This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.
We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi
Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project.
SCAN THIS CODE TO HEAD TO THE ENGLISH CONTENT ON OUR WEBSITE.
30
MILTÄ TUNTUU OPISKELLA VENÄJÄÄ?
8
YLIOPISTO EROTTI OPISKELIJAN
20
44
TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT TEKIVÄT LEHDEN PÄÄKIRJOITUS
TOIMITUS
TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT
Etukannen
6. vuosikerta
JULKAISIJA
Tampereen ylioppilaskunta
TOIMITUKSEN OSOITE
Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi
Tampereen yliopiston kampuskehitys etenee, ja jos et vieläkään tiedä, mistä on kyse, katso tiivistelmä tämän lehden sivulta 15. Tarpeeksi (tai liian) pitkään täällä olleilla “kampuskehitys” herättää jo sanana karmeita kaikuja Linnasta luopumisesta ja suljettujen ovien takana tehdyistä päätöksistä. Nyt Päätaloon kaavaillut muutokset osuvat etenkin C-siiven järjestötiloihin (s. 10).
Moniin yliopiston hankkeisiin on jo vuosia liittynyt tunne, että jossain tehdään päätöksiä, joista kuulee vasta jälkikäteen. Olen itsekin näissä pääkirjoituksissa paasannut siitä, että opiskelijoita pitää kuunnella. Aiheet ovat ehkä vaihtuneet, mutta kaiken ytimessä on pysynyt sama kysymys: tietääkö yhteisö, mitä täällä tapahtuu?
Päätalon osalta tilanne ei vaikuta sinänsä dramaattiselta: opiskelijaedustus jatkuu hankkeen työryhmissä, mutta ilmassa leijuu epämääräinen tunne siitä, että kenelläkään ei ole täyttä käsitystä kokonaisuudesta. Se kävi hyvin konkreettisesti ilmi tämän lehden juttuja työstäessä: kokonaiskuvaa kampuskehityksen erilaisten työryhmien jatkoista, kokoonpanoista sekä esimerkiksi opiskelijaedustuksesta niissä oli vaikea saada.
Tässä lehdessä on paljon muutakin kuin tilamuutoksia. Kerromme esimerkiksi analogisuuden trendistä (s. 20), jossa ihmiset innostuvat jälleen CD-levyistä ja filmikameroista. Jokin tarve ehkä ajaa meitä ruuduista takaisin tosielämään, ja Tosielämän Kasvokkaiset Kanssakäymiset vaativat paikkoja niiden toteuttamiseen. Siksi esimerkiksi mielekkäät järjestötilatkaan eivät ole hukkaneliöitä.
Kampusta voi kehittää monella tavalla, mutta yhteisöä on vaikea kehittää, jos kukaan ei oikein tiedä, mitä ollaan tekemässä. Selkeyskään ei toki poista erimielisyyksiä, ja ääntä kannattaa pitää, jos jokin kaavailtu muutos ei miellytä.
Maria Muilu Päätoimittaja
Maria Muilu Päätoimittaja
Joel Peltonen AD
Jenna Oldén
Anette Partonen
Karissa Laine
Helmi Lehtonen
Aurora Kuusisto Soili Kalliokoski
Pihla Nurmi
Tatu Vornanen
Inka Auranen
kuva: Kimmo Lust
Jaakko Leinonen
Kimmo Lust
Milo Kiviranta Harjoittelija
Tampereen yliopisto erotti opiskelijan määräaikaisesti ensimmäistä kertaa
Opiskelijoiden määräaikaiset erottamiset ovat yliopistoissa harvinaisia. Vilppiepäilyjen määrä on kuitenkin ollut viime vuosina vahvassa kasvussa Tampereen yliopistolla.
Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen kokouksessa tehtiin joulukuussa 2025 harvinainen päätös opiskelijan määräaikaisesta erottamisesta. Määräaikaisessa erottamisessa on kyse ankarimmasta mahdollisesta kurinpitotoimesta yliopistolla.
Määräaikaisesti erotettu opiskelija oli aikaisemmin ollut vilppiepäilyn selvityksen kohteena, ja hänen selvityksen jälkeen palauttamastaan pro gradu -tutkielmasta oli löydetty plagiointia. Opiskelijan vilpillisen menettelyn todettiin hallituksen pöytäkirjan mukaan olleen “yliopiston noudattaman hyvän tieteellisen käytännön vastaista”, ja väärinkäytöstä “näin ollen pidettävän vakavana.”
Hallitus päätti opiskelijan määräaikaisesti erottamisesta helmikuun 28. päivään saakka, eli yhteensä noin kolmeksi kuukaudeksi.
Erottaminen harvinaista, vilppi yleistyvää
Vararehtori Marja Sutelan mukaan joulukuun erottamistapaus on Tampereella ennenkuulumaton.
“Tällainen on äärimmäisen harvinaista. Tämä tapaus on ensimmäinen, josta minulla on tietoa. Ainakaan uuden yliopiston aikana, eli vuoden 2019 jälkeen tällaista ei ole tapahtunut kuin kerran”, Sutela sanoo.
Perusteet opiskelijan määräaikaiselle erottamiselle tulevat suoraan yliopistolaista. Yliopistolain pykälän 45 mukaan perusteita erottamiselle voivat olla esimerkiksi häiritsevä, väkivaltainen tai uhkaava käytös tai akateeminen vilppi. Erottaminen voi kestää enintään vuoden.
Määräaikainen erottaminen on viimeinen oljenkorsi, jota ennen rikkeistä yleensä annetaan kirjallinen
varoitus. Erottaminen suoraan ilman varoitusta on mahdollista kaikkein vakavimmissa tapauksissa.
Lain mukaan opiskelijaa ei voida erottaa pysyvästi. Sama opiskelija voidaan kuitenkin periaatteessa erottaa määräaikaisesti useita kertoja, mikäli sellainen nähdään tarpeelliseksi.
“On mahdollista tehdä useampi erottamispäätös, mutta silloin on otettava huomioon opiskeluoikeusajan kuluminen. Kun opiskelija on erotettu määräajaksi, ei opiskeluoikeutta voida palauttaa”, Sutela sanoo.
Valtaosa opiskelijan tekemisiin liittyvistä selvityksistä tai varoituksista liittyy plagiointiin tai vilppiin. Marja Sutela kertoo vilppiepäilyjen selvitysten määrän olleen Tampereen yliopistolla viime vuosina selkeässä kasvussa.
“Tekoälyn käytön kasvaessa näitä tapauksia on tutkittu aikaisempaa
Milo Kiviranta
Joel Peltonen
useammin. Akateeminen vilppi on vahvasti yleistynyt”, Sutela sanoo.
Hänen mukaansa tekoäly edellyttää uutena elementtinä niin opetushenkilöstöltä kuin myös opiskelijoilta uudenlaista osaamista. Tämä voi aiheuttaa enemmän akateemiseksi vilpiksi katsottavia tapauksia.
Erottamisprosessi pohjautuu hallintolakiin
Määräaikaisesti erotettu opiskelija ei erottamisen aikana voi suorittaa opintoja. Erottamiskuukaudet vähenevät kuitenkin opiskeluoikeusajasta. Määräaikaisesta erottamisesta jää myös merkintä akateemisiin opiskelijatietoihin.
Päätöksen erottamistapauksista tekee korkeakoulusäätiön hallitus, eli yliopiston hallinnon korkein toimielin. Päätöksentekoa koskee siis hallintolaki. Asian selvittäminen lähtee liikkeelle opiskelijan tiedekunnasta.
“Tiedekunnan dekaanin johdolla selvitetään tosiseikasto, eli toisin sanoen mitä on tapahtunut. Esimerkiksi plagiointitapauksissa selvitetään, millaisesta plagioinnista on kyse, milloin ja kuinka monesti sitä on tapahtunut, minkälaisia keskusteluja siitä on käyty opiskelijan kanssa, ja niin
edelleen”, Marja Sutela kertoo.
Asian käsittelyssä kuullaan myös opiskelijaa itseään, joka voi esittää halutessaan oman selvityksensä asiasta. Sutelan mukaan on olennaista, että prosessin aikana kuullaan myös opiskelijan oma näkemys tapahtuneesta.
“Lakitiimi käy tiedekunnassa tehdyn selvityksen läpi ja varmistaa, että koko prosessi hoidetaan juridisesti oikein. Heidän tehtävänään on pitää myös opiskelijan oikeusturvasta huolta”, Sutela sanoo.
Mikäli rikkeen katsotaan olevan riittävän vakava äärimmäisiin kurinpitotoimiin, etenee asia hallituksen kokouksen käsittelyyn. Rehtori tekee asiasta esityksen, josta hallitus lopullisesti päättää.
Opiskelijoiden erottamiset puhuttaneet ympäri Suomea
Helmikuun alussa uutisoitiin Helsingin yliopistossa tapahtuneesta opiskelijan määräaikaisesta erottamisesta. Opiskelija oli lähettänyt yliopiston henkilökunnalle loukkaavia ja uhkailevia viestejä. Häiriköivästä käytöksestä oli annettu varoitus kesällä 2025, minkä jälkeen opiskelija
oli jatkanut asiattomien viestien lähettämistä.
Opiskelija oli myös jättänyt yliopiston toiminnasta useita rikosilmoituksia. Yhdestä näistä poliisi oli jättänyt päätöksen olla aloittamatta esitutkintaa.
Päätös määräaikaisesta erottamisesta tehtiin kuluvan kevätlukukauden ajaksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri taas uutisoi viime syksynä, että Turun yliopistossa opiskelijoita oli erotettu vilpin takia kahden vuoden sisään kokonaiset neljä kappaletta. Tämän seurauksena Turun yliopisto on kiristänyt opiskeluvilpistä seuraavia kuritoimenpiteitä ja linjannut, että suunnitelmallisesta vilpistä seuraa lähtökohtaisesti määräaikainen erottaminen.
Lisääntyneet vilppiepäilyt eivät toistaiseksi ole johtaneet vastaaviin toimiin Tampereella. Sutelan mukaan keskeistä on korostaa opiskelijoille asianmukaisten toimintatapojen tärkeyttä opinnoissa ja opinnäytetöissä.
“Akateeminen tarkkuus ja hyvä tieteellinen käytäntö ovat yliopiston akateemisen toiminnan uskottavuuden kovaa ydintä, ja tätä pitää vaalia”, Sutela sanoo. •
GALLUP: MISSÄ KÄYT YLEENSÄ OPISKELIJALOUNAALLA?
Käyn useimmiten Juveneksella, sillä se on kätevästi Päätalolla.
Myös Linna on ihan okei, mutta välillä siellä on turhan kokeellisia ruokia.
Enna Jokinen historia, 4. vuosi
Käyn lounaalla yleensä Newtonissa. Mulla ei kyllä ole vaikutusta valintaan, vaan päädyn sinne, koska kaverit tykkäävät käydä siellä.
Oona Päivärinta tuotantotalous, 2. vuosi
Käyn mieluiten Linnassa, sillä siellä on parhaat vegaaniset ruuat ja paras salaatti.
Anna Isojärvi kirjallisuustiede, 4. vuosi
SARJAKUVA
Käyn Linnassa tai Päätalolla. Niissä paikoissa minulla on luentoja.
Elina Klemola yhteiskuntatutkimus, 2. vuosi
ONKO SINUN
KERHOLLASI POSTIA?
Ota yhteyttä toimitukseen: toimitus@visiirilehti.fi
Kerhopostia
Hei! Oletko kuullut jo BOSAsta?
Olet saattanut bongata meidät esimerkiksi pitämässä rastia tai jakamassa juomaa jossain. Olemme Suomen suurin ja kaunein akateeminen olutseura.
Seuramme ydintoimintaa ovat parin viikon välein järjestettävät maistelut. Vaikka olemmekin olutseura, maistelemme välillä myös viinejä ja jopa absinttia. Maisteluissa pääsee opiskelijaystävälliseen hintaan maistamaan muutamaa juomaa ja tutustumaan poikkitieteellisesti uusiin ihmisiin. Tiedotamme maisteluista Telegramissa, Instagramissa @olutseura ja nettisivuilla bosa.fi
Maisteluiden lisäksi järjestämme keväällä Kaljankaato-approt, joissa on aivan uniikki tunnelma, ja wappuna kiertelemme neljän bussin voimin Pirkanmaan kuppiloita WappuRoadTripillä eli WRT:llä. Syksyisin järjestämme perinteiset Oktoberfest-sitsit yhdessä Lederhosenin kanssa.
Juomisen lisäksi me myös panemme itse olutta, simaa ja siideriä! Pyrimme järjestämään tänäkin vuonna avoimet panot, jossa tätä toimintaa voi todistaa omin silmin.
Ikuisuusjäsenyytemme on vain 5 €, ja siihen sisältyy haalarimerkki ja päivittyvät jäsenalennukset yhteistyöravintoloissamme. Jos jäsenyys puuttuu, myymme niitä maisteluissa ja tapahtumissamme.
Toivottavasti nähdään maisteluissa!
