Issuu

KIDE Lapin yliopiston tiede- ja taidelehti 2 • 2026

KIDE

POHJOISEN PUOLESTA

Lapin yliopiston tiede- ja taidelehti 2 • 2026

www.ulapland.fi/kide Kide ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Päätoimittaja MARJO LAUKKANEN

Jälkiä Sámegillii

Mie

Palokärki Luovat

Aura Kolumni

Toimittajat JAANA OJUVA, SARI VÄYRYNEN Art Director REETTA LINNA Valokuvaajat SANTERI HAPPONEN, KRISTA KUUSELA, VILLE RINNE

TUOKIO

Päätoimittaja, p. 040 484 4296 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ulapland.fi Painos 2 400 kpl, Lapin yliopistopaino Kide (verkko): ISSN: 2242-6612 Kide (painettu): ISSN: 0787-0965 Julkaisija: Lapin yliopisto/Viestintä, PL 122, 96101 Rovaniemi.

Tuokio arktisessa

OPISKELUA

Sarjakuva

Yksin vai yhdessä?

Sukellus läpeensä yhteiskunnalliseen urheiluun

Alumni

VILLE RINNE

KITEYTYKSET

tekijä

Jen n i Kater m aa Vapaa toimittaja

Turvallisuus edellyttää kykyä oppia ja sopeutua muutoksiin

Arktisen keskuksen pöhinäpannu

Kun tutkija lähti vaihtoon

Yhteisellä matkalla kestävyyspolulla

HIPUT

Pelaaminen ei lakkaa

Eskon puumerkki

Opiskelijat tarvitsevat kokeilevia ja riippumat-

Julkaisu

tomia kanavia äänensä esiin tuomiselle; erityi-

Väitös

tamme. Ajattelu on lihas, joka surkastuu ilman

Käytävägallup

treeniä. Haastattelin tähän numeroon taiteilija

Lukunurkka Voimapaikkani

Työpäiväni

Hiutaleita

Työni kirjoittamisen parissa alkoi Lapin ylioppilaslehdestä, jonka lakkauttaminen surettaa yhä.

sesti ajassa, jossa tekoäly uhkaa ajatella puoles-

Jaakko Ruuskaa, jonka ajatus kulkee parhaiten kävellessä. Vaihtuva maisema ja kehon liike johdattaa minutkin uusien oivallusten äärelle. TEKIJÄ-palstalla esitellään lehden tekijöitä.

TEEMA

Tiedettä toisin

Voimmeko tietää tai tutkia toisin? Miksi ja milloin toisenlaista otetta tarvitaan? Millaista tietoa ylipäätään arvostamme yliopistoissa? 8 Pääkirjoitus JOONA S VOLA • 10 Kehollisuutta, huolenpitoa, vieraanvaraisuutta 16 Toisin kokemisen jäljillä • 18 Infrastruktuureja ja arkipäivän anarkiaa 22 Poispäin totutulta polulta • 23 Kolumni M E R I VÄYRYN E N

16 Jäljet tuottavat toisin kokemisen mahdollisuuksia.

”

Tutkimusotteeni on avoin ja kokeileva.

BIRGITTA VINKKA

SANTERI HAPPONEN

KRISTA KUUSELA

” SARA BRAX

”

Myös opettaja on oppimassa.

”

Kärryjen bongailusta tuli kävelymatkojeni viihdykettä.

Pohjoisen puolesta

Ajankohtaisia pohjois ia asioita, ilmiö itä ja ihmisiä

SÁMEGILLII Dán spálttas čállet olbmot, geat beroštit sámedutkamušas, sámegielas ja sámekultuvrras. Palstalla kirjoittavat saamentutkimuksesta ja -kulttuurista sekä saamen kielestä kiinnostuneet henkilöt.

STUDEANTTAT NJUIKEJEDJE FÁRRUI DAVVISÁMEGIELA OAHPPAMATERIÁLABARGUI Makkár davvisámegielat oahppamateriála bálvala universiteahttastudeantta buoremusat? Dán gažaldaga smiehtaime, go ráhkadeimme HEI-SÁPMI-fidnus ođđa Njuike fárrui 1 -oahppamateriála. Oahppamateriálabargu álggii geasset 2024 dainna go čohkkegođiime ideaid ja meroštalaime oahppamateriála ANNA MUOTKA

sisdoalu. Vuosttas veršuvdna lei anus jo seamma čavčča. Álggu rájes

jälkiä Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikön kynästä

letne oahppamateriála dahkkin háliidan gullat maid studeanttaid oaiviliid, siihan dan materiála geavahit oahppamii. Lappi ja Helssega universiteahta ja UiT Norgga árktalaš universiteahta studeanttat leatge oassálastán materiála ovddideapmái dainna

M AR KKU HEI KKI LÄ

go sii leat kommenteren ja evttohan sisdoaluid dasa. Máhcahat

YLEISESTÄ YKSITYISEEN

geahččalan hukset dakkáriin, ahte sii sáhtašedje leat sámegiela

Syksyn mittaan kommentoin jossain tilaisuudessa arktisen alueen geopolitiikkaa sanomalla, että suurin riski suurvaltakonfliktille on Huippuvuorilla. Sitten kuulin, että entinen kollega ja hyvä ystävä on hiljattain muuttanut juuri sinne. Nyt paikkaa on vaikea ajatella vain merkintänä pohjoisten alueiden

lea váikkuhan oahppamateriála sisdollui: girjji persovnnaid letne gurssa oahppin. Oahppagirjji govaid málii Pirkko Niemistö. Su govaid bokte teavsttaid ja girjji guovddáš olbmot ožžo hámi ja persovnna. Álgojagis almmustuvvan Njuike fárrui 1 lea juo geavahusas Helssega universiteahtas, Sámi allaskuvllas Norggas ja Nordkolleg Rendsburg GmbH oahppolágádusas Duiskkas.

kartalla. Jos jotain todella tapahtuisi, ensimmäinen

OPISKELIJAT HYPPÄSIVÄT MUKAAN POHJOISSAAMEN OPPIMATERIAALITYÖHÖN

ajatus olisi, mitä ystävälleni ja hänen perheelleen

Millainen pohjoissaamen oppimateriaali palvelee yliopisto-opiske-

kuuluu, ovatko kaikki turvassa. Henkilökohtaisen

lijaa parhaiten? Tätä kysymystä pohdimme, kun kehitimme HEI-

tason kautta yleisestä tulee yksityistä ja sen myö-

SÁPMI-hankkeessa uutta Njuike fárrui 1 -oppimateriaalia. Oppi-

tä merkityksellistä.

materiaalin työstäminen alkoi kesällä 2024 ideoinnilla ja raamien

Kukaan ei voi tuntea kaikkia kaikkialta. Mutta

määrittelyllä, ja ensimmäinen versio oli käytössä opetuksessa jo

mitä enemmän asioita linjataan tai niistä puhutaan

samana syksynä. Alusta lähtien olemme tekijöinä halunneet kuulla

tuntematta tai kuulematta heitä, joita asia koskee,

myös opiskelijoita, jotka materiaalia käyttävät. Lapin ja Helsingin

sitä varmemmin jotain voi mennä pahasti vinoon.

yliopistojen sekä Norjan arktisen yliopiston (UiT) opiskelijat ovat-

Se pätee niin politiikkaan ja päätöksentekoon kuin

kin olleet mukana sekä kommentoimassa materiaalia että ehdot-

tutkimukseen. Omilla kulmillamme se koskee aivan

tamassa siihen sisältöjä. Palaute on vaikuttanut kirjan tekstien

erityisesti sitä, kuinka Lappia katsotaan kaukana

maailmaan; henkilöhahmoista olemme pyrkineet luomaan sel-

Lapista ja millaisia päätöksiä siellä tehdään. Toivot-

laisia, joita pohjoissaamen kurssilla voisi oikeastikin olla mukana.

tavasti yliopistomme alumneista mahdollisimman

Materiaalin kuvitti Pirkko Niemistö, jonka kuvitustyyli toi tekstit ja

moni pääsee tehtävään, jossa voi hyödyntää omaa

niiden hahmot eloon. Alkuvuodesta ilmestynyt Njuike fárrui 1 on

tuntumaa pohjoisesta.

jo käytössä Helsingin yliopistossa, Saamelaisessa korkeakoulussa Norjan Kautokeinossa ja Nordkolleg Rendsburg GmbH Saksassa. MAIJU SAIJETS nuorat dutki, Lappi universiteahtta nuorempi tutkija, Lapin yliopisto

Kide 2 | 2026

ILONA KIVINEN sámegiela universiteahtalektor, Helssega universiteahtta | saamen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto

mi e

MARKO JUNTTILA

S A N N A VA L KO N E N

Moniolevaista ajattelua

aamentutkimuksen professori Sanna Valkonen on monen maailman kasvatti. Lapsuuskoti oli

Saamentutkimuksessa tärkeä periaate on tuottaa tietoa yhteisöjen kanssa, yhteisöjä varten.

Muonion rajakomppaniassa, mutta tärkeä osa

– Pyrimme tukemaan saamelaista yhteiskuntaa ja

elämää löytyi Enontekiön Muotkajärven mummolasta.

sen rakenteita. Haluamme vahvistaa sitä hyvää, mikä

– Mummini, áhkkun luona olin osa saamelaista maailmaa, hän muistelee. Jyväskylän yliopistossa valtio-opin ja romaanisen filologian opiskelija alkoi tarkastella saamelaisuutta yhteiskunnallisena kysymyksenä. – Tein jo proseminaarityöni saamelaisten kulttuuriitsehallinnosta.

kantaa. Valkonen on ollut rakentamassa saamentutkimukselle vahvempaa sijaa tiedeyhteisössä. – Vakaampi asema sekä innostava ja turvallinen yhteisö antavat työrauhan. Elämään kuuluu muitakin olevaisia. Kaneli-koiran ja Hero-hevosen rinnalle on tullut tyttären kissa Pastori.

Kide-lehdessä ollut juttu Arktisesta keskuksesta

– On ollut kunnia päästä osaksi ihastuttavan persoo-

palautti Valkosen pohjoiseen. Hänestä tuli harjoittelija,

nan elämää ja seurata Pastorin ja Kanelin keskinäistä

väitöskirjatutkija ja lopulta professori.

kiintymistä.

Nyt Valkonen johtaa Suomen Akatemian tutkimuk-

Tyttäret ovat tutustuttaneet Valkosen myös suomira-

sen huippuyksikköä Moniolevainen oikeudenmukaisuus

pin maailmaan. He käyvät keikoilla, analysoivat biisejä.

alkuperäiskansojen yhteiskunnissa, MultiBEING. Moni-

Tämä lisää ymmärrystä nuorten maailmasta. Yhdeltä

olevaisuus viittaa ihmisen ja muiden olevien toisiinsa

suosikeista löytyy ilmastohuolta sanoittava, myös tut-

kytkeytyneeseen tapaan olla olemassa ja monenlaisiin,

kitun tiedon tärkeyteen viittaava kappale.

yhtäaikaisiin todellisuuksiin. Tutkimusta ohjaa kysymys:

– Seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on

– Mitä voimme oppia alkuperäiskansojen tavoista

ylitetty, näitä tarvitaan listoille lisää. Muutosta tehdään

ymmärtää ihmisyys, vastuu ja oikeudenmukaisuus?

myös yllättävissä maailmoissa.

JAANA OJUVA

Palokärki TY TTI MUU

RINEN

Suomen kielen ja kulttuurin lehtori kuulostelee maakunnan ääniä.

Lennähdin kauas etelään kansainvä-

Pikkuaivoni kohmettuvat. Edellisillan muistot painavat,

liseen kokoukseen. Reissu tuntui pal-

pikainen tutustuminen kaupunkiin puolalaisten kollegoiden

kintolusikalta hiihtokilpailussa. Portu-

kanssa. Mutta ruokatauko tulee ja pelastaa, niin luulen. Vil-

galin kevät, notkuvien pöytien paratiisi,

lapaidan alla vatsa pitää mekkalaa. Lounaaksi on espresso ja

que pitoresco!

kaksi keksiä. Pöllin kolmannen.

Maanantaiaamuna souvi alkaa. Projek-

Koittaa iltapäivä, kellarissa sama ralli jatkuu. Teemme

tiryhmä lukitaan yliopiston kellariin, jonne

ehdotuksen: jaetaan urakka ryhmätöiksi, että kukin pää-

lämmityskeksintö ei ole vielä saapunut.

see itse rauhassa tekemään osuutensa. Ei, puheakti vyöryy

Ensin jutellaan niitä näitä, hymyillään aika-

kuin Kemijoen tulva. Kun painetta kertyy viimein riittävästi,

taulutta, how are you? Sitten pohdiskellaan

kokouspöydän ylle kohoaa yksinäinen käsi. Sorina vaime-

agendaa pitkään ja filosofisesti. Aletaanko-

nee. Silenzio! Kokousväki nielaisee lauseensa. Ai jai, friends,

han täällä millekään? Suomalaisen kommuni-

suomalainen aloittaa. Ei kuulkaas, ei tätä konferenssia näin

kaatiokulttuurin idea on hankkia nimet pape-

käydä. Mennäänpäs seuraavaan kohtaan että heilahtaa.

riin ja poistua palaverista ennen kellonlyö-

Hiljaisuus laskeutuu. Mikä pragmaattinen ajatus, joku supi-

mää. Lusitaanit sen kun kyseenalaistavat ja inttävät. Nyt

see. Pian nyökkäillään jo pitkin salia. Una soluzione elegante!

italialaisetkin heräävät, vatkaavat käsiään, keksivät jo vasta-

Projekti etenee. Kannatti sittenkin avata suu, ajattelen, Sipe-

argumenttejaan. Una bella conversazione! Lappilaiset ja puo-

ria opetti. Isona minusta tulee ehkä kosmopoliitti. Enää neljä

lalaiset seuraavat kuin pingisottelua. Muuttuuko agenda ja

päivää jääkellarissa ja pääsee pimeään pohjolaan.

mihin suuntaan. Mamma mia, tästä tulee pitkä päivä.

