Page 1

Lehti kaikille turkulaisille 2 | 2019 En tidning för alla åbobor Anna palautetta kaupungin toiminnasta ja palveluista: www.turku.fi/ palaute

Kristiinan kesäkoti on siirtolapuutarhassa sivut 4–5

Tehdään yhdessä ilmastokestävä tulevaisuus sivut 12–13

Katso kesän menovinkit tapahtumakalenterista! sivut 25–31


Pääkirjoitus. Ihana kesä on taas alkamassa. Vesibussit liikennöivät Ruissaloon ja Hirvensaloon. Fölläreitä eli Fölin kaupunkipyöriä on liikkeellä koko ajan enemmän. Arkipäivien tarjontaa on useilla Föli-linjoilla parannettu sekä aamusta että illasta, joten aamuvirkku pääsee bussin kyytiin entistä aiemmin ja yökukku vielä alkuyöstä. Muutos on tehty erityisesti työssäkäyvien kulkemista ajatellen, mutta se antaa lisämahdollisuuksia meille kaikille. Ja kun mieli tekee patikoimaan, Fölillä pääsee tekemään urbaanin matkan erämaahan Kuhankuonolle. Kaupunki on nykyään täynnä toimintaa ympäri vuoden. Siksi Fölikin kulkee jatkossa myös juhannuksena. Föli tekee innokkaasti yhteistyötä eri kumppaneiden kanssa, jotta kulkeminen joukkoliikenteellä olisi aina luonteva valinta. Kaupunginteatterin lippu on samalla myös Föli-lippu. Turun ja Naantalin välillä voi tehdä mukavan ja edullisen kesäreissun: toiseen suuntaan Ukkopekka-höyrylaivalla ja toiseen Fölillä. Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Syksyllä satunnainenkin matkustaja pääsee helposti kyytiin ilman kolikoita vain vilauttamalla pankki- tai luottokorttiaan bussissa lukijalaitteelle. Runkolinjaston myötä bussit alkavat kulkea useilla linjoilla paljon tiheämmin kuin nykyään, ja aivan koko joukkoliikennettä kehitetään. Sähköbussiliikennettä on seuraavan kymmenen vuoden aikana tulossa monelle reitille. Ilmastoasiat ovat aina joukkoliikenteen vahvuus, mutta joukkoliikenteen käyttö on myös helppoa ja edullista. Ehkä päivä päivältä edullisempaa, jos vertaa muuhun hintatasoon, sillä lipunhintoja ei ole korotettu kertaakaan Fölin viiden toimintavuoden aikana. Haaveilen, että jonain kesänä meillä on aiempien vesibussien lisäksi uusi vesibussipalvelu, joka liikennöi jokisuun ja Tuomiokirkon välillä – tai vielä ylemmäs jokea. Sellainen olisi herkullinen osa elävää ja houkuttelevaa Turkua. Haaveet usein tuppaavat toteutumaan, joten kukapa tietää mitä tapahtuu?

Saaristo kutsuu kesän viettäjiä! Kaupungin ulkoilusaaret ovat erinomaisia retkikohteita, joissa voi myös yöpyä. Fölin vesibussilla puolestaan pääsee lähiristeilylle Ruissaloon - myös juhannuksena! s. 18–19

Tilinpäätös 2018 Den härliga sommaren börjar snart. Vattenbussar trafikerar igen till Runsala och Hirvensalo. Fölis stadscyklar syns allt oftare i stadsbilden. På många Föli-linjer har man ökat utbudet på turer på vardagarna både morgon och kväll, så att morgonpigga kan hoppa på bussen tidigare än förr och nattugglarna även på förnatten. Förändringen har genomförts specifikt med tanke på arbetspendlare, men den ger nya möjligheter för oss alla. Och när du längtar efter vandring, kan du göra en urban resa till vildmarken i Kuhankuono med Föli. Nuförtiden är staden full av aktiviteter året runt. Därför åker Föli i fortsättningen även under midsommaren. Föli samarbetar flitigt med olika partner för att det alltid skulle vara naturligt att åka med kollektivtrafik. Stadsteaterns biljett är samtidigt också en Föli-biljett. Mellan Åbo och Nådendal kan man göra en förmånlig och trevlig sommarresa: i ena riktningen med ångfartyget Ukkopekka och i andra riktningen med Föli. Men hur ser framtiden ut? På hösten kommer det att vara enkelt även för en tillfällig resenär att åka med buss, eftersom det blir möjligt att betala biljetten bara genom att visa upp bank- eller kreditkort för kortläsaren. I och med de nya stamlinjerna kommer bussarna att köra mycket tätare turer och hela kollektivtrakfiken utvecklas. Elbussar införs på flera linjer under de kommande tio åren. Klimatfrågorna är alltid kollektivtrafikens styrka, men det är också enkelt och förmånligt att använda kollektivtrafik. Kanske även förmånligare varje dag i jämförelse med prisnivån i allmänhet, eftersom biljettpriserna inte har höjts en enda gång under Fölis fem verksamhetsår. Jag drömmer om att någon sommar har vi utöver de tidigare vattenbussarna också en vattenbusstjänst som trafikerar mellan åmynningen och Domkyrkan – eller även längre upp längs ån. Detta skulle vara en läcker del av det levande och lockande Åbo. Drömmar tenderar att bli sanna, så vem vet vad kommer att hända?

Sirpa Korte joukkoliikennepalvelujohtaja, Seudullinen joukkoliikenne Tehtävä: Huolehtia houkuttelevan joukkoliikenteen toteuttamisesta turkulaisille ja naapurikuntalaisille. Suosikkipaikkani Turussa: Koko Aurajokiranta.

2

Positiivisen rakennemuutoksen vaikutukset talouteen toivottua vähäisempiä Turun kaupunkiseudun vetovoima ja talous jatkavat kasvuaan. Väestön ja työllisyyden kasvu näkyvät myös kaupungin palvelujen kysynnän kasvuna. Kaupunki on pyrkinyt vastaamaan lisääntyneisiin asiakasmääriin ja palvelukysyntään, mikä näkyy käyttömenojen kasvuna. Lisäksi henkilötyövoimaa on lisätty hyvinvointitoimialalle ja sivistystoimialalle. Turun kaupungin tilinpäätös vuodelta 2018 on 47,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Heikkoa taloutta selittää pitkälti verorahoituksen epäsuotuisa kehitys. Vuoden 2017 verotukseen liittyneet poikkeuksellisen suuret ennakonpalautukset heikensivät vuoden 2018 kertymää ja kaupungin talouden vuosikate jäi alhaiseksi. Turun kehitys oli samansuuntainen kuntatalouden yleisen kehityksen kanssa. • Tilinpäätökseen ja henkilöstöraporttiin voi tutustua osoitteessa turku.fi/tilinpaatos

Old Town But Pretty Jazzy

Turkuposti • Julkaisija Turun kaupunki, Yliopistonkatu 27, 20100 Turku, turkuposti@turku.fi • Päätoimittaja Päivi Autere, paivi.autere@turku.fi, puh. 050 559 0410 • Kansikuva Heikki Räisänen • Ulkoasu ja taitto Avidly Oyj • Paino Hansaprint Oy • Painosmäärä 121 400 kpl • ISSN 1798-4661 (painettu) • ISSN 2489-2173 (verkkojulkaisu) • ISSN 2489-2289 (äänilehti) • Jakelu Posti Oy • Seuraava numero ilmestyy 22.8.2019.

Löydä sähköinen Turun kaupunki: • www.turku.fi • facebook.com/turunkaupunki • twitter.com/turkukaupunki • instagram.com/turkukaupunki • youtube.com/turkukaupunki


Sisältö 4 Tänään kotona Ei mitään kevytmökkeilyä

15 Jokisataman avajaiset

Kulttuurikuntoile! Tutustu Aurajokivarren kulttuurikuntoilureitistöön maksuttomilla opastuksilla 3.–9. kesäkuuta. Voit katsella kaupungin ulkopatsaita tai arkkitehtuuria, kuntoilla portaissa, ihailla Ruissalon pitsihuviloita tai etsiä Piiloleikkireitin piilotettuja pikkupatsaita. Uutena palveluna osalle reittiopastuksista voi osallistua jumpan siivittämänä. Lisäksi kaupunkilaiset yllätetään teemaviikon ajan käytössä olevalla pop up -mobiilireitillä! • Teemaviikon ohjelma: turku.fi/kulttuurikuntoilu

Kuule ja näe kotikaupunkisi uusin silmin!

Turun keskustan kunnossapitoraati aloittaa – tule mukaan!

18 Saaristoon ja lähiluontoon • Vesibussit ovat palanneet laineille • Pyörän selkään ja menoksi • Fölillä erämaahan • Risteillen saaristoon

6 Lyhyet • Esteetön yhteys Kakolaan • Tilaa jätevesineuvoja ilmaiselle kiinteistökäynnille • Kirjastokortilla valokuvataidetta kotiin • Tie löytyy senioreiden luo 7 Kahvilla Kodinomaisesti kunnallisessa perhepäivähoidossa 8 Kasvava Turku • Kieltenopetus alkaa jatkossa jo ensimmäiseltä luokalta • Heppakerhossa saa hien pintaan, ystäviä ja aimo annoksen hevostietoutta • Varhaista mielenterveyden tukea kouluihin • Kirjasto luo uusia palveluita lukemattomille • Lausteen perhetuvassa leikitään ja seurustellaan

KUVA: ANTTI VAALIKIVI

KUVA: ESKO KESKI-OJA

KUVA: HEIKKI RÄISÄNEN

16 Kaupunki remontissa Linnanniemestä merellinen osa laajenevaa keskustaa

20 Turku liikkeelle • Varissuon Unelmien Keskuspuisto • Paavo Nurmi Festival liikuttaa • Katse kaupunkiin • Kuntoile puistoissa • Löydä metsät • Liiku veden äärellä 24 Svenska sidan • Låna fotokonstverk och musikinstrument från biblioteket! • Åbo musikfestspel jubilerar! • Möt museicentralens Bengt Selin

10 Hei, nyt lähdetään Monta rautaa tulessa 12 Kohti vuotta 2029 Tehdään yhdessä ilmastokestävä tulevaisuus 14 Verhon takana Penkillä on uusi Turku-biisi

Raadin tehtävänä on kehittää keskustan kunnossapitoa eli katujen ja viheralueiden hoitoa. Haluamme kehittää palveluita yhdessä kaupunkilaisten kanssa, joten raadin jäsenten ideat, kokemukset ja mielipiteet ovat tärkeitä. Raatiin valitaan 15 jäsentä ja se kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Jos olet kiinnostunut raatityöskentelystä, lähetä hakemus 2.6. mennessä osoitteeseen jonne.linna-alho@turku.fi.

Tapahtumakalenterissa menovinkkejä kesään sivut 25–31

Kerro hakemuksessa: • miksi haluat raatiin • ikäsi, koulutus ja työkokemus

Lue myös alareunat! Sieltä löydät lisätietoa ja vinkkejä sivun aiheesta.

Turkupostin jutut löydät myös netistä: • turku.fi/turkuposti

3


Tänään kotona

Ei mitään kevytmökkeilyä Siirtolapuutarhaelämä vaatii työtä, mutta tarjoaa myös rutkasti aitoa mökkitunnelmaa. Siirtolapuutarhasta voi löytää kokonaisen sosiaalisen yhteisön ja elämäntavan.

Kenen kotiin sinä haluaisit kurkata? Ehdota mielenkiintoista ihmistä tai perhettä Tänään kotona -palstalle sähköpostilla: turkuposti@turku.fi

4

Peltolan siirtolapuutarhan 1800-luvun alkupuolella rakennetun kerhohuoneen keittiön ikkunoista kajastaa loppukeväinen valo, joka ennakoi jo tulevaa mökkikautta. Ystävykset Kristiina Jäälinna ja Jyrki Laaksonen kertovat pulppuilevasti sekä siirtolapuutarhan historiasta, että omasta historiastaan sen asukkaina. Elettiin vuotta 2012, kun Jäälinna alkoi etsiskellä kaupunkimökkiä. – Tyttäreni ilmoitti, että äiti, varmaan tykkäisit tällaisesta siirtolapuutarhamökistä. Rupesin sitten katsomaan mökkejä, ja puolisen vuotta siinä meni, kunnes sopiva lopulta löytyi, Jäälinna muistelee.


Laaksosella puolestaan on ollut mökki Peltolassa jo viitisentoista vuotta. Hän, kuten Jäälinnakin, on mukana myös siirtolapuutarhayhdistyksen hallituksessa. Mökeissä saa virallisesti asua kesäkaudella toukokuun alusta syyskuun loppuun, ja sekä Jäälinna että Laaksonen viihtyvätkin tiiviisti tämän ajan mökeillään. – Olen laivalla töissä, ja aina kolme viikkoa työkomennuksella. Muutan heti kevätkauden alkaessa mökille ja täällä sitten vietän lähes kaiken vapaa-aikani syksyyn saakka, Jäälinna kertoo.

Ilman autoa pärjää

Jäälinnan siirtymiset kotoa mökille käyvät näppärästi, sillä hänellä on kerrostaloasunto läheisellä asuinalueella. Pyörällä saa kuljetettua kaiken tarpeellisen, ja pyykkiäkin voi käydä pesemässä kotona. Siirtolapuutarhalla ei pyykkäysmahdollisuutta ole, mutta yhteiset suihkut ja sauna löytyvät. Joka tontilla on oma vesipisteensä, joka on kesäkauden ajan käytössä. Jätehuolto toimii niin ikään. Siirtolapuutarha on autottomalle kaupunkilaiselle kätevä lähimökkivaihtoehto. Moni viettääkin Peltolassa päivät ja palaa kotiin yöksi. Välikatto sai luvan lähteä Kristiina Jäälinnan mökistä. – Katon purkaminen toi huomattavan paljon valoa ja avaruutta tilaan, Jäälinna selittää.

– Bussipysäkki on aivan vieressä, ja meillä on täällä keväisin oma multamarket, josta voi hankkia multaa ja muuta tarpeellista kasvimaalle. Kottikärryillä saa kätevästi kuljetettua kaiken omalle tontille, Laaksonen kertoo. Vuonna 1947 perustettu Peltolan siirtolapuutarhayhdistys ry. toimii kaupungin vuokralaisena itsenäisenä yhdistyksenään, johon mökinomistajat kuuluvat. Jäseniä yhdistyksessä on reilu 300. Koko tontin omistaa kaupunki, mutta mökit myydään ja omistetaan yksityisesti. Omalla tontilla ja mökillä saa viljellä ja sisustaa oman maun mukaan, tietyin reunaehdoin. – Pensaiden ja aitojen korkeus on

KUVA: KATJA LAIHO

Ystävykset Kristiina Jäälinna ja Jyrki Laaksonen ovat viihtyneet Peltolan siirtolapuutarhan kesäasukkaina jo vuosia. Kristiina Jäälinnasta löytyy sisustajan vikaa. Käytetyistä haravoista on viritetty kätevä lasiteline.

säädelty yhtenäisen yleisilmeen säilyttämiseksi, eikä pihojen omenapuita saa kaataa. Mutta jokainen saa itse valita millaisia kukkia tai hyötykasveja pihallaan kasvattaa, Laaksonen toteaa.

Vaaleanpunainen unelma

Kun astellaan kohti Jäälinnan mökkiä pitkin siirtolapuutarhan kolmoslohkon Tulppaanitietä, näkyy siellä täällä pihoilla asukkaita puutarha-askareissa. Jäälinnan valitsema väriteema käy nopeasti selväksi kasteluletkua ja mökin laudoituksen sävyä myöten. – Niin, minä taidan pitää vaaleanpunaisesta, Jäälinna naurahtaa. Jäälinnan valtakunta paljastuukin todelliseksi vaaleanpunaiseksi unelmaksi. Mökki on isompaa kokoa, reilu 30 neliötä. Eteisestä päästään pieneen keittiöön, jonka jälkeen avautuu avara olohuone, perältä löytyy vielä makuualkovi. Kaikkialla näkyy astioita, huonekaluja ja hauskoja yksityiskohtia vaaleanpunaisen eri sävyissä. Olohuoneessa rouheutta raikkaan vaaleanpunaisen yleisilmeen keskelle tuo esiin raaputeltu vanha tiiliseinä. Välikaton purkaminen on myös tuonut tilaan valoa ja avaruutta. Pieni katonrajan ikkuna suuntaa aamun auringonsäteet olohuoneen ja makuualkovin suuntaan. – Minä olen aina ollut tosi hyvä purkamaan asioita, Jäälinna virnistelee. Melkein kaikissa mökeissä on tulisija.

Siirtolapuutarha on vähän kuin oma todellisuutensa, tuumaavat Jyrki Laaksonen ja Kristiina Jäälinna Tulppaanitiellä.

Peltolan siirtolapuutarhan avoimet ovet sunnuntaina 7.7. klo 12–18. Kahvila, kirpputori, taidenäyttely ja muuta ohjelmaa. Tervetuloa!

Jäälinnan mökkiinkin kamiina ja lämpöpuhallin tuovat suloista lämpöä. Keittiön pikku-uunissa paistuu kätevästi raparperipiirakka ja keittolevyllä voi valmistaa simppeleitä ruokia. – Pidän jääkaapissa aina kylmiä juomia vieraiden varalta. Tykkään kestitä ja kutsua vieraita. Pihamaalta puolestaan löytyvät muun muassa shamppanjapaviljonki ja spa-osasto, jossa Jäälinna viilentyy kylpyammeessa hellekeleillä. Köynnökset ja verhot toimivat näköesteinä.

Talkoita ja yhteisöllisyyttä

Vaikka Peltolassa jokaisella asukkaalla on oma yksityisyytensä, tietynlaista sosiaalista luonnetta siirtolamökkeily vaatii. Kaikilla asukkailla on talkoovelvoite, yhteisellä osallistumisella paikka pidetään kunnossa. Keskikesällä järjestetään perinteikkäät juhannusjuhlat, ja myöhemmin loppukesästä elojuhlat. Myös yleisölle avoimia päiviä on vuosittain. – Muutenhan alueella voi teitä pitkin liikkua vapaasti, mutta pihoille ei saa mennä, Laaksonen muistuttaa. Mökkiläisiä löytyy joka lähtöön. On kaikenikäisiä, lapsiperheitä ja yksineläjiä, ammattikunnista löytyy edustajaa laidasta laitaan. Kun mökkejä tulee tarjolle, myydään ne nopeasti. Laaksonen arvelee, että viime aikoina siirtolapuutarhaelämä on alkanut kiinnostaa enemmän etenkin nuoria aikuisia. Jotkut asukkaat viihtyvät Peltolassa vuosikymmeniä, ja mökit periytyvät sukupolvilta toisille, toiset kokeilevat vain pari kesää. Kaikille ei yhteistä osallistumista vaativa mökkeily sovi. – Yhteisö voi olla sekä rasite että rikkaus, Jäälinna muistuttaa. Oman tontin ja mökin ylläpitäminen vaatii myös melkoisen paljon työtä. Laaksosen ja Jäälinnan vinkit kaupunkimökkeilyyn ovatkin selvät. – On aika yleinen harhaluulo, että siirtolapuutarhamökeillä vain lekotellaan. Tämä ei ole mitään kevytmökkeilyä, eli kannattaa varautua likaamaan kätensä, kaksikko hymähtää.

