Skip to main content

Liikkuja 2019

Page 1

2019

LIIKKUJA

UUSIKAUPUNKI - LAITILA - PYHÄRANTA - VEHMAA - KUSTAVI - TAIVASSALO

KORIHAIDEN U14-POJAT NOUSEVAT KEVÄTKAUDEKSI SM-SARJAAN s. 6

JYSKEEN JONI VAINIO-KAILA HAKEE UUTTA ENNÄTYSTÄ ENSI KESÄNÄ s. 5 UUDEN AJAN PALVELUSIHTEERI OUTI SOININEN s. 4

Haasta itsesi! Haasta kaverisi! Ole sankari!


UINTI ON KAUKON JUTTU Teksti: Juha Laine On olemassa muutamia ihmisiä, jotka ovat kulkeneet Uudenkaupungin uimahallin ovista sisään säännöllisesti aivan alusta asti. Yksi näistä harvinaisuuksista on Kauko Virpelä, vaikka mies ei omien sanojensa mukaan ole käynyt aivan alusta asti.

oli, mutta usein oltiin niin kauan, että mummo pelkäsi meille sattuneen jotain, Virpelä nauroi.

Konekorjaajan työt laivalla verottivat uintiharrastusta vuoteen 2001 asti, jolloin sairaus kevensi työtilanteen ja toisaalta toi säännöllisyyden uimiseen. -No mä tulin vasta toisena päivänä. Siitä lähtien Virpelä on kuluttanut uiOlisin tullut avajaispäivänäkin, mutta mahallin saranoita vähintään neljä kerjonoa oli ovelle asti ja altaiden puolel- taa viikossa. lakin alkoi olla jo täyttä, joten päätin siirtää päivällä, Virpelä muisteli vuo- -Vauhti uimisessa on hidastunut iän den 1987 tapahtumia. myötä ja sairaudenkin takia, mutta kyllä edelleen tavoitteena on aina se kiloVanha hallikin oli tullut tutuksi ja sauna metri uida. Jos oikein hyvältä tuntuu, on jäänyt erityisesti mieleen. niin sitten mennään kaksikin, rintauinnilla nykyään etenevä Virpelä kertoi. -Siellä oli todella hyvä kiuas ja sai aina kunnon löylyt, Virpelä kehui ampuma- Miehen omien laskelmien mukaan kilohallina nykyään toimivan paikan olo- metrejä tulee vuosittain 400 kilometrin suhteita. molemmin puolin ja määrä on pysynyt kuta kuinkin samana vuodesta 2001 Uinti on kuntoilumuotona erinomainen lähtien. Nopealla laskutoimituksella kenelle tahansa. Virpelä ei ole sattu- Virpelä on uinut noin 6800 kilometriä malta uinut vuosikymmeniä harrastuk- 2000-luvun aikana Uudenkaupungin sekseen. Tämä valikoitui jo lapsena uimahallissa. Jotta määrään saa jotain ympäristön vaikutuksesta. perspektiiviä, mies on käytännössä edennyt uimalla saman matkan kuin -Kalastajaperheestä olen ja lapset lai- Helsingistä on linnuntietä Keski-Afriktettiin usein perkaamaan silakoita. Äiti kaan. ei sitten ottanut meitä ruokapöytään, kun haisimme niin vahvasti kalalle ja Yksi motivaattoreista on perinteinen Ui meidät pistettiin uimaan. Kivaahan se kesäksi kuntoon-kampanja, johon Vir-

pelä on vuosikausia osallistunut. Hän muistaa myös ajan, jolloin kampanjan lukemat olivat aivan mahdottomia.

puhtautta vuodesta toiseen. Sauna on luonnollisesti paikka, jossa maailman asiat laitetaan porukalla kuntoon. Niin se on Uudenkaupungin uimahallissa-Uimaliiton silloinen puheenjohtaja kin. Virpelän mukaan osa hallin käyttäAaltosen Pekka oli 1990-luvun lo- jistä tuleekin pelkästään saunomaan. pussa Uudessakaupungissa töissä ja vapaa-ajalla hän sitten ui tuntitolkulla. -Olen usein miettinyt, että pitäisi laittaa Silloin uintiaikaa kampanjassa ei rajoi- asioita lapulle niin muistaisi paremmin tettu niin kuin nykyään ja hänelle kertyi kinata jostain asiasta sitten seuraavalusein 15 kilometriä päivän aikana, Vir- la kerralla, Virpelä nauroi. pelä muisteli. Vaikka mittarissa on jo hurjat lukemat, Ja onhan uintiharrastuksessa muitakin niin matka jatkuu. Jos vain terveyttä näkökulmia. Virpelä kiitteli uimahallin riittää, niin kuin mies itse sanoo. Keskimukavaa henkilökuntaa sekä hallin Afrikasta siis kohti Etelä-Afrikkaa.

VAHTERUSRING ON LIIKKUJAN VALINTA

Avoinna joka päivä älykortilla klo 6-22 Liljalaaksonkatu 27, 23500 Uusikaupunki Puh. 02 844 3939, info@kuntoputki.fi

2019

LIIKKUJA

2

Ilmoitusliite

Julkaisija: Finn Sportsman Oy

Ilmestymispäivä: Torstai 10.1.2019

Pysy ladulla verkossa: www.vahterusring.fi vahterusring

Taitto: Hanna-Mari Hakala / Hanna Hoo


TÄYDEN PALVELUN OPTIKKOLIIKE

Uusi-Optiikka on täyden palvelun silmälasiosaaja. Käytössämme on alan uusinta huipputeknologiaa, mikä mahdollistaa toimivimman näkemisen. Meiltä saat näöntarkastukset, työnäköoptikon palvelut, piilolinssisovitukset ja silmälääkäripalvelut samasta paikasta. Luotamme paitsi yksilölliseen palveluun myös laadukkaisiin tuotteisiin. Liikkeestämme löydätkin satojen merkkikehysten valikoiman!

Sinua palvelevat

OPTIKOT Anna Pietilä Tarja Semenius Juha Värre

OPTINEN MYYJÄ Paula Kuusjärvi

LÄÄKÄRI Mohammad Al-Juhaish

DNEye® Scanner on otettu osaksi Uuden-Optiikan näöntutkimuksia jo vuonna 2015. Elokuussa liikkeeseen asennettiin uusi huipputarkka DNEye Scanner 2 -mittauslaite. Skannerimittaus on nopea ja miellyttävä; molemmat silmät mitataan vain minuuteissa yhdellä laitteella. Kun Rodenstockin huipputeknologiaa hyödyntävän laitteen mittaustiedot sitten yhdistetään vankkaan ammattitaitoon, ovat käsissä markkinoiden parhaat silmälasit.

Kuivasilmäisyyden oireita ovat mm. kirvely ja polttelu, roskan ja hiekan tunne, valonarkuus sekä vuotavat silmät.

Meillä asiakkaalle tehdään kuivasilmätutkimus ja -mittaus, suositellaan jatkohoito ja kontrolloidaan hoidon vaikuttavuus.

Linssimme reunahiotaan käsityönä Suomessa, minkä ansiosta kannamme ylpeinä Avainlippu-tunnusta. Kotimaisen reunahionnan johdosta meiltä tilatuilla silmälaseilla on nopea toimitusaika ja voimme linssittää uudestaan myös vanhan hyväkuntoisen kehyksen. Monitehot toimintamme kahdessa viikossa ja yksitehot jopa alle viikossa.

