Metsän henki 1/2015

Page 1

METSÄNOMISTAJILLE TARJOLLA 350 MIL14 JOONAN LISÄPOTTI

METSÄSI ON OSA BIOFORE-TARINAA 20

TAVOITTEENA AKTIIVINEN METSÄNHOITO JA PUUKAUPPA

30

UPM METSÄN LEHTI HTI TI M METSÄNOMISTAJILLE ETS ET E TTS SÄ 1/2015

JANNE EKLUND OPETTAA METSÄN TAVOILLE Eräopaskouluttajan parhaat vinkit talviseen metsään.

www.metsämaailma.fi

34


2

METSÄN HENKI 1/15


METSÄKUVA KUVA: HANNU LAATUNEN / VASTAVALO.FI | TEKSTI: MATTI MAAJÄRVI

ELÄMÄN LÄHDE MAAPERÄSTÄ PURKAUTUVA pohjavesi pitää lähteet usein talvisinkin jäättöminä. Siksi lähteet sopivat elinympäristöksi suhteellisen tasaisissa olosuhteissa viihtyville eliölajeille. Luonnontilaiset lähteet ovat yksi vesilailla suojelluista vesiluontotyypeistä. Myös metsälain erityisen arvokkaiden elinympäristöjen luettelossa lähteet mainitaan

ensimmäisenä. Lähteiden reunametsät poikkeavat kostean maaperänsä vuoksi puustoltaan ja pintakasvillisuudeltaan ympäröivästä metsäluonnosta. Vesistöjen ja pienvesien reunoille jätettävät suojavyöhykkeet pitävät yllä metsäluonnon monimuotoisuutta ja suojaavat vesiä kiintoaines- ja ravinnehuuhtoutumilta. METSÄN HENKI 1/15

3


1/2015 2 4 5 6 8 13 19 29 33 34 11

METSÄKUVA PÄÄTOIMITTAJALTA PÄÄKIRJOITUS

10

LEDARE UUTISET LAKI – KALVILA VIERASKYNÄ

Puupohjaista, uusiutuvaa dieseliä Lappeenrannasta

KYSYMYS & VASTAUS: ULKOMAINEN TYÖVOIMA INNOVAATIO: KALSON KUUSIVIILU TÖISSÄ METSÄSSÄ: ERÄOPAS

Vero 2015 -tapahtuma ja muut vinkit kevätpäiviin: www.metsämaailma.fi

MUUTOKSEN TUULIA yhä monipuolisemmaksi biotalousyhtiöksi. Uusin kaupallinen tuotteemme on UPM BioVerno -diesel. Toimitukset ABC:n ja ST1:n hankintaorganisaatiolle NEOT:lle ovat alkaneet. Sähköisen viestinnän voittokulun vaikutukset näkyvät myös toiminnassamme. Painopaperien kysynnän lasku on merkinnyt paperin tuotantolinjojen sulkemisia. Puun käyttöön se ei kuitenkaan vaikuta merkittävästi: toimitukset asiakkaille hoidetaan muilta linjoilta. Lisäksi sellun käyttökohteiden kirjo ja maailmanmarkkinat laajenevat. Vuodenvaihteessa mhyjäsenyys muuttui vapaaehtoiseksi ja alueellinen PEFCTMryhmäsertifiointi siirtyi Kestävän Metsätalouden Yhdistyksen hallinnoitavaksi. Useat toimijat, muun muassa UPM, ovat kertoneet omista ryhmäsertifiointiUPM ON SIIRTYMÄSSÄ

4

METSÄN HENKI 1/15

ratkaisuistaan. Metsänomistajalle tämä merkitsee palvelutarjonnan monipuolistumista ja varmasti myös toiminnan laadun paranemista. Me UPM:llä olemme uudistaneet palvelutarjoamamme: metsänomistajan on nyt entistä helpompi löytää itselleen sopivimmat palvelut UPM:ltä. Haluamme tehdä nykyistä syvempää yhteistyötä pitkäaikaiseen kumppanuuteen sitoutuvien metsänomistajien kanssa. Muutoksen tuulet puhaltavat myös johdossamme, kun Esa Retva siirtyi UPM Timberin vetäjäksi. Puunhankinnan ja metsätalouden kokonaisuutta johtaa nyt Sauli Brander, joka tuntee toimintaamme pitkältä ajalta ja eri näkökulmista. Lisää lehtemme sivuilla. Leppoisia lukuhetkiä. AILI PIIRONEN, päätoimittaja

PERINTÖMETSÄN TARINAT

Päivi Tuupalan metsissä on taisteltu ja urheiltu. 22


PĂ„Ă„KIRJOITUS

YHTEISELLĂ„ POLULLA 2015 alusta tapaamme palvella metsänomistaja-asiakkaitamme. Tavoitteenamme on motivoida ja kannustaa metsänomistajia hoitamaan ja hyĂśdyntämään metsiään aktiivisesti yhteistyĂśssä UPM:n kanssa.

OLEMME UUDISTANEET VUODEN

PERINTEIKĂ„S METSĂ„PALVELUSOPIMUKSEMME ON

jatkossa nimeltään UPM Metsä Kumppanuussopimus. Jo nimenmuutos viestii entistä syvemmästä yhteistyÜstä. Parhaiten se soveltuu metsänomistajalle, jolla on keskikokoinen tai sitä suurempi metsätila ja aktiivinen ote metsävarallisuutensa ja metsiensä hoitamiseen. Kumppanuussopimuksen tarkoituksena on metsän mahdollisuuksien hyÜdyntäminen metsänomistajan toivomalla tavalla. ostamme noin puolet sopimusasiakkailta, joiden määrä on kehittynyt viime vuosina tasaisesti. Hoidossamme on runsas miljoona hehtaaria sopimusasiakkaidemme omistamia yksityismetsiä. Se on vakuuttava osoitus metsänomistajien luottamuksesta osaamiseemme ja kumppanuuden voimaan.

HANKKIMASTAMME YKSITYISMETSIEN PUUSTA

tarjonta on samalla monipuolistunut. ut. Useatt metsäalan toimijat ovat ilmoittaneet eet valmiudestaan KXROHKWLD PHWVlQRPLVWDMLHQ 3()& VHUWL¿RLQDMLHQ 3()& VHUWL¿RLQnista. UPM tarjoaa kumppanuusasiakkailleen mppanuusasiakkailleen osana palvelutarjoamaansa ansa sekä PEFC- että FSCŽ VHUWL¿RLQWLPDKGROOLVXXWWD 3XXNDXSDVROOLVXXWWD 3XXNDXSDVVD WlUNHLQWl HL ROH NHQHQ VHUWL¿NDDWWL PHWVlQHQ VHUWL¿NDDWWL PHWVlQomistajalla on. Tärkeintä ntä on, että metsä on MRNR )6& WDL 3()& VHUWL¿RLWX HUWL¿RLWX

SERTIFIOINTIPALVELUIDEN DEN

sikäli valoisat, että Suomessaa on meneillään useita kuitupuun käyttÜä lisääviä investointihankkeita, a, joista osa on jo toteutusvaiheessa. eessa. On tärkeää, että pystymmee turvaamaan näiden investointien tien raaka-ainetarpeet kotimaasta maasta luotettavasti. Laskelmien en mukaan suomalaismetsien sien PEKKA RAJALA vuotuisia markkinahakkuikuisidosryhmäjohtaja ta pitäisi kasvattaa 9–10 0 metsäasiat miljoonalla kuutiometrillä, rillä, josta noin 3 miljoonaa kuutiota on tukkipuuta..

METSĂ„ALAN NĂ„KYMĂ„T Ă„T OVAT

�HALUAMME EDISTÄÄ AKTIIVISTA A METSÄNOMISTAMISTA.� MISTA.�

METSĂ„SERTIFIOINNIN MERKITYS KILPAILLUILLA

BIOTALOUS, METSĂ„TEOLLISUUS OLLISUUS

kansainvälisillä lopputuotemarkkinoilla kasvaa. Pääosa Suomen metsistä on PEFCTM VHUWL¿RLWXMD mikä sopii erinomaisesti yksityismetsiemme rakenWHHVHHQ 3()& VHUWL¿RLQQLQ Nl\WlQQ|Q RUJDQLVRLQWL muuttui vuodenvaihteessa, kun aiemmin metsänomistajaliittojen hallinnoimat alueelliset PEFCU\KPlVHUWL¿NDDWLW VLLUW\LYlW 0HWVlWHROOLVXXV U\ Q MTK:n ja Suomen Sahat ry:n perustaman Kestävän Metsätalouden Yhdistyksen hallintaan.

ja metsäala ovat kansantaloutemme ntaloutemme keskeisiä vetureita. Aktiivinen tiivinen metsänomistus on sen perusta. usta. Haluammekin omalla toiminnallamme allamme edistää aktiivista metsänomistusta usta muun muassa uudistamalla metsänomistajaasiakkaidemme palvelua, ua, kehittämällä keskinäistä kumppanuutta utta sekä kehittämällä kotimaisia puumarkkinoita. umarkkinoita.

OLLI URPELA

puukaupoista teemme niiden metsäomistajien kanssa, joiden kanssa kahdenvälinen puukauppa- ja metsäpalvelutoiminta ei ole yhtä säännÜllistä kuin kumppanuussopimusasiakkaidemme kanssa. Heille tarjoamme heidän tarpeisiinsa sopivaa ja mahdollisuuksien mukaista palvelua. Kilpailukykyisen puukaupan lisäksi se merkitsee joko kokonaisvaltaisia tai kauppakohtaisia metsäpalveluja. Kerromme niistä mielellämme lisää.

TOISEN PUOLEN YKSITYISMETSIEN


LEDARE

PĂ… SAMMA STIG vĂĽrt sätt att betjäna vĂĽra skogsägarkunder frĂĽn och med ĂĽrsskiftet 2015. VĂĽrt syfte är att motivera och uppmuntra sko skogsägarna att samarbeta med oss pĂĽ UPM ttill att aktivt vĂĽrda och utnyttja sina skogar. skoga

VI HAR FĂ–RNYAT

skogsserviceavtal har fĂĽtt sk ett nytt namn, UPM Skog Partnerskaps-

VĂ…RT TIDIGARE

â€?VI VILL FRĂ„MJA ETT AKTIVT SKOGSĂ„GANDE.â€? Namnändringen i sig visar pĂĽ avtal. Namnän djupare samarbete än fĂśrut. ett ännu djup avtalet lämpar sig bäst fĂśr Det nya av skogsägare med medelstora eller skogsäga och stĂśrre skogsegendomar sk som hhar ett aktivt grepp om och sin skogsfĂśrmĂśgenhet sk skogens skĂśtsel. Partnerskog PEKKA RAJALA skapsavtalets syfte är att ska intressegruppsdirektĂśr skogsägaren skall kunna sko skogsärenden utnyttja sin skog pĂĽ bästa utn mĂśjliga sätt enligt sina mĂś ĂśnskemĂĽl. Ăśns

OLLI URPELA

NĂ„STAN HĂ„LFTEN AV all NĂ„ST vĂĽr virkesanskaffning virk baserar sig pĂĽ virkesinkĂśp vir frĂĽn vĂĽra avtalskund avtalskunder, vilkas antal har haft en jämn utveckling utve under de senaste ĂĽren. VĂĽra skogsvĂĽrdsavtal sko med avtalskunderna omfattar om drygt en miljon hektar privatskogsägares privatsko skogar. Det är ett gott bevis pĂĽ att skogsägarna har fĂśrtroende fĂśr vĂĽrt v kunnande och visar pĂĽ styrkan med ppartnerskapet. DEN ANDRA HA HALVAN av virkeskĂśpen gĂśrs med sĂĽdana pprivata skogsägare, som vi inte har lika reg regelbundna Ăśmsesidiga kontakter med, som med partnerskapsavtalskunderna. V Vi erbjuder ocksĂĽ dem tjänster som passar passa deras behov och

mÜjligheter. FÜrutom en konkurrenskraftig virkeshandel betyder det antingen helhetslÜsningar eller kontraktsvisa skogstjänster. Detta är nügot vi gärna berättar mer om. konkurrensen pü den internationella slutproduktmarknaden Ükar. StÜrsta delen av Finlands skogar är PEFCTM-certi¿HUDGH YLONHW SDVVDU XWPlUNW I|U VWUXNWXUHQ Sn YnUD VNRJDU 3()& FHUWL¿HULQJHQV SUDNWLVND RUJDQLVDWLRQ ändrade i ürsskiftet, dü de tidigare skogägarfÜrbunGHQV UHJLRQDOD 3()& JUXSSFHUWL¿NDW |YHUI|UGHV WLOO Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry (FÜreningen fÜr Hüllbart Skogsbruk rf), som grundades av Skogsindustrin rf, MTK och Suomen Sahat ry (Finlands Sügar rf.). SKOGSCERTIFIERINGENS BETYDELSE I

samtidigt blivit müngsidigare. Nu har münga aktÜrer inom skogsbranschen meddelat sin färdighet att skÜta om VNRJVlJDUQDV 3()& FHUWL¿HULQJ 830 V WMlQVWHXWbud ger partnerskapskunderna mÜjligheter till büde PEFC- och FSCŽ FHUWL¿HULQJ 1lU PDQ J|U XSS HWW YLUNHVNRQWUDNW lU GHW YLNWLJDVWH LQWH WLOO YLONHW FHUWL¿kat skogsägaren hÜr, utan det är att skogen faktiskt är )6& HOOHU 3()& FHUWL¿HUDG

CERTIFIERINGSTJĂ„NSTERNAS UTBUD HAR

är sĂĽtillvida ljusa, att det i Finland nu gjorts mĂĽnga investeringar fĂśr att Ăśka användningen av massaved. Vissa av dessa investeringar har redan nĂĽtt det stadie att de tagits i bruk. Det är viktigt, att vi fĂśrtroendefullt kan säkerställa investeringarnas rĂĽvarubehov i hemlandet. Den nUOLJD PDUNQDGVDYYHUNQLQJHQ L ÂżQVND VNRJDU ERUGH Ăśka med 9–10 miljoner kubikmeter, varav ca 3 miljoner kubikmeter är timmer.

UTSIKTERNA FĂ–R SKOGSBRANSCHEN

NĂ„R DET GĂ„LLER vĂĽr nationalekonomi är bioekonomi, skogsindustri och skogsbranschen centrala dragare. Basen fĂśr dessa är aktivt skogsägande. Vi vill med vĂĽr egen verksamhet främja ett aktivt skogsägande bl.a. genom att fĂśrnya tjänsterna fĂśr vĂĽra skogsägarkunder, utveckla det Ăśmsesidiga partnerskapet och utveckla den inhemska virkesmarknaden.

LĂ„S MER OM VĂ…R SKOGSSERVICE ZZZ VNRJVYlUOG Âż


1/2015 KERRO, MITÄ MIELTÄ OLET LEHDESTÄMME Lähetä palautetta ja juttuvinkkejä lehdestämme osoitteeseen

METSÄSI ON OSA BIOFORE-TARINAA

metsaviestinta@upm.com

Metsä muuttuu lukuisiksi erilaisiksi tuotteiksi. METSÄSUUNNITELMA

Metsänuudistamisessa laatu tuo tulosta. UUSI UPM METSÄ KUMPPANUUSSOPIMUS

Tavoitteena suunnitelmallinen yhteistyö.

14

Löydät Metsän henki -lehteen liittyviä aineistoja myös näistä kanavista:

INVESTOINNEISTA LISÄTULOA METSÄNOMISTAJILLE

W W W. M E T S Ä M A A I L M A . F I

Metsäteollisuus tarvitsee tasalaatuista puuta ja osaavaa työvoimaa. 14

Julkaisija: UPM Metsä PL 85, 33101 Tampere. Puh. 0204 16 121. www.metsämaailma.fi, www.upm.fi. Päätoimittaja: Aili Piironen. Toimitusneuvosto: UPM: Janne Kiiliäinen, Panu Kärkkäinen, Jarkko Leppimäki, Sami Oksa, Aili Piironen, Pekka Rajala, Paula Savonen, Zeeland: Sirpa Alhava, Miikka Leinonen, Lotta Vaija. Repro: Aste Helsinki Oy. Paino: Erweko Oy, Oulu. Paperi: UPM Finesse Premium Silk 150/115 g/m2. Painosmäärä: 55 000. 18. vuosikerta. ISSN 1798-8691 (painettu), ISSN 2341-6904 (verkkojulkaisu). Kannen kuva: Pekka Rautiainen. Metsäaiheiset piirroskuvitukset läpi lehden: Juha Ilkka. Metsän henki ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraava numero ilmestyy toukokuussa. Metsän henki on UPM Metsän asiakas- ja sidosryhmälehti. UPM:n metsänomistaja-asiakkaille lehti postitetaan asiakasrekisterissä olevien tietojen perusteella. Osoitteen- ja tilausmuutokset: metsalehtitilaus@upm.com, www.metsämaailma.fi > yhteystiedot > yhteydenottopyyntö tai puh. 0204 16 121. Metsänomistaja-asiakkaat voivat olla yhteydessä myös omaan metsäasiakasvastaavaansa.

Metsän henki painetaan Suomessa valmistetulle UPM:n paperille.

METSÄN HENKI 1/15

PEFC/02-31-120

7


UUTISET

UUSIUTUVAA DIESELIÄ LAPPEENRANNASTA Lappeenrannassa seisoo pieneltä öljynjalostamolta näyttävä suomalainen biojalostamo – maailman ensimmäinen laatuaan. Viereiseltä UPM:n sellutehtaalta ajaa säiliöauto biojalostamon pihaan tuomaan raaka-ainetta, sellunvalmistuksen tähteenä syntyvää mäntyöljyä, biojalostamon käyttöön. Puun pihkasta lähtöisin oleva mäntyöljy jalostuu laitoksen ainutlaatuisessa prosessissa uusiutuvaksi dieseliksi. UPM BioVernoksi ristitty polttoaine vähentää merkittävästi autoilun hiilidioksidipäästöjä. Se on suomalainen keksintö. Tuote

SAIMAAN RANNALLA

Lue Sari Mannosen blogi www.upmbiopolttoaineet.fi/ ajankohtaista/blogit ja lisää UPM:n biopolttoaineista www.upmbiopolttoaineet.fi

Tuoreusvahti markkinoille

UPM:n metsät UK:ssa myyty

UPM ON KEHITTÄNYT tuoreusvahdin, älytarran, joka reagoi tiettyihin kemikaaleihin. Sen avulla voidaan todeta, onko ruoka vielä tuoretta ja turvallista käyttää. Nanoteknologiayritys Indicatorium alkaa tuoreusvahdin kaupallistamisen. www.upm.fi

UPM ON MYYNYT

METSÄN HENKI 1/15

omistamansa metsät, 7 100 hehtaaria, UK:ssa Englannin kirkon komissiolle. UPM Tilhill, UPM:n tytäryhtiö UK:ssa, vastaa myös jatkossa metsäalueiden kestävästä hoidosta ja hakkuista. www.upm.fi

SHUTTERSTOCK

8

ja sen valmistusprosessia on kehitetty UPM:n Lappeenrannan tutkimuskeskuksessa. Sen erinomaiset ominaisuudet saivat yhden tunnustuksen lisää, kun puupohjaiselle dieselille myönnettiin Avainlippu-merkki. Avainlippu voidaan myöntää Suomessa valmistetuille tuotteille, joiden kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia.


l u e l i sä ä : 8 8 8 . & 5 4 ­ . " " * - . " ' * UPM

66%*456/&*--" 61. .&54­1"-7&-6*--" 7"*7"50/5" 560550" +" .&54­/)0*50" Tarjoamme Sinulle, mitä metsäsi ja Sinä tarvitsette 3ĂŠĂŠUĂŠMĂšJNNF QVVLBVQBO UBSQFJUUFTJ KB NBIEPMMJTVVLTJFTJ NVLBBO t 1VVLBVQQB t )BLLVVO TVVOOJUUFMV KB WBMNJTUFMV t )BSWFOOVTIBLLVVU KB QĂŠĂŠUFIBLLVVU t ,PSKVVUZĂšO WBMWPOUB t 7JSBOPNBJTJMNPJUVLTFU t 7VPTJ JMNPJUVLTFU t )FOLJMĂšLPIUBJOFO NFUTĂŠBTJBLBTWBTUBBWB BWB t .FUTĂŠLĂŠZOUJ QVVLBVQBO ZIUFZEFTTĂŠ FTTĂŠ t 1BMWFMVCPOVT t &OOBLLPNBLTV t .FOFLLJUBLVV t )JOUBUBLVV t 5VQMBCPOVT

Käteviä paketteja, joilla autamme ylläpitämään metsäsi kuntoa ja arvoa UPM Metsäsuunnitelma UPM Metsän tilannekartoitus UPM Sukupolvenvaihdos UPM Metsänuudistaminen UPM Taimikonhoito UPM Tuottotaimikko

Vastuullisuusarvioinnissa tunnustusta UPM ON VALITTU alansa johtavaksi yritykseksi ja kultaluokkaan RobecoSAMin vuosittaisessa Sustainability Yearbook -kirjassa. Sustainability Yearbook listaa maailman johtavat vastuulliset yritykset ja luokittelee menestyneimmät yritykset kulta-, hopea- tai pronssiluokkaan. www.upm.ďŹ

UPM Metsänlannoitus o UPM Metsän vesitaloudenhoito UPM Metsätie

Varhaisperkaus, konekitkentä, taimikon perkaus, koneellinen taimikon perkaus, kasvatusmetsän kunnostusraivaus Saatavilla rajoitetusti. Kysy lisää UPM:n metsäasiakasvastaavaltasi.

Yhteystiedot www.metsämaailma.ďŹ tai p. 020 416 121

TEHDĂ„Ă„N YHDESSĂ„ TOIVEIDESI METSĂ„


UUTISET

KOTIVINKKI VALITSI REPOVEDEN KANSALLISPUISTON VUODEN 2014 PARHAIDEN TUOTTEIDEN JOUKKOON joka vuosi 101 parasta tuotetta, ilmiötä ja tapahtumaa. Yksi vuoden 2014 parhaista tuotteista oli Repoveden kansallispuisto.

KOTIVINKIN TOIMITUS VALITSEE

Repoveden kansallispuisto perustettiin 1.1.2003. UPM lahjoitti vuonna 2002 Suomen valtiolle 560 hehtaarin maa-alueen puiston perustamista varten. Kansallispuiston pinta-ala on 1483 hehtaaria. Vuonna 2003 UPM perusti kansallispuiston välittömään läheisyyteen Suomen suurimman yksityisen suojelualueen, Aarnikotkan metsän. Yhdessä Repoveden kansallispuisto ja Aarnikotkan metsä muodostavat Repovetenä tunnetun alueen, jonka nykypinta-ala on 2870 hehtaaria. Alueen hoidon ja käytön ohjauksen linjaa Aarnikotkan metsän hoitokunta, jossa ovat edustettuina Metsähallitus, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) sekä UPM. 10

METSÄN HENKI 1/15

KEMERA-HAKEMUSTIEDOT UPM:LLE VIIMEISTÄÄN 20.3. NYKYISEN KEMERA-LAIN MUKAISTEN hakemusten on oltava perillä Metsäkeskuksessa viimeistään 17.4.2015. Jotta ehdimme tehdä rahoitushakemukset huolellisesti puolestanne ja toimittaa ne ajoissa Metsäkeskukselle, toimita tiedot UPM:n metsäasiakasvastaavalle 20.3. mennessä.

Metsäkeskukselle jää hakemusten käsittelylle, mahdollisille maastossa tehtäville tarkastuksille ja muiden selvitysten hankkimiselle aikaa reilu kuukausi, sillä Metsäkeskuksen on tehtävä rahoituspäätökset kesäkuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen nykyisen lain voimassaolo päättyy eikä sen nojalla voida enää myöntää uusia tukia. Myönnettyjen tukien maksatuksia voidaan kuitenkin jatkaa vuoden 2019 loppuun saakka. Eduskunta on hyväksynyt uuden Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain eli Kemera-lain. Sen odotetaan tulevan voimaan tänä vuonna. Voimaantulo edellyttää Euroopan komission hyväksyntää uudelle tukijärjestelmälle. Lisätietoja: www.metsakeskus.fi


l u e l i sä ä : W W W . M E T S Ă„ M A A I L M A . F I SHUTTERSTOCK

KEVĂ„Ă„N TAPAHTUMIA Messut Meidät tapaa Veronmaksajien Vero 2015 -tapahtumassa 11.–12.3. Marina Congress Centerissä Helsingissä ja Tampereen sijoitusmessuilla 24.3. Tampere-talolla.

Toimistoilla tapahtuu Kevään aikana järjestämme eri puolilla Suomea tyĂśnäytĂśksiä ja avoimien ovien tapahtumia toimistoillamme. Katso tarkemmat ajankohdat ja paikkakunnat www.metsämaailma.ďŹ

Metsämatka Viroon Järjestämme metsämatkan Viroon 18.–20.9. yhteistyĂśssä OP:n kanssa. Lisätietoja www.metsämaailma.ďŹ

Luston metsämuseo Maat, metsät, tehtaat -näyttely Lustossa katsoo purkkapallonostalgian taa 1950-luvun jälleenrakennuksen aikaan. 3.2.2015–10.1.2016. www.lusto.ďŹ

SUURET METSĂ„TILAKOKONAISUUDET KIINNOSTAVAT VUODEN 2014 AIKANA

830 MXONDLVL QHOMl NHUWDD \KWHHQVl VXXUWD PHWVlWLODNRNRQDL suutta myyntiin. 830 Q P\\PlW PHWVlW RYDW K\YlWXRWWRLVLD WDORXVPHWVLl MRWND VLMDLWVHYDW SllDVLDVVD .DLQXXVVD 3RKMRLV .DUMDODVVD MD 3RKMRLV 6DYRVVD 1H NLLQQRVWDYDW \NVLW\LVLl PHWVlQRPLVWDMLD MRWND KDOXDYDW NDUWXWWDD PHWVlRPDLVXXWWDDQ /LVlNVL NRWLPDLVHW MD XONRPDDODLVHW VLMRLWWDMDW VHNl UDKDVWRW RYDW O|\WlQHHW VLMRLWWDMDNRKWHLVWDPPH WXRWWHHQ MRVWD VDD WDVDLVWD WXRWWRD VLMRLWHWXOOH SllRPDOOH (ULW\LVHVWL UDKDVWRMD MD VLMRLWWDMLD NLLQQRVWDD PHWVlWLODNDXSSRMHQ \KWH\GHVVl VROPLWWDYD SLWNl DLNDLQHQ SXXNDXSSD MD PHWVlQKRLWRVRpimus. Se turvaa puulle vakaan menekin sekä PHWVLHQ NHVWlYlQ KRLGRQ RVWDMDQ tavoitteiden mukaisesti.

METSIEN SERTIFIOINTI

ON TĂ„RKEĂ„Ă„

KANSAINVĂ„LISET ASIAKKAAMME KILPAILLUILLA lopputuotemarkkinoilla edellyttävät, että pystymme todentamaan tuotteiden valmistukseen käytetyn puun alkuperän. Siksi painotamme metsäVHUWLÂżRLQQLQ PHUNLW\VWl MD DVHWDPPH DLQD VHUWLÂżRLGXQ SXXQ HWX VLMDOOH SXXNDXSSDD WHKGHVVlPPH

PEFCTM VHUWLÂżRLQQLQ Nl\WlQQ|Q RUJDQLVRLQQLVVD WDSDKWXL YXRGHQYDLKWHHVVD PXXWRNVLD DLHPPLQ PHWVlQRPLVWDMDOLLWWRMHQ KDOOLQQRLPDW DOXHHOOLVHW 3()& U\KPlVHUWLÂżNDDWLW VLLUW\LYlW DODQ NHVNHLVWHQ WRLPLMRLGHQ 0HWVlWHROOLVXXV U\ Q 07. Q MD 6XRPHQ 6DKDW U\ Q SHUXVWDPDQ .HVWlYlQ 0HWVlWDORXGHQ <KGLVW\NVHQ .0< Q KDOOLQtaan. 0HWVLHQ 3()& VHUWLÂżRLQQLQ PHWVlQRPLVWDMD YRL KRLWDD Q\W XVHDOOD HUL WDYDOOD 0HWVlQRPLVWDMD YRL OLLWW\l VXRUDDQ .0< Q KDOOLQQRLPLLQ DOXHHOOLVLLQ 3()& VHUWLÂżRLQWLU\KPLLQ OlKHWWlPlOOl KDNHPXNVHQ \KGLVW\NVHOOH 1H PHWVlQRPLVWDMDW MRWND MDWNDYDW 0HWVlQKRLWR \KGLVW\VWHQ MlVHQLQl NXXOXYDW DOXHHOOLVHHQ VHUWLÂżRLQWLU\KPllQ PK\ Q NDXWWD 830 Q NXPSSDQXXVDVLDNNDDW YRLYDW OLLWW\l PDNVXWWD 830 Q 3()& VHUWLÂżRLQWLU\KPllQ 0\|V PXLOOD WRLPLMRLOOD RQ RPLD VHUWLÂżRLQWLU\KPLllQ 7RLQHQ HULW\LVHVWL WXRWHPDUNNLQRLGHQ QlN|NXOPDVWD WlUNHl PHWVLHQ VHUWLÂżRLQWLMlUMHVWHOPl RQ )6&ÂŽ MRND VRYHOWXX HULW\LVHVWL VXXUHPSLD WLODNRNRQDLVXXNVLD RPLVWDYLOOH PHWVlQRPLVWDMLOOH )6& VWl NLLQQRVWXQHHW PHWVlQRPLVWDMDW YRLYDW OLLWW\l 830 Q )6& U\KPl VHUWLÂżNDDWLLQ 9XRGHQ ORSSXXQ PHQQHVVl VLLKHQ RQ OLLWHWW\ MR QRLQ KHKWDDULD \NVLW\LVPHWVLl 830 RVWDD SXXWD NDLNNLLQ VHUWLÂżRLQWLU\KPLLQ NXXOXYLOWD PHWVlQ RPLVWDMLOWD 3XXNDXSSDD WHKWlHVVl PHWVlDVLDNDVYDVWDDYDPPH YDUPLVWDD PHWVlQRPLVWDMDOWD PLKLQ VHUWLÂżNDDWWLLQ PHWVl NXXOXX

METSĂ„N HENKI 1/15

11


UUTISET UPM

PUUKAUPPAKATSAUS vauhti puumarkkinoilla on jatkunut viime vuoden lopun hyvällä tasolla ja vastannut hyvin puutarpeitamme. Odotuksemme onkin, että markkinat toimivat edelleen tasaisesti ja pystymme yhdessä suomalaisten metsänomistajien kanssa turvaamaan tehtaidemme kilpailukyvyn ja tasaisen käynnin.

VUODEN 2015 ALUSSA

UPM:n tehtaiden puunkäyttönäkymät ovat hyvät. Pietarsaaren sellutehtaalla jo toteutettu investointi ja Kymin sellutehtaan meneillään oleva investointi lisäävät kuitupuun tarvettamme. Myös sahoillamme jo tehdyt ja menossa olevat investoinnit merkitsevät lisääntyvää tukkitarvetta. Vaneritehtaidemme erityistoive on saada nykyistä enemmän koivuraaka-ainetta kotimaasta. Jämsänkosken paperikone 5:n ja Kaukaan paperikone 2:n sulkemiset tämän kevään aikana eivät vaikuttane merkittävästi paperikuitupuun tarpeeseen: hoidamme paperitoimitukset asiakkaillemme muilta vastaavilta koneilta. Paikalliset metsäasiakasvastaavamme auttavat mielellään niin puukauppa-asioissa kuin metsänhoitoon liittyvien kysymysten ratkaisemisessa. Heidän kanssaan keskustelemalla selviää parhaiten myös paikallinen puukauppatilanne. Metsäasiakasvastaaviemme yhteystiedot ja viimeisin puukauppakatsaus löytyvät löytyvät osoitteesta www.metsamaailma.fi

UPM

SAULI BRANDER VASTAA UPM:N PUUNHANKINNASTA JA METSÄTALOUDESTA SAULI BRANDER ON nimitetty UPM:n Pohjois-Euroopan Puunhankinnan ja metsätalouden johtajaksi 1.2.2015 alkaen. Hän toimi aiemmin UPM:n metsätalousjohtajana. Aiemmin Puunhankinnasta ja metsätaloudesta vastannut Esa Retva siirtyy UPM:n sahaliiketoiminnan, UPM Timberin johtajaksi. UPM Timberiä aiemmin johtanut Anssi Klinga siirtyy UPM:n selluliiketoiminnan johtajaksi. Kaikki kolme ovat 830 %LRUH¿QLQJ OLLNHWRLPLQWD alueen johtoryhmän jäseniä ja raportoivat johtaja Heikki Vappulalle.

12

METSÄN HENKI 1/15

UPM sulkee painopaperikapasiteettia Suomessa ja UK:ssa UPM SULKEE PYSYVÄSTI Kaukaan paperikone 2:n ja Jämsänkosken paperikone 5:n Suomessa sekä paperikone 1:n Shottonin tehtaalla Isossa-Britanniassa. Tuotanto päättyy viimeistään maaliskuun 2015 loppuun mennessä. Sulkemisia koskevat yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen tammikuun puolivälissä. Niin ikään marraskuussa ilmoitetut UPM Chapellen paperikone 3:n suunniteltua sulkemista koskevat henkilöstöneuvottelut Ranskassa etenevät. www.upm.fi


LAURA VESA

LAKI & ASIANTUNTIJA

Äitini on vuodesta 1989 lähtien omistanut yhdessä kahden sisarensa kanssa metsätilan määräosin siten, että kunkin heidän osuus verotusyhtymästä on yksi kolmasosa (1/3). Olen aikeissa ostaa äitini 1/3 määräosan metsätilasta. Voinko tehdä metsätilan määräosan hankintahinnan perusteella muodostuvan metsävähennyksen siitä metsätalouden pääomatulon määrästä, joka minulle yhtymästä jaettaisiin? 1

KALVILA: Yhtymä

ei ole erillinen verovelvollinen, vaan laskentasubjekti verotuksessa. Yhtymällä on oma kirjanpito, se tekee itsenäisen veroilmoituksen ja sille vahvistetaan verotettava tulo tai tappio. Luonnollisten henkilöiden muodostamalla verotusyhtymällä on hallinnassaan olevilta kiinteistöiltä saamastaan metsätalouden pääomatulosta oikeus metsävähennyksen tekemiseen tuloverolaissa säädetyin edellytyksin. Kyseessä olevan metsätilan määräosan kaupan perusteella muodostuva metsävähennys vaaditaan yhtymän metsätalouden veroilmoituksella ja yhtymälle vahvistetut tulot (tai tappiot) jaetaan verotettavaksi osakkaiden henkilökohtaisessa verotuksessa niiden osuuksien mukaan, jotka heillä on yhtymän tulohin. Tällöin kyseessä olevassa tilanteessa metsävähennyksestä hyötyvät myös muut yhtymän osakkaat.

HEIKKI KALVILA

Lakipalvelupäällikkö UPM Metsä

osuudet merkitään liittyjän kiinteistölle liittämistä koskevan kiinteistötoimituksen rekisteröinnin yhteydessä.

Sain kuusi vuotta sitten metsätilan lahjana vanhemmiltani. Kyseisessä lahjoituksessa käyttööni siirtyi edelliseltä omistajalta 7000 euroa käyttämättä jäänyttä metsävähennystä. Lahjasaannon jälkeen olen tehnyt tilalta puukaupan, josta sain vuonna 2011 noin 20 000 euron kauppahinnan, mutta metsävähennys jäi tekemättä metsäveroilmoituksella. Voiko metsävähennystä vaatia taannehtivasti? 3

Metsävähennystä koskevan vaatimuksen verovelvollinen voi esittää vielä säännönmukaisen verotuksen päättymisen jälkeen riippumatta siitä, voitiinko metsävähennystä koskevan vaatimuksen tekemättä jättämisen katsoa tapahtuneen erehdyksestä. Muutosta haetaan tekemällä oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Tuloverotuksen oikaisuvaatimus on tehtävä 5 vuoden kuluessa verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Kun verovuoden 2011 verotus päättyi vuonna 2012, valitusaika ko. vaatimuksen osalta päättyy siis vuoden 2017 lopussa. KALVILA:

Omistan yhden metsätilan, jonka ostin vuonna 1997, ja olen käyttänyt metsävähennyksen kokonaan. Olen liittämässä metsätilaani UPM Yhteismetsään. Johtaako käyttämäni metsävähennys sen tulouttamiseen minulle luovutusvoittoverona liitettäessä metsävähennysmetsä UPM Yhteismetsään? 2

KALVILA: Ei johda. Liitettäessä kiinteistön tiluksia UPM Yhteismetsään kiinteistö saa yhteismetsään liitettävän alueen arvoa vastaavan määrän yhteismetsäosuuksia eikä erillisiä rahakorvauksia makseta. Korkeimman hallintooikeuden ratkaisun (27.11.2002/3066) mukaan kiinteistön tilusten liittämistä yhteismetsään kiinteistölle annettavaa yhteismetsäosuutta vastaan ei pidetä kiinteistön luovutuksena. Näin ollen siitä ei koidu luovutusvoittoveroseuraamuksia. Kyseisen kiinteistön omistusoikeus ja lainhuuto säilyvät liittyjän nimissä. YhteismetsäMETSÄN HENKI 1/15

