Issuu

Fuksi, astu sisään!

Luvassa intohimoa ja Vääriä Valintoja

Varsinaissuomalainen Osakuntalainen ylioppilaslehti 1/2014

T채m채n Lehden teemana ON

Intohimo

Kannen kuvassa osakuntalaiset ystävykset Pihla ja Tapio.

1 / 2014 Vakiot 4 Pääkirjoitus 5 Tekijät 6 Kuraattorin tervehdys 7 Ajan kuva 10 Uutiset 11 Kettutyttö 12 Fuksimestarin johdatus osakuntaan Tutkiva dzuurnalismi 14 16 20 22

Asenne kypsänä, kiitos Positiivinen psykologia rantautui yliopistoon Intohimona intohimojen uudelleen määrittely Väärän valinnan vaikeus

Maakunta 26 Varsinaissuomalaiset perinneherkut 28 Edarivaalit tulevat - oletko valmis? 30 Jälkipelit

pääkirjoitus Koneeseen Kadonnut?

Niin siinä vaan vierähti melkein 10 kuukautta, että saatiin vuoden 2014 ensimmäinen Varsinaissuomalainen painokoneesta ulos. No, onneksi fuksimestarimme kirjoittaa jutussaan, että osakunnalla saa mokailla. Kiitos ihana Lauri tästä, se rauhoitti kummasti mieltä lehteä taittaessa. Eräs toimituskuntamme alkuperäisjäsen sanoi keväällä, että hänen on vaikea saada aikaan yhtään mitään, ellei ole tarpeeksi deadlineja. Siis monia sellaisia. No, kukin tavallaan, mutta usein tarvitaan edes jonkinlainen deadline — oma tai muiden asettama. Kun opiskelijana kerran voi nukkua sinne kymmeneen asti aamulla, usein sen myös tekee. Tai kun voi lykätä kandin / lehden /___________ ( lisää oma velvollisuutesi) tekoa, usein sen myös tekee. Usein lykkäämisestä, tai anglismina ilmaistuna prokrastinaatiosta, seuraa morkkis. Siitä voi toki seurata myös hienoja ja odottamattomia ideoita. Yksi sellainen oli takavasemmalta toimitukseen urheasti hypänneen Lasse Lindbergin, jonka kanssa spontaanisti vaihdetuista mielipiteistä kumpusi päätös hänen hienosta artikkelistaan. Mitä tämä siis osoittaa? No sen, että kannattaa aina väitellä päätoimittajan kanssa. Siitä voi seurata jopa osakuntalaisten keskuudessa kovasti arvostettu nakki. Yleensäkin yliopistolla ja elämässä kannattaa aina avata suunsa. Puhe on vallankäyttöä. Jos et sinä, niin joku muu käyttää sitä valtaa.

Suomessa on kovasti arvostettu hiljaisuut-

ta ja kuuntelijan jaloa osaa. Tässä ei ole mitään pahaa. Keskittymiskyky ja arvostus toisen totuutta kohtaan ovat hienoja asioita. Liian usein luentosaleissa ja seminaarihuoneissa kuitenkin opiskelijat ovat tai joutuvat olemaan vaiti. Luennoitsijat mumisevat itsekin kyllästyneenä omaan ääneensä, ja kansakuntamme nuoret lupaukset voivat seikkailla aivan omissa maailmoissaan tai vaikkapa somessa. Tämä on niin ajan kuin kykyjen hukkaa sekä henkilökunnan että opiskelijain osalta. Mitä siis tehdä? Muutos lähtee meistä. Yliopisto-opiskelijat ovat juuri niitä, joille on luontevaa nähdä asiat erilaisesta, perustellusta näkökulmasta tuoreesti. Yliopiston vapaus ei ole alun perin tarkoittanut vapautta tulla tai olla tulematta tunnille, vaan vapautta ajatella itse. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö pitäisi myös välillä vastaanottaa tietoa. Se tarkoittaa sitä, että vuorovaikutuksen tulee toimia molempiin suuntiin. Älä katoa koneeseen, vaan osallistu ja muokkaa tätä maailmaa. Sen voit tehdä tunnilla tai osakunnassa. Sen voit tehdä puhuen, kirjoittaen tai äänestäen. Loka – marraskuun taitteessa vaikuttaminen ei voisi olla helpommaksi tehtyä: yksi ääni lapulle ja voilà, se on siinä. Käy siis äänestämässä HYY:n edustajistovaaleissa. Kurkkaa vaikka sivulle 26, sieltä saat inspiraatiota. Lukuiloa ja mukavaa syksyn jatkoa!

Laura Nordin

tekijät

Me teimme tämän lehden. Hanna-Ilona Härmävaara ryhtyi kuraattoriksi. Kettutyttö nuuski ja juoruili. Maija Ketola kävi treffeillä. Lauri Tegel kannustaa fukseja. Laura Nordin ja self help. Lasse Lindberg pohti kirkon kantaa panemiseen. Matti Lehto syväluotasi intohimo -trendin.

Varsinaissuomalainen on Helsingin yliopiston Varsinaissuomalaisen osakunnan lehti, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. Julkaisija: Varsinaissuomalainen osakunta, Mannerheimintie 5A, 00100 Helsinki. / www.varsinaissuomalainen.fi Päätoimittaja: Laura Nordin / laura.nordin@helsinki.fi Toimituskunta: Hanna-Ilona Härmävaara, Maija Ketola, Matti Lehto, Lasse Lindberg ja Lauri Tegel. Kuvat: Laura Nordin, Miika Ruissalo, Ilari Ahola. Kannen kuva: Miika Ruissalo. Ulkoasu ja taitto: Laura Nordin. Paino: Picaset Oy, Höyläämöntie 18 A, 00380 Helsinki. Vuodesta 1983. Lehti saa HYY:n järjestölehtitukea. Täänx!

Kuraattorin Tervehdys Matti Nykänen oli vain osittain oikeassa; ihmisen parasta aikaa selvästi on uuden alku. Aloitin kuraattorina 1.6, ja uskallan jo nyt sanoa tämän kesän olleen kuraattorikauteni paras. Ensi kesässäkään tuskin on mitään vikaa, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen. Tänä kesänä olen tajunnut saavani pitkästä aikaa nauttia uuden jakson alkamisesta ja sen mukanaan tuomasta innostuksesta ja vapaudesta. Huomisesta ei vielä osaa huolestua, eikä kukaan oleta tuoreen tekijän osaavan vielä kaikkea. Saman fiiliksen koin fuksivuotenani. Kolmetoista vuotta sitten saavuin Helsinkiin rinkka selässäni ja taskussani HOASin solun osoite. Se tyrmistyksekseni johdatti samanlaiseen betonikasaan, jollaisen olin viimeksi nähnyt kotikaupunkini Raision keskustassa. Päätin kuitenkin antaa Merihaalle mahdollisuuden, koska Akimoffkin oli laulanut Hakaniemenrannasta niin kauniisti. Uusi kotini osoittautui kelpo paikaksi asua, ja upeaa oli myös kakkoskodissani Uudella ylioppilastalolla. Osakunnalla sai harrastaa, säätää, yrittää, epäonnistua ja onnistua. Opinnoistakin oli aika vähän paineita, eikä haitannut, etten koskaan saanut suoritettua kurssia nimeltä Varhainen modernismi. Keskiviikon kuntaillat tuppasivat venähtämään pitkiksi, ja vuodesta toiseen kurssi järjestettiin torstaiaamuisin aivan liian varhain. Olen aina ollut tyytyväinen ikääni ja kulloiseenkin elämäntilanteeseeni. Silti jos johonkin menneisyyden aikakauteen pitäisi palata, valitsisin ehdottomasti fuksisyksyn. Elämä oli silloin niin konkreettisella tavalla edessä, eikä huomisesta osannut huolestua. Antaisinkin tuoreille fukseille yhden neuvon: nauttikaa vapaudestanne. Tutustukaa uusiin ihmisiin ja tapoihin olla. Ottakaa yliopistolla kiinnostavia kursseja ja kehittäkää itseänne älyllisesti. Löytäkää uusia harrastuksia ja harrastuspiirejä. Matkustakaa, menkää vaihtoon ja tuhlatkaa opintotukenne muuhunkin kuin aivan välttämättömään. Huolehtia ehtii huomennakin, mutta alkuhuumaa ei koskaan saa elää kahdesti. Antoisaa syksyä kaikille!

Hanna-Ilona Härmävaara

Hanna-Ilona ja lampunhenki.

ajan kuva

Varsinaissuomalaisen ja Savon osakuntien yhteissitsit. Paula testaa pallomeren.

Osakunnan kuraattoreita nelj채ss채 polvessa.

Osakuntalainen on terve kun se leikkii. Kuraattori kun se ei lopeta.

Uutiset

Osakuntaparit sinetöivät suhteensa Kaksi paria kihloihin, yksi naimisiin Varsinaissuomalaiseen kantautui keväällä ja kesällä iloisia uutisia, kun saimme kuulla kahden osakuntalaisen pariskunnan kihlautuneen ja yhden menneen naimisiin. Naantalilaislähtöisen Jaakko Reinikaisen ja Johanna Poutasen kihlautuminen tapahtui 2.3.2014 Espanjan Barcelonassa. Toukokuun neljäntenä 2014 oli puolestaan vuorossa Turusta kotoisin olevan Ilari Aholan ja helsinkiläisen Sanna Kuitusen kihlaus Pariisissa. Huomionarvoista on, että herrasmiehet Ahola ja Reinikainen toivat ulkovarsinaissuomalaiset, paremmat puoliskonsa osakunnalle jo paljon aiemmin. Molemmat

kihlaparit ovat edustaneet VSO:n tilaisuuksissa kiitettävästi. Hääkoristeena kakun päällä oli turkulaislähtöisen ex-kuraattorimme Vili Järven avioituminen Mynämäen flikan Aino-Maija Aikkisen kanssa. Maaliskuisten häiden vihkipappina toimi osakuntamme seniori Anna Knuutila, ja seremonia toimitettiin kauniissa Hirvensalon taidekappelissa. Turun Manillassa järjestetty hääjuhla oli parin tyyliin sopien rento ja hauska. Varsinaissuomalainen onnittelee jokaista paria!

Nuuskiva Journalismi

Kettutyttö Kettutytön korviin on kantautunut osakuntalaisten vuodesta taas hurjia tarinoita. Lempi on leiskunut, tai ainakin kipinä. Osakuntalaisia ei yrityksen puutteesta ainakaan voi syyttää. Treffejä on järjestetty ja istumajärjestyksiä manipuloitu. Mitä osakunnalla tarkalleen ottaen on meneillään? Eräässä alkuvuonna pidetyssä tapahtumassa kohosivat Kettutytön tietolähteiden mukaan erään naisellisen juhlijan helmat aluspöksymäisen korkealle, rehellisen vilauttelun tasolle. Ulkona paukkuva pakkanen ei häirinnyt, kun maakunnasta ajeltiin happea haukkaamaan (lue: juomia vetämään) osakunnalle. Se ainakin huomattiin, että juhlimisessa ei ikä ole esteenä! Ikä taitaa itse asiassa purkaa estoja osakuntalaisten keskuudessa. Hurja vilauttelu ja suorasukaisen vihjaileva tanssityyli jatkui myös vuosijuhlissa, jossa ruotsittaret tutustuivat suomalaisiin juomatapoihin ja panivat tanssilattialla parastaan. Heidän menoaan seuratessa alkoi jo kainouteen tottunutta suomipoikaa hirvittää. Pas d’Espagne sujui niin nuorilta kuin vanhemmilta, kotimaisilta kuin ulkomaisilta, hyvin — alkoholin voimalla. Ymmärtäväiset

tarjoilijat seurasivat menoa ammattimaisella tyyneydellä. Ainoa hämmennystä herättänyt olento oli pöytien välillä haahuillut salaperäinen tilattu tanssijatar, jolta oli arvokkaan juhlan pukukoodi täysin unohtunut. Neitonen kun saapui paikalla paljasjaloin ja meikittä. Hänen ansiokseen on kuitenkin luettava se, että hän salpasi osakuntalaisten henget täyteen hiljaisuuteen ja keskittymiseen. Merkitseviä katseita vaihdettiin pöytäseurain keskuudessa

Ikä purkaa estoja. Pahoinvoinnilta ei vältytty edes puhujanpöntössä, mutta juhlissa oli toki sitäkin hauskempaa. Yritys Maanpuolustuskorkeakoulun raamikasta edustajaa kohtaan oli kova ja sinnikäs. Periaatteellinen ja streittarihenkinen nuorimies poistui juhlista kuitenkin yksin kotiin. Hänet oli taktisesti plaseerattu vaikutusvaltaisimpien osakunnattarien pöytään, mutta mies ei antanut periksi hetken huumalle. Komeutta kyllä riitti, mutta ei selkeästi huumorintajua. Voi rähmä..! Eräs uunituore osakuntalainen ja Salon hirmu päätyivät salaisille joulutreffeille ah niin nostalgiseen Suomen Turkuun. Rauhallinen (tosin volyymitasoltaan äänekäs)

kahvittelu päättyi yllättäen urheiluun, kun toinen osapuoli halusi väkisin keilaamaan. Erään kiharaisen vaaleaverikön ja maan puolustusopiskelijan välillä puolestaan sinkoili kaihoisia kirjeitä loppukeväällä, jälkimmäisen ollessa laivailemassa Euroopassa. Myös erään salaperäisen, tummahiuksisen femme fatalen ja osakunnalta mystisesti keväällä kadonneen oikkarin välillä oli nopea ja tulinen kipinä, joka kuitenkin sammui yhtä nopeasti kuin syttyi. Salskea oikkari teki yllättävän comebackin osakunnalle kevään vuosijuhlissa, mutta brunette oli valitettavasti estynyt tulemaan, joten tarinalle ei saatu jatkoa.

Pahoinvoinnilta ei vältytty edes puhujanpöntössä. Nyt ilmeisesti eräällä Botswanan -matkaajalla on ollut tuomisinaan rakkautta yli rajojen, jos Kettutyttö on sosiaalisen median kuvastoa oikein tulkinnut. Mitä tuokaan pimenevä syksy osakuntalaisten lämpöä kaipaaviin sieluihin? Onko romantiikkaa luvassa? Pysyttele osakunnalla — et ikinä tiedä jos unelmiesi feromonit ohjautuvat nenääsi juuri Ylioppilastalon kattohuoneiston humussa!