Tunnistatko kuivien silmien oireita? Ota avuksi Kunnon palvelu ja varaa aika optikolle jo tänään!

Huollamme, säädämme ja puhdistamme omien asiakkaidemme silmälasit aina tarvittaessa.

Kuivia silmiä voidaan tutkia ja hoitaa onnistuneesti.

Tervetuloa hyvän näön kaupoille!

Silmätautien erikoislääkäri Silmäkirurgian erityispätevyys

VARAA AIKA NETISTÄ www.uusioptiikka.fi

Alinenkatu 22 23500 Uusikaupunki Puh. (02) 8422 888 050 528 1500

Palvelemme Ma - pe 9-17 La 10-13

www.uusioptiikka.fi 3


Fysioterapeutti

Arja Heinomäki • LPG-pehmytkudoshieronta • Fysioterapia • Fysikaaliset hoidot • Hieronta • Lymfaterapia • MDT-teapia • Veteraanikuntoutus

Fysioterapeutti Arja Heinomäki puh. 040 7443 059 arja.heinomaki@suomi24.fi www.vehmaanfysioterapia.fi Vastaanotto Villa Mariassa Pakkahuoneentori 1, Uki

TAiVAssAlON liiKUNTAHAlli • mainostilaa myynnissä yrityksille • yksittäis- ja vakiovuoroja liikuntakäyttöön • kuntosali Kysy lisää: Taivassalon vapaa-aikatoimi p. 050 387 3354 tai leila.gröndahl@taivassalo.fi https://www.taivassalo.fi/

UUDEN AJAN PALVELUSIHTEERI

Outi Soininen

Teksti: Juha Laine

Lehti t n ny t jae aa s ö my en n aLue k aikkii ksiin! yrity

Uudessakaupungissa ovat seuraihmiset tottuneet asioimaan esimerkiksi kenttävarausten suhteen uimahallin ensimmäisessä toimistossa, mitä Alli Mäkelä-Huutola pitkään ja ansiokkaasti hoiteli työkseen. Eläköityminen pakotti kaupungin etsimään uuden palvelusihteerin ja yksi hakijoista oli panimoalalla pitkään työskennellyt Outi Soininen.

nä saliin pelaamaan, niin näkisit järjestelmästä heti että missä on vapaata. Pystyisit maksamaan sen saman tien ja saisit sen jälkeen ovikoodin. Se olisi seuraava askel. Nykyinen systeemi on aika kankea, Soininen arvioi.

Liikuntapaikkojen varausjärjestelmän lisäksi Soinisen vastuulle kuuluu muun muassa asiakaspalveluneuvonnat sekä nuorisovaltuuston -Näin ilmoituksen tästä työpaikasta ja mietin, sihteerinä toimiminen. Vuodenvaihteen tienoilla että tuo voisi olla mun juttu. Olin kuitenkin ollut oman työsarkansa tekevät seura-avustukset. jo yli kymmenen vuotta panimoalalla, Soininen muisteli vuoden takaisia ajatuksia. Paikallisurheilu tulee aktiiviselle perheenäidille tutuksi myös vapaa-aikana. Soininen on Soininen vakuutti valitsijat ja hyvin ihmisten lastensa taustatukena neljän urheiluseuran kanssa toimeen tuleva persoona hyppäsi uu- toiminnassa ja on lisäksi Kalannin naisvoiteen ympäristöön helmikuussa. Sormi oli välillä mistelijoiden johtokunnan jäsen. Aktiivisuus, suussa, mutta se ei tahtia haitannut. monellakin tapaa on tullut lapsuuden kodista. Samoin myös mukavasti näkyville paistava po-Isot saappaat oli täytettävänä, mutta onneksi sitiivisuus. kaikki ovat ottaneet sydämellisesti mut vastaan ja apua olen saanut. Mutta niin se on, että työ -Kotona on opetettu työntekoon ja aika nuorena tekijäänsä opettaa. On ollut mukavaa päästä olen itsekin ollut ensimmäistä kertaa kesätöisnäkemään Uudenkaupungin liikunta- ja urhei- sä kauluspaitoja silittämässä. Siinä on vuosien luelämää laajemmin. Lisäksi olen saanut tehdä varrella myös oppinut tulemaan erilaisten ihtästä työstä omannäköiseni, Soininen mietiske- misten kanssa toimeen, Soininen vertaili. li. Sukuun vertaaminen on Outille liiankin tuttua, Soinisen kädenjälki on näkynyt ennen kaik- sillä hän on runoilija Heli Laaksosen sisko. Iloikea varausjärjestelmän sähköistämisessä. suus on yhteistä, toimintatavat eivät. Uimahallin puhelin ei enää pirise uimakoulun ilmoittautumisten takia, vaan ne tehdään säh- -Heli on luova kirjoittaja ja mä olen enemmän köisesti. Eteenpäin on menty ja tulevaisuuden käytännön ihminen. Yhteistyötä tehdäänkin niin visio olisi sujuvoittaa liikuntapaikkojen varaus- että hän hoitaa puhumisen erilaisissa tapahtujärjestelmää niin, että se toimisi reaaliaikaisesti. missa ja mä katson, että hän on oikeassa paikassa ja vaatteet ovat oikein päin päällä, Soini-Jos vaikka yhtäkkiä haluat viikonloppuna men- nen nauroi.

4


SUOMEN MESTARUUS TASKUSSA SEURAAVAKSI AIKUISTEN ARVOKISAT?

JYSKEEN KEULAKUVA JONI VAINIO-KAILA HAKEE UUTTA ENNÄTYSTÄ ENSI KESÄNÄ Teksti: Juha Laine Harjun stadionin kellot pysähtyvät aikaan 51,62. Joni Vainio-Kaila nostaa kädet ilmaan, se on nyt siinä. Hän on nopein aituri Suomessa kesällä 2018 ja samalla Laitilan Jyskeen yli 100-vuotisen seurahistorian ensimmäinen mies, joka kykenee yleisurheilun aikuisten SM-kultaan. Tammikuussa 25 vuotta täyttävä Vainio-Kaila muistelee lämmöllä Jyväskylässä tapahtunutta onnistumistaan, mutta mieli janoaa lisää. Vainio-Kaila on viime aikoina kärsinyt hieman lonkkavaivoista, mutta harjoittelemaankin on päästy mukavalla tahdilla. Erilaiset intervallitreenit, nopeusharjoitukset, jumppapallolla tehtävät jutut sekä telinevoimistelu ovat esimerkkejä aitajuoksijan talviharjoittelusta. Ulkomaille suuntaavaa leiriä ei ole vielä varattu, mutta sekin saattaa hallikauden jälkeen tulla kyseeseen. -Sellainen olisi aika tärkeä ja piristäväkin juttu. Pääsee tekemään erilaisia harjoituksia paremmissa olosuhteissa. Pitkän talven aikana samat olosuhteet alkavat välillä puuduttaa, Vainio-Kaila vertaili. Viime kauden kärkiaika 51,32 syntyi Lapinlahdella heinäkuun lopussa. Se oli koko Suomen kärkiaika kesällä ja jäi 23 sadasosaa miehen omasta ennätyksestä. Tämä oli mieluisa kehitysaskel vaikeamman vaiheen jälkeen. -Nyt ollaan kiinnitetty paljon huomiota kehonhuoltoon ja oman kropan kuuntelemiseen. Aiemmin, jos treeni tuntui huonolta, niin sitä tuli vain hakattua päätä seinään. Jos nyt saadaan yhdistettyä sopivasti kova treeni ja kehonhuolto, niin se pitäisi näkyä tuloksissa, Vainio-Kaila otaksui. Mitä sitten ensi kesänä voidaan odottaa? -Kyllä ennätyksen pitäisi alkaa 50:llä. Enempää en uskalla toivoa, Jyskeen kasvatti heitti. Viime kesän EM-kisojen raja oli 50,70. Jos suunniteltu tuloskehitys toteutuu, aikuisten arvokisoihin pääseminen on lähellä. Valitettavasti ensi kesänä kisataan vain MM-kisoissa ja sinne rajat ovat huomattavasti kovemmat. Seuraavat yleisurheilun EM-kisat ovat vuonna 2020. -Ne kisat ovat tähtäimessä. MM-kisoista en haaveile, niihin pääseminen on todella hankalaa. Ensi kesänä pistetään taas toisille hanttiin Kalevan Kisoissa. Saadaan lisää mielenkiintoa, kun ilmeisesti Oskari Mörö palaa radalle, Vainio-

Kaila kertoi.

Matematiikkaa yliopistossa lukeva Vainio-Kaila Koko uransa Mikko Rinteen valmennuksessa ei ainoastaan kulje Jyskeen takki päällä kilpaiollut Vainio-Kaila on myöhäisen aloittamisen luissa, vaan mies on myös mukana seuran toiruumiillistuma. Jos on urheilullinen, niin tiettyyn minnassa. Nuorten SM-kisoissa Vainio-Kaila yllajiin satsaamisen voi aloittaa myöhemmälläkin läpiti kisojen nettisivuja ja valmennushommiakin iällä. Vasta 12-vuotiaana yleisurheilun aloittanut tulee välillä tehtyä. Seurassa on hyvä tekemisen Vainio-Kaila kokeili aitoja 15-vuotiaana ja ensi- meininki, tosin yksi valtakunnallisestikin näkyvä puraisujen joukossa oli happamiakin versioita. ongelma huolettaa. -Valmentaja pisti mut juoksemaan 300 metrin aitoja ja se meni aivan persiilleen. Päätin, että näitä en enää ikinä juokse mutta 16-vuotiaana olin kuitenkin jo Ruotsi-ottelussa juoksemassa aitoja, pesäpalloa aiemmin harrastanut VainioKaila muisteli hymyillen.

-Poikia on aika vähän ja niitä tippuu pois noin 13 vuoden iässä aika paljon. Jyskeellä on tulossa paljon lahjakkaita nuoria, jotka toivottavasti nousevat vielä Suomen huipulle, Vainio-Kaila toivoi.

5


Korihaiden U14-pojat nousevat kevätkaudeksi SM-sarjaan. Joukkueen muodostavat Ami Hyvönen (vasen ylä), Casper Ämmälä, Aatami Hyytiä, Juuso Vesterinen, Miska Koskinen, Jeremias Sjöberg, Oskari Lalla, Eero Haapanen, Aaro Taatila, Antto Lehmus, Ukko Lehtonen, Jesperi Sjöberg, Luka Saarinen, Saku Järvinen, Viljami Arvonen, Veeti Laaksonen, Akseli Blomberg ja Eemeli Sappinen, sekä kuvasta puuttuva Leevi Saarinen. Valmentajat: Jukka Järvinen, Kim Saarinen ja Petri Helminen (kuvassa), sekä apuvalmentajat Petri Blomberg ja Ville Wehman. Joukkueenjohtajina toimivat SirkkaLeena Haapanen ja Juha Sappinen.

KORIHAIDEN U14 -JOUKKUE RAIVASI TIENSÄ SM-SARJAAN Teksti: Päivi Sappinen Uudenkaupungin Korihaiden alle 14-vuotiaiden poikien koripallojoukkue selvitti syksyn karsintasarjasta tiensä kevääksi ikäluokan SM-sarjaan. Joukkue pelasi syyskaudella läntisen alueen 1. divisioonassa yhteensä kahdeksan peliä, joista kuusi päättyi voitokkaasti.

tuuri - neljästä turnauksesta kaksi pelataan kotiken- - Meillä ei varmasti ole sarjan fyysisin joukkue, muttällä Pohitullissa. Vieraspelireissut suuntautuvat Tur- ta pojilla on valtava halu pelata ja meillä löytyy myös kuun ja Espooseen. pelaajia joka rooliin. Porukassa on näppäriä pallonkäsittelijöitä, pitkiä korinaluspelaajia ja hyviä heittäjiä, Petri Helminen on ylpeä suojattiensa syyskaudesta ja Helminen luettelee. kehuu erityisesti porukan monipuolisuutta. Kevään SM-sarjassa pelaa yhteensä 18 joukkuetta, - Aina ei välttämättä ole myöskään helppoa laittaa kolkahdessa eri lohkossa. Molempien lohkojen neljä - Meillä tässä alle 14-vuotiaiden joukkueessa noin mea ikäryhmää yhteen, mutta meillä pojat ovat alusta parasta joukkuetta pääsevät ikäluokan SM-finaalitur- puolet on 2005 syntyneitä, toinen puolikas 2006 syn- asti puhaltaneet yhteen hiileen ja joukkuehenki on olnaukseen, joka pelataan kevään lopuksi Lohjan Kisa- tyneitä ja mukana on myös neljä poikaa, jotka ovat lut loistava, hän jatkaa. kalliossa. syntyneet vuonna 2007. Se on minusta maininnan arvoista, että nämä jätkät ovat vasta minipoika-ikäisiä ja Kevään tullen joukkue jatkaa pelejä SM-sarjan lisäksi - Kovia porukoita ja pelejä tulee aivan varmasti, mutta pelaisivat virallisesti vielä pienellä kentällä. Aika isoja myös alueellisesti, sekä 1. - että 2. divisioonassa. kehitys on jo syksyn aikana ollut niin valtavaa, että pelaajia vastaan ovat nämäkin jätkät taistelleet, Heluskon meillä olevan kaikki mahdollisuudet päästä minen kehaisee. SM-sarjan kotiturnaukset pelataan Pohitullin palloilohkossa neljän parhaan joukkoon, arvioi joukkueen luhallissa lauantaina 9.2. ja sunnuntaina 10.3. Ottepäävalmentaja Petri Helminen. Valmentaja uskoo, että syksyn hyvän menestyksen luihin on vapaa pääsy ja joukkue toivoo paikalle runtakana on ennen kaikkea joukkueen monipuolisuus ja saasti kannustajia! Turnauspaikkojen arvonnassa joukkueella kävi hyvä hyvä yhteishenki.

SAKU JA AMI BIDDY-JOUKKUEIDEN MUKANA ULKOMAILLE Korihaiden alle 14-vuotiaiden joukkueessa pelaavat Saku Järvinen ja Ami Hyvönen valikoituivat tiukkojen leiritysten kautta mukaan Biddy Basket -joukkueisiin, jotka suuntaavat tulevan kevään ja kesän aikana turnauksiin ulkomaille. 13-vuotiaan Sakun joukkue matkaa huhtikuussa pelaamaan Louisianaan Yhdysvaltoihin ja 11-vuotiaan Amin joukkue puolestaan kesäkuussa Espanjan Malagaan.

varasijalle, joten kun kutsu reissuun tänä vuonna tuli, tuntui se nuoren urheilijan mielestä erityisen hienolta.

Saku ja Ami ovat tulevista ulkomaanturnauksista innoissaan. Saku yritti joukkueeseen jo vuotta aiemmin, mutta jäi tuolloin joukkueessa

- Kyllä se NBA on se päätavoite, hän hymyilee.

