ilman osaamista tai selkeää työllisyysnäkymää? Tulisiko työllistyminen ja

opiskelijatyytyväisyys ottaa paremmin huomioon? Opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvos Ulla Mäkeläinen tunnistaa huolen, mutta muistuttaa, että hyvinä aikoina erot työllistymisessä eri tutkintojen tai korkeakoulujen välillä ovat pieniä. ”Olemme kuitenkin käyneet keskustelua siitä, olisiko rahoituksessa täysremontin aika”, myöntää Mäkeläinen ja painottaa, että keskustelu osaamisen laadusta on tarpeen. Tampereen yliopiston opiskelijaja hakijapalveluiden päällikkö Kaisa Keskitalo ei halua kommentoida, onko rahoitusmalli yliopiston näkökulmasta mielekäs.

Tutkintouskovaisuutta kritisoidaan Sekä Mäkeläinen että Keskitalo korostavat, että koulutuspolitiikassa tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa. Tutkintotavoitteet asetetaan neljän vuoden ohjausjaksolla, ja opiskelijat siirtyvät työelämään tyypillisesti vasta viidestä seitsemän vuoden jälkeen opintojen aloittamisesta. Nopeita muutoksia on vaikea tehdä. Toimittajan tivaus siitä, eikö huonommin työllistävistä tutkinnoista tulisi vähentää aloituspaikkoja, saa vastauksekseen erilaisen käsityksen koulutuksen luonteesta. Mäkeläinen korostaa, että opetus- ja kulttuurimi-

nisteriössä toivottaisiin tutkintouskovaisuudesta luopumista. ”Humanisti voi hyvinkin olla pelikehitysyhtiössä työskentelemässä digipuolen tai tekoälyn vastuullisuuden parissa”, Mäkeläinen visioi. Syksyn 2026 lisäaloituspaikkahaussa tehtiin kuitenkin poikkeus yleisestä linjasta ja lisättiin yli tuhat aloituspaikkaa aloille, joiden toivotaan nimenomaisesti lisäävän talouskasvua. Tällaisiksi katsottiin esimerkiksi teknologiaan, turvallisuuteen ja peliteollisuuteen liittyvät alat.

Koulutus kannattaa Vaikka korkeakoulutettujen työlli-

syystilanne onkin tällä hetkellä kautta linjan heikko, korkeakoulutus kannattelee yksilöä pidemmällä aikavälillä, muistuttaa opetusneuvos Ulla Mäkeläinen. ”Kun katsotaan vaikkapa ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työllisyyslukuja, ovat ne kautta linjan heikommat”, hän huomauttaa. Mäkeläinen toivoisikin, että huolimatta haastavista ajoista nuoret uskaltaisivat seurata alavalinnoissaan intohimoaan. ”Yhteiskuntavastuuta kyllä kannetaan korkeakouluissa ja yrityksissä. Kaikkien tahtotila on, että nuoret työllistyvät”, Mäkeläinen toteaa.•

Palkittu Tieteessä tapahtuu -lehti käsittelee tiedettä ja tutkimusta pintaa syvemmältä. Lue verkkolehti maksutta

www.tieteessatapahtuu.fi

Paluu Bileisiin Sonja Montonen kävi vuosituhannen vaihteessa ahkerasti opiskelijabileissä. Veimme hänet Kielareille katsomaan, miten opiskelijoiden biletys on muuttunut. Todistimme aiempaa vähemmän ainakin humalaista horjumista, tupakointia ja häirintää. Teksti: Helmi Isotupa • Kuvat: Pekko Korvuo

änään Sonja Montonen on lähtenyt ulos haalareissa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Viimeksi hän teki niin 2000-luvun alussa. Montonen odottaa minua baarissa Koskipuiston kupeessa. Hänet on helppo tunnistaa kirkkaanpunaisista haalareista, joita koristavat pinssit ja elämää nähneet haalarimerkit. Montonen opiskeli Saksan kieltä ja kulttuuria Tampereen yliopistossa vuosina 1995–2002 ja juhli tuolloin runsaasti – haalarit jalassa. ”Monta kertaa viikossa käytiin bileissä, mutta ei muisti riitä siihen, että oliko tiistai, torstai, perjan… eikun lauantai. Lauantainahan ei ollut

opiskelijabileitä, että sitten piti käydä normibaarissa”, Montonen kertoo. Tänään ainakin on torstai, ja Montonen pääsee opiskelijabileisiin vuosikymmenten jälkeen.

Saadaanko bailata kaksin? Siirrymme baarista yökerhoon, jossa illan bileet järjestetään. Kielarit ovat vieraiden kielten ja käännöstieteen opiskelijoiden ainejärjestö Dialektin järjestämät poikkitieteelliset bileet, jotka järjestetään yökerho Famessa. Kielareilla Montonen ei ole ennen käynyt. Ylitämme Satakunnansillan ja laskeudumme alas pimeät portaat, jotka johdattavat yökerhon ovelle. Ulko-

na seisoo yksinäinen portsari, eikä jonoa näy. ”Saa nähdä kuinka paljon väkeä tulee, että saadaanko bailata kaksin”, Montonen uumoilee naurahtaen. Odotuksia illalle hänellä ei ole. Hänen ainoa toiveensa on se, että pääsisimme tanssimaan hyvien biisien tahtiin. Takeista luovuttuamme jäämme baaritiskin viereen aistimaan tunnelmaa. Strobovalot sohivat baarin paljaita pintoja. Käymme tiskin kautta istumaan punaiselle samettisohvalle. Tänne monet muutkin ovat asettuneet. Montonen katselee tanssilattian suuntaan.

Rohkeimmat ovat jo uskaltautuneet irrottelemaan. ”On hienoa, että opiskelijat ovat moninaistuneet”, Montonen huomaa. ”Ennen oli enemmän kapeakatseista.” Montosesta näyttää siltä, että joukosta uskalletaan erottua enemmän. Hakeudumme tanssimaan, kun kuulemme molemmille tutun kappaleen. Hyvän tanssipaikan löydettyämme Sara Been Luuleks (feat. Ares) on jo melkein ohi. Eri puolille tanssilattiaa asettuneet porukat astelevat ringeissä puolelta toiselle. Väljä tanssilattia ei Montosta haittaa, koska silloin mahtuu liikkumaan kunnolla. Tanssimme muutaman biisin tah-

tiin, joista yhteen viereinen porukka osaa koreografian. Montonen hymyilee, vaikka ei itse osaa liikkeitä. ”Kiva kun ihmiset tanssii. On koreografioita ja kaikkea uskaliasta ja näyttävää.” Haalarit jalassa heiluessa tulee nopeasti lämmin. Käymme istumaan baarin korkeaan nurkkapöytään odottamaan illan esiintyjää.

Olutpullo ovenraosta Tänä iltana järjestetään opiskelijabileet kahdessakin Tampereen yökerhossa. Molempiin bileisiin on buukattu artisti. Keikat eivät Montosen mukaan olleet yleisiä hänen opiskeluaikoinaan

muualla kuin Bommareissa tai Hämeenkadun approilla. Bommarit järjestettiin neljästi vuodessa Hervannan Bommarissa. Se oli yksi Montosen suosikkitapahtumista. Siellä esiintyvät artistit vetivät Montosen mukaan tuhansia opiskelijoita juhlimaan, tai siltä se ainakin tuntui. Bommareissa Montonen on muun muassa tutustunut entiseen aviomieheensä. ”Harmittaa kun en nyt osaa sanoa mitään bändejä, joita siellä esiintyi. Klamydia saattoi olla. Sen muistan, että siellä oli oikeasti sen ajan kovia nimiä ja semmoisia, jotka opiskelijat olivat bonganneet ennen breikkaamista.”