HANNU PALONIEMI

luovat

Taiteellista toimintaa Lapin yliopistossa

EUROOPPALAISTA KULTTUURIPERINTÖÄ SÄILYTTÄMÄSSÄ Lapin yliopiston koordinoima kansainvälinen hanke pyrkii vahvistamaan eurooppalaisen kulttuuriperinnön säilymistä sekä lisäämään tietoisuutta perinteisistä ammateista ja kä-

Yksityiskohta Goveniuksen keltaisesta silkkihameesta, joka valaisee Tornion 1700-luvun tekstiilihistoriaa ja kansainvälisiä yhteyksiä. Kuva: Heidi Pietarinen, Tornionlaakson museo.

sityötaidoista erityisesti nuorten keskuudessa. Re-evolution-hankkeessa tuotetaan monikielisiä oppima-

– Haluamme hyödyntää digitaalisia oppimisratkaisuja kult-

teriaaleja, kuten asiantuntijahaastatteluja, opetusvideoita,

tuuriperinnön tunnetuksi tekemisessä sekä sukupolvien vä-

virtuaalinäyttelyitä ja digitaalisia julkaisuja. Materiaalit esit-

lisen tiedon ja osaamisen välittämisessä. Samalla tallennam-

televät neljän Euroopan maan perinteisiä ammatteja ja käsi-

me perinteisiä taitoja ja työmenetelmiä tulevien sukupolvien

työtaitoja: Puolan puutyötä, Kreikan mehiläishoitoa, Italian

käyttöön, kertoo hankkeen koordinaattori, tekstiilialan pro-

viininvalmistusta ja Suomen tekstiilitaidetta.

fessori Heidi Pietarinen.

Kide 2 | 2026

k irste

HYBRIDILUKIO TURVAA LUKIOKOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN LAPISSA Lapin yliopisto, Turun yliopisto ja kuusi lap-

TAPIO SEPPÄLÄ

yliopiston aura kyntää ajankohtaisia tutkimusaiheita.

LUKUTAITOHUOLI ON SAAMEKSI VIELÄ SUUREMPI

pilaista kuntaa – Kemijärvi, Posio, Salla, Sa-

Olemme 9-vuotiaan lapseni kanssa ottaneet jokailtaiseksi urakaksi Muumi-

vukoski, Sodankylä ja Rovaniemi – rakenta-

pappa ja meri -teoksen saamenkielisen käännöksen lukemisen. Kirja etenee

vat yhdessä hybridilukiota. Tavoitteena on

tuskaisen hitaasti. Noin joka toisen lauseen kohdalla joudumme pysähty-

turvata laadukas lukiokoulutus myös har-

mään, koska lapseni ei ymmärrä jotakin saamenkielistä sanaa, joskus en

vaan asutuilla alueilla.

itsekään tunne sitä ja joudumme turvautumaan sanakirjaan. Lisäksi lap-

Ikäluokkien pieneneminen, väestökehi-

seni keskeyttää lukemisen vähän väliä ihmetelläkseen tekstin tyyliä: mik-

tys ja koulutuksen järjestämisen kustan-

si tämä kerrotaan, kun mitään ei edes tapahdu? Silloin puhumme kuvaile-

nukset uhkaavat erityisesti harvaan asut-

vasta kirjallisuudesta ja siitä, ettei tekstissä aina tarvitse tapahtua jotain,

tujen alueiden koulutusmahdollisuuksia.

jotta se olisi merkityksellinen.

Lisähaasteita aiheuttaa myös EU- ja ETA-

En kerro tätä siksi, että voisin briljeerata kulttuurikotimme kasvatus-

alueen ulkopuolisilta tutkinto-opiskelijoilta

metodeista, vaan kyse on todellisesta huolesta, jonka tämä prosessi on

perittävä lukuvuosimaksu. Muutokset hei-

herättänyt. Ensinnäkin saamen kielen taitomme on siinä jamassa, et-

kentävät merkittävästi yksittäisten lukioi-

temme pääse muutamaa lausetta eteenpäin kaunokirjallisessa tekstissä

den mahdollisuuksia opetuksen järjestä-

ilman pysähdystä. Toisekseen lapseni aivot ovat jo muovautuneet erilai-

miseen.

seksi kuin omani. Hän ei ole tottunut hidastempoiseen kirjallisuuslajiin,

– Lukioiden laajempi yhteistyö on vält-

eivätkä hänen aivonsa ole kyseenalaistamatta valmiit vastaanottamaan

tämätöntä, jotta voimme turvata laaduk-

moista. Sama huoli on noussut keskustelussa Suomen Pisa-tuloksista ja

kaan koulutuksen myös haja-asutusalueilla.

suomalaislasten lukutaidottomuudesta. Saamen kielten kohdalla huoli on

Muuten monien nuorten koulutuspolut

kuitenkin moninkertainen.

ovat vaarassa katketa, kertoo mediakas-

Pisa-keskustelussa kuulee usein huolta siitä, etteivät lapset enää lue pit-

vatuksen professori, Media Education Hub

kiä tekstejä. Saamelaisten osalta voidaan lisätä tähän toinen huoli: mistä

-yksikön johtaja Heli Ruokamo.

niitä tekstejä löytyy, koska niitä ei juurikaan ole. Eli emme lue saameksi,

Ongelmat eivät rajoitu vain lukioihin, sillä

eikä saamenkielistä kirjallisuutta juurikaan ole. Lapsemme menevät kui-

pienissä kunnissa samat opettajat työsken-

tenkin läpi suomalaisen koulujärjestelmän, joka perustuu hyvin pitkälle

televät lukioissa ja perusopetuksen yläluo-

luetun ymmärtämiseen, luetun tiedon käsittelyyn ja kirjalliseen ulosantiin.

killa.

Meillä ei ole tutkittua tietoa siitä, miten saamenkielisten lukematto-

Kaikki mukana olevat lappilaiset lukiot

muus vaikuttaa oppimiseen ja miten hyvin saamenkieliset lapset oppivat

tuottavat opetussisältöjä yhteiseen käyt-

koulussa. Pääpiirteittäin vaikuttavat pärjäävän hyvin. Saamelaiset lapset

töön. Kurssivalikoima laajenee, kun kurs-

ja nuoret taitavat osata käyttää koulussa meiltä kansana aina vaadittua

seja voi valita myös muiden lukioiden tar-

pinnistelyn taitoa. Yritämme, koska meillä on käytössä suomenkielisestä

jonnasta. Opetus toteutetaan eri lukioiden

asuntolakouluista saakka opittu metodi bággu birget – pakko pärjätä. Pär-

luokkahuoneissa samanaikaisesti etäyh-

jääminen ja sitkeys ovat myös tietyissä puitteissa hyväksi. Jatkamme siis

teyksien avulla.

sinnikkäästi lukuharjoituksia kotona!

ANNE KIRSTE AIKIO Saamelaiskäräjien kielitur vasihteeri

Toisenlaiset maailmat, toisenlaisille meille

Kide 2 | 2026

TEEMA Tiedettä toisin

PÄÄKIRJOITUS JOONAS VOL A Tutkija, yhteiskuntatieteiden tiedekunta

ysymystä, miten tutkia toisin, tulisi edeltää kysymys, miksi tutkia toisin. Tutkimus on vuorovaikutusta maailman kanssa, jolloin esitetyt kysymykset, asetetut raja-arvot, todennettavuus ja toisinnettavuus vaikuttavat väistämättä siihen, miten tai millaisena maailma näyttäytyy. Tutkimuksen tekemisen konventiot siis johtavat konventionaaliseen maailmaan ongelmineen ja ratkaisuineen. Jos tutkimusperinne itsessään asettuu rajaksi tietämiselle ja ymmärrykselle, tulee meidän tutkia toisin. Toisin tutkiminen ei unohda tieteen perinnettä vaan edellyttää perinteen ymmärtämistä ja ponnistaa sen kritiikistä.

Tutkimuskirjoittamisessa olen kokeellisesti pyrkinyt ilmaisemaan asioiden yhdenaikaisuutta ja keskinäisriippuvuutta loiventamalla tekstin hierarkiaa. Olen esimerkiksi luopunut otsikoinnista ja sen sijaan tuottanut rytmiä ja kiintopisteitä lainauksin, kuvin ja symbolein. Hiljattain laadin tosiasiallisesta tutkimushankkeesta kuvitteellisen loppuraportin voidakseni laventaa teknisen kielen ekologisen kauhun ja tieteiskuvitelman kirjallisuuden lajeihin. Niiden hyödyntämisen perusteena oli kirjoittajan auktoriteetin ja identiteetin kyseenalaistaminen tilanteessa, jossa lausumme väittämiä luonnon tilasta ja ihmisyyden rajoista. Toisin kirjoittaminen on toisin tutkimista. Se on perusteltua silloin, kun tutkittavan ilmiön jäsentäminen tai kuvailu väistää perinteistä tieteellistä raportointia tai vinoutuu ja vähenee, kun sitä sovitetaan tiettyyn standardiin.

•

KRISTA KUUSELA

”

Voin esittää myös radikaalimman tulkinnan. Tutkimus ei vaikuta näkymäämme tai ymmärrykseemme maailmasta. Se vaikuttaa suoraan maailman olemukseen tai siihen, miten se käyttäytyy. Näin ollen toisin tutkiminen ei anna tai paljasta erilaista näkökulmaa vaan tuottaa ja muokkaa maailmaa toisenlaiseksi, tai toisenlaisiksi, toisenlaisille meille, toisenlaisissa tulevaisuuksissa. Akateemista työskentelyäni edeltäneeseen tutkimusperinteeseen kuuluu ajatus kirjoittamisesta itsessään tutkimusmenetelmänä. Totuutta, tietoa tai tulosta ei vain kirjoiteta muistiin, vaan se syntyy kirjoittamisen hetkellä. Kyseinen ajatus on tuttu kirjoittamisen fenomenologiasta. Teksti on maisema, joka elää elämäänsä ja voi olla kirjoittajaansa viisaampi. Suljetun työn sijaan avoin teksti myös kutsuu lukijan osalliseksi jatkuvaan tutkimusprosessiin.

Teksti on maisema, joka elää elämäänsä ja voi olla kirjoittajaansa viisaampi.

Kide 2 | 2026

Kehollisuutta, huolenpitoa, vieraanvaraisuutta

Toisin tekemässä Osa opiskelijoista seisoo tuoleilla, osa lattialla. Tuoleilla seisovat saavat ilmapallon ja alkavat heitellä sitä toisilleen. Lattialla olevat pinnistelevät saadakseen pallon itselleen. Mitä ihmettä on meneillään? TEKSTI MARJO LAUKKANEN KUVITUS SARA BRAX

en sijaan että professori Susan Meriläinen selittäisi opiskelijoille, kuinka globaali talous tuottaa eriarvoisuutta, hän rakentaa siitä elävän harjoituksen tuolien ja ilmapallon avulla. – Eriarvoisuus ei jää käsitteeksi vaan tuntuu kehossa. Vaikka esimerkki on naiivi, se saa pohtimaan ilmiötä ihan eri tavalla kuin tieteellinen teksti. Harjoituksen jälkeen kokemusta tarkastellaan yhdessä: miltä tuntui pitää kiinni etuoikeutetusta asemastaan tai olla konkreettisesti huonommissa lähtökohdissa ja silti tavoitella samaa. – Tavoitteena on saada opiskelijat ymmärtämään, että me kaikki olemme tuottamassa eriarvoisuuksia. Samalla heitä tönäistään hellästi pois omalta mukavuusalueeltaan, ajattelemaan asioita toisin.

Etäännyttävästä samaistuttavaksi Meriläinen tuli Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan professoriksi parisenkymmentä vuotta

sitten Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hänen tutkimuksellinen kiinnostuksensa on alusta asti kohdistunut kysymyksiin eriarvoisuudesta. – Kun opiskelin perustutkintoa, opetettava sisältö ei vastannut kokemustani maailmasta. Feministisen tutkimuksen kautta asiat, jotka olivat aiemmin näyttäytyneet etäännyttäviltä, alkoivat tuntua samaistuttavilta. – Feministisessä tutkimuksessa tunnustetaan tietämisen osittaisuus. Voimme katsoa samaa ilmiötä monien eri linssien kautta ja saada näin paljon rikkaamman kuvan todellisuudesta. Yliopisto-opetus kytkeytyy Meriläisen mukaan edelleen vahvasti kognitiiviseen eli ajattelua korostavaan tietämiseen, vaikka tietämisen tapoja on monia muitakin, kuten kokemuksellinen, kehollinen, esteettinen, affektiivinen eli tunteisiin liittyvä ja suhteinen tietäminen. – Ne ovat kaikki vähintäänkin kognitiivista tietämistä täydentäviä. 11

Suhteisella tietämisellä Meriläinen tarkoittaa suhteissa rakentuvaa kehollista tietämistä. Juuri sellaista, jota ilmapalloharjoituksessakin voi syntyä.

Yliopistomaailman uudelleenkuvittelua

yhteistä maailmaamme varten. Tällainen yliopistomaailman uudelleenkuvittelu on nykyolosuhteissa vaikeaa. Meriläisen mukaan nykyisessä neoliberaalissa yliopistossa korostuvat individualismi, kilpailu ja jatkuva mittaaminen. Hänen kokemuksensa mukaan yliopistoissa on huolenpidon varaan rakentuvia pienempiä yhteisöjä, mutta huolenpito ei vielä läpäise kaikkea yliopiston toimintaa. – Huolenpitoon perustuvaa yhteisöllisyyttä ei edistä se, että kaikki joutuvat keskittymään omaan suorittamiseen, pärjäämiseen ja uralla etenemiseen.

Keväällä päättyi Meriläisen johtama kansainvälinen hanke, jossa tutkittiin ja kehitettiin esteettisen ja kehollisen oppimisen mahdollisuuksia demokratian vahvistamisessa. Meriläinen on pohtinut, mitä hän itse oppi oppimisesta hankkeen aikana. Varsinkin yksi teema on alkanut kutkuttaa mieltä. Mitä hoiva Kaikki samanarvoisia tietäjiä – Mitä hoiva voisi tarkoittaa tutvoisi tarkoittaa Tutkimushankkeessa huolenpito voi kimuksessa, opetuksessa ja laajemtutkimuksessa, Meriläisen mukaan tarkoittaa esimermin yliopistoyhteisössä? opetuksessa ja kiksi sitä, että tutkimusryhmä rakenMeriläinen tarkastelee hoivaa laajemmin netaan tietoisesti sellaiseksi, että hieyhdessä rakentuvana huolenpiyliopistorarkiat pidetään matalina. tona, joka syntyy halusta olla läsnä yhteisössä? – Kaikki ovat samanarvoisia tietäjiä ja viedä merkityksellisiksi koettuja huolimatta siitä, onko tutkijatohtori, asioita yhdessä eteenpäin. Se ulotväitöskirjantekijä tai professori. tuu yhteisiin vastuisiin, toiminYliopistomaailma rakentuu yhä pittatapoihin ja maailmasta huokälti hierarkioiden varaan, eikä kaikkien tietämystä lehtimiseen. Näin ymmärrettynä hoiva on Meriläisen arvosteta tasapuolisesti. Jos tieto nähdään lukeneisuumukaan myös poliittinen ja eettinen kysymys. tena, professorilla on sitä yleensä enemmän kuin aloitMitä tämä sitten voisi tarkoittaa yliopistoyhteisössä? televalla tutkijalla. – Ymmärtäisimme, että olemme täällä toisiamme ja 12

Kide 2 | 2026

– Mutta se ei tarkoita, etteikö junioritutkijalla olisi toisenlaista tietoa ja tietämistä, joka on arvokasta. Opetustilanteissakin Meriläinen haluaa heti alussa purkaa ajatuksen opettajasta ainoana tai tärkeimpänä tietäjänä. – Myös opettaja on oppimassa.