13


MITÄ ENEMMÄN METSÄTEOLLISUUS INVESTOI, SITÄ ENEMMÄN SE TARVITSEE TASALAATUISTA PUUTA JA AMMATTITAITOISTA VÄKEÄ. NYT ON METSÄNOMISTAJIEN JA OSAAVAN TYÖVOIMAN ETSIKKOAIKA. TEKSTI: THOMAS FREUNDLICH KUVAT: UPM JA ESKO KOIVISTO

LISÄÄ PUUTA TARVITAAN

14

METSÄN HENKI 1/15


U ”SUUNNITELMISSA ON, ETTÄ HAVUKUIDUN KÄYTTÖÄ KOKONAISUUDESSAAN LISÄTÄÄN.” JYRI KYLMÄLÄ

pouusi kuorintalinja UPM:n Kymin tuotantolaitoksella näyttää päällisin puolin valmiilta. Kuorimarumpu on jo paikallaan ja henkilöstön koulutus alkamassa. Kymin sellutehtaalle saadaan laajennuksen valmistuttua uuden kuivauskoneen ja kuorimon lisäksi uusittu havukuitulinja. Koko integraatin energiatehokkuus paranee laajennuksen jälkeen. 160 miljoonan euron investointi tietää vipinää paitsi tänne Kuusanniemeen myös koko Kaakkois-Suomeen. Kun laajennukset saadaan valmiiksi ja käyntiin, Kymin sellun vuosituotantokapasiteetti kasvaa 170 000 tonnilla eli 700 000 tonniin valkaistua havu- ja koivusellua. ”Olemme hyvin aikataulussa”, kertoo tuotantopäällikkö Jyri Kylmälä hyvillään. Hän vie kierrokselle ja näyttää, miten puu matkaa auto- ja junakyydin jälkeen sulatettavaksi, kuorittavaksi, pestäväksi, haketettavaksi ja lopulta selluksi. PIRISTYSRUISKE KOKO ALUEELLE

”Kymin tuotantolaitosten investointi tekee äärimmäisen hyvää KaakkoisSuomen metsäteollisuudelle”, huomauttaa aluejohtaja Pekka Vainikka Metsäkeskuksesta.

METSÄN HENKI 1/15

15


�SUUNNITELLUT UUDET METSÄTEOLLISUUSINVESTOINNIT LISÄÄVÄT RAAKA-AINETARVETTA 10 MILJOONAA KUUTIOTA VUODESSA.� PEKKA VAINIKKA

Hän muistuttaa, että koko Suomen vuotuisesta teollisesta puunkäytĂśstä Kaakkois-Suomi lohkaisee kolmanneksen. Puun kysyntä on alueella kovaa, mutta Kaakkois-Suomi Etelä-Savon ja Häme-Uusimaan ohella osaa myĂśs hyĂśdyntää metsää parhaiten. Mittavat investoinnit vaikuttavat aina jonkin verran siihen, miten puuvirrat maassa kulkevat. â€?Uusia toimialan investointeja on tulossa myĂśs Ă„änekoskelle ja Varkauteen, mikä siirtää kuljetuksia uusille tehtaille ja samalla lisää puun hankintapaineita Kaakkois-Suomessa.â€? Kaakkois-Suomessa on Vainikan mielestä varaa lisätä hakkuita. Mitä enemmän sellutehdas saa raaka-ainetta kotimaasta, sen vähemmän sitä pitää tuoda – ja sitä enemmän tyĂśtä ja rahaa jää Suomeen. Vainikka huomauttaa, että puut eivät Suomesta lopu kesken. Kun metsiä hyĂśdynnetään järkevästi, kypsyvä sato saadaan talteen ja metsien monimuotoisuus sekä suojeluvaraukset turvataan. â€?Kestävä hakkuu mahdollistaisi 80 miljoonaa kuutiota vuodessa, kun nyt hakkuumahdollisuuksista hyĂśdynnetään 60 miljoonaa kuutiotaâ€?, Vainikka sanoo.

Jos kotimainen puu ei riitä, sitä tuodaan lisää lähinnä Venäjältä. Viime vuosina Venäjältä on tuotu suureksi osaksi koivukuitua ja haketta, 9–10 miljoonaa kuutiota. â€?Suunnitellut uudet metsäteollisuusinvestoinnit lisäävät raaka-ainetarvetta 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jos kotimaan hakkuita kyetään lisäämään pysyvästi tuon verran, metsäketjuun saadaan 2 500–3 000 uutta tyĂśpaikkaaâ€?, Vainikka sanoo. Arvioon on laskettu mukaan hakkuu- ja ajokoneiden kuljettajat, puutavaran kuljettajat, puunhankintaa tekevät sekä koko ketjusta tulevat välilliset tyĂśpaikat. PIAN PULA TYĂ–VOIMASTA

Toimialan uudet investoinnit näkyvät myĂśs TE-toimistoissa. Kaakkois-Suomen TE-toimiston palvelujohtaja Tuija Luodelahti huomauttaa, että alan tyĂśvoiman tarve kasvaa, kun metsäteollisuus kehittyy. Luodelahti mainitsee esimerkeiksi biopohjaiset tuotteet sekä puurakentamisen. â€?Sen lisäksi uusi investointi tuo myĂśnteistä virettä, mikä sekin on tärkeää. Metsäteollisuus tyĂśllistää nykyisellään KaakkoisSuomessa 6 300 ihmistä. Luku on siis edelleen aiemmista alasajoista huolimatta merkittävä.â€? MetsätyĂśntekijĂśitä on vielä nyt enemmän kuin ala pystyy tyĂśllistämään, mutta Luodelahti arvioi, että tilanne voi muuttua pian. Iso osa alan väestä on jäämässä eläkkeelle. Kuten monella muullakin toimialalla, myĂśs metsätaloudessa ja -teollisuudessa tarvitaan moniammattilaisia. Esimerkiksi tuotantolaitoksilla arvostetaan sitä, että väki kykenee ymmärtämään ja pyĂśrittämään eri prosesseja sekä tarvittaessa hoitamaan niiden kunnossapitoa. Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen asiantuntija Jaana Komi ennustaa piristyvään metsätalouteen tyĂśvoimapulaa. Erityisesti

PISIN MATKA TRINIDAD JA TOBAGOON t 4VVSJO PTB ,ZNJO TFMMVTUB NFOFF UFIEBTBMVFFMMB TJKBJUTFWBMMF JOUFHSBBUUJJO LVVMVWBMMF IJFOPQBQFSJUFIUBBMMF KB 61. O NVJMMF QBQFSJUFIUBJMMF

t 4FMMVB WJFEĂŠĂŠO LPUJNBBO MJTĂŠLTJ NZĂšT LBOTBJOWĂŠMJTJMMF NBSLLJOPJMMF *UĂŠNFSFO BMUBBO NBJIJO KB IBWVTFMMVB NBBJMNBONBSLLJOPJMMF KPQB ,BSJCJBONFSFMMF TBBLLB

t ,ZNJO QBQFSJUFIUBBMMB WBMNJTUFUBBO QĂŠĂŠMMZTUFUUZĂŠ KB QĂŠĂŠMMZTUĂŠNĂŠUĂšOUĂŠ IJFOPQBQFSJB .PMFNQJB MBKFKB UPJNJUFUBBO BTJBLLBJMMF TFLĂŠ SVMMJOB FUUĂŠ BSLLFJOB ,VMVUUBKBO LĂŠEFTTĂŠ OF PWBU FTJNFSLJLTJ QBJOPUVPUUFJUB UPJNJTUP KB MPNBLFQBQFSFJUB LJSKFLVPSJB KB UBSSPKB

t :IUJĂšO VMLPQVPMJTJMMF BTJBLLBJMMF NZZUĂŠWĂŠO TFMMVO LĂŠZUUĂšBMVFJUB PWBU NN FSJLPJTQBQFSJU QFINPQBQFSJU KB LBSUPOLJ

8859 km Kymi

16

METSĂ„N HENKI 1/15


puunkorjuuseen ja metsänhoitotöihin tarvitaan jatkossa lisää väkeä. Kymin investoinnin yhteydessä on huomattu, että nyt tarvitaan lisää osaavia puutavara-autonkuljettajia. Heitä varten aloitetaan koulutus helmikuussa. Myös metsäkoneenkuljettajien koulutustarvetta selvitetään alan yrittäjien kanssa. Komi kertoo, että Ely-keskuksissa ennakoidaan yhdessä yritysten ja oppilaitosten kanssa, mitä eri toimialojen investoinnit käytännössä tarkoittavat. ”Joustava tapa vastata tarpeeseen ovat työvoimakoulutukset. Uusi koulutus saadaan syntymään parissa kolmessa kuukaudessa. Tehokas työnantajien kanssa järjestettävä täydennyskoulutus voi antaa tarvittavat tiedot ja taidot lyhyessäkin ajassa.” TARJOLLA 350 MILJOONAA EUROA

Entä sitten raaka-aine? Onko varmaa, että kun teollisuus investoi, se myös saa tarvittavan määrän puuta hankkeisiinsa? ”Nyt on käynnissä metsänomistajien etsikkoaika. Heidän tulee näyttää, että markkinat toimivat luotettavasti ja puuta tulee niin paljon kuin sitä tarvitaan”, sanoo ”JOUSTAVA TAPA VASTATA Metsäkeskuksen Vainikka. TARPEESEEN OVAT TYÖVOIMAHän muistuttaa, että metsänomistajille on tarjolla mahdolliKOULUTUKSET.” suus saada 350 miljoonaa euroa vuodessa lisäkantorahaa, jos puun JAANA KOMI myyntimäärä kasvaa 10 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Metsänomistajakuntaa ravistelee parhaillaan voimakas rakennemuutos. Tilat pirstoutuvat ja metsätilanomistajien määrä kasvaa. Metsänomistajien keski-ikä on 62 vuotta. Vainikka toivoo, että metsätalousyrittämistä tuettaisiin poliittisin päätöksin luomalla tilakoon kasvattamiselle paremmat edellytykset. Metsätilojen siirtymistä aikaisemmin nuoremmille sukupolville voitaisiin nopeuttaa perintö- ja lahjaveroa pienentämällä. Poliittisilla päätöksillä olisi mahdollista myös rohkaista KATSO yhteismetsien omistukseen. VIDEO Kaupungeissa asuvat metsänomistajat tarvitsevat tietoa Katso video puun metsänhoidosta ja tarvittaessa alan yrittäjiä siitä huolehtimaan. laatuvaatimuksista Vainikka on kaiken kaikkiaan optimistinen. Viime vuosi oli sellutehtaalla. hyvä puukauppavuosi, ja samanlaista kehitystä hän ennustaa myös alkaneelle vuodelle. ”Puukauppa on toiminut, ja puun hintataso on pysytellyt vakaana kolmatta vuotta peräkkäin. Tämä kertoo siitä, että puukaupan osapuolet ovat vahvistaneet keskinäistä luottamustaan.”

Tämä on QR-koodi, jonka avulla pääset katsomaan videon. Lataa puhelimeesi ilmainen QR-koodien lukusovellus, avaa ohjelma ja skannaa koodi puhelimellasi.

