

























Kävin viime viikolla kahdella juttukeikalla, joi den tärkeimpänä elementtinä oli tavalla tai toi sella aurinko. Energian säästöön liittyen otin sel vää aurinkovoiman asennuksesta omakotitaloon ja Kaarinan Avaruuspuisto Väisälässä uusi palve lu – Aurinkokunta visualisoituna – on tietenkin olemassa auringon ansiosta. Niin kuin ylipäänsä kaikki
Aurinkoisetaurinkokunnassamme.päivätalkavat valitettavasti olla kortilla, kun mennään kohti pimeätä ja monen mielestä synkkääkin aikaa. Onneksi täällä eteläi sessä Suomessa pääsemme nauttimaan auringon paisteesta talvellakin, vaikkakin vain jokusia tun teja. Toisin on aivan pohjoisessa, jossa aurinko ei näyttäydy viikkoihin lainkaan. Kaamosraja taitaa Suomessa kulkea jossain Sodankylän korkeudella.
Aurinko antaa meille valoa ja energiaa. Ja nyt – energian hinnan ollessa erittäin korkealla – yhä useampi on kiinnostunut tuottamaan sitä energi aa omaan kiinteistöönsä asennuttamalla aurinko paneelit talonsa Aurinkovoimankatolle.asennus ei tietenkään ole il maista, mutta viime aikoina ilmoitettujen sähkön hinnan korotusten vuoksi omakotiasujien on hyvä ainakin arvioida, missä ajassa aurinkovoima mak saisi itsensä takaisin. Ja sen jälkeenhän kyseessä on pelkkää Uusiutuvasäästöä.energia on sitäpaitsi ympäristöys tävällistä ja aurinkopaneeliasennusta voidaankin pitää myös ympäristötekona. Ei ihme, että Varsi nais-Suomessakin on tänä vuonna alkanut näkyä paneeleita todella monien talojen katoilla.
Niin, ja kaikki te, joita aurin kokuntamme, planeetat tai yli päänsä tähtitiede kiinnostaa, muistakaa pitää mielessän ne Avaruuspuisto Väisä lä Kaarinan Tuorlas sa. Varmasti monelle erittäin mielenkiin toinen päiväretken kohde!
MarkopäätoimittajaVuosjoki
Tieverkkomme tärkeä hiussuonisto ovat yksityis tiet. Niillä on paljon merkitystä alueiden asuk kaille, maanviljelijöille, puuhuollolle, mökkiläi sille, yrityksille ja muille tienkäyttäjille.
Yksityisteiden tiekunnilla on ollut ongelmia avustusten käyttämisessä, koska avustusprosen tit ovat olleet matalat. Nyt niitä ollaan korotta massa. Avustuksista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Uusi asetusluonnos on lähtenyt lau sunnoille, lausuntoaika päättyy 19.10.2022.
Tällä hallituskaudella yksityistieavustukset ovat olleet korkeimmillaan 30 miljoonaa euroa vuodessa, ensi vuonna summa on 23 miljoonaa euroa. Parlamentaarinen Liikenne12- työryhmä linjasi, että valtio nostaa vuotuisen määräraha tason vähintään 25 miljoonaan euroon vuosita solla vuoteen 2032 asti. Ryhmä myös linjasi, että yksityistieavustusten avustusprosenttia noste taanLausunnoillesamalla. lähti ehdotus, jossa tavan omaisissa teiden parantamiskohteissa enim mäisprosentti nousee 50 %:sta 70 %:iin, mer kittävimmissä siltakohteissa 75 %:sta 85 %:iin, luonnonolosuhteiden aiheuttamissa yllättävis sä korjauskohteissa 75 %:sta 85 %:iin, lauttapai koissa ja vuosittain purettava silloissa 80 %:sta 85 %:iin sekä talviteissä 65 %:sta 70 %:iin.
Asetusluonnoksen mukaan eri tukiprosentte ja myös yhdenmukaistetaan. Asetusluonnoksessa esitetyt muutokset nykytilaan ovat erittäin tär keitä ja kannatettavia. Avustusprosenttien nos ton kautta saadaan kalliita ja vaikeita yksityistei den korjausvelkahankkeita nykyistä paremmin liikkeelle.Toivottavasti hyvä, uusi asetus saadaan voi maan ensi vuoden alusta.
Vähävaraisia lapsiperheitä auttava Turun Hope ry järjestää syys-lokakuun vaihteessa kaksi infotilai suutta vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille. Infoti laisuuden tavoitteena on jakaa tietoa yhdistyksen toiminnasta ja houkutella lisää vapaaehtoisia mu kaanHopentoimintaan.paikallistoimintaa pyörittää tällä hetkellä noin 12–14 aktiivista vapaaehtoista, joista osa on ollut toiminnassa mukana jo usean vuoden ajan. – Vapaaehtoisemme tekevät upeaa työtä, kukin omien voimavarojensa ja elämäntilanteensa mu kaan. Arvostamme heidän haluaan auttaa ja halu amme vahvistaa koko Hope-porukkaa sitouttamal la uusia vapaaehtoisia toimintaamme, Hope Turun tiiminvetäjä Susanna Heinonen kertoo.
Monet aktiiveista ovat mukana lähes päivittäin ja toiset auttavat esimerkiksi töiden jälkeen iltaisin. Jokainen käsipari on kuitenkin tärkeä, joten myös silloin tällöin apuun pääsevät vapaaehtoiset ovat arvokas lisä yhdistyksen toimintaan.
– Avunsaajien määrä ei ole tämän vuoden aika na vähentynyt, päinvastoin! Joulu on meille vuo den kiireisintä aikaa, eikä isoja kampanjoita pystytä toteuttamaan ilman vapaaehtoisten apua. Muuta ma auttamiseen käytetty tunti viikossa tuo paljon hyvää lapsiperheiden elämään, Heinonen korostaa.
Heinonen kannustaa kaikkia vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita saapumaan Itäharjun toimipistee seen kuulemaan lisää Hopen toiminnasta. Tilaisuu teen osallistuminen ei sido mihinkään eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Yhdistyksen toimintaan ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat, jotka haluavat parantaa vähävarais ten lapsiperheiden asemaa Turun seudulla. Uusia sitoutuneita vapaaehtoisia tarvitaan muun muas sa asiakastyöhön, kuten ajanvaraukseen ja asiak kaiden vastaanottoon, sekä lahjoitusten vastaan ottamiseen ja käsittelyyn.
– Positiivinen asenne erilaisiin työtehtäviin ja halu yhteistyöhön Hopen tiimikavereiden kans sa kantavat pitkälle. Meillä on paljon erilaisia työ tehtäviä, joten toivomme vapaaehtoisten olevan valmiita monenlaiseen työhön, Heinonen kertoo.
Infotilaisuudet järjestetään maanantaina 26. syyskuuta klo 17–19 ja tiistaina 4. lokakuuta klo 18–20 yhdistyksen tiloissa Itäharjulla osoitteessa Hakakatu 7–9, Turku.
Nykymuotoinen kylätoi minta on syntynyt 1970-lu vulla ja sen muodot ja teh tävät ovat muotoutuneet ajan mittaan moneksi, mut ta keskeisenä tavoitteena on yhä oman alueen elin voiman JuuretSuomessasellätävyyttä.enemmäntoksetmintaympäristönidentiteetinsiomaehtoiseksiriteltävissäKylätoimintakehittäminen.onkinmääasukkaidentoiminnakkylänhyvinvoinninjahyväksi.ToimuukorostavatentistätoiminnankesKylienasukkaidenyhteitoiminnallasinänsäonpitkätperinteet.ovatperinteisessä
talkootoiminnassa ja sar kajaon aikaisessa kyläyh teisöjen miseksiden,tehdämiettimään,tistäenharrastusmahdollisuuksivapaa-ajantoimintojenpeensa,määritteleeminnassajaensimmäisettettiin,uksissaoistayhteistyössä.tuotannollisessaYhteisistäasipäätettiinkyläkokojakunyhdessäpääsaatiinkylillemyöskaupat,pankitvaikkapasähköt.Nykyaikaisessakylätoijokainenkyläitseomattarmuttaerilaistenjakehittämisenohellaenuseampikyläjoutuumitäsevoisipaikallistenpalveluikutenkoulun,säilyttätaiinfrastruktuurin
(tietoverkot, tiet, vesihuol to jne.) kehittämiseksi. Mo nella kylän yhdistyksellä on ylläpidettävänä oma talo tai tila.Kylätoiminta ymmärre tään entistä vahvemmin paikallisen hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edis täjäksi. Osaltaan kyse on uusista haasteista – kuten ilmastonmuutos, huolto varmuus ja turvallisuus –mutta osaltaan myös siitä, että kylätoimintaan liite tään jo luonnostaan sellai sia arvoja, joiden nähdään edistävän kestävyyttä ja hy vinvointia.Näitäovat muun muassa luonnon ja lähiympäristön
kunnioittaminen, hitaampi elämäntapa sekä yhteisölli syyden ja perinteiden vaali minen. Tokikaan varsinais suomalainen maaseutu ei toimintaympäristönä enää poikkea kovin radikaalisti kaupungeista.Yhdistystoiminta itses sään, talkoot ja kylien lu kuisat tapahtumat edistä vät sosiaalista kestävyyttä. Monissa maaseudun kun nissa edistetään asukkaiden osallisuutta kylien neuvot telukunnan ja yhdistysten yhteisen foorumitoiminnan kautta.Konkreettisemmin kestä vän kehityksen edistäminen näkyy siinä, miten kylillä on kunnostettu rakennuksia ja vaalittu maisemia, tuet
tu ja tuotettu lähipalvelu ja, rakennettu vesihuoltoa, kehitetty kylätalojen ener giatehokkuutta, tehty lähi liikuntareittejä ja hienotkierrätettynettysuutta,nettuharrastusvälineitä,hankittuparanpaikallistaturvallikerättyjahyödynpaikallistakulttuuria,tavaraayms.Ongelmanaonse,ettämallitovathajallaaneivätkäkokemuksetleviätarpeeksi.Varsinais-Suomessakinonlähemmäs300kylätoiminnallistakylää,joistamonellaonhienojatoimintoja,jotkaansaitsisivatlevitälaajemmallekin.Kyläyhdistystenohellaniissätoimiitietystimuitakinyhdistyksiä,jotkatekevätosaltaanmyösarvo
kastaVarsinais-Suomityötä. on mu kana seitsemän muun maa kunnan kanssa järjestä mässä Kestävän kehityksen viikkoa 26.9.–2.10. (kes tavankehityksenviikko.fi). Kantavana ajatuksena on tuoda esiin sitä hienoa työ tä, jota maaseudulla jo teh dään kestävän hyvinvoin nin eteen sekä avata itse kestävän kehityksen käsi tettä. Samalla esimerkkien toivotaan innostavan mui takin mukaan kehittämään omaa toimintaansa.
TaunoAri kansanedustaja,Torniainen,Keskusta eduskunnan liikenne- ja nostettavatukiprosenttejaYksityistieavustustenviestintävaliokunnanvarapuheenjohtaja
Vanhustyön keskusliitto kannustaa yhteisöjä ja organisaatioita järjestämään toimintaa ikääntyneille ihmisille erityisesti Van hustenviikolla. Tänä vuonna viikkoa vietetään Yhdessä luontoon – joka iän oikeus -teemalla. Seutusanomien kuva-arkisto.
Lisätietoja tarjouskilpailusta saa Raision kaupungin verkkosivulta raisio.fi/kuulutukset sekä Krookilan toimintojen osalta kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo, p. 040 7580 130, tiina.salo@raisio.fi tai yritystoiminnan osalta kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, p. 040 1839 830, samu.mattila@raisio.fi.
Tiloihin voi tutustua Krookilan kotiseutukahvilan aukioloaikoina ma–pe Krookilan10.30–15.00.kahvilanvuokratarjoukset tulee jättää 18.11.2022
mennessä sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@raisio.fi. Vapaamuotoisesta tarjouksesta tulee käydä ilmi kuukausivuokran suuruus, ehdotettu toimintakonsepti sekä milloin yrittäjä olisi valmis aloittamaan toimintansa.
Lähde mukaan kehittämään Krookilan toimintaympäristöä entistä vilkkaammaksi kohtaamispaikaksi!
Valtakunnallista Van husten viikkoa viete tään 2.–9.10. teemal la Yhdessä luontoon – joka iän oikeus. Viikolla tarjotaan vink kejä arjen iloa edistä västä ja miossanastalieventävästäyksinäisyyttätoiminKaarinassa,PaijaTurussa.
Vanhustyön miajotkatikuutatenviikollakäynnistämälläkeskusliitonVanhus2.–9.lokajärjestetäänkosolpaikallisiatapahtumia,ovatkaikilleavoijamaksuttomia.Syysliikekokoaa
Kaa rinan seudun ikään tyneet viettämään lii
kunnallista iltapäivää Kaarinan keskusliikun tapuiston pääkentäl le 6.10. kello 13–15. Ti laisuuden ohjelmassa on muun muassa käve lyhaaste kentän ympäri musiikin tahtiin, piha pelejä, kevyttä ohjattua jumppaa istuen tai seis ten, jestetäänkäidentiopistolutKaarinanTapahtumantawertaisweska-ohjauspastusta,ulkokuntolaiteotasapainorata,jaliikuntaneuvontaa.järjestääliikuntapalveyhteistyössäAmmatLiviankanssa.Tassutliikkeelle-iäkulkoilupäiväjär
Paimion Pa rantolan metsässä 6.10. kello 12. elämyspoluntinhelppokulkuisenMerkatun,reivarrellaonluontotehtäviä,
metsägolffia, tasapai noharjoitteita. Tapahtu massa on mukana myös Karvakamut sekä wer taisliikuttajat. Tapahtu man toteuttavat Paimi on kaupunki, Paimion Parantola, Ikäasumisen hanke sekä järjestöt ja kanssa11.30kusvapaaehtoiset.Liikkuvaresurssikeshuristeleeklo9.30–neuvonta-autonitäisessä
Turus sa Petreliuksen Salen pi halle 7. lokakuuta.
Vahvuutta vanhemmuu teen mille.alakoululaistentusutonloka–marraskuussa.sa,toteutetaan-ryhmätoimintaaPaimiosPerhetaloHattarassaMakryhmäontarkoitetallekouluikäistensekävanhemRyhmäkokoontuu
kuutena tiistai-iltapäivä nä 25.10. Tapaamisissaalkaen. keskus tellaan ryhmänohjaaji en kysymysten pohjalta muun muassa arjen ti lanteista, perheiden ko kemuksista ja lapsen tarpeiden tunnistamises ta. Ryhmä tarjoaa mah
- Ikäinstituutin Vie vanhus ulos -kampanja huipentuu 6.10. valta kunnalliseen -kampanjavättavatsetiäkkäidenmaansekäammattilaisiapaaehtoisia,panjassaulkoilupäivään.iäkkäidenKamkutsutaanvahoitotyönjaläheisiänaapureitaulkoiletukeatarvitsevienkanssa.Yhteikävelylenkitkohenkuntoajavirkistämieltä.-Vievanhusulosoninnostanutviimevuosinaetenkinpalvelutalojasekäsosiaali-jaterveystoimia,järjestöjenpaikallisyhdistyksiä,opiskelijoita,läheisiäjaseurakuntiatarjoamaanulkoiluapuaikäihmisille.
dollisuuden vertaistuen myötä tutustua muihin perheisiin. Jokaisella ta paamiskerralla on oma teemansa, vitsevuus”.nenkäsittely””voimakkaidenesimerkiksitunteidenja”samanaikaiomatoimisuusjatarIlmoittautumisiaot
tavat vastaan perheneu volan sairaanhoitaja Ul la-Maria Tuominen ja psykologi Maria Mäkilä 7. lokakuuta mennessä.