Olemme muutakin kuin pelkkä pää

Meriläisen mukaan yliopisto-opetuksessa sisältö ja toteutus ovat usein ristiriidassa keskenään. – Opetamme uusmaterialismissa, että olemme kaikki yhteen kietoutuneita – ihmiset, kanssalajit, materiaalit – mutta opetamme sen yleensä kognitiivisesti. Maailmankuvan tulisi näkyä myös tavassa, jolla opetamme. Meriläinen myöntää, että opettajan ja opiskelijoiden välistä hierarkiaa on vaikea madaltaa. – Silti se kannattaa, kun ajattelee, millaisten haasteiden edessä olemme tässä maailmassa. Mitä enemmän opiskelijoille annetaan toimijuutta jo opintojen alkuvaiheessa, sitä parempi. He oppivat, että heillä on arvokasta tietoa ja aina jotakin annettavaa, Meriläinen sanoo.

Etukäteen Meriläinen on antanut opiskelijoille luettavaksi tieteellisen artikkelin. Luokkahuoneessa he kuulevat, että heidän tehtävänään on koota yhdessä eri materiaaleista kollaasi, joka kuvaa artikkelin pääsanomaa. – Kaikkea tietoa ei tarvitse opetustilanteessakaan tuottaa keskustellen. Kotoisin Outolasta Kaikkea tietoa ei Kun opettaja ei lyö kaikkea lukYliopistotutkija Emily Höckert lukee tarvitse opetuskoon etukäteen, hän antaa myös nuorimmaisensa kanssa Tatu ja Patu tilanteessakaan itselleen mahdollisuuden oppia. -kuvakirjoja. Aino Havukaisen ja Meriläinen ei vähättele kognitiiSami Toivosen luomat satuhahmot tuottaa visen oppimisen merkitystä mutta ovat kotoisin Outolasta, jossa asiat keskustellen. haluaa tuoda sen rinnalle toisentehdään eri tavalla kuin meillä. laisia oppimisen tapoja. Niinpä Tatu ja Patu suhtautuvat maa– Emme tule tänne pelkkinä ilmaamme avoimesti ja ihmetellen. päinä, vaan kokonaisina, kehollisina ja tuntevina ihmiTatu ja Patu tulevat Höckertin mieleen, kun hän pohsinä. Monia asioita voi tehdä näkyväksi esimerkiksi liiktii, mitä on toisin tietäminen. keen kautta ja siten kehollisesti koettaviksi. – Toisin tietämiseen liittyy halu pysähtyä pohtimaan 13

sitä, mitä pidämme itsestäänselvänä ja miksi. Kenen tieto tulee kuulluksi, ja millainen tieto meiltä jää huomaamatta? – Toisin tietäminen tai sen määrittely ei ole yksilösuoritus, vaan se tapahtuu suhteissa muihin ja kietoutuneena maailmaan, jossa elämme ja jota tutkimme. Niinpä asetelma, jossa Höckertiltä kysytään, mikä on toisin tietämistä, tuntuu hänestä lähtökohtaisesti vieraalta. Yritetään silti – tai juuri siksi.

ota monilajisiin suhteisiin, joissa elämme. Höckertin mukaan tieteellistä kirjoittamista voi lähestyä myös sadunkerrontana: kuka on pääosassa, ja millaisia juonia tutkijoina kirjoitamme? – Ympäristökriisien aikana ei oikein voi noudattaa juonirakennetta, jossa on alku, ongelma, yksilön keksimä ratkaisu ja onnellinen loppu. Kyse ei ole siitä, etteikö meillä olisi tietoa luontokadosta ja ilmastokriisistä – päinvastoin. Pelkän tiedon levittämisen sijaan kannattaa kysyä: – Miten koemme tiedon kehollisesti? Miten tarinat Vieraanvaraisuuden etiikkaa välittävät ja pitävät huolta lukijan kokemuksesta? Miten Tutkimuksessaan Höckert ammentaa Emmanuel Lévine kutsuvat mukaan ajattelemaan? nasin filosofiasta, erityisesti avoimuuden ja vieraanSaduista kiinnostunut Höckert on huomannut, että varaisuuden etiikasta. Miten otamme vastaan toisen? lastenkirjoissa eläimet ja kasvit ovat usein päärooMiten vieraanvaraisuutta voi ajatella tietämisen tapana? lissa, mutta jo nuorille suunnatuissa tarinoissa siir– Tervetulleeksi toivottaminen, huolenpito ja tietärytään aikuisten ihmiskeskeiseen maailmaan. Tätä minen eivät ole yksisuuntaisia, vaan roolit liikkuvat ja Höckert alkoi ihmetellä: miksi vaihtuvat. näin tapahtuu? Höckert on pohtinut kolleHän lähti kyläilemään musgojensa Salla Jutilan ja Outi tikoiden luokse ja kirjoitti, milRantalan kanssa haavoittulaista on olla niiden vieraana. vuutta tutkimuksen kollekKävellessä ajatukset Yksi arvioitsija ei pitänyt Höckertiivisena tilana. Epävarmuus lähtevät liikkeelle. Voi tin kirjoittamasta luvusta, koska kulkee mukana tutkimuksessa olla yhdessä hiljaa, hänen mukaansa mustikat eivät ja tutkijan uralla, eikä siitä ole herätellä aistejaan ja kommunikoi niin kuin tutkija tavoitekaan päästä eroon. kiinnittää huomiota ehdotti. Palaute oli mieleinen. – Kun olemme osa tutkimonilajisiin suhteisiin, – Tarkoituksena ei ole vakuutmaamme ilmiötä ja ihmettejoissa elämme. taa lukijaa vaan kutsua mukaan lemme, mitä tapahtuu, ilmiö miettimään, mitä mustikoilla näyttäytyy monimutkaisemvoisi olla sanottavanaan. pana kuin etäältä tarkasteltuna. Tutkimushankkeissa tämä tarkoittaa esimerkiksi Ristipistotyönä, ei kultaisina kirjaimina avoimia tutkimuskysymyksiä ja menetelmiä, jotka antaHöckertin mukaan jatkuva toisin tietäminen on yliopisvat tilaa yhdessä ihmettelylle ja erilaisille tavoille tietää. ton ytimessä. – Tietäminen ei ole koskaan valmista vaan aina liikkeessä. Tieteellinen kirjoittaminen sadunkerrontana Uppsalan yliopiston juhlasalin oven yläpuolelle on Höckert vetää keväällä alkanutta kansainvälistä tutkirjoitettu kultaisin kirjaimin: Tänka fritt är stort men kimushanketta, jossa tutkitaan ekologista pyhiinvaeltänka rätt är större. Vapaa ajattelu on suurta, mutta lusta. Hankkeessa pohditaan, mitä matkailu voisi olla oikein ajattelu on suurempaa. ekologisten kriisien aikakaudella, kun suhdettamme – Se tuntuu tässä ajassa väärältä, Höckert naurahtaa. luontoon ajatellaan yhteiselona. Lapin yliopiston osuu– Olennaista on muiden kanssa tietäminen ja se, dessa keskitytään erityisesti monilajiseen tarinankermiten muiden tietämisen tavat muuttavat meitä. Opetrontaan. telemme tietämään yhdessä maailman kanssa. – Kävelemme ei-inhimillisten toimijoiden, kuten musJuhlasalin ajatelma on aikansa kuva. Höckertin mietikoiden, muurahaisten ja naavan kanssa. lestä yliopiston kiviseiniin ei enää kannattaisi hakata Tällöin pitää väkisinkin hidastaa askeleitaan, jotta mitään eikä ainakaan kultaisin kirjaimin. jää aikaa yhdessä ihmettelylle. – Mieluummin vaikka ristipistotyönä, jota voi muut– Kävellessä ajatukset lähtevät liikkeelle. Voi olla taa. yhdessä hiljaa, herätellä aistejaan ja kiinnittää huomi-

•

Kide 2 | 2026

Toisin kokemisen jäljillä Taiteilija-tutkija Jaakko Ruuska yhdistelee tilallista ja ruumiillista tietämistä tutkimalla paikkasidonnaisia ilmiöitä kävelemällä. TEKSTI JENNI KATERMAA KUVAT KRISTA KUUSELA

uomen kielen sana tietää on johdettu sanasta tie. Mediailmaisun yliopistonlehtori Jaakko Ruuska liikkuu tietoa kohti kävellen. Kävely on hänelle tutkimusvälineenä rakas sen saavutettavuuden vuoksi. – Kävely on ideaali, yhteinen tila ihmisille. Lisäksi kävellessä ajattelu tapaa kulkea paremmin. Kävellessään Ruuska tutkii jälkiä. – Jälkien kautta todellisuus näyttäytyy poissaolevan ja läsnäolevan vuorovaikutuksena. Ruuska on tarkastellut tutkimuksessaan Suomen ja Venäjän rajaseudulla olevaa hylättyä junarataa kävelemällä sitä pitkin. Monitieteinen tutkimushanke alkoi 16

Kide 2 | 2026

ennen koronapandemiaa ja on nyt loppusuoralla. Rautatieraunion jäljet johdattelivat pohtimaan, mihin raiteet ovat meidät aikoinaan yhdistäneet ja mitä yhteyden katkeaminen merkitsee. Rauniota voi ajatella Ruuskan termein irtikytkennän tilana. Jonkinlainen kytkös on säilynyt siihen, mitä maisemassa joskus oli ja mitä siinä olisi voinut olla. – Jäljet tuottavat toisin kokemisen mahdollisuuksia.

Neuvostoliiton aikaisten karttojen varassa Tutkimushanke sai alkunsa Ruuskan väitöskirjatyöstä, jossa hän tarkasteli Savonlinnasta Pieksämäelle kulkenutta, 1980-luvun lopulla käytöstä poistettua rauta-

tietä. Ruuskalle rata liittyi lapsuuteen: sitä pitkin hän matkusti isovanhempiensa luo Savonlinnasta Pieksämäelle. – Huomasin, että radalla kävelyyn liittyy kiehtovia kokemuksellisia ristiriitoja. Ruuska penkoi radan historiaa, jolloin raja tuli vastaan – kirjaimellisesti. Hänelle selvisi, että rautatie jatkui Venäjän puolelle Karjalan Elisenvaaran kylään. Oli hankittava rajanylityslupa sekä erityislupa Venäjän puolella sijaitsevalle rajavyöhykealueelle. Vuonna 2019 Ruuskan kokoama tutkijaryhmä pääsi kulkemaan koko rautatieosuuden. Satelliittikuvissa rata piiloutui pusikkoon, joten kävelymatkaa täytyi suunnitella Neuvostoliiton aikaisten karttojen varassa. Yli 13 kilometrin kävely suunniteltiin huolella, sillä rajavyöhykelupa antoi aikaa matkalle vain 10 tuntia, eikä varmuutta uudesta luvasta ollut. Vanha ratapenger paljastui vasta paikan päällä, kun Ruuska sukelsi horsmien valtaamaan tiheikköön ja jalka kopsahti sammaleen peittämään ratapölkkyyn. Kävellessään rajan läheisyydessä Ruuska päätyi yllättävän havainnon äärelle: metsittynyt ja katveeseen jäänyt rautatieraunio muodosti suojaisan tilan, jossa rajan läheisyys hälveni. – Siellä kävellessä tuntui etäiseltä, että lähellä on molemmin puolin tarkoin valvottu raja.

Rajojen keinotekoisuus Matka oli yllätyksellinen ja toi esille rajaan liittyviä jännitteitä. Rajan ylitys oli ruumiillisesti stressaava kokemus, joka sisälsi odottelua, byrokratiaa ja epävarmuutta. Ryhmälle lankesi väärinkäsityksistä aiheutunut raja-

vyöhykeluvan rikkomus, mutta siitä selvittiin rangaistuksetta. Kokemus sai pohtimaan rajan performatiivista luonnetta. Kartalla raja on viiva, mutta kävellessä vastaan tulevat ympäristöä ja siinä liikkumista määrittävät käytännöt. Rajan olemassaolo perustuu Ruuskan mukaan pitkälti kirjauksiin, joilla ylläpidetään symbolisesti valtion suvereniteettia. Osin se on olemassa yhteisessä mielikuvituksessa. – Raja ei ole luonnon kannalta itsestään selvästi olemassa eikä näy maisemassakaan kaikkialla. On outoa, että keinotekoiset rajat katkaisevat liikkumisen kuin seinään. Rajan olemus ehti myös muuttua projektin aikana. Parikkalaan rakennettiin uusi 3,5 metriä korkea esteaita aiemman vyötärönkorkuisen tilalle. Ruuska huomasi muutoksen myös rajavalvojissa, joiden läsnäolo ja esiintyminen koveni valvonnan tehostamisen myötä.

Esitystaide kokeilevana kenttänä Tutkimushankkeessa oli alun perin tarkoitus tehdä tiivistä yhteistyötä venäläisten taiteilijoiden kanssa, mutta suunnitelma kariutui Venäjän hyökkäyssodan myötä. Tutkijaryhmään osallistui kuitenkin Suomesta turvapaikan saaneita venäläisiä, joiden kautta rajantakainen ääni saatiin osaksi tutkimusta. Matkaa taitettiin edestakaisin vuodenajan mukaan kävellen, lumikengillä ja hiihtäen. Matkoista syntyi esityksiä, joita dokumentoitiin kuviin ja kirjoituksiin. Esitystaide tarjoaa Ruuskalle kokeilevan kentän taiteellisen tiedon tuottamiselle. – Minulle taiteellinen tutkimus on nimenomaan käytäntöjä työskentelyn ytimessä eikä vain valmiiden teosten toteuttamista. Ruuskan mukaan tieto paikantuu eri tavalla kirjoitettuna tekstinä kuin esimerkiksi ruumiillisen kokemuksen kautta. Hän viittaa Donna Harawayn ajatukseen tiedon paikantuneisuudesta, mihin liittyy kysymys siitä, millaisesta asemasta käsin tietoa tuotetaan. – Taiteellisen tutkimuksen erityisaluetta on kokemuksellis-aistillinen tieto, joka on usein esitettävissä paremmin muilla keinoin kuin kirjoitettuna. Nyt Ruuska on siirtymässä kohti seuraavaa hanketta, jossa hän tutkii moderneja raunioita. Myös siinä kävely pysyy keskiössä. Uudessa harjoitteessa kuljetaan paljain jaloin ja kirjataan ylös havaintoja. Tarkoituksena on tutkia, muuttuuko suhde maisemaan, kun kengät eivät eristä kävelijää maasta. – Haluan kehitellä kävelyperusteista tutkimusta eteenpäin.

•

INFRASTRUKTUUREJA

ja arkipäivän anarkiaa TEKSTI & KUVAT BIRGITTA VINKKA i

uutin viiden kuukauden mittaiseen tutkijavaihtoon Islannin pääkaupunkiin Reykjavíkiin elokuussa 2024. Kotini sijaitsi keskustan alueella, joten taitoin useimmat matkoistani jalkaisin. Tarkkailin uutta väliaikaista asuinpaikkaani uteliaana. Erityisesti minua liikuttivat katujen varteen hylätyt tai kaupunkilaisten omiin tarkoituksiinsa valjastamat ostoskärryt, jotka saaren sääolosuhteiden kurittamina usein nököttivät vähän missä sattuu. Kärryjen bongailusta tuli kävelymatkojeni viihdykettä. Kunnon etnografina ryhdyin myös systemaattisesti dokumentoimaan kohtaamiani karkulaisia. Ostoskärryihin kytkeytyy oma symboliikkansa. Ne ovat arjen ikonisia työkaluja, jotka kyydittävät markettituotteet hyllyiltä kassalle ja ostoskasseissa autolle.

Kide 2 | 2026

Internetin meemisivustoilla kiertäneen ”ostoskärryteorian” mukaan niiden palauttamatta jättäminen käytön jälkeen kertoo ihmisen huonosta itsekurista ja heikosta moraalista. Toisaalta ostareiden ja automarkettien maailmassa kärryjen haltuunotto muissa kuin ostostarkoituksissa rikkoo kulutusyhteiskunnan totunnaisia järjestyksiä ja on siten tulkittavissa eräänlaiseksi arkipäivän anarkiaksi. Dokumentoidessani kärryjen kulkeutumista teille tietymättömille ryhdyin pohtimaan laajemminkin arkisten infrastruktuurien luovaa uudelleenmuotoilua. Feministiteoreetikko Lauren Berlant laajentaa infrastruktuurin määritelmää tarkoittamaan niitä materiaalisia, sosiaalisia ja affektiivisia järjestelyjä, jotka mahdollistavat elämän jatkuvuuden ja yhteiselämän.

Sarjaan kuuluu 35 teosta.

32/35

10/35

17/35

15/35

Hän haastaa ajatusta siitä, että merkittävät infrastruktuurit olisivat aina kokoluokaltaan suuria ja luonteeltaan terästä ja betonia: moottoriteitä, vuonon poikki kulkevia autosiltoja tai vesivoimaloita. Sen sijaan ne tulisi ymmärtää järjestelminä ja rakenteina, joiden varassa ihmisten suhteet toisiinsa ja maailmaan muotoutuvat. Infrastruktuurien tutkijan tulisi kriittisesti tarkastella, millaisia ovat niiden raamittamat arkiset tilat, suhteet ja käytännöt. Berlant kannustaa suuntaamaan katseen teknis-rationaalisten rakennelmien sijaan infrastruktuurien ylläpidon ja käytön prosesseihin, joihin niiden uudelleenmuotoilun mahdollisuudet kytkeytyvät. Automarketilta viereiselle kerrostaloalueelle kuljetettu ostoskärry merkitsee häiriötä yksityisautoiluun perustuvien liikennejärjestelyiden logiikassa. Toisaalta kadulle ajelehtimaan jäävä kärry voi tulla otetuksi käyttöön alkuperäistarkoituksestaan täysin poikkeaviin tehtäviin, kuten puutarhavälineiden varastointiin, muuttokuorman kuljettamiseen tai kaupunkilaisten leikkeihin.

•

Tekijä on nuorempana tutkijana Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa.

5/35

Poispäin totutulta polulta TEKSTI MARIA PALDANIUS KUVAT SANTERI HAPPONEN

ppiminen lähtee ihmettelystä. Ensin syntyy havainto, joka herättää mielenkiinnon. Havainto herättää kysymyksiä, joita voidaan lähteä tutkimaan. Miksi tänä aamuna hämähäkin seitit näkyivät, vaikka eilen niitä ei näkynyt? Miksi seittiin oli tiivistynyt vesipisaroita? Mistä ne olivat tulleet? Kun havaitsemme, että sää oli tänään sumuinen ja eilen kirkkaampi, herää kysymys, mistä sumuisuus johtuu – ja niin edelleen. Jokainen havainto johdattaa uusien kysymysten ja tutkimusten äärelle. Olen matematiikan, fysiikan ja kemian didaktiikan yliopisto-opettaja ja teen väitöskirjatutkimusta alakoulun oppilaiden algebrallisen ajattelun kehittymisestä. Olen kiinnostunut siitä, miten oppilaat suhtautuvat yhtäsuuruusmerkkiin ja käyttävät sitä. Kiinnostukseni on syntynyt kokemuksistani yläkoulun matematiikan opettajana sekä luokanopettajaopiskelijoiden kanssa toimimisen kautta. Ajattelen, että hyvä tiedekasvatus on innostavaa ja osallistavaa. Se herättää kiinnostusta ja auttaa ymmärtämään asioiden välisiä yhteyksiä. Tiedekasvatuksen tavoitteena on lisätä tiedelukutaitoa eli tehdä tiedettä, tieteen tekemistä ja sen merkitystä tutummaksi. Näin 20

Kide 2 | 2026

Pieti Tolvanen

Yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija, kasvatustieteiden tiedekunta

voidaan vahvistaa yksilöiden toimijuutta sekä kriittistä ajattelua ja sitä kautta koko yhteiskunnan tiedeosaamista. Tiedeopetusta ei pitäisi irrottaa maailman ilmiöistä, päinvastoin. Opittavat asiat ovat koko ajan ympärillämme. Oppimisen kannalta on aivan oleellista, miten opittava asia kytkeytyy oppijan omaan kokemusmaailmaan. Esimerkiksi matematiikassa prosenttilaskentaa voidaan harjoittaa osana kauppaleikkiä – ja luonnontieteissä maailmaa voidaan yrittää ymmärtää mallintamalla. Leikit ja kokeilut tutustuttavat oppijan erilaisiin ilmiöihin ja opettavat samalla kriittistä arviointia. Tieteen tekeminen vaatii sekä kriittistä että luovaa ajattelua. Jos saisin muuttaa yhden asian matematiikan ja luonnontieteiden opetuksessa, vähentäisin liiallista oppikirjasidonnaisuutta. Opetusmateriaalia tarvitaan, mutta sen ei pitäisi määritellä liikaa sitä, miten asioita ajatellaan tai ratkaistaan. Matematiikassa samaan ongelmaan voi olla lukuisia ratkaisutapoja. Tiedekasvattajan linssien läpi katsottuna tieteen toisin tekeminen tarkoittaa erityisesti osallisuutta ja toimijuutta. Tieteen tekemisessä kaikkien osapuolten äänen pitäisi saada näkyä ja kuulua.

Emmi Kairenius Väitöskirjatutkija, taiteiden tiedekunta

ovaniemen entisen sairaalarakennuksen sisäpihalla on matalia, valkoisia valopylväitä, jotka kohoavat nurmikosta kuin hattivatit. Eräällä ohikulkumatkalla painauduin yhtä pylvästä vasten. Kiepuin sen ympärillä ja makasin vatsallani sen päällä. Tunnustelin sen materiaalia ja pintaan kerääntynyttä likaa. Tämäntyyppinen toiminta kerää toisinaan katseita. Niin tälläkin kertaa. Olen kiinnostunut ohikulkijoiden reaktioista ja käyn mielelläni keskusteluja ihmisten kanssa. En pyri provosoimaan vaan luomaan hiljaisia ehdotuksia tilan toisinkäyttämisestä. Ihmisten reaktiot usein paljastavat, mahtuuko leikkivä toiminta kunkin henkilökohtaisten normien piiriin. Minulle taiteellinen työskentely toimii linssinä tarkasteltavaan ilmiöön. Tutkimuksessani olen kiinnostunut siitä, mikä on leikkivän aikuisen paikka pohjoisessa kaupunkitilassa, millaisiin leikin muotoihin kaupunki kutsuu ja miten kaupunki hahmottuu leikkivän toiminnan kautta. Samalla tunnustelen esimerkiksi leikin ja liikunnan häilyviä rajoja sekä arjen estetiikkaa. Tutkimusotteeni on avoin ja kokeileva. Toimintani tapahtuu julkisessa tilassa, jossa erilaiset arvot ja nor-

mit muovaavat käsitystä siitä, miten arkista tilaa käytetään. Konkreettisesti työni alkaa liikkumisesta: osallistun omalla ruumiillani kaupunkitilaan liikkuen ja aistien. Osa toiminnastani on fyysisesti haastavaa rymyämistä, ja osa on sitä, että vierailen toistuvasti samoissa paikoissa, jolloin huomio kääntyy enemmän ympäristön muutosten tarkkailuun. Havainto on kaiken keskiössä. Kaupungin elementtien koskettaminen on muovannut käsitystäni kaupunkitilan kokemuksellisuudesta. Samalla havaintoni on suuntautunut kriittisesti siihen, millaisia osallistumisen mahdollisuuksia kaupunkitila sellaisenaan tarjoaa ja millaiseen toimintaan kaupunkisuunnittelulla kannustetaan. Kerran Jätkänkynttiläsillan alla temppuillessani ohitseni ajoi poliisiauto korostuneen hitaasti. Muuten en ole ollut virkavallan kanssa tekemisissä. Ajattelen, että toisin tekeminen on totuttujen käytäntöjen haastamista. Taiteilija-tutkijalla on erityinen mahdollisuus muuttaa ”entä jos” -käytännöksi. Se voi tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta pysähtyä jonkin arkisen kokemuksen äärelle. Konkreettisimmillaan toisin tekeminen on sitä, että katsoo asioita uudesta näkökulmasta – kuten pää alaspäin. 21

Karolina Sikora

Tutkijatohtori, Arktinen keskus

yöskentelen tällä hetkellä Koneen Säätiön rahoittamassa Culpre-hankkeessa. Tutkimme sitä, miten erilaiset yhteisöt Suomen Lapissa ja Norjan Finnmarkissa valmistautuvat kriiseihin. Se voi tarkoittaa esimerkiksi käytännön taitoja, kuten ruoan säilömistä ja tavaroiden korjaamista tai selviytymistä ilman helposti saatavilla olevaa infrastruktuuria. Pohdimme myös sitä, vaikuttaako Venäjän rajan läheisyys siihen, mitä ihmiset ajattelevat varautumisesta. Olen taustaltani oikeustieteilijä, mutta jo väitöskirjaa aloittaessani halusin nähdä, mitä kirjoitettujen tekstien ulkopuolella tapahtuu. Paperille kirjattu voi olla hyvin toisenlaista kuin todellisuus. Siksi kiinnostuin oikeusantropologiasta ja etnografiasta. Halusin tavata ihmisiä ja oppia heidän kauttaan. Oikeudellinen etnografia on menetelmä. Kaikkeen etnografiaan kuuluu kenttätyö, mutta kaikki kenttätyö ei ole etnografiaa. Omassa tutkimuksessani kenttätyö tarkoittaa, että asun kylissä ja vietän aikaa ihmisten kanssa – en vain tarkkaillen tai keskustellen, vaan omin käsin ja oman kehoni kautta tekemällä. Silloin saan paremman ymmärryksen asioista ja osaan kysyä parempia kysymyksiä. 22

Kide 2 | 2026

Perinteinen oikeustieteellinen tutkimus tarkastelee sitä, mitä laki sanoo. Etnografia näyttää asioiden inhimillisen puolen. Se antaa mahdollisuuden nähdä, mitä tapahtuu, kun säännöt ja todellisuus kohtaavat. On myös paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Yhteisöissä voi olla epävirallisia normeja, perinteitä, sopimuksia ja tapoja, jotka ovat tärkeitä yhteisön toiminnan ymmärtämiseksi. Tehtyäni tutkimusta Venäjällä, Norjassa ja Ruotsissa minuun on tehnyt vaikutuksen se, kuinka monimuotoinen pohjoinen on. Puhumme usein pohjoisesta ikään kuin kyseessä olisi yksi, yhtenäinen alue. Mutta kun viettää aikaa eri paikoissa, näkee, miten erilaisia eri alueet voivat olla. Minulle etnografiassa on kyse juuri tästä: saan jatkuvasti oppia jotain, mitä en tiennyt aiemmin. Rehellisesti sanottuna en ajattele tekeväni tiedettä toisin. Oikeustieteen näkökulmasta tutkimukseni on ehkä epäperinteistä, mutta antropologian näkökulmasta melko tavallista. Kaikki riippuu näkökulmasta. Yhtä tärkeää kuin uteliaisuus ja motivaatio on sitoutuminen ja sinnikkyys. Aina ei ole motivaatiota, mutta silti on jatkettava. Hyvä tutkimus tarvitsee uteliaisuutta ja sinnikkyyttä.

•

ko l um n i

TÄRKEIN TEHTÄVÄ: ASTUA SIVUUN

MERI VÄYRYNEN Markkinointiasiantuntija

”

Julkaisuissa on käsiä, sateenkaaria ja lippuja, mutta ei yhtään oikeaa ihmistä.

oisiko alkuperäisväestön neuvottelumallia markkinoida kuin uusinta hittisinkkua? Keväällä SápmiDem-hanke piti nuorille työpajan. Siellä kypsyi idea rapkappaleesta, jolla pystyttäisiin helpommin tuomaan esiin alkuperäisväestöille tarkoitettua FPIC-neuvottelumallia. Työpajaa tulkkasi pohjoissaamelainen rap artisti Áilu Valle, joka tarttui ideaan heti. Yhteistyössä syntyi kappale, joka käytti apunaan saamelaiseen mytologiaan viittaavia metaforia. Esimerkiksi Staalon puukko kuvaa itsetoimijuutta Saamenmaan maankäytössä. Hankkeesta otettiin yhteyttä kappaleen viestimisen suhteen. Ehdotin, että kappale voisi tavoittaa pohjoissaamenkielisen yhteisön ulkopuoliset yleisöt paremmin, jos toteuttaisimme viestinnässä englanniksi tekstitetyn musiikkivideon. Silti jotain puuttui: kappale ei avautunut minullekaan vain käännöksen kautta. En voinut selittää kappaleeseen sisäänkirjoitettuja merkityksiä, eikä minun pitänytkään. Áilu pystyi. Siksi hyppäsin vanhaan ammattiini toimittajana ja toin Áilun kameran eteen haastateltavaksi. Tuloksena oli sanoituksen merkityksiä avaava video.

VILLE RINNE

Joskus jo yhteistyö tutkijoiden kanssa lähtee omista havainnostani. Tuijotin edellisen vuoden sateenkaarilippujulkaisua Arctic Pride -viikolta ja mietin, miksi näissä kuvissa ei ole koskaan yhtään ihmistä. Julkaisuissa on käsiä, sateenkaaria ja lippuja, mutta ei yhtään oikeaa ihmistä. Turhauduin. Tiesin, että yliopiston sisäisesti tehtiin valtavasti queer- ja sukupuolentutkimusta, joka kertoisi paljon vahvemmin yliopiston tuesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille kuin kasvoton kuvituskuva. Otin yhteyttä sukupuolentutkimuksen yksikköön ja pääsin haastattelemaan kahta väitöskirjatutkijaa sosiaalityön moninaisuudesta sekä muunsukupuolisuudesta. Vaikutus näkyi heti. Somejakojen määrä kieli siitä, että ihmiset olivat pysähtyneet julkaisun ääreen ja kokeneet sen tärkeäksi. Koen vaivaannuttavaksi puhua omasta työstäni. Yleensä tehtäväni on olla eräänlainen kanavoija. Päätän, mitä julkaistaan, minkälaisella visuaalisella ilmeellä ja mietin, miten asialle saadaan näkyvyyttä. Toteutuksessa olen vain yksi palanen isompaa tiimiä. En ole tutkija. En ole enää opiskelija. Tärkein työtehtäväni on siis astua sivuun ja antaa tekojen näkyä. Yliopiston markkinointiviestintä on mielestäni parhaimmillaan juuri sitä: oikeita tarinoita korulauseiden sijaan.

tuokio

arktisessa

Paikkansa ja yhteisönsä voi löytää mitä yllättävimmin tavoin, kuten vaikka kotinsa lyhytvuokraukselle menettämällä. Kommuunin perustamalla sukelsin elämän lähteeseen, jota Perheeksikin kutsutaan. Teksti & kuva

AN NU K U I VAS Opiskelija, teollinen muotoilu, taiteiden tiedekunta

Kide 2 | 2026

opiskelua

SILJA LEHTIMÄKI Opiskelija, graafinen suunnittelu, taiteiden tiedekunta

bl ogi

JOS JOS JOSSITTELUA Nyt kun osa tutuista on alkanut valmistumaan, on kuullut usein myös lauseen: "mä vähän kai-

Opiskelijaelämää Lapin yliopistossa. Lue koko teksti:

lapinyliopisto.blogspot.fi

paan haalarielämää." Ja perään kehotetaan nauttimaan. Niin jep, valmistumisenhan jälkeen, se iänikuinen oravanpyörä alkaa. Se on töitä ja lomaa loppuelämän. Toivottavasti, kai? Hyvässä ja pahassa. Niinpä on tullut jossiteltua myös, että, mitä jos en ookkaan nauttinut mun opiskelijaelämästä tarpeeks? Tänä keväänä käytiin viimeisillä yhteisillä sitseillä meijän sinceday-one -kaveriporukalla. Mihin se aika vierähti? Justhan me soviteltiin yhdessä haalareita? Oonko mä nyt riehunu ja käyttänyt mun immuniteettipukua tarpeeks? Tai no, onhan tässä vielä vuosi jäljellä, mut mitä jos..?

Kide 2 | 2026

VIIVI

Yksin vai yhdessä? O

piskelun ytimessä on mikäpä muukaan kuin opiskelu – missä ja miten

se hoituu? Oikeustieteiden opiskelija Henna Suosaari on saapunut aamusta yliopiston pääkirjastoon pänttäämään ystävineen. Yhdessä tekeminen on Suosaaren mielestä mukavaa vaihtelua itsenäiseen puurtamiseen. – Välillä opiskelu voi tuntua yksinäiseltä. Yhdessä pystyy ”brainstormaamaan” ja miettimään korrekteja lakeja tiettyihin tilanteisiin. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ainejärsosiologian opiskelijoiden opiskelupäivä. Jussi Jokinen ja Samuel Hertell ovat samaa mieltä siitä, että opiskelu yksin on tuottoisampaa mutta porukassa hauskempaa. – Kirjatenttejä varten opiskelen yksin, koska

SANTERI HAPPONEN

jestötiloissa on käynnissä politiikkatieteiden ja

en pysty muuten keskittymään, Jokinen kertoo.

Jussi Jokinen ja Samuel Hertell toivovat mahdollisimman paljon lähiopetusta.

Luentoja pidetään pääasiassa hybridimuodossa. Molempien mielestä etäily pitäisi pitää minimissään. – On pakko olla paikalla, jotta pystyy keskittymään ja osallistumaan. Kotona saatan pelata pleikkaria samalla, Hertell kertoo. Molemmat ovat tyytyväisiä yliopiston opiskelutiloihin, mutta Hertell kaipaa Lovisan hengailutiloja. – Nykyään se on produktiivinen toimisto, ei niinkään tarkoitettu ihmisten tapaamiseen. Lovisassa kolisee ja hälisee. Politiikkatieteiden jatko-opiskelija Katie Brodieta meteli ei pahemmin haittaa. Hän opiskelee mielellään yksin, sillä opinnot ovat lähinnä tutkimustyön tekemistä. – Ryhmässä opiskelu on ajatuksena kiva, mutta yksin opis-

kelu sopii minulle parhaiten. Tykkään työskennellä Lovisassa, koska taustalla on tasaista taustahälyä. Elisa Pasanen ja Iina Joki-Erkkilä istuvat iltapäivää taiteiden tiedekunnan F-Hubissa. Hallintotieteiden opiskelija JokiErkkilä valmistautuu pääsykokeisiin. – Meillä ei ole juurikaan lähiopiskelua tai lähiluennoilla ei käy porukkaa. Nyt olen vaihtamassa alaa. Audiovisuaalista mediakulttuuria opiskelevan Pasasen käytännönläheisissä opinnoissa on läsnäolopakko lähes kaikilla kursseilla. – Kaverin kanssa opiskellessa tuntuu, että on pakko tehdä itsekin hommia. Meillä on tosi erilaiset opinnot, mutta olemme silti täällä yhdessä, Pasanen sanoo. JENNI KATERMAA 27

Sukellus läpeensä yhteiskunnalliseen urheiluun

rheiluturismi, sukupuolittuneet urheilun tavat, talous sekä tunteet ja voimavarat. Muun muassa näi-

– Hienoa, että tällainen opintokokonaisuus on saatu meille, Pöllänen kiittelee.

hin aiheisiin paneudutaan Lapin yliopiston uudessa

Samaa mieltä on opintokokonaisuutta ideoinut vastuu-

opintokokonaisuudessa, jossa tarkastellaan urheilun yksilöl-

opettaja, yliopistonlehtori Heikki Huilaja yhteiskuntatietei-

lisiä, yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.

den tiedekunnasta. Hänen mukaansa on oikeastaan häm-

Yksi johdantokurssille ilmoittautuneista on kansainvälisten suhteiden maisteriopiskelija Jesse Pöllänen. Hän on ollut jo pidempään kiinnostunut urheilun poliittisuudesta ja teki kandityönsä urheilupesusta. – Urheilun avulla valtio voi kääntää huomion pois epämiellyttävistä asioista, kuten ihmisoikeusrikkomuksista, Pöllänen kuvailee.

mentävää, ettei yliopistossamme ole ollut vastaavaa jo aikaisemmin. – Tieteenaloillamme on näkemystä niin urheilun yhteiskunnalliseen merkittävyyteen, taloudellisiin ja poliittisiin kytköksiin, oikeudellisiin kysymyksiin kuin kasvatukselliseen ja yhteisölliseen seuratoimintaan, Huilaja luettelee. Huilaja kuvailee itseään urheilukriittiseksi urheiluihmiseksi.

Pöllänen aikoo jatkaa gradussaan urheilun poliittisuu-

Urheilun seuraamisessa painopiste on vuosien saatossa siir-

den parissa. Tällä kertaa hän tarkastelee pehmeää valtaa,

tynyt tuloksista kohti valtasuhteita. Hänen mukaansa urheilu

ja aineisto on jalkapallon maailmanmestaruuskisoista, jotka

palvelee politiikkaa ja taloutta tavalla, jossa itse urheilemi-

pidettiin kesällä Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa.

nen alkaa olla toissijaista. Toisaalta urheilijalle itselleen on

– Valtioilla on muitakin syitä, miksi ne haluavat panostaa arvokisoihin, kuin urheilu itsessään. Ne saavat valtavan näyttämön edistää omia tavoitteitaan.

yhä tärkeintä pyrkimys pärjätä omassa lajissaan. Ei ole sattumaa, että opintokokonaisuudessa painotus on juuri urheilussa.

Uudesta opintokokonaisuudesta Pöllänen toivoo eväitä

– Se antaa mahdollisuuden tarkastella aihetta kilpailulli-

graduunsa. Erityisen paljon hän odottaa urheilun politiikkaa

sen ja ammatillisen tekemisen kautta, vaikka käytännössä

ja urheiluoikeutta käsitteleviä kursseja.

rajanveto liikunnan ja urheilun välillä on moniselitteisempää. M A R J O L AU KKANE N

Jesse Pöllänen on ollut jo pidempään kiinnostunut urheilun poliittisuudesta.

alumni

OLLI VESISENAHO

Palkittu opettaja etsii uusia tapoja nuorten liikuttamiseen

uonna 2006 Rovaniemellä järjestettiin poikkeuksellisesti liikunnan aineopinnot. Olli Kelhä oli työskennellyt luokanopettajaopintojensa ajan toimittajana, mutta opettaminen

ja yhteen aineeseen keskittyminen alkoivat kiinnostaa enemmän. Ammatinvalinta ei ollut välttämättä huono ratkaisu, sillä vuonna 2020 Kelhä valittiin Vuoden liikunnanopettajaksi. Yhtenä palkintoperusteena oli se, että hän osaa kohdata erilaiset oppilaat yksilöinä lämpimästi ja ymmärtäen. Kelhä on saanut kiitosta muun muassa siitä, miten hän piti tukiopetusta näkövammaiselle pojalle koko yläkouluajan. – Se antoi uskoa, että joskus opettajien on tosi tärkeä kohdata OLLI KELHÄ

yksittäisiä oppilaita ja kuunnella heidän tarpeitaan. Kelhä on nähnyt uransa aikana, miten yhä useampi oppilas ei osallistu liikuntatunneille. Yläkoululaiset ovat yläkoululaisia, ja aiemminkin esimerkiksi tanssinopetuksessa joku oppilas saattoi hävetä käsien hikoamista niin, että kieltäytyi osallistumasta. Ahdistuneiden oppilaiden määrä on kuitenkin kasvanut. Elokuussa voimaan astunut perusopetuslain muutos velvoittaa liikunnallisen elämäntavan edistämiseen esi- ja perusÄ

opetuksessa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Kelhän täy-

OLLI KELH

tyy ottaa liikkuminen osaksi myös terveystiedon, musiikin ja käsityön oppituntejaan. On selvää, että Kelhä haluaa pitää nuoret liikkeessä. Hän on ollut esimerkiksi mukana kehittämässä personal trainer koulussa

Olli Kelhä Kemin Hepolan koulun liikunnan lehtori ja Lapin yliopiston väitöskirjatutkija

• Valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2007 pääaineenaan mediakasvatus. • Asuu Kemissä. Kotoisin Tervolasta. • Perheeseen kuuluu neljä lasta ja puoliso. • Harrastaa laulua, maasto- ja maantiepyöräilyä sekä kuntosaliharjoittelua. • Opettaa mieluiten erätaidon oppiainetta ja vie oppilaat vuosittain vaellukselle.

-toimintaa. Parhaillaan Kelhä tutkii väitöskirjatyössään sitä, miten hyvinvointisovellusten avulla voi tukea lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja toimintakykyä. Häntä kiinnostaa, voisiko sovelluksista olla apua juuri liikuntatunneilta poisjättäytyville nuorille. – Aikuisten maailmassahan se on ihan normi juttu, että ihmiset käyttävät hyvinvointisovelluksia. Ne motivoivat Kelhää itseäänkin. Hän seuraa yöunta sekä pyöräillessä sykettä, keskinopeuksia ja watteja. Väitöskirja on toistaiseksi edennyt opettajan työn ohessa. Kun työ on fyysistä, tutkimustyö tarjoaa vastapainoa. I N K A KO MO NE N 29

Turvallisuus edellyttää kykyä oppia ja sopeutua muutoksiin Turvallisuus ei ole vain teknologiaa, infrastruktuuria tai viranomaisten varautumista. Se on myös yhteiskunnan jäsenten kykyä oppia, sopeutua muutoksiin ja toimia yhdessä epävarmuuden keskellä. TEKSTI IRMA KUUKASJÄRVI

KUVITUS EEVA HANTULA

asvatustieteen professori Pigga Keskitalon mukaan kriisinkestävä yhteiskunta tarvitsee ihmisiä ja yhteisöjä, joilla on tietoa, kriittistä ajattelua, luottamusta ja kykyä toimia yhdessä. – Siksi koulutus, opettajankoulutus ja yliopistot eivät ole turvallisuuskeskustelun reuna-alueella, vaan osa yhteiskunnan pitkäjänteistä resilienssiä. Osallistuminen on parhaimmillaan yhteisöllistä oppimista. Kun ihmiset, yhteisöt, viranomaiset, järjestöt, koulut ja muut toimijat pohtivat yhdessä mahdollisia kriisejä ja toimintatapoja, samalla opitaan tuntemaan toisten osaamista, näkökulmia ja vastuita. – Pidän tärkeänä, ettei varautumista nähdä vain viranomaisten tehtävänä. Varhaiskasvatus, koulut, oppilaitokset ja yliopistot ovat keskeisiä yhteiskunnan 30

Kide 2 | 2026

resilienssin rakentajia. Opettajat kohtaavat arjessaan lapset, nuoret ja perheet hyvin erilaisista kieli- ja kulttuuritaustoista. Siksi opettajankoulutuksessa tarvitaan valmiuksia toimia monikielisissä ja kulttuurisesti moninaisissa yhteisöissä sekä kohdata myös epävarmuutta ja yhteiskunnallisia muutoksia. Keskitalon mukaan lapsia ja nuoria ei pitäisi nähdä vain varautumisen kohteina. Heillä on tietoa omista yhteisöistään ja tulevaisuudestaan, ja heidän toimijuuttaan voidaan vahvistaa. – Kasvatustieteilijänä ajattelen, että kriisinkestävyys rakennetaan suurelta osin jo ennen kriisiä. Koulutus ja kasvatus kehittävät kykyä arvioida tietoa, toimia epävarmuudessa, ymmärtää erilaisia näkökulmia ja huolehtia toisista.

Yhteisöjen osallistaminen rakentaa luottamusta Saamelaisten asema alkuperäiskansana tuo varautumiseen erityisiä tekijöitä, kuten kielen ja kulttuurin jatkuvuuden, yhteyden maahan ja vesiin, perinteisten elinkeinojen tulevaisuuden ja tiedon siirtämisen sukupolvelta toiselle. – Turvallisuus merkitsee eri ihmisille ja yhteisöille eri asioita, eikä arktisen muutoksen keskellä sitä voi rajata yksittäisiin kriiseihin. Se liittyy ihmisten mahdollisuuksiin elää ja rakentaa tulevaisuutta nopeasti muuttuvassa ympäristössä, Keskitalo toteaa. Saamelainen ja muu alkuperäiskansojen tieto voi tuoda ympäristön muutoksiin ja sopeutumiseen pitkäaikaista ja paikkasidonnaista ymmärrystä. Myös eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevat ihmiset voivat tuoda kokemuksia, tietoja ja ratkaisuja erilaisista yhteiskunnista ja olosuhteista. Keskitalon mukaan on olennaista, että erilaiset tiedon muodot ja näkökulmat tunnistetaan aidosti arvokkaiksi eikä monimuotoisuus jää vain edustuksellisuudeksi. Saamelaisyhteisöissä paikallinen ja sukupolvien välinen tieto sekä kyky toimia pohjoisissa olosuhteissa ovat tärkeitä vahvuuksia, mutta ne eivät poista yhteiskunnan vastuuta. Arktisella alueella haasteita lisäävät pitkät etäisyydet, harva asutus, rajat ylittävä arki, vaativat sää- ja luonnonolosuhteet sekä riippuvuus toimivista yhteyksistä ja palveluista. Ilmastonmuutos muuttaa näitä olosuhteita nopeasti ja synnyttää uusia riskejä. Eri yhteisöillä

on sellaista tietoa ja osaamista, jota viranomaisilla tai tutkimuksella ei aina ole. – Arktisessa muutoksessa paikallisen ja tieteellisen tiedon vuoropuhelu on erityisen tärkeää, sillä muutokset havaitaan usein paikallisesti ennen kuin ne näkyvät tilastoissa tai laajoissa järjestelmissä, Keskitalo huomauttaa.

Taustalla laaja selvityshanke Keskitalo toimi asiantuntijana Lapin yliopiston ja REDUn toteuttamassa hankkeessa, jossa selvitettiin oppilaitosten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa Lapin resilienssin vahvistajana. Hanketta rahoitti Lapin liitto. Selvityksen mukaan huoltovarmuutta tarkastellaan usein teknologian kautta, mutta ihmislähtöinen näkökulma on yhtä tärkeä. Teknologia ei auta, jos ihmisillä ei ole valmiuksia käyttää sitä. Lappilaisilla oppilaitoksilla on paljon annettavaa niin sanotun pehmeän huoltovarmuuden vahvistamiseen, kuten toimitiloja ja laboratorioita, tietoverkkoja, tutkimusta, medialukutaitoa, disinformaation tunnistamista sekä koulutusmahdollisuuksia. – Lapin yliopistossa kriisijohtamisen tutkimus, kasvatustieteet, oikeustieteet ja palvelumuotoilu tarjoavat osaamista, joka tukee yhteiskunnan toimintaa myös poikkeusoloissa, kertoo selvityksen projektipäällikkönä toiminut asiantuntija Jenny Siivola koulutus- ja kehittämispalveluista.

•

Arktisen ke skuk sen

PÖHINÄPANNU TEKS TI MARK KU HEIK KILÄ KUVAT SANT ERI HAPP ONEN MARK O JUNT TILA

Mikään sanakirja ei näytä tuntevan suomennosta sanalle ”buzzpan”, eikä sanaa löydy englanninkaan hakemistoista. Arktisessa keskuksessa kuitenkin hyvin tiedetään, mistä on kyse: ”Buzz” tarkoittaa pöhinää, ”pan” tarkoittaa pannua, ja Arktisessa keskuksessa pöhinäpannu on porissut jo muutaman vuoden ajan.

uzzpan toimii näin: tuodaan eri alojen tutkijoita yhteen, etenkin urapolkunsa alussa olevia. Sitten puhutaan yhdessä tutkimukseen liittyvistä asioista, kuten hakemusten tekemisestä, rahoituksesta, urasuunnittelusta, konsortion kokoamisesta, työpaketeista, budjetoinnista. Mutta myös unelmoinnista, epäonnistumisista ja ideoiden kypsyttelystä. Arktisessa keskuksessa elää vahvana kahvipöytäkulttuuri, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan, mutta ei kahvipöydässä välttämättä tutkijaelämän sisällöstä puhuta. – Muutama vuosi sitten jossain tutkijoiden työpajoissa pohdittiin, miten voisi parantaa sisäistä yhteistyötä, verkostoitua eri alojen välillä ja saattaa erilaisia tutkijasukupolvia yhteen, yliopistotutkija Sirpa Rasmus kertoo. Syntyi ajatus kokoontua suhteellisen säännöllisesti ja ihan vain varata yhteistä aikaa tutkimustyöstä puhumi-

Kide 2 | 2026

seen. Buzzpan nimi tulee siitä, että heitetään erilaisia ihmisiä, asioita ja ajatuksia yhteen, ja sitten mahdollisesti syntyy yhteistä hyvää.

Idea nuorilta tutkijoilta Rytmiksi on vakiintunut tavata kerran tai pari lukukaudessa. Mukana on yleensä kymmenkunta tutkijaa saman pöydän äärellä. Etäosallistumista ei aina ole tarjolla, sillä oleellista on kohtaaminen ja keskustelu, vapaa ideointi. Aiheet vaihtelevat. Hakemuksen tekemisen käytännöistä voidaan siirtyä toiveisiin, tunteisiin, epäonnistumisista oppimiseen, sattumien merkitykseen urapoluissa. Sillä tutkijaelämä on ennen muuta ihmisen elämää, eikä sitä voi typistää vain hakemuksiin ja projektisuunnitelmiin – vaikka niitäkin tarvitaan. – Ajatus lähti nuorilta tutkijoilta ja tyypillisesti

Arktisen keskuksen pöhinäpannun äärelle ovat kokoontuneena Marco Ghisetti, Sirpa Rasmus, Bruce Forbes, Anna Autio ja Henri Wallen.

mukana on erityisesti nuoria, mutta paikalla on aina myös joku seniorimpi, Rasmus sanoo. Rasmus toimii usein buzzpan-palaverien koollekutsujana ja puheenjohdattelijana, kun muilta kiireiltään ehtii. Vastuuvuorot myös vaihtelevat. – Tämä on orgaanista ja epävirallista. Ei tällä ole virallista vetäjää eikä agendaa. Eri uravaiheissa olevat, eri taustoista tulevat ja eri tutkimusaloilla toimivat tutkijat eivät aina tiedä paljon toisistaan, vaikka samoilla käytävillä kulkisivat – ja vielä vähemmän tästä kaikesta tietävät hiljattain taloon tulleet, joille hiljaista tietoa ei vielä ole karttunut. Vanhempien kollegoiden uratarinatkin ovat hyödyllistä kuultavaa. Tutkijanpolku tapaa yleensä olla enemmän erilaisten sattumien heittelemää kuin suoraviivaisen suunnittelun tulosta.

Kaiken pohjana luottamus Usein yliopistomaailmassa tutkijat varovat puhumasta ideoistaan avoimesti, koska niistäkin kilpaillaan. Buzzpanin pöhinöissä ei olekaan tarkoitus käydä yksityiskohtaisesti kenenkään hakemusideoita läpi, mutta avoimuuden aste on jokaisen itse päätettävissä. – Tämä perustuu luottamukseen, Rasmus sanoo. Antoisaa on yhteisten ideoiden kehittely: mitä kaik-

"Kokoontum

isista saa taitoja hakemusten laatimiseen, mutta pidän hyvänä myös kollegiaalisuutta sekä luottamuk sen ja yhteistyön rakentumista.

kea voisikaan saada irti esimerkiksi teemasta ”vesi”, millaisia tutkimusideoita siihen voisi liittyä ja miten niistä voisi ryhtyä rakentamaan hakemuksia? Yksi istuntojen varsin säännöllisistä osallistujista on väitöskirjatutkija Krittika Singh. Häntä on motivoinut kanssatutkijoiden tapaaminen ja osallistuminen aivoriihiin, joiden suunnasta ei tiedä etukäteen. – Kun vanhemmat tutkijat ovat puhuneet siitä, mikä on toiminut, mikä ei ole toiminut tai vain kertoneet katkelmia urastaan, heidän tarinansa ovat olleet emotionaalisia ja inspiroivia. Tällainen epämuodollinen tutkimusaivoriihi auttaa tutustumaan kollegoihin uudella tavalla ja löytämään myös yhteisiä asioita, Singh sanoo. – Kokoontumisista saa taitoja hakemusten laatimiseen, mutta pidän hyvänä myös kollegiaalisuutta sekä luottamuksen ja yhteistyön rakentumista. Sitä paitsi kokoontumisissa ei ole paineita, vaan ne vedetään kevyellä otteella.

•

Mentorini, professori Penny Dick (keskellä) oli paikallisoppaana tunnetulla Kinder Scout -reitillä, joka kulkee Peak District -kansallispuiston ylänkönummella.

Kun tutkija lähti vaihtoon

n e d u a k u u k n e m l o K ä s is d l ie f f e h S u l i a k k i e s TEK STI JA KU VAT PILVIK

ustarastaat ottivat meidät lempeästi vastaan keväisessä illassa. Rovaniemen loska oli vaihtunut Sheffieldin nurmien vihreään ja narsissien keltaiseen. Olin väsynyt viimeisten lähtöviikkojen säätämisestä ja järjestelyistä mutta onnellinen, että hengitin vihdoin Sheffieldin kevätilmaa. Edessä olisi kolmen kuukauden tutkimusjakso Sheffieldin yliopistossa. Sheffield valikoitui tutkimusvierailun kohteeksi, sillä vuonna 2023 olin tutustunut siellä työskentelevään professori Penny Dickiin, josta oli tullut akateeminen mentorini. Lisäksi yliopiston Organisation Studies Cluster -tutkimusryhmän intressit – kriittiset metodologiat ja kysymykset eriarvoisuudesta organisaatioissa – sopivat yhteen omieni kanssa. Vieraillessani Sheffieldissä vuonna 2024 sovimme, että olen tervetullut tutkijavaihtoon, jos saan apurahan. 34

Kide 2 | 2026

KI LAN TEL A

Alun perin idea apurahan hakemisesta lähti kollegojen vaihtokokemusten inspiroimana. Muiden tutkijoiden vinkit auttoivat myös konkreettisesti eteenpäin: sain apua esimerkiksi apurahahakemuksen rahoitussuunnitelman muotoilemiseen. Jätin hakemuksen Liikesivistysrahastolle vuonna 2024. Kun sain tiedon myönteisestä apurahapäätöksestä, alkoi ulkomaanjakson käytännön suunnittelu. Oman ja perheen kokonaistilanteen kannalta paras aika Sheffieldin jaksolle oli vuonna 2026. Käytännön valmistelut veivät yllättävän paljon aikaa. Meidän piti tutustua Englannin päivähoito- ja koulusysteemiin ja selvittää, miten haemme lapsille hoito- ja koulupaikkaa. Kalustetun, budjetinmukaisen asunnon löytyminen sopivalta alueelta vaikutti haastavalta. Paikallistietämys oli välttämätöntä, ja paikalliset kollegat suosittelivatkin kouluja ja asuinalueita. Prosessi meni lopulta

hyvin: löysimme asunnon ja lapset saivat paikat heille ensisijaisesti haetusta päiväkodista ja koulusta.

Työrauhaa ja arjen sujuvuutta Työpaikallani liikkui jonkin verran opiskelijoita, mutta toimistopuoli oli välillä aavemaisen hiljainen. Yhteisöllisen kahvittelu- tai lounaskulttuurin poissaolo asetti Fellin ja Petronellan lounaspöytien puheensorinan uuteen valoon. Tutustuin ihmisiin sopimalla yksittäisiä tapaamisia. Osallistuin muutamaan tutkimusryhmän palaveriin ja vedin yliopistolla kirjoitustyöpajan. Vierailin myös Yorkin yliopistossa. Vaihdon parhaita hetkiä olivat säännölliset tapaamiset mentorini Penny Dickin kanssa. Kahvin äärellä vaihdoimme ajatuksia paitsi teksteistäni myös akateemisesta elämästä, tutkimuksen merkityksestä, Englannin yliopistojärjestelmästä ja paljosta muusta. Vaihto merkitsi minulle myös sitä, että jäin intenSheffield sijaitsee upean Pe ak siivisen hanketyön jälkeen apurahalle ja pystyin kesDistrict -kansallispuisto n kittymään täyspainoisesti tutkimustyöhön. Vaihtelu, kupeessa, mikä antoi uudet kontaktit ja etäisyys kotiyliopistoon tekivät mahdollisuuden luontore tk iin hyvää. Ajatteluja työrauha oli parasta, jota saatoin ja historiallisiin englan tilaisiin tässä vaiheessa itselleni toivoa. kyliin tutustumiseen. Vaihtoarki oli jollakin tavalla yksinkertaisempaa kuin Rovaniemellä. Sekä lasten koulu että oma toimistoni olivat kävelyetäisyyden päässä asunnosta. Lasten hoito ja koulu alkoivat ja loppuivat joka päivä samaan kellonaikaan, mikä helpotti päivän suunnittelua. Nautin jokapäiväisistä pienistä kävelyistä koululta toimistooni ja toimistolta yliopiston Wave-rakennukseen kahville. Talletin sisäiseen sammiooni kevätkukkien värit ja askelten keveyden asfaltilla. Vaikka paikallinen koulu ja englannin kielikylpy olivat lapsille paikoin haastavia ja väsyttäviä, vaihdon suurin yllätys oli se, että vahvimmat sosiaaliset siteet muodostuivat lasten ystävyyssuhteiden ympärille. Kesän viimeisellä viikolla Sheffieldissä kaikki vapaaaikamme kului lasten leikkitreffeihin tai heidän ystäviensä perheiden tapaamisiin. Lasten ystävyys ja yhteys rakentuivat puhutun kielen tuolle puolen. Samalla saimme kurkistuksen paikallisten perheiden elämään, arkeen, huoliin ja iloihin. Pohjois-Englannin arkinen kohteliaisuus ja ystävällisyys Englannin historiallinen jättivät pysyvän jäljen. Jos yksi itki kouluun jäädessään, kulttuuriympäristö tarjosi toiset ottivat häntä kädestä ja taluttivat luokkaan. Tunteloputtomasti ihmeteltävää maton vastaantulija tervehti kadulla hymyillen. Kaupan vapaa-ajalla. kassa kutsui darlingiksi, ja lähileipomosta sai hapanjuurileivän lisäksi mukaan hyvän mielen. Voisikohan jotain tästä tuoda yliopiston arkeen, mietin kävellessäni syksyisellä kampuksella. Vastaantulija voi olla ihan darling, jos niin asennoituu.

