This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.
We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi
Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project.
SCAN THIS CODE TO HEAD TO THE ENGLISH CONTENT ON OUR WEBSITE.
18
TEKNOLOGIA EI OLE ENÄÄ SIISTIÄ
4
YLIOPISTO LUOPUU PAIDIASTA
32
YLIOPISTON ASIAKIRJAT PIILOSSA
38
TAIDETEOKSET YMPÄRILLÄMME
TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT TEKIVÄT LEHDEN PÄÄKIRJOITUS
TOIMITUS
TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT
Vilma Mehtonen
Valintamme ei kohdistunut sinuun
Tämän lehden ilmestyessä on jo melkein vappu, pian kesä. Tästä lehdestä voit lukea vaikkapa siitä, millaista oli tehdä kokopitkä dokumenttielokuva Wapusta (s. 34) tai mitkä ovat opiskelijoiden mielestä parhaat paikat vappupiknikille (s. 8).
Kaikille kesä ei ole pelkkää auringonpaistetta, ja opiskelijat ja kesä ovat olleet julkisuudessa viime aikoina kurjissa yhteyksissä. Uutisissa ovat vilisseet tiedot ennätysmääristä kesätyönhakijoita ja opiskelijatahot ovat varoittaneet, että tulevana kesänä joillain opiskelijoilla ei välttämättä ole lainkaan tuloja (Aamulehti 2.4.2026)
Tässä lehdessä toimittaja Pihla Nurmi meni pahvikyltin kanssa kampukselle etsimään ilman kesätöitä jääneitä opiskelijoita (s. 10). Halusimme kuulla opiskelijoiden omia ajatuksia aiheesta. Kyltin ääreen ei kuitenkaan juuri pysähdytty.
Helmi Isotupa Miira Parhiala
Oskari Helo
Aliina Ruuttunen
Etukannen kuva: Heidi Ahvenus
6. vuosikerta
JULKAISIJA
Tampereen ylioppilaskunta
TOIMITUKSEN OSOITE Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi
Vaikka pahvikyltin vetovoimasta ei voi vetää suuria tilastollisia johtopäätöksiä, uskallan silti väittää, että ilman kesätöitä jääminen tai vaikkapa valmistumisen jälkeinen työttömyys ovat monelle kipeitä asioita puhua ääneen. Samalla työttömyys kuitenkin koskettaa valtavaa joukkoa ihmisiä. Hakijoita on paljon, paikkoja liian vähän.
Silti työttömyys näyttäytyy edelleen helposti henkilökohtaisena epäonnistumisena.
SUOMESSA rakenteellinen työttömyys toimitetaan nuorille henkilökohtaisina hylkäysviesteinä: toistuvasti sähköpostiin tuuttaava “valintamme ei kohdistunut sinuun” -viesti voi alkaa nakertaa kokemusta omasta arvosta. Jos hakemuksia on lähettänyt kymmeniä ja vastaus on hylkäystä hylkäyksen perään, torjunta ei välttämättä tunnu enää yksittäiseltä vastaukselta vaan alkaa paisua arvioksi ihmisestä itsestään.
Viime vuoden kesä–elokuussa yli 23 800 opiskelijaa sai toimeentulotukea vähintään yhtenä maksukuukautena. Luku kertoo karulla tavalla, että kyse ei voi olla pelkistä henkilökohtaisista epäonnistumisista. Ilmiö on laajempi ja ankea.
Kesätyöttömyys ja työttömyys ylipäätään eivät ole noloja yksityisasioita vaan yhteiskunnallisia kysymyksiä. Siispä muistutus: hylkäysviestit eivät määritä ihmisarvoasi!
Maria Muilu Päätoimittaja
Maria Muilu Päätoimittaja
Joel Peltonen AD
Emilia Karvonen Heidi Ahvenus
Emma Johansson
Jaakko Leinonen
Pihla Nurmi
Milo Kiviranta Harjoittelija
UUTISET
Teksti: Milo Kiviranta
Kuva: Eelis Berglund
Yliopisto luopuu pöhinätila Paidiasta
Paidian määräaikaista vuokrasopimusta on päätetty olla jatkamatta. Vararehtoreiden mukaan päätöstä tehtäessä arvioitiin esimerkiksi tilan koettuja hyötyjä suhteessa kustannuksiin.
Tampereen yliopisto on luopumassa Nokia-areenalla sijaitsevasta tutkimus- ja toimintatila Paidiasta. Maaliskuussa 2022 käyttöön otettu 460 neliömetrin monitoimitila on alun perin vuokrattu viiden vuoden määräajaksi. Vuokrasopimusta ei jatketa.
Toimitilajohtaja Pertti Iso-Mustajärven mukaan päätös irtisanomisesta on täytynyt toimittaa vuosi ennen vuokrasopimuksen päättymistä. “Tässä asiassa päädyttiin irtisanomispäätökseen, joten sopimus on vie-
lä vuoden loppuun asti voimassa”, Iso-Mustajärvi sanoo.
Myös Tampereen ammattikorkeakoulu on tehnyt aikaisemmin päätöksen luopua Paidian tiloista. Tamk on maksanut osan tilan vuokrasta.
Yliopiston vararehtorit Antti Lönnqvist ja Jarmo Takala kommentoivat asiaa Visiirille sähköpostitse. Heidän mukaansa Tamkin päätös luopua Paidiasta ei ollut ratkaiseva yliopiston oman päätöksenteon kannalta, vaan irtisanomispäätös on edellyttänyt kokonaisharkintaa.
Kokonaisarviossa on vararehtoreiden mukaan otettu huomioon esimerkiksi Paidialle alun perin asetettujen tavoitteiden onnistuminen sekä “koetut hyödyt suhteessa kustannuksiin”. Paidian kustannukset ovat Visiirin vuoden 2024 lopulla tekemän selvityksen mukaan olleet yli 10 000 euroa kuukaudessa. (Jutun löydät Visiirin numerosta 5/24.)
Näillä perustein vuokrasopimusta on päätetty jättää jatkamatta meneillään olevan sopimuskauden jälkeen. “On pitänyt arvioida, miten hyvin tila saavuttaa esimerkiksi tavoiteltua näkyvyyttä ja muita haluttuja lopputulemia”, toimitilajohtaja Pertti Iso-Mustajärvi sanoo.
Yliopiston näyteikkuna
Yliopiston verkkosivut kuvailevat Paidiaa “eläväksi tutkimus-, kehittämisja oppimisympäristöksi.” Pääasiallisesti Paidia on toiminut tapahtumatilana, jonka käyttö on vaatinut vierailijoilta erillisen varauksen.
Vararehtoreiden mukaan Paidia on ollut tapahtumatilana pidetty ja esimerkiksi näkyvyyden kannalta sijainniltaan hyvä. Sijaintiin liittyy kuitenkin myös haasteita. Suurin osa korkeakouluyhteisön tapahtumista sijoittuu päiväsai-
kaan, jolloin Nokia-areenalla ei tyypillisesti liiku suuria määriä vierailijoita. Seminaari- ja muut kävijät eivät myöskään Paidiassa vieraillessaan pääse näkemään varsinaista kampusympäristöä.
Tilan markkinoinnissa on alun perin korostettu paljon esimerkiksi pelillisyyttä ja pelitutkimusta, ja sen on haluttu toimivan erään-
Keskustakampuksen Päätalon peruskorjauksen yhteydessä on suunnitteilla tila, jonka kaavaillaan toimivan samankaltaisena yliopiston näyteikkunana.
Pertti Iso-Mustajärven mukaan tilan ei ole tarkoitus suoranaisesti korvata Paidiaa, mutta siellä olisi jatkos-
sa mahdollista toteuttaa vastaavanlaisia kokoontumisia ja tapahtumia.
“Peruskorjaukseen tulee menemään useampi vuosi. Uusien tilojen valmistumiseen asti siis selvitellään erilaisia toimintamahdollisuuksia ja tehdään tarvittaessa jatkoneuvotteluja”, Iso-Mustajärvi sanoo.
Kulunvalvontauudistus eteni Pinni B:hen
KESKUSTAKAMPUKSELLA käyntiin lähtenyt Tampereen yliopiston kulunvalvonnan uudistus on edennyt Pinni B:hen. Uuden kulunvalvontajärjestelmän asennus ajoittui usean viikon ajalle maalis–huhtikuussa.
Vuoden 2025 elokuussa tai sen jälkeen myönnetyt Treyn opiskelijakortit ovat yhteensopivia myös uuden Lenel-kulunvalvontajärjestelmän
kanssa. Vanhempien opiskelijakorttien haltijoille suositellaan ensisijaisesti STid-mobiilisovelluksessa käyttöönotettavaa digitaalista kulkukorttia.
Mikäli mobiilisovellusta ei pysty käyttämään, on kampuksilta mahdollista noutaa myös erillinen, uuden järjestelmän kanssa yhteensopiva kulkukortti.
Uusi kulunvalvontajärjestelmä on
FUCK, MARRY, KILL: SIMA, MUNKKI, TIPPALEIPÄ
Marry munkki, fuck sima ja kill tippaleipä.
Ruut Mantela yhteiskuntatutkimus, 1. vuosi
Fuck munkki, marry sima ja kill tippaleipä, ehdottomasti.
Aapo Käki hallintotieteet, 6. vuosi
otettu keskustakampuksella käyttöön jo Linnassa, Atalpassa ja Virrassa. Keskustakampuksen jälkeen uudistus etenee ensin Kaupin ja viimeisenä Hervannan kampukselle. Poikkeuksena ovat Hervannan Sähkötalon peruskorjatut osat ja uudisrakennus Noodi, joissa järjestelmä otetaan käyttöön jo kesällä 2026. MK
Tätä täytyy miettiä... tapan tippaleivän, se on täysin turha. Marry munkki ja fuck sima, siitäkään en kauheasti välitä.
Sari Koukku mediatutkimus, 2. vuosi
UUTISET
Älylaitteen tuominen Exam-tilaan tulkitaan jatkossa vilppinä
Tenttitilojen sääntörikkomuksiin ei yleensä voida puuttua reaaliajassa, koska tenttejä valvotaan pääasiassa jälkikäteisesti.
TAMPEREEN YLIOPISTO on tiukentanut Exam-tilojen älylaitteita koskevia käyttösääntöjä. Maaliskuussa julkaistun uuden ohjeistuksen mukaan älylaitteen, kuten puhelimen, älykellon tai kuulokkeiden tuominen tenttitilaan tulkitaan lähtökohtaisesti opintovilppinä.
Tenttipalvelujen palvelupäällikkö Hanna-Leena Lyhdeniemen mukaan älylaitteiden käyttöön liittyviä sääntöjä on ollut tarvetta täsmentää, sillä erilaisten laitteiden yleistyessä niitä on alettu havaitsemaan enemmän myös tenttitiloissa.
“Älylaitteiden vieminen Exam-tilaan on aikaisemminkin ollut kiellettyä. Nyt laitteen esillä tai hallussa
NÄMÄ SAAT TUODA
MUKANASI TENTTIIN:
•Muovinen opiskelijakortti
•Muu fyysinen kulkukortti tai henkilöllisyystodistus
•Mahdollinen säilytyslokeron avain
NÄITÄ ET SAA OTTAA MUKANASI TENTTIIN:
•Juomapullo (vaikka se olisi yo-koemeiningillä teipattu)
•Energiajuoma- tai muu juomatölkki
•Eväät
•Älypuhelin/älylasit/älykello
•Hassu hattu
•Muunlainen, tavallinen hattu
Leikkaa tästä muistilappu talteen seuraavaa tenttiä varten!
(Mutta älä ota lappua tenttitilaan!)
pitäminen tenttitilassa katsotaan aina vilpiksi, ja tapauksia käsitellään tarkemmin tiedekunnissa”, Lyhdeniemi kertoo.
Aikaisemmin älylaitteen tenttitilaan tuomisesta on selvinnyt pelkällä huomautuksella, mikäli laitetta ei ole käyttänyt. Vilppiepäilyyn on aiemmin johtanut vain älylaitteen käyttäminen tenttisuorituksen aikana.
"Jos jollakulla on huomattu olevan tentissä mukana esimerkiksi puhelin, meidän on täytynyt tarkistaa koko suorituksen ajalta, onko puhelinta myös käytetty. Siihen on uponnut henkilökunnalta paljon aikaa”, Lyhdeniemi sanoo.
Eväät kielletty, mutta eivät vilppiä
Tenttitiloissa voi toisinaan havaita myös muunlaisia sääntörikkomuksia. Visiirin toimitus sai juttuvinkin huolestuneelta opiskelijalta, jota mietitytti älylaitteiden lisäksi myös eväiden tuominen tenttitiloihin. Tenttisuorituksissa saatetaan lukijan havainnon mukaan toisinaan nauttia esimerkiksi Redbullia tai vettä juomapullosta. Eväiden mukaan ottaminen on Exam-tilojen käyttösääntöjen vastaista, mutta sitä ei tulkita vilpiksi. Sääntörikkomuksiin on harvoin mahdollista puuttua reaaliaikaisesti. Exam-tiloissa tehdään satunnaisia pistotarkastuksia, mutta pääasiallisesti tenttejä valvotaan kamera- ja äänivalvonnalla jälkikäteisesti.
“Näitä pääsee käymään, sillä ku-
kaan ei ole Exam-tilojen ovilla valvomassa. Jos jonkun havaitaan esimerkiksi tuovan juomapullo tenttitilaan, hänelle lähetetään huomautus, jossa kehotetaan kiinnittämään huomiota Exam-tilojen käyttösääntöihin”, Hanna-Leena Lyhdeniemi sanoo.
Käyttösääntöjen rikkominen melko yleistä
Huomautuksien määrää ei ole tilastoitu, mutta Lyhdeniemen mukaan huomautuksia esimerkiksi juomapulloista tai lippalakin päässä pitämisestä lähetetään viikoittain.
“Näitä tapauksia sattuu kaikkein eniten syksyisin, kun uudet opiskelijat opettelevat vielä talon tavoille”, Lyhdeniemi kertoo.
Exam-tentteihin liittyviä vilppiepäilyjäkin esiintyy säännöllisesti, mutta niiden osuus kaikista tenttitiloissa tapahtuvista käyttösääntöjen rikkomisista on melko pieni.
“Arvioisin, että pelkkiä huomautuksia tehdään vilppiepäilyilmoituksiin nähden noin kymmenkertainen määrä”, Lyhdeniemi sanoo.
Lyhdeniemi arvelee, että tiukentuneen linjauksen myötä ainakin aluksi vilppitapauksia tullaan todennäköisesti havaitsemaan aiempaa enemmän.
“Pyrimme kuitenkin viestimään asiasta opiskelijoille tehokkaasti ja varmistamaan myös tenttitiloissa olevilla ohjeilla, että opiskelijat ovat tietoisia uudesta ohjeistuksesta”, Lyhdeniemi kertoo.
Teksti: Milo Kiviranta
VISIIIIIIIIIIIIIIIIRI
Tekemistä toukokuulle
Tuleeko vappuhälinä jo korvista ulos? Tarvitsetko palauttavaa tekemistä opiskelijarientojen oheen? Tässä Visiirin tapahtumatärppejä toukokuulle.
Ti 5.5. Elämäni kirja & runo Ravintola Telakalla esitellään ja arvuutellaan vaihtuville vierailijoille merkityksellisiä kirjoja ja runoja. Tapahtuma alkaa klo 19, opiskelijalippu ovelta 5 €.
To 7.5. Reunamerkintöjä-lukupiiri Toukokuun tapaamisessa keskustellaan Olga Ravnin romaanista
Vahalapsi (2025). Paikkana Café Ondan alakerta klo 18.30 eteenpäin. Paikalle saa tulla keskustelemaan, vaikka teosta ei olisikaan lukenut.
Ti 12.5. Leffoja Koilliskeskuksen kirjastossa Koilliskeskuksen kirjastossa esitetään elokuvia tiistaisin klo 17. Toukokuun elokuva on The Greatest Showman. Vapaa pääsy!
Pe 15.5. Päihteettömät päiväreivit
Joogastudio Shen Garden järjestää päihdevapaita päiväreivejä tiloissaan Finlaysonilla. Ovet klo 17.30, liput 15 €, kahden hengen kaverilippu 25 €.
Ti 19.5. Ilmainen sisäänpääsy Tampereen taidemuseoon. Taidemuseo juhlistaa museoviikkoa maksuttomalla sisäänpääsyllä klo 10–18. Museo menee tällä hetkellä esillä olevan Encore! -näyttelyn jälkeen kiinni nelivuotisen peruskorjauksen ajaksi.
To 21.5. Virvatuliklubi Lavarunoutta, livemusiikkia ja open mic Bar Alanyassa klo 19 eteenpäin.
Toukokuun teema on hulluus.
MISSÄ ON TAMPEREEN PARAS PAIKKA VAPPUPIKNIKILLE?
En ole erityisemmin piknik-tyyppi, mutta varmaankin Sorsapuisto.
Reelika Toome sustainable urban development, 1. vuosi
SARJAKUVA
Sorsapuisto on paras, sillä asun siinä lähellä.
Sonja Oesch psykologia, 1. vuos i
Sorsapuistossa ihmisen on hyvä olla.
Olga Repo informaatiotutkimus, 4. vuosi
Teksti: Milo Kiviranta
Esitys Kielikeskuksen opetussuunnitelman muutoksista palautui jatkovalmisteluun
Jatkovalmistelussa selvitetään japanin, korean ja mahdollisesti myös kiinan kielen opetuksen toteutusta kesäyliopistossa. Etenkin suosittujen japanin kielen opintojen karsiminen Kielikeskuksen valikoimasta on herättänyt vastalauseita.
Kielikeskuksen opetussuunnitelmaan vuosille 2027–2030 esitettyjä muutoksia käsiteltiin konsistorin kokouksessa maaliskuussa. Eripuraa koulutusneuvoston tammikuisessa kokouksessa herättäneeseen esitykseen sisältyy suunnitelma kielivalikoiman supistamisesta 13 kielestä seitsemään. Konsistori palautti esityksen jatkovalmisteluun.
Tammikuisessa koulutusneuvoston kokouksessa opiskelijaedustajat jättivät esityksestä eriävän mielipiteen. Tämä mainitaan myös konsistorin kokouksen pöytäkirjassa.
Vararehtori Marja Sutela kertoo Visiirille, että hän veti esityksen pois, sillä se ei ollut vielä “kypsä päätettäväksi.” Jatkovalmistelun tarve koskee kesäyliopiston kielivalikoimaa ja sen toteutusta.
“Keskustelussa nousi esille, että yhteistyömallista kesäyliopiston kanssa haluttiin lisätietoa”, Sutela kertoo.
Sutelan mukaan yliopisto etsii vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa korean, japanin ja mahdollisesti myös
kiinan kielen opetusta. Tulevaisuudessa näiden kielten opetus suunnitellaan hankittavan kesäyliopistolta yhteistyössä Tamkin kanssa.
“Kysymyksiä heräsi siitä, minkälainen kielivalikoima tulee olemaan ja mitä opetusta olisi mahdollisesti tarjolla jo ensi lukuvuonna”, Sutela sanoo.
Etenkin suurta suosiota nauttineiden japanin kielen opintojen säilyttämiseksi on nähty kannanottoja myös
opiskelijatasolta. Esitys yhteistyöstä kesäyliopiston kanssa täydentäisi jossain määrin kielikeskuksen valmistelemaa uutta, suppeampaa opetussuunnitelmaa.
Sutelan mukaan tavoitteena on esityksen valmistuminen kesään mennessä.
“Toiveenani on, että kesäkuun kokouksessa olisi selkeä suunnitelma konsistorin käsiteltävänä”, Sutela sanoo.
MIKÄ IHMEEN KONSISTORI?
KONSISTORI = Yliopistolain määräämä toimielin, joka käyttää ylintä akateemista valtaa. Päättää esimerkiksi tutkinto-ohjelmien perustamisesta tai lakkauttamisesta, valintaperusteista ja tutkintovaatimuksista sekä opintosuunnitelmista. 19 jäsentä, mukaan lukien professoreita, opetus- ja muuta henkilökuntaa sekä Treyn nimittämiä opiskelijajäseniä.
KOULUTUSNEUVOSTO = Yliopiston johtosäännössä määrätty toimielin, joka valmistelee esityksiä konsistorin käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Koulutusneuvostoon kuuluvat varadekaani ja yksi tutkinto-ohjelmavastaava tai muu henkilökunnan jäsen jokaisesta eri tiedekunnasta, sekä näiden lisäksi neljä Treyn nimittämää opiskelijajäsentä.
Teksti: Pihla Nurmi
Vielä ilman
KAMPUKSELLE ETSIMÄÄN OPISKELIJOITA PUHUMAAN KESÄPYSÄHDYTTY, KESÄAJAN TYÖTTÖMYYS ON TODELLINEN ONGELMA.
Kuvat: Joel Peltonen
Jollain tavalla minua hävettää. Istun Hervannan kampuksen päärakennuksen ala-aulassa pahvikyltti käsissäni. Kyltin teksti huutaa asiaa, josta opiskelijoiden keskuudessa tunnutaan vaikenevan.
“Vielä ilman kesätöitä? Kerro ajatuksistasi Visiirin toimittajalle.” Ja sama toistettuna englanniksi.
Olen etsinyt jo kahden viikon ajan ilman kesätöitä jäänyttä opiskelijaa, joka suostuisi kertomaan tulevan kesän rahatilanteestaan. Viestikanavat ovat kaikuneet tyhjyyttään, vaikka olen yrittänyt tavoittaa haastateltavaa lähes kaikin keinoin.
Päädyn lopulta pyytämään opiskelijoita puhumaan rahasta kasvotusten. Siksi jalkaudun kampukselle.
Moni vastaantuleva opiskelija saattaa olla yhä ilman kesätöitä. Työllisyystilanne on heikentynyt, ja kesätyötilanne on tänä vuonna poikkeuksellisen hankala: paikkoja on aiempaa vähemmän, hakijoita ennätysmäärä. Jo pelkästään Puuilon
kesätyöpaikkoihin haki Aamulehden mukaan 21 000 ihmistä – paikan sai heistä 400.
Kelan mukaan noin 23 800 opiskelijaa sai toimeentulotukea vähintään yhtenä maksukuukautena kesä–elokuussa vuonna 2025. Tänä kesänä opiskelijoiden taloudellinen tilanne voi olla erityisen hankala asumistukiuudistuksen vuoksi. Nykyinen asumislisä on sidottu opintotukikuukausiin, ja jos kesällä ei suorita opintoja, tuki katkeaa kesäkuukausien ajaksi kokonaan.
Maailmantilannekin kiristyy, hinnat nousevat, sosiaalietuuksia leikataan ja uutiset täyttyvät kriiseistä. Tuoreen nuorisobarometrin mukaan nuorten tyytyväisyys omaan elämään on laskenut historiallisen matalalle tasolle.
Ja tämän kaiken keskellä monen opiskelijan sähköpostiin kilahtaa toistuvasti viesti:
Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun.
Raha-asioista vaietaan usein
Annan kyltin puhua puolestani. En kehtaa häiritä opiskelevia tai tunkeutua keskelle kaveriporukoiden keskusteluja. Tässä vaiheessa minulla on vielä toivoa, että onnistun Salen takahuoneesta myyjältä saadun pahvinpa-
lan avulla houkuttelemaan työttömiä opiskelijoita luokseni.
Seisoessani kampuksella ympäröivä hälinä ja puheensorina korostavat sitä, ettei kukaan halua puhua minulle. Moni vilkaisee kylttiä ohi kulkiessaan. Joitakin se huvittaa, toiset supattelevat siitä jotain ystävälleen. Osa pysähtyy hetkeksi lukemaan, mutta jatkaa sitten matkaansa. Suurin osa kävelee ohi.
Kyltin kanssa seisominen ja tyhjyyttä humisevat viestikanavat turhauttavat minua, mutta itsekin opiskelijana ymmärrän hyvin, miksi moni ei halua puhua. Rahasta vaietaan Suomessa usein, erityisesti silloin kun sitä ei ole. Oma tilanne voi hävettää ja huonoksi työnhakijaksi leimautuminen pelottaa. Julkisessa keskustelussa opiskelijoita on kuvattu toistuvasti yhteiskunnan taakkana – ihmisinä, jotka eivät tee tarpeeksi tai elävät muiden rahoilla.
Ehkä moni ei halua vielä huhtikuussa luopua toivosta. Kesään ja opintotuen kesätaukoon on kuitenkin vielä hieman yli kuukausi aikaa.
Tilanne on perseestä
Treyn sosiaalipoliittinen asiantuntija Ilona Taubert kuvaa ensi kesän tilannetta opiskelijoiden osalta suorasanaisesti.
”Tilanne on perseestä.”
Taubertin mukaan keskeinen ongelma on järjestelmän rakenne. Opiskelijoiden siirtäminen pois yleiseltä asumistuelta on heikentänyt toimeentuloa, ja kesällä tilanne korostuu entisestään. Asumislisää ei makseta kuukausilta, jolloin opintotukea ei nosteta, mikä koskee monia juuri kesäkuukausina.
Samalla heikko työllisyystilanne vaikeuttaa opiskelijoiden asemaa.
Treyn sosiaalipoliittinen asiantuntija Ilona Taubert sanoo, että kesän työttömyys lisää opiskelijoiden epävarmuutta ja painetta.
Tietotalossa Visiirin toimittaja ohitettiin mm. kantamalla pöytää.
Ahtaissa tiloissa Visiirin toimittaja ohitettiin mm. kävelemällä.
Kampusareenalla Visiirin toimittaja ohitettiin sujuvasti.
“Työpaikkoja on nyt yksinkertaisesti liian vähän. Samoista kesätyöpaikoista kilpailee suuri joukko eri taustoista tulevia hakijoita. Opiskelijat ovat osa tätä joukkoa”, Taubert sanoo.
Jos kesätöitä ei löydy, seuraukset ulottuvat pidemmälle.
“Jos opiskelija ei saa kesällä töitä, hän ei pysty turvaamaan toimeentuloaan loppuvuodelle.”
Kesällä toimeentulo nojaa usein lainaan, mikä huolestuttaa Taubertia. Opiskelijat eivät siirry työelämään samalta viivalta.
“Toisilla on tukenaan perheen taloudellinen turva, toiset joutuvat rahoittamaan elämisensä lainalla. Se näkyy myöhemmin varallisuuseroina.”
Kesäajan työttömyys lisää epävarmuutta ja painetta.
