1 minute read

Saariston kuvaaja sai palkinnon työstään

Yli 20 vuotta saaristoa valokuvannut Janne Gröning sai Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon.

Valokuvaus

Advertisement

Turun seudun saaristoa reilut parikymmentä vuotta valokuvannut, nykyisin Paraisilla asuva Janne Gröning sai Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahastosta ensimmäistä kertaa 10.000 euron suuruisen Terttu Aatos Petäjän rahaston palkinnon.

Kyseinen tunnustuspalkinto voidaan myöntää henkilölle, joka on korkeatasoisesti valo- tai elokuvan keinoin tallentanut Varsinais-Suomen ja lounaisen saariston luonnon ja kulttuurin muutosta.

Janne Gröning on saaristossa asuva pitkän linjan valokuvaaja. Hän on tehnyt töistään tauluja, kirjoja, postikortteja ja seinäkalentereita sekä kuvittanut niillä jopa klassista musiikkia.

– En osaa laulaa enkä soittaa, mutta olen silti myynyt kultaa ja platinaa, nauroi Janne Gröning.

Gröning on kuvittanut kaksi musiikki-dvd:tä; Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa ja Jean Si- beliuksen ”Visual jouney to the music of Jean Sibelius”.

– Musiikin kuvittaminen oli hauska, eikä ihan tavanomainen prosessi, kertoi Gröning myyntimenestyksiksi nousseista teoksistaan.

Gröning on pitänyt laa- jasta tuotannostaan satakunta näyttelyä. Vuonna 2014 Gröningin kuvista julkaistiin kuuden kuvan postimerkkisarja.

Janne Gröning kertoo yllättyneensä iloisesti tunnustuspalkinnostaan.

– Kun kuulin saava- ni tämän palkinnon, olin kyllä aivan huuli pyöreänä. Olenhan ollut jo yhdeksän vuotta eläkkeellä ja ottanut rauhallisemmin, kertoi Gröning.

Gröningin valokuvausura alkoi Naantalissa vuonna 1998.

Porhonkallion-Virpin asemakaavan ja asemakaavamuutoksen katusuunnitelmaehdotukset ovat julkisesti nähtävillä 16.8.2023 – 29.8.2023

Suunnitelmat pidetään yleisesti nähtävänä kaupungin kotisivuilla (www.naantali.fi/katusuunnitelmat) sekä virastotalolla Käsityöläiskatu 2, 4.krs elokuun 16. päivästä 2023 alkaen.

Lisätietoa: Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen, puh. 050 339 0562, heli.ojanen@naantali.fi

Tekninen lautakunta

This article is from: