Issuu

2/2021

47. vsk

111. nro

VARELIA

Arkeologian yhdistys Vare ry:n julkaisu

2/2021

47. vsk

Päätoimittaja Toimituskunta

Jussi Moisio Oona Jalonen Jere Leppänen

Taitto

Jere Leppänen

ISSN Yhteystiedot

0359‐9701 Arkeologian yhdistys Vare ry Varelia Geotalo, Akatemiankatu 1 20014 Turun yliopisto

111. nro

http://tyyala.utu.ﬁ/vare https://issuu.com/varelia‐lehti varelia.lehti@gmail.com

Otsikko: Veronika Paschenko Kannen kuva: Jouluisia tunnelmia Tuomiokirkkotorilla. Tarkkasilmäisimmät saattavat huoma‐ ta, että kuvan joulukuusi muistuttaa erehdyttävästi viime vuoden joulukuusta. Tämä johtuu sii‐ tä, että kuva on viime vuodelta. Kuva: Pinja Tervonen. Valokuvat ja kuvitus ovat kirjoittajien omia jos toisin ei mainita.

S ISÄLLYSLUETTELO

Pääkirjoitus

Jussi Moisio Puheenjohtajan tervehdys Alina Korte

Vuosikymmeniä ylittävää keskustelua arkeologian tasa‐arvosta Oona Jalonen

Onnittelut Kristiinalle! Toimitus

Varelia 2/1984 Esinetutkimuksen ABC Jussi Moisio Varelia 3/1984 Historiallista paikkatietoa kotisohvalta käsin Jere Leppänen

7 9

15 19

PÄÄKIRJOITUS

Kaikkea sitä on tullutkin kirjoiteltua Va‐ reliaan näiden kymmenen ja risat vuo‐ den aikana. Vanhoja lehtiä selaillessa muistuu mieleen ne monet kerrat, kun tekstiä väännettiin kasaan deadlinea edeltävänä iltana ja kanssaopiskelijoita ”suostuteltiin” mukaan kirjoittajiksi. Vä‐ lillä on epätoivo vallannut mielen, mutta eteenpäin on pitänyt painaa ja yleensä sitä ollaan myös maaliin saakka päästy. Kertaalleen tuli myös jäätyä eläkkeelle, mutta maﬁan tavoin Vareliasta ei niin vain jättäydytä pois. Sisältö ovat vaihdelleet kirjoittajien ﬁilisten mukaan asiateksteistä humoris‐ tisiin tarinoihin. Parhaiten mieleen ovat painuneet popkulttuuria ja arkeologiaa sekoitelleet tarinat, joita allekirjoitta‐ nutkin tuli tehtailleeksi useampia. Sisäl‐ lön monipuolisuus onkin ollut Varelian vahvuus ja toimituskunta on aina pyrki‐ nyt tukemaan kirjoittajien luovuutta ja kehittymistä kirjoittajina. Tästä on luonnollisesti hyötyä myös Varelian ul‐ kopuolella, kun opittuja taitoja on voi‐ nut hyödyntää sekä tieteellisten tekstien, että apurahahakemusten kir‐ joittamisessa. 1

Nyt on kuitenkin aika jättää jäähy‐ väiset rakkaalle lehdelle. Ei ole kenen‐ kään etu, että samat vanhat jäärät jämähtävät nuoremman polven tien tukkeeksi. Tämä pätee Varelian toimi‐ tuskunnan lisäksi myös arkeologiaan se‐ kä elämään yleisesti. Jokaisen sukupolven pitää rakentaa maailma oman näköiseksi ja on parempi, että naavaparrat siirtyvät suosiolla sivuun. Aikansa kutakin ja niin päin pois…

Jussi Moisio, päätoimittaja

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Hei kaikille varelaisille! Toinen koronavuosi lähenee loppuaan (aihetta ei voi välttää, joten hypätään suoraan syvään päätyyn). Lähiopetuk‐ seen ja myös perinteisten tapahtumien pariin on pystytty onneksi edes osittain palaamaan tämän syksyn aikana, vaikka korona ja sen tuomat varotoimet tule‐ vatkin olemaan vielä ajankohtaisia. Tänä syksynä Vare on saanut myös paljon uusia jäseniä ja innokkaita tulevia toimi‐ joita joukkoonsa! Lähitapahtumia on onneksi tänä syksynä päästy pitämään, esimerkkeinä perinteinen halloween, syysretki ja per‐ jantaipäivystykset. Myös Vareen naku‐ kalenterin valmistumista juhlistettiin julkkareilla lokakuussa ja kalenteria on sen jälkeen myyty runsain kappalein niin jäsenistölle, museoissa Turussa kuin postitettu ulkomaillekin. Jokainen kalenteriprojektissa mukana ollut saa taputtaa itseään olkapäälle ja olla ylpeä tästä aikaansaannoksesta. Lisäksi kii‐ tokset kaikille apukäsille, jotka ovat ol‐ leet järjestämässä tapahtumia!

