K

olmen kampuksen tilojen nykytilanteet ja muutossuunnitelmat herättävät opiskelijoissa ärtymystä ja hämmennystä, kun moukarin uhan alla ovat jo valmiiksi kortilla olevat opiskelu- ja järjestötilat. Tarjolla on kuitenkin vain jargonia, toimitilaohjelmaa, toteutumatonta yhteisödialogia, jatkovalmistelua, luonnoskaavioita sekä koronan- ja aataminaikaista käyttöastedataa. Kehityksen nykytilanne ja tulevat vaiheet ovat monelta hukassa, mutta huolia riittää.

Hervannan kampuksen Päärakennuksessa lienee yksi korkeakouluyhteisön parhaista opetustiloista, Kielikeskus. Entisen TTY:n kirjaston paikalla toimivassa Kielikeskuksessa on modernit ja monipuoliset tilat, joissa on kampuskeittiön ja työpisteiden lisäksi useita keskikokoisia luokkahuoneita. Harmi sinänsä, että viimeksi mainitut ovat opiskelijoilta lukossa.

”Tuntuu, että meillä on tarpeeksi neliöitä, mutta niitä ei käytetä tarpeiden mukaan”, sanoo materiaalitekniikan opiskelija ja tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan (ENS) kampuskehitystyöryhmän opiskelijajäsen Miika Virpinen

Hänen mukaansa Kielikeskuksen tilat ovat suosittuja ja välillä hyvin ruuhkaisiakin.

”Kampuskehityksessä on jo onneksi tunnistettu tämä ongelma, ja toivottavasti se otetaan myös oikeasti huomioon suunnittelussa ja käytännössä. Tilapalvelut lupasivat maaliskuussa ratkaisua lukittujen tilojen ongelmaan, mutta toimeenpanosta ei ole tietoa”, Virpinen sanoo.

Kampuskehityksen asiantuntija Tytti Ritala vahvistaa, että tilanteeseen liittyy ristiriitaisuuksia. Osa tiloista on vähällä käytöllä erityisesti opetuksen ulkopuolella, ja samaan aikaan opiskelijoilta saadaan palautetta työskentelypisteiden vähyydestä. Ritalan mukaan tilapalvelut ja kampuskehitys ratkovat haastetta sekä nykyisissä että kehitettävissä tiloissa. Esimerkiksi keskustakampuksella on avattu uusia tiloja opiskelijoiden käyttöön, joita ainakin varausten perusteella on ryhdytty käyttämään aktiivisesti.

Miika Virpisen mukaan Hervannan kampuksen tiloissa opiskelijoille aiheuttavat närää myös esimerkiksi pistorasioiden puute, hiljaisten itseopiskelutilojen vähyys sekä kerhotilojen niukkuus. Digihuumasta huolimatta tiloja esimerkiksi etäluennolle tai Teams-palaveriin osallistumiselle ei ole.

”Tiloja on juuri ja juuri tarpeeksi, mutta niitä pitäisi funktionalisoida. Opiskelijoita mietityttääkin, miten tälle kehitykselle käy, jos itse neliöitäkin leikataan”, Virpinen sanoo.

Jotkut opiskelijoiden huolista kampuksen kehittämisessä liittyvät tietotekniikkaan, kuten esimerkiksi tietokoneluokkien tulevaisuuteen ja etäkäyttöön eli Virtual Desktopiin. Esimerkiksi mallintamisessa käytettävät raskaat ohjelmistot eivät pyöri joka opiskelijan sylimikrolla.

”Tärkeitä tarpeita on paljon, ja jää nähtäväksi, voidaanko kaikki toteuttaa. Esimerkiksi jo pelkästään materiaalitekniikan alan sisällä on lukuisia erilaisia tarpeita, ja tutkimustyössä laitteille on hyvinkin erilaisia vaatimuksia tilan suhteen”, Virpinen selventää.

Hänen mukaansa myös työturvallisuuden toteutuminen on huolettanut erityisesti opettajia, kun esimerkiksi turvaväleistä ja laboratorioiden säilytystiloista leikataan.