Bommareihin Montosen ystäväporukka kantoi omat juomat Mehukatti-pulloissa. Koska järjestäjillä ei ollut anniskeluoikeuksia, täytyi myös alkoholin myynnille keksiä muita keinoja. ”Jos perällä olevasta ovenraosta ojensi rahaa jonkun viisi markkaa, sai takaisin olutpullon.” Järjestäjät osasivat myös varautua vahinkoja varten. ”Bommariin sisään tullessa oleva tila oli vuorattu jätesäkeillä. Jos jollain tuli paha olo, niin sitten vietiin sinne. Siellä kyllä lojui porukkaa”, Montonen kertoo.

Enää Bommareita ei järjestetä. Montonen sanoo, että poliisit kyllästyivät juhlijoihin ja huvilupa vietiin. Nykyisin Bommarissa järjestetään monipuolisesti muita opiskelijatapahtumia.

Raitis ilma herkistää Kello lähestyy puolta yötä, mutta bilettäjien humalatila näyttää Montosesta vielä aikaan nähden maltilliselta. Hänen opiskeluaikoinaan tanssilattialla näkyi enemmän kaatuilua ja yhdessä tanssimista. Ennen tätä iltaa Montonen kysyi vanhoilta opiskelukavereiltaan, mitä he muistavat bilettämisestä. ”Ensimmäisenä sanottiin, että juotiin ihan liikaa. Toisaalta pidettiin

toisistamme huolta. En muista, että ketään meidän porukastamme olisi ikinä tarvinnut viedä oksennushuoneeseen.” Kun illan esiintyjä Tuure Boelius aloittaa keikan, yleisössä on aistittavissa vielä pientä kankeutta. Päätämme siirtyä ulos juttelemaan. Tunkkaisesta yökerhoilmasta viileään syysilmaan astuminen virkistää niin, että melkein itkettää. Montonen pohtii tähän mennessä kokemaansa. ”Kyllä ihan opiskelijabileiltä näyttää”, hän sanoo. ”Isoin ero on se, että porukka tulee vähemmän humalassa paikalle ja että kukaan ei polta.” Juttelu näyttääkin olevan tupakkapaikan suosituin aktiviteetti. Etäämmällä kourallinen porukkaa käy kiivasta keskustelua, mutta vain kahden suusta nousee savua. Montosen opiskeluaikoina sisällä tupakointi oli vielä sallittua.

“EN MUISTA, ETTÄ KETÄÄN MEIDÄN PORUKASTAMME OLISI IKINÄ TARVINNUT VIEDÄ OKSENNUSHUONEESEEN.”

Montonen uskoo, että olisi omina opiskeluaikoinaan viihtynyt näissä bileissä. Moni asia ei ole hänen mielestään muuttunut. Hän ei ikävöi opiskelijaelämää, vaikka siihen liittyykin ihania muistoja ja tunteita. Elämän eri vaiheet ovat näyttäneet, etteivät suuret tunteet jää pelkästään nuoruuteen. Montonen herkistyy nostalgiasta ja pyyhkii kostuneet silmäkulmansa. ”Mä oon tällainen itkijä, mutta kyllä tässä muistellessa nousee tunteet pintaan.” Kaikkiin Montosen bilemuistoihin kuuluu tiivis ystäväporukka, joka koostui saksan opiskelijoista. He oli-

vat merkittävä osa Montosen opiskeluaikaa ja bilettämistä. Porukka on edelleen päivittäin yhteyksissä. Montosen mielestä olisi tärkeää, että jokainen pystyisi löytämään ihmiset, joiden kanssa pitää hauskaa ja jakaa suuria tunteita.

Läheisyyttä ja lähestymistä tanssilattialla Kun palaamme sisään, haalarijalkaiset juhlijat ovat rentoutuneet. Vastaan tulee hoipertelevia opiskelijoita ja keskusteluissa kuuluu sammallusta. Tiskillä vedetään shotteja. ”Nyt alkaa näyttää jo tutulta”, Montonen kuittaa. Alkukankeus on vaihtunut yleisössä kattoa kohti heiluviin käsiin ja

pomppimiseen. Boeliukselle on huudettu yleisöstä toive: paita pois! Kun Montonen kävi opiskelijabileissä, napapaidat olivat muotia. Silloin tuntemattomienkin vartaloita kommentoitiin. ”Muistan hassuja keskusteluja siitä, että miten oon niin pieni. Kerran yksi puolituttu jätkä tuli jonkun kaverin kanssa, että ‘hei, me tullaan kokeilemaan sun vatsalihaksia’, kun mulla oli aina sellainen pieni toppi.” Viimeisen biisin aikana Tuure Boelius ottaa paidan pois. ”Täällä ei oikein näy sellaisia pieniä toppeja”, Montonen huomaa. Tanssilattialla näemme muutaman suudelman, mutta Montonen muistaa niitä omilta ajoiltaan enemmän. Hän

Kuva: Sonja Montosen kotialbumi

Mehukatti, Sonja ja Sanna Bommareiden etkoilla vuonna 1996.

Montosen haalareista löytyy edelleen Bommareiden merkki samalta vuodelta. Esiintyjät eivät muistu mieleen.

Kuva: Sonja Montosen kotialbumi

Sonja Montonen (oik.) GooM-risteilyllä noin vuonna 1997.

kertoo, että ennen seuranhaku oli yksi bilettämisen tärkeimmistä pointeista. Silloin mentiin herkemmin juttelemaan ja tutustuttiin matalammalla kynnyksellä. Siinä Montonen huomaa muutosta. ”Ei ole ihan samalla tavalla sellaista parinmuodostuksen kulttuuria kuin meidän aikanamme.” Tuolloin tanssilattialla kohtasi välillä myös epämukavia lähestymisyrityksiä. Inhottavia tapahtumia Montonen ei kuitenkaan mielellään muistele. Hän kokee, että häirintään osataan suhtautua nyt paremmin. ”Kähmimistä oli, eikä siihen puututtu, kun silloin ei ollut mitään turvallisemman tilan periaatteita. Olim-

me onneksi omassa porukassa aika topakoita, joten kavereita kyllä suojeltiin.”

Lähdetäänkö safarille? Seuranhaun lisäksi bileissä oli muutakin tekemistä. Montonen tapasi kiertää baaria kavereiden kanssa, varsinkin Hämeenkadulla sijainneessa Honky Tonk Cafessa. ”Aina koitettiin etsiä tuttuja ja puolituttuja sekä baaritiskiltä uusia tuttuja.” Bilepaikan kiertäminen on minullekin opiskelijabileistä tuttua puuhaa. Silloin voi löytää jotain jännittävää, jota ei tanssiessa näe. Jos rahat olivat loppuneet mutta suuta vielä kuivasi, saattoivat opiske-

lijat lähteä “safarille”. Safariksi kutsuttiin sitä, kun pöydissä kierrettiin hylättyjen juomien toivossa. Silloin kukaan ei ollut kuullutkaan tyrmäystipoista. Montonen muistelee ilmiötä kauhulla. Montosen opiskellessa rahaa oli niukasti. Tuolloin alle 20-vuotiaat saivat myös vanhempia opiskelijoita vähemmän opintotukea. Opintolainan nostamista välteltiin viimeiseen asti. Leivänpäälliseksi valittiin juusto tai leikkele, ei koskaan molempia. Montonen muisteli kavereineen, että tuoppi maksoi halvimmillaan kymmenen markkaa. Samalla hinnalla sai lounaan yliopiston ravintolasta. ”Bommariliput oli tämmöisiä haalarimerkkejä, ja täällä lukee, että ne

Sonja Montonen Kielareilla vuonna 2026.

on maksaneet 35 tai 50 markkaa. Se oli kuukauden ruokabudjetista aika paljon.” Nyt yökerhon pöydissä ei edes näy hylättyjä tuoppeja. Pitäisikö meidän vain kiertää?