Hallituksella on riittänyt puuhaa ko‐ ko syksyksi ja ensi vuonna hallitustoi‐ minta jatkuu jälleen täyden kahdeksanhenkisen hallituksen voimin. Ensi vuodelle onkin paljon juttuja luvas‐ sa, ja luulen että jokainen meistä toivoo tilanteen olevan sellainen, että ne pysty‐ tään järjestämään. Nyt haluan toivottaa kaikille rauhal‐ lista ja leppoisaa joulunodotusta sekä joulun aikaa! Ps. Kaiken päälle vielä kiitokset op‐ piaineelle mittausvälineistön lainasta al‐ lekirjoittaneen ja Vareen varapuheenjohtajan kenttätyöprojektiin jossa aikataulu vaihtui nopeammin kuin renkaat formulakisoissa.

Alina Korte, puheenjohtaja

V UOSIKYMMENIÄ YLITTÄVÄÄ KESKUSTELUA ARKEOLOGIAN TASA ‐ ARVOSTA O ONA J ALONEN

Viimeisen viiden vuoden aikana julki‐ suuteen nousseiden seksismiä ja seksu‐ aalisesta häirintää käsittelevien keskustelujen ansiosta 2020‐luvun vaih‐ detta voidaan kutsua #metoo‐aikakau‐ deksi. Keskustelua aiheista on kuitenkin käyty jo vuosikymmeniä, ja jopa pienten piirien sisällä. Sanna Lipkinin, Tuija Kir‐ kisen ja Tiina Äikään artikkeli ’Suoma‐ laisten arkeologien käsityksiä tasa‐arvosta: Kyselytutkimustuloksia vuodelta 2020 Muinaistutkijassa (4/2020) esitteli viime vuonna tehdyn kyselyn tuloksia ja peilasi niitä vuosi‐ kymmenen takaisiin tuloksiin. Kyselyn tuloksien perusteella tasa‐ arvon toteutumattomuus arkeologian alalla on yhä selkeä ongelma. Naiset ko‐ kevat joutuvansa tekemään enemmän töitä ja olemaan parempia pärjätäkseen yhtä hyvin miesten kanssa. Rakenteelli‐ nen seksismi näkyy erityisesti vakituis‐ ten työsuhteiden ja yliopistovirkojen jakautumisena: esimerkiksi yliopistolla vakituisissa virkasuhteissa työskentelee lähes pelkästään miehiä. Epäsuhtainen jakautuminen tapahtuu siitä huolimat‐ ta, että arkeologian alalla valmistuu ja 3

toimii lukumäärällisesti enemmän nai‐ sia. Uusista tuloksista kävi kuitenkin il‐ mi, että kymmenen vuoden takaisiin tu‐ loksiin verrattuna moni yksittäisen arkeologin urakehityksen kannalta mer‐ kittävä tasa‐arvoon liittyvä asia on muuttunut. Nykyään tasa‐arvoon ym‐ märretään sisältyvän laaja‐alaisemmin myös ikä, kulttuuritausta sekä trans‐ tai muunsukupuolisuus. Syrjivää tai häirit‐ sevää kohtelua ei enää hyväksytä tai kat‐ sota sormien läpi yhtä paljon kuin aiemmin. Voidaan kuitenkin huomata, että muutoksia on tapahtunut liian vähän. Vanhempien sukupolvien pitäessä vielä hallussa korkeita päätösvaltaisia asemia ja vakituisia virkoja, vanhat ongelmalli‐ set asenteet vaikuttavat yhä. Arkeolo‐ giassa eletään tasa‐arvon murroksen tilassa, jossa rakenteellisia muutoksia alkaa todennäköisesti tapahtua vasta uuden arkeologipolven korvatessa van‐ han. Lipkinin, Kirkkisen ja Äikään artik‐ kelissa todetaan kymmenen vuoden tar‐ kasteluvälin olevan mahdollisesti liian

