Tutkain 4/2017

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

4/2017

ku

Paino: Picaset Oy, Helsinki Painos: 200 kpl ISSN: 0787-0035 (printti) Palaute ja kyselyt: tutkain@kannunvalajat.fi www.kannunvalajat.fi

Jälki 4/2017

p채채kirjoitus

Nella Kelkka

Tutkaimen p채채toimittaja 2017

Tutkaimen jäljet Olen aina ajatellut, että ihmiset puhuvat täyttä paskaa sanoessaan, etteivät välitä siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Kukapa meistä ei haluaisi jättää itsestään muistoa hyvänä tyyppinä, fiksuna ajattelijana tai hauskana seurana. Tai kaikkena edellä mainituista, kuten Yliopistonkadun gallupistamme kävi ilmi (s. 6). Tietysti on hyvä, ettei jää märehtimään muiden kurjia kommentteja eikä kaikkia tarvitse tai pysty miellyttämään.

Silti väitän, että jos saisi valita, jättääkö itsestään jäljen ikävänä vai ihanana tyyppinä, valinta olisi jokaisen kohdalla selvä.

Nyt kun vuosi Tutkaimen päätoimittajana on päättymässä, on hyvä hetki miettiä, millaisen jäljen olen jättänyt valtiotieteelliseen ylioppilaslehteen. Ei, kaikki ei mennyt kunnianhimoisten suunnitelmien mukaan, mutta olen ylpeä siitä, mitä olemme saaneet aikaan.

Tutkaimen toinen numero tältä vuodelta palkittiin HYYn parhaana järjestölehtenä. Minulle se ei ole osoitus pelkästään siitä, että Tutkaimen timanttiset tekijät ovat onnistuneet luomaan yhteiskunnallisesti relevanttia ja mielenkiintoista sisältöä, vaan myös siitä, että toimitusprosessissa ollaan menty oikeaan suuntaan. Toimitussihteerit ovat tänä vuonna olleet aikaisempaa tiiviimmin mukana jokaisessa lehdentekovaiheessa ja editoinnista on tullut kirjoittajille entistä enemmän kehittymisen paikka.

Olen iloinen yhden tämän vuoden toimitussihteereistä, Janne Suutarisen, astuessa päätoimittajan saappaisiin tammikuussa. Voin hyvillä mielin siirtyä takavasemmalle seuraamaan, kuinka Janne pääsee kehittämään niitä asioita, joissa olemme onnistuneet tänä vuonna sekä luomaan uutta ja luotsaamaan Tutkaimen vuodelle 2018.

Vaikka egoistinen omien jälkien tarkastelu on ihmisille luontaisempaa, katseen voi kääntää myös kohti suurempia haasteita: minkälaisen ekologisen jäljen me jätämme? Länsimaissa eletään monella mittapuulla yltäkylläisyyden aikakautta ja kulutamme maapallon resursseja yli sen kapasiteetin. Voiko telluksen pelastaa minimalismilla ja löytyykö tavararöykkiöiden alta elämän merkityksellisyys? (s. 24) Yliopistollakin on hyvä nostaa katse ylös omasta navasta, sillä yksinäisyys ei ole kyselymme mukaan valtsikankaan opiskelijoiden keskuudessa harvinaista (s. 8). Yksinäisyyden jättämä jälki saattaa näkyä kelpaamattomuuden tunteena ja heikentää kognitiota.

Yksinäisyys voi toki jäädä kiireisen kulissin taakse, sillä siitä puhuminen on tabu. Ehkäpä opiskelijatapahtumissa voisi ottaa kontaktia muihinkin kuin omaan kaveriporukkaan tai ennen luentoa voisi kysellä ei-niin-tutulta opiskelijatoverilta kuulumisia. Tämä on kenties hieman naiivi ehdotus, mutta pienet teot voisivat helpottaa monien yksinäisyyttä ja kasvattaa yhteisöllisyyden tuntua valtsikalla.

Tutkaimella ollaan puhkottu tänä vuonna kuplia urakalla: ollaan käsitelty vastakkainasetteluja, pohdittu minuutta, kaiveltu kulttuuria ja tutkittu jälkiä. Parasta antia päätoimittajuudessa on ollut se, kuinka jokaista numeroa tehdessä omia ajattelutapojani on haastettu, kun tekijöiden kanssa on väännetty näkemyksellisistä ja toimituksellisista valinnoista, mutta siitä huolimatta lehden ilmestyttyä on nostettu malja hyvin tehdylle työlle. Ennen kaikkea olen oppinut uutta tästä maailmasta valtsikalaisilta. Haluan vielä kiittää kaikkia Tutkaimen tekoon vuonna 2017 osallistuneita. Te olette jättäneet jäljen, jolla on merkitystä.

TUTKAIN

3

sisällys

3 6 8 14 24 28 32 37 40 42 43 44

Pääkirjoitus Gallup Yksinäisyyttä koetaan enemmän kuin siitä puhutaan Muistilappuja ja mielen jälkiä iholla Minimalismilla merkityksellisyyttä ja mielenrauhaa?

Kliktivismi – vastademokratiaa vai vaikuttamisen illuusiota Weber, Epikuros ja pöhinä Jälkiä yliopistolla Kolumni: Raskaan elämän puolesta Kannukolumni: Kannattaa olla jälkiviisas Lukijapalaute Pilakuva

TEKIJÄT Päätoimittaja: Nella Kelkka AD: Erika Massa Toimitussihteerit: Lilja Kettunen, Petteri Lindholm, Katja Mäkkylä, Janne Suutarinen ja Vivi Säiläkivi Toimittajat: Nella Kelkka, Mikhael Koufos, Jaakko Muilu, Sofia Nevalainen, Milla Pesonen, Roosa Rantala, Janne Suutarinen, Vivi Säiläkivi Kuvat: Patrik Lauha, Sari Luomanen, Henni Purtonen ja Roosa Rantala Kuvitus: Ada Kangas ja Janne Suutarinen Taitto: Erika Massa ja Meeri Smolander 4

TUTKAIN

s.14

s.8 TUTKAIN

5

gallup

Meistä jälki jää Kysyimme Yliopistonkadulla ohi kulkeneilta, millaisen jäljen he haluaisivat jättää itsestään.

KUVAT Sari Luomanen

6

Suzie Thomas, 38, University Lecturer of Museum Studies

Timo Laiho, 60, säveltäjä ja musiikkianalyytikko

“I just want to be remembered at all. Positively.

As a career advisor it would be nice if people remembered me to have helped them with the next step in their career.”

”Haluaisin jättää sellaisen jäljen, joka edesauttaisi maailmassa ymmärtämään rakenteita ja järjestystä eri tasoilla; sitä mitä siellä rakenteiden takana on.”

TUTKAIN

Minna Kankare, 23, oikeustieteen opiskelija

Esa Pohjanheimo, 58, Johtamisen valmentaja

”Haluaisin varmaan, että ihmiset muistaisivat minut siitä, että olen auttanut muita ja parantanut maailmaa.”

”Historioitsija Teemu Keskisarja sanoi, että ’olisi hyödyllistä antaa enemmän yhteiskunnalle kuin saada’. Mietin, olenko itse antanut enemmän kuin saanut. Ainakin toivoisin niin.”

TUTKAIN

7

Kansakoulutyttö II, 1908, Helene Schjerfbeck. Kuva: Wikimedia Commons

Yksinäisyyttä

8

TUTKAIN

n ä m m e n e n a koeta

n a a t u h u p ä t i kuin s

Yksinäisyyttä kokevat opiskelijat tuntevat itsensä ahdistuneemmiksi ja masentuneemmiksi sekä kokevat terveydentilansa huonommaksi kuin muut opiskelijat. Yksinäisyys eristää ja syrjäyttää sekä aiheuttaa opintojen venymistä ja keskeytyksiä.

TEKSTI Vivi Säiläkivi TUTKAIN

9

V

uoden 2016 korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen eri mittareiden mukaan yksinäisiä oli 4–10 % opiskelijoista. Tutkimuksessa yksinäisyyden mittareina käytettiin itsensä usein yksinäiseksi kokemista, sitä ettei ole mahdollisuutta keskustella läheisten kanssa sekä harvemmin kuin kuukausittain ystävien tapaamista. Yliopisto-opiskelijoilla kokemus opiskeluryhmään kuulumisesta on yleistynyt vuodesta 2000, jolloin osuus oli 48 % ja ryhmän ulkopuolisiksi itsensä kokevien osuus oli 37 %. Nyt vastaavat osuudet olivat 70 % ja 22 %. Yksinäisyys mielletään tabuksi, vaikka se on varsin yleistä opiskelijoiden keskuudessa. ”Alan tuntea itseni ulkopuoliseksi ja akateemisuuteen kelpaamattomaksi”, kertoo yksi Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa toteutetun anonyymin kyselyn vastaajista. Kyselyn vastaukset kertovat yksinäisyyden vaikutuksista tunnetiloihin, opiskeluun ja toimimiseen. ”Yksinäisyys lisää ahdistusta tietyissä paikoissa, joissa kokee, että muut arvostelevat yksinäisyyttäsi. Sosiaaliset kontaktit opiskelun ohella ovat tärkeitä, sillä ilman niiden turvattua asemaa arjessa koen myös motivaation puutetta ja ahdistuneisuutta koulutöitä kohtaan, koska toisaalta tuntuu, että koulumenestys on kaikki kaikessa.

Toisaalta taas koulutyö tuntuu merkityksettömältä, kun sosiaalisen elämän tarpeita ei ole täytetty”, toinen vastaajista kertoo. Yksinäisyyden vaikutuksissa korostuvat itsevarmuuden laskeminen, ajatusten kuormittuminen sekä muiden seuraan hakeutumatta jättäminen.

Yksinäisyyden koetaan vaikuttavan mielialaan ja jaksamiseen. Yleisesti alakuloinen olo korostuu, kun ei ole sosiaalista kanssakäymistä vastapainoksi opiskelulle. Opiskelu voi tuntua ajoittain todella rankalta. Yksinäisyys aiheuttaa sosiaalista ahdistusta, kun on yksinäisyyden kautta ryhtynyt pohtimaan omaa olemistaan ja vuorovaikutustaan muiden kanssa. Tämä aiheuttaa stressiä, mikä vaikeuttaa opiskelua.

“Välillä yksinäisyyden tunne on häirinnyt itse opiskelua ja kuormittanut ajatuksia sillä hetkellä, kun on yrittänyt opiskella tai keskittyä luennoilla”, eräs kyselyyn vastanneista kertoo.

KOGNITIO Yksinäisyys heikentää kognitiivisia toimintoja. Neurologi ja tutkimusprofessori Kiti Müller kertoo yksinäisyyden vaikutuksista aivoihin ja oppimiseen. Yksinäisyys voi aiheuttavaa stressiä, unihäiriöitä ja jopa fyysistä kipua. Nämä vaikuttavat muistiin ja sitä kautta oppimiseen ja aloitekykyyn.

Yksinäinen opiskelu aiheuttaa ylirasitusta, mikä muuttaa tapaa tarkastella maailmaa. ”Opiskelu voi menettää merkityksensä. Aihe voi olla kiinnostava, mutta väsyneenä usko tulevaisuuteen voi loppua”, Müller sanoo. Oleellisimmin yksinäisyys vaikuttaa tunteisiin. Suru, ahdistus ja negatiivisuus korostuvat, mikä vaikuttaa kognitiivisiin toimintoihin heikentävästi. Oppimisongelmat voivat siis muodostua yksinäisyyden aiheuttamien tunnetilojen kautta. Opiskelun hankalissa vaiheissa tarvitaan ystäviä, jotta jaksaminen riittäisi.

Müller on tutkinut erityisesti aivojen otsalohkoja, jotka säätelevät tunneilmaisua ja käyttäytymistä. Otsalohkojen alueelle paikantuvat muun muassa itsetuntemus, vuoro10

TUTKAIN

vaikutuskyvyt sekä tunteiden säätely. Aivojen otsalohkot kypsyvät noin 25–30-vuotiaana, myöhemmin kuin älylliset ominaisuudet, jotka kypsyvät aiemmin, jo 16–18-vuotiaana. Sosiaalista vuorovaikutusympäristöä vaaditaan aivojen etuotsalohkojen ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen kehitykseen opiskeluaikana.

Yksinäisyys koetaan ulkopuoliseksi ja turvattomaksi tilaksi. Kelpaamattomuuden ja alemmuuden tunteet ovat läsnä. ”Yksinäisyys on alkanut myös vaikuttaa suoriutumiseeni tehtävien tai tenttien teossa. Tuntuu, ettei panostani kuitenkaan huomioida tai se on riittämätön”, yksi kyselyn vastaajista kertoo.

TABUT ”Yksinäisyys on tosi iso tabu yliopistossa”, yksi kyselyn vastaajista toteaa. Opiskelijoiden mielen hyvinvointia ja opiskelukykyä edistävässä yhdistyksessä Nyyti ry:ssä työskentelevä Päivi Kohta kuvaa, kuinka yksinäisyyteen liittyy häpeää, minkä vuoksi yksinäisyydestä voi olla hyvinkin vaikea puhua. ”Yksinäiseksi ei haluta identifioitua”, Kohta toteaa. Tämän vuoksi yksinäisille suunnattuihin tapahtumiin voi olla vaikea mennä. Kyselyyn vastannut henkilö kertoo, että ”yksinäisyys on tabu, josta ei oikein voi puhua, vaikka melkein kaikki sitä kai kokevat. Itse en ainakaan ole tunnustanut opiskelukavereilleni olevani yksinäinen aina silloin tällöin, ja tuntuu, että pitäisi esittää kauhean kiireistä ja sosiaalista tyyppiä koko ajan.” Opiskelupiireissä yksinäisyydestä puhuminen koettiin vaikeaksi, sillä sopivaa hetkeä ja henkilöitä ei ole löytynyt eikä haluta säälintunteita osakseen.

Ensimmäinen opiskeluvuosi on sosiaalisten verkostojen luomiselle tärkeä yliopistossa, mikä heijastuu nopeasti tapahtuvana klikkiytymisenä. ”Yritin ensimmäisillä viikoilla osallistua aktiivisesti kaikkiin fukseille tarkoitettuihin tapahtumiin, mutta jo hyvin lyhyen ajan jälkeen ihmiset tuntuivat klikkiytyneen ja tutustuminen ei enää ollutkaan niin helppoa”, vastaaja kertoo. Kavereiden puuttumisen vuoksi ei välttämättä uskalla lähteä esimerkiksi ainejärjestötapahtumiin, sillä voi tuntua, että muut arvostelevat yksinäisyyttä ja ettei kukaan halua tulla juttelemaan. Ainejärjestöjen ja hallitusten piirien kuvailtiin sulkeutuneen omiksi porukoikseen ensimmäisten opiskeluvuosien aikana, minkä koettiin vaikeuttaneen paljon ihmissuhteiden luomista. Myös yksinhuoltajuuden kerrottiin vaikuttavan ryhmäytymiseen ja joukkoon kuuluvuuden tunteeseen, sillä ryhmätöiden tekeminen on aikataulujen vuoksi vaikeaa eikä iltaisin järjestettäviin opiskelijatapahtumiin pysty osallistumaan päiväkotiaikojen vuoksi.

Kohta kuvailee yksinäisyyttä sekä emotionaaliseksi että sosiaaliseksi. ”Emotionaalinen yksinäisyys tarkoittaa, että ihmiseltä puuttuu läheisiä ja syvällisiä ihmissuhteita.

Sosiaalinen yksinäisyys syntyy verkostojen puutteesta”, Kohta sanoo. Sosiaalisessa yksinäisyydessä ihminen ei tunne kuuluvansa joukkoon, kuten opiskelijayhteisöön, vaan tuntee jäävänsä ulkopuolelle. Kohta kertoo ryhmäytymisen puutteen opiskelun aikana ja alussa olevan huomattava yksinäisyyteen vaikuttava tekijä. Samoin yksin opiskelemista korostava opiskelukulttuuri eli ryhmätöiden ja kontaktiopetuksen vähäisyys on yksi iso yksinäisyyden kokemisen syy.

Ystävät, 1942, Helene Schjerfbeck. Kuva: Wikiart

Yksinäisyys voi aiheuttavaa stressiä, unihäiriöitä ja jopa fyysistä kipua.

TUTKAIN

11

Lukevat tytöt, 1907, Helene Schjerfbeck. Kuva: Wikimedia Commons

Yksinäisyyttä n ä m m e n e n a koeta

12

n a a t u h u p ä t i s kuin

TUTKAIN

YKSIN JA RYHMÄSSÄ OPISKELU ”Olen opiskellut pakon edessä hyvin paljon itsenäisesti kirjatenteillä ja juuri tämä on aiheuttanut ajoittaisen yksinäisyyden tunteeni. Vaikka yliopistolla olisikin paljon kavereita, heitä ei tule tavattua arjessa, jos yhteiset luennot puuttuvat”, kuvailee yksi kyselyn vastaajista itseohjautuvan opiskelun vaikutuksia. Vastaajista monet olivat yllättyneet siitä, kuinka yksinäistä opiskelu yliopistossa lopulta onkaan. Ryhmätyöt ja yhteinen opiskelu koettiin tärkeäksi sosiaalisen kanssakäymisen lähteeksi. Kurssien teemojen sisäistäminen on koettu vaikeaksi, kun ei ole mahdollisuutta keskustella aiheista syvemmin. ”Olin todella yllättynyt, kun odotin elämäni sosiaalistuvan opiskelujen myötä, mutta on alkanut tuntua, että olen vielä yksinäisempi kuin aikaisemmin”, eräs vastaaja kuvaa tuntemuksiaan yksinopiskelusta.

Myös Müller korostaa pienryhmätyöskentelyn tärkeyttä opiskelussa, sillä se lisäisi sosiaalista kanssakäymistä opiskeluympäristössä. Massaluennot sen sijaan eivät sitä välttämättä tarjoa. ”Miten massaluennoilta muka löytää kavereita?” Müller kysyy. Hänen mielestään yksinäisyyttä voisi ehkäistä opetustapojen valinnalla. Seminaarit ja pienryhmätyöskentely ovat hyviä keinoja. Nykyinen itsenäistä opiskelua ja massaopetusta suosiva tehokkuusajattelu on Müllerin mielestä väärin sosiaalisen vuorovaikutuksen muodostumisen, aivojen kehityksen ja opiskelun merkittäväksi mieltämisen kannalta. Oman ajattelun kehittäminen vaatii vuorovaikutusta. Myös varmuus oikean alan opiskelemisesta muodostuu vasta sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta eli opiskeluvaiheen yksinäisyys voi johtaa oman alavalinnan epäilemiseen.

