Tervetuloa!
Lounais-Suomen suurin talouden ja sijoittamisen tapahtuma Turun Talouspäivät kokosi vaikuttavan joukon talouselämän puhujia Turun kauppakorkeakoululle.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Emilia Kunnas nosti puheen vuorossaan erityisesti rohkeutta aloit taa oman talouden turvaaminen kan sankapitalismin keinoin. Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri jakoi vuorostaan tähän avuksi esimerkkinä Pörssisäätiön sijoitussuunnitelman, joka herätti keskustelua mm. sijoi tusten ajallisesta hajauttamisesta. Suomen Osakesäästäjien puheenjoh taja Karri Salmi korosti suomalaisten sijoittamiseen liittyvien asenteiden muutoksen tärkeyttä.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puhui talouden tämän hetken tilasta ja korosti erityisesti rakenteellisten uudistusten tarvetta. Inflaatiosta hän
totesi, että vastoin monia väitteitä meillä Suomessa on ihan oma inflaati omme, johon voimme vaikuttaa muun muassa omilla palkkaratkaisuillamme.
Pörssiyhtiöistä lavalla kuultiin Ori on Oyj:n Tuukka Hirvosta ja Valmet Oyj:n Tuuli Ojaa. Yleisöä kiinnostavia kysymyksiä olivat mm. Venäjän kau pan osuus ja Ukrainan sodan vaikutus tulevaisuudennäkymiin. Tuuli Oja vas taa Valmet Oyj:n olevan onnekas, sillä vain noin kaksi prosenttia viime vuo den liikevaihdosta tuli Venäjältä. Val met Oyj on tällä hetkellä poistumas sa Venäjältä ja toiminta on ajettu niin alas kuin se juridisesti on mahdollista.
Talouspäivien ohjelmaan kuului myös talouspoliittinen paneelikeskus telu, johon osallistuivat Ville Niinistö, Esko Kiviranta, Vilhelm Junnila, Ee va-Johanna Eloranta ja Ville Valkonen.
Tilaisuus seuraavaksi Turun kauppa korkeakoululla 15.–16.9.2023.
3. VSK SEURAAVA LEHTI ILMESTYY 19. lokakuuta 5.10.2022 www.turunseutu sanomat.fi TURUN SEUTU VASARAMÄKI SANOMAT KESKUSTA Kristiina Kukkohovi johtaa kolmen kaupungin yhteistä matkailuorganisaatiota. Turun Talouspäivät kokosi vaikuttavan joukon talouselämän asiantuntijoita NYT Pizzaa! - Jaa mist? No Denniksest tiätty... Linnankatu 17, 20100 Turku 02 4691911 www dennis fi SOUVENAID 9 € 50 € 2,25 €/plo, norm. 2,85 €/plo ww w.mart i n a p t eekki 4 plo 24 plo BETHOVER 12+ OOLIHAPPO Kupittaankatu 146 HINNAT VOIMASSA TOISTAISEKSI. 2,08 €/plo, norm. 2,85 €/plo MUISTIHÄIRIÖN JA MUISTILÄÄKITYKSEN TUEKSI Rätiälänkatu 24 NUTRIDRINK COMPACT PROTEIN 11€ 60€ 2,75 €/plo, norm. 3,73 €/plo 4 plo 2,50 €/plo, norm. 3,73 €/plo 24 plo 150 tabl 22€ TILAA NYT LÄMMITYSÖLJYÄ S-ETUKORTILLA SAAT 0,5 % ALENNUKSEN POLTTOÖLJYN LITRAHINNASTA JA VOIT MAKSAA 1-3 ERÄSSÄ! Lämmitysöljyn hintalaskuri ja tilaus 24/7 osoitteessa: toklammitysoljy.fi Tilaukset: toklammitysoljy.fi tai p. 010 764 5999 (Puhelut 0,085€/puh. + 0,1209€/min.) Tilaa lokakuussa ja voit voittaa hotelliyön Sokos Hotellissa! s. 6–7 Autoilu ja liikenne -teemassa aiheina polttoaineiden hintojen kehitys, kokoontu misajot ja Fölialueen laajenemissuunnitelmat. s. 10 Turun sarjakuvafestivaalit valtaavat Turun pääkirjaston. Kaarikatu 8, Piispanristi ark. 7–15 • Kauppakeskus Skanssi ark. 9–2 1 , la 10–19 su 11-1 9 • • Itäinen Pitkäkatu 41 ark. 7–17, la 9–1 5 Länsi Ykkönen ark. 8–16 la 10-16 • Yliopistonkatu 15 ark. 7.30–17 la 9-15 • Puutarhakatu 23 ark. 6.30–17, la 8–16 • Yli sadan vuod en k okemuksella k ä sin leivottuja herkku ja. Puutarha k a d u lla olemme o lleet vuodesta 1 9 1 8, mutta n y t löyd ät meidät muualtakin. Keskust an uudet myymälämme Y liopistonkatu 15 sekä V erkatehtaankat u 10 Herkullinen suklaamoussekakku lokakuun 24 €
s. 4–5
n PÄÄKIRJOITUS
Riittävätkö määräaikaiset sähkötuet?
Tulevan talven huimiin sähkölaskuihin on tulossa valtiolta apua. Budjettiriihessä luvattuihin tukiin on varattu 600 miljoonaa euroa ja niiden toivotaan helpottavan suurista sähkölaskuista kärsivien ko titalouksien tilannetta.
Mutta miten suuren avun valtiolta lopulta saa? Riittävätkö luvatut tuet, jos ensi talvella sähkölas kut moninkertaistuvat viime talvesta?
Katsotaanpa ensin, mitä valtiotaholta on lu vattu.
Tuethan ovat määräaikaisia, eli ne pätevät ai noastaan tammikuusta huhtikuuhun.
Sähkövähennystä – joka tulee käytännössä koti talousvähennyksenä – saa, jos sähkölasku on nel jän kuukauden ajalla yli 2.000 euroa. Yläraja on 6.000 euroa eli sen ylittävältä osalta vähennystä ei ole enää luvassa.
2.000 euroa ylittävältä osalta vähennystä on lu vattu 60 prosenttia.
Toinen tuki on Kelan maksama suora sähkötuki. Sen saamisen perusteena on kotitalouden tulota so, eli tuki on suunnattu pienituloisille.
Suorassa tuessa kuukauden sähkölaskun oma vastuu on 400 euroa, jonka ylittävästä osuudes ta tuke maksetaan 60 prosenttia. Toki tässäkin on yläraja, 1.500 euroa, eli sen ylittävältä osalta ei tu kea enää saa.
Kolmantena tukimuotona on sähkön arvonlisä veron laskeminen 24 prosentista kymmeneen pro senttiin.
Miten suuret vaikutukset näillä sitten lopulta on kotitalouksille?
Arvonlisäveron pudotus tarkoittaa 2.000 ki lowattitunnin sähkölaskussa noin 70 euroa, jos sähkön hinta on 30 senttiä/kilowattitunti. Arvon lisäveroprosentilla 24 sähkölasku olisi kyseisil lä luvuilla reilut 600 euroa, 10 prosentilla vajaat 540 euroa.
Vähennystä saisi silloin tehdä kuukausittain ai noastaan muutamasta kympistä, eli vähennyk sen merkitys olisi ainoastaan parikymppiä kuu kaudessa.
Sähkötuki antaa hieman enemmän. Tällä laskel malla, jos on oikeutettu tulotasonsa vuoksi suo raan tukeen, kuukaudessa voisi saada sähkötukea noin 80 euroa.
Eli summa summarum: noin 600:n euron suuruiseen kuu kauden sähkölaskuun tulee ”alennusta” pyöristettynä 100-150 euroa.
Tulossa on tiukan talouden talvi – vaikka sähkötuet hieman auttavatkin.
Marko Vuosjoki päätoimittaja
n MIELIPIDE Vanhemmuuden tukeminen aloitettava vahvemmin jo äitiysneuvolassa
Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on tasapainoinen tunneelämä, jotta jokainen yksilö tulisi toimeen niin it sensä kuin toisten ihmisten kanssa. Tunne-elämän perustan rakentuminen alkaa sikiöllä jo raskaus aikana. Siten onkin tärkeää, että äitiys- ja lasten neuvolassa tuetaan vanhemmuutta vielä nykyis tä vahvemmin.
Äitiyspakkaus sisältää tällä hetkellä paljon hyö dyllisiä perustarvikkeita lapselle. Mielestämme sinne voisi sisällyttää myös vanhemmuutta tuke vaa tietoa. Esimerkiksi tietoa siitä, miten vanhem mat voivat vahvistaa lämmintä ja myönteistä vuo rovaikutustaan lapsensa kanssa. Lisäksi olisi hyvä olla esimerkkejä konkreettisista keinoista lapsen tunne-elämän tukemiseksi, erilaisten tunteiden – myös niiden hankalien ja haastavien - kohtaa misesta sekä lapsen itsetunnon vahvistamisesta.
Lapsiperheen arkea kuormittavat usein monet asiat. Esimerkiksi joissakin perheissä kipuillaan lapsen haastavan käytöksen kanssa. Nykyisin jo ennen kouluikää voidaan tunnistaa lapsuusiän käytöshäiriön riski. Tehokkaimmin myöhempiä ongelmia ennaltaehkäisee varhainen puuttumi nen käyttäytymisen ongelmiin vanhempainohja uksen avulla.
