Tutkain 3/2017

3/2017

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

ku ulttuur ri i

sleht

linen

teel iotie

Valt

pila yliop

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

A

TUTKAIN

kulttuuri

pääkirjoitus

Kulttuuri merkitsee kaikkea

Kulttuurilla tarkoitettiin 1700–1800-lukujen taitteessa Euroopassa hengen viljelyä, latinaksi cultura. Sielua voi tietysti viljellä taiteella, ruualla tai vaikka arkkitehtuurilla, mutta minulle kulttuuri merkitsee ennen kaikkea sitä, miten ihmiset ovat toistensa kanssa. Sosiaalipsykologi Antti Eskola muotoili noin parisataa vuotta myöhemmin kulttuurin kokonaisuudeksi, joka ”käsittää tiedon, uskomukset, taiteen, moraalikäsitykset, lain, perinteen sekä kaikki muut sellaiset kyvyt ja tavat, jotka ihminen on yhteiskunnan jäsenenä omaksunut. -- Jokin teko, ele tai ilme saattaa eri kulttuureissa merkitä aivan eri asioita, ts. vasta kulttuuri määrittelee käyttäytymisen sosiaalisen merkityksen.”

Omaa kulttuuriaan ymmärtää paremmin, kun lähtee kauas. Jenkeissä ärsyynnyin tarjoilijan hello sweethearteista ja Ranskassa taas kaupan kassan ylimieliset tuhahtelut kiristivät hermoja. En ymmärrä, miksi asiakaspalvelijan pitäisi kutsua minua hellitellynimellä, kun oma äitinikään ei sitä tee. Tai miten vieras aikuinen ihminen kokee kiukuttelun asialliseksi käytökseksi – ei hänkään ollut äitini. Toisaalta en ihmettelisi kuulevani ulkomaalaisen analyysia suomalaisesta, jurosta, viinaan menevästä kansasta, jonka miehet eivät puhu eivätkä pussaa, mutta naiset nalkuttavat senkin edestä.

Kaikilla kolikoilla on kuitenkin valuutasta riippumatta kääntöpuolensa. Yhdysvalloissa sama kulttuuri, joka ärsytti minua teennäisyydellään, ihastutti matkani varrelle sattumalta osuneiden ihmisten small talkilla, joka parhaimmillaan paljasti mitä ihmeellisimpiä elämäntarinoita. Ranskassa taas astuessani ulos leipomosta tuoreen briochen kanssa oli suuri todennäköisyys nähdä kadulla ilahduttavia katusoittajia, kirjamarkkinoita tai jopa karnevaaleja.

Vaikka ensimmäinen mielleyhtymä sisusta on usein joko talvisota tai kurkkupastillit, on se mielestäni edelleen perisuomalainen piirre. Sisu välittyy myös hyvin Samanarvoisten Suomi -nettiprojektista (s. 8), joka kertoo sadan erilaisia haasteita kohdanneen suomalaisen tarinan. Oli kyse sitten väkivaltaisen lapsuuden jättämistä jäljistä tai rasismista, tarinoiden kertojia yh-

Nella Kelkka

Tutkaimen päätoimittaja 2017

distää halu voittaa haasteensa eikä antaa niiden määrittää heitä. Mutta onko suomalaisuus kuitenkaan lopulta meitä yhdistävä tekijä? Halu selviytyä tuntuu olevan lopulta inhimillinen eikä välttämättä kansallinen piirre.

Joillekin tiettyyn kansalaisuuteen tai kulttuuriin kuuluminen on suuri osa omaa identiteettiä. Viime aikoina niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa medioissa on puhuttu kulttuurisesta omimisesta (s. 30) eli siitä, sortaako valtakulttuuri vähemmistöjä käyttämällä näiden symboleja. Onko kuitenkaan nykyisessä kulttuurien globaalissa sulatusuunissa mahdollista olla ottamatta vaikutteita toisilta? Vuonna 2017 pitäisi silti olla itsestään selvää, että alkuperäiskansan päähineen käyttäminen televisiolähetyksessä vain närkästystä herättääkseen ei ole nasevaa journalismia vaan yksinkertaisesti typerää.

Kulttuuri tarkoittaa jokaiselle hieman eri asiaa, mutta harva ohittaa sen yhdentekevänä. Kun Tutkaimen viime vuoden päätoimittajalta Elias Anttilalta kysyttiin VALTAVA-festareilla (s. 4), mitä kulttuuri merkitsee hänelle, vastaus kuului: ”kaikkea”. Se on tyhjentävästi sanottu.

TUTKAIN

3

sisällys

kulttuuri 3/2017

3 6 8 15 22 26 30

Pääkirjoitus Gallup Erilaisten samanarvoisten Suomi Lännen rappio ja miksi siitä puhutaan ”Sinulla on tänään kuusi tapahtumaa” 10 ja 1 keinoa yliopiston spartalaistamiseen Kulttuurin omiminen on sitä, että lainaa eikä palauta 31 Ihana, kamala koulutuspolitiikka 32 Mitä lataa someen Minna Canth?

34 Pilakuva

s.22 tekijät Päätoimittaja: Nella Kelkka AD: Erika Massa Toimitussihteerit: Lilja Kettunen, Petteri Lindholm, Katja Mäkkylä, Janne Suutarinen ja Vivi Säiläkivi Toimittajat: Nella Kelkka, Jaakko Muilu, Katja Mäkkylä, Tommi Ostrovskij, Milla Pesonen, Roosa Rantala, Janne Suutarinen, Vivi Säiläkivi Kuvat: Anki Alqvist, Saana Darth, Mika Federley, Ronya Hirshma, Patrik Lauha, Annika Lepistö, Veera Nivalainen, Miikka Pirinen, Henni Purtonen Kuvitukset: Ada Kangas, Milla Pesonen, Janne Suutarinen Taitto: Erika Massa ja Meeri Smolander 4

TUTKAIN

Paino: Picaset Oy, Helsinki Painos: 200 kpl ISSN: 0787-0035 (printti) Palaute ja kyselyt: tutkain@kannunvalajat.fi www.kannunvalajat.fi

sisällys

s.8 TUTKAIN

5

gallup

Valtsikalaiset & kulttuuri Kannunvalajien järjestämät VALTAVA-festarit keräsivät sankoin joukoin valtsikalaisia kulttuurinystäviä Kuppalan pihalle syyskuun alussa.

Kysyimme: 1. Mitä kulttuuri merkitsee sinulle?

2. Minkälainen kulttuuri Valtsikassa on?

KUVAT Henni Purtonen

MINNI Sosiologia, toisen vuoden opiskelija

1. Se tekee elämän merkitykselliseksi ja auttaa arjessa 2. Avoin, vapaa, monipuolinen

SELENE Yleinen valtio-oppi, toisen vuoden opiskelija

1. Itsensä toteuttamista, kunhan se ei ole haitallista muille.

2. Tosi hyvä, rento ja avoin. Opiskelijajärjestöjen hallitukset puuttuvat epäkohtiin.

6

TUTKAIN

gallup

KALLE Taloustiede, fuksi

1. Se on tärkeä asia, joka pitää ihmisen järjissään työn ohella 2. Mulla ei ole vielä tarkkaa käsitystä, mutta paljon tapahtumia on paljon.

Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

ELIAS Teoreettinen filosofia neljännen vuoden opiskelija

1. Kaikkea 2. Heterogeeninen, perustuu halulle olla hyvä ihminen ja oikeudenmukaisuudelle.

TUTKAIN

7

SAMANARVOISTEN SUOMI -TEKIJÖITÄ.

Vastaava päätoimittaja Joonas Lehtonen on kuvassa keskellä ja toinen vastaava päätoimittaja Jenna Honkala hänen oikealla puolellaan.

Erilaisten samanarvoisten

Suomi Samanarvoisten Suomi on nettiprojekti, joka haastaa lukijoiden käsityksen suomalaisuudesta julkaisemalla tarinoita maamme asukkaista. Projektin valtsikalaiset päätoimittajat Jenna Honkanen ja Joonas Lehtonen kertovat, miksi Suomen 100-vuotisjuhlavuosi tarvitsee tätä.

TEKSTI Nella Kelkka ja Katja Mäkkylä KUVAT Anki Alqvist, Saana Darth, Ronya Hirshma, Annika Lepistö, Veera Nivalainen

Artikkelin kuvissa esiintyy projektia varten haastateltuja henkilöitä.

TUTKAIN

9

Y

azka, 53, kertoo, kuinka tunsi kasvavansa pojaksi, vaikka muut määrittelivät hänet tytöksi. Hän kysyy, miksi maailmalle on niin tärkeää tietää, mitä sukupuolta kukin edustaa ja pitäisikö hänen muuttaa itseään vain, jotta muiden olisi helpompi olla.

Ilona, 30, kuvailee, millaista on elää sairauden kanssa, josta ei näy ulkoisia merkkejä. Sydänsairautensa vuoksi hänen energiansa eivät aina riitä kaikkeen siihen, mihin hän toivoisi. Hän pohtii, miksi ihmisen ainutlaatuisuus nähdään niin usein tekemisten ja saavutusten kautta.

Sorin, 41, kertoo, kuinka eli seitsemän ensimmäistä vuottaan Suomessa pullonkerääjänä. Vuokraan ei ollut varaa, joten hän asui ympäri vuoden teltassa. Nyt hän on saanut töitä ja toivoo, että niitä jatkossakin on tarjolla, jotta hän voi rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä perheensä kanssa.

10

TUTKAIN

”OSA HAASTATELTAVISTA TOKI KOKEE VAHVASTI OLEVANSA IDENTITEETILTÄÄN SUOMALAISIA, MUTTA PYRIMME KOHDISTAMAAN KATSEEN SIIHEN, ETTÄ SUOMEN RAJOJEN SISÄPUOLELLA ON KIRJAVA JOUKKO IHMISIÄ”.

Nämä ovat esimerkkejä tarinoista Samanarvoisten Suomesta. Kyseessä on projekti, joka toteutetaan verkkosivun ja sosiaalisen median kanavien kautta. Joka päivä sadan päivän ajan julkaistaan uusi kertomus.

Samanarvoisten Suomi kutsuu seuraajiaan haastamaan oletuksensa suomalaisuudesta. Projektin verkkosivuilla kerrotaan suomalaisuuden rakentuvan monenlaisista kokemuksista, joihin kuuluu vaikeuksia ja haasteita, mutta myös toiveita ja voittoja.

Ajatus projektista sai alkunsa jo keväällä 2016 kaverusten istuessa iltaa. ”Podimme viinin äärellä melkoista maailmantuskaa kiristyneen yhteiskunnallisen vastakkainasettelun takia. Niihin aikoihin oli käynnissä useita isoja, mielipiteitä herättäneitä yhteiskunnallisia keskusteluja. Varsinkin sosiaalisessa mediassa rakentava dialogi oli kuitenkin muuttunut mustavalkoiseksi huuteluksi ja vihapuheeksi. Ajattelimme, että jos netissä voi tehdä niin paljon pahaa, niin miksi ei hyvääkin?”, taustoittaa toinen projektin vastaava päätoimittaja Joonas Lehtonen.

Projekti päätettiin toteuttaa vuonna 2017 Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi ja se onkin osa juhlavuoden virallista ohjelmaa. Aluksi mukana oli neljä haastatteli-

jaa ja yksi kuvaaja, mutta projektin edetessä ja tekijöiden ymmärtäessä, kuinka paljon aikaa ja energiaa koko projektin läpiviemiseen tarvittaisiin, päätettiin mukaan rekrytoida lisää kuvaajia ja toimittajia.

Projektia lähdettiin tekemään vapaaehtoispohjalta täysin ilman rahoitusta, kunnes tänä keväänä HYY lahjoitti projektiin 200 euroa ja Otto A. Malmin säätiö tuki hanketta muutamalla tuhannella eurolla. Saatu rahoitus käytettiin lähinnä markkinointi- ja matkakustannuksiin sekä muihin käytännön menoihin. ”Samanarvoisten Suomi haluaa herättää keskustelua siitä, ketkä kaikki kuuluvat suomalaisista koostuvaan yhteisöön”, valottaa Jenna Honkanen, projektin toinen vastaava päätoimittaja. ”Tarkoituksena oli valita haastateltavat henkilöistä, jotka ovat käyneet elämänsä aikana jonkinlaisessa marginaalissa tai kohdanneet haasteen, joka on asettanut heidät eriarvoiseen asemaan. Koettu eriarvoisuus on voinut olla hyvin selkeää tai sitten hyvin hienovaraista. Taustalla oli ajatus siitä, että kukaan ei ole sille immuuni.”

Järjestöt olivat tärkeässä osassa tarinoiden keräämisessä, sillä niiden kautta löydettiin useita haastateltavia.

Lisäksi tekijät liittyivät erilaisiin Facebook-ryhmiin ja TUTKAIN

11

”SAMANARVOISTEN SUOMI HALUAA HERÄTTÄÄ KESKUSTELUA SIITÄ, KETKÄ KAIKKI KUULUVAT SUOMALAISISTA KOOSTUVAAN YHTEISÖÖN.”

hakivat niiden kautta osallistujia. Mukaan valikoituimyös tiimiläisten tuttuja ja tutun tuttuja. ”Haastattelin paria läheistä ystävääni projektia varten”, Lehtonen kertoo. ”Marlon puhuu projektissa ihonvärinsä takia kohtaamasta syrjinnästä ja Anni lapsuudestaan isän alkoholismin varjossa. Olimme toki puhuneet näistä aiheista aiemmin, mutta haastattelutilanne vei identiteettiin liittyvät pohdinnat aivan uusille tasoille. Ajattelen, että tässä on kyse nimenomaan kulttuurista: suomalainen ei edes läheisenä ystävänä esitä samanlaisia kysymyksiä kuin toimittajan roolissa.”

Osa haastateltavista oli jo aiemmin ollut esillä julkisuudessa oman tarinansa kanssa kuten positiivisuudestaan tunnettu ohjaaja ja mediapersoona Marco Bjuström tai miehisessä politiikan maailmassa uran 12

TUTKAIN

tehnyt Elisabeth Rehn. Monet kuitenkin avasivat omaa elämäänsä julkisuudessa ensimmäistä kertaa. ”Kuuntelemalla toisen tarinaa voi ymmärtää paremmin sitä, mistä he tulevat”, Honkanen toteaa.

Vaikka suomalaisuus näkyy jo projektin nimessä, eivät haastateltavat juurikaan keskittyneet kertomuksissaan suomalaisuuteen tai muuten korostaneet kansallista identiteettiään. ”Halusimme sitä paitsi häivyttää tyypillistä nationalistista tematiikkaa. Osa haastateltavista toki kokee vahvasti olevansa identiteetiltään suomalaisia, emmekä halua sulkea sitä pois, mutta pyrimme kohdistamaan katseen siihen, että Suomen rajojen sisäpuolella on kirjava joukko ihmisiä”, Honkanen selittää.

Myös Honkanen haastatteli projektiin osallistuneita.

Hän yllättyi siitä, kuinka haastateltavat eivät kokeneet olevansa uhreja kohtaamistaan vaikeuksista huolimatta.

Vaikka he ymmärsivätkin kokeneensa eriarvoisuutta, eivät he silti halunneet määrittää itseään ja omaa identiteettiään sen kautta. ”Ennakkoon minulla oli usein oletuksia siitä, mistä haastateltavan tarina tulisi muodostumaan, mutta ei

se aina mennytkään niin”, Honkanen kuvailee. Projektin aikana tuulettuivat stereotyyppiset käsitykset suomalaisten pessimistisestä perusluonteesta. Lehtosta pelotti etukäteen se, tulisiko hankkeesta masentava sadan tarinan itkugalleria. ”Olin olettanut kohtaavani haastattelutilanteissa melankolisia, vähäsanaisia ihmisiä. Todellisuus osoittautui aivan toiseksi: valtaosa haastatelluista suhtautui optimistisesti ja taistelutahtoisesti haasteisiinsa.”

Honkanen kertoo, että häntä itseään koskettivat haastateltavat, jotka kamppailivat köyhyyden kanssa tavalla tai toisella. Erityisesti häneen teki vaikutuksen vähävaraisesta perheestä tulevan 11-vuotiaan tytön tarina. ”Lapsille on ominaista innostua ja unelmoida. Tuntui

pahalta kuulla pienen punnitsevan mahdollisuuksiaan rahan kautta. Sitä toivoisi, että jokaisessa lapsessa kytevä potentiaali voitaisiin valjastaa parhaalla mahdollisella tavalla jo varhain.”

Samanarvoisten Suomi toimii Honkasen mukaan ennen kaikkea keskustelun avaajana. Kyseessä ei ole tyhjentävä selvitys siitä, mitä erilaisuus Suomessa on.

Honkanen huomauttaa, että näitä samoja teemoja on mahdollista käsitellä julkisuuden eri areenoilla: taiteessa, kulttuurissa ja politiikassa. Hän toivoo, että tämän joukon edustajat saavat äänensä kuuluviin tulevaisuudessakin.

Lehtonen puolestaan toivoo, että suomalainen kulttuuri olisi jatkossa avoimempi. ”Suomessa jaksetaan aina korostaa esimerkiksi hallinnon läpinäkyvyyttä, mutta henkilökohtaisissa asioissa voi vallita vaikenemisen kulttuuri: lapsia kasvatetaan usein häpeällä, mikä taas johtaa ennakkoluulojen syntyyn ja kyräilyyn. Todellisuudessa tunteiden ja kokemusten rehellinen jakaminen on avain inhimillisempään ilmapiiriin. Yksi haastatelluista sanoi mielestäni erityisen osuvasti: ’Kuten elämässä ilot moninkertaistuvat jakamalla, niin yhtä lailla surut pienenevät niistä puhumalla.”’

Samanarvoisten Suomi -projektiin ja henkilökuviin voi tutustua osoitteessa samanarvoistensuomi.fi. Projektia voi seurata myös sosiaalisessa mediassa: Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

TUTKAIN

13

14

TUTKAIN

ja miksi siitä puhutaan Lännen vääjäämättömästä luhistumisesta ovat iät ja ajat kirjoittaneet niin huippuasiantuntijat kuin oman elämänsä Nostradamukset. Ajatus on helppo kohdata ylimielisen torjuvasti, mutta tieto tunnetusti lisää tuskaa. Onko realistista ajatella, että yksi sivilisaatio olisi saanut maailman hyppysiinsä lopullisesti? Kolme ajattelijaa tuovat pöytään omat näkökulmansa kulttuuripiirimme nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

TEKSTI Janne Suutarinen KUVITUS Ada Kangas KUVAT Miikka Pirinen ja Mika Federley

TUTKAIN

15

Elina Kiiski Kataja Johtava asiantuntija, ennakointi, Sitra VTM 36 vuotta

T

ulevaisuusasiantuntija Elina Kiiski Kataja, mikä tekee länsimaasta länsimaan? ”Jos yksinkertaistetaan, länsimaita määrittelee ainakin kolme asiaa: juutalais-kristillinen uskontoperinne, roomalainen oikeus ja valistuksen ajan edistys-

tarina.”