“Opiskelun ei pitäisi olla taloudellinen riski. Jos siitä tulee sellainen, jokin on mennyt pieleen.”
Onko teillä kesätöitä?
Päädyn siihen, ettei pahvinpalan kanssa pyöriminen tuota tulosta. Olen kuluttanut kengänpohjiani Tietotalon, Kampusareenan ja päärakennuksen lattioilla jo lähes tunnin.
Pyydän Ilonalta apua. Hän ohjaa
minut ja kuvaajan Treyn toimistolle, josta kaksi hallituksen jäsentä lähtee viemään meitä kohti kellarin kiltahuoneita.
Sieltä löytyisi opiskelijoita ilman kesätöitä.
Huomaan ilahtuvani. Haastateltava voisi vihdoin löytyä. Ajatus tuntuu kuitenkin ristiriitaiselta: se tarkoittaa myös sitä, että monella teknillisen alan opiskelijalla ei ole kesätöitä.
Saavumme kiltahuoneille.
“Hi, do you all have summer jobs?” kysyn englanniksi.
“Onko teillä kesätöitä?” huutelen suomeksi.
Lopulta osun kultasuoneen. Bioteekkarikilta Bionerin kiltahuoneella useampi opiskelija kertoo olevansa ilman kesätöitä. Selitän, miten olen yrittänyt löytää haastateltavia.
Vastaukseksi saan opiskelijoilta varovaista naurua.
Yksi heistä suostuu haastatteluun.
Kolmekymmentä hakemusta ei riitä
Opiskelija esittäytyy Valtteri Väistöksi, toisen vuoden bioteknologian ja biolääketieteen opiskelijaksi. Hän kertoo avoimesti, miltä tuntuu,
kun kesätöitä ei löydy.
”Olen hakenut tänä keväänä yli kolmeakymmentä kesätyöpaikkaa. Kaikkiin olen ollut mielestäni pätevä, mutta haastatteluun asti en ole päässyt yhteenkään.”
Hän saa lähes päivittäin saman viestin työpaikoista sähköpostiinsa: valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun.
Väistö muistelee, että vielä vuonna 2023 kolme hakemusta riitti.
”Nyt kolmekymmentä ei riitä mihinkään.”
Hän on hakenut sekä asiakaspalvelutöitä että oman alan paikkoja muun muassa Tampereen Vedeltä ja Energialta, sekä paikkoja myös Joensuusta. Tilanne turhauttaa.
”Systeemi on aika pielessä. Työpaikkoja ei vain ole, ja samoista paikoista kilpaillaan vastavalmistuneiden kanssa. Hallitus on pettänyt opiskelijat.”
Väistö kertoo, että epävarmuus herättää välillä myös itsekriittisyyttä.
”Kyllä välillä miettii, olenko epäonnistunut.”
Toisaalta hän tietää, ettei ole tilanteessa yksin. Moni hänen tuttavistaan on samassa tilanteessa.
Kesällä Väistö aikoo tehdä opinto-
Valtteri Väistö on hakenut yli kolmeakymmentä työpaikkaa.
”TIEDÄN, ETTÄ TÄNÄ KESÄNÄ VIELÄ SELVIÄN. JOS ENSI VUONNA EI TULE TÖITÄ, SITTEN ALKAA OIKEASTI STRESSATA. SILLOIN EI VAIN
OLE RAHAA.”
ja ja nostaa tarvittaessa opintolainaa, jos säästöt tai kevään osuus opintolainasta eivät riitä. Kesäopintojen mahdollisuudet alkavat kuitenkin toista kesää opintotuella opiskellessa olla vähissä, ja tukikuukausiakin on rajallinen määrä.
”Kyllä tiedän, että tänä kesänä vielä selviän. Jos ensi vuonna ei tule töitä, sitten alkaa oikeasti stressata. Silloin ei vain ole rahaa.”
Häpeä ja puhumattomuus konkretisoituvat
Palaan kiltahuoneilta päärakennuksen pääoville.
Kampuksella kiertäminen saa minut pohtimaan, miksi kukaan ei pysähtynyt kylttini kehotuksesta puhumaan. Syy on osin ymmärrettävä: harva suomalainen alkaa vapaaehtoisesti jutella tuntemattoman kanssa,
Toimeentulotuki on viimeinen vaihtoehto
Kelan toimeentulotuen asiantuntija Johanna Juntunen kuvaa, miten järjestelmä toimii opiskelijan kohdalla kesällä, jos kesätöitä ei saa.
”Opiskelija voi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, mutta oikeutta työttömyysetuuteen ei yleensä synny. Hänet katsotaan päätoimiseksi opiskelijaksi”, Juntunen kertoo.
Kesällä opiskelija voi käytännössä saada tukikuukausien rajoissa opintotukea ja opintolainaa. Jos kumpikaan näistä ei ole enää mahdollista, opiskelija voi saada toimeentulotukea. Sen saaminen edellyttää, että opintolaina on ensin nostettu ja käytetty. Opiskelijan tulee olla myös selvittänyt mahdollisuudet opiskella kesäajalla opintotuen turvin sekä hakenut aktiivisesti kesätöitä. Toimeentulotuki on ikään kuin viimeinen vaihtoehto.
Vuonna 2025 opiskelijat siirrettiin yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisälle, mikä vaikuttaa myös kesäaikaan.
”Asumislisää ei makseta kuukausilta, jolloin opintotukea ei saa, eikä tällöin voi saada yleistä asumistukea, vaikka vuokra juoksisi”, Juntunen sanoo.
Juntusen mukaan toimeentulotukea hakevien opiskelijoiden määrä kasvaa kesäisin. Osa pyrkii kuitenkin pärjäämään säästöillä tai lainalla.
Opintotukeen on valmisteilla kokonaisuudistus, joka tulisi mahdollisesti voimaan elokuussa 2027. Nykyisten tietojen mukaan se ei kuitenkaan tuo parannuksia opiskelijoiden kesäaikaiseen toimeentuloon.
eikä lähestymistapani ollut helpoin mahdollinen.
Sain yhden opiskelijan puhumaan, ja lasken sen hyvin onnistuneeksi keikaksi.
Silti hiljaisuus jää mieleen. Häpeä ja puhumattomuus tuntuvat konkretisoituvan juuri siinä, ettei kukaan pysähdy. Kenelläkään ei ole velvollisuutta kertoa tilanteestaan – eikä kukaan ehkä haluakaan. Kaikesta ei ole helppo puhua, varsinkaan rahasta.
Eniten mietin opiskelijoita, joilla ei ole varaa velkaantua. Ilona Taubertin mukaan järjestelmän kannalta vaikeimpaan asemaan joutuvat erityisesti matalapalkka-aloille valmistuvat, kuten varhaiskasvatuksen opettajat, luokanopettajat ja kääntäjät. Heille lainan ottaminen ei ole yksiselitteinen ratkaisu. Ilman sitä arjen kulujen kattaminen opiskeluaikana voi kuitenkin olla vaikeaa.
Jutun tekeminen palauttaa mieleeni myös oman tilanteeni muutaman kesän takaa. Jäin silloin opiskelijana ilman kesätöitä, mutta selvisin kesästä opintojen, satunnaisten keikkojen ja säästöjen turvin. Sain myös opintotukea ja yleistä asumistukea, joten tilanne oli kohdallani vielä hallittavissa.
Nyt monelle nämäkään vaihtoehdot eivät ole samalla tavalla mahdollisia.
Lyttään pahvin kasaan ja tungen sen keräyskartonkiastiaan.
Ehkä joku huokaisi helpotuksesta nähdessään kyltin päätyneen vihdoin roskiin. •
Teknopessimismin
Digisektorista povattiin vuosituhannen alussa vihreää ja progressiivista väylää ja niin myös kapina niitä vastaan. Miksi digiutopia vaihtui uhkakuviin,
Teknopessimismin aikakausi
väylää kohti parempaa maailmaa. Nyt teknologiajättien valta jatkaa kasvamistaan, uhkakuviin, ja onko optimistisempiin näkymiin enää paluuta?
Kuvitus: Emma Johansson
V V V
Vuoden 2025 loppupuolella sosiaalisessa mediassa boikotoitiin sankoin joukoin Spotifyta, kun sen omistajan Daniel Ekin uutisoitiin sijoittaneen lähes 700 miljoonaa dollaria AI-avusteisia sotadrooneja valmistavaan Helsing-teknologiakonserniin. Keskustelu kävi kuumana siitä, mikä Spotifyn kilpailijoista olisi eettisin korvaava kulutusvalinta, vai pitäisikö musiikin striimauspalvelut kenties hylätä kokonaan.
Tapaus ei ole ollut viime vuosina ainoa, jolloin teknologiajättejä ja niiden omistajia on kritisoitu laajasti. Vuonna 2022 Metan kymmeniä miljardeja dollareja maksanutta “metaversumi”-projektia Horizon Worldsia pilkattiin sankoin joukoin, ja maaliskuussa uutisoitiin palvelun epävarmasta tulevaisuudesta. Entinen Twitter, nykyinen X taas on menettänyt roimasti käyttäjiä sen jälkeen, kun laitaoikeistolaista politiikkaa niin
Teknologian suurmiehet eivät enää symboloi
vaihtoehtokulttuuria ja radikaalin
kokeilevaa
tulevaisuusajattelua, vaan konservatiivista
tunkkaisuutta ja groteskia yltäkylläisyyttä.
Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin ajanut maailman rikkain mies Elon Musk osti yhtiön.
Vielä 2010-luvun alkupuolella Muskista saatettiin puhua aliarvostettuna nerona, eräänlaisena tosielämän Tony Starkina, joka torjuu ilmastokatastrofin uhan sähköautoillaan tai viimeistään kolonisoimalla Marsin. Sittemmin hänen maineensa on lokaantunut jatkuvien skandaalien seurauksena, samoin kuin Metan ja Facebookin toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin. (Kumpikin keikkuu keväällä 2026 maailman rikkaimpien kärkiviisikossa.)
Musk ja Zuckerberg saattavat edustaa viimeistä teknologiamogulien sukupolvea, joka on saanut nauttia tulevaisuususkoisesta hehkutuksesta edes hetken. Heidän epäsuosioon suistumistensa saa pohtimaan Bill Gatesin ja Steve Jobsin kaltaisia ikonisia hahmoja, joista on aikoinaan povattu aikakauslehtien kansissa paremman tulevaisuuden arkkitehteja lähes messiaaniseen sävyyn.
Teknologian suurmiehet eivät enää symboloi vaihtoehtokulttuuria ja radikaalin kokeilevaa tulevaisuusajattelua, vaan konservatiivista tunkkaisuutta ja groteskia yltäkylläisyyttä. 2020-luvulla olemme laskeutuneet uudelle teknopessimismin aikakaudelle.
Aikainen internet maalaili digiutopiaa
Tähänastisen 2000-luvun kulttuurihistoriikissaan Blank Space (2025) amerikkalaiskirjailija W. David Marx kuvailee aikaisen internetin vastakulttuurisia juuria. Marxin mukaan aikaisen internetin käyttäjiä ohjasivat informaation vapauden, marginaalin vaalimisen sekä normien kyseenalaistamisen ihanteet.
Aktiivinen internetissä pyöriminen ylipäätään oli erityisosaamista vaativaa marginaalitoimintaa. Kysynnästä piittaamaton luovuus kukoisti pienten piirien nörttifoorumeilla. Anarkismin ja transhumanismin kaltainen utopistinen spekulaatio puhutteli käyttäjiä. Elettiin tekno-optimistisia aikoja.
Nykyinen alustatalouden rajaamien karsinoiden sisällä tapahtuva internetkokemus ei suoranaisesti nostata päätä pilviin tai kannusta innovointiin. Jossakin kohtaa optimismi ja kokeilunhalu menivät hukkaan. Mutta milloin?
Tampereen yliopistolla työskentelevä markkinoinnin post doc -tutkija Johanna Horppu on perehtynyt työssään kuluttajien ja teknologioiden välisiin suhteisiin sekä esimerkiksi kirjoittanut tulevaisuuden teknologiavisioista. Parhaillaan Horppu
tutkii digitaalista ylikulutusta osana Helsingin yliopiston Greener Bits -tutkimushanketta.
Hän allekirjoittaa ajatuksen siitä, että vallitsevissa tulevaisuuden teknologiavisioissa on havaittavissa jyrkkä käänne negatiivisempaan.
“Kyllä teknologiatrendien negatiivisista puolista puhutaan nykyään enemmän. 1990-luvulla tai vielä 2000-luvun teknologiabuumin aikaan näkemykset ovat olleet paljon positiivisempia”, Horppu sanoo.
Tulevaisuuden teknologiavisioita muovaavat Horpun mukaan esimerkiksi se, miten mediassa tai popkulttuurissa käsitellään uusia innovaatioita. Yksi osapuoli keskustelussa ovat myös teknologioiden kehittäjät ja tarjoajat itse.
“Monet utopistiset ajatukset uusista teknologioista on syötetty kuluttajalle suoraan Piilaaksosta. Sitä kautta meihin on iskostunut ajatus siitä, että suuret yhteiskunnalliset ongelmat ovat ratkaistavissa tarjolla olevien teknologioiden avulla”, Horppu sanoo.
Brändäys ja
bisnes ristiriidassa
Piilaakson pöhinään on kuitenkin vielä matkaa aikaisen internetin häröilyfoorumeilta. 2000-luvun puoli-
väliin mennessä internetin työkaluista oli tullut helppokäyttöisempiä, ja W. David Marxin mukaan ne alkoivat kiinnostaa myös kaupallisia tahoja. Perinteisen median normeista riippumattoman tiedonvälityksen mahdollisuus oli kutkuttava.
Ensimmäisiä interaktiivisen ja saavutettavan Web 2.0:n hittituotteita olivat tietenkin julkkisjuorut ja porno. Internetissä nähtiin kuitenkin potentiaalia myös aitoon vaikuttamiseen ja uskottavaan bisnekseen. Anonymiteetti, riippumattomuus ja tavoitettavuus haluttiin valjastaa johonkin merkittävään.
2010-luvulle siirryttäessä sosiaa-
lisen median alustat kuten Facebook ja Twitter alettiin nähdä informaation saavuttamista ja levittämistä demokratisoivina toimijoina. Vuonna 2011 niin sanotun arabikevään vallankumoukset Tunisisassa ja Egyptissä yhdistettiin mediassa edellä mainittuihin alustoihin, sillä niiden välityksellä oli tapahtunut paljon järjestäytymistä.
Aikaisen internetin anarkistinen eetos, tai ainakin vaikutelma siitä haluttiin säilyttää silloinkin, kun sen työkaluja oltiin valjastamassa vakavasti otettavaan liiketoimintaan. Mark Zuckerberg erottautui perinteisistä ja tunkkaisista toimitusjohtajista
"2000-luvun alussa digitalisaation negatiivisia vaikutuksia ei vielä ajateltu yhtä paljon. Pitkään digitalisaatio nähtiin
ratkaisuna esimerkiksi ekokriisiin."
arkisella pukeutumisellaan. Google tuli tunnetuksi rennosta työpaikkakulttuuristaan ja aikuisten leikkipuistoja muistuttavista toimitiloistaan.
Edistyksellisen imagon ja kylmän miljardibisneksen sovittaminen toisiinsa ei kuitenkaan aina onnistu. Johanna Horpun mukaan luottamusta digijätteihin on 2010-luvulla rapauttanut muun muassa kasvava tietoisuus datankeräyksen ja sillä tehtävän bisneksen todellisuudesta.
“Esimerkiksi Edward Snowdenin ja Wikileaksin tiedonkeruupaljastukset tai Cambridge Analytica -skandaali käänsivät yleisiä narratiiveja kriittisempään suuntaan”, Horppu sanoo.
Merkkejä vastareaktiosta voi etsiä populaarikulttuurista. Horppu nostaa esimerkeiksi Netflixin Black Mirror -sarjan ja The Social Dilemma -dokumentin (2020) myöhemmin saavuttaman suuren suosion.
Digisektorin edistyksellinen ulkokuori vaikuttaa murtuneen samalla, kun kuluttajat oivalsivat kuuluisan kliseen: mikäli et maksa siitä, olet itse tuote. Tavan tallaaja ei välttämättä enää luota teknologiamoguleihin suunnannäyttäjinä, eikä kaikkialle ulottuva digitalisaatio enää enteile vapautta ja hyvinvointia. Kaiken takana olikin vain datakeskus.
Aineettomalla on raskas taakka
Myös kasvava ympäristötietoisuus on ollut suuri takaisku tekno-optimis-
mille. Johanna Horppu muistuttaa, että teknologisista innovaatioista on helppo puhua yltiöpositiivisesti silloin, kun ne ovat vielä uusia.
“2000-luvun alussa digitalisaation negatiivisia vaikutuksia ei vielä ajateltu yhtä paljon. Pitkään digitalisaatio nähtiin ratkaisuna esimerkiksi ekokriisiin. Yleisen ympäristötietoisuuden lisääntyessä negatiiviset vaikutukset on huomattu, ja vaikkapa datakeskusten kuluttamasta energiasta on alettu puhumaan enemmän”, Horppu sanoo.
Helsingin yliopiston Greener Bits -tutkimushanke tutkii niin sanotun digitaalisen liiallisuuden (digital excess) vaikutuksia ihmiseen ja ympäristöön. Digitaalisella liiallisuudella tarkoitetaan digitaalisen kulutuksen yltäkylläisyyttä: satoja sähköpostiin tulvivia viestejä, striimauspalveluiden loputonta tarjontaa, tekoälylle jatkuvasti syötettäviä komentoja.
Johanna Horppu tutkii hankkeessa digitaalista ylikulutusta ihmisen arjessa. Osa tutkimukseen osallistuneista ei aikaisemmin ole tajunnut huomioida digitaalista liiallisuutta, osa taas on kertonut väsymyksen ja kuormituksen kokemuksista.
Tutkimuksessa tarkastellaan myös erilaisten digitaalisten palveluiden käytön hiilijalanjälkeä.
“Pitkään on saatettu ajatella, että tällainen yltäkylläisyys ei haittaa, koska se on aineetonta. Todellisuus on, että digitaalisella ylikulutuksella on materiaalinen puoli, joka vaikuttaa myös ympäristöön”, Horppu toteaa.
“Teknologia ei vain tapahdu meille tyhjästä”
Johanna Horppu uskoo kaikesta huolimatta, että kollektiivisten pettymysten lannistamista teknologiavisioista on vielä mahdollista palata optimistisempiin näkymiin.
“Ajattelen, että tarvitaan realistisia näkökulmia. Uskon tutkijoiden roolin olevan siinä tärkeä. Vahva kritiikki ilman vastapainoa ylläpitää illuusiota siitä, että vaikkapa tekoälyn kaltaiset teknologiat ovat elämää suurempia”, Horppu sanoo.
Lamauttavan digitaalisen yltäkylläisyyden ajassa hän kokee tärkeänä korostaa juuri ihmisen omaa päätösvaltaa.
“Ihmisen omasta toimijuudesta ja ajattelusta on tärkeä pitää kiinni, eikä esimerkiksi ulkoistaa sitä teknologioille. Meillä on ihmiskuntana mahdollisuus päättää, mitkä tärkeät tehtävät kuuluvat yhä ihmisille”, Horppu toteaa.
Ehkä aikaisen internetin auktoriteetteja kyseenalaistavasta autonomisuuden eetoksesta on yhä mahdollista ammentaa. Ihmiset kaipaavat tekno-optimistisempien aikojen toiveikkuutta, mutteivät valmiiksi pakattuna ja tuotteistettuna. Onneksi ratkaisut voivat löytyä läheltä.
“Loppujen lopuksi ihmiset kehittävät ja käyttöönottavat teknologioita. Teknologia itsessään ei vain tapahdu meille tyhjästä”, Johanna Horppu sanoo.
KOLUMNI
Teksti: Miira Parhiala
Kuva: Pauliina Lindell
Yhden opiskeluoikeuden sääntö ei toimi
“JOS TÄMÄ EI RIITÄ, niin en tiedä mikä”, ystäväni pohtii brunssipöy dän ääressä.
Puhumme työllistymistilan teesta.
Olemme molemmat työskennelleet ahkerasti opintojemme aikana. Olemme kumpikin aloittaneet ammattikorkeakoulututkinnot yliopisto-opintojemme oheen, ikään kuin turvataksemme tu levaisuutemme. Meillä on jär jestöpestejä, on käytyjä koulutuk sia, on kaikenlaista puhdetta, jolla haluamme osoittaa tekevämme vielä enemmän kuin tarvitsisi.
Silti tiedämme, että tämäkään ei välttämättä riitä. Työttömyyden koura voi kahmaista meidätkin.
OLIKO ENNEN PAREMMIN? En osaa sanoa. Mutta ainakin yksi asia oli toisin: luottamus tulevaan.
Vuoden 2025 Nuorisobarometrin mukaan vain noin 62 prosenttia nuorista suhtautuu myönteisesti omaan tulevaisuuteensa, kun vielä kymmenen vuotta sitten yli 80 prosenttia näki tulevaisuutensa valoisana.
Ennen nuoret opiskelivat mitä halusivat. Nyt minä ja monet muut koemme syyllisyyttä opiskeltuamme sitä, mitä halusimme. Mitä ajattelin-
kaan, kun valitsin valtio-opin? Mihin kuvittelin työllistyväni?
Itsesyytökset eivät synny tyhjiössä. Julkisessa keskustelussa pilkataan toistuvasti humanistien – ja usein myös yhteiskuntatieteilijöiden – koulutusvalintoja. Työtön humanisti on vakiintunut sanapari. Katse kääntyy yksilöön: olisi pitänyt valita paremmin.
Mutta tämä selitys ei enää kanna: työttömyys on kasvanut lähes kaikilla aloilla. Kyse ei ole yksilön virheistä, vaan rakenteellisesta ongelmasta. Minä yritin korjata valintaani aloittamalla sairaanhoitajaopinnot
yliopiston rinnalle. En vain kiinnostuksesta, vaan varmistaakseni, että jossain olisi töitä.
Tähän asti tällainen kahden tutkinnon opiskelu on ollut mahdollista. Jatkossa näin ei välttämättä ole. Hallituksen ajama yhden opiskeluoikeuden sääntö tarkoittaa, että uuden opiskelupaikan vastaanottaminen edellyttää luopumista vanhasta. Se vaikeuttaa alanvaihtoa sekä rajoittaa mahdollisuutta yhdistää aloja ja rakentaa monialaista osaamista.
Muutos voi kuulostaa tekniseltä, mutta ei ole sitä. Se on arvovalinta. Nuorilta odotetaan joustavuutta ja sopeutumiskykyä, mutta samalla heidän liikkumatilaansa kavennetaan. Jos valitset väärin, se on sinun virheesi.
Brunssipöydässä ystäväni huokaa uudelleen: “Jos tämä ei riitä, niin en tiedä mikä.”
En minäkään tiedä. Mutta tiedän, että epävarmuus ei vähene rajaamalla niitä keinoja, joilla sitä yritämme hallita.
Kirjoittaja on työtön kokki, sairaanhoitajaopiskelija ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti.
NUORILTA ODOTETAAN JOUSTAVUUTTA JA SOPEUTUMISKYKYÄ, MUTTA SAMALLA HEIDÄN LIIKKUMATILAANSA KAVENNETAAN.
JOS VALITSET VÄÄRIN, SE ON SINUN VIRHEESI.
Teksti ja kuvat:
Helmi Isotupa
Tilaisuus itse tekemiselle
Arttu Leppäaho: ”Diplomityöni käsittelee näköesteen poistojärjestelmää. Siinä käytetään digitaalista kuvankäsittelyä yhdistämällä yhdestä ympäristöstä kuvamateriaalia useista näkökulmista. Lisäksi syvyysdatan avulla tehdään 3D-malli, jota voidaan katsella eri kulmista. Mallista voi jättää osia näkymättömäksi ja siten nähdä niiden läpi. Ajatuksena oli, että tätä voitaisiin käyttää liikenneturvallisuudessa ajoavustusjärjestelmänä, jotta autojen läpi ja niiden eri puolille voisi nähdä.
Työn aloittamisen aikoihin mietimme yhdessä diplomityöni aihetta yliopiston tutkimusryhmässä, jossa olen töissä. Valitsin monista aihevaihtoehdoista juuri tämän siksi, että se liittyi jo tekemääni työhön ja olisi helpoin. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä muutaman kuukauden päästä aloittamisesta tuli yllättäen kiireitä tutkimustöiden ja kurssien kanssa. En tiedä olisinko saanut työtä yhtä nopeasti tehtyä, jos olisin valinnut toisen aiheen.
Aloitin sillä ajatuksella, että kirjoitan ylös kaikkea mahdollista, mitä aiheesta keksin. Alussa olin varannut paljon aikaa kirjoittamiselle. Keskittymiseen auttoi yliopistolle tuleminen, jolloin työskentelylle oli oma tila. Halusin käyttää diplomityön tilaisuutena näyttää mitä kaikkea olen oppinut ja tehdä mahdollisimman paljon itse. En halunnut käyttää tekoälyä, joten kirjoitin esimerkiksi tekstin ilman kieliopin tarkistusta sekä tein kuvat, minkä myös opettelin samalla.
Vaikka sain tekstiä aikaiseksi, minulta kesti kauan yhdistää se kokonaiseksi paketiksi. Kokonaisuuden hahmottaminen ja miettiminen oli vaikeaa, joten jouduin myöhemmin järjestelemään ja kirjoittamaan useita kohtia uudelleen. Sitä kannattaa siis miettiä aiemmin, koska itseäni se olisi varmasti auttanut.”
DIPPA
Otsikko: Advanced Driver Assistance System for Occlusion Removal: From System Design to Software-in-theLoop Testing
Ala: Tietotekniikka
Mitta: 74 sivua
Kauan kesti: Noin puolitoista vuotta, jonka välissä puolen vuoden tauko.
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1–5? 4.
Seminaareista tukea ja jutteluseuraa
Emilia Marttinen: ”Gradussani tarkastelin tyytyväisyyden ja yhdenvertaisuuskäsitysten yhteyttä ja vertailin sitä, onko yhteyksien välillä eroja eri terveydenhuoltojärjestelmissä. Käsittelin useita maita, jotka luokittelin teoreettisen viitekehyksen perusteella neljään eri tyyppiin. Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä ja sen ongelmista on puhuttu paljon julkisessa keskustelussa, ja siitä sain idean. Alun perin halusin verrata muita maita Suomen hankalaan tilanteeseen, mutta lopulta en edes erityisemmin paneutunut siihen.