TEKSTI: HEIDI HORILA • KUVAT: HEIKKI RÄISÄNEN

Lue lisää siirtolapuutarhoista ja muista kaupunkiviljelyn mahdollisuuksista sivuilta • turku.fi/kaupunkiviljely

5


KUVA: TIIA SUORSA

Esteetön yhteys Kakolaan Takavuosina oli harvemmin pyrkimystä päästä Kakolanmäelle. Vankilakäytöstä vapautuneen alueen muututtua asuinalueeksi on tilanne muuttunut: ylös mäelle pitää päästä mahdollisimman helposti. Monia vaiheita kokeneen funikulaarin ansiosta se on vihdoinkin mahdollista. Mikä ihmeen funikulaari, projektijohtaja Janne Laine? – Se on mäen pintaan rakennetulla raiteella kulkeva hissi. Raiteen ylä- ja alapäässä on asema, johon hissi ”kiinnittyy” kyytiin nousemista ja poistumista varten. Jos hissi on odotustilassa ala-asemalla, se tilataan ylös nappia painamalla.

Lähteekö funikulaari liikkeelle automaattisesti? – Hissi lähtee liikkeelle, kun ovet sulkeutuvat. Kaikki tapahtuu automaattisesti ja ilman kuljettajaa. Funikulaari on ympäristöystävällinen liikennemuoto. Kun hissi palautuu tyhjänä ala-asemalle, otetaan sen liike-energiaa talteen uudelleenkäytettäväksi. Hissi kulkee äänettömästi ja siihen voi nousta esteettömästi.

– Edistyksellistä tekniikkaa on myös se, että sisätilan valaistus säätyy automaattisesti ulkona olevan valon määrän mukaan. Funikulaari tulee ympärivuotiseen käyttöön, joten talvella hississä toimii lämmitys. Hissi on valmistettu Ranskassa ja kokonaisuuden muut osat Itävallassa ja Italiassa. Asemarakennukset on suunnitellut turkulainen arkkitehti Pekka Vapaavuori. Isot ikkunat tarjoavat loistavan näkymän yli Aurajoen. – Uskon, että moni kulkee ihan huvin vuoksi jo tämän takia edestakaisin, sanoo projektijohtaja Janne Laine. Radan pituus on noin sata metriä ja korkeuseroa on noin 25 metriä. Funikulaarin ”huippunopeus” on kaksi metriä sekunnissa, joten maisemia voi kerrallaan ihailla vajaan minuutin ajan. Funikulaari kulkee arkisin 4.30–1.00 ja viikonloppuisin 5.00–24.00. TEKSTI: SEPPO KEMPPAINEN

Valokuvataiteilija Elina Brotherus, Marcello ja Elinan lainattavat teokset musiikkiosastolla.

Kirjastokortilla valokuvataidetta kotiin

T

urun pääkirjastosta on huhtikuusta alkaen voinut lainata kirjastokortilla kahdeksan valokuvataiteilijan teoksia kotiin. Kokeilu mahdollistaa jokaiselle halukkaalle helpon tavan hankkia laatutaidetta. Teokset löytyvät pääkirjaston musiikkiosastolta ja niitä voi myös varata sieltä.

Lainaa valokuvataidetta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike), Valokuvataiteilijoiden liiton ja Turun kaupunginkirjaston yhteinen kokeilu. Teokset ovat lainattavissa kirjastossa 2020 vuoden loppuun asti. • Lisätiedot: turku.fi/lainaa-taidetta-ja-kulttuuria

Tie löytyy senioreiden luo Liikkuva resurssikeskus jalkautuu ikääntyvän väestön luokse. Tarjolla on monenlaista neuvontaa ja keskusteluapua siellä, missä niille on tarvetta.

M Tilaa jätevesineuvoja ilmaiselle kiinteistökäynnille

T

urun kaupungin asukkailla ja mökkiläisillä on mahdollisuus kutsua Valonian puolueeton jätevesineuvoja ilmaiselle kiinteistökäynnille kesän 2019 aikana. Käynnillä kiinteistönomistaja saa tiedon tarvitseeko kiinteistön jätevesijärjestelmää uudistaa ja mitkä käsittelymenetelmät sopivat kyseiselle kiinteistölle.

Kiinteistökäyntejä tarjotaan erityisesti kiinteistöille, jotka sijaitsevat pohjavesialueilla tai 100 metrin etäisyydellä vesistöstä. Näiden kiinteistöjen jätevesijärjestelmien tulee täyttää lainsäädännön vaatimukset 31.10.2019 mennessä. Neuvontaa saa myös puhelimitse ja sähköpostilla. Käyntivaraukset: Reetta Haapasalo, p. 040 649 7321 (arkisin klo 9-16), reetta.haapasalo@valonia.fi • Lisätiedot: valonia.fi/hakku

oni vanhus ei pääse liikkumaan kotoaan kovin pitkälle, ja kaipaisi tukea erilaisten palvelujen kanssa. Myös digisyrjäytyminen ja vanhusajan yksinäisyys ovat arjen haasteita senioreiden elämässä. Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n ja Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuushankkeena toimiva Liikkuva resurssikeskus vastaa muun muassa näihin tarpeisiin ja liikkuu sinne, missä seniorit ovat. – Jalkaudumme eri kaupunginosiin ja tapaamme ihmisiä omassa lähiympäristössään, esimerkiksi kauppojen pihalla. Meillä on yhden luukun periaate, eli jaamme tietoa samalla sekä kaupungin palveluista että järjestöjen ikääntyneille ihmisille suunnatusta toiminnasta, kertoo Satu Järvenpää, Liikkuvan resurssikeskuksen projektisuunnittelija. Yhtenä tempauksena on ollut tutustuttaa ikäihmiset elektronisen urheilun pariin, sen avulla moni nuorikin on kampittanut yksinäisyyttä. Pelikokemuksesta voi tulla myös ylisukupolvinen, sillä seniorit voivat pelata vaikka lastenlastensa kanssa. Toivottu ja suosittu tapahtuma on ollut myös senioreiden sinkkupiknik,

jota on järjestetty sekä laivalla että puistoympäristössä. – On hyvä pitää mielessä, että ikäihmiset eivät ole mikään yhdenmukainen ryhmä, vaan mukaan mahtuu kaikenlaisista taustoista tulevia ja monen ikäisiä ihmisiä, Järvenpää muistuttaa. Kesän korvilla julkaistaan myös kolme kertaa vuodessa ilmestyvä Menovinkit senioreille -esite, johon on koottu tietoa eri tahojen järjestämistä tapahtumista, ryhmistä ja vapaaehtoistoiminnasta. Esitettä jaetaan muun muassa kirjastoissa ja se julkaistaan myös verkossa sivuilla kotikunnas.fi. – Yksi tavoitteistamme helpon saavutettavuuden ja palveluihin liittyvän neuvonnan ohella on lisätä aktiivista kansalaisuutta. Kutsumme seniorit rohkeasti tapaamaan meitä ja mukaan heille tarjolla oleviin toimintoihin, Järvenpää houkuttelee. TEKSTI: HEIDI HORILA

Toimisiko e-urheilu reittinä yhteisöllisyyteen? Sitäkin kokeillaan.

Käytä ääntäsi! vaalit.fi

6

KUVA: EMMY MODIG

KUVA: JANNE LAINE


Kodinomaisesti kunnallisessa perhepäivähoidossa

Jokaisessa Turkupostin numerossa käymme kahvilla kaupungin työntekijän kanssa.

Saukonojantien leikkipuistossa Muhkurissa lasten kanssa on leikkikahvilla Turun kaupungin kunnallinen perhepäivähoitaja Mirja Lindstedt. Mirjan hoidossa ovat kahdet sisarukset, kuusi- ja kaksivuotiaat Eemil ja Ellen sekä viisi- ja kolmevuotiaat Elli ja Oiva. Elli: Hoitopäivänä tullaan ensin puistoon. Sisällä riisutaan ja mennään vessaan pesemään kädet. Sitten leikitään ja mennään syömään. Ruuan jälkeen luetaan kirjoja.

Eemil: Kivointa on leikkiä Legoilla, teen niistä rakennuksia. Tykkään piirtää sarjakuvia.

Mirja: Päiväkodissa on hautomakone ja pian pääsemme katsomaan tipuja.

Oiva: Minä tykkään pienistä autoista, jättiläisautoista ja pikkukuormureista.

Mirja: Olen ollut kunnallisena perhepäivähoitajana 35 vuotta. Sitä ennen olin yksityisenä. Olin oikein tyytyväinen, kun pääsin kaupungille. Pidän siitä, ettei vanhempien kanssa tarvitse puhua rahasta. He maksavat sen, mitä heidän kuuluu ja minä saan oman palkkani. Ohjaajani on Rahjekadun päiväkodissa ja hänelle voin aina soittaa. Perheet tulevat läheisiksi ja voimme puhua avoimesti kaikista asioista. Eikä tässä työssä voi esittää muuta kuin mitä olet.

Mirja: Mistä kirjoista te tykkäätte? Oiva: Mikko Mallikas! Veera ja Tatu ja Patu. Elli: Mulla on kotona Tuhkimo-kirja ja tykkään Prinsessa Ruususesta. Kukaan meistä ei osaa vielä lukea. Mirja: Luemme tunnin verran ja sitten huilataan. Ellen pienimpänä menee jo aikaisemmin päiväunille. Jokaisella on oma päivä, jolloin saa valita kirjat. Tänään oli Oivan päivä. Sinä päivänä saa myös ruuan ensimmäisenä, saa avata ulko-oven ja pääsee sisään ensimmäisenä. Kun tänään olet ekana, olet huomenna viimeisenä. Lapset oppivat siihen, että jokaisella on vuoronsa. Perjantai on minun päiväni.

Elli: Minä piirrän kukkia ja prinsessoja. Kuka ottaa lisää kahvia? Mirja: Kuulumme Rahjekadun päivähoitoyksikköön, jossa käymme jumpassa tiistaisin. Päiväkoti järjestää tapahtumia ja kutsuu mukaan myös perhepäivähoitajat lapsineen. Vietimme siellä sadonkorjuujuhlaa, lapsen oikeuksien päivää, itsenäisyyspäivää ja joulujuhlaa. Me perhepäivähoitajat puolestamme järjestimme yhteisen talvitapahtuman.

TEKSTI JA KUVA: LEA FROLOFF

Elli: Oltiin päiväkodissa katsomassa munia, joista tulee tipuja.

Turun kaupungissa on tarjolla kunnallista perhepäivähoitoa, jossa lapsi saa perhepäivähoitajan kotona turvallista ja tavoitteellista varhaiskasvatusta pienessä ryhmässä. Kunnallisessa kolmiperhepäivähoidossa hoitorenkaassa on 1–4 perhettä, joiden kotona kunnallinen kolmiperhepäivähoitaja ja ryhmän lapset ovat pääsääntöisesti vuorotellen. • Lue lisää: turku.fi/perhepaivahoito

7


Kasvava Turku

Kieltenopetus alkaa jatkossa jo ensimmäiseltä luokalta Muutos koskee kaikkia ensi syksynä koulunsa aloittavia peruskoululaisia. Turussa ensimmäisen vieraan kielen eli A1-kielen opiskelu alkaa ekaluokkalaisilla heti lukuvuoden 2019–2020 alussa.

S

uomenkielisessä perusopetuksessa oppilaiden A1-kieli on pääsääntöisesti englanti, ja kieltä opiskellaan yhden viikkotunnin ajan. A1-kielellä voi olla lukujärjestyksessä kiinteä oppitunti tai opetus voidaan toteuttaa useina lyhyempinä opetustuokioina viikon aika-

na. Kieliluokilla varhentaminen tapahtuu kielilinjan mukaisesti. Varhennettua A1-kieltä on tarkoitus opiskella toiminnallisesti, lapsen ikätaso huomioiden. Opiskelussa keskitytään suulliseen kielitaitoon sekä kieli- ja kulttuurikasvatukseen. Luostarivuoren koulun luokanopettaja Sanna Sova on koordinoinut kaksivuotista kielten varhentamishanketta Kielitietoisesti kouluissa. Varhennetun kielenopetuksen kokeiluista on positiivisia kokemuksia. – Pienet lapset ovat valtavan innokkaita ja oppimiskykyisiä! Heillä on usein hyvä itseluottamus ja he ottavat uuden kielen heti käyttöön. Opetuksen tuleekin olla sellaista, että oppilailla on paljon mahdol-

lisuuksia käyttää kieltä, vaikka he eivät sitä vielä paljon osaisikaan. Monet pelit ja leikit kannustavat juuri tähän. Sannan mukaan alkuopetusikäiset oppilaat ovat luontaisesti avoimia eri kieliä

TEKSTI JA KUVA: TEIJA MURMANN

Varhennetun kielenopetuksen työtavoissa korostuu leikinomaisuus, Sanna Sova kertoo.

Heppakerhossa saa hien pintaan, ystäviä ja aimo annoksen hevostietoutta Teepäs Silja laukanvaihtoa joka toisella askeleella! huudahtaa ohjaaja Tiina Gustafsson Teräsrautelan nuorisotilan maanantaisessa heppakerhossa. Ja Silja Hurnanen, 11, tekee työtä käskettyä. Hänen uljas keppihevosensa on viisivuotias andalusialainen ori Vinski, laumanjohtaja. Sitten Silja ja Vinski hypähtelevät näyttävän passagen kautta piaffeen. Keppihevosen kanssa mennään kuin

omat jalat muodostaisivat osan hevosta. Ei ole mitään leikintekoa tämä, vaikkeivät heppakerhon tytöt lajissa vakavissaan kilpailekaan. Kerhon päätteeksi vedetään isossa salissa keppareiden kanssa kuitenkin aina kouluratsastusta ja esteitä. Esteitä omilla keppihevosillaan hyppäävät Eena Hyssälä, 9, sisarukset Linnea, 8, ja Olivia Pinomäki, 10, sekä Helmi Kartimo, 10 vuotta. Tällä kertaa paikal-

la on viisi vakituista heppakerholaista, useimmiten heitä on kymmenkunta.

Teoriaa ja pientä visaa hevostietoudesta Kepparikerhoa on pidetty Teräsrautelan nuorisotilassa jo vuosikausia. Tytöt tulevat mukaan usein jo seitsemänvanhoina ja jatkavat pitkään. Toiminta on avointa kenelle tahansa.

Heppakerholaiset Eena Hyssälä (vas.), Helmi Kartimo, Linnea Pinomäki, Silja Hurnanen ja Olivia Pinomäki.

8

ja kulttuureja kohtaan. Tätä kiinnostusta on hyvä huomioida koulussa ja kotona. Usein myös pienet ja arkiset valinnat kasvattavat lasta monikieliseen maailmaan. – Uudistuksen myötä kielenopiskelu alkaa tasapuolisesti kaikilla, asuinpaikasta tai koulusta riippumatta, Sanna iloitsee.

Kivakesä – Sommarskoj kokoaa kesäajan tapahtumat ja harrastukset 6–15-vuotiaille lapsille ja nuorille. • turku.fi/kivakesa

Tiina Gustafssonin mukaan harrastus on koko ajan suositumpaa, ja moni kerholainen tuo kerran kokeiltuaan myös kaverinsa mukaan. Teräsrautelan kepparikerho on syystä nimeltään heppakerho, sillä joka kerralla on myös teoriatunteja hevosten hoidosta, ruokinnasta ja anatomiasta. Monet tytöistä käyvät myös ratsastamassa ihan oikeilla kaviojalkaisilla. – Sovittuina kerhokertoina valmistamme keppihevosia tai koristelemme niitä. Etenkin ompelutyössä suureksi avuksi ovat Teräsrautelan aluetiimin vapaaehtoiset naiset, Gustafsson kertoo. Nuorisopalvelujen Gustafsson vetää heppakerhoa yhdessä lasten ja perheiden järjestö Vesaisissa toimivan Sirpa Arisalon kanssa. TEKSTI JA KUVAT: HEIDI PYHÄLAHTI

Pidempi juttu ja lisää kuvia: • turku.fi/heppakerho

Silja Hurnanen harjoittelee kouluratsastusta laumanjohtajaorillaan Vinskillä.


Varhaista mielenterveyden tukea kouluihin Turun yläkouluissa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa aloittaa työskentelyn 10 psykiatrista sairaanhoitajaa. Nuoria halutaan auttaa jo ennen kuin ongelmat ehtivät kasaantua suuriksi.

N

uorisoikäisten mielenterveyshoidon kysyntä on kasvanut viime vuosina koko maassa nopeasti. Turun alueella nuorten lähetemäärä Turun nuorisopsykiatrian poliklinikalle on yli kaksinkertaistunut vuodessa ja palveluja ei ole pystytty järjestämään nopeasti kaikille apua tarvitseville. Psykiatrian ammattilaisen tuki vahvistaa oppilaitosten opiskeluhuoltoa, kouluja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajan, lääkärin sekä kuraattorin ja psykologin tekemää työtä.

Millaisissa ongelmissa psykiatriset sairaanhoitajat voivat auttaa nuoria? – Jos opiskeluhuollon tuki ei riitä ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon kriteerit eivät täyty, psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto on oikea paikka nuorelle, opiskeluterveydenhuollon osastonhoitaja Terhi Sui vastaa. – Ajatuksena on, että sairaanhoitajat liikkuvat koulujen väillä, Sui kuvaa. – Jos sairaanhoitajalla on oppilasmäärältään pieni koulu vastuullaan, hänellä voi olla useamman koulun oppilaat hoidettavanaan. Myös maantieteelliset seikat on huomioitu jaossa, kouluterveydenhuollon osastonhoitaja Anna-Liisa Vesterinen jatkaa. Toimintaa myös kehitetään, eli jos joissakin kouluissa tarve on vähäistä, voidaan työpanosta kohdentaa sinne, missä erityistarpeita on enemmän. • Lisätiedot: turku.fi/kouluterveydenhuolto TEKSTI: TIIA LAAKSO

Lukemattomat mahdollisuudet -hankkeen suunnittelija Veera Kivijärvi etsii kiinnostavaa vinkattavaa kaupunginkirjaston Stoorista.

Kirjasto luo uusia palveluita lukemattomille

K

irjasto on täynnä nuoria hyödyttävää tietoa ja palveluja, mutta monelle nuorelle aikuiselle kirjasto näyttäytyy epäkiinnostavana paikkana. Kirjasto on jäänyt vieraaksi myös 19-vuotiaalle Mikko Hummelinille. Mikko Hummelin toivoo, että kirjaston palveluja suunnattaisiin selkeämmin nuorille aikuisille, jotka eivät käytä kirjastoa kovin paljon. Palveluista pitäisi myös kertoa siellä missä nuoret jo ovat. – Tuntuu kaukaa haetulta mennä julkiselle paikalle opettelemaan uusia taitoja. Mikko käy aktiivisesti Pansion starttipajalla, kuuntelee paljon musiikkia ja soittaa itse.