Fuksimestarin johdatus

OSAKUNTAAN Onnittelut opiskelupaikastasi Helsingissä! Olet luultavasti siirtymässä lukion lähes äidillisestä holhouskulttuurista korkeakoulujen vapautta tuoksuvaan maailmaan. Tulevaisuudessa saat päättää omasta ajankäytöstäsi paljon vapaammin kuin ennen — mahtavaa, eikö vain! Yleensä kyllä, mutta mitäs jos iskee koti-ikävä, ja tunnet itsesi yksinäiseksi suuressa maailmassa? Opiskelijajärjestöistä voit hyvinkin löytää ratkaisun ongelmaasi. Yleensä eri tiedekunnilla on omat ainejärjestönsä, jotka kaappaavat fuksit eli uudet opiskelijat suoraan helmoihinsa erilaisten tapahtumien, bileiden, tuutoroinnin ja muun toiminnan kautta. Harvempi kuitenkaan löytää heti aluksi osakuntia, mutta niihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Osakunnat ovat hyvin poikkitieteellisiä, toisin kuin ainejärjestöt. Meillä on opiskelijoita monista eri kouluista ja hyvin erilaisilta aloilta. Osakunnat tarjoavatkin sinulle loistavat mahdollisuudet hankkia uusia kavereita sekä laajentaa maailmankuvaasi tutustumalla erilaisiin ihmisiin. Jäsenenämme kuulut yli satavuotiaaseen yhteisöön, jonka juhlat ovat aivan omaa luokkaansa. Myös ainejärjestöillä on omia juhliaan, mutta esimerkiksi sitseihin eli akateemisiin pöytäjuhliin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa osakunnilla. Perinteistään huolimatta osakunnat ovat alati muuttuvia ja muodostavat aktiivisen ryhmän myös yliopiston politiikassa. VSO:n pieni koko mahdollistaa joustavan osallistumisen järjestötoimintaan. Osakunta on vapaamielinen ja hauska tapa harjoitella ryhmätyöskentelyä esimerkiksi työelämää varten, eikä mokaamista katsota meillä pahalla. Toisaalta osakuntalaiset arvostavat pelkkää läsnäoloasi eikä sinulta odoteta minkäänlaista työpanosta. Oma aktiivisuutesi riippuu täysin omista haluistasi.

Olet enemmän kuin tervetullut tutustumaan tiloihimme ja tapahtumiimme. Itse liityin VSO:n osakuntaan vuosi sitten ja opiskelen nyt toista vuotta fysiikkaa Helsingin yliopistolla. Osakunnalla toimin fuksimestarina sekä apuisäntänä. Ihastuin saman tien osakuntamme ihmisiin sekä tiloihimme, jotka sijaitset Uuden ylioppilastalon yläkerrassa kauppakeskus Forumia vastapäätä. Taka-ajatuksena liittymisessä olivat varmasti myös osakuntamme asunnot Kalliossa ja Kruununhaassa, joita tulee hakuun pari kertaa vuodessa markkinoita halvemmalla hinnalla. Tällä hetkellä olen toisaalta ihan tyytyväinen HOASin majoitukseeni, joten en ole asuntoa edes hakenut. Syksyllä järjestämme joka keskiviikko viikoittaisen kuntaillan yhteydessä fuksipäivystyksen, jolloin voit halutessasi liittyä jäseneksemme. Fuksipäivystyksissä me fuksimestarit, eli minä tai Ilona, olemme paikalla ottamassa teitä vastaan. Toki liittyminen onnistuu lähes koska tahansa, kunhan käyt nykimässä jotakuta meistä hihasta!

Tervetuloa kotiisi keskelle Helsinkiä!

Lauri Tegel

Toinen VSO:n fuksimestari 2014

“Osakunta on vapaamielinen ja hauska tapa harjoitella ryhmätyöskentelyä, eikä mokaamista katsota meillä pahalla.”

Asenne kypsänä, kiitos Pitkän linjan kasvissyöjä ja deittailija avautuu kokemuksistaan Teksti: Maija Ketola

Istun ensimmäistä kertaa keskustan amerikanitalialaisessa ravintolassa ja tutkin vielä itse ruokalistaa seuralaiseni tilatessa tottuneesti häränfileetä. Listalta löytyy keskihintaiselle ravintolalle tyypilliset annokset, ja kuten tavallisesti, tarjolla olevissa harvoissa kasvisvaihtoehdoissa on lähes kaikissa vuohenjuustoa. En haluaisi tilata treffeillä tattikeittoa enkä hampaita värjäävää punajuurta, pinaattikaan ei tunnu tilanteeseen sopivalta. Joudun valitsemaan kasvis- vuohenjuustocannelonien ja vuohenjuustosalaatin väliltä, eikä ruuista kumpikaan saa erityisemmin vettä kielelleni. Vuohenjuustosalaattia saa yliopiston ruokalastakin ja pasta lisukkeineen on sitä perusopiskelijaruokaa. Jos olisin istumassa iltaa kaverin kanssa, närkästyneenä saattaisin kannustaa lisäämään kasvisruokia, mutta tällä kertaa annan tarjoilijan kuulla vain tilaukseni.

Olemme jutelleet tapaamisiltanamme soitetusta musiikista, omasta musiikkimaustamme, opiskelusta ja työstä, mutta ruuan saapuessa seuralaiseni heitto vie meidät aiheeseen, josta en yhtä mielelläni puhuisi. Tiedän aiheen herättävän vahvoja stereotypioita. Katselin ruokalistaa jokusen tovin pidempään, koska olen laktovegaani enkä siksi pistele poskeeni eläinkunnasta kuin vain maito-

tuotteita. Tyypillinen mies on niin mieltynyt lihaan ettei tällaisen kuuleminen mene alas pureskelematta. Huomaan ruskeiden nallekarhun silmien katsahtavan nahkalaukkuuni ja arvaan vaikuttavani vain tekopyhältä. Voin ainakin olla helpottunut siitä, ettei minua pidetä entisenä kettutyttönä, joka sittemmin on riisunut itsensä täysin kemikaaleista, halpisketjujen lapsityövoimalla tuotetuista vaatteista, ja kieltänyt itseltään lihalliset nautinnot. Moni mies liittää kasvissyöntiin kauhukuvan eläinten oikeuksia ajavasta luonnonlapsesta, joka yrittää riivatun lailla käännyttää kanssaihmisiään vegaaneiksi. Todellisuudessa halveksin halpisketjuja, vaikka tosin opiskelijabudjetilla joudun tekemään ostokseni useimmiten juuri niissä. Mielestäni tuotantoeläinlaitokset muistuttavat jossakin määrin keskitysleirejä. Itselleni kasvissyönti ei kuitenkaan ole asioiden jakamista oikeisiin ja vääriin vaan liittyy tiedostavaan kuluttamiseen. Siihen liittyy myös laadukas nahkalaukkuni, jota tulen kantamaan mukanani vielä monet vuodet. Haluan valinnoillani vähentää eläinten kärsimystä ja ympäristön saastumista, koska silloin maailma pysyy kauemmin parempana paikkana elää, ja voin itse hyvin.

Jos perustelisin kasvissyöntini edellä kuvatulla tavalla, miehen rationaalisissa aivoissa tämä olisi minulle vain ohimenevä hassu muoti-ilmiö, terveyshömppää tai nuoruuteen kuuluvaa hippeilyä. Siispä tarvitaan lukuja. Suomessa ainakin neljänneksestä materiaalinkulutusta vastaa elintarviketeollisuus. Ruokakaupassa tehdyt valinnat vaikuttavat siis merkittävästi hiilidioksidipäästöihin ja vesien ravinnekuormitukseen. Elintarvikkeiden ympäristövaikutusten vertailuun on käytössä TMR -luku, joka mittaa koko tuotteen elinkaaren aikaisen materiaalipanoksen. Naudanlihalle luku on 46 , sianlihalle 21, broilerin lihalle 13 ja kananmunalle 11. Soijalle vastaava luku on vain 3,0. Myönnettäköön tässä vaiheessa, että omalla lautasellani olevan juuston tuottamiseen on kulunut luonnonvaroja lähes yhtä paljon kuin miekkosen suuhun hyvää vauhtia katoavaan lihaan. Tarkoitus on nyt kuitenkin nauttia ruuasta ja vähintään yhtä paljon toistemme seurasta. Paljon ratkaisevampaa nimittäin on, mitä kaapeistamme löytyy. Eläinkunnan tuotteiden käytön määrästä riippuen ero ruokavalion luonnonvarojen kulutuksessa vuodessa vaihtelee 1300 kilosta 16 000 kiloon. Mies haluaa tietää, kuinka kauan olen ollut rehulinjalla. Annan hänen laskea itse ja kerron olleeni 17 -kesäinen heppatyttö ja toivottoman eläinrakas. Aloin silloin ajatella, että jokaisen eläimen pitäisi päästä toteuttamaan luontaisia tarpeitaan. Kasvissyönnin eettisyydessä ei kuitenkaan ole kyse pelkästään eläinten oikeuksista, vaan sillä voidaan myös parantaa ihmisten ravitsemustilannetta kehitysmaissa. Viljelyalasta huomattava osa käytetään rehun tuottamiseen, koska tuotantoeläinten hyöty-