Kun lähdin seminaareihin, minulla ei ollut kovin tarkkaa ideaa. Tiesin seminaarin kestävän vuoden, joten en kokenut kiirettä. Siksi kunnolla alkuun pääsemisessä meni aikaa, koska sille ei ollut vielä kovaa aikapainetta. Seminaaritapaaminen oli kerran kuussa. Siellä annettiin työskentelylle vapautta ja työtä sai edistää omaan tahtiin, mikä tuntui hyvältä. Seminaarit olivat itselleni todella antoisia, vaikka se joskus mielletäänkin ”pakolliseksi pahaksi”. Sain sieltä paljon tukea ja oli kivaa tavata ja jutella muiden kanssa.
Työtä varten oli valmis tilastoaineisto. Tykkään paljon tilastoanalyysin tekemisestä, ja se oli ehdottomasti työn paras osuus. Kirjallisuuskatsaus ei ollut niin mieluisaa, mutta kyllä se siinä sivussa meni. Aluksi suhtautumiseni työhön oli, että se pitää vain tehdä, mutta loppupeleissä siitä tulikin itselle tärkeä projekti.
Tiedän itseni ja tekemiseni hyvin enkä koe oppineeni uutta. Ajankäytön hallinta tuntui kuitenkin välillä hankalalta. Huomasin, että soimasin itseäni siitä ja omista työtavoista, mutta se on turhaa eikä kannata. Tärkeintä on, että työ tulee tehtyä.”
GRADU
Otsikko: Tyytyväisyyden ja yhdenvertaisuuskäsitysten yhteys terveydenhuoltojärjestelmissä
Ala: Yhteiskuntatutkimus
Mitta: 58 sivua
Kauan kesti: Vuoden
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1–5? “Jälkikäteen ehkä 3,5. Varsinkin loppuvaiheessa oli aika tuskaa.”
Värikartta sisimpään?
Teksti: Emilia Karvonen ja Vilma Mehtonen
Kuvitus: Vilma Mehtonen
KASARILTA TUTTU
VÄRIANALYYSI
ON UUDESSA NOSTEESSA, MUTTA MENETELMÄN PÄTEVYYS
MIETITYTTÄÄ. TOIMITTAJA POIKKESI
KAUNEUSSALONKIIN JA SELVITTI, MITEN VÄRIANALYYSI TOIMII JA
MENEEKÖ VAATEKAAPPI UUSIKSI.
I
stun peilin edessä kirkkaassa keinovalossa.
”Hommahan siis etenee niin, että katotaan sulle niitä parhaimpia värejä. Tässä seurataan sun ihon, silmien ja hiusten sävyä.”
Seuraavan puolentoista tunnin ajan tuijotan, kun meikittömien kasvojeni alle asetellaan erivärisiä kankaita.
Värianalyytikko Elina Kymäläinen kommentoi värien vaikutuksia ulkonäkööni suorasukaisesti mutta tahdikkaasti. Huonot värit ovat ”aivan siis krooh”, ”vähän mummo”, ”ihan seinäruusu”. Kylmässä vaaleansini-
sessä menen ”harmaaksi ja kerran pestyksi”. Kun pääsemme lähemmäs minulle sopivia sävyjä, tunnelma muuttuu: ”Tässä tapahtuu se, että… Hello! It’s me!”
Viime vuosina uuden suosion kokenut värianalyysi lupaa löytää asiakkaalle imartelevimmat värit pukeutumiseen ja meikkaamiseen. Alun perin 1980-luvulla trendanneessa palvelussa ihmiset on jaettu ihon, silmien ja hiusten sävyn perusteella perinteisesti neljään eri värivuodenaikaan: kevääseen, kesään, syksyyn ja talveen. Värianalyysin toinen aalto on saanut alkunsa pitkälti somessa.
Värianalyysiä voi opiskella esimerkiksi osana pukeutumisneuvojan erikoisammattitutkintoa, mutta ala ei ole säännelty. Periaatteessa kuka tahansa voi ryhtyä ammattiin ja myös tarjota koulutuksia. Tähän nähden Kymäläinen painottaa aistipohjaisen osaamisen tärkeyttä ammatissa.
”Värianalyytikolla pitää olla tarkka värisilmä. Kaikki eivät esimerkiksi erota viileää ja lämmintä sävyä toisistaan. Jos tällainen ihminen tekee värianalyysin, on suuri riski, ettei lopputulos ole totuudenmukainen.”
Värikankaiden kahistessa alan pohtia järjestelmän pitävyyttä. Onko värianalyysi huuhaata vai voiko siitä hyötyä? Mitä jos ihminen on henkisesti talvi, mutta värianalyysin mukaan kesä? Kumman silmä on
loppupeleissä luotettavampi: värianalyytikon vai asiakkaan oma?
Kaunis, mutta väärissä väreissä?
Vaikka otan vastaan arvioita silmänalusten tummumisesta ja leuan katoamisesta, Kymäläinen saa aikaan olon, että kyse on väreistä eikä minusta. Olen lähes joka sävyn kohdalla samaa mieltä hänen kanssaan. Jotkut imevät minusta värin pois ja tekevät ihosta pahimmillaan sairaalloisen kellertävän, toiset taas tuovat hiuksiin kultaista lämpöä ja saavat ihon näyttämään terveen verevältä.
Suhtautumiseni joihinkin minulle “sopiviin” väreihin on kuitenkin ristiriitainen. Vaikka neonvihreä, fuksia ja sinapinkeltainen korostavat parhaita puoliani, en koe niitä omikseni. Kun kirkkaita sävyjä mallataan kasvojani vasten, tunnen ristiriitaisuutta: persoonani ei ole yhtä räiskyvä. Vaikka objektiiviseen väriteoriaan pohjautuvan värianalyysin pitäisi löytää minulle ne “oikeat” värit, tielle tulevat –ikävä kyllä – omat mieltymykset.
Sveitsiläinen Bauhaus-koulukunnassa vaikuttanut, värioppia teoretisoinut maalari Johannes Itten kirjoitti teoksessaan The Art of Color (1961) subjektiivisista väreistä, joita kukin hänen oppilaansa luonnostaan hakeutui maalaustöissään käyttä-
LIKI TIETEELLISEKSI TOIMENPITEEKSI
KEHYSTETTYYN VÄRIANALYYSIIN
PEREHTYESSÄ TULEEKIN VAIKUTELMA,
ETTEIVÄT OMAT MIELTYMYKSET RIITÄ,
VAAN HYVÄN MAUN JA OIKEAN TIEDON
ÄÄRELLE PÄÄSEE VASTA KULUTTAMALLA.
mään. Itten ajatteli näiden subjektiivisten värien heijastavan käyttäjänsä sisäistä olemusta.
Hänen mukaansa kullekin oppilaalle luontaiset subjektiiviset värit olivat tutun kuuloisesti luokiteltavissa joko kevään, kesän, syksyn ja talven värivuodenaikaan. Näitä toisistaan selvästi erottuvia värivuodenaikoja Itten piti taas todisteena yksilön maun ylittävästä järjestyksestä. Vaikka Itten ei varsinaisesti luokitellut ihmisiä värivuodenaikoihin ulkonäön perusteella, kirjan kuvituksessa esitellään blondin maalaamia kesäisiä pastellisävyjä. Kalpealle brunetille ominaisia taas ovat tummat ja kontrastiset talven sävyt.
Myös Elina Kymäläinen tunnistaa asiakkaan sisäisen kokemuksen merkityksen värien valinnassa. Hänen mukaansa värianalyytikon täytyy hakea väriperhe, joka oikeasti toimii. Hyvä värianalyytikko ei anna asiakkaan ohjata, mutta kuuntelee tätä.
Ulkonäkötyötä ja hemmottelua
Suihkussa käymisen, erinäisten ihokarvojen ajelemisen sekä puhtaiden vaatteiden vaihtamisen kaltaiset arkiset toimet ovat ulkonäkötyötä, jota lähes kaikki tekevät. Enemmän aikaa ja rahaa vaativia ulkonäkötyön muotoja edustavat esimerkiksi meikkaaminen, hiusten värjääminen ja plastiikkakirurgia – siinä missä värianalyysissä käyminenkin.
Ulkonäkötyö on sosiologisesti tarkasteltuna sukupuolittunut palkatto-
man työn muoto. Usein työpaikoilla pätee sanomaton sääntö siitä, millä tavalla naistyöntekijän kuuluisi olla laittautunut. Siinä missä miehiltä vaaditaan usein vain yleistä siisteyttä, meikkaamatta ja hiuksia laittamatta tullut nainen alittaa monen työpaikan ulkonäkövaatimukset.
Kymäläisen arvio värianalyysiasiakkaidensa sukupuolijakaumasta ei yllätä: 95 % heistä on naisia.
Kaikki ulkonäkötyö ei ole kuitenkaan samanarvoista: näkyvään plastiikkakirurgiaan suhtaudutaan eri tavalla kuin kampaamokäyntiin. Eräs ulkonäkötyön ja hyvän maun vaatimuksista näyttäisikin olevan luonnollisuus ja vaivattomuus: työtä on tehtävä, mutta se ei saa näkyä liikaa. Lisäksi Suomessa vallitsee vaatimattomuuden hyve, ja ulkonäön tietoista hyödyntämistä etenkin taloudellisen edun tavoittelemiseksi paheksutaan.
Tällaiset vaatimukset voivat hyvinkin olla värianalyysin suosion takana. Palvelun luonteeseen kuuluu, että kauneus ikään kuin jalostetaan asiakkaasta esiin sen sijaan, että ruumiiseen kajottaisiin ja sitä muunneltaisiin. Jotkut palveluntarjoajat luonnehtivatkin värianalyysiä luonnollisena kasvojenkohotuksena. Värianalyysi sopii ulkonäkötyön muotona täydellisesti luonnollisuuden vaatimuksiin, sillä se ei jätä minkäänlaisia jälkiä itsestään.
Ei kuitenkaan olisi totuudenmukaista mieltää värianalyysissa käymistä yksinomaan ulkonäkötyöksi. Värianalyysipenkissä istuminen ei tunnu puurtamiselta – päinvastoin,
on hauskaa ja vähän syntisen tuntuista lähteä keskellä päivää kaupungille kuluttamaan kauneuspalveluita Sinkkuelämää-hengessä. Palvelun hinta – 219 euroa – rajaa kuitenkin asiakasryhmänä pois köyhät opiskelijat, enkä itsekään todennäköisesti olisi kokemassa tätä lystiä ilman äidiltä joululahjaksi saatua lahjakorttia.
Silmät eivät valehtele, vai valehtelevatko sittenkin?
Värianalyysissä houkuttaa sen väitetty objektiivisuus ja totuudellisuus: tässä sinulle värit, joissa olet kauneimmillasi. Liki tieteelliseksi toimenpiteeksi kehystettyyn värianalyysiin perehtyessä tuleekin vaikutelma, etteivät omat mieltymykset riitä, vaan hyvän maun ja oikean tiedon äärelle pääsee vasta kuluttamalla. Monesti kerrotaan, että kävijän vaatekaappi menee uusiksi värianalyysin jälkeen oman lempivärin osoittautuessa “vääräksi”.
Kymäläinen ei näe asiakkaan värien valitsemista yksiselitteisesti: hänen palvelussaan ammattilaisen rooli ei ole sanella ylhäältä päin, vaan pikemminkin osata katsoa tarkkaan ja ohjata tarvittaessa vaihtoehtoisiin suuntiin.
”Asiakas itse saattaa katsoa vain itse värejä ja joko tykätä niistä tai ei. Ammattilainen osaa katsoa niitä asioita, joita asiakas ei välttämättä osaa.”
Kymäläinen muistaa kerran, kun asiakas oli vahvasti eri mieltä tuloksesta. Asiakas oli hänen mukaansa selvästi syksyn väriperheessä, mutta
halusi pukeutua pastellin sävyihin. Värianalyysin aikana kävi ilmi, että asiakas oli räiskyvä persoona ja häntä oli lapsuudesta asti koetettu pienentää ja vaientaa. Tämän myötä asiakas oli pukeutunut läpi ikänsä hailakasti ja huomaamattomasti. Asiakas hyväksyi saamansa tummemman väripaletin vastahakoisesti.
”Mutta jos totean asiakkaan kevääksi ja hän haluaa mukaansa talven väripaletin, niin kuka minä olen sitä estämään.”
Värianalyysi on tehnyt paluun myös sosiaalisen median filttereissä, joilla monet selvittävät oman värivuodenaikansa itse. Kymäläinen suhtautuu filttereihin skeptisesti, koska puhelin saattaa vääristää värejä ja valoja. Lisäksi ammattilainen tuo analyysiin edellä mainittua perspektiiviä, jota filtteri ei tarjoa.
Erityisiä haasteita värianalyysissä vaikuttaa tuottavan tummempien ihojen luokittelu. Värianalyysin alulle panneena teoksena pidetyn Color Me Beautifulin (1980) kuvituksessa on yksi musta nainen, mutta sisältö tuntuu olevan suunnattu pääosin valkoisille. Värianalyysin keinoja onkin kritisoitu siitä, että mustat ja ruskeat ihmiset kategorisoidaan joko syksyiksi tai talviksi, vaikka Kymäläisenkin mukaan kaikkien ihoista ja hiuksis-
ta on löydettävissä värikartan kaikkia sävyjä ja kontrasteja. Siksi monet ovatkin itse kehittäneet palvelusta päivitettyjä, monipuolisemmin ihosävyjä kattavia versioita.
