Skip to main content

VT Sanomat 1 2013

Page 1

Sanomat Valttilaisten oma sanomalehti

Julkaisu nro

1

Tammikuu / 2013

Sisältö Toiminnanjohtajan tervehdys Ajankohtaista

2 3

Pajakuulumiset

4

Mitä mieltä ooot

5

Teemasivut

7

✿✿ Ideat ja toivomuksia kannattaako?

3

✿✿ Valtilta puisia ideoita

4

✿✿ Työpajan merkitys romaninuorelle

5

✿✿ Aikuisena opiskelemassa

✿✿ Tietoyhteiskunta kuuluu kaikille

✿✿ Tutkintojen suorittaminen Mediapajalla

Kuvia matkan varrelta

✿✿ Nuoret töihin Pohjanmaalla -hankkeen ✿✿ Diakoniatyö

✿✿ ICT-asentajat työssäoppimassa

Vitsejä Ruokavinkit

✿✿ Resepti valttilaisille

7 8 9

10 12 13 15

16 17 17 18

✿✿ Pasteis de Nata

Pajauutuudet

19 Valtti

V T sanomat  2013   1


Sanomat   Toiminnanjohtajan tervehdys

T

alven selkä on jälleen taittunut ja päivä on alkanut pidentyä. Kauan kaivattu aurinko tervehtii meitä iloisesti, kun työpäivän jälkeen suuntaamme kohti kotia. Jälleen matka kohti kevättä ja kesää on alkanut.

A

uringon kanssa yhtä aikaa meitä tervehtii myös Valtin uunituore pajalehti, jonka kautta pääset kurkistamaan työpajan monipuolisiin mahdollisuuksiin. Valtti-Työpaja on aloittanut toimintansa vuonna 2005 kahden työpajan tekstiili- ja puupajan voimalla. Toimintamme on vuosien varrella saanut kasvaa ja kehittyä nykyisiin mittoihinsa. Nykyään toimimme kahdella paikkakunnalla Kankaanpäässä ja Karviassa. Mukaan on tullut mediapajaa, keittiö- ja myymälätoimintaa, auto-osastoa sekä Knuuttilan työpisteitä taitopajan, polkupyörä- ja atk-pajan, keittiön ja siivous- ja kiinteistöhoidon sekä remonttitöiden muodossa. Viime vuonna Knuuttila ja taitopaja saivat uuden maalin pintaansa. Haluan välittää vielä kerran lämpimät kiitokset kaikille työprojektiin osallistuneille!

Päätoimittaja   Virgílio Gonçalves Graafinen suunnittelu & toimitus   Virgílio Gonçalves ©Valtti-työpaja/Mediapaja

toiminnassa on löytää uusi vaihtoehto työttömyyden sijaan. Yhteistyö ammattiopiston kanssa on tuonut myös nuoria opiskelijoita pajalle suorittamaan opintojaan. Tartu hetkeen! projektin aikana ammattiinsa valmistui 12 nuorta, jotka suorittivat osaa opinnoistaan työpajalla. Näiden upeiden valmistumisten lisäksi viime vuoden 2012 merkittävä saavutus oli Pajapedagogiikka – julkaisun valmistuminen. Saimme olla valtakunnantasolla edellä kävijöinä pajalla tapahtuvan oppimisen kuvaajina. Mukavia lukuhetkiä Valtin oman pajalehden VT-sanomien parissa ja aurinkoista kevättä toivottaen. n

Niina Veko

Työpaja tarjoaa mahdollisuuksia kehittää taitojaan töiden kautta. Pajoilla voi kokeilla uusia aluevaltauksia eri aloilta tai päivittää aiemmin opittua tietotaitoa. Maahanmuuttajille työpaja tarjoaa mahdollisuuden suomalaiseen työkulttuuriin tutustumiseen ja kielitaidon harjoitteluun töiden kautta. Tavoitteena

2  V T sanomat  2013

w w w . v a l t t i . f i


Ajank

I

htaista

Ideat ja toivomuksia kannattaako?

hmisillä on taipumusta tehdä yksinkertaisia asioita valitsemalla vaikeampia ratkaisuja. Minulle kävi just tällä tavalla. Olin kävelemässä töihin, miettimässä niitä näitä ajan kuluksi ja sitä lehti idea syntyi.

T

arjosin minun ideaa Niinalle, meidän toiminnanjohtajalle ja hän sanoi että oli ajattelut myös että olisi hyvä idea, jos Valtissa olisi oma lehti. Selitettyä ideani Niina antoi minulle vapaat kädet suunnitella ja tehdä näytekappale, siitä tämä projekti alkoi. Haaveilla on hyvä asia, mutta nyt kun idea muutui todeksi, ei ole enää haaveilulle tilaa. Työ on täydessä käynnissä, ja tarkoitan oikeasti että rattaat pyörivät vauhdissa. Anna kun selitän, olen taiteilija ammatiltani ja grafiikka on minun osaamisalue, mutta lehden teko on paljon muuta kuin pelkkää grafiikkaa ja kuvankäsittelyä. Elikkä julkaisuohjelmisto muutuu yhtaikaa hyvin tärkeä osa projektista, minulle se tarkoittaa että kehittyneenpää ja syvällisempää tieto ohjelmistosta on pakollinen, jos haluan toteuttaa ideani kunnialla. Tällä hetkellä ainakin satoja tunteja on tullut opiskeltua julkaisu, -kuvankäsittely, -ja vektori ohjelmistoja, puhumattakaan 3D ohjelmistosta joka on minun varsinainen alani.

erittäin mielenkiintoinen. Nyt kun ensimmäinen numero on valmis, olen ylpeä itsestäni ja voi vakuuttaa että kannatti nähdä vaivaa ja kannustaisin kaikkia valttilaisia osallistumaan lehden tekoon. Te varmasti mietitte miksi uusi lehti, kun maailmassa on olemassa niin monta lehteä? Tämän ei ole mikä tahansa lehti, tämä on meidän oma lehti, missä voimme kirjoittaa omat ideat, omat toivomukset ja omat haaveilut. Lehden toimittajana kannustaisin kaikkia osallistumaan. Voitte myös esittää toivomuksia tai tuoda esiin uusia ideoita. Nyt se on vain yksi lehti lisää, mutta sanotaan kahdenkymmenen vuoden päästä, se on arkisto täynnä muistoja osa eletystä elämästä, joka ei tule enää koskaan takaisin. Me olemme tämän lehden pioneerit eli edelläkävijöitä, mutta kun olemme vanhoja, uudella sukupolvelle olemme tämän lehden perustajat. n

Päätoimittaja Virgílio Gonçalves

Kokemus on ollut haastava ja raskas mutta

Valtti

V T sanomat  2013   3


N

Valtilta puisia ideoita

äin joulun suunnittelun ja lahjaostosten keskellä heräävarmasti kysymys, että mitä ostaisin ja kenelle. Kaikkein isoin kysymys kenties on, että mistä mahtaisit löytää jotakin yksilöllistä, kaunista ja käytännöllistä? Älä huoli, silläminä paljastan sinulle nyt salaisuuden. Täällä, valtin alakerrassatoimii oma ”joulupukin paja”. Ainakin minä tulin siihen tulokseenkäytyäni hieman tutkiskelemassa paikkoja ja projekteja.

P

eter Moisio, puuosaston työvalmentaja, on juuriideoinut oman tuotesarjan, jolla ei toistaiseksi ole nimeä, mutta kehitteellä se on koko ajan.

sen verran kookkaampi, että siihen on myös helppo tarttua. Kaikki nämä puiset tuotteet on pinnoitettu

Peterin ideoinnin tuloksena on syntynyt yksityiskohtainen ja näyttävä keittiösarja. Tähän sarjaan kuuluvat juustotarjotin, erilaisia juustohöyliä, leikkuualustoja, kahvipussin rasia sekä teepusseille oma rasia ja lisää on tulossa ainakin pannunalusia ja tarjoiluvateja. Tämä tarjoiluvati idea oli Peterin ja minun yhteinen idea, jota hän lähti työstämään ja samoin pannunaluset juolahtivat mieleen aivan varkain. Peter jäi sinne suunnittelemaan ja toteuttamaan näitä uusia ideoita. Peterin ideoiman sarjan toteuttamisessa on mukana useita ihmisiä ja kaikki valmistetaan tarkoin ja huolellisesti. Tässä sarjassa on otettu huomioon erilaisia [[ Peter Moisio, puuosaston työvalmentaja.

asioita niin tuotteessa, kuin myös käyttäjässä. Esimerkiksi juustohöyliin on nyt värittömällä, hajuttomalla ja myrkyttömällä olemassa myös varsia, joihin on helppo tarttua parafiiniöljyllä. Täten taataan, että tuotteista lapsen, vaarin sekä liikuntarajoitteisen. Varret ei erity mitään ylimääräistä elintarvikkeisiin. ovat tavanomaisesta poiketen juustohöylän Tämän sarjan tunnistaa helposti kahdesta päällä, joten sitä on helppo käyttää ja varsi on

4  V T sanomat  2013

w w w . v a l t t i . f i


tummasta raidasta vaalealla pohjalla ja tuotteet on valmistettu koivusta, mutta raidat ovat lämpökäsiteltyä leppää. Sarjaa on myynnissä Jämijärven joulukylässä ja Valtin kirpputori- ja lahjatarvikemyymälässä, Aarreaitassa. Näkemäni ja kuulemani perusteella ainakin

minä suosittelen tätä sarjaa joululahjaksi ja varmasti hankin yhden, jos useammankin setin omiin lahjakoreihin. 

Mari

Mitä mieltä ooot...

O

Työpajan merkitys romaninuorelle

len 27-vuotias romani-nainen ja käyn työvoimatoimiston kautta järjestettyä työtoimintaa Valtti-työpajalla. Pajalla olo merkitsee minulle ensinnäkin nuoren ikäni vuoksi todella paljon, koska itselläni ei ole peruskoulun päättötodistusta. Sen vuoksi en pysty työllistymään oikeaan ammattiin ja minkä vuoksi en saa itselleni oikeata työtä.

P

aja on hyvä vaihtoehto työttömille työnhakijoille, joilla ei ole mahdollisuutta koulun keskeytymisen tai muun elämän tilanteen vuoksi työllistyä. Itse koen pajalla olemisen todella merkitseväksi elämässäni, koska paja on mahdollistanut minua näkemään mitä on työnteko ja muiden ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Olen saanut myös nähdä ja tutustua erilaiseen ympäristöön, mikä ei aina romaneilla ole mahdollista kulttuurinsa vuoksi. Pajalla ollessani olen nähnyt mitä on olla romani ja silti tehdä työtä niin kuin moni tekee. Ja myös sen, kuinka ennakkoluulot kulttuuristani ovat väistyneet ja miten ihmiset oikeasti suhtautuvat siihen, että romani on töissä. Pajalla olo merkitsee minulle myös sitä, että saan tuntea itseni tärkeäksi ja kuuluvaksi johonkin yhteiskunnan osioon, minkä paja on minulle mahdollistanut.

Valtti

Olen oppinut pajalla ollessani todella paljon. Olen oppinut näkemään mitä on vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ja kuinka vaikeissakin tilanteissa toimitaan. Paja on mahdollistanut myös sitä osaa itsessäni, että ujouteni toisten ihmisten kanssa sekä asiakastyön ohessa ovat vahvemmalla puolella. Monet ajatukset kulttuurini vuoksi, kuten miten toimia asiakkaiden kanssa tai mitä muut ajattelevat kun romani on töissä, ovat väistyneet pajan luoman hyvän ja rohkaisevan yhteistyön avulla. Pajalla ollessani olen myös oppinut uusia asioita erilaisissa työtehtävissä, johon kuuluu asiakastöitä ja vastuu siitä miten asiakas otetaan vastaan, sekä kuinka palvellaan asiakasta ja kuinka koko prosessi viedään alusta loppuun asti. Vastuutehtävissä on todella paljon kannustettu ja rohkaistu luottamaan itseensä, minkä vuoksi olen itsekin voinut

V T sanomat  2013   5


rohkaista uutta tulokasta pajalle. Aikojen ja työtoiminnan sääntöjen noudattaminen on myös tullut suureksi osaksi sitä mitä olen oppinut, koska näin luodaan yhteishenki ja kunnioitus myös muita työntekijöitä kohtaan. Kulttuurini on ehkä ollut haaste pajalla ollessani. Haasteena katson sen, että pystyn romanina tekemään samanlaisia töitä kuin muutkin ihmiset kulttuuristani huolimatta. Koen, että minua kohdellaan samanlaisena kuin muitakin ihmisiä. Mahdollisuutena katson sen, että voin ja kykenen osoittamaan muillekin romaneille, että myös meillä romaneillakin on mahdollisuutemme työllistyä ja tehdä töitä, joka on esimerkkinä muille romaneille ja rohkaisuna. Esteenä en katso pajalla oloani, koska pajalla oleminen ei vaadi vaan kunnioittaa kulttuuriani tiettyjen säädösten vuoksi. He ymmärtävät ja olen myös heille itse henkilökohtaisesti kertonut ja selvittänyt kulttuurini tietyt säädökset, joita saan tehdä ja joita en. Mutta mitkä eivät kuitenkaan estä pajalla oloani vaan liittyvät esimerkiksi yhteisiin liikunta hetkiin. Näissä tilanteissa he ovat olleet todella ymmärtäväisiä ja ovat olleet tukenani ja halukkaita kuulemaan lisääkin kulttuuristani. Pajan toiminnalla on minulle tulevaisuudessa paljon hyötyä esimerkiksi tilanteissa, joissa joutuisin olemaan kassatyöntekijänä ja asiakaspalvelussa sekä antamaan itsestäni romanina valtaväestölle toisenlaisen kuvan ennakkoluulon tilalle. Katson myös tämän tilanteen olevan hyötynä minulle tulevaisuudessa, että saan pajan kautta myös mahdollisuuden suorittaa peruskoulun päästötodistuksen itselleni ja saavani myös tukea tähän tilanteeseen näyttäessäni itsestäni sen motivaation kaikkeen siihen mitä tulevaisuudessa haluan.

rystä ja tukea sekä rohkaisua pajalla ollessani. Tunnen myös, että en ole vaikeassakaan tilanteessa yksin vaan voin luottamuksellisesti kysyä tarvitsevani apua jonkun vaikean tilanteen vuoksi. Ohjausta kaikkiin pajan töihin liittyen saan todella paljon ja olen siitä hyvilläni, koska jotkut asiat ja tilanteet ovat itselleni todella outoja. Esimerkkinä voin kertoa kuinka pelotti ensimmäiset kerrat ollessani kassalla ja kuinka pelkäsin miten asiakkaat ottavat vastaan, kun romani nainen seisoo kassan takana ja kuinka lasken tai annanko väärin rahasta takaisin. Tässäkin tilanteessa täysi tuki ja ohjaus sekä rohkaisu edesauttoivat minua siihen, että nyt tällä hetkellä en tunne siitä minkäänlaista isoa ongelmaa itselleni. Ohjaus sekä kannustus uusien asioiden perehtymiseen on antanut motivaatiota itselleni paljon tehdä uusia tilanteita ja asioita. Ohjaus on tarkkaa ja koen saaneeni todella sitä niin miten itse vaan haluan ja olen kiinnostunut asioista. Asiakkaiden suhtautuminen pajalla olooni ei ole näkynyt millään lailla. Minut on otettu täysin normaalisti vastaan ja ei ole ollut mitään sellaista mitä ensimmäistä kertaa ajattelin, kun aloitin pajalla oloni. Koin ja pelkäsin miten asiakkaat ottavat minut vastaan ja tuleeko vaikeita tilanteita, mutta kaikki menikin hyvin. He ovat olleet todella ystävällisiä ja ovat antaneet niin sanotusti mahdollisuuden siihen, että ennakkoluulot romaneista väistyy ja kuinka he ovat osoittaneet sen siinä, että ei ole tullut pitkiä katseita tai puheita. He ovat ottaneet minut vastaan hyvin ihmisenä, ei kulttuurini vuoksi. n C.L.

Täysi tuki ja rohkaisu sekä vaikeiden tilanteiden kanssa selviäminen on tullut selväksi pajalla. Koen saavani todella paljon ymmär-

6  V T sanomat  2013

w w w . v a l t t i . f i


P

Aikuisena opiskelemassa

itkä harjoittelu on ohi ja lukuvuosi lopuillaan viimeisiä tehtäviä viimeisteltäessä. On ihana palata omaan työhön ja ”omiensa pariin”. Kahden ja puolen kuukauden harjoitteluni Kankaanpään Seurakunnan diakoniatyössä päättyy tällä viikolla ja 17.12 palaan omaan työhöni Knuuttilaan.

H

arjoittelujakso on ollut antoisa ja monipuolinen. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta, eikä tietämystä diakoniatyöstä, joten hyppäsin aivan uuteen maailmaan. En ollut ymmärtänytkään kuinka laajaa asiakaskuntaa diakoniatyöntekijä palvelee, ikähaarukasta vauvasta vaariin. Tunnelma voi vaihtua päivän aikana useasti, kun ensin käydään syntymäpäiväkäynneillä onnittelemassa ja sitten surukäynnillä läheisen kuollessa, kohdataan asiakas toimistolla ja annetaan hänelle taloudellista avustusta ja lopuksi mennään yksinäisen muistisairaan vanhuksen luo. Päivät muodostuvat kotikäynneistä, hartauksien pitämisistä ja erilaisten piirien vetämisistä. Laulaa saa yllin kyllin ja virret ovat tulleet tutuiksi. Kahta samanlaista päivää ei ole ja päivän aikana suunnitelmat voivat muuttua täysin. Diakoniatyö on arjen tukemista ja rin-

nalla kulkemista. Olen oppinut paljon tämän harjoittelun aikana ja kyllä se vain niin on, että vanhanakin oppii uusia asioita. Aikuisopiskelu on vaativaa, mutta myös antoisaa. Motiivi aikuisena opiskeluun on aivan eri luokkaa, kuin silloin parikymppisenä. Nyt haluaa oppia ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Vielä ensi vuosi ainakin menee opiskelujen parissa, mutta sitten voi hengähtää ja miettiä mitä seuraavaksi alkaisi opiskelemaan! Nimittäin kun alkuun pääsee, ei loppua näy. Opiskelu vie niin mukanaan ja siitä saa energiaa ja uusia työkaluja omaan työhönsä. Suosittelen lämpimästi aikuisena opiskelua, jos vähääkään opiskelua ja alanvaihtoa miettii. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on paljon ja niitä pystytään ”räätälöimään” jokaiselle sopivaksi. Eikä koskaan ole liian vanha.

sosionomi-diakoniopiskelija Minna Rassi 12.12.2012

Valtti

V T sanomat  2013   7


T

Tietoyhteiskunta kuuluu kaikille

IEKEn tutkinnot ovat aidosti kansalaisten tietoteknisiä valmiuksia mittaavia tutkintoja – tutkintotodistus on osoitus tieto- ja viestintäteknisestä osaamisesta. Tutkinnot ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä, tunnettuja ja tunnustettuja.Tutkintojen suorittamisen voi aloittaa @-kortista, josta on helppo jatkaa Tietokoneen käyttäjän A-kortin perustutkintoon. Tietokoneen käyttäjän AB-kortti mittaa tehokäyttäjän valmiuksia. TIET Y - Tietotyötutkinnon voi suorittaa, kun @-kortin tiedot ja taidot ovat hallussa, sillä tässä tutkinnossa pääpaino on soveltamisessa tekniikan sijaan.

Tutkinnot @-kortti on hyödyllinen kaikille. @-kortin sisältöihin kuuluvat tietoyhteiskunnassa tarvittavat perusvalmiudet kuten käyttöjärjestelmän käyttö ja tiedonhallinta, tiedonhaku ja sähköposti sekä valittujen ohjelmien peruskäyttö. @-kortin suorittamalla saat valmiudet esimerkiksi etätyöskentelyyn ja -opiskeluun sekä sähköiseen asiointiin. Tietokoneen käyttäjän A-kortti on suunnattu hyötykäyttäjälle, joka käyttää tietokonetta työssä, opiskelussa ja vapaa-aikana. Tutkinnon sisältö ja vaadittava osaamistaso vastaa työelämän tarpeisiin sisältäen tärkeimmät tietotekniikan osa-alueet. A-korttitutkinnon suorittanut osaa sujuvasti käyttää tietokonetta, hallitsee valittujen työvälineohjelmien peruskäytön, tuntee tietotekniikan peruskäsitteet sekä tunnistaa tietotekniikan soveltamisalueita. Tietokoneen käyttäjän AB-kortti -tutkinto antaa valmiudet tietotekniikan tehokkaaseen ja monipuoliseen hyödyntämiseen työelämässä. Tämä vaativa, pääosin valinnaisista moduuleista koostuva jatkotutkinto tarjoaa suorittajalleen mahdollisuuden erikoistua juuri niihin tietotekniikan osa-alueisiin,

8  V T sanomat  2013

joita hän työssään tarvitsee tai joista hän on erityisesti kiinnostunut. Käytännössä tämä tarkoittaa valittujen ohjelmien syvällisempää käyttötaitoa ja valmiuksia ongelmanratkaisuun sekä itsenäiseen tiedonhankintaan. AB-kortin suorittaja voi suuntautua joko työvälineohjelmistoihin tai julkaisuohjelmistoihin. AB-kortin esitietovaatimuksena on Tietokoneen käyttäjän A-kortin sisältöjen hallitseminen. Tutkintokielenä AB-kortissa on suomi. AB-tutkinto hyväksytään osasuorituksena joihinkin ammattitutkintoihin, opintojaksoiksi tai kursseiksi eri kouluasteilla ja työvoimapoliittiseen, työelämään valmentavaan koulutukseen. AB-tutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kolmesta valinnaisesta moduulista. Pakollinen moduuli on ohjelmien yhteiskäyttö, jonka sisällön voi valita kahdesta suuntautumisvaihtoehdosta: työvälineohjelmistot tai julkaisuohjelmistot. Suuntautumisvaihtoehtojen avulla kokelas voi osoittaa erityisosaamisensa valitsemallaan osa-alueella.

w w w . v a l t t i . f i


TIETY – Tietotyötutkinto on työelämälähtöinen ja soveltava tieto- ja viestintäteknistä osaamista edistävä tutkinto. Tutkinnon tavoitteena on kehittää yhteisöllistä tietotyöosaamista työyhteisöissä ja organisaatioissa. Tutkinnon suorittaja omaksuu uusia

toimintamalleja ja käytänteitä tietotyössä. Suoritettuaan TIETY-tutkinnon hän pystyy toimimaan tehokkaasti ja innovatiivisesti toimialallaan ja omissa työtehtävissään sekä työyhteisössään. (http://www.tieke.f i/display/ tutkinnot/Tutkinnot)