Viimeiset hitaat Kello on pian yksi ja iltamme lähestyy loppuaan. Montosen tytär on tulossa hakemaan äitiään. Otamme vielä ilon irti tanssilattialla, josta keikkayleisö on kaikonnut. Montonen muistaa, että jokaisten bileiden lopussa soitettiin viimeiset hitaat. Viimeistään silloin pojat tulivat hakemaan tyttöjä. Myös me saamme viimeiset hitaat ennen lähtöämme, kun Jenni Vartiaisen

Ihmisten edessä alkaa soida. Kävelemme lopuksi yhtä matkaa Keskustorille, ja matkalla Montonen pohtii vuosikymmenten aikana tapahtunutta muutosta. Humalaista horjumista ja tupakointia on kuulunut iltaan huomattavasti vähemmän, mikä on hänestä vain positiivista. Emme myöskään kokeneet häirintää. Montonen näkee myös eron opiskelijoiden yleisessä tavassa olla. ”Enemmän on sitä, että voi olla oma itsensä. Musta tuntuu, että myös ne turvallisen tilan periaatteet näkyvät ja tuntuvat, mikä on tosi hienoa.” Hän lisää, että olo oli tervetullut. ”Ei kukaan jäänyt tuijottamaan silleen, että ’onkohan toi vähän liian vanha tänne’.”

Vaikka tänä yönä biletimme vain keskenämme, Montonen vaikuttaa nauttineensa kokemuksesta. ”Parasta oli se, kuinka hauskaa meillä oli!” Olen siitä täysin samaa mieltä. Pääsin itsekin todistamaan turvallisemman tilan periaatteiden toimivuutta ja omat rajat huomioivaa alkoholin käyttöä. Vaikka kähmintään ja kaatuiluun emme tänä yönä törmänneet, olen itse vielä toisinaan havainnut opiskelijabileissä ysäriltä tuttuja piirteitä. Onneksi sentään oksennushuoneen käytöstä on luovuttu.

Tuomas Harviaiselle luento on epäonnistunut, jos kukaan ei esitä kommenttia tai kysymystä.

Keskustellaanko? Keskustelemista pidetään tärkeänä osa luento-opetusta, mutta mitä jos sitä ei vain synny? Tampereen yliopiston luennoitsijat tunnistavat, että heillä on suuri vastuu siitä, uskaltautuvatko opiskelijat nostamaan kätensä luennolla.

ampereen yliopiston luennoitsijat panostavat keskustelevaan opetukseen, käy ilmi Visiirin toteuttamassa kyselyssä. Professorit, opettajat ja lehtorit pitävät keskustelua tärkeänä niin pedagogisista, sosiaalisista kuin

Teksti: Helmi Lehtonen Kuvat: Tatu Vornanen

akateemisistakin syistä. Korona-ajan etäluennot ja niiden jälkipyykki tekivät keskustelusta vaikeampaa, mutta negatiivisten vaikutusten on huomattu tasaantuneen viime vuosina. Visiiri lähetti kaikkien Tampereen yliopiston tiedekuntien lehtoreille ja professoreille kyselyn, jossa tiedusteltiin heidän kokemuksiaan opiskelijoiden keskusteluttamisesta luennoilla. Kysely keräsi vuorokaudessa yhteensä 56 vastausta, ja vastaajia oli jokaisesta tiedekunnasta. Aihe siis herättää henkilökunnassa ajatuksia. Julkisessa keskustelussa on viime aikoina noussut esiin suomalaisten yliopistojen luento-opetuksen laatu. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa

(28.8.2026) on esitetty kritiikkiä siitä, että luennot ovat vain luennoitsijan monologeja, eivätkä opiskelijat saa luentotilaisuuksista tarpeeksi lisäarvoa oppimiseensa. Yhdeksi suureksi ongelmakohdaksi on nostettu keskustelun vähäisyys opetuksessa. Haastattelimme kolmea Tampereen yliopiston luennoitsijaa siitä, miten keskustelut kursseilla heidän mielestään sujuvat.

Lisäarvoa luennolle Tietojohtamisen yliopistonlehtori Ilona Ilvonen on pyrkinyt tuomaan keskustelut opetuksessaan etualalle. Hän on muuttanut opettamansa massaluennon järjestyksen niin, että pe-

“KUN KÄYTÖSSÄ ON ERILAISIA KEINOJA, VARMISTETAAN SE, ETTÄ SAADAAN KAIKKIEN ÄÄNI KUULUVIIN.” rinteisempi “monologiluento” katsotaan tallenteelta ennen tapaamista, ja tapaamisessa keskitytään syventäviin keskusteluihin viikon aiheista. Ilvonen on huomannut, että nykyään lähiopetuksessa täytyy pystyä tarjoamaan opiskelijoille jotain, mikä kannustaa tulemaan luennoille. Tietojohtamisen opintosuunnan kursseilla kokeiltiin luentotallenteita jo ennen koronaa. Jo tuolloin huomattiin, että kun tallenne on saatavilla, harvemmat opiskelijat jaksavat tulla paikan päälle. “Keskustelu tuo lisäarvoa sille, miksi meidän kannattaa olla samaan aikaan siellä luentosalissa”, Ilvonen sanoo. Keskusteleminen opetuksessa on Ilvoselle pedagoginen ratkaisu, mutta sillä on myös tärkeä merkitys akateemisessa mielessä. Eräs Visiirin kyselyyn vastannut psykologian yliopistonlehtori kertoo kandi- ja graduseminaarien vähäisen keskustelun huolestuttavan häntä. “Se on mielestäni suorastaan pelottava ajatus, jos onkin niin, ettei kyse ole jännittämisestä tai ilmaisusta, vaan siitä ettei opiskelija itse hallitse oman työnsä käsitteitä”, vastaaja kirjoittaa.

“Uran alkuvaiheessa se parikymmentä sekuntia tuntui nälkävuosien pituiselta. Vaatii rohkeutta sietää se hiljaisuus”, Ilona Ivonen sanoo.

Pilvikki Absetz voi aloittaa joskus taukojumpan, jos opiskelijat vaikuttavat väsähtävän luennolla.

Moni kyselyyn vastanneista painotti myös luennoitsijan itsensä valmiuksia fasilitoida keskustelua: luennoitsijan täytyy osata sietää epämukavia hiljaisuuksia. Opiskelijat tarvitsevat aikaa ajatustensa muotoiluun, eikä kysymyksiä välttämättä synny heti. Ilona Ilvonen kertoo tuskailleensa aikoinaan hiljaisuuksien kanssa. “Uran alkuvaiheessa se parikymmentä sekuntia tuntui nälkävuosien pituiselta. Vaatii rohkeutta sietää se hiljaisuus.” Opettajan omalla motivaatiolla on tärkeä merkitys keskusteluun innoittamisessa. Ilvosen mukaan opetustaktiikat ja aktivointikikat eivät riitä. “Keskusteluun innoittaminen vaatii luennoitsijalta energiaa ja aitoa innostusta. Siihen pitää oikeasti käyttää aikaa”, Ilvonen summaa.

