Tutkain 3/2019

Benevolent dictatorship

Rauhan rakentaja

Valtsikan henki

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

III | 19

TOIMITUS Julkaisija Kannunvalajat ry Päätoimittaja Inka Reinola Ulkoasu & taitto Iuliia Sukhodoeva Laura Kenttä Maria Roivas Mii Vuorensalmi Vilma Puttonen Toimitustiimi Arttu Uuranmäki Emmi Vallittu Katariina Mäkilä Marissa Rämänen Sara Heinonen Otto Karasvirta Tekstit Akseli Rouvali Aleksi Neuvonen Amanda Kelo Arttu Uuranmäki Inka Reinola Judith Knebler Juuso Kaaresvirta Katariina Mäkilä Laura Kenttä Lauri Särkkä Mari Leivo Maria Roivas Sabriina Hietaniemi Sara Aalto-Setälä Sara Heinonen Onni Mustakallio Otto Karasvirta Kuvat ja kuvitukset Elina Nyholm Vilma Puttonen Inka Reinola Mari Leivo Mii Vuorensalmi Paavo Jantunen Kannen kuva Paavo Jantunen Paino Picaset Oy Painos 200 kpl ISSN 0787-0035 (painos) Verkkolehti www.tutkainlehti.fi Toimituksen sähköposti tutkain@kannunvalajat.fi Facebook Tutkain Instagram @tutkain Twitter @tutkain

Sisällys 5 pääkirjoitus 6 Tähtäin

• Tyhmä kysymys

• Gradukeilassa

• Ennen | jälkeen

• Porthanian neljä vuodenaikaa

• Mikä saa pyörät pyörimään

• Pummipalsta 10 Rauhan rakentaja: haastattelussa Maria Ristimäki 14 Kannukolumni 15 Kolonialismin viimeinen saareke 18 Valtsikan henki ja muita tupakummituksia 20 Freedom in domination?

22 Vieraskynä

Hongkong ei pääse karkuun Kiinaa

23 Kirjeenvaihtajan kuulumisia 24 Keltaisen vallankumouksen pään sisällä 26 Mielipide

Vastapuheella vastataan vihapuheeseen 28 Elämää eristyksissä 30 Töissä

Haastattelussa Marika Poutiainen 32 Luottamus 1 yksityisyydensuoja 0 36 Kulttuuri

• Näyttelyarvostelu: Michael Jackson On the Wall

• Elokuva-arvostelu: Hustlers - Korkojen kera

• Runoja

Samalla, kun illat pimenivät ja elokuu läheni loppuaan, alkoi vuoden 2019 valtsikan fuksien orientaatioviikko. Kampus täyttyi ensimmäisellä viikolla yliopistoelämää aloittelevista uusista opiskelijoista, ja esimerkiksi Valtava-festivaaleilla sai ensimmäisen maistiaisen siitä, mitä tarkoittaa olla osa valtsika-yhteisöä. Allekirjoittanut pääsi kokemaan uuden fuksisyksyn maisterifuksina pääaineen vaihduttua toiseen, ja kansainvälinen maisteriohjelma helpotti uuteen ryhmään ujuttautumisessa. Odotin alkavaa lukuvuotta lähes yhtä innokkaasti kuin vuonna 2015 astuessani ensimmäistä kertaa Helsingin yliopiston pihoille. Tällä kertaa rakennukset olivat jo tosin vanhoja tuttuja.

Toinen kerta fuksina sai minut muistelemaan miltä ensimmäinen orientaatioviikkoni, se hieman aidompi ja oikeampi, tuntui. Ensimmäisinä päivinä ujostutti hirveästi.

Pelkäsin, että olin päässyt vahingossa sisään tai etten ole ansainnut paikkaani siksi, että hain yliopistoon kolme kertaa.

Monet opiskelukaverini pääsivät ensimmäisellä tai toisella kerrallaan sisään, ja vaikuttivat hirveän tietäviltä. Pidin tuolloin kaikkia muita fiksumpina ja osaavampina yli-ihmisinä, kunnes kuulin opiskelukavereideni katsovan Love Islandia.

Enää ei hävettänyt, että olin itse katsonut Salattuja elämiä joka ilta lukiessani pääsykokeisiin. Kaikesta huolimatta, neljän vuoden jälkeen maisterifuksina sisäinen epävarmuus on edelleen läsnä, vaikka itseluottamusta omaan osaamiseen on tullut opintopisteiden tipahdellessa WebOodiin. Se on kuitenkin tervettä. Kuten sanotaan: mitä enemmän tietää, sitä vahvemmin ymmärtää, mitä ei tiedä.

Epävarmuus on luultavasti läsnä monilla fukseilla, joista osa on tullut suoraan lukiosta. Yliopisto hieman pelottaa, mut-

Löytöretkeilijälle ta orientaatioviikon tai viimeistään ensimmäisten tapahtumien myötä monille alkaa löytyä porukka, jossa voi olla vapaasti sitä mitä on – ei täydellinen ja valmis, vaan ihminen, joka saa tehdä virheitä ja oppia. Tällaisessa ympäristössä on helpompaa kasvaa asiantuntijaksi. Toisaalta, vaikkei omaa porukkaa löytyisikään, ei sekään ole maailmanloppu. Kaikkia meitä odottaa työelämän kylmä suihku, ja mitä aiemmin oppii esittämään ajatuksiaan tuntemattomien edessä, sen parempi. Kannustan kaikkia haastamaan itsensä ja nauttimaan yliopiston tarjoamista mahdollisuuksista eri yhteisöissä. Liittykää järjestöön, osakuntaan tai opiskelijalehteen, ja pistäkää itsenne likoon aivan uusien kasvojen edessä!

Kuva: Mii Vuorensalmi

Monelle fuksisyksy tarkoittaa vapautta – vapautta pääsykoelukukierteestä, vapautta itseään toistavasta työstä, vapautta olla oma itsensä tai kenties vapautta löytää itsensä. Suomalainen yliopistojärjestelmä on erityisen ansiokas siinä, että se antaa mahdollisuuden kokeilla. Sattumusten kautta voi löytää todellisia intohimoja. Vaikka nykyinen koulutuspolitiikka korostaa kerralla oikein -mentaliteettia, toivon ihmisten löytävän vielä sisältään pienen löytöretkeilijän. Toivottavasti ehdimme edelleen matkata sivupolulle ja eksyä hieman.

Inka Reinola Tutkaimen päätoimittaja 2019

55

Tyhmä kysymys Jonka vuoden 2019 kolmannessa numerossa esitti Katariina Mäkilä:

”Millais noi vaaralliset vangit?”

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin yliopistotutkija ja Rikosseuraamuslaitoksen erikoistutkija Sasu Tyni, miksi vaaralliset vangit teljetään samaan vankilaan?

”Vankilasijoittelu perustuu pääosin vangille tehtyyn rangaistusajan suunnitelmaan. Suunnitelmassa arvioidaan vangin riskejä, tarpeita ja vahvuuksia. Sijoitusvankilaan vaikuttaa myös vangin läheisten ja kotikunnan sijainti. Arvioinnissa huomioidaan lisäksi turvallisuuteen liittyviä tekijöitä yhteiskunnan (vrt. vangin karkaamisalttius), vankilan henkilökunnan, muiden vankien sekä vangin oman turvallisuuden näkökulmasta. Vaarallisia, useampikertaisia ja nuoria vankeja arvioidaan kokonaisvaltaisemmin.

Vaarallisimmat vangit sijoitetaan vankeusrangaistuksen aluksi suljettuun vankilaan. Sijoitusvankilassa vangeille pyritään suuntaamaan heidän tarpeittensa mukaisia toimintoja. Vakavista väkivaltarikoksista tuomituille voidaan esimerkiksi kohdentaa ohjelmia, joiden tarkoitus on vähentää uusien väkivaltarikosten riskiä.

Intensiivisin ja pitkäkestoisin kuntoutus järjestetään useimmiten suljetuissa vankiloissa. Vankilat ovat toisiinsa nähden osittain erikoistuneita: Riihimäen vankila on esimerkiksi erikoistunut seksuaalirikoksista tuomittujen vankien kuntoutukseen.

Vaarallisten vankien vankilasijoittelu voidaan nähdä parhaimmassa tapauksessa progressiivisena menettelynä, jossa vanki aloittaa rangaistuksen suorittamisen suljetussa vankilassa. Seuraavaksi vuorossa on avovankila ja rangaistuksen loppuvaiheessa mahdollisesti siviilissä suoritettava valvottu koevapaus. Tarkoituksenmukaista ei siis ole vapauttaa pitkäaikaisvankia suljetusta vankilasta, jos tähän ei ole erityistä syytä.”

Gradukeilassa Graduasioita selvitti Laura Kenttä

Kotisynnytysavustajat Ghanassa The change from home birth to hospital birth in Ashanti Region, Ghana: disappearing home birth attendants 34-vuotias Elisa Suominen tutkii sosiaali- ja kulttuuriantropologian pro gradussaan synnytyskulttuurin muutosta Ghanassa keräämällään haastatteluaineistolla.

Synnytysten hoito Ghanassa on viime vuosikymmeninä muuttunut sairaaloiden yleistyessä kaupungistumisen myötä. Nykyään perinteisten kotisynnytysavustajien ja koulutettujen kätilöiden välille rakennetaan perinteisten ja biolääketieteellisten käytäntöjen vastakkainasettelua. Synnytysavustajia kielletään toimimasta ammatissaan, moni synnytysavustaja on lopettanut toimintansa, eikä uusia jatkajia ole. Sairaaloissa henkilökunnan vähyys voi kuitenkin johtaa itsemääräämisoikeuden loukkauksiin ja jopa väkivaltaiseen kohteluun.

Suominen haluaa nostaa esiin, että synnytysavustajilla on myös hyviä käytäntöjä, jotka medikalisaatiossa ovat turhaan karsiutuneet. Hän toivoo, että synnytysten modernisaatiokehityksen ei tarvitsisi kulkea sen välivaiheen kautta, jossa lääketieteellisyys painottuu liikaa fysiologisen synnytyksen tukemisen, emotionaalisen tuen ja naisen itsemääräämisoikeuden kustannuksella. Synnytysten hoidossa ensisijaista on kuolleisuuden vähentäminen, mutta medikalisaation myötä esiintyy myös käytäntöjä, jotka eivät perustu näyttöön, vaikka niitä perustellaan lääketieteellä. Suominen esittää, että synnytysavustajien ja kätilöiden välinen yhteistyö sairaaloissa voisi parantaa synnyttäjien asemaa riskeeraamatta turvallisuutta.

Ennen | Tänään

Havainnoijana Mari Leivo

”The 1973 Supreme Court decision in Roe v. Wade made it possible for women to get safe, legal abortions from well-trained medical practitioners.”

– National Abortion Federation

”While the United States legalised abortion nationwide in 1973, that has been under threat since Donald Trump became president with some Republicans seeking restrictions.”

– SBS News 2019

6

Porthanian neljä vuodenaikaa Sattuvia sitaatteja sekä pohdintoja elämästä yliopiston saniteettitilojen seiniltä.

Osallistava vessaruno: Kirpeä maanantai-aamu Olen entisestäni vain haamu Jaksanko vielä panostaa?

Kaikki on valunut hukkaan Milloin mä puhkean kukkaan?

Ehkä sitten keväällä?

Nyt käperryn villasukkaan Porthanian ala-aulan naisten wc, toinen koppi vasemmalta, vasen alanurkka

Tässä yliopiston vessarunoilijoiden yhteistyönä syntyneessä runossa kiteytyy upeasti vuodenajan vaihtumiselle ominainen melankolia. Runon innoittamana myös Tutkaimen toimituksessa kaivettiin taas villasukat kaapeista syyskeleihin lämmittämään.

Vessanseinien parhaimmistot bongaili ja vessajonoa taakseen kerrytti Sabriina Hietaniemi

7

Mikä saa pyörät pyörimään?

Kirjoitus Arttu Uuranmäki

Kirsi Heikel ”Olen tavattoman kiinnostunut asioista ja ihmisistä. Toimittajan työssä on siis helppo olla motivoitunut ja innostunut joka päivä! Kun jokin uutistilanne on päällä tai aistin, että sellainen on jostain asiasta nousemassa, oikein tunnen, kuinka adrenaliini alkaa virrata. Minusta on mahtavaa alkaa selvittää asiaa ja kertoa siitä mahdollisimman konkreettisesti ja selkeästi yleisöllemme.

Kun uutistilanne ei kosketa minua ja on rauhallisempaa, yritän olla valppaana arjessa ja päästä kiinni siitä, mitä kiinnostavaa tapahtuu, josta voisin kertoa. Voisiko kadulla kävelevä ihminen olla sellainen, josta tulisi kertoa? Onko tuossa lehtijutussa jotain, joka voisi liittyä johonkin isompaan asiaan? Se on haastavaa, vaikeaa ja siksi innostun siitä.

Työni on välillä ympärivuorokautista ja vaatii useiden päivien pitkää työputkea. Täytyy olla henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Vastapaino ja palautuminen on pystyttävä raivaamaan niihin hetkiin kuin se on mahdollista. Unesta ei saa tinkiä.

Parasta aivojen nollausta on mielestäni se, kun ei tee yhtään mitään. Käyskentelee ilman päämäärää tai selailee lehtiä, joiden tietoa ei tarvitse opetella. Onneksi minulla on laiskanpulskea kultainennoutaja. Kun on koira, joka tykkää makoilla enemmän kuin lenkkeillä, tulee pakostakin otettua rauhallisesti ulkona ja hengitettyä sisään ja ulos. Hikilenkillä on sitten käytävä ilman koiraa. Minulla on kaksi alakouluikäistä lasta ja varmasti vanhemmat tunnistavat tunteen: kun lapsilla on kivaa, itselläkin on kivaa.”

Heikel työskentelee YLE:n Pohjoismaiden kirjeenvaihtajana.

TAIKA MANNILA ”Inspiroidun ihailemistani ihmisistä. Sanonta “If you are the smartest person in a room, you are in the wrong room” on mottoni, ja koitan koko ajan ajautua ihmisten seuraan, joilta voin oppia jotain uutta. Mielestäni on vaarallista jämähtää turvalliseen ja totuttuun. Omia ajatusmalleja tulee kyseenalaistaa sekä päivittää ja kuuntelemalla muita se onnistuu helpoiten.

Työssäni koitan rohkeasti ottaa yhteyttä tekijöihin, joita ihailen ja jotka osaavat jotain mitä minä en.

Työ ja ystävyys sekoittuvat myös usein, kun ystävystyn työn kautta ihailemiini tyyppeihin.

Just nyt inpiroidun myös aivan kaikesta mitä koomikko ja kirjoittaja Phoebe Waller-Bridge tekee.

Eskapismi on pitkään ollut uskontoni, joten olen hieman allerginen sanalle arki. Tasapainoinen elämä tai arki ei ole vahvuuteni, mutta sellaisina viikkoina, kun tunnen olevani onnellinen arjessani olen ainakin nähnyt kavereita, syönyt ulkona, bailannut vähän, tehnyt kiinnostavia töitä, harrastanut seksiä, nukkunut paljon, urheillut jonkin verran ja lukenut edes ihan vähän jotain hyvää kirjaa.

Lomailen myös harmittavan vähän, joten koitan tehdä arjestani mahdollisimman kivan, jos vain voin. Rakastan hotelleja, ja aina kun saan mahdollisuuden niin pidän pienen staycationin jossain ihanassa kotikaupunkini hotellissa. Drinkki hotellibaarissa on myös helppo pikalarppivinkki.”

Mannila on helsinkiläinen kulttuurin monitoimija, joka tunnetaan mm. D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -rap-kollektiivista.

8

#3

Linnanmäen Valokarnevaalit

#1

Kulttuurikeskus Stoa Kulttuurikeskus Stoassa on esillä inspiroivia valokuvanäyttelyitä maailmalta ja Suomesta, joiden katseluun ei mene koko viikon ruokabudjettia.

Näyttelyt ”Vuorten elämä” ja ”Kotona” 7.11–8.12. @Stoa

#2 Glimsinjoen luontopolku Syksy on retkeilyn parasta aikaa. Vietä viimeiset aurinkoiset syyspäivät vaikkapa Espoon Glimsinjoen luontopolulla reippaillen.

Luontopolku on oivallinen päiväretkikohde sille, joka kaipaa hetkeksi luonnontilaan C-vyöhykkeen lipun hinnalla.

Teksti Sara Heinonen

ti i

ov ttomat ksu ohjat atvain o k k n o i p a s k t a i u y T h ? n t Mi ä eensy synm u na k nn ynn task ä n t p eme u a k j , p ä n e n u t e t d nnäjamitäteh tus ov a n a lm th he a i aisia. s a lm t a e t , s i l l ä p a r ha

Mitäpä olisi Helsingin syksy ilman valokarnevaaleja? Linnanmäen jokavuotinen ilmaistapahtuma tarjoaa valoa ja piristystä pimeneviin syysiltoihin.

10.10–20.10 @Linnanmäki

#4Lukemattomien

kirjojen tori

Pursuaako kirjahyllysi lukemattomia tai luettuja kirjoja, joiden tilalle haluaisit uutta lukemista?

Kallion kulttuuriverkosto järjestää Lukemattomien kirjojen torin, jossa voit vaihtaa vanhat aarteesi uusiin helmiin!

su 24.10. klo 13–15 @Kalliolan setlementtitalo

@Glimsinjoen luontopolku

#5

Yhteiskuntatieteilijäpäivä 2019 Tiedekulman syksy tarjoaa taas kalenterin täydeltä avoimia ja mielenkiintoisia keskustelutilaisuuksia. Yksi niistä on Yhteiskuntatieteilijäpäivä, jonka teemoina ovat työn merkityksellisyys ja ilmastonmuutos. Tapahtuman järjestää Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry.

pe 8.11. klo 12.30–17 @Tiedekulma 9

Rauhan rakentaja Maria Ristimäelle vapaus on mahdollisuus tehdä ja olla mitä haluaa – tyyni horisontti, rauha. Juuri näiden asioiden edistämiseksi hän tekee töitä konfliktinratkaisujärjestö The Crisis Management Iniativessa. Ristimäki istui Tutkaimen kanssa alas käsittelemään konfliktinratkaisua ja naisten asemaa rauhanprosesseissa.

Teksti Sara Aalto-Setälä ja Sabriina Hietaniemi Kuvat Paavo Jantunen

O

n vuosi 2018 ja nigeriläisessä Diffan kaupungissa lähellä Nigerian rajaa on meneillään kahden hieman yllättävän tahon tapaaminen.

Diffa on kärsinyt suuresti konfliktista Boko Haramin, Nigerian valtion ja muiden osapuolten välillä, mutta nyt rajakaupunkiin on saapunut pääkaupungista Niameystä asti sisäministeriön virkamies keskustelemaan paikallisen nuorisojärjestön johtajan kanssa alueen naisten ja nuorten asemasta konfliktin ryvettämällä alueella. Tapaamisen takapiruna hääräillyt Maria Ristimäki seuraa tahojen keskustelua sivusta tyytyväisenä. Tämä on yksi niistä hetkistä, jotka hän kokee työssään erityisen palkitsevina.

Onnistuneesti yhteentuotujen osapuolien keskustelu on aina yksi askel lähemmäs ratkaisua. “Työmme on pitkälti ihmisten yhteentuomista ja tapaamisten fasilitoimista. Me menemme paikan päälle ikään kuin tueksi, mutta varsinaisen työn tekevät paikalliset”, Ristimäki kiteyttää.

Ristimäki työskentelee tällä hetkellä asiantuntijana Martti Ahtisaaren vuonna 2000 perustamassa arvostetussa konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Iniativessä (CMI). Tapaamme Ristimäen kahvilassa Katajanokalla ja hän astuu ovesta sisään täsmälleen sillä minuutilla kuin olemme sopineet. Suomalaisten kuuluisa täsmällisyys ei ole karissut ulkomailla vietettyjen vuosien mukana. Kansainvälinen on sana, joka nousee ensimmäisenä mieleen Ristimäkeä kuunnellessa. Hän on tehnyt kandidaatintutkintonsa Skotlannissa, maisterintutkintonsa Pariisissa, ja ollut välissä vaihto-opiskelijana Australiassa. Lisäksi taustalla on vapaaehtoistöitä Malawissa, työharjoittelu Senegalissa ja lukuisia muita matkoja ympäri maailmaa.

28-vuotiaaksi Ristimäki on ehtinyt jo paljon.

Skotlannissa hän opiskeli aluksi journalismia ja politiikkaa, joka vaihtui myöhemmin kansainväliseen politiikkaan ja lopulta tarkentui Pariisissa kansainvälisen turvallisuuden ja Afrikan politiikan tutkimukseen. ”Muuttaessani Pariisiin siirryin ikään kuin englanninkielisestä maailmasta ranskankieliseen.” Innostus opiskeluun kumpusi omas-

10

Kuka? Maria Ristimäki Ikä 28 Kotoisin Turusta, asuu Helsingissä Koulutus Kansainvälisen turvallisuuden tutkimuksen maisteri (Sciences Po, Paris School of International Affairs); Kansainvälisen politiikan kandidaatti (University of Stirling) Työskentelee CMI:llä asiantuntijana Women in peacemaking -ohjelmassa Kirja- ja musiikkisuositus valtsikalaisille Chimamanda Ngozi Adichien romaani Half of a Yellow Sun, joka kertoo Biafran sodasta. Musiikkisuosituksena senegalilainen yhtye Orchestra Baobab.

ta halusta nähdä ja ymmärtää maailmaa, ja palo konfliktinratkaisuun syttyi juuri Pariisin arvostetussa Sciences Po -yliopistossa. Hieman yllättäen akateeminen polku ei kuitenkaan ollut hänelle mikään itsestäänselvyys. ”Olen perheeni ensimmäinen korkeakoulutettu”, hän kertoo.

Kandiopintojen jälkeen Ristimäki lähti vapaaehtoistyöntekijäksi Malawiin, ja eli siellä paikallisessa perheessä muutaman kuukauden. ”Se oli ensimmäinen kosketukseni kehitysyhteistyöhön paikallisella tasolla.”

Maisteriopintoihin kuuluva työharjoittelu International Crisis Groupilla vei Ristimäen tutkimaan konflikteja Senegalin pääkaupunkiin Dakariin, jossa hän teki raporttia naisten eri rooleista Boko Haramissa sekä kyseisessä konfliktissa. ”Konfliktissa naiset ovat olleet niin uhreja kuin toimijoita. Sen seurauksena yhä useampi nainen on päätynyt päävastuuseen perheiden elatuksesta, mutta joutunut myös kärsimään konfliktin väkivaltaisuuksista”, hän selittää. Senegalissa vietetyn ajan jälkeen Ristimäki tiesi haluavansa tehdä töitä juuri konfliktinratkaisun parissa.

Nyt Ristimäki on takaisin Suomessa ja Helsingissä.Kansainvälisyys on edelleen vahvasti läsnä työn kautta.

Ristimäki tekee töitä CMI:n Women in peacemaking -ohjelmassa, jossa pyritään nostamaan naisten ääni kuuluviin konfliktien ratkaisussa, ja sitä kautta parantamaan myös muiden syrjittyjen ryhmien asemaa konfliktialueilla. ”Naiset tekevät kovasti töitä rauhan eteen, mutta tätä työtä ei tunnusteta”, Ristimäki sanoo painokkaasti. Naiset ovat aktiivisesti mukana humanitäärisessä toiminnassa, aktivisteina ja järjestöissä toimimassa rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta, mutta jäävät lähes kokonaan virallisten päättävien elinten ja neuvottelupöytien ulkopuolelle. Juuri siihen Ristimäki haluaa muutosta.

Naisten vahvempi osallistuminen avaimena aliedustettujen vapauteen Vuodesta 2018 asti Women in peacemaking -nimellä pyörinyt ohjelma pyrkii vahvistamaan naisten roolia konfliktien ratkaisussa – niin neuvottelupöydissä kuin asiantuntijatehtävissäkin. Ohjelman teemat ovat kuitenkin olleet CMI:n toiminnassa vahvasti läsnä jo paljon kauemmin.

Työ sijoittuu tällä hetkellä pääasiassa Libyaan ja Jemeniin. ”Haluamme vaikuttaa siihen, että kansainvälisesti rauhanvälityksen kentällä sukupuoleen ja osallistuvuuteen liittyvät asiat otetaan paremmin huomioon”, Ristimäki selittää.

Kyse ei ole vain yksittäisistä neuvotteluista tai konflikteista, vaan tarkoituksena on vahvistaa naisten asemaa globaalisti. ”Naisten vähäinen osallistuminen rauhanprosesseihin heijastelee sitä, että naisia on ylipäätänsä vähän politiikassa.”

UN Womenin alkuvuonna teettämän tutkimuksen mukaan vain 24,3 % maailman parlamentaarikoista on naisia.

Mitä korkeampiin virkoihin mennään, sitä pienemmäksi prosentti supistuu. Ristimäen mukaan poliittiset puolueet ovat tässä suuri pullonkaula, kun ylipäätään naisten ehdolle pääseminen on jo monissa maissa haastavaa.

Miksi naisten määrän lisääminen rauhanprosesseissa on niin oleellista? Ristimäki lainaa rauhannobelisti

Mikä? CMI eli The Crisis Management Initiative Perustanut rauhannobelisti Martti Ahtisaari vuonna 2000.

Konfliktinratkaisujärjestö, joka tavoittelee kestävää rauhaa dialogin ja sovittelun kautta.

Toimii tällä hetkellä Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Euraasiassa sekä Aasiassa.

Leymah Gboween sanoja ja vastaa: ”Naiset eivät ole sivustakatsojia konflikteihin, joten heidän ei pitäisi olla sivustakatsojia myöskään rauhanprosesseissa.” Ristimäen mukaan rauhanprosessit ovat poliittisesti ja yhteiskunnallisesti monesti ratkaisevia hetkiä, koska niissä on mahdollisuus muuttaa yhteiskunnan suuntaa merkittävästi. On itsestäänselvyys, että naisilla on oikeus olla mukana tässä yhteiskunnallisessa muutoksessa. Pitkällä tähtäimellä naisten tuominen neuvottelupöytiin luo tilaa myös muille, esimerkiksi syrjityille vähemmistöryhmille. Naisten vahvemman osallistumisen on havaittu toimivan avaimena muiden syrjittyjen ryhmien vapauteen ilmaista mielipiteitä ja vaikuttaa yhteiskunnassa.

11

Ristimäen mukaan suuri haaste on, että naiset otetaan mukaan neuvotteluihin vasta liian myöhään. Tässä vaiheessa agendasta ja asiakysymyksistä ollaan jo luultavasti sovittu ja osapuolet ovat jo ehtineet rakentaa kapasiteettiaan. Naisia ei pitäisi ottaa mukaan neuvotteluihin vain kommentaattoreiksi, vaan heidän kuuluisi olla mukana prosesseissa jo alusta alkaen. Toinen ongelma on siinä, että naisten rooli neuvotteluissa on usein kommentoida ainoastaan ”naisten asioita”. Ristimäki naurahtaa: ”Ja mitähän nämä naisten asiat sitten varsinaisesti ovat? Jos rauha ja turvallisuus eivät ole naisten asioita, niin mitkä sitten ovat?”

Naiset ovat harvoin aloittamassa sotia ja konflikteja, mutta kärsivät niiden seurauksista raskaasti.

Ristimäen mukaan keinovalikoima naisten osallistumisen tukemiseen ja parantamiseen on moninainen.

Konkreettiset keinot ovat aina kontekstista riippuvaiset, mutta yksi tärkeä tapa on naispuolisten johtajien vuorovaikutuksen ja näkyvyyden lisääminen. Lisäksi naisten asioita ajavien kansalaisjärjestöjen tuominen yhteen päättävien elimien kanssa on konkreettinen väline vuoropuhelun ja naisten vaikuttamiskanavien lisäämisessä. Ylipäätään ongelman esiintuominen ja pyrkimys vaikuttaa siihen toimivat herätyksenä päättävissä pöydissä istuville. Jo naisten poissaolon tiedostaminen on alku sille, ettei ongelmaa voi sivuuttaa.

Työn ytimessä läpinäkyvyys ja luottamus Ristimäki ei kavahda, kun kyseenalaistamme, millä CMI oikeuttaa työnsä ulkopuolisena toimijana konfliktien keskipisteessä. Hän painottaa vahvasti, että he ovat paikalla toimimassa vain ja ainoastaan kaikkien osapuolten kutsumana, mikä antaa heidän toiminnalleen hyväksynnän. ”Työmme alkaa siitä, kun meidän apuamme pyydetään.”

Konfliktin osapuolilla on usein paljon epäluuloja toisistaan, ja silloin ulkopuolisen toimijan voi olla jopa helpompi lähteä ratkomaan tilannetta. Toiminnan läpinäkyvyys on myös yksi CMI:n perusperiaatteista. Avoimesti ja rehellisesti toimiminen ovat avaimet luottamukseen, jota ilman rauhanneuvotteluissa on vaikea onnistua.

Suurin työ tehdään vasta rauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen, kun sopimus pitää toimeenpanna.

Tässä ehdottoman tärkeää on paikallisen omistajuuden konsepti. Jos paikalliset eivät ota sopimusta omakseen, rauhan säilyminen on tuhoon tuomittua. Kun taas paikallisten sitoutuessa sopimukseen ja seisoessa sen takana, on sen toimeenpanoon myös yhteistä tahtotilaa. Tämä saavutetaan ainoastaan osallistamalla mahdollisimman moni jo itse rauhanprosessissa.. Mitä laajempi osuus yhteiskunnasta on ollut mukana rauhanprosessissa, sitä paremmat edelly-

12

tykset sopimukselle on pitää. Rauhansopimuksen olisikin puututtava niihin ongelmakohtiin, joista konflikti on leimahtanut liekkeihinsä. ”Onnistunut rauhansopimus käsittelee alueen poliittisen järjestelmän epäkohtia”, Ristimäki toteaa.

Konfliktinratkaisun arkipäivää New Yorkissa YK:n turvallisuusneuvoston avoimessa keskustelussa päätöslauselmasta 1325 Ristimäki istuu katsomossa kuuntelemassa Ruotsin ulkoministerin Margot Wallströmin puhetta. Yhtäkkiä ulkoministeri Wallströmin sanat alkavat kuulostaa hämmentävän tutuilta ja Ristimäki tajuaa niiden olevan hänen itsensä kirjoittamia. Koko sali kuuntelee, kun Wallström siteeraa Ristimäen ja hänen kollegoidensa kirjoittamaa artikkelia naisten osallistumisesta rauhanneuvotteluihin. “Siinä hetkessä tunsin erityistä ylpeyttä oman ja CMI:n työn vaikuttavuudesta. Tuntui

hienolta vaikuttaa keskusteluun tuollaisella foorumilla”, Ristimäki muistelee.

Asiantuntijakeskusteluun vaikuttaminen on yksi osa Ristimäen työtä CMI:llä. Toinen pääpaino on vuoropuheluiden järjestämisessä ja ihmisten yhteentuomisessa.

“Työmme on hyvin ihmisläheistä.” Kasvokkain käydyt neuvottelut ovat aina rauhanprosessien ydintä, mutta niiden taustalla on huomattava määrä suunnittelua, sopimista ja logistisia järjestelyitä. Etenkin konfliktialueilla ihmisten yhteentuomien on haastavaa, koska infrastruktuuri on usein sodan jäljiltä huonossa kunnossa. Osa työstä tapahtuu etänä Helsingistä käsin puheluiden ja internetin välityksellä, mutta rauhanneuvottelut aina paikan päällä. Konfliktialueet eivät ole ainut kohde, jonne Ristimäki työnsä puolesta matkustaa. Seuraava reissu onkin varattuna Brysseliin, jossa CMI:llä on toinen toimisto.

Ristimäen puheesta huokuu hänen oma palonsa konfliktinratkaisua kohtaan ja positiivinen asenne siitä, että kaik-

ki konfliktit ovat ratkaistavissa, kunhan muutokseen on riittävästi poliittista tahtoa. Jopa Jemenin monimutkaisen kriisin suhteen hän uskoo, että rauha on mahdollista saavuttaa. Konfliktien ratkaisu vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä, koska muutos on hidasta ja toisinaan joudutaan ottamaan myös askelia taaksepäin. ”On totta, että suuri osa rauhansopimuksista ei pidä.” Maailmantuskaan hän ei kuitenkaan vaivu. Ristimäen mukaan tehokas lääke ahdistukseen on toiminta. Yksilöllä on ehdottomasti mahdollisuus saada paljon aikaan. Hän uskoo, että jokainen voi valita haluaako olla osa ongelmaa vai osa ratkaisua. ”Itse haluan olla osa ratkaisua.”

13

Yhdenvertaisuutta yhteisöllisesti!

Teksti Aleksi Neuvonen, Akseli Rouvari

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijat ja järjestöt ovat jo pitkään tehneet työtä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi opiskelijakulttuurissa.

Moni eriarvoisuutta problematisoiva ja korjaava ajatus on meiltä lähtöisin, ja olemme luoneet uusia käytäntöjä toimintaamme. Yhdenvertaisuuden edistäminen on vahva osa valtsikalaista identiteettiä ja arvomaailmaa. Valtsikalaisuuden ydinominaisuuksia ovat tiedostavuus ja kriittisyys sekä eriarvoisuuden, yhteiskunnan kerrostuneisuuden ja valtarakenteiden näkeminen ympärillämme, mihin yleensä luonnollisesti liittyy näiden luomiin epäkohtiin vaikuttaminen. Keväällä tehty koko valtsikan yhteinen yhdenvertaisuussuunnitelma on seuraava askel opiskelijakulttuurin muuttamisessa.

Opiskelijaelämää on vaikea kuvitella ilman järjestöjä, jotka ovat merkittävässä roolissa opiskelijakulttuurin luomisessa ja perinteiden ylläpidossa. Siksi yhdenvertaisuuden edistämisessä on aivan olennaista toimia yhdessä kaikkien järjestöjen ja niiden jäsenten kanssa. Yhdenvertaisuussuunnitelman päätavoite Kuvassa Aleksi Neuvonen on tietysti yhdenvertaisuuden edistäminen koko valtsikan laajuisesti, häirinnän ja kiusaamisen ehkäisy sekä ennakkoluulojen ja stereotypioiden purkaminen. Suunnitelma vastaa myös tarpeeseen selkeyttää toimintaa luomalla yhdenmukaisia käytäntöjä, ja sillä on painoarvoa valtsikan eetosta kuvaavana asiakirjana.

Suunnitelma on tehty jäsenlähtöisesti, ja kantava ajatuksemme on ollut tavoittaa juuri tämänhetkisen opiskelijakulttuurin ydin: valtsikalaisten käsitys siitä, mitä on olla osa yhteisöämme. Tämän takia suunnitelma tehtiin mahdollisimman osallistavasti kaikille avoimissa ideointityöpajoissa, joissa saimme loistavia ajatuksia ja toiveita suunnitelman sisällöksi.

14 14

Työpajoissa osallistujien näkemykset tekivät meihin vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. Suunnitelma rakennettiin näiden tapaamisten pohjalta. Ajatuksena on tarttua rohkeasti isoihinkin asioihin, ja vain tavoitteellisella suunnitelmalla voidaan vaikuttaa.

On hyvä muistaa, että yhdenvertaisuuden toteutuminen on osittain tulkintakysymys. Keskeistä on, miten asiat koetaan ja mitä pidetään muuttuvassa kulttuurissa toivottavana. Suunnitelma tarjoaa toiminnalle raamit ja tarkastelee kriittisesti opiskelijakulttuuriin liittyviä ilmiöitä, eikä pyri esittämään yhtä oikeaa tulkintatapaa ajan hengestä. Opiskelijahuumori on tästä oiva esimerkki: tarkka rajanveto hyvälle maulle on vaikeaa, jos ei mahdotonta. Taiteenlajina huumori on vaikea ja riippuu paljon myös siitä, miten se otetaan vastaan.

Hauskanpidon täytyy tapahtua niin, että kaikilla on mukava ja turvallinen olo, eikä ketään syrjitä esimerkiksi perinteisiin vedoten.

Oman yhteisön toiminnan reflektointi ja jatkuva keskustelu kulttuurista on tarpeellista, ja yhdenvertaistaminen täytyy toteuttaa fiksusti.

Yhdenvertaisuussuunnitelma on ollut valtsikan yhteisen toiminnan kehittämisessä tämän vuoden kärkitavoitteita, ja se toivottavasti yhdistää yhteisöämme tulevina vuosina. Suunnitelma on luettavissa esimerkiksi Kannunvalajien nettisivuilla. Suosittelemme kaikille lämpimästi suunnitelmaan tutustumista. Lopuksi suuri kiitos kaikille suunnitelman luomisessa mukana olleille henkilöille sekä järjestöille. Ilman teitä suunnitelma ei olisi valmistunut. Yhdessä saamme valtavasti aikaan!

KOLONIALISMIN VIIMEINEN SAAREKE Teksti: Otto Karasvirta:

Papua-Uudelle-Guinealle kuuluva Bougainvillen alue on yksi maailman viimeisimpiä alueita, joilta on tähän asti riistetty itsemääräämisoikeus. Loppusyksystä 2019 Bougainville äänestää mahdollisesta itsenäisyydestä oltuaan tähän asti niin Saksan, Australian kuin Papua-Uuden-Guineankin pelinappula.

15

T

rooppisten sademetsien ja tulivuorten luonnehtima Bougainvillen saari ja sen läheisyyteen kuuluvat muutamat pienemmät saaret muodostavat Papua-Uuden-Guinean ainoan autonomisen alueen. Tämä erityinen asema juontaa juurensa eurooppalaisten siirtomaaherrojen mielivaltaisesti karttoihin vetämiin rajoihin. Bougainville sijaitsee noin tuhannen kilometrin päässä Papua-Uuden-Guinean pääkaupungista Port Moresbystä. Vaikka Papua-Uudelle-Guinealle kuuluva laaja Bismarckinsaaristo kuroo tätä etäisyyttä yhteen, Bougainville on kuitenkin maantieteellisesti pohjoisin osa Salomonin saaristoa ja etnisesti ja kulttuurisesti lähempänä tätä aluetta.

Bougainville sai nimensä ranskalaisen tutkimusmatkailija Louis de Bougainvillen mukaan vuonna 1768.

Saari ei kuitenkaan aluksi herättänyt paljoa kiinnostusta eurooppalaisissa, vaikka he alkoivat käydä kauppaa Salomonin saariston eteläalueella hieman myöhemmin. Osana tätä kauppaa eurooppalaiset toteuttivat laittomaan orjakauppaan verrattavissa olevaa järjestelmää, missä he huijasivat paikallisia asukkaita töihin Australiaan ja Fidžin saarelle olematonta palkkaa vastaan. Järjestelmä jatkui vielä vuoteen 1893 asti kunnes Yhdistynyt Kuningaskunta teki saarista osan valtakuntaansa lopettaakseen ihmisten kauppaamisen.

Maantieteellisesti ja

kulttuurillisesti muusta

territoriosta eroava

Bougainville pysyi osana

Papua-Uutta-Guineaa Samoihin aikoihin Saksa uneksi omasta siirtomaaimperiumistaan. Saksa onnistui haalimaan itselleen Bougainvillen osana Saksan lyhytikäistä yritystä perustaa siirtomaa Uuden Guinean alueelle. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Australia miehitti nämä alueet. Sodan päätyttyä alue kuului virallisesti Kansainliitolle, mutta sen hallinto oli luovutettu Australialle. Toisen maailmansodan japanilaismiehityksen jälkeen Australia sai jatkaa alueen hallitsemista, tällä

16

kertaa Yhdistyneiden Kansakuntien mandaatilla. Australia yhdisti Uuden Guinean alueen jo entuudestaan Australialle kuuluneeseen Papuan territorioon, ja yhtenäinen Papuan ja Uuden-Guinean territorio itsenäistyi Australiasta vuonna 1975.

Bougainville sai tätä myötä itsenäisyytensä, mutta ei haluamallaan tavalla. Australia teki koko territoriosta yhden itsenäisen valtion alkuperäisten eurooppalaisten siirtomaavaltojen piirtämien rajojen mukaan. Maantieteellisesti ja kulttuurillisesti muusta territoriosta eroava Bougainville pysyi osana Papua-Uusi-Guineaa. Bougainville julisti tästä tuohtuneena itsenäisyyden kaksi viikkoa ennen Papua-Uuden-Guinean itsenäisyyttä, mutta jäätyään tunnustamattomaksi Bougainville liitettiin alle vuoden jälkeen Papua-Uuteen-Guineaan. Kun Salomonsaaret saivat oman itsenäisyytensä kaksi vuotta myöhemmin, Bougainville jäi yhä osaksi Papua-Uutta-Guineaa.

Tyytymättömyys tilanteeseen purkautui itsenäisyyttä ajavana kapinana vuonna 1988. Avaintekijä konfliktissa olivat Bougainvillen mittavat kupari- ja kultakaivokset, mutta ne kuuluivat laajalti kaivosjätti Rio Tintolle. Erityisesti omana aikanaan maailman suurin kuparikaivos Panguna oli konfliktin keskiössä. Paikallisten mukaan kaivokset riistivät vaurautta alueelta ja myrkyttivät ympäristöä. Tämä ei eronnut heidän mukaansa eurooppalaisten harjoittamasta kolonialismista. Konflikti kiihtyi sisällissodaksi ja muistutti monella tapaa Vietnamin sotaa, kun Francis Onan johtamat separatistit taistelivat pitkälti toisen maailmansodan aseilla modernimpaa miehittäjää vastaan.

Useiden epäonnistuneiden rauhanneuvotteluiden jälkeen Papua-Uuden-Guinean pääministerin ehdotus käyttää palkkasotilaita konfliktin ratkaisemiseksi johti kansainväliseen paheksuntaan, hallituksen kaatumiseen ja sodan päättymiseen. Kymmenen vuoden sotimisen jälkeen alkoi hidas rauhanneuvotteluprosessi, jonka lopputuloksena Bougainvillen autonominen hallitus sopi Papua-Uuden-Guinean kanssa itsenäisyyttä koskevasta kansanäänestyksestä.

Maailman nuorin valtio Kahden viivästymisen jälkeen pitkään odotettu kansanää-

nestys pidetään tämän vuoden loppupuolella 23. päivä marraskuuta. Itsenäisyyden ohella toinen äänestysvaihtoehto on suuremman autonomian antaminen Bougainvillelle. Jos kansalaiset kuitenkin haluavat itsenäisyyttä, päätös synnyttäisi maailmankartalle uuden valtion. Millainen olisi sitten mahdollisesti itsenäinen Bougainville?

Väestöä valtiolla olisi noin 250 000, mikä tekisi siitä suunnilleen samankokoisen kuin Salomonsaarten toisella puolella sijaitsevan Vanuatun. Bougainvillen vanha pääkaupunki Arawa oli ennen sisällissotaa Port Moresbyn jälkeen Papua-Uuden-Guinean vaurain kaupunki mutta tuhoutui pitkälti sisällissodassa. Kaupunkia on rakennettu uudestaan sodan päätyttyä ja siellä asuu nyt noin kuudesosa Bougainvillen väestöstä. Pääkaupungin asemaa pitää kuitenkin tänä päivänä väliaikaisesti Bukan kylä, joka sijaitsee samannimisellä Bukan saarella aivan Bougainvillen saaren pohjoispuolella. Arawa varmasti saisi pääkaupungin aseman takaisin itsenäisyyden ja jälleenrakennustyön jälkeen.

Kielellisesti valtio olisi hyvin jakautunut, ja puhutuimmatkin kielet jakautuvat paikallisiin murteisiin. Kaikki pohjautuvat kuitenkin joko papualaisiin tai austronesialaisiin kieliin. Papua-Uuden-Guinean perintönä englanti ja tok pisin säilyisivät todennäköisesti saaren puhutuimpina kielinä. Tok pisin on kreolikieli, joka yhdistää piirteitä englannista, saksasta ja useista Papua-Uusi-Guinean alkuperäiskielistä. Se kehittyi varta vasten ratkaisemaan Papua-Uuden-Guinean valtavan kielellisen diasporan ja on saavuttanut myös Bougainvillen alueella vankan aseman.

Uskonto voisi kuitenkin luoda saarelle vahvempaa yhteistä identiteettiä, sillä melkein koko saaren väestö on kristittyjä. Suurimmat yksittäiset ryhmät ovat hieman yllättäen roomalaiskatolinen ja metodistinen kirkko.

Itsenäisyys voisi tuoda mukanaan nuorelle valtiolle kuitenkin hankalan poliittisen tilanteen. Sisällissodan perintönä Bougainvillen sisäosissa on yhä olemassa epävirallinen Me’ekamuin kuningaskunta Francis Onan perintönä. Rauhanneuvotteluiden alkaessa separatistit hallitsivat melkein koko Bougainvillen aluetta ja kokivat rauhanneuvottelut petokseksi. Onan johtamat separatistit vetäytyivät Pangunan kaivoksen alueelle vastalauseena neuvotteluille ja miehittävät yhä aluetta. Onan mielestä Bougainville oli

jo itsenäinen ja hän kieltäytyi ottamasta osaa autonomisen hallituksen perustamiseen, vaikka entinen separatisti Joseph Kabui nousi Bougainvillen alueen ensimmäiseksi presidentiksi. Ona julisti itsensä kuninkaaksi hieman ennen tätä päätöstä mutta kuoli malariaan vuotta myöhemmin.

Hänen seuraajanaan on jatkanut harras kristitty Noah Musingku, jolla on muun muassa aikeita painaa kuningaskunnan omaa sisäistä valuuttaa. Itsenäisyyden saavutettua tämä jännite voisi purkautua riitana siitä, kummalla osapuolella olisi suurempi oikeus päättää itsenäisen Bougainvillen asioista. Tilanne voisi johtaa hallituskiistaan siitä, olisiko itsenäinen Bougainville demokratia autonomian perintönä vai kuningaskunta separatistien perintönä, ja tämä voisi eskaloitua jopa vallankaappaukseen.

Toinen Bougainvillea uhkaava asia ovat vakavat mielenterveysongelmat. Sisällissodan venyessä ruoka

Onan johtamat separatistit vetäytyivät Pangunan kaivoksen alueelle vastalauseena neuvotteluille ja miehittävät yhä aluetta ja lääkkeet alkoivat loppua eristyksissä olevalla alueella, ja Bougainvillen lukuisat heimot kääntyivät toisiaan vastaan.

Tämä jätti kollektiivisia traumoja alueen asukkaille, eikä sodan rikoksista koskaan tehty tutkintaa. Perheväkivalta, alkoholin väärinkäyttö ja seksuaalirikokset ovat saarella yhä yleisiä.

Vaikka sisällissodan keskiössä ollut Pangunan kuparikaivos on yhä suljettu Me’ekamuin toimesta, on Bougainville siitä huolimatta yhä suuri kuparin ja kullan tuottaja. Tämän vuoksi valtion talous nojaisi vahvasti kaivostoimintaan. Etenkin Pangunan uudelleenavaaminen voisi tuoda saaren pienelle väestölle suuren korotuksen elintasoon, jos Me’ekamui suostuisi tähän. Jos Bougainville saa itsenäisyytensä, alueen tulevaisuus itsenäisenä valtiona riippuisi suuresti Me’ekamuin ja itsenäisen hallituksen kyvystä tehdä yhteistyötä.

17

V A L T S I K A N

H E N K I

Teksti: Arttu Uuranmäki Kuva: Heta Heikkala

JA MUITA TUPAKUMMITUKSIA Tosiasiallisesti on varmaa, että valtiotieteellisen tiedekunnan henki, tuttavallisemmin valtsikan henki, on. Se, mikä valtsikan henki on, jää kuitenkin hämärän peittoon. Tässä onkin aihetta kerrakseen tehdä syväsukellus valtsikalaisen esoterian, transsendenssin ja fantasian lammikkoon. Ja kuka olisikaan parempi avaamaan mysteeriä kuin kaksi käytännöllisen filosofian opiskelijain parhainta?

Tapaan Venla Kalliokosken ja Mats Nordströmin eräässä opiskelijaradikaalien suosimassa lounasravintolassa. Filosofian opiskelijoina heillä on erityislaatuinen kyky luoda tarkkasilmäisiä analyysejä kaikesta henkisestä ja kokemuksellisuuden tuolle puolen jäävästä. Lisäksi molemmat ovat toimineet Dilemma ry:n puheenjohtajina, ja ovat täten istuneet aitiopaikalla valtsikalaisen opiskelijayhteisön toiminnassa. Heti tilattuamme kysyn kaksikolta, mitä ajatuksia tämä heistä annettu kuvaus herättää. ”Hivelee hyvin filosofista egoa”, Nordström myöntää heti hymyssä suin. Kalliokoski nyökkää hyväksyvästi. Heidän silmänsä hehkuvat salatiedon kirkastamina, kuin hiipuneen tulipesän kirkkaimmat kekäleet.

18 18

Filosofinen debatti alkaa heti. Nordström skeptisesti kyseenalaistaa avauksessaan koko valtsikan hengen olemassaolon (tyypillinen filosofi), kun taas Kalliokoski kutsuu itseään alusta alkaen realistiksi. Hän toisin sanoen asettuu valtavirran puolelle ja myöntää päivänselvän faktan: valtsikan henki on tosi kuin vesi. ”Henki sisältää terminä vahvan filosofisen latauksen”, Nordström vastustaa. ”Sana kielii melkein hegeliläisestä näkemyksestä nationalistisromanttisesta kansakunnan hengestä, joka erottaa kansallisyhteisön toisista. Vaara on, että jos painotetaan liikaa henkeä, syntyy ehdoton määritelmä siitä, mitä on aito valtsikalaisuus. Siinä on vissi ulossulkemisen uhka.”

Kalliokoski ei kuitenkaan niele tätä tulkintaa, vaan antaa oman pluralistisen kantansa: ”Nähdäkseni ei ole tarpeen puhua yhdestä, yksiulotteisesta ilmapiiristä, vaan termi antaa mahdollisuuden myös valtsikan hengen sisäiselle ristiriitaisuudelle ja monipuoliselle sisällölle.”

Tästä eteenpäin keskustelu uppoaa niin syvälle sokraattisen metodin suohon, että on parempi olla tuomatta metodin käytäntöä tämän enempää esiin. Lopputulos kuitenkin on, että Nordström enemmän tai vähemmän luopuu virheteoreettisesta argumentaatiostaan Kalliokosken järjenkäytön edessä. Valtsikan henki ei siis ole ”vain hyödyllinen myyt-

ti”, toisin kuin Nordström uskaltautuu esittämään. Hurraa!

Tutkimuksessa on edistytty.

kaltaisten hahmojen olevan kummituksemme, kaikkine ristiriitaisuuksineen ja sokeine pisteineen”, Gómez summaa.

Tästä eteenpäin mestariakateemikkomme joutuvat kuitenkin spekulaation ja arvailujen maailmaan. Kaksikolle todennäköisin vaihtoehto on, että valtsikan henki on immateriaalinen olio. Kansankielellä tämä tarkoittaa olentoa, joka on muodoton ja käsin koskematon. Kalliokosken ja Nordströmin mukaan, materialisoituessaan henki ottaisi antiikin monipäisen hirviöjumalan hahmon. Pyydettäessä tarkentamaan kuvausta Kalliokoski tarjoaa monipäistä sfinksiä, jonka tehtävä on auttaa ja ohjeistaa valtiotieteiden opiskelijasankaria tutkinnon käänteissä ja umpikujissa. Nordström taas haluaa tähdentää, että kyse ei ole vain kurssisuorituksista: monipäisen sfinksi-hengen on tarkoitus avustaa sankar’opiskelijoita myös yksinäisyyden, jalkakramppien ja muiden esteiden selättämisessä matkalla kohti tutkintoa.

Nimenkin Gómez suostuu antamaan aaveelle pienen suostuttelun jälkeen. Fennomaanikapinallisten saarnaava johtaja, joka lopulta menehtyy tsaarin joukkojen muskettituleen, saa nimekseen Holier Than Thou Henrik. Nimeen sisältyvä vitsi ei aukene suomen kielellä, joten hiukan ironisesti fennomaanimme on jumissa ulkosuomalaisen nimen kanssa.

Aaveen kohtalo on kieltämättä kova.

Tämä kaikki alkaa kuulostaa yhtäkkisesti varsin tutulta.

Sfinksi, kuten jokainen valveutunut akateemikko tietää, on muinaisen Egyptin tarunhohtoinen olento. Kansalle sfinksin teki kuitenkin tutuksi J.K. Rowlingin teossarja Harry Potter, jonka neljännessä osassa Harry kohtaa noidutun labyrintin (käänteiden ja umpikujien!) keskellä sfinksin. Lisäksi puhe immateriaalisesta olennosta, joka pystyy ottamaan näkyvän muodon, muistuttaa kummasti aaveesta.

Voisiko siis olla, että valtsikan henki, tämä monipäinen sfinksi, on tiedekunnan ihka oma tupakummitus?

Kysymys huutaa ratkaisua, ja siispä onkin parasta kääntyä talous- ja sosiaalihistorian yliopistonlehtorin Alejandro Gómez del Moralen puoleen. Tutkimus- ja opetustyönsä lisäksi Gómez tunnetaan tiedekunnassa taikamaailman erityisasiantuntijana. Tapaaminen sovitaan haastateltavan työhuoneeseen. Seiniä koristavat vitriiniin asetetut huispauskeräilykortit, joissa esiintyvät Gómez ja hänen maajoukkuetoverinsa.

Alkuun Gómez ei innostu ajatuksesta, että valtsikan henki olisi aave samassa merkityksessä kuin vaikkapa rohkelikkojen oma Melkein päätön Nick. Varsin yllättäen hän kuitenkin intoutuu spekuloimaan pitkälti, millainen tiedekunnan tupakummitus olisi, jos sellainen löytyisi: ”Kyseessä olisi akateemikko, joka kuoli useita satoja vuosia sitten yrittäessään puolustaa yhteiskunnan heikompiosaisia. Luodit lävistivät hänet, kun hän yritti murtautua barrikadin yli.”

Tämä kuvaa Gómezin mukaan erityisen hyvin yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoita ja henkilökuntaa, mutta myös valtsikalaisia laajemmin. Tutkimuksen ja opintojen tarkoitus ei ole vain selittää yhteiskuntaa, vaan ymmärtää sitä jonkin tarkoituksen vuoksi. Kuvaus on hyvin aktivistihenkinen: ”Kummitus ei ehdottomasti jäisi syrjään toiminnasta, vaan aktiivisesti kannustaisi eläviä puolustamaan toisiaan. Voisin hyvin nähdä Topeliuksen tai Snellmanin

Gómez tuntee selvästi taikamaailman kuin omat taskunsa.

Hän on lukenut Potter-romaanit useampaan kertaan ja on perustamassa huispausjoukkuetta Helsinkiin. Huispaus on velhomaailmaan kirjoitettu urheilulaji, josta on luotu todellinen versio viime vuosien aikana. Jokainen tämän jutun haastateltu on silminnähden innostuneesti alkanut visioida valtsikan hengen kummituksen luonnetta, kun sitä on heiltä pyydetty. Miksi ihmiset ylipäätään viehättyvät fantasiasta? ”Ihmiset tulevat fantasian perässä, mutta jäävät todellisten asioiden takia”, Gómez vastaa. Esimerkiksi huispausharrastuksen ääreen moni on alkujaan päätynyt kevyessä roolipelihengessä, mutta sittemmin laji on irtaantunut yhä vahvemmin velhomaailmaviittauksista. Gómez itse päätyi lajin pariin kyllästyttyään ainaisiin loukkaantumisiin pelatessaan rugbya. Potter-romaaneista Gómez taas toteaa, että päähenkilöiden kasvu tai kuolonsyöjien vertautuminen natsien hirmutöihin pitävät lukijan otteessaan, ei taikasauvan heiluttelu.

Fantasia ja sen luominen ovat selvästi, jos ei mitään muuta, niin ainakin hyödyllisiä itsetarkastelun välineitä. Tieteellisen maailman objektiivisuuden keskellä on joskus helppo unohtaa, että tarinoiden kertomisen arvo ei synny niiden todenperäisyydestä, vaan ylipäätään itse kertomisen toiminnasta. Se, miten kuvaamme tai millaisia tarinoita tuotamme yhteisöstämme tai ”valtsikan hengestä” kertoo monelta kantilta enemmän kuin vaikkapa määrällinen tilastotutkimus.

Sen lisäksi, että tarinat tuovat näkyväksi toiveemme ja uskomuksemme, ne myös ääneen lausuttuina luovat ja vahvistavat sitä henkeä tai ilmapiiriä, jota ne pyrkivät kuvaamaan.

Joku tämän artikkelin luettuaan pystyy seisomaan sekä monipäisen sfinksin että fennomaani-Henrikin takana, toiselle taas molemmat ovat luotaantyöntäviä. Oli reaktio kumpi tahansa, tärkeintä on muistaa, että meillä on valta luoda tästä yhteisöstä näköisemme. Valtsikan henki siis jääköön yhä mysteeriksi, uusien määritelmien mahdollistamiseksi.

1919

FREEDOM IN DOMINAT

Text Judith Knebler

What do you think about when you think about freedom? Is freedom, the ability to decide what you want to do that day, or is it the freedom to choose your career, a healthy lifestyle, and to study a degree? Or is the opportunity to go to the polls and have a say on who is going to rule your country? When thinking about freedom in societies, the terms ‘freedom’ and ‘democracy’ appear to be inextricably intertwined. However, although the two are often assumed to go hand in hand, their connection has a long history of being contested. Democracy is a type of power allocation that shares fundamental power in an equal way, and while democratic systems are often connected with citizen freedom, these concepts are not necessarily essential to one another. Other forms of power concentration have the ability to provide citizens with similar or even more freedoms than the democratic system that is so often associated with it. Dictatorship, which is often thought of as the antagonist to freedom, can for example include great freedom for citizens provided it primarily serves its citizens. Cases of benevolent dictatorship have been seen in Turkey under Mustafa Kemal Atatürk and in Singapore under Lee Kuan Yew. Both countries made great economic and social strides that contributed to a higher level of personal citizen freedom under their rule, and pose the question if there is a possibility of freedom within the domination of autocratic regimes.

But first what is freedom? Liberal scholars generally believe in two kinds of freedom: negative and positive. Negative freedom arises when restrictions on people’s pursuit of goals are removed. Positive freedom arises when people are enabled to decide and plan their life individually or collectively. According to the republican account freedom only exists in the absence of domination, meaning that there can be no freedom even if a subject has the ability to organise one’s own life to his/her choices as long as he/she is still a subject of a ruler. Even if the subject does not feel constrained, it is. According to the liberal account, non-domination is not sufficient for freedom as non-domination is not a guarantee that either positive nor negative rights are enforced. This can be the case due to an ineffectiveness in any form of governance and can thus also occur in all kinds of organisations of power, democracy included. The question whether there is freedom in domination is therefore not only a practical one but also a question whose answer depends on certain philosophical underpinnings. The concept of the benevolent dictator goes back to the age of the greek philosophers. Plato’s ideal form of state was a state ruled for the ’unfit’ by the philosopher king. He emphasised that, although democracy should be the rule of the demos, the people, ruling should be left to experts that possess the capabilities to do so. These capabilities for him were defined through wisdom, justice, and understanding. Examples range from Marcus Aurelius of the Roman Emperor to Ayatollah Khomeini of modern Iran. While they were not exactly benevolent dictators, the idea of the philosopher king is nonetheless very relevant to the concept of benevolent dictatorship: To be benevolent an authoritarian leader needs to exercise absolute power that benefits not his own or his supporters’ self interest but the whole population, and thus needs to be wise and just, which all are attributes of the philosopher king.

Singapore was founded by its first prime minister Lee Kuan Yew. Western educated, he attended London School of Economics and Cambridge University. Co-founder of the People’s Action Party he lobbied Britain to give up its colonial rule of Singapore in the 1960s. Since its establishment Singapore experienced rapid socioeconomic growth. Today Singapore has one of the world’s highest per capita income. Citizens enjoy high quality of social housing and mortgage

20

Lähde: www.moonpicnic.com

TION? assistance, one of the best public transport systems and an unprecedented education system that offers top students full scholarships at Ivy League and Oxbridge colleges. Singapore is undoubtedly the most famous and efficient form of ’big government’. Additionally, unemployment is one of the lowest among developed countries. Though Lee Kuan Yew was not the sole initiator of these outcomes, his aggressive economic policies aimed at attracting foreign direct investments, helped Singapore grow economically and ensured it had the ability to provide these generous services to its citizens. He contributed to social stability in Singapore in the first years by emphasising religious and racial tolerance in the new multicultural state championing meritocracy and multiculturalism.

Though Singapore is technically a parliamentary republic, Freedom House only ranks it as ’partly free’ and the Economist ranks it as a ’flawed democracy’. Historically there have been great restrictions on the freedom of speech and the press, furthermore there are some laws banning sexual relations between men, which are however rarely enforced. According to Freedom House, elections are utilised as popularity referendum on the popularity of the president. In 2011 the ruling party secured 81 seats even though it only received 60 percent of the vote in the parliamentary elections.

Media freedom and assembly restrictions often hinder the work of opposition parties.

The Singaporean example reminds both of the concept of the philosopher king and of a benevolent dictatorship. Looking at his academic achievements and educational background, his knowledge and expertise were undisputed and reflected in the way he started to construct the public and economic policy for his country. According to Plato, he could be seen as a ’philosophers king’, a wise and just ruler. Singapore represents a benevolent dictatorship in the sense that it restricts democracy to a certain extent, but serves the public in the most beneficial way for the ’demos’. The question is are Singaporeans nonetheless unfree? Are they unfree because they do not live in a democracy or are they more free because they are provided with well organised and functioning public goods? One indicator on the freedom of Singaporeans can be seen in the World Happiness Index by the United Nations. Singapore hereby placed 34th in front of democracies such as Italy and Spain. One factor when calculating the happiness score is ’the freedom to make life choices’ in which Singapore achieved relatively similar results to other democracies. Singaporeans perceptions of their freedom within a benevolent authoritarian regime, fits with the liberal account on freedom mentioned in the beginning: Singapore’s social and economic policies and achievements have contributed to both negative and positive freedoms for citizens that have enabled them to make their own life choices despite living in an authoritarian regime. This challenges the common assumption of democracy as the only governmental form for providing freedom for citizens. One could rather suggest that citizens can even be free in domination as long as they are subject to a organisation of power that serves the good and will of the people without self interest, providing public goods and resources that allow for personal freedom in life choices. This could be democracy or dictatorship.

The answer to the eternal question of what is freedom, may therefore not necessarily be tied to the freedom of living under non-domination, but the freedom of living your life the way you want with minimal obstacles. Freedom may thus not be tied to a particular organisation of power, but how that power is utilised. As Thomas Hobbes once put it ”whether a commonwealth be monarchical, or popular, the freedom is still the same” .

21

Hongkong ei pääse karkuun Kiinaa

Hongkong oli pari tuhatta vuotta ihan tavallinen kiinalainen kaupunki. Oopiumisotien myönnytyksenä se päätyi 1800-luvulla osaksi brittiläistä imperiumia. Britit toivat alueelle oman avoimuuteen, vahvaan oikeusjärjestelmään ja markkinatalouteen perustuvan järjestelmänsä.

Samaan aikaan Kiina kulki täysin eri reittiä. Se sulkeutui ja muuttui sosialistiseksi. Järjestelmää on viime vuosikymmeninä tosin hieman purettu.

Mantereen ja Hongkongin tiet erosivat, mutteivät pysyvästi. Iso-Britannia luovutti Hongkongin takaisin Kiinalle vuonna 1997. Osapuolet sopivat, että Hongkong saa pitää oman järjestelmänsä 50 vuotta. Kiina on kuitenkin kiristänyt otettaan alueesta ja murentanut Hongkongin järjestelmää.

Hongkongilla on ongelma. Se on osa Kiinaa, mutta se ei halua muuttua takaisin tavalliseksi kiinalaiseksi kaupungiksi. Se haluaa pitää kiinni brittiläisestä perinnöstään, Kirjoittaja Juuso Kaaresvirta on vapaudesta ja avoimuudesta. Miljoonat ihmiset ovat osoittaneet kesän aikana mieltään vastareaktiona Kiinan kiristy- v a n h e m p i e k o n o m i s t i S u o m e n P a n k i s s a . vään otteeseen kaupungista.

Hän on erikoistunut Kiinan talouteen

Taloudellisesti alueiden välit ovat hyvin tiiviit. ja talouspolitiikkaan.

Hongkong onkin pitkälti Kiinan armoilla, halusi se sitä tai ei.

Hongkong onkin ollut yksi suurimmista Kii Hongkongista pääsee junalla Manner-Kiinan puo- nan nousun hyötyjistä. Kiinan aloittaessa talousreformeja lelle Shenzheniin 14 minuutissa ja lähes miljoona ihmistä ylittää rajan joka päivä. Sen satama ja lentokenttä ovat maa- 1980-luvun alussa elintaso Hongkongissa oli Unkarin luokilman vilkkaimpien joukossa pitkälti Kiinan nousun vuoksi. kaa, kun tänä päivänä elintaso on yhtä korkea kuin SveitsisHongkongin ulkomaankaupasta lähes puolet käydään Kii- sä. Kiina teki Hongkongista rikkaan.

Myös Kiina on hyötynyt Hongkongista. Kaikki nan kanssa.

Kiinan suuret pankit toimivat Hongkongissa ja Hongkon Hongkong on toiminut monille ulkomaisille yrigin pörssiin on listautunut jo 250 kiinalaisyhtiötä. Huotyksille porttina Kiinaan, ja tätä nykyä monet mannerkiinamattavia määriä pääomaa virtaa Hongkongin läpi Kiinaan laiset yritykset aloittavat maailmanvalloituksensa Hongkongista. Brittiläinen perintö on mahdollistanut Hongkongin ja Kiinasta.

Vastaavaa kansainvälistä rahoituskeskusta ei mannousun keskeiseksi kansainväliseksi rahoituskeskukseksi. tereen puolelle voi syntyä, koska Kiina edelleen sääntelee pääomaliikkeitä voimakkaasti, sen oikeuslaitos ei ole riippumaton ja puolue on kiristämässä otettaan koko yhteiskunnasta.

Yksi maa, kaksi järjestelmää lakkaa viimeistään vuonna 2047. Jommankumman on muututtava ennen pitkää toisen kaltaiseksi. Kiina on suuri ja vahva, eikä suunnittele muuttumista Hongkongin kaltaiseksi. Se aikoo tehdä Hongkongista ihan tavallisen kiinalaisen kaupungin, ennemmin tai myöhemmin.

Pienellä Hongkongilla on kuitenkin toivoa. Kiinan kommunistisen puolueen asema perustuu talouskasvuun ja kansalaisten vaurastumiseen. Nyt talous on alkanut köhiä, kasvun edellytykset heikkenevät vuosi vuodelta ja talouden rakenteissa on suuria jännitteitä, jotka voivat purkautua hallitsemattomasti. Talouden realiteetit tulevat pakottamaan Kiinan muuttumaan. Ehkä Hongkongiksi.

22

Kirjeenvaihtajan kuulumisia

Teksti: Lauri Särkkä

Venäjä on vastakohtien maa, jossa vaihto-opiskelijaa odottavat paitsi upeat, myös vähemmän miellyttävät kokemukset.

Kerron vaihto-opinnoistani Pietarin valtionyliopistosta.

Pietarin valtionyliopisto on Venäjän vanhin yliopisto. Moskovalaiset pitävät omaa valtionyliopistoaan vanhempana, mutta pietarilaisten mukaan heitä ei kannata uskoa. Pietarin iäkkäällä opinahjolla onkin takanaan kunniakas historia, josta kielivät upeat vanhat rakennukset sekä pitkä lista yliopistosta valmistuneita merkittäviä tieteilijöitä, taiteilijoita ja valtiomiehiä – mukaan lukien nykyinen presidentti Vladimir Putin.

Suomalaiselle opiskelijalle yliopisto, kuten koko Pietarin kaupunki, näyttäytyy kahtalaisesti kiehtovana kulttuurin kehtona ja ränsistyneiden ikivanhojen hökkeleiden sokkelona. Kauniiden julkisivujen takaa löytyy usein hylättyjä ja laiminlyötyjä kulttuurihistoriallisia aarteita. Kuitenkin usein käy niin, että synkimmän sisäpihan taaimmaisesta sivuovesta käykin pääsy ensiluokkaisiin taidenäyttelyihin ja ainutlaatuisiin kulttuurielämyksiin. Edullisen hintatason ja Suomen valtion takaaman toimeentulon turvin helsinkiläisen elämä Pietarissa on monella tapaa vapaampaa kuin kotimaassa.

Kuitenkin aseistetut vartijat ja metallinpaljastimet julkisissa rakennuksissa muistuttavat toisesta todellisuudesta.

Räikeät vastakohdat värittävät yhtä lailla asuntolaelämää.

2000-luvulla remontoidut huoneistot ovat varsin mukavia, mutta suurin osa asunnoista tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden vierailla Neuvostoliiton lopunajoissa. Torakoita vastaan sotiessa ja haaleiden patterien ääressä värjötellessä vaihtarin mieltä kuitenkin lämmittää tieto siitä, että paikallisten opiskelijoiden asuntolat ovat paljon huonommassa kunnossa.

Opetuksen laatu on erittäin vaihtelevaa. Itse opiskelen vain venäjän kieltä ja olen saanut osakseni ainoastaan lahjakkaita ja motivoituneita opettajia. Itse opetusmetodit toisaalta ovat iänikuisen vanhoja. Olenkin päässyt viettämään monta hikistä tuntia änkyttäen ja tapaillen oikeaoppisia taivutusmuotoja opettajan armottoman valvovan korvan alla.

Historian opiskelijana minua on kiinnostanut erityisesti venäläisten suhtautuminen omaan historiaansa. Onnekseni opettajani eivät ole lainkaan pyrkineet välttelemään aihetta. Kuten arvata saattaa, paikallisten historiatietoisuus eroaa suomalaisesta. Erään opettajan mukaan Neuvostoliitto oli enemmän kuin valmis antamaan tasavalloilleen itsenäisyyden, kun nämä sitä toivoivat. Ensimmäinen, joka käytti oikeuttaan, oli Viro. Kun puheeksi tuli talvisota, opettaja hymyili ja selitti: ”Kyse oli politiikasta”.

Kunnollisena polholaisena en voinut olla käymättä entisessä Suomessa ja vierailinkin isoäitini kotikaupungissa Viipurissa. Viipurin linnassa juttelin oppaamme kanssa. Kerroin hänelle, että isoäitini on syntynyt Viipurissa, johon hän vastasi innostuneena: ”Ai, olet siis osittain venäläinen!”. Kerroin hänelle olevani ihan vain suomalainen. Seurasi vaivaantunut tauko. Lopulta hän rikkoi hiljaisuuden: ”Niin, no, onhan täällä aikaisemmin asunut jonkun verran suomalaisia”.

23

Keltaisen vallankumouksen

pään sisällä

Ranskassa riehuvat keltaliivit vastustavat Macronin harjoittaman politiikan uudistuksia ilman yhtenäistä linjausta tai järjestäytynyttä toimintaa. Anonymiteetti mahdollistaa väkivaltaisuudet, ja protesteissa syntyvät normit ohjaavat mielenosoittajien käyttäytymistä.

Ranskalaiset ovat tunnetusti vallankumouksellinen kansakunta viitaten vuonna 1789 Ranskassa käynnistyneeseen suureen yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. Moni ranskalainen saattaa edelleen ajatella muutosten vaativan äärimmäisiä toimia. Ranskassa marraskuusta 2018 lähtien presidentti Macronin ajamia uudistuksia ja Ranskan eliitin etuja ajavaa politiikkaa vastustavat keltaliiviliikkeen kannattajat ovat ottaneet yhteen poliisin kanssa ja kerääntyneet sankoin joukoin kaduille kapinoimaan. Ranskassa työskentelevän toimittajan ja tietokirjailijan Annastiina Heikkilän mukaan liike on heikosti järjestäytynyttä eikä keltaliiveillä ole mielenosoituksissaan johtajaa. Heikkilä korostaa, että keltaliiveiltä puuttuvat selkeät yhtenäiset linjaukset, mikä tekee liikkeestä erityisen. Tällä hetkellä keltaliivien vaatimuksista voidaan yhtenä merkittävänä mainita RIC-kansalaisaloite suoran demokratian saavuttamiseksi. Liike sai alunperin alkunsa sosiaalisesta mediasta, jossa osallistujia lauantaisiin protesteihin kerättiin Facebookin kautta ja yhteisiä bussikyytejä organisoitiin pienemmistä kaupungeista pääkallopaikoille Pariisiin.

Sosiaalipsykologi Le Bon tarkasteli joukkoilmiöitä Ranskan vallankumouksesta inspiroituneena tarkastellessaan niitä teoksessaan La psychologie des foules (1985). Le Bonin mukaan joukossa ihmisten psyykkinen taso laskee ja ihmiset toimivat anonyymeinä eivätkä näin ollen ota vastuuta teoistaan. Joukoissa tapahtuu lisäksi epidemian luonteista tunnetilojen ja mielipiteiden leviämistä. Keltaliiviliike on todistanut jo näitä Le Bonin aikaisia väitteitä sekasortoisilla mielenosoituksillaan, jotka ovat äityneet usein väkivaltaisiksi siitä huolimatta, että osallistujien seassa on ihan tavallista työväestöä.

Heikkilän mukaan keltaliivejä yhdistävä tekijä on se, että he edustavat enimmäkseen alempaa keskiluokkaa ja tulevat suurien kaupunkien ulkopuolelta. Liike on ollut suosittu sellaisten henkilöiden keskuudessa, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet mielenosoituksiin tai edes äänestäneet vaaleissa. Lokakuun alussa ilmestyneessä keltaliiveistä kertovassa tietokirjassaan Heikkilä tarkastelee ilmiötä kronologisesti suhteessa Emmanuel Macronin uudistuksiin. Etenkin liikkeen alkuaikana naiset olivat merkittävästi edustettuina

2424

mielenosoituksissa, selittäen osin pienituloisten perheiden ja yksinhuoltajien taloushuolia. Väkivaltaisuuksien lisääntyessä naisten osuus mielenosoituksissa kuitenkin laski.

