VAVILA-lehti 4/2019

Page 1

4 2019

VAV- KO N S E R N I N A S I A K A S L E H T I

M U N VA N TA A

TUULA LAUKKASEN

HIEKKAHARJU KO T O N A Viihtyisästi vähällä rahalla

M I TÄ K U U L U U ? Maarit Hurmerinnan suurin saavutus


PÄÄKIRJOITUS S I S Ä LT Ö STÄ HDE A A LE N T N E T A AUT VAV.FI PAL @ A T N TI VIES

Mikä vaikuttaa vuokraan?

S

yksy tuo tullessaan muutakin kuin syyssateet. Silloin meillä VAV:lla mietitään seuraavan vuoden toimintaa ja lasketaan toiminnalle euromääräiset raamit. Vuoden 2020 suunnittelu alkoi jo keväällä, kun kysyimme asukastoimikunnilta oman kiinteistön korjaustarpeita. Kysely toimi pohjana isännöitsijälle ensi vuoden korjaustarpeen kartoituksessa. Lokakuussa asukastoimikuntien edustajat ja vuokralaskelmien tekijät kävivät yhdessä läpi vuokraan vaikuttavia asioita. Pian olikin jo aika pyytää asukastoimikunnilta lausuntoa vuokrista ja rahoitussuunnitelmista. Asukastoimikunnat saivat vuokranmääritykseen liittyvät tiedot ensimmäistä kertaa sähköisesti. Kaikille kiinteistön asukkaille tieto välitettiin OmaVAV-palvelussa. Vuokranmäärityksen lähtökohtana on omakustannusperiaate. Vuokraa siis kerätään sen verran, mitä asumisen hoito-, korjaus- ja rahoituskulujen maksuun tarvitaan. Erilaiset käyttökorvausmaksut, kuten vesimaksu, vähentävät vuokrankeräystarvetta. Vuokra perustuu huoneiston käyttöarvoon, johon taas vaikuttaa eniten kiinteistön sijainti. Sijainnin lisäksi kiinteistön vuokratasoa määrittelevät kysyntä, vaihtuvuus ja vuokrausaste sekä alueen vuokrataso. 45 prosenttia kiinteistöjen kuluista jaetaan sijainnin perusteella. Kiinteistön tekninen ikä vaikuttaa 30 ja varustetaso 10 prosenttia. Pieni vaikutus on myös talotyypillä. 10 prosentin harkintavara varmistaa, että yksittäisen kiinteistön vuokrataso säilyy kohtuullisena. Vuokrataso pyritään pitämään ennakoitavana ja korotukset maltillisina. Vuokranmääritys sujui jälleen kerran hyvässä yhteistyössä. Kiitokset aktiivisille asukkaille!

Liisa Kälvälä talousjohtaja

Vavila ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti jaetaan VAV-konsernin asuntoihin. Sidosryhmät ja yhteistyökumppanit saavat lehden sähköisessä muodossa. Kaikki lehdet vuodesta 2014 alkaen ovat luettavissa osoitteessa vav.fi/tietoa-meista/vavila. Julkaisija VAV-konserni Postiosoite PL 39, 01301 Vantaa Päätoimittaja Minna Pääkkönen Toimituspäällikkö Marjo Kanerva Toimitusneuvosto VAV: Susanna Kasonen, Tuula Montonen, Sari Pulkkinen, Anneli Sinkkonen (asukasjäsen), Cocomms: Marjo Kanerva Ulkoasu Anna Makkonen Paino Tikkurilan Paino Oy Kannen kuva Kirsi Tuura Seuraava lehti ilmestyy maaliskuussa 2020.

2

PÄ Ä K I R J O I T U S

3

MUISTILAPPU

4

KYLILLÄ

6

V E I K K O VA S TA A

7

OVELLA

8

KOTO N A

12

M U N VA N TA A

15

M I TÄ K U U L U U ?

1 6

K Ä D E S TÄ P I TÄ E N

18

VIERAISSA

20

H Y VÄ T I E TÄ Ä

21

I L M O I T U S TA U L U

22

W H AT ' S U P ?

24

VÄ R I T Y S T E H TÄVÄ

7

OVELLA

Iris Tikkaniemi tietää, mitä ja miten kannattaa kierrrättää.

8

KO T O N A

Tavaran karsiminen on halpa tapa sisustaa.

16

K Ä D E S TÄ P I TÄ E N

Älä elä yli varojesi! Ota mallia esimerkkibudjeteista.


MUISTILAPPU

1

VA LOA P I M E Y T E E N

Parvekkeelle ja ikkunoihin ripustettavat valot ilahduttavat pimeyden keskellä. Otathan kuitenkin naapurisi huomioon. Varsinkin vilkkuvat valot saattavat ärsyttää.

2

J O U L U O N P I A N TÄ Ä L L Ä

Kinkku kruunaa monien joulupöydän. Muistathan, että paistaessa kertyvää rasvaa ei saa kaataa viemäriin. Rasva saattaa jähmettyessään tukkia viemäriputket. Tee näin: anna rasvan jäähtyä ja jähmettyä ja laita se sitten biojätteisiin. Voit myös kaataa rasvan maitotölkkiin, sulkea tölkin teipillä ja laittaa sekajätteeseen. Vie joulukuusi joulun jälkeen jätekatokseen tai sen ulkopuolelle näkyvälle paikalle. Huolehdi siitä, että kuusi ei tuki kulkuväyliä ja hankaloita liikkumista tai roska-astioiden käyttöä ja tyhjentämistä. Joulukuuset kerätään pois loppiaisen jälkeen.

Teksti Marjo Kanerva

3

T U PA KO I N T I K I E L L E T T Y U U S I S S A TA LO I S S A

VAV:n uusissa eli vuonna 2017 ja sen jälkeen valmistuneissa kiinteistöissä on tupakointi kielletty asunnoissa, parvekkeilla ja yleisissä tiloissa sekä kiinteistön alueella. Tupakointi ei ole sallittu myöskään kiinteistön aluerajalla, sillä tupakantumpit leviävät tuulen mukana kiinteistöjen pihoille. Palavat ja kytemään jäävät tumpit voivat aiheuttaa tulipalon. Tutustu vuokrasopimuksen ehtoihin ja kiinteistön järjestyssääntöihin.

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

3

h


V

KYLILLÄ

Koko perheen joulutapahtuma Kuusijärvellä z La 14.12. klo 10-14

O AN UMA AHT PÄÄSY. P A T AA VAP

N

CAFE KUUSIJÄRVI, KUUSIJÄRVENTIE 3

V

antaan Kuusijärvellä vietetään perinteistä koko perheen ulkoilutapahtumaa lauantaina 14. joulukuuta. Cafe Kuusijärven järjestämä joulutapahtuma tarjoaa yhdessäoloa, ruokaa ja ohjelmaa kaikenikäisille. Metsäröllin jouluinen luontopolku, talutusratsastus Luhtajoen poneilla sekä mahtavat glittertatuoinnit takaavat, että perheen pienimmät viihtyvät koko päivän. Joulupukki on kuulemassa lasten joululahjatoiveita paikan päällä – tulethan tervehtimään!

4

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

Jos pakkasposkia paleltaa, kirpeää ulkoilmaa voi paeta vierailijoita lämmittävään kotaan. Kodassa voit nauttia kahvia, mehua ja pullaa tai ostaa paikan päältä makkaraa paistettavaksi. Tapahtuma sopii hyvin myös joulutunnelman ja -lahjojen metsästäjälle, sillä paikan päällä on myynnissä paljon erilaisia tuotteita kuten vaatteita, Tupperwarea, käsitöitä sekä jouluisia kukkia ja kransseja. Cafe Kuusijärven kahvila tarjoaa jouluista lounasta koko päivän.


KARAOKEA KULTAKURKUILLE Ma klo 13–16, to 14–18 TIKKURILAN KIRJASTO, LUMMETIE 4, TIKKURILA

Tikkurilan kirjaston avoin karaokeryhmä kokoaa laulamisen ystävät yhteen! Tule laulamaan joko omalla porukalla tai yhdessä ryhmän kanssa. Musiikkiosaston karaoketilaa on mahdollista varata myös omaan käyttöön kirjaston aukioloaikoina.

Annie –musikaali ystävyydestä z Esityskausi 9.1.-19.1.2020. KULTTUURITALO MARTINUS, MARTINLAAKSONTIE 36, MARTINLAAKSO

esittävät modernin ja kantaaottavan musikaalin vahvatahtoisesta Anniesta, joka asuu orpokodissa. Kun Annie yllättäen valitaan asumaan miljardööri Oliver Warbucksin kartanoon, alkaa seikkailu. Yllättävä ystävyys johdattaa Annien etsimään vanhempiaan. Vaskivuoren yleis-, musiikki- ja tanssilukion opiskelijat tuovat 1930-luvun New Yorkiin sijoittuvan musikaalin nykypäivään esittämällä siloittelemattoman tarinan ystävyydestä, välittämisestä ja eriarvoisuudesta. Lavalla esiintyy, laulaa, tanssii ja soittaa yli seitsemänkymmentä lukion oppilasta. Broadwaylta tuttu musikaali ihastuttaa ja puhuttelee kaiken ikäisiä katsojia, mutta sen suositusikäraja on seitsemän vuotta. VASKIVUOREN LUKION OPISKELIJAT

Kuvat Shutterstock ja Vaskivuoren lukio

Liput: 29 €, alennushintainen lippu 17 €

Opi hiihtämään! Hakunilan urheilupuisto, Luotikuja 2, Hakunila ti 21.1.2020 alkaen Vantaan Hiihtoseura tarjoaa talvikaudella erilaisia hiihtokouluja niin aloittelijoille kuin hiihtoa aiemminkin harrastaneille. Kursseja on tarjolla sekä lapsille että aikuisille. Hiihtovälineet voi tarvittaessa vuokrata paikan päältä. Hinnat alkaen 40 €. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.vhs.fi/hiihtokoulut

TARINOITA KUOLEMASTA 9.10.2019–17.4.2020 VANTAAN KAUPUNGINMUSEO, HERTAKSENTIE 1, TIKKURILA

Vantaan kaupunginmuseon Kohti tuntematonta -näyttely käsittelee kuolemaa ja sen eri vaiheita. Näyttely tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa kuoleman lavasteisiin, sillä vierailijoita kuljetetaan aina sairaalaosastolta hautaustoimiston kautta hautausmaalle. Tarinaa kuolemasta kertovat alan ammattilaiset, kuten sairaanhoitajat ja hautaustoimiston työntekijät. Vapaa pääsy. SUOMEN HISTORIAA SELKOKIELELLÄ Ma 2.12., 9.12. & 16.12. klo 17–18.30 VANTAAN AIKUISOPISTO, LUMMETIE 5, TIKKURILA

Kolmen kerran luentosarja käy läpi Suomen historian keskeisimpiä käänteitä. Luennot on suunnattu erityisesti maahanmuuttajille, mutta ne soveltuvat kaikille, jotka haluavat tutustua Suomen historiaan selkokielellä. Vapaa pääsy. Ilmoittaudu osoitteessa ilmonet. fi, kurssikoodilla V191170. VAUHDIKAS MUKSUSUNNUNTAI Su 29.12. klo 11–18 SUPERPARK VANTAA, TAMMISTON KAUPPATIE 13, TAMMISTO

Perheen pienimpien päivästä ei puutu vauhtia ja temmellystä! SuperPark Vantaa tarjoaa ohjattua ohjelmaa ja lajivinkkejä yhteiseen tekemiseen. Muksusunnuntaissa lapsi ja aikuinen liikkuvat yhden hinnalla. Liput alkaen 16 €

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

5


V E I K KO VA STA A

?

Koska valmistuu VAV:n seuraava uusi asuintalo?

Seuraavaksi nousee sadan asunnon ARArahoitteinen kerrostalo Veromiehen Perintökujalle. Kohteen rakentaminen käynnistyi syys–lokakuussa, ja talo valmistuu keväällä 2021. Pääurakoitsija on YIT Suomi Oy. Vantaan kaupungin ja VAV:n yhteinen tavoite on, että vuosittain rakennetaan 320 uutta vuokra-asuntoa. Aina tavoitteeseen ei kuitenkaan päästä. Suunnitelmien toteutumiseen vaikuttaa kolme asiaa. Ensinnäkin tarvitaan rakentamiskelpoisia tontteja. VAV:lla on tässä suhteessa hyvä tilanne, sillä kaavoittamisesta vastaava Vantaan kaupunki on ollut meille suosiollinen ja osoittanut vapaita asuinrakentamiseen sopivia tontteja. Toiseksi urakkakilpailuihin pitää saada tarjouksia. Rakennusalalla on pitkään jatkunut korkeasuhdanne, emmekä ole aina välttämättä saaneet urakkakilpailuihin järkevän hintaisia tarjouksia. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, sillä suhdanne on kääntymässä laskuun. VAV rakennuttaa ja omistaa etupäässä valtion tukemia ara-asuntoja, joten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA hyväksyy uudet rakennushankkeet. ARA myöntää lainaa kustannustasoltaan edullisille hankkeille. Pääkaupunkiseudun muuta maata korkeampi hintataso on tässä suhteessa haasteellinen.

?

Olen lähdössä puoleksi vuodeksi opiskeluvaihtoon Hollantiin. Mietin nyt, onko minun pakko luopua asunnostani vai voinko hankkia asuntooni toisen vuokralaisen? Jos joudut työn, opiskelun, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi asumaan tilapäisesti toisella paikkakunnalla, voit vuokrata asuntosi tilapäisesti toiselle henkilölle. Tämä tarkoittaa, että vuokraat oman asuntosi kokonaan toiselle yksityishenkilölle. Sinun pitää tehdä vuokra-

6

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

sopimus, jonka toimitat VAV:n tiedoksi kirjallisesti (sähköpostilla). Voit vuokrata asuntosi väliaikaisesti enintään kahdeksi vuodeksi. Sekä vuokrat että mahdolliset järjestyshäiriöt ovat vuokrauksen aikana sinun vastuullasi.

?

Vaikka kuinka yritämme, meillä jää joskus ruokaa tähteeksi. Kiinteät jätteet laitamme tietysti biojäteastiaan, mutta nestemäinen jäte mietityttää. Voiko esimerkiksi keiton jämät kaataa viemäriin? Ruoka ei kuulu viemäriin, niin kätevää kuin se olisikin. Laita viemäriin vain sitä itseään – älä keiton jämiä tai joulukinkun rasvaa. Viemäri ei ole lääkkeiden, kemikaalien tai öljyn loppusijoituspaikka eikä roskiksen korvike. Viemäriin tulee valua ainoastaan sinne oikeasti kuuluvia asioita. Kun teet kemikaaliviisaita valintoja, estät haitallisten aineiden kulkeutumisen jäteveden mukana ja suojelet Itämerta: • Vie maalit, lakat, liuottimet ja öljyt vaarallisen jätteen keräykseen. • Palauta vanhat ja tarpeettomat lääkkeet apteekkiin. • Valitse tuotteita, joissa on ympäristömerkki. • Käytä mahdollisimman vähän kemikaaleja. • Suosi Suomessa ja EU:ssa valmistettuja tuotteita.

?

Yhä useammat palvelut siirtyvät nyt näköjään internetiin, ja myös VAV haluaisi, että käytän sitä OmaVAV-palvelua. Minä olen ikäihminen enkä osaa käyttää nettiä. Mikä neuvoksi? Hmm, ongelma on tuttu omienkin vanhempien kautta. He ovat saaneet apua ENTERin tietotekniikkaopastuksista. ENTER ry järjestää senioreille tarkoitettua tietokone-, tabletti- ja kännykkäopastusta. Opastusta on tarjolla muun muassa kirjastoissa ja palvelukeskuksissa. Opastus on henkilökohtaista ja maksutonta. Jos sinulla on oma laite, voit ottaa sen

KAIPAATKO JUTTU- JA KAHVISEURAA? Tule mukaan ikäihmisten korttelikerhoon! Kerhoja järjestetään Martinlaaksossa, Myyrmäessä, Rajatorpassa, Tikkurilassa, Tammistossa, Korsossa ja Länsimäessä. Lisätietoja: Karoliina Vesilahti, Vantaan kaupunki, puh. 040 700 5685

mukaan opastukseen. Osa opastuksista toimii ajanvarauksella, osa ilman ajanvarausta. Kysy lisää ENTERistä: puh. 050 374 8645, info@entersenior.fi

ONKO SINULLA KYSYMYS ASUMISESTA? KYSY VEIKOLTA. VOIT LÄHETTÄÄ KYSYMYKSESI OSOITTEESEEN VIESTINTA@VAV.FI

Teksti Marjo Kanerva

?


OV ELLA

Roska kerrallaan Iris Tikkaniemi kierrättää arjessaan kaiken mahdollisen. Hän haluaa toimia esimerkkinä myös muille, jotta tulevillakin sukupolvilla olisi hyvä olla. Teksti Tuulia Tikkamäki

Kuva Raisa Kyllikki Ranta

MISTÄ ”KIERRÄTYSURASI” LÄHTI LIIKKEELLE? Innostus sai alkunsa asuessani 80-luvulla kerrostalossa, jossa oli ihka elävä komposti. Koin ajatuksen kierrättämisestä todella hienoksi ja innostuin siitä valtavasti. Siihen aikaan oli mahdollista kierrättää lähinnä vain lehdet ja paperit, mutta nälkä kasvoi syödessä – oikein odotin, mitä pääsisin seuraavaksi kierrättämään. Nyt mahdollisuuksia on jo huomattavasti enemmän. Pienet sähkölaitteet ja muut ongelmajätteet aiheuttavat kuitenkin edelleen haasteita. Niiden keräyspisteiden tulisi olla nykyistä helpommin saatavilla.

MITEN KIERRÄTTÄMINEN NÄKYY ARJESSASI?

Kierrätän tänä päivänä kaiken mahdollisen biojätteestä paristoihin ja muoviin. Hyväkuntoiset vaatteet vien hyväntekeväisyyskirpputoreille, jolloin tulot menevät hyvään tarkoitukseen. Muut tekstiilit kiikutan vaatekauppojen tekstiilikeräyksiin. Hankin itsekin vaatteita kirpputoreilta. Miksi ostaa uutta, kun kirppareiltakin voi tehdä hyviä löytöjä? Omien tekojeni lisäksi puhun talomme asukkaille ja muille ihmisille ahkerasti kierrättämisen tärkeydestä. Kierrättäminen on lopulta pieni vaiva, mutta siitä on suuri hyöty erityisesti tuleville sukupolville.

VINKKISI TEHOKKAASEEN KIERRÄTTÄMISEEN?

Pienillä teoilla voi vaikuttaa. Yhdenkin metallipurkin kierrättäminen on askel parempaan, sillä pienistä puroista kasvaa iso joki. Kierrättäminen ei maksa mitään, biojätepussinkin saa nykyään ilmaiseksi hedelmien oston yhteydessä. Omilla valinnoillaan voi vaikuttaa myös kertyvän jätteen määrään. Kun esimerkiksi valitset kaupasta pienen pikarin sijasta litran jogurttipurkin, roskaa kertyy vähemmän. HSY:lta voi tilata roskahuoneeseen ilmaiset kuvalliset lajitteluoppaat. Ne helpottavat asukkaita hahmottamaan, miten jätteet lajitellaan oikeaoppisesti.

IRIS TIKKANIEMI • Asuu Myyrmäessä • Toimii Ruukuntekijäntie 8:n asukastoimikunnassa • Aktiivinen puuhanainen, joka tekee ”työkseen” vapaaehtoistyötä

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

7

V


Vähällä rahalla viihtyisää

8

VAV I L A 4 / 2 0 1 9


KOTO N A

Asunnosta voi tehdä viihtyisän ja omannäköisen kodin pienelläkin budjetilla. Konstit on monet! Teksti Anne Hänninen Kuvat Laura Oja

I

soja valoisia tiloja, klassikkohuonekaluja, sohvalle taiteellisesti heitetty huopa – tällaisia mielikuvia varmasti monella tulee mieleen, kun puhutaan sisustamisesta. Sisustuksessa on kuitenkin kyseessä paljon muustakin kuin taiteellisesta vaikutelmasta. Kotimme viihtyisyys vaikuttaa suoraan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiimme. Koti voi myös olla itsensä ilmaisun väline.

Elä siivosti Pienelläkin budjetilla voidaan saada paljon aikaiseksi, ja kodin viihtyisyyttä voidaan lisätä ilman sentin hyrrää. Hyvä paikka aloittaa on siivoaminen. – Nykyään näkee paljon lehtijuttuja, että siivoamisesta ei kannata ottaa paineita. Mielestäni se on huuhaata. Siisteys vaikuttaa sekä fyysiseen että mielenterveyteen. Omaa kotia pitäisi kunnioittaa ja ylläpitää sen kuntoa, toteaa kirjailija Laura Honkasalo. Honkasalo on kirjoittanut Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman -kirjan, jossa annetaan rahansäästövinkkejä myös sisustamiseen. Elokuussa julkistettu Kaapin henki – tavaravaivaisen tunnustuksia käsittelee kodin tavarakaaosta. Siisteydestä huolehtimisen voi ulottaa myös koko asuinalueeseen, mikä parantaa koko seudun asukkaiden viihtyvyyttä: tupakannatsat

VUODENAJAN MUKAAN Birgit Rannanjärvelle on tärkeää, että kotona on lämmin tunnelma. Se syntyy valoista, kynttilöistä ja tekstiileistä, joiden vaihtaminen sujuu ompelulinjan käyneeltä kätevästi. – Vuodenajan mukaan kesällä tekstiilit ovat ohuempia ja pehmeämpiä, talvella taas niissä on enemmän tummia värejä. Maku vaihtelee. Rahaa ei kuitenkaan sisustukseen uppoa paljoa, sillä kirpputoreilta saa tavaraa halvalla, joskus uuttakin. Harrastus ei myöskään ole aikarohmu, vaikka lapsien lähdettyä pesästä on aikaa laitella kotia. – Innostus tulee yhtäkkiä ja heti seuraavana päivänä pitää päästä tekemään! Birgit on asunut Mikkolassa vuodesta 1979 parin vuoden evakkoa lukuun ottamatta, kun Marsinkujan vanha huonokuntoinen talo purettiin ja tilalle rakennettiin uusi. – Siinä sai suunnitella kaiken uudelleen ja vaihtaa huonekalujakin, kun vaihtoi pienempään asuntoon.

