a n n o u v a l h u j n e j u s s Veneme a a m l e j h o a t t u u s a a t
N
aantalin Venemessut on tänäkin vuonna koko kansan rakastama ohjelmallinen kesätapahtuma. Venemessujen toimitusjohtaja, tapahtuman koko 10-vuotisen historian ajan sitä luotsannut Tuomas Levanto kertoo, että juhlatapahtumaan on saatu paljon uutta ohjelmaa – sellaistakin, josta on monet vuodet haaveiltu. – Kymmenvuotistapahtumaan ja sen ohjelmaan on panostettu erityisen paljon. Koko Venemessujen historian ajan olemme haaveilleet muun muassa ohjusvene Naantalin saamista mukaan ja tänä vuonna sekin viimein toteutuu, kertoo Levanto. Pansiossa tukikohtaansa pitävä ohjusvene Naantali on vieraillut vanhan kaupungin satama-alueella ennenkin, muttei koskaan aiemmin Venemessujen aikaan. Nyt 50-metrisessä ohjusveneessä pidetään yleisölle avoimet ovet niin perjantaina, lauantaina kuin sunnun-
tainakin. – Ohjusvene on varmasti yksi Venemessujen kiinnostavimmista kohteista.
Edelläkävijä monessa suhteessa Naantalin Venemessut on monessa mielessä edelläkävijä suomalaisessa veneilygenressä. Vuosittain noin 20 000 ihmistä tulee messuille ja Naantalissa myös tehdään paljon venekauppaa. – Jotkut veneen ostajat tekevät kauppaa jo Helsingin messuilla helmikuussa, mutta suurin osa lyö kaupat kiinni vasta koeajon jälkeen – Naantalin Venemessuilla, kertoo Levanto Venemessujen merkityksestä venekaupassa. Eipä ihme, että Venemessut houkuttelevat vuosittain yleisön lisäksi paljon näytteilleasettajia. – Viime vuonna näytteilleasettajia oli 136, ja uskon, että tänä vuonna määrä on suurinpiirtein samalla tasolla. Koska Naantalin Venemes-
sut ovat nimenomaan ohjelmallinen tapahtuma, järjestäjät haluavat joka vuosi tuoda messuille jotain uutta ja ihmeellistä ihmisten ihasteltavaksi. – Tänä vuonna uutuuksia ovat muun muassa eFoil, niin sanottu ”lentävä lainelauta”, ja 90-vuotias ”sikarivene”, joka saadaan vuosien, vuosien jälkeen taas vesille. Venemessut tunnetaan laajalti siitä, että monet uutuustuotteet ovat laajasti ensiesittelyssä täällä Naantalissa, myhäilee Levanto. Venemessuilla on myös mahdollista maistaa Mallasseppien Venemessuja varten valmistamaa juhlaolutta. Ajankohta pitänyt pintansa Kun tapahtumalla on ikää jo kymmenen vuotta, on selvää, että yleisö on ottanut sen omakseen. Venemessujen kävijöistä on tuoreimman tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia Turun talousalueelta, vajaa kolmannes pääkaupunkiseu-
Tuomas Levanto lupaa venemessuyleisölle tänäkin vuonna paljon uutta ja ihmeellistä nähtävää.
tu-Tampere-Pori – akselilta, ja loput muualta Suomesta. Toki messut houkuttelevat paikalle myös kansainvälistä väriä. – Näytteilleasettajiakin on Suomen lisäksi Ruotsista, Latviasta ja Virosta, joten voimme hyvällä syyllä kutsua itseämme kansainväliseksi tapahtumaksi,
toteaa Levanto. Ihmiset ovat myös tottuneet siihen, että Venemessut pidetään toukokuun viimeisenä viikonloppuna. – Kahtena ensimmäisenä vuonna tapahtuman aikaan satoi vettä rankasti. Kolmantena vuonna olimme jo siirtämässä
tapahtumaa viikolla eteenpäin, mutta päätimme lopulta pitää ajankohdan samana. Ja sen jälkeen meillä ei ole ollut ongelmia kelien kanssa, kertoo Tuomas Levanto. Marko Vuosjoki