•

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa ja Kide-lehden avustaja. Lantelan ulkomaanvaihdon rahoitti Liikesivistysrahasto. 35

YHTEISELLÄ MATKALLA

a ll u l o p s y y v ä t s ke Syksyinen sade on tauonnut. Yliopiston takametsä loistaa vihreän sävyissä, on helppo hengittää. Seison Kaatumaton-teoksen vieressä kahdenkymmenen kaupunkilaisen kanssa ja odotan. On alkamassa opastettu Monitieteinen kestävyyspolku -kierros.

TEKSTI JAANA OJUVA | KUVITUS TIINA JATKOLA

ovaniemi-viikon ohjelmaan kuuluva polku on kestävyyskasvatuksen opiskelijoiden Maija Miettisen, Lilja Niinimäen, Anniina Piiparin ja Vilma Kankareen ideoima. Nelikko halusi esitellä kestävyyskasvatuksen tieteenalaa ja tuoda ilmasto- ja ympäristökysymyksiä kaupunkilaisten arkeen ja pohdittavaksi. Seitsemän rastin muodostama polku ammentaa aiheensa yhteiskunta-, oikeus- ja kasvatustieteistä, taiteesta, ympäristöstä ja kansalaistoiminnasta. – Toivomme, että rastit sytyttävät ajatuksia sekä kylvävät osaamisen ja toiminnan siemeniä, kertovat oppaina toimivat Miettinen ja Niinimäki.

Hengitä ja havainnoi Alussa pysähdymme. Emme laske hiilijalanjälkeä, emme mieti kulutustottumuksia. Aistimme. Pohdimme, mikä maisemassa on luontoa. Missä näkyy ihmisen käden36

Kide 2 | 2026

jälki? Tunnen rauhoittuvani. Jatkamme taiteen äärelle. Puun juurella on kaunis teos, puinen lintukoto. Avaan mustavalkoisen oven ja kurkistan sisään. Näen öljyisen joutsenen, norpan ja rikkoutuneita linnunmunia. Tunnen surua, ahdistaa. Keskustelemme tunteista. – Taide ja leikki sijoittuvat ikään kuin todellisuuksien välimaastoon, ne auttavat irrottautumaan rutiineista ja vallitsevista säännöistä, Miettinen kertoo. Kestävyyskriisi on vakava asia. Tarvitsemme luovuutta, toiveikkuutta ja rohkeutta, jotta löydämme uusia tapoja toimia. – Leikillisyys ja luovuus voivat synnyttää uusia ideoita ja ratkaisuja kestävyyshaasteisiin.

Kysy ja keskustele Seuraavaksi pohdimme omistamista. Pieni peltipurkki on täynnä tavaraa: heijastimia, kuulakärkikynä, avai-

menperiä, koirankakkapusseja ja paljon muuta. Purkkiin voi jättää itselleen tarpeettoman tavaran ja ottaa mukaan jotain tarvitsemaansa. Mietimme tavaroiden tarinoita. Omat kulutusvalinnat ovat usein itsestäänselviä. – Siksi on hyvä pohtia arvojen, tottumusten ja ympäröivän yhteiskunnan vaikutusta. Mikä on tarpeellista? Miksi ostamme uutta? Miettinen muistuttaa, että monet lainaamisen ja jakamisen käytännöt ovat osa arkeamme, aina kirjastoista erilaisiin lainauspalveluihin. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Siirrymme keskustelemaan vastuusta. Niinimäki johdattelee pohtimaan lakia ja oikeutta. Suomen perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Joku muu tekee solmun. Opin uutta. Kemin mukaan tunteet ja kokemuksellinen oppiminen ovat kestävyyskasvatuksessa tärkeitä. Pelkkä tieto ongelmista ei usein riitä muuttamaan omaa toimintaa. – Henkilökohtaiset kokemukset opettavat arvostamaan ympäristöä. Kun asioista tulee merkityksellisiä, haluaa toimia oikein. Lähestymme polun loppua. On aika kyseenalaistaa. Nurmella on puinen kyltti ja siinä teksti: Vuoden 2024 turhake. En tiennyt, että nurmikot keksittiin myöhäiskeskiajalla. Silloin eurooppalainen ylimystö esitteli vaurauttaan kasvattamalla kasveja, joiden ainoa tarkoitus oli näyttää hyvältä. – Nurmikko oli aikansa Rolex tai luksusjahti, Niinimäki heittää hymyillen ja saa meidät mietteliääksi. Hämmennyn. Leikkasin eilen nurmikon. Mitä kaikkea pidän tavallisena tottumuksesta?

– Mutta mitä ympäristövastuu käytännössä tarkoittaa? Entä millaiset mahdollisuudet ja velvollisuudet eri toimijoilla on? hän kysyy. Seuraava rasti muistuttaa yhteistyöstä. Puiden väliin sidotut juuttinarut heiluvat tuulessa. Naruissa roikkuu tietovisakortteja, kysymyksiin vastataan solmimalla solmuja. Kortit ovat osa suomalaisen pelivalmistaja Tacticin julkaisemaa Äiti Maa -lautapeliä, joka suunniteltiin yhdessä kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa. Kestävyys- ja luontokasvatuksen yliopistonlehtori Ulla Kemi kuuntelee opiskelijoidensa esitystä. Hän on silminnähden vaikuttunut. – Aivan upea polku, ja miten kauniisti toteutettu rasti. Hienosti osa ympäristöään. Ujostelen, en tohdi tehdä solmua. Oppaamme kertovat, että peli rakentuu yhteistyölle, kuten kaikki toiminta kestävyyden puolesta. Pohdimme vastauksia.

Toivo ja toimi Viimeisellä rastilla itää toivo. Kirjaimellisesti. Pientä viljelmää ylläpitävät anonyymit vapaaehtoiset. Sissiviljelijät viljelevät ilman lupaa julkisilla tai yksityisillä mailla. He ottavat hylättyjä tiloja haltuun ja lisäävät viheralueita, tuottavat lähiruokaa ja tarjoavat yhteisiä tekemisen tiloja alueen asukkaille. Niinimäen pieni lausahdus on poikkeuksellisen painava: pienestä siemenestä voi kasvaa kokonainen yhteisö. Polku on päättynyt. Opin uutta, mutta minusta ei tuntunut, että minua opetettiin. Olin ennemminkin ajatusmatkalla, jossa rakensimme yhteistä ymmärrystä kysyen, keskustellen ja kokien. Toisiltamme oppien. Ilta viilenee, laitan kädet takintaskuun. Sormeni osuu muoviseen hiusrenksuun. Kävelen takaisin peltirasialle, vaihdan renksun koirankakkapussiin.

•

Kun pallohulluus vie,

lajit vaihtuvat mutta pelaaminen ei lakkaa

TEKSTI MARJO LAUKKANEN KUVAT SANTERI HAPPONEN

allopelit ovat kiehtoneet pienestä pitäen projektipäällikkö Janne Väätäjää. – Kunhan siihen vain on liittynyt maila ja jokin, jota lyödään.

Janne on kotoisin Taivalkoskelta, jossa ei ollut mahdollisuutta seuratoimintaan mutta pelikavereja löytyi, oli kyse sitten jalkapallosta, sählystä, pesäpallosta tai jääkiekosta. – Kokoonnuttiin yhteen ja alettiin vain pelata, Janne kuvailee. Asiantuntija Hanna Peltomaa nyökyttää vieressä: – Kiva tuokin, että on ollut omaa aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä. – Sillä tavalla tuli kokeiltua monia lajeja, Janne myöntää. Lajien runsautta löytyy myös Hannalta, joka pelasi nuorempana pesäpalloa ja ringetteä sekä myöhemmin opiskelukaverin houkuttelemana kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Kun salibandy vei mukanaan, jääkiekko jäi, mutta sittemmin Hanna on palannut lajin pariin. – Minulle on aina ollut merkityksellistä pelin lisäksi joukkue – yhteinen tekeminen ja porukkaan kuuluminen. Joukkueurheilun suola ovat pelireissut, joilla eletään omassa joukkuekuplassa, Hanna sanoo.

Hyvä aika lopettaa – tai ehkä ei sittenkään Sekä Janne että Hanna ovat mukana salibandyseura Santa’s Unitedin toiminnassa. Janne pelaa miesten edustusjoukkueessa, ja Hanna valmentaa naisten edustusjoukkuetta, molemmat kolmannessa divarissa. Oman pelaajauransa salibandyssa Hanna lopetti jo vuosia sitten ensimmäisessä divarissa, koska hän halusi lopettaa pelaavasta kokoonpanosta eikä vaihtopenkiltä. Päätös ”kunniakkaasta” lopettamisesta on viime aikoina alkanut murentua. – Olen miettinyt, pitäisikö sittenkin alkaa pelata naisten kolmosta. Pelipuku on pantu jo tilaukseen, Hanna virnistää. Hannaa viehättää lajissa suunnitelmallisuus ja taktisuus. Jannen mukaan salibandy sopiikin ihmiselle, joka haluaa monipuolisen lajin, jossa pitää käyttää myös päätään. – Eri ihmiset pelaavat eri vahvuuksilla. En ole koskaan ollut nopein, kestävin enkä pehmeäkätisin, mutta ymmärrän peliä, Hanna sanoo. Janne kertoo vahvuuksiensa muuttuneen kilpailullisuuden lisääntyessä. – Olen puolustavampi pelaaja, enkä enää säntäile niin päättömästi. Jos pystyisin yhdistämään nopeuden, teknisen taitavuuden ja pallosilmän, niin… – … olisit liigassa, Hanna päättää ja kaksikko purskahtaa nauruun. 38

Kide 2 | 2026

HALUTAAN TYÖHUONE, KIITOS!

un halutaan säästää seinistä ja mukaan otetaan konsultteja, mielessäni alkaa välkkyä punainen varoitusvalo: avokonttori, kääk. Lapin yliopistossa ja Lapin ammattikorkeakoulussa on parhail-

eskon

puumerkki

laan käynnissä yhteisen tila- ja kiinteistöstrategian työstäminen. Viesti yliopistoyhteisölle on ollut, että mieluummin säästetään tiloista kuin henkilökunnasta, ja siitä olen ihan samaa mieltä. Kun yliopistolla puhutaan tiloista, ajattelen usein Merjaa. Edesmennyt kollega, professori Merja Kinnunen puhui jäähyväisluennollaan vuonna 2018 yliopistotyön muutoksista kertomalla työhuoneistaan. Hän eteni ikkunattomasta kopperosta professorin viihtyisään kulmahuoneeseen, ja samalla yhteiskunta ja yliopistokenttä ympärillä muuttuivat. Jäähyväisluento julkaistiin Sosiologia-lehdessä, ja se löytyy yhtä verkosta. Oivaltava esitys päättyi sanoihin: ”Kollektiivisuuden voimaa ei nykyinen kapitalistinen yliopisto pysty viemään pois.” Muistan, että taputimme pitkään ja lämpimästi. Merjan innoittamana aloin miettiä omia työhuoneitani yliopistolla. Ensimmäinen niistä oli työparin kanssa jaettu huone Vilhontalolla. Siitä siirryin Piekkarille nuorten tutkijoiden työhuoneeseen, josta jäi hauskoja muistoja ja rakas ystävä. Kolmas työhuoneeni oli kasvatustieteiden tiedekunnassa tuoreena tohtorina ja äitinä. Ensimmäinen ihan oma työhuoneeni! Arktikumiin siirryin, kun aloitin tiedottajan sijaisuuden Arktisessa keskuksessa. Siinä työhuoneessa en ehtinyt olla kauaa, kun

”

Kun yliopistolla puhutaan tiloista, ajattelen usein Merjaa.

sain silmä- ja hengitystieoireita. Enkä ollut ainoa. Selvisi, että ilmastointi puhalsi kasvoille lasivillaa, ja korjauksista huolimatta huone on nykyisin varastona. Pääsin väistötiloihin Pilkkeeseen, jossa kului kymmenisen vuotta. Kun sieltä tuli lähtö, palasin pääkampukselle. Pilkkeessä yhä töissä olevien tuttujen mukaan lähitöitä tekevillä työntekijöillä on monitilatoimistoissaan vakiintuneet paikat, vaikka virallisesti sellaisia ei olekaan. On inhimillistä minimoida työtuolin säädöt ja valintojen määrä lampsimalla aina samalle paikalle, läheisten työkavereiden viereen. Yliopistossa on jo nyt monenlaisia työhuoneita: omia, jaettuja, varattavia, monitiloja. Työtehtävät ovat erilaisia, työntekijät samoin. Millaisia tiloja meille sitten tulevaisuudessa muodostuukaan, toivon, ettei omista työhuoneista tai -pisteistä luovuta. Jos kaikille ei sellaisia riitä, paikat tulisi jakaa työtehtävien ja läsnäolon perusteella sekä yksilölliset ominaisuudet huomioiden eikä esimerkiksi työntekijän aseman perusteella. Kollektiivisuuden voimaa tämä ei vähennä, päinvastoin. Miten mukavaa onkaan kävellä oman työhuoneen rauhasta kokoustamaan, kahvittelemaan tai lounaalle työkavereiden kanssa. MARJO LAUKKANEN Tiedetoimittaja, Kide-lehden päätoimittaja

julkaisu Samuli Ranta

Toimivan tiimin työkalupakki Tiimin vuosi 2026–2027 Santalahti, 2026.

oimivan tiimin työkalupakki – Varhaiskasvatuksen tiimin toiminnan kehittäminen ja Tiimin vuosi 2026–2027 – Varhais-

kasvatuksen pedagoginen työväline on suunniteltu tukemaan päiväkotien varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tehtävää tiimityötä. Teokset tar-

TEKIJÄN KOMMENT TI:

joavat käytännönläheisiä välineitä tiimien vuoro-

Kiinnostukseni varhaiskasvatuksen tiimityön kehittä-

vaikutuksen, pedagogisen työn ja yhteisen toi-

miseen sai alkunsa väitöskirjani aikana. Jo väitöskirjani

mintakulttuurin kehittämiseen.

lähti liikkeelle ajatuksesta, kuinka voisimme päiväko-

Toimivan tiimin työkalupakki yhdistää teoreettisen tiedon, konkreettiset harjoitukset ja tiimi-

dissa tukea paremmin lapsen oppimismotivaatiota ja hyvää oppimisympäristöä.

työtä tukevat työkalut. Verkkokoulutuspaketin

Väitöskirjan ja sen tulosten myötä huomioni kiinnit-

kanssa myytävä teos keskittyy erityisesti tiimin

tyi vahvemmin työkulttuuriin. Varhaiskasvatuksessa

jäsenten välisen vuorovaikutuksen vahvistami-

ja esiopetuksessa tiimityö koetaan helposti haasta-

seen, myönteisen ilmapiirin rakentamiseen sekä

vana osa-alueena, ja samalla tiimityön kehittämiseen

haastavien tilanteiden kohtaamiseen ja yhteiseen

soveltuvia konkreettisia työkaluja on koettu olevan

ongelmanratkaisuun.

liian vähän.

Tiimin vuosi 2026–2027 toimii tiimin omana

Viime vuosina olen ollut mukana kehittämässä tiimi-

pedagogisena työvälineenä. Sen avulla voidaan

työtä useissa kunnissa. Samalla olen päässyt havainnoi-

tehdä näkyväksi ja kirjata lapsiryhmän sekä tiimi-

maan erilaisia hyviä ja haastavia käytäntöjä, jotka vai-

työn kehittämisen kannalta keskeisiä tavoitteita,

kuttavat tiimien toimintaan. Näiden kokemusten poh-

toimintatapoja ja havaintoja. Teos sisältää valmiit

jalta ovat syntyneet kaksi toisiaan täydentävää teosta.

mallit ja kirjaamissivut muun muassa tiimin vuo-

Molempien teosten tavoitteena on lisätä dialogia

sikellolle, tiimisopimukselle, ryhmävasulle ja vii-

ja vuorovaikutusta tiimeissä. Ne tarjoavat käytän-

koittaisille tiimipalavereille.

nön välineitä, joiden avulla tiimityöstä voidaan tehdä sujuvampaa ja vapauttaa enemmän aikaa olennaiseen: lasten hyvinvoinnin, kasvun ja oppimisen tukemiseen yhdessä.

Kide 2 | 2026

SAMULI RANTA

väitös Paula Vainikka

Lapsen surun tunnistaminen ja kohtaaminen sosiaalityössä

Ammattilaisten näkökulmia lapsen suruun

Acta electronica Universitatis Lapponiensis 440

aula Vainikan sosiaalityön väitöstutkimus osoittaa, että lapsen surun ymmärtäminen edellyttää niin sanottua kontekstuaalis-situationaalista surutie-

toa. Lapsen suru ei ole vain yksilöllinen tunne, vaan siihen vaikuttavat läheissuhteet, perheen käytännöt sekä kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät. Vainikka tarkastelee tutkimuksessaan sitä, miten sosiaalialan ammattilaiset tunnistavat ja kohtaavat lapsen surua. Tulosten mukaan lapsen surun tunnistaminen edellyttää ammattilaiselta herkkyyttä ymmärtää lapsen elämäntilannetta kokonaisuutena sekä kykyä rakentaa luottamuksellinen suhde lapseen. Vainikka korostaa, että suru voi liittyä kuoleman lisäksi monenlaisiin menetyksiin ja elämänmuutoksiin. Tutkimus tuo esiin myös sen, että lapsen oma tieto ja kokemus surusta jäävät helposti aikuisten tulkintojen varjoon. Tulokset tarjoavat uusia näkökulmia sosiaalialan ammatillisiin kohtaamisiin, lasten surun tunnistamiseen sekä surun tukemiseen arjen palveluissa.

VÄIT TELIJÄN KOMMENTTI: Tutkimukseni aikana minulle vahvistui ajatus siitä, että lapsen suru liittyy hyvin erilaisiin elämäntapahtumiin ja -tilanteisiin. Me aikuiset saatamme helposti määritellä, mikä on hyväksyttävä tapa surra tai mistä menetyksistä lapsen pitäisi olla surullinen. Lasten maailmassa surua voivat kuitenkin aiheuttaa hyvin erilaiset tapahtumat, kuten läheisen kuolema, vanhempien ero, kodin vaihto tai ystävyyssuhteen päättyminen. Toivon tutkimukseni muistuttavan siitä, ettei lapsen surua pitäisi arvioida ulkopuolelta tai verrata muiden kokemuksiin. Tärkeämpää on pysähtyä kuuntelemaan, mitä lapsi itse kertoo kokemuksestaan. Suru voi

SINI KAARTINEN

näkyä itkuisuutena, vetäytymisenä, kiuk-

PAULA VAINIKKA Ohjelmapäällikkö, Etelä-Karjalan hy vinvointialue

• Yhteiskuntatieteiden tohtori, Lapin yliopisto, 2026 • Sosiaalihuollon kehittäjä • On kiinnostunut ihmisistä ja yhteiskunnasta mutta vastapainoksi tykkää erilaisista kotiin liittyvistä projekteista, joista uusin on talonrakennus.

kuna, hiljaisuutena tai joskus siten, ettei sitä juuri huomaa. Tutkimukseni jälkeen kannan mukanani ennen kaikkea ajatusta lapsen oikeudesta surra omalla tavallaan. Aion hyödyntää tätä oivallusta työssäni edistämällä käytäntöjä, joissa lapsen oma kokemus saa enemmän tilaa ja joissa lapselta itseltään kysytään, mikä hänelle on merkityksellistä. Näin voidaan rakentaa lasten tarpeita paremmin vastaavia palveluja ja tukimuotoja.

KIDE käy tävägallup

Koonnut SA RI VÄY RY NEN

Kide 2 | 2026

Millaista on hyvä opetus yliopistossa? Kide-lehti kysyi yliopistolaisilta hyvästä opetuksesta gallupissa, johon pystyi vastaamaan post it -lapuilla yliopiston pääkampuksen käytävällä noin viikon ajan syyskuussa. Tässä on osa vastauksista.

LUKUNURKK A Olga Tokarczuk Päivän talo, yön talo Suomentaja Tapani Kärkkäinen (2004)

Minua kiehtovat kirjat, jotka eivät selitä maailmaa valmiiksi vaan saavat katsomaan sitä hieman toisin. Olga Tokarczukin teos rakentuu kertomuksista, unista, muistoista, legendoista ja arkisista havainnoista, jotka alkavat vähitellen muodostaa kokonaisuutta – eivät suorana juonena vaan eräänlaisena merkitysten verkostona. Romaani sijoittuu Puolan ja Tšekin rajaseudulle, paikkaan, jossa ihmisten tarinat, historian kerrostumat ja maisema kietoutuvat toisiinsa. Kirja saa lukijansa laskemaan sen monesti käsistään, pysähtymään ja oivaltamaan jotakin olennaista, mutta sellaista, jota on lähes mahdoton pukea sanoiksi. Juuri tällaisia hetkiä – hetkiä, jotka avaavat aidosti tilaa elämän mysteerille ja syvemmille merkityksille – tuntuu hektisessä elämässäni ole-

R ME

van tällä hetkellä aivan liian vähän.

O UTI KALLI ONPÄÄ Yliopistonlehtori, kasvatustieteiden tiedekunta

JYRKI PAUKKU

Voimapaikkani V

oimapaikkani on Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitseva Kiilopää-tunturi. Minun on päästävä sin-

ne joka vuosi nähdäkseni, miten valtavan hieno luonto meillä yhä on. Voisin istua tuon tunturin rinteellä vaikka kuinka pitkään ihailemassa maisemaa ja seuraamassa tunturilintujen elämää. Myös tieto siitä, että voin milloin tahansa ottaa rinkan selkääni ja lähteä tunturiin vaeltamaan on tärkeää. Ihmisen geeneihin on kirjoitettu, että ihminen on onnellinen siellä, missä on vettä, metsää ja näkee kauas. J YR K I PAU K K U Lehtori, oikeustieteiden tiedekunta

Kide 2 | 2026

TYÖPÄIVÄMME

KUVAT VILLE RINNE

Työntekijät: Pekka Karppinen ja Ismo Lakela, työpajamestarit Työpaikka: Lapin yliopiston pääkampus

Työpajamestareiden työpäivä 8.00 Päivämme alkoi aamukahvilla ja sähköpostin perkaamisella. Hahmottelimme päivän ohjelmaa ja aikataulutusta. 8.30 Jatkoimme kemikaalikaappien asennusta pintakäsittelyhuoneeseen. Kemikaaleja on paljon, ja vanhat purkit joutavat pois. Jäljelle jääneet kirjataan iisi-hallintajärjestelmään. 10.30 Nautimme aina niin hyvän lounaan Petronellassa. 11.00 Kemikaalien kirjaaminen jatkui. 11.30 Ismo lähti hakemaan puutelistan ja alkavan kurssin materiaaleja rautakaupasta. Hitsasimme kasvatustieteiden tiedekunnalle metallilabraan uutta säilytystelinettä. Työstämme isokokoista telinettä eteenpäin aina, kun sopiva hetki löytyy. 13.00 Vaihto-opiskelijat saapuivat puulabraan jatkamaan töitään, ja tulimme heille avuksi. Opiskelijat tekevät leikkuulaudat, joten luvassa on puun höyläystä, liimausta ja sahausta. He ovat saaneet vapaat kädet lautojen suunnittelussa, joten osa kolmiulotteisista laudoista työstetään CNCjyrsimellä. 14.00 Joimme päiväkahvit Ismon työhuoneessa ja kuuntelimme radiota. 14.15 Työ innokkaiden vaihto-opiskelijoiden parissa jatkui. Koska opiskelijoita on 16 ja homma meinasi jonoutua, innostuivat he odotellessaan veistelemään puulusikoita, ja kohta jono muodostuu veistotaltoille. 16.00 Päivämme päättyi, ja pyöräilimme kotia kohti. Pekka poimi matkalla päiväkodista pikkupoikansa, ja askareet jatkuivat kotona.

”

Teemme töitä kahden hengen tiiminä, joten haasteita ei tarvitse ratkoa yksin. Työmme ehdoton suola on nuorten luovuus – aina pääsee rakentelemaan jotakin uudenlaista. 45

SUA LÄHDE KAUNIS KATSELEN

h iu ta leita

un kesäkuun viimeisenä päivänä kirjoittamisesta ei tullut mitään, päätin olla jotenkin hyödyksi töissäni. Otin tarkasteluun pari keskeneräistä opinnäytettä ja tutkin erityisesti

niiden lähdeluetteloa. KIRSTI LEMPIÄINEN Aikuiskasvatuksen sosiologian professori Kasvatustieteiden tiedekunta

”

Monet opiskelijat käyttävät kielimalleja lähteiden etsimiseen, mikä on kaikin puolin kannatettavaa. Lukeneisuus kun edelleen on yksi ihmistieteiden tärkeistä perusasioista, ja tutkimusteksti tukeutuu tieteellisiin lähteisiin. Näissä mietteissä aloitin tehtäväni.

Osa artikkeleista vaikutti oudon ohuilta tieteellisiksi julkaisuiksi.

Ensiksi ilahduin lähteiden runsaudesta ja monipuolisuudesta. ”Tämä tutkielma on todella monitieteinen”, tuumasin. Tuttujen tekijöiden ja julkaisujen ohella lähdeluettelossa oli paljon minulle tuntematonta. Joukosta alkoi erottua artikkeleita, jotka näyttivät julkaistun lehdessä, jonka vuosikerta ja numero olivat molemmat ykkösiä. Osa artikkeleista vaikutti oudon ohuilta tieteellisiksi julkaisuiksi. Ehkä volyymi yksi ja numero yksi kertoivat kaiken julkaisun ainutkertaisuudesta. Kielimalli saattaa antaa vihjeitä journaaleista, joiden artikkeleissa vain abstraktit ovat englanniksi. Olen itsekin tehnyt kandiseminaarilaiselle reippaan ehdotuksen kiinankielisestä artikkelista, joka ei kuitenkaan päätynyt viitteeksi. Kesäkuun tarkastuksessa löytyi kiinan- ja arabiankielisiä lähteitä. Tietysti jotkut osaavat näitäkin kieliä, vaikka minä en osaa. Kaikkiin lähteisiin ei ollut helppoa päästä käsiksi. Linkki saattoi viedä ilmoitukseen ”palvelin alhaalla”, ja ehkä näin olikin. Suomenkielisten lehtien kohdalla olin hetken aikaa onnellinen, kunnes muistin, että nekin saattavat olla höpölähteitä. Tunsin suurta ylpeyttä Julkaisufoorumista, johon suomalainen tiedeyhteisö on arvioinut tieteellisiä aikakauslehtiä ja jonka hyödyllisyyttä itse alkuaan epäilin. Päättelin, että jos JUFO ei tunnistanut lähteenä käytettyä tekstiä, siihen saa suhtautua varauksella. Lehtiä vaikuttaa olevan pilvin pimein eikä mikään järjestelmä voi pysyä ajan tasalla niistä. Pohdiskelin, että ehkä näissä ensimmäisissä opinnäytetöissä JUFOjournaalit riittävät. Minulla meni tarkastukseen monta tuntia. Tämä herätti idean siitä, että syksyn seminaarissani osallistujat tarkastavat toistensa lähteet

ANNA MUOTKA

perinpohjaisesti. Jos olematonta viitettä käytetään, se saattaa kertautua opinnäytteissä. Ohjaajana olen vastuussa opinnäytteen sisällöstä. Kesäloman kynnyksellä muistuttelin itseäni myös siitä lohdullisesta ajatuksesta, että kaikissa pitkissä teksteissä on aina pieniä puutteita, vaikkapa lähteissä. Jopa minun tekstissäni. 46

Kide 2 | 2026

Miksi ette ikinä kirjoita tästä aiheesta?

Verkko voittaa paperin – aika perua tilaus.

Kääk. Muutin, eikä Kide löydä enää perille.

Ota meihin yhteyttä: ulapland.fi/kide Juttuvinkit. Osoitteenmuutokset. Tilaukset ja tilauksen peruuttamiset. Verkkosivuiltamme löydät kaikki numerot vuodesta 2012 alkaen. Tervetuloa lukemaan!

Kansikuvitus: Sara Brax