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimus keskuksessa on kehitetty vuosien tutkimus- ja ke hittämistyön tuloksena yhteistyössä perustervey denhuollon kanssa Voimaperheet-toimintamalli. Neuvolaikäisten lasten käytösongelmien hoi dossa hyödynnetään digitalisaatiota, puhelimen välityksellä tapahtuvaa vanhempainohjausta ja verkkopohjaista hoito-ohjelmaa. Se on perheiden käytössä ajasta ja paikasta riippumatta. Voimaper heet-toimintamalli on käytössä osassa Suomen neuvoloita, mutta pidämme erittäin tärkeänä, että toimintamalli otetaan käyttöön mahdollisimman nopeasti kaikissa Suomen neuvoloissa.
Ihmiset auttoivat 70.000 eurolla
HYVÄNTEKEVÄISYYS
Nälkäpäivän punaliiviset lipaskerääjät olivat liikkeellä 22.–24.9. kaduilla ja erilaisissa tempa uksissa ympäri Suomen. Tänä vuonna erityisesti kohtaamiset ihmisten kanssa koettiin tärkeinä. Keräyksessä oli mukana monia ensikertalaisia, joille keräyshetki oli mieleenpainuva kokemus.
– Nälkäpäivä-keräyksessä auttajia ovat sekä ke rääjät että lahjoittajat. Ihmiset todellakin haluavat auttaa, sillä lipaskeräyksen arvioitu tuotto on val takunnallisesti noin 800.000 euroa. Varsinais-Suo men piirin alueella lipaskeräys tuotti noin 70.000 euroa, ja lipaskerääjiä oli liikkeellä yli 800, iloit see SPR Varsinais-Suomen piirin järjestöpäällik kö Sirpa Lehtimäki
– Lämmin kiitos kaikille Nälkäpäivään eri tavoin osallistuneille, teidän avullanne moni apua tarvit seva tulee autetuksi! Nälkäpäivä-keräys jatkuu lo kakuun loppuun asti, ja edelleen on mahdollista päästä viime vuoden tapaan reilun kahden miljoo nan euron kokonaistulokseen, toteaa Lehtimäki.
Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Pu naisen Ristin katastrofirahastoon. Nälkäpäivän lahjoitusten avulla Punaisella Ristillä on valmi us auttaa katastrofien uhreja niin Suomessa kuin maailmalla.
Lahjoitukset katastrofirahastoon mahdollista vat nopean avun sitä tarvitseville.
Kotimaassa katastrofirahaston avulla ylläpide tään valmiutta auttaa onnettomuuksissa ja ka donneiden etsinnöissä. Äkillisissä kriisitilanteis sa Punainen Risti tukee Suomen viranomaisia. Koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat henkistä tu kea kriisin kohdanneille sekä esimerkiksi mate riaalista tukea tulipalossa kotinsa menettäneil le. Varsinais-Suomen piirin alueella autettiin 12 äkillisessä onnettomuustilanteessa vuonna 2021. Näissä tilanteissa käytettiin katastrofirahaston va roja yhteensä noin 8500 euroa.
Ulkomailla varoilla autetaan luonnonkatastro fien ja konfliktien uhreja, kuten tällä hetkellä esi merkiksi Itä-Afrikassa asuvia, joita uhkaa pahin ruokakriisi vuosikymmeniin sekä Pakistanin tulvi en uhreja. Pakistanissa miljoonat ihmiset ovat jou tuneet jättämään kotinsa poikkeuksellisen massii visten tulvien ja maanvyörymien takia.
Keräys jatkuu lokakuun loppuun. Kaikki lahjoitus mahdollisuudet löydät osoitteesta: https://www.pu nainenristi.fi/nalkapaiva.
Iina Antinluoma, puheenjohtaja, Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset ry Jaana Kiviluote, puheenjohtaja, Itä-Turun Kokoomusnaiset ry
Yli neljä miljoonaa lukee sanomalehtiä
Kansallisen Mediatut kimuksen (KMT 2022) mittauksen mukaan 95 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalai sista lukee sanomalehtiä. Lukumääränä tämä tar koittaa yli 4,1 miljoonaa ihmistä. Sanomalehtien lukeminen on hyvin ta
sapuolista: sanomalehdet tavoittavat eri-ikäisistä suomalaisista 90–97 prosenttia, eri ammatti ryhmissä työskentelevistä 90–98 prosenttia ja eri tuloisista kotitalouksista 94–98 prosenttia.
Sanomalehtisisältöjä lukee digitaalisena 86 prosenttia suomalaisista. Yleisintä digilukeminen on 35–44-vuotiaiden ikä
ryhmässä, 94 prosenttia. Vähiten sanomalehtien digitaalisia kanavia käyttävät 65 vuotta täyt täneet, joskin heistäkin kolme neljästä (74 %) lukee digitaalisia sano malehtiä joko paperileh den ohella tai pelkästään digitaalisina.
Painettua sanomaleh teä lukee kaikista suo malaisista 55 prosenttia.
Painetun sanomalehden lukeminen painottuu yli 65-vuotiaisiin. Heistä neljä viidestä (79 %) lukee painettua sanomalehteä. Vähiten, alle kolmasosa, painetun lehden lukijoita löytyy 15–34-vuotiaiden ikäryhmästä (30–31 %).
Sekä painettuna että digitaalisena sanoma lehteä lukee lähes kaksi miljoonaa suomalaista.
Vain digitaalisena sano malehtensä lukee reilut 1,7 miljoonaa suomalais ta, pelkästään painettuna 418 000 suomalaista.
– On hienoa, että tutki tusti suomalaisten mie lestä luotettavin media, sanomalehdet painettui na tai digitaalisina, on myös vuodesta toiseen ahkerassa käytössä. Sisäl lön kuluttamiseen yhdelle
sopii digi, toiselle printti, monille molemmat, kaikille ilahduttavasti kuitenkin jokin tapa, kommentoi Uutismedian liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen
2 5. lokakuuta 2022
Turun Seutusanomat
MEDIA
Turun Seutusanomat
Vertaistukea ikäihmisten yksinäisyyteen
Turun Seudun Vanhustuen tietoiskuihin ja luentoihin voi osallistua paikan päällä tai Omakirjaston kautta etäyhteydellä. Luennot ja avoimet ryhmät ovat kaikille maksuttomia. Kuva: sabinevanerp.
Tiesitkö?
• Turun Seudun Vanhustuki ry pyrkii teke mään etäyhteyden käyttämisestä ikäihmisille tutumpaa esimerkiksi digiopastuksella.
Virkeä vanhuus -luentosarjan lokakuussa järjestettä vässä tilaisuudessa perehdytään yksinäisyyteen sekä sen vaikutuksiin ikäihmisen arjessa. Lisäksi Turussa voi osallistua joka toinen torstai kokoontuvaan yksinäisten avoimeen vertaisryhmään.
SENIORIT
Turun Seudun Vanhustuki ry on järjestänyt viime syk systä alkaen yli 70-vuotiaille suunnattuja yksinäisten vertaisryhmiä. Kymmenen tapaamiskerran ryhmiä on pidetty vuoden aikana kuusi.
– Yhdistyksen tukiystävätoiminnassa olimme huo manneet, että koronarajoitusten aikana ikäihmiset oli vat jääneet aikaisempaa enemmän yksin. Kotoa liikku misen rajoitteet aiheuttivat ikäihmisille myös fyysisen kunnon laskua, koska kaupassa käymiset vähenivät tai loppuivat kauppapalvelun tai läheisten antaman avun takia jopa kokonaan. Samoin sosiaaliset kanssakäymi set vähentyivät huomattavasti. Ja vaikka rajoituksista päästiin, ikäihmisten kunto ei ollut enää entisenlainen ja kynnys kotoa lähtemiseen oli kasvanut, yksinäisten vertaisryhmien projektikoordinaattori Katri Korvela Turun Seudun Vanhustuki ry:stä kertoo.
Ikäihmisten yksinäisyys – totta vai tarua? -näkö kulmasta aihetta käsitellään seuraavaksi tiistaina 11. lokakuuta Virkeä vanhuus -luentosarjassa.
– Kerron tilaisuuden aluksi yksinäisyydestä ja siitä, miten paljon sitä esiintyy kussakin ikäryhmässä. An nan osallistujille pohdittavaksi, mikä heidän mieles tään tämän voisi aiheuttaa. Kerron, miten eri tavoin yksinäisyyttä voi kokea ja annan osallistujille mahdol lisuuden kertoa omia yksinäisyyden kokemuksiaan, sa noo tilaisuudessa luennoiva Katri Korvela.
– Korostan, että yksinäisyys on henkilökohtainen kokemus. Se ei ole sairaus, mutta sillä voi olla hai tallisia vaikutuksia. Yksinäisyydestä on hyvä puhua avoimesti ja siitä voi kysyä rohkeasti ja empaattises ti kanssakulkijalta. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa
yksinäisyyden kokemus. Vertaisryhmässä on turvalli nen tila tälle, lisää Korvela.
Luentosarjan tilaisuudet pidetään Turun pääkirjas ton Studiossa kello 13–14.30. Luennolle voi osallistua myös etäyhteydellä Omakirjaston kautta.
– Kirjaston luennolle osallistumiseen on panostet tu tekemällä liittymisestä mahdollisimman helppoa yhtä nappulaa painamalla. Toki tämä vaatii rohkeut ta ja omaa konetta. Tässä omaiset ja läheiset ovat tär keässä asemassa. Myös me työntekijät autamme etäyh teyden kanssa muun muassa puhelimitse opastamalla, toteaa Korvela.
Lounatuulet Yhteisötalossa, Läntisellä Pitkäkadul la joka toinen torstai kokoontuva yksinäisten avoin vertaisryhmä alkoi elokuussa ja jatkuu joulukuuhun saakka. Seuraava kaikille avoin tapaamiskerta on 13. lokakuuta kello 13–15.
– Läntisellä Pitkäkadulla järjestämme sekä suljettu ja että avoimia yksinäisten vertaisryhmiä. Parittomat torstai-iltapäivät ovat pyhitetty avoimelle ryhmälle, jonne ei tarvitse ilmoittautua, vaan mukaan voi tulla, kun itse kokee tarpeelliseksi nähdä hymyileviä kasvo ja ja haluaa joko jakaa omia ajatuksiaan tai vain tul la kuulemaan muiden vertaisten kokemuksia. Tapaa miset kestävät kaksi tuntia ja kahvit keitetään joka kerralla. Joka tapaamisella on ohjaajan pitämä alus tus teemasta. Teemat liittyvät yksinäisyyden tunteen ymmärtämiseen ja hyväksymiseen, mutta vertaisryh mästä saa myös työkaluja tunteen pienentämiseen, Korvela kertoo.
– Olemme järjestäneet myös etäyhteydellä toimivaa ryhmää kaupungin Virtuaalisen kotihoidon asiakkail le. Palaute ryhmästä oli, että jatkoa saisi tulla! Lisäksi tänä syksynä olemme jalkautuneet Lehmusvalkamaan pitämään suljettua ryhmää. Osallistujat ovat sekä Leh musvalkaman asukkaita mutta myös lähialueelta tul leita. Tällä hetkellä innostamme vertaisohjaajia tule maan mukaan ryhmän pitämiseen. Me perehdytämme ryhmäohjaajan toimeen ja tukea on aina saatavilla, kannustaa Korvela.
Katariina Mäkinen-Önsoy
• Yhdistys järjestää maksutonta tuki-, puhelin-, digi- ja ulkoiluystävätoimintaa. Toi minnassa on vuosittain noin 150 vanhusta sekä saman verran vapaaehtoisia. Lisäksi tarjolla on kuntoilukummitoimintaa, jolloin kuntoilukummivapaaehtoinen kannustaa ja jumppaa vanhuksen kanssa hänen kotonaan joka toinen viikko neljän kuukauden ajan. Kuntoilukummijaksoja tämän vuoden aikana on ollut jo 63.
Turun kaupunkiympäristölautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle yleiskaavaehdotuksen aset tamista uudelleen nähtäville lautakunnan esittämällä Kupittaan siirtolapuutarhaa koskevalla muutoksella.
Kaupunginhallituksen käsittelyyn on esittelijä tuo nut kaksi uutta muutosta lautakunnan kaupunginhal litukselle esittämään yleiskaavaehdotukseen. Toinen muutos koskee Juhana Herttuan koulun suojelumer kinnän poistamista ja toinen Tampereentien valta
tien ja Vahdontien P- aluemerkintä muuttamista Amerkinnäksi vastaamaan alueen tulevaa maankäyttöä.
Kaupunginhallitus on 26. syyskuuta palauttanut asian kaupunkiympäristölautakunnalle, jotta lauta kunta voi ottaa kantaa kahteen edellä mainittuun kaupunginhallituksen käsittelyssä tulleeseen muu tokseen.
35. lokakuuta 2022
Turun Seutusanomat n LYHYESTI Yleiskaava 2029 -ehdotus käsittelyssä ! Kattojen KINGI Joustavat MAKSUEHDOT alk. 99,-/kk Niklas Linna p. 0400 214 288 Aksel Kuitula p. 040 5161149Niklas Linna p. 0400 214 288
Ilmianna Turun Kehittäjä
Tunnustuksen saaja valitaan ehdotusten perusteella.
Turun Nuorkauppakama
rin Turun Kehittäjä -tun nustus jaetaan yleisöltä kerättävien vihjeiden perusteella. Ehdottaa voi itseään tai tuntemaansa henkilöä, yritystä, yhtei söä tai tekoa, joka täyttää ehdokkaalle asetetut vaa timukset.
– Tunnustuksen ovat viime vuosina saaneet muun muassa Meyer Tur ku, Ruisrock ja Kakola Yh tiöt. Oleellista ei kuiten kaan ole toimijan koko, vaan positiivinen vaiku tus kaupunkiimme ja alu een elinkeinoelämään. Toivomme vilkasta osan ottoa, kertoo Turun Nuor kauppakamarissa hank keesta vastaava Aleksi Naatula
Tunnustus on jaet tu vuodesta 1988 lähti en vuosittain henkilöl le, yritykselle, yhteisölle tai teolle, joka on mer
kittävällä tavalla lisännyt elinkeinoelämän ja mui den yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä ja vaikuttanut positiivisel la tavalla Turun kehittä miseen.
Turun Kehittäjän valit see arvovaltainen raati, joka tutustuu ehdotuksiin ja valitsee tunnustuk sen saajan yhdessä Tu run Nuorkauppakamarin kanssa. Valitsijaraadissa mukana ovat pormestari Minna Arve, Turun Kaup pakamarin toiminnanjoh taja Kaisa Leiwo, Turun yliopiston rehtori Jukka Kola sekä Turun Nuor
kauppakamarin puheen johtaja Jussi Karonen.
Turun Nuorkauppaka marin vuoden 2022 tee mana on varmuus kasvun mahdollistajana. Naatula tähdentää kuitenkin, ettei pelkkä suunnitelma riitä Turun Kehittäjälle: pal kittavan uuden ajatuksen tulee olla jo toteutuksen asteella.
Ilmiannot tehdään Tu run Nuorkauppakamarin verkkosivuilla osoitteessa
http://www.jciturku.com/ llmianna-turun-kehitta ja/ tai suoraan osoittees sa https://www.lyyti.fi/ reg/TurunKehittaja2022.
Ehdotuksia kerätään 9. lokakuuta saakka. Valin ta tehdään lokakuun ai kana ja palkinnonjako jär jestetään 1. marraskuuta. Palkinnonjakotilaisuuden avaa kokoomuksen Pette ri Orpo.
Turun Seutusanomat
Matkailun uudet tuulet:
Kristiina Kukkohovi
Etäseurannasta, huolto tarkistuksista ja huone kohtaisesta räätälöinnistä haetaan ratkaisuja ener giankulutuksen järkevään hallintaan.
MATKAILU
Saariston keskuskaupun git, Naantali, Parainen ja Turku, muodostavat uuden alueorganisaation, joka on rakennettu Visit Turun, Visit Naantalin ja Visit Paraisten rinnalle.
Kotimaan matkaili joiden osalta ollaan jo suurin piirtein pandemiaa edeltäneessä tilanteessa, mutta kansainväliset matkailijamäärät Turun seudulla jatkavat lasku aan. Tästä syystä mat kailun markkinointi- ja kehittämistyö alueella on organisoitava uudelleen.
Koko alueen matkailun kehittäminen vaatii niin toimintaedellytysten kuin markkinoinnin paranta mista. Näitä pyrkimyksiä varten on siis tuoreeltaan perustettu Visit Turku Archipelago Oy.
– Kehitystyö on aluil laan, koska hallinnollises ti yhtiö on ollut olemassa vasta tästä kesästä eteen päin. Tulevien vuosien aikana vahvistamme yh dessä alueen digitaalista näkyvyyttä ja brändäystä, matkailun kehittämisyh tiön toimitusjohtajana kesän alussa aloittanut Kristiina Kukkohovi kertoo.
– Näiden kolmen kau pungin matkailutoimistot jatkavat toimintaansa, mutta olemme vahvem pia tehdessämme asioita entistäkin enemmän yhdessä. Meillä on tässä hieno matkailullinen
4 5. lokakuuta 2022
PALKINTO
Turun Kehittäjä -tunnustuksella on vuosien mittaan palkittu muun muassa TPS-jääkiekko, Pidä Saaristo Siistinä, Hesburger, Aker Yards, Keskiajan Turku, Linnateatteri, Varsinais-Suomen elokuva komissio, Meyer Turku Oy, Valmet Automotive ja kuvassa oleva Ruisrock. Seutusanomien kuva-arkisto. Mika Leinonen 040 706 2132 Kaisa Puisto 050 364 7970 Ismo Viskari 045 111 6932 Varaa mainospaikkasi ajoissa: Seutusanomat seuraavaksi 19.10. aiheina mm.
Visit Turku Archipelago Oy
johtaa kolmen kaupungin yhteistä matkailuorganisaatiota
Tiesitkö?
• Matkailu on Suomen tärkeimpiä vientitulon lähteitä ja merkittävä työllistäjä. Muihin teol lisuudenaloihin verrattuna matkailu on samaa kokoluokkaa kuin metsäteollisuus ja suurempi kuin elintarviketeollisuus.
• Varsinais-Suomen matkailun kasvu on kui tenkin ollut vaatimatonta suhteessa moneen muuhun maakuntaan. Potentiaalia saariston matkailun kasvuun löytyy kuitenkin monelta suunnalta.
• Turun seudulla digitaalisuutta on toistaiseksi hyödynnetty vain vähän koko palveluketjun osalta. Pienillä panostuksilla voidaan saada ai kaan merkittävää liiketoiminnan kasvua. Myös saariston kestävässä matkailullistamisessa ja tunnettuuden lisäämisessä on yhä edelleen paljon tehtävää. Matkailun kehittämisen läpileikkaavat teemat eli kestävä matkailu, di gitaalisuus, laatu, sekä tutkimus ja osaaminen ovat tulevaisuuden avainkohteita.
portfolio erityyppisistä kohteista, jotka näyt täytyvät sekä kotimai sille että ulkomaisille matkailijoille kuitenkin kokonaisuutena, jatkaa Kukkohovi.
Kukkohovi kollegoineen on ottanut pääasialliseksi tehtäväkseen edesauttaa matkailun ympärivuo tisuutta. Kun tehdään yhdessä, resursseja ja kapasiteettia matkailun kehittämiseen on luon nollisesti enemmän.
– Matkailuvirrat keskit tyvät tällä hetkellä aika lyhyelle ajalle. Ympäri vuotisuuden kehittämi seksi tulee matkailijoille tarjottavaa mielikuvaa laajentaa myös näiden muutaman aktiivisimman kuukauden ulkopuolelle, hän sanoo.
– Avainsanana on ainutlaatuisuuden huo
mioiminen. Upea neljän vuodenajan värittämä saaristomme on oival linen paikka rauhaa ja hiljaisuutta kaipaavalle yksilö- ja pienryhmämat kailulle, hän lisää.
Valtakunnallisia haas teita ovat ympärivuoti suuden ohella kestävä matkailu ja digitalisaatio, joiden parissa Visit Fin land työskentelee yhdessä alueellisten matkailu organisaatioiden ja alan yritysten kanssa.
Uuden matkailujohta jan mielestä mahdolli suudet ja erityisesti juuri haasteet tekevät työstä hyvin kiinnostavaa. Isona osana työtä ovat matkai luyrittäjille suunnatut sidosryhmätyöpajat sekä kotimaasta ja muista Pohjoismaista kerätyt asiakaskokemukset.
päristö on ollut useam man vuoden ajan suuressa murroksessa. Muutokset keskittyvät yhä enemmän suosittelumarkkinointiin, digitaalisiin palveluihin sekä monikanavaiseen asiakaspolkuun.
– Visit Finland on brändännyt suomalai suutta ja siihen liittyviä elementtejä markkinoin nissaan. Paikallisten matkailuorganisaatioi denkin on hyvä tuoda yhä rohkeammin esille alueel lisia erityispiirteitämme, sillä sellaiset kiinnostavat matkailijoita, Kristiina Kukkohovi toteaa.
– Kansainvälisen tun nettuuden saavuttaminen sekä matkanjärjestäjien kiinnostuksen herättä minen matkakohteena on pitkän tien takana, tiivistää Kukkohovi.
Alueella olisi hänen mukaansa potentiaalia
lisätä myös yritys- ja kongressiryhmämatkai lua.
– Tänne on helppo tulla varsinkin lähialu
Alueellisen matkailuorganisaation Visit Turku Archipelago Oy:n toimitusjohtajana toimii Kristiina Kukkohovi, joka listaa kolmeksi tärkeimmäksi kehityskohteeksi markki noinnin, kansainvälisyyden ja kesäkauden ulkopuolelle ajoittuvan ryhmämatkailun. ”Alue on ympäri vuoden otollinen staycationeille ja lyhytlomille, mutta silti olemassa oleva kapasiteetti on vielä vajaakäytöllä suurimman osanvuodesta.” hän toteaa. Kuva: Ragip Önsoy.
eilta, joilla tarkoitan siis esimerkiksi Tukholmaa, Helsinkiä ja Jyväskylää. Meidän tulisi kertoa en tistä laajemmin yritys-, järjestö- ja harrastusta
pahtumien tarjonnasta, jotka sijoittuvat kesäkuu kausien ulkopuolelle.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Uusia matkailutuotteita Ruotsin ja Saksan markkinoille
Turku Business Region järjestää Vie railu- ja Innovaatiokeskus Joessa kak si Uusia matkailutuotteita Ruotsin ja Saksan markkinoille -työpajaa.
Tuotekehityspajoihin haetaan mat kailuyrityksiä, jotka ovat kiinnostu neita tuotteistamaan palveluita tai tuotteita erityisesti Ruotsin ja Saksan markkinoille. Hankkeessa on varattu rahaa go-to market -pilotointiin sekä uusien tuotteiden markkinoille vien tiin. Matkailuyrityksillä on mahdolli suus hakea tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen de-minimis -tukea.
Ennen työpajaan saapumista kan nattaa miettiä valmiiksi omaan liike
toimintaan soveltuva tuote tai palvelu, jota voi työpajassa lähteä toteutta maan, sekä siihen liittyvät kuvamateri aalit. Jokaisesta tuotteesta tai palvelus ta tehdään tuotekortti. Tuotteen tulee kattaa Visit Finlandin kansainvälisyys kriteerit, olla ostettavissa ja digitaali sesti löydettävissä.
Kestävää nostetta matkailuun: EteläSuomi -hankkeen kehitystyöpajoihin tulee ilmoittautua etukäteen. Lisätie toja voi kysyä Turku Science Park Oy:n Elämysteollisuus-tiimin matkailualan erityisasiantuntija Laura Loukolta.
55. lokakuuta 2022
Matkailutoimintaym
-työpaja 10.–11.10.
Turun Seutusanomat
Fölin laajeneminen vastatuulessa
Masku, Mynämäki ja Parainen eivät ole innok kaita liittymään Föliin.
JOUKKOLIIKENNE
Föli-alueen laajenemi sen vaikutusselvityksen jälkeen keväällä varmasti moni uumoili, että Fölialue saattaa laajentua viiteen uuteen kuntaan nykyisten eli Turun, Raision, Naantalin, Kaa rinan, Liedon ja Ruskon lisäksi. Syyskuun aikana tehtyjen kunnallisten päätösten jälkeen kui tenkin tilanne on se, että vain Paimio hakee Fölialueen jäsenyyttä. Masku, Nousiainen, Mynämäki ja Parainen eivät.
Maskun kunnanval tuusto päätti äänestyk sen jälkeen olla hake matta alueen jäsenyyttä ja sinetöi samalla Nousi aisten kohtalon. Nousiai nen omassa kunnanval tuuston kokouksessaan päätti – äänestyksen jäl keen niin ikään – hakea jäsenyyttä, mutta ehdol lisesti. Ehtona oli se, että myös Masku hakee Fölialueeseen. Eli kun Mas ku otti kielteisen kannan, se samalla käänsi tilan teen Nousiaisten kannal ta – kumpikaan ei hae jä
senyyttä.
Mynämäen ja Paraisten osalta Fölin laajeneminen kariutui jo hallituksissa. Mynämäen kunnanhalli tus ja Paraisten kaupun ginhallitus päättivät syys kuun aikana, että eivät hae Föli-alueen jäseniksi.
Mynämäellä kunnan hallituksen kokouksessa Petteri Huuskonen ehdot ti, että kunnanhallitus ei tässä vaiheessa esitä kun nanvaltuustolle Mynä mäen kunnan liittymistä Föli-alueeseen. Huusko sen ehdotuksen taustal la olivat merkittävä kus tannustason nousu, joka ei Huuskosen mieles tä kuitenkaan paranna kuntalaisten alueellista palvelutarjontaa. Huus kosen ehdotusta kannat tivat kunnanhallitukses sa Juha Vanhanen, Kimmo Karkoinen ja Mika Hurme. Äänestyksessä Huusko sen ehdotus voitti esityk sen liittymisestä selväs ti, äänin 9-1. Liittymisen kannalla oli kunnanhalli tuksessa ainoastaan Tuu la Toivonen, kaikki muut asettuivat Huuskosen eh dotuksen taakse.
Selvän äänestystulok sen johdosta kunnanhal litus ei siis esitä kunnan valtuustolle Mynämäen liittymistä Föli-aluee
seen.
Paraisilla liittymisai keet jäivät niin ikään kaupunginhallitukseen. Asiasta päätettäessä kaupunginjohtaja Patrik Nygrén esitti asiasta annettavan seuraavan lausunnon:
”Föli-alueeseen liit tyminen merkitsisi Pa raisten kaupungille huo mattavaa kustannusten nousua ilman, että lin ja-autoyhteydet parani sivat. Yhteistyö ELY-kes kuksen kanssa on sujunut hyvin, ja uusia yhteyk siä, kuten Kupittaan pi kavuoroyhteys, on kehi tetty. Föliin liittymisestä
saatavat hyödyt eivät lä hestulkoonkaan korvaa liittymisestä aiheutu vaa suurta kustannusten nousua, joten kaupungin hallitus päättää tässä vai heessa olla jatkamatta Fö liin liittymisestä käytäviä neuvotteluja. Paraisten kaupunki kehittää jouk koliikennettä itsenäises ti ja yhdessä Elyn kanssa.” Paraisten kaupungin hallitus hyväksyi kau punginjohtajan esityk sen yksimielisesti, joten myöskään Parainen ei ole Föli-alueen jäsenyyttä hakemassa.
Marko Vuosjoki
Paimio tavoittelee Föliin liittymistä
Paimion kaupunginvaltuusto esittää Turun seudun joukkoliikennelautakunnalle, että Paimion kaupun ki liittyy mukaan Föliin. Toimivalta-alueen laajenta minen edellyttää yhteistoimintasopimuksen mukaan kaikkien nykyisten Föli-kuntien hyväksyntää.
Nykyisten Föli-alueen kuntien, eli Kaarinan kaupun gin, Liedon kaupungin, Naantalin kaupungin, Raision kaupungin, Ruskon kunnan ja Turun kaupungin, lau sunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 1. mar raskuuta, jotta ne ehditään käsitellä 9.11. pidettäväs sä kokouksessa.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Polttoaineiden hinnat pysyttelevät 2 euron yläpuolella
Hinnannousu vuoden alusta ollut noin 15 pro senttia.
TALOUS
Autoilijat ovat jo pit kään – oikeastaan heti Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa – kauhistelleet kohonneita polttoainei den hintoja. Kauhistelulle on vahva perä, sillä 95 E -bensiinin ja dieselin hinnat ovat nousseet al kuvuodesta viitisentoista prosenttia, ja hinta näyt tää pysyttelevän kahden euron kieppeillä ja jopa yläpuolella.
Tilastokeskus julkai see kuukausittain polt toaineiden keskihintati lastonsa, ja tuon tilaston mukaan tammikuussa 95-bensiinin keskihin ta oli 1,88 euroa litralta, dieselin 1,78 euroa lit ralta. Tuorein tilasto tätä juttua kirjoitettaessa on elokuulta, jolloin ysivito sen keskihinta oli 2,14 eu roa litralta ja dieselin 2,09 euroa litralta.
Hyppäys tapahtui maa liskuussa, eli Ukrainan so dan alettua. Maaliskuun hinnat olivatkin järisyt tävät; dieselin keskihin ta oli peräti 2,33 euroa litralta ja ysivitosen 2,23 euroa litralta. Vielä hui memmat hinnat olivat Ti lastokeskuksen mukaan kesäkuussa, kun ysivi tonen kävi huippuluke missa; 2,57 euroa litral ta ja dieselkin 2,44 euroa litralta. Tilastokeskuk sen tilastoinnin mukaan dieselin keskihinnat oli vat ysivitosta kalliimmat maalis- ja huhtikuussa.
Kesäkuun ennätyslu kemista ollaan tultu alas, sillä heinä- ja elokuus sa hinnat putosivat. Vuo den alusta elokuun lop puun hinnat kuitenkin nousivat roimasti; 95 E -bensiini oli elokuun lo pulla noin 14 prosent tia kalliimpaa kuin vuo den alussa ja diesel noin 17 prosenttia kalliimpaa tammikuuhun verrattuna.
Hinnannousun merki tystä kuvaa tietenkin par
haiten sen merkitys au toilijan rahapussissa. Jos autoilija ajaa kuukaudessa tasan tuhat kilometriä, ja auton kulutus on 6 litraa sadalla kilometrillä, tam mikuussa bensa-autol la ajavalla meni bensaan 113 euroa. Elokuussa vas taava menoerä oli 128 eu roa. Kesäkuussa, kun ben siini oli kalleimmillaan, kuukauden ajokustannus olisi tällä laskelmalla ol lut peräti 154 euroa.
Marko Vuosjoki
• Astetta alemmas -kam panja käynnistyy 10. lokakuuta Energiansäästöviikolla.
• tarjoaaEnergiansäästökampanja konkreettisia vinkkejä energiansäästöön jasähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä.
• Polttoaineen säästä minen tuo myös säästöjä. Julkisten organisaatioiden kannattaa kartoittaa mahdollisuudet myös liikkumisen voidaankojärjestelemisessä: jossain toiminnoissa käyttää yhteiskuljetuksia tai kulkuneuvoja,yhteiskäyttö kuten autoatai polkupyörää?
• Astetta alemma -kampan jan toteuttaa Motiva.
6 5. lokakuuta 2022AUTOILU & LIIKENNE
Seudulliselle joukkoliikennelautakunnalle esitetään Fölin mahdollista laajentumista marraskuun kokoukseen toimitettujen lausuntojen pohjalta. Kuva: Turku Business Region.
Polttoaineen hinnannousun sen merkitys autoilijan
Tiesitkö?
Polttoaineiden pysyttelevät yläpuolella
merkitystä kuvaa parhaiten autoilijan taloudessa.
Kokoontumisajoista ilmoitettava poliisille
Jos suunnittelet kokoon tumisajoja, ole yhtey dessä poliisiin hyvissä ajoin ennen tapahtumaa – mielellään jo suunnit teluvaiheessa.
LIIKENNE
Pari viikkoa sitten ta pahtuneet autojen ja moottoripyörien kokoon tumisajot saivat laajasti julkisuutta, kun LounaisSuomen poliisi joutui puuttumaan tilanteisiin. Kokoontumisajoja suun nittelevan onkin syytä olla ajoissa yhteydessä poliisiin, jotta tapahtuma saadaan järjestettyä lailli sesti ja turvallisesti ilman jälkiseuraamuksia.
Poliisi muistuttaa, että kokoontumisten koolle kutsujaa voidaan epäil lä rikoksesta, mikäli ko koontumislain mukainen
ilmoitus on laiminlyöty. Kokoontumisrikkomuk sesta voi seurata sakko rangaistus. Lisäksi on nettomuustapauksissa mahdolliselle järjestäjäl le eli kokoontumisen ko koonkutsujalle voi tulla vahingonkorvausvastuu.
Kokoontumisajoissa ja vastaavissa tapahtumis sa tulee noudattaa ko koontumislakia, joka löy tyy Finlexistä osoitteesta https://finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/1999/19990530.
Yleisötilaisuuksien ilmoittamisvelvollisuus ei ole aivan yksiselittei nen. Poliisi on antanut suuntaa-antavan listan tilaisuuksista, joista on syytä tehdä ilmoitus. Listalla ovat suuret ta pahtumat (useita satoja osallistujia), yleisten paikkojen (varsinkin liikenneväylät) ulkota pahtumat, erityisryhmille
suunnatut tilaisuudet, myöhäisiltaan tai yöhön kestävät tapahtumat (klo 22.00 jälkeen), tapah tumat joissa tarvitaan järjestyksenvalvontaa tai liikenteenohjausta, tapahtumat joissa on anniskelua, tapahtumat jotka vaativat pelastus suunnittelua (kyseessä yli 200 henkilön tilai suus) ja tilaisuudet, jotka herättävät voimakkaita tunteita (on vaarana, että tilaisuutta tullaan jollain tavalla häiritsemään).
Poliisi myös muistut taa, että olosuhteet vaih televat suuresti maan eri puolilla, minkä johdos ta on vaikeaa määritel lä täsmällisesti, mistä ti laisuuksista ilmoitusta ei tarvitsisi tehdä lainkaan.
Tapahtuman suunnit telijan tai järjestäjän on syytä muistaa, että jos tapahtumasta aiheutuu ympäristölle haittaa –
esimerkiksi meluhaittaa – ja jos tapahtuma edel lyttää liikennejärjestelyjä, ilmoitus on tehtävä. Lis talta on myös helppo bon gata yleisten paikkojen ulkotapahtumat, jollaisia kokoontumisajot taval la tai toisella ovat. Toisin sanoen, kun kokoontu misajosta tekee ilmoituk sen ja asiasta neuvotte lee muutenkin poliisin kanssa hyvissä ajoin etu käteen, niin tapahtuma voidaan viedä läpi yhteis työssä virkavallan kanssa.
Reilut pari viikkoa sitten muun muassa Turun seudulla pidetyis sä kokoontumisajoissa poliisilla riitti todellakin töitä. Poliisi pysäytti ja tarkasti noin 500:n kul jettajan ajokunnon sekä ajo-oikeuden.
Liikennepoliisin ryh mänjohtaja kuvasi polii sitoimien kokonaissaldoa
”järjettömäksi”. Kolme tapausta etenee rikostut kintaan, epäilynä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Yksi näis tä oli poliisilta pakenemi nen noin 240 kilometrin tuntinopeudella. Kysei nen kuljettaja oli ajo-oi keudeton ja päihtynyt.
Lisäksi poliisi kirjasi tapahtumissa parikym mentä ajokieltoa ja sakot ti noin 30:a kuljettajaa. Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin kaksi ja ”tavalli sia” rattijuopumuksia niin ikään kaksi. Kaksi kuljet tajaa otettiin kiinni – toi nen oli etsintäkuulutettu asepalveluksen välttelyn vuoksi ja toinen maas sa oleskelun edellytyksen selvittämiseksi. Huomautuksia annettiin eri syistä tusinoittain.
Marko Vuosjoki
75. lokakuuta 2022 AUTOILU & LIIKENNE
HUOMAA UUSI OSOITTEEMME! Autoilijankatu 31, 20780 Kaarinabikeworld.fi TALVI TULEE! – MÖNKIJÄ PELASTAA. Segway Snarler AT6 L EPS Full Version lumilevyllä 9 490 € tai 175,70 €/kk 0 % korko, maksuaikaa 60 kk* Tuohen muusta käytöstä maksat lyhennyksen, korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti: Tuohi Mastercard on kansainvälinen maksuaika- ja luottokortti. Todellinen vuosikorko 1 500 euron käytössä olevalle luotolle on 27,6 % ja luottohinta 1 708 euroa, kun nimelliskorko on 3 kuukauden euribor (02/2021) + 14 % ja laskennassa on huomioitu kuukausittainen 5 euron tilinhoitomaksu ja 3 euron veloitus paperilaskusta. Tuohi on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 2 000–10 000 euroa. Luoton myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Jos haluat paperilaskun, veloitus 3 €/kk *Osta nyt, maksa uusi mönkijä takaisin Tuohella 60 kk tasaerässä 175,70 €/kk! (sis. kertaluontoinen avausmaksu 150 €, kasaus- ja rekisteröintikulut 600 € sekä tilinhoitomaksu 5 €/kk) Toimitamme mönkijän veloituksetta kotiisi 100 km säteellä myymälästämme!
ASUNTOMESSUT
Naantalin Asuntomessut olivat kesällä yleisöme nestys, mutta tiesitkö, että messukohteisiin voi tutustua edelleen kin? Asuntomessujen internet-sivuilla voi käydä virtuaalisesti tarkastele massa, millaisia kohteita messualueella on.
Virtuaaliset messuko tikierrokset ovat netissä kaikkien katsottavissa il maiseksi, ilman erillistä pääsykoodia.