suhde on huono. Jos koko viljelyala käytettäisiin ruokakasvien viljelyyn, tuotetun ravinnon määrä riittäisi koko maapallon väestön riittävään energiansaantiin. Väkiluvun kasvu luo tarpeita löytää uusia ravinnonlähteitä ja voikin olla, että vuonna 2050 kasvissyöjien rinnalla on hyönteissyöjiä. Palaan vielä niihin niin sanottuihin rehuihin, koska luulen tietäväni, mikä suurin huolenaihe miehillä on kasvissyöntiin liittyen. Kasvikuntaan kuuluu paljon hyviä proteiininlähteitä. Aminohappokoostumus ei ole ihanteellisin, mutta syömällä eri palkokasveja, pähkinöitä ja viljaa saa ruokavaliosta kaikkia välttämättömiä aminohappoja riittävästi. Vuoden alussa julkaistuissa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatimissa uusissa suosituksissa neuvotaan vähentämään lihavalmisteiden ja erityisesti punaisen lihan käyttöä. Tätä noudattamalla ravinnosta saadun rasvan laatu paranee ja energiatiheys pienenee. Koska en toivo jutun menevän turhan vakavaksi, naurahdan alkavani miettiä jo jälkiruokaa. Näen sen saman lempeän ja vähän ilkikurisen katseen palaavan takaisin, ja uskon illan jatkuvan yhteisymmärryksessä tästä eteenpäin. Älkää miehet pelästykö kasvissyöntiä vaan ottakaa härkää sarvista!

“Paljon ratkaisevampaa on, mitä kaapeistamme löytyy.”

Positiivinen psykologia rantautui yliopistoon

Helsingin yliopistolla on tänä syksynä alkanut ensimmäistä kertaa opinahjon historiassa positiivisen psykologian kurssi. Mutta mitä se tarkoittaa? Teksti: Laura Nordin

Maaliskuun 2014 Ylioppilaslehdessä Oskari Onninen kirjoitti artikkelin, jossa haukkui ’kivapuheeksi’ nimeämänsä johtamiskonsulttien positiivisuusmantran. Hänen mukaansa positiivisuudesta puhuminen ja henkilökohtaisen vastuunoton korostaminen johtaa siihen, ettei yhteiskunnan tarvitse pitää huolta heikoimmistaan. Onninen mainitsi, että Suomeen on ilmestynyt viime vuosina paljon bisneskonsultteja. He julistavat positiivisen elämänasenteen, innostuksen ja työn ilon sanomaa. Samasta on kyse kuulemma amerikkalaisessa self help- kirjallisuudessa, joka on rantautunut meillekin. Mutta onko turha puhua hyvistä asioista? Onko turha korostaa tietoista, myönteistä ajatusten suuntaamista? Haastatellaanpa Valviran psykoterapeuttia, nuorten psykoterapioita toteuttavaa ja monia syrjäytyneitä nuoria aikuisia tapaavaa Anne Savilahtea. Savilahti on toiminut ammatissaan 15 vuotta, ja ennen psykoterapeutiksi opiskelemistaan hän teki mittavan työuran Kuntoutustutkimuskeskuksessa. Voisi siis kuvitella, että tätä kuntoutujien ja elämänpolkuaan etsivien nuorten tuntijaa ei kivapuhe hämää. — Positiivisuus ja omista tunteista vastuunotto on ihmiselle elintärkeää. Syrjäytynyttä nuorta voi ja pitää auttaa, mutta jos ei hänessä ole omaa motivaatiota lähteä tutkimaan itseään ja tekemään muutosta, ei sitä kukaan muukaan voi tehdä, Savilahti linjaa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Savilahti kuitenkin korostaa, että positiivisuuden ei pidä olla itsetarkoitus, vaan väline. Ihminen luo tulevaisuutensa ensin ajatusten tasolla, unelmoimalla, ja sitten suunnittelemalla. Jos möyrii menneisyydessä ja näkee tulevaisuuden synkkänä, ei todennäköisesti jaksa lähteä toteuttamaan parempaa arkea. —

Terapiassahan on tarkoitus käydä myös

menneisyyden asioita läpi, ja se voi olla rankkaakin. Vanhat muistot käsitellään juuri siksi, että niiden kanssa pystyisi elämään sovussa ja saisi mielestään tilaa nykyhetkelle ja siihen kuuluville suunnitelmille ja haaveille. Ikävien asioiden pohtiminen ei ole siis itsetarkoitus, vaan tapa puhdistaa päätä ja menneisyyden painolastia. Sen avulla voi oppia tärkeitä asioita itsestään, mutta toipuminen ja arjen eläminen vaatii kuitenkin myös positiivisuutta. Asioita on turha nähdä liian mustavalkoisesti.

Psykologiassa on kautta aikain tutkittu onnellisuutta ja hyvinvointia. — Eräs piirre, joka masentuneilta usein puuttuu, on rajojen asettaminen. On asetettava rajat itsen ja muiden välille: kun tuntee itsensä, ei loukkaannu enää niin helposti toisten kommenteista,

eikä lähde mukaan hankkeisiin, jotka itseltä vievät turhaa energiaa. Positiivisuus ei tarkoita sitä, että kaikkea pitää sietää. On otettava vastuu omasta arkipäivästään, mutta asetettava rajoitteita. Myös politiikan voi oikeastaan nähdä rajojen asettamisena. Siitä kivapuheen vastustamisen ytimessäkin on kysymys: asetetaan rajoja yhteiskunnan valtaapitäville ja tarkastellaan kriittisesti heidän diskurssejaan eli puhetapojaan. Ylioppilaslehden edustama poliittinen journalismi edustaa tapaa ilmaista arvojaan, asettaa rajoja kritiikillä. Ei pidä silti sekoittaa tervettä kriittisyyttä siihen, että kieltäisi kokonaan positiivisuuden vaikutusvoiman ihmisten käyttäytymisessä. Savilahti muistuttaa, että positiivinen psykologia ei pohjaudu harrastelijoiden self helpoppaisiin, vaan vertaisarvioinneissa tunnustusta saaneiden tutkijoiden pitkäjänteiseen työhön.

tutkittaisiin vain kivoja juttuja. Se tarkoittaa edelleen sitä, että tutkitaan ihan kaikkea, mutta tunnustetaan positiivisuus hyvinvoinnin ja mielenterveyden pohjana.

“Positiivisuus ei ole synonyymi poliittiselle vääryyksien hyväksymiselle.” Suomen Positiivisen psykologian yhdistyksestä kerrotaan, että psykologiassa on kautta aikain tutkittu hyvinvointia, onnellisuutta ja lahjakkuutta. Vasta toinen maailmansota sai tieteessä aikaan käänteen pahoinvoinnin ja psykopatologian tutkimiseen. Syynä oli yksinkertaisesti se, että rintamalta palasi kotiin niin paljon traumatisoituneita sotilaita. Pahoinvoinnin tutkimus on antanut paljon tärkeää tietoa. Hyvinvoinnin tutkimus on kuitenkin ollut mukana jo antiikin ajoista lähtien. Se on pysyvä trendi. Hyvin- ja pahoinvointi eivät ole toisistaan erotettavissa, vaan saman asian kaksi puolta. — Ihminen voi pahoin siksi, ettei voi tarpeeksi hyvin. Täydellistä hyvinvointia on mahdotonta saavuttaa, mutta sitä kannattaa tavoitella, sanoo Savilahti.

— Positiivinen psykologia ja tietoisuustaidot eivät ole mitään huuhaata tai itämaista mystiikkaa, vaan ihan länsimaista tiedettä. Positiivisen psykologian käsitteen muotoilivat vuonna 2000 Martin Seligman ja Mihalý Csikszentmihalyí, jotka ovat tutkineet ihmisen käyttäytymistä vuosikymmenten ajan. Niin, positiivinen psykologia tosiaan perustuu tutkimukseen. Csikszentmihalyílla on flow–teoriansa, jota hän on tutkinut ja josta julkaissut 40 vuoden ajan. Seligman ja Csikszentmihalyí eivät silti suinkaan ole tieteenalan ainoita edustajia. 2000 –luvun psykologia on positiivista psykologiaa. Se ei tarkoita sitä, että

Psykoterapeutti Anne Savilahti.

Palataanpa kuitenkin vielä toisen maailmasodan aikaan. Silloin kehitteli teorioitaan myös muuan

Erich Fromm, joka tunnetaan sosiaalipsykologian ja sosiologian klassikkoteoreetikkona. Frommin kuuluisimpia teoksia on Pako Vapaudesta, jossa hän kirjoittaa ihmisen koettavan välttää vapautta hinnalla millä hyvänsä. Ihminen haluaa sitoutua ja tulla sidotuksi ryhmiin ja ideologioihin saadakseen merkitystä ja ennustettavuutta elämälleen. Jos kokee olevansa vapaa, elämä on Frommin mukaan rajaton mahdollisuuksien kenttä, jossa alkaa hirvittää. Hänen mukaansa se, että on oman elämänsä johtaja ja identiteettinsä valikoija, tuottaa stressiä ja vieraantuneisuutta. Ihminen on tarvinnut traditiota saadakseen elämäänsä rutiineja ja merkitystä. Ongelma nykyajassa on Frommin mielestä se, että traditiota tai tiivistä sukulaisuutta ei ole. Yhteisöllisyyden puute on ongelma myös Savilahden mielestä. Se on asia, jota pitäisikin voida kritisoida. — Esimerkiksi yliopisto-opiskelu on useimmilla aloilla huomattavan epäyhteisöllistä. Opetusmetodeissa Suomi on Euroopan maista jäljessä, ja myös yliopiston johtamismenetelmät edustavat vanhaa maailmaa, hän näkee. Sosiaalinen media on Savilahden mukaan monesti yhteisöllisyyden ’killeri’. Se, että tykkää jonkun kuvasta facebookissa, ei luo elämään tarpeeksi yhteisöllisyyttä tai yhteenkuuluvuutta. Sosiaalinen media onkin Savilahden mielestä hyvä renki, mutta huono isäntä. Aivan kuin kriittisyyskin hänen mielestään. — Positiivisuus ei ole synonyymi poliittiselle vääryyksien hyväksymiselle. Se on oman arkipäivän ja omien tunteidensa hyväksymistä ja niiden kanssa toimimista mielekkään elämän ja tulevaisuuden hyväksi. Tämä ei liity talouteen, vaan itsensä hyväksymiseen. Positiivisen psykologian tutkijoiden mielestä on hyvä

Elaine Aron.

asia, että myös maallikot ovat ottaneet sen omakseen. Yliopistonhan kuuluu vaikuttaa yhteiskuntaan. Harva tavallinen tallaaja vaivautuu etsimään artikkeleita akateemisista lähteistä. On siis hyvä, että tieteen tulokset saavuttavat ihmiset edes populaarikirjallisuuden kautta.

On eri asia, lukeeko Anna Perhoa vai akateemikkoa. — Self helpin lukeminen on usein hyväksi mielelle aivan samalla tavalla kuin kuntosali ruumiille. Täytyy vain muistaa, että elämä eletään, ei lueta, toteaa Savilahti. Ei siis ole hyvä, jos lukee opuksen toisensa perään kotoa poistumatta ja oppeja kokeilematta. Kaikki ideat eivät toimi kaikille, vaan kannattaa valita itselle parhaat. Suuri osa oppaista on alansa nimekkäiden tutkijoiden kirjoittamia: tieteellisiä artikkeleita mielenkiintoisempia, mutta niihin pohjautuvia. On eri asia, lukeeko Anna Perhoa vai akateemikkoa. Positiivista psykologiaa kritisoidaan ehkä siksi, että se on päinvastaista aiemmalle reduktiiviselle tavalle pilkkoa henkilökohtaiset ongelmat osiin analysoimalla menneisyyttä. Ongelmien nimeäminen ja syiden selittäminen kielellisesti ei kuitenkaan riitä esimerkiksi parantumiseen. — Vastuu tarkoittaa vastuunottoa omien tunteiden kokemisesta ja hallinnasta. Se on toimintatapa nykyisyydessä, ei menneisyyden sanallistamista, sanoo psykoterapeutti. Hän määrittelee vastuun omista tunteista niiden kokemiseksi ja tunnistamiseksi. Tunteitaan voi myös ohjailla. Kun on omistanut pienen hetken jollekin ikävälle tunteelle, voi sen jälkeen pohtia, mitä tämä

Lauri Järvilehto.

tunne kertoo. Onko syytä muuttaa toimintaansa tai suhtautumistaan johonkin? Savilahden mukaan monet kävelevät tunteidensa yli esimerkiksi ylianalyyttisyydellä tai ylenpalttisella puuhakkuudella, joka ei johda mihinkään.

Mikä kullekin nyt sopii. Arvot voidaan jakaa esimerkiksi sosiaalisiin, ammatillisiin, psyykkisiin ja omaan fyysiseen hyvinvointiin liittyviin. Ne eivät ole ismejä, vaan konkreettisia elämän sisältöjä — tekemistä ja olemista.

— Tunteet ovat fyysisiä, ja ne eivät valehtele. Ne tuntuvat kehossa ja hengityksessä, hän muistuttaa.

Työn tulisi Savilahden mukaan olla sovussa omien arvojen kanssa. Arvoristiriidoista seuraa ahdistusta ja huonoa työmotivaatiota. Jos joku tahtoo nimittää arvoihinsa sopivaa työtä tai harrastusta intohimoksi, mikäs siinä. Pakko ei kuitenkaan ole.