Keltaliivien mielenosoituksiin on myöhemmin osallistunut myös niin kutsutun “mustan blokin” vasemmistoanarkisteja ja äärioikeistolaisryhmiä, mikä on lisännyt protestien väkivaltaisuutta.

Joukoissa tapahtuu lisäksi epidemian luonteista tunnetilojen ja mielipiteiden leviämistä

Joukko heikentää ihmisen yksilöllisyyttä ja kyseinen epäyksilöllistyminen, anonyymisyys, edesauttaa väkivaltaisen käytöksen ilmenemistä. Tunnistamattomuus ja vähäinen vastuullisuus puolestaan alentavat julkista minätietoisuutta eli sitä, miten henkilö huomioi ja tiedostaa oman käytöksensä muiden silmissä. Julkinen minätietoisuus laskee helpommin suuressa joukossa, jolloin yhden yksilön tekemisiin kiinnitetään vähemmän huomiota. Tämä saattaa johtaa estottomuuteen ja normien rikkomiseen. Sitä miksi niin monet henkilöt, jotka eivät aikaisemmin ole tällaisiin joukkoilmiöihin tai tapahtumiin osallistuneen, ovat kiinnostuneet juuri keltaliiviliikkeestä voidaan yrittää selittää henkilökohtaisen merkityksellisyyden tavoittelulla. Moni keltaliiviliikkeen kannattaja on joutunut kokemaan, että häntä yksilönä tai hänen ryhmäänsä on kohdeltu väärin ja kyseiseen liikkeeseen on ollut helppo lähteä mukaan purkamaan turhautumistaan. Mitään yhteistä linjausta ei ole tarvinnut allekirjoittaa tai omata edes tiettyä poliittista näkemystä. Protesteihin osallistumiseen on riittänyt kokemus siitä, ettei rikkaiden presidentti Macron aja työväestön etua.

Keltaliiviliikkeessä on siis moninainen joukko ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat omaan tilanteeseen parannusta ja äänensä kuuluviin.

Jonkin verran keltaliivien järjestäytymättömässä liikkeessä on kuitenkin noudatettu yhteisiä sanallisesti sovittuja käytäntöjä. Yksi mielenkiintoinen käänne keltaliivien protesteissa tapahtui Les Journées du Patrimoine -viikonloppuna Pariisissa syyskuun lopulla, kun keltaliivit olivat ottaneet

käyttöön yhteisen ohjeistuksen olla pukematta päälleen liikkeen nimikkoasusteita, keltaisia huomioliivejä. Tämä johtui siitä, etteivät keltaliivit halunneet tulla tunnistetuiksi, mikä hankaloitti mielenosoittajien kiinniottamisia ja viranomaisten reagointia tilanteeseen.

Keltaliivien mielenosoitukset hankaloittavat merkittävästi pariisilaisten elämää. Matkasin mainittuna viikonloppuna Seinen vasemmalta rannalta Gare du Nordille, ja monet metroasemat olivat sekä keltaliivien että eläke- ja ilmastomielenosoitusten takia suljettuina. Metro ajoi kokonaan ohi suosittujen Invalides- ja Concorde-asemien, joten pääsy maailmankuululle Champs Elyséelle hankaloitui. Myös yksi Pariisin vilkkaimmin liikennöidyistä Seinen ylitysväylistä, Alexandre III -silta, oli suljettuna. Pariisin poliisi oli varautunut 7500 poliisin voimin turvaamaan pariisilaisten syyskuun lopun viikonloppua passiivisen protestikesän jälkeen, ja tällä kertaa keltaliivien mielenosoitukset jäivätkin melko vaatimattomiksi.

ja osallistujien anonyymisyys osana suurta joukkoa on muokannut osallistujien käyttäytymisestä paikoin väkivaltaista.

Se miten yksityishenkilöt saavat joukkoon liittyessään erityisen luonteen on merkillistä. Kyse on keltaliivien tapauksessa kuitenkin laajasta taloudellisesta kysymyksestä ja siitä, millaisena ihmiset näkevät oman yhteiskunnallisen asemansa.

Kaikkea käyttäytymistä ei ole mahdollista selittää pelkästään psykologisesti.

Toisin kuin sanallisesti sovitut käyttäytymismallit, niin kutsuttu emergentin normin teoria selittää joukkotapahtumien luonteen määräytyvän tilanteen erityisiä ehtoja kuvaavista normeista, jotka syntyvät itse tilanteessa. Teorian mukaan silmäänpistävä käyttäytyminen vetää kokoontuneiden ihmisten huomion ja tätä toimintaa aletaan jäljitellä. Mitä useampi henkilö tätä tiettyä käyttäytymistä jäljittelee, sitä enemmän painetta uuden normin noudattamiseen syntyy.

Tällöin joukkokäyttäytymistä alkaa helposti ohjaamaan tilanteessa syntyvät normit, jotka nähdään joukon mielessä hyväksyttyinä. Tällä tapaa mielenosoituksissa syntyy helposti jopa väkivaltaisia käyttäytymismalleja, joita joukon jäsenet pitävät itse hyväksyttyinä.

Keltaliivit ovat erityisen kiinnostava ilmiö ja liike, kun ottaa huomioon heidän heikosti järjestäytyneen toimintansa.

Keltaliivien ilmiöllä on joukkoliikkeille ominaisia piirteitä

Moni keltaliiviliikkeen kannattaja on joutunut kokemaan, että häntä yksilönä tai hänen ryhmäänsä on kohdeltu väärin ja kyseiseen liikkeeseen on ollut helppo lähteä mukaan purkamaan turhautumistaan

25

VA H I V N A A VASTAT Perjantaina 20.9. Alakulttuurikeskus Loukossa vastattiin vihapuheeseen. #Vastapuhe-tapahtuman paneelikeskustelussa oli paikalla alan asiantuntijoita sisäministeristä aktivisteihin, sekä iltaohjelmassa spoken word -taiteilijoita runoilijoista räppäreihin.

Vastapuheella tarkoitetaan puheella vastaamista ja vastustamista, jonka avulla neuvotellaan uusia merkityksiä ja vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.

Nuorten rauhanviikon tapahtuman inspiraationa toimi sisäministeriön kokoaman työryhmän julkaisema raportti: ”Sanat ovat tekoja: vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen” (sisäministeriön julkaisuja 2019:23), jonka keskeinen johtopäätös on se, että vihapuhe on vakava ongelma, joka edellyttää hallitusohjelman tasoisia linjauksia. Työryhmän viesti oli selkeä: hajanainen ja koordinoimaton vihapuheen vastainen työ vaatii kansallisen toimintaohjelman laatimista.

Vihapuhe on Suomessa todellinen ongelma. EU Kids Online 2019 -tutkimuksen mukaan yli 40 % suomalaisista lapsista ovat kohdanneet vihapuhetta verkossa. Suomessa koulua käyvien afrikkalaistaustaisten lasten vanhemmista 45 % ilmoitti lapseensa kohdistuneen rasistista häirintää, kiusaamista, ulos26

sulkemista tai väkivaltaa (Being Black in the EU, 2019). Näiden asenteiden muuttamiseksi #vastapuhe-tapahtuma pyrki antamaan turvallisemman tilan aiheen asiantuntijoille ja puolestapuhujille.

Vihapuhe ei ole uusi ilmiö, mutta sosiaalisen median ja nopeasti muuttuvan maailman myötä se on saanut uusia muotoja ja kohderyhmiä. Meidän tulisi kuitenkin muistaa, että sosiaalinen media ei ole erillinen entiteetti vaan osa yhteiskuntaamme, ja siellä elävät samat henkilöt kuin tässäkin todellisuudessa. Siksi myös somessa esiintyvä vihapuhe ja nettikiusaaminen tulisi ottaa vakavasti, sillä etenkin nuoret elävät yhä vahvemmin siihen kytkeytyneinä.

Sisäministeriön työryhmän esityksen mukaan, nuoren kokema vihapuhe ja nettikiusaaminen on usein osa muuta kiusaamista. #Vastapuhe-tapahtumaan osallistuneiden panelistien, Pazilaiti Simayijiangin ja Tawab Qaderzadan mielestä koulukiusaamiseen tulisi vahvasti puuttua peruskoulun tasolla, sillä se ehkäisee vihapuhetta myös myöhemmässä elämässä ja suojelee nuorten identiteettiä.

Suomen ja Pohjoismaiden lavarunouden eli Poetry Slamin mestari Nihkee Akka kehotti lisäksi aikuisia ottamaan kiusaamisen tosissaan, sillä mikään

A L L E E H U P ASTA N E E S E E H HAPU Teksti Sara Heinonen

muu ei satu enempää kuin se, että aikuinen vastaa kiusatuksi tulleelle nuorelle ”älä välitä”. Ikään kuin kiusatuksi tuleminen olisi toisarvoinen asia, josta ei saisi tai pitäisi välittää. Päinvastoin siitä jää jäljet, jotka voivat kantaa pitkälle aikuisuuteen. Kiusaaminen ja vihapuhe ovat suomalaisessa yhteiskunnassa vakavasti otettavia ilmiöitä, joilla suljetaan tiettyjä ihmisiä ja ryhmiä ulkopuolelle.

Vihapuhe on monisävyistä ja alati muuttuvaa. Vaikka erityisenä riskitekijänä sen uhriksi joutumiselle ovat nuori ikä, maahanmuuttajatausta ja kaupunkilaisuus (sisäministeriön julkaisuja 2019:23), myös muut yksilöt ja ryhmät voivat joutua sen kohteeksi. Rikoskomisario Pekka Hätönen oli #vastapuhe-keskustelussa mukana muistuttamassa vihapuheen juridisista seurauksista ja siitä, että vihapuhe voi toimia alustana myös vakavammille rikoksille.

N E P A K O L AI S P AL AT K A A S I

T UL I T T E K I N

Vihapuheeseen vastaamiseen tarvitsemme lisää rohkeita nuoria, mutta erityisesti tarvitsemme konkreettisia tekoja viranomaisilta, päättäjiltä ja instituutioilta. Sisäministeri Maria Ohisaloa lainaten: “mitään hyvää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa ei ole koskaan rakennettu vihan varaan.”

Ä P ÄR ÄT

NNE MIS

S UV A K I T P O I

VIHA LIETS

S T Ä ÄL

OO VIHAA 27

ELÄMÄÄ ERISTYKSISSÄ

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX Yhdysvalloissa kymmenet tuhannet vangit elävät eristyssellien lukkojen takana. Kuukausien, vuosien ja jopa vuosikymmenien loppumaton piina jättää jälkensä eristyksen uhreihin ja paluu osaksi yhteiskuntaa vaikeutuu entisestään.

“Heräsin joka aamu ajatellen samaa. Onko tämä se päivä, jona sekoan?” kirjoittaa Albert Woodfox kirjassaan Solitary (2019). Louisianan osavaltion vankilan eristyksessä 43 vuotta viettänyt Woodfox oli yksi eristetyistä vangeista, joita on nykyään Yhdysvalloissa yli 80 000. Eristyssellien käyttöön liittyvät ihmisoikeusloukkaukset ja psykologiset ongelmat ovat mittavia, mutta tutkimuksista ja ihmisoikeusjärjestöjen vetoomuksista huolimatta monet Yhdysvaltojen osavaltiot jatkavat vankien pitkäkestoista ja systemaattista eristämistä.

Yhdysvalloissa 44 osavaltiolla on käytössä niin sanottuja supermax-vankiloita, jotka on luotu vankien pitkäkestoiseen eristämiseen. Rikoksentekijöitä voidaan rangaista kovennetuilla vankeusoloilla sääntörikkomuksista, kuten tappelusta tai tupakka-askin hallussapidosta, tai heitä voidaan siirrellä vangin oman turvallisuuden varmistamiseksi sekä vankilan sisäisen jengiytymisen estämiseksi. Usein myös kuolemaan tuomitut vangit eristetään muusta vankilasta.

Eristyksen henkinen taakka

”Onko tämä se päivä jona sekoan?”

Eristyssellit ovat ankeita paikkoja: vangit viettävät 23 tuntia päivästään usein ikkunattomissa, noin seitsemän neliömetrin kopeissa, joissa on sänky, wc-pönttö, pöytä ja tuoli. Myös ulkoilulle varattu tunti vietetään yksin pienessä häkissä vankilan pihalla. Rangaistusmuodon perimmäinen tarkoitus on vangin täydellinen erottaminen ympäröivästä maailmasta sekä kaikesta kontaktista muiden ihmisten kanssa. Puhelut ja vierailuajat ovat tarkasti rajoitettuja, ja ajankulua edistäviä materiaaleja (kuten kirjoja tai piirtämistarvikkeita) on tarjolla hyvin vähän, usein ei lainkaan.

Vuonna 1829 perustettu Pennsylvanian osavaltion vankila on Yhdysvaltojen ensimmäinen vankien täydelliseen

28

Teksti: Amanda Kelo Kuvat: Heta Heikkala eristykseen tarkoitettu rangaistuslaitos. Kirjailija Charles Dickens kirjoitti paikan karuista olosuhteista 1800-luvulla vierailunsa jälkeen: “Tämä hidas ja päivittäinen mielen mysteerien tutkiskelu on mittaamattomasti kamalampaa kuin mikään fyysinen kidutus.”

”Minusta on tullut veren asiantuntija”

Jo lyhyen aikaa eristetyissä vangeissa havaitut psykologiset oireet ovat vakavia – puhumattakaan vangeista, jotka ovat olleet eristettyinä kuukausia, vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Äärimmäisten olojen aikaansaamiin oireiluihin lukeutuvat esimerkiksi hallusinaatiot, unettomuus, vainoharhaisuus, traumaperäinen stressihäiriö, ajan vääristymät sekä ääniin ja kosketukseen liittyvä yliherkkyys. Eristykseen liittyvien psykologisten ongelmien ohella monet vangit kertovat kokeneensa kaltoinkohtelua ja jatkuvaa piinaamista ja härnäämistä.

Rangaistusmuoto vai ihmisoikeusloukkaus?

26-vuotias Tyquine Lee (The Guardian 4.9.2019) on yksi niistä tuhansista ihmisistä, jotka kärsivät pitkäkestoisen ja systemaattisen eristyksen psykologisista ja fyysisistä seurauksista. Mielenterveysongelmista kärsivä Lee vietti yli 600 päivää eristyksessä Red Onionin vankilassa Virginiassa. Eristyksen aikana Lee laihtui yli 13 kiloa eikä kyennyt enää tunnistamaan äitiään tai muistamaan omaa nimeään ja lopulta menetti täysin kykynsä puhua. The Guardianin haastatteleman Leen äidin Takeisha Brownin mukaan Leen kylkiluut olivat erotettavissa, hampaat tummat ja reikiintyneet ja likaiset vaatteet putoilivat laihtuneen pojan päältä. Vuoden 2018 alussa tehdyssä psykiatrisessa arviossa Leelle diagnosoitiin skitsofrenia, joka hoidon puutteessa ja

traumaattisissa olosuhteissa oli huomattavasti pahentunut.

Monet kuolemaantuomitut vangit murtuvat eristyksessä odottaessaan teloituspäivää pahimmillaan jopa vuosikymmenien ajan. Ahdistusta lisää myös se, kun vuosien saatossa tutuksi kasvaneet naapurisellien vangit viedään yhtäkkiä teloitettaviksi. The Economistin haastattelema Tony Medina (6.6.2019) vangittiin vuonna 1996 ammuskelusta, jossa kuoli kaksi lasta. Hän on odottanut kuolemantuomion täytäntöönpanoa eräässä Texasin vankilan eristyssellissä 23 vuoden ajan. Medinan mukaan monet saapuvat eristysosastolle kärsien jo valmiiksi mielenterveysongelmista. Hän muistelee, miten eräs toinen osaston vangeista, Andre Thomas, kaivoi ulos omat silmänsä ja söi niistä toisen. 437 vankia on teloitettu sen jälkeen, kun Medina saapui osastolle. Hänen mukaansa

“He haluavat, että käyttäydymme kuten ihmiset, mutta he kohtelevat meitä kuin eläimiä.” kamalinta on kuulla vartijoiden vitsailevan teloitukseen vietävistä vangeista, jotka olivat hänelle kuin veljiä.

Kuusi vuotta eristyksessä viettänyt Julie Rea todettiin vuonna 2006 syyttömäksi poikansa murhaan (The Crux, 20.4.2019). Vankeuden aikana Rea asetettiin eristykseen Illinois’n vankilassa, jotta hän ei satuttaisi itseään. Rean mukaan vartijat piinasivat häntä öisin soittamalla äänityksiä kidutettavasta naisesta, jotta hän ei kykenisi nukkumaan.

Cornelius Dupree puolestaan vietti 30 vuotta Texasin vankiloissa, kunnes hänet todettiin syyttömäksi. Dupree muistelee, miten hän sai eristyksessä kokonaisen aterian joka kolmas päivä ja kahtena muuna päivänä vain lusikallisen riisiä ja papuja.

Toivoton tulevaisuus ahdistaa Monesta eristysosaston vangista tulevaisuus tuntuu toivottomalta. BBC:n dokumentissa The Last Days Of Solitary (ensiesitys 2017) seurataan vankien elämää Mainen osavaltion vankilassa kolmen vuoden ajan. Dokumentti havainnol-

listaa, miten viikot, kuukaudet ja vuodet vierivät eteenpäin vankien kamppaillessa mielenterveytensä kanssa. Osaston vangit keksivät monia eri keinoja mielen virkeyden ylläpitämiseksi. Amnesty Internationalin raportissa The Shocking Abuse of Solitary Confinement in U.S. Prisons kuvataan, miten eräs eristyksen vangeista hoiti jonkin aikaa lemmikkisammakkoa ja keräsi sille pihalta matoja ja ötököitä.

Miehen vaimon mukaan tämä oli eristyksessä 16 vuotta viettäneelle miehelle terapeuttista. Mies osallistui eristystä vastaan järjestettyyn nälkälakkoon, mistä rangaistuksena vartijat veivät sammakon pois.

Myös itsemurhayritykset ovat hyvin yleisiä: tutkimusten mukaan jopa neljäsosa vankiloissa tehdyistä itsemurhista tapahtuu eristyksessä. Naapurisellien asukkaille välitetään kirjeiden ja viestilappusten ohella usein myös partaveitsen teriä. Eristyssellien siivoamisesta vastaava yleisen osaston vanki kertoo, miten verisiä sellejä pitää puhdistaa noin 20 kertaa kuukaudessa. “Minusta on tullut veren asiantuntija”, hän kertoo.

Eräs BBC:n haastattelemista vangeista kertoo, miten vapaaksi päästyään elämä ei sujunut. Vapautta oli yksinkertaisesti liikaa ja se ahdisti. Tämän johdosta hän päätyikin pian takaisin telkien taakse. Eristyksestä vapautuneet vangit ajautuvat uudelleen vankilaan tilastollisesti muita todennäköisemmin, sillä vuosien yksinolon ja ympärivuorokautisen valvonnan jälkeen sopeutuminen osaksi yhteiskuntaa on vaikeaa.

Tälläkin hetkellä Yhdysvaltojen vankilajärjestelmä käyttää eristystä rangaistusmenetelmänä ennätyksellisen paljon sen korkeasta hinnasta ja kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta. Kymmenet tuhannet ihmiset kärsivät epäinhimillisistä vankeusoloista, jotka usein täyttävät ihmisoikeusloukkauksen kriteerit. Eri tahot ja tutkimukset ovat moneen kertaan todenneet, että rangaistusmuoto lähentelee kidutusta eikä se myöskään edistä vangin integroitumista takaisin osaksi yhteiskuntaa.

Kysymys ei siis loppujen lopuksi ole syyllisten rankaisemisesta, vaan siitä, pitäisikö ketään ihmistä kohdella näin. Mainen eristysselleistä kuuluva viesti on yksiselitteinen: “He haluavat, että käyttäydymme kuten ihmiset, mutta he kohtelevat meitä kuin eläimiä.”

29

AKATEEMINEN SEKATYÖLÄINEN YRITTÄJÄNÄ

Teksti: Maria Roivas Kuvitus: Elina Nyholm 30

Valtiotieteellisen tiedekunnan alumni Marika Poutiainen kertoi Tutkaimelle, miten päätyi yrittäjäksi käyttäytymismuotoilun pariin

K

un Marika Poutiainen vuonna 2014 valmistui valtiotieteiden maisteriksi poliittisesta historiasta, ei hän ajatellut ryhtyvänsä yrittäjäksi. Hän on työskennellyt valmistumisensa jälkeen Nuorten lääkärien yhdistyksessä kehityspäällikkönä ja toiminnanjohtajana sekä tehnyt projekteja ajatushautomo Tänkissä.

Vaikka Poutiainen on yrittäjänä Valintamuotoilijoissa, tekee hän samalla muita työprojekteja palkkatyönä.

Osa-aikayrittäjyyden ja palkkatyön yhdistäminen ei aina ole helppoa ja vaatii tarkkaa aikatauluttamista, mutta hän on kiinnostunut useista asioista ja haluaa tehdä monipuolisesti erilaisia töitä.

Käyttäytymistaloustiedettä Hollannissa opiskelleet Markus Kanerva ja Juha-Pekka Ropo huomasivat Suomeen palattuaan, että Suomessa ei ollut käyttäytymismuotoilua hyödyntäviä yrityksiä ja päättivät perustaa sellaisen itse. Poutiainen lähti mukaan ja Valintamuotoilijat perustettiin vuonna 2018. Hän toimii yrityksen myynnistä ja projektijohtamisesta vastaavana business developerina. Valintamuotoilijat pyrkivät auttamaan yrityksiä ymmärtämään asiakkaiden inhimillistä ajattelua ja alitajuista päätöksentekoa vastapainona esimerkiksi taloustieteellisille ihmisen rationaalisuuteen perustuville päätöksentekomalleille. Poutiaisen mukaan matemaattisilla malleilla ei voida kovinkaan hyvin arvioida esimerkiksi sitä, miten tuotteen brändi vaikuttaa ostopäätökseen.

Yrittäjänä Poutiainen nauttii ennen kaikkea sen tuomasta vapaudesta ja joustavuudesta, vaikka samalla se tarkoittaa täyttä vastuuta omien työprojektien loppuun saattamisesta. ”Yllättävää on ollut yksinäisyys, sillä vaikka on kaksi partneria, ei aina ole välttämättä läsnä kollegaa,

jolta voisi kysyä apua vaikeissa tilanteissa.”

Valtiotieteellisen opinnot ovat Poutiaisen mukaan tarjonneet hyvän yleiskuvan maailmasta ja työkaluja erilaisten näkökantojen ja vaihtoehtojen punnitsemiseen.

Tästä on hänen mukaansa ollut hyötyä yritysmaailmassa, sillä esimerkiksi poliittisen historian opiskelu on helpottanut erilaisten yritysten historian, kasvun ja kontekstin ymmärtämistä. ”Samankaltaisia aloja opiskelevien keskuudessa ei välttämättä tajua, miten laajaalaisesti valtsikalaiset tosiasiassa ymmärtävät ympäröivää yhteiskuntaa”, Poutiainen huomauttaa.

Valtsikasta saatuina käytännön työelämätaitoina hän mainitsee projektinhallinta- ja ryhmätyötaidot, joita varsinkin järjestötoiminta kehitti.

Vaikka yrittäjänä onnistuminen usein julkisuudessa näkyykin vaativan yötä päivää työskentelyä ilman vapaita, ei Poutiainen arvosta sellaista elämää. ”Kun toimin kokopäiväisenä yrittäjänä, pidin silloinkin viikonloppuja enkä ihannoi 100 tuntia viikossa -meininkiä, jossa vain polttaa itsensä loppuun. Yrittäjänäkin on osattava asettaa itselleen rajoja ja monet tuntemani nuoret yrittäjät tiedostavat sen.”

Yrittäjyyttä harkitsevia Poutiainen kannustaa tarttumaan eteen tuleviin mahdollisuuksiin, sillä hänen mukaansa yrityksen perustamisen ei välttämättä tarvitse olla elämän mullistava käännekohta. ”Teimme itsekin ensimmäisen projektimme päätoimisten töidemme ohella.

Lisäksi korkeakoulutettujen perustamissa yrityksissä ei tarvitse suurta alkupääomaa, vaan kallein investointi voi olla läppäri. Muu on tietopääomaa ja aikaa.” Jos yritys ei menestykään, aina voi siirtyä tekemään jotain muuta uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia rikkaampana.

Kuka: Marika Poutiainen Valmistumisvuosi: 2014 Pääaine: Poliittinen historia Sivuaineet: Sosiologia ja strategia Lapsuuden unelma-ammatti: Arkeologi ja juristi Nykyinen ammatti: Yksi Valintamuotoilijoiden osakkaista, business developer, projektipäällikkö

31

1

0

Luottamus yksityisyydensuoja Teksti ja kuvat: Inka Reinola

”Uskon, että suurempi osa amerikkalaisista kuin kiinalaisista tietää Kiinan sosiaalisesta luottoluokitusjärjestelmästä”, sanoi Yalen yliopiston Paul Tsai -Kiina-keskuksen vanhempi tutkija Jeremy Daum Wired-lehdessä 29.7.2019. Tämä kuvaa hyvin sitä todellisuutta, millainen kuva länsimaisessa mediassa on Kiinan sosiaalisesta luottoluokitusjärjestelmästä. Orwellilainen valvontakoneisto on pian punaisen lohikäärmeen maassa. Vai onko?

Sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä on Kiinan valtion 2020 kokonaisuudessaan toimeenpantava, big dataa hyödyntävä sosiaalisen luoton järjestelmä. Kiinasta puuttuu perinteisesti luottojärjestelmä, jolla voitaisiin tarkastaa yksityishenkilöiden tai yritysten luotettavuutta käyttäjätietojen perusteella. Sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän on tarkoitus Kiinan mukaan kohentaa julkista moraalia. Saksalaisen Merics-tutkimuslaitoksen mukaan Kiinan järjestelmä menee pidemmälle kuin vastaavat eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset järjestelmät, sillä sen käyttöä laajennetaan koskemaan sosiaalista, ympäristöä sekä taloutta.

Tällä hetkellä Kiinassa on pilotoitu luottoluokitusjärjestelmää ainakin 43 kaupungissa vuoteen 2017 mennessä, ja sen selkärankana on toiminut niin kutsuttu kansallinen

32

luottotiedon jakoalusta, joka kerää ja jakaa dataa sekä paikallisten että keskushallinnon kanssa. Kansallinen järjestelmä voi tällä hetkellä esimerkiksi kerätä dataa rikoshistoriasta, verenluovuttamisesta tai yritysten veronmaksusta. Sillä voidaan mitata yksityishenkilön luotettavuutta esimerkiksi tarkastelemalla, onko hänellä ylinopeussakkoja tai tekeekö hän hyvää yhteisölleen. Kiinan oikeusjärjestelmän ongelmat vaikuttavat: vääristä mielipiteistään tuomitulta voidaan estää esimerkiksi pääsy luotijuniin, jolloin vaihtoehdoksi jää ainoastaan alimmassa luokassa matkustaminen.

Tulevaisuudessa valtion tarkoituksena on yhdistää voimansa kaupallisen luottoluokitussektorin kanssa, ja näin luoda kaikenkattava sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä. Kaupallisia luottoluokitusjärjestelmiä on useita, ja näistä suosituin

on Tencentin omistama Alipayn Sesame Credit, joka kerää dataa käyttäjätietojen perusteella. Se mittaa vähemmän konkreettisia tekijöitä, kuten käytöstä, kulutustottumuksia, sosiaalista statusta sekä henkilön omaa suhdeverkostoa.

Hyvällä luottoluokituksella varustautunut yksityishenkilö saa esimerkiksi sairaalapalveluja ilman etukäteismaksuja tai hotellihuoneen ilman panttia.

Saksalaisen Merics-tutkimuslaitoksen tutkimus vuodelta 2017 nosti esiin huomioita luottoluokitusjärjestelmän kääntöpuolista. Järjestelmän tärkeimpänä tarkoituksena on ollut yksilöiden sijasta ohjata markkinaosapuolten käyttäytymistä, vaikka sillä on kiistämättä ihmisten henkilökohtaiseen elämään suuresti vaikuttavia seurauksia. Järjestelmän avulla olisi joka tapauksessa helpompaa rankaista ympäristöä saastuttavia tai sosiaalisia rikkeitä tekeviä yrityksiä. Autoritaariset valtiot kykenevät tehokkaampaan päätöksentekoon.

Toisaalta, onko Kiinassa tahtotilaa ympäristöä saastuttavien

tai sosiaalisia rikkeitä tekevien yritysten suitsimiseen, ja millaisia todellisia seurauksia tällä on?

Orwellin orjatar?

Kiina panostaa teknologiaan ja käyttää sitä massiivisesti hyväkseen valtionsa kehittämisessä. Mericsin tutkimuksen mukaan Kiinan erikoislaatuinen digitalisoitumisen nopeus luo tulevaisuuteen rajoittamattoman mahdollisuuden datan keräämiselle ja reaaliaikaiselle monitoroinnille. Kiinan 1,4 miljardista asukkaasta vuoteen 2016 loppuun mennessä internetiä käytti 731 miljoonaa kansalaista. Luku on todennäköisesti kasvanut tähän hetkeen mennessä. Kiina on pyrkinyt muuttamaan imagoaan maailman hikipajasta innovaatioiden tuottamisen airueeksi, ja tämä kehitys näkyy muiden maiden reaktioissa, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen Huawei-sanktioissa tai siinä, miten Kiinan kasvojentun

33

nistusteknologiaa viedään Afrikan maihin. Nottinghamin yliopiston Aasian tutkimuksen keskuksen mukaan Kiina kykenisi sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän onnistuessa vahvistamaan kapasiteettiaan valvoa ja hienosäätää markkinasäätelyä sekä teollisuuden poliittisia linjauksia, joka loisi mahdollisuuksia ratkaista monia Kiinan talouden ongelmia.