Virtuaaliset Asunto messut 24/7 lanseerat tiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2020, ja kehitys työtä virtuaalisen mes suelämysten ympärillä jatketaan edelleen. Virtu aalin myötä on mahdol lista tarjota asuntomes suvieraille – ja muillekin kiinnostuneille - uuden
tavan kokea ja nähdä messukodit, tutustua nii
den yksityiskohtiin, sekä muun muassa kuulla ko
Aurinkotuuli Naantalin Luonnonmaalla –paras paikka kodillesi
Uusia perheystävällisiä ja näppäränkokoisia omakotitontteja myynnissä tai vuokrattavissa alueelle valmistuvan perhetalon ja kaupan läheisyydessä!
Aurinkotuulesta on lyhyt matka Naantalin keskus taan ja Kultaranta Resortin palveluihin. Tontit sijait sevat Naantalin asuntomessualueen läheisyydessä.
Tarjouskilpailu on käynnissä 26.9.–9.11.2022. Tonttien koot ovat 528–561 m2 ja pohjahinnat 25 200–28 800 €.
Tutustu tarkemmin: www.naantali.fi/aurinkotuuli.Onnellisen elämän saaristo kaupunki
tien suunnittelun taus toista.
Virtuaalisilla Asunto messuilla voi siis tutus tua viimeisimpien asun tomessujen – Tuusula 2020, Lohja 2021 ja Naan tali 2022 - messukoteihin 3D-näkymän myötä ja liikkua kodeissa virtuaa listi omaan tahtiin. Käyt tö vaatii vain kirjautumi sen, joka on ilmaista.
Kirjautuminen käy näppärästi esimerkiksi google-tilin avulla. Vir tuaalimessuille voi toki kirjautua myös muun sähköpostin avulla, mut ta google-tilin kautta se onnistuu kymmenessä se kunnissa.
Kirjautumisen jälkeen käyttäjälle avautuu netis sä messukartta sekä link ki messukohteisiin. ”Astu sisään” -linkkiä painettu aan käyttäjä pääsee tu tustumaan lähes kaikkiin messukohteisiin. Aivan kaikki kohteet eivät vir tuaalimessuilla ole, mut ta valtaosa kuitenkin.
Klikattuaan virtuaali kohdetta, virtuaalimes sujen vieras pääsee tu tustumaan kohteeseen 3D-virtuaalikierrokselle,
Työpisteen
jolla voi liikkua kohtees sa sisällä ja ihastella koh detta ja muun muassa sen sisustusta aivan kuin kul kisi todellisen kohteen sisällä. Kohteesta löytyy myös pohjaratkaisu sekä kuvagalleria – mutta 3Dkierroshan on se kaikkein mielenkiintoisin.
Kävin kokeilumielessä tutustumassa muutamaan virtuaalimessuilla muka na olevaan kohteeseen. Käyttökokemus oli mie luisa, sillä liikkuminen kohteen sisällä tapahtuu vaivattomasti ja nopeasti – ainakin minun nettiyh teydelläni sovellus toimi täydellisesti ilman min käänlaista pätkimistä.
Kävitpä Naantalin Asuntomessuilla tai et, jos olet vähänkään kiin nostunut kohteista, virtu aalisia messuja voi lämpi mästi suositella. Ainakin allekirjoittanut oli va kuuttunut.
Virtuaaliset messut löy tyvät osoitteesta: www. asuntomessut.fi/virtuaali messut
Marko Vuosjoki
8 5. lokakuuta 2022
Asuntomessukohteisiin voi edelleen tutustua – netissä olevien virtu aalisten asuntomessujen kautta. Naantalin Asuntomessut eivät ole päättyneet Virtuaaliset asuntomessut ovat netissä auki 24/7. Vintagevaatteet • kodintekstiilit • palakankaat • lastenvaatteet hinnat alkaen 2 €/kg Vain korttimaksu. Tule tekemään löytöjä! Kanslerintien Tekstiilikirppis ja Putiikki avoinna ma pe klo 9 14
Tekstiilikirppis Kierrätä ja hanki edullista second hand vaatetta ja kodintekstiiliä kilohinnalla. www.turku.fi/tyopiste Kanslerintie 19
Hiljaiset asetelmat täyttävät Taidekappelin
Pentti Kaskipuron
taidegrafiikkaa Pyhän
Henrikin Ekumeenisessa
Taidekappelissa lokakuun ajan.
KUVATAIDE
Pyhän Henrikin Eku meenisen Taidekappelin suunnittelu- ja raken nuskustannukset katet tiin lainarahalla. Yksi varainhankintakeino oli taidegrafiikan myynti. Sitä tarkoitusta varten valmistettiin grafiikka salkku, joka sisälsi neljä värillistä grafiikanlehteä ja yhden mustavalkoisen,
jonka tekijä oli taidegraa fikko Pentti Kaskipuro.
Koska suuri osa Kas kipuron tuotannosta on tullut tutuksi monien ai empien näyttelyiden yh teydessä, Pro Kaskipu ro yhdistys halusi tuoda Taidekappeliin salk kujen kätköihin piilo tettuja teoksia. Pent ti Kaskipuron mittavasta tuotannosta, 576 grafiik kateoksesta on salkkui hin säilytetty lähes 60 vedosta, joita vain harvat hänen taiteestaan kiin nostuneet ovat päässeet vapaasti tarkastelemaan.
Muistonäyttelyyn avattiin kaksi ruotsalai
sen taidekauppias Bo Al verydin vuonna 1978 ti laamaa grafiikkasalkkua, jotka luomassaan graa fisessa teatterissa Pent ti nimesi Stilleben I:ksi ja Stilleben II:ksi. Teosten aiheina pääasiassa erilai sista keittiön objekteista koottuja asetelmia, joista tekijä halusi käyttää mie luummin saksalaista stil leben nimitystä kuin ita lialaista natura mortaa, joka suomeksi merkitsee kuollutta luontoa. Kaski puron teosten objektit ei vät olleet kuolleita vaan hiljaisinakin elossa. Hän onkin todennut että ”hil jaisuus on tärkeää ja ta
voittelen siihen liittyvää intensiteettiä”.
Vaikka salkkuja valmis tettiinkin 80 kappaleen sarja, niin kotimaassa nii tä ehjinä sarjoina on vain rajoitetusti ollut esillä, jos ollenkaan. Kumpikin salkku sisältää neljä gra fiikanlehteä. Kaikki ovat tekijän vedostamia. Näyt telysalkut ovat lainassa Grafiikanpaja Himmelb laun kokoelmasta.
Pentti Kaskipuron näyt tely Pyhän Henrikin Eku meenisessa Taidekappelis sa 1.−30. lokakuuta.
Turun Seutusanomat
CCA-kuoro juhlii neljäkymppisiä Verdin Requiemillä
Chorus Cathedralis
Aboensis, tuttavalli semmin CCA, juhlii 40-vuotista taivaltaan esittämällä Giuseppe Ver din Messa da Requiemin Turun tuomiokirkossa lauantaina 8. lokakuuta kello 16. Tuomiokirkon holvien alla nähdään ja kuullaan harvinaisen suurta esiintyjäjoukkoa, kun yhteensä yli sata muusikkoa ja kuorolaista yhdistävät voimansa yh dessä musiikkimaailman tunnetuimmassa kuoro teoksessa.
Sinfoniakuoroa, yli 50 soittajan juhlaorkesteria ja neljä solistia johtaa kapellimestari Pertti Pekkanen, joka on ollut mukana perustamassa kuoroa 40 vuotta sitten.
Solisteina konsertissa laulavat sopraano Kaisa Kraft, mezzosopraano Marika Kivinen, tenori Christian Juslin ja basso Nicholas Söderlund.
Verdin Requiem valikoi tui juhlakonsertin teok seksi hyvin luontevasti.
− Verdin Requiem on pitkään ollut itselläni sillä listalla, jonka teoksia pitäisi päästä tekemään ja työstämään, kertoo kuo ron taiteellinen johtaja, MuM Paavo Hyökki
− Teos on myös esit täjistönsä puolesta sen verran massiivinen, ettei sitä voi ihan noin vain lähteä tekemään. Nyt 40-vuotisjuhlien puitteet mahdollistivat sen. On hienoa saada teos taas kuoron ohjelmistoon.
Kuorolaisille teos on Hyökin mukaan mukavaa laulettavaa, jossa pääsee
tyydyttämään täysillä lauluhalujaan. Teoksen osa toinen osa, Dies irae ”Vihan päivä”, suurine voimakkuudenvaihtelui neen ja äänimassoineen onkin hyvin keskeinen kuoron kannalta. Se on myös yksi Hyökin lem piosia teoksessa:
− Lempijuttujani oop perassa, jota Requiem paljon muistuttaa, on se, kun kaikki ovat yhtä aikaa lavalla ja saa laulaa ikään kuin turbulenssin sydä messä. Toisaalta taas kau nis Lacrimosa-osuus on hieno vastakohta suurille äänimassoille ja tuo esiin erilaisen puolen kuorosta, Hyökki kuvailee.
Suuriin orkesterite oksiin erikoistunut CCA perustettiin vuonna 1982 ja siitä on vuosien varrel la tullut jopa eräänlainen turkulainen musiikki-ins
tituutio. 80-luvun alussa Turusta puuttui paikal linen ja korkeatasoinen suuriin orkesterille ja kuorolle sävellettyihin teoksiin erikoistunut kuoro. Kuoro perustettiin paikkaamaan tätä puutet ta sekä täyttämään Turun kaupunginorkesterin ja Turun tuomiokirkon tar peita.
Neljänkymmenen vuoden aikana kuoron ohjelmistoon ovat kerty neet kaikki keskeisimmät suuret teokset orkeste rille ja kuorolle. Kuoron lauletuimpiin teoksiin kuuluvat juhlakonsertissa kuultavan Verdin Requi emin lisäksi Ludwig van Beethovenin 9. sinfonia ja W. A. Mozartin Requiem.