Lausteen perhetuvassa leikitään ja seurustellaan

L

apsiperheillä on mahdollisuus kokoontua päivisin viettämään yhteistä aikaa Lausteen perhetupaan. Paikalle saa tulla ja mennä oman aikataulun mukaan ja päivän ohjelmaan, kuten lauluhetkiin ja askarteluun, voi osallistua halutessaan. Mira Ahvenainen on käynyt poikansa Urho Hynnisen kanssa perhetuvassa siitä asti, kun tämä oli kuusiviikkoinen. – Urho viihtyy täällä hyvin. Lauluhetket ovat hänen suosikkejaan. Leikkihuoneessa on ihanan paljon tilaa ja erilaisia leluja

– Jos kirjastolla järjestettäisiin joku kiinnostava musiikkitapahtuma, voisin osallistua, hän toteaa. Mikon tavoin ajattelevien nuorten tavoittamiseksi on käynnistetty Lukemattomat mahdollisuudet -hanke, jossa tehdään etsivää lukutaitotyötä. Hankkeessa jalkaudutaan kohtaamispaikkoihin, starttipajoihin, vankiloihin, oppilaitoksiin ja tukiryhmiin tutustumaan 16–35-vuotiaisiin nuoriin aikuisiin ja heidän kiinnostuksen kohteisiinsa. Syksyllä Turun kaupunginkirjastossa testataan nuorille aikuisille suunnattua ryhmätoimintaa, jossa viihdytään nuoria aikuisia koskettavien tekstien äärellä, keskustellaan ja taiteillaan. TEKSTI: VEERA KIVIJÄRVI • KUVA: JANICA CANDOLIN

Mira ja Urho kuuluvat perhetuvan vakikävijöihin.

kuin kotona, Ahvenainen kertoo, ja jatkaa että hänestä itsestään on mukavaa vaihtaa kokemuksia muiden aikuisten kanssa. Perhetuvassa yhdistetään perhetyön ja varhaiskasvatuksen voimat, sillä paikalla on sekä perhetyöntekijä että lastentarhaopettaja. Vastaava malli on käytössä myös Pernon perhetelakalla. Turussa toimii lisäksi useita muita leikkikerhoja ja avoimia päiväkoteja. • turku.fi/leikkikerhot-ja-avoimet-paivakodit TEKSTI: SANNAMARI LEHTINEN • KUVA: EMMY MODIG

9


Hei, nyt lähdetään

Monta rautaa tulessa

U

imalaitosten päällikkö Eeva Haapasen työpäivä alkaa 3.4. klo 8.30 puhelinpalaverilla. Sen jälkeen on hetki aikaa vastata sähköposteihin, kunnes pitää lähteä Samppalinnan maauimalassa klo 10 alkavaan teknisen peruskorjauksen kaksivuotistakuutarkistukseen.

– Isosta altaasta on korjattava skeittauksen jälkiä. Täytyy toivoa, että niiden korjaaminen ei viivästytä Samppalinnan avausta, harmittelee Haapanen. Tekemistä riittää ennen kuin uimala on kesäkunnossa. Lehdet on haravoitava, pihatyöt on tehtävä, sisätilat on siivottava ja altaat on pestävä ja täytettävä. Haapanen ja korjausten vastuutahot sopivat aikatauluista, jotta kaikki työt korjauslistalta sopivat muiden kunnostustöiden lomaan. Nyt sovitaan mm. irronneiden laattojen kiinnityksestä, korjausmaalauksista ja sisätilojen korjaustöistä – Seuraavaksi jännitetään, saadaanko Kupittaan maauimala avattua 3.6. Kupittaalla pohjavedet kiusaavat usein saumaustöitä, Haapanen huokaisee.

Työpöydällä pulisee ”lälläri” Haapanen lähtee Samppalinnasta klo 12 kohti Impivaaran uimahallia. Lounassalaatin syöminen sujuu tietokoneen ääressä, sillä klo 14 alkavaa henkilöstöpalaveria pitää vielä valmistella. Työpöydällä pulisee vähän väliä ”lälläri” eli radiopuhelin, joka on uinninvalvonnan ja kassahenkilöstön

yhteydenpitoväline. Haapasen keskittymistä ei pulina häiritse. – Haluan pitää linjan auki mahdollisia pelastus- ja hätätapauksia varten, hän kertoo.

Ennen palaveria Haapanen vielä piipahtaa allasosastolla tapaamassa vastaavaa vesiliikunnanohjaajaa Susanna Vuorta. Samalla tulee hoidettua muitakin asioita uinninvalvojien kanssa. Henkilöstöpalaverissa käsitellään mm. Samppalinnan aikatauluja, rekrytointeja, uinninvalvojien koulutuksia ja testiuinteja sekä toisen laitosmiehen eläköitymistä. Palaveriin osallistuu edustaja jokaisesta Impivaaran henkilöstöryhmästä: laitosmies Kari Packalen, uinninvalvoja Isabella Denks, asiakaspalvelusihteeri Susanna Koski sekä uimaopettaja Jarno Sainio. Palaverin jälkeen Haapanen jatkaa töitä työpisteellään. Tänään on vielä valmisteltava mm. Kupittaan Paviljongin lipunmyyntisopimusta, pyydettävä IT-osastolta lisäverkkoyhteyttä viikonlopun uintihyppykisojen tarpeisiin ja valmisteltava kuntosalivälinekilpailutusta sekä tilattava vesiliikuntavälineitä. Kotiinlähtö koittaa kello 18.12. TEKSTI: MERJA MÄKELÄ • KUVAT: MIKA OKKO

Samppalinna kesäkuntoon Huhtikuinen aurinko lämmittää jo mukavasti, kun parikymmenhenkinen porukka kiertää Samppalinnan maauimalaa sisältä ja ulkoa. Joukossa on väkeä sekä peruskorjauksen tilanneelta Turun kaupunkiympäristötoimialalta että remontin eri osa-alueista vastanneista urakoitsijayrityksistä. Allasalueella harmitusta aiheuttavat talven tuhot. Erityisesti sapettavat alueelle luvatta tunkeutuneiden tekoset.

10

Teknisen peruskorjauksen kaksivuotistakuutarkistuksessa eri vastuutahot kävivät yhdessä läpi korjauskohteet.

Lisätietoa maauimaloista ja niiden aukioloajoista sivulla 23 ja verkossa • turku.fi/maauimalat


Uudet opastemallit testattavina – Anna palautetta!

A

urajokirannassa testataan kesäkuussa uudenlaisia opasteita, karttoja ja viittoja. Muutaman viikon kokeilu on osa kaupunkiopastamista kehittävää Opastamisen ekosysteemi -hanketta, joka luo Turulle uutta opastamisen mallia. – Nyt tekeillä oleva opastamisen konsepti ottaa kantaa muun muassa siihen, millaisia opasteita Turussa tulisi olla, miltä opasteet näyttävät, mihin kohteisiin ne opastavat ja kuka opastamista koordinoi. Tällä kokeilulla testaamme suunniteltujen opasteiden toimivuutta käytännössä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Riikka Niemelä. Aurajokirannan pilotin opasteet ovat väliaikaisia ja ne sijoittuvat Tuomiokirkon ja Auransillan väliselle alueelle joen molemmin puolin. Esille tulee pystymallisia

karttaopasteita, viittoja sekä opasteita, joihin mahtuu enemmän sisältöä. Kartat esitellään katselusuuntaan, mikä parantaa niiden luettavuutta. Tärkeät maamerkit on piirretty kolmiulotteisena, joten ne on helppo huomata myös maisemasta. Korkeat, keltahuippuiset ”majakat” erottuvat katukuvasta, mutta niiden kapea muoto sallii kartan ja edessä avautuvan reitin tarkastelun yhtä aikaa. Hankkeen luomasta opastamisen konseptista jää pysyvä työkalu Turun kaupungin ja kaikkien opastamista suunnittelevien käyttöön. Kokeilun opasteista toivotaan palautetta ja kehitysideoita. Kaikkien palautetta antaneiden kesken arvotaan kaksi Food Walk -lahjakorttia. Palautetta voi antaa kokeilun aikana halutessaan myös anonyymisti osoitteessa • lyyti.in/Opastepilotti. TEKSTI: MIIA ALHANEN

Jos

Turussa ei asuisi yhtään taiteilijaa Miltä Turku näyttäisi ja tuntuisi, jos Turussa ei asuisi yhtään taiteilijaa? Ennen pitkää pitäisi laittaa lappu luukulle teattereissa, konserttisaleissa, gallerioissa ja taidemuseoissa, vaikka sisältöä voitaisiin toki tuottaa jonkin aikaa vierailevien tekijöiden voimin. Sitäkin nopeammin alkaisi erilaisten kulttuuritapahtumien kuihtuminen. Taiteen ammattilaisten koulutus kaupungissa lakkaisi. Mistä tuotettaisiin julkiset taideteokset oppilaitoksiin, sairaaloihin tai kaupunkiympäristöön? Pian näivettyisi myös kaupunkimme monipuolinen harrastustoiminta. Mistä saataisiin kuoronjohtajat, tanssinopettajat, sirkusohjaajat, kuvataiteen tai musiikin opettajat? Edessä olisi taiteen perusopetuksen alasajo. Musiikkioppilaitokset, nuorisoteatterit ja kuvataidekoulut sekä työväen- ja kansalaisopistot joutuisivat vaikeuksiin opettajapulassa. Koulujen kerhotoiminta supistuisi, kirjastojen, Vimman ja Seikkailupuiston toiminta köyhtyisi. Kuka korvaisi Tyksin lasten- ja nuorten klinikan sairaalaklovnit, vanhainkodeissa vuoteiden vierellä työskentelevät yhteisömuusikot tai Tanssikummit? Entä nuorten työpajojen ja kehitysvammaisten taideohjaajat tai kouluissa ja nuorisotaloilla työskentelevät taiteilijat? Tai ne taiteilijat, jotka yhdessä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten kanssa luovat järjestöissä taiteen keinoin osallisuuden, yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden kokemuksia turkulaisille. Elävä, sivistynyt ja mielenkiintoinen kaupunki tarvitsee taiteilijoita. Taiteen vaikutus aluekehitykseen, matkailuun, talouteen, vetovoimaisuuteen sekä hyvinvointiin ja identiteettiin tunnistetaan laajalti. Taiteelle suopea kaupunki kutsuu asukkaitaan mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, pysähtymään kauneuden ja ihmisyyden äärelle. Turku ilman taiteilijoita olisi varsin erilainen paikka elää ja vierailla. Jos Turussa ei asuisi yhtään taiteilijaa, saattaisi Tampereelle olla tunkua!

Opaste sijoitettuna Aurajokirantaan. Kuvamanipulaatio: Muotohiomo Oy

Opastamisen ekosysteemi Opastamisen ekosysteemi on kaksivuotinen hanke, joka kehittää kaupunkien opastamista ja sen myötä palveluiden saavutettavuutta ja keskusta-alueiden vetovoimaisuutta. Hankkeessa ovat mukana Helsinki, Tampere ja Turku, joiden käyttöön luodaan yhteinen nykyaikaisen kaupunkiopastamisen kokonais-

suunnitelma. Turussa hankkeeseen osallistuvat lisäksi Turku Science Park ja Turun ammattikorkeakoulu. Hanke on osa kuuden suurimman suomalaiskaupungin 6Aika-strategiaa ja sitä rahoittavat Euroopan Unionin aluekehitysrahasto sekä Uudenmaan liitto.

Kirjoittaja Anna-Mari Rosenlöf on Turun ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija sekä valtakunnallisen Taikusydän-yhteyspisteen projektipäällikkö.

• opastamisenekosysteemi.fi

11


Kohti vuotta 2029

Tehdään yhdessä ilmastokestävä tulevaisuus Koko maailma on ennennäkemättömän haasteen edessä, kun ilmaston lämpeneminen pitää pysäyttää 1,5 asteeseen. Turku tekee osansa ja aikoo olla hiilineutraali vuonna 2029. Siitä eteenpäin kaupunkialue on ilmastopositiivinen.

T

urun alueen hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet noin 30 % vuoden 1990 tasosta. Tulos on hyvä, mutta ilmaston kannalta riittämätön. Työtä on jatkettava voimalla eteenpäin, koska 50 %:n välitavoite odottaa vain kahden vuoden päässä. Kymmenen vuoden kuluttua päästöjä saisi tulla enintään sen verran kuin kaupunkialueen hiilinielut, eli metsä, pellot ja muut viheralueet, kykenevät sitomaan. Hiilineutraaliuden jälkeen meidän on oltava ilmastopositiivinen, eli Turun alue sitoo enemmän hiilidioksidia kuin tuottaa sitä. Hiilidioksidipäästöjä on onnistuttu vähentämään kaikilla sektoreilla, mutta merkittävimpänä vaikuttajana on ollut energiantuotannon muutos. Lämpöä ja sähköä tuotetaan yhä vähäisemmin päästöin esimerkiksi Naantalin monipolttoainevoimalaitoksessa ja jäteveden lämpöä hyödyntävässä kaukolämmön tuotannossa Kakolan kallion sisällä.

Kaikkien panosta tarvitaan Huoli ilmastonmuutoksesta on laajaa. Vuoden 2019 Ilmastobarometrin mukaan 80 % suomalaisista on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire. On aika toimia. Jokainen voi itse vaikuttaa hiilidioksidipäästöihinsä ja pyrkiä elämään ilmastokestävästi. Myös yritykset ja yhteisöt voivat liittyä mukaan Hiilineutraali Turku -tavoitteeseen omalla vaikuttavalla ilmastoteollaan. Turun kaupunki lupaa tehdä osansa, mutta kaupunki ei voi saavuttaa hiilineutraaliustavoitetta ilman apua.

Saku Koivu Turun ilmastokapteeniksi – Me tarvitaan erittäin hyvä, vahva kapteeni. – Tämä on sen verran iso joukkue, mikä meidän pitää ottaa mukaan. Kaikki 190 000 turkulaista, kaikki seudun asukkaat, kaikki alueen yritykset, koko kaupunki, perusteli Turun kaupunginval-

tuuston puheenjohtaja Elina Rantanen haastaessaan Saku Koivun mukaan ilmastotyöhön valtuustosalissa 27.3. järjestetyssä ilmastofoorumissa. Koivu vastasi haasteeseen myöntävästi, vaikka kertoikin ensin ihmetelleensä, että miksi hän, joka ei ole asiantuntija taikka ammattilainen ilmastoasioissa.

Oma tytär kuitenkin kannusti tarttumaan tehtävään, joka tarjoaa samalla motivaation arvioida omia toimintatapojaan. Saku Koivu haastaa jatkossa yhdessä Turun kaupungin kanssa kaikkia asukkaita, yhteisöjä ja yrityksiä mukaan ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. TEKSTI: RISTO LAHTINEN

Miten osallistun kuntalaisena? • Mene turku.fi/hiilineutraaliturku-sivustolle. • Tutustu Tule mukaan -sivujen päästövähennysohjeisiin. • Klikkaa Mittaa hiilijalanjälkesi ja tee suunnitelma sen pienentämiseksi -linkkiä. • Laske päästösi ja tee suunnitelma Sitran tekemällä laskurilla. • Kirjaudu, ja muista merkitä kotipaikaksi Turku, niin päästövähennyksesi kirjautuu Turun tilastoihin. • Saamme Sitralta seurantatietoa Turkulaisten päästövähennyslupauksista.

Miten yritys tai yhteisö voi osallistua? Saku Koivu haastettiin mukaan ilmastotyöhön Turun ilmastofoorumissa. Koivun seurassa kaupunginjohtaja Minna Arve, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus.

• Selvitä toiminnan tuottamat päästöt, ohjeistusta löydät sivulta turku.fi/hiilineutraali/yhteiso. • Tee suunnitelma päästöjen suorasta vähentämisestä tai toiminnasta, joka vähentää päästöjä välillisesti. • Täytä tiedot turku.fi/hiilineutraali/yhteiso-sivulta löytyvän linkin kautta. • Asiantuntijat arvioivat teon vaikutukset. Vaikuttava teko julkaistaan ilmastotekojen tietokannassa ja liitetään osaksi Hiilineutraali Turku -työtä. • Lisätietoa: turku.fi/hiilineutraaliturku

Hiilineutraali Turku -tavoitteet KUVA: SAMU VALLEALA

Päästöjen vertailu vuoden 1990 tasoon: • 2021 vähennetty 50 % • 2025 vähennetty 65–70 % • 2029 hiilineutraali kaupunkialue, eli Turun nettopäästöt ovat nollassa. • 2029 eteenpäin ilmastopositiivinen kaupunki, joka sitoo enemmän hiilipäästöjä kuin tuottaa.

12


Ilmastofoorumissa sanottua ”Tämä kestävyyskriisi meidän on ratkaistava tai meidän olemassaolomme on uhattuna.” Asiantuntija Mariko Landström, Sitra

”Noin 30 vuoden päästä, joka ei ole pitkä aika… meillä on sellainen Gdanskin tyyppinen ilmasto täällä Turussa” Professori Jukka Käyhkö, Turun yliopisto

”Muutaman vuoden päästä sä et Turun seudulta löydä hiilen murentakaan.” Toimitusjohtaja Timo Honkanen, Turku Energia

”Ilmastolakkoilu tai ilmastoasioista vouhottaminen, kuten olen sitä kuullut myös kutsuttavan, on todellisuudessa hädänhuuto nuorilta.” Mette Hämeenaho, nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Turun valtuustosaliin kokoontui 27.3. mittava joukko päättäjiä, asiantuntijoita, yritysten ja yhteisöjen edustajia sekä johtavia virkamiehiä vauhdittamaan Turun ilmastotyötä. • turku.fi/ilmastofoorumi

Turulla on ilmastoidentiteetti Tänä keväänä Aurajoen jäiden lähtö sai kansainvälistäkin huomiota, kun Åbo Akademin tutkijatohtori Stefan Norrgårdin ja Luonnonvarakeskuksen Samuli Helaman julkaisema tutkimus osoitti, että jäät lähtevät keskimäärin 16 vuorokautta aiemmin kuin sata vuotta sitten. Vuosi 2008 oli 270 vuoden havaintosarjassa ensimmäinen, jolloin Aurajoki pysyi sulana koko talven. Paitsi synkkää sanomaa ilmastonmuutoksen etenemisestä tämä tutkimus kertoo muustakin. Turussa on oltu kiinnostuneita ilmastosta ja sen vaikutuksista todella pitkään. Täällä on tehty mittauksia sekä havainnoitu niin eliöiden käyttäytymistä, sääilmiöitä kuin ilmanlaatua jo vuosisatojen ajan. Turun yliopiston maantieteen osaston vetämä Turku Urban Climate Research Group eli TURCLIM-tutkimusryhmä on tutkinut kaupunkiilmastoa parinkymmenen vuoden ajan. Mittauksia tehdään yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Jopa uuden aurinkolämpöä hyödyntävän Kauppatorin tekniikka voidaan suunnitella paremmin, kun puretun torikiveyksen pintalämpötilan käyttäytyminen ja lämpösäteilyominaisuudet tunnetaan muutama vuosi sitten tehdyn hyperspektrikuvauksen perusteella. Esimerkiksi lääketieteellisessä tiedekunnassa tehdään myös monipuolista tutkimusta terveysvaikutuksista, ja Turun omassa ammattikorkeakoulussa sovelletaan ilmastotietoa lukuisissa kehittämishankkeissa. Vuosisatojen aikana karttunutta tietoa pystytään hyödyntämään yhä laajemmin. Stefan Norrgård totesi osuvasti, että Turulla on ilmastoidentiteetti. Eikä se suinkaan ole sivustakatsojan rooli.

Mistä Turun päästöt tulevat?

• Kuluttajien sähkönkulutus.................11 % • Sähkölämmitys ja maalämpö............3 % • Teollisuuden sähkönkulutus..............3 % • Kaukolämpö......................................40 % • Erillislämmitys...................................7 % • Teollisuus ja työkoneet......................9 % • Tieliikenne.........................................19 % • Muut liikennemuodot........................5 % • Maatalous.........................................1 % • Jätehuolto.........................................2 %

Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki Lähde: Sitra 25 %

33 %

2600

3400

Muu kulutus

Asuminen Yhteensä

10 300 kg 20 %

2100

Ruoka

CO2 €/hlö/vuosi

22 %

2200 Liikenne ja matkailu

Miika Meretoja erityisasiantuntija Turun kaupunki

Sinustako aurinkoenergian tuottaja? Kiinnostaisiko aurinkoenergian hyödyntäminen omassa talossa? Rakennusvalvonnan Rakennusvalvonnan Minustako aurinkoenergian tuottaja -opas kertoo sinulle perustietoa aurinkoenergiajärjestelmän hankinnasta, milloin tarvitset luvan ja miten se haetaan. Opas löytyy osoitteesta • turku.fi/aurinkoenergiaopas

Aurajoen jäiden lähtö Lähde: Åbo Akademi ja Luonnonvarakeskus

13


Verhon takana Sauli Alipirjelän Penkillä-biisi esitetään ensimmäistä kertaa livenä 25.5. klo 15 Jokisataman avajaisissa. Tervetuloa! Isa menee laulukoppiin, häntä jännittää vähintään yhtä paljon kuin Saulia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Isan laulua äänitetään studiossa. – Älä ajattele yhtään, mitä tai miten laulat. Mitään, mitä nyt laulat, ei tule valmiiseen versioon, ohjeistaa Mark Isalle. Tuomas nyökyttelee vieressä. – Vaikka nauhoitamme, niin nämä ovat nyt vain muistiinpanoja.

Penkillä

on uusi Turku-biisi Lietolainen harrastesanoittaja Sauli Alipirjelä osallistui Sanoittamalla kaupunginomistajaksi -kilpailuun viime marraskuussa. Ammattilaistuomaristo valitsi Turku-sarjan voittajaksi hänen sanoituksensa ”Penkillä”.

S

auli istuu maaliskuisena päivänä Turku Rock Academyn aulassa ja odottaa innoissaan studiolle pääsyä. Hän kuulee kohta ensimmäistä kertaa kappaleensa demoversion. Kaupunki sykkii Pulssi ei pysähdy hetkeksikään Kaupunki sykkii Sen kasteiseen verkkoon vangiksi jään Sanoittamista pitkään harrastanut Sauli kertoo Penkillä-biisin lähteneen ajatuksesta, että joku on eksynyt kaupunkiin ja kaipaa maaseutua. Myöhemmin

sanoitus sai toisenlaisen merkityksen. – Minä ja vaimoni lenkkeilemme paljon Turun puistoissa koiramme kanssa. Olen alkanut ymmärtää, että kaupungissa on jopa helpompaa nauttia luonnosta. Tuomiokirkon seutu on suosikkipaikkamme Turussa. Siksi se valikoitui mukaan sanoitukseen. Sauli on osallistunut useisiin sanoituskilpailuihin eikä tämä ollut ensimmäinen voitto. Hänen sanoituksistaan Sun päiväsi on palkittu Kansan sivistysrahaston kilpailussa, Minä ja Skywalker valittiin vuoden 2016 lastenlauluksi ja Mummot surffailee Eläkeläiset ry:n kilpailussa yhdeksi tuomariston suosikiksi.

Isa Eskola ja Aleksi Koli työstämässä Penkillä-sanoitusta Turku Rock Academyn studiolla.

14

Isa Eskola tulkitsee voittokappaleen Rock Academyn tuottajat Mark Bertényi ja Tuomas Riihimäki ovat täydessä työssä studiossa Auran panimolla, kun Sauli astuu sisään. Saulin tyylilajitoivomus oli pop, joten New Fashioned -bändistä tuttua Aleksi Kolia pyydettiin säveltämään ja sovittamaan kappale. Äänen kappaleelle antaa Isa Eskola.

Humanistisen ammattikorkeakoulun Sanoittamalla kaupunginomistajaksi -hankkeella etsittiin vuonna 2018 uusia kaupunkibiisejä Turun, Imatran ja Riihimäen kaupungeille. Turussa järjestettiin biisisanoittamoja, joissa oli tilaisuus käydä hiomassa omia tekstejään tai aloittaa sanoittaminen vaikka ihan nollasta.

Tässä kahden me istumme hiljaa Kaupunki meille kuin tehty vain ois Meistä kumpikin on vain viljaa Joka syksyllä korjataan pois.

Sauli kuuntelee Isan laulua keskittyneenä. – Mikä fiilis, näytit aika tunteikkaalta? Minäkin menin ihan kananlihalle tuosta Isan kristallisesta äänestä, toteaa Mark Saulille. Alkuperäinen kappale oli pitkä, joten sitä on jouduttu lyhentämään. Uusi versio ei myöskään ole niin tummasävyinen. Sauli näyttää kuitenkin erittäin tyytyväiseltä. Hän omaksuu ammattilaisen tavoin uuden version ja hyppää lennosta mukaan kappaleen sovittamiseen. Saulin suurin unelma on saada oma biisinsä radion soittolistalle. Ehkä Penkillä soi radiossa ensi kesänä? TEKSTI: NIINA NIEMI-NAGY • KUVAT: TIIA SUORSA

Paikallisista musiikkialan ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsi viime helmikuussa kaupunkisarjan parhaimmat. Turku-sarjan voittajakappaleen Penkillä ensiesitys on Jokisataman avajaisissa 25.5. kello 15 Suomen Joutsenen lavalla.

Turku Rock Academyn rautaiset ammattilaiset Mark Bertényi ja Tuomas Riihimäki vastaavat Penkillä-sanoituksen tuottamisesta.


Jokisataman avajaiset

• 23.5. klo 17−20 Pax Navis, Ruissalon telakka • 24.5. klo 14 Funikulaarin avajaiset, Kakolanmäki • 24.−25.5. Nuku rauhassa – merellinen kokonaisturvallisuustapahtuma, Varvintori • 25.5. klo 11−16.30 Jokisatama soi! -konserttikokonaisuus, Suomen Joutsenen lava • 26.5. klo 11−15 Kapteeni Kumiankan puuhapäivä, Forum Marinumin kenttä • 26.5. klo 15−18 Turun puhallinmusiikkijuhlien Suuri puhallus -konserttikoko naisuus, Suomen Joutsenen lava

KUVA: CHARLOTTA HOLTARI

KUVA: CHARLOTTA HOLTARI

Poimintoja Jokisataman avajaisista:

• Katso koko ohjelma: turku.fi/jokisatama Jokisataman avajaiset -tapahtuman järjestelyistä vastaavat Turun kaupunki sekä paikalliset yhteistyötahot.

Jokisataman avajaiset käynnistää Turun merellisen tapahtumakesän. Pitkän viikonlopun yli 40 tapahtumasta valtaosa on maksuttomia. Tämä on se viikonloppu, jolloin kannattaa lähteä koko perheen voimin jokirantaan. Tapahtumassa voi vaikka osallistua kävelykierroksiin, pysähtyä kuuntelemaan musiikkia Suomen Joutsenen lavalle tai piipahtaa uuteen lasten merimuseoon Tyrskynmyrskyyn, tapahtuman vastaava tuottaja Eevi Rannikko kehottaa. Avajaisten ensimmäisenä päivänä järjestetään Ruissalon telakalla Pax Navis -tapahtuma, joka avaa huviveneilykauden. Tapahtumassa kuullaan merirauhanjulistus, joka muistuttaa kaikkia saaristossa kulkevia veneilyrauhasta ja luonnossa liikkumisen hyvistä käytännöistä. Perjantaina turkulaiset pääsevät tekemään historiaa, kun Turun oma funikulaari

vihitään käyttöön. Avajaisjuhlallisuudet järjestetään klo 14 alkaen Kakolanmäellä. Perjantaina ja lauantaina Varvintorille levittäytyy Nuku rauhassa -turvallisuustapahtuma. Paikalla on muun muassa simulaattoriammuntaa, pyörähdysauto sekä kolari- ja pelastuskoiranäytöksiä. Lauantaina Suomen Joutsenen lavan valtaa Jokisatama soi! -kokonaisuus vaihtuvalla musiikkiohjelmalla. Yhtenä erikoisuutena nähdään Ruotsin suurin ukuleleorkesteri Tobbes Ukuleleorkester, joka koostuu yli 60 soittajasta. Sunnuntaina Forum Marinumin pihaalueella on lapsille omistettu Kapteeni Kumiankan puuhapäivä. Yli 20 puuhapistettä pitävät huolen, ettei aika käy tylsäksi! Päivän aikana on mahdollista päästä muun muassa moikkaamaan Ville Viikinkiä, ratsastamaan keppihevosilla, ajelemaan Seikkailupuiston polkuautoilla ja paijaamaan Taikatassujen kaverikoiria. TEKSTI: MINNAMARI RÄSÄNEN JA SUSSE MÄÄTTÄNEN

TFO telakalla! Turun filharmonisen orkesterin festivaali ulottaa Jokisataman avajaiset Ruissalon tapahtumatelakalle. TORSTAI 23.5. klo 18.30 Lindblom-sali Tango del Ángel Henrik Sandås, bandoneón ja TFO:n sinfonietta-kokoonpano. klo 20.45 Westin-sali Barokenroll Barokenroll Strings Vapaa pääsy.

Tule Fölillä!

PERJANTAI 24.5. klo 20 Westin-sali Classical X Electro TFO:n jousikvartetti. KUVA: SEILO RISTIMÄKI

Fölin linja 1 kulkee satamaan tihennetysti lauantain ja sunnuntain ajan. Ruissalon telakalle voi matkata kesäisesti vesibussilla. TFO telakalla! -festivaalin maksullisten konserttien lippu toimii lippuna Fölin busseissa ja vesibusseissa 3 tuntia ennen ja 2 tuntia jälkeen konsertin. Näytä konserttilipun viivakoodi bussin lukijalaitteelle, muuta ei tarvita!

KUVA: SEILO RISTIMÄKI

kutsuu viihtymään 23.−26.5.

klo 21.30 Westin-sali Ydintalvipuutarha DJ Jori Hulkkonen. Vapaa pääsy.

LAUANTAI 25.5. klo 10 Tapahtumatelakan laituri Aamujoogaa meren äärellä TFO:n jousikvartetti ja joogaohjaajat Johanna Raussi & Riku Mikkola. Vapaa pääsy. klo 11 ja 13 Westin-sali Brunssikonsertti TFO:n puhallinensemble. klo 15 Tapahtumatelakan puisto Koko perheen puistokonsertti Musiikkisatu Pekka ja susi TFO:n kamarimusiikkikokoonpano, Jukka Aaltonen, kertoja. Vapaa pääsy. • Lisätiedot ja liput: tfo.fi/telakalla

15


Kaupunki remontissa

Linnanniemestä

merellinen osa laajenevaa keskustaa ”Viihtyisä ja vehreä Pikku-Venetsia. Saaristoliikenteen keskus. Avointa tilaa, ei rikkaiden asuntoalue. Vanhasta radasta Turun baana.”

Yhteisterminaali uudistaa satamaa

KUVA: ROBERT SEGER / TURUN SATAMA OY

Laivaliikenteelle kaavailtu uusi yhteisterminaali vapauttaa sataman ja Turun linnan alueelta tilaa uudenlaiselle käytölle. Turun kaupungin, Turun Sataman, Viking Linen ja Tallink Siljan yhteisterminaalihanketta koskevan aiesopimuksen mukaisesti uusi terminaali valmistuisi laivayhtiöiden käyttöön vuonna 2025. Mikäli investointipäätökset vahvistetaan, rakentamista edeltävät vielä asemakaavanmuutokset ja katusuunnitelmat sekä uusien liikenneyhteyksien rakentaminen satama-alueelle. Ensimmäiset askeleet kohti muutosta otetaan jo tänä vuonna. Toukokuussa aloitettiin Tallink Siljan rahtikentän muutostyöt ja uuden pysäköintitalon suunnittelu on käynnissä. Lisäksi Linnanniemen alueesta on tarkoitus käynnistää loppuvuodesta arkkitehtikilpailu, jolla haetaan ideoita alueen kehittämiseen.

16

Merikeskusta suunnitellaan jo Muodostuakseen suosituksi alueeksi Linnanniemikin tarvitsee vetonaulansa, houkuttelevia tiloja ja kiinnostavia sisältöjä, jotka vetävät ihmisiä puoleensa. Turun linna on alueen itseoikeutettu maamerkki. Sen lisäksi yhdeksi uudeksi matkailukohteeksi suunnitellaan Turun merikeskusta. Tietoa ja elämyksiä tarjoavan merikeskuksen rakentumisen käynnistää Turun ja Tukholman yhteinen Archipelago Access -hanke. Hanke on saanut rahoituksen Central Baltic Interreg -ohjelmasta vuosille 2019–2021. Sen aikana valmistellaan toimintamalli ja ensimmäiset vuorovaikutteiset sisällöt Turun ja Tukholman merikeskuksiin sekä toteutetaan kaupunkien väliselle saaristoalueelle digitaalinen karttapohjainen palvelu matkailijoille. Turun merikeskuksesta luodaan vuorovaikutteinen, moniaistinen oppimis- ja elämysmaailma, jonka kohderyhmänä ovat paitsi matkailijat myös paikalliset asukkaat ja oppilaitokset. Forum Marinumin yhteydessä on 14.6.–4.8.2019 avoinna maksuton Pop Up -näyttely, jossa kerätään ideoita merikeskuksen toteutukseen. Siellä jokainen voi käydä kertomassa, mitä tulevassa merikeskuksessa tulisi olla – käy sinäkin! TEKSTI: PÄIVI AUTERE

KUVA: SAMU VALLEALA

K

uulostaako houkuttelevalta? Muun muassa tällaisia toiveita esitettiin Turku Future Forum -työpajassa, jossa ideoitiin Linnanniemen alueen kehittämistä osana merelle kurottavaa Turun keskustaa. Turun linnan ympäristön ja Aurajokisuun länsirannan kattava Linnanniemen alue on yksi keskustan kehittämisen keskeisimmistä hankkeista. Linnanniemestä halutaan viihtyisä ja elävä kohtaamispaikka, joka on helposti saavutettava ja kuljettava sekä vetovoimainen niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille.

Miltä merellinen Turku tuntuu? Suuntaa uudenlaisen merellisen kaupunginosan kehittämiselle saatiin myös vuonna 2018 tehdystä kyselystä, jossa selvitettiin asukkaiden ja matkailijoiden mielikuvia Turusta merellisenä kaupunkina. Turun yliopistossa tehdyn Miltä merellinen Turku tuntuu? -tutkimuksen perusteella moni kaipaa kaupunkiympäristöltä näkymiä merelle, liikkumiseen sopivaa luontoa meren äärellä sekä nykyistä saavutettavampaa saaristomatkailua. Lisäksi Aurajoelle toivottiin esimerkiksi meriuimalaa, jollainen onkin jo suunnitteilla joen itärannalle. • Tutustu raporttiin: turku.fi/milta-merellinen-turku-tuntuu


Kevät herätti torin Kauppatori on muutosten alla, mutta väliaikaisella torilla käydään kauppaa ja kahvitellaan tuttuun tapaan tänäkin kesänä. Kauppatorin infokontti on siirretty uuteen paikkaan, josta on suora näkymä torin työmaalle. Kontissa on nähtävillä Kauppatorin kaivauksilta tehtyjä arkeologisia löytöjä sekä tietoa Kauppatorin uudistuksesta. Kontti on avoinna arkisin klo 9–15. Arkeologi on paikalla ti–pe klo 9–15.

Tavataan torilla! • turunkauppatori.fi

KUVA: PASI LEINO

Seuraa suunnittelun etenemistä: • föli.fi/runkolinjasto

Föli-liikennettä lisätään viidenneksellä vuonna 2021 KUVA: SAMU VALLEALA

Turun seudun joukkoliikenne Fölin runkolinjastoksi kutsuttu uudistus on edennyt alkuvuonna myötätuulessa. Uudet reitit on nyt päätetty ja runkolinjasto aloittaa 1.7.2021.

Rakenteilla Puolalan koulun peruskorjaus Julkisivu- ja vesikattotyöt ovat valmiit, sisällä tehdään mm. tekniikka-asennuksia. Kesällä kunnostetaan koulun piha ja yhdyskäytävä Torninkadun kouluun. Koulu voi aloittaa toimintansa syksyllä 2020.

Kakskerta-Satavan paloaseman uudisrakennus Perustukset on tehty ja rungon asennus on käynnissä. Paloasema valmistuu syksyllä 2019.

Aunelan kirjasto ja nuorisotalo Perustuksien rakentaminen alkoi helmikuussa, rungon asennus toukokuussa. Rakennus valmistuu vuoden 2020 alussa.

R

unkolinjaston myötä Föli-liikennettä lisätään noin 20 prosenttia nykyisestä. Matkustajalle tämä näkyy tiheämpinä vuoroväleinä ja parempina poikittaisyhteyksinä. Kun bussit kulkevat nykyistä tiuhemmin, ei pysäkille lähtiessä tarvitse lukea aikataulua kovin tarkkaan. Samalla vaihdollisten matkojen tekemisestä tulee entistä helpompaa.

Kymmenen runkolinjaa Uuden linjaston selkärangan muodostavat kymmenen runkolinjaa. Runkolinjat kulkevat pääsääntöisesti 5–10 minuutin vuorovälein, mikä tarkoittaa useilla alueilla selvää parannusta nykyiseen kulkutiheyteen. Yksi runkolinjoista on keskustan ulkopuolella kulkeva kehälinja, joka helpottaa poikittaista matkantekoa kaupungin sisällä.

Jotta tiheä vuoroväli toimii aidosti eikä johda tilanteisiin, joissa matkustaja saa odottaa tupla-ajan ennen kuin busseja tulee pysäkille kaksin kappalein, kehitetään samaan aikaan muun muassa liikennevaloetuuksia. Etuuksia voidaan asettaa liikennevaloristeyksiin esimerkiksi siten, että myöhässä oleva bussi saa vihreän valon heti. Myös reaaliaikaisen informaation näkyvyyttä pysäkeillä ja busseissa lisätään. Vaihdollisille matkoille tarjotaan nykyistä parempia liityntäpysäköintivaihtoehtoja. Osan matkasta voi siis kulkea omalla pyörällä tai vaikka Föli-fillarilla luottaen siihen, että bussi tulee pysäkille pian sen jälkeen, kun pyörän on saanut lukittua telineeseen. TEKSTI: SAANA LEHTINEN

Viinamäen päiväkoti Paalutukset on tehty ja perustukset ovat rakenteilla. Rakennus valmistuu tammikuussa 2020. Päiväkodin rakentamisaikaisena väistötilana toimii Tommilankadun koulukiinteistö.

Runkolinjasto FÖLI 2.0

17


Ohoi! Nokka kohti Ruissaloa.

Vesibussit ovat palanneet laineille RUISSALO

Leirintäalue

Ruissalon Kylpylä

Fölin vesibussit liikennöivät jo kolmatta kesää Aurajoen ja Ruissalon sekä Hirvensalon välillä. Matka-aika Martinsillalta Forum Marinumin ja Ruissalon telakan tai Hirvensalon Pikisaaren pysäkkien kautta Ruissalon Kansanpuistoon on noin 45 minuuttia.

Föli linja 8 Ruissaloon

FORUM MARINUM

RUISSALON TELAKKA

Kasvitieteellinen puutarha

Ruissalon Telakka

Pikisaari

Kansanpuisto

KANSANPUISTO

Golfkenttä

Ruissalon Telakka

MARTINSILTA

Föli linja 53 Maanpäähän

PIKISAARI

M/S Ruissalo Forum Marinum

Pikisaari

Forum Marinum

Martinsilta 11.40

M/S Ruissalo

10.15

10.25

10.40

11.00

11.05

11.30

M/S Jaarli

11.00

11.10

11.30

11.45

12.00

12.15

12.25

M/S Ruissalo

11.45

11.55

12.10

12.30

12.35

13.00

13.10

M/S Jaarli

12.30

12.40

13.00

13.15

13.30

13.45

13.55 14.40

M/S Ruissalo

13.15

13.25

13.40

14.00

14.05

14.30

M/S Jaarli

14.00

14.10

14.30

14.45

15.00

15.15

15.25

M/S Ruissalo

14.45

14.55

15.10

15.30

15.35

16.00

16.10

M/S Jaarli

15.30

15.40

16.00

16.15

16.30

16.45

16.55

M/S Ruissalo

16.15

16.25

16.40

17.00

17.05

17.30

17.40

M/S Jaarli

17.00

17.10

17.30

17.45

18.00

18.15

18.25

M/S Jaarli

18.30

18.40

18.55

19.15

19.35

19.20

19.50

20.00

M/S Jaarli

Vesibussit m/s Ruissalo ja m/s Jaarli liikennöivät päivittäin 1.9. saakka, ja lisäksi syyskuun viikonloput 7.–8.9. ja 14.–15.9. Sekä alukset että pysäkit ovat esteettömiä. • Lisätiedot ja mahdolliset poikkeusaikataulut: foli.fi/vesibussi

Psst! Kansanpuistosta Pikisaaren kautta.

Pyörän selkään ja menoksi Kun tie kutsuu, on syytä tarttua pyörän sarviin. Pyöräilybarometrin mukaan 82 prosenttia turkulaisista omistaa pyörän. Se kannattaa polkaista liikkeelle!

T

KUVA: PETRI NURMI

yömatkapyöräilijä vapautuu pysäköintimaksuista ja kunto kohenee. Pyöräilybarometri paljastaa, että eniten ympärivuotisia pyöräilijöitä on Nummi-Halisissa. Hyviä pyöräilyreittejä löytyy eri puolilta kaupunkia. Turun Latu tarjoaa aloittelijoille sopivia parin tunnin rauhallisia pyöräilyjä tiistaisin kello 18. – Lenkit sopivat kaikille, Turun Ladun pyöräilyvastaava Joonas Siivonen kertoo. Maastopyöräilijät starttaavat keskiviikkoisin klo 18. Reitit on suunniteltu siten, ettei maastossa ole suuria juurakoita ja kivikoita, mutta maastopyörä tai läskipyörä sekä kypärä tarvitaan. Lisäksi on selkeästi pidempiä ja vauhdikkaampia lauantaipyöräilyjä, joilla

voi kokeilla vaikka ensi kertaa sadan kilometrin etappia! Turun Ladun matkassa pääsee fillaroimaan tänä kesänä myös Etelä-Viroon.

Fillarointia munkkikahvilla Turun Urheiluliiton harrastepyöräilijöillä on tiistaisin reipastahtinen lenkki, keskinopeutena yli 30 km tunnissa. Torstaisin tarjolla on rauhallisempaa menoa n. 26 km/h sekä vasta-alkajien lenkki n. 20 km/h. Lenkeillä treenataan ryhmäajoa. Lähtöpaikka on aina Orikedon Shell ja aika klo 18. Tavoite on kirkkaana mielessä: – Lenkin päälle nautitaan munkkikahvit, harrastepyöräilystä vastaava Janne Mikkonen mainostaa. Viikonloppuisin ajellaan erilaisia porukkalenkkejä, joista yleensä sovi-

BMX-racingissa kaarteissa ohitellaan ja kumpuja ylitetään erilaisia tekniikoita käyttäen, lajissa on menoa ja meininkiä.

18

taan Facebookissa. Pyöränä paras on maantiepyörä, cyclocrossari tai adventurepyörä. Pyörän on kuitenkin oltava vaihdepyörä ja myös kypärä on pakollinen. Pyöräilytapahtumat ovat hyvä motivaatio treenille. Turku Touring 2019 -pyöräily järjestetään sunnuntaina 18. elokuuta. Matkaan lähdetään 60, 120 ja 250 kilometrin taipaleille. Uutena tapahtumana mukana on lasten oma MiniTour. Turun Urheiluliitolla on myös kilpailutoimintaa kansallisen sarjan huipulla, sekä ryhmiä junioreille, joille järjestetään harjoituksia kolme kertaa viikossa ympäri vuoden.

Koko kropalla BMX-radalla BMX-racing on laji niille, joilla adrenaliinia riittää. Lajia voi kokeilla Kupittaan BMX-radalla vaikka avoimissa KuppisKup-kisossa (17.6., 22.7. ja 19.8.), joihin voi poikkeuksellisesti osallistua tuiki tavallisilla pyörillä. Harrastetreenejä on maanantaisin klo 18. Lajissa rata on yleensä 400 metriä pitkä, siinä on kolme kaarretta, neljä suoraa ja niillä erilaisia kumpuja. – Laji on kuin taitoluistelu ja 400 metrin juoksu yhdistettynä, AnnaLiisa Autio kertoo. Rata vedetään omaa kroppaa ja lihasvoimaa käyttäen. Ja silti: – Joka kisassa on potkupyöräilijöillekin sarja, tähän juttuun kuuluu, että ikärajoja ei ole. TEKSTI: SINI SILVÀN

KI

JO

RA

AU

Aikataulu Martinsilta

TURKU

• Pyöräilytiet kartalla sekä tietoa kaupunki- ja lainapyöristä: • turku.fi/pyoraily • Turun Ladun viikkopyöräilyt ja retket: • tulapy.fi • Turun urheiluliiton pyöräilysivut ja tietoa Fb-ryhmistä: • turunurheiluliitto.fi/pyöräily • BMX-pyöräily: bmxturku.fi • Ilmoittautuminen Turku Touring Pyöräilyyn: • tuul.tapahtumiin.fi

Pyöräilyreittien top 5 1. Pyöräilyreittien kuningas on Saariston rengastie, n. 200 km tai pieni rengastie n. 110 km. 2. Maastopyöräreittiehdotus Uittamo–Jätemäki–Torppala 19 km Uittamon IT-bunkkerilta, jätemäen huipulta Torppalan luontopolulle ja takaisin. 3. Perhepyöräilijän Ruissalo: Saaronniemi–Kolkka–Honkapirtti– Kansanpuisto–kasvitieteellinen puutarha. Saari päästä päähän n. 16 km. 4. Hirvensalosta löytyy vaihtoehtoisia reittejä: Hirvensalon ympäri, Satavan Erikvallaan, Kakskerran kirkon sivuitse Kakskerranjärven ympäri n. 40 km. 5. Turusta Naantaliin merta haistelemaan ja takaisin 38 km. Jokerivaihtoehtona Janne Mikkosen kehotus etsiä ihan oma reitti Google Mapsista. Pääsee seikkailulle!


Viime kesältä tuttu Kuhankuonolle, Kurjenrahkan kansallispuistoon suuntaava Föli-liikenne jatkuu tänä vuonna entistä pidemmälle syksyyn. Puutorilta lähtevät linjat 21 ja 23 liikennöivät Kuhankuonolle joka päivä 22.9. saakka arkisin noin joka toinen tunti ja viikonloppuisin noin kerran tunnissa.

K

urjenrahkan kansallispuistossa on paljon erilaisia vaellusreittejä. Perheen pienimmillekin sopiva Karpalopolun reitti on vain 2 kilometrin pituinen. Hieman pidempää reittiä kaipaaville on tarjolla mm. 6 kilometrin Savojärven kierros tai 9 kilometrin

Pukkipalon kierros. Vajosuon vaellukselle rohkaistuvien kannattaa varata riittävästi eväitä, sillä reitillä on pituutta peräti 30 kilometriä. • Lisää reittivaihtoehtoja ja tarkemmat tiedot: luontoon.fi/kurjenrahka/reittikuvaukset • Aikataulut: foli.fi/kuhankuono

KUVA: MIKA KURKILAHTI A1 MEDIA OY

Eväät reppuun ja Fölillä erämaahan!

Lisätiedot ja yhteysalusten aikataulut: • turku.fi/ulkoilusaaret

Risteillen saaristoon Jos haluaa hieman pidemmälle saaristoon, määränpääksi voi valita jonkun Turun kaupungin ulkoilusaarista. Maisaari, Pähkinäinen ja Vepsä soveltuvat erinomaisesti päiväretkikohteiksi, mutta niissä kaikissa voi myös yöpyä. Maisaari on vanha saaristotila Rymättylän saaristossa. Pähkinäinen sijaitsee kauempana rannikolta ja sieltä löytyy myös vierasvenesatama omilla veneillä liikkuville. Vilkkain saarista on Vepsä, jonne menee useita vesibussivuoroja päivittäin. Saaressa on mukava uimaranta, edustussauna, ravintola, ruoanlaittopaikkoja, lentopallokenttä ja useita muita harrastusmahdollisuuksia.

Föli liikennöi läpi juhannuksen Kaupunkilaisten toiveet on kuultu eikä Föli-liikenteessä enää ole juhannustaukoa. Juhannusaattona 21.6. bussit kulkevat lauantaiaikatauluin yöliikenne mukaan lukien.

Juhannuspäivänä liikennöidään pyhäaikatauluin, mutta ajetaan myös yölinjat. Fölin vesibussi liikennöi juhannuksena normaalin aikataulunsa mukaisesti.

Föli-fillarit juhlivat vappuna 1-vuotispäiväänsä. Talvikauden päätteeksi nastarenkaat vaihdettiin taas tavallisiin ja pyörät on huollettu valmiiksi kesään. Föli-fillareilla on Turussa 39 asemaa, joista 2 on yritysomisteista ja 2 sijaintia vaihtavaa POP-UP-asemaa. Merimiehenkadun ja Nummenpuisto-

kadun asemat avattiin keväällä. Föli-fillarit saa käyttöönsä ostopäivästä vuodeksi 40 eurolla. Kaupunkipyörien käyttöoikeus sisältyy myös pysyvänä etuna useimpiin Fölin kausikortteihin. • Lisää tietoa osoitteessa: foli.fi/kaupunkipyorat

KUVA: LAURA SARLIN

KUVA: ANTTI VAALIKIVI

Turussa on fölläröity jo vuosi

19


Nappulaliigoille ensimmäinen pala unelmaa

Varissuon Unelmien Keskuspuisto saa vauhdikkaan lähdön kesällä. Nappulajalkapalloilijat pääsevät elokuulla uudelle tekonurmelle. Odotettavissa on vauhtia, vilinää ja maiseman muuttumista.

V

ähälle käytölle jäänyt tenniskenttä väistyy ensimmäisenä, kun Varissuon Unelmien Keskuspuiston rakennusurakka alkaa. Tilalle rakennetaan tekonurmi nappulajalkapalloilijoiden mitoilla. 43 kertaa 72 metrin kentälle päästään kaupungin ulkoliikuntapaikkojen rakentamisesta vastaavan liikuntapaikkamestari Timo Koljosen mukaan elokuun puolella. – Keinonurmi innostaa pelaajia ihan uudella tavalla. Keinonurmella on helpompi opettaa syöttöjä, kun kentällä on tasainen pinta, Koljonen toteaa. Puiston suunnittelussa on osallistettu asukkaita, kysytty heidän tarpeitaan ja toiveitaan. Kokonaisuus valmistuu vuonna 2020.

– Leikki on oppimisen perusta, lastentarhanopettaja Laura Mantere sanoo. Orminkujan päiväkodille Varissuon puistoalueet ovat tärkeitä ulkoilupaikkoja.

Ajatus on lisätä liikettä

Metsää, puistoa, kenttiä juoksuratoja ja istutuksia Varissuon Unelmien Keskuspuisto syntyy isolle alueelle. Se alkaa kuin huomaamatta Suurpäänkadun laidasta Karvataskun puistona avautuakseen suurelle aukiolle. Sinne rakennetaan jalkapallokentän oheen juoksuratoja ja penkkejä. Puiston ytimeen valmistuu leikkipaikka. Sen lähellä on oleskelualue, jossa voi hengailla ja kiipeillä. Energiaa pääsee purkamaan ulkokuntoilulaitteilla, lisäksi alueelle saadaan monitoiminurmea ja piknikpaikkoja. Koripallokentälle varataan koreja sekä pienille että isoille pelaajille. Keskuspuisto jatkuu normaalikoulun toisella puolen, uusia juttuja on tulossa

Liikuntapaikkamestari Timo Koljosella on entisenä Turun Seudun Urheiluakatemian valmentajana silmää nähdä urheilun edellytykset rakentamisessa.

20

Annikanaukiolle istumamuureineen. Suurpäänpuiston urheilukenttä saa uuden pinnan. Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi kertoo, että idea on nyt rakentaa aktivoivaa kaupunkiympäristöä ja aktiivisuuden lisääntymistä myös mitataan. – Kun alue on valmis, katsotaan, miten uudistus lisää aktiivisuutta kävijäryhmittäin. Tällaista tutkimusta ei ole aiemmin juuri tehty, kuinka paljon ja millä tavalla investoinnit vaikuttavat. Ajatus on lisätä liikettä. – Oletus on se, että käyttö tulee olemaan paljon nykyistä vielä kovempaa.

Eri-ikäiset pitää ottaa huomioon Lastentarhanopettaja Laura Mantere Orminkujan päiväkodista on Varissuon Pelttarin kentällä keltaliivisen lapsiryhmän kanssa. Pienimmätkin lähtevät oitis kiipeilemään ja pelaamaan pallohippaa. Alue on päiväkodille tärkeä ulkoliikuntapaikka.

– Meidän kannaltamme hyvä paikka on sellainen, jossa on mahdollisuuksia liikkua ja kiipeillä, Mantere pohtii. – Tarvitaan tarpeeksi keinuja ja riittävän iso hiekkalaatikko ja pallottelualue. Päiväkodille myös lähimetsä on tärkeä paikka. Laululeikit ulkona ovat ihan eri juttu kuin sisällä, puhumattakaan majan rakentamisesta ja kivillä kiipeilystä. Päiväkodilla on myös oma nimikkomuurahaispesä, jonka heräilyä seurataan. – Välillä on hyvä olla rakennetussa ympäristössä. Palloseinä on esimerkiksi kiva elementti, jossa voi harjoitella heittämistä ja heittää vaikka lumipalloja, Mantere pohtii. Hän muistuttaa, että lasten tasot pitää ottaa huomioon. Esimerkiksi kiipeilypaikoissa on tärkeää, että on mahdollisuuksia eri-ikäisille, jotta myös pienemmät uskaltavat osallistua. Aikuisillekin leikki ja pallonheitto olisivat välillä paikallaan. TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÀN

Varissuon Unelmien Keskuspuiston suunnitelmiin voi tutustua osoitteessa • turku.fi/unelmienkeskuspuisto


Paavo Nurmi Festival liikuttaa Joka kesä sininen ja oranssi väri valtaavat Turun katukuvan, kun kaupunki muuttuu kansainvälisen urheilutapahtuman näyttämöksi. Samoihin aikoihin Paavo Nurmen stadionilla sekä jokirannassa alkaa käydä kova kuhina. Merkit ovat selvät: Paavo Nurmi Festival on käynnissä!

P

aavo Nurmi Festival on viimeisten vuosien aikana vakiinnuttanut paikkansa yhtenä turkulaisen tapahtumakesän kohokohtana. Eikä ihme, sillä vuonna 2018 tapahtumakokonaisuus tavoitti yli 100 000 ihmistä 50 eri maasta. Festivaalin kansainvälisyydestä pitää huolen 11.6. järjestettävä yleisurheilukilpailu Paavo Nurmi Games eli PNG, joka kokoaa kansainväliset huippu-urheilijat sekä suomalaiset kärkinimet kilpailemaan Paavo Nurmen stadionille.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton eli IAAF:n World Challenge -sarjaan kuuluva Paavo Nurmi Games tarjoaa loistavat puitteet urheilijoiden suorituksille, ja useana vuonna niin urheilijoiden henkilökohtaiset ennätykset kuin myös Paavo Nurmi stadionin ennätykset on laitettu uusiksi PNG:n kisaillassa.

Säpinää kiekkoringissä ja ennätysjahtia radalla Tänä kesänä ainakin miesten kiekon kenttäennätys on uhattuna, kun ruotsalainen kiekkotähti Daniel Ståhl saapuu kilpailemaan Turkuun. MM- ja EM-mitalisti odottaa innolla kisaa toisella kotikentällään, jossa kiekko saa varmasti kovaa kyytiä. – Elämäni eka kisa Turussa! Ajjaj, odotan hienoa urheilukisaa. Täydet katsomot, paljon kansaa ja säpinää kiekkorinkiin!, intoilee Ståhl ennakkoon.

Daniel Ståhlin äiti Taina varttui Pansiossa. Hän edusti kiekonheittourallaan mm. Turun Urheiluliittoa ja Turun Tovereita. Ståhlin perhe vierailee yhä usein Danielin isoäidin luona Turussa.

Vuonna 2017 Ruotsin ennätykseksi peräti 71,29 metriä heittänyt Ståhl kilpailee Paavo Nurmi Gamesissa toisella kotikentällään, sillä hänen äitinsä on kotoisin Turusta. Paavo Nurmen stadion onkin ruotsinsuomalaiselle kiekonheittäjälle entuudestaan tuttu. – Stadion on hienolla, korkealla paikalla keskellä Turkua. Yläkentällä olen joskus pienenä heittänyt kiekkoa.

Kisa on välillä kovaa. USA:n Queen Harrison ajautui osittain Nooralotta Nezirin radalle viime vuoden PNG:ssä. Kesäkuun 11. päivä stadionilla nähdään myös suomalainen pika-aituri Nooralotta Neziri, joka on tuttu näky Paavo Nurmi Gamesin kisaillassa. Yleisurheilun hallikauden tuore Suomen mestari lähtee tavoitteet korkealla kohti PNG:n aitataistoa: – Avaan kisakauden Turussa ja Paavo Nurmi Games on alkukauden tärkeimpiä kisoja. Turussa on aina hieno tunnelma ja upea yleisö. Nurmen kisoissa olen parhaimmillani juossut 12,87 ja sitä tulosta lähden parantamaan. Viihdyn Turussa tosi hyvin. Urheilu-uran jälkeen voisin jopa kuvitella joskus muuttavani Turkuun!

Urheilun ystävien kannattaa merkata kalenteriinsa myös nämä: Challenge Turku 10.–11.8. ja Turku Touring Pyöräily 18.8.

Paavo Nurmi Minimarathon on kaikille avoin, maksuton ja ikärajaton kisa. Reittien pituudet ovat noin 700 m ja 1,2 km. Jos juoksun jälkeen jää vielä voimia, voi loput energiat kuluttaa lasten omalla puuha-alueella.

Lapsille omat tapahtumat Kansainvälisten huippu-urheilijoiden ohella Paavo Nurmi Festival liikuttaa myös kymmeniä tuhansia lapsia. Kisapäivää edeltävänä viikonloppuna Paavo Nurmen stadionin ottaa haltuun koko perheen liikuntatapahtuma Mehukatti Paavon Sporttipäivä, joka keräsi viime vuonna yhden päivän aikana yli 16 000 tapahtumakävijää. Kesäkuun tapahtumien ohella liikunnan ilo jatkuu vielä elokuussa, kun Paavo Nurmi Marathon valtaa Turun kadut. Tänä vuonna vauhtiin pääsevät jälleen myös lapset, kun Paavo Nurmi Minimarathon järjestetään toistamiseen. Viime vuonna 600 minimaratoonaria lähti juoksemaan Paavo Nurmen jalanjäljissä pitkin Aurajoen rantaa, ja tänä vuonna tapahtuman on määrä tavoittaa yli tuhat pientä juoksijaa. TEKSTI: OONA ALAJÄRVI • KUVAT: PAAVO NURMI GAMES

• Mehukatti Paavon Sporttipäivä 8.–9.6. • Paavo Nurmi Master/ Junior Games 10.6. • Paavo Nurmi Games 11.6. • Paavo Nurmi Marathon 17.8. paavonurmigames.fi

21


Turku liikkeelle

Koko Turku ulkoilee Kuntoile puistoissa Seniore

Nauti kesäisestä Turusta. Seikkaile kaupungissa kuin turisti, liiku upeissa puistoissa ja vehreissä metsissä ja löydä veden äärelle.

Ulkokuntosaliryhmä

Frisbeegolfia Ke 5.–19.6. klo 9.30–10.30 Urheilupuisto, Paavo Nurmen stadion (Paavo Nurmen puistotie 9). Kokoontuminen stadionin kellon alla. Tule tutustumaan mukaansa tempaavan frisbeegolfiin, joka on nimensä mukaisesti golfia frisbeellä. Lajin perusperiaate on sama kuin perinteisessä golfissa. Mailan ja pallon sijaan käytetään frisbee- eli liitokiekkoja ja reiän sijaan kohteena on metallinen maalikori. Rennolla ohjatulla tunnilla et tarvitse aikaisempaa kokemusta lajista. Leikkimielisesti pelatessa ja koreihin tähdätessä kohotetaan kuntoa huomaamatta. Maasto on vaihtelevaa ja sisältää pieniä ala- ja ylämäkiä, joten varauduthan hyvillä kengillä. Maksuton. • Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 554 6224

Porrastele ja jumppaa! Ma 3., 10. ja 17.6. klo 17–18, kokoontuminen Tuomiokirkon edessä klo 16.55. Ohjattu porrastelukierros, jossa myös jumpataan portaissa. Sopii monen kuntoisille ja tasoisille liikkujille. Reitillä pitää pystyä kulkemaan omatoimisesti ilman avustusta. 2 km:n reitillä on 285 porrasta. Maksuton. • Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 554 6224 Lisää ohjattuja kierroksia: harrastus.turkukalenteri.fi

Kulttuurikuntoile Mobiili- tai paperikartta vie sinut Aurajoen varren kulttuurikuntoilureiteille. Tutustu kiehtoviin tarinoihin menneestä ja opi uutta kaupungista. Kulje reittejä kävellen, juosten tai pyöräillen. • turku.fi/kulttuurikuntoilu

22

KUVA:LIISA KOSKIMÄKI

Ti 7.5.–18.6. klo 17–18 Samppalinnan puisto, kokoontuminen Luostarivuoren koulun takana, puiston puolella (Luostarinkatu 13). Asahi on Suomessa kehitetty lempeä liikuntamuoto, jossa yhdistyvät itämaisen ja länsimaisen terveysliikunnan parhaat perinteet. Asahin liikesarjoissa koko keho saa avaavan ja venyttävän harjoituksen. Liikkeet ovat yksinkertaisia, ja laji sopii kaikille. Hinta: 5 € / 2,5 € aleryhmät. Järjestäjä: Turku Aikikai. • Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 554 6228

Sopii myös liikkumisapuvälineen käyttäjille Ohjaus suomeksi ja ruotsiksi

Juoksukoulu juoksun alkajille Ti 28.5.–18.6. klo 17.45–18.45. Kokoontuminen: Vauhtisammakko (Sirkkalankatu 13). Kurssi on kaikille, joille juoksun aloittamiseen on kova kynnys ja jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet juoksukouluun. Kurssilla käydään läpi juoksutekniikan ja kevyen juoksuharjoittelun perusteet. Ei kuntovaatimusta! Hinta: 30 € / 20 € alennusryhmät. • Ilmoittautuminen: harrastus.turkukalenteri.fi » juoksukoulu juoksun alkajille. Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 5546 225

KUVA: LIISA KOSKIMÄKI

Katse kaupunkiin

ille

Ma ja pe 3.–17.6. klo 10–11 Kupittaanpuisto, kokoontuminen klo 9.50 Veritas-stadionilla, liikuntapalvelukeskuksen edessä (Blomberginaukio 4). Harjoitellaan ulkokuntosalilaitteissa monipuolisesti lihasvoimaa. Tunti sisältää alkulämmittelyn ja venyttelyn. Sopii monen tasoisille liikkujille. Siirtymisten pitää onnistua itsenäisesti laitteesta toiseen. Hinta: 2,5 € / Seniorirannekkeen voimassaolokortti. • Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 554 6224

Asahia

Poimintoja kesän tarjonnasta: • turku.fi/liikunta » harrastamaan • harrastus.turkukalenteri.fi

Seniore

ille

Tasapainoillen ja ulkoillen virkistystä päivään! Ti 7.5.–18.6. klo 14–15, kokoontuminen Kupittaan urheiluhallin (Tahkonkuja 5) edustalla Ravintola Kupittaan Paviljongin puoleisessa päädyssä. Tasapainoillaan, tehdään lyhyitä kävelyretkiä (maks. 1 km) ja virkistytään Kupittaanpuistossa. Soveltuu henkilöille, joilla on tasapainohaasteita. Hinta: 5 € / 2,5 € aleryhmät. • Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 594 7207

Aamun herättelyjumppaa Ke 15.5.–19.6. klo 7–7.45 Kupittaanpuisto, kokoontuminen maauimalan sisäänkäynnin lähettyvillä (Blomberginaukio 12). Tunti sopii kaikille! Tule aloittamaan aamu ennen työpäivää lempeän herättelyjumpan merkeissä. Tunnilla tehdään miellyttävään tempoon tasapaino- liikkuvuus- ja lihaskuntoliikkeitä. Et tarvitse mitään varusteita. Hinta: 5 € /2,5 € aleryhmät. • Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 554 6224, 050 554 6225

Lempeää joogaa Pe 30.5.–14.6. klo 11–12 Kupittaanpuisto, kokoontuminen Kupittaan urheiluhallin pääovilla, maauimalan puolella (Tahkonkuja 5). Tehdään lempeitä joogaliikkeitä ja -venytyksiä niin maatasolla kuin seistenkin. Harjoitus lisää liikkuvuutta ja tasapainoa. Soveltuu kaikille, myös jäykille. Ei tarvita lajiosaamista. Sopii kaiken kuntoisille. Ota oma viltti, pyyhe, joogamatto tai muu alusta mukaan. Hinta: 5 € / 2,5 € aleryhmät. • Lisätietoja: Liikuntapalvelukeskus p. 050 554 6218

• instagram.com/turkuliikkeelle • facebook.com/turkuliikkeelle • facebook.com/impivaaranuimahalli • facebook.com/lastenliikunnanihmemaa • facebook.com/samppalinnanmaauimala


hjevideo

Ulkokuntoilulaitteisiin

Puistojumppaa

Puistokuntosalit tarjoavat hauskan tavan lihaskunnon treenaamiseen ulkona. Laitteita on ympäri kaupunkia, ja laitteissa on QR-koodi ohjevideoon. Laitteiden paikat ja treenivideo: • turku.fi/ulkokuntoilulaitteet

20.5.–11.8. • ma klo 18–18.45 kesäjumppa ja klo 19–19.45 core ja venyttely • ke klo 18–19 Lavis Kupittaanpuistossa ankkalammikon ja hiekkatien välisellä nurmella. Hinta: 4 €/tunti (käteinen/Smartumsetelit), Jumppalan kesäkortti tai 10x-kortti. Järjestäjä: Turun Urheiluliitto. • Lisätietoja: voli.fi/aikuiset

To 6.6. alk. klo 17.30–18.45 Kupittaanpuisto. Harjoitukset ovat kaikille avoimia, maksuttomia eikä aikaisempaa kokemusta tarvita. Paikka lintulammikon ja maauimalan välinen suojaisa nurmikko. Maksuton. Järjestäjänä Pure MOVE. • Lisätietoja: www.puremove.fi

Kolme jumppaa 26.5. Su 26.5. klo 13–15 kolme erilaista 30 minuutin jumppaa Kupittaanpuistossa (luistelumadon vieressä nurmella). Hinta: 5 €/ 2 h. Maksu käteisellä paikanpäällä. Järjestäjä Tutojumppa. • Lisätietoja: tutojumppa.fi

Samppalinnan maauimala, Volter Kilven katu 2. Kassa p. 040 587 0382, uinninvalvonta p. 040 548 5739. Kassa avoinna 15.9. asti ma–ti ja to–pe klo 6–20, ke klo 10–20 ja la–su klo 8–19. Poikkeukset: 30.5. avoinna klo 8–19, juhannusaatto 21.6. avoinna klo 6–13. Suljettu juhannuspäivänä 22.6. Kupittaan maauimala, Blomberginaukio 12, p. 044 907 2702, kassa avoinna 3.6.–11.8. ma–pe klo 9–19 ja la–su klo 10–19. Suljettu 21.–23.6.

KUVA: LIISA KOSKIMÄKI

Maauimalalatauksella uit koko kesän edullisesti! • turku.fi/maauimalat

Bounce-sauvakävelyryhmä

Paavonpoluille

Ti 7.5.–18.6. klo 17.30–18.30 Impivaaran kuntorata. Lähtö Impivaaran jäähallilta, Eskonkatu 1. Kävelyä ja lihaskuntoa rennossa ryhmässä. Bounce-kävelysauvoissa on joustava ja liikettä vastustava varsi, jonka avulla sauvakävely on entistä tehokkaampaa. Sauvat sopivat monesti olkanivelongelmallisille paremmin kuin tavalliset kävelysauvat. Hinta: 5 €/2,5 € aleryhmät tai Kimmokkeen voimassaolokortti. Ryhmään mahtuu 9 hlöä. • Ilmoittautuminen: Liikuntapalvelukeskus p. 050 594 7207

Paavonpoluilla pääset eri puolilla kaupunkia tutustumaan luontoon ja kaupunkiympäristöön. Polut on merkitty sinisin merkein puihin ja kiviin. Reitit löytyvät myös Citynomadisovelluksesta. • Lisätietoja: turku.fi/paavonpolut

Omaa aikaa ja elämyksellisiä hetkiä

• 3.6.–10.8. ma klo 19.30–20.15, ke klo 8.15–9, to klo 19.30–20.15 ja la klo 9.15–10. Kupittaan maauimala, ison altaan syvässä päässä, käytetään vesijuoksuvöitä. • 4.6.–27.8. ti klo 7–7.45 Samppalinnan maauimala, altaan matalassa päässä. Vesijumppiin ei tarvitse ilmoittautua. Hinta: sisäänpääsymaksun lisäksi ohjausmaksu 2,5 €. • Lisätietoja: turku.fi/maauimalat

Soveltavaa vesijumppaa To 9.5.–29.8. (ei 30.5. ja 21.6.–7.8.) klo 9.30–10 ja 10.15–10.45 Palvelutalo Esikko, Uittamontie 7. Lämpimässä vedessä 30 min. vesijumppa heikompitoimintakykyisille. Kausimaksu 55 €/turkulaiset, 83 €/ulkopaikkakuntalaiset. • Ilm. ja tied.: Liikuntapalvelukeskus p. 050 594 7207

Maauimaloissa on uintiaikaa puoli tuntia kassan sulkemisen jälkeen, ja uimalasta on poistuttava viimeistään tunti kassan sulkemisen jälkeen.

Löydä metsät

KUVA: LIISA KOSKIMÄKI

Vesijumppaa

Uimaan, polskimaan ja vesijuoksemaan

Venlojen vaellukselle

KUVA: MIKA OKKO

Luontoliikuntaa ja lähiretkeilyä parhaimmillaan. Naisten retkeily-yhteisö Venlojen vaellus järjestää mm. ilta- ja päivävaelluksia, kursseja, lajikokeiluja sekä pidempiä yön yli retkiä. • Lisätietoja: venlojenvaellus.fi

Melomaan Tutustu melontaan kurssilla tai melontakokeiluissa. Melonnan peruskurssit: ti–to 4.–6.6., la–su 8.–9.6. sekä ti–to-kurssit 11.–13.6., 25.–27.6., 2.–4.7., 9.–11.7. ja 6.–8.8. Melontakokeiluillat: 27.5., 3.6., 10.6., 17.6., 24.6., 1.7. ja 8.7. Soutu- ja melontakeskus, Rykmentintie 55. Järj. Saaristomeren melojat. • Lisätietoja: melojat.net/tapahtumat/kurssit/ • Opastettua inkkari- eli avokanoottimelontaa kaikille mm. Aurajoella, Kaarinassa ja Kurjenrahkan kansallispuistossa. Sopii myös ensikertalaisille. • Lisätietoja: kanoottikuningas.fi

Uimarannalle Nauti Turun upeista hiekkarannoista. • turku.fi/uimarannat

23

KUVA: LIISA KOSKIMÄKI

Puistojoogaan

Liiku veden äärellä

#kokoturkuulkoilee

Katso o


Svenska sidan

Låna fotokonstverk och musikinstrument från biblioteket! Från Åbo huvudbiblioteks musikavdelning kan man med bibliotekskort låna hem verk av landets främsta fotokonstnärer. Pilotprojektet Låna fotokonst är ett samarbete mellan Centret för konstfrämjande (Taike), Fotokonstnärernas förbund och Åbo stadsbibliotek. De tjugofyra lånbara verken är tagna ur åtta olika fotokonstnärers produktion: Elina Brotherus, Marja Helander, Tiina Itkonen, Timo Kelaranta, Natalie Kopkina, Erica Nyholm, Hannele Rantala och Jari Silomäki. Verken är

I en ny serie presenteras i varje nummer någon som jobbar på eller med svenska inom Åbo stad.

utvalda av kurator Pirkko Siitari, deras teman rör sig från kritisk granskning av världen till poetiska konstateranden. Sedan hösten kan lånekortsinnehavare också låna en gitarr, kantele eller ukulele från musikavdelningen. Instrumenten har fodral och är lätta att transportera. Dessutom kan man låna instrumentstämmare. Lånetiden för ett fotokonstverk är 28 dygn, för instrumenten 14 dygn. Närmare detaljer på huvudbibliotekets webbsidor.

BILD: ÅBO STADSBIBLIOTEK

Möt museicentralens Bengt Selin Åbo musikfestspel jubilerar! I år firar Åbo musikfestspel 60-årsjubileum med ett exceptionellt omfattande program. Vid Runsalavarvet bjuder komiker André Wickström, beatboxaren Felix Zenger och rapparen Tommy Lindgren på en helhet som kombinerar standup, beatboxing och musik 13.8. Wickström har gjort intryck med sina skarpsynta kommentarer om våra kära grannar. Zenger är en av världens mest efterfrågade beatboxare just nu: hans mest sedda YouTube-video har hittills setts över 39 miljoner gånger.

Poesi är inspirationskällan för två jazzkonserter med Claes Andersson, Julia Korkman, trumpetisten Teemu Mattsson och kontrabasisten Robi de Godzinsky i Åbo slott 20.8. & 21.8., bägge med sin egen karaktär. Andersson - psykiater, fd parlamentariker, partiledare och kulturminister, samt författare och jazzpianist - har uppträtt tillsammans med Korkman under ett par års tid med program bestående av egna texter och kompositioner. I Sigynsalen 11.8. kan publiken njuta av John Storgårds violinspel. Han uppträder tillsammans med violinisten Sergey Malov, cellisten Klaus Mäkelä och pianisten Eero Heinonen och på programmet står musik av Liszt, Ravel och Brahms. Storgårds är en av Finlands mest intressanta musiker och vid sidan av sin internationella dirigentkarriär fortsätter han även med konsertviolinistens krävande vardag, berättar konstnärlige ledaren Mäkelä. – Det är inspirerande att i just det här programmet uppträda tillsammans med tre konstnärer jag beundrar. • Hela festivalprogrammet kan du se på tmj.fi/sv

Den som flitigt besöker Åbo slott har antagligen stött på Bengt Selin. Där jobbar han sedan dryga tio år, i sitt arbetsrum med kraftigt lutande golv konstaterar han att det är trevligt att faktiskt få syssla med saker som man brinner för, att få visa upp och föra historien och kulturarvet vidare. Vad har du studerat, har du nytta av det i ditt jobb? – Jag har dagligen nytta av mina studier. Mitt huvudämne vid Åbo Akademi var konsthistoria, dessutom läste jag allmän historia, medeltidskunskap, pedagogik mm. Du är anställd av museicentralen som forskare, vilka arbetsuppgifter har du? – Det är mycket varierande. Mest sysslar jag med museipedagogiken, med skolor, guidningar och planerande av evenemang. Sedan sitter jag också på en massa möten i flera sammanhang. Jag brukar också arbeta med utställningarna. Du kanske gör en hel del i arbetets tecken som för många andra inte hör till en vanlig arbetsdag? – Senast förra veckan var det en av cheferna som blev lite fundersam när jag frågade en kollega ”i vilket förråd gömde du undan liket? Och hittade du sågen och borrarna till obduktionen?” Det här var en helt seriös arbetsrelaterad fråga.

– Inom den publika verksamheten får man dessutom göra en massa konstigheter. Visa slottet åt olika slags personer och grupper, vara med i diverse tv-inspelningar och intervjuer där man ibland råkar rejält utanför sin bekvämlighetszon. Kultur- och museifältet är brett och livligt i Åbo, den konst- och kultursugna åbobon eller besökaren kan välja mellan många platser och tidsperioder att bekanta sig med. I museicentralens brett uppmärksammade video-snutt till MC Hammers 90-talshit blandas glatt mellan epoker, stilar och genrer, något som gick hem på sociala media. – Att dansa till MC Hammers gamla hit U can’t touch this i renässans- och barock-kläder är ett exempel på galna och roliga idéer som vi förverkligar som ett komplement till den lugnare planerings- och forskarverksamheten, konstaterar Bengt Selin, en av initiativtagarna till slottets lekfulla musikvideo. TEXT: ANNA EDGREN • BILD: ÅBO MUSEICENTRAL

Se den prisade videon! • turku.fi/CantTouchThis

TEXT: MAISA JOHANSSON • BILD: HEIDI STRENGELL

24

Tvåspråkiga Babyveckan bjuder på konst- och kulturupplevelser för 0–3-åringar, välkommen till bl.a. huvudbiblioteket 3.–7.6! • Kolla in programmet i facebook-gruppen Vauvaviikko – Babyveckan.