”Tiloja tarvitaan tietysti myös isoille, vaarallisille välineille, ja niille täytyy olla huomioituna tarpeelliset työturvallisuusvälit. Jos laitat näpit väärään paikkaan, sinusta tulee onnellinen proteesin omistaja”, Virpinen huomauttaa.

Työturvallisuus huolettaa myös yhteistoimintaneuvoston henkilöstöä. Neuvoston tehtävänä on seurata yhteistoiminnan toteutumista yliopistossa, ja se edustaa kaikkia yliopiston henkilöstöryhmiä. Neuvoston marraskuisessa lausunnossa epäillään, ”onko suunnitelmissa huomioitu tehostamisen fyysiset, terveysturvalliset, työhyvinvointiin ja työnteon edellytyksiin liittyvät rajat”.

Toinen iso opiskelijoilta lukossa oleva tila löytyy Kaupin kampuksen Arvo-rakennuksesta. Arvon kirjasto on ollut jo jonkin aikaa tyhjänä ja säpissä. Lääketieteen opiskelija ja Tampereen lääketieteen kandidaattiseuran (TLK) puheenjohtaja Emilia Tapion mukaan kirjastoa on yritetty vuokrata muiden tahojen käyttöön, mutta siinä ei ole onnistuttu.

”Meille tiedotettiin, että kirjasto suljettiin vähäisen lainaamispalveluiden käytön takia. Meillä olisi todella paljon tarvetta opiskelutiloille, joten onneksi saimme pitää edes hiljaisen tilan”, Tapio sanoo.

Kaupin kampuksella opetustilat ovat avoinna opiskelijoille. Tapion mukaan opiskelijoilla on ollut suhteellisen vähän todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa kampuspolitiikkaan, vaikka tarve tilojen säilyttämiselle on selvä. Hiljaiset opiskelutilat saatiin säilytettyä neuvottelemalla, mutta kirjaston käyttämiselle ei muuten ole enää mahdollisuuksia.

”Tiloistamme leikattiin jo valmiiksi Rokotetutkimuskeskus, ja kirjaston jälkeen mistään ei kyllä olisi varaa tiivistää. Opiskelutiloista on jatkuvasti puutetta, joten esimerkiksi opetustilat ovat kovassa käytössä”, Tapio toteaa.

PAIKKAAN, SINUSTA TULEE ONNELLINEN PROTEESIN OMISTAJA”

MIIKA VIRPINEN Materiaalitekniikan opiskelija

Yliopiston lähipalveluiden päällikkö Suvipäivi PöytälaaksoKoistisen mukaan kirjaston siirtyminen yhden kerroksen omatoimikonseptiin ei ole ollut kirjaston omissa käsissä, vaan tilojen tulevaisuus on tilapalveluiden ja kampuskehityksen kontolla. Kirjastonjohtaja Riitta Lähdemäen mukaan tämä johtuu siitä, että kirjasto on tiloissaan vuokralainen. Alemmasta kerroksesta luovuttiin vähentyneen käytön ja elektroniseen aineistoon siirtymisen vuoksi. Kampuskehityksen johtajan Satu Hyökin mukaan tilapalvelut tai kampuskehitys eivät ole mukana kirjaston tilojen kehittämisessä.

Keskustakampuksen tilat ovat opiskelijan kannalta vielä kohtalaisen hyvällä mallilla. Kirjastoon on lisätty lukuvuoden aikana 180 uutta työskentelypistettä, ja erilaiset lukossa olevat tilat ovat pääasiassa henkilöstön ja esimerkiksi ITC-tiedekunnan osittain lakkauttaman Radio Moreenin tiloja.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tekemässä lausunnossa ollaan kuitenkin huolissaan siitä, onko kehityssuunnitelmissa otettu huomioon tilojen nykyinen käyttöaste ja tarve. Viime vuoden lopulla tehdyn lausunnon mukaan ”tiedekunnan käytössä on syksyllä 2022 kampuskehityksen toimittamien tietojen mukaan