S A NOM AT
PAIKALLISTA JA LÄHELLÄSI
Tuomiokirkko auki päivittäin klo 9-18 Pappi paikalla joka päivä klo 15-17 (ei 29.10.)
Sunnuntaisin klo 10 Messu (Myös netissä osoitteessa virtuaalikirkko.fi)
Su 9.10. klo 10 Messu, vanhustenviikon päätös / Su 16.10. klo 11 (huom! aika) Ruotsinkielisten kirkkolaulujuhlien kaksikielinen messu / Su 23.10. klo 10 Messu / Su 30.10. klo 10 Messu Kansan Raamattuseuran kanssa
Viikkomessut ke klo 8, to klo 12 ja la klo 18 Luottamuksen messu su 30.10. klo 16 Service in English Sundays at 4pm / L’office de vêpres en français Jeu 13.10. & 27.10. à 17h Lasten muskarit joka ti (ei 18.10.) klo 10.15-10.45 ja klo 14.15-14.45
Pe 7.10. klo 18.30 Kristiina, Regina -soolotanssiteos Ohjelma 10€.
La 8.10. klo 16 CCA-kuoron 40v-juhlakonsertti
La 29.10. klo 9-19 Hiljaisuuden päivä
Seurakuntien toimitalon juhlasali, Eerikink. 3: Su 9.10. klo 14 Eteläpohjalaiset kansanlaulut -konsertti, Jukka Pietilä esiintyy. Liput 12€
La 29.10. klo 11-15 Naistenpäivä Kansan Raamattu seuran kanssa. Keittolounas 5€
95. lokakuuta 2022 turuntuomiokirkkoseurakunta.fi
TURUN SEUTU
Turun Seutusanomat MUSIIKKI
Pentti Kaskipuron taidegrafiikka oli yksi tapa kattaa Taidekappelin rakennuskustannuksia. Lokakuussa näytteillä olevan Pentti Kaskipuron Hiljaiset asetelmat -muistonäyttelyn aiheina ovat pääasiassa keittiön objektit. Kuvat: Taidekappeli.
n YHDISTYSTOIMINTA
Värttinän Äijäkerho
Värttinän palvelukeskus, Luhakatu 1, Littoi nen. Yht. Jarmo Nieminen 0400 521 083.
Turun Seudun Nivelyhdistys ry
To 6.10. Avoimien ovien päivä yhdistyksen tiloissa klo 13–17. Kahvitarjoilu. Ohjelmassa mm. maksutonta digiopastusta, niveljump paa ja miniluentoja, ks. tarkempi ohjelma: www.nivelposti.fi.
Yhdistyksen toimisto: puh. 040 351 3833, toimisto@nivelposti.fi (ma klo 14–18, ke–to klo 9–12).
Turun Kylätalo ry
Turun Kylätalo - kaikille avoin kohtaamispaikka. Kahvia, päivän lehdet, löytöjä, kohtaamisia, tunnelmaa. Tervetuloa piipahtamaan! Avoinna ma 9–13, ti 9 15, ke 9–15, to 9 15, pe 9 13, osoitteessa Martinkatu 16 B 15–16, Turku, p. 045 2343823
AL-ANON
Vertaistukiryhmiä alkoholistien läheisille
Turussa:
• tiistaisin klo 19 Kupittaankatu 108 (katutason liikehuoneisto)
• torstaisin klo 19 Yliopistonkatu 10 (Elokolo, katutason liikehuoneisto).
Lisää tietoa: www.al-anon.fi. AA:n auttava puhelin, myös läheisille: (09) 750 200, joka päivä klo 9–21. Nimettömyys, luottamuksellisuus.
Yhdistystoiminta-palsta
Yhdistystoiminta-palstamme on tarkoitettu yleishyödyllisten yhdistysten avoimien ja maksuttomien tapahtumien ilmoittamiseen.
Jos haluat yhdistyksesi ilmoituksen tälle palstalle, lähetä lyhyt teksti viimeistään lehden ilmestymispäivää edeltävänä sunnuntaina klo 12 mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimitus@turunseutusanomat.fi.
Ilmoituksessa tulee olla yhdistyksen nimi, tapahtuman aika, tapahtuman nimike ja tapahtuman paikka – eikä muuta.
Esimerkiksi: Yhdistys ry. Ti 22.3. hyvinvointiluento yhdistyksen kerhotilassa, Yhdistystie 1, Kunta. Yhdistystoiminta-palstalla ei julkaista esimerkiksi maksullisten tapahtumien tai kevät-, syys- tai vuosikokousten ilmoituksia. Koska kyseessä on maksuton palvelu, lehti pidättää oikeuden tarvittaessa lyhentää tekstejä tai tilanpuutteen vuoksi jättää ilmoituksia pois lehdestä. Pyrimme luonnollisesti julkaisemaan kaikki asianmukaiset ilmoitukset.
S A NOM AT
Turkulainen Riitta Nylander Kaarinan Taideyhdistyksestä Brinkkalan galleri aan syys–lokakuunajaksi pystytetyssä näyttelyssä, jossa vierailee päivittäin 4–30 kävijää. Turun päivänä 18.9. näyttelyyn tutustui 920 ihmistä.Kuva: Ragip Önsoy.
Brinkkalan galleriaan avatussa Polulta kerättyä -näyttelyssä on esillä teoksia vuosikymmenten varrelta
sittemmin olemme keskittyneet vain kuvataiteisiin, jatkaa Nylander.
Turun Vanhalla Suurtorilla sijaitsevassa Brinkkalan galleriassa on avautunut 40-vuotisjuhliaan viettävän Kaarinan Taideyhdistys ry:n näyttely. Polulta kerät tyä -näyttelyssä on esillä eri tekniikoilla toteutettuja teoksia, jotka ajoittuvat 1980-luvulta näihin päiviin.
– Huhtikuussa Kaarina-talolla pitämässämme juh lavuoden aloitusnäyttelyssä oli uusia töitä, mutta tä hän Turun näyttelyyn pyysimme jäseniltämme mu kaan myös vanhempia teoksia. Polulta kerättyä sisältää siis nimensä mukaisesti tuotantoa 80- ja 90-luvuil ta sekä joitain myös 2000-luvulta aina tähän vuoteen saakka, yhdistyksen turkulainen puheenjohtaja Riit ta Nylander sanoo.
– Esillä on laaja kirjo akvarelli-, öljy- ja akryylimaa lauksia sekä kahdelta tekijältä keramiikkatöitä. Tämän näyttelyn aihepiiriä ei haluttu rajata mitenkään, Ny lander lisää.
Syyskuun puolessa välissä pidetyissä näyttelyn ava jaisissa julkistettiin yhdistyksen 40-vuotishistoriikki sekä uusi logo. Logonsuunnittelukilpailuun osallistui yhdistyksen viisi jäsentä seitsemällä eri ehdotuksella.
– Valituksi tuli 40-vuotishistoriikin kirjoittaneen yhdistyksemme jäsenen Tuula Halttusen Ruudut-ni minen ehdotus, Nylander kertoo.
– Vuonna 1987 käyttöönotettu yhdistyksen ensim mäinen logo oli syytä päivittää, koska alkuvuosina toi minnassa oli mukana myös musiikkia ja kirjallisuutta. Nämä teemat näkyivät ensimmäisessä logossa, mutta
Halttunen sai inspiraatiota logoon Kaarina-talon ikkunoista sekä Kaarinan vaakunasta johdetuista vä risävyistä.
Kaarinan Taideyhdistyksessä on tänä päivänä noin 80 jäsentä, joihin kuuluu sekä uusia että pitkään toi minnassa mukana olleita harrastajataiteilijoita ja muutama ammattitaiteilija.
– Perustajajäseniin kuuluu kuvataiteilijan koulutuk sen saanut Maarit Palatsi-Keula. Juhlavuoden alussa Kaarina-talolle pystyttämämme näyttelyn yhteydes sä soitin kaikki perustajajäsenet läpi, ja saimme neljä heistä paikan päälle kukitettavaksi, Nylander toteaa.
Taideyhdistys kiittää sekä Kaarinan kaupunkia ja Kaarina-Seuraa että Turun museokeskusta hyvästä yh teistyöstä näyttelyiden mahdollistamiseksi
– Kun Kaarina-talo valmistui vuonna 2018, sovim me pitävämme siellä yhden näyttelyn vuodessa. Kaa rina-Seuran tiloissa olemme voineet pitää kursseja ja yhteisiä maalausviikonloppuja, Riitta Nylander kertoo.
Polulta kerättyä -näyttely on esillä Turun museokes kuksen hallinnoimassa Brinkkalan galleriassa, Vanhal la Suurtorilla 30. lokakuuta asti.
Kaarinan Taideyhdistyksen juhlavuoden ohjelmaan sisältyy vielä esimerkiksi 17.11. kello 18 Kaarina-talolla pidettävä kaikille avoin luento taiteilija Edvard Mun chista sekä 25.–26.11. Kaarinan Cafe Puntarissa järjes tettävä pop up -myyntinäyttely.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Turun sarjakuvafestivaalit valtaavat
kertaa
suus, näyttelyitä ja cosplay-kisa.
TAPAHTUMAT
Turun sarjakuvakerho järjesti viime vuonna virtuaa liset sarjakuvafestivaalit, mutta tänä vuonna näytte lyt ja ohjelma näkyvät ympäri Turun pääkirjaston ti loja. Festivaalit järjestetään lauantaina 15. lokakuuta. Ohjelmaan kuuluu muun muassa turkulaisten sarja kuvataiteilijoiden haastatteluja, Turun sarjakuvaker hon punk-teemaisen vuosiantologian julkistustilai
Turun sarjakuvafestivaalit sai tukea Turun kaupun gin vuonna 2020 järjestämästä Sytytä Turku kilpai lusta, jossa pyydettiin ehdotuksia keskustaa elävöit täviin tapahtumiin.