- Treenasin kesän aikana aika paljon niitä juttuja, joista ajattelin sen viimeksi jääneen kiinni. Kyllä tämä nyt tuntuu aika hienolta, kun kovan Biddy Basketball on Yhdysvalloissa toimiva järjestö, jonka kantava- treenin jälkeen pääsi mukaan, Saku sanoo. na ajatuksena on opettaa koripallon perustekniikoita ja oikeanlaista asennetta lapsille alusta alkaen perusteellisesti, jo ennen varsinai- Amin mukaan Espanjan turnausmatkalle seen kilpaurheiluikään siirtymistä. Biddy haluaa myös pienestä pitäen on todennäköisesti lähdössä koko peropettaa junioreille oikeanlaista kilpailuhenkisyyttä, joka on perintei- he. Jo puoli vuotta ennen reissua Ami sesti hieman ehkä suomalaisessa junnu-urheilussa ollut punainen on odottavissa tunnelmissa. Parasta hänen mielestään koriksessa on vaate. pelin lisäksi joukkuekaverit ja niitä Suomessa toiminnasta vastaa Biddy Basket ry, joka vie vuosittain hän saa nyt tulevassa turnauksessa nuoret pelaamaan rapakon taakse. Yhteensä Biddy-joukkueita vali- lisää. taan vuosittain kuusi, joista kaksi on nuorempien pikku-Biddyjen joukkueita. Nykyisistä maajoukkuemiehistä Biddy-turnaukseen on aika- Tavoitteitakin nuorelta mieheltä lajin suhteen löytyy. naan valittu mm. Petteri Koponen ja Tuukka Kotti.

6


LAITILAN LIIKUNTAPALVELUT LAITILA ON LIIKKUJAN KEIDAS Laitila tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia liikunnan ja ulkoilun parissa sekä kuntalaisille että matkailijoille. Liikuntapaikat ovat hyvin keskittyneet keskustan läheisyyteen. Korkeatasoinen monitoimihalli antaa mahdollisuudet monille lajeille. Laitilan Jyske on paikallinen monitoimiseura. Jyskeessä toimii 10 aktiivista jaostoa, jotka tarjoavat monipuolista liikuntatoimintaa kaiken ikäisille. Vakka-Opisto tarjoaa myös laajan kirjon ohjattua liikuntaa. Ulkoliikuntaan on runsaasti mahdollisuuksia. Uusi 18-väyläinen Matikan frisbeegolf on saanut paljon kiitosta radan profiilista sekä haastavuudesta. Aloittelijoille ja lapsil-

le löytyy helpompi 6-väyläinen Palmusen rata. Ulkoilureitit houkuttelevat lenkkeilemään ja uutuutena ovat merkityt maastopyöräilyreitit. Merkittyjä reittejä on kaksi ja ne ovat pituudeltaan 4,8km ja 5,5km. Kaupungilla on käytössä tilavarauksiin Timmi-ohjelmisto. Järjestelmä mahdollistaa reaaliajassa varaamisen. Riittää että rekisteröidyt käyttäjäksi ja varatut vuorot laskutetaan jälkikäteen.

FRISBEEGOLFRADAT Matikan Frisbeegolfrata. osoite Hallitie 4, 23800 Laitila 18-väylänen, monipuolinen, vaihteleva ja haastava rata. Palmusen 6-väyläinen rata on aloittelijaystävällinen, osoite Syttyäntie, 23800 Laitila

FINN LAMEX- HALLI Monitoimihallissa on suorituspaikat mm. • Sulkapallolle • Salibandylle • Futsalille • Lentopallolle • Koripallolle • Tennikselle • Yleisurheilulle • Juoksusuora on 70 metriä pitkä ja löytyy 5 rataa • Uutena heittopressu esim. keihäänheitolle • Iso ja hieno peilisali mahdollistaa pitämään erilaisia jumppia, tanssilajeja ja uutuutena on tulossa kamppailulajit! Halli on avoinna ympärivuoden. Hallista löytyy välineitä eri lajeihin, joita saa käyttää vapaasti.

KIEKKO JA S LAINAK AA SI KIRJAS TO S TA TA I LIIKUNT ATO I M E S TA!

UIMAHALLI Vastikään peruskorjattu uimahalli on viihtyisä virkistysuimala. Uimahallista löytyy 25 metrinen rata-allas, monitoimiallas, lastenallas ja poreallas. Hallista löytyy lapsille paljon välineitä, jotka ovat vapaassa käytössä. Uimahalli järjestää erilaisia teemoja eri vuodenaikoina. Ohjattuja tunteja löytyy jokaiselle mm. eläkeläisille, erityisryhmille, uimakouluja ja vauvauintia. UUTTA! Hydrohex-allasharjoittelu. Kyseessä on virtuaaliallastreeni, jonka kautta erilaiset vesijumpat tulee virtuaalisesti suoraan altaan reunalle! Treenisovellus mahdollistaa tehokkaiden ja hauskojen allastreenien tekemisen, milloin vain!

TYÖHYVINVOINTIPÄIVÄT YRITYKSELLESI! Laitila tarjoaa yrityksellenne mahdollisuuden virkistävään päivään liikunnallisessa ympäristössä! Vahvuutena on monipuoliset liikuntatilat, sekä ympärillä oleva mahdollisuuksia täynnä oleva luonto. Ota yhteyttä ja kerro ryhmäsi tarpeet, autamme suunnittelemaan ja toteuttamaan teille sopivan kokonaisuuden. Lisätietoja liikuntapalveluista: Liikuntasihteeri Elina Rautanen Puh. 050 518 0589 tai elina.rautanen@laitila.fi www.laitila.fi

7


UUDENKAUPUNGIN Uudessakaupungissa on hyvät puitteet harrastaa monipuolista liikuntaa. Ulkoliikuntapaikkoja löytyy esimerkiksi lenkkeilyyn, retkeilyyn, uintiin, frisbeegolfailuun, luisteluun ja hiihtoon. Sisäliikuntasaleja on kaupungissamme useita, vapaita vuoroja voi varata Julius-varausjärjestelmästä: juliusvaraus.fi Kysy lisää liikuntapalveluista:

puh. 050 552 5432/Heidi tai 050 383 5303/Outi nuoriso.liikunta@uusikaupunki.fi

Löydät nettisivuiltamme kattavaa tietoa kaupungin tarjoamista liikuntamahdollisuuksista:

uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta Tykkäämällä sivuistamme Facebookissa Nuoriso- ja liikuntapalvelut Uusikaupunki saat ajankohtaisimmat tiedot ensimmäisten joukossa nuoriso- ja liikuntapalveluiden tapahtumista!

Ulkoliikuntapaikat Uudestakaupungista löytyvät monipuoliset ja ympärivuotiset ulkoliikuntamahdollisuudet: yleisurheilu-, jalkapallo-, jääkiekko- ja lentopallokenttiä. Jääkiekkokaukaloissa ja luistinradoilla voit luistella sekä pelata jääkiekkoa. Lumisina talvina löytyy sekä perinteisen että vapaan tyylin latuja. Talvisin on myös mahdollisuus hiihtää, luistella ja retkeillä merenjäällä, tietenkin riippuen jääolosuhteista. Ajankohtainen ulkojäiden ja latujen tilanne löytyy täältä: https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoliikunta/kuntopolut-ja-ladut Ulkona liikkuminen on yhä suurempi kuntoilutrendi. Uudet ulkokuntoilulaitteet on asennettu uimahallin ja tekonurmen väliin, Käätyjärven rantaan (Hakametsän leikkipaikan lähelle) sekä Sorvakon urheilukentän läheisyyteen kuntopolun varteen. Lähellä olevat ulkokuntoilupisteet innostavat spontaaniin kuntoiluun ja liikkumiseen ympäri vuorokauden kaikkina vuodenaikoina. Suorituspaikoilla jokainen liikkuu vapaasti, omaan tahtiin, omalle kunnolle sopivalla tasolla, ja harjoittelemaan voi poiketa vaikka lenkin lomassa.