Avain tunteidensa tunnistamiseen onkin kehon tuntemusten kuuntelu ja niille arvon antaminen. Kun tunteille antaa tilan ajoissa, vähenevät ylimitoitetut tunnereaktiot, kuten ulospäin suuntautuva aggressio tai äkillinen itkupotkuraivari. Hyväksyvä suhtautuminen tunteisiin ei tarkoita sitä, että antaa niiden riehua vapaasti, vaan että kokee ne vapaasti. Eräs positiivisen psykologian aallon myötä elämäntaito- ja bisneskirjallisuuteen tukevasti pesiytynyt sana on intohimo. Helsingin yliopistosta valmistuneen filosofian tohtorin, kouluttaja ja tutkija Lauri Järvilehdon mukaan jokaisella ihmisellä on oma juttunsa, lahjakkuutensa — intohimonsa. Onko näin todella? Onko jokainen ihminen intohimoinen, tai pitäisikö hänen olla? Varmasti jokaisella on joku juttu, työ tai harrastus, johon olisi erityisen soveltuva tai josta pitäisi erityisesti. Mutta että intohimo? Amerikkalainen persoonallisuuserojen tutkija Elaine Aron näkee, että ihmiset sanoittavat kiinnostustaan eri tavalla, oman verbaalisuutensa ja temperamenttinsa mukaan. Hänen mukaansa rauhallinen introvertti ei välttämättä kutsu harrastustaan intohimoksi, tai ainakaan puhu siitä suureen ääneen. Vaikea on kuvitella myöskään vanhaa machoa, joka kertoisi intohimostaan. Ei siis pidä olettaa tai vaatia, että kaikki olisivat suurien tunteiden, intohimon, ihmisiä. Anne Savilahti tuo keskusteluun mukaan arvojen käsitteen. Jokaisella on omat arvonsa, joiden mukaan eläminen tuo laatua ja hyvinvointia. Sana ’arvot’ kuulostaa silti myös hemmetin ylevältä ja henkistyneeltä. Pitäisikö jokaisella nyt ollakin jo intohimon sijaan ’arvot’? Onko se uusi trendi? — Arvot ovat arkisempia kuin osataan kuvitellakaan. Ne ovat niitä konkreettisia asioita, jotka tuovat rauhaa ja iloa, kuvailee Savilahti.

— Unelmoiminen on silti tärkeää. Se antaa tilaa omaan olemassaoloon, tuo toivoa ja kertoo omista tarpeista. Ihminen, joka ei unelmoi, ei voi hyvin! Vaikka unelmia ei toteuttaisikaan, kertovat ne silti jotain olennaista omasta persoonallisuudesta ja tilanteesta. Ne ovat vihjeitä. Nyt tieteen uusista tuulista alkavat Suomessakin luennoida myös ihka oikeat tutkijat, eivät vain konsultit. Helsingin yliopistossa alkoi tänä syksynä nimittäin ensimmäinen positiivisen psykologian kurssi. Kurssi järjestetään avoimen puolella, ja ilmoittautuneita on yli kuusisataa. — On jo aika sille, että uusin tiede saavuttaa myös maamme pääkaupungin. Kurssi järjestetään nettikurssina, joten kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan, toteaa Lotta Uusitalo-Malmivaara. Hän toimii Helsingin yliopistossa erityispedagogiikan dosenttina ja yliopistonlehtorina. Tasa-arvon ja tiedon mahdollisimman laajan leviämisen kannalta on hyvä, että kursseja voi suorittaa monimuotoisesti. Mutta miten yhteisöllisyyden tarve täyttyy tällaisella nettivälitteisellä kurssilla? Se jää nähtäväksi.

Elaine Aron Helsingin kirjamessuilla 24.10.2014, klo 10, Kullervo -lava.

Lauri Järvilehto Helsingin kirjamessuilla 24.10.2014 klo 10.30, Kirjakahvila.

Näkökulmia positiiviseen psykologiaan

-kurssi Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa 17.9 - 12.11.2014. Ilmoittautuminen poikkeuksellisesti ke 12.11.2014 asti. Luennot myös verkossa.

Arvot voivat hänen mukaansa olla niinkin tavallisia kuin uusien ihmisten tapaaminen, luonnossa liikkuminen, tai tekniikan kanssa puuhastelu.

teema

Intohimona intohimojen uudelleen määrittely ”Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan.” Room. 1: 26-27 Teksti: Lasse Lindberg

Nämä apostoli Paavalin 50-luvulla jKr. kirjoittamat sanat Rooman kristitylle seurakunnalle ovat tulleet tutuiksi niiden kristillisten yhteisöjen iskulauseina, jotka avoimesti vastustavat seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia, erityisesti heidän oikeuttaan avioliittoon. Kukaan aikaansa seuraava ei ole voinut olla huomaamatta sitä, miten tällä hetkellä lähes kaikki uskonnollinen ja kirkollinen keskustelu pyörii seksuaalietiikan ympärillä. Kuka panee ketä ja missä vaiheessa ja milloin. Kas kun ei vielä että missä asennoissa. Tiettyjen kristillisten tahojen argumentointi saa meidät helposti ajattelemaan, että kristinuskossa seksuaalisuus on se, mikä määrittää ihmisen. Ja kuten hyvin tiedämme, tietynlainen seksuaalinen käyttäytyminen lasketaan näissä piireissä häpeälliseksi, luonnottomaksi himoksi.

käymäni keskustelun jälkeen päätin kirjoittaa lehteen oman mielipiteeni seksuaalietiikasta. Haluan tuoda julki sen, että Suomen Evankelis-Luterilaisen kirkon työn keskellä on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat eri mieltä tämän yllämainitun tekstinpätkän kirjaimellisesta sisällöstä.

Nyt sinä kanssaosakuntalainen varmasti pohdit, miksi ihmeessä tuo hihhuli syöttää sinulle Raamattua. Itse keskustelisin mieluiten kristillisistä talous- tai yhteiskuntakäsityksistä, mutta päätoimittajan kanssa

Ihmiset eroavat kirkosta Päivi Räsäsen sellaisten mielipiteiden johdosta, jotka eivät edes ole sopusoinnussa kirkon linjausten kanssa. Kirkon työn ytimessä on kuitenkin suuri väkijoukko, joka näkee asiat eri

Teologian tohtori Kati Niemelä julkaisi keväällä tutkimuksen, jonka tulos oli yllätys monelle. Liki 60% evankelis-luterilaisen kirkon papistosta olisi valmis siunaamaan samaa sukupuolta olevien avioliitot. 80% heistä puolestaan kannattaa samaa sukupuolta olevien parien avioliiton valtiollista laillistamista. Näistä luvuista lienee kiittäminen Helsingin Yliopiston teologista tiedekuntaa, joka kasvattaa kirkkomme papistoa kriittiseen ajatteluun.

kannalta. Silti kirkkovene kääntyy hitaasti, ja näillä jyrkillä ja tuomitsevilla mielipiteillä on edelleen vahva sananvalta kirkon virallisissakin linjauksissa. Mistä se johtuu? Yksinkertaisesti siitä, että suurin osa kirkolliskokouksen, eli kirkon ylimmän päättävän elimen, jäsenistä on maallikkoja. Heistä useimmat kannattavat edellä mainittua Raamatun tulkintaa. Lisäksi kyseinen porukka ei ole mitenkään ikähaitarin nuoremmasta päästä. Äänestäkää syksyn kirkollisvaaleissa, jos olette äänestyskelpoisia. Kristinuskon ihmiskäsitystä ei määritä seksuaalisuus, vaan rakkaus. Se, miksi avioliitto on kristityille niin tärkeä, johtuu halusta turvata kahden ihmisen välinen rakkaus ja heidän rakkautensa suurimman hedelmän, lapsen, hyvinvointi. Maailmassa, jossa ehkäisyä ei tunnettu, seksuaalisen kanssakäymisen ainoa tarkoitus oli lapsen hankkiminen. Tällöin avioliittoinstituutio tarjosi turval-

liset ja oikeutetut puitteet myös seksuaaliselle kanssakäymiselle, jolloin se tähtäsi lapsen hankkimiseen. Nykymaailmassa, jossa tunnemme ehkäisyn ja perhesuunnittelun, seksuaalinen toiminta on myös vapautunut palvelemaan ihmisen nautinnonhalua.