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

9

T


mukana kulkevaan miniroskikseen, roskat roska-astioihin tai roskalenkkeilyä ympäristön ja oman kunnon kohentamiseksi. Asuntoa siivotessa voi samalla miettiä, voisiko harrastaa karsimista. Tavaroita pullollaan olevat kaapit eivät näytä siisteiltä, eikä paljoudesta loppujen lopuksi ole helppo löytää haluamaansa. Alvariinsa käytetyt esineet pysyvät etualalla, perukoilla olevat jäävät kokonaan käytöstä. Olisiko niiden joukossa aarteita muille ihmisille? – Tilan tuntu on minulle tärkeää. Olenkin karsinut tavaraa saadakseni lisää tilaa, ja se on edullisin tapa sisustaa. Samalla kodin ilme muuttuu ja siivous helpottuu, Honkasalo kertoo.

Vanhalle uusi koti Kierrätys ja roskalavojen dyykkaaminen ovat nykyisin suorastaan muotia. Kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta löytyy edullisesti ”uusia” huonekaluja, verhoja, tyynyjä ja tarvikkeita. Monilla asuinalueilla on omia ryhmiään sosiaalisessa mediassa. Toisissa kierrätetään, toisissa voi myös kysellä esimerkiksi porakonetta lainaan tai apua verhojen ompelemiseen. Näin ei tarvitse aina ostaa uutta ja täyttää kaap10

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

”Tavaran karsiminen on edullisin tapa sisustaa.”

peja uudestaan, vaan voi jakaa tavaroita tai palveluja. Varsinaisessa sisustamisessa voi myös tehdä paljon vähällä rahalla. Kierrätyksestä löytyneitä huonekaluja voi tuunata oman makunsa mukaisiksi esimerkiksi maalaamalla ne. – Ostin juuri niin sanotun päivävuoteen, josta aion tehdä lukupesän: siihen tulee paljon itse ommeltuja tyynyjä ja viereen pieni hylly tai pöytä, johon saan kirjaston kirjat käden ulottuville. Tykkään ommella uusia sohvatyynyn päällisiä edullisista palalaarikankaista, Honkasalo sanoo. Honkasalo vinkkaa myös Tori.fistä, josta löytyy edullisesti käsinkudottuja räsymattoja – jotkut kun pitävät mattojen kutomisesta niin paljon, että tuotantoa on yli oman tarpeen.

Rentoutta kasveista Viheralan yrittäjänä Gartipi-yrityk-

sessään toimiva Tiia Pitkänen vinkkaa samalla tavalla Facebookin ryhmistä, joissa viherpeukalot myyvät kasvattamiaan kasveja eurolla tai parilla. Kasvit ovat tärkeä osa kodin viihtyisyyttä, ja niillä on vaikutusta myös mieleen ja kehoon. Oikein valitut ja hoidetut kasvit voivat auttaa pitämään sisäilmaa puhtaana, ja niiden hoitaminen voi olla hyvinkin rentouttavaa puuhaa. Kasvien hoidossa on kuitenkin otettava huomioon niille sopiva kastelu ja olosuhteet – sekä sisällä että ulkona. – Usein kaupoissa myydään trooppisia kasveja. Jos kotiin tuotu kasvi tarvitsisi kuuman ja kostean ilman ympärilleen, se ei sisätiloissa välttämättä onnistu. Silloin kasvin hoitamisesta voi tulla epäonnistumisen tunteita, Pitkänen korostaa. – Sama pätee ulkona. Jos varjoisen paikan kasvin laittaa aurinkoiseen kohtaan, sen lehdet voivat esimerkiksi palaa.


3X3 VINKKIÄ SISUSTAJALLE Laura Honkasalo • Viherkasvit lisäävät viihtyvyyttä, avokadopuun kasvattaminen kivestä on jännittävää. Ruukkukasveja saa usein kierrätyskeskuksista. • Äänikirja tekee siivoamisesta ja kaappien raivaamisesta mukavaa puuhaa. • Päiväkotitaide näyttää hienosti kehystettynä oikealta nykytaiteelta.

Siitä ei tule kuin paha mieli ja rahanhukkaa. Aloittelijan kannattaa siis aloittaa helpoista kasveista, jotta kiinnostus ei lopahda alkuunsa. On myös hyvä miettiä, kuinka paljon on valmis ja halukas käyttämään aikaa kasvien hoitoon. Omaa kotiviidakkoa voi laajentaa myös jakamalla kotona jo olevien kasvien juuret kahteen ja istuttamalla ne omiin ruukkuihin. Myös lehti- tai versopistokkaita voi saada ilmaiseksi kavereilta tai naapureilta. Jos kärsivällisyyttä ja taitoa riittää, siemeniä voi ostaa parilla eurolla ja kasvattaa niistä kymmenkunta kasvia. Ulkoviidakkoa kaipaavan on VAV:n asunnoissa tyydyttävä ruukkukasveihin. – Olen aiemmin itse ollut VAV:n asukkaana monta vuotta. Kokemukseni mukaan kannattaa kuitenkin tarkistaa isännöitsijältä, mitä pihalle saa tehdä – kysymisestä ei koskaan ole haittaa, Pitkänen sanoo.

Vaikuta väreillä Kasvit tuovat koteihin vihreää väriä, jolla on rauhoittava vaikutus ja joka auttaa lieventämään stressiä. Tutkimusten mukaan ihmiset viihtyvät eniten vihreissä tiloissa.

Kodissa ympärillämme olevilla väreillä onkin suuri merkitys viihtymiselle ja hyvinvoinnille. Valkoinen tuo asuntoon valoa ja tilan tuntua, iloinen keltainen edistää ajatustyötä, mutta voi vaikeuttaa nukahtamista. Ruokahalua parantava oranssi sopii hyvin keittiöön ja ruokailutilaan. Sininen rauhoittaa ja on siksi hyvä väri makuuhuoneeseen. Violetit yksityiskohdat tuovat sisustukseen ylellisyyttä. Punainen on hyvä korostusväri, mutta suurissa määrissä se voi aiheuttaa stressiä. Vaaleanpunainen taas rauhoittaa mieltä – väriä käytettiin siksi muutama vuosikymmen sitten Yhdysvalloissa eräiden vankiloiden eristysselleissä. Värien käyttö on pitkälti kiinni kunkin omista mieltymyksistä, joten yhtä oikeaa tapaa ei olemassa. Sisustajan kannattaa kuitenkin miettiä kokonaisilmettä sekä valaistusta, sillä se vaikuttaa värien aistimiseen ja tilojen tunnelmaan. Eikä värien käyttäminen välttämättä vaadi maalipurkkien hankintaa. Esimerkiksi vadillinen appelsiineja on hyvä keino tuoda oranssia keittiöön ruokahalun herättäjäksi.

Tiia Pitkänen • Vähemmän on enemmän: Vaikka pidän runsaista istutuksista, johonkin kannattaa vetää raja. Esimerkiksi vain tietyillä väreillä tai vastaväreillä saadaan tasapainoisempi tulos kuin laittamalla kaikkia värejä sekaisin. • Valitse kasvit osaamisesi mukaan. Aloita peruskasveista ja etene haastavampiin, jos kiinnostusta riittää. • Lue lehtiä, katso ohjelmia, havainnoi ystävien kasveja ja kopioi. Jos pidät jostain näkemästäsi, ota siitä selvää. VAV:n asunnoissa • Asukas voi tehdä pintaremontin sovittuaan asiasta isännöitsijän kanssa. VAV:lta voi saada maaleja, laminaatteja ja tarvikkeita omatoimiremontointiin – isännöitsijältä saat tiedon, voitko saada näitä omaan asuntoosi. • Kierrätettyjen ja ulkomailta ostettujen huonekalujen ja koristeiden kanssa pitää olla varovainen, sillä niiden mukana saattaa tulla tuholaisia. • Asukas voi tuoda huoneistopihalleen omia kasveja vain ulkoruukuissa.

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

11


y

M U N VA N TA A

KOTOISASTI LUONNON HELMASSA Elän kuin keskellä hitaasti etenevää luonto-ohjelmaa, kertoo Hiekkaharjuun hurahtanut Tuula Laukkanen. Jos haluaisi, ohjelman voisi keskeyttää ja kipaista naapuruston päivätansseille. Teksti Kirsi Riipinen Kuvat Kirsi Tuura

T

uula Laukkanen, eläkkeellä oleva sosiaali- ja asuntopolitiikan tutkija, on asunut Hiekkaharjussa kesästä 2002 lähtien. Koti on koko tämän ajan ollut samassa kerrostalossa, jonne hän muutti edesmenneen miehensä kanssa. – Kuulostaako tylsältä kun kerron, että tykkään hirmuisesti Hiekkaharjun rauhallisuudesta, Laukkanen pohtii hymyssä suin. Alueen rauhallisuus miellyttänee monia muitakin, sillä Hiekkaharju on suosittu ja arvostettu alue, jota kuvaillaan yleisesti adjektiiveilla kotoisa ja luonnonläheinen. Hiekkaharjulaiset kiintyvät alueeseensa niin, että suurempaa asuntoa tarvitessaan he etsivät sitä naapurustosta. Laukkanen pohtii itsekin, että kun polvet eivät enää kestä nykyisen talon portaita, hän haluaisi muuttaa johonkin lähialueen esteettömään taloon. – Viihtyvät täällä nuoremmatkin. Alueelle on muuttanut lapsiperheitä, ja he tuntuvat arvostavan myös hyviä pyöräteitä ja nopeita julkisia liikenneyhteyksiä. Laukkanen toimii VAV-konsernin hallitusten puheenjohtajana. – Olen Tikkurilan Työväen yhdistyksen jäsen, ja omasta pyynnöstäni yhdistys asetti minut ehdolle puheenjohtajan tehtävään. Minulla on aiempaa kokemusta myös hallituksen jäsenenä toimimisesta. Laukkanen pitää hallituksen tehtävää vaativana. Vantaa kasvaa, ja kasvua varten tarvitaan muun muassa uusia ARA-vuokrataloja. Hänellä on runsaasti taustatietoa asumisesta, sillä hän on tutkinut valtion asuntotuotantotuen käytäntöjä eri näkökulmista.

12

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

LAN TUU AIKAT PIP L E M E K K AHI USSA J HAR


TUULA LAUKKANEN, 70 • Syntynyt Kuopiossa • Muutti Hiekkaharjuun 2002 • Koulutus yhteiskuntatieteiden lisensiaatti • Eläkkeellä, työskennellyt muun muassa Kuopion ja Turun yliopistoissa sekä Pellervon taloustutkimuksessa

1

MALMIPELTO

Malmipelto on hieno virkistysalue ja kulttuurihistoriallinen maisema. Pellon poikki kulkeva Rekolanoja laskee peltoalueella Keravanjokeen. Alue niittyineen ja peltoineen tuo aivan uuden ulottuvuuden kaupunkilaisen elämään. Nautin siitä, että pääsen naapurustossani seuraamaan viljan kasvua ja sen korjaamista. Alueella viihtyvät myös eläimet, ja seuraan keväisin ja syksyisin esimerkiksi kurkien muuttotouhuja Hanabölen puolella.

2

PUISTOKULMA

Käyn usein naisporukalla lounaalla Puistokulmassa lähellä juna-asemaa. Puistokulmalla on oma historiansa, esimerkiksi tansseja on järjestetty yli 50 vuoden ajan. Nykyisin päivätansseja pidetään tiistaisin ja sunnuntaisin. Henkilökunta on houkutellut meitä jäämään lounaan jälkeen tansseihin, mutta vielä toistaiseksi emme ole tohtineet.

3

PIENTALOALUE

Hiekkaharju on pientalovaltainen asuinalue, ja kerrostalot sijaitsevat lähinnä alueen reunoilla. Käyn usein sauvakävelyllä pientaloalueella, sillä se on hauskannäköinen kerroksellisuutensa ansiosta. Ensimmäiset talot on rakennettu ennen sotia. Eri aikakaudet ovat tuoneet omannäköisiään rakennuksia. Mielestäni hienoa on sekin, että ison ja arvokkaan talon vieressä on pikemminkin rappioromantiikasta muistuttava tönö. Rakennusvalvontavirastolla olisi mahdoton tehtävä, jos se pyrkisi saamaan alueen näyttämään yhtenäisemmältä.

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

13


4

MAINIO SIJAINTI

Hiekkaharjun asemalla pysähtyvät K-, I- ja P-junat. Yhteydet ovat todella hyvät, myös lentokentälle. Vaikka ajan autoa, käytän paljon julkisia, koska yhteydet eri suuntiin ovat niin näppärät ja nopeat. Toisaalta myös Hiekkaharjun sijainti on mainio, jalankin pärjää. Täältä on lyhyt kävelymatka esimerkiksi Tikkurilan keskustaan ja Dixi-kauppakeskukseen.

5

HIekkaharju PYÖRÄILYVÄYLÄT

Hiekkaharjussa on hyvä pyöräillä, sillä maasto on tasaista. Meiltä pääsee sujuvasti pidemmillekin reiteille, ja olen joskus polkenut täältä Keravanjoen vartta aina Helsingin Vanhankaupungin koskelle asti.

14

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

• Kuuluu Tikkurilan suuralueeseen • Hiekkaharju on Vantaan ainoa harju. Harjulla on kaikkiaan pituutta 60 kilometriä. Harju alkaa merestä ja jatkuu Keski-Uudellemaalle asti. • Junarata vauhditti alueen rakentamista, omakotitaloasutus alkoi syntyä jo 1920ja 1930-luvuilla. Kerrostaloja on rakennettu alueelle

1950-luvulta lähtien. • Suurin osa kaupunginosasta on edelleen omakotialuetta.


M I TÄ K U ULUU?

Rakkaudesta musiikkiin Maarit Hurmerinnan pitkän uran salaisuus on suunnaton rakkaus musiikkiin. Se tulee kuitenkin hänen elämässään vasta kakkosena. Teksti Tuulia Tikkamäki

Kuva Raisa Kyllikki Ranta

P

äätin jo pikkulapsena, että minusta tulee muusikko. Isois äni soitti kaupunginorkesterissa ja opetti Sibelius Akatemiassa. Hän toimi minulle kuin huomaamatta esimerkkinä. Isoisä kuoli ollessani vasta kuusivuotias, mutta hän jätti minulle uskon muusikon uraan. Musiikki on yksi vahvimpia taiteen muotoja. Se liikuttaa ihmisten tunteita aivan käsittämättömällä tasolla. Musiikki pystyy tarjoamaan suuria elämyksiä, mahdottomasti lohtua ja oivalluksia. Se terästää hyvien hetkien iloa ja tukee elämän karikoissa. Musiikillinen lahjakkuus on valtavan suuri siunaus ja lahja, jonka voi halutessaan käyttää hyvin. Valtava rakkaus musiikkiin onkin pitkän urani salaisuus. Musiikki tulee kuitenkin elämässäni vasta kakkosena. Elämäni suurin saavutus on ihana perheeni – asetan elämässäni lähimmäiset aina ensimmäiselle sijalle. Olen asunut lähes koko elämäni Vantaalla Hiekkaharjussa. Välillä nauran, että olen niin hemmetin tylsä tyyppi, etten pääse pidemmälle. Todellisuudessa en ole kuitenkaan kokenut tarvetta muuttaa pois. Tykkään matkustella ja käydä katsomassa maailmaa eri suunnilta, mutta toistaiseksi Vantaa on ollut minulle se paras paikka asua. Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Jos saisin viedä turistin vain yhteen paikkaan Vantaalla, veisin hänet Hakunilaan Laila Pullisen veistospuistoon. Sitten taluttaisin turistin vielä Sotungin puhtaisiin, suojeltuihin metsiin kävelemään. Rakastan suunnittelua ja haaveilua, olipa kyse mistä tahansa maan ja taivaan välillä. Ensi vuonna haaveilen matkustamisesta, remonteista, erilaisista retkistä… Yhdenkään asian ei tarvitse välttämättä toteutua, mutta unelmia pitää olla aina.