UUDENKAUPUNGIN UIMAHALLI Koulupolku 5, 23500 Uusikaupunki Tiedustelut kahviosta: puh. 050 420 2503, uimahalli@uusikaupunki.fi AUKIOLOAJAT: Ma 8.00 – 21.30 Ti 6.00 – 21.30 (Kuntosali 7.00) Ke 11.00 – 21.30 To 6.00 – 21.30 (Kuntosali 7.00) Pe 8.00 – 21.30 La 12.00 – 17.30 Su 12.00 – 17.30 Uintiaika päättyy puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. Altaat ovat 25 m, 6 ratainen pääallas, hyppyallas (4 m syvä) ja 5 m hyppytorni ja vesiliukumäki (52 m) sekä opetusallas. Rakennuksessa ovat lisäksi katsomo- ja kahviotilat, kuntosali, judosali ja kokoustilat.


LIIKUNTAPALVELUT FrisbeeGolfradat Frisbeegolf-harrastus on helppo aloittaa ja se on mukavan rento harrastus, jossa yhdistyy ulkonaliikkumisen ilo mielenkiintoiseen peliin. • Uimahallin frisbeegolf-rata, 9 väylää, Koulupolku 5 • Lokalahden frisbeegolf-rata, 18 väylää, Tappiluodontie 94

Kunto- ja maastopolut

• Pyhämaa DiscGolfPark, 18 väylää,

Luontoon on mahdollisuus lähteä liikkumaan kokemattomankin retkeilyharrastuksen aloittelijan, sillä aivan lähimaastostakin löytyy mm. merkittyjä kuntoreittejä sekä luontopolkuja ja saattaapa löytyä jokunen luontokohdekin. Polkujuoksu ja maastopyöräily ovat kasvavia harrastuksia kuntoilijoiden keskuudessa. Uudenkaupungin lähialueella löytyykin useita ulkoilijoiden tekemiä maastopolkuja.

Mäkitarhantie 22

Liikuntapaikat löydät myös kaupungin internetkarttapalvelusta: https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoliikunta/kartat

VESILIIKUNTARYHMÄT Maanantai Eläkeläisten vesijumppa klo 15.00 – 15.30 Eläkeläisten vesijumppa klo 15.45 – 16.15 Tiistai Aamuvesijumppa klo 7.00 – 7.30 Kevennetty vesijumppa klo 15.30 – 16.00 Äijä vesijumppa klo 19.30 – 20.15 Keskiviikko Eläkeläisten vesijumppa klo 15.00 – 15.30 Eläkeläisten vesijumppa klo 15.45 – 16.15 Erityislasten uinti klo 17.00-17.45 Syväaltaan vesijumppa (kovatehoinen) klo 19.00-19.45 Perjantai Eläkeläiset syvä allas klo 14.00 – 14.30 Vesijuoksua musiikin tahtiin aina maanantaisin klo 20.00 - 21.00 syvässä altaassa.

UIMAKOULUJA tulossa hiihtolomaviikolla (vko 8).

SEURAA ILMOITTELUA NETTISIVUILTA JA FACEBOOKISTA

WIBIT AquaTrack tulee uimahalliin viikolla 8, to-pe 21.2.-22.2. Valmiina, paikoillanne... pitäkää hauskaa!


UKILAISOPEIN KIINALAISTA KIEKKOILUA KEHITTÄMÄSSÄ

AKI MYKKÄNEN PÄÄSI UNELMIENSA TYÖHÖN Teksti: Juha Laine

Vuosituhannen molemmin puolin aktiivisesti uusikaupunkilaisessa urheiluelämässä toimineet eivät ole voineet ohittaa paikalliskasvatti Aki Mykkästä. Kentällä mies oli räiskyvä persoona, joka takuuvarmasti jätti jokaisen hikipisaran joukkueelle ja samanlaisella intohimolla Mykkänen operoi myös valmennushommissa. Parhaiten Uudessakaupungissa Mykkänen muistetaan Jää-Kotkien valmentajan tehtävistä joukkueen ollessa vielä toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli Mestiksessä. Urheilu ja ennen kaikkea jääkiekko oli niin iso juttu miehelle, että hän halusi siitä myös ammatin.

känen kertasi vajaan vuoden aikaisia tapahtumia. Mykkäsen kanssa neuvotelleen miehen rooli oli Kiinan jääkiekkoliiton lasten ja nuorten jääkiekkoilun kehittäjä. Tarkoituksena oli saada aikaan urheilukoulutoiminta kiekkoilijoille ja tähän haalittiin liuta ulkomaalaisia valmentajia. Mykkänen lähti matkaan ja sijoittui Pekingin pohjoispuolelle Chanpinqin kaupunginosaan. -Kiinalaiseen tyyliin täällä on fasiliteetit kunnossa. Campuksella on oma jäähalli, palloiluhalli, kuntosali, urheilukenttä, majoitustilat ja muut. Meillä on kolme tasojoukkuetta, jotka koostuvat 13-17 vuotiaista nuorista, Mykkänen kertoi. Yli puoli vuotta startin jälkeen Mykkänen pääsi joululomalle kotiin. Paluu on tammikuussa ja pelkästään harjoitteluun keskittynyt joukkue ampaisee heti kolmen kuukauden leirille Venäjälle, jossa päästään vihdoin myös pelaamaan. Hyppy erilaiseen kulttuuriin on sisältänyt paljon muuta kuin lätkämaailman haasteita. Pankki on tullut uusikaupunkilaiskasvatille tutuksi. Siellä kun vierähtää aina se kolme tuntia.

Valmentajan koulutuksia Suomessa käyneen Mykkäsen tie vei 2000-luvun puolessa välissä Norjaan, jossa mies valmensi Furusetin joukkuetta sekä teki myös juniorivalmennusta. Tämän jälkeen hänet pestattiin Naantaliin, minne myös miehen perhe oli asettunut. VG-62:n valmennuspäällikön tehtävissä kului useampi vuosi. Työtehtäviin jääkiekon parissa on tunkua ja valmennuspäällikön tehtävien loputtua Mykkänen ei tahtonut löytää sopivaa hommaa. Positiivinen suhtautuminen oli todellisessa testissä. Sitten tärppäsi ja nyt olikin iso -Tämä on sellainen allekirjoitus ja valokuvausrumba, vonkale koukussa. että heikkohermoiselle voisi tulla hiki. Tulkin kanssa kyllä naureskellaan ja nyt odotellaan palkintoteetä, -Kiinalainen kaveri oli saanut mandaatin etsiä valmen- kun saatiin vihdoin homma kuntoon. Laskujeni mutajia ja mun profiili löytyi Linkedinin kautta. Siinä sitä kaan annoin allekirjoitukseni kymmenen kertaa. Byhierottiin useampi kuukausi sopimuksen ehtoja, Myk- rokratia täällä on uskomattoman kankeaa, Mykkänen