Nautinnonhaluinen seksuaalisuus ei kuitenkaan ole luonnotonta ja häpeällistä himoa, vaan sekin voi olla rakkaudellista. Sen, mikä ennen on ollut himokasta ja väärää, ei tarvitse olla sitä tänä päivänä. Paradigma tulee muuttumaan.

oli heidän seksuaalinen taipumuksensa millainen tahansa. Ja koska avioliiton ensisijainen tarkoitus on turvata perhe-elämä, on heillä näin ollen oikeus kasvattaa myös yhteinen lapsi. Jeesus ei puhu paljoakaan seksuaalietiikasta, mutta rakkaudesta hän kyllä puhuu. Kuten sen, miten ihmisen suurin tehtävä on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Hän korkeintaan kehottaa meitä sitoutumaan ja antamaan kaikkemme niissä ihmissuhteissa, joita meillä elämässämme on. Silloinkin, kun hänen luokseen tuodaan tuomittavaksi aviorikoksesta tavattu nainen, hän toteaa: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Kirjoittaja on teologian ylioppilas ja kristitty.

Kahdella ihmisellä, jotka sitoutuvasti rakastavat toisiaan, on mielestäni oikeus avioliittoon —

Pride -kulkueen aloitus Helsingin hiippakunnan pääkirkon edustalla vuonna 2011.

miniessee

Väärän valinnan

vaikeus

Mitä intohimo on, ja etenkin: mikä estää intohimojen toteutumisen? Teksti: Matti Lehto Intohimo ei ole yksinkertainen asia. Miettikää nyt: intohimo. Pelkkä into ei ole tarpeeksi, pitäisi vielä himota. Tämä vielä suomalaisilla – saati sitten varsinaissuomalaisilla – joilla pelkästään tykätä -verbin käyttäminen on ihmistenvälisessä kanssakäymisessä jo saavutus. Ja kun puhutaan himosta, avataan lippaita, salaisia arkkuja ja tunteita. Himoon kun kuuluu lähtökohtaisesti jotain väärää. Intohimoja on monenlaisia. Isoja ja pieniä. Vaikka tässä tekisi johdantokurssimaisesti lähteä aivan aluksi määrittelemään käsitettä, en sitä tee — koska en tiedä. Selvää on, että intohimo on enemmän kuin nopealla googlauksella voisi päätellä. Tietosanakirjapoimintojen joukossa hakutuloksista löytyy lähinnä väsyneiden perheenäitien pohdintaa keskustelupalstoilla intohimottomasta sänkyelämästä.

Pohdinkin sitä, miten ajatus intohimosta näkyy arkipäivässämme. Mutta ehkä olenkin väärässä intohimojen arkipäiväisyyden suhteen. Ei ole olemassa pieniä intohimoja, ne ovat valetta. Jos jokin on intohimo, niin onhan sen pakko olla hiton suurta! Ruuanlaitto, matkustelu tai suklaa eivät oikeasti ole intohimoja, vaikka niiden pariin kerran viikossa paneutuisikin. Sanoi uusin Gloria-lehti mitä tahansa. Intohimoista on tullut 2000-luvulla uusi suosikkisana, jollainen on jokaisella oltava. Tämä onkin hieman ristiriitaista, mutta siitä lisää myöhemmin.

varma ala työllistymisen kannalta vai ”seurata intohimoaan”. Tästä voi päätellä, ettei intohimoa yleensä pidetä järkevänä vaihtoehtona vaan hyppynä tuntemattomaan ja epävarmempaan. Siihen kuuluu jotain epäloogista ja turhamaista. Ja jos oma intohimo sattuu olemaan tällainen varma ja siis toisin sanoen tylsä vaihtoehto, kutsutaan nörtiksi tai friikiksi. Puheessa aito intohimo ei siis voi olla mitään järkevää. Innostuminen on hyvä tunne, mutta intohimo selittämätön. Se saa tekemään jotain, vaikka päässä tietääkin, ettei ihan kannattaisi. Se on niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

Moni miettii, pitäisikö valita

Mikä sitten yleensä tulee intohi-

Jos jokin on intohimo, niin onhan sen pakko olla hiton suurta!

mon ja päätöksenteon väliin? Järjen ääni, miettii moni. Mutta harvoin tämä ”järjen ääni” on ajattelija itse. Kaikkienhan meidän kyllä ”tekisi mieli, mutta...” Mutta -sanan kohdalla mielen täyttää ympäröivän maailman ääni. Lapsella se on huolestuneet helikopterivanhemmat, jotka haluavat vain lapsensa parasta päättämällä tämän tulevaisuuden jo pienestä pitäen selaillessaan opistojen kurssitarjontaa. Pian se onkin jo koulumaailma, joka luo käsityksen järkevästä ja punakynällä korostaa vain virheitä. Hyvästä suorituksesta saattaa kerran lukukaudessa saada kimaltavan tarran. Uskonnot tarjoavat listan siitä, mikä on soveliasta, ja minkälaiset halut kannattaisi tukahduttaa. Toisin sanoen: odotukset estävät intohimojen vapautumista. Meille on rakennettu pitkälti tiedostamattomia odotuksia siitä,

millaista tulevaisuuden pitäisi olla, ja millaista elämää eläisimme. Elintaso kasvaa. Haluamme enemmän kuin ennen, tai edes saman verran. Tähän kuvaan ei mahdu epävarmuustekijöitä tai riskejä. Tämän lisäksi me olemme kasvaneet yhteiskuntaan, jossa tylsyys on hyve. Tämä näkyy esimerkiksi nykypäivän työelämässä. Jos jollakulla on töissä hauskaa,

mietitään tekeekö se siellä toimistolla oikeasti mitään muuta kuin heiluttelee käsiään. Nuoria ikäluokkia toisensa perään marssii toimistoihin ja oppii pian samoihin muutosvastarintaisiin käyttäytymismalleihin, joista pidempiaikaisetkin työntekijät valittavat viikonloppuisin ystävilleen. ”Mut tällaista tää työelämä nyt on”, miettii nuori työntekijä ja laskee maanantai-iltapäivästä lähtien tunteja viikonloppuun. Tällöin pääsee nollaamaan intohimottoman työnsä ajatukset unholaan. Intohimomme tuholaiset, osa kaksi, kuuluu: kyseenalaistamattomuus. Aina välillä nostamme kansakunnan kaapin päälle jonkun ihmisen, joka on seurannut intohimoaan ja menestynyt. Tätä seuraa mediahuomio, ja poliittiset päättäjät teollisuuspamppujen säestämänä julistavat innolla: juuri tällaista tarvitaan lisää, jotta

saadaan Suomi uuteen nousuun! Tämä siitäkin huolimatta, että yleensä nämä intohimoaan seuranneet ovat olleen oman tiensä kulkijoita, jotka ovat menestyneet pikemmin päättäjistä huolimatta kuin heidän avullaan. Samaan aikaan koulutusjärjestelmää muutetaan suoremmaksi putkeksi, jotta opiskelijat saadaan työelämään suorittamaan. Uranvaihdosta ei kannata haaveilla. Turvaverkkoon luodaan reikiä, vaikka se on ainoa asia, mikä tukee intohimoon tarttumista. Epäonnistumisen pelko on suurena esteenä. Mitä harvempi verkko on alla hypätessä, sitä useampi jättää yrittämättä pelätessään mätkähtämistä asfalttiin. Väärää valintaa tehdään koko

ajan riskialttiimmaksi ja samalla kavennetaan mahdollisuuksia erittäin oikeisiin valintoihin. Tuntuukin loppujen lopuksi siis, että me puhumme yhä enemmän intohimoista ja ihailemme niitä rohkeita omien intohimojensa suorittajia. Tästä huolimatta intohimojemme seuraamisesta on tehty entistä vaikeampaa. Saatamme korkeintaan vuoden ottaa sapattivapaata kun olemme kyllästyneet oravanpyörään. Kuinka kauan jaksamme suorittaa eteenpäin odottaen niitä hetkiä, jolloin saamme tarttua intohimoihimme?