Länsimaihin usein luetaan Euroopan, Yhdysvaltain ja Kanadan lisäksi myös siirtomaavallasta itsenäistyneitä valtiota kuten Australia ja Uusi-Seelanti.

Globalisoituvassa maailmassa voi olla hankala edes määritellä länsimaata, sillä eurooppalaista elämänmuotoa on viety ja tuotu lähes kaikkialle planeetallamme. Myös itse länsimainen elämäntapa uusiutuu alati. ”Valistuksen perinnettä tulkiten länsimaan käsite itsessään on joustava. Länsimainen eetos näkee demokratian ja demokraattiset oikeudet yleismaailmallisina asioina, jotka eivät ole pakastuneet vain syntyalueensa käyttöön. Demokratia myös mahdollistaa arvojen ja ihanteiden muutoksen”, Kiiski Kataja pohtii.

Pohjoinen ja verrattain itäinen Suomi on historiassa liitetty mielivaltaisesti niin itään kuin länteen.

Miksi Suomi luetaan länsimaaksi? ”Ensinnäkin jaamme suuren palan eurooppalaista uskonto- ja valtioperinnettä. Toisekseen olemme etenkin 90-luvulta lähtien hakeutuneet tietoisesti läntisiin piireihin. Kirsikka kakun päältä on toistaiseksi ottamatta, sillä Natoon ei olla menty.”

16

TUTKAIN

Paljon matkustaneen Kiiski Katajan kokemuksen mukaan etäisyys Suomesta vaikuttaa mielikuviin valtiostamme. Kaukana meitä pidetään selvästi pohjoismaisina, lähellä taas enemmän itäisinä. ”Luulen, että monet pohjoisista naapureistamme eivät ole pitäneet meitä vielä tällä vuosituhannellakaan länsimaana, vaan suorastaan slaavilaisena!”

VIMMAISESTA LÄHETYSTYÖSTÄ ja paikoin kiitollisestakin vastaanotosta huolimatta länsimaat eivät ole saaneet viestiään perille minään universaalina totuutena – historian loppu jäi kangastukseksi. Eurooppalaiset demokratian ja ihmisoikeuksien ihanteet on omaksuttu maailmalla usein valikoivasti. Normeista irtisanoudutaan toisinaan myös kotikentällä. ”Nationalismin trendi nousee, EU:n laajeneminen on pysähdyksissä ja Yhdysvallat vetäytyy itseensä. Tämän päivän ilmiöt puhuvat länsimaalaisuuden henkistä perintöä vastaan.”

Mikäli on taipuvainen ajautumaan yhteiskunnallisiin kahvipöytäkeskusteluihin, tietää, kuinka käsitteet mutkattomasti muotoutuvat käyttäjänsä tarpeisiin. Samoin on länsimaisuuden laita. ”Yleiseurooppalaisessa keskustelussa liberaalit ja kansallismieliset puolueet tulkitsevat lännen olemusta eri tavoin. Liberaalit ajattelevat, että länsimaisuuteen liittyy monikulttuurisuuden hyväksymisen periaate. Kansallismielisyys taas korostaa länsimaisuutta ulossulkevassa mielessä”, Kiiski Kataja kertoo.

LÄNSIMAISUUS SIIS kumpuaa antiikin Välimereltä ja porskuttaa mannermaisen valistuksen höyryillä. Missä kajastaa kulttuuripiirin huominen? ”Menemme ehkä kohti demokraattisen oikeusvaltion ihanteen suurempaa kukoistusta. Siihen meillä olisi välineet.”

Kiiski Kataja nostaa esiin sukupolvemme merkittävimmän teknologisen innovaation eli internetin. Verkossa jokaisella on pääsy tietoon ja puhevaltaan ilman portinvartijoita. Tiedonvälityksen vallankumous ei kuitenkaan tarkoita avoimuuden riemuvoittoa. ”Myös täysin päinvastainen, läntisen perinteen vastatrendinä nouseva tulevaisuus on mahdollinen. Autoritaarinen kehitys keskittää valtaa harvempien käsiin, ja tätä on nähty lähivuosina esimerkiksi Puolassa, Unkarissa ja Turkissa. Mihin vaaka kallistuu ja minkä tarinan historia tulee kertomaan, on iso arvoitus.”

MUIDEN MUASSA historioitsija Oswald Spengler, filosofi Georg von Wright ja taloustieteilijä Jegor Gaidar ovat kirjoittaneet länsimaiden vaarasta ajautua rappioon.

Kiiski Kataja tunnustaa, ettei ole rappiokertomusten ylin ystävä, vaikka niistä onkin hyötyä historiallisten kehityskulkujen hahmottamiseen. Menneisyydestä on syytä oppia, mutta sieltä on aiheetonta ja jopa vaarallista vetää suoria rinnastuksia nykyisyyteen. Pessimismiin ei ainakaan tule velloutua. ”Tulevaisuustyötä tehdessä utopiat ja dystopiat ovat jatkuvasti läsnä. Yleensä täytyy luovia

“Civilization is a movement and not a condition, a voyage and not a harbor.”

ARNOLD J. TOYNBEE (1958)

niiden välistä.”

Miksi länsimaiden rappiosta sitten puhutaan ja mitä sillä tarkoitetaan? ”Länsimaiden pohjakosketus koettiin silloin, kun maailma ajautui viime vuosisadalla sotaan. Jos kerran valistuksen ajatuksista päädyttiin tuohon, voi kehitystä kutsua rappioksi. Vaikka tuoreet sukupolvet pitävät länttä itsestäänselvästi vakaana, elämme merkittävien kysymysmerkkien äärellä.”

Poliittinen puhe velkaantumisen estämisen ja kilpailukyvyn edistämisen ympärillä tekevät fossiilikapitalismin suitsimisen hankalaksi. Teknologinen muutosaalto laittaa työmarkkinat uuteen uskoon. Globalisaatio tuo vaurautta, mutta samalla vie päätösvaltaa kansalaisen ulottumattomiin. Mantereelta toiselle liikkuvat väestöt sekoittavat valtioiden poliittista pakkaa. Euroopan väestö vanhenee ja vähenee. Ilmasto muuttuu ja luonnonvaroja ylikäytetään. Piruja seinillä riittää. ”Keskeisin muutosvoima on kiihtyvä maailmankauppa. Globalisaatio on tuonut länsimaille verrattomia taloudellisia hyötyjä, mutta myös uhkatekijöitä ja tyytymättömyyttä. Demokratiassa ei voida kieltää ihmisiä siltä tuntemukselta, että jokin on ei-toivottavaa. On myös naiivia ajatella, että esimerkiksi kulttuurien sekoittuminen on ongelmatonta – onnistuminen vaatii selkeitä visioita ja määrätietoista politiikkaa.”

ONKO GLOBALISAATION syleilylle mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa? ”Jos rajat lyödään kiinni ja protektionismi päälle, ei voida poimia rusinoita pullasta. Toisaalta sulkeutuminen voi parantaa valtion demokraattista legitimiteettiä, mutta päättäjillä voisi olla kova työ selittää elintason lasku.

Trendi kertoo, että kansallisvaltiot eivät ole valmiita ylikansalliseen demokratiaan, mutta toisaalta elintasostakaan ei haluta tinkiä”, Kiiski Kataja toteaa.

Koko maailman suurimmiksi haasteiksi tulevaisuusasiantuntija nostaa ilmastonmuutoksen ja luonnonresurssien ylikäytön. Euroopalla on lisäksi oma mantereen mittainen haasteensa: Afrikka. ”Markkinoita ja väyliä tulisi avata niin, että Afrikan positiiviseen kehitykseen investoiminen helpottuu. Vaikka Euroopalla on ollut edellisen pakolaiskriisin kanssa kädet todella täynnä, ei pitkän tähtäimen Afrikka-suunnitelmaa ole laadittu. On myös meidän intressimme, että Afrikan elintaso ja houkuttelevuus kasvaa. Politiikan teossa on kyettävä koko ihmiskunnan kokoisiin visioihin.”

TULEVAISUUSASIANTUNTIJAN MUKAAN avaintekijä on poliittisten visioiden luominen tähän päivään. Realiteetit iskevät kasvoille, jos ripustaudutaan eilisen teeseihin. Kiiski Kataja näkee, että Euroopan valtioilla on paljon kapasiteettia haasteiden ratkomiseen. ”Tulevaisuus tapahtuu nyt, ja nyt on hetki ajatella rohkeasti pitkälle. Jos vanhat reseptit menestykseen eivät toimi, on mietittävä mistä pitää luopua ja mikä olisi tässä ajassa aitoa edistystä.”

TUTKAIN

17

V

enäjän tutkimuksen emeritusprofessori ja historioitsija Timo Vihavainen ei kiikaroi länsimaiden tulevaisuuteen ruusunpunaisin linssein. Vihavainen esittää erään huolenaiheistaan kirjansa Länsimaiden tuho (Otava, 2009) johdannossa: ”On syntymässä monikulttuurinen länsi, jossa niin sanottu länsimainen kulttuuri ei suinkaan tule olemaan kaikki itseensä sulattava edistyvän kehityksen korkein aste, vaan väistyvä instituutio, joka jo nyt on puolustuskannalla omissa asemamaissaan. ”Mitä on ajatuksen taustalla?” ”Euroopassa on vanhaan tapaan ajateltu, että eurooppalaiset arvot ovat kaikkia muita niin paljon kehittyneempiä, että ne ilman muuta omaksutaan mantereelle tultaessa. Ajattelemme, että meillä on moraalinen ylivoima. Se ei ole tainnut enää oikein toimia.”