naureskeli. Kiina on ehtinyt hämmästyttää myös edistyksellään. -WeChat-appia käyttää kaikki ja käteistä ei tarvita mihinkään. Ravintolat, taksit parturit ja samoin julkinen liikenne hoidetaan sitä kautta. Todella näppärää. Julkiseen liikenteeseen kun menee, niin näkee taas jotain erilaista. Liikenne on sellaista sekamelskaa, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Punaisia päin painellaan surutta ja viidakon lait ovat voimassa, Mykkänen kuvaili. Kiinalaisen jääkiekkoilun kehittämisessä on monta syytä ja yksi suurimmista on talviolympialaiset, jotka pidetään Pekingissä vuonna 2022. -Olisi hienoa olla jollain tavalla mukana noissa olympialaisissa. Se oli yksi syy, miksi lähdin ja sitä kohden mennään, Mykkänen sanoi tutun innostuneella sävyllä. Tuhansien kilometrien päässä kotiseudultaan oleva Mykkänen ei ole Uuttakaupunkia unohtanut. Sosiaalista mediaa aktiivisesti käyttävä Mykkänen seuraa edelleen lapsuutensa maisemien menoa etäältä. -Vaikka olen asunut jo vuosia Naantalissa, niin silti seuraan enemmän Uudenkaupungin asioita netin kautta. Se kertoo jo paljon. Ei muuta kuin terveisiä tutuille, Mykkänen päätti.

URHEILU JA KLASSISTA HIERONTAA

Vihreä Valo & Tepen Tupa

URHEILUHIEROJA TIIA LASTULA Rauhankatu 8, Uki P. 0449931527 Lastula.tiia@gmail.com

Lounas arkisin, pitopalvelu, pizzaa ja grilliruokia viikonloppuisin. (02) 872 869 www.vihreavalo.fi P. 0445450749 | Vuorikatu 3 B, 23500 UUSIKAUPUNKI 10

AlinenkAtu 18 B 20


UUDENKAUPUNGIN URHEILUKESKUS LOISTAVAT PUITTEET KUNTOILUUN Miten tahansa haluatkin liikkua, meillä se onnistuu! Uudistunut Uudenkaupungin Urheilukeskus tarjoaa seudun monipuolisimman kattauksen liikuntamahdollisuuksia saman katon alla. Hyvin varustellun kuntosalin lisäksi löydät meiltä monipuoliset ryhmäliikuntatunnit, spinning-sisäpyöräilyt ja mahdollisuuden pelata sulkapalloa, tennistä ja salibandya. Sisäpyöräilyt ja ryhmäliikuntatunnit tarjoamme myös virtuaalisina! Virtuaalitunteja on tarjolla päivittäin reilusti, mm. Les Mills, BodyPump, BodyCombat, RPMpyöräilytunnit, CX Work, Sh'Bam, ja paljon muita! Tukenasi ovat Urheilukeskuksen ammattitaitoiset ja kannustavat ohjaajat, olit sitten aloittamassa liikuntaharrastusta tai hakemassa huipputehoja treenistäsi. Meiltä saat myös henkilökohtaiset Personal Trainer palvelut ravinto-ohjelmineen. Saunat ovat lämpimänä aina vastaanoton aukioloaikoina. Jäsenenämme käytössäsi on koko talon palvelut yhdellä kuukausimaksulla. Kulkukortilla pääset liikkumaan joka päivä 5-23 välillä niin kuntosalille, ryhmiin kuin sulkapalloonkin, kun kentät ovat vapaana. Uutuutena nyt myös salibandyvuoro sunnuntaisin! (myös ei-jäsenet ovat tervetulleita, 5 €/krt) Määräaikainen 12kk jäsenmaksu on 45 €/kk ja kerralla maksettuna 450 €/vuosi, jäsenenä käytössäsi on kaikki palvelut ympäri vuoden! Ryhmäliikuntaan ja kuntosalille pääset tietysti myös kertamaksulla tai 10 x kortilla.

URKKIS ON LASTEN SUOSIKKI! Urheilukeskuksen oma lastenmaailma Urkkis liikuttaa perheen pienimpiä aina lauantaisin klo 10-14. Huisin hauskassa Urkkiksessa on pomppulinna, pallomeri, ilmavolttirata, polkuautoja, ilmakiekko, mahdollisuus pelata pallopelejä ja vaikka mitä muuta kivaa! Telmimään pääsee 5 euron pääsymaksulla oman aikuisen kanssa. Alle 1-vuotiaat leikkivät Urkkiksessa ilmaiseksi. Urkkiksessa voit järjestää myös synttärijuhlat. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

HULINAPÄIVÄ LA 12.1. Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen ja laadukkaaseen tarjontaamme lauantaina 12.1. 5 euron pääsymaksulla pääset kokeilemaan ryhmäliikuntatunteja ja kuntosalia koko päivän ajan! Lapsille Urkkis 10-14 välisenä aikana, pääsymaksu 5 €. Salibandyn maailmanmestaruuden kunniaksi Uudenkaupungin Urheilukeskus lahjoittaa kaikille esikouluikäisille OXDOG-salibandymailan. Lahjamailan luovuttaa salibandyn maailmanmestari Eemeli Salin 10-11.30 välisenä aikana Urkkiksella. Lahjoituksessa mukana Uudenkaupungin Urheilukeskuksen kanssa UkiSport.

LA 12.1. HULINAPÄIVÄN OHJELMA 10-14 Urkkis lasten leikkipaikka 10-11.30 MM Eemeli Salin paikalla mailojen lahjoitus eskari-ikäisille 10-14 Kuntosali 10.00 Vatsa-selkä & Liikkuvuus Merita 11.00 Dance With Merita 11.15 Spinning 45 min/Mia 12.00 Boxing-circuit/Tomi 13.00 Bodypump/Jenni

RYHMÄLIIKUNTAKALENTERI 7.1 ALKAEN

MAANANTAI 18.00

Pilates Merita

19.00

Dance with M Merita

19.00

Spinning Mia

TIISTAI 18.00

Vatsa-Selkä & Liikkuvuus Merita

19.00

Body Merita

19.15

Miesten kuntosalicircuit Jussi

KESKIVIIKKO

TORSTAI

PERJANTAI

18.00

Spinning Jenni

17.30

Boxing-circuit Tomi

10.00

19.00

Less Mills Bodypump Jenni

18.30

Teematunti, seuraa varaus kalenteria Vaihtuva ohjaaja

17.00 17.00

17.30

Kuntosalicircuit senioreille Mia Jooga (75 min.) Noora Ikämiesten Kuntosalicircut Jone Spinning + Lihaskunto Mia

SUNNUNTAI 18.00

Toiminnallinen Lihaskuntotunti Timo

11


OIKEANLAINEN AKTIIVISUUS KEHONHUOLTO, MUUTAKIN KUIN VENYTTELYÄ

TULEVAISUUDEN TRENDINÄ LASTEN AKTIVOINTI Olemmeko osanneet oikeasti mukautua nykyaikaan lasten aktivoinnissa? Vai olemmeko vaan tyytyneet toivomaan, että koulut ja seurat pitävät jälkipolvistamme huolta? Timon näkemyksemme mukaan myös kaupallinen potentiaali on merkittävä. Osittain tästä syystä olemme viimeisen viiden vuoden ajan pureutuneet aiheeseen vakavammin. Aktiivisten tilojen rakentamisia, liiketoiminnan aloituksia ja konsultointia onkin kuulunut jo Easywayn toimintaan muutaman vuoden ajan. Yhteistyösopimus maamme suurimman sisäpuistorakentajan Toy Goup Oy:n kanssa onkin samalla askel kohti kansainvälisiä projekteja.