30.5. klo 12 Tuomiokirkontori

Tapahtumakalenteri­

Suvivirsikirkko Kaikkien seurakuntien yhteinen musiikkipitoinen jumalanpalvelus, jonka jälkeen kirkkoa ympäröivissä puistoissa nautitaan piknik-kirkkokahvit ja kuullaan Varsinais-

Suomen kirkkomusiikkipiirin kuoroja. Suvivirsikirkkoon voi saapua kirkkokuljetuksilla tai Maarian kirkolta Koroisten ristin kautta kulkevassa pienessä pyhiinvaelluskulkueessa. • turunseurakunnat.fi

Suvi suloinen -kevätjuhla 31.5. klo 13–15 Kirjastopihalla Pääkirjaston Suvi suloinen -tapahtumassa on keväistä ohjelmaa kaikille. Lisäksi kotihoidon asiakkaiden alkuvuoden aikana tekemät karvapallot luovutetaan tekstiilitaiteilija Helbe Pajarille. Hän koostaa palloista yhteisötaideteoksen. – Tekstiilitaiteilijana teen työtä värin ja muodon kanssa ja inspiroidun, kun

näen koko pallomassan ja värisävyt edessäni. Haluan myös kuulla pallojen tekijöiden ajatuksia. Sitten luonnostelen teosta ja mietin mittakaavaa, kertoo Pajari. Pallot on valmistettu kaupunkilaisten kirjastoihin lahjoittamista villalangoista. Valmis tekstiilitaideteos julkistetaan Turun pääkirjastossa 2.10.2019.

KUVA: NOORA YRTTIAHO

Otteita kesäkauden tapahtumatarjonnasta. Lisää menovinkkejä: turkukalenteri.fi

toukokuu 24.–26.5. Kupittaan palloiluhalli/ Kupittaan urheiluhalli

Voimistelun SM-kilpailut

kesä + teatteri = 4 x hauska

26.5. klo 15 Turun linna

Musiikkia ja runoa Kamarikuoro Melos

• voimistelunsmkilpailut.fi 28.5. klo 19 Turun VPK:n talo

Oi ihana toukokuu! Nautitaan alkavasta kesästä ja ihaillaan heräävää luontoa. Ateljeetyöskentelyä Kokeiluverstaalla klo 12–16 (työpajamaksu 3,50 €). • turku.fi/kuralankylamaki

Baltic Choral Classics & Scandinavian A Cappella Highlights Key Ensemblen Kiinan-kiertueen läksiäiskonsertin ohjelmisto koostuu kuoron kantaohjelmistossa olevista skandinaavisista ja baltialaisista a cappella -klassikoista. • keyensemble.fi

KUVA: EEVA HIETALA

25.–26.5. klo 11–17 Kuralan Kylämäki

Key Ensemble

Iloisen viihteen ystävien kannattaa suunnata kesällä teatteriin! Ohjelmistossa on kepeään kesätunnelmaan istuvia musiikki- ja huumoripitoisia esityksiä, joista voi poistua hymyssä suin. Emma Teatterissa naurattaa #aitoturkulaine kesäkomedia Heideken. Miten käy, kun aidon turkulaisuuden häviämisestä huolestuneet valtaavat Heidekenin ja vaativat synnytysten palauttamista legendaariseen sairaalarakennukseen? Naurettavastihan siinä käy. Humoristisen hämmentäviä hetkiä koetaan myös Samppalinnan Kesäteatterin Perjantai on Pahin -musikaalissa. Siinä äiti ja tytär elävät päivän

toistensa elämää, ihan sananmukaisesti. Hulvaton musikaali perustuu Disneyn menestyselokuvaan Freaky Friday. Kun ilmassa leijuu suvitaikaa ja koivut tuoksuvat, on idyllinen hetki astella alttarille. Linnateatterilta on saapunut kutsu Akselin ja Elinan hääfarssiin Ruissalon tapahtumatelakalle. Näytelmissä on usein onnellinen loppu, tässä farssissa ainakin onnellinen alku. Vartiovuorella yleisön tempaa mukaansa koko perheen musiikkipitoinen seikkailu Robin Hood. Vartiovuori muuntuu Sherwoodin metsäksi vauhdikkaassa esityksessä, joka ottaa kaiken irti näyttämöstä ja sitä ympäröivästä luonnosta.

• Heideken #aitoturkulaine kesäkomedia 29.5.–17.8. • emmateatteri.fi • Perjantai on Pahin – Freaky Friday 13.6.–16.8. • samppalinnanteatteri.fi • Akselin ja Elinan Hääfarssi 13.6.–16.8. • linnateatteri.fi

KUVA: TMK

• Robin Hood 15.6.–16.8. • turunkesateatteri.fi Sherwoodin kova kolmikko Turkka Mastomäki, Eetu Känkänen, Anna Böhm.

25.–26.5. Kärsämäen nurmikenttä

Volkswagen Nappulat Nurmella

Kulttuurikortilla* liput Robin Hoodin kesäkuun näytöksiin 22 €/lippu, max. 6 lippua/etu (norm. 25/27 €). Etu on voimassa toukokuun loppuun.

Kabaree Kookos burleskiklubi - Le Sacre Du Printemps • tehdasteatteri.fi

*Kulttuurikortti on maksuton etukortti kulttuurin ystäville. Kulttuurikortti-ominaisuuden saat liitettyä kirjastokorttiisi kaikissa Vaski-kirjastoissa. • turku.fi/kulttuurikortti

KUVA: JERE SATAMO

25.5. klo 20 TEHDAS Teatteri

KUVA: TIINAMOI PHOTOGRAPHY

• nappulatnurmella.com

25


Turku goes 1812 -virtuaalikierrokset kanssa historiallisesta kaupunkiympäristöstä. Kierroksille on mahdollista osallistua kesä-, heinä- ja elokuussa. Varaa paikkasi ja osta lippu. • turku.fi/turunlinna

Iso-Kohmon emännän askareet Talon emännän askareita päivittäin sekä eri teemoin keskiviikkoisin klo 12–16. Katso teemat • turku.fi/kuralankylamaki

5.6. klo 12–18

Seikkailupuiston kesäkauden avajaiset Seikkailupuiston kesätoimintapisteet avautuvat ja alueella avajaisohjelmaa. • Liikennekaupunki 5.6.–4.8. klo 10.15–18 (poikkeukset: 5.6. klo 12–18, 20.6. klo 10.15–15, suljettu 21.–23.6.) • Pomppulinna ja Pikku-Paavon liikuntavälinelainaus 5.6.–4.8. klo 10.15–17 (poikkeukset: 5.6. klo 12–17, 20.6. klo 10–15, suljettu 8.–9.6. ja 21.–23.6.) • Tarinamuskari 6.6.–2.8. ke, to ja pe klo 10.30 (ei 20.–23.6.) • Satuseikkailu 6.6.–2.8. ke, to ja pe klo 12 (ei 20.–23.6.) • Kokemuskeskus ma–pe 10.–19.6. ja ke–su 24.6.–4.8. klo 11–17 • Kesäateljee ke–su 6.–19.6. ja ma–pe 24.6.–1.8. sekä 4.8. klo 11–17 (ei 8.–9.6.) • turku.fi/seikkailupuisto

KUVA: VILLE SOLKINEN

KUVA: REETTA NYKÄNEN

Elämyksellinen vr-kierros kuljettaa kävijän vuoden 1812 Turkuun Vanhan Suurtorin maisemiin. Virtuaalimaailmassa pääsee osaksi menneen ajan kuhinaa, liikkumaan ja keskustelemaan yhdessä muiden kävijöiden

KUVA: TMK / JOONAS MÄKIVIRTA

kesäkuu

5.6.–28.8. Kuralan Kylämäki

AQ 61 vuotta!

Pippingin perhe

3.–7.6. Vauvaviikko–Babyveckan Vauvojen ja taaperoiden kulttuuriviikko tarjoaa perheen pienimmille monenlaisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä pääkirjastossa sekä muissa taidelaitoksissa. Ikäsuositus 0–3-vuotiaat. Vauvaviikon tapahtumiin on vapaa pääsy! Järj. Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala.

Blind Gut Company: Kuin kala puussa

Bebisarnas och småttingarnas egen kulturvecka bjuder på många fantasikittlande kultur- och konstupplevelser. Babyveckan arrangeras på huvudbiblioteket och några andra ställen i centrum. Målgruppen är 0–3-åringar. Alla Babyveckans evenemang är avgiftsfria! Arrangör är Åbo stads fritidssektor.

Maksuton nykysirkusesitys koko perheelle Seikkailupuiston piha-alueella. • turku.fi/seikkailupuisto

Tapahtuma on kaksikielinen. Evenemanget är tvåspråkigt. 6.–8.6. Useita tapahtumapaikkoja

Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidefestivaali Eri taiteenaloja yhdistävä tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden kokea taidetta yllättävissä paikoissa ja tilanteissa. • olohuone.org 7.–9.6. Kupittaan kentät

1.6. klo 19 TEHDAS Teatteri

TPK Soccer Cup 2019

Aikarajoitteista teatteria - 24

• turunpallokerho.fi

• tehdasteatteri.fi 7.6. klo 11–15 Seikkailupuisto

3.6.–1.9. pääkirjasto, Stoori

Nuorten kesälukukampanja

26

KUVA: TIIA SUORSA

KUVA: TIITU TAKALO

Ilmainen sisäänpääsy museoon. • turku.fi/apteekkimuseo

6.6. klo 11 ja 15 Seikkailupuiston teatteri

KUVA: TUOMAS VUORINEN

1.6. klo 10–18 Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Lasten oma kirpputori Perjantaisin 2.8. asti (ei 21.6.). Myyntipaikat ulkona puistoalueella. Säävaraus!


13.6. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Ihmesirkus Taideakatemian kanssa yhteistyössä toteutettu koko perheen sirkusesitys. Muut esitykset 26. ja 29.6. • turku.fi/seikkailupuisto 13.6. Kupittaanpuisto

RunFest

KUVA: TMK / JOONAS MÄKIVIRTA

Kuutamouinti 14.–15.6. Panimoravintola Koulu

Neitsytperunafestivaali Hyvää ruokaa ja ohjelmaa perunasta. • neitsytperunafestivaali.fi 14.–16.6. Vanha Suurtori

Kesärauha

8.6. klo 10–18 Luostarinmäen käsityöläismuseo

10.6. Paavo Nurmen stadion

Lasten Luostarinmäki

• paavonurmigames.fi

Urbaanin vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Turun keskustassa. • kesarauha.fi

11.6. Paavo Nurmen stadion

15.6. Aurajoki

8.–9.6. Seikkailupuisto

Seikkisrock Lasten ikioma musafestari. • seikkisrock.com

• paavonurmigames.fi 11.6. klo 13 pääkirjasto, Saaga

Dekkariviikko: Salapoliisikurssi lapsille 11.6. klo 17 pääkirjasto

• paavonurmigames.fi

Dekkariviikko: Kirjailijavieraana dekkarikirjailija Tapani Bagge

10.6.–26.8. klo 17–18.15 Kirjastopiha

12.6. klo 13–17 Seikkailupuisto

8.–9.6. Paavo Nurmen stadion

Paavon sporttipäivä lapsille

Yhteislaulut pääkirjaston sisäpihalla!

Kivakesä-keskiviikko: starttitapahtuma

Kesämaanantaiden yhteislaulua vetävät joka kerta eri esiintyjät. • turku.fi/kirjasto

12.6. klo 17 pääkirjasto

• turku.fi/seikkailupuisto 16.6. Harjattulan kartano

Concours d’Elegance

• uintiklubiturku.fi

Paavo Nurmi Games

Tietopaketteja, työnäytöksiä, luentoja, tuote-esittelyä, materiaalimyyntiä. • turku.fi/kasityolaismuseo

Mimi ja Kuku: Rantaleijona

14.6. klo 21–24 Samppalinnan maauimala

Lapset pääsevät opettelemaan kädentaitoja yhdessä käsityöläisten kanssa. Mysteeri ratkottavana -lastenopastukset klo 11 ja 13 sekä kätköratasuunnistusta. • turku.fi/kasityolaismuseo

Perinnerakentamisen parissa

15.6. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

• runfest.fi/turku

Paavo Nurmi Junior Games

15.–16.6. klo 10–18 Luostarinmäen käsityöläismuseo

Urheilu- ja klassikkoautotapahtuma. • concours.fi 19.6. klo 11–15 Seikkailupuisto

Kesäkulkurit – tanssillisia kohtaamisia Kesäkulkureiden kiertue vierailee Seikkailupuistossa tarjoten työpajoja sekä esityksiä. • turku.fi/seikkailupuisto 19.6. klo 13–16 Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Kivakesä-keskiviikko

Aurajoen Wauhtiajot 15.–16.6. Turun lentoasema

Turku Airshow 2019 Suomen päälentonäytös ja Ilmailuliiton 100-vuotisjuhlanäytös • airshowturku.fi

Tule tutustumaan museoon Gustav-kyyhkyn opaslehtisen avulla, osallistu viuhkakouluun ja tee pillereitä entisajan malliin. Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi museoon. • turku.fi/apteekkimuseo 19.6. Kupittaan urheiluhalli

International Yoga Day

Onneli ja Anneli, eiköhän kutsuta kesällä kaikki lapset tänne maatilalle!

• turku.fi/seikkailupuisto

Dekkariviikko: Kesälukemisen vinkkejä jakaa Juha Soininen

Vieraile Onnelin ja Annelin maailmassa Talvella ensi-iltaan tulleen Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvan tunnelmiin voi tänä kesänä uppoutua Kuralan Kylämäessä ja Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Keksijä Vekotiitus Vappusen maatila ja muut kuvauspaikat sekä roolihahmojen ajatukset avautuvat VR-lasien ja AR-sovelluksen hahmojen kautta Kuralan Kylämäessä. Tarjolla on myös työpajoja, opastettuja kierroksia ja alkuperäistä rekvisiittaa, kuten pukukokonaisuuksia ja Vekotiituksen vekottimia. Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa voi tutustua tuulimyllyyn, jossa Onneli ja Anneli asuivat Vekotii-

tuksen luona vieraillessaan. Ihastuttava kuvauspaikka sijaitsee lummelampien keskellä, ja myös siellä on mahdollisuus osallistua opastetuille kierroksille. Uusinta Onneli ja Anneli -elokuvaa kuvattiin Turun seudulla viime kesänä 25 kuvauspäivänä. Kuralan ja Ruissalon lisäksi kuvauksia tehtiin myös Paimiossa ja Mynämäellä. Opastukset Kuralan Kylämäessä 3.6.–30.7. tiistaisin klo 13. Kesto n. 1,5 h. Ikäsuositus 7–12 v. Hinta 15 €/hlö. • Katso lisätiedot: turku.fi/kuralankylamaki Ryhmäopastukset p. 02 262 0420 tai kylamaki@turku.fi

27


KUVA: JESSI LINDGREN

20.6. klo 11–15 Seikkailupuisto

Juhannusjuhla • turku.fi/seikkailupuisto Seikkailupuiston perinteisessä juhannusjuhlassa koristellaan juhannussalko. 24.–30.6. klo 10–18 Luostarinmäen käsityöläismuseo

Uuden muotoilun yhdistys esittäytyy museoverstaissa • turku.fi/kasityolaismuseo 27.6. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Aura Company: Taikahattu Uusi nykysirkusesitys koko perheelle. Toinen esitys 30.6. • turku.fi/seikkailupuisto

27.–30.6. Vanha Suurtori

Keskiaikaiset markkinat Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma. • keskiaikaisetmarkkinat.fi 27.–30.6. Kupittaan, Vasaramäen, Poropuiston, Parkin, Impivaaran ja Urheilupuiston kentät

Aura Cup

Vanhan Suurtorin alue tarjoaa tapahtumille upeat puitteet Vanhan Suurtorin ja Tuomiokirkon alueesta on kehkeytymässä vilkkaan tapahtumatarjonnan myötä oikea eurooppalainen olohuone. Kaupunki on jo pitkään panostanut alueen elävöittämiseen ja viimeistään nyt työ alkaa tuottaa tulosta. Alkuvuodesta avautunut Turun Taidehalli tuo ympäristöön vahvan kivijalan, jota kesän tapahtumat tukevat. Uusi korkeatasoinen musiikkifestivaali Kesärauha tuo Porthanin puistoon kuumimmat vaihtoehto- ja indiemusiikin nimet. DBTL tarjoilee uudella komealla tapahtumapaikallaan suomirockin kärkeä ja pääesiintyjänä itse Bonnie Tylerin. Perinteiset Keskiaikaiset markkinat vievät kävijät tällä kertaa matkalle vuoteen 1400. Luvassa on jälleen markkinatunnelmaa ja keskiaikaista menoa autenttisessa ympäristössä. Kansainväliset suurmarkkinat houkuttelevat puolestaan herkuillaan kuukautta myöhemmin.

Vegånia-vegaaniruokafestivaalin pääosassa on maukas ruoka, joka on kestävästi tuotettua. Samaan aikaan voi tutustua lähialueiden pienpanimojen tuotteisiin Ølfestin merkeissä ja heittäytyä musiikkitapahtuma VØLUMEn vietäväksi. Pienpanimot ovat esillä myös elokuun lopulla järjestettävässä Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa. • Turun Taidehalli, avoinna ke–su klo 12–18 • Suvivirsikirkko 30.5. klo 12–13, Turun tuomiokirkkotori • Kesärauha 14.–15.6. • Keskiaikaiset markkinat 27.–30.6. • Kansainväliset suurmarkkinat 18.–21.7. • DBTL 25.–27.7. • Vegånia, Ølfest ja VØLUME kasvisruoka-, pienpanimo- ja musiikkifestivaali 2.–3.8. • Suuret Oluet – Pienet Panimot Turku 22.–24.8.

Keskiaikaiset markkinat vievät aikamatkalle iloiseen, valoisaan ja jännittävään keskiaikaan!

• auracup.com 29.6. klo 10–18 Luostarinmäen käsityöläismuseo

Myytit murtuvat -teemaopastuksia aikuisille ja Pikkuritarikierroksia lapsille.

KUVA: SAMI MAANPÄÄ

Karkkipäivä Luostarinmäellä Makeismyyntiä, kahvia ja leivonnaisia. Opastukset entisajan herkuista klo 11 ja 13. • turku.fi/kasityolaismuseo 29.6. klo 10–17 Turun linna

Keskiaikapäivä Teemaopastuksia ja työpajatoimintaa lapsille ja aikuisille. • turku.fi/turunlinna

Ruissalon telakalla tapahtuu Historiaa huokuva Ruissalon telakkaalue on noussut pienessä ajassa suosituksi tapahtumapaikaksi, joka tarjoaa palveluita niin maalta kuin mereltä saapuville. Kesäkausi nostaa tapahtumatarjontaa entisestään! Lisäksi satamasta löytyy klassikkoveneitä ja

nähtävillä on myös historiallinen museolaiva Sigyn, jonka kunnostustyötä pääsee seuraaman paikan päällä. Alueelle pääsee Turun keskustasta helposti bussilla, polkupyörällä, omalla autolla tai vesibussilla.

Esimerkkejä tapahtumista:

KUVA: SEILO RISTIMÄKI

KUVA: JANNE RIIKONEN

• Linnateatteri: Akselin ja Elinan hääfarssi 13.6.–16.8. • Airisto Classic Regatta 18.–20.7. • Veneet esillä 23.–25.8. • Turun musiikkijuhlat: Felix Zenger, • SHIFT 29.–30.8. André Wickström, Tommy Lindgren 13.8. • Food & Art 5.–8.9.

28


heinäkuu

11.7. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Eira, Coco ja riskitön rantaloma Koko perheen tanssisatu omalaatuisten ystävysten etelänlomasta. Muut esitykset 17.–27.7. • turku.fi/seikkailupuisto

25.–27.7. Tuomiokirkontori ja Brahenpuisto

DBTL • dbtl.fi 25.–27.7. Forum Marinumin piha-alue

Turku Food & Wine • turkufoodandwinefestival.com

12.7. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Siina ja Taikaradioorkesteri

26.7. klo 21–24 Samppalinnan maauimala

Laulubussi starttaa kutsuen koko perheen mukaan vauhdikkaaseen konserttiin. • turku.fi/seikkailupuisto

• uintiklubiturku.fi

Kuutamouinti 26.–27.7. klo 11–20 Forum Marinumin laiturialue

Aurajoen Höyrytreffit KUVA: ANDY PILKE

Suomen merialueen vaikuttavimmat höyryalukset kokoontuvat Turkuun. Tarjolla kadonneiden aikojen tunnelmaa ja koko perheen oheisohjelmaa! • forum-marinum.fi 27.7. Uittamon paviljonki

ILMIÖ 6.7. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Sotka ja Aava

Ihmesirkus

Tarinankerrontaa, nukketeatteria ja musiikkia yhdistelevä teatteriesitys tytön ja linnun ystävyydestä. Muut esitykset 5.–25.7. • turku.fi/seikkailupuisto

Taideakatemian kanssa yhteistyössä toteutettu koko perheen sanaton sirkusesitys. Muut esitykset 19. ja 28.7. • turku.fi/seikkailupuisto

4.7. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Aura Company: Taikahattu Uusi nykysirkusesitys koko perheelle. Muut esitykset 13. ja 21.7. • turku.fi/seikkailupuisto 5.7. klo 11–15 Seikkailupuisto

KUVA: ALINA MACDONALD

3.7. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Lasten oma kirpputori

Vaihtoehtomusiikin ja -taiteen festivaali • ilmio.fi 26.–28.7. Kupittaan kentät

XXXIV Ystävyyskaupunkiturnaus 2019 • fct.sportti.info 31.7. klo 13–16 Luostarinmäen käsityöläismuseo

Kivakesä-keskiviikko Luostarinmäellä Oppipojat ja -tytöt käsityöläisten verstaissa. • turku.fi/kasityolaismuseo 31.7. klo 15 Seikkailupuiston teatteri

Perjantaisin 2.8. asti. Myyntipaikat ulkona puistoalueella. Säävaraus!

Mimi ja Kuku: Rantaleijona Mimin ja Kukun laululeikkiseikkailussa lähdetään hiekkarannalle. • turku.fi/seikkailupuisto

5.7. alkaen Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Teatteri Janon koko perheen näytelmä Qwenselin vaunuvajassa • turku.fi/apteekkimuseo 5.–7.7. Ruissalon kansanpuisto

Ruisrock • ruisrock.fi

10.7. klo 12–17 pääkirjasto, Kirjastopiha

Suuri maalaustapahtuma

KUVA: HANNU WAHER

Kaikille avoin tilaisuus, jossa voi kokeilla akvarellimaalausta ohjaajien opastamana. Samalla juhlitaan Helene Schjerfbeckin syntymäpäivää.

11.–14.7. Turun linna 6.7. klo 12–16 pääkirjasto, Kirjastopiha

Go Runo Go! Runouden iltapäivässä lastenkirjailija Reetta Niemelä esittää lastenrunoja ja tarinoita kaikenikäisille. Äänessä myös mm. J.K.Ihalainen, Nihkee Akka, Rosanna Fellman, Susinukke Kosola ja Santtu Puukka. Open mic.

Turun linnan turnajaiset Rohan Tallien hurjissa turnajaiskisoissa taistellaan keskiaikaisissa lajeissa. Linnassa pääsee ritaritunnelmaan opastusten myötä ja testaamaan omia kädentaitoja. La 13.7. Lastenturnajaiset Linnanpuistossa. La 13.7. ja su 14.7. Pikkuritarikierroksia ja työpajatoimintaa. • turku.fi/turunlinna

29


elokuu

Näyttelyitä Biologinen museo

Urban Nature II Camera Obscura 2.7.–31.8. Hans G. Hästbackan neulanreikäkameralla otettuja valokuvia kaupunkiluonnosta.

15.8. pääkirjasto, Kirjastopiha

Lasten oma kirpputori

Taiteiden yö

Myyntipaikat ulkona puistoalueella. Säävaraus!

Esiintymässä mm. Blues Ones. Ohjelmaa myös lapsille.

4.8. klo 10–18 Seikkailupuisto

15.8. Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Kesäkauden päättäjäiset

Taiteiden yö

Kesäkauden päättäjäisiä vietetään piknik-hengessä. Kesätoimintapisteet ovat viimeistä päivää avoinna. • turku.fi/seikkailupuisto

Luento rokotevastaisuudesta 1800-luvulla. Teatteri Janon Hygge hetki -teatteriesitykset Vaunuvajassa klo 18 ja 20. • turku.fi/apteekkimuseo

9.–11.8. Paavo Nurmen stadion

Suomen aikuisurheiluliiton (SAUL) mestaruuskisat 2019

15.8. Åbo Svenska Teater

Konstens natt Öppna repetitioner av Kalevala kl. 19 och 20.15. Kalevalan avoimet harjoitukset klo 19 ja 20.15. • abosvenskateater.fi

• vsvu.fi/sm-kisat-2019 10.–11.8. Varvintori ja ympäristö

Challenge Turku wearetriathlon

Turun linna

Muutama sananen naisista Näyttely kertoo Turussa vaikuttaneiden porvarisnaisten ja Turun linnassa asuneen kreivitär Kristina Katarina Stenbockin kautta naisten elämästä 1600-luvun Turussa. Wäinö Aaltosen museo

HC Berg 7.6.–22.9. Turun pääkirjasto

Out to Sea? -The Plastic Garbage Project 3.5.–2.6. (Plast i havet / Muovi meressä)

Jos lehmät puhuisivat -valokuvanäyttely 4.–30.6. Alvar Aalto -näyttely 2.7.–1.9. Turun taidemuseo

Imogen Cunningham 7.6.–15.9. Amerikkalainen Imogen Cunningham kuuluu modernin valokuvataiteen johtaviin nimiin. Hän tuli tunnetuksi muotokuvistaan ja tarkkarajaisista, pelkistetyistä kasvi- ja alastontutkielmistaan.

• challengeturku.com/fi

KUVA: KARI VAINIO

Studiossa Jenni Yppärilä 7.6.–15.9. Pimiö: Anssi Kasitonni 7.6.–15.9.

10.8. klo 13–15

Turun Seudun Kuvataidekoulun KONSTan 1-vuotissynttärit • konstakuvataidekoulu.fi

KUVA: LINA LOHILUOTO

• turuntaidemuseo.fi

16.–17.8. Urheilupuisto

Turun Tuomiopäivä/Crossfit • turuntuomiopaiva.com

15.–18.8. Luostarinmäen käsityöläismuseo

17.8. Keskusta ja Ruissalo

Käsityötaidon päivät

Paavo Nurmi Marathon

Kultaisen Omenan Killan mestarit ja kisällit työskentelemässä museoverstaissa. • turku.fi/kasityolaismuseo

18.8. Turun yliopisto Educarium

• paavonurmimarathon.fi

Turku Touring pyöräily

KUVA: TMK / JOONAS MÄKIVIRTA

• turunurheiluliitto.fi/pyoraily

Galleria Joella • 15.5.–2.6. Ville Räty, kuratoinut Veikko Halmetoja • 5.–16.6. Icelandic Printmakers • 19.6.–7.7. Turun Taidegraafikot ry • 10.–28.7. Sirpa Häkli • 31.7.–18.8. Laura Pohjonen • 21.–8.9. Arja Maarit Puhakka

Keinu kanssani sulosävelien aalloilla!

• turun-taidegraafikot.fi Forum Marinum

Suomen Joutsen • 24.5.–25.8. Sinitakkien säveliä - Laivaston soittokunta 100 vuotta Kruununmakasiini

Lasten merimuseo Tyrskynmyrskyn! • forum-marinum.fi Turun Taidehalli • 24.5.–16.6. Iso galleria: Aleksi Matikainen / Maalauksia, Pieni galleria: Tinja Ruusuvuori & Emilia Rüf / Logbook, Aulagalleria: Elis Hannikainen / Who Feels Supported Here • 20.6.–28.7. Iso galleria: Joonas Ahlava / Growing Garden, Pieni galleria: Sanni Saarinen / Juuret. Valokuvakeskus Perin Camera Obscura -kesäohjelma tiistaisin jakson ajan. • 2.–25.8. Iso galleria: Vilma Pimenoff / Kuvia naisista, Pieni galleria: Kaisu Koski / Simuloitu potilas • 15.8. Taiteiden yö: videotaiteen screening klo 18–00 • turuntaidehalli.fi

19.–24.8. Useita tapahtumapaikkoja

22.8.–1.9. Useita tapahtumapaikkoja

Turku Pride • turkupride.fi

Alvar Aalto -viikko

21.–25.8. Manilla

Arkkitehtuurin, muotoilun ja asumisen tapahtumaviikko. • alvaraalto.fi

TAFF - Turku animated film festival Kansainvälinen animaatioelokuvafestivaali. • taff.fi

30

Imogen Cunningham: Phoenix Recumbent, 1968.

KUVA: IMOGEN CUNNINGHAM TRUST

2.8. klo 11–15 Seikkailupuisto


Opastukset

Työpajoja ja kursseja

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Biologinen museo

• Opastukset suomeksi 2.6.–31.8. ma–su klo 14, ruotsiksi 6.6.–31.8. to–la klo 12 ja englanniksi 6.6.–31.8. to–la klo 15.

• Hyönteishotellityöpaja 12.6. klo 10–15. Tee hyönteisille turvallinen ja kotoisa hotelli, autat samalla pölyttäjiä löytämään kodin. Työpajamaksu 8 € / hyönteishotelli (sis. materiaalit). • Perhosbaarityöpaja 31.7. klo 10–15. Houkuttele pihalle tai mökille janoisia perhosia. Tule rakentamaan perhosille ikioma baari! Työpajamaksu 8 € / perhosbaari (sis. materiaalit).

Luostarinmäen käsityöläismuseo • Opastukset 10.6.–1.9. suomeksi klo 10.30 ja 14.30, ruotsiksi sunnuntaisin klo 13 ja englanniksi päivittäin klo 11.45 ja 15.45.

Turun linna

• Opastukset HC Bergin näyttelyyn 9.6.–22.9. sunnuntaisin klo 14.

Turun musiikkijuhlat tuo klassisen musiikin huippunimet Turkuun 8.–22.8. Amerikkalainen huippubaritoni Thomas Hampson avaa Turun musiikkijuhlien juhlavuoden yhdessä Dorothea Röschmannin, Klaus Mäkelän ja TFO:n kanssa. Mäkelän sellonsoittoa kuullaan Konserttitalossa turkulaisyleisön rakastaman Julian Rachlinin kanssa. Kaupunginteatterin Hamletista tuttu Jussi Nikkilä lukee musiikin ohella Shakespearen tekstejä. Erik XIV:n kotona Turun linnassa kuullaan musiikkikirjallisuuden hulluimpia teoksia. Claes Andersson esiintyy jazzkonserteissa Julia Korkmanin, Teemu Mattssonin ja Robi de Godzinskyn kanssa. Felix Zenger kuuluu maailman seuratuimpiin beatboxaajiin: hänen suosituimmalla YouTube-videollaan on yli 39 miljoonaa katselukertaa. Ruissalon Telakalla hän esiintyy

André Wickströmin ja Tommy Lindgrenin kanssa. Joukko nuoria taiteilijoita esittää WAM:ssa Enescun okteton, joka on yksi vaikeimmista kamarimusiikkiteoksista kautta aikain. Betel-kirkossa esiintyy kilpailuvoittajien trio Tami Pohjola, Senja Rummukainen ja Johannes Piirto. Euroopan parhaisiin barokkiyhtyeisiin kuuluva Concerto Köln ja palkittu saksalaisbaritoni Benjamin Appl tulkitsevat Bachia. Maailman arvostetuimmat konserttisalit täyttänyt ranskalais-georgialainen pianisti Khatia Buniatishvili resitoi Sigynsalilla. Amerikkalaistenori Michael Fabiano jatkaa kansainvälisten huippulaulajien sarjaa. Juhla huipentuu Mariinski-orkesterin ja Valeri Gergijevin vierailuun. • Koko ohjelma: tmj.fi/ohjelma.

KUVA: GAVIN EVANS

TEKSTI: MAISA JOHANSSON

KUVA: TMK

• Taidepajojen kesä: Präkäämö tiistaisin 4.–18.6. klo 11–16 Nuorille 10–18-vuotiaille suunnattu avoin taidepaja. Teemoina ommellut donitsit ja pussukat, kesäkorut ja batiikkivärjäys. • Avoin kankaanpaino ja värjäys keskiviikkoisin ja torstaisin 5.–19.6. klo 14–19 Päästä omat ideasi valloilleen, tee uutta tai tuunaa vanhaa. Ohjaaja auttaa alkuun. Kaikenikäisille, alle 13-vuotiaat aikuisen seurassa. • Avoin keramiikka keskiviikkoisin ja torstaisin 5.–19.6. klo 14–19 Suosituissa keramiikkapajoissa molempina päivinä kaikenikäiset ovat tervetulleita (alle 13-vuotiaat aikuisen seurassa). Kesällä tehdyt savityöt lasitetaan syksyllä. • turku.fi/vimma

KUVA: MIKKO BARCK

Wäinö Aaltosen museo

Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma

KUVA: HANNELE SIVONEN

• 1.–2.6. Pikkuritarikierros klo 13, Keskiaikakierrokset klo 11.50, 14.50 ja 15.50 • 3.–9.6. Pikkuritarikierrokset suomeksi klo 10.30, 12, 14 ja 16, ruotsiksi klo 13.30 Keskiaikakierrokset suomeksi 10.20, 11.50, 13.50 ja 15.50, ruotsiksi klo 11.30 ja 15.30, englanniksi klo 12.10 ja 16.10 • 10.6.–4.8. Pikkuritarikierrokset suomeksi klo 10.30, 12, 13, 14, 15 ja 16 ja ruotsiksi klo 13.30, Keskiaikakierrokset suomeksi klo 10.20, 11.50, 12.50, 13.50, 14.50, 15.50 ja 16.45, ruotsiksi klo 11.30 ja 15.30, englanniksi klo 11.10, 12.10, 13.10, 14.10, 15.10, 16.10 • 5.–11.8. Pikkuritarikierrokset suomeksi klo 10.30, 12, 14 ja 16, ruotsiksi klo 13.30 Keskiaikakierrokset suomeksi 10.20, 11.50, 13.50 ja 15.50, ruotsiksi klo 11.30 ja 15.30, englanniksi klo 12.10 ja 16.10 • 12.–25.8. Pikkuritarikierros suomeksi klo 13, Keskiaikakierrokset suomeksi klo 11.50, 13.50 ja 15.50, englanniksi klo 11.10, 12.10, 14.10, 16.10

KONSTa Turun Seudun Kuvataidekoulu • Hei piirrä ja maalaa! 3.–7.6. klo 10–12 Maalataan eläimiä, ihmisiä, luontoa sekä sääilmiöitä. 7–10-vuotiaille. • Kädet saveen 3.–6.6. sekä 17.6. klo 12.30–14.30 Tehdään monipuolisesti erilaisia savitöitä. 8–12-vuotiaille. • Tee taiteilijakirja 3.–7.6. klo 15–17.15 Kurssilla tehdään vanhasta kirjasta oma uniikki teos. Yli 13-vuotiaille. • Värin ilo 10.–14.6. klo 10–12.15 Mielikuvitusta, leikkiä ja luovuutta. 6–10-vuotiaille. • Tuunaten taidetta – readymade-taidekurssi 10.–14.6. klo 13–15.15 Ekologinen taidekurssi yli 12-vuotiaille. Syyskausi alkaa 19.8. Ryhmiä kaikenikäisille! • konstakuvataidekoulu.fi

Manillan Kuvataidekeskus • Taideleirit lapsille ja nuorille 3.–7.6., 10.–14.6., 17.–20.6. sekä 5.–9.8. • Kuvataiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille 19.8. alkaen. • kuvataidekeskus.fi

31


Ukkopekalla Naantaliin ja Fölillä Turkuun!

Julkinen tiedote

Fölin mobiilisovelluksessa on myynnissä edullisia Fölin ja Höyrylaiva s/s Ukkopekan yhteislippuja. Lataa Pay iQ:n Föli-sovellus ja lähde kesäretkelle Naantaliin! Lisätietoa: • foli.fi/ukkopekka

HC Berg WAMissa 7.6.–22.9. Hans-Christian Bergin teoksissa koristeellisuus yhdistyy universaaleihin muotoihin ja selkeään värikieleen. Teosten luomat optiset illuusiot leikittelevät aistihavainnon rajallisuudella ja haastavat perinteiset katsomisen tavat. • wam.fi

HC BERG, COLOR SPACE – TURQUOISE MEDIUM / ORANGE EXPLODING CENTER, 2015.

Tervetuloa viihtymään!

Seikkis on perheen kesäkeidas Liikennekaupungissa pienet lomanviettäjät saavat huristella polkuautoilla ja askarrella taidepajoissa vaihtuvien teemojen mukaan. Teatterissa koko perhe voi lumoutua sirkuksesta tai jammailla konserteissa.

Seikkailupuiston kesän avajaisia vietetään 5.6. ja kausi jatkuu aina 4.8. saakka. • turku.fi/seikkailupuisto

Teksti Miska Kaukonen & Satu Rasila, ohjaus Pentti Kotkaniemi Näyttämöllä Teemu Aromaa, Iikka Forss, Suomen vanhin kaupunkifesHilma Kotkaniemi ja Tom Petäjä

tivaali kutsuu juhlimaan! Naantalin Emma Teatterissa nähdään kesällä komedia, • dbtl.fi

joka sukeltaa suoraan turkulaisuuden ytimeen! Ensi-ilta 29.5. • emmateatteri.fi

Turun Taiteiden yö 15.8. Perinteistä Turun Taiteiden yötä vietetään tänä vuonna jo 30. kertaa! • Ohjelmaan voi tutustua osoitteessa: turuntaiteidenyo.com

Profile for Turun kaupunki – Åbo stad

Turkuposti 2/2019  

Lehti kaikille turkulaisille - En tidning för alla åbobor

Turkuposti 2/2019  

Lehti kaikille turkulaisille - En tidning för alla åbobor