Kuinka kauan jaksamme suorittaa odottaen niitä hetkiä, jolloin saamme tarttua intohimoihimme?

esittelyssä

Varsinaissuomalaiset

PERINNEHERKUT Pirteän punainen tomaattisilakka saa kaverikseen juuresmuusin kesän sadosta. Meren reunustamassa Varsinais-Suomessa on aina osattu nauttia kalaruuista. Etenkin silakka on kuulunut varsinaissuomalaiseen ruokavalioon kautta aikojen. Se on ollut arkista särvintä niin suolattuna, paistettuna, hiillostettuna kuin perunoiden päällä keitettynäkin. Ahventa, siikaa ja haukea on taas käytetty usein kalasopassa. Viljavassa Varsinais- Suomessa riittää myös peltoa, josta nostaa evästä. Syksyllä kannattaakin terästää perunamuusi muilla juureksilla, kuten lantulla ja porkkanalla. Näin saa lisukkeeseen vaihtelua, särmää ja matalan glykeemisen indeksin. Terveellistä ja hyvää!

Lähde: www.ruokatieto.fi

Tee näin TOMAATTISILAKAT 1 kg silakkafileitä tillinippu 2 dl ruokakermaa 100 g tomaattipyreetä suolaa ja sitruunapippuria Mausta silakkafileet suolalla ja pippurilla. Laita fileiden päälle hienonnettu tilli, ja kääri ne rulliksi. Asettele voideltuun vuokaan tiiviisti. Sekoita tomaattipyree kermaan ja kaada silakkarullien päälle niin, että silakat juuri peittyvät. Voit lisätä hieman suolaa, jos haluat. Laita vuoka 175 -asteiseen uuniin 25 30 minuutiksi. Kun kermapinta on hieman ruskea, alkaa ruoka olla valmis.

Tee näin JUURESMUUSI 1 pienehkö lanttu 2-3 porkkanaa ja noin 6 perunaa 100 g voita 4-5 dl maitoa suolaa Kuori ja paloittele vihannekset. Laita lanttu ensin kiehumaan 10 minuutiksi ja lisää sitten porkkana- ja perunapalat. Keitä vielä noin 30 minuuttia, kunnes vihannekset ovat sopivan pehmeitä. Kaada kattilasta liika vesi pois. Voit jättää noin yhden desin makua antamaan. Muhenna sitten vihannekset esimerkiksi puisella keittiönuijalla tai tehosekoittimella. Lisää 100 g sulatettua voita, ja maitoa 4-5 dl pikkuhiljaa, kunnes muusin tiiviys on mieleisesi. Mausta suolalla ja nauti.

viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä

Edarivaalit Tulevat

OLETKO

Valmis? Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) seuraavat edustajistovaalit ovat 4.-5.11.2014. Ennakkoäänestys järjestetään keskiviikkona 29.10. ja torstaina 30.10. Mukana on myös vaaliliitto Osakuntalainen vaalirengas, johon Varsinaissuomalaisen osakunnan listan ehdokkaat kuuluvat. Ehdokkaita osakunnallamme on tänä vuonna kokonaiset 11 kappaletta, ja vaalipäällikkönä toimii itsekin ehdolla oleva Maija Ketola. HYYn edustajistovaaleissa valitaan ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, 60-henkinen edustajisto. Äänioikeutettuja ovat HYYn jäsenet eli noin 27 000 Helsingin yliopiston opiskelijaa. Äänioikeutta voi käyttää yhteensä 14 äänestyspaikassa Helsingin yliopiston neljällä kampuksella ja Helsingin yliopiston toimipaikoissa Lahdessa ja Vaasassa. Vaalien tulos selviää vaalivalvojaisissa Virgin Oil – ravintolassa Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5) myöhään keskiviikkoiltana 5. marraskuuta.

Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalituloksen tarkastuslaskentalautakunnan laskennan valmistuttua 13.11.2014. Ylioppilaslehden vaalikone avautuu 21.10. osoitteessa www.ylioppilaslehti.fi. Ehdolla olevien ryhmittymien ajatuksia voi kuulla myös vaalipaneelissa 27.10. klo 18.30 Vanhalla ylioppilastalolla. Viime vuonna osakuntien lista sai ehdokkaitaan läpi yhdeksän kappaletta. VSO:ta on viime edustajistossa edustanut civis Matti Lehto. Koska äänestyprosentti on edustajistovaaleissa perinteisesti ollut alhainen, jokainen ääni merkitsee. Siispä suuntaa äänestämään jonakin neljästä äänestyspäivästä, ja anna äänesi esimerkiksi seuraavassa esitellyille ehdokkaille!

EHDOLLA

YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTOVAALEISSA

2014 Osakuntalainen vaalirengas esitt채채

VSO featuring KSO

KSO-VSO 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310

Lehto, Matti Hamberg , Ninni Huittinen, Matleena Jussila, Liisa Kerminen, Paula Kerminen, Sini Ketola , Maija Nieminen, Rosa Niittynen, Ilona Salonen , Aino Wetterstrand , Martina

311 312 313 314 315

Katainen, Laura Kosonen, Matleena Laiho, Sanni Niemi, Niina Piesala, Aapeli

jälkipelit

Visa: Kolme pointtia Tässä maailmassa on riittänyt kautta aikojen omaperäisiä ajattelijoita. Yhdistä ajatus ja henkilö.

Kuka lausui seuraavaa? 1. “ Työ ja rakkaus ovat ainoat todelliset asiat elämässä. Ei ole hyvä, jos toinen niistä puuttuu.” 2. “ Ihminen on mieleltään terve, kun hänellä on kyky tehdä työtä ja rakastaa.” 3. “ Rukoile ja tee työtä.”

Ja pakollinen bonushenkilö:

4. “ Rakkaus on kuin lankakerä. Se alkaa ja loppuu.” “ Vaimo vaihtuu, mutta bestman pysyy!” “ Meikäläinen on nykyään avioliittoneuvoja. Jos menee hyvin niin meikäläinen paikalle. Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin persettä.”

Vastausvaihtoehdot * oikeat vastaukset takakannessa * Alla olevissa Vaihtoehdoissa yksi hämy A. Michael Monroe B. Benediktiinimunkit C. Sigmund Freud D. Nykäsen Matti E. Marilyn Monroe

Parahin osakuntalainen civis, seniori tai fuksi. Anna sisäisen, luovan lapsesi tai vaihtoehtoisesti jostakin kettuuntuneen maailmanparantajasinäsi päästä valloilleen. Tule siis toimittamaan lehteä! Ota yhteys päätoimittajaan tai kysy lisätietoa toimituskunnalta. Sekä kuvallisesti että sanallisesti orientoituneet kuin myös täydelliset amatöörit (kuten allekirjoittanut) kelpaavat. Tänä vuonna ilmestyy vielä toinen numero - nyt se on virallisesti luvattu ja deadlinesoitu! LUUV<3 - Lare Ei kerrota tästä Kielitoimistolle, jookos.

l e i v i e s o ja j

s k ä v l e s u tull

HYY:n Edarivaalit 2014

VSO:n kansalainen:

Muista äänestää! Äänestyspäivät: 29.10.-30.10.2014 4.11.-5.11.2014

Visa 1. E 2. C 3. B 4. D