Elämänmuutokset, kuten uudelle paikkakunnalle opiskelemaan muuttaminen, vaikuttavat yksinäisyyden tunteen kokemukseen. Irtautuminen perheestä, aiemmista kavereista ja harrastuksista voivat olla yksinäisyyden taustalla olevia syitä. ”Koen, ettei valtsikassa esimerkiksi fuksivuonna otettu tarpeeksi huomioon ulkopaikkakuntalaisia tai edes ajateltu, ettei kaikilla ole valmista kaveriporukkaa Helsingissä”, kyselyyn vastannut toteaa. Jotkut kertoivat verkostojen vaihtumisesta johtuvien yksinäisyyden kokemuksien tuntuvan luonnollisilta kuitenkin, sillä yhteydenpidon määrä aiempiin kavereihin vähenee uusissa elämäntilanteissa.

Yksinäisyyden käsittely lähtee siihen liittyvän tabun purkamisesta. Yksinäisyyteen vaikuttaviin tekijöihin pystytään vaikuttamaan, kun yksinäisyys tehdään hyväksytysti näkyväksi. Opetustapoja, ryhmäytymistä ja yksinäisyyden vaikutuksia terveyteen pystytään käsittelemään, kun yksinäisyyteen ei liitetä häpeää ja leimautumisen pelkoa. Monet kokevat yksinäisyyttä eikä sitä tulisi peittää.

Valtsikalaiset kyselyyn vastanneet toivoivat, että yksinäisyydestä aiheena puhuttaisiin enemmän. ”Valtsika on hieno paikka ja siellä on mahtavaa porukkaa, joten olen varma, että yksinäisyyteenkin voitaisiin tarttua”, eräs vastaajista sanoo.

TUTKAIN

13

Ihmisen ihoa on merkitty läpi historian. Tatuointeja pidettiin aiemmin alakulttuurin muotina, mutta hämyisestä menneisyydestä huolimatta menneiden aikojen seiloreiden ja murhamiesten symboli on nykyään lähes salonkikelpoinen asuste. Yleisyydestään huolimatta tatuointeihin liitetään edelleen vahvoja ennakkoluuloja. Siinä missä tatuointi on yhdelle kaunis muisto, on se toiselle merkki kantajansa epävakaudesta. Mutta mitä ne oikeasti ihmisille merkitsevät?

TEKSTI Milla Pesonen KUVITUS Ada Kangas KUVAT Pixabay TUTKAIN

15

V

anhan sanonnan mukaan rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin on myös tatuoinnilla. Ihon alle hakkaamalla tai leimaamalla tehdyt tatuoinnit ovat kantajilleen tatskoja, leimoja, kuvia, tarroja tai merkkejä. Nykyään tatuoinnit tehdään modernia tatuointikonetta käyttäen, mutta tatuointikulttuurin alussa muste vietiin ihon alle esimerkiksi neulalla tai terävällä bambutikulla. Yhtä kaikki, väri on pitänyt saada ihon alle tavalla tai toisella.

TATUOINTIEN HÄMÄRÄ MENNEISYYS Tatuointien historia on tuhansia vuosia pitkä. Tatuointikulttuurin alkuaikoina niiden ajateltiin parantavan erilaisilta sairauksilta, suojaavan kantajaansa taistelutilanteissa tai pitävän loitolla niin pahat henget kuin päänsäryn. Tatuointeja on käytetty myös ihmisten ryhmittelyyn, sillä niillä on merkitty niin orjia, vankeja kuin rikollisiakin. Myöhemmin niistä tuli seiloreiden ja murhamiesten symboli ja viesti tiettyihin alakulttuureihin kuulumisesta.

Tatuointien on nähty viestittävän myös poikkeavasta seksuaalisuudesta, erilaisista perversioista tai kantajaansa vaivaavasta psykiatrisesta sairaudesta. Tästä johtuen niiden on ajateltu kuuluvan esimerkiksi vähemmän kehittyneiden tai alistettujen yhteiskuntaryhmien iholle. Vaikka tatuointeihin liittyvät ennakkoluulot kumpuavat niiden menneisyydestä, on vielä 90-luvulla ajateltu, että tatuoinnit korreloivat tiettyjen psykiatristen diagnoosien kanssa.

IDENTITEETTIÄ JA IHAILUA Nykyään tatuoinnit ovat kantajalleen yhä enemmän identiteetin ja persoonallisuuden ilmentymiä, kertomuksia omasta itsestä ja eletystä elämästä. Ne ovat täynnä muistoja, tärkeitä asioita, minuutta ja toiveita. Ne muistuttavat merkityksellisistä ihmissuhteista, elämän vastoinkäymisistä sekä henkisyydestä. Tatuoinnista on tullut olennainen osa kantajaansa.

Tatuoinneille on yhtä monta syytä kuin on niiden ottajiakin. Siinä missä tatuoinnit ovat yhdelle ladattu merkityksillä, muistoilla ja muistutuksilla eletystä elämästä, ovat ne jollekin toiselle kauniita kuvia tai kulutuksenkestäviä koruja iholla.

Tällöin niiden symbolinen merkitys on vähäinen. Tatuointien merkitystä itselle ei aina täysin hahmoteta, sillä myös puhtaasti esteettisistä syistä ihoon tehdyt kuvat muistuttavat usein tietystä elämänvaiheesta tavalla tai toisella.

16

TUTKAIN

”Tatuoinnit eivät merkkaa minulle juuri mitään, paitsi ehkä tassunkuvat ovat muistuttamassa koiristani, sitten kun niitä ei enää ole. Joku tatska muistuttaa vaikeista ajoista. Tatuoinnit sopivat minun tyyliini, ei niille sen kummempaa syytä ole.”

- Maiju-

Tatuoinneilla voi myös määritellä minuuttaan ja viestittää muille, millainen ihminen on tai mistä aiheista on kiinnostunut. Muisto- ja fanitatuoinnit ovat yleisiä. Niillä osoitetaan kunnioitusta itselle tärkeälle läheiselle tai idolille. Fanitatuointi on ihailun julkinen muoto.

”Fanitatuoinnin otin heti kun saavutin täysi-ikäisyyden. Olen ollut 10-vuotiaasta saakka tosi kova Michael Jacksonin fani, ja vanhempieni vastustuksesta huolimatta hankin hänen logonsa nilkkaani. Otin tatuoinnin, koska Jackson on inspiroinut minua niin musiikillaan, filosofiallaan ja hyväntekeväisyydellään paremmaksi ihmiseksi.”

- Lilja -

18

TUTKAIN

TATUOINTI RITUAALINA JA SIIRTYMÄRIITTINÄ Ihoon tatuoidun kuvan ohella myös tatuoinnin tekeminen voi olla merkityksellistä. Menneinä aikoina tatuoinnin tekeminen on ollut siirtymäriitti, joka on liittynyt itsenäistymiseen, hedelmällisyyteen tai aikuistumiseen. Heimotatuointien avulla yksilö on myös merkitty kuuluvaksi yhteisöönsä. Tatuoinnin rituaalimaisuus elää vahvana edelleen.

”Tatuoinnin ottaminen tuntui rituaalilta, jossa olin ylpeä sekä lopputuloksesta että kivun kestämisestä. Tatuointini meritsee osaksi itseilmaisua ja muistuttaa vahvuudesta, yksilöllisyydestä ja vapaudesta tehdä omia valintoja. Kun on ollut mukana suunnittelemassa kuvaa, on sillä itselle entistä enemmän merkitystä.”

- Marika-

Tatuoinnin ottamisen rituaalimaisuuteen liittyy myös niiden käyttö itsesuggestion välineenä, jolloin uuden kuvan hakkauttaminen ihoon on kuin fyysinen mantra. Itämaisten lauseiden toistamisen sijaan ihoon tehdään tatuointi, jotta omaa tietoisuudentilaa saadaan muokattua. Kuten tietoisella hymyllä, voi myös tatuoinnilla olla positiivinen vaikutus elämään.

”Tatuoinnit ovat minulle itsesuggestion välineitä.

Kun näen peilistä ihooni raastetun, tarkoin pohditun symbolin, muistan, mistä saan ja erityisesti haluan saada kiksini: olen taas askeleen lähempänä sitä, mitä haluan olla. Iho ja sielu hakeutuvat yhteen. Tatuoinnit rakentavat habitusta.”

- Janne TUTKAIN

19

A

TUTKAIN

TATUOINTITRENDIT 2018

VESIVÄRITATUOINTI. Vesiväritatuoinneissa selkeät kuvat yhdistetään kerrostetusti tatuoituihin vesiväriroiskeisiin.

Tatuointi on täysin uniikki, sillä jokainen vesivärinroiskahdus on yksilöllinen. Tämä on myös näppärä tapa päivittää vanha tatuointi tälle vuosikymmenelle.

KOKONAAN MUSTA TATUOINTI. Yksi tämän päivän tatuointitrendeistä on blackwork tattoo, jossa ihoa väritetään suurilta alueilta kokonaan mustaksi. Symboliarvoa kauttaaltaan mustista tatuoinneista on turha etsiä, sillä niiden tarkoitus on täysin esteettinen.

PISTE- JA VIIVATATUOINNIT. Pistetatuoinnit ammentavat inspiraationsa pointillismista ja vaativat tekijäkseen osaavan tatuoijan. Viivatatuoinnit tehdään tatuoimalla kuva iholle yhdellä katkeamattomalla viivalla. Viivatatuointien hienous piilee herkässä aistikkuudessa.

GEOMETRISET TATUOINNIT. Ihoon tatuoitujen geometristen neliöiden, tetraedrien tai suorakulmaisten kolmioiden merkitys kumpuaa tasapainon, täydellisyyden, symmetrian ja harmonian visualisoinnista: Geometrisia tatuointeja pitää tarkastella pintaa syvemmälle.

KUKKATATUOINNIT. Perinteinen ruusutatuointi on klassikko, mutta tällä hetkellä kukat tatuoidaan ihoon mahdollisimman herkästi ja realistisesti. Inspiraatiota trendikkäsiin kukkatatuointeihin voi etsiä ala-asteen kasvioista tai vanhoista opetustauluista.

Lähde: trendy-tattoo.com

TUTKAIN

A

TATUOIMATON IHO Myös tatuoimattomuus on monen ihmisen valinta. Koristeeton iho ei kuitenkaan kerro siitä, etteikö ihmisellä olisi menneisyydessään rakkaita ihmisiä, kipeitä elämäntilanteita tai mahtavaa vaihto-oppilasvuotta toisella puolella maailmaa.

Itselle tärkeitä asioita ei haluta iholle, sillä tatuointia ei koeta osaksi omaa identiteettiä.

”En ottaisi muistotatuointia, koska muistan ilmankin. Ja ehkä identiteettiini kuuluu olla tatuoimaton. Minulle oli selvää rakkaan koirani kuoleman jälkeen, että haluan medaljongin, jossa voin pitää sen karvatupsua, mutta en tatuointia.”

- Niina -

Aina tatuoimattomuudelle ei ole mitään konkreettista syytä.

Tatuoimattomuus ei myöskään ole välttämättä samalla tavalla valinta kuin tatuoinnin ottaminen.

”En ole tatuoinut itseäni, sillä ole kokenut sille tarvetta. Vastaani ei ole myöskään tullut tarpeeksi tärkeää tai hauskaa aihetta. Mutta ehkä saattaisin ottaa tatuoinnin, jos hyvä idea tulisi vastaan.”

- Ville -

22

TUTKAIN

LÄHTEET IHOON ANKKUROITU IDENTITEETTI Henkilökohtaisesti merkityksellisten tatuointien hyödyntäminen yksilöiden identiteettityössä. JOHANNA KORHONEN Tampereen yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2017 TATUOINNIT - KEHOTAITEEN KÄSIKIRJA Vince Hemingson, Readme.fi 200 TATUOITU Juho K. Juntunen WSOY 2004

TUTKAIN

23

Minimalismilla merkityksellisyyttä ja mielenrauhaa?

24

TUTKAIN

Vähemmän on enemmän. Minimalismin avulla yksilö voi vapautua pelosta, syyllisyydestä ja kulutuskulttuurista tehden tilaa kasvulle, tyytyväisyydelle, intohimolle ja vapaudelle. Minimalismin kautta löytyy onni. Näinkö yksinkertaista se on?

TEKSTI JA KUVA Roosa Rantala TUTKAIN

25

”Yhteiskunta tarjoaa ihmisille yhden muotin: materialistisen menestyjän, jonka tehtävänä on kuluttaa.” Näin ajattelee minimalistiseen elämäntapaan pyrkivä Antti, kolmikymppinen valtiotieteellisestä valmistunut hyvätuloinen mies.

Antille minimalismi on luopumista. ”Kyse on henkisestä prosessista, jossa elämää tarkkaillaan ja kaikki turha poistetaan. Turha tavara, turhat uskomukset, turhat suhteet, turhat käsitykset itsestä sekä turhat yhteiskunnalliset viestit siitä mitä pitäisi olla ja miten pitäisi olla: mikä määrittää onnellisuuden ja menestyksen.”

Työelämätutkijat ja kauppatieteiden tohtorit Kirsi LaPointe ja Elina Henttonen ovat avanneet minimalismin sisältöä Valtaamo-blogissaan. Minimalismin ydin – tilan tekeminen itsearvoisen tärkeille asioille – linkittyy läheisesti myös LaPointen ja Henttosen pääasialliseen tutkimuskohteeseen, mielekkääseen työhön. Kun huomio siirretään pois lyhyen ajan mitattavista tavoitteissa, suorittamisessa ja saavutuksissa, raivataan tilaa keskittyä työn perimmäiseen tarkoitukseen. Tätä kautta työhön voi löytää myös mielekkyyttä.

Minimalismin keskiössä on siis yksinkertainen elämäntapa, mitä on korostettu myös erilaisissa uskonnollisissa ja hengellisissä suuntauksissa. Ponnistaen tästä historiasta minimalismin voi nähdä jatkumona muille länsimaista elämäntapaa ja kuluttamista vastustaville liikkeille, kuten simply living movement-, downshifting- ja degrowth-liikkeille. LaPointe täsmentää, että ”mielekkäässä työssä ja minimalismissa ei ole kyse vain itsensä toteuttamisesta vaan moraalisesta sitoutumisesta itseä suurempiin, merkityksellisiin päämääriin”.

Minimalismissa yksilö muuttaa niitä asioita, joita voi eli omaa elämäntyyliä ja työtä. Muutosprojektin edellytyksenä voi pitää jonkinasteista hyväosaisuutta. Yksilöllä on resursseja ja mahdollisuus ahdistua omasta ajankäytöstään ja kulutustottumuksistaan – tai kuten the Guardian-lehden artikkeli latasi minimalismista: another boring product wealthy people can buy. Tähän tiivistyy myös yksi minimalismia kohtaan esitetty kritiikki. Minimalismin voi valita vain, jos on mahdollisuus valita myös toisin. Luopumista voi harjoittaa vain, kun on ensin jotain mistä luopua.

NIUKKUUS KAUPPATAVARANA Hieman paradoksaalisesti minimalismiin ja sen läheisiin liikkeisiin liittyy kaupallisuus. Lukuisat blogit, kirjat ja kurssit tarjoavat tarkempia selvityksiä ja ohjenuoria, kuinka tämä kokonaisvaltainen elämäntaparemontti tehdään, puhumattakaan laajasta valikoimasta minimalistisen estetiikan kriteerit täyttävistä tuotteista. Minimalismiin läheisesti liittyvä konmaritus on miljoonaluokan bisnes, ja Marie Kondon turhien tavaroiden luopumiseen ohjeistavaa KonMari-teosta on myyty Suomessakin pelkästään edellisen vuoden aikana yli 50 000 kappaletta.

Markkinoinnin ytimessä on ainakin taakan tunne. Ihminen tukahtuu ja ahdistuu tavaravuorensa alla eikä kuluttamisen kautta saavuteta onnea. Tavaroiden omistamiseen ja erityisesti niiden ”hallintaan” kuten siivoamiseen ja järjestelyyn menee aikaa, jonka voisi käyttää toisin. Toisin sanoen 26

TUTKAIN

luodaan syyllisyysmarkkinat: ihminen on resurssituhlari, joka käyttää aikansa ja rahansa väärin. Tavarasta iloitseminen ei ole kestävää iloa, mutta tutustumalla minimalismiin ja siihen ohjeistaviin tuotteisiin voi päästä oikeille jäljille.

Toisaalta esimerkiksi konmarituksessa tavarakeskeisyydestä ei päästä kovin pitkälle. Tavaroiden odotetaan tuovan iloa ja jos näin ei ole, turhat roinat kannetaan omista nurkista muiden riesaksi.

MINIMALISMISTA RATKAISUJA MAAPALLON MEGAONGELMIIN Jos minimalismin tarkastelussa etenee tavaroihin kiinnittyvää pintatasoa pidemmälle, minimalismin syvätasoilta voi löytyä ratkaisuja suuriin, ihmiskunnan ja maapallon selviämisen kannalta olennaisiin ongelmiin. Kuluvan vuoden marraskuussa 15 000 tieteilijää antoivat ihmiskunnalle toisen varoituksen. Ihmiset ovat käynnistäneet kuudennen massasukupuuton aallon 540 miljoonan vuoden aikana, ja koko maapallon tulevaisuus on vaarassa, ellei väestönkasvua saada hidastumaan sekä maantieteellisesti ja väestölliset epätasaisesti jakautunutta materiaalien kulutusta vähennetä.

Sitran ja Demos Helsingin Seuraava erä -visiotyö

Ihminen tukahtuu ja ahdistuu tavaravuorensa alla eikä kuluttamisen kautta saavuteta onnea.

hahmottelee edistystä yhteiskunnassa, jossa kasvu taittuu, työ muuttuu ja politiikka sumenee. Julkaisusarjaan liittyvä muistio Edistyksen Uusi Kytkentä maalaa kuvan tulevaisuudesta, jossa ympäristökuormitus ja hyvinvoinnin kasvu saadaan kytkettyä irti toisistaan. Ihmiskunnan selviämisen kannalta on välttämätöntä, että ilmastonmuutosta hillitään ja ekosysteemeihin kohdistuvaa kuormitusta vähennetään.

Resurssit niukkenevat, tulevaisuus on epävarmaa ja demokratia sakkaa. Ei ole ihme, jos kaikki tämä ahdistaa.

KOHTI MIELENRAUHAA JA TASAPAINOISUUTTA Sisältääkö minimalismi siis lupauksen mielekkäästä elämästä kaiken epävarmuuden ja pahan olon keskellä? Ainakin se kyseenalaistaa vallitsevat yhteiskunnalliset käytännöt ja kulutuskulttuurin sekä haastaa henkilökohtaisella tasolla valitsemaan toisin. ”Se, että minimalisti kieltäytyy ostamasta ja kuluttamasta sokeasti tarkoittaa, että hän myös kieltäytyy ‘tottelemasta’”, sanoo Antti. Minimalismiin sisältyy siis myös jonkinlaista hiljaista anarkismia, toiseutta ja sivullisuutta sekä valtarakenteiden kyseenalaistamista.