9,19 neliötä työntekijää kohden, josta toimistotilaa on 6,46 neliötä työntekijää kohden. Tiedekunnan tilat ovat siis jo nyt laskennallisesti ylitäytettyjä, mikäli tavoitteena pidetään kymmenen neliön mitoitusta. Tiedekunnan mitoitus on myös yliopiston tihein”. Lausunnossa esitetään huoli siitä, riittääkö opetus- ja opiskelutiloja juuri opiskelijoiden käyttöön opiskelija- määrien jatkuvasti kasvaessa.

Huolta ja epävarmuutta tilojen tulevaisuudesta siis on, ja kampuskehityksen konkretia ja toimenpiteet ovat jääneet monille pimentoon. Miika Virpisen mukaan yleinen konsensus on, että kaikki ovat aiheesta pihalla.

”Kehittämiseen ja tiloihin liittyvä info ei selkeästi tavoita yhteisöä. Intra ei toimi ainoana viestimisväylänä”, hän sanoo.

Virpinen on kampuskehitystyöryhmän opiskelijaedustajana huomannut, että opiskelijoita on projektissa mukana hyvin vähän.

”Joko aihe ei jaksa kiinnostaa, koska koetaan omien vaikutusmahdollisuuksien olevan niin pieniä, tai sitten tehdään työtä mieluummin omassa ainejärjestössä, killassa tai kerhossa.”

Opiskelijoita voi myös mietityttää, otetaanko tilatarpeisiin liittyvät toiveet tosissaan. Kampuskehityksen viestintä on hyvin asiantuntijakielistä, vaikeasti lähestyttävää ja hankalasti ymmärrettävää. Monet eivät ole lainkaan kärryillä siitä, mitä tiloissa todellisuudessa tapahtuu ja tulee tapahtumaan.

”Esimerkiksi Konetalon kiltakäytävän ja Skillan kiltahuoneen kohtaloista on liikkunut monenlaista tietoa, koska toimista ja suunnitelmista ei ole viestitty tarpeeksi suoraan”, Virpinen sanoo.

Kampuskehitys onkin yrittänyt viime aikoina madaltaa opiskelijoiden kynnystä osallistua päätöksentekoon ja keskusteluun esimerkiksi koulutuspolitiikkavastaavien ja kiltojen yhteyshenkilöiden sekä Sähkötalo Research Hub -työpajan avulla.

Tulevat suunnitelmat ovat herättäneet hämmennystä myös tiedekunnan henkilöstössä. Tekniikan ja luon- nontieteiden tiedekunta teki viime vuoden lopulla lausunnon omista tiloihin liittyvistä tarpeistaan ja huolistaan, ja lausunnossa kyseenalaistettiin erityisesti Konetalon tulevaisuuteen liittyvät suunnitelmat. Lausunnossa sanottiin, että toimitilaohjelman mukaan Konetaloon olisivat jäämässä vain suuret luentosalit, ja 17 pienryhmätilaa otettaisiin pois käytöstä. Kiltakäytävän tulevaisuudesta ei mainittu mitään. Lopulta kampuskehitys takasi kiltakäytävän säilymisen, mutta tiedekunnan luottamus viestintään rakoilee.

Kampuskehityksen johtaja Satu Hyökin mukaan henkilöstön ja opiskelijoiden epätietoisuus ja epävarmuus voivat johtua esimerkiksi siitä, että hankkeet eivät ole vielä toteutusvaiheessa eikä selkeää konkretiaa siis ole vielä tarjolla.

”Meillä on hankkeissa mukana suuri joukko tiedekuntien edustajia, ja he ovat ainakin hyvin ajan tasalla. Voi siis olla hieman kyse siitä, keneltä kysytään. Selvitysvaiheessa olevat hankkeet eivät välttämättä vielä kiinnosta varsinkaan heitä, joita ne eivät koske”, Hyökki sanoo.