Ohjelmaan kuuluvien näyttelyiden lisäksi sekä Siiri Viljakalla että Sari Sariolalla on Turun pääkirjastolla näyttelyt, jotka ovat esillä lokakuun aikana osana fes tivaaliohjelmaa.
10 5. lokakuuta 2022
TURUN SEUTU
S K I S U K I N T I U K K A O T E M I K A I M A R R E T A N A T P
I K K U L A P S E N S A N A T
V
A R O A K A A T A A O S A K A
H
U M A L A T A U S A A H T I K
K
A T A J A R A I T A S T R A A J A A
P
A K E T T I S T A R A I L A A B
A
L U E A I T A A V A H O L L A N T I
N
A U T T I A T A I T E N I L V E E T
N
A U N
T O T V A S T U U H A A S I T A R I S T A A A L A O S A V E S T A A V O A U T O T K I S S A M A N K U A V A R A S S A L A A T T I A I T O R A A T E S I A M R A A A T N O S T O T A A R I T A P U T T A A
KUVATAIDE
Turun Seutusanomat
pääkirjaston ensimmäistä
Suurmarkkinoilla peräti 100.000 kävijää
Turun Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmark kinat kiinnostivat ihmisiä.
TAPAHTUMAT
Suurmarkkinoiden tapah tumavastaava Ari Kallas kertoo, että nelipäiväiset Turun Kansainväliset & Suomalaiset Suurmark kinat olivat todellinen yleisömenestys.
Markkinoille osallistui yli 140 yrittäjää yli 30:sta eri maasta ja 15:sta Suo men eri maakunnasta. Eri maiden ja maakuntien erikoisuudet kiinnosti vat yleisöä, ja tunnelma alueella oli mukava sään suosiessa ja monikieli nen puheensorina täytti markkina-alueen.
Järjestäjät arvioivat, että neljässä päivässä mark kinoihin tutustui reilut 100.000 kävijää.
Yleisen maailmanti lanteen johdosta tapah tuman teemaksi valittiin ”Rauha, ei sotaa! Peace, not war!”.
Kansainvälisten suur markkinoiden kiertue on kin hyvä positiivinen esi
merkki rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja tois tensa kunnioittamisesta. Kiertueella on ollut mu kana työskentelemässä kaikkiaan noin 500 hen kilöä. Kaikilla heillä on omat kulttuuritaustansa, uskontonsa, kielensä ja niin edelleen. Tästä huo limatta Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla on ol lut aivan uskomattoman hyvä yhteishenki, ja kaik
ki ovat auttaneet toinen toisiaan.
Tapahtuman järjestäjät ovat tulkinneet asiaa niin, että kun eri maissa samaa työtä tekevät yrittäjät te kevät yhdessä töitä, niin he myös ymmärtävät toi siaan paremmin. Asiaa edistää myös hyvin käy tännönläheinen ja epä byrokraattinen suhtau tuminen. Kansainväliset Suurmarkkinat antavat
laajemminkin toivoa siitä, että oikein toimimalla ih miskunnalla on mahdolli suus toimia rauhanomai sesti ratkaisten yhdessä yhteisiä ongelmia toinen toistaan auttaen.
Ensi vuonna Kansain väliset Suurmarkkinat ovat Turussa 6.–9.7.2023.
Turun Seutusanomat
115. lokakuuta 2022 Kaikki kodin remontit avaimet käteen -ratkaisulla Tammimäenkatu 10, 20320 Turku 040 560 5543 R y h d y t u k i p e r h e e k s i ! Turvallisista ja luotettavista tukiperheistä on huutava pula! Onko sinulla mahdollisuus tarjota aikaa, lämpöä ja huolenpitoa tukea tarvitsevalle lapselle? Ota yhteyttä Salla Kall o, p 040 538 5821 tai tutustu toimintaan l sää oso tteessa fam ar f /perheho topa velut Tavallista arkea tukiperheessä Tukiperheenä toimiminen antaa konkreett sen mahdol isuuden auttaa asta ja hänen perhettään Tuk perheen tärke n tehtävä on tar ota lapse le taval ista turval ista arkea ja huolenpitoa Lapset v ettävät tukiperheessä y eis mmin v ikon opun kerran kuukaudessa Tukiperhetoiminnasta maksetaan pa kkiota Tukiviikonloput antavat uutta virtaa koko perheelle Tuk perheen äit Tasalanaukio 1, 2.krs, 21200 Raisio Julkaisija ML-Mediat Oy ISSN 2670-1197 (painettu) ISSN 2670-1278 (verkkojulkaisu) Painopaikka Suomalainen Lehtipaino Jakelu Posti Group Oyj Jakelupäivystys Reklamaatiot: 0100 85160 (pvm/mpm) tai verkossa www.posti.fi/henkiloasiakkaat/ lomakkeet/postin-jakeluhairio.html 045 112 4240 ML-Mediat Toimitusjohtaja Mika Leinonen 040 706 2132 Laskutus Aino Väänänen 045 112 4240 Päätoimittaja Marko Vuosjoki 045 126 1698 Toimittaja Katariina Mäkinen-Önsoy 050 363 9290 Mainosvalmistus aineistot@ turunseutusanomat.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@ turunseutusanomat.fi Mediamyynti Mika Leinonen 040 706 2132 Ismo Viskari 045 111 6932 Kaisa Puisto 050 364 7970 Tekniset tiedot 1 palsta 40 mm 2 palstaa 84 mm 3 palstaa 128 mm 4 palstaa 172 mm 5 palstaa 216 mm 6 palstaa 260 mm Noudatamme Julkisen sanan neuvoston (JSN) periaatteita. www.turunseutusanomat.fi ALUEENSA SUURIN! Jakelulevikki noin 28.743 kpl ISSN 26701197 TURUN SEUTU KESKUSTA – MARTTI VASARAMÄKI – RUISSALO – HIRVENSALO – KAKSKERTA S A NOM AT KESKUSTA Jakelureklamaatio/Posti P. 0100 5445, ma-pe 8-16 tai https://www.posti.fi/fi/asiakastuki/ ota-yhteytta/itseasiointilomakkeet juhlivathahmoVIRTSAFingerporin SOLLI -1.”Brisba-1. ‘Rölli’ mätiAINE “ “ “ “ telma unikeonpäivän jälkeen Riitta laskee PohjanLintilä Karkkia! nistö x2 kokelaita 8 ROnesta” Jorma Kemppainen 2022 parsilaisten AUTENTÄlä iti irronkosisheiniä hyvin Tollo! edesBiauOpel ? nyt kujeita pyhä kirja TINEN puotamua! Peron Thaimaa kella selkä nut Mononen En toki! puuttuvia välttää rakentava jee-sata HELLIÄ A mereen det Niilentisseura oululainen Tarzanin rakas aktivoidax2
Turun kansainväliset suurmarkkinat ovat erittäin suositut. Kuva: TMK/Kansainvälisten suurmarkkinoiden kuvakirjasto.
vahvike
vahvistetut
12 5. lokakuuta 2022 SNICKERS Workwear AllroundWork 37.5® Hi-Vis talvitakki 1130/6658 1130/5558 211 € Lyhempi etuosa ja pidennetty selkäosa Muotoillut hihat Cordura®-
kyynärpäissä Heijastavat yksityiskohdat Cordura®-
hihan päät YKK -vetoketjut Pidennetyt hihat ja joustavat hihansuut peukaloaukoilla Säädettävä huppu Korkea kaulus suojaa tuulelta SNICKERS Workwear AllroundWork 37.5® Hi-Vis talvihousut 6639/6658 6639/5558 181 € 6658 5558 Hinnat sisältävät alv:n 24 % ja ovat voimassa toistaiseksi. Ilmainen pipo (Snickers Workwear 9093/6618, arvo 69 €) sisältyy vain takkien 1132, 1130 ja 1830 ohjehintaan. ILMAINEN PIPO ILMAINEN PIPO SNICKERS Workwear AllroundWork 37.5® vedenpitävä hupullinen Hi-Vis talvitakki 1132/6604 1132/5504 324 € NEN 6658 5558 5558 6658 Ole näkyvä TURVALLISESTI JA MUKAVASTI! Ole näkyvä TURVALLISESTI JA MUKAVASTI! ILMAINEN SNICKERS Workwear AllroundWork Hi-Vis fleecehuppari 8039/6600 119 € 6658 SNICKERS Workwear AllroundWork Hi-Vis Softshell 1230/6658, 1230/5558 173 € 5558 6658 SNICKERS Workwear AllroundWork Hi-Vis fleecetakki 8035/6658, 8035/5558 100 € 6658 5558 SNICKERS Workwear AllroundWork 37.5® vedenkestävä hupullinen Hi-Vis parkatakki 1830/6658, 1830/5558 357 € Hi-Vis parkatakki 6658 5558 UUSI MYYMÄLÄ on AUKI! TAMPERE Kuokkamaantie 4 www.tamrex.fiTAMREX OY TAMPERE Turvesuonkatu 7 p. 03 3142 1522 JYVÄSKYLÄ Alasinkatu 5 p. 03 3142 1565 LAHTI Ansiokatu 2 p. 03 3142 1545 TURKU Leipäläntie 71 p. 03 3142 1555 PORI Satakunnankatu 38 p. 03 3142 1530 HÄMEENLINNA Parolantie 10 p. 03 3142 1560 VANTAA Tikkurilantie 68 p. 03 3142 1505 ESPOO Koskelontie 15 p. 03 3142 1507