VIHAVAINEN LÖYTÄÄ läntisen kulttuuriperinteen juuret antiikista ja valistuksen ajasta. Länsimaisuus ei ole puhtaasti maantieteellinen käsite, vaan laajentunut Euroopan viemänä ilmansuuntaan jos toiseen. Länsimainen kulttuuri on leviämisensä aikoihin herättänyt maailmalla suurta ihastusta, mutta hohto on ollut jo kauan hiipumaan päin, Vihavainen tuumaa. ”Länttä matkivat kaikki, jotka siihen kykenivät – melkoisen hyvälläkin menestyksellä. Näyttää kuitenkin siltä, että Eurooppa ei enää kulttuurillisesti tuota erityisemmin mitään matkimisen halua herättävää.

Esimerkiksi 1800-luvulla sivistyksen kelkkaan hypänneet maat ottivat omakseen eurooppalaisen käyttäytymisnormiston. Nykyään taas on muotia aggressiivinen oman, jopa primitiivisenkin, kulttuurin korostaminen erottautumisen vuoksi, vaikka samaan aikaan haluttaisiin asua lännessä.”

Historioitsija näkee länsimaisen kulttuurin olevan niin heikoissa kantimissa, ettei sitä oteta kovin vakavasti edes lännessä. Ennen kulttuurin side kansallisiin mytologioihin ja suurmiehiin oli luja, ja sitä pidettiin suorastaan pyhänä. Vihavaisen mukaan kulttuuri on joutunut markkinalogiikan panttivangiksi. ”Taloustieteen termi Greshamin laki tarkoittaa sitä, että keinotekoisesti yliarvostettu valuutta ajaa vanhan pois kierrosta. Menestystä mitataan rahalla ja arvostus tienataan best-sellereillä.

Myyvin viihde viritetään niin matalalle tasolle, että sen ymmärtää mahdollisimman moni.”

Onko tämä esimerkki paljon puhutusta länsimaisesta rappiosta? ”Rappiota on historian saatossa ollut aina, eri valtioilla ja eri kulttuureissa. Usein rappion käsite on ymmärretty vanhojen idealisoitujen tapojen korvaamisena mukavuudella ja moraalittomuudella. Tämä oli monen roomalaisen historioitsijan ajatus.”

HISTORIALLISIIN RAPPIOKERTOMUKSIIN on liittynyt väestön kasvun hidastuminen ja talouden puhdin menetys. Niiden pohjalta olisi houkuttelevaa vetää rinnastus nykypäivän Eurooppaan. Vihavainen ei tyrmää moisen analogian muodostamista ja nostaa esimerkeiksi historianfilosofi-

18

TUTKAIN

”Optimismi on pelkuruutta.”

OSWALD SPENGLER, IHMINEN JA TEKNIIKKA (1931)

an klassikot Oswald Spenglerin ja Arnold J. Toynbeen, jotka teorisoivat kulttuurien ja sivilisaatioiden elinkaaria. ”Rappion tie näyttää aika selvältä. Kun kansa lakkaa uusiutumasta, on ihan alkeismatemaattinen työ vakuuttua, että tietyllä ajanjaksolla se myös häviää. Länsimaiden rappiosta puhutaan siksi, että ihmiset huomaavat sen ympärillään. ” Euroopan kantaväestöihin pesiytynyt heikko synty-

”Rappiota on historian saatossa ollut aina, eri valtioilla ja eri kulttuureissa.”

vyys on Vihavaisen mukaan ongelman ydin. Hän esittää, että naisten kouluttautuminen ja töihinmeno korreloivat syntyvyyden laskun kanssa, mutta uskonnolliset kansat säilyttävät paremmin hedelmällisyytensä. ”Sama prosessi tapahtuu kaikkialla, mutta länsimaat ovat siinä sata vuotta edellä.”

Voiko rappiopuheen sytykkeenä olla se, että länsimaisen hegemonian katoamisesta ollaan huolissaan?

Ilman muuta, sanoo Vihavainen.

ERÄS MENNEEN vuoden muotitermeistä on demokratian kriisi, joka on monessa yhteydessä liitetty Puolan ja Unkarin EU-normeja tiukempaan poliittiseen linjaan esimerkiksi maahanmuuttoa kohtaan. Vihavainen näkee demokratian kriisin toisaalla. ”Sanoisin, että demokratia kriisiytyy silloin, kun kansa lakkaa uskomasta siihen ajatukseen, että omia etujaan voi ajaa demokratia puitteissa. En tiedä onko kriisi niinkään Itä-Euroopassa, vaan se tuntuu olevan lännessä.

Euroopassa on aika merkittäviä puolueita, jotka haluttaisiin jättää pois yhteisistä pöydistä. Saa nähdä, milloin valtiojohdot joutuvat ottamaan huomioon verraten vahvan kansalaismielipiteen, joka on jyrkästikin eri mieltä monesta asiasta.”

Kotimaisten kansallismielisten lisäksi Vihavainen mainitsee länsinaapurimme ruotsidemokraatit, joiden kannatusta ei haluttaisi lainkaan tunnustaa. Samoin on laita melko tuoreen saksalaisen AfD:n (Alternative für Deutschland), joka nousi parlamenttivaaleissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. ”Saksalla on sellainen trauma, että he eivät tahdo uskoa, että demokratian voi jättää kansalle.”

VIHAVAINEN EI vastusta globalisaatiota, sillä tavaroiden ja ihmisten liikkumisen vapaus parantaa verrattomasti koko maailman taloudellista hyvinvointia ja tuotantoa.

Globalismi on asia erikseen. ”Globalismi on ideologia, jonka mukaan maapalloistumista tulee kaikin keinoin vauhdittaa eikä haittavaikutuksiakaan saa vastustaa, sillä asia on niin pyhä. Vapaan liikkuvuuden edistäminen on ymmärrettävää, mutta jos sen annetaan tuhota paikallisia yhteisöjä ja ihmisryhmiä, on ideologia vaarallinen.

Jos ihmisten elämästä tulee tarkoituksetonta, ei kysymys ole vain rahasta vaan paljon enemmästä”, Vihavainen jyrähtää.

Jos globalismin aatejärjestelmä on uhka myös länsimaiselle kulttuurille, pitäisikö sitä pyrkiä säilyttämään? ”Totta kai. Jokainen järkevä yksilö, joka on kiinnostunut itsestään ja olemassaolostaan, määrää tietyn pisteen sille, missä määrin hänen oma tonttinsa pysyy koskemattomana.”

Maahanmuuton määrälle ja laadulle asetettavat rajat ovat Vihavaisen mielestä keskeinen asia kulttuurisessa itsesäilytyksessä. Emeritusprofessori on huolissaan siitä, että poliitikot eivät tunnu haluavan ajatella seuraavia vaaleja pidemmälle saati käsitellä pitkän tähtäimen suunnitelmia, kuten maahanmuuton selkeitä enimmäismääriä. Vihavainen uskoo, että Afrikasta virtaa ihmisiä Eurooppaan niin kauan kuin elintasoero on olemassa. ”Missä vaiheessa todetaan, että enempää ei mahdu?

Milloin muuttovirran vähentäminen on vielä mahdollista? Pitäisikö ovet sulkea vasta sitten, kun enemmistö on maahanmuuttajia? Terve järki kertoo jo nyt, mitä pitäisi tehdä”, Vihavainen täräyttää.

Timo Vihavainen Emeritusprofessori, Venäjän tutkimus FT 70 vuotta TUTKAIN

19

Heikki Mikkeli Professori, yleinen historia, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta FT, VTM 58 vuotta

H

elsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan yleisen historian professori Heikki Mikkeli suhtautuu varauksella historiallisten rinnastusten tekemiseen.

Sivilisaatioiden elinkaaret eivät noudata mitään spengleriläisiä syklejä, vaan kehitys tapahtuu aina oman aikansa ja paikkansa säännöin.

Ajatusleikkinä historiallisten kehien pyöritteleminen on kuitenkin suotavaa. ”Historia ei ole yksi lineaarinen kehityskertomus. Kysymys on aina näkökulmasta: totuudet ovat kulttuurisidonnaisia.”

Mikkeli edustaa konstruktionistista tieteenkäsitystä, joka kieltää ylihistorialliset ja ylipaikalliset käsitteet.

Myös käsitys länsimaalaisuudesta asettuu kyseenalaiseksi. ”Suhtaudun kriittisesti essentialistiseen määritelmään länsimaista. Ei ole olemassa länsimaisuutta, joka pätee ajasta ja paikasta riippumatta. Länsimaiden erottaminen muusta maailmasta ei ole välttämättä mahdollista tai edes tarpeen”, Mikkeli arvioi.

Jotainhan länsimaisuuden täytyy kuitenkin tarkoittaa, koska termiä käytetään. Mikä on länsimaisuuden virka puheessa? ”On kiinnostavaa, mihin länsimaisuuden käsitettä tarvitaan ja mihin sitä käytetään. Kärjistetysti sillä ylläpidetään eurooppalaisen, valkoisen ja maskuliinisen ihmisen hegemoniaa maailmassa. Kyse on vallasta ja sen jaosta globaalilla kentällä.”