Tarpeeksi monen harjoittaessa samanlaista elämänfilosofiaa saattavat myös käytännöt ja kulttuurit muuttua sen sijaan, että minimalismi typistyisi yksittäisen ihmisen elämänta-

paprojektiksi.

Mutta mitä sen jälkeen, kun elämä on kokonaisvaltaisesti siivottu? ”Tavaran karsiminen, kuluttamisen vähentäminen ja mielenrauhan vaaliminen ovat vain keinoja tärkeimpiin päämääriin kuten vapauden kasvattamiseen ja merkitykselliseen työhön”, LaPointe tiivistää. Samoilla linjoilla on myös Antti: ”Vähentämällä tavaroita etsin tilaa elämässäni ja toivon tilan ja kyseenalaistamisen kautta löytävän merkitystä. Siihen se kai loppujen lopuksi kiteytyy. Etsin yksinkertaisuutta, aitoutta ja ekologisuutta ja myös sitä siistiä minimalistista estetiikkaa.”

Kun tarpeettomat rönsyt on karsittu, jäljelle jää vain olennainen ja merkityksellinen kuten minimalismissa että sitä edeltävissä ajattelutavoissa on tähdennetty. Tärkeintä on merkityksellinen tekeminen, tarpeellinen määrä tavaraa ja ihmissuhteet. Mutta vaikka minimalismin keinoin pyrkisi ottamaan kaikki elämänalueet hallintaan, ihmisten kohdalla teoria saattaa kohdata haasteita ja mielenrauhan järkkymistä. Ihmissuhteita on vaikea luoda ja ylläpitää eikä niiden alkamiseen ja loppumiseen voi välttämättä vaikuttaa. Ja usein ne aiheuttavat suurinta onnea ja kipua.

Ehkäpä minimalismin lupaus onkin hieman vaatimattomampi. Sen avulla voi raivata tilaa merkityksellisimmille asioille ja tekemiselle, ja se voi edesauttaa pyrkimyksessä läsnäoloon ja aitoon vuorovaikutukseen – ehkä jopa onneen.

Mutta se voi myös aiheuttaa epävarmuutta siitä, mihin lisääntynyt vapaa-aika ja vapaus tulisi käyttää, mikä itselle olisi merkityksellistä tekemistä ja kenen kanssa haluaisi aikaansa viettää. Minimalismi vaatineekin rohkeutta: onko yksilö valmis tarkastelemaan elämäänsä kriittisesti ja antautumaan aidolle ja avoimelle vuorovaikutukselle sekä ennen kaikkea kohtaamaan mahdollisen tyhjyyden, mitä ennen tavaralla ja tarkoituksettomalla suorittamisella täytti? Minimalismi voi auttaa pohtimaan, miten asiat ovat ja ennen kaikkea kysymään, voisivatko ne olla toisin. Tätä kautta elämäänsä voi löytää myös mielenrauhaa ja merkityksellisyyttä Ehkä samalla maapallo ja ihmiskunta pelastuvat.

LÄHTEET Henttonen & LaPointe 2015. Työelämän toisinajattelijat: Vallataan tilaa mielekkäälle työlle.

Chayka 2016. The Oppressive Gospel of ‘Minimalism’.

The New York Times Magazine. www.theminimalists.com, www.becomingminimalist.com, https://bemorewithless.com/, http://minimalismi.fi/blogi/, www.sitra.fi

TUTKAIN

27

Kliktivismi – vastademokratiaa vai vaikuttamisen illuusiota?

Somenatiivit, näppäimistösoturit, twitter-kampanjat, trollit, uudet areenat ja kaikukammiot ovat kulttuurivaikuttamisen tätä päivää. Päätöksenteossa internetin potentiaali on kuitenkin vasta muotoutumassa. Miljoonilla klikkauksilla on voimaa tuoda asioita esille, mutta riittääkö potku poliittisiin muutoksiin saakka?

TEKSTI Sofia Nevalainen KUVITUS Ada Kangas

M

e too. Jollet ole viime viikkojen aikana elänyt täysin sosiaalisesta mediasta vapaata elämää, yhdistät nämä kaksi sanaa seksuaaliseen häirintään. Hollywood-tähti Alyssa Milano sinkautti #MeToo:n viraaliksi ilmiöksi, mikä kannusti muita häirintää kokeneita henkilöitä paljastamaan omat kokemuksensa ja siten osoittamaan ongelman laajuuden. Yhtäkkiä koko internet kohahti. Jo yhden yön aikana tuhannet somettajat ympäri maailman tuuttasivat Facebook- ja Twitter-statuksiinsa #MeToo:ta. Tabu oli kaikkien huulilla. Maailmaa muutettiin, vai muutettiinko?

Oxford English Dictionary määrittelee termin clicktivism vähäistä sitoutumista vaativaksi matalan kynnyksen toiminnaksi, jonka tavoitteena on ajaa poliittista tai yhteiskunnallista asiaa internetissä. Yleisin kliktivismin muoto on some-kampanjointi. Viraalisuus, eli nopeasti suosituksi tuleminen verkossa, on yleensä jokaisen some-kampanjan onnistumisen mittapuu. Nopeasti leviävä ilmiö kiinnostaa myös perinteistä mediaa ja uutisointi tuo kampanjalle julkista lisäarvoa.

Ristikkomerkki eli hashtag vakiintui 2000-luvun lopun Twitterissä some-kampanjoinnin tunnuspiirteeksi. Sen ympärille kampanjoille luodaan ikään kuin oma brändinsä tunnussanojen avulla. Tägiä on helppo jakaa eikä se vaadi osallistujilta merkittävää henkilökohtaista panosta.

Some-kampanjan vauhdikkaalla brändäyksellä on myös kääntöpuolensa. Napakat julkilausumat ja yksinkertaistetut sanomat nostavat agendaa tehokkaasti esille, mutta pelkistetyt viestit eivät välttämättä anna suurelle yleisölle eväitä asioiden syvempään ymmärtämiseen. Vallitsevaan kulttuuriin voi hyvinkin vaikuttaa hashtageja viljelemällä ja polttavan aiheen näkyvyyttä nostamalla, mutta esimerkiksi poliittisen muutoksen eteen vaaditaan edelleen vaikuttamistyöhön sitoutuneiden yksilöiden ja ryhmien jatkuvaa

osallistumista ja perehtyneisyyttä.

Some-kampanjaan osallistuminen antaa kliktivistille tunteen siitä, että hän on kantanut kortensa kekoon yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvana aktiivisena kansalaisena. Mitä enemmän jakoja, tykkäyksiä tai kommentteja kliktivisti päivitykseensä saa, sitä voimakkaampi on onnistumisen tunne. Tunne on kuitenkin petollinen.

Kliktivisti voi tulla kuulluksi, mutta ei kuunnelluksi – ja näiden käsitteiden ero on merkittävä. Somessa tavallisellakin kaduntallaajalla on mahdollisuus nostaa asiansa julkiseksi puheenaiheeksi. Viraalilla päivityksellä voi saada aikaan muutaman päivän, viikon, tai jopa kuukauden säpinän, mutta päivitys voi painua yhtä nopeasti unholaan. On hyvin todennäköistä, että mielipiteen kylmä kohtalo on lopulta hukkua bittiavaruuteen muiden huutojen sekaan, ellei mielipiteen lausujana sitten satu olemaan tiiviisti seurattu julkisuuden henkilö. Tästä näkökulmasta some-kampanjan onnistumista ei ole siis hedelmällistä arvioida pelkästään näkyvyyden tasolla.

Käsi ylös – kuinka moni muistaa #WhenIwas-kampanjan? Kyseinen kampanja kohahdutti jo vuoden 2016 keväällä hyvin samankaltaisella sisällöllä kuin millä #MeToo -kampanja pyörii nyt. #WhenIwas:in tarkoituksena oli paljastaa, kuinka nuoressa iässä seksuaalista häirintää oltiin ensimmäisen kerran koettu ja sitä kautta tuoda esiin valitettavan ilmiön arkipäiväisyys. Arka aihe nostettiin tikunnokkaan hetkeksi, mutta julkinen keskustelu lipui pian muihin aiheisiin, kunhan kokemuksilla oltiin ensin mässäilty mediassa riittävästi. Nykyinen lainsäädäntö ottaa huomioon ainoastaan fyysisen koskettelun eikä häirinnän muita muotoja. #WhenIwas -kampanjassa esiin nostetut näkökulmat koskivat enimmäkseen esimerkiksi sanallista häirintää, jonka kohdalla seksuaalisen häirinnän rajanvedot ovat hankalammin tehtävissä. Muutosesityksiä lainsäädännön tiukentamisesta ei silti Suomessa nähty.

TUTKAIN

29

Nyt seksuaalisen häirinnän kasvoina toimivatkin syylliset

Näiden kahden kampanjan suora rinnastaminen on hankalaa, sillä niissä on selviä eroja. Ensinnäkin, #MeToo lanseerattiin julkisuuden henkilön kautta, minkä vuoksi kampanja sai taakseen nopeasti muita hyvin tiiviisti seurattuja henkilöitä. #WhenIwas taas oli Everyday Sexism -verkoston luoma kampanja, jonka takana oli Hollywood-näyttelijöitä vähemmän tunnetumpi henkilö – kirjailija Laura Bates. Maailmanlaajuinen kampanja syntyi yksittäisten, omia kokemuksiaan kollektiivisesti ilmi tuoneiden kansalaisten voimin. Toisekseen, #MeToo -kampanja on ravistellut julkista keskustelua täysin eri mittaluokissa siitäkin syystä, että sen kautta on nostettu seksuaaliseen häirintään syyllistyneiden nimiä esiin. Tuottaja Harvey Weinstein ja näyttelijä Kevin Spacey ovat silmäätekevinä olleet omiaan keräämään lisänäkyvyyttä kohu-uutisoinnille. Kolmanneksi, #WhenIwas -kampanja rakentui häirinnän uhrien ympärille. Nyt seksuaalisen häirinnän kasvoina toimivatkin syylliset.

Suomessa #MeToo-kampanjan äänekkäin vaihe vaikuttaa tässä vaiheessa olevan laantumaan päin. Naapurimaassamme Ruotsissa kampanja on sen sijaan paisunut kokonaan eri mittasuhteisiin. Tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään kaduilla ympäri maata. Ahdistelusyytösten perusteella on käynnistetty eri organisaatioiden sisäisiä tutkintoja ja irtisanottu merkittävissä asemissa olevia henkilöitä, kuten esimerkiksi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n päällikkö. Pääministeri Stefan Löfven on ottanut omassa puheenvuorossaan esille lakimuutoksen tarpeellisuuden.

Ruotsissa some-kampanja on siis jättänyt merkittävän jäljen julkiseen keskustelukulttuuriin ja tuonut aiemmin vaietun aiheen jopa kärkipoliitikkojen asiaksi.

30

TUTKAIN

Lyhyellä aikavälillä some-kampanjoiden lopullista jälkeä on vaikea arvioida. On kuitenkin selvää, ettei sosiaalisen median roolia yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa tule vähätellä. Vihreiden Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja vuonna 2012 myllersi vahvasti sosiaalisessa mediassa ja onnistui viemään altavastaajapuolueen ehdokkaan vaalien toiselle kierrokselle. Tasa-arvoista avioliittolakia ajanut Tahdon2013-kampanja aktivoi somessa ympärilleen kokonaisen kansanliikkeen yhden asian puolesta. Se on samalla Suomen historian ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kansalaisaloite, joka tuli hyväksytyksi eduskunnassa.

Politiikan tutkijat ovat huomioineet jo pitkään sen, etteivät nykyajan kansalaiset ole kiinnostuneita puolueiden jäsenkirjojen omistamisesta tai sitoutumisesta pitkäjänteiseen poliittiseen toimintaan. Demokratiatutkija Pierre Rosanvallon puhuu vastademokratiasta, jolla hän tarkoittaa poliittista toimintaa virallisen politiikkajärjestelmän ulkopuolella. Rosanvallon ei pidä vastademokratiaa kumouksellisena voimana, vaan pikemminkin edustuksellista demokratiaa täydentävänä osallistumisen muotona.

Some-kampanjoissa piilee varmasti kasvualusta uuden sukupolven vastademokraattiselle osallistumiselle, mutta samalla on huomioitava, että sosiaalisen median rooli todellisen muutoksen tekemisessä on enemmänkin välineellinen.

Kliktivistit voivat omalla toiminnallaan olla edelläkävijöitä ja jättää jälkensä esimerkiksi sosiaaliseen muutokseen tukemalla julkisesti muutosta edistäviä kampanjoita. Päätökset muotoillaan ja nuijitaan kuitenkin edelleen virallisen poliittisen järjestelmän sisäpuolella. Vaarana on, että tulevaisuudessa päätöksenteko on entistäkin pienemmän kansanosan käsissä, mikäli kliktivismi ei onnistu sitouttamaan kansalaisia osallistumaa myös perinteiseen politiikkaan.

TUTKAIN

31

essee

Weber, Epikuros ja pöhinä Kiire on ja pysyy. Sekä viesti että elämä kulkee langoilla nopeasti, ja perässä on pirullista sinnitellä.

Virvoitukseksi moderniin ahdistukseen on syytä kaivaa naftaliinista vanhoja viisauksia, jotka eivät ole jääneet turhaan elämään.

TEKSTI Jaakko Muilu KUVITUS Janne Suutarinen

32

TUTKAIN

Kun ystäviltä kyselee kuulumisia, kiire taitaa olla yksi yleisimmin kuultuja vastauksia.

V

olkswagen kiisi Lahden moottoritiellä. Kuuntelin tarkkaavaisena autossa käytävää keskustelua taakse jääneestä työviikosta. Kaikkien viikko oli ollut jälleen hektinen ja työtahti tuntui kiristyvän jatkuvasti. Syytä kysyessäni sain lakonisen vastauksen: ”Se nyt vaan tuntuu nykyisin kaikilla aloilla menevän siihen suuntaan.”

Työtahdin kiristyminen ja työelämän vaatimusten kasvu tuntuvat sopivan ajan henkeen – myös opiskelumaailmassa.

Yhteiskunnan ihannoima opiskelija on produktiivisuuden perikuva, joka pystyy tehokkaasti minuuttiaikatauluttamaan elämänsä tanssahdellen opiskeluiden, töiden ja järjestöhommien ristitulessa. Kannettava tietokone kulkee mukana kaikkialle ja ainejärjestön hallituksen Whatsapp-viesteihin vastataan sitsien konferensseillakin.

Kun ystäviltä kyselee kuulumisia, kiire taitaa olla yksi yleisimmin kuultuja vastauksia. Yömyöhällä tätä esseetä kirjoittaessani en voi sanoa olevani yhtään sen parempi.

Ahkeruuden ja raskaan työnteon normatiivinen arvottaminen hyveeksi ei perustu vain empiirisiin havaintoihin Tiedekulman aulassa. Teoksessaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki taloussosiologi Max Weber pohtii kapitalismin syntyä uskontohistoriallisesta ja teologisesta näkökulmasta. Weberin perusteesi on, että reformaatio ja protestanttisuus synnyttivät rationaaliselle kapitalismille otollisen, kovaan ja ahkeraan työntekoon kannustavan työnteon mentaliteetin – protestanttisen työetiikan.

Weber analysoi erityisesti ranskalaisen teologin Jean Calvinin opeista syntynyttä kalvinismia, jota laajemmassa merkityksessä käytetään usein myös synonyymina reformoidulle kirkolle. Kalvinismista syntynyt protestantismi korosti kovan työn siunauksellista merkitystä ja sitä, että joutilas on aina altis kiusauksille. Weberin mukaan protestantismi koulutti eurooppalaiset tekemään kovaa työtä kutsumuksenaan; ottamaan pitkät ja raskaat työtunnit itseisarvona.

Kiky-sopimusten ja ahkeruusjargonin aikakaudella Weberin ajatuksiin on intuitiivisesti helppo samaistua. Juha Sipilän puheet yhteisistä talkoista, joihin kaikkien tulee osallistua nipistämällä hieman etuuksistaan ja työskentelemällä hieman entistä ahkerammin ja pidempään, ovat kuin suoria kaikuja Weberin teksteistä.

Aiheeseen ottaa kantaa myös Helsingin sanomien toimituspäällikkö Erja Yläjärvi kolumnissaan Suorittamisesta luopuminen vaatii taitoa (HS 19.10.). Kolumnissaan Yläjärvi kertoo Ruotsissa käytävästä keskustelusta: miksi terveet, koulutetut ja elämässään menestyneet naiset palavat yhä useammin loppuun jo ennen 30 ikävuotta?

Vaativat työtehtävät yhdistettynä sosiaalisen median käytön kasvusta johtuvaan statuksen, oman fasadin kiillottamiseen ovat lisänneet merkittävästi nuorten naisten uupumusta. Vaikka sosiaalipsykologisesta perspektiivistä kirjoitettu kolumni ei otakaan kantaa vain työntekoon, voidaan Weberin protestanttista työetiikkaa käyttää pohjalatauksena myös muulle Yläjärven kirjoituksessa esitetyille ongelmille.

Eikä näitä aspekteja voi erottaa toisistaan. Hyvä työntekijä vastaa viesteihin vapaa-ajallakin. Hyvä työnhakija taas on aktiivinen LinkedInissä ja pitää Instagraminsa kunnossa.

Loppuunpalamisen lisääntyminen näkyy myös opiskelijoiden keskuudessa. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tilastojen mukaan vähintään viikoittain masennusoireita kokevien määrä on noussut vuodesta 2000 vuoteen 2016 13 %– 18,8 %. Ahdistuneisuusoireita vähintään viikoittain koki vuonna 2000 8,4 % vastaajista, kun 16 vuotta myöhemmin luku oli 19% prosenttia. Vuonna 2000 psyykkisiä ongelmia ilmeni vastaajista 22,8 % ja kuusitoista vuotta myöhemmin ongelmia koki jo 29,3 %.

Työn välttelyyn tai hippiliikkeeseen ei kuitenkaan kannata lähteä, ainakaan jos Weberiä on uskominen. Kapitalismin hengelle ominainen yhteiskunnan rationalisoituminen on tuonut mukanaan ennennäkemätöntä tieteen, tekniikan, talouden, hallinnon ja kulttuurin edistystä.

Ollessamme valtavien – niin kansallisten kuin globaaTUTKAIN

33

lienkin – ongelmien äärellä, tarvitaan yhteiskunnassamme valtavia yhteisiä ponnistuksia ja avantgardistisia ajatuksia.

Työelämän murros, ilmastonmuutos ja pakolaiskriisi vaativat meitä kansakuntana ja koko ihmiskuntana haastamaan ajatteluamme ja vanhoja tottumuksiamme.Innovaatiokulttuuria, ankaraa tutkivaa journalismia sekä tieteellisiä läpimurtoja tarvitaan, mikäli haluamme taata ihmisarvoisen ja hyvän elämän kaikille planeettamme asukkaille. Tämän tavoitteen eteen joudumme tekemään kovasti töitä.

Samalla on kuitenkin muistettava, etteivät startup-pöhinä tai pitkät työtunnit ole luotuja kaikille. Olemme ihmisinä ja työntekijöinä erilaisia. Yhtä paljon kuin tarvitsemme valtavaa työpanosta esimerkiksi ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä, tarvitsemme myös ymmärrystä heitä kohtaan, ketkä ovat valinneet rennomman elämäntavan. On löydyttävä ymmärrystä heitä kohtaan, ketkä eivät halua tai kykene lisäämään työtaakkaansa.

Polarisoitumis- ja segregaatiokehitys on jo pitkään ollut yhteiskuntapoliitikkojen suuri huolenaihe. Kuten meillä

34

TUTKAIN

ei ole varaa jättää ongelmiamme ratkaisematta, ei meillä myöskään ole varaa pudottaa osaa ihmisistä ulos kelkasta.

Sillä tavalla emme pelasta suomalaista hyvinvointivaltiota tai Afrikan sademetsien tulevaisuutta.

Pöhinäkulttuurin ja ahkeruusjargonin korostamisen sijaan meidän ehkä tulisikin miettiä, kuinka yhdistämme tarmoa vaativat tavoitteet ja inhimillisen hyvinvoinnin.

Määritellessään ihanteellista elämäntapaa muinaiskreikkalainen filosofi Epikuros profiloitui hedonismin esitaistelijana. Nykyisestä hedonismin määritelmästä poiketen Epikuros ei kuitenkaan nähnyt lyhyitä aistinautintoja elämän päämääränä vaan kannatti yksinkertaista ja suunniteltua elämää, johon kuuluivat ystävät, keskustelut ja kohtuulliset nautinnot.

Ehkä meillä olisikin näinä kiireisinä aikoina syytä ottaa oppia Epikuroksesta, muistaa vaativien ja stressaavien työtehtävien välillä ottaa henkeä ja istua kaikessa rauhassa kaverin kanssa pitkälle, nautinnolliselle lounaalle.

Valtsikasta Accenturelle

mainos

Mihin valtsikasta voi työllistyä?

Missä arvostetaan valtsikalaisten yhteiskunnallisten kokonaisuuksien ymmärtämistä? Accenturella, joka tarjoaa asiantuntijapalveluita johdon konsultoinnista ja strategiasta järjestelmien rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Globaalissa yrityksessä ratkaistaan yhteiskunnallisia ongelmia digitalisaatiota ja innovaatioita hyödyntäen.

TEKSTI Nella Kelkka

U

lla Kuukka valmistui vuonna 2000 valtiotieteellisestä tiedekunnasta opiskeltuaan valtio-oppia ja poliittista historiaa. Accenturella hän aloitti myöhemmin samana vuonna. ”Se, että olen ollut täällä niin pitkään kertoo siitä, että työpaikka on tarjonnut joka vuosi uusia haasteita.”

Accenture on globaali asiantuntijapalveluiden konsultointiyritys, joka auttaa asiakkaitaan eri toimialoilla muun muassa tehostamaan prosesseja sekä ratkaisemaan digitalisaation asettamia haasteita. Tavoitteena on liiketoimintaosaamiselle ja tutkimustiedolle perustuva pitkäjänteinen menestys.

Kuukka on työskennellyt koko Accenture-uransa ajan julkishallinnon ja terveydenhuollon projekteissa lukuun ottamatta kahta vuotta, jotka hän vietti pankkipuolella. Tällä hetkellä Kuukka vastaa pääkaupunkiseudun uuden potilas- ja asiakastietojärjestelmän Apotin käyttöönotosta ja sen suunnittelusta.

Muut Accenturen yhteiskunnallisesti merkittävät projektit liittyvät muun muassa maahanmuuttoon ja turvallisuuteen. Kuukan mielestä parhaita asioita hänen työssään ovat yhteiskunnallinen merkittävyys ja itsensä kehittäminen. ”Aina oppii uutta ja ihmeellistä, mutta toisaalta haasteena on se, ettei ikinä ole valmis. Sen kanssa pitää oppia elämään.”

Jos yritys on globaali, se ei kuitenkaan tarkoita, että sen toiminta olisi välttämättä kovin kansainvälistä. Accenturella kansainvälinen yhteistyö kollegojen kanssa on kuitenkin arkipäivää.

Kuukka itse on tehnyt kaksi ulkomaankomennusta, toisen Yhdistyneissä Arabiemiraattikunnissa ja toisen Yhdysvalloissa. ”Meitä accenturelaisia on 400 000 120 maassa, mutta olemme silti matalahierarkkinen, ketterä yritys. Meillä menestyy, kun osaa pyytää apua, sillä meillä on todella vahva yhdessä tekemisen kulttuuri.”

Kuukka kertoo pitävänsä tärkeänä sitä, että hän pystyy

allekirjoittamaan Accenturen arvot. Kansainvälisyyden lisäksi yrityksen ydinarvoihin kuuluvat muun muassa yksilöiden kunnioittaminen ja rehellisyys. Accenturella uskotaan myös ihmisten monimuotoisuuden olevan avain menestykseen ja yritys toivottaakin tervetulleiksi hakemukset erilaisista taustoista sukupuolesta, iästä, etnisyydestä, rodusta, uskonnosta, kansallisuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä riippumatta.

Kuukka sanoo hyötyneensä työssään paljon opinnoista valtsikassa. ”Ymmärrän opintojeni ansiosta muun muassa poliittista päätöksentekoa ja sen valmistelua, osaan lukea lakitekstejä ja tiedän, mistä niitä haetaan. Kehityin valtsikassa kirjoittajana, millä on iso merkitys viestien viemisessä eteenpäin.

Lisäksi tiedonjano kasvoi opintojen myötä.”

Valtsikalaisia on Accenturella monenlaisissa tehtävissä, kuten Kuukan tavoin johdon konsultoinnissa, muutosjohtamisessa ja prosessien kehittämisessä, mutta myös muissa tehtävissä kuten viestinnässä, HR:ssä ja analytiikassa. ”Suurin osa työntekijöistä tulee kaupallisesta tai teknisestä koulutustaustasta, mutta valtsikalaisillakin on paljon annettavaa. Tilastotiede, viestintä, sosiaalipsykologia, sosiaalipolitiikka: kaikkia näille aloille kouluttaneita on ja kaikilla on omat hyvät puolensa.”

Accenturelle palkataan joka vuosi harjoittelijoita ja lopputyöntekijöitä. Keväisin aukeaa kesätyöntekijöiden haku, mutta rekryprosessi voi käynnistyä ympäri vuoden avoimella haulla.

Kuukan mukaan hyvät hakijat pääsevät pitkälle pelkästään asenteella, innostuksella ja kyvyllä oppia uutta. ”Harjoittelijalta ei odoteta paljoa kokemusta, mutta hakemuksessa kannattaa olla selkeä siinä, mitä osaa ja missä haluaa kehittyä ja miksi olisi arvokas lisä mahdolliselle tulevalle työnantajalle. Geneeriset hakemukset eivät riitä, vaan hakemuksesta pitää välittyä intohimo: miksi juuri sinä haluat Accenturelle töihin?”

TUTKAIN

35

kuvareportaasi

JÄLKIÄ YLIOPISTOLLA

Sari Luomanen

36

TUTKAIN

TUTKAIN

37

38

TUTKAIN

TUTKAIN

39

kolumni

Janne Suutarinen

Raskaan elämän puolesta

T

untuuko elämä helpolta ja valinnat vaikeilta?

Huomaatko puuhailevasi ja pöhisteleväsi kaikenlaisen kivan parissa, mutta hullua hurskaammaksi tulet vain harvoin? Kohdistatko epäonnistumisen hetkellä syyttävän sormesi useammin muualle kuin peiliin? Olet todennäköisesti ihminen ja astelet lajityypillisen tarmokkaasti rinta rottingilla luksusloukusta toiseen. Ja niitähän riittää.

Kirjassaan Sapiens: Ihmisen lyhyt historia israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari väittää, että maanviljelyn vallankumous oli ihmiskunnan suurimman edistysaskeleen sijasta sen suurin virhe. Melko tuimaa tavaraa, ainakin näin edistysuskovaisen modernin länsimaalaisen makuun.

Hararin mukaan agraarinen vallankumous oli ensisijaisesti luksusloukku, johon ajauduttiin enemmän vahingosta kuin pakosta. Maanviljely ja aloillaan pysyä karjatalous olivat aluksi luksusta, joka muuttui välttämättömyydeksi vasta populaation kasvaessa. Monipuolinen liikunta, tasapainoinen ravinto ja rikas hengellinen elämä vaihtui hiljalleen staattiseksi ja kuluttavaksi peltotyöksi, viljapainotteiseksi appeeksi ja massayhteisöiksi, joista ensimmäiset sivilisaatiot hiljalleen puhkesivat kukkaan.

Mitä traagista tässä sitten oli, jos mitään? Se on toki tulkintakysymys. Hararin tulkinnan mukaan ihmisten onnellisuus oli vähentynyt. Metsästäjä-keräilijä-elämäntapa oli ja on lajimme evolutiivisesti kehittynyt normi, joka tyydytti ihmisen fyysiset ja henkiset tarpeet huomattavasti paremmin kuin

40

TUTKAIN

sitä seurannut elämänmalli. Takaisin ei ollut enää paluuta, sillä kukaan ei lopulta edes muistanut, millaista elämä oli ollut ennen kuluttavaa peltotyötä. Vetäytyminen primitiiviseen elämään olisi myös tarkoittanut yhteisöille suuria uhrauksia sekä saavutetun aseman luovuttamista.

Olisiko ihmiskunnan sitten ollut vain parempi jäädä liikkuvien leirinuotioiden, syvän luonnonläheisyyden ja shamanistisen mystiikan pysähtyneeseen aikaan? Miksei. Olisiko luksusloukkujen äidiltä voitu millään välttyä? Tuskinpa vain.

Korkealle kehittynyttä tietoisuutta on vaikea kuvitella ilman viettiä kohti vaivattomampaa oloa ja eloa. Korkea tietoisuus ei kuitenkaan ole juuri koskaan ollut tarpeeksi korkea valintojensa pitkän tähtäimen seurauksien hahmottamiseen tai edes niistä piittaamiseen. Tätä puutetta kohtaan luonnonvalinta on ollut kynnetön.

Sivilisaation tiellä räpsähtäneiden luksusloukkujen toistaiseksi korkein lakipiste on saavutettu vauraassa, rauhallisessa ja elämän helppouden kalvamassa lännessä. Moderni länsimainen ahdistus ei ole useinkaan tulosta oman taakan alle rutistumisesta vaan siitä valinnanvaikeudesta, joka syntyy lukemattomien polkujen risteyksessä, kun kuulemma mikään ei ole pakko ja jokainen pystyy kaikkeen. Mikä äärettömyyden, hybriksen ja prokrastinaation ansa – melkoinen luksusloukku.

Aikakaudellemme ominainen lapsenomainen yliherkkyys, uhrihierarkioiden rakentelu ja militantti kivapuhe ovat oireita tulehduksesta, jonka lukemattomien luksusloukkujen

hampaat ovat jalkoihimme raapineet. Jos usein suurin ongelma on ongelman itsensä keksiminen, on kyseessä hätähuuto raskaamman elämän puolesta. Omaan henkiseen niskaansa tarttuminen kuitenkin vaatii paljon, jos sitä ei vaadita. Vaikka hyvinvointivaltio on järjestelmänä kaunis ja armollinen, toistaa turhankin tiiviiksi tikattu turvaverkko pilkallisen pompöösiä melodiaa, jonka tahdissa surullisen moni venyttää henkisen teini-ikänsä kiusallisen pitkäksi. Luksusloukku tämäkin.

Jos usein suurin ongelma on ongelman itsensä keksiminen, on kyseessä hätähuuto raskaamman elämän puolesta.

Hyvinkin oikeutettu uusliberalistisen edistysuskonnon vastustus ei useinkaan kulje käsi kädessä sen tuottaman elämänmuodon torjunnan kanssa. Rutinaa kuuluu, mutta elämää helpottavat hedelmät poimitaan hymyssä suin sitä mukaa kun Sampo niitä jauhaa. Sinnikkäimmätkin luddiitit joko taipuvat maalliseen Zeitgeistiin tai yksinkertaisesti siirtyvät ajasta iäisyyteen menneisyyden symbolit ja tulevaisuuden uhka sydämissään. Taustapeiliin voi vilkuilla, mutta kelkka ei hevin käänny.

Olemisen keveys voi todellakin olla sietämätöntä, mitä Milan Kundera halusi painottaa jo ihan klassikkoromaaninsa nimessä. Raskas tie voi olla ikuisesti palkitseva tai täydellisen musertava, mutta keveyden anti taas on epävarma: usein se lipuu sormista yhtä kevyesti kuin niihin tarttuikin.

Keveyden onni on jahti, joka uuvuttaa sitkeimmänkin metsästäjän kannonnokkaan pohtimaan, olisiko raskas tie sittenkin ollut vähemmän kuluttava.

Luksusloukkuja on todellakin joka lähtöön, ja keveyden ja raskauden dilemma jää jokaisen itsensä ratkaistavaksi.

Taakkansa on siis syytä puntaroida ja polkunsa valita tarkoin.

Kun matka alkaa, on muille reiteille tuijottelu turhaa, sillä valinta ei ole mikään lopullinen tuomio – sivupolkuja kyllä riittää. Päänsä pitäminen on hyve, sillä itsekunnioitus löytyy harvoin sieltä, missä seireenit livertävät kutsujaan.

Albert Camus’ta mukaillen: Sisyfos on nähtävä onnellisena. Luottakaamme, että oma murikkamme vielä vierähtää mäen laelle, kunhan olemme vahvistuneet sen syleilyssä tarpeeksi. Uskollisin keveys saapuu nimittäin vasta silloin, kun kaikki on annettu.

TUTKAIN

41

kannukolumni

Mikhael Koufos Kannunvalajien yrityssuhdevastaava

Kannattaa olla jälkiviisas

J

äljestä tulee ehkä ensimmäisenä mieleen jonkin tai jonkun tuottama näkyvä merkki. Jalanjälki siitä, että joku on liikkunut jossain paikassa tai kädenjälki siitä, että joku on saanut aikaiseksi jotain konkreettista ja näkyvää. Sen lisäksi, että jälki on syntynyt jonkin toiminnan seurauksena, olennaista on, että jälki myös huomataan.

Jälkien merkitys korostuu opiskelijajärjestötoiminnassa, sillä opiskelijajärjestöissä toimijoiden ja aktiivien vaihtuvuus on vähänkin pidemmällä tähtäimellä melko suurta: tutkinto-opiskelijoita ja samalla järjestön jäseniä ollaan yleensä vain rajallinen aika. Toimijoiden jäljet seuraavat edeltäjien jälkiä. Opiskelijajärjestöt huolehtivat jäsenistöistään, ja järjestävät tapahtumia ja monipuolista edunvalvontaa muun muassa opintojen ja työelämäasioiden saralla. Vaikka opiskelijajärjestöissä porukka vaihtuu suhteellisen tiuhaan, järjestöillä on monia pitkän ajan tavoitteita. Järjestöjen toimintaa monesti kehitetään tällaiset tavoitteet ja strategia huomioon ottaen. Pitkän aikavälin ajattelu korostuu etenkin isommissa opiskelijayhteisöissä kuten Kannunvalajissa ja ylioppilaskunnissa. Suurena järjestönä Kannunvalajillakin on strategia, joka määrittää suuntaviivoja neljäksi vuodeksi eteenpäin. Strategiasta löytyy konkreettisiakin ajatuksia, sillä Kannu säästää omien tilojen hankkimiseksi. Edellisten toimijoiden jälkiä seuraavien vuosien toimijoille tarvitaan tällaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Mikäli jäljen taustalla olevaa toimintaa ei huomata, kyseessä on pelkkä merkki, jonka sisältö voi jäädä arvailujen varaan. Jäljet kannattaakin pyrkiä muuttamaan sanoiksi.

Esimerkiksi CV:ssä pelkkä titteli ei kerro kovin paljoa, sillä TUTKAIN

42

sama titteli voi tosiasiallisesti käsittää alleen aivan erilaisia tehtäviä. Tavanomaisempien tehtävien lisäksi tulee lähes poikkeuksetta tehtyä kaikkea muutakin, mistä on hyvä kertoa. Etenkin järjestökokemus vaatii sanallista selittelyä. Tässä toisaalta jäljet ovat niitä asioita, joita on tehty järjestön toiminnassa, toisaalta jäljen voi ajatella tarkoittavan sitä, miten se on kehittänyt henkilöä hänen olleessaan tehtävässä.

Samoin kun opiskelijajärjestötoiminnasta puhutaan, on järjestön kannalta ensiarvoisen tärkeää, että seuraajat saavat kattavan perehdytyksen edeltäjiltään. Omassa hommassani tänä vuonna Kannussa on ollut ensiarvoista tietää, mihin yrityksiin on edellisenä vuonna oltu yhteydessä, millaisia sopimuksia on tehty sekä millaista yhteistyötä on tehty ja millaisia keskusteluita siitä on käyty. Näiden tietojen avulla olen omalta osaltani pyrkinyt kehittämään Kannun yrityssuhteita ja työelämätoimintaa.

Järjestötoiminnassa tulee vuoden mittaan ex temporena vastaan erilaisia asioita, joita ei voi täysin tarkkaan vuotta suunnitella, näistä voi syntyä ihan yllättäviäkin jälkiä. Oli esimerkiksi hienoa huomata, että ehkä näin valtsikalaisittain vähän erikoisilta toimialoilta, kuten ilmailualalla tai konepajateollisuudessa, ollaan hyvin kiinnostuneita valtsikalaisista.

Toivottavasti yhteistyö tulevaisuudessa monipuolistuu eri alojen yritysten kanssa, valtsikalainen generalisti voi löytää itsensä alalta kuin alalta. Siitä huolimatta että sitä sattuu järjestötoiminnassa vuoden aikana kaikenlaisia yllätyksiä, omaa toimintaansa kannattaa pohtia jo vuoden alussa, ja ottaa perspektiiviä edeltäjiltä ja heidän jäljistään. Samalla tulee mietittyä toiminnan mahdollisia vaikutuksia, siis niitä omia jälkiä.

lukijapalaute lukijapalaute

Kerätty Jodelin @valtsika-kanavalta.

TUTKAIN

43

pilakuva

Ada Kangas

44

TUTKAIN

Accenture rekrytoi joukkoonsa kymmeniä liikkeenjohdon konsultoinnin ja teknologiakonsultoinnin ammattilaisia.

OLETKO SINÄ YKSI HEISTÄ?

LUE LISÄÄ TEHTÄVISTÄ JA TÄYTÄ HAKEMUKSESI JO TÄNÄÄN! accenture.fi/tyopaikat A

TUTKAIN