Kuva: Wikimedia Commons

lyhyt rakenteellisten muutosten tarkas‐ telun kannalta, joten on hyvä etsiä kes‐ kustelua tasa‐arvosta vielä kauempaa arkeologian historiasta. Näin Varelian toimittajana sopiva aineisto tarkaste‐ luun löytyi vanhoista Varelioista. 1/89 Vareliassa on pohdintaa ’arkeo‐ logiasta, sukupuolesta ja tieteestä’ (s.15‐ 18). Jo artikkelin ensimmäinen kappale resonoi viime vuonna tehdyn kyselyn tulosten kanssa: ”Peniksestä on enem‐ män hyötyä kuin aivoista jos haluaa olla vakavasti otettu tiedeihminen. Professo‐ rit, rehtorit ja kanslerit ovat järjestään miehiä, tuntiopettajien ja assistenttien parissa on tilaa naisillekin”. Artikkelin kirjoittaja raapaisee asiaa pintaa syvem‐ mältä, ja puhuu siitä, miten pääasiassa valkoisten heteroseksuaalisten miesten tekemä arkeologia vääristää historian‐ kirjoitusta. Yllättäen kirjoitus hipaisee myös nykyaikaiseksi miellettyä tasa‐ar‐

von ilmiötä, eli kulttuuritaustaa: ”Ar‐ keologian opetuksen järkyttävä Eurooppa‐ ja Suomikeskeisyys on ehkä vain makuasia, mutta toisaalta sekin heijastaa perinteistä maailmankuvaa, jossa aasialaisten ja afrikkalaisten aja‐ tusten ja keksintöjen merkitys meidän‐ kin maailmanosallemme sivuutetaan vaikenemalla”. Jos 80‐luvulla asiat olivat jo tällä tolalla opintojen sisällön suh‐ teen, niin miten nykypäivänä, kun ar‐ keologian opinnoista on leikattu pois ainut Euroopan ulkopuolista esihistori‐ aa käsittelevä Maailman esihistoria ‐kurssi? Nykyään opetuksessa sentään painotetaan, ettei tutkija voi irtautua taustastaan ja tehdä puolueetonta tie‐ dettä, joten vääristymien synty sentään tiedostetaan. Vuotta aiemmin ilmestyneessä 2/88 Vareliassa julkaistiin S‐L. Seppälän tii‐ vistelmä Aili Nenolan alustuksesta (s. 4

13‐17), jonka hän piti Vareen juhlasemi‐ naarissa 20.11.1987. Teksti käy läpi nais‐ ten koulutushistoriaa 1840‐luvulta 1980‐luvulle, ja sen voi kiteyttää histo‐ rialliseen käsitykseen naisten soveltu‐ vuudesta tieteelliseen työhön ja 80‐luvun keskusteluun aiheesta. Histo‐ riallisella käsityksellä tarkoitetaan yleis‐ tä mielipidettä, jonka mukaan naisen ominainen luonto äitinä ja perheen emäntänä oli ristiriidassa lukemista ja opiskelua vaativan työn kanssa, ja asiaa pyrittiin todistamaan tieteellisesti lääke‐ tieteen ja psykiatrian keinoin. Vasta vuonna 1901 keisarillisella asetuksella taattiin naisille oikeus opiskella yliopis‐ tossa ilman ”vapautusta sukupuolesta” eli ilman erillistä anomusta. 80‐luvulla naisten tieteellistä kuin muutakin uraa voitiin jo pitää luonnolli‐ sena, mutta tutkijanuralla törmättiin yhä aiempien vuosikymmenien esteihin (perheen ja työn sovittamiseen) sekä nä‐ kymättömiin esteihin. Tällaisiksi teksti listaa mm. miesten ja naisten erilaisen sosiaalistamisen, tieteellisen työn mie‐ hiset rooli‐ ja toimintamallit, sekä tie‐ deinstituutioiden mieskeskeisyyden. Nenola nostaa hyvin esille tieteen