Työkaluista apua Kansanterveystieteen professori Pilvikki Absetz kertoo, että hän nauttii siitä, kun pääsee kuulemaan opiskelijoiden mielipiteitä. Absetz opettaa useita massaluentoja. Hän käyttää monenlaisia aktivointikeinoja, kuten virtuaalista valkotaulua. Sinne kerätään niin parikeskustelujen antia kuin odotuksia kurssista. Luennon lopussa vastauksista keskustellaan yhdessä. “Kun käytössä on erilaisia keinoja, varmistetaan se, että saadaan kaikkien ääni kuuluviin, vaikka opiskelija ei haluaisikaan kommentoida luennon asioita ääneen”, Absetz sanoo. Myös monet Visiirin kyselyyn vastanneista luottavat virtuaalisen valkotaulun tapaisiin työkaluihin koko ryhmän aktivoimisessa. Vastaajat ovat

melko yksimielisiä siitä, että luennoitsijoilla itsellään on suuri vastuu keskustelun onnistumisesta. Monet painottivat vastauksissaan sitä, kuinka tärkeää on tarjota monenlaisia tapoja osallistua. Absetz arvioi, että kun koronan jälkeen siirryttiin etäopetuksesta takaisin luentosaleihin, opiskelijat lämpenivät hitaammin keskustelemaan ja keskusteluihin täytyi varata enemmän aikaa. Nyt tilanne on hiljalleen kääntynyt muistuttamaan pandemiaa edeltänyttä aikaa. “Tänä syksynä olemme kollegoiden kanssa huomanneet, että opiskelijat ovat todella kivasti mukana taas”, Absetz kehuu. Opiskelijoiden passiivisuus puhututti Visiirin kyselyn vastauksissa jonkin verran. Suurimmalla osalla

Tuomas Harviainen yrittää luoda luennoilleen kannustavan keskusteluilmapiirin. luennoitsijoista on positiivisia kokemuksia opiskelijoiden keskusteluttamisesta, mutta negatiiviset kokemukset jäävät mieleen. Eräs vastaajista kertoi juuri pitäneensä luentosarjan ensimmäisen luennon: “Kukaan ei kysynyt mitään. Että sellainen keskustelu”, vastaaja kirjoittaa. Kansanterveystieteen ja lääketieteen kursseilla keskusteluun osallistaminen ei tunnu Absetzista hankalalta. Hän korostaa, että opettajan täytyy olla hereillä ja huomata, milloin opiskelijat väsähtävät. “Sitten pitää tehdä jotain yllättävää, että saa porukan taas hereille. Vaikkapa että noustaan kaikki seisomaan ja tehdään pikku taukojumppa.”

Lämmintä ilmapiiriä

opiskelijoita. Kommentit ja kysymykset antavat lisäarvoa niin luennoitsijalle kuin kanssaopiskelijoillekin. “Minulle luento on epäonnistunut, jos en saa yhtäkään kommenttia tai kysymystä.” Harviainen luottaa opetuksessaan lämpimän ilmapiirin rakentamiseen. Hän yrittää tehdä itsestään ja kurssista helposti lähestyttäviä aina kurssin Moodle-alustaa myöten. Silti jokainen luento on uusi kokonaisuus, jolle on uudestaan rakennettava kannustava ja keskusteleva ilmapiiri. Välillä Harviainen aloittaa luennon esimerkillä, josta etsitään parannuskohteita yhdessä koko porukan kesken. “Jos heti luennon alussa saa pari kommenttia, niin voi melkein luottaa siihen, että muutkin uskaltautuvat pian puhumaan.”

Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median professori Tuomas Harviainen korostaa sitä, että luennoitsijalla pitää olla aito halu kuulla

Alakohtaiset erot keskusteluissa tulevat selvästi esiin Visiirin kyselyn vastauksissa. Kaikkien alojen sisältöihin keskustelut eivät yksin-

kertaisesti istu kovin hyvin, kuten eräs matematiikan yliopisto-opettaja kuvailee: “Matematiikka, jossa pääosin on olemassa se yksi oikea vastaus, ei juurikaan herätä opiskelijoissa keskusteluhaluja, mutta yritän sitten itse heittää opiskelijoille ajatuksia herättäviä kysymyksiä ja vastaan niihin itse, jos kukaan ei lähde siihen mukaan”, vastaaja kirjoittaa. Tuomas Harviaisen mukaan informaatiotutkimuksen kaltaisen alan aihepiireissä keskustelua syntyy herkästi ja sen merkitys oppimisessa on hyvin suuri. Se, että opiskelijat saavat yhdistää omia kokemuksiaan juuri oppimiinsa asioihin on tärkeä tapa syventää ymmärrystä. Harviainen rakentaa luentonsa sen varaan, että keskustelua syntyy. “Minua myös aidosti kiinnostaa kuulla, mitä sanottavaa opiskelijoilla on”, hän kiteyttää.

Gallup Pidätkö luennoilla keskustelemisesta? 1. Tykkäätkö siitä, kun luennoilla keskustellaan? 2. Ovatko oman alasi luennot usein keskustelevia? 3. Puhutko itse luennoilla? Miksi/miksi et? Riina Vähäsöyrinki, kirjallisuustiede, 1. vuosi 1. Ehdottomasti. Jos joku luennoitsijan kertomassa on jäänyt epäselväksi, niin keskusteltaessa joku yleensä aina nostaa sen esiin. 2. Pyrkivät kaikki olemaan. 3. En. On tosi korkea kynnys kysyä, kun luennoitsijat käyttävät tieteellistä termistöä, ja itsestä tuntuu siinä ihan maallikolta.

Fiona Närhi, yhteiskuntatutkimus, 1. vuosi 1. Tykkään, keskustelu auttaa ymmärtämään luennon aiheita. 2. Melkein joka luennolla on keskusteluhetkiä ja lopussa aikaa kysymyksille. Kysymyksiä tulee yleensä paljon. 3. En itse kysy, olen niin hidas prosessoimaan. Mutta kuuntelen tarkasti muiden kysymykset ja vastaukset niihin.

Totte Salonen, tuotantotalous, 1. vuosi 1. Joo, muiden opiskelijoiden näkökulmien kuuleminen syventää oppimista ja avaa uusia puolia luennon aiheesta. 2. Meillä on melkein joka luennolla ryhmäkeskusteluja tai -tehtäviä, paitsi jos on jotain tosi teoriapainotteista. 3. Pienryhmässä puhun kyllä. Koko ryhmän edessä kysyttyihin kysymyksiin en kyllä usein vastaa.

KOLUMNI Teksti: Pihla Leppänen Kuva: Joel Peltonen

Sivistys ei voi enää sisältää lentomatkustelua

entomatkustaminen on alle sadassa vuodessa vakiintunut yhdeksi hyväosaisen länsimaisen elämäntavan kulmakivistä. Sivistynyttä ihmistä on perinteisesti pidetty maailmaa nähneenä, ja näinpä vuosittaista lentämistä maailman ääriin voikin perustella kulttuurisen pääoman kasvattamisella. Maapallo ei kuitenkaan ole lopettanut palamistaan, vaikka ilmastotietoisuus saattaakin näyttää 2010-luvulle jääneeltä trendi-ilmiöltä. Yksittäisen lentomatkan päästöjä on saatu laskuun, mutta maailma ei edelleenkään kestä suomalaisten lentomatkailun määrää. Halusimme tai emme, on meidän siis tehtävä muutoksia elämäntapaamme. Pelkkä lentämisen verottaminen tai muut yhteiskunnalliset ohjauskeinot eivät kuitenkaan riitä, ellemme samalla pura ajatusta siitä, että kulttuurista pääomaa ja sosiaalista statusta kerätään mahdollisimman laajamittaisella matkustamisella. Jos viikonloppumatkat eurooppalaisiin pääkaupunkeihin näyttäytyvät keskiluokkaisen elämän itsestäänselvyytenä ja Suomessa viihtyminen puo-

lestaan takapajuisuutena, statustaan kohottava individualisti tuskin löytää suurta motivaatiota lentämisen vähentämiseen, vaikka paperilla vannoisikin vastuullisuuden nimeen. TÄSSÄ piilee ilmastotietoiseksi identifioituvan liberaalin kaupunkilaisen ristiriita. Rakenteellisia ratkaisuja peräänkuulutetaan samaan aikaan kun oman läppärin hakuhistoria täyttyy halvoista lennoista. Siksi meidän onkin muutettava sitä, mitä pidämme tavoiteltavana. Jos vain teemme lentämisestä kalliimpaa ja harvemmalle mahdollis-

ta, mutta pidämme samalla kaukomatkoja hyvän elämän mittarina ja kulttuurisen pääoman lähteenä, luomme ristiriidan, jota yksilön on vaikea ratkaista. Yksilöä vaaditaan luopumaan siitä, mitä ensin olemme opettaneet hänet tavoittelemaan. Maailmanmatkailu avartaa kiistämättä yksilön maisemaa, mutta rajallisten resurssien planeetalla sivistystä olisi aika ajatella toisin. Sivistyksen tulisi olla yksilöllisten kokemusten maksimoinnin sijaan kykyä suhteuttaa omat halunsa muiden ihmisten ja tulevaisuuden sukupolvien hyvän elämän mahdollistamiseen. Kohtuullisuus ei kuulosta yhtä hohdokkaalta kuin kaukomatka, eikä anna yhtä helposti kerrottavaa tarinaa loman jälkeisessä small talkissa. Jatkuvasti hienompaan, kauemmas ja elämyksellisempään pyrkivälle ihmiselle se ei ehkä tulekaan luonnostaan. Juuri siksi kohtuullisuudesta voisi tulla uutta kulttuurista pääomaa. Kirjoittaja kokee kognitiivista dissonanssia halutessaan itsekin ”sivistyä ja nähdä maailmaa”.