Keväisin terveisin, Emma Sjöholm panosektorin toimihenkilö
Kuva: TT-kamerat / Miska Suilo
Teksti ja kuva: Milo Kiviranta
Linnaan ei pääse enää vanhalla kulkukortilla
Ihmetystä herättäneet digitaaliset kulkukortit ovat yliopiston mukaan välttämättömiä toimivan uudistuksen kannalta.
UUDEN kulunvalvontajärjestelmän käyttöönotto yliopiston kampuksilla etenee. Uusimpana kohteena järjestelmä on otettu käyttöön keskustakampuksen Linna-rakennuksessa. Kulku Linnan ryhmätyötiloihin sekä kirjastoon normaalien aukioloaikojen ulkopuolella tapahtuu nyt uuden järjestelmän mukaisilla kulkukorteilla.
Uusi järjestelmä korvaa kaksi aiemmin yliopistossa käytössä ollutta, käyttöikänsä päässä olevaa kulunvalvontajärjestelmää. Uudistuksella pyritään yliopiston mukaan tekemään kampusten kulunvalvonnasta yhtenäisempää, turvallisempaa ja joustavampaa.
Käytännössä muutokset tarkoittavat sitä, että osaan keskustakampuksen tiloista ei enää pääse ennen elokuuta 2025 myönnetyllä Treyn opiskelijakortilla.
Elokuusta 2025 alkaen uusissa opiskelijakorteissa on ollut valmiina järjestelmän kanssa yhteensopivat kulkuoikeudet. Sitä vanhempien opiskelijakorttien haltijat voivat ottaa käyttöönsä digitaalisen kulkukortin STid Mobile ID -sovelluksen kautta.
Toimitilajohtaja Pertti Iso-Mustajärvi kertoo, että uusia järjestelmiä kilpailutettaessa vaadittiin teknisten, toiminnallisten ja tietoturvallisten vaatimusten täyttymisen lisäksi nimenomaan digitaalista tunnistautumisvaihtoehtoa. Näin uuteen järjestelmään siirtyminen on mahdol-
lisimman helppoa.
“Edellytyksenä oli, että kulkukorttien lisäksi järjestelmään kuuluu mobiilisovellus, jonka opiskelijat voivat itse ottaa etänä käyttöön. Järjestelmän tulee skaalautua hyvin, kun sitä käyttävät kymmenet tuhannet ihmiset. Fyysisten opiskelijakorttien uusiminen olisi ollut hirveä rumba ja järjetön toteutustapa,” Iso-Mustajärvi sanoo.
Iso-Mustajärven mukaan yhtenä
Linnan kirjaston ja ryhmätyötilojen oville on asennettu uudet kulunvalvontalaitteet.
perusteena järjestelmän uusimiselle on myös kulunvalvonnan turvallisuus.
Salattuun koodiin perustuva uusi kulkukorttityyppi ja digitaalinen tunniste ovat huomattavasti hankalampia jäljentää kuin fyysinen kulkukortti.
Opiskelijoita kannustetaan suosimaan sovellusta
Uudistus on herättänyt jossain määrin ihmetystä mobiilisovelluksen “pakollisuudesta” ja esimerkiksi sen akunkulutuksesta tai tietoturvallisuudesta. Iso-Mustajärven mukaan uudeksi kulunvalvontajärjestelmäksi on valikoitu paras markkinoilla tarjolla oleva vaihtoehto.
“Teknisiä ja tietoturvallisia vaatimuksia oli paljon, ja niitä mietittiin pitkään. Myös käytettävyys on otettu huomioon. Applikaatio ei vie erityisen paljon akkua, sillä sen tarvitsee olla päällä vain silloin kun kortti otetaan esille ja näytetään lukijalle”, Iso-Mustajärvi sanoo.
Vaihtoehtona STid Mobile ID -sovellukselle opiskelijat voivat myös pyytää keskustakampuksen infotiskeiltä erillisen Lenel-kulkukortin. Alkukesästä eteenpäin opiskelijoille kohdennettuja kulkukortteja voi noutaa myös muiden kampusten infoista.
Iso-Mustajärvi kannustaa kuitenkin vanhojen opiskelijakorttien haltijoita käyttämään ensisijaisesti digitaalista kulkukorttia.
“Uusi sovellus ei välttämättä miellytä kaikkia, sillä tällaisessa kilpailutuksessa applikaatiolle ei voida esittää loputtomasti pieniä ja tarkkoja vaateita. Ihan ympäristösyistäkin halutaan kuitenkin välttää se, että tuhansittain kulkukortteja korvataan uusilla”, Iso-Mustajärvi sanoo.
Uudistukset etenevät vuoteen 2028 saakka
Uusi LenelS2 OnGuard -järjestelmä on ennen Linnaa otettu käyttöön
FUCK/MARRY/KILL: SISU, MOODLE, TEAMS?
Kill Teams. Se ei ikinä meinaa toimia, kamera alkaa aina pätkimään. Fuck Sisu, sen kanssa ei ole ollut ihmeempiä ongelmia. Moodle on silti paras, eli marry Moodle.
Roosa Lehtonen historia, 4. vuosi
Kill Sisu, se on ihan selkeä. Sitten vaikka fuck Moodle ja Marry teams.
Katja Kivimäki materiaalitekniikka, n. vuosi
Atalpassa sekä Virrassa. Näissä kohteissa uuteen järjestelmään siirryttiin vuoden 2025 jälkipuoliskolla.
Uusi kulunvalvontajärjestelmä tullaan ottamaan käyttöön kaikilla Tampereen yliopiston kampuksilla vuoden 2028 loppuun mennessä. Järjestelmä on suunniteltu siten, että sen käyttöönotto on tulevaisuudessa mahdollista myös Tamkin tiloissa. Keskustakampuksen jälkeen uudistukset etenevät Kaupin kampukselle. Poikkeuksena uuteen kulunvalvontajärjestelmään siirrytään Hervannassa Sähkötalon peruskorjatuissa osissa sekä uudisrakennus Noodissa jo kesällä 2026. Uudistusaikataulusta muissa Hervannan kampuksen tiloissa ei vielä ole tehty päätöstä. •
Tapan Sisun. Vai sittenkin Teamsin... Ehkä Sisun. Panen Teamsia ja menen Moodlen kanssa naimisiin.
Päätalon peruskorjaushankkeen myötä C-siiven tiloja otetaan opetus- ja työkäyttöön. Järjestötilojen väistön toteutuksesta ei vielä ole varmuutta. Ylioppilaskunta tahtoo tällä kertaa välttää Hervannan
Sähkötalon järjestötilojen remontin aikana ilmenneet ongelmat.
eskustakampuksen Päätalon peruskorjaushanke etenee tarveselvityksestä suunnitteluvaiheeseen.
Ensimmäiset alustavat luonnokset peruskorjauksen myötä tapahtuvista tilamuutoksista esiteltiin tarveselvityksen päätös- ja infotilaisuudessa Päätalolla keskiviikkona 4. maaliskuuta.
Opiskelijanäkökulmasta merkittävimpiin muutoksiin kuuluvat C-siiven tiloihin kaavaillut opetus- ja työtilat. C-siivessä on vuoden 2025 alusta lähtien sijainnut ainejärjestötiloja. Viimeiset muutot uusiin tiloihin tehtiin kesäkuussa.
Alustavissa piirroksissa uusia järjestötiloja on kaavailtu Päätalon B-siiven kellarikerrokseen. Tiloista, joita järjestöt tulevat käyttämään remontin ollessa käynnissä ei vielä ole tehty päätöksiä. Treyn opiskelijajär-
jestöille jakaman tiedotteen mukaan tieto järjestötilojen väistön toteutuksesta saadaan vuoden 2027 alussa.
Päätalon peruskorjausta kaavaillaan aloitettavaksi vuonna 2028. Peruskorjaus on osa yliopiston laajempaa kampuskehityshanketta. Peruskorjauksen lisäksi keskustakampuksella on osana kampuskehitystoimia esimerkiksi luovuttu Pinni A:n tiloista.
Opiskelijaedustus mukana läpi hankkeen
Tarveselvitysvaiheessa peruskorjauksen herättämiä ajatuksia ja toiveita on kerätty kampuksen eri käyttäjäryhmien edustajista kootussa suunnitteluryhmässä.
Toukokuusta helmikuuhun kestäneen tarveselvityksen aikana on
yliopiston mukaan selvitetty “niin opiskelijoiden, henkilökunnan kuin kampuksella satunnaisesti vierailevien tarpeita” Päätalon käyttöön liittyen. Suunnitteluryhmään on kuulunut esimerkiksi eri tiedekuntien sekä Treyn edustajia.
Hankesuunnitteluvaiheen käynnistyessä vastaavanlainen suunnitteluryhmä tulee jatkamaan hanketta yliopiston, arkkitehtitoimiston sekä kiinteistön omistajien edustajista koostuvien ohjaus- ja johtoryhmien rinnalla. Tämä eroaa siitä, miten aikaisemmissa kampuskehityshankkeissa on organisoiduttu.
Myös muissa toimitilaohjelman hankkeissa on toiminut omat suunnitteluryhmänsä. Pääasiallisesti niissä ei kuitenkaan ole ollut opiskelijaedustusta. Näin on toimittu esimerkiksi Hervannan kampuksen Sähkötalon
Teksti ja kuvat: Milo Kiviranta
“Näin suuressa organisaatiossa tapahtuu paljon tiedon siiloutumista. Tieto pohjapiirroksiin liittyvistä päätöksistä tuli meille todella villejä reittejä pitkin.”
remonttihankkeen tapauksessa.
Päätalo-hankkeen tarveselvityksessä opiskelijaedustajana toiminut Treyn järjestöasiantuntija Yeti Ahonen-Kakko painottaa opiskelijaedustajien osallistamisen tärkeyttä edunvalvonnan ja tiedonvälityksen näkökulmasta.
“Opiskelijat ovat kampusten suurin käyttäjäryhmä, lukumäärältään yhteensä noin 20 000 henkeä. Ryhmä ei ole homogeeninen, ja jonkin tahon on tunnettava ja tuotava esiin opiskelijoiden erilaiset tarpeet. Trey on myös se taho, johon opiskelijat ovat päätösten tiimoilta yhteyksissä. Meidän on olennaista saada ensi käden tietoa siitä, mitä on päätetty ja millä perustein”, Ahonen-Kakko sanoo.
“Toimintamalleja kehitetään jatkuvasti”
Treyn näkökulma vaikuttaisi olevan, ettei tiedonkulku yliopiston päätöksenteon suhteen aina ole toiminut toivotusti. Hervannassa Sähkötalon kellarin ja siellä sijaitsevien järjestötilojen remonttia suunniteltaessa opiskelijatahojen, yliopiston ja arkkitehtien välinen kommunikaatio oli Ahonen-Kakon mukaan “sellaista rikkinäistä puhelinta.”
“Näin suuressa organisaatiossa tapahtuu paljon tiedon siiloutumista. Tieto pohjapiirroksiin liittyvistä päätöksistä tuli meille todella villejä reittejä pitkin. Lopulta tiloissa ei huomioitu monia opiskelijajärjestöjen
toiveita”, Ahonen-Kakko sanoo. Kampuskehityksen johtava asiantuntija Satu Hyökki kertoo, että yhteiskehittämisen suunnittelemisesta ja työryhmien järjestäytymisestä päätetään hankekohtaisesti.
“Sähkötalo-hankkeesta keskusteltiin Treyn kanssa ja silloin todettiin, että erillinen opiskelijaryhmätyöskentely olisi toimivin ratkaisu. Hankkeen suunnitteluryhmä oli valmiiksi jo todella iso, ja keskittyi laboratorioiden suunnitteluun melko paljon”, Hyökki sanoo.
Päätalo-hankkeen kohdalla parhaaksi on nähty erilainen lähestymistapa, jossa kampuksen käyttäjäryhmistä myös opiskelijaedustus on suunnitteluryhmässä mukana.
“Ilman muuta aikaisemmasta on opittu, ja toimintamalleja kehitetään jatkuvasti. Hankesuunnitteluun edetään todennäköisesti hyvin samankaltaisella organisoitumisella kuin mikä tarveselvitysvaiheessakin on ollut. Osallistuvien toimijoiden määrä kuitenkin varmasti lisääntyy jonkin verran. Esimerkiksi opiskelijajärjestöjen tarpeiden läpikäymistä varten voidaan perustaa oma erillinen tilaryhmä”, Hyökki sanoo.
Sähkötalosta pyritty oppimaan kantapään kautta
Visiiri on haastatellut useita Sähkötalon järjestötilojen käyttäjiä. Varsinaiseen remonttiprosessiin liittyviä
Yeti Ahonen-Kakko
asioita ei ole haluttu kommentoida nimellä. Haastateltavien henkilöllisyydet ja järjestötausta ovat Visiirin tiedossa.
Suuren osan järjestötiloista koetaan palvelevan käyttötarkoitustaan hyvin. Osassa tiloista remonttihanke on kuitenkin kolme vuotta alkamisensa jälkeen kesken. Pulaa on etenkin tilojen päivittäiseen käyttöön riittävästä sähköasennuksesta.
