1 minute read

Hansakortteli täyttyy laulusta, tanssista ja naurusta

TAPAHTUMAT päri vuoden. Lisäksi ensi vuoden Rantarallin valmistelu on jo käynnissä. Se ajoittuu poikkeuksellisesti jo kesäkuulle, Irma Sirén kertoo.

– Erityisen kiinnostavan Rantarallista tekee se, että se on ainut ralli Turun seudulla ja LounaisSuomessa tänä vuonna, huomauttaa Timo Heino. Tämänvuotisen Rantarallin rallipakettien myynti alkaa keskiviikkona 13. syyskuuta Nesteen liikenneasemilla Liedossa, Naantalissa, Raisiossa, Taivassalossa ja Uudessakaupungissa sekä Jussin Grillillä Mynämäessä, Lemunportilla ja Shell Laitilassa.

Advertisement

Autokuntien ilmoittautuminen Rantaralliin on auki 5. syyskuuta asti. Valtakunnallisen F-Cup rallisarjan kausi jatkuu Rantarallin jälkeen vielä Orimattila Ralliin 7. lokakuuta.

Katariina Mäkinen-Önsoy

Amerikkalainen koko perheen muusikko Brady Rymer vierailee Suomessa jo toista kertaa.

Ilmaiskonsertti järjestetään Turun Hansakorttelissa osana Taiteiden yön ohjelmistoa 17. elokuuta kello 17. Konserttivierailu on osa Rymerin kahden viikon pituista Suomen kiertuetta. Hän keikkailee harvoin Amerikan ulkopuolella, mutta vierailee Suomessa nyt jo toistamiseen, esiintyen ympäri maata sekä kouluissa että kaikille avoimissa yleisökonserteissa. Kauppakeskus Hansan konserttiin on vapaa pääsy, ja sen tarjoaa Turun Suomi-Amerikka yhdistys. Yhdessä bändinsä The Little Band That Could kanssa he ovat saaneet mm. 3 Grammy-ehdokkuutta "Paras lastenmusiikkialbumi" -kategoriassa, ja ovat tähän mennessä julkaisseet yhteensä 12 albumia täynnä kaiken ikäisiä puhuttelevaa elämäniloista rock'n rollia.

Turun Seutusanomat

POLVENNIVELRIKKO?PLANTAARIFASKIITTI?

Haluatkokävelläilmankipua?

Sveitsiläistenkybunkenkien ainutlaatuisen, patentoidunpohjaratkaisun avullasaadaan aikaiseksi jalanluonnollinenliikerata ja vaimennetaanjalkapohjaankohdistuva paineisku.

Saattakaisinkivuttomankävelynilonjakoko kehonhyvinvoiniparanee.

Tulekokeilemaan

Medishopmyymäläänja koeainutlaatuinen walk-on-air kuvankybun BaumaSand295€ pitääkehon ryhdikkäänä vahvistaajalkoja jasyviä lihaksia hellä nivelille auttaaplantaarifaskiittiin eienääväsyneitä raskaita jalkoja

Vuosikymmentenseisomatyöjättijälkeensäjalkakivut Luekuinkakybun-kengilläRaijavoijälleennauttia kävelylenkeistäilmankipuja kehittää tasapainoa

RaijaHeinikoskityöskenteli 40vuottakeittäjänä,jatyövuodetsisälsivät lukemattomanmääränseisottujatyötuntejajakäveltyjäkilometrejä. ”Jalatolivatkovilla.Lopultajaloissajapolvissaalkoiollajoniinpaljonkipua,ettei tehnytenäämielilenkkeilläkään”,Heinikoskikuvailee. Liikkumisenilokuitenkinpalautui, kuntuttavasuosittelihänellekybunkenkiä.Sittemminpaluutaentisiin jalkineisiineioleollut.

Kivutkaikkosivatjaliikkumisen riemupalasi. ”Kipuaeioleenääpolvissatai muuallakaan,janytsaatantaas käydäkahdestipäivässäneljän viidenkilometrinkävelylenkeillä. Kovimpienkipujenaikaanmoinenei käynytedesajatuksissa”,Heinikoski luonnehtiitapahtunuttamuutosta.

Kybun-kenkiäonlukuisia mallejanaisillejamiehille. Luelisäämedishop.fisivuilta

KÄVELEKIPUPOIS

Kauppakeskus Länsi 1 ( ent. Kodin 1)

Viilarinkatu 5 TURKU avoinna ma-ti 10-18 ke-pe 9-17 puh 020 155 00 42 • www.medishop.i

n YHDISTYSTOIMINTA

Turun Seudun Omaishoitajat ry / Omaishoitokeskus (Vanha Hämeentie 105). Toimintamme on kaikille avointa ja tilaisuudet maksuttomia.

To 17.8. klo 13–14.30 Turun Karjalakuoro esiintyy. Lisäksi yhdistyksen Hengähdyksiä taiteen ja kulttuurin äärellä –hanke esittäytyy. Tervetuloa syyskauden avajaisiin.

Ke 23.8. klo 15–16.30 Digikahvila kaikille digilaitteita käyttäville. Digikahvilassa pääset kysymään digilaitteisiin liittyviä kysymyksiä ja saat opastusta ja neuvontaa niiden käyttöön. Ilmoittaudu p. 040 683 9595.

Ma 28.8. klo 13–14.30 Iltapäivätanssit: Marjo Tiainen laulaa kotimaista tanssimusiikkia.

Omaishoitokeskuksessa on tarjolla myös ohjausta ja neuvontaa sekä vertaistukiryhmiä omaishoitajille. Lisäksi järjestämme arkisin päivätoimintaa ikääntyneille.

Lisätietoja Omaishoitokeskuksesta p. 040 681 4965, www.omaishoitokeskus.fi.

Yhdistystoimintapalstalle avoimia ja maksuttomia tapahtumia

Turun Seutusanomien yhdistystoimintapalstalla yhdistykset voivat ilmoittaa avoimista ja maksuttomista tapahtumistaan. Yhdistystoiminta-ilmoitukset tulee lähettää osoitteeseen toimitus@turunseutusanomat. fi viimeistään lehden ilmestymistä edeltävän viikon keskiviikkona. Lehtiemme ilmestymiskalenterin voi tarkistaa osoitteesta www.turunseutusanomat.fi.

This article is from: