
1 minute read
TAIKAYÖNTIE
Lumoaa Taianomaisilla Maisemillaan
” Läpi Urjalan ja kautta Huittisten kuuluu hirveä jyske varstojen, nytpä maistuu työ, varstat maihin lyö, tää on Urjalan taikayö.” Näin kuuluu Martti Innasen vuonna 1967 julkaistu kappale ja single, joka oli suuri hitti saman vuoden syksyllä. Alueen maalaisromanttista maisemaa kuvaavan Innasen kappaleen mukaan on nimetty Urjalasta Punkalaitumen kautta Huittisiin johtava matkailutie Taikayöntie (seututie 230).
Advertisement
TIESITKÖ?
Taikayöntielle haetaan uutta nostetta
Euroopan maaseuturahaston sekä
Leader Joutsenten reitin ja Leader
Pirkan Helmen rahoittaman Taikayöntien
Lumo -hankkeen avulla.
Idyllisessä maalaismaisemassa kulkeva Taikayöntie ei ole turhaan yksi Suomen virallisista matkailuteistä. Tiellä kulkiessa matkailija voi nauttia upeista maisemista sekä aistia aidon maalaiselämän ja maalaiskyläfiiliksen. Ei olekaan ihme, että Madventuresin Riku ja Tunna listasivat Taikayöntien Suomen komeimpien maisemateiden joukkoon. Kyseessä on erityisen kaunis ja suhteellisen kompakti matkailutie: Yhteensä kilometrejä tulee pääreittiä pitkin 52 kilometriä ja sivureitit mukaan lukien n. 86 kilometriä.
Urjalassa Taikayöntie tekee kivan pikku lenkin Urjalan kunnan sisällä, Rutajärven ympäri. Matkalle osuu niin Suomen vanhin lasikylä Nuutajärvellä, komea Urjalan puukirkko kuin Urjalankylän kulttuurimaisemaa koristava 1500-luvulta peräisin oleva kivisakastikin.
Maalaukselliset peltomaisemat henkivät pitkästä talonpoikaisperinteestä sekä lähiruoan merkityksestä. Urjalassa esimerkiksi Kajabacan marjaviinitila sekä lihatilat, kuten Koskenrannan luomulammas, Hongola Gård luomukarjatila, Paijan tilateurastamon myymälä ja Pakkasen luomu-suoramyyntitila houkuttelevat tekemään herkkuostoksia. Matkailijan kannattaa pysähtyä myös ihastelemaan elämyspuutarha Pölkinvuoren kukkaloistoa.
Punkalaitumelle tullessa suunnaksi kannattaa ottaa Yli-Kirran talonpoikaismuseo, joka on toiminut esikuvana Mauri Kunnaksen rakastettujen lastenkirjojen ”Koiramäen talolle”. Mäenpään työväentalossa on hienosti säilytetty vanha perinne ja esineistö, eikä sitä turhaan olla ehdottamassa Unescon maailmanperintökohteeksi.
Huittisten matkailun helmet, kuten paikallista talonpoikaiskulttuuria ja presidentti Risto Rytin elämää esittelevä Huittisten museo, ”ympyrähullujen” liikenneympyrä sekä Pyhän Katariinan kirkko ovat helposti Taikayöntien kulkijan saavutettavissa.
Taikayöntiellä on taikaa!