MAAILMANMATKAILU AVARTAA YKSILÖN MAISEMAA, MUTTA RAJALLISTEN RESURSSIEN PLANEETALLA SIVISTYSTÄ OLISI AIKA AJATELLA TOISIN. 28

LOPPUTYÖN SANKARIT Palstalla dipan ja gradun tehneet jakavat viisauttaan.

Uuden tekniikan pioneeri

Teksti ja kuvat: Aliisa Lyly

Kallio: vegaaneita, hipstereitä ja huumeita

Anette Partonen: “Gradussani tarkastelin, miten Kallion kaupunginosaan tuleva hyväosaisuus vaikuttaa siihen, miten aluetta käsitellään Helsingin Sanomissa 2000-luvulla. Etenkin 2010-luvulla Kalliosta piirrettiin tosi trendikästä kuvaa. Kirjoitettiin että vau, täällä menee kaikki niin hienosti, kun täällä on vegaaniravintoloita ja hipstereitä. Sitten 2020-luvun taitteessa on puhuttu enemmän huumeista, ja esimerkiksi keskustelu alfa-pvp:stä keskittyy paljon Kallioon. Opin, että pystyn keskittymään itsenäisesti isoon projektiin. Alun perin se pelotti, koska kandia tehdessä oli vielä niin kiinni yliopistomaailmassa. Gradua tehdessä oli jo vähän toinen jalka ulos ovesta, ja lopputyön tekeminen alkoi jopa turhauttaa. Olen tosi ylpeä, että sain sen puserrettua kasaan. Haastavaa oli, että asuin koko gradun teon ajan Helsingissä. Seminaari oli kokonaan etänä ja mietin, että mitähän tästä nyt tulee. Oli myös hankalaa saada omat kiinnostavat havainnot aineistosta yhdistettyä siihen kaikkeen teoriaan. Se tuntui tosi vaikealta ihan loppusuoralle asti, kunnes luin sitä kokonaisuutta läpi ja ajattelin että no niin, nyt tää on ihan fiksua kamaa! Tuntuu, että käytin paljon vähemmän aikaa gradun tekoon kuin moni kavereistani. Toisaalta siinäkin oppi sen, että käytetyn ajan määrä ei välttämättä määrää sitä, kuinka hyvää työnlaatu on. Ei kannata stressata sitä projektia liikaa, koska loppujen lopuksi se on vain pitkä essee. Se on ihan mahdollista saada kasaan, eikä se vaadi mitään ylivoimaista älykkyyttä. Vinkkinä sanoisin, että on hyvä olla jokin tosi fyysinen harrastus, mitä tekee gradun ohessa, ettei vain tuijota tietokonetta. Kannattaa mennä vaikka kiipeilemään tai tehdä käsitöitä.”

Tuulia Taipale: “Dippatyössäni mittasin nanopartikkelien lämpöliikkeen avulla erityyppisten hydrogeelimateriaalien jäykkyyttä soluviljelyn aikana. Oli jännää huomata, miten eri lailla solut käyttäytyivät eri näytteissä, vaikka hydrogeelit näyttävät ulospäin tosi samanlaisilta. Mikrorakenteeltaan huokoisemmissa geelinäytteissä solut jäykistivät materiaalia tuottamalla kollageenia. Näytteissä, joissa oli vähemmän huokosia, solut tekivät huomattavasti vähemmän tällaisia muutoksia geelin rakenteeseen. Dipassani käyttämääni teknologiaa kutsutaan 3Dmikroreologiaksi. Kuulin siitä ensimmäisen kerran Wappuradion ohjelman kautta. Se kiinnosti minua alusta asti ja mietin, että onkohan tuo sellainen aihe, mitä pääsisin itse joskus tekemään. Lopputyöni ei ollut pelkästään tutkielmani tekoa, vaan pääsin tuona aikana myös esittelemään monissa konferensseissa dippaani sen eri vaiheissa. Olen todella iloinen siitä, että pääsin oppimaan, millaista tutkimusmaailmassa on. Se on ollut todella hyvä pohja sille, että pääsee kehittymään tutkijana. 3D-mikroreologia on todella uusi aihe, ja olen ensimmäisten joukossa tekemässä tällä tekniikalla tätä asiaa Suomessa. Koska minun täytyi itse kehittää eteenpäin käyttämääni menetelmä työssäni, teoriapuoli osoittautui haasteellisemmaksi kuin olin ajatellut. Tietysti siihen auttoi se, että minulla oli todella hyvät ohjaajat. Heidän kanssaan pystyi aina juttelemaan, että mikä juttu tää on ja mitäs kannattaisi tehdä. Työssäni syntyneen datan määrä paisui niin isoksi, että minulla meni paljon aikaa viestitellä IT helpparille, että hei mitäs mä teen. Se oli välillä työlästä, koska IT:lläkin meni aikaa sen miettimiseen, että miten tässä tilanteessa pitäisi toimia. Mutta lopulta saatiin dippatyö tehtyä ja datat säilöön!”

DIPPA

GRADU

Otsikko: 3D Microrheology of extracellular matrix hydrogel cell cultures Ala: Bioteknologia Mitta: 87 sivua Kauan kesti: 1,5 vuotta Kuinka rankkaa oli asteikolla 1–5: 4

Otsikko: Urbaania kaupunkiympäristöä parhaimmillaan? Kallion kaupunginosan esittäminen Helsingin Sanomissa 2000-luvulla Ala: Journalistiikka Mitta: 62 sivua Kauan kesti: 10 kuukautta Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1–5? 3,5

Teksti: Aliisa Lyly • Kuvitus: Tatu Vornanen

Tekeekö yliopisto yhteistyötä Israelin kanssa? TAMPEREEN YLIOPISTO ON MUKANA TUTKIMUSHANKKEISSA, JOISSA ON KUMPPANEINA ISRAELILAISIA YLIOPISTOJA. MILLAINEN TOIMINTA ON INSTITUUTIONAALISTA YHTEISTYÖTÄ?

sraelin osallistuminen kansainväliseen tieteelliseen yhteistyöhön on puhuttanut suomalaista korkeakouluyhteisöä. Muun muassa Tampereen ylioppilaskunta (Trey), Tampereen yliopiston tieteentekijät ry (Tatte) ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (Syl) vaativat Tampereen yliopistoa ja suomalaista akateemista yhteisöä boikotoimaan Israelin akateemisia instituutioita. Käytännössä tällaisella akateemisella boikotilla tarkoitetaan, että yliopiston olisi vetäydyttävä käynnissä

olevista tutkimushankkeista ja pitäydyttävä kaikesta yhteistyöstä israelilaisten korkeakoulujen kanssa. Lisäksi kannanotoissa edellytetään, että suomalaiset yliopistot asettautuisivat vaatimaan Israelin valtion ulossulkemista EU-rahoitteisista hankkeista. Boikotin tarkoitus on painostaa Israelin valtiota lopettamaan sodankäynti Gazassa. Muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien riippumaton tutkintakomissio, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sekä kansanmurhatutkimuksen järjestö IAGS

“EN NÄE, ETTÄ SAMASSA EU-HANKKEESSA MUKANA OLEMINEN ON INSTITUTIONAALISTA YHTEISTYÖTÄ.” ovat todenneet, että Israel syyllistyy Gazassa kansanmurhaan. Tampereen yliopistolla on nähty useita Palestiinaa tukevia mielenosoituksia viime vuosina. Kansainvälinen Students for Palestine -liike vaatii niin ikään Israelin akateemista boikottia. Tällä hetkellä Tampereen yliopisto ei julkisesti boikotoi Israelin akateemisia instituutioita. Rehtori Keijo Hämäläinen painottaa, ettei yliopistolla kuitenkaan ole kahdenvälisiä yhteistyösopimuksia Israelin kanssa. “Meillä ei ole Israelin kanssa mitään sellaista instituutionaalista yhteistyötä, jossa sitoudumme tekemään jonkun kanssa työtä. Ei ole

yhtään kumppanuussopimusta, eikä sellaisia edistetä”, Hämäläinen sanoo Visiirille. Myöskään aktiivisia opiskelijaja tutkijavaihtoja ei tehdä israelilaisiin yliopistoihin. Monet vaativat kuitenkin yliopistolta lisää toimia. Jos yliopistolla ei käytännössä ole yhteistyötä Israelin kanssa, miksi asia edelleen puhuttaa niin aktivisteja, ylioppilaskuntaa kuin montaa opiskelijaakin?

Kitka kansainvälisistä hankkeista Yliopiston johdon ja akateemista boikottia vaativien tahojen välinen kitka syntyy pitkälti kansainvälisten tutkimushankkeiden osalta. Tampe-

reen yliopisto on mukana EU:n Horisontti Eurooppa (Horizon Europe) -rahoitusohjelmassa. Rahoituskaudella 2021–2027 Horisontti Euroopan budjetti on 93,5 miljardia euroa, mikä tekee siitä kansainvälisesti merkittävän osan tiedeverkostoa. Horisontti Euroopan yhteistyökumppaneihin kuuluu jäsenmaita myös EU:n ulkopuolelta, Israel mukaan lukien. Tampereen yliopisto on tälläkin hetkellä mukana tutkimushankkeissa, joissa on kumppaneina israelilaisia yliopistoja. “En näe, että samassa EU-hankkeessa mukana oleminen on institutionaalista yhteistyötä”, rehtori Keijo Hämäläinen sanoo. Aktivisteista, tutkijoista ja jour-

“ON LUOTTAMUS, ETTÄ ME KAIKKI JAAMME SY

nalisteista koostuvien Statewatch- ja Informationsstelle Militarisrierung -ryhmien monitorit kertovat, että Israelin armeija käyttää Horisontti Euroopan rahoittaman Xtend-hankkeen drooniteknologiaa sotatoimiin Gazan kaistalla. Tampereen yliopisto ei ole mukana kyseisessä hankkeessa. Tampereen yliopistolla on tuhansia tutkijoita, jotka tekevät kansainvälistä työtä. Hämäläinen sanoo, että yliopiston hallinnon on vaikea pysyä kartalla siitä, millaista tutkimusta ja minkä yhteistyökumppanien kanssa sitä tehdään. Hän lisää kuitenkin luottavansa yliopiston tutkijoiden eettiseen arviontikykyyn. “Kun tutkijamme tekevät arvomaailman valintoja siitä, kenen kanssa

tehdään tutkimusta, niin on luottamus, että me kaikki jaamme syvän myötätunnon Palestiinaa kohtaan.” Hämäläisen mukaan tutkijoiden kanssa käydään aktiivista dialogia tutkimusetiikasta.

Ei vielä juridista perustetta Suhtautumista Gazan sotaan verrataan usein Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. Venäläisiä korkeakouluinstituutioita kohtaan on Suomessa olemassa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) linjauksia, joihin pohjautuen yliopisto voi kieltää venäläisiä instituutioita edustavien tutkijoiden osallistumisen vaikkapa sen tiloissa pidettäviin

konferensseihin. Hämäläinen toteaa, että Israelille vastaavanlaista selkeää säännöstelyä ei ole. “Paineet pitäisi kohdistaa valtionjohtoon. Sinä päivänä kun kansainvälinen yhteisö toteaa, että Israel on mennyt siihen pisteeseen, että sitä boikotoidaan, tiedämme missä raameissa toimia.” Hän kiteyttää, että ilman OKM:n linjausta Tampereen yliopistolla ei ole juridista perustetta liittyä akateemiseen boikottiin. Hämäläinen sanoo, että ei koe oikeudekseen tehdä arvomaailmaan perustuvaa päätöstä rajoittaa vapaata tutkimusta tiedeyhteisössä.

YVÄN MYÖTÄTUNNON PALESTIINAA KOHTAAN.”

Superfuksikokelaat keräävät leimoja läpi vuoden päästä fuksipassiin lisättiin ohjeistus siitä, keneltä leima pitää ha vuosien epäselvyydet leimauskäytä Teksti: Maria Muilu • Kuvat: Reetta Sihto ja Nea Laukkanen / TT-kamerat

äkseen vappuna koskeen ensimmäisinä. Tänä vuonna akea. Taustalla ovat fuksineuvoston mukaan aiempien ännöissä ja niistä seurannut närä. Kuvitus: Joel Peltonen

eikkimielinen superfuksikilpailu on viime vuosina muuttunut yhä suunnitelmallisemmaksi suorittamiseksi, ja tänä vuonna fuksipassiin lisättiin entistä tarkemmat leimausohjeet. Fuksipassia ja leimausohjetta täsmennettiin järjestäjien mukaan aiempina vuosina syntyneiden epäselvyyksien vuoksi. Muutoksen myötä fuksien on helpompi varmistaa, keneltä heidän tulee pyytää leima passiin. Superfuksit ovat eniten fuksipisteitä keränneitä ensimmäisen vuoden teekkariopiskelijoita, joiden kunnia on päästä vappuna kastautumaan

Tammerkoskeen ensimmäisinä. Fuksipisteet kerätään fuksipassiin, joka jaetaan orientaatioviikolla jokaiselle teekkarifuksille. Passi on noin 30-sivuinen lappunen, johon on koottu erilaisia teekkaritapahtumia tai teekkariuteen liittyviä asioita. Viime vuosina superfuksiksi pääseminen on käytännössä tarkoittanut koko fuksipassin suorittamista. Yksi viime vuoden superfuksikokelaista otti Visiirin toimitukseen yhteyttä, koska hänen kokemuksensa mukaan leimojen hyväksymisessä oli epäselvyyksiä. Hän kertoo kokemuk-

VIIME VUOSINA SUPERF ALKANEET SUHTAUTUA

sistaan nimettömänä, koska superfuksikokelaat ovat pieni ja helposti tunnistettava joukko. Kokelas kertoo esimerkiksi joutuneensa selvittelemään kesän ajan, miksi osa hänen keräämistään leimoista ei kelvannut. Hänen mukaansa ainakin joidenkin leimojen kohdalla jäi epäselväksi, miksi aiemmin hyväksytty merkintä ei kelvannut tänä vuonna. Superfuksitoimintaa organisoi Tampereen Teekkarien fuksineuvosto, jonka muodostavat kiltojen entiset fuksivastaavat.

Suorittaminen on muuttunut Kisan luonteeseen on tämän lukukauden aikana pyritty tekemään isompia muutoksia, sanoo Tampereen Teekkarit ry:n fuksimestari ja fuksineuvoston puheenjohtaja Jenna Vieras. Fuksipassi on tehty matalan kynnyksen porkkanaksi kaikille teekkarifukseille, Vieras kuvailee. Sen tarkoitus on kannustaa käymään tapahtumissa ja kokeilemaan erilaisia opiskelijaelämän juttuja. Viime vuosina superfuksiksi pyrkivät ovat kuitenkin alkaneet suhtautua

kilpailuun eri tavalla. “Ehkä se tässä viime vuosien aikana on muuttunut, että se on enemmän ja enemmän aikataulutettua ja semmoista, että pyritään olemaan kaikkialla”, Vieras sanoo. Myös haastateltu kokelas kuvailee superfuksivuotta hauskaksi mutta kuormittavaksi. Tapahtumia kertyi useita viikossa, ja esimerkiksi yksittäisen tapahtuman väliin jättäminen tarkoitti yhtä mahdollista menetettyä pistettä. Hän sanoo, että olisi kyllä voinut jättää väliin vaikkapa Herwannan ympärijuoksun vesisateessa, mutta meni silti.