Katariina Mäkinen-Önsoy RAISION KROOKILAN KOTISEUTUKAHVION TARJOUSKILPAILUTeemaviikko kannustaa ikääntyneitä ulkoilemaan luonnonhelmassa
Littoislainen Ka ronen on mukana Koko Suomi leipoo lähtiosallistujanajensakavatpäässyttäjossaviikollaMTV21.9.,MTV3-kanavallajaksoa,la.kahdeksannella-ohjelmankaudelKaksiensimmäistäjotkaesitettiin14.9.jaovatkatsottavissaKatsomossa.Ensinäytetäänjakso,kymmenenjatkoonkilpailijaajatleivontaurakkaankotimaistenklassikkoparissa.AinoanapaikallisenaKaronenhetkenmielijohteestakisaamaanparhaankotileipurintittelistä.–MuutamiaKokoSuomileipoo-kausiaolitul
lut katsottua aiemmin. Sitten kun kuulin pää seväni mukaan, niin piti katsoa edellisten kausien jaksoja uudelleen kuva uksiin valmistautuessa ni, kertoo ItseoppinutKaronen.leipuri on viihtynyt harrastuksen parissa 20-vuotiaasta al kaen. Karonen kuvailee itseään kokeilevaksi lei puriksi. Hän uskoo pär jäävänsä kisassa jo sen kin takia hyvin, että hän toimii yleensä paremmin pienen paineen alla.
– Aika tai tarkemmin ajan puute on tietysti pa hin juttu, sillä kotiolois sa ei yleensä leivota kel loa vastaan. Kilpailussa pääsee haastamaan it sensä, että mihin sitä pystyykään, kun pitää toimia tiukassa aikatau lussa, toteaa Karonen in nostuneena.Tekniset tehtävät haastavat jälleen uu den äärelle, ja taidon näytetehtävien vaativat vaiheet yllättävät niin katsojat kuin itse leipu
ritkin.–Pidän taitoja yllä ko keilemalla uusia resep tejä ja somessa nutviimeleivontatrendejä.leviäviäOlenaikoinavalmistaesimerkiksimonen
laisia muffineja. Toisena erityisenä
Espoonsää,tuleehauskakakkutekniikat,kohteenanikiinnostuksenovaterilaisetjoitaonharjoitella.NiitäihankokoajanliKaronenjatkaa.OhjelmaonkuvattuBackbynkartanossa,jonkapihallepystytetyssäleivontateltassanähtiinmenneenäkesänäniinuusialeivontatrendejäkuinnostalgisiatunnelmia.Teemoissamuunmuassaluonnonantimetjasuomalaisuusolivattänävuonnavahvastiläsnä.–Onneksisuperhelteitäeiosunutjuurikuvausviikoille,niinteltanlämpötilapysyisiedettävänä.Kaikkeinparastaohjelmassaonosallistujienporukka,jonkakeskuudessavallitsihyvä
tunnelma, Karonen ke huu.Koko Suomi leipoo -ohjelman juontajana jatkaa tuttuun tapaan Anne Kukkohovi ja lei
pomukset maistelee ToniMarkusasetteleeparemmuusjärjestykseenjatuttukaksikkoHurskainenjaRantala.TiiaKarosenmatkaa
kilpailussa voi seurata hänen Instagram-tilil lään @taikakakku.
Pitkä odotus palkitaan vii meinkin, kun parrasva loihin astelee Paimion teatterin jansadoinsyyskuutaTänäänkiintoisinetasiamusikaaliTähkäpää-fanmielenhahmoineen.perjantaina23.ensi-iltansavihsaavaesitysonohjaa
Mira Latun mukaan jotain aivan muuta kuin perinteistä Tähkäpää-sa tua lukeneet voivat odot taa.– Kyseessä on paimiolai sen Hanna Marjaanan kä sikirjoittama versio alku peräisen sadun pohjalta. Ei tarvitse olla prinsessa satujen ystävä pitääkseen meidän Tähkäpäästämme, toteaa Lattu.
– Hannan oli tarkoi tus alun perin myös oh jata musikaali, mutta esi tyskauden siirtyessä reilun kahden vuoden verran hän oli estynyt jatkamaan pro duktion parissa. Otin siis ryhmän ohjattavakseni, jotta pitkään ensi-iltaa odottaneet nuoret näytte lijämme pääsevät vihdoin esittämään tätä upeaa te
osta! Lattu lisää.
Lavalla nähdään 24 har rastajanäyttelijää, jois ta vanhin on 23-vuotias ja nuorin 9-vuotias. Suurin osa heistä on paimiolaisia, mutta on mukana jokunen harrastaja naapurikunnis takin.–
Olemme saaneet ihanasti mukaan sekä te atteriharrastuksen vasta aloittaneita että konkarei ta, jotka ovat esiintyneet joko täällä Paimiossa tai sitten jossain muussa teat terissa ennen, Lattu kertoo.
Paimion teatterin kanta esityksessä kuullaan Meri ta Seppälän säveltämää musiikkia, jossa tanssitaan ilkikuristen peikkojen tah tiin sekä tyyppejä,hintäänlöntaianomaisenmokavalkadissariemua.kyyttä,Tähkäpäästäparissa.mahtipontistentunnelmoidaanballadienPaikallistentekijöidenlöytyyherknaurua,suruajaVeikeässähahnähdäänpäähenkirinnallamuitakinväyhtämaagisiakutenäiti,isä,
vegaani lohikäärme, fleg
maattinen prinssi, peikko ja ja kyläläisiä.
– Koko perheelle sopi vassa fantasiamusikaalis sa on myös jännitystä ja aiheita, jotka avautuvat eri-ikäisille katsojille eri tavalla. Huumoria ja tart tumapintaa nykypäivään tuovat monet viittaukset, joissa riittää pureksitta vaa aikuiskatsojille, Lattu sanoo.Lippuja voi hankkia joko Lippupisteestä tai suoraan teatterilta ovelta,yksittäisiälisuudentenhelpostiihmisetmusikaaliamme.maanmanmept.nutellat@gmail.com.sähköpostitse–Hartaanatoiveenamon,ettämahdollisimmonilähtisikatsokauanvalmisteltuaNykyisinjättävätpäätöksenviimetippaan,jotarjoammemahdoltullakysymäänlippujavieläLattujatkaa. 23.9.Esityskausi:–13.10.2022
Turun kaupungin vanhusneuvosto ja Tykkää turkulaisesta! toiminta järjestävät Vanhustenviikon Hyväntilaisuutena mielen treffit Iloa ja toimintaa syksyyn
Keskiviikkona 5.10.2022 klo 13 15 Turun suomenkielisellä työväenopistolla (Kaskenkatu 5, Turku)
vanhusneuvoston puheenjohtaja Marjut Aalto klo 13.10 Näillä mennään! Hyvän mielen ja elämän vinkit Psykologi Pirkko Lahti
klo 14 15 Aulatilassa voit tutustua seuraavien teemojen mukaisiin esittelypisteisiin ja löytää itsellesi iloa ja toimintaa:
ystävä ja tukihenkilötoimintaa
digiopastusta älylaitteiden käyttöön
Turun kaupungin liikunta ja kulttuuripalvelut senioreille Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän toimintaa senioreille Turun suomenkielinen työväenopisto ja Åbo svenska arbetarinstitut Arbis Menovinkkejä senioreille ja vapaaehtoistoiminnan esittelyä. Paikalla myös Turun kaupungin ikäihmisten palveluohjaaja ja Tykkää turkulaisesta! toiminta
Huolettaako raha asiat? Tule tutustumaan talousneuvolan toimintaan
Lisäksi mahdollisuus tavata Turun kaupungin vanhusneuvoston jäseniä
Tilaisuuteen mahtuu max. 100 henkilöä.
Lämpimästi tervetuloa
Turkuseuran aloit teesta aikoinaan jär jestetty Turun Päivä kokosi taas väen kes kustaan.
TURKU
Sauvon kunta järjestää jälleen Innovatiiviset ta pahtumat Sauvossa -ide akilpailun paikallisia toi mijoita
Turun SeutusanomattaToimintarahaatialueellapahtuananTapahtumankäynnistämisensientenkeenuuttaelilee–tarahanminnalle.lealueellatoimintarahaadollisuusyrittäjillälä,Yhdistyksillä,aktivoidakseen.ryhmilyksityishenkilöilläjaonsiismahsaadapientäkunnanjärjestettävältapahtumalletaitoiMyönnettäväntoiminsuuruuson2001000euroa.Ideantuollainnovatiivinenjollaintavallajotainsauvolaistenaresimerkiksierilaistapahtumienjauutoimintamuotojenkautta.taitoimintuleefyysisestitaSauvonkunnankertaluontoisestaipitkäkestoisemmin.eianneyhdistyksentairyh män tajaosoitetaanmennessäettavatintäsuunnitelmasta.menoarviostaassasuunnitelmamuksenallematka-avustuksiinvälinehankintoihinperustoimintoihin,taimuukuinSauvoon.Hakeonsisällettävämuunmutapahtumantulo-jasekäviesToimintarahaaonha30.syyskuutajahakemuksetkirjastonjohPäiviInkisellepai vi.inkinen@sauvo.fi. Eh dotetuista mennessä.onsyntyslautakunnassatehdääntyistätyssuoritetaantapahtumistanettiäänesjapäätösmyönnetoimintarahoistaSauvonsivissykaikana.Toimintarahakäytettävä31.5.2023
Viime sunnuntaina vie tettiin taas Turun Päivää näyttävästi – olihan sa mana viikonloppuna myös uuden uljaan Kauppatorin avajaiset. Aikoinaan Tur kuseuran aloitteesta al kunsa saanut Turun Päivä kokosi jälleen väen Turus ta ja lähikunnista keskus taan. Vanhalla Suurtorilla sunnuntaina pidetty Tu run Päivän toritapahtuma oli viimevuotiseen tapaan toritapahtumajärjestettyyleisömenestys.VanhallaSuurtorillaTurunPäivänonsiitäerikoinenmarkkinapäivä,ettäkojuillaeimyydämitään.OstoksillehaluavatpääsivätkinnauttimaanKauppatorinjaydinkeskustantarjouksista,muttaVanhallaSuurtorillapidetyssätapahtumassaeieurotvaihdaomistajaa–kojunsapystyttäneetyritykset,yhdistyksetjayhteisötvainesittelevättoimintaansajakäy
vät keskusteluja torikävi jöidenVanhankanssa.Suurtorin ta pahtuma pidettiin tänä vuonna aamukymmenes tä alkaen ja kello 17 päät tyen. Lavaohjelman juon sivat Turun flikka Matilda Gustafsson sekä Turun poika Abdel Bettahar. La valla nähtiin monipuolis ta ohjelmaa kuten laulu esityksiä, tankotanssia ja tietenkin suosittu murre visa. Vaikka murrevisan tekninen toteutus ei aivan onnistunutkaan, pääasia oli, että yleisö pääsi ar vuuttelemaan omaa mur retietämystään.
Turun Seutusanomat oli myös jälleen mukana omalla kojullaan. Teim me pienimuotoista luki jatutkimusta siitä, minkä alueiden uutiset ihmisiä kiinnostavat. Ei ehkä yl lättävää, että kun tällais ta Turussa kyseltiin, yli voimaisesti kiinnostavin kaupunki vastaajien mie lestä oli juuri Turku. Myös Kaarinan, Naantalin ja Raision asiat kiinnosta vat alueen ihmisiä, mut ta Turku ja Turun keskus tan tapahtumat nousivat
ykköseksi. Hajamainintoja saivat muun muassa Lieto ja SaimmePaimio. vastaajilta myös lukuisia juttuvink kejä, joita pyrimme par haamme mukaan toteut tamaan tulevaisuudessa.
Vastaajien ja yhteystie tonsa jättäneiden kesken arvottiin kolme lahjakort tia turkulaisiin liikkeisiin. Voittajiin ollaan henkilö kohtaisesti yhteydessä.
Marko Vuosjoki-ideakilpailutapahtumatInnovatiivisetSauvossakäynnissäVanhan Suurtorin toritapahtuma kiinnosti väkeä tänäkin vuon
Etäseurannasta, huol totarkistuksista ja huonekohtaisesta rää tälöinnistä haetaan ratkaisuja energian kulutuksen järkevään hallintaan.
Turun Logomossa syys kuussa järjestetyssä ta loyhtiön hallituksen pu heenjohtajille suunnatussa Watit haltuun -illassa kuul tiin alustuksia siitä, kuinka lämmityskauteen voi va rautua fiksusti. Käytännön vinkkejä liiketoimintajohtajapäivillä,messuillaleethenkilöille.hallituksissamantiläaikaisemminkin,järjestäneetkumppaneidemmesuuksialousalueelta.muutatustenylipahtuman,energiaankiTurkuälylämmityspalvelunjoilivatnuksiinkurissaasumisviihtyvyyteenenergiansäästöön,sekäpysyviinkustantilaisuudessatarDNA:nWattinen-sekäEnergianedustajat.VallitsevatilannepoiuudenlaisenlämmityskeskittyväntajohonosallistuisatataloyhtiöidenhallipuheenjohtajaataiedustajaaTurunta–VastaavanlaisiatilaiolemmeyhteistyökanssaympärimaanmuttatälkertaapoikkeuksellisessuuntasimmetapahtusuoraantaloyhtiöidenvaikuttavilleOlemmeolmukanamuunmuassasekäIsännöintiDNA:nWattisen Mik ko Lietsalmi sanoo.
Watit haltuun -tilaisuu den osakseen saama kiin nostus kertoo omaa kiel tään aiheen tärkeydestä.
– Tapahtuma keräsi sa lin täyteen, osallistujia oli
- DNA:n Wattinen on ker rostaloyhtiöille suunnattu älykäs lämmityksensäätäjä.
- Wattisen avulla voi aset taa ja ajastaa kodin jokaisen huoneen lämpötilan sopi vaksi.
- Traficomin Tietoturva merkin saaneella, langatonta IoT-tiedonsiirtoa käyttävällä Wattisella on sertifioinnis sa todettu riittävä tietotur
toista sataa. Tulijoita oli si ollut paljon enemmän kuin saatiin mahtumaan mukaan, Lietsalmi jatkaa.
Mikko Lietsalmi Watti selta alusti tilaisuudessa siitä, miten kodin lämpö tila vaikuttaa terveyteen ja lompakkoon. Lämmitys energian käytön suunnit telu ja tarkastelu on mo nella tapaa salmitavallatarpeentyksestä,pukuhuonetilojenporraskäytäviendenvoidaanlutustatokohtaisestiennakoidustidötlämmityspalvelullaenergiankulutustaan.kaillenousustanusteettuen.taisestakustannustenajankohtaistanoususuunkehityksestäjoh–TalvelleannetutenenergianhinnanantavatasukhyvänsyyntarkkaillaÄlysääonmahdollistatehdäjahuoneisturhaakuvälttäen.Samallasäästäätaloyhtiöiyleistentilojen,kutenjasauna-/lämmikoskaniitäeiolelämmittääsamallakuinasuntoja,Liettoteaa.
Turku Energiasta tiedo tetaan, että maailmanti lanteen vaikutukset kau kolämmön tuotannossa käytettävien polttoainei den saatavuuteen ja hin noitteluun ennustavat kaukolämmön hintaan ko rotuspaineita tulevalle tal gialähteideneteen.paantoimissaEnergianlinkittyvätraisuuteen.huomiotadottomastimienvelle.EnergiatehokkuustoiohellatuleesiisehkiinnittääenergiaomavaNämäkaksiyhteenTurkukonkreettisissaCO2-päästövaenergiantuotannonUusiutuvienenerosuusontänä
van taso.
- Wattinen on optimoi tu taloyhtiöihin, joissa on useampia asuntoja. Äly lämmitysjärjestelmän käyt töönoton edellytyksenä on vesikiertoinen patteriläm mitys.-Mikäli
Wattisen ja Var sinais-Suomen Asumisoike us Oy:n älyjärjestelmiennitelmientavoitteetpilottihankkeidentäyttyvätsuunmukaan,voidaankattavuutta
päivänä noin 85 prosent tia kaukolämmön tuotan nossa.Kaukolämmön perus tuotanto tuotetaan Turku Energian osakkuusyhtiön, Turun Seudun Energian tuotanto Oy:n Suomenosakkuuksiaosaltasessa.Orikedonlämpöpumppulaitoksellavoimalaitoksella,NaantalinKakolanjabiolämpökeskukVesi-jatuulivoimanTurkuEnergiallaonjasopimuksialisäksiNorjassa.