androsentrismin, eli mieskeskeisyyden: ” ‐ ‐ koska tiede on ollut miesten ala niin pitkään ja sen vuoksi siihen on välittynyt miestenkokemus ihmisyydestä, maail‐ masta, yhteiskunnasta, uskonnollisuu‐ desta jne. Ja sehän on välttämättä ollut erilainen kuin naisten, koskapa miesten ja naisten välinen työnjako, todelliset ja kuvitellut sukupuolierot ovat pitäneet yl‐ lä yhteiskunnallista ja kulttuurillista roolijakoa”. Nenola siteeraa amerikkalaista tutki‐ jaa Rita M. Grossia (1977) androsentris‐ min kolmesta kasvoista. Tämän mukaan mies = ihminen, joten olemassa on vain yksi ihmisyyden laji. Tämän vuoksi vain miesten huomioonottaminen tutki‐ muksessa riittää. Sukupuolieroja kui‐ tenkin havaitessa naisista puhutaan erillisenä kohteena, ”toisena”. Itse olen melko varma, että olen lukenut kirjan, jos toisenkin, jossa puhutaan yleisesti menneisyyden ihmisistä, ja naiset mai‐ nitaan omana erillisenä alakappaleena. Mielestäni tällainen on nykytutkimuk‐ sessa onneksi harvinaista. Maailma on monella tapaa rakennet‐ tu miehille, eikä se muutu, ellei sitä ak‐ tiivisesti muuteta. Kuva: Wikimedia Commons

Onnentoivotukset Kristiinalle! t. Varelian toimituskunta

Varelia 2/1984

E SINETUTKIMUKSEN ABC J USSI M OISIO

Rautakauden tutkijana voin aloittaa hie‐ man provosoivasti ja todeta, että suoma‐ laisessa arkeologiassa esinetutkimus on ollut melko pitkään hengettömässä ti‐ lassa. Vuosikymmenien aikana on tullut tavaksi nojautua muutamiin kotimaisiin teoksiin, kuten Kivikosken Suomen rau‐ takauden kuvastoon tai Salon Die früh‐ römische Zeit in Finnland. Näiden kirjoittajat ovat vielä nykypäivänäkin suomalaisen rautakauden keskeisimpiä auktoriteettihahmoja, joten heidän tul‐ kintojaan ei ole juurikaan kyseenalais‐ tettu. Harva olisi edes valmis aloittamaan typologisten tietojen uudis‐ tamisen kaltaiseen suururakkaan. Auk‐ toriteetteihin nojautuminen onkin ollut monelle se helppokulkuisempi kulku‐ reitti, mutta sen vaarana on tulkintojen perustuminen virheellisiin tai vanhen‐ tuneisiin faktoihin. Tällöin arkeologinen tutkimus rakentuu savijaloille, jonka loppupäätelmien kaataminen vaatii ai‐ noastaan lähdekriittistä tarkastelua. Klassikkoteosten tuntemus on luon‐ nollisesti tärkeä osa esinetypologista tutkimusta, mutta niiden pitäisi olla työn alku‐ ei päätepiste. Voimme ottaa 9

tässä kohtaa esimerkiksi Oscar Almgre‐ nin Studien über nordeuropäische Fibel‐ formen der ersten nachchristlichen Jahrhunderte, mit Berücksichtigung der provinzialrömischen und südrussischen Formen, jonka ensimmäinen painos jul‐ kaistiin vuonna 1897 ja uudistettu toi‐ nen painos ilmestyi vuonna 1923. Almgrenin teos on epäilemättä merkit‐ tävin rautakauden solkia käsittelevä tut‐ kimus. Monilta osin kirjan typologiset luokittelut ovat yhä edelleen valideja ja niitä käytetäänkin hyvin laajalti nyky‐ tutkimuksessa. Almgrenin kirjan ongelmaksi muo‐ dostuu se, että monien esineiden kuvai‐ lu on melko niukkasanaista ja monitulkintaista, jolloin lukijan vas‐ tuulle jää ”tietää” mitkä esineen piirteet ovat luokittelun kannalta oleellisia ja mitkä eivät. Edes kirjan kuvataulut eivät useassakaan tapauksessa anna täyttä varmuutta ja jättävät lukijalle enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Almgrenin sadan vuoden takainen tutkimusaineis‐ to oli lisäksi merkittävästi pienempi kuin mitä nykyään on käytettävissä. Uu‐ dempien tutkimusten avulla onkin saatu

runsaasti tietoa esineryhmien sekä ala‐ tyyppien kehityksestä, levinneisyydestä ja alueellisista muunnoksista. Solkityyppien sisäisen ryhmittelyn ja erojen analysoinnin perusteella on myös voitu tunnistaa eri työpajojen kädenjälki ja siten selvittää miltä alueelta esine on peräisin. Esineiden levinneisyyden pe‐ rusteella on puolestaan voitu tarkastella niitä kontakti‐ ja kaupankäyntiverkosto‐ ja, joiden välityksellä ne ovat kulkeutu‐ neet eri alueille. Esimerkiksi laajoja tutkimuksia on tehty Tanskan ja eteläi‐ sen Baltian välisistä suhteista roomalais‐ ja kansainvaellusajalla sekä miten yhtey‐ det heijastuvat materiaalisessa kulttuu‐ rissa. Materiaalisen kulttuurin muutokset ja uusien vaikutteiden omaksuminen voi olla rajoittunut ainoastaan muutaman työpajan tuotoksiin, jolloin tietty muoti tai tyyli on ollut suosittua vain pienellä alueella. Nämä tuotokset voivat olla hy‐ vinkin harvinaisia hybridejä, joissa eri alkuperää olevat muotoilu‐ tai koriste‐ elementit on yhdistetty uudenlaiseksi