FUKSIKSI PYRKIVÄT OVAT KILPAILUUN ERI TAVALLA.

Kuva: Jenna Vieras

Koko fuksipassin pistemäärä on noin 1574 pistettä.

Fuksipassin suorittamista hän suunnitteli jopa Excel-taulukolla. Fuksimestarin ja kokelaan mukaan excelöinti on nykyään tyypillistä. Kun pisteitä tavoitellaan näin tarkasti, myös leiman merkitys kasvaa. Vieraan mukaan fuksipassia ja leimausohjeita täsmennettiin, koska aiempina vuosina oli ollut epäselvyyksiä siitä, kenen antama leima hyväksytään. Tapahtumia saattaa olla järjestämässä useita eri tahoja. “Jos jonain vuonna on huomattu, että jostain tapahtumasta voisi saada esimerkiksi kolmelta eri taholta leimoja, niitä on voinut sinne lisäillä”,

Vieras sanoo. Haastatellun kokelaan näkökulmasta ongelma oli juuri siinä, ettei käytäntö aina ollut hänen mielestään avoin tai yksiselitteinen. Hän sanoo, että joitain leimoja hylättiin, vaikka vastaavanlaisia leimoja oli hänen tietojensa mukaan aiemmin hyväksytty. Jenna Vieraan mukaan leimausohjeita päivitetään vuosittain. “Suora vertailu siihen, mitä viime vuosina on tehty, ei ole välttämättä relevanttia, koska ohjeistuksia päivitetään aina sille vuodelle”, Vieras sanoo. Kokelas pohti, johtuiko tiukentu-

nut leimaustulkinta kokelaiden tavallista suuremmasta määrästä ja siitä, ettei heidän kaikkien olisi haluttu pääsevän superfukseksi. Kokelaita oli noin kymmenkunta, ja yleensä superfukseja on noin kolme. Kokelaita oli enemmän kuin tavallisesti, mutta Jenna Vieraan mukaan ei mitenkään poikkeuksellisen paljon. Hän sanoo, että kokelaiden määrä ei vaikuta sääntöihin. “Sillä ei ole tämän kisan kannalta väliä, onko täällä 25 ihmistä kokeilemassa vai kolme.”

Kannustin fuksivuoteen Superfuksin tittelin haastavuudesta kertoo se, että vuosittain aloittavista yli tuhannesta teekkarifuksista superfuksikokelaiksi lähtee vain kourallinen. Tapahtumissa on käytävä koko vuoden ajan monta kertaa viikossa. Superfuksien julkistus vappuna on varsinainen spektaakkeli. Valtava ämpäri täytetään kaljalla, paikalle kutsutaan aiemmatkin superfuksit ja kaikki hörppivät yhteisestä ämpäristä. Myös itse superfuksikokelaat saavat tietää lopulliset tulokset vasta vappupäivänä Frenckellin aukiolla. Tänä vuon-

na superfukseiksi julkistettiin kolme opiskelijaa. Kyseessä on leikkimielinen kilpailu, mutta samalla se on näkyvä osa teekkarikulttuuria ja vaatii kokelailta paljon vaivannäköä. Jenna Vieraan mukaan ongelmana on ollut se, että kisasta on tullut yhä tarkempaa, ja siksi ristiriitatilanteita on ilmennyt vuoden aikana. Vuoden mittaan tarkentuneet muutokset ovat Vieraan mukaan väistämättä luoneet epäselviä tilanteita ja aiheuttaneet närää kilpailijoissa. “Joku on vaikka ymmärtänyt jonkun asian väärin tai ei ole välttämättä saanut kunnon ohjeita, minkä takia

loppupeleissä on jouduttu toteamaan, että tämä henkilö ei voi saada tästä tietystä kohdasta pisteitä pyytämällään leimalla. Siitä on tullut vuosien mittaan aika paljon erilaista närää.” Jenna Vieras haluaa korostaa, että fuksipassi on tehty kaikkia teekkarifukseja varten. “Sen pohjimmainen tarkoitus on yleisesti kannustaa teekkarifukseja käymään fuksitapahtumissa, osallistumaan heidän fuksivuoteensa ja tehdä siitä ikimuistoinen.” Jutun valokuvissa esiintyvät henkilöt eivät liity superfuksikilpailuun.

★ PUUHAPELI ★ Montako kertaa tässä jutussa mainitaan sana “fuksi”? Toimituksen arvio on, että varmaan noin 1574 kertaa. FUKSI! Niin hölmö sana! Lähetä vastauksesi osoitteeseen toimitus@visiirilehti.fi. Oikein vastanneiden kesken arvotaan jotakin.

Siiville Tampere on siipien pääkaupunki, ja opiskelijat ovat olennainen osa siipikulttuuria. Siitä kertoo myös Cafe Konehuoneen siipiperjantai, joka on monen opiskelijan viikon kohokohta. Teksti: Aurora Kuusisto Kuvat: Anton Greggas

erjantaina keskipäivällä Hervannan kampuksen Konetalon yläkerrassa on kepeä ja iloinen tunnelma. Ilmassa tuoksuvat rasva ja etikkakastike, ja korvissa kuuluu joka puolelta kantautuvaa hilpeää puheensorinaa, nauruakin. Opiskelijat ovat tulleet paikan päälle nauttimaan jokaviikkoisesta siipiperjantai-perinteestä. Tuolloin

Juveneksen Konehuone-ravintola tarjoaa kanansiipiä ja kasvissiipiä huokeaan hintaan, ja ravintolapäällikkö Juha Rautakorven mukaan rasvakeitinten läpi kulkee päivän mittaan useampi sata annosta. Konehuoneelta saa kymmenen kanansiipeä Texas Pete -kastikkeella, ranskalaiset ja salaattipöydän juomineen hintaan 6,80 euroa. “Meillä on opiskelijoiden näkökulmasta hinta-laatusuhde kyllä kohdallaan”, Rautakorpi kertoo. Siipiä Konehuone on tarjoillut jo vähintäänkin kymmenen vuotta. Perinne on siis nähnyt jo suhteellisen paljon elämää, mutta suosio sen kuin kasvaa. Rautakorpi sanoo, että keittiö alkaa olemaan kapasiteettinsa rajoilla. “Tilojen puute on tällä hetkel-

lä se asia, mikä hillitsee menekkiä”, Rautakorpi toteaa.

Siipiä syödään jo kolmannessa sukupolvessa Tampereesta tuli Suomen siipipääkaupunki 1990-luvulla, kun Suomen ensimmäinen kanansiipiä myyvä ravintola Siipiweikot avattiin. Tuohon aikaan Siipiweikkojen perustaja Pekka Yli-Houhala vieraili Yhdysvalloissa, tarkemmin Floridassa maistelemassa ravivalmennustyönsä ohessa siipiä paikallisessa siipipaikassa. Yli-Houhala huomasi, että vastaavanlaisia siipiravintoloita ei Suomessa tuolloin vielä ollut. Hän perusti oman siipiravintolansa, jonka hän omistaa tätä nykyä tyttärensä Laura Yli-Houhalan kanssa. Laura Yli-Houhala on myös Siipiweikkojen toimitusjohtaja.

Miika Aalto syventyy siipeen.

Tietotekniikkaa opiskelevat Joonas Virtanen ja Eetu Jonkka ovat siipien ystäviä.