Konsensus vaikuttaa olevan, että järjestöjä on kuultu, mutta kaikki tarvittava tieto ei ole kulkenut eri toimijoiden ketjun päästä päähän asti. Yksittäiset tahot eivät ole olleet perillä projektista kokonaisuudessaan, suunnitelmat ovat muuttuneet tiuhaan tahtiin ja olleet toisiinsa nähden ristiriitaisia, ja loppukäyttäjät ovat olleet etäällä suunnittelusta.
Kuva: Trey
Sähkötalon kellarissa sijaitsevat esimerkiksi Spinnin ja TTHP:n tilat, joihin kerhojen edustajat kertoivat olevansa tyytyväisiä.
Konsensus vaikuttaa olevan, että
järjestöjä on kuultu, mutta kaikki tarvittava tieto ei ole kulkenut eri toimijoiden ketjun päästä päähän asti.
C-siiven seinällä on lista tiloja tällä hetkellä käyttävistä järjestöistä.
Järjestöasiantuntija Ahonen-Kakon mukaan Treyllä tiedostetaan Sähkötalon kellarihankkeen aikana ilmenneet kommunikaatio-ongelmat ja epäonnistumiset. Jatkossa keskeneräisistäkin asioista aiotaan viestiä järjestöille matalammalla kynnyksellä.
“Silloin yritettiin pelata varman päälle arkojen asioiden kanssa, ja välitettiin infoa järjestöille sitä mukaa, kun jokin asia varmistui. Ratkaisu oli kuitenkin väärä, sillä Treyn hitaasti saama toisen käden tieto ei tällöin kulkeutunut riittävällä tahdilla järjestöille”, Ahonen-Kakko kertoo.
Ahonen-Kakko peräänkuuluttaa myös opiskelijatasolta Päätalo-hankkeen etenemisen aktiivista seuraamista ja näkyviä kannanottoja. Hän pitää Hervannan järjestöaktiivien toimintaa hyvänä esimerkkinä opiskelijoiden oman edun puolustamisesta.
“Hervannan järjestöt myllytti asioita aika paljon. Vaikka lopputulos ei ollutkaan se mitä toivottiin, siellä tehtiin monta puolustusvoittoa, jotka eivät olisi onnistuneet ilman järjestöjen
aktiivisuutta”, Ahonen-Kakko sanoo. Olennaisimpia opiskelijaedunvalvonnallisia kysymyksiä Päätalon remontissa on C-siiven järjestötilojen kohtalo. Ahonen-Kakon mukaan C-siiven tilojen käyttöönotto on ollut merkittävä parannus aikaisempaan nähden. Hänen toiveenaan on, ettei saavutetusta edunvalvontavoitosta jatkossa tingittäisi.
“Järjestöillä on vieläkin ollut joitain parannustoiveita, mutta tilat ovat olleet aikaisempaa huomattavasti modernimmat ja mukavammat. Tavoitteena on, että uudet tilat olisivat vähintään yhtä viihtyisät ja käytettävät”, Ahonen-Kakko sanoo.
Ahonen-Kakko kannustaa keskustakampuksen opiskelijoita ottamaan tarvittaessa mallia Hervannan esimerkistä ja ilmaisemaan tyytymättömyyttä huonoihin päätöksiin.
“Olisi kivaa, jos opiskelijoiden keskuudessa tähän prosessiin kiinnitettäisiin huomiota ja lähdettäisiin barrikadeille silloin, jos jokin päätös ei miellytä. Opiskelijaedunvalvonnassa pitää säilyttää tietty terävyys. Kaipaisin yleisesti keskustakampukselle sellaista punaisen yliopiston hengen paluuta ja närkästyksen aiheiden täysillä ääneen ilmaisemista”, Ahonen-Kakko sanoo. •
Vuokratiloja vähennetään noin 20 prosenttia
Päätalon kehittämishanke on osa laajempaa, kaikkia yliopiston kampuksia koskevaa kampuskehitysstrategiaa ja toimitilaohjelmaa. Vuosina 2022–2029 toteutettavaan toimitilaohjelmaan kuuluu toimitilojen kehittämisen lisäksi myös niistä luopumista kaikilla kampuksilla.
Keskustakampuksella Pinni A:n vuokrasopimus päättyi viime vuonna, ja Virta-rakennuksesta luovutaan
vuonna 2029. Kaupin kampuksella on jo vuosina 2023–2024 alivuokrattu osa Arvo 1 -rakennuksen tiloista. Hervannassa taas luovuttiin osasta Festian tiloista vuonna 2025, ja tulevaisuudessa tuntuvia tilavähennyksiä tehdään myös Konetalossa.
Yhteensä toimitilaohjelmaan sisältyy tilavähennyksiä noin 41 000 neliömetrin edestä. Se on noin 20 prosenttia yliopiston vuokratiloista.
Jäljelle jäävissä tiloissa uudistuksia
tehdään toisen 40 000 neliön edestä. Hervannassa Sähkötalon peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeet jatkuvat vuoteen 2027 saakka.
Sähkötalon ja Päätalon lisäksi suurempia remontteja ei ole luvassa, vaan muihin muutoksiin kerrotaan toimitilaohjelmassa kuuluvan “työympäristöuudistuksia” ja “tilankäytön kehittämistä”.
NAISTEN ESINEELLISTÄMISTÄ TEKNOLOGIAN KÄYTTÖTARKOITUKSIIN KANNATTAISI TARKASTELLA KRIITTISESTI YLIOPISTOSSAKIN, KIRJOITTAA AURORA KUUSISTO.
On lauantai-iltapäivä, kun kuljen maittavan opiskelijalounaan jälkeen Kampusareenan läpi. Katselen kiinnostuneena ympärilleni, sillä Kampusareena on täynnä mielenkiintoisia yrityksiä, joissa teknologia-alan opiskelijat työskentelevät. Huomioni kiinnittyy erityisesti yhteen tilaan.
“Startups looking for a future talent ‒ are you one of them?”
Tampere Entrepreneurship Society, lyhyemmin Tres, näyttää markkinoivan helmikuussa järjestämäänsä
Startup World -tapahtumaa mustavalkoisin kuvin, joiden pääosassa seisoo robotilta näyttävä nainen, eli gynoidi. Kun kuvaa katsoo tarkemmin, gynoidi näyttää olevan alaston, ja sen vartalo on muotoiltu virtaviivaiseksi ja länsimaisten kehostandardien mukaiseksi.
Nopean googlettelun tuloksena selviää, että julisteessa käytetty kuva on kuvataitelija Hajime Sorayaman tuotos. Sorayama on tehnyt pitkän uran pin-up -gynoidien popularisoimisessa, ja hänen teoksiaan on esitelty myös yhdysvaltalaisessa Penthouse-pornolehdessä vuodesta 1996 alkaen.
Kuvia on seinällä kymmeniä. Näkymä toitottaa silmieni edessä samaa tunnetta kuin mikä tahansa muu tilanne, joka tuputtaa alastonta naisvartaloa silmilleni. Gynoidikin voi tehdä olon epämukavaksi.
Mutta miksi?
TRES ON JÄRJESTÖ, joka osallistuu teknologia-alan startupien kehittämiseen, ja monet Tresin toimiston ikkunaseinällä esitellyistä startupeista näyttävät liittyvän jollain tavalla tekoälyyn. Tres kuvailee omilla sivuillaan olevansa yhteisö, joka kannustaa ihmisiä innovoimaan ratkaisuja arkielämän ja yhteiskunnan haasteisiin:
Teksti ja kuva:
Aurora Kuusisto
Kuvitus: Jenna Oldén
“There is no real reason not to build, only excuses. Most people will find a stupid excuse when confronted, because that’s easy. Good for you.”
Kerroin Tresille sähköpostitse tekeväni juttua heidän markkinointiju listeestaan, ja tarjosin mahdolli suutta puhelinhaastatteluun. Tres päätti kuitenkin kiel täytyä.
Käännyn viestinnän ja mediatutkimuksen professori Kaarina Nikusen puoleen. Nikunen on tutkinut muun muassa mediaa, tunteita ja tekoälyä, ja osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun median käyttämisen ja tuottamisen kokemuksista.
Nikunen pohtii, että epämukavuutta kuvan katsojassa voi aiheuttaa esimerkiksi se, että näkemäänsä samaistuu jollain tapaa.
“Kuvasta voi tunnistaa jotain tuttua, ja voi kokea, että tämä ei ole aivan sitä, mitä haluaisin nyt nähdä”, Nikunen pohtii.
Tunnistan Nikusen ajatuksen. Hypervisuaalisessa ajassa elävänä ai kuisena naisena joutuu jollain tasolla tottumaan jatkuvan alastomuuden kuvaston aiheuttamaan omituiseen oloon.
asenteita, jotka lisäävät kognitiivista kuormitusta.
Tresin markkinoinnissa käytetyn kuvan kontekstissa startup-kulttuuria voitaisiin lukea siis niin, että miehet innovoivat ja tekijöitä houkutellaan paikalle pin-up -gynoidilla. Tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö teknologia-aloilla ja startupeissa työskentelisi ollenkaan naisia. Sukupuolijakauma on kuitenkin edelleen olemassa.
taas käskyvaltaa ilmentävät tekniikat ovat miestyypillisiä.
Nikunen sanoo, että kuvaston kohtaamisesta voi seurata myös pettymys.
“Että taasko tätä, jos on sellaista tuttua kuvastoa, joka tuntuu toistuvan.”
Sen lisäksi, että Nikunen pitää kuvavalintaa yllättävänä nimenomaan yliopiston tiloja ajatellen, hän korostaa, että tekoälyyn ja teknologiaan liittyvät kuvastot ovat edelleen voimakkaan stereotyyppisiä. Naistyypillinen ääni liitetään tekoälytuotteissa ja robotiikassa hyvin usein avustavia tehtäviä hoitaviin keksintöihin, kun
TRES VALITSI käyttää markkinoinnissaan representaatiota alastomasta naisrobotista. Kuvavalinta asettuu erityisen kyseenalaiseen asemaan, kun otetaan huomioon teknologia-alan sukupuolittuneisuus.
Vuonna 2025 tohtori Aila Kronqvist väitteli Jyväskylän yliopistossa ajattelun vinoumista ja osallisuuden esteistä suomalaisessa IT-teknologiakehityksessä. Yksi väitöskirjan keskeinen löydös osoitti, että suomalaiset naiset ovat edelleen aliedustettuina teknisissä rooleissa. Naiset myös kohtaavat työssään sukupuolittuneita
Naisia esineellistävän kuvaston leviäminen myös teknologiaan on aikakautemme signaali.
“Teknologiaan liittyy se ajatus, että se on jotenkin neutraalia ja toteutuu itsestään. Teknologia on kuitenkin täynnä arvoja, ja meidän yliopistossa pitäisi kysyä, että vastaako tämä meidän arvoja. Onko tämä jotain sellaista, mitä me halutaan nähdä?”, pohtii Kaarina Nikunen.
Naisia esineellistävän kuvaston äärelle kannattaisi siis pysähtyä useammin, ja turtumisen sijasta esittää kuvalle kysymys: miksi tämä on tässä? Mitä tämä kertoo asioista kontekstissaan, ja miten kysymysten esittämistä voitaisiin arkipäiväistää?
Nikunen huomauttaa haastattelussa pariinkin otteeseen, että teknologiaa voidaan käyttää myös hyviin asioihin, kuten monimuotoisuuden ja tasa-arvon edistämiseen, kunhan teknologian ja kulttuurimme perinteisiä arvoja jaksetaan kyseenalaistaa riittävästi.
Eli jos kysytään vielä Tresin nettisivuja mukaillen: “What if you could be solving real-world problems?”
Tässä olisi yksi real-world problem. Ready to be solved. •
Teksti ja kuvat:
Helmi Lehtonen
Vuosien tutkimus päättyi diplomityöhön Pitkät kävelyt pelastivat
Eetu Pöyry: “Tutkin lopputyössäni kaistansisäistä kaksisuuntaista (IBFD) radiotekniikkaa, jonka suurin haaste on itseishäiriö, jolloin lähettimen vuoto peittää vastaanotettavan signaalin. Suunnittelin antennirakenteen, joka eristää lähettimen ja vastaanottimen toisistaan. Näin lähettimen aiheuttama itseishäiriö vähenee, ja samanaikainen lähetys ja vastaanotto onnistuvat luotettavammin.
Päädyin erikoistumaan radiotekniikkaan, kun minut kutsuttiin osaksi antenneihin erikoistunutta Tunin tutkimusryhmää vuonna 2022. Tein kandini samankaltaisista aiheista ja nyt dipassa sain tutkimukseen päätökseen.
Lopputyön tekeminen oli minulle aika raskas ja monivaiheinen prosessi. Tein teoriaosuuden aika nopeasti alkuvaiheessa, mutta itse tuloksia käsittelevä osuus tuntui loputtomalta työmaalta. Työn tekemistä oli vaikea lopettaa. Jäin hiomaan pieniä yksityiskohtia todella pitkäksi aikaa. Vihdoin oli pakko vain todeta, että nyt tämä on riittävän hyvä.
Työskentelyssä minua auttoivat selkeät tavoitteet joka päivälle. Kun päivän tavoite oli selkeä ja kirjoitettu muistioon, työskenteleminen tuntui helpommalta.
Sain vasta noin viisi kuukautta diplomityötä työstettyäni varmuuden, että kehittämäni sovellus todella toimii. Olin työstänyt tätä projektia jo monta vuotta epävarmuudessa, joten se tuntui valtavalta valonpilkahdukselta epävarmuuden keskellä. Sen voimalla sain vietyä projektin vihdoin päätökseen.
Minun projektini oli ehkä poikkeuksellisen suuri ja tarpeettoman vaativa. Haluan kannustaa muita lopputyön tekijöitä tekemään itselleen realistiset tavoitteet ja sanomaan rohkeasti ohjaajalle, jos työ tuntuu liialta. Mietin välillä itse, että ehkä tämän ei olisi tarvinnut olla näin vaikeaa.”
GRADU
Otsikko: Design of Adaptive High-Isolation Yagi-Uda Antennas for Military Full-Duplex Radios at 300 MHz
Ala: Sähkötekniikka
Mitta: 57 sivua
Kauan kesti: “Varsinainen diplomityö kesti toukokuusta joulukuuhun eli noin 8 kuukautta. Olen kuitenkin työstänyt tätä projektia jo vuodesta 2023.”
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1–5? “Sanoisin että 4. Jotkut päivät olivat helpompia ja toisina taas meinasi mennä yöunet. Stressin managerointi oli hankalaa.”
Salla-Maaria Jokilehto: “Käsittelen gradussani sitä, miten köyhyydessä elävät ihmiset merkityksellistävät tekemiään taloudellisia valintoja. Aineistona on Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun kirjoituksia.
Olen koko opintojeni ajan ollut kiinnostunut taloussosiaalityöstä. Työkentällä raha-asiat ovat esillä paljon, sillä raha on niin tärkeä osa ihmisten elämää. Taloussosiaalityön avulla voi konkreettisesti päästä parantamaan ihmisten hyvinvointia ja saada muutosta aikaan työssään. Halusin oppia tutkimukseni myötä tästä ilmiöstä enemmän, jotta voisin päästä töissä todella auttamaan asiakkaita.
Taloussosiaalityö on melko nuori tutkimussuuntaus, eikä tutkimusta ole vielä tehty kovin paljon. Varmaankin tästä syystä opinnoissakaan näistä aiheista ei puhuta hirveästi. Tämäkin oli yksi syy siihen, miksi halusin tutkia juuri taloussosiaalityön aiheita.
Graduprojektini oli aika itsenäinen. Kirjoittelin kaikkia osioita samaan aikaan ja tein töitä noin neljä tuntia päivässä. Rytmitin päiviäni pitkillä kävelylenkeillä, joiden jälkeen palasin kirjoittamaan.
Köyhyys on iso aihe, ja laajan aineiston analyysi oli raskasta. Aineiston tekstien lukeminen oli myös välillä vaikeaa ja tunteita herättävää.
Graduseminaarissani oli todella hyvä henki ja toisilta sai aina tukea tarvittaessa. Kaikki tekivät osansa huolella ja halusivat auttaa toisiaan.
Minun tärkein vinkkini muille lopputyön kanssa puurtaville on: käy kävelyllä! Kävelyillä pääsee irrottautumaan aiheestaan ja silloin solmut pääsevät aukeamaan. Kun minulla oli pahin blokki työni kanssa, kävin 50 kilometrin kävelyllä ja siinä kyllä ajatukset kirkastuivat.”
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1–5? “Neljä ja puoli. Kyllä aina voisi vielä hiukan hirveämpää olla.”
Teksti ja kuvat: Inka Auranen
Kuvitus: Kimmo Lust
Analoginen 2026 tulevaisuus?
FYYSINEN MEDIA TEKEE PALUUTA RYMINÄLLÄ JA HOUKUTTELEE
ERITYISESTI NUORIA POIS ÄLYLAITTEIDEN RUUDUILTA. KÄVIMME
KYSYMÄSSÄ
ALAN AMMATTILAISILTA, MIKSI SKROLLAAMINEN
EI ENÄÄ KIINNOSTA.
“ Vuosi 2026 on analogisuuden ja offlinen aikaa”, kertoo tuntematon ihminen puhelimeni ruudulla.
Tiktokin sinulle-sivuni suorastaan täyttyi vastaavista videoista vuodenvaihteen tienoilla. Analoginen 2026 -trendi kannustaa nappaamaan käteen puhelimen sijaan palapelipakkauksen, ristikkolehden tai DVD-soittimen kaukosäätimen. Jotkut tiktokkaajat jopa kokoavat itselleen analog bageja, analogisia laukkuja, joiden sisältä löytyy turhan selailun ehkäisemiseksi esimerkiksi kirja, Nintendo DS ja sudokulehti.
Ohjeet ovat selkeät: vähemmän skrollaamista, enemmän hidasta tekemistä. Mutta miksi analogisuus kiinnostaa juuri nyt?
Monelle älylaitteettomuus vai-
kuttaa enenevissä määrin olevan oma tietoinen valinta. Digilaitteiden välttely näkyy muun muassa tammikuussa julkaistussa E2 Tutkimuksen, työeläkeyhtiö Elon ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) selvityksessä, jossa kerrotaan, että jopa yli 80 prosenttia nuorista aikuisista arvioi käyttävänsä älylaitteita enemmän kuin haluaisi. Enemmistö myös pyrkii vähentämään älylaitteiden käyttöä. Brittiläisen BSI Groupin julkaisemasta tutkimuksesta puolestaan käy ilmi, että lähes puolet 16–21-vuotiaista brittinuorista haluaisi elää nuoruuttaan internetvapaassa maailmassa.
Digipokkarin uusi renessanssi
Tampereella käytettyjä ja kunnos-
tettuja kameroita ja kameratarvikkeita myyvän Kamerastoren liiketoimintayksikön johtaja Kasperi Heikkilä tunnistaa ihmisten kaipuun fyysisen median äärelle.
Heikkilän mukaan parisenkymmentä vuotta sitten näytti vielä siltä, että filmikuvaus tekee hiljaista kuolemaa, kun digilaitteet syrjäyttävät perinteisemmät valokuvaamisen tavat.
“ Vuosista 2018–2020 eteenpäin filmikamerat ovat alkaneet tekemään comebackia. Nuoret ovat kiinnostuneet filmikuvaamisesta sekä kertakäyttökameroilla että kaapista löytyneillä vanhempien ja isovanhempien vanhoilla filmipokkareilla”, Heikkilä sanoo.
Filmikuvaamisen nousua on seurannut digikameroiden suosio.
“Digipokkarit ovat tehneet uuden
renessanssin samaan tapaan kuin filmipokkareille kävi. Kasvu on ollut tosi suurta.”
Vaikka älypuhelimien kamerat ovat tätä nykyä hyvinkin kehittyneitä, jokin digi- ja filmipokkareiden kuvissa viehättää. Heikkilän mielestä taustalla voi olla kaipuu taltioida muistoja eri tavalla kuin puhelimella.
“Jos otettu kuva päätyy puhelimeen kaikkien mahdollisten kuvien joukkoon, niin katsotaanko sitä jälkeenpäin yhtä tarkasti kuin erillisen kameran kuvia? Niin sanotun oikean kameran esiin ottaminen myös muuttaa kuvaustilanteen dynamiikkaa: kuvaamiseen valmistaudutaan eri tavalla”, Heikkilä pohtii.
Vanhoilla digi- tai filmipokkareilla siis tavoitellaan harvemmin erinomaista kuvanlaatua, toisin kuin luontokuvaukseen hankitulla järjestelmäkameralla. Heikompi kuvanlaatu tuo kuviin omanlaistaan
tunnelmaa, ja samalla muistot saa tallennettua mieleisempään muotoon.
Heikkilä kertoo itse kehittävänsä filmit sekä digikuviksi että fyysisiksi valokuviksi. Puhelimella samanlaista vaivaa jaksaa harvemmin nähdä, koska kuvien joukossa on Heikkilän sanoin “niin paljon roinaa”.
Kaiken kaikkiaan Heikkilän kanta on selvä: fyysinen media ei ole kuollut.
“Valokuvaus on edelleen iso harrastus. Eivät puhelimet ole kameralla kuvaamista missään tapauksessa kokonaan syrjäyttäneet.”
Fyysinen levy tuo turvaa
Analoginen 2026 -trendissä älylaitteettomaan elämään pyrkimistä perustellaan somealgoritmien ja tekoälyn vastustamisella. Ihmiset ovat kyllästyneitä jatkuvaan doomskrollaamiseen ja kaipaavat tilalle hidasta
tekemistä ja läsnäoloa.
Saman on huomannut musiikkiin ja elokuviin erikoistuneen Levykauppa Äxän Tampereen liikkeen myymäläpäällikkö Aki Nuopponen. Hänen mukaansa käynnissä oleva kehityskulku on kasvattanut levyjen myyntiä huomattavasti.
“Fyysisen levyn ja elokuvan myynti on viimeisen kahden vuoden aikana mennyt ihan merkittävästi ylöspäin. Viime vuosi oli Tampereen myymälälle kaikkien aikojen ennätysvuosi, mikä on mielenkiintoista, kun eletään kuitenkin vuotta 2026 ja yleinen ajatus on varmaankin se, ettei fyysinen levy kauheasti myy”, Nuopponen sanoo.
Syitä nykyiselle kehitykselle Nuopponen listaa presidentillisesti kolme kappaletta. Ensimmäinen syy on se, että teini-iässä on nyt sukupolvi, joka on syntynyt striimausaikaan ja on näin ollen tottunut digitaalisuuden
Kamerastoren liiketoimintayksikön johtaja Kasperi Heikkilän mukaan ihmiset haluavat edelleen tallettaa muistonsa fyysiseen muotoon.
“VALOKUVAUS ON EDELLEEN ISO
HARRASTUS. EIVÄT PUHELIMET OLE
KAMERALLA KUVAAMISTA MISSÄÄN
TAPAUKSESSA KOKONAAN SYRJÄYTTÄNEET.”
jatkuvaan läsnäoloon.
“Vastapainoksi on löytynyt mahdollisuus ostaa Taylor Swiftin tai Billie Eilishin levy konkreettisena ja isokokoisena kaikkine liitteineen, vihkoineen ja kansikuvineen. Se on tälle sukupolvelle aivan uusi ja ihmeellinen asia.”
Myös korealaisen popmusiikin eli K-popin valtava suosio on vaikuttanut levyjen myynteihin, vaikka nuoret ostavat edelleen myös klassikkobändien levyjä Nirvanasta Guns N’ Rosesiin.
Toiseksi syyksi fyysisen median suosiolle Nuopponen nostaa vallitsevan maailmantilanteen.
“Nyt eletään yhteiskunnallisesti epävakaita aikoja näin kauniisti sanottuna. Ihmiset säästävät nyt suuremmissa hankinnoissa – ulkomaanmatkailussa, remontoinnissa tai talon ostamisessa. Kolmenkympin vinyyliin tai kahdenkympin CD-levyyn rahaa kuitenkin voi löytyä.”
Kolmantena ja viimeisenä syynä myymäläpäällikkö mainitsee striimauspalveluiden pirstaleisuuden: jotta voi nähdä uusimmat sarjat ja kuulla uusimmat albumit, on maksettava monesta eri palvelusta. Sekä elokuviin että musiikkiin keskittyvien palveluiden hinnat ovat lisäksi nousseet, mikä lisää fyysisten levyjen kysyntää.
“Siinä huomaa sellaisen turhautumisen. Jos haluaa katsoa jonkin tietyn elokuvan, ei sitä välttämättä olekaan missään striimauspalvelussa tai se on vasta poistettu sieltä. Elokuvan alkuperäisiä kohtauksia on saatettu myös poistaa ja kuvanlaatukin voi olla huono”, Nuopponen sanoo.
Samaan aikaan striimauspalveluiden käyttö voi olla hyvin epävarmaa, kun käytössä ollut suoratoistopalvelu voi poistua markkinoilta periaatteessa milloin vain. Fyysinen levy tuo siis myös tietynlaista turvaa. Hyllyssä oleva Jimi Hendrixin albumi ei muutu
miksikään, vaikka ympäröivä digitaalinen maailma olisi myllerryksessä.
Kulutukseen tähtäävä lyhyt trendi?
Jotkut menevät analogisen elämän tavoittelussa ja älylaitteiden karttamisessa astetta pidemmälle ja ostavat niin sanotun dumbphonen – tyhmän puhelimen. Se on näppäimellinen tai kosketusnäytöllinen puhelin, johon ei ole mahdollista ladata sosiaalisen median palveluja. Osa dumbphoneista pyörittää kuitenkin esimerkiksi verkkopankkia tai Whatsappia, eli aivan perinteisestä Nokian 3310:stä ei ole kyse.
Tämä herättää kysymyksen: eikö tätä voisi tehdä jo olemassa olevilla laitteilla? Onko uusien tavaroiden ostaminen todella tarpeellista, mikäli nyky-yhteiskunnassa haluaa luovia analogisemmin?