Hän arvelee, että hankkeen edetessä myös uusia ihmisiä saattaa hiljalleen aktivoitua mukaan. Toimitilaohjelman valmistelun lähtökohtana on Hyökin mukaan se, ettei opetustiloista ensisijaisesti tingitä, ja jos tiloja poistuu, niille mietitään vaihtoehtoisia tai uusia ratkaisuja.

”Tilatarpeita on erilaisia tieteenalasta ja pedagogiikasta riippuen, joten on tärkeä tehdä yhdessä valmistelua ja tarkastelua. Luulen, että tarpeet tulevat hyvin huomioitua ja on tärkeää ja hienoa, että hankkeissa on vahva edustus tiedekunnista ja opiskelijoista.” III

Diplomityöstä tuli tutkimusmatka kaupunkiluontoon

KÄSITTELYLLÄ ON AINA VAIKUTUSTA SIIHEN – SEKÄ HYVÄSSÄ ETTÄ PAHASSA.."

Sini Antila: ”Kaupunkiluonto kutsui minua, ja siitä lähti ideani samannimiseen diplomityöhöni. Maisterikurssien loputtua ja työelämässäkin hetken oltuani minusta tuntui, ettei rakennusalalla ymmärretä tarpeeksi luonnon prosesseja. Halusin hankkia lisää tietoa rakentamisen vaikutuksista kaupunkiluontoon. Päätin tehdä kirjallisuuskatsauksen kaupunkiluontoa ja luonnon monimuotoisuutta käsittelevistä lähteistä. Lähteet olivat poikkitieteellisiä, mutta keräsin ja analysoin aineistoa arkkitehdin näkökulmasta.

Diplomityöstäni tuli eräänlainen tutkimusmatka. Se käsittelee kaupunkirakentamista sellaisilla tavoilla, joita ei tyypillisesti rakennushankkeissa käsitellä. Lopputuloksesta tuli oppikirja ennen kaikkea itselleni, mutta tietenkin myös kollegoille ja muille alan edustajille.

Kaupunkiluonnon määritelmä on monimutkainen ja liukuva skaala. Kaupunkiluonnolla voidaan tarkoittaa niin keinotekoisia parvekekasvatuksia kuin lähes luonnontilaisia metsiäkin. Työni yksi tarkoitus olikin laajentaa näkemystä kaupunkiluonnosta ja sen tulevaisuudesta. Sen käsitys voisi mielestäni ulottua koskemaan ihan koko kaupunkia, koska kaikkialla voi olla luontoa.

Tutkielmassa opin eniten kaupunkiluonnon moniulotteisuudesta ja rakentamisen vaikutuksista maaperään. Luontoarvoja pohditaan paljon rakennushankkeissa, mutta asioita yritetään ratkoa lähinnä kestävyystavoitteiden kannalta ja siten ne jäävät usein teknisiksi asioiksi. Harvoin muistetaan ottaa huomioon, että maan alla on elämää ja maaperän käsittelyllä on aina vaikutusta siihen – sekä hyvässä että pahassa.

Toivoisin, että kestävyyden korostamisen lisäksi suunnittelisimme kaupunkiympäristöä muillekin kuin ihmisille. Sillä tavoin me pystymme rakentamaan monimuotoisempaa ympäristöä, joka tuottaa tutkimusten mukaan hyvinvointia myös ihmisille.

Aiheen rajaus tuotti minulle vaikeuksia, ja jälkikäteen ajateltuna olisin voinut tiivistää sitä. Työtä suunnitellessani ajattelin, että tämä on viimeinen hetki oppia uutta yliopistossa. Siksi halusin perehtyä itselleni uuteen, henkilökohtaisestikin tärkeään aiheeseen. Olisin voinut päästä helpommalla valitsemalla jonkin tutumman ja helpommin rajautuvan aiheen, mutta näin tämän hyvänä päätöksenä yliopistouralle.” III

DIPPA

» OTSIKKO: "Kaupunkiluonto kutsuu, kuuleeko arkkitehti? Arkkitehdin tutkimusmatka kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tekijöihin sekä sitä tukeviin suunnittelukeinoihin."

» MITTA: 79 sivua.

» ALA: Arkkitehtuuri.

» KAUAN KESTI? Aika lailla tasan vuosi.

» KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5? "4,8. Poikkitieteellinen aihe teki työstä haastavan ja ylipäätään työn tekoprosessi ei ollut helpoin."

MIELTYMYKSIIN LUONTO- JA KAUPUNKIPAIKKOIHIN."

GRADU

» OTSIKKO: "Elpyminen ja elinvoimaisuus ulkomielipaikoissa: Luonto- ja kaupunkisuuntautuneisuus ennustajina?"

» MITTA: 51 sivua.

» ALA: Psykologia.

» KAUAN KESTI: ?

» KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5 "Vaihteli 3–5 välillä, koska työn tekemiseen mahtui paljon erilaisia hetkiä."

Hilla Vehkaoja: ”Tutkin ympäristöpsykologian gradussani ihmisten mielipaikkoja eli paikkoja, jotka ovat tärkeitä ja auttavat tunteiden säätelyssä.

Gradun aihe valikoitui kiinnostuksestani ympäristöpsykologiaan.Ympäristöpsykologia on aika pieni ala, ja olin käynyt aiheesta yhden kurssin ennen lopputyön tekemistä. Kuten psykologiassa on Tampereen yliopistossa tapana, valitsin ympäristöpsykologian ryhmästä sopivan aineiston. Taustatutkimuksen jälkeen sain valmiin datan, jonka perusteella muodostin tutkimuskysymykset ja toteutin määrällisen tutkimuksen. Datani oli kerätty viidestä eri maasta kyselylomakkeella, josta otin vain tarvitsemani kohdat huomioon.

Mielipaikka-termiä ja mielipaikoissa käymisen hyvinvointivaikutuksia on tutkittu entuudestaan jo aika paljon, mutta minä halusin selvittää tarkemmin ihmisten mieltymyksiä eri ympäristöjä kohtaan. Myöskään kaupunkisuuntautuneisuutta ei olla tutkittu paljoa, joten tutkimukseni valotti sitä.

Jaoin kaupungissa sijaitsevat ulkopaikat luontomaisiin ja kaupunkimaisiin paikkoihin ja selvitin, minkä verran kummassakin paikassa koetaan elpymistä ja elinvoimaisuutta. Luontomaisia paikkoja olivat esimerkiksi kaupunkimetsät tai puistot ja kaupunkimaisia paikkoja rakennetut paikat, kuten kahviloiden terassit. Jatkona selvitin, onko elpymisen ja elinvoimaisuuden kokemisella laajemmin yhteyttä ihmisen mieltymyksiin luonto- ja kaupunkipaikkoihin.

Yllätyin tutkimustuloksista: elpyminen ja elinvoimaisuus oli kaikissa paikoissa vahvempaa niillä ihmisillä, jotka olivat luontosuuntautuneita. Kaupunkisuuntautuneisuus ei sen sijaan ollut yhteydessä elpymiseen ja elinvoimaisuuteen mielipaikoissa. Näyttää siis siltä, että luontosuuntautuneisuudella olisi merkitystä elpymisen kannalta myös kaupunkimaisissa mielipaikoissa.Toisin kuin oletin, kaupunkisuuntautuneisuus ei vaikuta olevan yhteydessä kaupunkimielipaikoissa koettuun hyvinvoinnin lisääntymiseen.

Alku meni pitkälti itselleni uusien termien selvittelyyn. Olisin halunnut pohtia aihetta ennen kuin keksin tutkimuskysymykset, ja siksi niistä tuli mielestäni hieman sekavat. Kirosin monimutkaisia tutkimuskysymyksiäni vielä loppupohdinnassakin.

Tärkein saamani oppi työn tekemisestä oli, että vaikka työn tekeminen tuntuu vaikealta, se tulee kyllä joskus valmiiksi. Nyt se on vihdoin valmis.” III