MAARIT HURMERINTA • Laulaja-lauluntekijä, joka tunnetaan muun muassa hiteistään ”Jäätelökesä” ja ”Jos tahdot tietää” • Julkaissut 19 albumia, neljä kokoelmalevyä ja lukuisia singlejä • Saanut musiikin valtionpalkinnon vuonna 2015 ensimmäisenä naisena kevyen musiikin alalta

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

15


K Ä D E STÄ P I TÄ E N

Millaisella budjetilla lapsiperhe pärjää pääkaupunkiseudulla? Entä mitä ihminen ylipäänsä tarvitsee tullakseen toimeen?

1

Suurin osuus menee ruokaan sekä pikkulapsiperheessä että yksinhuoltajaperheessä. Voit säästää pitkän pennin valmistamalla ruokaa kotona ja suunnittelemalla ostokset ja viikon ruokalistan etukäteen. Myös tähteitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi eväinä. Pienentämällä ruokahävikkiä teet ekoteon.

2

Asumismenot lohkaisevat ison osan budjetista. Lisäksi rahaa menee sähköön ja vakuutuksiin. Järkevällä energiankäytöllä ja kilpailuttamalla sähköja vakuutusyhtiön kustannuksia saa usein vedettyä alaspäin.

3

Luopumalla autosta tai vähentämällä autoilua ja suosimalla julkista liikennettä voit vaikuttaa liikkumismenoihisi. Pyöräileminen ja käveleminen kohottavat kuntoa ja ovat hyviä ja päästöttömiä liikkumisvaihtoehtoja.

Esimerkkibudjetit: takuusaatio.fi/itseapu/mita-elaminen-maksaa

16

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

4

Harrastukset ovat tärkeä osa henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Harrastuksen ei kuitenkaan tarvitse nielaista suuria summia, esimerkiksi partio on edullinen harrastus. Joukkuelajeista salibandy on edullisin.

5

Nykymaailmassa hyvin toimiva nettiyhteys ja viihde-elektroniikka ovat monelle tärkeä osa sujuvaa arkea. Arjen menoihin lasketaan myös muun muassa vaatteet ja kengät, kodin päivittäishankinnat, kuten pesuaineet ja siivoustarvikkeet, sekä henkilökohtaisesta hygieniasta ja terveydestä huolehtiminen.

6

Suurempia satsauksia ovat kodinkoneet ja huonekalut, jotka hyvin hoidettuina ovat usein pitkäikäisiä. Tarpeettomia hyväkuntoisia vaatteita ja huonekaluja voi myös myydä eteenpäin.

Lähteet: Kuluttajatutkimuskeskus, Martat, Takuusäätiö

KUKKARON MUKAAN

PEILAA omaa kulutustasi Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen laatimien viitebudjettien avulla. Kohtuullisen minimin viitebudjetissa määritellään ne tavarat ja palvelut, joita ihminen tarvitsee sujuvaan arkeen: tullakseen toimeen, pysyäkseen terveenä ja osallistuakseen yhteiskunnallisesti. Laskelmista on luotu helppotajuisia esimerkkejä viidelle erilaiselle kotitaloudelle, muun muassa pikkulapsiperheelle ja yksinhuoltajaperheelle. Omaa taloutta voi seurata täyttämällä pohjaan omat kulut ja vertaamalla niitä viitebudjettiin. Lompakon lisäksi ympäristö kiittää kohtuullisesta kulutuksesta!

Teksti Susanna Rapp

i


BUDJETOI NÄIN Pikkulapsiperhe, poika 2 v ja tyttö 6 v

Yksinhuoltajaperhe, poika 10 v ja tyttö 13 v

Oma budjetti

€/kk

€/kk

710

619

Puhelin, netti ym.

95

104

Kodinkoneet, huonekalut, ym.

65

61

Kodin päivittäishankinnat

17

15

237

196

Henkilökohtainen hygienia

73

68

Terveydenhoito ja lääkkeet

62

43

Vapaa-aika ja harrastukset

96

176

Sähkö ja vakuutukset

55

55

Arkimenot yhteensä

1 409

1 337

Aikuisten ABC-lippu

107,50

107,50

27

25

450

-

1 128

1 128

4 531,50 €

3 934,50 €

Ruoka

Vaatteet, kengät, laukut yms.

Polkupyörä ja varusteet Oma auto Vuokrakolmio (72-73 m2)* Yhteensä/kk

€/kk

Esimerkit perustuvat Kuluttajatutkimuskeskuksen viitebudjetteihin. * Keskivuokra pääkaupunkiseudulla, Tilastokeskus 2018

HOW TO LIVE WITHIN YOUR BUDGET? 1. Save by cooking at home and planning your shopping for the week in advance. Use leftovers as a packed lunch. 2. Use energy sensibly and compare electricity and insurance providers. 3. Give up your car or use more public transportation. 4. Choose inexpensive hobbies, such as Scouts or floorball.

5. Set aside money for an Internet connection and entertainment electronics. Everyday spending also includes clothes and shoes, consumer goods like cleaning products, and personal hygiene and health products. 6. Consider selling unwanted clothes and furniture.

The reference budgets drawn up by the Centre for Consumer Society Research include calculations for five different kinds of households, e.g. a family with small children and a single-parent family. You can compare your own expenses to the reference budgets.

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

17


T

VIERAISSA

Juhlista jaloin Jukka Tervo valmistautuu jouluun perinteisin menoin alkaen kodin koristelusta pöydän antimiin. Teksti Marjo Kanerva

Kuvat Laura Oja

V

AV:n isännöintipäällikkö Jukka Tervo lukeutuu ehdottomasti jouluihmisiin. Perinteet ovat iskostuneet häneen jo pienestä pitäen. Lapsuudenkodin perinteisiin Kajaanissa kuului tunnelmallinen jouluhartaus Paltaniemen kynttilöin valaistussa puukirkossa. -- Kirkkoa ei lämmitetä, joten hengitys höyrysi, Jukka sanoo. Joulussa on Jukan mielestä parasta juuri tunnelma, sekä juhlaan valmistautuminen että siihen rauhoittuminen. Valmistautuminen alkaa jo marraskuun puolella. Paikat puunataan aina komeroita myöten, ja keittiön seinälle ripustetaan joulukalenteri. Joulun kunniaksi huusholli myös vaihtaa ilmettä, ja sininen väri vaihtuu punaiseen joka huoneessa. Jukka koristelee kodin joulutontuilla, kyntteliköillä ja punaisilla tuikuilla sekä hyasinteilla. Viikkoa ennen joulua kannetaan sisään aito joulukuusi – mahdollisimman tuuhea ja symmetrinen. Viime vuonna puun oksilla roikkui kaikkiaan 128 lasipalloa. Silloin on aika kutsua koolle iso ystäväjoukko jouluglögiä nauttimaan ja kinkkua maistelemaan. Jouluaattona Jukalla on tapana käydä joulusaunassa läheisessä Harjutorin saunassa. -- Se on aina ihan täynnä. Siellä sitten istutaan ulkona pyyhe päällä vilvoittelemassa, Jukka kertoo. Saunan jälkeen maistuu jouluruoka. Harmaasuolatun kinkun lisäksi Jukka kattaa juhlapöytään muun muassa silliä,