Resurssi- ja energiate hokkuus ovat kaiken kaik kiaan hyviä asioita sekä ih misten hyvinvoinnin että yhteisen ilmastomme nä kökulmasta.Ilmastoystävällisyys on tärkeä osa syydenlaskualaanjestelmät,Wattinen-älylämmitysjärtaloyhtiöönkeenOy:nSuomenmuunteistyötäsiteyttää.salmivuussäästyysetoin.tämiseksi,jakulutukseneilemme.vaikutuksiapöävähentämääntavoitteita,energiansäästöjoissapyritäänhukkalämsekäsiihenliittyviäympäristöl–AsumismukavuudestatarvitsetinkiäenergianhillitsemiseksihiilijalanjäljenpienenvaanpäinvasKunlämpöeipääkarkaamaan,energiaajaasumismukaparanee,MikkoLietDNA:nWattisestakiTurkuEnergianlisäkWattinenontehnytyhpaikallisestimyösmuassaVarsinais-Asumisoikeus(Vaso)kanssa.HankmyötäviiteenVasononasennettujoillatavoitelenergiakustannustenjaasukastyytyväiparannusta.
Katariina Mäkinen-Önsoy
kasvattaa taloyhtiöissä tule vaisuudessa.-Turunseudulla kauko lämmön tuotantoon on teh ty viime vuosina sekä Turku Energian että Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n toi mesta merkittäviä investoin teja, joiden avulla voidaan lähivuosien aikana siirtyä fossiilisista polttoaineista lähes kokonaan tuotettuunenergiantuotantomuodoillauusiutuvillakaukolämpöön.
Energiaomavaraisuudesta suora vaikutus toista–puhuttavatEnergiansäästötoimetenergianhintoihintaloyhtiöissäWatithaltuun-tapahtumassasataaosallistujaaWatit haltuun -tilaisuus järjestettiin 7. syyskuuta Logomossa seudun taloyhtiöiden hallitusten jäsenille, sillä energiankulutuksen seuranta on entistäkin tärkeämpää ja käyttäjät haluavat olla itse perillä oman toimintansa vaikutuksista. Kuva: Turku Energia.
Sähkön hinnan noususta on puhuttu jo kuukausia, ja monet omakotitalojen omistajat ovatkin halun neet varmistaa, että tu levan talven sähkölaskut eivät vie taloutta nurin. Talven pakkasiin on va rauduttu muun muassa aurinkovoiman käyttöön oton-Aurinkovoimaavulla. on tällä hetkellä valtavan suosit tua. Viime vuonna meil lä oli neljä asennustiimiä töissä, nyt asennuksia te kee kymmenen tiimiä. Päivittäin 20-30 ihmistä haluaa tarjouksen aurin kovoimalan asennukses ta, kertoo Kaarinasta kä sin jektijohtajatoimivanVarsinais-SuomessaSolarAgenpro Heikki Nis silä voimasta,kiinnostuneitayhtiöttänäomistajia,mevauhdilla.kuustaneetmuttakuvuosirainassa.tuavinalkoiAurinkoenergiabuumimaaliskuussa,hypianVenäjänaloitetsotaoperaationsaUk-Yleensämeilläonalollutrauhallista,nytolemmetehasennuksiamaalislähtientäydelläAsiakkainamonomakotitalojenyrityksiäjavuonnamyöstaloovatolleettodellaaurinkokertooNissilä.
Kun omakotiasuja ha luaa säästää energialas kuaan aurinkovoiman avulla, kaikki alkaa kar toituksesta ja suunnitte lusta.
aurinkoenergiannus.lointinukseenkaallevarmastiläpile.kapataaoleTalonjaovattolle.litetteleedolliseksikannaltajärjestelmänosaammetaisenoonasentaa.mäläpi,Kartoituksessamakäytännössärommelisenleainamuttavoimme-Sähköpostitsekintarjouksentehdä,yleensämenemmeensiksipaikanpäältekemäänperusteelkartoituksen.Kerasiakkaalle,mitenaurinkovoijapaneelittoimivat.käydäänmillainenjärjestelkohteeseenkannattaaOtammehuomimuunmuassavuositkulutuksen,jottamitoittamaanasiakkaanparhaaksimahratkaisuksi,luHeikkiNissilä.YleisestiaurinkopaneeasennetaantalonkaVaikuttaviatekijöitäsilloinkatontyyppilappeenilmansuunta.kattoeikuitenkaanainoavaihtoehto.-PaneelitvoidaanasenmyösmaahantaivaikautokatoksenkatolNämäkaikkikäydäänkartoituksessa,jottalöydetäänasiakparasvaihtoehto.Paneelienlisäksiasenkuuluvatkaapejainvertterinasen-Invertterimuuttaa”tavalliseksi”sähköksijajakaasähkönkiinteistönkäyttöönsähkökeskuksenkautta.Onhyvämuistaa,ettäaurinkovoimallatuotettuasähköävoimyösmyydäomallesähköyhtiölleen–tästäpitäätietenkintehdäsopimusomansähköyhtiönkanssa,mikäonkinoikeastaanainoaasia,jokajääasiakkaantehtäväksi.Muutenasennuksemmeovat”avaimetkäteen”-mallia.
Sähkön myynti toimii käytännössä niin, että kesäkuukausina, kun au rinkopaneelit tuottavat enemmän kuin kiinteis tö kuluttaa, asiakkaan sähkölasku on nolla eu roa – jonka lisäksi jää ”krediittiä” tuleville kuu kausille. Sitten kun au ringosta ei syksyllä tule energiaa riittävästi, ker tynyttä krediittiä käyte tään kuittaamaan kasva nutta kulutusta.
Omakotitalon aurinko voimalan asennuksen hinta riippuu järjestel män koosta eli määräävä tekijä on paneelien mää rä.-Omakotitalojen jär
jestelmät maksavat ylei sesti 6.500-12.000 euroa.
Työn osuus on tietenkinsavoipaljonkeinusvähennyksen.tahakeatuttaavähennyskelpoista,kotitalousmuisNissilä.AsennukseenvoimyösARA:ntukea,mutsesulkeepoiskotitaloEntäpäsittensekaiktärkeinasia–mitenaurinkovoimallasäästäävuosittaisessähkölaskussa?-Lopullinenhyötyonriippuvainenkatonlappeensuunnasta,varjoisuudesta,sateisuudestajapilvisyydestä.MuttakunkäytetäänMotivanarvioita,niineteläisessäSuomessaonviidenkilowatinjärjestelmällämahdollistatuottaavuodessanoin4.500kilowattituntia.Tulevantalvensähkönhinnoillasetarkoittaajopaparintuhanneneuronsäästöä,kertooHeikkiNissilä.
Seurakuntavaalien eh dokasasettelu päättyi 15. syyskuuta. Turun ja Kaarinan taltaan-listalta,hinla96tenvätmedotKokonaisuudessaanmistö,tiaita.senttiaheitäkasta,tadokkaitahivenenseurakuntavaaleissaseurakuntienonvähemmänehkuinneljävuotsitteneli358ehdokunvuonna2018oli377.Ehdokkaista12,5proonalle30-vuoNaisiaonenemeli58prosenttia.tieovatvieläalustavia.YhteinenkirkkomjaPartiotyönYstäovatkeränneeteniehdokkaita.PerätiehdokastaonehdolseurakuntaneuvostoiYhteinenkirkkommejossaontausmuitakin,mutta
ainakin Suomen Keskus tan edustajia. Turussa ja Kaarinassa vahvoilla ole va Partiotyön Ystävät on asettanut 82 ehdokas ta. Sinisellä polulla on nimeltään aivan uusi ja osassa seurakuntia pal jon ehdokkaita kerännyt lista.Myös vaalitraskuutajestetäännauutenaförsamlingissa.ehdokkaitaförsamlingenjaFörsamlingensamoinkimatonkraattinenSosialidemojasitoutuseurakuntaväonmukanavaaleissa,Vihreäkirkko.näradigLivochgemenskapiasettivatÅbosvenskaLisäksionmukanaGrökyrkan-ehdokaslista.Ennakkoäänestysjär8.–12.marjavarsinaisetkäydään20.mar
raskuuta. Silloin voi ää nestää ehdokasta oman seurakunnan luottamushenkilöä.teensä367prosenttiinvanutNaistenkuindokkaitakappaletta.listojaSeurakuntaneuvostonseentaneuvostoonseurakunjayhteikirkkovaltuustoon.onkaikkiaan41Alle30-vuotiaitaehonsamamääräneljävuottasitten.osuusonkas55prosentista58ehdokkaista.Marraskuussavalitaanseurakuntaanyhnoin8000uutta
- Seurakuntavaalit toimi tetaan neljän vuoden välein.