ASIAN YTIMESTÄ paljastuu Eurooppa, missä läntisyyden ajatus syntyi ja mistä se siirtomaa-ajan myötä levisi maail-

20

TUTKAIN

Nyt teemme sitä työtä, jossa meitä opetetaan elämään globaalisti muiden ihmisten kanssa. malle. Lännen keskeisestä perinnöstä Mikkeli on omassa opetuksessaan nostanut esiin kristinuskon, roomalaisen lain ja valistuksen rationalistisen ajattelun. ”Viime kädessä länsimaisuus on laajentunutta eurooppalaisuutta.

Muiden identiteettien tapaan se ei ole seinään hakattu määritelmä, vaan etenee jatkuvassa muutostilassa.”

Kreikkalainen filosofi Herakleitos lausui, että ainut muuttumaton asia on muutos. Mihin länsimaisuuden käsite sitten on matkalla? ”Hyvä kysymys: mitä sillä jatkossa tehdään? Uskon, että sillä pyritään säilyttämään poliittista, taloudellista ja osin kulttuurista ylivaltaa. Kun katsoo nykypäivän globaalia tilannetta, on selvää, että vähitellen muut maanosat ovat ottamassa tuota jalansijaa itselleen.”

MIKKELI NÄKEE, että puhe länsimaiden rappiosta pohjautuu huoleen valta-aseman menettämisestä. Hän nostaa esiin skotlantilaisen tietokirjailija Niall Fergusonin, joka teoksessaan Sivilisaatio: Me ja muut esittelee tukun tekijöitä, joilla länsimaat ottivat niskalenkin maapallosta. Protestanttinen työetiikka, omistusoikeuden kunnioittaminen, kilpailu, luonnontieteet ja lääketiede loivat pohjan lännen puolivuosituhannelle, jonka päättymistä Ferguson pitää uhkakuvana. Mikkeli ei jaa samaa huolta.

”Fergusonin historiallinen analyysi on pätevä, mutta jos globaalin hallinnan ajatellaan kuuluvan länsimaille, mennään valtapolitiikan puolelle. Niin sanotun kolmannen maailman nousun myötä hallinnan tasapaino muuttuu. Se ei ole mielestäni ongelma.”

Harvapa luovuttaa valta-asemansa riemu rinnassaan: ei liene erikoista, että länsimaat haluavat pitää otteensa kahvalla? ”Ei se kummallista ole. Vaikka kolonialismin ja imperialismin ajat ovat takana, eivät riippuvuussuhteet ole radikaalisti muuttuneet. IMF:n kaltaiset toimijat säätelevät pitkälle niitä olosuhteita, joissa maailman valtiot joutuvat elämään.”

Näin ollen länsimailla on Mikkelin näkökulmasta tiettyjä vastuita maailman areenalla. Länsi on tehnyt paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. ”Siirtomaa-ajoilla on suuri merkitys. On vaikea vetää suoria kausaalisia linjoja siitä, mikä on vaikuttanut mihinkin, mutta jossain määrin vastuu menneisyyden teoista ja harjoitetusta hallinnosta on kannettava.”

MIKKELI EI usko, että lännen hegemonia missään nimessä jatkuisi historiassa loputtomiin. Globalisaation kiihdyttämä vapaa liike yhdenmukaistaa maapallon kulttuureita, mikä sekin tekee länsimaisuuden tiukasta määrittelemisestä tulevaisuudessa hankalaa. Samalla globalisaatio uhkaa alkuperäiskulttuurien säilymistä. ”Pienille kulttuurialueille ja kielille globalisaatio on aito uhka. Jos ei suostu jakamaan ison maailman arvoja ja sopeutumaan, tulee vastaan ongelmia. Oman kulttuurin arvossapito ja säilyttäminen ei ole kuitenkaan paha asia. Jos tämä kääntyy muiden kulttuurien piirteiden demonisoimiseen ja rasismiin, on se tuomittavaa.”

PUHEESEEN EUROOPAN rappiosta nousee aika ajoin tunteita

herättävä käsite islamisaatio, jolla tarkoitetaan yhteiskunnan siirtymää kohti islamia ja sen pohjalta rakentuvaa sosio-poliittista järjestelmää. Viime vuosisadalla tuollainen käännös on tapahtunut ainakin Pakistanissa, Iranissa, Malesiassa, Sudanissa ja Algeriassa. Euroopan muslimiväestön kasvu on nostattanut puhetta siitä, onko vastaava kehitys mahdollista vanhalla mantereella. Mikkelin mielestä puheissa ei ole paljonkaan mieltä. ”Nyt on käynnissä samanlainen väestöjen kohtaamisen prosessi kuin mitä esimerkiksi Britanniassa tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. 1950–60-luvuilla brittien tuli sopeutua siirtomaista muuttaviin ihmisiin ja siihen, että väestö on heterogeeninen. Nyt teemme sitä työtä, jossa meitä opetetaan elämään globaalisti muiden ihmisten kanssa. Emme voi kääntää kelloa taaksepäin ja palata sinne 50-luvun onnelaan, jossa kävellään heinänkorsi suussa pellon laidassa, jonne aina aurinko paistaa.”

Onko islamisaatio Euroopassa siis mahdollinen skenaario? ”On se mahdollista. En kuitenkaan käyttäisi sanaa islamisaatio. Kulttuurien sekoittuminen ja hybridisoituminen on mielestäni normaali prosessi, joka ei sinänsä ole uhka. Ei pidä kieltää, etteikö ääri-ilmiöitä olisi – niihin pitää varautua ja niiltä suojautua. Jos ajatellaan terrorismia laajemmassa mittakaavassa, ei tämä aika ole Euroopan historiassa poikkeuksellinen. Meillä on edellisinä vuosikymmeninä ollut ihan kotoperäistä terrorismia.”

MIKKELI HALUAA varoittaa yhteiskunnallisten kehityslinjojen hahmottelijoita essentialisoinnista. Käsitteisiin ei pitäisi ladata minkäänlaista järkähtämätöntä olemusta, sillä muuten syntyy päättömiä historiallisia yleistyksiä. ”Aina on pelissä eri toimijat, henkilöt, maat, paikat ja tilanteet.

Ne täytyy purkaa ja määrittää tapauskohtaisesti”, Mikkeli summaa.

“The West may collapse very suddenly.

Complex civilizations do that, because they operate, most of the time, on the edge of chaos.”

NIALL FERGUSON (2011)

TUTKAIN

21

”Sinulla on tänään kuusi tapahtumaa” Taas on tullut Facebookissa klikkailtua ”kiinnostunut” sen suurempia miettimättä. Avaan Facebookin kalenterin ja tutkin tarkemmin, mitkä tapahtumat ovat muutamia päiviä tai viikkoja aiemmin tuntuneet kiinnostavilta. En kai sentään ole painanut ”osallistuu”?

TEKSTI Roosa Rantala KUVAT Roosa Rantala KUVITUS Milla Pesonen

22

TUTKAIN

F

acebook-algoritmit esittelevät feedissäni tapahtumia sen perusteella, mistä olen ollut kiinnostunut aiemmin, mistä kaverini ovat kiinnostuneet tai mikä profiloinnin perusteella osuu kohderyhmääni. Usein tapahtumat järjestetään muutaman kilometrin säteellä kotoani tai paikassa, jossa olen aiemmin vieraillut. Facebook tuntuu tietävän yhtä ja toista kulttuurinnälästäni ja siitä, mikä minulle erityisen mieluisasti maistuu. Jos kahden kilometrin säteellä järjestetään koko perheen urbaani katujuhla, jossa esiintyy indie-bändejä ja ruokaa tarjoillaan rekoista, olen varmasti ”kiinnostunut” – harvemmin lupaudun osallistumaan. Tunnen tästä jonkintasoista syyllisyyttä.

Annan usein ymmärtää osallistuvani, mutta sitten tulee jotakin muuta. Klikkaanko tsempiksi olevani kiinnostunut – kiva, kun järjestätte tämän tapahtuman – vai ehkäpä vaikuttaakseni aktiiviselta kaupunkikulttuurin kuluttajalta? Ja jos niin, onhan kaltaisiani muitakin?

Kaksi viikonloppua, julmettu määrä kilpailevia tapahtumia. Aloitan karsinnan. Voisin osallistua tapahtumiin, joissa en muuten kävisi. Toisaalta jos haluan käyttää omaa kokemuspohjaani tapahtumien arvioimiseen, on syytä pysyä omassa viitekehyksessäni ja kohderyhmässäni. Jos tapahtumassa on tarjolla ruokaa, se pääsee jatkoon. Musiikista plussaa. Tapahtuman täytyy olla lapsiystävällinen, koska mukanani seuraa 3-vuotias kulttuurin suurkuluttaja.

KILPAILEVIA TAPAHTUMIA on useita: voisin siivota Helsingin rantoja tuttujen tai tuntemattomien kanssa, osallistua kävelyfestivaalien kävelyille tai vaikkapa hankkia vähän rakkautta ja anarkiaa elämään ja käydä elokuvissa.

Päädyn tapahtumiin, joita voisi luonnehtia kaupunkikulttuuriksi: osallistun testin ensimmäisen viikonlopun aikana Helsinki Design Week:in lastentapahtumaan ja hävikkiruokafestivaaleille, seuraavana viikonloppuna vuorossa on vierailu öljysäiliöön.

Viidettä kertaa järjestetty Helsinki Design Weekin lastentapahtuma on kaksipäiväinen. Ensimmäisen tapahtumapäivän aamuna osallistujiksi on ilmoittautunut 381 henkilöä, kiinnostuneita on reippaat 3,9 tuhatta. Tapahtumaa on jaettu 174 kertaa. Epäsuhta kiinnostuneiden ja osallistuvien välillä on melkoinen, siitäkin huolimatta, että ihmisten suunnitelmat tuppaavat muuttumaan. Tapahtuman järjestäjät pysyvät, kaikkien somemarkkinoinnin sääntöjen mukaisesti, jatkuvasti aktiivisena tapahtuman ajan. On ihmisiä, on kaikenlaista askartelua ja ilmapalloja, on musiikkia ja ruokaa. Aurinko paistaa ja tapahtuman sijainti on melko keskeinen. Parkkipaikoista tulee olemaan pulaa: seuraavana päivänä 683 on ilmoittanut osallistuvansa ja yli 4,3 tuhatta on kiinnostunut.

HÄVIKKIRUOKALOUNAS MAISTUISI monelle. 381 osallistuu, 3,9 tuhatta on kiinnostunut ja tapahtumaa on jaettu 173 kertaa. Pöytää ei tarvitse odottaa kauan. Kolmen hengen seurueeni istutetaan ennestään tuntemattoman opiskelijapojan seuraan. Päivän päätteeksi yksipäiväinen ruokafestivaali on tapahtumasivun mukaan kerännyt 420 osallistujaa. Hävikkimenun tuotto, 2208,55 euroa, menee Itämeren suojeluun. Osallistujia oli ohjeistettu maksamaan lounaasta 10 euroa aikuiselta ja alle 10-vuotiaat lapset saivat ruoan ilmaiseksi, joten syöjiä oli lopulta ehkä noin kolmisensataa lapset mukaan lukien.

Viimeisenä vuorossa on Öljysäiliö 468:n kolmena viikonloppuna järjestettävät avoimet ovet. Tätä kirjoittaessa 1,9 tuhatta aikoi osallistua ja 14 tuhatta oli kiinnostunut. Ihmisiä ja autoja oli paljon jo ensimmäisenä tapahtumailtana, jolloin valotaideteoksen valot harmillisesti olivat ainakin osittain rikki. Säiliö ei hohtanut valkoisena ja punaisena vielä seuraavanakaan iltana, sillä teknistä ongelmaa ei ollut saatu korjattua. Tämä kirvoitti tapahtumasivulle lievää someraivoa – tapahtumaan oli ajeltu satojen kilometrien päästä. Omasta mielestäni tosin TUTKAIN

23

TAPAHTUMAKIERROS OSOITTI OSITTAIN todeksi ennakkoaavistukseni. Kun kiinnostuneiden määrä liikkuu useissa tuhansissa, on tapahtumalle ominaista, että se on järjestetty useampana vuotena peräkkäin, on ainakin osittain ilmainen ja mahdollisesti kestää useamman päivän.

Hyvin todennäköistä on myös, että tapahtumaan todella osallistuu useampi sata ihmistä. Uusien tapahtumien kohdalla Facebookiin nojaava mainostaminen voinee olla karumpaa, jollei markkinointi saa potkua muista kanavista tai tapahtuma ole tarkoitettu Facebook-aktiiviselle kohderyhmälle. Sitten on vielä tekijät, joihin ei voi vaikuttaa, kuten sää ja kilpailevat tapahtumat.

Miten ihmeessä kävijämäärää pystyisi arvioimaan?

Miksi tapahtumien kiitosteksteissä ei lue ”kävijämäärä yllätti järjestäjät”? Syyllisyyteni kepeästi klikkailluista ”kiinnostuksista” kasvaa.

SAAN OSITTAISEN SYNNINPÄÄSTÖN Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dosentti Janne Matikaiselta. Kun tapahtuman jakaa ja kutsun esittää tuttu, vastaanottajat saattavat kokea velvollisuudeksi vastata

myöntävästi. Kvantitatiivisesta lomaketutkimuksesta tuttu myöntyvyyden ilmiö, jossa ihmiset vastaavat kysymyksiin mieluummin myönteisesti kuin kielteisesti, soveltunee myös Facebook-tapahtumiin. On mukavampi klikata ”kiinnostunut” tai ”osallistuu” kuin ohittaa tapahtuma kokonaan. ”Kiinnostunut”-vaihtoehdossa on positiivinen vire. Sillä voi ikään kuin peukuttaa, vaikka ei olisi aikomustakaan osallistua. Ilahdun. Olenkin positiivinen peukuttelija, joka markkinoi tuttujen ja tuntemattomien tapahtumia.

Mutta sitten Matikainen jatkaa pohdintaa. Ilmiö voitanee liittää myös kevytosallistumiseen, siis eräänlaiseen sitoutumiskammoon. On tärkeää olla osallisena jossakin, mutta ei liiaksi. Etäisyyden pitäminen on turvallista ja liiallinen läheisyys vaarallista ja tämä voi heijastua esimerkiksi ystävyyssuhteisiin. Voi olla helpompaa pitää yhteyttä netissä kuin tavata henkilökohtaisesti. Yksi sähköposti dosentille, ja hän näki lävitseni. Avaan puhelimen, sovin aamiaistapaamisen ystävän kanssa ja painan kolme kertaa Facebookin tapahtumasivuilla ”osallistun”.

26

TUTKAIN

10 ja 1

keinoa

yliopiston spartalaistamiseen Yhteiskuntahimmeleiden ja kiky-kakkaroiden aikakaudella on vuosi vuodelta työläämpää pitää tuottavuutensa hyväksyttävällä tasolla. Suuri huoli purkautuu suurina ajatuksina, joista opinahjomme on syytä ottaa päättäväinen koppi. Jaakko Muilu kylvää armottoman totuuden siemenen keskelle hurmaavan hurmeista kisaa kohti menestystä.

TEKSTI Jaakko Muilu KUVITUS Janne Suutarinen

TUTKAIN

27

K

oulutusleikkauksista ja Ison pyörän pyörähtämisestä johtuvat muutoksen tuulet yliopistolla ovat aiheuttaneet niin opiskelijoissa kuin henkilökunnassa hämmentäviä, kärjistettyjä ja virheellisiin johtopäätöksiin perustuvia reaktioita. Niin maamme hallitus kuin yliopistomme johto yrittävät parhaansa mukaan sopeuttaa yhteisen tiedeyhteisömme paremmin uusliberalistiseen, taloudellisen voiton maksimointiin perustuvaan markkinaehtoistuvaan yhteiskuntaamme karsien turhat ja kannattamattomat oppialat. Opiskelijat jaksavat samalla valittaa pienistä nyanssiasioista haikaillen vanhoja, menneitä aikoja.

Koska muutos on itseisarvo ja koulutusleikkaukset sekä opintouudistus ovat toteutettu pakon edessä täysin vailla minkäänlaisia vaihtoehtoja, on kapinointi tai rationaalisen keskustelun käyminen asiasta sisyfoksen työtä. Ratio, totuus ja Platoninkin kalpeaksi jättävä idea-oppi ovat syöksyneet itse kaikkivaltiaamme, Jeesuksen modernin inkarnaation, rehtori Jukka Kolan suusta. Vastarinta on turhaa, sillä vastataistelijat ovat jo normatiivisesti väärässä ja teologisesti tuomittu ikuiseen kadotukseen.

On sopeuduttava, ja ihminenhän on aivan ilmiömäinen sopeutuja. Itse asiassa sopeutuminen ei riitä. Osoitankin avoimen kirjeen rehtori Jukka Kolalle sekä Helsingin yliopiston muulle johdolle.

Nykyiset toimet ovat täysin riittämättömiä takaamaan yliopistomme asema Shanghain listan kärkisijoilla sekä ajamaan yhteiskuntamme varoilla loisivat laiskat sosiaalitieilijät, villapaidoissa hihhuloivat kehitysmaatutkijat, dogmaattiset teologit sekä instrumentaalisesti täysin käyttökelvottomat humanistit parempiin elämänvalintoihin.

On aika käynnistää todelliset yliopistotalkoot.

Saanen vapaudettomana, vahvuuteni ja loistavat uranäkymäni tiedostavana, opintoputkea fundamentalistin lailla noudattavana opiskelijana esittää teesini: 10 ja 1 keinoa yliopiston tehostamiseen. On aika luoda maskuliinisen spartalainen, pöhinään ja innovaatioihin perustuva kulttuuri, josta kapinan siemenet on tuhottu ja tie kohti menestyjien kampusta on viitoitettu.

1. Lakkautetaan loputkin taloudellisesti kannattamattomat oppialat.

Huhtikuussa 2016 onnistuimme irtisanomaan humanistisen tiedekunnan molemmat musiikin teorian lehtorit sekä Japanin kielen ja kulttuurin professorin. Oikein.

Musiikinopettajan tehtävä oli muinaisjäänne Turun akatemian ajoilta, jota oltiin ylläpidetty puhtaasti kulttuurihistoriallisista syistä johtuen 376 vuotta. Siis 376 vuotta liikaa. Tätä linjaa on jatkettava ja ehdotankin leikkurin iskevän seuraavaksi esimerkiksi filosofeihin, sosiologeihin, estetiikkoihin sekä muihin lähinnä kapakkapöydissä ja Kelan luukulla meritoituneihin oppialoihin.

2. Muutetaan valintakoemenettely puhtaasti ylioppilastutkintoperusteiseksi ja mahdollistetaan hakeminen vain abikeväänä.

Ensikertalaiskiintiöt olivat hyvä alku alanvaihtojen ja sitä kautta makrotaloudellisesti negatiivisten vuosien vähentämiseen. Maksimoidaksemme kansantaloudellisen hyödyn ehdottaisin kuitenkin valintamenettelyä muutettavaksi niin, että korkeakouluihin on mahdollista hakea vain ja ainoastaan ylioppilastutkintotodistuksella välittömästi ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Jos lukeminen ei ole abikeväänä napannut tai siihen ei ole esimerkiksi hankalien elämäntilanteiden takia ollut mahdollisuutta, ei näillä ihmisillä myöskään ole sijaa meidän yliopistossamme. Syntyminen esimerkiksi sosioekonomisesti vulgaarisiin perheisiin tai alkoholistin lapsiksi on oma, tiedostettu ja rationaalisesti tehty valinta.

3. Lopetetaan loputkin valinnaiset opinnot ja

kielletään tutkintoon kuulumattomat opinnot.

Isossa pyörässä otettiin askel oikeaan suuntaan, kun tutkintoon kuulumattomien opintojen osuutta vähennettiin ja valmistumista haittaavien ylimääräisten opintopisteiden keräämistä hankaloitettiin. Se ei kuitenkaan riitä. Ne

Muistakaa: joka viides opintopiste tienataan aina yliopistolle.

huom!

28

TUTKAIN

Nykyiset toimet ovat täysin riittämättömiä takaamaan yliopistomme asema Shanghain listan kärkisijoilla.

on lopetettava kokonaan. Jokainen vain itseisarvollisesti suoritettu opintopiste on pois talouskasvusta, jokainen turha kurssi tehdyistä työtunneista.

4. Ehdotetaan kansaneläkelaitokselle opintotuen lakkauttamista.

Opiskelijoille jaettava täysin käsittämätön, holtiton ja ay-liikkeen edunvalvontapolitiikalta tuoksahtava opintotuki on yksi pahimpia laiskuuden ylläpitäjiä. Yhdysvaltojen, tuon vapauden ja liberalismin luvatun maan, rauhan ja rakkauden esitaistelijana meritoituneen entisen presidentin George W. Bushin retoriikkaa lainatakseni: opintotuki kuuluu pahan akseliin.

5. Tuodaan riittävän korkeat lukukausimaksut yliopistoille.

Metodeista yksi keskeisimmistä ja tehokkaimmista. Takaa tutkitusti muun muassa taloudellisen eriarvoisuuden kasvun, luokkajaon syventymisen, pahoinvoinnin kasaantumisen sekä koulutuksen periytyvyyden lisääntymisen.

Uhrauksia, joita on Shanghain listauksen takia tehtävä.

Oletko sinä valmis talkoisiin? Minä ainakin olen.

6. Otetaan kaikkien kurssien kohdalla 100% läsnäolopakko käyttöön.

Ison pyörän myötä läsnäolopakkoja on lisätty esimerkiksi monien johdantokurssien kohdalla lisätty. Loistavaa, mutta täysin riittämätöntä. Jokaisella kurssilla on oltava täydellinen, totaalinen ja 100% läsnäolopakko. Näin karsimme loputkin alaluokkaisen perhetaustan, huonon aikataulutuskyvyn sekä heikon vastustuskyvyn omaavat loiset pois meidän paremman aineksen joukosta.

7. Lopetetaan akateeminen vapaus kokonaan.

Menneiden aikojen jäänne, josta on viimein aika luopua.

Yksi suurimpia valmistumisaikojen pitkittämisen syitä sekä ehdoton kapinapesäkkeiden synnyttyjä. Vapaus kuuluu 1960-luvun likaiseen hippiliikkeeseen sekä yhteiskunnasta syrjäytyneiden, puita Intiassa halaavien köyhien ja siksi erittäin onnettomien nomadien keskuuteen.

8. Myönnetään opinto-oikeus ensisijaisesti vain kandidaatin tutkintoon.

Työelämä ei tarvitse maistereita. Työelämä tarvitsee tekijöitä. Yliopisto ei tarvitse lorvijoita, yliopisto tarvitsee suorittajia. Valtiontalous ei tarvitse kouluttautumista, valtiontalous tarvitsee talouskasvua. Ylikouluttautuminen on yksi yhteiskuntamme suurimmista riesoista, eikä koulutuksen ja hyvinvoinnin välille ole ikinä löydetty minkäänasteista kausaalisuhdetta.

9. Rajataan opinto-oikeus 3 + 2 vuotiseksi ilman mitään poikkeuksia.

Ainoa oikea ratkaisu valmistumisaikojen tiukentamiseksi.

Jos äitisi sattuu kuolemaan, isän lompakosta ei irtoakaan tarpeeksi rahaa ja on tehtävä ylitöitä, saat lapsen tai muuten vain pohdit tuliko sittenkään valittua oikea ala, et kuulu meidän, tehokkuuta vaalivien huippuyksilöiden joukkoon.

10. Lakkautetaan yliopiston autonominen asema.

Aivan liian kauan yliopistolla ovat huolettomat humanistit sekä kaiken maailman dosentit päässeet pyörittelemään kaksoispisteiden sijainteja sekä halkomaan loogisesti epäpätevien induktioiden koostumuksia. On vihdoin aika saattaa myös yliopisto lopullisesti isoveljen hellään huomaan.

11. Annetaan Rehtori Jukka Kolalle itärajan takaa, aurinkoisten isien ja eettisten malliesimerkkien maasta kopioitu ikuinen valtamandaatti.

Tarvitseeko tämä edes perusteluja? Kola on parasta, mitä koko Helsingin yliopistolle on sen olemassaolon aikana tapahtunut. Vaikka perustutkinto-opiskelijoiden, tohtorikoulutettavien, hallintohenkilökunnan sekä dosenttien ja professorien hiljainen enemmistö saattaisikin olla uudistuksia vastaan, nähdään ihmisten kuuntelemisen ja demokraattisen johtamisen dystooppisia esimerkkejä kaikkialla. Diktatuurin utilitaristinen ylivertaisuus on luonnonlakeja muistuttava universaali fakta. Perehtykää siihen historiaan.

TUTKAIN

29

kolumni

Kulttuurin omiminen on sitä, että lainaa eikä palauta

P MILLA PESONEN

KUVITUS Milla Pesoneni

30

TUTKAIN

ikkuletit ylöjärveläisellä Venlalla. Hassunhauska intiaanipäähine polttariporukassa. Länkkärinaisen pitämä etninen ravintola. Joogatunti Unisportilla.

Kaikki nämä ovat tavalla tai toisella esimerkkejä kulttuurisesta appropriaatiosta eli kulttuurin omimisesta. Tai varastamisesta. Lyhyesti määriteltynä kulttuurin omimisella tarkoitetaan sitä, että vieraasta kulttuurista lainataan itselle sopivia elementtejä, esimerkiksi elämäntapoja tai rituaaleja. Omiminen vaikuttaa valta-asetelmiin, jos vähemmistökulttuurin symbolit saavat hyväksynnän voimakkaamman kulttuurin kautta. Cornbraid-letit on hienot vasta sitten, kun ne ovat olleet Kyliellä.

Kyse ei siis ole eri kulttuureihin liittyvien elementtien tasapuolisesta jakamisesta, vaan yksipuolisesta vähemmistökulttuurin piirteiden lainaamisesta, karnevalisoinnista ja eksotisoimisesta. Tästä syystä esimerkiksi intiaanipäähineen käyttö polttareissa on kulttuurisen omimisen näkökulmasta tuomittavaa, sillä kulttuurin piirrettä ei ainoastaan lainata, vaan siitä tehdään samalla triviaali vitsi. “Hah, sulkia hatussa hehe. Oon inkkari.”

Arkielämässä kulttuurin omimista voi kuitenkin olla vaikea tunnistaa. Jos kerran intiaanipäähine on kulttuurin omimisen näkökulmasta kiistanalainen asuste, voidaan kysyä, saako länsimainen ihminen joogata tai syödä hyvällä omallatunnolla etnistä ruokaa?

Rajanveto kulttuurin omimisen ja kunnioituksen säilyttävän omaksumisen välillä ei siis aina ole yksinkertaista. Joskus vain syömme hyvää ruokaa.

Kulttuurin omimisella on myös puolustajansa. Yleisin argumentti tuntuu olevan se, että jokaisella pitäisi olla oikeus pukeutua juuri niin kuin haluaa. Huvittavin löytämäni kulttuurin omimisen puolustuspuhe vetosi ihmisoikeuksiin. Ajatus siitä, kuinka vähemmistökulttuurin kunnioittaminen rikkoo valtakulttuurin ihmisoikeuksia, on vähintäänkin absurdi, mutta kertoo, kuinka vaikea asiaan voi olla suhtautua. Toisen “oikeus” on toisen näkökulmasta varastamista.

Kulttuurin omimisesta puhuttaessa on hyvä pohtia myös sitä, kenen äänellä siitä saa puhua. Aiheeseen tutustuessani en voi olla miettimättä, onko minun ääneni tässä asiassa oikeutettu vai pitäisikö aiheesta puhua vain niiden ihmisten, joita se vähemmistön näkökulmasta koskettaa? Onko kulttuurinen omiminen jo itsessään ajatusten ja tunteiden varastamista? Tarkkana pitää nimittäin olla myös sen suhteen, ettei tule loukkaantuneeksi vähemmistökulttuurin puolesta.