Ainakin alan liikkeissä työskentelevien mukaan analogisuuteen voi pyrkiä vanhaa kierrättäen. Alkuperäisiä laitteita voi kunnostaa ja vanhoja klassikoita voi hankkia käytettynä. Fyysisen median suosiminen ei siis sinänsä johda jatkuvaan tavaran osteluun.
“Teinejä aliarvioidaan ajattelemalla, että he ostaisivat levyjä vain koristeeksi. Todellisuudessa teinit osaavat olla jopa aika omistautuneita harrastajia, eivätkä he välttämättä osta laitteita jostain hifikaupasta vaan kunnostavat vanhemmilta tai isovanhemmilta perittyjä tai kirppikseltä ostettuja levysoittimia. Se ei ole pelkkää pinnallista harrastamista”, Levykauppa Äxän Aki Nuopponen sanoo.
Valokuvaustarpeitakaan ei Kasperi Heikkilän mukaan osteta vain hetken mielijohteesta.
“Digipokkarit ovat hinnaltaan usein edullisempia, joten niitä saatetaan ostaa impulsiivisemmin vaikkapa illanistujaisten taltiointiin. Arvok-
kaampaa tavaraa ostavat kuitenkin yleensä vakavammin kuvaamista harrastavat, jotka päivittävät laitteistoaan”, Heikkilä sanoo.
Sama kaava toistuu filmikuvaamisen puolella: filmipokkareita saatetaan ostaa kertaluontoisemmin, kun taas arvokkaampaa kalustoa ja monipuolisempia järjestelmiä ostavat usein harrastajat. Toisaalta halvemmankin pokkarin ostaja saattaa innostua valokuvausharrastuksesta. Pienempi rahallinen investointi ei aina tarkoita harkitsematonta ostopäätöstä.
Tosiasia kuitenkin on, että fyysisen median suosiminen tarkoittaa yleensä useamman tuotteen omistamista kuin pelkillä digilaitteilla median kuluttaminen. 2020-luvulla periaatteessa kaiken voi tehdä älypuhelimella: kirjojen tai uutisten lukemisen, musiikin kuuntelun, pelien pelaamisen ja elokuvien katselun. Analogisuuteen pyrkivä joutuu hankkimaan kaikille
kiinnostuksenkohteilleen oman mediansa, oli se sitten kirja, sanomalehti tai äänikirjakasetti.
Fyysisen median suosiossa ei kuitenkaan vaikuta olevan kyse vain lyhytkestoisesta trendistä, jonka hiivuttua laitteet ja muut tykötarpeet heitettäisiin roskakoriin.
“Arvioni on, ettei fyysisen median huippua ole edes nähty vielä. Olemme käyneet digitaalisuuden jopa kertakäyttöisessä ääripäässä, ja nyt heiluri alkaa liikkua toiseen suuntaan. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen ja kyllästyneet digitaalisiin striimauspalveluihin ja siihen, että attention span, kärsivällisyyskynnys, on niin lyhyt. Nyt halutaan jotain ihan muuta. Halutaan se levy tai elokuva, johon keskittyä tunteja”, Aki Nuopponen sanoo.
“FYYSISEN LEVYN JA ELOKUVAN MYYNTI
ON VIIMEISEN KAHDEN VUODEN
AIKANA
MENNYT IHAN MERKITTÄVÄSTI
YLÖSPÄIN. VIIME VUOSI OLI TAMPEREEN
MYYMÄLÄLLE KAIKKIEN AIKOJEN ENNÄTYSVUOSI.”
Levykauppa Äxän myymäläpäällikkö Aki Nuopponen arvioi, ettemme ole vielä nähneet fyysisen median uutta huippua.
Teksti Inka Auranen Kuvitus: Kimmo Lust
Toimittaja testaa (melkein) älylaitteettoman elämän
Päätän kuunnella sosiaalisen median tuntemattomia ihmisiä ja tartun haasteeseen viikon ajaksi. Tänä aikana puhelin kulkee mukanani vain puheluiden ja viestien varalta, ja tietokone on pyhitetty vain opiskelukäyttöön. Arkipäiviin viihdykettä tuo skrollailun sijaan analogisempi tekeminen: kirjan lukeminen, CD-levyjen kuuntelu, värityskuvien värittäminen ja DVD-elokuvat.
Oma lapsuuden simpukkapuhelimeni on kokeilun alkaessa 125 kilometrin päässä, ja siksi puheluita ja
viestejä varten taskussani on edelleen laventelin violetti älypuhelimeni. Näytölle tavallisesti kilahtelevat ilmoitukset olen kuitenkin laittanut pois päältä.
TESTIVIIKON ensimmäisenä aamuna herätyskello herättää paristojen vaihdosta huolimatta 45 minuuttia suunniteltua myöhemmin.
Koska minimoin viikon aikana myös oman kannettavan tietokoneeni käytön, suuntaan tavallista kevyemmän reppuni kanssa keskustakampuksen kirjastoon. Jo yliopistolle kyy-
dittävään bussiin noustessani joudun kuitenkin joustamaan uudesta älylaitteettomasta elämäntavastani, koska Nysse tarjoaa opiskelijan kausilippua vain mobiilisovelluksessaan. Skannaan lipun ja hautaan puhelimen takaisin talvitakin taskuun. Puhelin onkin siis puheluita, viestejä ja bussilippua varten.
Linnan pöytäkoneen ääreen istahdettuani törmään jo toiseen vastukseen: kaksivaiheiseen tunnistukseen ja Microsoft Authenticatoriin.
Tampereen yliopisto kertoo sivuillaan, että kaksivaiheinen tunnistau-
“YHTEYS JOIHINKIN LÄHEISIINI
KATKESI
VIIKOKSI OIKEASTAAN
TÄYSIN.
”
tuminen onnistuu myös ilman omaa älypuhelinta tietokoneelle hankittavan USB-portissa käytettävän tietoturva-avaimen avulla. Yliopiston palveluihin haikaileva voi halutessaan ottaa käyttöön myös salasanattoman kirjautumisen, joka mahdollistaa palveluihin pääsyn vahvan tunnistautumisen kautta ilman Tuni-salasanaa.
Tietoturva-avainta ei tähän hätään avainnipustani löydy, joten joudun nöyrtymään jälleen päästäkseni käsiksi koulutehtäviin. Lisään myös Microsoft Authenticatorin sallittujen sovellusten listaan.
Koettelemusten jälkeen opin jo hieman ennakoimaan. Koska Sportunin palvelut ovat tätä nykyä puhelimeen ladattavalla kulkukortilla aukeavan lukon takana, päädyn jättämään ryhmäliikuntatunnin väliin.
Niille, joilla ei ole mahdollisuutta ladata virtuaalista kulkukorttia, Tampereen yliopisto tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuutta fyysisen kulkukortin hankkimiseen. Yliopistoliikunnasta ei siis tarvitse luopua älypuhelimettomuuden vuoksi – johtui se sitten tietoisesta digilaitteiden välttelystä tai olosuhteiden pakosta.
KOSKA analoginen elämäntapa jää itselleni toistaiseksi vain lyhytkestoiseksi kokeiluksi, en ole hankkinut testijaksoa varten uusia laitteita tai muita oheistarpeita. Sen sijaan suuntaan kokeilun aikana useasti kirjaston lainakappaleiden ääreen. Kirjaston hyllyjen välissä valintojen tekeminen on yhtäkkiä huomattavan helppoa. Rajallinen ja algoritmeista vapaa elokuva- ja CD-valikoima saa huomioni myös kiinnittymään teoksiin, joista en ole koskaan kuullutkaan.
Päiväsaikaan puhelimettomuus tuntuu jopa levolliselta, mutta illat kotona ovat hieman levottomia. Ilman kuulokkeista kuuluvaa podcastjuontajien puheensorinaa kotityöt tuntuvat vaivalloisilta. Myös värityskirjan ääreen rauhoittuminen tuntuu haastavalta, kun vieressä ei pyöri viihdyttävää tv-sarjaa. Hieman särisevästä CD-soittimesta pyörimään laitettu levy saa kuitenkin mielen rauhoittumaan.
Perjantai-iltaan mennessä olenkin saavuttanut analogisuuskokeilun kautta jo jonkinlaisen zen-tilan, jossa puhelinta ei enää juurikaan kaipaa. Päänsisäinen häly on vaiennut, vaikka viikko onkin pitänyt sisällään paljon
ajatustyötä vaativia koulutehtäviä. Keskityn myös läheisteni kanssa vietettyyn aikaan entistä paremmin, kun puhelin ei ilmoita äänimerkin saattelemana uudesta sähköpostiviestistä tai Facebook-postauksesta.
HUOMASIN VIIKON AIKANA konkreettisesti sen, miten vahvasti oma sosiaalinen elämäni kytkeytyy älylaitteisiin. Yhteys joihinkin läheisiini katkesi viikoksi oikeastaan täysin, ja ruokalassa yksin syöminen tuntui yllättävän yksinäiseltä, jopa paljaalta. Analogisuus lieneekin sitä helpompaa, mitä enemmän omat sosiaaliset ympyrät keskittyvät livetapaamisiin somessa viestittelyn sijaan. Nyt, kun analogisuuskokeilu on ohi, voisin todeta jättäneeni sosiaalisen median täysin ja siirtyneeni fiilistelemään vain fyysisiä mediakappaleita, mutta valehtelu ei taida kuulua journalismin periaatteisiin. Testi kyllä tylsytti somekoukun terävimmän kärjen, mutta todellinen älylaitteista irtautuminen vaatisi ainakin omalla kohdallani pitemmän puhelinvapaan. Ehkä kokeilu kuitenkin saa minut jättämään puhelimen hieman useammin taskuun. •
Teksti: Milo Kiviranta
Kuva: Pinja Laasanen
Julistus pötköttelyä vastaan
Olen jo jonkin aikaa havain noinut somemaailmassa (eli omassa algoritmisessa vegenössökuplassani) yleistynyttä ilmiötä: jengiä loikoiluttaa. Puo lituttujen storyissa vilisevissä meemikuvissa muumit ja söpöt metsän eläimet esimerkiksi muistuttavat, että on ok perua menoja jos ei jaksa, tai ilmoittavat oravanpyörässä juoksemisen sijaan aikovansa pötkötellä.
Ymmärtäähän tuon, kun jo uu tisten lukeminen meinaa aamulla kumota ihmisen saman tien takaisin sänkyyn. Levosta ja tekemisen kar simisesta onkin brändätty ratkaisua moneen valveutunutta nyky-yksilöä nakertavaan pulmaan aina ahdistuksesta markkinakapitalismiin. Mutta jos maailmantuska, rahastressi tai vitamiinipuutos lamauttaa ihmisen jo muutenkin, saattaa hyväntahtoinen meemihassuttelu tuntua ontolta ja ironiselta.
lehtimista. Lepo ja turhan karsiminen ovat osa tätä, mutta mitä muuta tarvitaan? Jos suorittavan tekemisen paine halutaan torjua, mistä sen tilalle löytyisi rakentavampi vaihtoehto?
Minä tulenkin nyt rohkeasti ulos pötköttelyvastaisena.
Noh, ehkä en aivan. Jatkuvat muistutukset lepäämisen tärkeydestä nostattavat kuitenkin mieleeni kysymyksen: mitä seuraavaksi? Rakenteiden tai ihan vain oman elämän muuttaminen vaatii toki jaksamisesta huo-
PÖTKÖTTELY ON TYÖKALU, ei itseisarvo. On löydettävä myös tapoja aktivoitua. Sen ei tarvitse aina tarkoittaa mitään suurta tai kauas tähtäävää. Rakentavien ja tarkoituksenmukaisten valintojen tekemisen voi aloittaa arkisista tilanteista. Tukisiko jaksamista ja mielenterveyttä sittenkin se, että lähtisi ennalta sovittuun
KOLUMNI
tapaamiseen, vaikka ajatus viime hetkellä alkaisi hermostuttaa? Löytyykö ratkaisu kädettömään oloon omaan piilopaikkaan käpertymisestä, vai voisivatko uudet kokemukset sittenkin antaa puhtia päivään?
Vallitsevassa prekaarissa maailmantilassa tunnistan impulssin kääntyä jyrkästi kaikkea pöhinää vastaan. Produktiivisuutta voi kuitenkin olla muunkinlaista kuin jatkuvaa talouskasvua ja status quota tukevaa. Jos tunnistat, ettet halua pöhistä, mieti seuraavaksi, mitä sitten aidosti haluaisit tehdä. Missä kehittyä, miten haastaa itseäsi?
Terve kiire ja mielekäs tekeminen ovat ihmiselle hyväksi ja voivat palvella juuri sitä, mitä itse tahdot. Jos haluat raivota konetta vastaan, ruoki sen sijaan vaikka uteliaisuutta, yhteisöllisyyttä tai pehmeitä arvoja, kunhan et jää sammaloitumaan paikallesi. Sellaisella ei maailmasta kiireetöntä muumimaautopiaa tehdä. •
Kirjoittaja on Visiirin toimitusharjoittelija sekä parantumaton ilonpilaaja ja parantuva vitkuttelija.