esineeksi. Toisinaan näitä harvinaisuuk‐ sia löytyy hyvinkin kaukaa niiden alku‐ peräiseltä valmistusalueelta, mikä herättää uusia kysymyksiä siitä, miten kontaktiverkostot ja yhteydet ovat aika‐ naan luotu ja minkä vuoksi täysin uu‐ denlaisia esinetyyppejä on omaksuttu kaukaisilla alueilla. Uusien esinetutkimusten merkittä‐ vin anti on kuitenkin niiden tuomat uu‐ det ajoitustulokset, jotka voivat parhaimmillaan olla tarkempia kuin ra‐ diohiiliajoitukset. Ajoitusmenetelmä perustuu suljettuihin hautalöytöihin, joissa esineen, kuten soljen, kanssa on löydetty roomalaisia rahoja, keramiikkaa tai muita tuontiesineitä. Roomalaista al‐ kuperää olevien esineiden ajoitukset ovat usein hyvin tiedossa ja samankal‐ taisia hautalöytöjä voi olla useita kym‐ meniä. Varsinkin solkien kohdalla etuna on se, että rautakaudella ne olivat hyvin alttiita muodissa tapahtuneille muutok‐ sille ja niissä voidaan havaita jatkuvaa kehitystä. Solkien avulla haudan tai muun löytökokonaisuuden ikä voidaan

parhaimmillaan määrittää jopa alle puo‐ len vuosisadan tarkkuudella. Suomen kannalta keskeisimmät ver‐ tailuaineistot ja tutkimukset löytyvät Skandinavian lisäksi Baltiasta ja Puolas‐ ta. Näistä varsinkin puolalainen ja etelä‐ balttilainen aineisto näyttää olevan suhteellisen huonosti tunnettua, sillä niihin on viitattu suomalaisissa tutki‐ muksissa melko vähän. Sikäläiset tutki‐ mukset ovat kuitenkin kulkeneet eteenpäin melkoisin harppauksin ja tuoneet runsaasti uutta tietoa eri esine‐ ryhmistä, joiden perusteella aikaisempia tulkintoja voidaan kyseenalaistaa. Merkittävä osa väitöskirjani aineis‐ toista koostuu esiroomalaiselta rauta‐ kaudelta merovingiajalle ajoittuvista esinelöydöistä. Tämän vuoksi olen kah‐ lannut läpi kotimaisen tutkimuskirjalli‐ suuden lisäksi myös ulkomaiset lähteet löytääkseni esineille parhaimmat mah‐ dolliset vertailuaineistot. Ulkomaisten lähteiden avulla olenkin löytänyt useita virheellisesti ajoitettuja löytöjä ja joi‐ denkin kohdalla ajoitustuloksissa voi ol‐ la jopa muutaman vuosisadan mittainen heitto. Ei siis tarvitse olla kovinkaan hy‐ vä akateemikko huomatakseen, että var‐ haisempien kotimaisten tutkimusten kritiikitön hyödyntäminen tulee johta‐ maan vääriin johtopäätöksiin. Näiden perusteella voidaankin tode‐ ta, että suomalaisessa arkeologisessa tutkimuksessa pitäisi huomioida aikai‐ sempaa paremmin muualla Euroopassa tehty esinetypologinen tutkimus. Ai‐ 11

noastaan sitä kautta voidaan tutkimus rakentaa vahvan perustuksen päälle ja tulkintoihin saadaan uusia näkökulmia. Esinetutkimus on ikuista ja se ei tule koskaan valmiiksi.