Valvontakoneistolla on kieltämättä positiivisia vaikutuksia talouden kehitykselle Kiinan kontekstissa, mutta kykeneekö se turvaamaan kansalaisten yksityisyydensuojan?

Länsimaisesta kontekstista käsin yksityisyydensuojasta puhutaan paljon ja siihen on suhtauduttu vakavasti viime vuosina. Esimerkiksi käyttäjätietojen keräämiseen liittynyt Facebook-skandaali ja vaalivaikuttaminen ovat herättäneet julkista keskustelua big datan ja yksityisyyden suojan suhteesta. GDPR (yleinen tietosuoja-asetus) astui voimaan Euroopassa 2018 vastatakseen tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan uusiin digitalisaatioon ja globalisaatioon liittyviin

34

tietosuojakysymyksiin.

New York Timesin (8.7.2018) mukaan Kiina on muuttanut ajatuksen demokratisoivasta teknologiasta kontrolloivaksi teknologiaksi. Kiina on kuitenkin liki puolentoista miljardin ihmisen maa, jossa yksityisyyteen suhtaudutaan lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla kuin länsimaissa. Yliopistoasuntolassa kuuden henkilön jakamassa alle kahdenkymmenen neliön huoneessa on utopiaa toivoa yksityistä tilaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivät kiinalaiset olisi lainkaan kiinnostuneet yksityisyydensuojastaan.

Turvallisuuden tunnetta kansalaisille Kiinassa järjestelmää kaivataan luottamuspulan ratkaisemiseksi ja talouden parantamiseksi. Vuoden 2018 Freie Universität Berlinin tutkimuksessa Kiinan kansalaisten julkises-

ta mielipiteestä todettiin, että järjestelmä on enimmäkseen otettu vastaan positiivisesti. Erityisesti paremman tuloluokan vanhemmat kaupunkilaismiehet olivat suopeita järjestelmää kohtaan.

Samaisen tutkimuksen mukaan yksityisyydensuoja kuitenkin kiinnostaa kiinalaisia. 30–50-vuotiaat ovat kaikista epäileväisempiä datan keräämistä kohtaan, kun kerääjinä ovat yritykset tai taloudelliset toimijat. Korkeasti koulutetut välittävät datansa yksityisyydestä. Tällaiset henkilöt kuitenkin suhtautuvat suopeasti luottoluokitusjärjestelmään, sillä he ovat itse hyvässä asemassa, ja järjestelmän voi olettaa vaikuttavan heihin positiivisesti. Korkeakoulutetut tulkitsevat järjestelmää erilaisten teemojen kuin yksityisyydensuojan kautta, kuten henkilökohtaisen hyötymisen ja talouden sekä laajemmin yhteiskunnan rehellisten sopimusten näkökulmasta.

Kiinassa ajatellaan, että perhe ja sukulaiset ovat tärkeämmässä asemassa arvohierarkiassa kuin muut ihmiset. On luonnollista arvottaa omat ja lähipiirin edut tärkeämmiksi kuin se, että itselle tuntematon ihminen ei enää pääse matkustamaan luotijunalla. Ongelma nähdään koko yhteiskuntaa hyödyttävänä asiana – pahoista teoista saa keppiä ja hyvistä teoista porkkanaa, mikä on reilua kaikille osapuolille.

Lisäksi kun on huutava pula luottamusta mittaavasta järjestelmästä, on helpompi hyväksyä sen sivuvaikutukset.

Teknologia on läsnä Kiinassa kaikessa ja kaikkialla, eikä sitä pääse pakoon vessakäynnilläkään. Kasvojentunnistuksella saa nimittäin vessapaperia julkisessa käymälässä. Kiinalainen supersovellus WeChat on välttämätön väline arkielämässä, ja sillä pystyy viestittelyn lisäksi tekemään monia muitakin asioita, kuten maksamaan ostoksiaan lettukojulta ulkomaille tai jopa hoitamaan asuntokauppoja. Kaikesta jää jälki. Ovatko suuremmat eettiset pohdinnat yksityisyyden suojasta vasta edessäpäin, vai tukahduttaako Kiinan hallintojärjestelmä ne täysin jatkuvan talouskasvun ja kasvavan hyvinvoinnin alle?

35 35

Ihmisfetisismin ilmentymä – kritiikki Michael Jackson On the Wall -näyttelystä Teksti Onni Mustakallio Fetisismillä tarkoitetaan yliluonnollisen merkityksen istuttamista johonkin fyysiseen objektiin, ja tämän kuvitteellisella merkityksellä varustetun objektin palvomista. Pitkäikäisen ilmiön arkisempaa, yleisempää ja erityisesti modernin ajan kapitalistisissa yhteiskunnissa vaikuttavampaa muotoa ehdotti Karl Marx (1818–1883) teoriallaan tavarafetisismistä. Tavarafetisismiteorian mukaan konkreettisille materiaalisille esineille annetaan arvoja, jotka kumpuavat niihin liitetyistä kuvitelluista ominaisuuksista. Tämän seurauksena ihmisten suhtautuminen tavaroihin määrittyy tavaroiden aineellisesta todellisuudesta erkaantuneiden illusoristen piirteiden kautta.

Kuvitelmien avulla luodut illuusiot ovat fetisismin juuret. Illuusioiden voiman voi väittää ulottuvan tavaroiden lisäksi myös ihmisiin. Fetisismin ihmisiin kohdistuva muoto, josta harvakseltaan löytyvissä kirjoituksissa on aiemminkin käytetty termiä ihmisfetisismi, on ilmiö, josta toivoisi enemmänkin tutkimusta ja keskustelua, ja jota Michael Jackson On the Wall- näyttely ehdottomasti edustaa. Michael Jackson oli ja on, niin eläessään kuin erityisesti kuolemansakin jälkeen, eräänlainen ihmisfetisismin ilmentymä.

Espoon modernin taiteen museossa (EMMA) tammikuuhun asti nähtävissä olevan pop-kulttuurin edesmenneeseen keulahahmoon Michael Jacksoniin liittyvän näyttelyn teokset ovat karkeasti jaettavissa kahteen kategoriaan. Ensimmäinen niistä on Jacksonia kritiikittömästi ihannoivat teokset ja toiseen kategoriaan lukeutuvat yhteiskunnallisesti kantaaottavat teokset.

Ensimmäinen kategoria, eli ihannointi, on selkeimmin Jacksonin ihmisfetisistisyyttä rakentava.

Ihailulla, jossa korostetaan ja jopa liioitellaan yksilön etevyyttä ja ansioita, luodaan palvomisen pohja.

Jacksonin kohdalla tämä pohja rakennettiin jo hyvin varhain, sillä hänen musiikillisen uransa alkoi jo kuuden vuoden ikäisenä. Median ja populaarin yleisön antama huomio eskaloitui vieden Jacksonin lopulta maailmanlaajuisesti tunnetun ja seuratun kulttuuri-ikonin asemaan. Näyttelyn tätä osa-aluetta kuvaa erinomaisesti kolmen suuren teoksen sarja, joissa Jackson kuvataan pyhänä. Teostensa saatteeksi taiteilija David Lachapelle julistaa Michael Jacksonin tarinan olleen lähes ”raamatullinen”.

Ihailulla luodaan tarinaa. ”Levyteollisuuden yhden miehen pelastuspartio” ja ”laulaja, joka rikkoo maun ja tyylin ja myös ihonvärin kaikki rajat” ovat tyypillisiä Jacksonista lausuttuja ylistyksiä, jotka löytyvät myös EMMAn näyttelystä. Tässä kohtaa ilmenee fetisismin ydin: merkityksellistetyn hahmon ihailu kohdistuu tarinaan, joka toistuessaan ja paisuessaan vieraantuu jalustalle nostetun henkilön todellisesta olemuksesta. Ihailun kohde on tietynlainen representaatio yksilöstä ennemmin kuin yksilö itse. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö Jackson olisi ollut niin hyvä artisti kuin on annettu ymmärtää. Tärkeintä onkin nyt huomata, että ylistettävänä eivät ole artistiset kyvyt sellaisenaan, vaan kertomus, joka näiden kykyjen ympärille on rakennettu.

Merkityksellistäminen on toki tehokas keino yhteiskunnalliseen kannanottoon. Näyttelyn toinen kategoria pitää sisällään teoksia, joissa Jackson toimii yhteiskunnallisen sanoman symbolina. Kuten edellä mainitut ylistävät arviot vihjaavat, on Jacksonia käytetty erityisesti rasismin vastustamisessa. Esillä olevissa teoksissa on toistuvasti teemana myös laajemmin kolonialismi sekä postkolonialismi. Nämä teokset il-

3636

mentävät fetisistisen illuusion luomisen yhteiskunnallisesti hyödyllisiä puolia. Suuret tarinat suurista henkilöistä suurine merkityksineen ovat onnistuneet edistämään poliittisia liikkeitä - tämä tosin niin hyvässä kuin eritoten katastrofaalisessakin mielessä.

Yhteiskunnallisiin teemoihin kytkeytyvistä teoksista löytyy myös sellaisia, joissa Jackson ei ole kannanoton vaan ennemmin tarkastelun alaisena olevan ilmiön symboli. Paul Pfeifferin luomuksessa Jacksonista kuvattuja videopätkiä on käsitelty siten, että lopputuloksena on absurdeja ja epätodelliselta näyttäviä sekavia liikkeitä.

Eriskummallisesti heiluva hahmo herättää ajatuksia median ja viihteen aiheuttamista vääristymistä. Pfeifferin itsensä mukaan Jackson on esimerkki ”nykyihmisestä kuvatulvan keskellä”.

Myönteisestä vaikuttamisesta huolimatta Jackson oli kiistatta henkilönä ristiriitainen. Toisin kuin ensisijaisesti poliittisen vaikuttajan asema, jota skandaalit saattaavat horjuttaa, ei Jacksonin kaltaisen, ensisijaisesti viihdealan vaikuttajan menestys välttämättä kaadu esimerkiksi epäilyihin lasten hyväksikäytöstä. Oikeastaan Jacksonin tapauksessa asia saattaa olla jopa päinvastoin. Hänen ristiriitaisuutensa onnistutaan kääntämään hänen tuotantonsa eduksi. Vihjailua tästä antavat Billboardin tarjoamat tilastot, joiden mukaan kohutun hyväksikäyt-

Kuva: m01229/Flickr

töepäilyjä käsittelevän Leaving Neverland -dokumentin julkaisun jälkeen Jacksonin albumimyynti kohosi sekä kuuntelu lisääntyi alkuvuonna 2019. Suora ja selkeä kritiikki Jacksonia ja viihdemaailmaa kohtaan jää kuitenkin näyttelyn teoksissa niin vähälle, että Espoon modernin taiteen museon on ollut itse pakko sisällyttää tämä näyttelyn esittelykirjoituksiin.

Fetisismi rakentuu kumuloituvasti ja kampeaa tehokkuutensa ihmisten mielikuvituksesta ja uteliaisuudesta: mitä enemmän jollekin kohteelle annetaan merkityksiä, sitä enemmän tämä meitä kiehtoo, ja mitä enemmän meitä kiehtoo, sitä enemmän annamme kohteelle uusia merkityksiä. Huipentumana on Michael Jacksonkin saavuttanut tilan, jossa hänen käyttöään, niin yhteiskunnallisesti kuin muuten vain taiteellisesti, ei tarvitse erikseen perustella. Kukaan ei kysy ’miksi’, jos piirrän Jacksonista kuvan. Hän oli todellinen ihminen, joka valtaviin mittasuhteisiin yltyneellä merkityksellistämisellä korotettiin fiktiiviseksi hahmoksi.

3737

Hustlers – Korkojen kera Arvio: Emmi Vallittu

“This whole country is a strip club.

Some toss the money, and some dance.”

Näin toteaa konkaristrippari Ramona (Jennifer Lopez) elokuvassa Hustlers – Korkojen kera, jossa joukko sisukkaita strippareita kyllästyy vuoden 2008 talouskriisin jälkeen köyhistyvään ja yhä sikamaisemmaksi käyvään Wall Streetin asiakaskuntaansa. Ramona ja Destiny (Constance Wu) päättävät vinguttaa huumattujen sijoittajasikojen luottokortteja ja tavoitella täydellistä riippumattomuutta miehistä – sekä leopardi-Louboutineja siinä samalla. Pohjimmiltaan Hustlers on perinteinen huijarielokuva, jossa viekkaat sankarit antavat pahisten maistaa lääkettään (eli tässä tapauksessa ketamiinia viskillä). Elokuva kimaltaa neonvalojen huumaavissa sävyissä ja kohtaukset, joissa tytöt tanssivat yhdessä ja itselleen, ovat upeita.

Sekä tarinassa että elokuvassa laajemmin on kuitenkin läsnä ilmeinen ristiriita: Mikä lopulta on kontrollin ottamista, mikä taas täysin miehisen katseen läpäisemää estetiikkaa ja toimintaa? Tämän pohdintaan Hustlers ei anna ihmeellisiä työkaluja. Elokuva onnistuu kuitenkin kuvaamaan strippiklubin valtarakenteita ja näyttämään voimaantumisen keinon, joka voi olla yhtä todellinen siinä missä muutkin.

Hustlers – Korkojen kera Suomen ensi-illassa 18.10. Ohjaus Lorene Scafaria. Pääosissa Constance Wu, Jennifer Lopez ja Julia Stiles.

3836

R

U

N

O

J

A II

I Harmaa käytävä kumisee valoa joka kertautuu seinistä hiljaa Vain minä ja Lenin valvomme vain me kuljemme kahden hiljempaa Kun katson ympärilleni en kuule mitään –

Mitä kaipaan, maailma jossa suuret tähdet leijuvat ylläni On niin vaikea, uskoa etten ole yksi heistä sillä söin kahleeni vapauduin muurin tiilien painosta ja avaimenreiästä näin, minä näin on Totuus

…

Käytävä edessä ja valo takana elämä eristettynä eläjistä: kasvoton kansakunta istuu pienet mielet lukossa, lojaalit kuolemasta saakka.

III Vallankumouksen lapset kulkevat ilman kenkiä märät sukat laahaavat lattiaa, pyyhkivät verta ja paperisilppua Ajatusten kaiku kulkee kannoilla kun rakennetaan kasvoja Kasvoja joilla katsotaan – tunnetaan – koetaan joita tunnustellaan ja joilta etsitään toivoa

36

Va l l a n k u m o u k s e n lapset Kata r iina

Mäk il ä 3739

“Jos rauha ja turvallisuus eivät ole naisten asioita, niin mitkä sitten ovat?”

40