Mitä vittua, Toasin uusi ovipuhelinsovellus?!
Taasko yksi sovellus lisää?
Toasin kohteiden ulko-oviin on yhtäkkiä ilmestynyt QR-koodeilla varustettuja tarroja. Kyseessä on kulunhallintajärjestelmä, jonka on määrä korvata perinteiset ovikoodilaitteet ja ovipuhelimet. Päästääkseen ihmisiä rappuun asukkaan on ladattava älypuhelimeensa Kulku-niminen sovellus. Älyaikaan on siirrytty tänä keväänä ainakin Toas Pekolassa ja Mikontalossa.
Uudistus on herättänyt ihmetystä
Toasin asukkaissa: miksi ovikoodeista ja ovipuhelimista halutaan eroon, ja miten koko homma edes toimii?
Kotimaisen Kulkutechin suunnittelema sovellus on käytössä Pekolan ja Mikontalon lisäksi muun muassa Ilmarissa ja Rautapellossa. Kevään mittaan uudistusta voidaan odottaa ainakin joihinkin Iidesrannan kohteisiin.
Mistä tässä ovikellosovelluksessa on oikein kyse, Toasin palvelujohtaja Pia Ylimäki?
Toasilla on ollut paljon kohteita, joissa ei ole mitään ovipuhelinsysteemiä. Uudistuksen tarkoitus on nimenomaan helpottaa asukkaiden arkea. Niissä kohteissa, joissa on ollut pelkkä ovikoodi käytössä, koodia on voitu jaella eteenpäin. Eli on ihan turvallisuuskysymys, että vanhan ajan ovikoodisysteemeistä luovutaan.
Eikö sovelluksella voi helpommin häiriköidä muita, jos sovellusta pystyy rämpyttämään etänäkin?
Korviini ei ole kantautunut tietoja mistään häiriöistä. Tämä on meillä nyt kevään jälkeen käytössä melkein kymmenessä kohteessa, ja on saatu pelkästään positiivista palautetta. Asukkaat ovat olleet tosi tyytyväi-
siä, ja sovelluksen käyttö koetaan helpok- si. On mahtavaa, että on tällainen helppo ja nykyaikainen systeemi.
Mitä teen, jos kutsun kaverin kylään tai tilaan ruokaa kotiinkuljetuksella? Onko siitä tehty nyt vaikeampaa?
No, mielestäni ei. Jos joku vieras tulee käymään tai vaikka se ruokalähetti, niin hän voi lukea ovesta QR-koodin. Sieltä avautuu listaus asunnoista, joista voi valita oikean asukkaan. Sitten aukeaa puheyhteys ja sillä tavalla se homma hoituu. Vieraan ei siis tarvitse missään nimessä ladata mitään sovelluksia, vaan lukea vain QR-koodi.
Tuleeko tämä systeemi jatkossa kaikkiin Toasin kohteisiin?
Harkitaan ja katsotaan, missä kohteissa sille olisi tarvetta. Sanoisin, että kun uusia taloja rakennetaan, niin kyllä niihin varmaan tämä kulkupalvelu otetaan. Hyvää palautetta on tullut, ja silloinhan sitä on järkevä monistaa. Kyseessä on lisäksi kotimainen ja opiskelijataustainen kulunhallintajärjestelmä, mikä taas sitten sopii oikein mainiosti meidän arvoihimme. •
Teksti: Anette Partonen
Kuva: Mira Kokko
Vieläkin
KIELEN OPISKELIJOIDEN ARJEN LÄHES YHDESSÄ YÖSSÄ.
venäjää
Teksti: Pihla Nurmi
Kuvat: Tatu Vornanen
Venäjän kieltä opiskeleva Henna
Rantala joutui palaamaan kesken vaihdon kotiin, ja puoliksi ukrainalainen
Erik Toikka kohtasi identiteettiinsä
liittyviä ristiriitoja. Vaikka ala on muuttunut, he haluavat muistuttaa, kuinka tärkeää kielten opiskelu on.
Ensimmäinen helmikuuta vuonna 2022 Tampereen yliopistossa venäjän kieltä opiskeleva Henna Rantala saapui vaihtoon Pietariin. Tutkinto-ohjelmaan kuuluva pakollinen kielivaihto oli pitkään odotettu. Monien kielivaihtoja oli siirretty koronapandemian takia. Rantalan tarkoituksena oli viettää koko kevätlukukausi Venäjällä ja syventää kieli- ja kulttuuriosaamista paikan päällä.
Vaihtoa ehti kestää 24 päivää. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Arki muuttui nopeasti. Pietarissa järjestettiin sodanvastaisia mie-
lenosoituksia, ja osallistujia otettiin kiinni. Opiskelijoita kehotettiin pysymään poissa protesteista. Rantalan seurassa liikkunut brittivaihtari ajautui vahingossa mielenosoituksen keskelle ja joutui putkaan.
Venäjälle asetettiin laajoja pakotteita, ja huhut sotatilasta alkoivat levitä.
“Kun alkoi liikkua puhetta sotatilasta, ajattelimme, että nyt on lähdettävä”, Rantala kertoo.
Tampereen yliopisto kehotti vaihto-opiskelijoita palaamaan Suomeen ja jäädytti yhteistyön venäläisten instituutioiden kanssa. Ulkoministeriö suositteli suomalaisia poistumaan maasta. Pian Rantala olikin takaisin Tampereella.
Paluu ei kuitenkaan tuonut helpotusta, vaan tyhjyyden tunteen.
“Iski olo, että olenko tehnyt turhaan töitä tutkintoni eteen”, hän sanoo.
Rantala aloitti venäjän opinnot vuonna 2020. Kiinnostus kieleen heräsi jo 14-vuotiaana, kun yläkoulussa piti valita valinnaisaine. Venäjä kuu-
losti erilaiselta ja haastavalta – juuri siksi kiinnostavalta. Opinnot jatkuivat lukiossa ja myöhemmin yliopistossa. Selkeää haaveammattia ei ollut, mutta halu syventyä kieleen oli vahva.
Hakijamäärät laskivat
Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyy venäjän opintosuunnan hakijamäärissä. Vuonna 2021 venäjän opintosuunnalle Tampereen yliopistoon haki 105 opiskelijaa. Sodan alkamisen jälkeen vuonna 2022 määrä putosi 87:ään, ja vuonna 2024 hakijoita oli enää 66 – lähes 40 prosenttia vähemmän kuin ennen sotaa. Vuonna 2025 nähtiin lievä nousu 78 hakijaan, mutta taso jäi selvästi sotaa edeltävää aikaa matalammaksi.
Myös kilpailu aloituspaikoista on heikentynyt. Ennen sotaa yhtä paikkaa tavoitteli lähes neljä hakijaa, mutta vuonna 2024 enää noin 2,4. Vuonna 2022 vain 18 valituista otti opiskelupaikan vastaan, vaikka aloituspaikkojen määrä pysyi lähes ennallaan.
Venäjän kielen ja kulttuurin professori Sanna Turoma sanoo, että sodan vaikutukset näkyivät viiveellä erityisesti maisterivaiheessa. Osa opiskelijoista joko keskeytti opintonsa kokonaan tai ei siirtynyt kandidaattivaiheesta maisteriopintoihin. Nyt tilanne on kuitenkin myös maisteriopinnoissa parempi.
Nyt maisterivaiheessa venäjän kieltä opiskeleva Erik Toikka oli sotakeväänä vasta ensimmäisen vuoden opiskelija. Hän oli siirtänyt opintojensa aloitusta vuodella armeijan vuoksi ja päätynyt Tampereen yliopistoon siskonsa innoittamana.
Toikan suhde sekä Venäjään että Ukrainaan ulottuu lapsuuteen. Hänen äitinsä on kotoisin Itä-Ukrainan Donetskin alueelta. Kotona puhuttiin venäjää, ja lapsuuteen kuuluivat säännölliset matkat Pietariin, jonne isovanhemmat olivat muuttaneet.
“Sodan alku oli kolaus kaikille”, Toikka sanoo.
Sota kosketti perhettä suoraan. Sukulaisia jäi Ukrainaan, ja huoli heidän turvallisuudestaan oli jatkuvaa. Opiskelumotivaatio heikkeni, mikä näkyi myös arvosanoissa.
Sodan aiheuttama identiteettiin liittyvä ristiriita ei kuitenkaan ollut Toikalle uutta. Krimin miehityksen aikaan vuonna 2014 hän joutui koulussa ilkkumisen kohteeksi. Häntä pidettiin venäläisenä, vaikka hän oli puoliksi ukrainalainen. Hänellä oli kuitenkin Venäjän passi, joka helpotti matkustamista isovanhempien luo. Perhesiteet Venäjälle olivat vahvat.
Kotona kannatettiin urheilukisoissa niin Venäjää, Valko-Venäjää kuin Ukrainaakin – entiset neuvostotasavallat nähtiin pikemminkin sukulaiskansoina kuin vastakkainasettelun kautta.
Krimin miehitys pakotti kuitenkin miettimään asiaa uudelleen.
“Jouduin jo 13-vuotiaana pohtimaan, miten vedän henkiset rajat omien juurieni ympärille.”
Vuoden 2022 täysimittainen hyökkäys nosti samat kysymykset uudelleen pintaan.
Ilmapiiri muuttui
Sekä Rantala että Toikka muistelevat, että ennen sotaa opintojen alkaessa suhtautuminen alaan oli myönteistä.
“Silloin vielä koettiin, että Suomella oli hyvät välit Venäjään”, Rantala sanoo.
Yliopiston sisällä ilmapiiri ei heidän mukaansa ole olennaisesti muuttunut. Opettajien ja muun henkilökunnan asenne on pysynyt ennallaan. Media- ja historiakursseilla sotaa käsitellään avoimesti, kun taas kielikursseilla se on enemmän taustalla. Tilanne on kuitenkin koskettanut
myös professoreita.
“Monella heistä oli perhettä Venäjällä, ja raja oli kiinni. Kaikki heistä tuomitsivat tilanteen”, Toikka kertoo.
Toikka muistaa muutaman professorin sanoneen, että vaikka he ovat Venäjältä kotoisin, he ovat aina pitäneet ukrainalaisia ikään kuin veljinä.
Yliopiston ulkopuolella suhtautuminen on ollut toisenlaista. Sekä Toikka että Rantala ovat kohdanneet arjessa epäasiallista kommentointia. Rantala kertoo taksikuskista, joka kyseenalaisti venäjän opetuksen tarpeen ja kehotti häntä “painumaan Venäjälle”. Sodan myötä ulkopuolisten suhtautuminen muuttui selvästi kriitti-
Henna Rantala kiinnostui venäjän kielestä jo 14-vuotiaana, kun koulussa piti valita valinnaisaine.
Erik Toikan yllä on käsintehty vyshyvanka, perinteinen ukrainalainen kirjailtu paita. Se on vahva kansallisen identiteetin, ylpeyden ja kulttuuriperinnön symboli.
semmäksi.
“Tosiasia on kuitenkin se, että jos kukaan meistä Suomessa ei ymmärtäisi venäjää, emme myöskään pystyisi tiedustelemaan, mitä rajan takana tapahtuu”, hän sanoo.
Toikka kertoo kuulleensa yliopiston liikuntatilojen saunassa keskustelun, jossa kielten opiskelua pidettiin turhana. Keskustelijoiden mukaan kielet voitaisiin leikata kokonaan pois yliopistoista.
“Se jäi mieleen. En jaksanut puuttua keskusteluun, mutta toivon, että ihmiset ymmärtäisivät kielten koulutuksen arvon”, Toikka kertoo.
Molemmat kertovat sanovansa nykyään usein opiskelevansa vain vieraita kieliä.
“En aina jaksa selittää, miksi venäjää pitää opiskella myös tällaisessa tilanteessa”, Rantala sanoo.
Sodan alettua opiskelijoille järjestettiin kriisitapaaminen, jossa tunnelma oli Erik Toikan mukaan paikoin hyvin tunteikas. Tilaisuuteen kutsuttiin opiskelijat, opettajat sekä yliopis-
ton kriisiammattilaisia.
Kriisitapaamisen vetänyt venäjän kielen professori Sanna Turoma sanoo, että sodan alku oli järkytys koko yhteisölle. Neljä vuotta sitten tapahtuneiden asioiden muistelu nostaa hänelle yhä pintaan vahvoja tunteita.
“Tilanne oli äärettömän haastava, ja siinä vaadittiin ikään kuin kriisijohtamista. Opiskelijat olivat silmin nähden järkyttyneitä”, Turoma kertoo.
Tapaamisen tarkoituksena oli korostaa, että opinnot jatkuvat kriisistä huolimatta ja että yliopisto tarjoaa tarvittaessa tukea.
Kieli ei ole kannanotto
Henna Rantala on kuullut vihjauksia siitä, että venäjän opiskelu olisi hyökkäyssodan hyväksymistä. Pahimmillaan kommentointi on ollut rasistista. Hänellä itsellään ei ole juuria Venäjällä, mutta hän kantaa huolta muiden puolesta.