18

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

TOA LAIT OAN ILÖN U R KO ENK KAA NET NH TUN ASTAVA ITSE JA ? K O SÄ A K R DES UAT HAL ISI LEH IÄ: TAI T T S P E E I V I RES ETÄ AV.F LÄH NTA@V TI S E I V


N I KS N A KS

OMA ETÄ LÄH NKKISI I V N EKO UKSEE IT EN TO I M T E E S E V.FI IT OSO TA@VA IN T S E VI

JOULUNAJAN EKOVINKIT Tee itsellesi kotiin tai anna lahjaksi!

Ekologinen yleispuhdistusaine Ekologinen yleissuihke syntyy käden käänteessä. Mittaa suihkepulloon muutama tippa ekoastianpesuainetta, puoli desiä etikkaa ja kaksi desiä vettä. Sulje suihkepullon korkki ja ravista suihke valmiiksi. Tehdäksesi suihkeesta mieleisesi lisää sekaan muutama pisara eteeristä öljyä. Piparmintun tuoksuinen öljy piristää joulusiivousta!

Mehiläisvahakääre

Jukan joulusinappi Käytä mittana sinappijauhepurkkia (esim. Colman’s) 1 osa sinappijauhetta 1 osa sokeria 1 osa kuohukermaa 1 osa kananmunia 1,5–2 rkl väkiviinaetikkaa 0,5–1 tl valkopippuria 0,5–1 tl suolaa MITTAA kaikki ainekset mausteita lukuunottamatta kattilaan. Sekoita hyvin. KUUMENNA seos. Tämä on haastavin vaihe, sillä sinappi saattaa helposti kärähtää pohjaan. Hämmennä siis ahkerasti. KUN SEOS ON KIEHAHTANUT, siivilöi se ja mausta etikalla, valkopippurilla ja suolalla. Tarkista maku! PURKITA SINAPPI ja jäähdytä ennen siirtämistä jääkaappiin. Sinappi kannattaa valmistaa jo viikkoa ennen joulua, jotta sen maku ehtii kehittyä.

graavi- ja kylmäsavulohta sekä mätiä ja silakoita. Ja totta kai pöydästä löytyvät myös lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikot. Kinkun kanssa maistuu helppo ja maukas joulusinappi. Sitä Jukalla on tapana lahjoittaa ystäville. -- Sinappi on mukavan tulinen, nousee nokkaan. Voittaa kaupan sinapit mennen tullen.

Muovikelmun ja folion korvikkeeksi soveltuva mehiläisvahakääre on loistava lahjaidea ekoilun ystäville. Leikkaa ohuesta ja pestystä puuvillakankaasta haluamasi kääreen kokoinen pala ja aseta se leivinpaperin päälle. Raasta mehiläisvahasta suikaleita kankaalle. Laita toinen leivinpaperi kankaan päälle niin, että mehiläisvaha jää kankaan ja leivinpaperin väliin. Silitä kuumalla raudalla leivinpaperin päältä. Mikäli kankaaseen jää tyhjiä kohtia, ripottele niihin mehiläisvahaa ja toista silitys. Anna lopuksi jäähtyä. Valmis kääre näyttää kangaspalalta. Mitä ohuempi kangas ja mehiläisvahakerros, sitä paremmin kääre toimii. Kääreet ovat uudelleen käytettäviä, sillä likaantuneet voi pestä helposti käsin viileällä vedellä ja tiskiaineella. Koska vaha on luontaisesti antibakteerista, se soveltuu erinomaisesti ruuan kääreeksi.

Hellävarainen nestesaippua Raasta desin verran palasaippuaa kulhoon. Lisää sekaan litra kiehuvaa vettä sekä ruokalusikallinen kookosöljyä. Sekoita kunnes saippua liukenee. Tuoksuvan saippuan saat helposti lisäämällä sekaan kymmenen tippaa eteeristä öljyä. Kaada valmis saippua puhtaaseen pumppupulloon. Lähteet: Turkooseja Unelmia -blogi, Roosa Blomin blogi, MTV Uutiset Teksti Iiris Meurman

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

19


H Y VÄ T I E TÄ Ä

UUTTA VANHAN TILALLE Monien vanhojen rakennusten talotekniikka on tullut tiensä päähän, myös VAV:n asuintaloissa. Mittavien ja kalliiden korjaustöiden sijaan on usein järkevämpää purkaa ja rakentaa uutta.

V

AV:n Tikkurilan Veturikujalla sijainnut asuintalo puretaan maan tasalle vuoden loppuun mennessä, ja ensi kesänä tontille aletaan rakentaa uutta kiinteistöä. Projektipäällikkö Anna Ritonummen mukaan vanha kiinteistö oli teknisesti niin huonossa kunnossa, ettei korjaus kannattanut. – Toki kaikkia vaihtoehtoja pitää miettiä. Tässä tapauksessa remontti olisi kuitenkin ollut niin mittava, ettemme olisi päässeet järkeviin vuokriin, sillä isot remonttikustannukset vaikuttavat vuokrahintoihin. Vanhentuneiden LVISA-järjestelmien eli muun muassa lämmitys-, vesijohto- ja ilmanvaihtotekniikan sekä esimerkiksi laajojen kosteusvaurioiden lisäksi purkamiseen ja uudisrakentami-

20

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

seen päädytään myös siksi, että vanhojen kiinteistöjen tilajako ei vastaa tämän päivän kysyntää. Aiemmin on suosittu väljempää rakentamista ja isoja perheasuntoja. – Rakentamalla uutta saamme huoneistojakauman paremmin vastaamaan sitä, mitä meiltä eniten haetaan eli pienempiä asuntoja, kuten yksiöitä ja kaksioita. Myös energiatehokkuus ja ympäristön huomioiminen ovat nykyrakentamisessa eri tasolla. Veturikujan uusi asuintalo rakennetaan Joutsenmerkin ympäristövaatimusten mukaisesti. Terveellisessä ja turvallisessa talossa huomioidaan muun muassa rakennusmateriaalien ekologisuus ja alkuperä, käytettyjen kemikaalien turvallisuus ja rakennusjätteen uusiokäyttö.

– Jos kiinteistö vain korjattaisiin, siitä ei tulisi yhtä energiatehokasta. Resursseja menee osittain hukkaan, kun vanha talo puretaan, mutta lähestulkoon kaikki materiaalit menevät kierrätykseen. Muissakin osoitteissa on noussut uusia asuintaloja vanhojen rakennusten paikalle, muun muassa Tikkurilan Orvokkirinteessä ja Mikkolan Marsinkujalla. Ritonummen mukaan VAV aikoo jatkossakin purkaa vanhoja kohteita ja rakentaa uutta tilalle, mutta suunnittelu on vasta aihiotasolla. – Nämä ovat usein vuosien projekteja. Purkamisen ja uudisrakentamisen lisäksi kaavamuutokset ja suunnittelu vievät aikaa.