- Äänioikeutettu voi äänes tää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon voi äänestää mis sä tahansa yleisessä ennakko äänestyspaikassa koko maan alueella, mutta varsinaisena vaalipäivänä 20.11.2022 ääni oikeutettu voi äänestää vain oman seurakuntansa tai ää nestysalueensa äänestyspai kassa.-Äänioikeutettuja seu rakuntavaaleissa ovat olleet vuodesta 2010 alkaen kaikki 16 vuotta täyttäneet seura kunnan jäsenet. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellyte tä enää äänestämiseen, evan kelis-luterilaisen kirkon jäse nyys riittää.
Turvallista ja laadukasta asumista Turun diakoniasäätiön Palvelutalo Esikossa, Uittamontie 7 20810 Turku.
Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahas toon. Nälkäpäivän lipas keräys toteutetaan tänä vuonna 22.–24. syyskuu ta ja digikeräys jatkuu lo kakuun loppuun saakka SPR:n komaillakotinsateissa,sissävaroillaSuomessasivuilla.Nälkäpäivä-autetaanäkillionnettomuustilankutentulipalossamenettäneitä.Ulvaroillaautetaan
luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreja.
Vuoden 2021 Varsinais-SuomenaikanapiirinalueellaPunainenRistionollutmukanaauttamassayhteensä12äkillisessäonnettomuustapahtumassa.Näissätilanteissa katastrofirahaston varo ja on käytetty kotimaan
apuun noin 8 500 euroa. Kotimaan apu on sekä ai neellista apua että hen kistä tukea, jota voidaan antaa silloin, kun henki löä kohtaa äkillinen on nettomuustilanne, esi merkiksi tulipalo.
– Viime vuonna Varsi nais-Suomen piirin alu eella oli kolmen kampan japäivän aikana liikkeellä yli 800 lipaskerääjää ja li paskeräyksellä kerättiin yli 70 000 euroa apua tar vitsevien auttamiseen. Kerääjä tarvitsee vain ku vallisen henkilötodistuk sen ja hetken aikaa. Ke rääjänä olet auttaja ja saat itsellesi hyvän mie len, kannustaa järjestö päällikkö Sirpa Lehtimä ki SPR vänpiiristä.Varsinais-SuomenPaikallisiaNälkäpäikeräystapahtumia
vielä perjan
taina ja lauantaina. Digikeräys Suomen Punaisen Ristin sivuil la jatkuu lokakuun loppuun asti. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää.
järjestetään perjantaina ja lauantaina SPR:n pai kallisyhdistysten toimes ta Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, sa,Naantalissa,Mynämäessä,NousiaisisPaimiossa,Raisiossa,
Ruskolla, Sauvossa ja Tu russa esimerkiksi toreil la ja kauppojen edustoilla.
Turvallista ja laadukasta asumista Turun diakoniasäätiön Palvelutalo Esikossa, Uittamontie 7 20810 Turku.
Vapaana palveluasunto YKSIÖ.
Turvallista ja laadukasta asumista Turun diakoniasäätiön Palvelutalo Esikossa, Uittamontie 20810 Turku.
VAPAANA KAKSIO JA
VANHUSTENTALOVUOKRA-ASUNTOJAKOLMIO.MYÖSVUOKOSSA!Tervetuloatutustumaan!
VAPAANA KAKSIO JA
VAPAANA YKSIÖ JA KOLMIO. Tervetuloa tutustumaan!
VAPAANA YKSIÖ JA KOLMIO. Tervetuloa tutustumaan!
VANHUSTENTALOVUOKRA-ASUNTOJAKOLMIO.MYÖSVUOKOSSA!Tervetuloatutustumaan!
VAPAANA KAKSIO JA
VAPAANA YKSIÖ JA KOLMIO.
ToiminnanjohtajaLisätietoja:Anu Salmi, p. 040 1840 www.turundiakoniasaatio.fi123
ToiminnanjohtajaLisätietoja:Anu Salmi, p. 040 1840 www.turundiakoniasaatio.fi123
Tervetuloa tutustumaan!
VANHUSTENTALOVUOKRA-ASUNTOJAKOLMIO.MYÖSVUOKOSSA!Tervetuloatutustumaan!
ToiminnanjohtajaLisätietoja:Anu Salmi, p. 040 1840 www.turundiakoniasaatio.fi123
Maalaa hiirellä uutisen teksti. Viereen ilmestyy kaiuttimen kuva. Klikkaa kaiuttimen kuvaa. Kuuntele uutinen suomeksi puhuttuna.
Suurenna uutisen tekstiä klikkaamalla symbolia jutun vierestä, vasemmalla ylhäällä. Suurenna teksti toivomustesi mukaisesti.
Mukavia luku- ja kuunteluhetkiä Turun Seutusanomien nettisivujen parissa!
Kysy vuokra-asuntoja Vuokosta. Katteluksenkatu 1. A A A O O A A T Turun Seutusanomat Seurakuntavaaliehdokkaita on suunnilleen sama määrä Turussa ja Kaarinassa kuin viime vaaleissa vuonna 2018. Kuvassa Pyhän Katariinan kirkko. Seutusanomien kuva-arkisto.Liedon Eläkkeensaajat ry.
Bocciaa pelataan joka maanantai Ruskan Liikuntasalis sa klo 10 -12. Kerhopäivä Jokilaakson koululla tiistaina 27.9. klo 15. Tuolijumppaa, Bingoa, nautitaan kahvia ja lopuksi arvontaa. 3-piirin Etkot pikkujoulut 18.10. klo 11-17 Wanhassa Kanalassa (Oripääntie 1120 Niinijoki). Liikuntasuorituksia alamme taas keräillä 1.10–30.11.
Pääskyvuoriseura ry.
Pääskyvuoripäivä la 24.9. Tilhenkentällä klo 12-15. Kil pailuja ja ohjelmaa koko perheelle; Pääskyvuoripalkin non luovutus, juoksukisat klo 13 alkaen 2011-2019 syn tyneille (ilmoittautuminen paikan päällä), luontopolku koko perheelle, tikanheitto klo 12.30 alkaen yli 12-vuo tiaille ja aikuisille. Buffetti, kirpputori. Arpajaiset ja pal kintojen jako klo 14.30.
Turun Seudun Nivelyhdistys.
Ma 26.9. Käden ja olkapään nivelrikon vertaisryhmä klo 16.30 yhdistyksen tiloissa, Lonttistentie 9 B 15. Voit osallistua myös etäyhteydellä. Alussa ft Milka Reponen TULE-tietokeskuksesta pitää jumpan.
Ti 27.9. Kaarinan Nivelkävely klo 15.30. Lähtö Kansa laistoiminnan keskus Puntarin edestä, Pyhän Katarii nan tie 7.
Ke 28.9. Luento klo 18.30. Fysioterapeutti Samu Kau koranta: Liikkeelle tauon jälkeen - miten löytää sohvan syleilystä takaisiin liikunnan pariin? Luento pidetään Turun ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalissa, Yliopistonkatu 19.
To 29.9. Kaffetreffit: Skip-Boa ja kahvittelua klo 10 yh distyksen toimitilassa.
Ma 3.10. Lonkan ja polven nivelrikon vertaisryhmä klo 16.30 yhdistyksen tiloissa. Voit osallistua myös etäyh Keteydellä.5.10.Yhteislaulut klo 18 Happy Housessa, Ursininka tu 11, Turku. Osallistumismaksu 2 € sis. kahvit.
To 6.10. Avoimien ovien päivä yhdistyksen tiloissa klo 13-17. Kahvitarjoilu. Ohjelmassa mm. maksutonta di giopastusta, niveljumppaa ja miniluentoja, ks. tarkem pi ohjelma: www.nivelposti.fi Yhdistyksen toimisto: puh. 040 351 3833, toimisto@ni velposti.fi (ma klo 14-18, ke-to klo 9-12). Varsinais-Suomen Muistiyhdistys. Kävelytreffit muistisairaille ihmisille Kaarinassa 7.10., 14.10., 21.10. ja 28.10.2022 klo 10 – 11. Tapaamispaik kana Veteraani/Ruusupuisto. Ulkoiluryhmässä lenkkeil lään rauhallisessa tahdissa. Kävelysauvojen tai rollaat torin käyttö mahdollista. Vapaaehtoisohjaajana toimii Tuula Törnblom. Toiminta on maksutonta. Ilmoittau tumiset 30.9. mennessä p. 040 673 3829.
