2 minute read

seikkailuja keskustassa

VALOJEN TANSSIA, HISTORIAN HAVINAA JA SEIKKAILUJA keskustassa

Teksti: Noora Kytöharju Kuva: Antti Kulmanen / Unsplash.com

Advertisement

Kuljetaan kohti joulun aikaa. Keskustassa perheineen asuva tutkija-taiteilija Raisa Foster kertoo, että hänen lempipaikkansa Tampereen keskustassa on Finlaysonin alue vanhoine puineen. Hänen mielestään on hienoa, että Tampereelta löytyy vielä vanhoja suuria puita ja puistomaisia alueita.

Joulun odotus alkaa Fosterin mukaan siitä, kun Valoviikkojen valokoristeet alkavat luoda tunnelmaa keskustan kaduille. Kuninkaankadulta Tallipihan alueelle johtaa tunnelmallinen ja kaunis valopallokuja, joka saattelee kulkijaa matkallaan. Muutenkin keskustan alueen valokoristeet ovat kauniita.

- Valoviikkojen valot ovat se ensimmäinen elementti, joka alkaa luoda jouluista tunnelmaa keskustaan. On hienoa, että valot eivät ole vain jouluvalot, vaan valaisevat kaupunkia aina lokakuusta maaliskuuhun saakka. Valotaidetta ja -tapahtumia voisi ehdottomasti olla enemmänkin.

Foster muutti Tampereen keskustaan ensimmäisen kerran vuonna 1996. Hän onkin ehtinyt nähdä jo useamman joulun saapumisen Tampereelle. Hänelle joulun odotus alkaa varsinaisesti itsenäisyyspäivän tienoilla järjestetyistä juhlallisuuksista. Samoihin aikoihin Foster perheineen hankkii joulukuusen kotiin. Se on tärkeä askel matkalla joulua kohti.

- Minulla on eräältä vuodelta hauska muisto, kun kannoimme amerikkalaisen vieraamme kanssa joulukuusta vesisateessa läpi kaupungin meille kotiin. Meillä on ollut myös tapana joulua edeltävänä sunnuntaina kutsua ystäviä meille glögille. Siitä on muodostunut tärkeä jouluperinne.

Tampereen keskustassa on paljon paikkoja, joissa viettää aikaa, katsella kaunista maisemaa ja ohi- kulkevaa elämää. Foster kokee, että keskustassa liikkuminen on helppoa ja välimatkat lyhyitä. Palvelut ovat lähellä, museot, teatterit ja galleriat kävelymatkan päässä. Keskustaan voisi hänen mielestään tehdä vaikka lomamatkan. - Jos miettii lapsiperhettä vaikka, niin yksi hauska idea voisi joulun alla olla järjestää lomapäivä keskustassa. Tulisi jo aamulla ja suunnittelisi päivän niin kuin millä tahansa muullakin kaupunkilomalla. Lomakohteena voi hyvin olla myös oma kotikaupunki ja sen erilaiset kohteet.

- Täällä on paljon paikkoja, joissa voi viettää aikaa ja tarkastella ympäristöä. Vapriikki ja Werstas , Koskenranta, Pikkukakkosen leikkipuisto, Lastenkulttuurikeskus Rulla ja joulun alla tietysti myös Joulutori. Myös Finlaysonin alueen kujat ja sokkelot saavat aivan uuden elämän, kun liikkuu siellä lapsen kanssa. Lapsi etsii kulkiessaan uudenlaisia reittejä, kulkee rakennetun reitin sivusta ja luo mielikuvituksellaan maisemasta vielä entistä kiinnostavamman.

Joulun tunnelma saapuu keskustaan Fosterin mielestä konkreettisesti valojen myötä, ne tekevät kaduista tiloja. Silloin huomaa erilaiset yksityiskohdat ympärillään ja havahtuu arjen kiireen keskellä.

- Valoviikkojen valojen lisäksi on kiva, kun ihmiset laittavat ikkunoilleen kynttilöitä ja jouluvaloja. Silloin myös kaupungin asukkaat osallistuvat ympäristön luomiseen. Me emme laita niitä valoja vain itseämme varten, vaan teemme ympäristöstä mukavamman kaikille keskellä pimeää aikaa.

Yksi elementti, jonka Raisa Foster kokee tärkeänä Tampereen keskusta-alueen joulussa, ovat katukuvan tyhjiin liiketiloihin ilmestyvät taiteen pop up -myymälät. Taide pääsee niissä esille ja tyhjiä liiketiloja kannattaisi ehdottomasti hyödyntää tällaiseen yhteisöä palvelevaan tarkoitukseen enemmänkin. Hän kertoo itse myös usein ostavansa joululahjat niistä.