Venäjän puhuminen julkisella paikalla voi herättää kielteisiä reaktioita,
mikä voi johtaa hankaliin tilanteisiin myös ukrainalaisille.
“On häpeällistä, että kielen opiskelu tulkitaan poliittiseksi kannanotoksi. Meillä on paljon ukrainalaistaustaisia opiskelijoita, joista moni puhuu venäjää”, Rantala sanoo.
Opiskelijoiden mukaan sitkeä ennakkoluulo on ajatus siitä, että venäjän opiskelu tarkoittaisi Venäjä-mielisyyttä. Rantala ei ole alalla kohdannut yhtäkään äidinkielenään venäjää puhuvaa, joka kannattaisi sotaa.
“Kieli ei ole sama asia kuin hallinto. Se on kommunikaatioväline”, Rantala sanoo.
“Ei sekään tarkoita, että kannattaisin Trumpin politiikkaa, jos puhun englantia”, Toikka huomauttaa.
Rantala muistuttaa, ettei Venäjä katoa naapurista. Kielitaitoa tarvitaan jatkossakin.
Toikka korostaa alan opiskelijoiden moninaisuutta: opiskelijoilla on juuria muun muassa Ukrainassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Baltian maissa ja Kaukasuksella.
“EI SEKÄÄN TARKOITA, ETTÄ KANNATTAISIN
TRUMPIN POLITIIKKAA, JOS PUHUN ENGLANTIA.”
“Meitä on täällä hyvin erilaisista taustoista.”
Myös professori Sanna Turoma kertoo kuulleensa pian sodan alettua opiskelijoilta, ettei venäjää koettu turvalliseksi puhua edes kampuksella.
“Toivoisin, että Suomessa ymmärrettäisiin, että venäjän kieli on myös osa meidän yhteiskuntaamme, ja tätä tosiasiaa voitaisiin käsitellä myös muista näkökulmista kuin pelkästään turvallisuuspoliittisesta.”
Turoman mukaan kieltä tarvitaan edelleen Suomessa. Sen hyväksyminen on kuitenkin monille vaikeaa.
“Venäjän kieltä ei nähdä osana suomalaisuutta. Tämä liittyy laajemmin poissulkevaan ajattelutapaan, joka on valitettavan yleistä myös poliittisessa päätöksenteossa.”
Turoman mukaan kieli ei ole minkään valtion omistuksessa. Venäjän kieli on väline myös Putinin politiikan kritisoimiseen. Jotta pystyy seuraamaan kriittisiä venäjänkielisiä julkaisuja, täytyy osata venäjää.
Venäjä ei katoa naapurista
Työllisyysnäkymät mietityttävät sekä Rantalaa että Toikkaa. Suomen ja Venäjän välinen kauppa on romahtanut, ja koska venäjä ei ole EU:n virallinen kieli, työmahdollisuudet ovat kaventuneet. Myös harjoittelupaikkoja on tarjolla vähän.
Yliopisto on tarjonnut venäjän kielen opiskelijoille joitakin urainfoja, mutta Rantalan mukaan infot painottuvat useimmiten englannin kielen opiskelijoille.
Rantala haaveilee venäjänkielisten lastenkirjojen kääntämisestä. Hän on pohtinut myös työtä Puolustusvoimissa tai tiedustelussa.
“Venäjä ei katoa naapuristamme, eivätkä myöskään ne ihmiset, jotka kieltä puhuvat. Kieltä tarvitaan jatkossakin. Pienelle kielialueelle, kuten Suomelle, kielitaito on välttämätöntä”, hän sanoo.
Toikka opiskelee Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituuttissa VIExpert-ohjelmassa, jossa koulu-
tetaan Itä-Euroopan asiantuntijoita. Opintojen kautta hän on päässyt opintomatkalle Georgiaan ja Kirgisiaan. Urasuunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta hän näkee itsensä tulevaisuudessa Venäjän asiantuntijana esimerkiksi ulkoministeriössä tai suurlähetystössä.
Professori Sanna Turoman mukaan on ollut rohkaisevaa nähdä, kuinka moni opiskelija on pärjännyt vaikeista olosuhteista huolimatta.
“Ymmärrän myös heitä, jotka ovat päättäneet keskeyttää opintonsa. Samalla minua ilahduttaa, että monet opiskelijat ovat vastoinkäymisistä huolimatta jaksaneet pysyä motivoituneina ja jatkaa opintojaan.”
Sota on muuttanut venäjän kielen opiskelijoiden keskuudessa ilmapiiriä monin tavoin. Epävarmuus ja huoli tilanteesta ovat läsnä. Samalla se on kirkastanut monille, miksi kieliä opiskellaan: jotta ymmärtäisimme toisiamme myös silloin, kun maailma ympärillämme muuttuu. •
UKRAINAN ALKEISKURSSISTA KÄYDÄÄN NEUVOTTELUJA
Hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen Tampereen yliopistossa on järjestetty ukrainan kielen alkeiskurssi professori Sanna Turoman aloitteesta. Kurssi on järjestetty vain yhden kerran, mikä tuntuu opiskelijoiden mielestä ristiriitaiselta.
“Tarve ukrainankieliselle osaamiselle ei ainakaan ole vähentynyt”, Henna Rantala sanoo.
Erik Toikka alkoi ennen sotaa opiskella ukrainaa itsenäisesti vahvistaakseen yhteyttään taustaansa.
“Kieli on osa identiteettiäni”, hän sanoo.
Yliopistossa ukrainan opiskelu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jatkoa ei ollut tarjolla. Samaan aikaan Suomeen saapui tuhansia ukrainalaisia. Osa puhui
venäjää, mutta kaikki eivät halua käyttää sitä. Toikka kertoo tilanteesta, jossa hänen siskonsa yritti auttaa ukrainalaista asiakasta venäjäksi.
“Hän tarvitsi apua, mutta ei halunnut käyttää venäjää. Se on ymmärrettävää, mutta tekee tilanteesta vaikean.”
Kieli, joka aiemmin yhdisti, voi sodan myötä toimia myös jakolinjana.
Nyt professori Sanna Turoma vahvistaa, että ukrainan kielen alkeiskurssin järjestämisestä käydään parhaillaan neuvotteluja, jotta opetusta voitaisiin järjestää uudelleen ja pidemmällä tähtäimellä.
Kolottaako triviahammasta? Kaipaatko uutta harrastusta tai haluatko yksinkertaisesti saada huomiota ja päteä? Vastaus haikailuihin voi löytyä pubivisojen arvoituksellisesta maailmasta.
Testasimme ja listasimme erilaisia tamperelaisia pubivisoja, joissa kannattaa käydä koettamassa visailusiipiään.
Lisää visoja löydät esimerkiksi osoitteesta www.pubivisat.fi. Ajankohdat ja mahdolliset poikkeukset kannattaa varmuuden vuoksi tarkistaa pubien omilta sivuilta.
Mitä? Maanalaisen musavisassa pääset testaamaan tietämystäsi triviakysymysten, anagrammien sekä biisin- ja lyriikantunnistuksen parissa. Kysymykset vaihtelevat ajankohtaisesta historialliseen ja genrekirjon laidasta laitaan tarjoten mukavasti haastetta. Liian vakavasti asiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa, vaan tärkeintä on pitää hauskaa ja keksiä omalle tiimille mahdollisimman typerä ja väkinäinen musa-aiheinen puujalkanimi.
Triviaa: Jännitystä iltaan voit lisätä kokeilemalla Maanalaisen klassikko”herkkua” sipuliviinaa.
Teksti ja kuvat: Milo Kiviranta
BAR K:N VIIHDEVISA
KONTTORIN
Missä? Olutravintola Konttori, Verkatehtaankatu 5
Milloin? Tiistaisin klo 19
Mitä? Yleispätevä yleistietovisa viihtyisässä ympäristössä. Visaisäntä Sami on vetänyt visoja jo vuodesta 2003, mikä lienee visan nimenmukaisen asiallisuuden avaintekijä. Mikäli kaipaat visailuiltamaasi hienostunutta ja erikoistunutta twistiä, Konttorissa voit nauttia jugend-talon kellarikerroksessa sijaitsevista tunnelmallisista tiloista sekä laajasta olutvalikoimasta. Kunhan nyt muistat olla asiallisesti.
Triviaa: Konttorin vaihtuvassa valikoimassa kiertää vuosittain noin 1400 eri olutta.
Missä? Bar K, Kauppakatu 11
Milloin? Keskiviikkoisin klo 19
Mitä? Matalan kynnyksen viihdevisa. Aihepiireinä esimerkiksi musiikki, televisio ja elokuvat. Obskuurissa nippelitiedossa ryvettyneitä nörttejä täällä odotti murskatappio, sillä Suomen top 20 -albumilistasta tai uusista kotimaisista sketsiohjelmista ei ollut harmainta aavistustakaan. Kotimaiseen ja ajankohtaiseen viihteeseen vihkiytyneille sekä lähestyttävää visailua kaipaaville tilaisuus sopii kuitenkin kuin nenä päähän.
Triviaa: Visailun ohessa voit myös heittää tikkaa.
ASIALLINEN VISA
SAVE FILEN TEEMAVISA
Missä? Save File – Pelaajan olohuone, Aleksis Kiven katu 24
Milloin? Parittomien viikkojen perjantaisin klo 21
Mitä? Visailua vaihtuvalla teemalla, painopisteenä videopelit ja popkulttuuri. Mikäli olet lapsuudessasi tai miksei vaikka viimeisen viikon aikana suurkuluttanut esimerkiksi animaatioelokuvia, sarjakuvia tai Nintendo-pelejä, saattaa Save Filesta löytyä teemavisa juuri sinulle. Viihtyisässä peliluolassa on mahdollista myös luoda visailujoukkueen sisäistä kitkaa mittelemällä yli 80 Playstation-pelin valikoiman tai lukuisten lautapelien parissa.
Triviaa: Save File on Tampereen ensimmäinen ja vanhin videopelibaari.
Eikö tiimille meinaa löytyä nimeä? Kokeile jotakin näistä:
Sanaleikit: Mitä ontuvampi, sen parempi. Musavisassa nimenne voi olla esimerkiksi olla Behm-lausunto tai kirjallisuusvisassa Slay R.R. Tolkien.
Nimien alkukirjaimet: Keksikää, mitä hassunhauskaa joukkueenne jäsenten nimistä koostuva akronyymi voisi tarkoittaa.
Arkinen observaatio: Hyvä väline kavereille vittuiluun. Jos vaikkapa ystäväsi Markus ei päässyt flunssan takia sovitusti paikalle, on tiimin nimi tällöin tietysti Markuksen flunssa.
Tiimin maskotti: Keksikää tiimillenne maskotti ja ammentakaa nimi siitä. Vaikkapa kaverisi Olavi-kissan mukaan joukkue voidaan nimetä Olavin opetuslapsiksi.
JÄNNITTÄÄ
Teksti: Soili Kalliokoski
Kuvitus: Karissa Laine
Harva opiskelija selviää opinnoista ilman esiintymistä. Psykologin mukaan esiintymisjännityksen taustalla on monia syitä, mutta ajan myötä jännitystä voi oppia lieventämään.
Taas on edessä kurssi, jonka tehtäviin kuuluu Powerpoint-esityksen pitäminen muiden edessä. Vatsaa vääntää, kädet tärisevät, suuta kuivaa ja sanat unohtuvat. Kuulostaako tutulta?
Esiintymisjännitys on yleistä nuorilla ja nuorilla aikuisilla, sanoo Minna Martin. Hän on esiintymisjännitykseen perehtynyt psykologi ja psykoterapeutti sekä itsekin entinen esiintymisjännittäjä.
“Esiintymistä voi oppia vain kokemalla ja tekemällä. Olen nuorempana jännittänyt valtavan paljon esiintymistä, mutta kun sitä on lähtenyt tekemään työkseen, siihen on jo tottunut”, Martin kertoo.
Syyt esiintymisjännitykseen ovat yksilöllisiä. Osalla jännittäminen voi liittyä temperamenttipiirteisiin, kuten ujouteen tai arkuuteen. Martinin mukaan useimmiten syyt löytyvät kuitenkin muualta. Esiintymisjännityksen taustalla voi olla esimerkiksi virheiden tekemisen pelkoa, nolostumista, traumoja, vahvaa itsekritiikkiä tai oletus siitä, että muut kritisoivat ja tuomitsevat omaa esiintymistä tai sosiaalisuutta.
“Stressireaktio voi aktivoitua kehossa ja mielessä, jos pelkää, mitä muut ajattelevat minusta. Osalla nuorista jännitys voi liittyä aikuistumisprosessiin. Jos oma identiteetti ei ole vielä löytynyt tai vahvistunut, voi olla ajatus, että täytyy miellyttää muita”, Martin sanoo.
Hän lisää, että kulttuurissamme on jotain sellaista, minkä vuoksi nuori jää pelkäämään omaa kelpaamistaan. Kyse voi olla tietynlaisesta vaativuudesta.
“Ihmiset tekevät virhepäätelmiä siitä, että ‘olen ainoa, joka tässä porukassa jännittää’. Meillä on tavallaan sanaton sopimus, että jos jännität, niin älä näytä sitä.”