Trinidad ja Tobago

METSÄN HENKI 1/15

17


JÄREÄÄ JA TASALAATUISTA tarkoit”Emme myöskään halua lahoa puuta. taa yhä modernimpia prosesseja, mutta Rungot saattavat lahota, jos niitä joudutästä huolimatta puu ja sen laatuvaatitaan varastoimaan pitkään. Seuraamme mukset ovat samanlaiset kuin aiemmin. lahoisuutta jatkuvasti ja ohjaamme epäkuTehtaalla arvostetaan yhä edelleen järeää rantit kuormat muualle.” ja tasalaatuista laadukasta puuta. Myös puun ikä, siis käytännössä Sellutehdas käyttää lehtipuista pääosin läpimitta, on tärkeä. Kylmälä kertoo, että koivua, vaikka mukaan sopii myös pieni puun hankinnasta huolehtivat asiantuntijat määrä haapaa. Havupuista mäntyä käyte- sekä hakkuukoneiden kuljettajat osaavat tään jonkin verran enemmän kuin kuusta. hommansa ja tietävät, miten läheltä latvaa Havupuuseos tulee suomalaisesta metsästä puuta voidaan ottaa sellutehtaan tarpeikuin luontaisesti eikä sen eteen tarvitse siin. Hyväksyttävä minimiläpimitta on 6 juuri ponnistella. senttiä, haapapuulle 8 senttiä. ”Puutavaralaji ei muutu jatkossakaan, ”Jonkun verran voimme käyttää myös mutta on suunnitelmissa, että havukuidun leimikkojen ensiharvennuspuuta. Sen määkäyttöä kokonaisuudessaan lisätään”, rä pidetään kuitenkin pienenä, sillä ohut sanoo Jyri Kylmälä. puu katkeilee kuorinnan Kuusankoskella aikana ja saattaa lisätä käytetään selluntuotanpuuhävikkiä.” SELLUTEHTAALLA nossa myös sahojen Kuitenkin esimerkiksi SUOSITAAN ylijäämähaketta. UPM Pietarsaaren tehdas Puutavara tulee voi käyttää nimenomaan SAMANMITTAISTA, suurimmaksi osaksi harvennuspuuta sellaiSUORAA PUUTA. alle sadan kilometsenaan, jolloin ensiharrin säteeltä koivua vennuskuidun erityislukuun ottamatta. Sitä ominaisuudet voidaan saadaan rautatiekuljetuksina Porista ja hyödyntää tietyissä paperilaaduissa. Nurmeksesta asti – sekä Venäjältä. Tuotantoon ei haluta muovia eikä kiviä, Jotta puusta syntyy hyvää sellua ja seljoita puunkorjuun mukana saattaa tulla. lusta esimerkiksi laadukkaita A4-arkkeja Muovi ei prosessoidu tuotannossa, ja kivet ja pehmopapereita, puutavaran on oltava voivat hajottaa laitteita. kunnossa. ”Paperikoneiden tekniikka on muuttunut, Tuotannon kannalta on eduksi, että puut ja prosessiin kuuluu paljon puhdistus-, katkotaan suunnilleen samanmittaisiksi. lajittelu- sekä seulontavaiheita, joilla pyriKuorintatuloksen kannalta ihanteellinen tään eroon vieraista aineista. Aika hyvin mitta on runsaat kolme metriä. tässä onnistutaan”, Kylmälä kertoo. ”Silloin puunrungot menevät tasamittaisina kuorimarumpuun ja puut hierovat toisiaan koko mitan verran. Haasteemme on, että tuontipuu on usein tuplasti pidempää kuin kotimainen. Jos näitä menee samaan aikaan prosessiin, kuorimatulos voi kärsiä.” Vinkki Puuhävikkiä puolestaan seuraa siitä, jos Lue sivuilta 26–28, kuinka koneistuttatuotantoon siirtää vänkyröitä tai oksallisia malla koivua pystymme lyhentämään runkoja. Sellutehtaissa suositaan suoraa koivun kiertoaikaa ja siten lisäämään sen puuta. saatavuutta kotimaasta.

KYMIN SELLUTEHTAAN LAAJENNUS

18

METSÄN HENKI 1/15


VIERASKYNÄ

SIXTEN SUNABACKA

Strateginen johtaja Elinkeino- ja innovaatio-osasto Työ- ja elinkeinoministeriö

BIOTALOUS ON SUOMEN KESTÄVÄN KASVUN MOOTTORI ilmastomuutos, väestönkasvu ja tästä johtuva kasvava biotuotteiden kysyntä, luovat perustan ja tarpeen biotalouden edistämiselle. Vaikka öljyn hinta on viime aikoina laskenut, odotetaan biotalouden olevan hiipuvan fossiilitalouden jälkeen talouden seuraava aalto. Biotalouteen siirtyminen vähentää riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista ja ehkäisee luonnon ekosysteemien köyhtymistä luoden samalla talouskasvua ja uusia työpaikkoja kestävällä tavalla.

MAAILMANLAAJUISET HAASTEET, KUTEN

myös jatkossa kykyymme hyödyntää runsaita luonnonvarojamme kestävällä tavalla. Nousevassa biotaloudessa Suomen vahvuudet ovat mittavat luonnonvarat, osaaminen ja vahva teollinen perusta. Suomen biotalouden yhteenlaskettu liikevaihto on jo tällä hetkellä yli 60 miljardia euroa vuodessa, ja sen odotetaan kasvavan noin 100 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. Biotalouden viennin arvo on noin neljäsosa Suomen koko viennistä. Viime vuosina investoinnit biotalouteen ovat olleet vuositasolla karkeasti arvioiden noin 1,5 miljardin euron tasoa.

SUOMEN HYVINVOINTI PERUSTUU

biotalouden merkittävin toimiala. Meitä pidetään ulkomailla metsien kestävään käyttöön perustuvan biotalouden globaalina edelläkävijänä. Suomessa on perinteisestä metsä-, energia- ja kemianteollisuudesta kehittynyt uudenlainen klusteri, jossa puusta jalostetaan integroidusti perinteisten ja uusien puujalosteiden lisäksi energiaa, liikennepolttoaineita ja erilaisia kemikaaleja.

METSÄALA ON SUOMEN

daan nousevan vuoteen 2030 mennessä puoleen Suomen metsäalan vientituloista. Myös elintarviketeollisuus on osa biotaloutta, ja ruoka-arvoketjun jätteiden hyödyntäminen esimerkiksi bioetanolin valmistuksessa yhdistää elintarviketeollisuuden kemianteollisuuteen. Samoin luonnonarvot ja luonnonvaroja ylläpitävät prosessit (ns. ekosysteemipalvelut) tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiseen liiketoimintaan. viime keväänä periaatepäätöksen, jossa biotalous määriteltiin cleantechin ja digitalisaation ohella Suomen talouden tulevan kasvun kärjeksi. On tärkeää, että biotaloutta edistetään myös tulevalla hallituskaudella. Valtio voi luoda suotuisat edellytykset yritysten uudistumiselle ja uuden liiketoiminnan syntymiselle ja vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn, mutta varsinaisen liiketoiminnan kehittäminen kuuluu silti täysin yritysten vastuulle. Paras tulos saadaan aikaan, kun valtio ja yritykset tekevät yhdessä työtä tämän yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. SUOMEN HALLITUS TEKI

PUUN JA METSIEN käyttö monipuolistuu biotalouden kehittymisen myötä. Myös metsänomistajat hyötyvät biotalouden kasvusta. Metsätalouteen ja puuntuotantoon kannattaa siis panostaa.

Sixten Sunabacka toimii strategisena johtajana elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren alaisuudessa toimivassa Metsäalan strategisessa ohjelmassa, jonka vastuulla on myös Suomen biotalousstrategian toimeenpano.

UPM ON ERITTÄIN hyvä esimerkki menestyvästä biotalousyrityksestä. UPM:n johto määritteli jo vuosia sitten yhtiön biofore-yritykseksi. Yhtiö on käytännössäkin osoittanut voimakasta kykyä uudistumiseen. Kuka olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että UPM tekisi selluprosessin tähteestä korkealaatuista biodieseliä? Yhtiö on myös erittäin merkittävä toimija energia-alalla. BIOTALOUDEN KEHITTÄMISEEN PANOSTETAAN

voimakkaasti. Uusien biotuotteiden osuuden arvioiMETSÄN HENKI 1/15

19


RAAKA-AINEESTA

TUOTTEEKSI Biofore-yhtiönä hyödynnämme uusiutuvaa puuraaka-ainetta monipuolisesti nykyisissä tuotteissamme ja luomme uutta

JA U RI E

SE PA L L P

jatkuvan tuotekehityksen ja innovoinnin pohjalta.

A AR V TA E R I A N H S A VA JA

1 2 3

3 4 5 6

Uuteaineet uusiutuvaksi dieseliksi tai biokemikaaleiksi

4

Ligniini energiaksi ja biokemikaaleiksi

5

Selluloosa ja hemiselluloosa biokemikaaleiksi

6

Kuori, oksat ja latvukset energiaksi

METSÄN HENKI 1/15

ET

3

TE

Kuitupuu selluksi, paperiksi, biofibrilleiksi ja biokomposiiteiksi

ÄH &T

ITU

2

ET

KU

Tukkipuu sahatavaraksi ja vaneriksi

J ÄT T E

TYS KIERRÄ

20

1


ASIAKKAAT JA KULUTTAJAT t Rakentamiseen

t Parketteihin

t Kuljetusvälinelattioihin t Kalusteisiin t Nesteytettyä maa-

t Valmistavaan

kaasua kuljettaviin

®

WISA -VANERIT ja -VIILUT, UPM GRADA®

teollisuuteen

LNG-tankkereihin t Rakentamiseen t Listoihin, paneeleihin (höylättäväksi)

SAHATAVARA

t Huonekaluihin t Oviin ja ikkunanpuitteisiin t Pakkauksiin

t Kuormalavoihin

HK

Ö, L

ÄM

JA

t UPM Betula -koivusellu: tarra-, pehmo-,

B IO

hieno ja ohkopainopapereihin

PO

t UPM Conifer -havusellu: pehmo-, pakkaus- ja

LTTO

SELLU

aikakauslehtiin sekä kartogiksi

A IN E E

t Biokomposiitteihin kuten UPM ForMi t Elintarvikkeiden täyte- ja sidosaineeksi

T

t Tuotannon sivutuotteet ja tähteet energiantuotantoon sekä biokemikaalien ja biopolttoaineiden valmistukseen t Sanomalehtiin t Aikakauslehtiin t Kirjoihin

PAPERI

t Hakemistoihin t Tuoteluetteloihin t Suoramarkkinointiin t Liikelomakkeisiin ja kirjekuoriksi t Koti- ja toimistotulosteisiin t Tarrojen pinta- ja taustapapereihin t Pakkauspapereihin

t Tehtaiden käyttövoimaksi

SÄHKÖ

t Valtakunnan verkkoon

t Höyrynä tehtaiden tuotantoon

LÄMPÖ

t Tehtaiden lämmitykseen t Kaukolämpönä paikallisille asukkaille

UUSIUTUVA DIESEL, UPM BIOVERNO

Neotille sekoitettavaksi dieselpolttoaineisiin NEOT:lle sekoitettavaksi dieselpolttoaineisiin ja sieltä sieltäedelleen edelleenST1:n, ST1:n,ABC:n ABC:njajaShellin Shellin ja jakeluasemilleSuomessa Suomessa jakeluasemille

METSÄN HENKI 1/15

21


TEKSTI: MERJA OJANSIVU | KUVAT: LAURI ROTKO

PERINTÖMETSÄN

HALTIJA METSÄNOMISTAJA PÄIVI TUPALA POIMII MUSTIKAT JA PUOLUKAT TALTEEN OMISTA METSISTÄÄN, MUTTA MOOTTORISAHAA HÄN EI OMISTA.

N

ää alkaa olla mun mettiä”, Päivi Tupala kertoo aidolla Kymenlaakson murteella. Ollaan Kausalassa ja katsastamassa toissatalvisen harvennuksen jälkiä lumisessa metsässä. Läheiseltä Lahden– Joensuun radalta kuuluu silloin tällöin ohi ajavien junien humahdus. ”Kari menee kuin nuori hirvi”, Päivi nauraa ja yrittää pysyä metsäasiakasvastaava Kari Kortteen perässä. Saapas uppoaa parikymmensenttiseen lumeen ja taivaalta putoilee hiljalleen uusia suuria hiutaleita. Kuusten ja mäntyjen latvat kohoavat korkeuksiin. Siellä täällä kasvaa koivua ja haapaa, josta tehtiin ennen jäätelötikkuja. Korte arvelee, että metsä on aikanaan, kuusikymmentä vuotta sitten, istutettu entiselle pellolle. Puut alkavat olla jo hakkuukypsässä iässä. ”Liikun mettässä lähinnä marjastamassa”, Päivi Tupala kertoo. ”En omista moottorisahaa enkä tee mitään mettähommia.” Yhden metsänhoitoon liittyvän tavan hän kertoo omaksuneensa. Hän tarkkailee mahdollisten kirjan-

22

METSÄN HENKI 1/15

painajien jälkiä kuusten latvuksissa. Kirjanpainaja iskeytyy puun runkoon kaarnan alle ja kuivattaa puun pystyyn. Korte kertoo, ettei kirjanpainajia onneksi tavattu viime kesänä. Aikaisempina kesinä niitä kyllä on ollut ja tuhojakin ne ehtivät tehdä. JUOKSUHAUDAT JA TAISTELUTANNER

Kari Korte on Päivin luottomies metsänhoidossa. ”Me tehtiin Päivin kanssa ensimmäiset metsäkaupat vuonna 2010.” Ensimmäiset metsäsuunnitelmat UPM teki Tupalan metsiin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Perintömetsien hoito ei ole mikään pikku juttu, kun metsää on parisataa hehtaaria. Seuraavaksi lähdetään katsomaan Päivin metsiä itäradan ja valtatien toisella puolella. Muutama sata metriä päästään ajamaan lumista pikkutietä, kun auto alkaa jumittua lumeen. ”Lumilinkomies ei ole ehtinyt tänne asti”, Päivi toteaa. Radan takaisella metsällä on tarina. Kari Korte kertoo, että metsässä on juoksuhautoja Kustaa III:n sodan ajalta 1788–1790. Tuolloin paikalla oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhaton rajalinja ja Tillolassa käytiin suuri taistelu.


METSÄN HENKI 1/15

23


”Siellä pelattiin lapsena pesäpalloa, juostiin rataa ympäri ja heitettiin keihästä”, kentän omistaja muistelee. Kentän laidalla on iso kivi, jolle Päivi kiipesi pikkutyttönä ja huuteli marjastajille: ”Menkää pois, tää on meijän mettää.” Muistelus naurattaa nyt metsänomistajaa. Jokamiehenoikeuksista hän ei silloin ymmärtänyt vielä mitään. Urheilukentän tarina kertoo paljon Tupalan suvun asenteesta metsään ja maahan. Päivi kertoo, että hänen pappansa Ilmari Tupala rakennutti urheilukentän omille mailleen Nuorisoseura Liekin käyttöön. Nuorisoseura olisi myöhemmin halunnut ostaa kentän, mutta Tupalan isäntä ei myynyt. ”Iskältäkin kenttää yritettiin ostaa, mutta hän sanoi, ettei myy niin kauan kuin hänen pää keikkuu. Ei myynyt velikään enkä myy mie.” SUKUVIIRISSÄ ON VUOSI 1706

Historiankirjojen mukaan venäläiset sotavangit kaivoivat juoksuhaudat, jotka erottuvat edelleen selvästi maastossa. ”Juoksuhaudat ovat museoviraston suojeluksessa ja niitä pitää varjella, kun alueella tehdään metsänhoitotöitä tai hakkuita”, Kari tietää. Päivi muistaa Ilmari-pappansa kertoneen tarinoita paikkakunnan erikoislaatuisesta sotahistoriasta. ”Mutta eihän ne jutut minuu pienenä likkana kiinnostaneet”, hän tokaisee. Korte näyttää kartalta juoksuhautojen kanssa samalla suunnalla sijaitsevan 2,9 hehtaarin suuruisen suojelualueen, jolla tiettävästi pesii liito-oravia. Satavuotinen kuusikko saa jäädä uhanalaisten oravien temmellyskentäksi.

Tupalan kylässä on parisenkymmentä asukasta ja useimmat heistä ovat Tupalan sukua. Suvun maat sijaitsevat kylässä ja sen ympäristössä. Päivin kotitalon pihalla voi aistia 1800-luvun tunnelman. Kaksikerroksiset punamultaiset aitat reunustavat pihapiiriä. Päärakennuksen ja aitan katoilla sukuviireissä erottuu vuosiluku 1706. Siitä lähtien tila on kuulunut Tupalan suvulle. Päärakennus siirrettiin paikalleen 1838 läheiseltä Tillolan koulun mäeltä. Päivi kertoo hiihtäneensä talvisin kyläkoululle pellon halki. Niin monet lapset vielä silloinkin koulumatkansa taittoivat. Päivi harmittelee, että ensi syksynä kyläkoulu lakkaa ja jää tyhjilleen. Samalla valuvat hukkaan kyläyhdistyksen talkooponnistukset, joilla koulu on pidetty hyvässä kunnossa. ”Lapset kuljetetaan koulukyydillä Kausalaan ala-asteelle, vaikka pieni koulu olisi lapsille paljon parempi.” Päivi Tupala on ammatiltaan keittäjä. Hän työskentelee kesäisin Iitin seurakunnalla Heinlahden leirintäpaikan emäntänä. Sijaisuuksia hän hoitaa tarvittaessa myös muissa seurakunnan keittäjän tehtävissä. Maatakin Päivi viljelee omilla pelloillaan. Neljäkymmentä hehtaaria peltoa kasvaa ohraa ja kauraa.

PAPPA RAKENSI URHEILUKENTÄN

TÄRKEINTÄ ON METSIEN HYVÄ HOITO

Kun Tillolan kankaalta ajellaan takaisin Tupalan kylään, matkalla on taas Päivin metsiä. Tullaan korkeita mäntyjä kasvavalle avaralle kankaalle. ”Satulinnaksi yksi sukulainen tätä paikkaa kutsui”, Päivi kertoo. Lumisessa metsässä mielikuva osuu kohdalleen. Ajellaan eteenpäin ja tullaan erikoiselle paikalle jälleen. ”Tuolla on mun oma urheilukenttä”, Päivi huudahtaa. Keskellä metsää on tosiaankin suuri lumen peittämä kenttä.

Päärakennuksen tilavassa tuvassa huomio kiinnittyy seiniä kiertäviin pitkiin penkkeihin. Sileiksi hioutuneet istuimet ovat nähneet jo monta sukupolvea. Metsäasiakasvastaava Kari Korte istahtaa penkille ja nostaa kannettavan tietokoneen pitkälle pöydälle. Ruudulta hän esittelee Päiville metsäsuunnitelmaa. Metsäsuunnitelma on UPM:n tietojärjestelmässä ja sieltä näkee, milloin metsää voi hakata ja milloin on aika tehdä metsänhoitotöitä.

Metsäasiakasvastaava Kari Korte kertoo Päivi Tupalalle, että 60-vuotiset puut alkavat olla hakkuukypsiä.

24

METSÄN HENKI 1/15


”AINAHAN METTÄN PITÄÄ TUOTTAA. SE ANTAA JOS OTTAAKIN.” PÄIVI TUPALA

”Uudistuskypsiä on noin paljon, ainakin 30 hehtaaria. On kaikenikäistä metsää, varttunutta kasvatusmetsää ja taimikoita”, Kari selostaa suunnitelmaa. Päivi on tehnyt UPM Metsän kanssa metsäpalvelusopimuksen. Sen mukaan UPM Metsä hoitaa hänen 223 hehtaarin metsiään kestävän metsätalouden periaatteella. Sopimuksen mukaisesti UPM ostaa puut Tupalan metsistä ja tekee tarvittavat uudistustyöt, kuten istutukset ja muut metsänhoitotyöt. Kari Kortteen mukaan tänä vuonna tulevat voimaan UPM:n kumppanuussopimukset metsänomistajien kanssa. Kumppanuussopimukset sisältävät periaatteessa samoja asioita kuin metsäpalvelusopimukset. Päivin mielestä metsäpalvelusopimuksen suurin hyöty on se, että metsässä tulee tehtyä jotakin. ”Minulle on tärkeää, että metsiä hoidetaan hyvin.” Metsät ovat periytyneet Tupalan suvussa jo yli sadan vuoden ajan. Suurimmat metsäkaupat teki aikanaan Päivin isoisän isä Nestori Tupala tullessaan pitämään tilaa. Hän osti maita pikku hiljaa ja seuraavat sukupolvet ovat pitäneet metsät suvussa. PUU JALOSTETAAN LÄHISEUDULLA

Mihin puut sitten tätä nykyä menevät? Se tieto kiinnostaa Päivi Tupalaa. ”Sorvikuusi menee Vuohijärvelle Kalson vaneritehtaalle tai Ristiinaan Pelloksen vaneritehtaalle, mäntytukit Lappeenrantaan Kaukaan sahalle, mäntykuitu ja koivukuitu Kymin sellutehtaalle Kuusanniemeen.” Kari Korte vakuuttaa, ettei Kuusanniemen piipusta sauhu lopu. Parhaillaan Kymin tehtailla on menossa mittava laajennus. Selluntuotanto kasvaa. ”Hyvä, että puu menee”, Päivi toteaa. ”Ainahan mettän pitää tuottaa. Se antaa jos ottaakin.” Taloudellisen hyödyn ja marjasadon lisäksi Päivi nauttii olosta metsän rauhassa. Kun tuvan ikkunasta katsoo ulos, näkyy vain metsää ja paljon ikivanhoja puita. Tupalan suvun miehet olivat innokkaita metsästäjiä, mutta Päivin harrastuksia ovat käsityöt ja tanhut. ”Puput käy tossa pihalla ja kauriit tulee syömään omenoita puista. Kyl ne tietää, etten mie mettästä”, Päivi nauraa. METSÄN HENKI 1/15

25


TEKSTI: PĂ„IVI MĂ„KI | KUVAT: RISTO HAGQVIST JA UPM

METSĂ„SUUNNITELMA OHJAA TEKEMĂ„Ă„N OIKEAT TOIMEN PITEET OIKEA-AIKAISESTI. TOTEUTTAMINEN ONNISTUU VAIVATTOMASTI UPM:N RĂ„Ă„TĂ„LĂ–IDYILLĂ„ PALVELUPAKETEILLA. UUSI TAIMIKKO KANNATTAA SAADA NOPEASTI HYVĂ„Ă„N KASVUUN.

METSĂ„NUUDISTAMISESSA

LAATU TUO TULOSTA

M

etsänomistaja on saanut lisää vaihtoehtoja metsänsä uudistamiseen. Perinteisen miestyĂśnä tehdyn puunistutuksen rinnalle on viime vuosina noussut koneellisesti tehty metsänuudistaminen. â€?Olemme jo vuosia olleet aktiivisesti mukana koneellisen metsänhoidon kehittämistyĂśssä. Haluamme tarjota asiakkaillemme kullekin kohteelle parhaiten sopivan palvelunâ€?, kertoo metsänhoitopalvelujen tuoteryhmäpäällikkĂś Jari EngstrĂśm UPM Metsältä. Koneellinen istutus sopii ensisijaisesti kuusella uudistettaviin kivennäismaihin. â€?MyĂśs hinnaltaan koneellinen uudistaminen on nykyisin lähes vastaava kuin metsurityĂśnä tehty. Metsänomistajalle se on sopivilla kohteilla hyvinkin kannattava vaihtoehto.â€? Tutkimustulokset osoittavat, että koneellisella istutuksella saavutetaan jopa hieman parempi laatu kuin perinteisin menetelmin. Merkittävin laatua parantava tekijä on hyvä maanmuokkaus ja tasainen viljelytiheys. Taimen alkukehitystä nopeuttaa taimen istuttaminen koneella tuoreeseen muokkausjälkeen. â€?Maanmuokkaus ja istutus tehdään samalla kertaa. Tuore mätäs on taimen alkukehitykselle hyväksi, sillä kuivumisriski on pienempi. Viljelyketjun nopeutuminen vähentää heinän- ja vesakontorjunnan tarvetta huomattavasti. Koneketjussa myĂśs taimihuolto toimii varmemminâ€?, EngstrĂśm kuvailee. EngstrĂśmin mukaan koneellisen metsänuudistamisen rajoitteina vastaan tulevat pääasiassa maaperän kivisyys, jyrkkä rinne tai uudistuskohteen koko. â€?Koneen siirtokustannukset ovat isossa roolissa, joten kohteen tulisi olla yli hehtaarin kokoinen.â€?

26

METSĂ„N HENKI 1/15

Koneellisen istutuksen etuja t 5BJNFO BMLVLFIJUZLTFMMF PO FEVLTJ FUUĂŠ UBJNJ JTUVUFUBBO UVPSFFTFFO NVPLLBVTKĂŠMLFFO t 7JMKFMZLFUKV OPQFVUVV LVO NVPLLBVT KB JTUVUVT UFIEĂŠĂŠO TBNBMMB LFSUBB t 5BJNJLPO BMLVLFIJUZT OPQFVUVV KB IFJOĂŠO KB WFTBLPOUPSKVOOBO UBSWF WĂŠIFOFF t 5ZĂšO KĂŠMLJ PO UBTBMBBUVJOFO NJTUĂŠ KPIUVFO UBJNJLPO LFIJUZT PO UBTBJOFO KB IFMQPTUJ FOOVTUFUUBWB

Lue lisää ja lataa esite osoitteesta www.metsämaailma.ďŹ


KATSO VIDEO Katso videolta istutuskoneen esittely.

Tämä on QR-koodi, jonka avulla pääset katsomaan videon. Lataa puhelimeesi ilmainen QR-koodien lukusovellus, avaa ohjelma ja skannaa koodi puhelimellasi.

4 2 1

3

1

2

Tämä kuvio uudistetaan rauduskoivulle. Tuoreen kankaan kohde on sopiva koneelliseen koivun istutukseen. Kohteen vesitalous on kunnossa ja myös keskikarkea maalaji puoltaa koivun kasvatusta. Koneistutus nopeuttaa taimikon kasvuunlähtöä.

Metsäsuunnitelma kertoo, että tällä kuviolla on uudistushakkuun aika. 80-vuotias kuusikko on päättänyt kasvunsa, joten se kannattaa hakata ennen kuin arvokasvu kääntyy negatiiviseksi. Vanha kuusikko on altis sieni-, tuuli- ja hyönteistuhoille. Puukauppaa solmiessa on helppo samalla sopia myös uuden taimikon perustamisesta.

3

4

Tehdyt toimenpiteet päivitetään metsäsuunnitelmaan. UPM:n kumppanuusasiakkailla on käytössä verkkometsäsuunnitelma, joka helpottaa tietojen pitämistä ajan tasalla ja mahdollistaa mm. GPS-paikannuksen. Ajantasainen metsäsuunnitelma ohjaa hoitamaan metsää suunnitelmallisesti ja kannattavasti.

Kuviolla kasvaa 5-vuotias kuusentaimikko, ja nyt on vuorossa varhaisperkaus, joka tehdään konekitkentänä. Ylimääräisen lehtipuuston kitkeminen juurineen vähentää vesomista. Useissa kohteissa toinen taimikonharvennuskerta on tarpeeton.

METSÄN HENKI 1/15

27


Jalostetun siemenen käyttö lyhentää koivun kiertoaikaa 15–20 vuotta. Kuvassa Hartolassa kasvavia 20-vuotiaita rauduskoivuja, joiden pituuskasvu on ollut yli metrin vuodessa.

VAIVATTOMASTI PALVELUPAKETTINA

Metsänuudistaminen on UPM Metsän palvelupaketti, joka räätälöidään kohteelle sopivimman puulajin ja menetelmän mukaan. UPM:n asiantuntija antaa metsänomistajalle ehdotuksen maanmuokkauksesta ja istutuksesta joko käsin tai konetyönä. Hän arvioi tarvittavan taimimäärän, hoitaa taimet ja tekijät paikalle sekä päivittää tiedot metsäsuunnitelmaan. Metsänomistajalle palvelu on helppo ja huoleton tapa saada taimikko uuteen kasvuun – yhdellä sopimisella ja kiinteällä hinnalla. ”Pakettiin voi lisätä myös taimikon varhaishoidon. Tuottotaimikko-

palvelussa tarjoamme taimikon perustamisen lisäksi varhaisperkauksen, joka tehdään 4–5 vuoden kuluttua istutuksesta. Kaikki ketjun työvaiheet tehdään konetyönä”, Engström sanoo. JALOSTETTU KOIVU TUOTTAA HYVIN

LA

UR

A

VE

SA

Uutuutena UPM Metsä tarjoaa nyt myös koneellista koivun istutusta. Jalostettu taimi lähtee nopeasti hyvään kasvuun. ”Koivun jalostus on pitkästi edellä muita puulajeja. Nykyisin käytämme koivuntaimia, joilla saavutetaan reilusti yli 20 prosenttia parempi tuotto kuin metsikköalkuperällä”, kertoo metsänhoitopäällikkö Jyri Schildt UPM Metsältä. Koivun kasvattajille jalostuksen tulokset lupaavat jatkossakin hyvää. ”Koealoillamme on kasvamassa täysin uusia rauduskoivun jalosteita, jotka saavuttavat uudistuskypsyyden parhailla kasvupaikoilla jo 35 vuoden iässä. Erinomaisen kasvun lisäksi puun laatu on huippuluokkaa. Puut ovat suorarunkoisia ja vähäoksaisia, joten tukkipuuprosentti on korkea”, kertoo koivnjalostaja Risto Hagqvist Luonnonvarakeskuksesta. Taustalla on yli 50 vuotta tehty aktiivinen kehitystyö. ”Koivun osalta puhumme jo kolmannen polven jalosteista. Näiden myötä kasvunopeuden jalostushyöty nou“HALUAMME TARJOTA ASIAKsee kokonaan uudelle kymmenluvulle, KAILLEMME KULLEKIN KOHTEELLE 30–35 prosenttiin.” Kehitystyön pontimena on ollut ajatus PARHAITEN SOPIVAN PALVELUN.” monipuolistaa metsänviljelyä ja etenkin JARI ENGSTRÖM lisätä koivun istutusta reheville paikoille. Metsänomistajalle kiertoajan lyheneminen ja laadukas tukkirunko lisäävät metsätalouden kannattavuutta merkittävästi. Ihan vielä tätä superkoivua ei ole saatavilla istutuksiin. ”Laajempi siementuotanto on aloitettu useammalla viljelmällä. Uutta jalostettua siementä saadaan taimituotantoon muutaman vuoden päästä”, Hagqvist lupaa.


KYSYMYS & VASTAUS

SAULI BRANDER

Onko mielessäsi aihe, johon haluaisit saada vastauksia? Lähetä meille vinkki metsaviestinta@upm. com

johtaja, Puunhankinta ja metsätalous UPM

MITÄ METSÄTÖITÄ HE TEKEVÄT?

Eniten ulkomaalaisia on metsänistutuksessa kesäaikana. Puita istuttamassa on myös muiden alojen ihmisiä, jotka hakevat lyhytaikaista työtä kesäksi. Lisäksi ulkomaalaisia, joilla on metsäalan ammattitaito, on jonkin verran raivaussahatöissä. MITÄ VAATIMUKSIA UPM METSÄ ASETTAA ULKOMAALAISILLE TYÖNTEKIJÖILLE?

METSISSÄMME TYÖSKENTELEE RUNSAASTI ULKOMAALAISIA. MIKÄ ON UPM:N TILANNE? Puunkorjuussa ja -kuljetuksessa työskentelee yksittäisiä ulkomailta tulleita henkilöitä. UPM Metsän kanssa sovitut metsänhoitotyöt toteuttaa UPM Silvesta, jossa työskentelee noin 110 suomalaista metsuria. Lisäksi UPM Silvestan palveluksessa on noin 130 metsäpalveluyrittäjää, joilla on ulkomaisia työntekijöitä noin 20 prosenttia koko työntekijämäärästä. MISTÄ MAISTA TYÖVOIMAA SAAPUU?

Lähes kaikki ulkomaiset metsätyöntekijät ovat Virosta. Sieltä saapuu metsäalan koulutuksen saaneita, ammattitaitoisia työntekijöitä. Virossa käytetyt metsänhoitomenetelmät ovat samantyyppisiä kuin meillä Suomessa. Lisäksi virolaiset ovat tottuneita työskentelemään suomalaisten kanssa.

Vaatimukset ovat samat kuin suomalaisilla työntekijöillä. Edellytämme, että kaikki ulkomaalaiset toimivat Suomen lainsäädännön mukaan. UPM Silvestan sopimusyrittäjät ovat kaikki Suomeen rekisteröityjä. Niiden yrittäjien kanssa, jotka käyttävät ulkomaalaista työvoimaa, käydään erikseen läpi sitä koskeva lainsäädäntö ja heitä velvoitetaan toimimaan sen mukaan. Esimerkiksi turvallisen työskentelyn osalta ohjeistus ja vaatimukset ovat kaikille samat. MIKSI ULKOMAISEN TYÖVOIMAN TARVE ON KASVANUT?

Kotimaisia ammattitaitoisia työntekijöitä ei ole enää riittävästi saatavilla kausiluonteisiin töihin. Valitettavasti nuoria ei tule metsäalalle riittävästi, jotta työvoiman tarve niin puunkorjuun kuin metsänhoidon tehtävissä täyttyisi. Toivomme, että metsäala houkuttelisi nuoria entistä enemmän. MITKÄ OVAT HYÖDYT JA HAASTEET? TARVITAANKO ERILAISTA KOULUTUSTA JA TYÖNJOHTOA?

Hyötynä on, että pystymme hoitamaan isoja työkokonaisuuksia tehokkaasti, kun työvoimaa on riittävästi. Ulkomaisen työvoiman liikkuvuus on myös kotimaista parempi. Tarjoamme kaikille sopimusyrittäjillemme saman koulutuksen, ja sen jälkeen ulkomaista työvoimaa palkkavan yrittäjän vastuulla on järjestää jatkokoulutusta. Yritys tarvitsee enemmän työnjohtoa varmistamaan, että esimerkiksi työohjeet ymmärretään oikein.

METSÄN HENKI 1/15

29


METSÄPALVELUT

Uusi UPM Metsä Kumppanuussopimus

TAVOITTEENA

AKTIIVINEN METSÄNHOITO JA PUUKAUPPA METSÄNOMISTAJA SAA RUNSAASTI UUSIA ETUJA JA VAIVATTOMUUTTA ASIOINTIIN. TEKSTI: PÄIVI MÄKI | KUVAT: SHUTTERSTOCK

Asioiden hoitamista helpottaakseen ja kanta-asiaknopeuttaakseen kumppanuusasiakas voi kuusohjelmansa vuoden vaihteessa. ”TARVITSEMME valita oman henkilökohtaisen metsäasiAiemmasta metsäpalvelusopimuksesta akasvastaavan haluamaltaan paikkakunsiirrytään UPM Metsä KumppanuusLAADUKASTA JA nalta. sopimukseen. Metsäpalvelusopimuksia KESTÄVÄSTI TUOTETovat UPM ja sen edeltäjät laatineet jo yli 30 vuoden ajan. Kokemuksena YHTEISTYÖ PERUSTUU TUA SUOMALAISTA on, että pitkäjänteiset asiakassuhteet SUUNNITELMALLISUUTEEN PUUTA.” hyödyttävät molempia osapuolia. ”HoiSavonen kertoo, että UPM Metsä dossamme on runsas miljoona hehtaaria Kumppanuussopimusta tarjotaan metPAULA SAVONEN sopimusasiakkaidemme metsiä, mikä sänomistajille, joilla on aktiivinen ja on vakuuttava osoitus kumppanuuden suunnitelmallinen ote metsätalouteen. voimasta”, kertoo markkinointi- ja asi”Toivomme, että tilalla on ajantasainen akkuuspäällikkö Paula Savonen UPM Metsältä. metsäsuunnitelma valmiina tai metsänomistajan kanssa ”Hyvillä eduilla ja laadukkailla palveluilla pyrimme voidaan sopia suunnitelman laatimisesta tai vanhentuaktivoimaan metsänomistajia metsänhoitoon ja puuneen päivittämisestä. Näin voimme ehdottaa asiakkaan kauppaan. Meille, puun hankkijalle ja jalostajalle, hyvä tavoitteiden mukaisia toimenpiteitä ja pitää metsäomaimetsänhoito tarkoittaa hyvälaatuista puuta tulevaisuusuuden tuottavana ja kannattavana pitkällä aikavälillä. den metsäteollisuuden tuotteisiin”, Savonen jatkaa. Metsäsuunnitelma tuo ennustettavuutta ja suunnitelmalKumppanuus tuo metsänomistajalle monia rahanarlisuutta metsänomistajan ja UPM:n väliseen yhteistyövoisia etuja, kuten puun menekki- ja hintatakuun sekä hön.” korotetun palvelubonuksen, joka oikeuttaa tuntuviin Metsätalouspäällikkö Panu Kärkkäisen mukaan alennuksiin metsänhoito- ja asiantuntijapalveluista. 0HWVllQ ¿ SDOYHOXQ PHWVlYDUDWLHWRMHQ VLLUWlPLQHQ

UPM METSÄ UUDISTI

30

METSÄN HENKI 1/15


l u e l i sä ä : W W W . M E T S Ă„ M A A I L M A . F I

UPM Metsän Kumppanuussopimuksen etuja t )FOLJMĂšLPIUBJOFO NFUTĂŠBTJBLBTWBTUBBWB t )JOOBOUBSLJTUVTFUV QVVLBVQQPKFO ZIUFZEFTTĂŠ t .FOFLLJUBLVV QVVMMF t 5VQMBCPOVT KPUB WPJ IZĂšEZOUĂŠĂŠ BMFOOVLTJOB NFUTĂŠOIPJUPUĂšJTUĂŠ KB NBUFSJBBMFJTUB t 1&'$ TFSUJmPJOUJ t 61. 7FSLLPNFUTĂŠTVVOOJUFMNBO KB NFUTĂŠWFSP PIKFMNBO NBLTVUPO LĂŠZUUĂš t ,BUUBWBU 61. .FUTĂŠQBMWFMVU t -BBEVLLBBU NFUTĂŠUZĂšU UBSWJLLFFU KB UBJNFU t .FUTĂŠO IFOLJ BTJBLBTMFIUJ t ,PIEFOOFUVU UBQBIUVNBU LPVMVUVLTFU KB LBOUB BTJBLBTLJSKFFU