81-vuotias Simo Ri vala hiihti ensimmäi sen Pirkan Hiihtonsa vuonna 1966, ja histo riallinen 50:s kerta tuli vuonna 2019.
Onko perheessäsisinun paikka tukea lapselle?tarvitsevalleTurunkaupunginperhehoito
Jokaisella lapsella on oikeus perheeseen.
etsii Turusta ja lähiseudulta sijais- ja tukiperheitä.
Tervetuloa tapaamaan meitä viikonloppuna 30.9..–2.10. Turun Kirjamessuille osastolle B5. Perhehoito, tukipalvelut Satu Kivelä p. 040 157 8321 ja Nina Stratos p. 040 157
Turkulainen Simo Riva la sai ensikosketuksen sa Pirkan latuun vuon na 1962, kun hän johti Satakunnan Tykistöryk mentin kuudennen pat terin hiihtoryhmää. Ri vala joukkoineen avasi latua tulevaa maraton hiihtoa varten 34 kilo metrin matkan.
– Silloin ei tullut mie leen, että hiihtäisin Pir kan hiihdon 50 kertaa, kertoo Simo Rivala. Innokas urheilu- ja lii kuntamies saatiin hou kuteltua vuonnarinmatkaavaantaNiinisalonKankaanpäästävaruskunnasYlöjärvenTeivoon90kilometlaturetkeenmukaan1966.
– Hiihtopohjaa minul la ei kovin paljon ollut, mutta lähdin mukaan kavereiden kilometrinpääsin,9.07.13.olinvoittinen–HakulinenhiihdonMuutamaninnostamana.kilometrinjälkeenVeikkoohittiminutolinsiishetkenhäedellään.No,Veikkoajalla6.37jaminäsarjani87:sajallaMuttamaaliinvaikkaväsyin65kohdalla.
Pirkan Hiihtoa on hiih detty vuodesta 1955. Hiihto on jouduttu peru maan heikon lumitilan teen vuoksi 2014, 2017 ja 2020. Vuoden 2021 hiih to puolestaan peruutet tiin koronan vuoksi.
Simo Rivala hiihti vii meisen Pirkan Hiihtonsa vuonna 2019.
– Viimeinen maalin tuloni oli historiallinen, tulihan minulle viides kymmenes kerta ja saa vutin Hiihtokuninkaan arvon, järjestyksessään
21:sEliHiihtokuningas.ennenRivalaa ai noastaan 20 hiihtäjää oli ehtinyt hiihtää 90 kilo metrin kilpailun lähdös tä maaliin 50 kertaa.
– Se oli onnellinen mutta myös haikea het ki. Minulta kysyttiin, tu lenko taas ensi vuon na, ja vastasin, että kyllä tämä oli viimeinen kerta. Silloin silmäni jo kostui vat, muistelee Simo Ri vala.
Muistot Pirkan Hiih dosta ja tuhansista ja taas tuhansista hiihto kilometreistä innosti vat miestä kokoamaan kirjan hänen urastaan. Yli 120-sivuista opusta on luonnollisesti Riva lan sukulaisten, läheis ten ystävien ja tuttavi en kirjahyllyissä. Rivala on koonnut kirjaan pait si hiihtämiensä Pirkan hiihtojen tulokset, myös lukuisia lehtileikkeitä Pirkan hiihdosta, suksi
en historiaa, työpaikkan sa Turun telakan urhei lutuloksia sekä tietenkin hänen omia muistojaan menneiltä vuosilta.
– Nyt kaikki on kirjois sa ja kansissa. Näitä on mukava kirjasta joskus lukea ja muistella, ker too Pirkan Hiihdon 21:s Hiihtokuningas.
Marko Vuosjoki Hiihtokuningas Simo Rivalalla toisessa kainalossa hänen viimeksi Pirkan Hiihdossa käyttämänsä suksi, toisessa ensimmäisen laturetken suksi. Välineet ovat 57:ssä vuodessa muuttuneet.Kaarinan Tuorlassa sijait seva Avaruuspuisto Väisälä vietti virallisia avajaisiaan viime lauantaina. Harvi naisen tiedekeskusstatuk sen saanut Avaruuspuisto on uudistunut ja lisännyt tarjontaansa luonnontie teistä ja tietenkin etenkin tähtitieteestä kiinnostu neille.Avaruuspuisto Väisäläs sä on totuttu näkemään upeita planetaarioeloku via avaruudesta ja maa pallosta sekä lisäksi tiede keskuksessa talaAurinkokunta-kierroksia.jestetäänmerkiksimuttavelemässäle.majatalonPlanetaarionsoitunasualisoituna”jollaNytaikaiseenalueenjoillaobservatoriokierroksia,järjestetäänpääseetutustumaanhistoriaanjanykytähtitieteeseen.uutenapalvelunataron”Aurinkokuntavi-kierros.Aurinkokuntavisuali-polkusijoittuujaTuorlanväliselletielPolkuavoikäydäkäomatoimisesti,ryhmille,kutenesikoululuokille,järmyösopastettuja-Aurinkokunta-polulonkokoaurinkokunskaalattuna.Polunkä
veltyään ymmärtää, miten erikokoisia planeetat ovat keskenään – puhu mattakaan planeettojen kokoerosta aurinkoon. Polku auttaa myös ymmär tämään, miten suuret ovat planeettojen etäisyydet – vaikka emme voineet kaan rakentaa koko aurin kokuntaa samalla skaalal la, silloin nimittäin Pluto olisi 50 kilometrin päässä Avaruuspuistosta, kertoo Avaruuspuisto toiminnanjohtajaVäisälän Peetu Sillanpää
Aurinkokunta-polku on kin pituudeltaan mukavas ti käveltävä, noin 500 met riä.-Vaikka skaala vaihtuu kin etäisyyksien hallit semiseksi, Aurinkokun ta-polku auttaa varmasti ymmärtämään, millaisista kokoeroista aurinkokun nassamme puhutaan. Esi merkiksi polullamme maa pallo on halkaisijaltaan 13 senttimetriä, kun taas Jupi ter on 1,4 metriä.
Aurinkokin rakennetaan vielä Planetarion viereen. Ja se tulee olemaan jätti mäinen, 14 metriä halkai sijaltaan oleva kaari.
Polun voi siis kier tää omatoimisesti – joko aloittaen Tuorlan maja talolta eli uloimmastaaurinkokunnanreunasta–jos
sa on kääpiöplaneetta Plu to, tai Planetaarion lähel tä Merkuriukselta, jonka vieraan tulee siis tulevai suudessa suuri aurinko.
Aurinkokunta visualisoi tuna -polun rakentamisen taustalla on Avaruuspuisto Väisälän lisäksi hankkeen päävetäjänä ollut Tuor lan Tähtitieteellinen seu ra. Hankkeeseen on saatu EU-rahoitusta Leader Var sin Hyvä ry:n kautta. Po lun voi siis kuka tahan sa käydä kävelemässä läpi omatoimisesti maksutta. Tarkempaa tietoa aurin kokunnasta haluavat voi vat tilata ryhmälleen opas tetun-Tavoitteenammekierroksen. on tuoda lisää ihmisiä alu
eelle ja lisätä tiluonnontieteistä,tietoisuuttaerityisestähtitieteestä.