Silloin toisten jännittämisestä ei Martinin mukaan saa asianmukaista tietoa. Ne ihmiset, jotka eivät ollenkaan jännitä esiintymistä, ovat todellisuudessa vähemmistössä.
Yleisöllä on tärkeä rooli
Aina vastuu jännityksestä ei ole pelkästään esittäjällä. Jännittäminen voi riippua myös siitä, kuinka taitava yleisö on. Jos yleisössä esimerkiksi selataan nettikirppiksiä, luetaan uutisia ja pelataan nettipelejä, se välittyy esityksen pitäjälle.
“Jos meillä olisi kannustava ja rohkaiseva yleisö, sen edessä on kenen tahansa mukavampi esiintyä”, Martin sanoo.
Hän toivoo, että esiintymisjännitystä potevat opiskelijat antaisivat aikaa itselleen ja osoittaisivat myötätuntoa itseään kohtaan.
“Pikkuhiljaa esiintymisestä tulee tavallista. Ei voi olla siellä, minne on vasta matkalla.”
JATKUU
Psykologi
Minna Martinin
vinkkiä
esiintymisjännityksen helpottamiseen
Harjoittele
Esiintymistä kannattaa harjoitella askel kerrallaan. Harjoittelu voi alkaa arkisista asioista, kuten kursseilla tai kokouksissa puheenvuoron käyttämisestä.
Voit harjoitella itsesi ilmaisua tilanteissa, jotka herättävät epämukavuutta. Tilanteiden kautta kokemus omista sosiaalisista taidoista vahvistuu.
Rauhoita tai liikuta kehoa
Voit hyötyä siitä, että opit rauhoittamaan itsesi kehollisesti. Hengittämällä voit vaikuttaa autonomiseen hermostoon. Kun keho ei ole ylivireystilassa, olo voi tuntua turvalliselta ja rennolta.
Myös liikunta voi saada kehon rauhoittumaan. Reipas liikunta esiintymispäivän aamuna tai edellisenä iltana voi auttaa purkamaan jännitystä. Muita rentoutumiskeinoja voivat olla vaikkapa saunominen tai juttelu läheisten kanssa. Tärkeintä on etsiä itselle sopiva tapa rauhoittua ennen esiintymistilannetta.
Hahmota tilanne kokonaisuutena
Mieti, mitä tapahtuu ennen esiintymistä, sen aikana ja sen jälkeen. Missä kohtaa oma jännittäminen on kaikkein voimakkainta?
Voit kokeilla eri vaiheisiin erilaisia apukeinoja. Esimerkiksi urheilijoiden paljon käyttämä mielikuvaharjoittelu voi toimia ennen esiintymistä. Voit käydä mielikuvissa läpi esiintymistilannetta, kunhan se ei muodostu pakonomaiseksi. Jos esiintymistilanteessa asiat eivät sujukaan suunnitelmien mukaan, on hyvä pystyä olemaan joustava.
Yleisö ei tiedä, mitä olet suunnitellut sanovasi. Jos jotain unohtuu, se ei ole vakavaa. Jos unohdat jotain oleellista, voit miettiä, mitä ensi kerralla voisi muistaa tai huomioida paremmin.
Unohda esiintymisen etiketit
Esiintymisen ei tarvitse olla tietynlaista. Esiintyessä ei ole pakko noudattaa tyypillisiä ohjeita, kuten “seiso suorassa, pidä katsekontaktia ja ole ryhdikäs”. Voit kokeilla vaikkapa istahtaa pöydän reunalle tai liikkua. Joihinkin tilanteisiin sopii myös se, että sanoo ääneen ennen esiintymistilannetta, että yleisön eteen tuleminen jännittää.
Kuva: Päivi Kankare
https://s2.taloustutkimus.fi/visiiri/lehti
Vastaa lukijatutkimukseen – voita lahjakortti
Mitä mieltä olet Visiiri-lehdestä ja miten se voisi olla vielä parempaa luettavaa? Mikä lehdessä on hyvää ja mikä huonoa? Osallistumalla lehden lukijatutkimukseen ja kertomalla mielipiteesi voit vaikuttaa ja osallistua lehden kehitykseen.
Vastausten avulla Visiiri-lehteä kehitetään jatkuvasti mielenkiintoisemmaksi. Mielipiteesi on tärkeä riippumatta siitä, miten paljon tai vähän luet lehteä.
Vastaaminen on helppoa ja nopeaa. Pääset kyselyyn QR-koodin kautta. Voit vastata tutkimukseen myös www.visiirilehti.fi-sivustolta löytyvän artikkelin kautta. Lomakkeelta löydät tarkemmat vastausohjeet.
Sinun henkilökohtainen vastauksesi on ehdottoman luottamuksellinen. Tulokset esitetään tilastollisina taulukoina, joista yksittäisiä vastauksia ei voi erottaa eikä kenenkään henkilöllisyyttä tunnistaa.
Tutkimukseen vastanneiden ja yhteystietonsa antaneiden kesken arvotaan kolme kappaletta 50 euron lahjakortteja S-ryhmään.
Tutkimusterveisin,
POLIITTINEN POLARISAATIO SYVENEE SUOMESSA, MUTTA
Tuleeko turpaan
TILANNE ON EUROOPPALAISITTAIN HARVINAINEN. SYYT
Teksti ja kuvat:
MUTTA JALKA- PALLOKATSOMOIHIN SE EI YLLÄ. .
SYYT ULOTTUVAT VÄESTÖRAKENTEEN HISTORIAAN ASTI.
Tuleeko turpaan
Joel Peltonen
Kolme kaljua puolalaista nuorta miestä tuijottaa minua pöydän yli.
“Aren’t you scared?”, kysyy neljäs, vieressäni istuva kaljupää.
“Should I be?”, kysyn puoliretorisesti.
Istun ystäväni kanssa tamperelaisessa baarissa. Ympärillämme on 200 puolalaista jalkapallofania. He ovat huomanneet kaulassani roikkuvan pressipassin.
“We fucking hate the media”, yksi heistä selventää tilannetta.
Puolalaiset ovat saapuneet Tampereelle kannattamaan Lech Pozna-
nin joukkuetta. Sen fanaattisimmat kannattajat, kuten lähes kaikki Puolan pääsarjajoukkueiden kollegansa, tunnetaan äärioikeistolaisesta ulosannistaan. Vasemmistolaiset joukkueet (kuten vaikkapa pääkallolippuinen punkkariseura St. Pauli) nähdään vihollisina, eikä väkivalta ole harvinaista.
Kotoisessa Veikkausliigassamme yksikään joukkue ei sijoitu poliittisella spektrillä juuri mihinkään. Toki Suomessakin on huligaanien yhteenottoja nähty, mutta ilman poliittisia motiiveja.
Miksi suomalaisessa joukkueurheilussa on pidetty kieli tarkasti keskellä poliittista suuta, vaikka jopa länsinaapurimme lintukodossa tiettyjä jalkapalloseuroja voi pitää vasemmistolaisina tai oikeistolaisina?
TEE HÖYRYÄÄ uneliaan kauppakeskuskahvion nurkkapöydässä.
“Jalkapallo on kaupunkien laji, ja Suomi kaupungistui myöhäisessä vaiheessa. Joukkuelajit olisivat vaatineet
tiiviimpää väestörakennetta”, aloittaa valtiotieteen tohtori Vesa Vares. Vares on Turun yliopiston poliittisen historian professori, ja hän on tutkinut jalkapallon ja politiikan historiallisia ja nykyisiä yhteyksiä.
“Suomessa oli myös valtava yksilöurheilubuumi. Menestystä tuli yleisurheilussa, hiihdossa ja pikaluistelussa, joten ne olivat pitkään ykköslajeja”, Vares jatkaa.
Suomi todella kaupungistui verrattain myöhään, ainakin eurooppalaisiin jalkapallomaihin verrattuna. Vielä 1950-luvulla noin puolet Suomen väestöstä asui maaseudulla. Seurojen sosiaaliset identiteetit olivat usein kielellisiä. Edes urheiluliittojen jakautuminen porvarilliseen SVULiin (Suomen Valtakunnan Urheiluliitto) ja työväen TULiin (Suomen Työväen Urheiluliitto) ei sytyttänyt mainittavia poliittisia roihuja jalkapallokentille.
Useat eurooppalaiset suurseurat sen sijaan syntyivät 1900-luvun alun teollisessa luokkayhteiskunnassa. Monet isoimmistakin nykyseuroista
“Seura haluaa, että suuri yleisö voi tulla katsomaan sen peliä, maksamaan ja kuluttamaan. Ei niin, että siellä saa pelätä tuleeko turpaan”.
ovat alun perin yksittäisten tehtaiden työntekijöiden joukkueita – tai niitä vastaan pelanneen porvariston. Sosialismi nosti päätään, luokkajako oli selkeä.
“Nykyäänhän tuo jako seurojen kannattajakunnissa on merkittävästi liudentunut”, Vares sanoo.
Erityisesti urheilun kaupallistuminen on entisestään häivyttänyt jakolinjoja.
“Seura haluaa, että suuri yleisö voi tulla katsomaan sen peliä, maksamaan ja kuluttamaan. Ei niin, että siellä saa pelätä tuleeko turpaan”.
KORVANI JUURESSA huudetaan megafoniin. Puolalaiset ovat lähdössä marssimaan kohti Tammelan stadionia, jossa vastassa on Uefan konferenssiliigan ottelussa Kuopion palloseura.
Pressipassistani huolimatta vältyn väkivallalta, eikä kentän ulkopuolista taistelua ole odotettavissa myöhemminkään. Osa illan rauhallisuudesta selittyy varmasti sillä, että väkivaltaisimmat ultrakannattajat on otettu kiinni maamme rajalla. Lisäksi Tammelassa on ottelun vuoksi kasapäin poliiseja mellakkavarustuksessa, ja
onpa ratsupoliisiyksikkökin saapunut paikalle Helsingistä. Mustanpuhuva poliisimassa vaikuttaa pahamaineisia puolalaisia uhkaavammalta.
En havaitse Lech Poznanin kannattajissa minkäänlaista poliittista ulosantia, vaikka aiemmin heiltä on nähty niin juutalaisten uuneihin toivotusta kuin puolalaisen herrarodun ylistystäkin. Kenties Kuopion palloseuran kannattajakunta hyisessä Tammelan illassa ei ole kaikkein innostavin ärsytettävä?
“Osa ultrakannattajien äärimmäisistä huudoista ja banderolleista on
varmasti ihan provosoinnin vuoksi valittu. Mietitään mikä järkyttää vastapuolta pahiten”, tohtori Vares sanoo.
“Enemmän se on keskisormen näyttöä vastustajalle kuin varsinaista yhteiskunnallista kannanottoa. Suurin osa samankin joukkueen kannattajista katsoo näitä varmasti hyvin vieroksuen”, Vares uskoo.
Suomi on pieni maa. Melko pieni määrä ihmisiä seuraa täällä jalkapalloa intohimoisesti. Tuosta pienestä määrästä vielä pienempi osuus on ultrakannattajia. Ja heistä puolestaan
vain pieni osuus sellaisia, jotka haluavat tuoda politiikkaa esille.
Oman joukkueen kannattaminen on monille rinnakkaistodellisuus, josta käsin politiikka näyttää lähinnä ympäröivän yhteiskunnan mälsyyden ilmentymältä. Samaa ulkopuolisen maailman ankeutta edustaa myös kaulassani roikkunut pressipassi.
Yritin tätä juttua varten saada haastatteluja jalkapallon ja politiikan suhteesta useilta faneilta ja faniyhteisöiltä. Jos jonkinlainen vastaus tuli, se oli passiivisaggressiivisen lyhyt kieltäytyminen.
Lopulta Tampereen Ilveksen epävirallisen kannattajayhdistyksen Osasto 41:n jäsen kommentoi aihetta anonyymisti.
“Monelle se muutaman tunnin katsomomeuhkaaminen on pakopaikka arjen väsyttävästä paskasta, eikä sitä haluta tärvellä millään politiikalla.”
Monessa paikassa on prioriteettina saada ihmisiä ylipäänsä mukaan kannattajatoimintaan, mielipiteistä riippumatta.
“Oma seura on uskonto, politiikka ja elämänkatsomus.”
YHTEINEN YSÄRI
Palstalla esitellään
Visiirin esivanhempien jälkiä.
Sinulle, jota oma ruutuaika huolestuttaa: normaaleja puhelimen näppäimiä, eikä muuta tarvitsekaan. (Aviisi 27.3.1996)
Toy Story, ensimmäinen tietokoneanimoitu kokopitkä elokuva, herättää ihastusta ja spekulaatiota animaation tulevaisuudesta. Haastattelussa elokuvaa työstänyt Richard Quade. (Aviisi 14.3.1996)
Mahdollisia ratkaisuja miehisyyden kriisiin. (Aviisi 27.3.1996)
Inspiraatiota ainejärjestösi seuraavaan urheilutapahtumaan. Mainontastrategiaa kannattanee hieman päivittää nykyaikaan. (Anturi 26.3.1996)