Katsaus uudempaan esinetutki‐ muskirjallisuuteen Näin lopuksi olen poiminut muuta‐ mia keskeisimpiä ja melko uusia kirja‐ sarjoja sekä teoksia. Näiden avulla pääsee paremmin alkuun omissa tutki‐ muksissaan ja enää ei tarvitse luottaa ai‐ noastaan muutamaan vanhentuneeseen auktoriteettiin. Uutuus on tässä kohtaa kuitenkin hieman venyvä käsite, sillä joidenkin kirjasarjojen julkaisu on veny‐ nyt vuosikymmenten mittaiseksi. Ne kuitenkin käsittelevät niin massiivisia aineistoja, että niiden pelkkä julkaisu‐ kuntoon saattaminen voi viedä vuosia. Näistä parhain esimerkki on Tans‐ kan Illerupin suolöytöjä käsittelevä Ille‐ rup Ådal ‐sarja, jonka taustalla on useita eri kirjoittajia. Ensimmäinen osa jul‐ kaistiin jo vuonna 1990 ja tähän men‐ nessä viimeisin osa tuli ulos vuonna 2020. Kirjasarja on varsinkin skandinaa‐ visten aineistojen tuntemuksen kannal‐ ta keskeinen. Useimmat julkaisut ovat kaksiosaisia, jossa tekstiosuus on yhdes‐ sä kirjassa ja esinekuvat toisessa. Jokai‐ nen näistä käsittelee tiettyä osaa löytöaineistoista, kuten keihäänkärkiä (1– 2), kilpiä (9–10) ja miekkoja (11–12).

Skandinaavisten aselöytöjen rinnalle voidaan nostaa Christian Miksin rooma‐ laisia miekkoja käsittelevä kaksiosainen tiiliskivi Studien zur römischen Schwert‐ bewaﬀnung (2007). Aiheeseen vihkiyty‐ mättömälle voi tulla yllätyksenä, että merkittävä osa tutkimusmateriaalina olevista miekkalöydöistä ja miekan osis‐ ta on peräisin Rooman valtakunnan ra‐ jojen ulkopuolelta. Kuten Illerupin kohdalla, myös tässä teoksessa on hyvin kattava katalogiosuus, jossa läpikäydyt aineistot esitellään yksityiskohtaisesti. Solkien tutkimuksen kannalta kes‐ keinen teos on 100 Jahre Fibelformen nach Oscar Almgren (1998), joka nimen‐ sä mukaisesti käsittelee Almgrenin sol‐ kitutkimuksia uusien aineistojen valossa. Teos koostuu useiden eri kir‐ joittajien artikkeleista, joiden pohjalta saa paremman käsityksen eri solkityyp‐ pien tutkimisen edistymisestä. Aineistotuntemuksen kannalta hy‐ vänä voidaan pitää myös melko uutta Bestimmungsbuch Archäologie ‐sarjaa, jonka taustalla on useita eri kirjoittajia. Illerup Ådalin tapaan jokainen teos kä‐ sittelee tiettyä esineryhmää, kuten sol‐ kia (1), vyönsolkia (5) ja kaularenkaita (7). Tutkimusmateriaalit koostuvat pit‐ kälti eurooppalaisista löytöaineistoista, mutta kuvituksen puolesta teokset ovat hieman heikommassa asemassa. Kirja‐ sarjan ehdottomana vahvuutena ja pää‐ asiallisena syynä miksi ne pitäisi käydä läpi on niiden lähdeluettelot. Jokaisen esineen kohdalle on koottu lista kaikista 13

keskeisistä kirjallisuuslähteistä, joka helpottaa merkittävästi esinetutkimuk‐ sen aloittamista.

Kirjallisuutta HEYNOWSKI, R. 2016. Fibeln. Er‐ kennen, bestimmen, beschreiben (Bes‐ timmungsbuch Archäologie 1). Berlin, Deutscher Kunstverlag. ILKJÆR, J. 1990. Illerup Ådal 1–2. Die Lanzen und Speere (Jutland Archaeolo‐ gical Society Publications XXV: 1). Moesgård, Jysk Arkælogisk Selskab. KUNOW, J. (Ed.). 1998. 100 Jahre Fi‐ belformen nach Oscar Almgren. Interna‐ tionale Arbeitstagung 25.–28. Mai 1997, Kleinmachnow, Land Brandenburg (Forschungen zur Archäologie im Land Brandenburg 5). Wünsdorf, Branden‐ burgisches Landesmuseum für Ur‐ und Frühgeschichte. MIKS, C. 2007. Studien zur rö‐ mischen Schwertbewaﬀnung in der Kai‐ serzeit (Kölner Studien zur Archäologie der Römischen Provinzen, Band 8). Rahden, Verlag Marie Leidorf.

Varelia 3/1984

H ISTORIALLISTA PAIKKATIETOA KOTISOHVALTA K ÄSIN J ERE L EPPÄNEN

Maailma ympärillämme näyttäytyy ko‐ vin erilaisena, kuin mitä se on ollut vielä kymmeniä saatikka satoja vuosia sitten. Arkeologien ja historiantutkijoiden pyr‐ kimyksenä on päästä käsiksi tuohon menneeseen maailmaan ja nähdä jotain, mitä ei enää ole olemassa. Jos mielikuvi‐ tus kuitenkin loppuu kesken, ja kiinnos‐ tuksen kohteena on esimerkiksi historiallisen ajan asutus ja maankäyttö, on menneisyyden ihminen onneksi ollut niin jalo, että on kirjannut näkemäänsä karttoihin. Erityisen onnekas olet, jos kiinnostuksesi suuntautuu valittuihin Varsinais‐Suomen pitäjiin, ja erityisesti isojakokartta‐aineistot ovat lähellä sy‐ däntäsi. Esittelen sinulle tässä jutussa oikotien onneen. Jos lukija ei vielä tunnista itseään vanhojen karttojen fanaatikoksi, voin hieman avartaa maailmankuvaasi. Mikä isojako oikein olikaan? 1700‐luvun puo‐ livälissä alkaneen isojaon toimittamista varten tehdyt kartat ovat monin paikoin vanhin ja ennen kaikkea kattavin kuvaus menneisyyden maisemasta. 1600‐luvulla tehtyjä geometrisiä maakirja‐ ja verolle‐ panokarttoja löytyy myös melko katta‐ 19

vasti, mutta tässä aineistossa esiintyy kuitenkin huomattavasti enemmän aukkoja. Isojakotoimituksessa purettiin aikaisempi peltojen sarkajako, ja pyrit‐ tiin jakamaan maat (viljely‐, metsä‐ ja laidunmaat) kylän talojen kesken siten, että kukin talo sai verolukuaan vastaa‐ van mahdollisimman yhtenäisen maa‐ alueen. Usein karttoihin on kuvattu hyvin‐ kin yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi peltojen muodoista ja pelloilla olevista viljelemättömistä saarekkeista. Näillä oli tietysti merkitystä maan arvon määrit‐ tämisessä: kovin kallioinen pelto on luonnollisesti vähempiarvoinen kuin muunlaiset pellot. Tässä piilee yksi ai‐ neiston arkeologisesta potentiaalista: nuo maan arvoa vähentäneet peltosaa‐ rekkeet, jotka sittemmin on saatettu rai‐ vata pelloiksi, ovat saattaneet pitää sisällään esimerkiksi rautakautisia kal‐ mistoja. Vanhoja tai oikeastaan mitään kart‐ toja käyttäessä on hyvä pitää mielessä lähdekriittisyys. Kartat on aina tehty jo‐ tain tarkoitusta varten, ja tämä tarkoitus saattaa olla hyvinkin spesiﬁ. Isojakokar‐

Kuva 1. Maisemahistoria‐aineisto shapeﬁle‐tiedostona Varsinais‐ 20 Suomen pohjoisosassa Raision, Ruskon, Maskun, Nousiaisten ja Mynämäen alueelta. Aineistossa esiintyy jonkin verran aukkoja.

Kuva 2. Maskujoen vartta isojaon aikaan. Keltainen on peltoa, vaaleanvihreä niittyä, tummanvihreä hakaa, punaiset alueen talojen tontteja ja viivat tiestöä, ruskeat viivat aitoja.

tat ovat isojaon asiakirjoja, ja niihin ku‐ vattu sisältö vaihtelee. Karttojen pää‐ asiallinen tarkoitus oli tukea isojaon toimittamista ja esittää jaon kannalta olennaisia asioita. Vanhaa kartta‐aineistoa on katselta‐ vissa ja ladattavissa muun muassa Kan‐ sallisarkiston Digitaaliarkistosta (http:// digi.narc.ﬁ/digi/), tarkemmin Maanmit‐ taushallituksen uudistusarkistosta.

Täältä löytyy osa maakirjakartoista ja isojakokarttoja. Arkistossa kartat ja nii‐ hin liittyvät selitteet on digitoitu rasteri‐ muotoon jpg‐kuviksi. Karttoja ei ole georeferoitu, eli niillä ei ole koordinaat‐ titietoja. Onneksi jotkin vanhoissa kar‐ toissa näkyvät piirteet (peltojen reunat, teiden risteykset, tilusten rajat) ovat usein tunnistettavissa nykykartaltakin, ja vanhojen karttojen asemointi onnis‐

Kuva 3. Aineisto sisältää runsaasti eri kohteisiin liittyvää tietoa, mutta tietoja on kirjattu hyvin vaihelevalla tavalla. Tiedot saa karttapalvelussa esillä klikkaamalla kohdetta (taloa, peltoa tms.), ja ladattavassa versioissa tiedot löytyvät kohteiden ominaisuustaulusta.

Kuva 4. Mynämäen nykyisen keskustan alue aineistossa. Keskellä karttaa Mynämäen kirkko.

Kuva 5. Kartoissa näkyy esimerkiksi, kuinka mittavia muokkaustöitä virtavesien uomiin on tehty. Kuvassa Maskunjoen yläjuoksua.

Kuva 6. Fatijoen alajuoksua Nousiaisissa. Kuvassa näkyy kuinka metallinilmaisinharrastajien tekemät löydöt (oranssit tähdet) keskittyvät isojaon aikaisille peltoalueille.

Kuva 7. Nousiaisten kirkon ympäristö. Metallinilmaisinlöydöt keskittyvät isojakokarttoihin merkittyjen kylätonttien ympäristöön.

tuu. Suosittelenkin kaikkia kiinnostu‐ neita tutustumaan Digitaaliarkiston ai‐ neistoihin. Oikeiden karttojen hakeminen ja niiden georeferoiminen on kuitenkin ai‐ kaa vievää hommaa. Onneksemme Tu‐ run museokeskus on monilta osin jo tehnyt työn puolestamme, eikä pyörää ole aina pakko keksiä uudelleen. Lou‐ nais‐Suomen alueellisen tietopalvelun Lounaistiedon karttapalvelussa (https:// karttapalvelu.lounaistieto.ﬁ) on aineisto nimeltään ”Varsinais‐Suomen maisema‐ historiakartat”. Lisäksi aineisto on va‐ paasti ladattavissa (lisenssi CC 4.0) ESRI shapeﬁle‐tiedostoina osoitteesta https://

data.lounaistieto.ﬁ/data/ﬁ/dataset/mai‐ semahistoria. Kyseessä on isojakokart‐ toja digitoimalla ja vektoroimalla (eli piirtämällä karttakuvassa näkyvät asiat paikkatietoaineistoiksi: pisteiksi, vii‐ voiksi, polygoneiksi) tehty aineisto. Näin Maisemahistoria‐aineistoa kuvataan Lounaistiedon avoimen datan sivuilla: ”Turun museokeskuksen/Varsinais‐ Suomen alueellisen vastuumuseon toi‐ mesta tuotettu maisematyyppejä ja maankäyttöä kuvaava vektoriaineisto, joka perustuu vanhoihin, pääasiassa iso‐ jaon aikaisiin historiallisiin karttoihin. Vektorointi on toteutettu useassa pro‐ jektissa ja tekijöitä on useita. Aineisto

Kuva 8. Maskun Määksmäen ympäristö Maisemahistoria‐aineistossa (yllä) ja Immalan, Villilän, Määksmäen ja Sopolan kylien isojakokartassa vuodelta 1777 (alla).

soveltuu maisemantutkimukseen ja mai‐ seman muutoksen tulkintaan. Alkupe‐ räinen työ tehty Mapinfolla ja ArcGisillä, käännetty ja yhdistetty Lounaispaikan toimesta ArcMap:iin. Aineisto kattaa Loimaan, Salon, Turunmaan ja Vakka‐ Suomen seutukunnat ja Turun seudulta Liedon, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisten, Ruskon ja Sauvon kunnat sekä osia Turun ja Kaarinan kunnista.” Vaikka Maisemahistoria‐aineistossa isojakokartat on vektoroitu asiantunte‐ vasti ja pieteetillä, tuovat ne aineiston käyttöön uuden lähdekriittisyyden ta‐ son. Lisäksi on pidettävä mielessä, että

isojakokartta‐aineistoa vanhempiakin karttoja on olemassa ja saatavilla melko kattavasti, ja monin paikoin isojako on saatettu toimittaa vasta 1800‐luvulla. Siksi yksityiskohtaista tietoa etsiessä on aina hyvä tutustua alkuperäiseen kartta‐ aineistoon. Maisemahistoria‐aineisto tarjoaa kuitenkin matalan kynnyksen väylän vanhojen karttojen ihmeelliseen maail‐ maan.