Laura Yli-Houhala vastaa puhelimeen syyskuisena tiistaiaamuna. Kun häneltä kysyy, miksi juuri Tampereesta on tullut Suomen siipipääkaupunki, hän pohtii syyn liittyvän ainakin kaupungin yleiseen rentouteen. “Siipiweikot on aika rento ja rouhea, ja Tamperettakin kuvastaa sama sanapari. Alkuaikoina siipikulttuurin muodostumisessa oli voimakkaasti läsnä myös kiekkokulttuuri, ja osittain sen ympärille ovat syntyneet myös siipiperinteet”, Yli-Houhala sanoo. Yli-Houhalan mukaan joissain tamperelaisperheissä siivet kulkevat verenperintönä, ja kana-annoksia syödään jo kolmessa eri sukupolvessa.

Miksi siivet ovat sitten niin suosittuja? “Luulen, että siivet ovat vain niin hyviä. Se on ainakin minun lempiruokani, ja eräänlainen herkkujen herkku, eikä mikään muu ruoka oikein paikkaa siipiä. Kastike on uniikki yhdistelmä etikkaa ja tulisuutta, ja onhan siinä mahtava tunnelma, kun kavereiden kanssa käy siivillä”, Yli-Houhala arvioi. Ilmastonäkökulmakin huomioidaan vegesiipien kehityksessä, mutta kasvissiipien menekki pysyy Yli-Houhalan mukaan vielä verrattain pienenä suhteessa kanaan. “Meillä on kovasti intoa tuoda enemmän vegetuotteita, mutta ongelmaksi muodostuu usein, että hyvien

vegetuotteiden valmistus lopetetaan helposti.” Opiskelijakulttuuri kohtaa YliHouhalan mukaan siivet niin, että siipiannos on monilla osa opiskelijatapahtumien perinteitä, joko ennen tai jälkeen biletyksen. Laura Yli-Houhalan puheista välittyy fiilis, että siivissä erityistä on omaleimaisen maun lisäksi nimenomaan se yhteisöllisyys, joka tarkoittaa kerääntymistä kana- tai kasvisannosten äärelle yhteistuumin.

Siipiperjantai on Hervannan perinne Konehuoneelle on tänä perjantaina saapunut nauttimaan siipiateriaa nauravainen ystävysporukka, johon

Tuomas Ali-Löytty, Venla Harala, Sampo Ala ja Roope Rintala nauttivat siipiperjantain sosiaalisuudesta.

kuuluvat Tuomas Ali-Löytty, Venla Harala, Roope Rintala ja Sampo Ala. Kaikki muut paitsi Harala opiskelevat Hervannassa sähkötekniikkaa. Harala opiskelee kauppatieteitä. Kysyttäessä, millainen kokemus siipiperjantaista jäi, kehuja satelee vuolaasti. “Tämä oli minun ensimmäinen siipiperjantaini. Hyvät siivet oli”, kertoo Venla Harala. Tiedustelemme, pitäisikö siipiä tarjota Konehuoneen lisäksi muissakin yliopistoravintoloissa tai muilla kampuksilla. “Voisin kyllä keskustakampuksellekin ottaa siipiperjantain”, Harala sanoo. Tuomas Ali-Löytty komppailee vieressä. “Voin kyllä suositella muillekin kampuksille, tämä on Tampereen paras opiskelijalounas.”

Sähköteekkareista ja kauppatieteilijästä koostuva ystävysporukka on yhtä mieltä siitä, että parasta siipiperinteessä on hyvä ruoka ja kavereiden kanssa syöminen. Roope Rintala pitäisi perinteen kuitenkin Hervannassa. “Kyllä tämä on enemmän tämän paikan juttu. En tiedä olisiko se sitten enää niin spesiaalia, jos olisi muuallakin”, Rintala pohtii. Keittiöpäällikkö Juha Rautakorpi kertoo, että vastaavanlainen siipilounas löytyy myös Kaupin kampukselta, ravintola Arvon ruokalistalta. Muissa yliopiston kampusravintoloissa siipiä ei ole kokeiltu tarjoilla. “Ongelmaksi muodostuu ainakin useissa Juveneksen ravintoloissa välineongelma, sillä kaikissa keittiöissä ei ole rasvakeitintä”, Rautakorpi sanoo. Kysyttäessä, miten siipiperjantaita voisi vielä kehittää, ravintolapäällikkö

Rautakorpi kehottaa laittamaan ideoita Juveneksen palautekanaviin. “Alkoholijuomia tähän ei saa rinnalle, koska sitä ei voi tarjoilla samassa tilassa, missä myydään Kelan ateriatuettua lounasta, mutta tietysti ravintolan tarkoitus on tuottaa iloista ja hyvää mieltä asiakkaille. Otamme mielellämme ideoita vastaan”, Rautakorpi sanoo. Kello on jo reilusti yli puolen päivän, ja siipikorissa ovat jäljellä enää kalutut luut. Konehuoneellakin meininki alkaa rauhoittua, ja keittiö on tarjonnut jälleen kymmenien kilojen edestä siipiä nälkäisille opiskelijoille. Henkilökunta lähtee kotiin viettämään ansaittua viikonloppua. Ensi tiistaina ravintolan eteen kurvaa jälleen kuorma-autolastillinen kanaa.

PUUHANURKKA 1. Johdata ylikuormittunut tekoäly takaisin kaidalle tielle!

MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU? Palstalla vaihtuva henkilö jakaa menovinkkejä.

1. Naisen ääni -pienoisooppera Ilmaista oopperaa puistossa! Naisen ääni on uusi pienoisooppera, joka nostaa keskiöön Hilja Pärssisen, yhden niistä 19 naisesta, jotka valittiin Suomen eduskuntaan vuoden 1906 historiallisen vaalituloksen pohjalta. Teos kantaesitetään Valoviikkojen avajaisissa Koskipuistossa. MIKÄ, MISSÄ, MILLOIN, DAMAGE? Pienoisooppera, Koskikatu 1 23.10. klo 19:00, 0€

2. Figuring Visuals -näyttely Jos kiinnostaa nähdä, missä graffiti- ja alakulttuuritaide menee tällä hetkellä, kannattaa käydä Finlaysonin Terdessä Figuring Visuals -ryhmänäyttelyssä. MIKÄ, MISSÄ, MILLOIN, DAMAGE? Näyttely, Väinö Linnan aukio 13 10.10.-4.11., ti-su, 0€

3. Huurupiilon torstaivisa Perinteinen pubitietovisa vaihtuvalla pitäjällä. Kysymysten aiheet liikkuvat yleistiedon ja kulttuurin saroilla. Joukkuekoko 1–5 hlöä. Tuu haastaan Pertin Kostotoimet jos uskallat!

Joel, Visiirin AD

MIKÄ, MISSÄ, MILLOIN, DAMAGE? Pubivisa, Huurupiilo, Nyyrikintie 4 Torstaisin, 0€

Pähkinät ja taide: Jaakko Leinonen

2: Teekkaripulma. Mistä narusta vetämällä solmu aukeaa? (+lisätehtävä: väritä teekkareiden haalarit oikein)

YHTEINEN YSÄRI

Aviisi listasi suosikkilehtien plussat ja miinukset. Kumman tilaisit? (Aviisi, 9.10.1996)

Palstalla esitellään Visiirin esivanhempien jälkiä.

Värimustetta? Radical. (Aviisi, 9.10.1996)

Muinainen ongelma modernissa maailmassa, nyt ja silloin. (Aviisi, 9.10.1996)

Menestystarinoita syntyi fuksimessuilla Konetalolla. (Anturi, 15.10.1996)

Aviisi listasi ainesosat hyvään yöhön. Koiranpennun voi tarvittaessa korvata kissalla tai lapsella! (Aviisi, 23.10.1996)

Legendaariset Hämeenkadun approt järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1982. Tällaisissa tunnelmissa Happroja vietettiin vuonna 1996. (Aviisi, 23.10.1996)

Tämä kuntavaalitärppi kannattaa pitää mielessä! (Aviisi, 9.10.1996)