Teksti Susanna Rapp


I L M O I T U STAU L U

VAV palkittiin tuplasti myöntänyt VAV Asunnot Oy:lle ja Vantaan kaupungille ARA-asumisen Raivaaja-tunnustuksen. Tunnustus myönnetään kunta- tai vuokrataloyhteisölle esimerkillisestä toiminnasta asunto-olojen ja vanhan asuntokannan kehittämisessä. VAV on toteuttanut rakentamisen ja huollon teknisiä innovaatioita sekä edistänyt asuinkortteleiden järkevää korjaus- ja uudelleenrakentamista, minkä Vantaan kaupunki on mahdollistanut kaavoitustyöllään. VAV on panostanut vahvasti ekologiseen asuinrakentamiseen ja kehittänyt kumppaniensa kanssa erilaisia rakennusteknisiä innovaatioita. Yhtiö on kehittänyt ja uudistanut vanhoja kiinteistöjään sekä tonttejaan uudelleen- ja täydennysrakentamisen mahdollistamiseksi. VAV palkittiin myös vuoden 2019 Tampuuri-kehittäjänä. Visma Tampuuri Oy:n mukaan VAV on vuoden aikana vienyt verkkoasiointipalveluitaan aktiivisesti eteenpäin. OmaVAV-palvelun asukassivut pohjautuvat Tampuuri-järjestelmän tietoihin.

NIMITYKSIÄ

ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS ARA

MIKKO LEVÄNEN isännöitsijä TULIN taloon lokakuussa.

Olen varsin tuore tekijä kiinteistöalalla. Sain kipinän työhön Lumo Kotikeskuksessa Jyväskylässä. AIEMMIN olen työskennellyt Tullissa ja Yhdysvaltojen suurlähetystössä. VAPAA-AJALLA käyn salilla ja kannustan Huuhkajia.

€ Vuokrat nousevat maltillisesti

Kuvat VAV

ARA-asumisen Raivaaja-tunnustuksen vastaanotti toimitusjohtaja Teija Ojankoski (2. oik.).

5 600

VAVILAISTA KÄYTTÄÄ OMAVAV-PALVELUA

VAV:n asuntojen vuokrat vesimaksuineen nousevat vuonna 2020 keskimäärin 8 senttiä neliöltä. Vuokrien korotus perustuu etupäässä korjaustarpeisiin. ARA-vuokrataloissa korjausten osuus vuokrasta on 30, hoitokulujen 34 ja rahoituskulujen 37 prosenttia. Matala korkotaso antaa yhtiölle mahdollisuuden korjata kiinteistöjä lainarahan turvin. Kaikkiaan 168 kiinteistöistä 69 kiinteistön vuokra säilyy entisellään. Ensi vuoden kiinteistökohtaiset kuukausivuokrat ilmoitetaan joulukuussa OmaVAV-palvelussa.

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

21


W H AT ' S U P ?

Cozy home – on a small budget Shutterstock

You can make your apartment comfortable on a small budget. Text Anne Hänninen Photo Laura Oja

H

ow cozy our homes are has a direct effect on our physical and mental well-being. One way to make your home cozier without spending a dime is to start cleaning. “You see a lot of stories about how you shouldn’t worry about cleaning. That’s nonsense. Cleanliness affects your health, and you should keep your home in good condition,” says author Laura Honkasalo. She has written books with tips for saving money and getting rid of clutter. While cleaning, you can also consider decluttering. Could you get rid of things you don’t actually use? You can find furniture, curtains, etc. in recycling centers and flea markets. Many neighborhoods have their own social media groups for recycling or loaning a power drill or asking for help with curtains.

Impact with colors Plants bring green color into homes, calming and relieving stress. White makes spaces look bigger; yellow makes thinking easier but falling asleep harder. Orange improves appetite, so it’s good for the kitchen. Calming blue is right for bedrooms. In large amounts, red can cause stress. We all have our own way of using colors. Do think about their overall effect and the lighting, which affects how colors are seen and what mood they create.

h

Relaxing plants Plants are an important feature in cozy homes. Correctly selected plants can also help keep the air indoor clean and tending to them can be relaxing. Tiia Pitkänen, from Gartipi gardening business, points out that there are Facebook groups with green-thumbed people sell plants they have grown for a euro or two. You can also get cuttings from friends or neighbors or grow plants from seeds. Plants need the right conditions, indoors and outside. A novice should start with easy plants. “Shops often sell tropical plants. If the plants need hot and humid conditions, this may not be possible to achieve, and then a plant can make you feel like a failure,” Pitkänen says. In VAV apartment yards, you can only use pot plants. 2 22 2

VAV VAV II L LA A 4 4 // 2 20 0 11 9 9

Lighting the darkness ws can Winter lights on your balcony and windo r darkwinte and fall the make people happy in into bors neigh your take e ness. However, pleas may lights ng blinki ularly consideration! Partic annoy some people.


DIY

Beeswax wrap BEESWAX WRAP is a great gift idea for

Living close to nature I’m living in a slow nature documentary, says Tuula Laukkanen. TUULA LAUKKANEN loves the peaceful neighborhood of

Text Kirsi Riipinen Photo Kirsi Tuura

Hiekkaharju. The popular area is cozy. Families with kids appreciate the good cycleways and public transport connections. 1. Area with small houses I often go Nordic walking amidst the small houses in Hiekkaharju; being from different eras they have a nice look. A big, valuable house can have a down-and-out shack next to it. 2. Puistokulma I often go have lunch in Puistokulma, where dances have been arranged for over 50 years, now on Tuesdays and Sundays. 3. Malmipelto Malmipelto is a great leisure area. Its fields and meadows bring a new dimension to city life. I enjoy seeing how grain grows. Animals feel at home there, too. 4. Location K-, I- and P-trains stop at Hiekkaharju; connections are really good. Hiekkaharju is also only a short walk from Tikkurila center. 5. Cycleways Cycling is easy in Hiekkaharju, with its flat terrain. Longer routes are also easy to access. Tuula Laukkanen is a retired social and housing policy researcher, who has lived in the same house in Hiekkaharju since 2002. She is the Chairman of VAV’s Board of Directors.

people who want to stop using plastic wrap or foil. Cut a piece from thin, washed cotton cloth and set it on baking paper. Grate the beeswax over the cloth. Set another baking paper over the cloth, so that the wax is between the cloth and the baking paper. Press with a hot iron. If there are patches without wax, sprinkle some wax on them and iron again. Let the cloth cool. The thinner the cloth and the layer of beeswax, the better the wrap works. The beeswax wraps are reusable; when they get dirty, they are easy to wash by hand using cool water and dishwashing liquid. Because beeswax is antibacterial, it can be used as a food wrapping.

?

Solid food leftovers go to the biowaste bin, but I’ve been wondering about the liquid leftovers, like the rest of the soup. Is it okay to pour them down the drain? FOOD MUST NOT be poured down the drain, even

if it were handy. Nor is it a place for medications, chemicals, or oil, and it should not be used as a trash can. The drains and sewers are for human waste only. Making the right choices with chemicals, you can stop harmful materials getting into wastewaters. This way you can protect the Baltic Sea. • Take your paints, varnishes, solvents, and oils to hazardous waste reception stations. • Take your old and unnecessary medications to the pharmacy. • Choose products with eco-label. • Use as little chemicals as possible. • Prefer products produced in Finland and the EU.

VAV I L A 4 / 2 0 1 9

23


VÄRITÄ KRANSSI SINUN JOULUVÄREILLÄSI

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivoo VAV:n väki

SEURAA MEITÄ SOMESSA


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.