Aina voi toki kysyä, onko kulttuurillinen sekoittuminen kaikkine omimisineenkin niin inhimillinen ja väistämätön asia, että olemme sen edessä aseettomia. Voimme rohkeasti kunnioittaa muita kulttuureja, kunhan pidämme mielessä, missä sopiva raja kulkee. Ja jos ryöstetään, niin tunnustetaan se ilman selityksiä. Mikä ongelma intiaanipäähineen käytössä sitten on? Se, että alkuperäiskulttuureissa päähineiden käyttö ansaittiin. On täysin oikeutettua ajatella, että alkuperäiskansoilla on oikeus päättää siitä kontekstista, jossa heidän kulttuuriaan käytetään.

kannukolumni

JYRKI RANTANEN, Kannunvalajien opintovastaava 2017

TOMMI OSTROVSKIJ, Kannunvalajien opintovastaava 2017

Ihana, kamala koulutuspolitiikka lojen viilaamista. Kun Iso pyörä tuntuu jyräävän opiskelijat allensa, itseironia ja ripaus mustaa huumoria auttavat nousemaan jaloilleen ja tarttumaan toimeen.

Kopokulttuurissa ei missään nimessä ole kyse sisäpiirin miellyttämisestä. Edunvalvonnan perustoja ovat läpinäkyvyys ja osallistuttavuus.

Toimintatapoihin kuuluvat opiskelijoille viestintä, julkiset pöytäkirjat ja avoimet opintotapahtumat.

Kopokulttuurille ominaista on yhdessä tekeminen. Näin mahdollistetaan se, että mahdollisimman moni opiskelija pääsee kertomaan mielipiteensä ajankohtaisista asioista. Edunvalvonta on onnistunutta, kun kaikki voivat kokea sen yhteiseksi asiakseen.

Kopokulttuurin tarkoituksena on edesauttaa meidän kaikkien asioita. Edunvalvonnan tärkeimpänä tehtävänä on varmistaa, että opiskelijoiden ääni kuuluu yliopistolla, ja ettei meidän etuamme unohdeta rakenteita tai koulutusta uudistettaessa. Siksi olisi tärkeää, että tineistä, laneista ja muista oudoista termeistä huolimatta sinäkin toisit mielipiteesi kuuluviin. Ensimmäiseksi voit vaikka tulla kysymään, mitä ihmettä me edunvalvojat oikein käsitteillämme tarkoitamme.

KUVAT Patrik Lauha

T

inet, lanet ja hallopedit... Vauhtiin päässeiden kopo-tekijöiden puhetta voi olla toisinaan vaikea ymmärtää. Edunvalvontaa tehdessä kielenkäyttö muuttuu helposti. Käsitteet ja lyhenteet ovat kenties syntyneet käytäväneuvottelujen tuoksinnassa, kun pitkien termien käsittelyyn on haluttu saada vauhtia. Koulutuspolitiikan tekijöille termit ovat tuttuja, mutta suurta yleisöä vieraat termit taitavat vain loitontaa.

Koulutuspolitiikalla tai tuttavallisemmin kopolla tarkoitetaan opiskelijoiden edunvalvontaa. Sitä tekevät opintovastaavat ja hallinnon opiskelijaedustajat kaikkien yhteistä hyvää silmällä pitäen. Edunvalvonnan ikuisena haasteena on ollut sen tekeminen helpommin lähestyttäväksi. Riskinä on, että kopokulttuuri ajautuu pienen piirin puuhasteluksi: outoja slangisanoja ja hallintorakenteita, jotka eivät avaudu opiskelijayhteisölle. Jos edunvalvonta jää vain pienen piirin pyöritettäväksi, se köyhtyy ja on vaarassa tuhoutua kuin inkakulttuuri konsanaan.

Tylsän mielikuvan rikkomiseksi on syntynyt humoristista kopokulttuuria. Se ilmenee esimerkiksi WebOodi-räppinä, corgikuvien spämmäämisenä ja sitsilaulujen säkeistöissä. Tavoitteena näissä huumoripläjäyksissä on muistuttaa, ettei edunvalvonta ole pelkkää harmaata kokouksissa pakertamista, esityslistojen lukemista ja artik-

Tällä palstalla Kannunvalajien hallituksen jäsen pääsee ääneen haluamastaan aiheesta.

TUTKAIN

31

essee

Mitä lataa someen Minna Canth?

Kirjallinen sisältö sikseen. Menestyvä kirjailija on nykyään ennen kaikkea hyvä henkilöbrändi. Kirjallisuuden monimuotoisuus vähenee ja imagovetoiset kirjallisuusmarkkinat vievät terän kirjallisuuden yhteiskunnallisuudelta, Vivi Säiläkivi kirjoittaa.

TEKSTI Vivi Säiläkivii

E

i se kirja, vaan sen kirjoittaja. Kirjailija on nykyään ensisijainen kiinnostuksen kohde, ei teosten sisältö. Teos on osa kirjailijaa, tämän imagoa täydentävä saavutus. Kirjaa luetaan samaistamalla sisältö tekijään. Vaikka kirjailija on aina ollut erottamaton teoksistaan, ovat kiristyneet kirjallisuusmarkkinat nostaneet tekijän teostensa edelle. Kirjailijan rooli muuttuu ja medioituu, kun kirjailijat otetaan kustannusalan markkinointikoneiston polttoaineeksi.

Kirjailijan yhteiskunnallisuus katoaa, kun yhteiskuntakritiikin tuottamista ei lueta kirjailijan pääasiallisiin tehtäviin.

Teokset, kuten Henrik Ibsenin Nukkekoti tai Minna Canthin Työmiehen vaimo toimivat omana aikanaan muutosta ajavina yhteiskuntakritiikkeinä. Nykyajassa julkaistuina niiden yhteiskuntakriittisyys voisi kadota, sillä kirjailijoiden täytyisi keskittyä itsensä esiin tuomiseen sosiaalisessa mediassa kustannussopimusten turvaamiseksi. Aikaa ei jäisi kirjan sisällöllisen sanoman levittämiseen. 2010-luvulla Minna Canth voisi twiitata esiintymisistään kirjamessuilla sekä aamupalaksi tekemistään kurkkuvoileivistä. Hänen teoksiensa yhteiskunnallinen sanoma jäisi toissijaiseksi, kun aikaa kuluisi menevän somepresenssin luomiseen.

Toisaalta sosiaalinen media tarjoaa kirjailijoille mahdollisuuksia reagoida tapahtumiin omalla äänellään ilman välissä olevaa toimittajaa. Teosten sisältöjen sijaan kirjailija itse voi toimia mielipidevaikuttajana.

Eroa kirjailijan ja tämän teosten välillä hämärtää myös medioiden tapa käsitellä kirjailijoita. Teosta ja sen aiheita analysoidaan korostuneesti kirjailijan kautta. Kirjan aiheita kuvataan tekijän omina kokemuksina ja mielipiteinä. Kun kirjailija julkaisee uutta tuotantoa, henkilöhaastattelu saa eniten tilaa ja kirja-arvio unohdetaan takasivuille. Tulkinnat ja toteamukset

32

TUTKAIN

essee

kirjan keskeisimmistä viesteistä sijoitetaan kirjailijan haastattelun lomaan.

Helsingin Sanomien (6.9.2017) haastattelussa kerrotaan, kuinka kirjailija Marko Leino ei sietänyt ahdasmielistä julkisen keskustelun kommentointia ja Suomen yhteiskunnallista tilannetta, vaan päätti muuttaa Espanjaan. Leinon mielipidettä suomalaisesta yhteiskunnasta verrataan jutussa ”vaneriin ja vaahtomuoviin vuosien saatossa imeytyneen” oluen hajuun. Myös Leinon omaa elämää rajoittavasta ahdistuksesta kerrotaan. Vasta jutun loppupuolella huomio kiinnitetään Leinon teokseen Saasta, joka kertoo lasten ihmiskaupasta ja erinäisistä raakuuden muodoista. Tätä ennen Leinosta luotua tunkkaisen baarin hajuista kuvaa käytetään tehostamaan mielikuvaa hänen teoksestaan. Kirjan arvostelua tuskin enää tarvitsee lukea, sillä Leinon henkilökuva on luonut teoksesta riittävän vaikutelman. Mielikuvat kirjailijasta ja teoksesta ovat osa yhtä erottamatonta kokonaisuutta.

Kirjallisuuden moninaisuus kutistuu kirjailijabrän-

essee

diin paketoituun kulttuuriin, kun kustantamot keskittyvät markkinointikelpoisten kirjailijoiden etsimiseen. Ihmisten lukemasta sisällöstä päättävät ennalta kustantamoiden markkinointikoneistot. Sisällöltään laadukkaammat teokset saattavat jäädä huomiotta, jos tekijän persoona ei taivu myyväksi henkilöbrändiksi. Vai montako imagoltaan tylsää kirjailijaa osaat nimetä? Jos muuta ei keksitä, voi brändinä olla brändittömyys, siis kokonaan julkisuudesta vetäytynyt kirjailija, myyttinen haamu.

Henkilökeskeisyyttä kirjallisuuden markkinoinnissa voidaan pitää nykyaikaisen monista asioista kiinnostuvan lukijan tarpeita paremmin palvelevana. Henkilöllä on nimi, kasvot ja imago, joihin on helppo tarttua. Lisäksi kirjailijabrändin ensisijaisuus asettaa kirjallisuuden genret taideproosasta dekkareihin samalle viivalle, kun sisältö seuraa kirjailijabrändin perässä. Kirjailijasta luotu mielikuva on lupaus sisällöstä, eikä genreä tarvita. Kun kaupalliset syyt korostuvat, jää kirjallisuuden sisältö toissijaiseksi.

Ps. Ossi Nyman

TUTKAIN

33

pilakuva

ADA KANGAS

A 34

TUTKAIN TUTKAIN

A

TUTKAIN

34

TUTKAIN

TUTKAIN

A

puhkaise kuplasi