Tutkintojen suorittaminen Mediapajalla

T

ulin Valtin Mediapajalle, koska minua kiinnostaa ATK-alan työt ja Mediapajalla opin juuri näitä taitoja. Suoritin loppuvuodesta 2011 Tietokoneen käyttäjän A-kortin. Myöhemmin suoritin vuonna 2012 jatkoksi Tietokoneen käyttäjän AB-kortin. Suuntautumisvaihtoehdoksi valitsin julkaisuohjelmistot, koska itseäni kiinnostaa enemmän julkaisujen tekeminen. Valmistauduin tutkintoihin tekemällä Mediapajalta saatuja erilaisia tehtäviä, sekä

Valtti

lukemalla oppaita. Katson, että työllistymismahdollisuuteni on parempi, kun minulla on näyttää todistus osaamisestani. Työtehtäviini Mediapajassa kuuluvat mm. ilmoitustaulun päivittäminen, työpaikkailmoitusten ja koulutusilmoitusten päivittäminen, käyntikorttien ja muiden materiaalien leikkaaminen sekä Valtin postista huolehtiminen. n (Toivonen 2013)

V T sanomat  2013   9


[[

012

8.2.2

2 elua skett

llä la

ämi [[ J

012

.6.2 golfia 15 Fresbee

ust

M [[

issu

re kka

i

[[

tö

läh 012

2

ssa

hi puu

t

Me [[

2

201

2

ussa 201

iku ssa tamm a j a p a i Med

10  V T sanomat  2013

issu säre

ko itau v h ka

w w w . v a l t t i . f i


[[ Häme

enkyrön

työpaja

vieraillu

Valtissa 2

8.11

[[ Knuuttil

assa 18.6.2

[[ Ry

hmä t

012

utustu

jat

[[

Messut amiksella 16.10.2012

Valtti

V T sanomat  2013   11


K

Nuoret töihin Pohjanmaalla -hankkeen

ohderyhmänä ovat alle 25-vuotiaatnuoret, jotka opiskelevat tai ovat valmistuneet ammattiopinnoista tai ovattyöttöminä työnhakijoina TE-toimistossa Vaasan, Kyrönmaan ja Suupohjanrannikkoseudun alueella.

M

ukana projektissa ovat Yrkesakademin iÖsterbotten, Vaasan ammattiopisto, Vaasan aikuiskoulutuskeskus sekä TE-toimisto. Kunnat ovat Isokyrö, Korsnäs, Laihia, Mustasaari, Vaasa,Vöyri, Kaskinen, Kristiinankaupunki, Maalahti, Närpiö ja Vähäkyrö.Kyseessä on EU:n ESR-hanke. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuorialöytämään työtä, työharjoittelupaikkoja ja jatko-opiskelupolkuja. Hankekestää vuoden 2013 loppuun.

siivet selkäänsä. Hyvää joulunalusaikaa ja toiminnallista Uutta Vuotta teille sinne Kankaanpäähän. Teette hienoa työtä!

Varsinaista pajatoimintaa paikallisesti Vaasan alueella hoitaa Jupiter-säätiö. Pajatoimintaa on myös Kyrönmaalla työpaja Arpeeti sekä Närpiön-Kristiinankaupungin alueella JobbCenter. Vaasan ammattiopistolla on [[ Vaasalaiset-Nuoret töihin Pohjanmaalla -hankke vierailu meneillään toinen hanke pajatoimintaan liittyenyhteistyössä Jupiter-säätiön kanssa, ns. tuotantokoulu, Osiris-hanke,jossa keskeytysuhan alla oleville opiskelijoille pyritään löytämäänratkaisuja opintojen edistymiseksi eli opiskelija voi tuotantokoulussasuorittaa osan opinnoistaan. Jupiter-säätiön toiminnasta löytyy lisätietoja säätiön verkkosivuilta www.jupiter. fi. Jupiter-säätiön toiminnanjohtajana toimii Helka Linna. Toiminta on pitkälti samansuuntaista kuin teidän pajatoiminnassa. Hienoa työtä teette näillä pajoilla, joissa moni nuori saa uudet

12  V T sanomat  2013

w w w . v a l t t i . f i


D

Diakoniatyö

iakoniatyö on kirkon työtä. Luterilainen kristillisyys opettaa, että usko Jumalaan ja lähimmäisestä huolehtiminen, lähimmäisen rakastaminen kuuluvat yhteen. Molempia tarvitaan. Uskossa on kysymys rakkaudesta ja usko vaikuttaa ihmisen elämässä hyvää hedelmää. Otamme vastaan Jumalan rakkautta ja välitämme sitä eteenpäin lähimmäisillemme.