Kevät, eiku
Puolentoista tunnin sommittelun jälkeen minulle annettu väripaletti on kompromissi. Pitkälle värianalyysiin vaikuttaa siltä, että olen kevät. Tuon kuitenkin julki vastahakoisuuttani monia kevään räikeitä värejä kohtaan, ja niinpä värianalyytikko alkaa sommitella minulle hillitympiä sävyjä. Huojennun niistä ja saan mukaani pehmeän syksyn värikartan.
Värivuodenajat ovat toisilleen läheisiä: kumpikin on pohjasävyltään lämmin ja kontrastiltaan medium. Varsinainen muutos tapahtuu kirkkaista sävyistä murrettuihin, kuten oliivinvihreään, malvaan ja kullanruskeaan. En osaa arvioida, ovatko pehmeän syksyn värit kevään värejä enempää tai vähempää imartelevia, mutta ne tuntuvat kokonaisvaltaisesti omemmilta ja paremmilta.
Värianalyysin tulos – se, että “olen” “pehmeä syksy” – ei vavisuta minäkuvaani, mutta tieto eittämättä ohjaa tulevia vaateostoksiani. Värianalyysi teki tehtävänsä eli auttoi hahmotta-
maan, mikä värit sopivat minulle ja mitkä eivät. Lisäksi se todisti intuitioni oikeaksi: ennen värianalyysiä tekemäni nettitestin mukaan olin virheellisesti kesä, mutta silti omaan silmääni kylmät pastellisävyt päinvastoin imivät minusta värit.
Värianalyysi on julkisuuskuvaansa joustavampi järjestelmä – kukaan ei todellisuudessa ole selkeästi mikään yksi värivuodenaika. Kategoriat ovat huokoiset, mistä kertoo menetelmän jatkuva kehittyminen ja vuodenaikojen jakautuminen yhä lukuisempiin alavuodenaikoihin. Ja kuten omalla kohdallanikin kävi ilmi, asiakkaalle ”parhaat” värit eivät välttämättä täsmää tämän omaan makuun ja värianalyytikko joutuu tekemään korjausliikkeitä.
Jos olisin luottanut sokeasti auktoriteettiin ja uudistanut vaatekaappini kevään väriseksi, olisi lopputuloksena ollut vain kuori itsestäni. Parhaalta ihminen näyttää yleensä luottaessaan omaan visioonsa. Värianalyysiin ei siis kannata lähteä uuden identiteetin perässä, mutta pätevää tyylineuvontaa sieltä voi saada, kunhan vain on avoin uusille ideoille.
Se, onko moinen itse kullekin taloudellisesti järkevä päätös, on sitten asia erikseen. •
VÄRIANALYYSIN LYHYT OPPIMÄÄRÄ
Värianalyysin peruskategoriat ovat kevät, kesä, syksy ja talvi. Kevät ja syksy ovat iholtaan ja hiuksiltaan lämpimän sävyisiä, kesä ja talvi taas kylmän. Keväällä ja kesällä on vaaleampi iho tai hiukset, syksyllä ja talvella ne ovat tummemmat. Kullekin värivuodenajalle sopivat parhaiten tietynlaiset värit, esimerkiksi kesälle kylmän heleät ja syksylle lämpimän maanläheiset.
Jako on sittemmin jalostunut 12 värivuodenajan analyysiin, jossa tarkastellaan värien sävyn ja tummuuden lisäksi kylläisyyttä eli sitä, miten kirkkaita tai murrettuja värit ovat. Tässä tarkastelutavassa jokainen vuodenaika jakautuu kolmeen alakategoriaan: kirkas, lämmin ja vaalea kevät; pehmeä, vaalea ja viileä kesä; lämmin, tumma ja pehmeä syksy sekä kirkas, viileä ja tumma talvi.
Väriperheet voidaan jakaa myös 16 tai 24 osaan, mutta niistä on huonommin saatavilla asiakkaalle annettavien värikarttojen kaltaisia materiaaleja.
Harva istuu tiukasti yhteen kategoriaan. Käytännössä monille saattavat sopia eri värit useista lähekkäisistä väriperheistä.
Teksti: Oskari Helo
Kuva: Milo Kiviranta
NÄKÖKULMA
Toimittaja ei ole objektiivinen
Julkisessa keskustelussa on menty metsään siinä, että yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen viittaisi nimenomaan poliittisen agendan ajamiseen, kirjoittaa journalistiopiskelija Oskari Helo.
Istuin Tampereen journalistiikan opiskelijoiden ainejärjestö Vostok ry:n 33. vuosijuhlilla 20. maaliskuuta 2026, kun vieressäni istunut opiskelijakollega kuiskasi seurueellemme: kärkkäistä kolumneistaan tunnettu Sanna Ukkola on moittinut X:ssä toimittajaopiskelijoiden poliittista ajattelua. Ympärilläni hymyt hyytyivät. Jokainen meistä tiesi mistä tämä johtuu, ja mihin tämä johtaa.
Edellisenä päivänä yliopistolla käytiin läpi yhä julkaisemattoman Nordic Journalism Students 2025 -kyselyn ennakkotuloksia. Kyselyssä kartoitettiin pohjoismaalaisten toimittajaopiskelijoiden ajatuksia journalismin nykytilasta ja ideaaleista. Kymmenistä kysymyksistä yksi tai kaksi koski politiikkaa.
Yksityisestä ennakkotulosten läpikäyntitilaisuudesta otettiin muutamia kuvia, jotka lähetettiin Vostokin jäsenten Telegram-ryhmään. Ne vuodettiin sieltä Ukkolalle.
Mediakeskustelua kohauttanut huomio oli se, että noin 70 % suomalaisista journalistiopiskelijoista äänestäisi vihervasemmistopuolueita. Kirsikkana kakun päällä oli se, että vajaa puolet kyselyyn vastanneista oli vastannut, että he haluavat vaikuttaa journalismillaan yleisiin mielipiteisiin. Ja Herra paratkoon, 48 % opis-
kelijoista itse uskoo, että toimittajien poliittiset mieltymykset värittävät heidän raportointiaan!
Valitettavan monesta keskustelusta ja julkaisusta jäi puuttumaan tieto siitä, että Tampereelta kyselyyn vastanneista 97 % pitää uutisten ja tiedon puolueetonta välittämistä täysin tai osin toimittajan tehtävänä. Tampereella 17 % oli täysin tai osin sitä mieltä, että toimittajan rooliin kuuluu määrittää poliittista agendaa.
Kukaan aiheesta juttuja kirjoittanut toimittaja ei myöskään tajunnut kysyä asiasta journalistiopiskelijoilta itseltään ainakaan Tampereelta tai Jyväskylästä, eli opiskelijoiden näkökulma jäi jälleen kuulematta heistä puhuttaessa.
Miksi toimittaja haluaisi kertoa yleisölle maailmassa tapahtuvista asioista, jos ei vaikuttaakseen mielipiteisiin? Mielestäni julkisessa keskustelussa, analyyseissä ja podcasteissa on menty sivuun siinä, että kyselyn tulokset yleiseen mielipiteeseen vaikuttamisesta viittaisivat nimenomaan (usein vasemmistolaisen) poliittisen agendan ajamiseen.
Jos kirjoitan uutisen tai analyysin poliittisesta tai muuten puhuttavasta aiheesta, minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mihin suuntaan jutun lukijat siirtyisivät poliittisesti.
Haluan ainoastaan, että ihmiset muodostaisivat hyvin perustellun mielipiteen, sillä se on demokratian edellytys. Totuudellisen tiedon kertominen on myös mielipiteisiin vaikuttamista.
On täyttä fantasiaa kuvitella, etteivät poliittiset mieltymykset vaikuttaisi journalismiin, saati muuhun ulosantiin. Journalismia ohjaa objektiivisuuden ihanne, jonka mukaan toimittajan on pyrittävä mahdollisimman tasapuoliseen ulosantiin. Todellisuudessa kukaan ei voi olla täysin objektiivinen enkä odottaisi edes eduskunnan puhemieheltä samanlaista puolueettomuutta, jota toimittajilta tunnutaan vaadittavan. Uskonkin, että oman subjektiivisuutensa tunnistava toimittaja pystyy objektiivisempaan uutisointiin. Sen sijaan omat poliittiset mieltymyksensä kieltävä toimittaja kirjoittanee juuri niiden värittämänä.
Olen yksi kyselyyn vastanneista. Haluanko vaikuttaa journalismillani mielipiteisiin? Kyllä. Tiedostanko, että poliittiset mieltymykseni vaikuttavat uutisointiini? Takuulla vaikuttavat, sen kieltäminen olisi naiivia sokeutta. Entä lähdenkö vuoden päästä työharjoitteluun ajamaan poliittista agendaani? Mitäpä luulet.
Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden journalistiikan opiskelija, joka aikoo äänestää seuraavissakin vaaleissa.
Teksti: Milo Kiviranta
Mitä vittua?! Miksi yliopiston julkisiin asiakirjoihin on niin vaikea päästä käsiksi?
Tampereen yliopisto säilyttää toimielintensä asiakirjoja, esimerkiksi kokouksien esityslistoja ja pöytäkirjoja, Aarre-asianhallintajärjestelmässä. Yliopisto on julkinen laitos, joten tällaisten asiakirjojen on oltava tarvittaessa luettavissa.
Asiakirjoja voi kuitenkin selata vain yliopiston verkossa tai sitä simuloivalla VPN-yhteydellä. Tämän lisäksi palvelu vaatii Tuni-kirjautumisen. Asianhallintajärjestelmään ei ole helposti löydettävää linkkiä yliopiston Intranetin opiskelijanäkymässä.
Monet opiskelijat tai henkilökunnan jäsenet eivät edes tiedä järjestelmän olemassaolosta. Miksi julkiset asiakirjat on laitettu niin hankalaan piiloon?
Miksi yliopiston julkisiin asiakirjoihin on niin vaikea päästä käsiksi, yliopiston tiedonhallinnan erityisasiantuntija Jorma Viikki?
Asiakirjat ovat yliopistoyhteisön saatavilla Tuni-tunnusten takana. Julkiset asiakirjat ovat julkisia asiakirjoja, mutta niitä ei haluta pitää esillä yliopiston julkisella nettisivulla.
Miksi asiakirjoja pääsee lukemaan vain Tuni-verkossa tai Tuni-kirjautumisella?
Tällainen linjaus on tehty silloin, kun järjestelmä on hankittu. Se ei eroa siitä, miten asiakirjat ovat aikaisemmin olleet saatavilla. Mikäli Tuni-tunnuksia ei löydy, voi tarpeen tullen tehdä yliopistolle tietopyynnön.
Miksei Aarre-järjestelmään ole selkeää linkkiä esimerkiksi yliopiston
Intrassa?
Asianhallintajärjestelmään löytyy oikopolkujen kautta linkki varsinaiselle käyttäjäkunnalle, eli henkilökunnalle. Tällainen rajaus on tehty, koska kyseessä on hallinnollinen järjestelmä.
Onko asiakirjojen löytämisestä haluttu tehdä yhtä hankalaa kuin oikean aarteen metsästyksestä?
No ei, ei niitä ole tarkoitus piilotella. Yliopiston intressien mukaista ei ole, että tietoja on mahdottoman hankala löytää. Linjaukset liittyvät siihen, että asiakirjoilla on erilaisia määritteitä. Osa niistä voi sisältää henkilötietoja tai olla esimerkiksi salaisia tai osittain salaisia. Siksi täytyy rajoittaa sitä, kuka pääsee asiakirjoihin suoraan käsiksi kunnioittaen sekä julkisuuslakia että tietosuojaa. •
Kuvitus: Jaakko Leinonen
Wapun ikuistaja
Wapun ikuistaja
Kuva: Rowan van der Kaaden
Teksti: Helmi Isotupa
Suomen suurimman Wapun tallentaminen kokopitkäksi dokumenttielokuvaksi oli käytännössä yhden opiskelijan harteilla. Vaativa työ palkitsi tuomalla rohkeutta, iloa ja jopa tyttöystävän.
Maaliskuussa julkaistiin Suomen suurin Wappu-Dokkari 2025, joka on Tampereen ylioppilaskunnan tilaama kokopitkä dokumenttielokuva. Tarmo Ylivinkka on Wappudokkarin 2025 tekijä ja neljännen vuoden tietotekniikan opiskelija. Treyn ja Wapputiimin puolelta dokumentin tuottajina sekä Ylivinkan yhteyshenkilöinä toimivat Noora Hakulinen, Sami Perkiö ja Eino Suni. Käytännön videotuotanto oli yksin Ylivinkan harteilla.
Dokumentissa Ylivinkka kiertelee kuvaamassa Wapun tapahtumissa ja haastattelee juhlijoita sekä järjestäjiä. Dokumentista haluttiin erityisen näyttävä Tampereen Teekkareiden 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi sekä siksi, että Teekkariwapun elokuvan julkaisusta oli kulunut kymmenen vuotta.
Ylivinkka kertoo, että reilu vuosi sitten hän innostui dokumentoimaan opiskelijakulttuuria erityisesti vaakavideoiden muodossa.
”Olen seurannut paljon vierestä
Tampereen Teekkarikameroiden toimintaa ja halusin tuottaa elävää kuvaa samanlaisella intohimolla.”
Oman killan tapahtumissa hän otti ensimmäiset askeleet kohti tavoitettaan. Ylivinkka haluaa videoillaan esitellä Tampereen opiskelijayhteisön sisälle mahtuvaa kulttuuria, myös niille, joille se on täysin tuntematonta.
”Killan piireissä sain kannustusta, joka motivoi eteenpäin. Pyrin luomaan vuoden aikana kuvatuista videoista portfolion, jotta voisin sitten itsevarmuudella tarjoutua tekemään isomman projektin.”
Titen kiltahuoneella silloinen wappusihteeri Hiski Hämäläinen pyysi Ylivinkkaa kuvaamaan Suomen suurinta Wappua.
”Tuntui kuin tähdet olisivat kohdanneet, kun hallitustuttu päätyi wapputiimiin juuri silloin kun itse ajattelin Wappudokkarin tekemistä”, Ylivinkka muistelee.
Pienen pohdinnan jälkeen hän teki Treylle tarjouksen, joka hyväksyttiin. Ylivinkalle maksettiin projektista kolmetuhatta euroa.
Pakka pysyi kasassa ilman suunnittelua
Alun perin dokumentin oli tarkoitus kestää viisi minuuttia, mutta lopulta se venyi puolentoista tunnin pituisek-
si. Ylivinkka koki, ettei lyhyeen pätkään olisi saanut mahtumaan kaikkia hänen visioitaan, joiden toteuttamiseen häntä Treyn puolesta myös kannustettiin. Tekemiseen hänelle annettiin muutenkin melko vapaat kädet muutamia toiveita lukuun ottamatta. Esimerkiksi tietyt suurimmat tapahtumat, kuten lakitus ja teekkarikaste, haluttiin mukaan dokumenttiin.
Treyltä tuli myös idea siitä, että Wappudokkarissa seurataan neljää Teemunkierrosta suorittavaa opiskelijaa eli Wappustaraa.
”Wappustaroilta tuli kuvaushetkillä parhaita ideoita ja hauskimpia läppiä, jollaisia itse en olisi tullut edes ajatelleeksi”, Ylivinkka kertoo.
Kuvauspäiviä Ylivinkka ei pahemmin suunnitellut, sillä menoa oli mahdotonta ennustaa etukäteen.
”Suunnittelu oli eniten hermoilua”, Ylivinkka summaa.
Ideana oli ilmestyä tapahtumiin, seurata meininkiä ja kuvata mahdollisimman paljon. Ylivinkka halusi pysyä kärpäsenä katossa. Kuvauspäivät tuntuivat pitkiltä ja raskailta, mutta projekti eteni silti sulavasti ja pakka pysyi kasassa.
Sulavuudesta kertoo myös se, että erään haastattelun jälkeen Ylivinkka sopi ensitreffit nykyisen tyttöystävänsä kanssa.
”Muita kommelluksia Wappuna ei
Wappudokkari lukuina
25 tuntia videomateriaalia
1,2 teratavua tallennustilaa
21 Teemunkierros-leimaa
18 kuvauspäivää
1 Ilonaan hukattu linssisuoja
1 kalja kuvausten aikana
tainnut tapahtua, kuin tämä yksi, jossa ollaan vieläkin mukana”, Ylivinkka sanoo huvittuneena.
Yksin tekeminen stressasi
Joskus kuvauspaikkoihin etukäteen soittelu ja tilanteiden järjestäminen loi lisää stressiä. Wapun aikana käytännön asioista huolehtivasta työparista olisi ollut Ylivinkalle apua. Tällöin hän olisi voinut keskittyä täysillä kuvaamiseen.
”Rupesin jossain kohtaa miettimään, että miksi ihmeessä teen tätä itsekseni”, Ylivinkka naurahtaa.
Vastaavanlaisen projektin tekemisestä kiinnostuneille hän suosittelee ottamaan kavereita mukaan eri vastuualueiden jakamista varten.
”Työtaakan jakaminen on taito, joka helpottaa elämää.”
Koska videotuotanto käytännössä oli Ylivinkan omalla vastuulla, projektissa muutoin mukana olleiden sekä läheisten tuki tuntui tärkeältä. Dokkaria ei olisi myöskään voitu toteuttaa ilman lukuisia Wapun tapahtumia ja niiden tekijöitä. Tapahtumien kulisseissa pyörineenä ja järjestäjien juttuja kuunnelleena Ylivinkka toivoo, ettei niiden vaatimaa valtavaa työ-
määrää unohdettaisi.
18-päiväisen kuvausputken lisäksi editointi otti aikansa. Editointia Ylivinkka jatkoi lokakuuhun asti ja prosessista kertyi useita kokonaisia työpäiviä.
”Tyttöystäväni tarjosi paljon tukea kiireen keskellä ja sparrasi editointiin liittyvissä valinnoissa. Siitä olen erityisen kiitollinen.”
Wappudokkaria tehdessä oli hankala sovittaa yhteen työt, opiskelu ja dokkariprojekti. Se johti pienimuotoiseen loppuunpalamiseen. Ylivinkka kertoo pitäneensä dokkaria kuitenkin niin tärkeänä, että päätti karsia muista hommista saadakseen sen valmiiksi.
Kaikesta säädöstä ja henkisestä tuskailusta huolimatta projektista oli Ylivinkalle ehdottomasti enemmän iloa kuin taakkaa. Hänen mielestään on tärkeää tallentaa opiskelijatapahtumia, jotta muutkin kuin osallistujat voivat nähdä, mitä niissä tapahtuu.
Haastatteluista juhlafiilistä
Vaikka työtä oli paljon, Ylivinkka ehti nauttia juhlinnasta. Kameran takaa ja dokkari verukkeena hän huomasi
uskaltavansa lähestyä ihmisiä rohkeammin. Ylivinkan mukaan haastatteluista välittyvät ilo ja opiskelijoiden monipuoliset tavat juhlia Wappua.
Hän tunsi juhlivansa omaa juhlaa kuvatessaan ja kuunnellessaan ihmisten fiiliksiä tapahtumissa.
”Tämä oli niin uniikki tapa viettää Wappua, kun pääsin juttelemaan sen merkityksestä niin monen kanssa.”
Vuoden 2026 Wapusta ei ole suunnitteilla dokkaria. Treyn hallituksessa tänä vuonna vaikuttava Hiski Hämäläinen sanoo, että Wappudokkari 2025 oli kertaluontoinen projekti.
Ylivinkka voisi kuitenkin mielellään lähteä toteuttamaan urakkaa uudestaan, jos vain saisi resursseja tuotantotiimin perustamiseksi. Hän rohkaisee kokeilemaan videokuvaamista, vaikkapa matkapuhelimella. Esimerkiksi Wappu monine tapahtumineen on kuvaamiselle oiva tilaisuus. Lyhyetkin pätkät pienemmistä tapahtumista jättävät pysyvän jäljen opiskelijakulttuurista.
”Jos Wappudokkarin katsomisen jälkeen heräsi pienikin kipinä kuvaamiseen, niin sekin olisi iso voitto!” •
Tarmo Ylivinkka voisi tehdä Wappudokkarin uudestaankin, jos saisi lisää resursseja tuotantotiimin perustamiseen.
Kuva: Helmi Isotupa
Birger Kaipiainen, Orvokki (tekoaika ei selvillä) keramiikka Keskustakampus, Päätalo, 2. krs, A203a Juhlasalin aula Tampereen yliopisto
Seinien tuijottelua
TAMPEREEN YLIOPISTON KAMPUKSILLA ON LÄHES 1000 TAIDETEOSTA. NIIHIN EI VÄLTTÄMÄTTÄ KIINNITÄ ARJESSA HUOMIOTA, MUTTA YLIOPISTON TAIDE ON MYÖS HERÄTTÄNYT TUNTEITA.
Teksti ja kuvat: Aliina Ruuttunen
Abstrakteja värikuvioita, muotokuvia keski-ikäisistä miehistä, pitkä rivi sarjakuvavedoksia ja kummallisen muotoisia patsaita. Yliopiston kampuksilla on yhteensä lähes 1000 taideteosta. Teoksista osa on yliopiston ja yliopiston tukisäätiöiden hankkimia, osa taas kuuluu Valtion taideteostoimikunnalle, jonka taidetta sijoitetaan valtion laitoksiin, virastoihin ja yliopistoille. Joitakin teoksia on
saatu yliopistolle myös lahjoituksina. Teoksista suurin osa, noin 600 teosta, on sijoitettu keskustakampukselle. Kokoelmainventaarion keskustakampuksella viime syksynä tehnyt palveluassistentti Eva Kärki toteaa, että taiteen seinille saamiseksi on tarvittu taiteesta kiinnostuneita ihmisiä. Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö ja Tampereen teknillinen yliopisto ovat tehneet vähemmän taidehankintoja kuin Tampereen yliopiston tukisäätiö ja Tampereen yliopisto. Tämän takia Hervannan kampukselle hankitun taiteen määrä on jäänyt pienemmäksi ja suurin osa Hervannassa olevasta taiteesta on Valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta.
Kärki huomauttaa, että myös tilojen ominaisuudet vaikuttavat hankittavan taiteen määrään.
“Keskustakampuksella on paljon
seinätilaa taiteelle toisin kuin Hervannassa, jossa rakennukset ovat erityyppisiä ja uusissakin rakennuksissa korostetaan paljon lasipintoja. Uudisrakennuksissa on myös siirtoseiniä ja lukuisia näyttöjä, jotka vähentävät ripustusmahdollisuuksia.”
Taideteosten sijoituspaikat elävät yliopiston muutosten mukana. Kun joistakin rakennuksista luovutaan, niissä sijainneille teoksille on löydettävä uusi paikka. 2000-luvulla taidetta on myös ripustettu aivan uusienkin rakennusten seinille esimerkiksi Kaupin kampuksella.
Rehtoreita ja sarjakuvaruutuja
Vanhimmat yliopiston taidekokoelman teokset ovat yli sata vuotta vanhoja. Kotimaiseen taiteeseen painot-
tunut kokoelma on karttunut vuosien saatossa ja sisältää esimerkiksi muotokuvia, öljymaalauksia, grafiikkaa ja veistoksia. Teoksia on noin 370:ltä taiteilijalta ja kokoelmassa on edustettuna useita paikallisia taiteilijoita.
Valtion taideteostoimikunta huomioi kokoelmansa teosten sijoittelussa muun muassa rakennuksen valmistumisaikakauden. Tämän takia Kaupin kampuksen Arvoon on sijoitettu taidetta tältä vuosituhannelta, esimerkiksi sarjakuvaserigrafioita. Hervannan kampuksen rakennukset ovat useilta eri vuosikymmeniltä, kuten myös siellä olevat taideteokset. Pääosin Hervannassa on 1960–1990-luvuilla valmistuneita teoksia.
Kampusten taiteessa on myös yhdistäviä tekijöitä: yliopistoilla on ollut tapana teettää muotokuvia rehtoreistaan ja muista henkilökunnan jäsenistä, ja näitä muotokuvia on kaikilla Tampereen kampuksilla.
Eva Kärki pohtii, että luultavasti monet yliopiston käyttäjät kiinnittävät huomiota taideteoksiin vasta jos jokin teos lähtee pois tai uusi teos laitetaan seinälle. Jotkut teokset ovat näkyvämpiä, toiset taas sulautuvat herkemmin osaksi sisustusta.
“Luulen, että ihmiset huomaisivat kyllä, jos seinät olisivat ihan valkoiset. Esimerkiksi Päätalon yläaula olisi aika karu tila, jos siellä ei olisi mitään teoksia. Julkinen taide tuo inhimillistä lämpöä tiloihin ja vaikuttaa ehkä
alitajuisesti, vaikka siihen ei kiinnittäisi muuten huomiota.”
Kärjen mielestä on tärkeää, ettei taide ole eristetty vain taidelaitoksiin tai museoihin, vaan että taideteokset olisivat osa mahdollisimman monen arkea. Hän huomauttaa, että kyseessä on myös saavutettavuuskysymys: kaikki eivät pääse tai mene muuten katsomaan taidetta.
Muisto merestä
Eva Kärki nimeää yhdeksi suosikikseen Päätalon yläaulassa sijaitsevan Birger Kaipiaisen Orvokki-teoksen. Hän toteaa sijoittelun olevan silmänisku Päätalon yläaulan historialle ja aulassa aiemmin sijainneelle Orvok-
g
GALLUP
KIINNITÄTKÖ HUOMIOTA YLIOPISTOLLA OLEVAAN TAITEESEEN?
Nea Oksanen
Mediatutkimus, 4. vuosi
Kiinnitän huomiota taiteeseen, mutta sitä on mielestäni aika vähäisesti ja sellaisissa paikoissa, joissa ei tule itse liikuttua. Ensimmäisenä teoksista mieleeni tulee rehtoreiden muotokuvat ja Päätalon yläaulan teokset. Taidetta saisi mielestäni olla enemmän, sillä se elävöittää ympäristöä, mutta liikakin on liikaa. Rauhattomia ja räikeitä teoksia en haluaisi seinille.
Lotta-Sofia Massenko
Journalistiikka, 2. vuosi
En oikein kiinnitä huomiota taiteeseen. Päätalon ulkoseinässä oleva valoteos, jossa liikkuu sanoja ja kuvia on mielestäni hieno ja Päätalo on mielestäni hieno jo itsessään, etenkin ne isot ikkunat. Taidetta pitäisi olla ehdottomasti enemmän. Olisi kivaa, jos opiskelijat saisivat tarjota omaa taidettaan yliopistolle ja että täällä olisi jotain ajankohtaisempaa ja uudempaa taidetta.
Reelika Toome
Sustainable urban development, social studies, 1. vuosi
Kiinnitän taiteeseen huomiota ja jos vain on aikaa jään katsomaan teoksia. Jos joku mieleenjäävä taideteos pitäisi sanoa sanoisin Hervannasta sen ulkona olevan Prisma-patsaan. Mielestäni taidetta voisi olla yliopistolla enemmän, vaikka sitä merkittävä määrä täällä onkin.
Teoksen tarina
HYVÄSTI, ORVOKKIMERI
Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, että keskustakampuksen Päätalon yläaulaan ilmestyi talvella keraaminen orvokki. Kyseessä on keramiikkataiteilija Birger Kaipiaisen (1915–1988) teos Orvokki. Näitä syvänsinisiä, kiiltäviä orvokkeja on aiemmin ollut yläaulan seinällä kymmenittäin, ja niiden lisäksi seinää ovat koristaneet useat sadat peilipalaset ja kaksi miljoonaa helmeä lähes yhdeksän metrin leveydellä. Yhdessä ne muodostavat keramiikkateoksen nimeltä Orvokkimeri. Kaipiaisen massiivisessa teoksessa orvokkien meren keskellä ui kuusi joutsenta: kolme valkoista ja kolme mustaa.
Orvokkimeri sijoitettiin Päätalon yläaulaan vuonna 1968 sen oltua edeltävänä vuonna osa Montrealin maailmannäyttelyä. Teoksen omistava Tampereen kaupunki sijoitti sen yliopistolle väliaikaisesti odottamaan hetkeä, jolloin kaupungilla olisi jokin oma julkinen rakennus, johon teos voitaisiin sijoittaa. Silloisen virastotalon, nykyisen kaupungintalon, laajennusosan valmistuttua 1970-luvun puolivälissä teos löysi paikkansa kaupunginvaltuuston istuntosalista ja sai lähteä yliopistolta.
kimeri-teokselle. Orvokki on saatu lahjoituksena Tampereen kaupungilta, joka tilasi Kaipiaiselta numeroidun sarjan orvokkeja lahjoitettavaksi eri tahoille. Teos sijaitsi aiemmin Pinni A:ssa, mutta rakennuksesta luovuttaessa teokselle oli löydettävä uusi paikka.
Kärki kertoo, että ajatuksena oli sijoittaa teos näkyvämmälle paikalle kuin ennen. Orvokkia mietittiin pitkään sijoitettavaksi Pinni B:hen, mutta teos ei tuntunut löytävän paikkaa rakennuksesta. Sopiva paikka keksittiin lopulta juurikin historian kautta:
“Totesin, että no tietenkin se ripustetaan sinne aulaan.” •
Juttuun on haastateltu Eva Kärjen lisäksi Valtion taideteostoimikunnan taidekoordinaattori Marjo Sarjasta. Lähteenä on käytetty myös Helsingin Sanomien arkistoa, Tampereen kaupunginhallituksen pöytäkirjoja ja kirjoja Murros ja mielikuva: Tampereen yliopisto 1960–2000 (Kaarninen, 2000) ja Birger Kaipiainen (Kalha, 2013).
Birger Kaipiaisen Orvokki erottuu joukosta Päätalon yläaulassa.
Konetalon pääaulassa värikkäät muodot katsovat toistensa peilikuvia Aarre Vatasen teoksessa Heijastuksia.
Orvokkimeren siirtoa vastustettiin niin yliopistolla kuin kaupunkilaisten keskuudessa ylipäätään, sillä teoksen koettiin olevan osa yliopistorakennusta. Erityisesti närkästymistä herätti se, että teos oli siirtymässä paikkaan, jonne ei ole avointa pääsyä. Yliopistolla aikaansa viettävien lisäksi teoksen pääsivät yliopistolla näkemään myös esimerkiksi ne kaupunkilaiset, jotka kävivät konserteissa juhlasalissa. Yliopiston työntekijät ja viranhaltijat laativat adressin, jossa vaadittiin teoksen säilyttämistä yliopistolla. Adressiin kerättiin yli 500 nimeä, joka tarkoitti tuolloin käytännössä kaikkia yliopiston työntekijöitä ja viranhaltijoita. Adressin yhteydessä kaupunginhallitukselle toimitetussa kirjelmässä Orvokkimeren sanottiin olevan “niitä harvoja [taideteoksia], jotka todella viehättävät suurta yleisöä”. Siirtoaikeet saivat ihmiset kirjoittamaan myös yleisönosastokirjoituksia. Teos herättää kaupunkilaisissa edelleen tunteita, ja siihen liittyvien sosiaalisen median postausten kommenttikentissä pyydetään yhä teoksen siirtämistä julkiselle paikalle.
Serigrafiavedoksia Kutikuti ry:n 10-vuotisjuhla-albumista Arvossa.
Teksti ja kuvat:
Opettaja, joka antaa pysähtyä
Nätyllä vierailevan Miiko Toiviaisen mukaan näyttelijäopiskelijoiden jaksamista koettelevat rakenteet, joissa vaatimukset kasvavat samaan aikaan kun resurssit kutistuvat. Siitä huolimatta Toiviainen pitää suomalaista näyttelijäntyön opetusta erittäin laadukkaana.
Teatteritaiteen tutkinto-ohjelman eli Nätyn toisen vuoden opiskelijat ovat puurtaneet kevään monologien parissa. Oma ääni -opintokokonaisuuteen kuuluvan monologikurssin ohjaavana opettajana on toiminut näyttelijä
Miiko Toiviainen. Hänen opettajaparinaan oli Nätyn yliopistonlehtori Ella Mettänen
”Opiskelijoiden tehtävänä oli dramatisoida itse valitsemansa teksti esitykseksi. Opettamisen lisäksi olen saanut toimia tavallaan myös heidän ohjaajanaan”, Miiko Toiviainen kertoo.
Vaikka monologien työstäminen on ollut varsin intensiivistä, on se myös antanut luvan pysähtyä yhden rajatun aiheen äärelle. Se on harvinaista ajassa, jossa opiskelijoita revitään usein moneen suuntaan samanaikaisesti.
”Tällä kurssilla opiskelijat ovat saaneet olla hyvällä tavalla itsekkäitä”, Toiviainen sanoo.
Merkityksen etsiminen vaatii tilaa, jota ei aina ole
Toiviaisen mukaan monologikurssi tuo opiskelijat kaiken teatterityön ytimessä olevan kysymyksen äärelle: mikä omassa työssä on tärkeää, ja miksi.
”Kun valinnanvarana on kaikki kotimainen kirjallisuus ja lavalla aikaa vain 10 minuuttia, ei siinä oikein ole muuta kompassia kuin se, mikä itselle on syystä tai toisesta tärkeää”, hän sanoo.
Merkitysten etsiminen vaatii kuitenkin aikaa ja henkistä kapasiteettia – resursseja, jotka eivät jakaudu opiskelijoille tasaisesti.
Toiviainen näkee nykyopiskelijoi-
Heidi Ahvenus
”NUORTEN UUPUMINEN EI OLE MITÄÄN TÄMÄN SUKUPOLVEN
HEIKKOUTTA, VAAN OIREILUA TÄSTÄ
MAHDOTTOMASTA
TILANTEESTA, JOSSA MONI JUURI NYT ON.”
den kantavan jo lähtökohtaisesti raskasta huolikuormaa. Tukileikkaukset aiheuttavat taloushuolia, töitä on vaikea löytää ja globaalien kriisien kuvasto on jatkuvasti läsnä.
Jos mikään tukiverkosto ei ota vastaan, tilanne voi käydä kestämättömäksi.
”Tiedän opiskelijoita, joilla ei ole varaa asua kesää omassa asunnossaan. Ihmisen on siis pakko jättäytyä kodittomaksi ja hankkia alivuokralainen.”
Kuormitus näkyy Toiviaisen mukaan näyttelijäopiskelijoiden arjessa väsymyksenä ja opiskeluun käytettävien resurssien niukkuutena. Jos opintojen ohessa on tehtävä töitä elääkseen, palautumisellekaan ei jää tilaa.
”Kotona ei välttämättä yksinkertaisesti ehdi tekemään töitä, eli läksyjä ei voi hirveästi antaa.”
Toiviainen arvioi nykyopiskelijalla menevän huomattavasti enemmän
energiaa pelkkään selviämiseen kuin hänellä omina opiskeluaikoinaan.
”Nuorten uupuminen ei ole mitään tämän sukupolven heikkoutta, vaan oireilua tästä mahdottomasta tilanteesta, jossa moni juuri nyt on.”
Tiedostavuuskin on työtä
Tämän päivän näyttelijäopiskelijoita Toiviainen kuvaa perin tiedostaviksi. Opiskelijat kantavat huolta siitä, millaisia tarinoita kerrotaan ja kenellä on oikeus kertoa niitä.
”Näitä asioita onkin tärkeää punnita, jotta ei esimerkiksi toisteta haitallisia stereotypioita näyttämöllä.”
Eettinen pohdinta on kuitenkin myös henkistä työtä, joka voi kuormittaa. Liiallinen pelko toisten loukkaamisesta tai väärinymmärretyksi tulemisesta voi lamaannuttaa.
”Tärkeintä on, että pystyy perustelemaan omat valintansa. Silti taiteessa on aina riski, että joku loukkaan-
tuu. Me emme voi suojella jokaista katsojaa vaikeilta tunteilta.”
Toiviaisen kokemuksen mukaan korkeakouluissa puhutaan vaikeista kysymyksistä myös osana opetusta. Turvallisemmassa harjoitustilassa ketään ei leimata, vaikka mokaisikin.
”Teatteri on vakavimmillaankin heittäytymistä mielikuvitusleikkiin, jossa täytyy voida säilyttää myös ilo.”
Ensin näkyvyys, sitten rooli?
Ympäröivä maailma muovaa myös näyttelijän työtä. Digitalisaatio ei ehkä suuremmin horjuta teatterin perinteistä ydintä, mutta se luo alalla työskentelevälle uudenlaisia vaatimuksia.
Roolituksissa annetaan yhä enemmän painoarvoa sille, ovatko näyttelijän kasvot yleisölle ennestään tutut. Tunnettuus saatetaan nostaa jopa erikoisosaamisen edelle.
”TÄRKEINTÄ
ON, ETTÄ PYSTYY
PERUSTELEMAAN OMAT VALINTANSA.
SILTI TAITEESSA ON AINA RISKI, ETTÄ
JOKU LOUKKAANTUU. ME EMME
VOI SUOJELLA JOKAISTA KATSOJAA
VAIKEILTA TUNTEILTA.”
“Joissain Broadwayn ja West Endin esityksissä tuntuu, ettei laulutaitokaan ole olennainen, jos musikaalin päärooli on nähty suositussa elokuvassa tai sarjassa. Ja kyllä täällä Suomessakin paine myydä lippuja tuntuu silloin tällöin puskevan roolivalintojen kärkeen”, Toiviainen sanoo.
Asetelma luo painetta profiloitumiseen jo opintojen aikana. Some avaa väylän itsensä markkinointiin, mutta tuottaa myös lisätyötä, josta ei makseta palkkaa tai myönnetä opintopisteitä.
Toiviaisenkin mielestä ristiriita on ilmeinen: näkyvyys auttaa, mutta sen rakentaminen kuormittaa.
”Taidolla on silti yhä väliä. Valtaosa
alalla tekee edelleen päätöksensä sen pohjalta, mitä näyttelijä osaa ja miten hyvin hän rooliin soveltuu. Eivätkä monet menestyneet näyttelijät ole somessa ollenkaan.”
Leikkaukset kurittavat taiteen korkeakoulutusta
Jos opiskelijat kärsivät leikkauksista, niin tekee myös koko taiteen korkeakoulutus. Kompromisseja, vähentämistä ja kutistamista ja ylityötunteja raatavia opettajia, Toiviainen kuvailee. Samalla vastuu pärjäämisestä siirtyy yhä enemmän yksilölle.
Kaikesta huolimatta Toiviainen pitää suomalaista näyttelijäntyön ope-
Miiko Toiviainen
• Syntynyt 1989.
tusta tasoltaan erittäin laadukkaana.
”Täällä on valtavasti intohimoa ja osaamista opettaa, mutta myös uteliaisuutta oppia uusilta sukupolvilta.”
Kehityskohteitakin toki löytyy: oppilaitosten välisessä yhteistyössä piilee hyödyntämätöntä potentiaalia, ja koulutuksen saavutettavuutta tulisi kehittää.
”Moninaisuus on rikkaus, joka hyödyttää ja vapauttaa kaikkia.”
Huhtikuussa Nätyn opiskelijat toivat monologinsa lavalle Tampereella ja Helsingissä. Vaikka arki kuormittaa ja resurssit ovat niukkoja, taidetta tehdään silti. •
• Ohjaavana opettajana Nätyn Monologi-opintojaksolla keväällä 2026.
• Opiskellut Lahden Musiikki- ja draamainstituutissa, Teatterikorkeakoulussa ja Lontoon Mountview Academy of Theatre Artsissa.
• Palkittu Vuoden teatterinäyttelijänä 2020 monologistaan Kepeä elämäni