Päivittäinen operointi yritysten henkilöstön, aktiiviliikkujien ja kuntokeskuksien käyttäjien kanssa on opettanut meille ihmisten tarpeen osata palautua. Hyvin usein aktiivinen liikkuja pääse tavoitteisiinsa mutta millä hinnalla? Uni, lepo, palautuminen jne. karsitaan yleensä mukaansa tempaisseen lajin tavoitteiden tieltä. Ossin näkemys nojaa reilun 13 vuoden aikana tehdyistä sadoista tuhansista Inbody-kehonkoostumusmittauksista kerättyyn dataan ja aktiiviseen hallinnointiin. Kovin harvoin rasitusmäärän kasvattaminen kehittää jo valmiiksi aktiivisesti liikkuvaa. Sen sijaan laadukkaampi palautuminen tuo järjestään positiivista tuloskehitystä. Miten löytää jokaiselle yksilölle aina oikeanlainen tasapaino rasituksen ja levon suhteen? Jokaisen yksilön tilanne muuttuu jatkuvasti ja mukautuminen vaatiikin seurantaa sekä ammattilaisen aktiivista tukea. Ennen kaikkea tulee muistaa, ettei tee asioista liian vaikeita itselleen ja aloittaa asioista, joita jo osaa. Arjen pienillä muutoksilla kohti hyvinvointisempaa huomista!

Minkälaisia lasten tilojen tulisi sitten olla? Aktivoiva tila on kaiken a ja o. Tiloista tulee luoda tietenkin väri- ja kuvamaailmaltaan lasten mielikuvitusta aktivoiva tila, mutta myös monipuolinen erilaisilta pinnoiltaan ja välineistöltään. Mitä kaikkea pitäisi sitten huomioida? Pitääkö kaikille olla kaikkea vai voisiko asioilla olla yhdistäviä tekijöitä? Lähdetään siitä mitä me haluaisimme lasten oppivan tiloissa, hauskanpidon aikana!

Easyway Finland Oy:n yrittäjät Ossi Nikula ossi.nikula@easyway.fi 040-7387600

12

Timo Tanskanen timo.tanskanen@easyway.fi 040-5153400


Kuvaaja: Jussi Arola

OP-LOUNAISRANNIKON HIPPO-HIIHTOTAPAHTUMAT TEMPAAVAT PIKKUVÄEN LADUILLE! HIPPO-HIIHTOKOULU Viime vuonna hurjan suosion saanut hippo-hiihtokoulu tulee taas! Harjoitushiihdot järjestetään sunnuntaina 20.1 klo. 11.00-12.30. 4-10- vuotiaille suunnatussa hiihtokoulussa Kalannin Vankan hiihdonopettajat opastavat ja neuvovat aivan vastaalkajia ja kokeneempiakin sivakoijia. Tule harjoittelemaan mäenlaskua ja opettelemaan hiihdon perustaitoja. Kaikki ovat tapahtumaan tervetulleita ja koko hiihtokoulu on avoin ja maksuton! Sinun ei tarvitse harjoitushiihtoihin edes ilmoittautua, ilmestyt vain paikanpäälle nauttimaan hiihdon riemusta! Täällä isommat ja pienemmät hiihdonopettajat ottavat kaikki iloisesti vastaan! HIPPO-HIIHTOKOULUSTA VAUHTIA HIPPO-HIIHTOIHIN! Kun harjoittelut on tehty, on kiva tulla testaamaan taitoja Hippo-kisoihin! Viikko hiihto-

koulun jälkeen on Hippo-hiihtojen aika. Kilpailut järjestetään sunnuntaina 27.1 klo. 11 ja hiihtotyylinä on perinteinen. Tule paikalle hyvissä ajoin, viimeistään kuitenkin kello 10.30. Tapahtumaa ja kivaa hiihtopäivää vauhdittaa Hanna-Hippo! VAHTERUSRINGIN PALVELUPISTE AUTTAA HIPPO-TAPAHTUMIIN LIITTYVISSÄ ASIOISSA. Jos sinulta puuttuu välineet, ei hätää! Vahterusringin maksuttomasta lasten välinevuokraamosta löytyy apu! Tule ajoissa paikalle, niin katsotaan sopivat välineet molempiin tapahtumiin. Pääasia on, että kaikki halukkaat saadaan laduille. Tärkeintä molemmissa OP-Lounaisrannikon Hippo-hiihtotapahtumissa on kiva tunnelma, paljon uusia kavereita, uusien taitojen oppiminen ja hiihtämisen riemu!

13


UPK:N PUHEENJOHTAJA VAIHTUU SEURAN HARRASTAJAMÄÄRÄT TUPLAANTUNEET KAI LAHDEN AIKAKAUDELTA Teksti: Juha Laine Kai Lahti tarttui UPK:n puheenjohtajan nuijaan viisi vuotta sitten Esa Kerkolan siirtyessä sivuun kyseisestä tehtävästä. Tässä ajassa on uusikaupunkilaisessa futiskulttuurissa tapahtunut muutoksia, mutta nyt Lahti päätti antaa vastuun seuraaville. -Omat lapset ovat jo aikuisia ja nyt oli mielestäni oikea hetki pienentää omaa roolia. Mielestäni on tärkeää, että ne vanhemmat ovat päättämässä kenen lapset seuratoiminnassa ovat mukana, Lahti muotoili. Lahti jatkaa edelleen johtokunnassa ja on näin myös uuden puheenjohtajan, Visa Mikkolan tukena.

lihaskunnon mittareilla. -Palloliitolta tuli ilmoitus seuroille, että käytetty keinonurmi olisi myynnissä. Laitoin johtokunnalle heti viestin, että vieläkö koetettaisiin ja lopulta asiat etenivät nopeasti. Laitettiin tarjous ja kaksi viikkoa siitä kenttä oli meidän, Lahti kertasi. Siitä alkoivat sitten neuvottelut kaupungin kanssa kentän sijoituspaikasta. Lopulta päädyttiin uimahallin viereiselle hiekkakentälle ja päätöksen jälkeen astui keväällä hartiapankki areenalle.

-Seuran väelle, ennen kaikkea ikämiesjoukkueelle iso kiitos työpanoksesta. Sitä kokoonnuttiin monena iltapäivänä -Siellä on joitain asioita, jotka ovat olja muutama tunti kerrallaan talkootyöleet vain mun takana. On siis Visalle nä kenttä valmistui, Lahti kertoi. reilua ja myös helpompaa, että jatkan vielä johtokunnassa, Lahti perusteli. Työ ei ollut turhaa. Niin Lahti kuin muutkin futisihmiset ilahtuivat kentän vasUPK:n harrastajamäärät ovat Lahden taanotosta. Tämä ei pelkästään paranaikakaudella suurin piirtein tuplaantutanut seuran olosuhteita, vaan kenttä neet. Suurimmaksi syyksi tähän voisi otettiin nopeasti omaksi myös vapaaolettaa olevan neljä vuotta sitten uiajalla. mahallin viereen saatu keinonurmi. Tämä oli paikallisten jalkapallomiesten -Kyllä siinä nuorisoa käy paljon potkivoimannäyte. Mitattiin sitä sitten kär- massa, pelailemassa ja välillä vain vietsivällisyyden, oma-aloitteisuuden tai tämässä aikaa. Yhtään mainosta ei ole

neljän vuoden aikana jouduttu ilkivallan takia uusimaan, joten kiitos nuorisolle myös siitä, Lahti kiitteli. Olosuhteiden merkitys liikunnassa välähtelee Lahden kommenteista säännöllisesti. Miehen ajatukset ovat sen suuntaisia, että onnistuessaan ne parantaisivat jo kansanterveyttäkin. Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen pitäisi lähteä jo pienenä ja koulujen rooli on myös suuri.

nallinen ongelma. Valmentajia on joissain ryhmissä useampia, mutta joskus pilliin ei tartu ketään. -Huonoimmissa tapauksissa ollaan jouduttu jättämään ikäluokkajoukkueita tekemättä, kun ei ole valmentajia, Lahti harmitteli. Kai Lahden oma jalkapalloharrastus alkoi noin kymmenvuotiaana, mutta vei nopeasti mukanaan. Tunnollinen harjoittelija halusi aikuisena kovempia haasteita ja suuntasi Euraan, missä paikallinen joukkue EuPa pelasi kakkosdivisioonaa. Tältä ajanjaksolta jäi erityisiä muistoja. On ”Kaitsu” jopa aikanaan pelannut treenipelin Norwichia vastaan, mikä on siis brittiseura ja Suomen ykköshyökkääjän Teemu Pukin nykyinen joukkue.

-Jos liikuntaa olisi enemmän jo pienenä, niin lapset hakeutuisivat enemmän seuratoimintaan ja myös omaksuisivat liikunnallista elämäntapaa. Liikuntasaleissa pitäisi olla enemmän ns. vapaavuoroja, joihin saisi tulla liikkumaan ja pelaamaan kukin omalla tavallaan ja aikuiset hoitaisivat valvonnan, Lahti lin-Eka puoliaika pärjättiin yllättävän hyjasi. vin, mutta sitten väsyttiin ja he nostivat Lahti on myös huolissaan vapaaehtois- vauhtia. Taidettiin 0-8 hävitä, Lahti nauten vähyydestä, mikä lienee valtakun- reskeli.

ALUEEN ASIANTUNTEVIN URHEILULIIKE

14


Antoisampi arki

Uudessakaupungissa Uusikaupunki on kompaktiudessaan täydellinen kaupunki näppärään arkeen. Voit yllättyä, kuinka monipuolisia palveluita ja helppoa arkea Uusikaupunki tarjoaa! Ja kaikki tämä on myös helposti saavutettavissa - työ, harrastukset, koulut, putiikit ja puodit ja muut palvelut ovat maksimissaan 20 minuutin päässä.

elämä

Meiltä löytyy työtä

vapaaaika

kaupunki TUTUSTU JA TYKKÄÄ!

UUDENKAUPUNGIN PALVELUT

ravintoloihin. Tässä ryhmässä vinkkaillaan tarjouksista ja parhaista palveluista.

TUTUSTU JA TYKKÄÄ!

UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKA Etsitkö uutta harrastusta? Kiinnostaako urheilu ja Etsitkö uutta Kiinnostaako kulttuuri? Tämänharrastusta? ryhmän tarkoituksena on toimia Uudenkaupungin vapaa-ajan keskusteluja urheilu ja kulttuuri? Tämän ryhmän tiedonjakofoorumina.

tarkoituksena on toimia Uudenkaupungin vapaa-ajan keskustelu- ja tiedonjakofoorumina.

TYÖ

palvelut

elämää

uusi-

Näyteikkuna Uudenkaupungin palveluihin, kauppoiNäyteikkuna Uudenkaupungin hin, putiikkeihin ja ravintoloihin jne. Tässä ryhmässä vinkkaillaan tarjouksista ja parhaista palveluista. ja palveluihin, kauppoihin, putiikkeihin

&

TUTUSTU JA TYKKÄÄ!

UUDENKAUPUNGIN VUOKRA-ASUNNOT Täällä kohtaavat asunnon etsijät ja vuokranantajat. Täällä kohtaavat asunnon ja Kimppa-asunnon tai kyydin voi myösetsijät sopia täällä. Ilmoituksen voi jättää niin yksityinen toimija,tai vuokranantajat. Kimppa-asunnon kuin yrityskin.

kyydin voi myös sopia täällä. Ilmoituksen voi jättää yksityinen toimija, kuin yrityskin.

tuumessiin.fi

UUDENKAUPUNGIN TYÖPAIKAT Tämä on työnantajien ja -hakijoiden kohtauspaikka. Tämä on työnantajien ja työnhakijoiden Täällä voivat ilmoittaa paikalliset yritykset tai yritykset, jotkakohtauspaikka. toimivat Uudessakaupungissa. Täällä onTyönhakijat helppo voivat kertoa itsestään ja osaamisestaan.

hakea töitä puolisolle. Työnhakijat voivat kertoa itsestään ja osaamisestaan.

uki.fi/some

15


LOUNAISRANNIKON SUPERTAPAHTUMA

UUSIKAUPUNKI 18. - 19.5.2019 MUKANA SATOJA TOIMIJOITA!

TULEE SUUREMPANA KUIN KOSKAAN!

KAIKKI RAKENTAMINEN ISOSTI ESILLÄ! MÖKIT, KEITTIÖT, LAITURIT, SAUNAT, KESÄKALUSTEET... MIELETÖN KATTAUS!

KOVA KATTAUS KONEITA JA VEHKEITÄ! AUTOT, TRAKTORIT, PIENKUORMAAJAT, RUOHONLEIKKURIT, MÖNKIJÄT...

T MESSU NA AVOIN

17 LA 1016 SU 10-

Kysy lisää: info@minifarmi.fi tai 040 706 4000

Tutustu etukäteen verkossa www.minifarmi.fi

@minifarmi.fi

-TAPAHTUMIA VAHTERUSRINGISSÄ TAMMIKUUSSA 4 – 10 VUOTIAILLE LAPSILLE HIPPO –HIIHTOKOULU SUNNUNTAINA 20.1.2019 KLO 11.00 – 12.30. Hiihdon opettajina Kalannin Vankan edustajat. Tervetuloa kaikki treenaamaan! Hiihtokouluun ei tarvitse ennakkoon ilmoittautua.

HIPPO –HIIHDOT SUNNUNTAINA 27.1. KLO 11.00

•2015 ja myöh. syntyneet tytöt ja pojat •2014 syntyneet tytöt ja pojat •2013 syntyneet tytöt ja pojat •2012 syntyneet tytöt ja pojat •2011 syntyneet tytöt ja pojat •2010 syntyneet tytöt ja pojat •2009 syntyneet tytöt ja pojat

40 m 40 m 80 m 80 m 700 m 700 m 700 m

MENOSSA MUKANA HANNA-HIPPO!

Tytöt ja pojat kisaavat eri sarjoissa. Hiihtotyylinä on perinteinen hiihto. Kilpailunumeroiden jako alkaa klo 10.00. Jälki-ilmoittautumiset kisapaikalla viimeistään klo 10.30. Kilpailutoiminnasta vastaa Kalannin Vankka ry. Tapahtumapaikalla on puffetti. Kaikki osallistujat palkitaan. Ilmoittautuminen viimeistään to 24.1.2019 osoitteessa www.lyyti.in/hippohiihdot2019 tai puh. 044 341 1289.

Yhteistyössä:

Tilaisuudet ovat maksuttomia. Vahterusringistä saat tarvittaessa hiihtovälineet lainaksi. Mehutarjoilua.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Liikkuja 2019 by Turun Seutusanomat - Issuu