D

iakonia, lähimmäisen auttaminen ja palveleminen kuuluu jokaiselle kristitylle. Kultainen sääntö auttaa miettimään miten olisi hyvä toimia: ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevänteille, tehkää te heille.” Viimeisellä tuomiolla (Matteus 25) ihmisten elämää arvioidaan sen mukaan miten diakonisesti he ovat eläneet. Jeesus rinnastaa itsensä kaikkein heikoimmassa tilanteessa olevien kanssa. Sen mitä teet lähimmäiselle, teet Jeesukselle, koska jokainen ihminen on Jeesukselle ainutlaatuinen ja arvokas. Käytännöllisinä esimerkkeinä ovat nälkää näkevät, janoiset, kodittomat, köyhät, sairaat ja vangitut.

tai vaikkapa sähkölaskun maksamiseen. Määräraha ja annetut avustukset eivät ole kovin suuria, mutta tiukan paikan tullen pienikin apu otetaan kiitollisuudella vastaan. Joulua edeltävällä viikolla jaetaan vähävaraisille kankaanpääläisille noin 220 ruokapakettia, joiden sisältönä on paitsi Euroopan Unionin myöntämiä elintarvikkeita myös diakoniatyön varoilla ostettuja jouluisia tuotteita. Myös va-

Diakoniatyön perinteinen ”asiakasryhmä” on ollut vanhusikäinen väestö. Yksinäisiä vanhuksia käydään nykyäänkin tapaamassa kodeissa, heille järjestetään kerhotoimintaa, leirejä ja retkiä. Diakoniatyö [[ Diakonityöntekijä ryhmä tutustumassa Valtin työtilat organisoi myös toimintaa, jossa koulutetut vapaaehtoiset voivat toimia vaikka yksinäisen vanhuksen ystävinä. paaehtoiset voivat antaa haluamiaan tuotteita, esimerkiksi puuroriisiä tai villasukkia jouluDiakoniatyö toimii myös nuorempien kankasseihin liitettäväksi. Ennen taloudellisen kaanpääläisten auttamiseksi. Yksi toimintaavunmyöntämistä varmistetaan, että kaikki tapa on taloudellinen tukeminen. Asiakkaan yhteiskunnan tarjoamat tuet on huomioitu. kanssa mietitään hänen taloudellista tilannetKenelläkään ei ole ns. subjektiivista oikeutta taan ja työntekijän harkinnan mukaan voidaan saada avustusta vaan apu perustuu työntekijän myöntää tukea esimerkiksi ruoan ostamiseen

Valtti

V T sanomat  2013   13


suorittamaan selvitykseen ja harkintaan. Diakoniatyö auttaa paitsi kotimaassa myös ulkomailla. Kirkon Ulkomaanavulla ja sen yhteistyökumppaneilla on maailmalla useita kohteita, joissa työtä tehdään pitkäjänteisesti. Diakoniatyöntekijöiden organisoima Yhteisvastuukeräys antaakin mahdollisuuden auttaa lähimmäisiä sekä kotimaassa että ulkomailla. Diakoniatyön sisältö muuttuu aikojen kuluessa tarpeiden mukaisesti. Seurakunnassa työnsisältöä miettivät ja suunnittelevat paitsi seurakunnan kolme palkattua viranhaltijaa

[[

ja huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Diakonian apu on tarkoitettu kaikille kankaanpääläisille siitä riippumatta ovatko he seurakunnan jäseniä. Asiakkaita kohdatessa yleisin keskustelunaihe on terveyteen liittyvät kysymykset. Myös taloudelliset syyt ovat monella syy ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään. Diakoniatyöntekijän kanssa voi keskustella myös hengellisistä asioista tai ihmissuhteista. Mikäli asiakas ei halua keskustella hengellisistä asioista, ei työntekijäkään siihen painosta. Kankaanpään seurakunnan nettisivujen kautta www.kankaanpaansrk.fi löytyy lisä

Diakonityöntekijä musiikkiryhmä Pentti, Maritta, Seppo ja Tauno

ja diakoniatiimiin kuuluva pappi, myös luottamushenkilöt diakoniatyön johtokunnassa, kirkkoneuvostossa ja kirkkovaltuustossa. Myös seurakuntalaisilta saadut ehdotukset

14  V T sanomat  2013

tietoa oman seurakunnan diakoniatyöstä. Muita hyviä linkkejä ovat esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun sivut www.kua.fi sekä Yhteisvastuukeräyksen sivut www.yhteisvastuu.fi. 

Pasi Junnila johtava diakoniatyöntekijä Kankaanpään seurakunta

w w w . v a l t t i . f i


O

ICT-asentajat työssäoppimassa

piskelemme ICT-alaa Sataedu Kankaanpään yksikössä kolmatta vuotta ja valmistumme keväällä.

T

ieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto (ICT-asentaja) kuuluu sähköpuolen tutkintoihin, jonka laajuus on 120 opintoviikkoa.

Työssäoppimisjaksoon kuuluu näyttö, jonka opettaja ja työpaikkaohjaaja arvioivat ja työhön kuuluu myös raportti, esitelmöinti

Olemme Valtissa mediapajalla suorittamassa Työssäoppimisjaksoa ja olemme täällä 8 viikkoa. Olemme toimineet täällä IT-vastaavina, jonka töihin kuuluu lähiverkot, tietokoneiden huolto/korjaus. Mediapajalla ei tietokoneiden korjausta varsinaisesta tehdä, mutta meidän jakson aikana olemme tietokoneita huoltanut/ korjannut. Tämä on ollut hyvä asia, että muutkin pääsevät tutustumaan ICTalaan. Työssäoppimisjaksoon kuuluu toimia työpaikan sääntöjen mukaan. Esimerkiksi työajat ovat samat kuin henkilökunnalla. Työharjoittelijan työtehtävät täytyy olla pääsääntöisesti alaan liittyviä töitä. Kirjaamme päivittäiset työtehtävät työssäoppimisvihkoon, jonka opettaja tarkistaa jakson päätyttyä.

ja itsearviointi. Valtissa suoritettavan näyttötyömme ovat kannettavan tietokoneen korjaus ja mac-koneen uudelleenasennus ja käyttöönotto. Lähitulevaisuudessa molemmat menemme suorittamaan armeijaan ja sen jälkeen jatkokoulutukseen tai töihin.  Jari Niemi ja Pasi Timonen

Valtti

V T sanomat  2013   15


Aukioloajat: MA – KE TO PE

9.00-16.00 9.00 -14.00 SULJETTU

vaat teiden valmistus - ja korjaust yöt alihankintat yöt

Työtilaukset Työvalmentaja Maria Kekki Puh. 044 577 2123 Puh. 044 577 2124

Aarreaitta Kir pputori & lahjapuoti keskel lä Kankaanpäätä

Karjalankatu 4

Varaa oma myyntipöytäsi vain 10 €/vko

Aukioloajat MA-KE, PE 10-17 TO 9-17

p. 044 577 2121

Vitsejä

16  V T sanomat  2013

w w w . v a l t t i . f i


Resepti valttilaisille

Ole oma itsesi. Kuori itsekkyytesi ja itsesäälisi. Poista epäystävällisten ajatusten ja onnettomien tunteiden siemenet. Karsi kaikki ennakkoluulot ja murheet; lisää tähän vankka usko, että elämä on elämisen arvoista. Sekoita joukkoon hyvin ajatus siitä, että olet joku. Korista huumorilla ja optimismilla ja makeuta rakkaudella. Lisää lopuksi luja päätös elää täysillä päivän jokainen tunti, tulkoon mitä tahansa. Anna paistua 365 päivää, koristele hymyllä ja ystävällisillä sanoilla. Tarjoile hyväntahtoisuuden ja rohkeuden kera Pane merkille vaikutus. Positiivarit

Valtti

V T sanomat  2013   17


Täyte:

Pasteis de Nata

6 dl  maitoa tai 4 dl maitoa ja 2 dl kuohukermaa 3 ½ dl sokeria 3 rkl  maissijauhoa (maizena) 3 kpl  kanamunan keltuaisia 3 dl vettä   raastettu sitruunankuori

Valmistus: Kiehuta vesi ja sokeri sekoittaen kunnes sokeri on sulanut. Toisessa astiassa sekoitetaan vehnäjauhot, munakeltuaiset, maito ja sitruunankuoriraaste. Kaadetaan tämän sokerikattilaan ja kiehautetaan kokoajan sekoittaen. Päällystä vuoka voitaikinalla. Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös muffinssivuokia. Kaada täyte vuokaan ja paista uunissa 200 asteessa noin tunti. Anna leivonnaisen jäähtyä hetki, ettei kaneli sula. Kun leivonnainen on kypsä ripottele kanelia pinnalle. Voitaikina 250 g leivontamargariinia 250 g maitorahkaa 4 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta

Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi ja rahka. Nypi sormin joukkoon vehnäjauho-leivinjauheseos. Pane taikina hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Ripottele leivinpöydälle jauhoja. Kaaviloi taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Poista pullasutilla ylimääräiset jauhot taikinan pinnasta.

18  V T sanomat  2013

w w w . v a l t t i . f i


höylä + veitsi + lautanen

juustohöylä

juustolautanen

juustoveitsi

lahjasetti

26.90 €

9.90 €

juustohöylä erikoismalli juustohöylä erikoismalli

9.90 €

kahvipurkki

9.90 €

Valtti

9.90 €

teerasia

14.50 €

9.90 €

14.50 €

V T sanomat  2013   19


Kankaanpään Aikuiskoulutussäätiö Asemakatu 7 38700 Kankaanpää 577 2119 20  p.V 044 T sanomat  2013 w w w . v a l t t i . f i


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
VT Sanomat 1 2013 by Valtti Työpaja - Issuu