Avaruuspuisto Väisälän tutut palvelut, kuten pla netaarionäytökset ja ob servatoriokierrokset, pyö rivät jatkossakin yleisölle lauantaisin.-Toiveenamme on, että tulevaisuudessa voisim me olla yleisölle avoinna lauantain lisäksi toisena kin viikonpäivänä. Ryhmil lehän voimme jo nyt jär jestää erilaisia paketteja viikonpäivästä riippumat ta.
ryhmillevoidaanjaaurinkokuntakierroksetPlanetaarionäytökset,observatoriokierroksetainaräätälöidäparhaitensopivik
si, kertoo Peetu jatähtitieteeseen,jossarekonstruktoitutaseoon.Väisälästäkaisemaanavajaisissakilletaanplanetaarionäytöksiäesimerkiksirio”,myösAvaruuspuistollaSillanpää.on”liikkuvaplanetaajokavoidaanviedäkouluille,joshalujärjestääkoulunkailuokille.LauantainpääsimyösviltulevaanYrjökertovaanmuTulevastamuseosolinäytilläYrjöVäisäläntyöhuone,pääsitutustumaanoptiikkaangeodesiaan.Lisäätietoanetissä:
avaruuspuisto.fi
Marko Vuosjoki ”Aurinkokunta visuali soituna” on tiedekes kuksen uusi vetonaula. Peetu Sillanpää opasti lauantain avajaisten vierailijoita uudella Aurinkokunta visualisoituna -polulla.Paraislaisen Saaristooopperan, Turun fil harmonisen orkesterin ja Turun Kaupungin teatterin odotettu yh teistyö poiki upean ja riipaisevan ajankoh taisen oopperatuo tannon, jota iltana.vuodestaPäänäyttämölläesitetäänalkuyhdeksänä
Turun Kaupunginteatte rin Päänäyttämöllä saa ensi-iltansa 26. tammi kuuta Ilmari Kiannon ro maaniin pohjautuva oop pera Punainen viiva. Aulis Sallisen säveltämän teok sen ohjaa Mikko Kouki, joka on innoissaan oop peradebyytistään. Va kuuttavasta musiikista ja vahvoista rooleista koos tuva teos kuvaa Suomen historian mentoi.taiteilijoita,teistyökumppaneitamukanatuntuuperanolotulossatäkinteemoiltaanjaustyöhön.ritivat1900-luvunkäännekohtaaalussa.–MonetasiatinnostarttumaanjuutämänteoksenohTeosresonoiosuvastitäaikaa,kylmätalvijaVenäjänläsnäonvahva.Näinoopensikertalaisenaturvalliselta,kunonhienojayhjaKoukikom
Sekä pääosien esittäjät sopraano Johanna Rusa nen ja baritoni Waltteri Torikka että ja,Saaristo-oopperanparaislaisenjohtasopraano Päivi Nisula kertovat Punaisen viivan olevan yksi heidän lem pioopperoistaan.PäiviNisulasta on tär keää, että oopperois sa kuuluvat myös pien
ten ihmisten tarinat, niin kuin nyt esimerkiksi täs sä kainuulaisen Korpilou kon mökkiin sijoittuvassa teoksessa.–Olemme Saaristooopperassa tehneet pie niä kamarioopperateok sia vuodesta 2010 alkaen. Tämä on todellinen unel mieni täyttymys, että pääsen tekemään suur tuotannon kahden hie non hänenpaljonAuliskertoooksessasanrinkanssayhteistyökumppaninKaupunginteattePäänäyttämölle,KairoolinoopperatelaulavaNisulailoiten.–OlensaanutlaulaaSallisentuotantoakantaesittämälläkamarimusiikkiteoksiaansekätekemällä
kaksi suurta pääroolia ai kaisemmin. Kolmannes ta olen haaveillut ja olen todella onnellinen, että se tulee tässä vaihees sa uraani vastaan, Riikan roolin tekevä Johanna Ru sanenWaltteritoteaa.Torikka kuvai lee Punaisen viivan mu siikkia vaikuttavaksi ja il maisuvoimaiseksi.–Roolihahmoni Topi vie meidät inhimillisyy den ja ihmisyyden pe ruskysymysten äärelle traagisuuden ja hieman myös koomisuuden kans sa kamppaillessaan. Topi yrittää selvitä elämästä Riikansa kanssa kurjissa olosuhteissa tukeutuen pieniin valonpilkahduk siin sekä toivoon muu
toksen mahdollisuudes ta, jatkaa Torikka.
Turun filharmonisen orkesterin (TFO), Tu run Kaupunginteatterin ja Saaristo-oopperan yh teistuotantona Päänäyt tämöllä nähtävä ooppera on laatuaan ensimmäinen yli 20 vuoteen.
– Parikymmentä vuot ta on kulunut siitä, kun teimme Kaupunginteat terin kanssa yhteistyötä oopperan parissa. Saaris to-ooppera on aivan uusi kumppani tässä projek tissa, TFO:n intendentti Nikke Isomöttönen ker too.– Saamme koko orkes terin näyttämölle koko voimassaan, mikä on hie
noa, koska pääsemme to teuttamaan oopperaa juu ri niin kuin säveltäjä on kirjoittanut, Isomöttönen lisää.Jatkoa ajatellen Isomöttönen näkee tiivis tyvän yhteistyön luovan uusia vatsiikkitalondysosa,mitäkaikkiatatinlevantannoilletämänkaltaisillemahdollisuuksiasuurtuouseamminkin.–Kunolemmetässätumusiikkitalontonvieressä,niinenmalollamiettimättäniitämahdollisuuksia,uusirakennusjayhjokayhdistäämuteatteriin,tuotullessaan.
Punainen viiva on suurtuotantona matka kohti kumppanuu den uutta aikaa, Isomöt tönen toteaa.
Punainen viiva -suur tuotannon päärooleissa ovat Johanna Rusanen ja Waltteri Torikka, muis sa rooleissa Nicholas Sö derlund, Juha Hostikka, Mika Kujala, Sampo Haa paniemi, Päivi Nisula, Ak seli Ferrand, Samuli Tak kula, Riikka Sirén, Kimmo Rasila ja Ulla Koivuranta. Solistien ohella esiintyvät kuoro, jossa ääneen pää sevät Puolalan musiikki luokkien oppilaat, sekä sinfoniaorkesteri, jonka kapellimestarina toimii Ville Matvejeff.
Turun Seutusanomi en tuttu ilmestymispäi vä, perjantai, muuttuu seuraavista lehdistäm me alkaen keskiviikoksi. Syynä temmeReilunsa,Kaarinassa,ropäiväjakelukäyttöönmuutokseenilmestymispäivänonPostinottamavuoRaisiossa,NaantalisLiedossajaTurussa.viikonpäästälehjakelupäivätovat
osalla alueestamme kes kiviikko ja osalla aluees ta runtorstai.vallaperjantai,nantai,lapäivinä.alueellasamallalussaPostintorstai.vuoropäiväjakepäiväpostiajaetaanpostinumerovuoroviikoineriYhdelläviikoljakopäiviäovatmaakeskiviikkojasitäseuraaviikollatiistaijaTästäjohtuenTuSeutusanomat,joka
on Postin Premium -päi väjakelussa, jaetaan pos tinumeroalueesta riippu en joko keskiviikkona tai torstaina.Postiperustelee muu toksen taustalla olevan paperisen postin määrän vähenemisen. Viimeisen kymmenen vuoden aika na määrä on pienentynyt 70 prosenttia ja vähene minen jatkuu. Kun pape rista postia on jaettavana
entistä vähemmän, on ja kelurytmiä pitänyt muut taa, kertoo Posti tiedot teessaan.Päiväpostissa jaetaan esimerkiksi kirjeitä, ai kakauslehtiä, mainok sia sekä postiluukkuun tai -laatikkoon teessaluettavissasakinpikkupaketteja.mahtuviaLehtemmeovatjatkosilmaiseksikaikkiennetissäosoitturunseutusano
mat.fi. Näköislehdet jul kaistaan keskiviikkona.
Turun Seutusanomat Keskusta jaetaan Turun keskustan alueella, Tu run Seutusanomat Län si läntisessä Turussa sekä Raisiossa, Ruskol la, Naantalissa, Nousiai sissa, Mynämäessä, Mas kussa ja Vehmaalla sekä Turun Seutusanomat Itä itäisessä Turussa sekä Kaarinassa, Liedossa, Paimiossa ja Sauvossa.
Turun Seutusanomat jaetaan näillä alueilla ko titalouksiin, joissa ei ole 126.222laskettuilmaisjakelukieltoa.Lehtiemmeyhteenjakelumääräonkappalta.
Katariina Mäkinen-ÖnsoyLaulajat tulkitsevat Turussa yhden kaikkien aikojen lempioopperoistaan Johanna Rusanen ja Waltteri Torikka tähdittävät Punaista viivaaMarko Vuosjoki Topin ja Riikan roolit Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä esitettävässä Punaisessa viivassa laulavat Waltteri Torikka ja Johanna Rusanen. Kuvat: Ra gip Önsoy.