UPM:n järjestelmään on vaihtoehto uuden metsäsuunnitelman laatimiselle. MyĂśs se helpottaa asiakkaan ja UPM:n välistä kanssakäymistä ja metsätalouden toimenpiteiden suunnittelua. â€?Metsäsuunnitelma on kuitenkin merkittävästi monipuolisempi ja laajempi metsänomistuksen tyĂśkalu. Se laaditaan huomioimalla metsänomistajan omat tavoitteet metsiensä käytĂślle ja kehitykselle. Suunnitelmakaudella toteutetaan vuosittain ajankohtaiset toimenpiteet ja varmistetaan, että metsänomistajan tavoitteet toteutuvat. Me myĂśs kehitämme metsänomistajille uusia palveluja, joiden pohjana on ajantasainen metsäsuunnitelmaâ€?, Kärkkäinen vinkkaa. PALVELUJA PAKETTINA TAI YKSITTĂ„IN

Kumppanuusasiakkaille on tarjolla UPM Metsän täysi palveluvalikoima, joka kattaa muun muassa hakkuu- ja metsänhoitotyĂśt, metsäsuunnittelun, metsätiet, laki- ja DVLDQWXQWLMDSDOYHOXW VHNl PHWVlVHUWLÂżRLQQLQ 0HWVlQ omistajan arkea helpottamaan on metsäpalveluita paketoitu avaimet käteen -kokonaisuuksiksi. â€?Yhdellä sopimisella saa esimerkiksi metsänlannoituksen suunnittelusta levitykseen. Tai sukupolvenvaihdoksen alusta loppuun. Kaiken kattavien palvelupakettien lisäksi on

tarjolla myĂśs yksittäisiä palveluja. Oleellista on, että jokaisesta palvelusta räätälĂśidään asiakkaan tarpeisiin sopiva kokonaisuusâ€?, Kärkkäinen kuvailee. â€?Jollei UPM Metsä Kumppanuussopimukseen NXXOXYLOOD PHWVlWLORLOOD ROH 3()& VHUWLÂżRLQWLD QLLQ QH YRLGDDQ OLLWWll 830 Q RPDQ 3()& U\KPlVHUWLÂżNDDWLQ SLLULLQ 0\|V )6& VHUWLÂżRLQWL RQ LVRLPPLOOD metsätiloilla mahdollinen kumppanuusasiakkaillemmeâ€?, Kärkkäinen kertoo. Toimivan yhteispelin perustana oleva metsäsuunnitelma tai tilan metsävaratiedot ladataan UPM:n verkkometsäsuunnitelmaan, joka on sopimusasiakkaalla maksutta käytĂśssä. UPM huolehtii siitä, että puustotiedot metsän kasvun ja toteuttamiensa toimenpiteiden osalta päivittyvät suunnitelmaan. Kumppanin etuihin kuuluu myĂśs sähkĂśinen metsävero-ohjelma. Savonen painottaa, että UPM Metsällä panostetaan kestävään kumppanuuteen. â€?Tarvitsemme laadukasta ja kestävästi tuotettua suomalaista puuta. Olemme valmiita laittamaan koko asiantuntemuksemme peliin, jotta asiakkaidemme metsät kasvavat ja tuottavat pitkälle tulevaisuuteen.â€?

METSĂ„N HENKI 1/15

31


METSÄPALVELUT

Uusi UPM Metsä Kumppanuussopimus

Vinkki ”Saat meiltä uuden UPM Metsäsuunnitelman tai päivityksen olemassa olevaan vanhentuneeseen suunnitelmaan edulliseen kampanjahintaan, kun samalla sovit UPM Metsä Kumppanuussopimuksesta. Kampanja on voimassa toukokuun loppuun asti. Metsäasiakasvastaavasi kertoo tarjouksestamme mielellään lisää.” PANU KÄRKKÄINEN

metsätalouspäällikkö UPM Metsä

32

METSÄN HENKI 1/15

MIKÄ ON VALINTASI? UUDISTUKSEN MYÖTÄ METSÄPALVELUIHIN

on tuotu kolme tasoa, jotka auttavat metsänomistajaa valitsemaan asiakkuutensa laajuuden. Pääajatuksena on, että mitä enemmän metsänomistaja keskittää asiointia, sitä enemmän hän hyötyy. UPM Reilu tukee pienehkön metsätilan omistajaa, joka harvakseltaan tekee puukaupat. Hakkuut ja niiden valmistelut, korjuun valvonta sekä viranomaisilmoitukset kuuluvat palveluun. Samalla voi sopia myös hakkuuseen liittyvistä metsänhoitotöistä kuten metsänuudistamisesta tai ennakkoraivauksesta. Seuraavalla

palvelutasolla UPM Oiva tarjoaa laajemman valikoiman palvelupaketteja ja yksittäisiä metsäpalveluja. Tällä tasolla on mahdollista sopia kumppanuudesta. UPM Uljas-asiakkaana metsänomistajalla on käytössään metsäpalvelutarjonta täydessä laajuudessaan. Kumppanuussopimuksen myötä UPM Uljas antaa kaikki metsäasioinnin keskittäjän edut. Kevään aikana metsäasiakasvastaavat eri paikkakunnilla ottavat yhteyttä sopimusasiakkaisiin ja esittelevät uusia palvelutasoja sekä UPM Metsä Kumppanuussopimuksen tuomia etuja.


INNOVAATIO TEKSTI: SARI LOMMERSE | KUVA: UPM

KESTÄVÄLLÄ POHJALLA KALSON KUUSIVIILU ON PUHDAS PUUTUOTE, JOKA ON NÄKYMÄTÖN, MUTTA ERITTÄIN TÄRKEÄ OSA PARKETIN RAKENNETTA. SITÄ LÖYTYY ESIMERKIKSI SUOMALAISEN PARLA FLOORIN OSLON JA BERGENIN RADISSON SAS -HOTELLEIHIN TOIMITTAMISTA PARKETEISTA.

kuusi on viilulle juuri oikea raaka-aine. VuoOn myös tärkeää, että raaka-aine on hijärvellä vuosittainen tekninen tuotankestävällä tavalla kasvatetuista metsistä tokapasiteetti on noin 80 000 kuutiota hankittu. Siitä ovat PEFCkuusiviilua, jota käytetään MD )6& PHWVlVHUWL¿NDDWLW taustaviiluna kolmikerrostärkeitä todisteita.” parketin rakenteessa. Par”UPM KALSON Raaka-aineesta hyödynkettitehtailla viilun päälle VIILU ON HYVIN netään kaikki osat. syntyy noin 40 miljoonaa ”Puun kuoresta valparkettineliötä vuodessa. EKOLOGINEN mistetaan lämpöenergiaa Kuusiviilu on korkeaLOPPUTUOTE.” tuotantoprosessiin ja merlaatuinen tekninen komkittävänä sivutuotevirtana ponentti, jolla on erittäin MIKKO MIETTINEN toimitamme kuusihaketta tärkeä rooli parketin UPM:n Kymin paperi- ja laadussa. ”Ohut mutta luja viilu tasapainottaa mo- sellutehtaan tarpeisiin.” nikerroksisen parketin rakenteen ja pitää sen suorana läpi käyttöiän”, tehtaanjohtaja VIENTIALUEENA Mikko Miettinen sanoo. KOKO MAAILMA Viilu valmistetaan tukista sorvaamalla. Missä tahansa maailman parketeilla jalRaaka-aineena käytetään ainoastaan kotikojemme alla voi olla suomalaista puuta, maista, hyvin hoidetuista metsistä tulevaa sillä Kalson tehtaalta toimitetaan kuusitasalaatuista kuusitukkia. viilua lähes kaikille parkettivalmistajille ”Käytämme viilun valmistuksessa lähimaailmassa. Viennin osuus tuotannosta puuta. Pohjoismainen, hitaasti kasvanut on yli 90 prosenttia. Tärkeimmät vienti-

UPM KALSON VIILUTEHTAALLA

alueet ovat Eurooppa ja Kaakkois-Aasia. PUHDAS JA KESTÄVÄ PUUTUOTE

Liiketoiminta perustuu pitkäaikaiseen yhteistyöhön ja tuotekehitykseen asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi mittatarkkuuden ja erityisesti kosteuden on oltava jatkuvasti tasaisia. Kalson kuusiviilu on täysin puhdas puutuote, sillä sen valmistusprosessissa ei käytetä kemikaaleja. Se on monin tavoin malliesimerkki kestävästä puutuotteesta, joka valmistetaan raaka-ainetta, metsää ja ympäristöä kunnioittaen. ”Meillä on hyvin ekologinen lopputuote. Olemme modernin tuotantoprosessin ja korkean automaatioasteen myötä pystyneet nostamaan arvokkaan raakaaineen jalostusarvon kestävälle pohjalle”, Miettinen sanoo. METSÄN HENKI 1/15

33


”KOKEMUKSEN JAKAMINEN JA ASIAKASTYÖN YHDISTÄMINEN ON SUURI KIITOLLISUUDEN AIHE.” ERÄOPAS JA ERÄOPASKOULUTTAJA JANNE EKLUND

34

METSÄN HENKI 1/15


TYÖPAIKKANA METSÄ TEKSTI: TUOMO TAMMINEN | KUVA: PEKKA RAUTIAINEN

METSIEN MENTORI JANNE EKLUNDIN METSÄÄN MAHTUU MUITAKIN IHMISIÄ. SIKSI HÄNESTÄ TULI ERÄOPAS JA ERÄOPASKOULUTTAJA. ULLAKOLTA LÖYDETYSSÄ SOTA-AJAN

repussa on Meppsin vieheitä, ruisleipää ja omenia. Alla rämisee Helkaman Oiva-polkupyörä ja sen tarakalle sidottu upouusi Abu-virveli. Taskussa on 50 markkaa rahaa ja edessä 65 kilometrin matka pölyisiä metsäteitä. 12-vuotias Eklundin Janne on ystävänsä kanssa matkalla ystävän mummolaan, joka on ollut asumattomana vuosia. Siellä he viettäisivät viikon kahdestaan kalastaen ja metsässä käyskennellen, Meri-Porin kaukopartiomiehet. Vatsa kurisee tyhjyyttään suurimman osan ajasta, mutta muuten mikään ei voisi olla paremmin. Tuosta reissusta on nyt 35 vuotta, mutta Eklund on yhä samalla tiellä. Luonnosta tuli hänelle ammatti, ja nyt hän opettaa Eerikkilän Urheiluopistossa Tammelassa eräoppaana ja eräopaskouluttajana muille taito-

ja, jotka itse oppi kantapään kautta jo lapsena. Olemme nytkin metsässä, missä 17 eräoppaaksi kouluttautuvaa aikuisopiskelijaa valmistautuu lähtemään liikkeelle leiristään. Yksi pilkkoo vielä märkiä puita, joku toinen hörppää nokipannussa keitettyä kahvia. Välillä tuulenpuuska pölläyttää laavutelttojen päälle lunta. Eklund myhäilee taustalla, sillä vuoden kestävä koulutus on jo puolessa välissä ja opiskelijat ovat vuorotellen itse vetovastuussa. Vaikka hän on kasvanut luonnon parissa, Eklund ei ole mikään erakko. ”Kokemuksen jakaminen ja asiakastyön yhdistäminen on suuri kiitollisuuden aihe. Lapsena koulutin kavereitakin metsäreissuja varten”, Eklund kertoo. ”Kolme minuuttia!” kuuluu huuto männiköstä. On aika pujottaa sukset jalkaan. Metsä kutsuu taas.

Janne Eklundin vinkit talviseen metsään 1

Pukeudu niin, että pysyt kuivana: ettei lumi tai oma hiki kastele.

2

Pukeudu niin, että pysyt lämpimänä. Lisää tai vähennä vaatekerroksia tarpeen mukaan.

3

Termospullo mukaan. Juominen on yhtä tärkeää talvella kuin kesälläkin.

4

Ota kylmässä säilyvää evästä, esimerkiksi pähkinöitä tai näkkileipää.

5

Suunnittele reitti, jonka jaksat kulkea. Jos maassa on enemmän kuin 10 senttiä lunta, kannattaa harkita suksia tai lumikenkiä.

METSÄN HENKI 1/15

35


ETSITKÖ UUTTA KUMPPANIA? UPM Metsä Kumppanuussopimus on täysin uudistunut. Kun keskität metsäasiointisi meille, saat runsaasti rahanarvoisia etuja puukauppaan ja metsävarallisuutesi hoitoon. Kumppaninamme varmistat vaivattoman tuoton ja huolehdit metsäsi hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti. Sinulla on käytössäsi metsänhoidon parhaat osaajat aina, kun tarvitset meitä.

Suunnitelmallista metsänhoitoa – ja nyt vielä edullisesti! Kun solmit kumppanuussopimuksen kanssamme 31.5.2015 mennessä, saat UPM Metsäsuunnitelman tarjoushintaan. Toimi siis heti! Kysy lisää UPM metsäammattilaiselta www.metsämaailma.fi tai soita 020 416 121.

TEHDÄÄN YHDESSÄ TOIVEIDESI METSÄ

UPM METSÄ


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.